Jos rakennetaan asuntoja vain hyville paikoille, huono-osaiset eivät pääse asumaan. Tämän väitteen kuulee usein ja sitä on toistettu myös tämän blogin kommenteissa. Ajatus perustuu väärinksätiykseen tai sitten vain siihen, ettei asiaa ole kunnolla ajateltu.
Tehdään yksinkertaistettu malli. Oletetaan, että asuntoja on sijainniltaan viittä luokkaa, luokat A:sta E:hen. Oletetaan edelleen, että asuntojen kysyntä kasvaa tasaisesti ja ihmisten tulotaso nousee niin, että preferenssit siirtyä luokasta E kohti luokkaa A kasvavat.
Miten sijoittaa kymmenentuhatta lisäasuntoa? Jos rakennamme asuntoja vain alueelle A, vaikuttaa siltä, että vain hyväosaisten asuntotilanne paranee, mutta ei siinä niin käy. Uusiin asuntoihin muuttaa lähinnä vain rikkaita, joita muuttaa nettomääräisesti luokasta B. Luokkaan B vapautuu asuntoja ja niihin muutetaan luokasta C, johon muutetaan luokasta D johon muutetaan luokasta E. Asuntojen hinnat laskevat kaikissa luokissa samalla kun yleinen asumistaso (sijainnilla mitattuna) paranee.
Jos rakennamme vain luokkaan E kuuluvia asuntoja, asuntojen arvo siinä luokassa alenee. Asuntojen kysynnän kasvun vuoksi jotkut joutuvat muuttamaan luokasta D luokkaan E ja niin edelleen. Mitä tapahtuu asuntojen hinnoille luokissa A‑D, riippuu kysyntä- ja ristijoustoista, mutta varmuudella hintaerot luokkien välillä kasvavat. Todennäköisestä luokassa D hinnat laskevat ja luokassa A nousevat. Yleinen asumistaso heikkenee.
Huonoa ei kannata rakentaa.
Nyt Osmo olet oikeilla jäljillä. Jos tuon pohdiskelun yhdistää siihen, että terve kaupunki kasvaa sipulinkuorimaisesti niin ollaan pykälä lähempänä oikeaa kaavoitusta.
Samalla huomataan, miten huonoja Helsingissä viime vuosina tehdyt kaavat ovat. Niitä on tehty periaatteella jokaiselle puolueelle jotakin jokaiseen kohteeseen. Uudet alueet ovat täysin kelvottomia sekasikiöitä.
Ne asumistuet voisi jo lakkauttaa, nostavat vain vuokria ja aiheuttavat kannustinloukun.
Ja kauempana Helsingin ulkopuolella ei edelleenkään ole mitään asuntopulaa, päinvastoin.
Tämä asia menee jostain syystä niin huonosti läpi. Osittain se kuulostaa epäintuitiiviselta, mutta noinhan se asia toimii. Jonoa kannattaa lyhentää etupäästä, koska siitä hyötyvät kaikki. Huonoin ajatus on lyhentää jonoa takapäästä.
Jos pk-seudulle tarvitaan 200 000 uutta asuntoa tietyllä aikataululla, niin sitten pitää miettiä sitä, miten ne rakennetaan siten, että se 200 000. asunto on mahdollisimman kallis.
Samasta syystä erilaiset tekniset vaatimukset saavat olla tiukkoja. Niin kauan kuin tonttimaan arvo on plussalla, vaatimuksia voi kiristää. Ostaja hyötyy siitä, maksajana on maanomistaja.
Ongelma on enemmän siinä että miten sitä “hyvyyttä” mitataan, millainen asuminen on hyvää ja millainen on perustaso ja millainen huonoa.
Käytännössä prosessi ei kulje noin , lopputulema Suomessa on, että luokassa E jää asuntoja tyhjiksi tai vapaajan käyttöön.
Näin ollen asuntojen lisääminen luokassa A ei välttämättä lisää käyttökelpoisten asuntojen määrää
Ja kun tuloerot kasvavat niin A asunnot käyvät kaupaksi, mutta alempien luokkien asunnotolauppa hiipuu-
Kun raaliansioiden kehitys on negatiivinen , kuten nyt on, niin kukaan ei halua myydä asuntojaan tappiolla ja markkinat ovat jäissä.
Mutta ei asuntomarkkinoilla koskaan ole pulaa asunnoista, rahalla saa heti asunnon niin omaksi kuin vuokralle. Tämä edellyttää, ettei raha ole este.Vain rahasta on pula.
Rakennusliikkeitä on Suomessa aika vähän ja kaikki aika samanlaisia näistä isoista.
Kun asunto maksaa joka tapauksessa sen mitä pariskunta työssollessaan pystyy maksamaan 20 vuoden aikana, rakennusliikkeen kato on kustannusten karsimisessa.
Voisi luulla että rahalla saa parempaa, no, ei saa. Ei kiinnosta ketään.
Loppupeleissä kukaan ei välitä mistään. Helsingistä puuttuvat laatuasunnot, no siis sijainti on mitä on, mutta rakentaminen on ihan samaa ja samoilla elementeillä kuin minne tahansa.
Omakotitaloissa sama juttu, talotehtailla sentään on kova kilpailu, mutta hinta — laatu ‑yhtälöä ei ole olemassa.
Tilanne on surkea, toki YIT ja Skanska tienaavat mukavasti.
Periaatteessa tilanne toki on noin, mutta tosiasiassa meillä on kahdet toisistaan riippumattomat asuntomarkkinat, eli omistusasunnot ja vuokra-asunnot. Ja joitan välimuodon asuntoja kuten osa-omistus ja asumisoikeusasunnot. Eli hyväosaisten ja huono-osaisten asuntomarkkinat eivät todellisuudessa juurikaan kohtaa.
On sitten kokonaan toinen juttu puhua rakentamisen laadusta ja sen sijoittamisesta kalliimmille alueille, sillä kallis ei välttämättä ole paljoa laadukkaampaa kuin se halpakaan, sillä virheitä rakentamisen laadussa tapahtuu kaikissa hintaluokissa aivan liikaa.
Meillä on järkyttävä määrä sääntöjä rakentamiseen. Kaikki rakentajat yrittävät luonnollisesti rakentaa kustannustehokkaasti täyttämällä minimivaatimukset. Samalla laatu unohtuu. Onko mahdollista että sääntöviidakosta on tullut myös este laadukkaalle rakentamiselle?
Omassa kaupunginosassa Helsingissä on ollut käytäntönä että kaupungin vuokra-asuntoja on rakennettu ns. hyville paikoille ja vastaavasti vapaarahotteisia huonoille paikoille. Kuten suon päälle ja huonojen kulkuyhteyksien päähän.
Ilmeisesti aatellaan, että jaksavat maksaa lisäkustannukset.
Tasa-arvoa tämäkin.
Jotenkin tämän päättelyketjun vastaisesti nimenomaan suurten asuntojen — ei vsin luokan A, vaan myös sijainniltaan B ja C — kauppa on sekä uusien että vanhojen asuntojen osalta ollut jäissä. Ei siis ole loputonta määrää ihmisiä, jotka muuttavat parempaan heti kun sellainen tulee tarjolle.
Saattaa toki olla, että rakennusliikkeen tai kaavoittajan käsitys hyvästä ei vastaa kaiken ostajakunnan käsitystä.
Jos asuntoja on vaikea myydä, ongelmana on myyjän korkea hintaosotus. Asunnon rakentaminen ei maksa paljon enempää kuin 3000 euroa neliö. Sillä hinnalla menee kyllä kaupaksi kaikilla järjellisillä paikoilla. Kun hinnat jkääntyvät laskuun tai nousu hidastuu, ostgajien ja myyjien käsitykset oikeasta hinnasta eriytyvät ja vähään aikaan ei kauppoja synny. Lisäksi Pääkaupunkiseudulle on kaavoitettu asuntoja myös luokkaan F ja se ei enää mene kaupaksi edes omakustannushintaan.
E alueelta tulisi järjestään purkaa laatu Ö, ja rakentaa uutta ja parempi laatuista tilalle samalle tuloluokalle, mutta lisäten samalla asuntojen määrää ja parantamalla alueen muuta viihtyvyyttä vaihtamalla betonia vihreään. Onneksi nyt on sentään pilotit tästä käynnissä.
Jos tässä kaupungissa olisi johto, joka välittäisi tulevasta, niin tuskin nyt kaavoitettaisiin alueita A tuhlaten tila autopaikkanormilla. Jää tuhansia asuntoja rakentamatta, joka tuottaa aika mojovat vuosittaiset tappiot kaupungille jatkossa. Mihinköhän sitten enää saisi rakennettua A:ta, kun nykyisin työnalla olevat on rakennettu. Aletaan purkamaan vähempiarvoisia 60-luvun kerrostaloja keskustan liepeiltä ja rakentamaan torneja, jotta ihmiset pääsevät sinne minne haluavat? Samalla nyt vain tuhotaan alueiden A viihtyvyys, kun joudutaan joustamaan alueiden ihmisviihtyvyydessä autojen takia, joka taas antaa A‑luokan asukkaille mojovan motiivin muuttaa muualle.
Ei mennyt kaupaksi Rovaniemellä, eikä Kemijärvellä vaikka sijaitsivat aivan siedettävillä paikkoilla keskustan lähellä.
Niinpä asunnot purettiin.
Muuttotappiopaikkakunnalla ei saa asuntoa kaupaksi vaikka olisi hyvälläkin paikalla, tilalle kyllä voisi löytyä asukas omalta paikkakunnalta , mutta ensin kun pitää myydä se oma asunto, jotta voi vaihtaa ja se ei onnistu.
Suomi on köuhä senkin takia, että koko ajan jää paljon infraa käyttämättä ja uutta on rakennettava ja paljon kalliimmalla.
Talousteoria ei toimi, sillä työpaikat eivät synny sinne missä on työvoiman tarjontaa.
Talousteorian mukaan työpaikat syntyvät sinne , missä on työvoiman tarjontaa.
Aivan turha selittää, ettei ole koulutettua työvoimaa, ei Kiinassakaan ole koulutettua työvoimaa kuin osaksi ja kuitenkin sinne investoidaan
Lyhyellä googletuksella löytää muuttovalmiita omakotitaloja hintaan 1500–1700 euroa neliö. On vaikea ymmärtää miksi integroitu (kerros tai rivitalo) ‑rakentaminen maksaisi 2 kertaa enemmän. Tietysti tonttikustannus tulee siihen päälle ja vaihtelee, mutta luulisi nyt 10 kerroksisessa kerrostalossa per huoneisto tonttikustannuksen pysyvän jotenkin kurissa.
Jos jokainen saisi rakentaa tontilleen vapaasti saataisiin tämä lama selätettyä yhdellä päätöksellä käyttämättä penniäkään valtion elvytysrahaa. Velkataakka alkaisi yhteiskunnalta supistua ja köyhät saisivat työtä ja toimeentuloa.
Vaikka Oden logikassa on perää, malli on kokonaiskuvan kannalta liian kapea. Asuntomarkkinat ovat hajaantuneet paitsi alueellisesti, myös hallintamuotojen suhteen. A‑aluieden rakentaminen ei ole ongelma koska markkinat. Sen sijaan asuntopolitiikan haaste olisi ratkaista vuokrataloasumusen määrällinen pulma ja tuottaa esimerkiksi kohtuuhintaisempaa omistustuotantoa alueille joille grynderit eivät innostu menemään. Mutta siinä ode on oikeassa että kaikki rakentaminen on hyödyllistä. A‑sijainnin ja A‑hintaluokan kämppien rakentamisen moralistinen paheksunta on tyhmää siksikin koska niitä ei tehdä enempää kuin on ohjelmissa sovittu ja niistä saatava tontinmyyntituotto sataa yhteiseen kirstuun. Vuokratalopula ei johdu siitä että grynderit tekevät jonnekin taloja rikkaille. Ei se grynderi vuokrataloa kuitenkaan rakennuttaisi tilalle.
Vaatimuksia ei voi kiristää vaan niitä pitää löysätä, koska nytkään kaikkea rakennusoikeutta ei käytetä. Omistusasuntojen rakentaminen pudottaa vuokria, koska silloin kannattaa toisaalla antaa omistusasuntoja vuokralle tai vuokralaisten siirtyä omistusasumiseen.
Halpoja ja pieniä asuntoja kannattaa kaavoittaa mutta mahdollisimman hyville paikoille ja paljon.
Helsinki ryösti aika suurenkin maapläntin muutama vuosi sitten päästäkseen kaavoittamaan asuntoja luokkaan G. Toivottavasti tätä emämunausta ei koskaan toimeenpanna.
Eivät nämä ole mitenkään eriytyneitä. Jos asuntojen myyntihinnat nousevat, vuokrat nousevat. Jos nousseella vuokratasolla ei riitä asukkaita vuokra-asuntoihin, ne myydään. Jos asuntojen hinnat laskevat, vuokrat laskevat, koska osa vuokra-asukkaista muuttaa omaan asuntoon.
Sosiaalinen asuntotuotanto markkinahintaa alempine vuokrineen on sitten eri tarina. Markkinahintaiset vuokrat kuitenkin seuraavat asuntojen hintoja, joskin välissä on eri syistä johtuvaa viivettä.
Vuokra-asumista ja omistusasumista kohdellaan kyllä verotuksessa eri tavoilla, mutta se ei muuta näiden kahden välistä kytkeytymistä hinnoissa.
Tilapäinen tilanne. Nyt rakennusfirmoilla ja muillakin on varaa odotella hintojen nousemista, koska korot ovat alhaalla. Ilmiö ei muutenkaan ole sitä suuruusluokkaa, että sillä olisi oikeasti merkitystä asuntotilanteeseen. Kalliilla asunnoilla on aina ollut pidemmät myyntiajat kuin halvoilla.
