Ilmastopolitiikka

Ilmaston lämpeneminen on taas kiihtynyt

Ilmaston lämpeneminen näytti toiveita herättävästi hidastuvan 2000-luvulla. Jokin, jota ei tiedetty, näytti antavan ihmiskunnalle lisää aikaa. Viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana lämpeneminen on taas kiihtynyt. Toive lisäajasta näyttää rauenneen. El Nino on vasta käynnistymässä ja siitä ennustetaan voimakasta, joten vuoden kuluttua käyrä on todennäköisesti yhä korkeammalla. [LISÄYS 31.7.2015: ] Lähdeaineisoon pääsee tästä.

Kaupunkisuunnittelu, _

Ehdotus pysäköintipolitiikan muutokseksi

Mikko Särelän linkittämä uutinen, jossa Minneapolis poistaa pysäköintipaikkavaatimuksen hyvien joukkoliikenneyhteyksin varrelta kokonaan, sai minut pohtimaan ehdotusta pysäköintiriidan ratkaisuksi ai osa-ratkaisuksi Helsingissä. Yksinkertaisesti, tehdään niin kuin Minneapoliksessa. Perustelut Helsinkiläisistä ruokakunnista noin puolet on autottomia. On järkevää, että autottomat ruokakunnat ovat hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella. Autoileville joukkoliikenneyhteyksistä ei ole yhtä paljon hyötyä. On siis suhteellisen edun mukaista, että autottomat asuvat lähellä joukkoliikenneyhteyksiä ja…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu, _

Helsingin seudun väestönkasvu jatkuu nopeana

Väestörekisterikeskuksen mukaan Helsingin seudun yhteenlaskettu väkiluku kasvoi ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 9598 hengellä. Tällä vauhdilla viimevuotinen ennätys (18945) näyttäisi kaatuvan. Koko maan asukasluku kasvoi samana aikana 6257 hengellä, eli muun maan asukasluku yhteenlaskettuna pieneni 3341 hengellä. Helsingin (4065) ja Espoon (2304) kasvuvauhti on hieman laantunut ja Vantaa piristynyt (1663). Kehäradan vaikutus alkaa näkyä? Kehyskunnissakin on taas vähän eloa. Niiden yhteenlaskettu osuus…

Jatka lukemista

_

Matkailulla olisi Suomessa suuria mahdollisuuksia

Kirjoitan tätä pyörämatkalla Saksassa ja Rankassa. Uteliaisuuttani ajoin matkan aluksi pari päivää pyöräilyn pääreitiksi nimettyä Tonavan vartta kohti Sveitsiä. Vastaan tuli yhtenä virtana pyöräilijöitä, jotka pakkausten koosta päätellen tekivät pitkää matkaa. Kovin olivat vastaantulijat iäkkäitä. Nuoremmat eivät olleet pyöräilyä hylänneet, vaan olivat koulussa, opiskelemassa tai töissä. Lomat eivät olleet Saksassa vielä alkaneet. Joka tapauksessa pyörämatkailu sopii myös ikäihmisille. Tätä helpottavat…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu

Moottoriteistä katuja?

Helsingissä kaupunkimaisen asumisen suosion nousu näkyy asuntojenhinnoissa. Vastoin yleistä käsitystä asuntojen hinnat eivät ole viime aikoina nousseet pääkaupunkiseudulla maan keskiarvoa nopeammin lukuun ottamatta Helsingin kantakaupunkia ja Helsingin läntisiä esikaupunkialueita. Asumistoiveiden muutokseen on turha etsiä kotimaisia selityksiä, koska keskusta-asumisen suosio on kasvanut yhtä aikaa kaikkialla.

_

Heidelberg – Neckarnuz

Oli luvattu järkyttävän kuumaa päivää, joten matkaan kannatti lähteä aikaisin. Tai olisi kannattanut. Jotenkin aamun Hesarin kanssa viivähti pitkä tovi. Blogin huoltamisen jätin kuitenkin myöhempään aikaan. Kiertelin vähän Heidelbergiä nähdäkseni, muistuttaako se enää sitä kaupunkia, jossa olin koululaisena kielikurssilla. En olisi tuntenut samaksi kaupungiksi. Vanhan kaupungin ulkopuolelle oli rakennettu kokonaan uutta ja vanhakaupunki oli muuttunut ihan muuksi, kun pääkadusta oli…

Jatka lukemista

Pyöräily, _

Bietgheim – Heidelberg

Suunnitelmani oli ajaa Karsruheen, etsiä itsepalvelupesula ja tehdä koneen pyöriessä muitakin ostoksia, jotka jäivät Strasbourgissa tekemättä. Vastaan tuli ongelma, mistä löydän sen itsepalvelupesulan. Se oli ennen niin helppoa Nokian kommukalla. Avasi kartan ja kysyi, missä on pesuloita ja sitten vain valitsemaan. Microsoftin kännykän huononnus osasto on näköjään tuhonnut tämänkin ominaisuuden tai sitten vain piilottanut sen niin taitavasti, että en löytänyt.…

Jatka lukemista

_

Strasbourg Bietgheim

Olin ajatellut pitää Strasbourgissa huolto ja kurkkukivun parannuspäivän, mutta Bastiljin valtaus sotki suunnitelmani. Strasbourg oli suljettu ja hiljainen kujin Helsinki sunnuntaiaamuna. Ei pyykinpesumahdollisuutta. Lähdin ajamaan kohti Kahlsruhea. Ranskan puolella näytti kulkevan helpompi tie. Kurkkukipu ja yskä vievät voimia, joten valitsin helpon päiväurakan. Kun sen pään ensin löysi, sitä oli hyvin hauska ajaa. Alkumatkasta leveä pyöräkaista (meillä sanottaisiin piennar).

_

Freiburg – Strasbourg

Freiburgiin olisi ollut hyvä tutustua teoreettisemminkin. Joku toinen olisi minun asemassani ottanut yhteyttä paikallisiin vihreisiin ja pyytänyt esittelyä, mutta toisaalta minä olen lomalla. Autoton ydinkeskusta näytti kuitenkin menestykseltä, maanantaiaamupäivänä väkeä oli kuin pipoa.

Pyöräily

Donaueschingen-Freiburg, ylä- ja alamäkipyöräilyä

Yöllä heräsin kovaan kurkkukipuun. Päätin, että jos aamulla on kuumetta, jään hotelliin. Ei ollut, joten päätin lähteä, mutta vähemmän kunnianhimoisesti. Sopiva kohde oli Freiburg. Haluan käydä katsomassa ekokaupunkia, joka on määrätietoisilla liikennepoliittisilla toimilla nostanut joukkoliikenteen osuuden lähes yhtä korkeaksi kuin se on Helsingissä. Matkaa alla 70 km ja kohde on 400 metriä alempana kuin lähtöpiste. Pitäisi olla helppo Suunnittelin sopivan…

Jatka lukemista