(Tässä kyllä todellisen arvon mukaan määräytyvä kiinteistövero auttaisi kovasti. Myytävänä olevan asuntokannan kohdalla todellisen arvon määrittäminenkin on erittäin helppoa, kun se lukee hintalapussa.)
Ongelmia tulee siinä vaiheessa, jos eri pelurit päästetään pelaamaan niukkuudella. Jos kaupunki kaavoittaa uutta liian hitaasti tai jos kaavoitettuja tontteja makaa rakentamatta, markkinat menevät solmuun. Tätä pitäisi välttää ja vahtia huolellisesti.
Se ei ole kovin pelottava skenaario, että jollekulle jäisi satatuhatta valmista asuntoa kouraan, eikä niitä sitten myytäisi. Pitkän päälle kenenkään rahapussi ei kestä sitä.
Yksi tapa parantaa asuntokantaa on tuhota huonoa asuntokantaa. Esimerkkisi mukaan alueelta E puretaan asuntokantaa tasoa Ö. Sen tilalle voidaan rakentaa vaikkapa luokkaa C olevaa asuntokantaa (ylemmäs ei alueen maineen vuoksi pääse).
Tämän jälkeen vanhat asukkaat muuttavat viereiselle alueelle E luokan Z asuntokantaan. Kurjasta murjusta vähän vähemmän kurjaan murjuun. Uuteen luokan C asuntokantaan muuttavat jotkut ihan muut.
Ei tätä pakkaa voi eikä kannata yrittää sotkea niin, että sekoitetaan pohija myöten. Siitä ei saa aikaan kuin sattumanvaraisuutta ja eriarvoisuutta, pysyvä muutos jää pois. Sosiaalisesti olisi kuitenkin ihan hyvä ajatus yrittää hävittää huonoimpia asuntoja huonoimmista paikoista ja rakentaa tilalle niin hyvää kuin alueelle vain voi.
On se mahdollista, mutta silloin kyse on huonoista säännöistä.
Se ei haittaa, jos järkevät säännöt nostavat rakennuskustannuksia. Pääkaupunkiseudulla hinnanousun maksaa maanomistaja, ei asunnon ostaja.
Moista argumentointia oli päivän helsingin sanomat täynnä. Kävivät kyselemässä kivinokkalaisilta näkemyksiä rakentamisesta. Vastaanotto oli odotetunlainen.
Vessojen osalta kyllä, mutta tällaista laadun määritelmää ei kai nyt tällä kertaa tarkoitettu.
Johan HITAS talojen pakkomyyty autopaikkakin maksaa enemmän — n. 3500 EUR/m2. Missä vika?
(en väitä, että rakentaminen maksaisi enemmän kuin tuon 3000 EUR/m2).
Autopaikka vie tilaa ramppeineen noin 30 neliötä Tyypillinen autopaikan kustannus on 30 000 — 50 000 eur5oa, elo 1000 — 1700 euroa/neliö-
Tällaisia ajatuksia syötetään, jotta päästäisiin kaavoittamaan Helsingin viimeisille rannoille ja moni näyttää nielevän syötin koukkuineen päivineen.
Käytännössä panostus luokan A asuntoihin, ei helpota tilannetta millään lailla, koska silloin, kun niillä ei ole kysyntää, aiheutuu markkinoille tulppa eikä kiertoa tapahdu.
Jos aidosti haluttaisiin lisätä kohtuuhintaisia asuntoja, satsattaisiin vuokra-asuntoihin. Riittävä vuokra-asuntotarjonta vähentäisi omistusasuntojen kysyntää ja kohtuullistaisi hintoja. Jos entistä useampi asuisi vuokralla, parantuisi myös asuntojen kierto, koska ihmiset vaihtaisivat helpommin elämäntilanteensa kannalta sopivan kokoiseen asuntoon.
Tosiasiassa vain pieni osa päättäjistä haluaa edistää kohtuuhintaista asumista, sillä heistäkin moni pelkää henkilökohtaisesti hintojen kohtuullistumista. Siksi lähes kaikki puolueet paria poikkeusta lukuunottamatta mielellään uskottelevat, että asiat menisivät parempaan suuntaan lisäämällä tarjontaa luokkaan A.
Kymmenen vuotta todennäköisesti luokkaan A ryhmilteltävän alueen (merenranta, pientaloalue) rakentumista seuranneena voin sanoa, ettei tällaisten alueiden suunnittelu ole ratkaisu yhtään mihinkään. En keksi A‑luokan asuntojen tavoittelemiselle muuta perustetta kuin pääkaupunkiseudun kaupunkien huonoon suunnitteluun johtavan lyhytnäköisen ja keinotekoisen kilpailun hyvistä veronmaksajista.
Tekstin otsikosta olen osittain samaa mieltä. Asukkaiden kannalta huonoa ei kannattaisi rakentaa. Rakennuttajan kannalta asia voi olla toisin: voittoja voi tehdä huonostikin rakentamalla. Kehnoa laatua on nykyisin tarjolla yhtä todennäköisesti A- kuin E‑alueellakin.
Kuulostaa periaatteessa hyvältä, mutta miten määritellään “hyvä”. Käsittääkseni sille voi olla erilaisia tulkintoja. Kenen tulkinta saa suurimman painoarvon? Kenellä tulisi olla eniten valtaa päättää oman asuinalueensa ja sen ympäristön “ns. kehittämisestä”? Uudet asukkaat voivat yleensä valita asunnon esim. sen ympäristön perusteella, mutta entäs sitten ne “aboriginaalit” ja muut em. periaatetta aiemmin soveltaneet?
Pitää tosiaan muistaa, että jos ruopataan pohjamutia myöten, voi vesi (kaikissa eri kerroksissa) pilaantua kauttaaltaan ja kaikki kalat kuolla. Tätä ruoppausmeininkiä ja veden pilaamista tuntuu olevan tekeillä nykyään monella eri suunnalla, niin idässä kuin lännessä. Miten mahtaa olla tilanteen laita pohjoisessa?
Onko Z parempi kuin E???
Pitäisi ihan nostaa hattua aiempien aikojen kaupunki-/alue-/ympäristösuunnittelijoille, kun osasivat tehdä viihtyisää kaupunkia, monin paikoin nykyistä paremmin ja jättää mm. työväestöllekin omia alueita kesänviettoa varten.
Toivottavasti nämä nykyhemmot osaisivat edes jättää aiempien mestareiden kauniit ja viihtyisät asuinalueet ja niiden ympäristön rauhaan!
Pahimmillaan voi tason A asuntokanta pudota jollakin alueella vähintään pari pykälää alemmas, vaikka sen sekaan rakennettavat lisätalot yritettäisiinkin tehdä tontin sisällä luokkaan AA tai AAA. Lopputuloksena syntyy kalliilla hinnalla ei-rahassa-mitattavan arvon alenema, joka alueen entisellä maineella ratsastamisen loputtua (kyllä se loppuu!) realisoituu myös rahassa mitattavasti, kun ihmiset haluavatkin alueelta muualle, hinnat laskevat ja alue alkaa slummiutua.
Tiivistämisen hinta on kovin helposti jaettu kurjuus, mitä uudet asukkaat eivät edes (aluksi?) havaitse. Ne, joille nykyinen asunto ja sen ympäristö muutoin riittäisi, kokevat muutoksen aika ikävällä tavalla.
Tämäkö on tiivistämissuunnitelman ytimessä oleva tavoite? Onko tavoitteena karkottaa nykyisillä asuinalueillaan viihtyvät ns. hyvät veronmaksajat muualle.
Ei kai ne talousteoriat sano, minne vaan kun. Kiinassakin työvoima liikkuu, sekä koulutettu että varsinkin kouluttamaton.
Talousteorian mukaan liikkuvuutta ei tarvita, työpaikat syntyvät sinne missä on työvoimaa tarjolla eli työpaikkoja syntyy mihin tahansa peräkylään, jos vain on työvoimaa tarjolla.
Jos työpaikkojen synnylle olisi muita reunaehtoja niin teorialta katoaisi pohja.Esim liikkuvusu tarkoitata, ettei työvoiman tarjonta synnytä työpaikkoja kuin hyvin yleisellä tasolla esim maapallon tasolla tai Kiinan tasolla.Molemmat ovat alueeltaan niin suuria, ettei maapallon tai Kiinan työpaikkojen määrää voi pitää todisteena teorian paikkansa pitävyydestä.
Tai jotain USA:ta , ei sielläkään työpaikat hakeudu peräkyliin vaan kasvukseksuksiin oli siellä työvoimaa tai ei. Työvoimaa sitten houkutellaan keskuksiin etuuksilla, niin tehdään Kiinassakin .
Työvoima on reusurssi siinä kuin raaka-aineet, energia, infra etc ja jonkun puuttuminen hidastaa työpaikkojen syntyä
Liian vanha: Kun joutuu vääristämään vastapuolen argumentteja, myöntää hävinneensä väittelyn. Mikään talousteoria ei ole väittänyt, että työpaikkoja syntyy mille aapasuolle hyvänsä, jos siellä on työvoimaa. Tämä on täysin itse kehittämäsi teoria.
Jos Oden esittämä ajatus tuntuu nurinkuriselta, voi asiaa ajatella seuraavan idean perusteella:
Tarve: tarvimme asuntoja, jotka ovat halpoja.
Ratkaisu: Rakennetaan asuntoja, joista puuttuu sekä WC että suihkutilat. Vastaavasti rakennetaan jokaiseen kerrokseen yleinen käymälä sekä järjestetään asukkaille kerran viikossa kerostalon suihkuvuoro (ei saunaa, liian kallis).
Edut:
1. rakennuskustannukset ovat selkeästi matalampia, koska nuo ovat kalleimmat neliöt. Lisäksi rahaa säästyy kaikenlaisten putkien ja viemäreiden vetämisestä
2. Koska kukaan ei halua asua tuollaisessa asunnossa, joten rakennuttaja joutuu tinkimään pyyntihinnasta
3. Bonuksena kaikenlainen kosteusvaurioiden määrä vähenee, koska asunnoissa ei ole märkätiloja.
Lopputulos: Meillä on paljon nykyistä merkittävästi halvempia asuntoja! Jee, mahtavaa!
Etpä taitanut huomioida pysäköintipaikkaa ja inva-mitoitusta. Niistä tulee toinen mokoma lisää.
“Tai jotain USA:ta , ei sielläkään työpaikat hakeudu peräkyliin vaan kasvukseksuksiin oli siellä työvoimaa tai ei. Työvoimaa sitten houkutellaan keskuksiin etuuksilla, niin tehdään Kiinassakin.”
Se Kiina, missä itse olen asunut 4–5 vuotta, toimii kyllä ihan eri logiikalla; työvoimaa tunkee kasvukeskuksiin siinä määrin, että maan sisäistä liikkuvuutta rajoitetaan laeilla ja valtio tukee muualle siirtyvää teollisuutta että muuttoliike hidastuisi. Mutta tämä ei liity Helsinkiin mitenkään.
Olen Ylisen kanssa samaa mieltä siitä, että tässä pyritään nyt patoamaan “hyvien veronmaksajien” muuttoliikettä Espooseen. Omasta mielestäni avainkysymys on se, missä luokista A‑E on eniten pulaa asunnoista. Onko Suomen ja Helsingin elinkeinorakenne vielä tulevaisuudessa sellainen, että Soininvaaran kuvaama “säätykierto” on todennäköistä, tai ylipäätään mahdollista? Minä en tiedä.
En nyt viitsi kaivaa blogeistasi tuota lausumaa siitä, että työpaikkoja on USA:ssa ja monessa muussa syntynyt vain siksi, että siellä on paljon työvoimaa.
Samaa perustelua melkein sanasta sanaan ovat minulle tarjoilleet Sixten Korkman, Juhana Vartiainen,Jukka Vartiainen.
Olen siitä päätellyt, että talousopetus Suomen yliopistoissa perustuu ulkoalukuun eikä oppilaille sallita näköjään ja toisenlaista kriittistä ajattelua.
Pakkoateoria on johtanut siihen, että ihmisistä tehdään tarkoituksella työttömiä ja suuret joukot ihmisiä suistetaan jääräpäisellä ja yksisilmäisellä politiikalla sosiaaliseen katastrofiin.
Liian vanha
Vääristelet aivan tahallasi. Kukaan ei ole väittänyt, että työn tarjonta synnyttää työpaikkoja paikallisesti vaan että se toimii valtakunnan tasolla. Valtakunnan siksi, että on maanlaajuiset työehtosopimukset, joiden alkuperäinen tarkoituskin on ollut tyhjentää syrjäseudut ja yhteinen valuutta.
Miten tähän yksinkertaistettuun skenaarioon sopii että niiille parhaille A‑alueille rakennetaan sitten erilaista tuettua asumismuotoa (kaupungin vuokrataloja, HITAS). Seuraus: Hinta nousee kaikilla muilla paitsi niillä jotka vuokra-asunnon tai HITAS asunnon sieltä skattalta sattuvat saamaan. Mikäs siinä, mitäs tämä lottovoittoja kaipaava kansa ei olisi valmis uhraamaan mahdollisen jättipotin vuoksi.
Helsingissä todellisuus on kuitenkin sitä että noita parhaita A‑luokan asuntoja on myymättä vaikka kuinka, ja niitä on lopulta dumpattu vuokra-asunnoiksi. YIT:n ja SRV:n Leppäsuon kortteleissa on ollut myymättömiä asuntoja vaikka kuinka pitkään, samoin vuorimiehenkadun ja mikonkadun kohteissa myynti on ollut todella takkuista.
Periaatteessa jos rakennusbisneksessä toimisi markkinatalous niin homma toimisi jotenkin osmon kuvaamalla tavalla. Mutta nykyisellään ns hyville paikoille rakentaminen aiheuttaa ainoastaan sen että asunnot jäävät tyhjilleen odottamaan että jostain ilmaantuisi 13 miljoonan porukkaloton voittajaryhmä. Tyhjän seisovat kalliit asunnot eivät ratkaise mitään asumisongelmia.
Leppäsuon kohteissa myynti takkuaa, koska SRV pyytää niistä järjetöntä hintaa, joka ylittää rakentamiskustannukset yli kaksinkertaisesti. Kyllä rakennusliike tulee jossain vaiheessa järkiinsä.
Ihmekös tuo. Vain mielipuoli ostaa Mechelininkadun uudistuskohteesta 12 000 €/m2 asunnon kun vieressä on täysin remontoituja asuntoja alk. 7 000 €/m2. Pieni vasemmistolainen sisälläni näkee tässä hyvän tilaisuuden periä rakennusliikkeiltä tontinluovutussopimuksessa asetettua sakkomaksua.
Kohta 1) Miten tuo betonin vaihto vihreään on mahdollista, jos asuntojen määrää samalla lisätään? Asuvatko lisäasukkaat puissa?
Kohta 2) Voisitko täsmentää missä näitä pilotteja on käynnissä?
Jos nyt joku edes näyttäisi esimerkkiä siitä, miten rakennetaan kerrostalo, joka hiukan väärinkäytettynäkään ei homehdu.
“Hiukan väärinkäytettynä” tarkoittaa esimerkiksi että huonompana aikana huippuimuri hajoaa ja esim. yhden rapun verran asuntoja on muutaman kuukauden ajan ilman koneellista ilmanvaihtoa. Hyvin rakennettu talo ei homehdu tästäkään. Ainoa vain, rakennusmääräykset lähestulkoon pakottavat maksimoimaan sekä rakennus- että ylläpitokulut. Painovoimaisesti ilmanvaihdetun talon rakentaminen on lähes laitonta, edes pientalon.
Pienessä veneessä voidaan olettaa rungosta pidettävän niin hyvää huolta, että vesi ei pääse rakenteisiin. Talo on väkisinkin niin iso yksikkö, että taloa suunniteltaessa ei voida tehdä tuollaista oletusta, oli pintamateriaalit sitten mitä hyvänsä. Taloa suunniteltaessa pitää tietää, MITÄ TAPAHTUU, KUN vesi pääsee rakenteisiin. Mieluiten niin, että pienemmät vettymiset kuivuvat itsekseen rakenteiden tuulettumisen kautta ja isommat aiheuttavat niin näkyvää jälkeä niin nopeasti, että piileviä homeongelmia ei pääse syntymään.
Ei voi asunnon rakentaminen maksaa 3000€ neliö. Ei maksa puoliakaan tuosta. Joka muuta väittää, puhuu ns muunneltua totuutta.
Totta — pienimmilään 25 m²/autopaikka -> 1700 EUR/autohalli-m2.
Pitäisikö talonkin rakennuskustannukset laskea vastaavasti kerrosnelilöiden mukaan — siis n. 25% pois. Rakennuskustannukset 3000 EUR/m2 –> 2250 EUR/kerros-m2.
Vaatimukset kyllä, mutta jos tarkoitat poliitikkojen ja virkamiesten keksimiä juttuja, niin olet väärässä. Ne yleensä vain haittaavat rakentamista. Vapaa kilpailu takaa parhaan tuloksen.
Valitettavasti Suomessa ei ole ollut tervettä kilpailua sotien jälkeen. Olemme todellisessa suossa rakentamisen kanssa tällä hetkellä. Pitää purkaa sääntelyä, mutta samalla tiedetään, ettei kilpailu toimi.
Ja mistähän yliopistosta tuo kriittinen talousoppisi on siis peräisin?
“Jos rakennetaan asuntoja vain hyville paikoille, huono-osaiset eivät pääse asumaan.”
Jaaha Osmo rehellisen tapansa mukaisesti ryhtyy kenties määrittämään, että mitä kullekin säädylle kuuluu varallisuudensa mukaisesti. Toki noin on.
Että onko asumisensa suhteen kuten fillaroinninkin suhteen, että kun ajaa 200 euron fillarilla, on ajokokemus ihan sama asia kuin ajaisi tuhansien eurojen Bianchilla — tai jos olisi mahdollista asua em. lukujen suhteessa omissa asunnoissaan.
Eikö jo olisi aika saada jokaisen suomalaisen asumisensa tähän kuntoon, kuten Kanadassa asutaan. Siellä löytyy omakotitaloa yksin asuvalle ja suuremalle perheelle kohtuu hintaan alkaen ihan n. 30 000 dollarin asunnoista. Mutta onhan Kanada suurempi alue kuin Suomi 6. suurimpana Eurooppalaisena valtiona pinta-alansa suhteen.
Pah.
Joissa on korkeammat huoneet, paksummat seinät, parempi äänieristys eikä mene viittä neliötä eli 60 000 euroa ylimääräistä vessassa olevaan tanssilattiaan. Niinpä.
Kaupungin pyrkimys tiivistäen ja täyttäen ottaa kaikki vähääkään avarammat paikat asuinrakentamisen käyttöön, johtaa siihen, että nykyiset A‑luokan alueet muuttuvat hyvin helposti ja todennäköisesti B‑luokan, tai sitäkin alemman kategorian alueiksi, B‑luokan alueet muttuvat vastaavasti C‑luokan, tai alemman, alueiksi ja niin edelleen …
Kyseisen periaatteen käyttö antaa aihetta jopa epäillä, tämäkö tässä hulluudessa onkin ihan tarkoituksellista? Näinkö toimien pyrittäisiin heikentämään asumisen tasoa Helsingissä, jos samalla luotaisiin mahdollisia(?) ostajakandidaatteja sille joukolle asukkaita, joka mahdollisen asuinympäristönsä pilaamisen takia alkaisivat miettiä, pitäisikö tuo aiempi, asianomaiselle ehkä hyvinkin riittävä asumisen ja asuinympäristön taso (esim. B) yrittää säilyttää asunnon ja jopa asuinympäristön vaihtamiseen ryhtymällä?
Jos olisin grynderi, ja hankkisin tienestini K‑luokan asuntoja (P=kehnolaatuinen) rakentamalla, ja niitä asunnontarvitsijaraukoille rakentamalla, saattaisi moinen toiminta minuakin ehkä houkuttaa. Mikäs sen mukavampaa, kuin tuottaa paljon P‑luokan asuntoja ja myydä sitä P‑asuntojen (=monen grynderin tuote tänä päivänä) kasaa eri puolilla Helsinkiä, niitä asuntoja A‑, B‑ja ehkä vielä lopuille hyväuskoisille C‑luokan hinnoin. Niin kauan kuin lainahanat ja asumisen tukemisen piikki ovat avoimia, sekä huomaa, myös kaavoituksesta huolehtivat, siitä vastaavat ja sitä VALVOVAT TAHOT (kuten KSV, KSL ja valtuusto) ovat myötämielisiä, homma pyörii ja toimii kuin kellokoneisto. (Huom! Useimmat rataskoneistot tarvitsevat toimiakseen myös voitelua. Herää kysymys, tarvitaanko sitä asuntotuotannossa, jos ihan kaikki eivät hyväuskoisia olekaan?)
Ikävintä tässä touhussa ovat sen jättämät pysyvät jäljet, vai pitäisikö sanoa arvet, ja monet muut muutokset huonompaan, joita kaupunkikuvaan ollaan koko ajan tekemässä. Niistä kärsivät erityisesti kaupungin nykyiset asukkaat, jotka jo eri puolilla kaupunkia ovat huomanneet mihin tämänkaltainen kehitys johtaa. He ovat monin paikoin se kärsimään jäävä osapuoli, jolle tämänkaltainen asuntotuotantopolitiikka tuottaa vain kaksi vaihtoehtoa: a) kärsi tai b) ota itsellesi lypsylehmän rooli!
Olisiko sinulla antaa esimerkkiä entisestä A‑luokan alueesta, joka olisi alkanut menettää arvoaan, koska sinne on rakennettu AA-luokan asumista?
En kaipaisi mitään valtion puuttumista asuntorakentamiseen. Antakaa meidän ihmisten rakentaa mitä haluamme omalle tontillemme.
Tontteja vaan jakoon ja riittävän suuria, eteläsuomessa riittää tilaa.
Ylipäänsä parasta politiikkaa on se että annetaan ihmisten itse rakentaa asuntonsa, niin ei tule valituksia huonosta rakentamisesta, ja rakentamisesta tulee halvempaa kun välistävetäjät puuttuvat.
Olen samaa mieltä siitä, että Östersundom on liian kaukana kaikesta ja että sen saisi tästä syystä mieluusti antaa olla.
Asia liittyy suoraan myös siihen, että onnistuneella lisärakentamisella voidaan luoda lisää haluttavaa kaupunkia, tai ainakin jossain päin maailmaa on voitu. Östersundom on tietysti nyt G- tai Ö‑luokkaa, kun siellä ei ole mitään palveluja tai liikenneyhteyksiä. Epäilemättä sinne voisi rakentaa parannetun version Keravasta, merimaisemin, ja lopputuleman luokitus varmaan olisi parempi kuin G. Vaihtoehtoisesti tämänkin panostuksen voisi tehdä nykyisiin metrolähiöihin, ja parantaa niiden luokitusta roimasti. Tilaa on.
Östersundomissa oli tarkoitus tarjota pientaloasutusta, jossa asukkaat voivat käyttää hyvää joukkoliikennettä. Vastaveto Nurmijärvelle.
Viime laman aikaan Haka valitsi mieluummin konkurssin kuin asuntojen hinnasta tinkimisen. Konkurssipesä jäi miljoonakaupalla plussalle vaikka asianajajat varmasti tekivät kaikkensta sen tyhjentämiseksi. Asiat eivät edes ole välttämättä pelkästään rakennusliikkeistä kiinni vaan toimintaa rahoittavat pankit voivat sanella ehtoja joihin mahdollisesti kuuluu että asuntojen hintoja ei vaan saa päästää alenemaan.
Olen kokolailla samalla kannalla Osmon kanssa peruskysymyksestä: asuntojen riittävä tarjonta pitää hintatason kohtuullisena eikä kannata rakentaa valmiiksi välttävää.
Hesariin joskus provosoin että kaikki asunnot voisivat olla vapaarahoitteisia. Kaavoitusmääräyksin taattaisiin riittävä määrä sellaisia vuokraukseen käypiä asuntoja, jotku sopivat mm vanhuksille. Sosiaalinen asuminen toteutuisi sitten siten että näihin kovan rahan yhtiöihin tehtäisiin sijoituksia kaupungin ja muiden halukkaiden toimesta.
Eri asumismuotojen runsaus pilkkoo markkinat, ylläpitää ylimääräisiä organisaatioita ja aiheuttaa kysyntä- ja tarjontakitkaa. Talojen ja kortteleiden rakentaminen eri omistusmuodoille johtaa myös mikrosegregaatioon mikä ei liene tarpeen tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.
Onhan meillä onneksi eläkevakuutusyhtiöt ostamassa näitäkin asuntoja hyviksi sijoituksiksi;) Tontinluovutussopimus taitaa olla sellainen, että kaupunki saa prosenttiosuuden kauppahinnasta, joten kaupungillakin on intressinä vedättää hinnat mahdollisimman korkealle…
Leppäsuolla tontista on maksettu kiinteä hinta.
Onko suolle rakentaminen halpaa?
Minä kun olettaisin, että ainakin talojen kunnollisen perustuksen tekeminen maksaisi siellä normaalia, kunnollista maapohjaa enemmän. Jos pohjatöitä ei tehdä kunnolla, ts. säästetään talon perustusten teossa, voisi kuvitella, että lasku tulee kuitenkin jossain vaiheessa maksettavaksi sitten kun esim. maanpainumien takia tehtävien korjaustöiden teko on todella kallista. Muistaakseni jossain kirjoitettiin, että ns. Radiolinjan talo Espoon Keilalahdessa on rakentamisen jälkeen painunut toisesta päästään. Onko kenelläkään asiasta tarkempaa, vahvistettua tietoa?
Mikä on tilanne ja miten on mahdettu toimia esimerkiksi Leppäsuolla?
Soinvaara on kuitenkin Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu. Jos Helsingissä saisi rakentaa tontinomistaja maalleen mitä haluaa, niin kyllä siihen miltei aina kannattaisi rakentaa kerrostalo omakotitalon sijaan. Määrä korvaisi yksikköhinnan — ja jos ei mitään säännöksiä olisi, varmasti tulisi myöskin valituksia myöhemmin rakentamisen laadusta asukkailta.
Välttämättä rakentamisen ei tarvitsisi olla muutaman rakennusliikkeen oligopoli, mutta ei kerrostaloa myöskään talkoovoimin pystyyn pistettäisi. Kaikkia ei syystä tai toisesta myöskään innosta rakentaa omakotitaloa, vaikka selaisessa haluaisivatkin asua.
@Jaassu
Etelä-Suomessa riittää tilaa, Helsingissä sitä on rajallisesti. Maalaiskunnat jakakoon tontteja jos haluavat, Helsinkiin pitää rakentaa umpikorttelia.
Julkisen vallan on vähän pakko puuttua rakentamiseen niin kauan kuin sen on pakko tarjota palveluita sinne, mihin ihmiset päättävät asettua. Omakotimatto on poliittinen valinta sekin.
Oulun Yliopistosta ja työkokemuksesta yritysten ja projektien johtototehtävissä eri maissa , töistä Maailmanpankille,Aasian pankille , Suomen ja Tanskan ulkoministeriöille etc.
Esim niinkin yksinkertainen tehtävä kuin kaapelitehtaan perustamisen arviointi Pakistaniin edellytti perehtymistä maan väestön kasvuun ja talouden ja työllisyyden kehittymiseen.Taustalla piti ymmärtää kansantalouden kehittyminen
Kaytäntö on usein eri asia kuin teoria ja meillä maata johtavat teoreetikot, ilman todellista kokemusta oikeasta elämästä.
Enkä ole aivan yksin tuon yksisilmäisyysväittämän kanssa, ote Suomen Kuvalehdestä.
“Työn tarjonnasta on puhuttu viime aikoina paljon. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen argumentoi tuoreessa kirjassaan, että työn tarjonnan lisääminen on tehokkain keino korjata julkisen talouden kestävyysvaje. Hänen johtopäätöksiinsä on tältä osin helppo yhtyä.
Hänen kirjastaan henkii kuitenkin myös ajatus, että talouden ongelmat on ratkaistu, kunhan työvoiman tarjonta vain onnistutaan hilaamaan riittävän korkealle tasolle. Näin tuskin kuitenkaan on.”
http://digi.suomenkuvalehti.fi/issue_page/tyo-yksin-ei-riita/?shared=1
Laskin juuti, että minulla on ollut seitsemän tj esimiehenä ja kaikki ovat ollet ihmisiä, päätöksenteko perustuu osittain faktoihin ja järkeen, mutta yllättävän suuri osa juontuu asenteista.
Esim ei ikääntyneitä syrjitä faktaperusteisesti vaan ennakkoasenteiden antamilla valmiuksilla
En ymmärrä. Juuri väljät metsälähiöthän ovat niitä halvimpia asuinalueita, kun taas tiiviit kantakaupungin alueet ovat kalleimpia. Miten tästä voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että väljän alueen tiivistäminen laskisi sen houkuttelevuutta?
Asunnot ovat yksi rakenteellisen työttömyyden syy.Kun kemijärvellä Salcomp ja Stora vetivät tehtaat alas niin asunnot muuttuivat 0 arvoiseksi vaikka asunto kuuluis A‑luokkaan.
Paikkakunnalta muuttajalle se merkitsee, että vanhasta ei saa edes omasäästöosuutta lainaan kun muutta etelään. Oman asunnon tuoma etuus Kemijärvellä on marakkina-arvoa moninkerroin korkeampi ja ihminen jää asuntoloukkuun
Eipä siihen tarvitse paljoa saada , että muutto muuttuu täysin kannattamaksi. Etenkin kun Kemijärvellä voi elättää itsensä salametsästyksellä ja kalastuksella, jos yhteiskunnan tuet nollataan
Et sinä oikeasti saa taloa hintaan 1500 e/m2, jos et itse tee sitä alusta loppuun. Edes älvsbytaloa ei saa tuohon hintaan. Tai no sen talon saa, mutta maatyöt pitää kyllä tehdä sitten itse lapiolla ja sorat hakea omasta montusta ja järjestää varainkeruu viranomaismaksuja varten.
Ei se nyt ihan noin mene tuolla rakennuspuolella. Talonrakentaminen on siitä erikoinen toimiala, että siellä voi huijata ostajaa hyvin paljon ilman, että sitä huomataan kuin vuosien kuluttua.
Esimerkkejä asioista, joita ostajan on lähes mahdoton tarkastaa, mikäli varsinainen tarkastaja ei tee hommiaan:
* Suihku on kiinnitetty neljän ruuvin sijasta kahdella. Moniko irrottaa suihkun ja tarkistaa sen kiinnityksen?
* Suihkun proppauksessa ei ole käytetty silikonia. Täysin mahdoton tarkastaa jälkikäteen rikkomatta rakennetta.
* Ullakkotila ilman tarkastusluukkuja. Ostajan on taas täysin mahdoton tarkastaa.
* Maatyöt. Mahdoton tarkastaa, ellei ole paikalla tekovaiheessa.
* Kiukaan tai lauteiden kiinnitys. Taas täysin mahdotonta tarkastaa purkamatta rakenteita.
* LVI-putkien kiinnitykset. Mahdoton tarkastaa jälkikäteen.
* Eristemäärät. Mahdotonta tarkastaa kun rakenne on jo suljettu.
Lisäksi tulee asiantuntija-maallikko-ongelma. Ostajalla ei useinkaan ole tietotaitoa, muutenhan hän rakentaisi, suunnittelisi ja tarkastaisi talon itse. Niinpä on vain ihan hyvä, että rakennusmääräyksissä käsketään tekemään kunnollinen vesieristys. Joo, joo, eihän sekäskemällä synny, mutta ilman määräystä niitä ei varmaa edes tehtäisi.
Terve,
Tehdaan oikein huonolaatuisia tonoja. Mina ostan mielellani sellaisen sikahalvalla, kaikki tehty halvimalla venajatyovoimalla vahan sinne pain. Eristeet jos on niin heikot. Sitten ma asun siina kymmenisen vuotta. Tehkaa siten uusi tono.
Olisi hyva idea mutta tama on Suomi. Kitukaa ressukat.
t. Mikko
Mun mielestäni on paras rakentaa enemmän keskiluokkaa. Eli ei luksusta eikä ihan surkeata. Ihmiset jotka asuvat huonoissa asunnoissa pyrkivät kesliluokkaisiin, ja vastaavasti varakkaiden perheiden lapsilla on harvoin pesämunaa ostaakseen luksusta. Jos keskiluokkaa edustavilla asuinalueila asuu keskiluokan lisäksi ylempien ja alempien sosiaaliluokkien ihmisiä, syntyy vuorovikutusta enemmän ja viihtyvyys paranee, siihen verrattuna että luokat eristäytyvät omiin ghettoihinsa.
Liialla valtion suunnittelulla tulee tylsiä kaupunkia. Esimerkkinä vaikkapa varta vasten pääkaupungiksi suunnitellut Brasilian pääkaupunki Brasilia ja Turkin Ankara. Vertailkaa vaikkapa Rio de Janeiroon ja Istanbuliin.
Yksinkertaisen puurakenteisen pientalon rakentaminen voi onnistua hyvin halvalla — ja muuttotappiokunnista voi ostaa valmiita vanhoja asuntojakin puoli-ilmaiseksi. Betonirunkoinen kerrostalo on kalliimpi ja porrashuoneista, hisseistä, yhteistiloista ja pysäköintitiloista kertyy lisähintaa. Lisäksi kasvukeskuksissa maanarvo on korkea — jolloin kannattaa rakentaa kalliimpia kerrostaloja. Ei näitä kauheasti kannata verrata keskenään.
Helsinki voisi kokeilla sellaista strategiaa, että keskittyisi tekemään viihtyisää kaupunkia. Muualta töihin kulkevat työkaverini ovat lähinnä kauhuissaan kaupunkibulevardisuunnitelmista. Käytännössä niiden rakentaminen tarkoittaisi, että he eivät voisi enää työpäivän jälkeen paeta Helsingistä henkilöautoillaan peltotonteilleen. Ts. pakenevat autoillaan niitä haittoja, jotka itse luovat. Priorisoimalla heidän tarpeensa kaupunkilaisten viihtyisän elinympäristön edelle on jouduttu itseään eskaloivaan kierteeseen. Varsin surullista.
Välillä kyllä ihmetyttää, miksi olen joskus äänestänyt sinua.
Se, että metro on joissain yhteyksissä hyvää joukkoliikennettä ja että metroa esitetään Östersundomiin, ei tarkoita, että Östersundomiin olisi tulossa hyvää joukkoliikennepalvelua.
Pientaloalueelle ei käytännössä saa hyvää joukkoliikennettä. Saa, jos on varaa maksaa siitä, että busseja suhaa parin korttelin välein ja tiiviiseen tahtiin. Eli ei saa. Östersundomin suunnitelmissa ei edes yritetä tarjota hyvää joukkoliikennettä. Tarjotaan metroa, eli tarjotaan pitkiä kävelyitä, synkkaamatonta ja harvaa bussiliityntää.
Joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus jää Östersundomissa nykysuunnitelmilla johonkin Kirkkonummen tasolle ja se on ihan ok, jos asia on kaikkien tiedossa ja hyväksymä. Turha kuitenkaan myydä muuta.
Jotta ymmärtäisit yskän paremmin, tulee ottaa huomioon ihmisten ja gryndereitten preferenssien olevan erilaisia. Luokilla AA ja AAA, jotka otin esille, pitäisi tietysti olla lainausmerkit, koska grynderit tekevät/myyvät/pistävät myyntiin usein yliarvostettua sekundaa. Kyse oli siis luokista A, “AA” ja “AAA”, tai vastaavasti B, “BB” ja “BBB”, jne.
Jos nyt esim. kivalle A‑luokan omakotitalolle, omalla tontillaan, rakennetaan sen viihtyisästä
pihasta omenapuineen esim. puolet syövä vaikka kuinka laadukas paritalo tms., niin kyllä se mielestäni tuon alkuperäisen omakotitalon viihtyisyyden ja arvostusluokan pudottaa A‑luokasta alemmas. Näitä tapauksia on mm. Lauttasaaressa ja varmaan monin paikoin muuallakin Helsingissä, Espoossakin useita.
Nostavatko muuten narkkarit nurkilla Töölön asuntojen arvoa? Jospa tähän liittyvät muutokset ovatkin (demareiden?) juonia, joilla töölöläiset saadaan muuttamaan Jätkäsaareen, kun eivät muuten sinne haluaisi. Kyllähän se oma, vanhempi talo alkaa pian näyttää aiempaa nuhjuisemmalta, jos viereen/lähistölle nousee uusia,uutuuttaan kiilteleviä. Vaan moni on kakku päältä kaunis …
Jos minulla olisi rahaa ostaa kaupungista asunto (oli sen hinta mikä hyvänsä), niin kyllä arvostaisin enemmän sellaista jonka ympärillä on muutakin kuin naapuritalon seinää. Jo pienikin piha ja muutama puu, tai puisto, auttavat ihmeen paljon, mutta nythän tiivistäjät hiovat kirveitään niitä ahnas kiilto silmissään katsoen.
Yleisen asuntojen hintatason nousun myötä tätä ilmiötä on toki voinut olla vaikea havaita tai todentaa.
Otetaanpa nyt sitten esimerkki vaikkapa liikenneolojen ja näkymien vaikutuksesta tuohon luokitukseen. Oletko sitä mieltä että A‑luokan talon asuntojen arvo ei laske, jos matka-aika lähimmältä pysäkiltä kestää kauemmin kuin ennen, kun liikenne lisääntyy, pysäkki siirtyy kauemmas tai vaihtojen tarve kasvaa, matkanteko hidastuu ja kaikki tämä yksinomaan lähistölle rakennettavan “AA”-luokan alueen (esim. Jätkäsaari-Mechelininkatu ristiriita) matkalaisten raitiolinja-aikataulun nopeuttamiseksi (mikä nähtävästi perustellaan sillä, että heitä (uusia) on jatkossa enemmän).
Väitän myös, että jos talosi eteen rakennetaan ruma, korkea ja/tai leveä talo aiemmin avaria näkymiäsi pilaamaan, laskee se taatusti talosi arvostusta, eikä ainoastaan rahassa mitaten. Sehän on aivan selvä haitta, varsinkin jos se vielä sattuu varjostamaan.
Rahalla, jonka omistusasunnostasi sen myydessäsi saisit, ei sinänsä ole merkitystä, ellet todella ole aikeissa myydä tai ole ottamassa lainaa. Korkeintaan verottaja (ja olikohan-se-Vartiainen) saattaisi hekumoida jonkun luomasta typerästä käsitteestä: virtuaalisesta “oman asuntosi asuntotulosta”, joka ei kuitenkaan lompakossasi tai tililläsi euroina näy. Kas kun ei meitä kohta veroteta myös virtuaalisesta johtajan palkasta, koska olisi kai meillä jokaisella ainakin jokin periaatteellinen mahdollisuus sellaiseen, jos sattuma olisi meitä kohdellut toisin.
Tiheästi rakennetut alueet ovat pääsääntöisesti lähellä keskustaa ja arkkitehtuuriltaan erinomaisia. Väljien lähiöiden rakentaminen kytkeytyy erittäin oleellisesti funktionalistiseen eli rumaan arkkitehtuuriin ja kaukaiseen sijaintiin keskustasta.
Jos verrataan Ullanlinnaa ja Eiraa, jotka ovat yhtä kaukana keskustasta ja yhtä kauniita, väljempi Eira on kalliimpi kuin tiheämmin rakennettu Ullanlinnaa. Sikäli vertailu on epäreilu että Eira vapaamatkustaa Ullanlinnan palveluilla. Jos laaja alue olisi Eiraa, palvelut ja joukkoliikenne olisivat nykyistä selvästi huonommat.
Kunnollista vertailua on vaikeaa tehdä, sillä ainakaan toistaiseksi ei ole rakennettu aluetta joka olisi tiheään rakennettu ja kaukana keskustasta. Ullanlinnan ja Eiran esimerkin valossa en vaan itse usko että väljyys sinänäsä laskisi hintoja, vaan väljien alueiden hintoja laskevat muut seikat.
Helsingin ATT voisi siis tuottaa asuntoja vuokratontille hintaan 3000 + suunittelu ja rakennusaikaiset korot ja rakennttaminen yhteensä 3300 euroa.
Miksi näin ei tehdä ja miksi kaikki gryndikohteet tehdään aina hitasrajoituksilla. Segregaation välttämiseksi voisi huonommille alueille tuottaa vapaatakin gryndiä omakustannushintaan täydennysrakentamisella.
2300 euroa per kerrosneliömetri, jos Rakennuslehteen on luottaminen.
2300 ‑kerrosneliä on vähän alle 3000 €/asuinneliö. Kun tätä vertaa hintapyyntöihin, huomataan, että aika isoa siivua rakennusliike suunnittelee itselleen.
Osmo
“Östersundomissa oli tarkoitus tarjota pientaloasutusta, jossa asukkaat voivat käyttää hyvää joukkoliikennettä.”
Miksi ei tarjottu? Onko tässä juuri kyse siitä hölmösti määritellystä investointiraamista, jossa tuloja ei huomioida?
Kyllä on edelleen tarkoitus tarjota, mutta nämä Naturarajoitukset tekevät alueesta huomattavasti huonomman.
Tai yksi analogia vielä:
Ne lähiöt joissa on parhaat palvelut, esimerkiksi Itäkeskus, Malmi ja Espoon keskus, ovat halpoja. Kantakaupungin ulkopuolella kalliit asunnot sijaitsevat puolestaan eristyneissä paikoissa, joissa ei ole välttämättä ainuttakaan kauppaa ja joita tyypillisesti palvelee yksi bussilinja. Tällaisia alueita ovat mm. Kaitalahti, Kulosaaren okt-alue, Westend, Haukilahti ja Nuottaniemi.
Niille preferensseille on kuitenkin olemassa mitta, on ollut jostain muinaisten foinikialaisten ajoista asti.
Kaipaan siis edelleenkin esimerkkiä alueesta, jossa hintataso on laskenut sen vuoksi, että sinne on rakennettu uutta hyvää ja kallista. Minulle kelpaa suhteellinen halpeneminenkin verrattuna johonkin neutraaliin alueeseen (haja-asutusalue, kaupunki, joka ei ole kasvukeskus).
Pientaloalueita on tiivistetty viime vuosina ahkerasti. Mutta samalla on käynyt niin, että jos sillä vanhalla rintamiestalolla ja tontilla sai viisitoista vuotta sitten pikkupaikkakunnalta mukavahkon talon keskustan tuntumasta järven rannalta, nyt sillä saa uuden luksustalon hiekkarannan kera.
Hinnanmuodostuksen taustalla on myös sellainen sosiaalinen ilmiö, että jos alueella asuu koulutettua ja hyvin toimeentulevaa väkeä, sinne haluaa muuttaa samanlaista väkeä myös niihin vanhempiin taloihin. Kauniainen tapahtuu myös kaupungin sisällä.
Ymmärtääkseni tuolla tuotiin olemassaolevaan taloon asujaimistoa, joka aiheuttaa sekä todellista että kuviteltua häiriötä ympäristössään. Mitä tekemistä tällä on uusien kalliiden asuntojen rakentamisen kanssa?
Se on selvä, että ihmiset ovat valmiita maksamaan aika paljonkin siitä, keitä naapureissa ei ole. Hyvätuloiset uusien asuntojen ostajat eivät kuitenkaan pääosin kuulu näihin ei-toivottuihin naapureihin.
= = =
Ymmärrän sen, että kaupungin tiivistyminen omalla tavallaan heikentää olemassaolevien asukkaiden oloja. Asukas on asunut helpon yhteyden päässä keskustasta isolla ilman naapureita, ja nyt yhteys keskustaan on hitaampi ja alueella ahtaampaa.
Ainoa lohtu on se, että alueen hintakin on noussut niin paljon, että myymällä kämpän pääsee muuttamaan pienempään kaupunkiin taas lähelle keskustaa isolle tontille.
Paikasta riippuen rakennusoikeus maksaa nykyisellään asunnon loppuhinnassa noin 2000 €/m2, joten jos tontti ei ole vuokratontti, lopputulos alkaa silti viitosella, mikä vie uudet perheasunnot useimpien ulottumattomiin.
Muistaakseni kaupunki väittää ottavansa 4 % vuokraa vuodessa, jolloin tontin vuokra toisi kämpälle hintaa esimerkiksi 80 €/m2/vuosi. Ei se sitten niin halpaa ole ostaa 100 m²:n kämppää 330 000 €:lla ja maksaa sitten esimerkiksi 1000 €/kk vastiketta, joka sisältää hoitovastikkeen ja tontinvuokran.
Käytännössä yhtälö ei tosin toimi ihan noin, koska kaupunki subventoi vuokratontteja osin huomattavan paljonkin. Subventiota sekin on. Vuokratontit ovat oikean hintaisia silloin, kun niitä roikkuu kaupungilla aina nippu valmiina odottamaan ottajaansa, kunhan hinnasta sovitaan.
Jos kuitenkin pelataan oikeasti markkinatalouden ehdoilla, niin silloin vuokratontilla, velkaosuutena olevalla tontilla tai omassa asuntolainassa olevalla tontilla ei ole kovin paljon eroa, erot tulevat katteista ja marginaaleista. Omassa asuntolainassa se lienee halvin ainakin 20+ vuoden tähtäimellä.
Sikäli kyllä olen samaa mieltä, että ATT voisi toimia alalla yhtenä toimijana kalliissakin asunnoissa pitämässä rakennusliikkeiden katteita jollain kohtuullisella tasolla. Voin tosin kuvitella, minkälainen poru siitä tulisi, kun ATT myisi kämppiä Leppäsuolta 9000 €/m2, vaikka siitä olisi hyötyä kaikille muille paitsi rakennusliikkeille. Vasemmistoa itkettäisi, koska kyse on porvarien asunnoista. Oikeistoa itkettäisi, koska kaupunki söisi porvarien katteet.
Jos rakennetaan pelkkää luksusta, mitä tapahtuu? Siitä luksuksesta tulee keskiluokkaista, koska keskiluokalla onkin sitten varaa siihen luksukseen. Kun yläluokkaa ei riitä ostajiksi, niin on pakko kelpuuttaa aatelittomia porvareita ynnä muuta roskaväkeä.
Asuntokannan laatuun voi lähinnä vaikuttaa vain uutta rakennettaessa. Siksi kannattaa rakentaa mahdollisimman hyvää.
Se voi johtaa siihen, että keskiluokkaisella ihmisellä ei ole varaa uuteen luksuskämppään. Joku kuitenkin muuttaa hänen tieltään sinne luksuskämppään, jolloin hänenkin asumistasonsa paranee.
Tilanne olisi toinen, jos luksuskämpät houkuttelisivat pääkaupunkiseudulle runsaasti maksukykyisiä uusia asukkaita, joita ei tulisi ilman niitä kämppiä. Silloin niistä ei koituisi asumishyötyä seudun nykyisille asukkaille. (Jos tuon ilmiön saa aikaan, kannattaa muista syistä rakentaa ihan tuhottoman paljon ja äärimmäisen kallista…)
Haka oli pelannut upporikasta ja rutiköyhää 90-luvun taitteessa. Kun hinnat romahtivat, konkurssi alkoi häämöttää. Asia oli ilmeisesti tiedossa jo vuosia ennen konkurssia. Konkurssipesän nettovarallisuus oli konkurssihetken käyvillä hinnoilla miinuksella, siitä ei ole kovin isoa epäilystä.
Toisin sanoen Haka olisi mennyt kanttuvei, vaikka se olisi myynyt asuntonsa sillä hinnalla kuin se olisi niistä vuosien 1993–1994 markkinatilanteessa saanut. Aina voi filosofoida, että jos pankit olisivat olleet kärsivällisempiä, Haka olisi pelastunut nousevien hintojen myötä 1996–1997. Pankit olivat kuitenkin tuolloin varsin kärsimättömiä ja markkinanäkymät olemattomia.
Konkurssipesän suhmuroinnit ovat sitten toinen tarina, vahvistaa vain yleistä käsitystä rakennusalan rehellisyydestä.
En oikein näe, että tällä olisi mitään tekemistä sen kanssa, että rakennusliikkeet eivät tingi. Ei siihen tarvita mitään outoja lainaehtojakaan.
Rakennusliike pitää asunnoilla kovin korkeaa hintaa sillä perusteella, että aina joku hölmö löytyy. Jos yleinen hintataso ei romahda, niitä hölmöjä voi vuosien varrella löytyä tarpeeksi. Toinen vaihtoehto olisi laskea hintatasoa, mutta nykyisellä reaalikorkotasolla rakennusliikkeellä on varaa pitää asuntoja myymättöminä pitkäänkin.
Tällainen stabiili markkinatilanne on hankala. Asuntojen hintojen reaalimuutos on vähäinen, reaalikorko on lähellä nollaa. Kaikki vain kyttäävät. Jos hinnat nousevat, rakennusliike saa aikanaan haluamansa rahan. Jos hinnat laskevat, rakennusliikkeelle tulee kiire myydä. Jos korot nousevat, sama juttu.
Ja Helsinki 1) ei tiennyt Natura-rajoituksista, vai 2) ajatteli, että vaikka ne koskevat jotain maalaiskuntaa, niin eivät ne Helsinkiä koske?
(Kulttuurirahasto, K3. On niitä pientaloja, jotka menevät luonnollisella ilmanvaihdolla nykymääräyksiin. Kukaan ei kuitenkaan lopulta halua sellaista omilla rahoillaan tehdä.)
Jos talosta katkeavat lämmöt, se voi myös homehtua alle kuukaudessa. Samoin, jos sieltä katkeavat sähköt. Tai katkeaa vesijohtoputki.
Jos uudesta keskitetyllä tuloilmalla varustetusta talosta häipyy ilmanvaihto vaikkapa yhdestä rapusta, huoltoyhtiö tietää sen kyllä jo samana päivänä asukaspalautteen perusteella. Ei se IV-kone ole tuossa suhteessa sen ihmeellisempi kuin vaikkapa kaukolämmön lämmönvaihdin. Sekin pitää äkillisen vaurioitumisen yhteydessä korjata heti eikä ylihuomenna.
Mikäli tarkoitus on saada sisäilma pidettyä laadukkaana kohtuullisella energiankulutuksella, asiallisesti toteutettu koneellinen ilmanvaihto lämmön talteenotolla on vaikeasti haastettavissa.
Jos painovoimainen mitoitetaan sillä tavalla, että ilmanvaihto on riittävä epäedullisissakin tilanteissa, ilman mukana lähtee koko vuoden aikana paljon energiaa taivaalle, jollei asukas aktiivisesti säädä ilmanvaihtoa säiden mukaan. (Tosin tuohon tekisi sitten mieli tarjota automatiikkaa hoitamaan asiaa, mutta silloin ollaankin jo allikossa, jos tarkoitus oli välttää sitä automatiikkaa.)
Tämä ei toki poista sitä, että parhaat painovoimaiset ratkaisut hakkaavat huonoimmat koneelliset ratkaisut mennen tullen. Koneellisen ilmanvaihdon voi sössiä suunnittelupöydän ja ylläpidon välisessä ketjussa aika moneen kertaan. Toisaalta painovoimainenkin on helppo saada olemaan toimimatta, ei se mikään homevakuutus ole.
Itse asiassa väitän, että nykyaikaisessa kerrostalossa on edelleen jopa liian vähän tekniikkaa. Asumismukavuutta saataisiin parannettua, kunnossapitoa tehostettua ja energiankulutusta vähennettyä, jos talojen automaatiojärjestelmät olisivat edes jotenkin nykyteknologian tasolla.
Ainakin kerrostalotyömailla tarkastajat tuijottaa lähinnä papereita, että työmaalle toimitettu tavara on asiakirjojen mukaan suunniteltua vastaavaa. Jos yhdellä rakennustarkastajalla on 15 työmaata, hän on puoli päivää viikossa ja sekin menee suurelta osin erilaisiin työmaakokouksiin — ei siinä ehdi jotain suihkun ruuveja näkemäänkään.
Täysin kiistämättömän todistusaineiston kerääminen vertailua varten lienee aika hankalaa, mutta esimerkiksi käynti Huvilakadulla (se on Ullanlinnaa, Eiran sairaalakin on Ullanlinnassa!) antaa jonkinlaista näkemystä arkkitehtuurin kauneuden ja ns. tiivistämisen vaikutuksista.
Edellisestä on esimerkkinä Huvilakatu kokonaisuudessaan. Sen eräät yksityiskohdat voivat tästä kuitenkin poiketa. Osoitteeseen Huvilakatu 9–11 rakennettiin aikoinaan, ilmeisesti joskus 60-luvulla, tyyliltään kadun muista taloista poikkeava, silloin moderni asuinrakennus, joka on kuin risukasa kukkakaupassa. Mielestäni on kerrassaan käsittämätöntä, että kyseinen rakennus, tuolle paikalle, tuohon ympäristöön, saatiin aikoinaan tuollaiseksi rakentaa. Talo voi sisäisesti edustaa erinomaista arkkitehtuuria, mutta se ei riitä, vaan talojen tulisi sopia myös ympäristöönsä. Asiasta eri mieltä oleva voi ilmaista perustelunsa.
Ehkäpä aikoinaan, 1950–60-lukujen vaihteessa, ao. Huvilakadun tontin lähitalojen talojen asukkaat, jotka olisivat ehkä kauniimpaa taloa siihen kaivanneet, oli tyrmätty “modernimman yhteiskunnan tarpeita palvelevaa kehitystä vastustavina NIMBYinä. Voi myös olla, että heiltä ei kysytty. Lopputuloksena syntyi, nyt kaikkien nähtävissä oleva “ajanmukainen kerrostalo”, jonka sopivuutta ympäristöönsä voi jokainen arvioida itse tykönään.
Kaupunkirakenteen tiivistämiseen liittyy toinen esimerkki samaiselta Huvilakadulta. Siellä on erityisen helppo ymmärtää, miten kadun idän puoleisen talorivin jatkuminen Tehtaankadun kulmasta aina Merikadulle asti olisi voinut muuttaa koko kadun ilmettä. Ilmeisesti sen loppupään korkeat talo (mm. kulmatalo, nro 27, rakennusvuosi 1903, ja vielä seuraava, nro 25, rakennusvuosi 1907) erottuvat selvästi muista ao. kadun varrella olevista, matalammista taloista.
Talojen rakennnusvuoienperusteella rakentaminen Huvilakadulla alkoi aikoinaan katujen risteyksistä, joten näillä kulmataloilla saattoi olla oma merkityksensä muiden, saman kadun talojen kerroskorkeuksista päätettäessä.
Eiran sairaalaan kuuluva, sen nelikerroksinen lisärakennus vuodelta 1910, ei erotu korkeudeltaan yhtä pahasti muista 3‑kerroksisista taloista, mutta sen valmistumisvuosi olikin muita myöhäisempi, v. 1910.
Huomattiinko jo tuolloin, että liika rakennuskorkeus ei ole eduksi, kun muista taloista Huvilakadun varrella tehtiin sen loppupäätä matalampia? Omin silmin paikalla tilannetta arvioiden tulin ainakin siihen tulokseen, että on onni, että muu osa Huvilakadusta säilyi matalampana kuin nuo korkeat talot, osoitteissa Huvilakatu 27 ja 25.
Nämä esimerkit haluan tuoda julki varoittavina esimerkkeinä tiedoksi kaikille kaupunkirakenteen “kehittäjille” ja samaten myös sen “tiivistämistä ajaville”. Ympäristöön sopeuttaminen on syytä harkita suunnitteluvaiheessa. Jälkikäteen korjaaminen on usein liian myöhäistä.
Miten voivat muka rakentamisen kustannukset olla merkittävästi erisuuret Helsingissä ja muualla maassa? Kun kaiken järjen mukaan EU:n periaatteiden mukaan ei pitäisi olla eri suuret edes Tallinnassa ja Helsingissä. Joku nyt narraa.
Yksi syy Helsingin kalliimmille rakennuskustannuksille on siinä, että Helsingissä helpot rakennuspaikat on rakennettu täyteen jo viimeistään 50 vuotta sitten. Nyt jäljellä on täyttömaita, kosteikkoja ja muita aikaisemmin rakentamiseen kelpaamattomia paikkoja, joissa perustamiskustannukset ovat merkittävän korkeat.
Jossain maakunnissa on varaa valita rakennuspaikat maaperän mukaan. Helsingissä markkinatilanne on sellainen, että paskatkin paikat kannattaa rakentaa.
Niitä narraajiakin löytyy ihan varmasti, se on rakennusalan traditio.
On kuitenkin ihan todellisiakin syitä siihen, että rakentaminen on kalliimpaa, kun tarkastellaan valmiita rakennuksia. Syyt voidaan jakaa käytännössä kahteen: rakentamisen todelliseen kalleuteen (saman rakenteen tekeminen on kalliimpaa) ja erilaisen rakentamistavan tuomaan hintalisään (saman tuloksen tuottamiseksi pitää tehdä kalliimpi rakenne).
Varsinaisen rakentamisen kalleuteen vaikuttavat ainakin korkeammat työvoimakustannukset, ahtaammat tontit ja tiheän ympäristön aiheuttamat erityisvaatimukset.
Miksi virolainen rakentaja tulisi samalla palkalla Helsinkiin ja Tallinnaan, kun Helsingissä joutuu maksamaan paljon korkeampia elinkustannuksia? Sama koskee myös muualta Suomesta tulevia rakentajia.
Ahtaat tontit ja tiheästi rakennettu ympäristö voivat tehdä rakentamisen logistiikalle kiusaa. Väljälle tontille voi tuoda paljon kamaa kerrallaan ja käyttä sitä mukaa, kun se on mukavaa. Jos tontilla ei ole tätä tilaa, logistiikan hoitaminen vaatii enemmän ponnisteluja.
Toisaalta sama ahtaus esimerkiksi vaatii niitä autohalleja, jotka ovat kalliita rakenettavia. Tiheästi asutussa ympäristössä rakennetaan myös tonteille, jotka ovat rakennusmaana huonoa ja vaativat kalliita maanrakennustöitä ennen varsinaista talon pystyttämistä. Tällöin ei enää verratakaan saman rakentamisen hintaa.
Samaan liittyy uudisrakentamiselta haluttu koettu taso. Pientalopuolella tämän voi kuvata niin, että jos ostaja maksaa vaikkapa 250 000 euroa nenäliinan kokoisesta tontista, jolle saa rakentaa 150 m² omakotitalon, niin siihen ei tule halvinta 150 m² Älvsbyhusetia perusvarusteilla. Käytännössä tontille kohoaa 220 m² (josta osa ovelasti matalampaa) kivitalo, ja keittiössäkin on kivitasot. Kun tämän kokonaisuuden hinnan jyvittää noille 150 neliölle, niin hinta on ihan jotain muuta kuin sillä perustalolla.
Viimeinen tekijä ei tietenkään ole välttämättömyys, mutta on oikeastaan onnellista, että ihmiset eivät halua kalliille tontille tehtyjä halpoja taloja.
On aika vaikea keksiä tekijöitä, jotka tekisivät talon aikaansaamisesta Helsingissä halvempaa kuin muualla maassa. Olisi toki mielenkiintoista tietää, saavatko rakennusliikeet isomman prosentuaalisen katteen helsinkiläisistä asuintaloista kuin vaikkapa jyväskyläläisistä taloista.
Samanlaisen talot ovat lähestulkoon samanhintaisia sijainnistabriippumatta. Helsinki on suuressa viisaudessa laadituttanut maakuntakaupunkeja kalliimpia kaavoja.
Talojen julkisivuista on tehtävä uusien rakennusmateriaalien näyttelyitä ja kellarin autopaikka maksaa samanverran kuin siinä seisova auto on uutena maksanut. Tämän ja eräiden muiden blogien ansiosta näyttäisi että poliitikot edellyttävät nykyisin esittelijältä jonkinlaista selvitystä kaavataloudesta.
Eli kun pula on kohtuuhintaisista asunnoista, kannattaa rakentaa ökytaloja, kun kaikilla kuitenkin tulot kasvavat ja köyhätkin pääsevät näin ostamaan vanhoja ja halvempia ökytaloja. Joka tapauksessa varakkaiden asuntojen halpeneminen nostaa keskimääräistä asumismukavuutta, joten ökytalojen tarjontaa kannattaa lisätä siinäkin tapauksessa, että lisätään työvoiman tarjontaa alemmissa tuloluokissa ja pidetään palkat näin alhaalla ja huonojen asuntojen hinnat ylhäällä. Kannatetaan.
Alkuperäisessä postauksessa ei pouhuttu ökytaloista vaan hyville paikoille kaavoittamisesta. SE on vähän eri asia.
Ainakin Cambridgen yliopistossa pitkään opettanut Suomen pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja on pitänyt suomalaista kansantaloustieteen opetusta surkeana. Meillä pesiytyi yliopistomaailmaan 60-luvulla sellaista ainesta, joka ei muualla olisi kelvannut edes opiskelijoiksi.
Mihin kuvittelisit omakotitaloalueiden houkuttelevuuden perustuvan, vaikka ne olisivat kauempana Helsingin keskustasta? Miksi Kauniainen on onnistunut hyvin siinä missä Helsinki (kokonaisuutena) ei? Miksi asunnot Kaivopuistossa ja Eirassa, opa Huvilakadulla, maksavat paljon, jopa ilman merinäköalaa? Ketkä mahtavat asua Helsingissä tiiviisti ja ketkä väljemmin? Mahtaisivatko asiaan vaikuttaa tavoitteet ja mahdollisuudet silloin, kun kyse on esimerkiksi uuden asunnon etsinnästä?
Jos et tiedä, tai osaa edes arvata vastauksia edelläoleviin kysymyksiin, suosittelen lämpimästi perehtymistä em. aihepiiriin, sen ‘syventävää oppikurssia’, sisältäen sekä Helsingin eri alueisiin, mm. niiden arkkitehtonisiin, historiallisiin, kulttuurisiin, sosiaalisiin sekä maisemallisiin tekijöihin tutustumista perinpohjin. Talouspuoli, eli myyntihinnat jne., sekä niiden kehitys pitkällä aikajänteellä, kuten myös monet muut tekijät ja muutokset (ympäristössä) on otettava toki huomioon. Älä jätä huomiotta, että ao. ‘oppikurssin’ kesto on hyvin pitkä, sillä yksi vuosi aiheen syvällistä ‘opiskelua’ vastaa ehkä vasta yhtä oppituntia tiellä kohti syvällistä ymmärtämistä. (“Eihän kerrota yliopiston hallinnolle tai opetusministerille, että sen tien päätepiste pysyy ehkä aina kaukana horisontissa”. Riittää, kun tiedämme, että kuljettu matka ja sen varrella opittu on merkityksellistä.)
Kaupunkisuunnittelussa, arkkitehtuurissa ja rakentamisessa voi valitettavasti yksikin tunari saada paljon vahinkoa aikaan. Tästä on esimerkkejä Turussa (vaikka sikäläisten tunareiden lukumäärää määrää en tunnekaan). Porkkalankatu 6:n kohdalla näkymä itään (Helsingin keskustaan tullessa) antaa ehkä osviittaa siitä, mitä esimerkiksi maisemien peittäminen voi merkitä. Näkymä samalta kohdalta länteen (Helsingin keskustasta poispäin kuljettaessa) puolestaan kertoo, mikä on mielestäni tunaritrendien ainoa oikea pääteasema (laajasti ymmärtäen). Edesmenneellä presidentillämmekin, joka sai ao. alueelta viimeisen sijansa, oli muistaakseni jokin tunareihin liittyvä osuva lausahdus, jota en kuitenkaan tällä palstalla tohdi toistaa, koska useimmat lukijat sen luullakseni tietävät.
Nykyiset tiivistämispyrkimykset Helsingin alueella, jos niitä eivät ‘arkkitehtuurin, kaupungin ja kaupunkisuunnittelun viisaat ja kokeneet’ kaikilta puoliltaan ajan kanssa riittävästi pohdi, nostavat vastaavan ‘suurten munausten’ riskin meillä, nykyisessä pääkaupungissa, omaan, uuteen suuruusluokkaansa. Valitettavasti en osaa tuolle ryhmälle kaikkia sen jäseniä äkkisältään nimetä, eikä se ole edes minun tehtäväni, mutta moni grynderi marionetteineen pitäisi ainakin pudottaa joukosta, jos heitä on joukkoon pyrkimässä. (Korkeintaan heitä voisi joskus pyytää esittämään vastauksia annettuihin kysymyksiin, jos asiantuntemus riittää ja luottamusta vastauksen oikeellisuuteen perustellusti on.)
Kaikki uusi arkkitehtuuri ei tietenkään ole pahasta, ks. esim. ??? (En nyt heti keksinyt ensi hätiin oikeastaan viime vuosilta muuta kuin Kampin uuden kappelin, joka on mielestäni aika kivannäköinen omalla paikallaan.)
Sen verran tylsää, tai jopa suorastaan rumaa jälkeä on Helsin
gissä valitettavasti viime vuosikymmeninä pääosin tehty, että jotain muutosta kohti parempaa arkkitehtuuria kohti tässä maallikkokin alkaa suorastaan vaatia. Tämä ei ole yksin arkkitehtien tehtävä, vaan mitä suurimmassa määrin myös heidän toimeksiantajiensa (, kaupungin osalta myös kaupunginhallituksen(?), KSL:n sekä viime kädessä ilmeisesti myös valtuuston) hallinnassa.
Paluu vanhaan on vain yksi monesta mahdollisuudesta, mutta pelkkä eri trendien apinointi maailmalta, kuten nyt esimerkiksi rantarakentaminen, jopa paikoissa joihin se ei tahdo edes sopia, on helposti erittäin vahingollista. Se voi olla sitä erittäin helposti sekä kiinteän volyymin asettavan, ja siihen lukkiutuneen teettäjän että suunnittelua palkkatyönään tekevän toteuttajan puolelta, varsinkin sellaisissa paikoissa, jotka ovat ‘kaikkien näkösällä’, eli ns. ‘paraatipaikoilla’. (Yksi esimerkki historiasta: kukaan ei uskaltanut kerta Ruotsin kuninkaalle neitsytpurjehduksellaan kaatuneen Vasa-laivan vakavuuden ongelmista, eritoten sen jälkeen kun kuningas oli halunnut siihen yläkannelle lisää painavia tykkejä. Vastaavia esimerkkejä löytynee lukuisia. Näin syntyvät usein suuren mittaluokan munaukset, jotka muutoin olisi mahdollista välttää.)
Kaupunkisuunnittelu on sen verran tärkeä asia, että sen tulisi olla herkin aistein varustetun, osaavan ja syvempää ymmärtämystä omaavan tahon hallinnassa. Otsikko, jota O.S tämän kirjoitusketjun alussa käyttää, saa varauksettoman tukeni. Valitettavasti en voi olla samaa mieltä sen jälkeen tulevasta varsinaisesta tekstistä, sillä sen ajatusten ‘punainen lanka’ vaikuttaa johtavan kohti monien parhaiden (julkisten) paikkojen/reittien näkymien umpeen muuraamiseen, vaikka kohtuullisen hyviä paikkoja olisi tarjolla muuallakin, mahdollisesti paljon vähemmän haitallisin vaikutuksin koko kaupunkikuvaan, sen lukuisine eri ilmenemismuotoineen Helsingissä, ‘Itämeren helmessä’, jonka merimaisemat tulisi mielestäni (yksityistämisen sijaan) säilyttää avoimina kaikille.
Samoja ajatuksia on tullut mieleen Kivikaupungin kasvatin kanssa (esim kirj. 24.4 klo 23.40).
Ideaalimaailman utopia olisi tilanne, jossa asuinpaikan ja asunnon saanti ei olisi ongelma. Lisäksi asunnon arvo reaalisesti säilyisi riippumatta kaikista mahdollisista muun maailman heilahteluista.
Eihän nykyään enää löydy entisajan maaseutuidylliä, jossa samaa taloa asui saman suvun 3..4 sukupolvea.
Nykyään normaalitatapaus on asunnon vaihto 6..10 kertaa elämän aikana. Kun perheen talous notkahtaa vaikkapa vain hetkellisesti, ollaan katastrofin partaalla asuntolainan kanssa.
Todellisuus on niin kaukana utopiasta, että asunnoilla keinotellaan. Tämähän on se maan tapa joka puolella maailmaa. Kuplia syntyy jatkuvasti ja niiden puhjetessa kärsimystä riittää. Aina ei ole edes yhtään voittajia, kun tyhjä kokonainen kaupunginosa jää muistoksi edellisestä nousuhuumasta.
Olisi aivan liian yksinkertaista, että olisi valittavana laatuluokkia A..E ja vaihtaminen sujuisi helposti ilman karmeita taloudellisia riskejä,kuten kä vaikkapa kahden asunnon loukussa.
Tietenkin kaiken esteenä on raha. Sosiaalinen asuntotuotanto ei valmista A‑luokkaan asuntoja.
Milläs niistä lasibetonitaideteoksista sun muista neukkukuutioista pääsee eroon, jos uudet pitää aina sopeuttaa? Esimerkiksi, jos haluttaisiin rakentaa klassista tyyliä edustava kulttuurirakennus Elielinaukion viereen kansalaistorin kulmille, niin se pitäisikin rakentaa jonnekin muualle, koska se ei millään sopeutuisi nykyisen kiasmamusiikkitalokeskustakirjastoratavarrentoimistotalolamelli -“tyyliin”.
Errare humanum est. Huomasin tässä juuri tehneeni virheen edellisessä tekstissäni ilmansuuntien osalta. Nuo erilaiset näkymät Porkkalankadulta, ennen Mechelininkatua, viimeksimainitun länsipuolella, ovat tietenkin etelään (ei itään) ja pohjoiseen (ei länteen).
Täsmennyksenä mainittakoon vielä, että musertavimmillaan tuo talomuurivaikutus, johon edellisessä kirjoituksessani siis viittasin, on kuitenkin jo vähän lännempänä, jotakuinkin Porkkalankatu 12:n kohdalta itään katsottaessa. Porkkalankatu 6:n kohdalla on tuon pitkän ja suhteellisesti korkean, yleensä varjoisan seinämän reunimmainen rakennus idän puolella.
Kiva kun tiedetään asiat noin hyvin. Jos oikein muistan, Katajanokalle on kantakaupungiosta vain yksi julkisen liikenteen yhteys eli ratikka.
Nuottaniemeen menee toisaan vain yksi bussilinja Kampista arkisin klo 17–18 7 minuutin välein. Matka-aika kaikkineen 24 min (14 km). Espoon keskukseen (Espoon rautatieasemalle) kulkee samoin suora bussiyhteys kerran 20 minuutissa. samoin n. 24 minuutissa. (Reitin pituus n 12 km)
Oikeastaan parjattu Histan alue Espoossa on lähes samalla etäisyydellä Helsingin keskustasta kuin Östersundomin alue vastaavasti idässä. Loogisesti voisi ajatella, että kummankin rakentaminen on yhtä ekologista/epäekologista, jos alueille saadaan vedettyä raideliikenne (metro/kaupunkijuna).
Toki Östersundomiin halutaan mahduttaa Histaa enemmän ihmisiä, mutta mahtaako natura-alueiden väliin lopulta kuinka paljon mahtua?
Kiitokset hyvistä vastauksista pohdintoihini. Jos kerran Helsingissä rakentaminen on kalliimpaa ceteris paribus, niin pitäisi tuntea vähän tulo- ja substituutiovaikutusta, jotta voisi arvioida tarkoittaako tämä että Helsinkiin kannattaa rakentaa kalliimpaa vai halvempaa kuin muualle. Veikkaan että kannattaa rakentaa kalliimpaa.
Markkina-argumentti jonka Osmo esitää, on looginen, muttei täysin oikea. Hän kyllä vastasikin siihen toteamalla että kyse on vain sijainnista, ei “ökytaloista”. On kuitenkin ilmeisestikin eroa sillä, mikä on kustannus minnekin rakennettaessa. En kuitenkaan usko hetkeäkään, että esimerkiksi tällä hetkellä reaalipääoman, materiaalien, ja työvoiman saatavuus olisivat niin lähellä rajoitettaan etteikö Helsinkiin mahtuisi useampiakin aika isoja rakennusprojekteja.
Voisiko kaavoituksessa huolehtia siitä, että johinkin tulisi vaikka hökkelikylä. Eikös tällaisia ole ihan maailmanperintökohteina jossain päin maailmaa?
Minun moka. Tarkoitus onkin siis ollut rakentaa halpisasuntoja parhaille paikoille, joihin rikkaat muuttavat.
Miten määrittelisit tai luonnehtisit alueita A‑E (sijainniltaan, kooltaan, ml. pinta-ala ja asukasmäärä, liikenneyhteyksiltään, jne.)?
Jälkimmäiseen luokkaan kuuluu myös esimerkiksi Malmin lentokenttä, tai yleensäkin monet pääkaupunkiseudun vapaista rakennuspaikoista: kaikki perinteiset talonpaikat ovat jo täynnä taloja. Jäljellä on esimerkiksi montunpohjia, soita ja entisiä kaatopaikkoja. Niillekin voi rakentaa, mutta pohjatöitä joudutaan tekemään paljon: massanvaihtoja, paalutuksia tms. kalliita rakenteita.
Mittakaavaa hahmottamaan auttaa, kun huomaa että Tattarisuon ohittaa Suomen pinta-alaltaan toiseksi suurin maantiesilta nelostiellä. Sitä ei huomaa sillaksi, koska se ylittää “vesistön” joka kasvaa pusikkoa, mutta silta se on, ei täyttömaata. Jotain vastaavaa pitää rakentaa myös talojen alle, jos sinne tehdään asuinaluetta. Se on mahdollista, mutta ei ihan halpaa.
Toki rakentamatta on kyllä parempaakin maapohjaa, mutta ei välttämättä sopivassa omistuksessa ja/tai lähellä sopivasti omistettua kauppakeskusta, jne.
Yksi sana: pakkolunastus.
Kellarin autopaikoista tulee mieleen nykytrendi laittaa autopaikat pihakannen alle. Valitettavasti betonikannen päälle ei sitten oikein saakaan tehtyä viihtyisää pihaa vaan tuloksena on susiruma betoninen asuinympäristö, johon ehkä saadaan pieni nurmikkopläntti ja pari puskaa istutettua. Minkään isomman tai luonnollisemman juuret tuhoavat kannen eivätkä ne varmaan pysykään edes hengissä, koska vettä ei “maasta” voi nousta.
Sitä toivoisi, että apinoidessa (mikä itsessään on toivottavaa, sillä uudet, originaalit ajatukset tuppaavat säännönmukaisesti olemaan rumia toteutettuina) apinoitaisiin vaikka noita Huvilakadun rakennuksia ja Eiran sairaalaa. En sano, että taloista pitää tuollaisia pihattomia kuutioita väkisin rakentaa, mutta krumeluurien ja yleisilmeen osalta tuollainen olisi toivottavaa rakentamista. Tuollaisia piirteitä omaavia tönöjä piirrellään lastenkirjoihin kuvitukseksi juuri siksi, että niitä on mukava katsella.
Jos viittaat esim. Kivinokkaan ja Rastilan rantametsään, niin nehän ovat sijainniltaan luokkaa E. Tämän vuoki olisikin järkevämpää bulevardisoida sisääntuloväyliä, jolloin syntyisi rakennusmaata A/B‑luokan sijainteihin. Tyhmää tämä jatkuva metsiin levittäytyminen, kun loistavat sijainnit lähellä keskustaa ovat tällä hetkellä joutomaina.
Ymmärrän ja hyväksyn esittämäsi näkökohdat. Mutta kyllä tässä on muustakin kyse kuin siitä, että tekniikka nyt vain on tullut jäädäkseen. Nykyaikainen talonrakennuskäytäntö tuottaa riskirakenteita toisensa perään, ja suunnittelun ja toteutuksen välillä on aivan käsittämättömän suuria epäjatkuvuuskohtia.
En kiistä, ettenkö haikailisi esimerkiksi seuraavanlaista kerrostalorakentamista, mutta taitaa olla, että tämä ei ole mahdollista nykyään edes kymmenkertaisilla kustannuksilla “vakiovaihtoehtoon” nähden, vaikka tämä on ollut lähellä standardia sata vuotta sitten: Jugendtyylinen talo, paksut betoniseinät, oikeaoppinen kosteussuunnittelu (kosteuden kannalta tiivein kerros sisimpänä), korkeat huoneet, sisäpuoliset rakenteet osittain puuta, höyrysulkuja ainoastaan kosteissa tiloissa, huoneistokohtaiset poistoilmahormit (painovoimainen ilmanvaihto mahdollisesti koneellisesti avustettuna).
Yksinkertaisia periaatteita, jotka unohtuvat liian usein: Vuotava höyrysulku tai höyrysulku väärässä paikassa on pahempi asia kuin ei höyrysulkua lainkaan. Kylmäsillat ja ilmavuodot ovat energiatalouden (ja kosteusvaurioiden => homeen) kannalta paljon pahempia asioita kuin lämmön johtuminen ulkoseinän läpi. Rakenteet tulee tehdä niin, että vakava kosteusvaurio käy ilmi mahdollisimman alkuvaiheessa. Paras olisi, jos jopa ne kaikkein hankalimmat kosteusvaurion aiheuttajat (pienet, vuosia jatkuvat vuodot tai kondenssiveden valumiset) pullahtaisivat pintaan niin pian, että vahinko olisi ilmi tullessaan vielä paikallinen.
Kertokaa nyt jo viimein, onko A‑luokan alueen ainoa kriteeri 500 metriä vai 5 minuuttia Kolmen sepän patsaalta? Entä B‑, C‑, D- ja E‑luokissa?
Tuo esittämäni luokitus ei vastaa mitään reaalimaailmassa, vaan sen tarkoitus oli havainnollistaa sitä, että vaikka hyviulle paikoille rakennettuihin asuntoihin muuttaa pääasiassa hyvätuloisia (MAL-ohjelman mukaan kyllä muitakin) hyville paikoille rakentaminen hyödyttää kaikkia laskevien hintojen muodossa. Kauypunkitaloustieteilijät sanovat tämän niin, että tiiviissä kaupunkirakenteessa asuntojen hinnat ovat alempia kaikilla etäisyyksillä keskustasta.
Sen voi sanoa vain asunnon ostaja. Jos ostajat laajalti haluavat asua lähiöissä keskellä metsää, A‑luokka on siellä. Ei tämä ole sen vaikeampaa kuin että pitää rakentaa sellaista, mistä ihmiset ovat valmiita maksamaan mahdollisimman paljon.
Päteekö tuo esimerkiksi New Yorkissa (Manhattan) Istanbulissa (Gecekondu) tai Johannesburgissa (Alexandra)? Tukholman Gamla staden saattaa noudattaa väittämää, mutta muuten en ihan purematta sitä niele.
Miksi pitäisi? Ei asia ole mielestäni ihan noin yksinkertainen. Tai sanotaan näin, että se riippuu siitä, kenen näkökulmasta asiaa katsotaan.
Entä yhteiskunnan etu? Ei kaikki se, mistä “ihmiset ovat valmiita maksamaan mahdollisimman paljon” ole heille välttämättä aina hyväksi, tai heidän naapureilleenkaan.
Edellämainitusta voisi heittää esimerkkinä vaikkapa päihteet, joista moni on maksanut uskomattoman kalliin hinnan.
Lähempänä kaupunkisuunnittelua oleva esimerkki on (edellisen lailla) ehkä merinäköala-asunnot ja toisaalta jopa Länsimetro, josta päättäjämme näyttäisivät olevan valmiita maksamaan mahdollisimman(?) paljon. Veronmaksajilla se verojen maksuhalukkuuden kipukynnys on alempana.
Kallis asunto ja isot lainat voi olla monelle meistä sangen huono yhdistelmä. Laskusuhdanteen tai taantuman aikaan löytyy aina niitä, jotka esim. YT-ruletin riskien lauetessa omalla kohdalla, joutuvat maksamaan A‑luokasta kantokykyynsä verrattuna erityisen kalliin hinnan.
Eikö asukkaiden (nykyisten ja mahdollisten uusien) kannalta olisi järkevintä rakentaa asuntoja jokaiseen hinta- & laatuluokkaan? Jokaiselle jotakin. Silloinhan sitä valikoimaa ja niitä asuntoja alkaisi löytyä paremmin niillekin, joiden kannalta liika riskinotto ei ole järkevää.
Sellainen periaate, että rakennettaisiin vain A‑laatuluokan (ja ‑hinnan) alueille, sisältää virhepäätelmän, jonka mukaan kaikki laatuluokasta toiseen siirtyvät ryhmät olisivat yhtä suuria. Lienee aika todennäköistä, että luokasta C luokkaan B haluavia (ja kykeneviä!) on enemmän kuin luokasta B luokkaan A haluvia (ja kykeneviä!). Jos nyt rakennettaisiin vain A‑luokan asuntoja luokan A alueille, johtaisi se siihen, että hinnat nousisivat suuremman kysynnän takia niissä vapautuvien asuntojen luokissa, sekä siihen, että ihmiset joutuisivat ottamaan ylisuuria lainoja, mikä ei liene koko yhteiskunnan etu.
Grynderit, välittäjät ja pankit, sekä tässä tapauksessa esim. ‘huumeena’ toimivat merinäköala-asunnot saattaisivat tätä hullunmyllyä pyörittää, ainakin jonkin aikaa …
Pidemmällä aikajänteellä kaikkien hyvien alueiden umpeenrakentaminen ei voi silti mitenkään olla kaupungin etu, kaupunkikuvasta (tai oikeastaan sen menetyksestä!) nyt puhumattakaan.
Yhteiskunnan tehtävänä on jonkinasteisen ohjaavan vaikutuksen aikaansaaminen (kohti yhteistä hyvää) sekä mm. tarpeeksi hyvien liikennejärjestelmien sekä muun infran kehittäminen ja ylläpito.
Politiikan puolella taas tulee olemaan hyvin mielenkiintoista seurata (ensi kunnallisvaaleissa) minkälaisen hinnan esim. Kokoomus, SDP tai Vihreät ovat valmiita maksamaan rakentamisesta monille äänestäjiensä kannalta tärkeille ulkoilu‑, virkistys- ja lähiluontoalueille. Yhden Kivinokan en usko sitä laskua tai syöksykierrettä auttavan oikaisemaan!
Koska se hinta määräytyy markkinoilla, joilla on yhtä paljon rahaa, rakennettiin miten tahansa, tästä seuraisi, että rakennettaisiin huonompaa, josta ostaja maksaisi yhtä paljon kuin siitä paremmasta.
Kun kysyntää riittää, ei myyjällä ole mitään syytä laskea hintaa, vaikka laskisi tasoa.
Ymmärrän kaikkiin hintaluokkiin rakentamisen, mutta että laatuluokkiinkin? Alue voi olla vähemmän viihtyisä, asunto pienempi, pienemmällä pihalla, ilman parveketta, jne., mutta miksi ihmeessä asunnon pitäisi olla huonompaa laatua?
Erilaat5uisia asuntoja kannattaa rakentaa ja erikokoisia, mutta ei asuntoja tasapuolisesti hyviin ja huonohin paikkoihin, vaan kaikki mahdollisimman hyviinpaikkoihin.
Paskoista rakennuspaikoista tulee etsimättä mieleen Koivusaari, jota Tatu Rauhamäki kehui Helsingin käyttämättömäksi helmeksi. Ihan fantastista.
Koivusaari on minisaari, jonka pienuutta harva poliitikko oikeasti tajuaa. Saaren pinta-ala aiotaan meren täytöillä kasvattaa yli viisinkertaiseksi Länsiväylän pohjoispuolella.
Mereen pitää kipata kymmeniä tuhansia tonneja maata, että saadaan pykättyä alueelle tarpeeksi taloja, eli rakentaminen “kannattavaksi”. Ja tämä siis sen jälkeen kun merenpohja on ensin ruopattu ja saatu pohjassa olevat saasteet liikkeelle lähiasukkaiden iloksi. (Vrt. Jätkäsaari)
Tämän keinotekoisen “Koivusaaren” läpi kulkee lisäksi kuusikaistainen Länsiväylä, jonka melu ja pienhiukkaset aiheuttavat valtavan haasteen rakentamiselle. Puhumattakaan vaikeista liittymäjärjestelyistä ym.
Samalla vieressä olevan Katajaharjun asukkaat kadottavat avoimet merinäköalansa. Tilalle nousee vuosiksi seisovat täytemaamassat. Sen jälkeen betonia, betonia ja betonia (jos gryndereitä sattuu rakentaminen kiinnostamaan). Kalliin uuden “A‑luokan” alueen seurauksena Katajaharjun vetovoima ja hintataso tulevat putoamaan radikaalisti.
Nythän juuri “rakennetaan huonompaa, josta ostaja maksaa yhtä paljon (tai jopa enemmän!) kuin siitä paremmasta”. Sic!
Lisäksi on vaarana, että nuo “huonot omenat” voivat pilata koko korillisen hyviä “omenoita”, ts. nyt vielä hyvän asuinalueen ja/tai sen ympäristön, mutta tämähän ei olekaan gryndereitten yms. joukon huolenaihe, kunhan vain ehtivät itse rahastamaan.
Selvennätkö vielä, a) miksi huonolaatuisia siis kannattaa yleensäkin rakentaa ja b) miksi niitä kannattaa rakentaa hyville paikoille?
Itsetarkoituksellisesti ei kannata rakentaa huonoa laatua, mutta kaikkiin asuntoihin ei tarvita poreammetta tai jalopuuparkettia, asuntoja voi olla myös pieniä ja niin edelleen. Samasta syystä kuin kaikkien autojen ei tarvitse olla mersuja.
Tarkoitin lähinnä sitä, että jos on tarkoitus saada aikaan edullisempia asuntoja, voisi ne sijoittaa etäämmälle kalliimman puoleisista alueista JA olla esim. varustetasoltaan jonkin verran alle nykystandardien. Esim. periaatteella: ei kalliita materiaaleja, korkkimattoa parketin sijaan, peruslaattaa KPH- ja WC-tiloihin, talosauna asuntokohtaisten sijaan, ei parvekkeita, vaan kunnon piha-alue, missä tilaa kaikille!
Hissien osalta ehdottaisin seuraavaa normia (näihin “halpis”-asuntoihin): ei hissiä, paitsi sitten, kun kerroksia alkaa olla enemmän. Jos joku ei jostain syystä enää jaksa kavuta ylempiin kerroksiin, voisi hän vaihtaa kämppää alakerroksen samankokoisen asunnon asukkaan kanssa ( tai muuttaa muualle). Rahaa säästyisi kummasti, ja vielä elinkaaren ajan.
Sama juttu KPH:n tanssilattian kanssa, eli, jos hoito edellyttää tilavampaa kylppäriä, voisi sellaiset KPH:t kaavoittaa pelkästään niihin pohjakerroksen asuntoihin, joihin raihnaisemmat senioritkin vielä jaksavat kulkea. Kalliimmanpuoleisten (ovatko yhä?) vipuhanojen tilalle halvemmat perushanat, mikäli hintaeroa on.
Näillä periaatteilla voisi rakentaa ainakin niitä yhteiskunnan rahoittamia asuntoja, niin johan alkaisi rahaa säästyä. … ja motivaatiota työskentelyyn oman aseman edistämiseksi näillä asuntomarkkinoiden tikapuilla (E‑luokasta, D‑, C- ja B‑luokkien kautta kohti A‑luokkaa) alkaisi tuottaa hedelmää, edellyttäen että työmarkkinat antaisivat siihen mahdollisuuden.
Yhteiskunnassa ei pitäisi minkään etuisuuden tulla vastikkeetta, kuin Manulle illallinen (ellet ole sitten loukkaantumisen, sairauden tai vastaavan syyn takia sisätiloihin sidottu tai muuten työhön kykenemätön). Siinä mielessä olen perustuloa vastaan, että edellyttäisin sen saamiseksi ainakin esim roskapatrulli-työtä kaupungin julkisilla alueilla vaikkapa päivänä parina kuukaudessa tai viikossa. Sitä työtä ainakin Helsingissä näyttäisi (valitettavasti) riittävän yllin kyllin.
Sellainen pieni ongelma on tuossa logiikassa, että parempien asuntojen rakentamisesta valuu hyötyä murusina alaspäin, että voi käydä myös niin, että luksusasunnot ostavat ulkomailla asuvat rikkaat — Helsingissä kimiräikköset, Wienissä uusseelantilaiset ja jalkapallotähdet, ja Lontoossa arabimiljardöörit. Tällöin ei vapaudu mitään asuntoja, vaan kalliit asunnot keskeisillä paikoilla ovat pääosin tyhjillään.
Täyttää voisi enemmänkin. Kaupunki tekisi varmasti voittoa laajentamalla Jätkäsaarta ja Hernesaarta pari neliökilometriä. Jos Katajaharjun asukkaiden merinäköalat katoavat, jonkinlainen korvaus olisi ehkä paikallaan.
Tuo ei olisi ongelma, jollei sosiaaliseen rakentamiseen pumpattaisi veronmaksajien, siis sinun ja minun rahoja. Jos systeemi olisi terve, vuokra- ja omistusyhtiöt löytäisivät oikean paikkansa.
Mitenkäs se rahapumppu teilläpäin toimii?
Meilläpäin vuokrataloyhtiöt pärjäävät mitenkuten omillaan ja rahaa saa edullisesti pankista. Kaupunki joutuu kyllä takaamaan, mutta eipä se mikään pumppu ole.
Sosiaalista asuntotuotantoa tuetaan sillä, että tontista ei todellisuudessa peritä läheskään markkinahintaa vastaavaa maanvuokraa. Pienituloistan asumiskustannusten alentaminen on käytäntönä kaikkialla maailmassa. Se on kaupungeuissa välttämättömyys.
Meinaat, että jos Helsingin seudulle rakennetaan 200 000 ylemmlle keskiluokalle tähdättyä asuntoa, ne kaikki menevät kimiräikköisille? Jos menee, niin sitten meillä on loistava bisnis käsissämme. Tehdään lisää.
Siitä ei ole hyötyä, jos rakennetaan 100 kappaletta kahden miljoonan asuntoja. Ongelmana ei ole hinta, vaan lukumäärä. Niitä asuntoja pitää tehdä 100 000 kappaletta. Noilla määrillä hinnat tulevat jäämään suhteellisen tavallisillekin ihmisille mahdollisiksi.
Miksi on välttämättömyys? Eikä varmaankaan tueta kaikkialla.
Jos ei tuettaisi, pienituloisten asumisen hinta varmaankin laskisi, tai asuinpaikat löytyisivät vähän etäämpää keskustasta. Jos hitsarin ei kannata asua kapungissa, hitsataan muualla. Jos siivoojan ei kannata asua kaupungissa, nostetaan palkkaa, tai tehdään jotain muuta järkevää. Miksi markkinoiden toimintaa on muka pakko häiritä/ohjata tuilla tässä tapauksessa?
Niin siis teilläpäin…
Pienissä kaupungeissa se ei ole tarpeen, saati sitten välttämättömyys.
Enpä silti pidä ko. käytäntöänne varsinaisena rahapumppuna.
Hyvähän se on sanoa, jos saat tarpeeksi palkkaa ja/tai perit asunnon. Olisit varmaan toista mieltä jos saisit palkkaa 1 600 €/kk, joutuisit käyttämään autoa päästäksesi töihin ja asuisit asunnossa jonka vuokra on 700 €/kk.
Olen periaatteesta samaa mieltä, mutta suitsimaton markkinatalous johtaa a) kurjimpien sananmukaiseen nääntymiseen ja b) kokonaisuuden kannalta epäoptimaaliseen tulokseen.
Tätä voi asumisen suhteen ajatella siten, että on kokonaisuuden kannalta edullisempaa tukea siivoojan asumista kaupungissa kuin antaa hänen olla työttömänä maaseudulla. (Hitsari on palkkansa puolesta huono esimerkki pienituloisesta.)
Tähän tosin löytyy hyvä vasta-argumentti siitä, että vaikka pienipalkkaista on syytä tukea, asumiseen sidottu tuki ei välttämättä ole mitenkään hyvä ratkaisu, vaan olisi lopulta parempi saada se muu tuki riittämään ja jättää ihmiselle itselleen omien preferenssiensä (asuinpaikka vs. työmatka ja muu elintaso) miettiminen. Suoraan asumisen hintaan sidottu tuki vuotaa maanomistajille ainakin suomalaisella kiinteistölainsäädännöllä.
Minulla ei ole asumisen tukemisen kohdalla tiedossani yhtään länsimaalaistyyppistä yhteiskuntaa, jossa ei olisi yhteiskunnan tavalla tai toisella tukemaa asumista (markkinoita edullisempia vuokra-asuntoja, asumistukea) tarjolla pienituloisimmille. Viisastun kyllä mielelläni, jos esimerkkejä löytyy.
Miten suitsimaton markkinatalous liittyy pienituloisten kaupunkiasumisen tukemiseen?
Siivoojia tarvitaan, joten tuen puuttuessa hän tai joku muu siivoaisi kaupungissa. Jos siivoaminen olisi liian kallista, ehkä siivouttaja muuttaisi maaseudulle halvempien kustannusten houkuttelemana. En pysty näkemään tässä mitään työllisyyskatastrofia, joka pakottaisi yhteiskunnat tukemaan köyhien kaupunkiasumista. Kyllä markkinat löytävät oikeat hinnat asumiselle, työlle ja sijainnille, jos tukia ei ole.
Aivan. Tätä suunnilleen ajattelin, kun kyseenalaistin väitteen köyhien kaupunkiasumisen tukemisen välttämättömyydestä. Usein väitetään myös, että tällaiset paikalliset asumisen tuet nostavat suoraan vuokria ja asuntojen hintoja.
Rikkaissa pohjoismaistyyppisissä yhteiskunnissa tuloja pyritään tasaamaan, ja kaikkia köyhiä siis tuetaan (ja tuota tukea käytetään asumiseenkin). Voi olla myös asumiseen korvamerkittyä tukea. Mutta ei tämä vielä tarkoita, että olisi välttämätöntä antaa lisätukea kaupunkiasumiseen.
Eli “laadulla” tarkoitetaankin varustelua? Minulle tuli sanasta “laatu” enemmän mieleen rakentamiseen, rakennukseen, sen ympäristöön (piha, metsät, rakennuksen asento, jne.) ja asunnon pohjapiirrokseen liittyvät seikat kuin parkettilattia tai amme.
Mikäli kyseessä ei ole vuokra-asunto, tuolla varustelulla kai ei ole niin suurta merkitystä, koska remonttia voi vapaasti halutessaan tehdä — parketit ja ammeet löytyvät kaupasta. Pohjapiirrostakin voi jossain määrin muuttaa, mutta kylpyhuoneen koko tai kantavien seinien siirto ei liene sillä listalla. Sen sijaan noissa toisessa asioissa* vaihtoehtoina ovat asuntoon jääminen, pois muuttaminen ja eriasteisten talon uudelleenrakentamisten puskeminen läpi yhtiökokouksissa.
*) Olisin käyttänyt tässä sanaa laatu, mutta se olikin näppärästi uudelleenmääritelty tarkoittamaan muita asioita.