Eduskuntatyö

Soteuudistuksen sudenkuopat

Hallituksen ja opposition hyväksymä soteratkaisu ei ole vielä läheskään valmis. Siinä on monta sudenkuoppaa. Esimerkiksi tällaisia: Yliopistollinen keskussairaala johtaa Moni tulkitsee tehtyä sopimusta siten, että nykyiset miljoonapiirit sellaisenaan ottaisivat johtaakseen koko sote-huollon alueellaan, mutta niillä säilyisivät omat keskussairaalan omassa organisaatiossaan. Jos näin tehtäisiin, vääristymä, joka on rahankäytössä painottanut erikoissairaanhoitoa perusterveydenhuollon kustannuksella, säilyisi ja pahenisi. Asiaa ei ole ratkaistu, mutta ennustaisin,…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu

Kaupunkisuunnittelaulautakunnan lista 29.4.2014

En ole menossa lautakuntaan (Boardman-koulutus), joten tilallani on Mikko Särelä. (Listaan tästä) Kivinokka Asia ei liene pöydälle panon aikana muuttunut. Muuten olen sitä mieltä, että Herttoniemen teollisuusaluetta pitäisi muuttaa metroaseman lähellä asumiseen siirtämällä teollisuusalueen rajaa yleiskaavassa pohjoiseen, millä saataisiin yhtä paljon asuntoja kuin saataisiin Kivinokkaan. Toimitilasta on pääkaupunkiseudulla ylitarjontaa ja asunnoista alitarjontaa, eikä teollisuustontti juuri hyödy metroaseman läheisyydestä, autokaupasta nyt…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu

Huonoa ei kannata rakentaa

Jos rakennetaan asuntoja vain hyville paikoille, huono-osaiset eivät pääse asumaan. Tämän väitteen kuulee usein ja sitä on toistettu myös tämän blogin kommenteissa. Ajatus perustuu väärinksätiykseen tai sitten vain siihen, ettei asiaa ole kunnolla ajateltu. Tehdään yksinkertaistettu malli. Oletetaan, että asuntoja on sijainniltaan viittä luokkaa, luokat A:sta E:hen. Oletetaan edelleen, että asuntojen kysyntä kasvaa tasaisesti ja ihmisten tulotaso nousee niin, että…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu

Vielä Kivinokasta

Kaupunkisuunnittelulautakunta näyttää laittaneen Kivinokan yleiskaavan periaatteet pöydälle. Kokoomuksessa ilmeisesti haaveillaan, että vihreiden, vasemmistoliiton ja demareiden joukosta löytyisi ainakin yksi puolustamaan rakentamista. Sitä taitaa olla turha toivoa. Valtuustossa on vankka enemmistö Kivinokan rakentamista vastaan. Olisi vain kaupunkisuunnitteluviraston työvoiman väärinkäyttöä viimeistellä suunnitelma hylättäväksi. On järkevää, että Lautakunnissa äänestetään suunnilleen samalla tavalla kuin valtuustossa. Asian esittely lautakunnan kokouksessa on näköjään videoitu. Kannattaa käydä…

Jatka lukemista

Eduskuntatyö

Verotus kannustaa myymään kasvuyritykset ulkomaille

Laivojen järjestelmiä myyvä Napa Oy myytiin Japaniin summalla, jota ei ole kerrottu, mutta tiettävästi kyse on kymmenistä miljoonista euroista. Tiedonhävittämiseen erikoistunut Blancco Oy myytiin 60 miljoonalla eurolla. Blancco Oy uskoo työpaikkojen kuitenkin säilyvän Suomessa omistajavaihdoksesta huolimatta.

Kaupunkisuunnittelu

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista 15.4.2014

Olen ensi viikon matkoilla ja Mikko Särelä menee lautakuntaan. Kivinokan yleiskaavan pariaatteet Tulin suoraan sanoakseni aika epävarmaksi omasta kannastani kuultuani esittelyn. Viraston tekemä suunnitelma on hieno ja virkistykselle on jätetty melko paljon tilaa. Toisaalta Itä-Helsinki ansaitsee oman Seurasaarensa siinä missä Länsi-Helsinkikin. Tähän tarkoitukseen taas tällainen mökkikylä sopii vähän huonosti. Niinpä mökkejä pitäisi varovaisesti vähentää eikä lisätä. Asia ratkesi kuitenkin demarien…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu

Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.4.2014

Koivusaari Esitys hyväksyttiin muutoksitta, mutta asemakaavoituksen ohjeeksi hyväksyttiin yksimielisesti kaksi minun esittämääni lisäystä. Niiden mukaan asemakaavoituksen yhteydessä tutkitaan mahdollisuutta laittaa moottoritieliittymä vähän inhimillisempään kokoon sekä sitä, voisiko rakennustehokkuutta lisätä kaavaillusta. Risteyksen vaatiman alueen pienentäminen edellyttäisi, että Länsiväylän luokitusta alennettaisiin maantieksi tai kaduksi. Tähän tarvitaan valtiovallan myötävaikutusta. Tehokkuuden nostaminen taas tarkoittaisi selvästi korkeampia taloja. Aika paljon on tullut palautetta, että Koivusaareen…

Jatka lukemista

_

Venäjä otti maakaasun aseeksi.

Venäjä on ymmärrettävistä kaupallisista syistä halunnut olla varma ja ennustettava maakaasun tuottaja. Helsinkiin esimerkiksi kaasu on tuotantovaikeuksista huolimatta virrannut häiriöittä. Mieluummin on vähennetty kaasun toimittamista Pietariin kuin vientikohteisiin. On haluttu luoda vaikutelma, ettei kaasun ostamiseen Venäjältä liity poliittisia riskejä. 

Kaupunkisuunnittelu

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista 8.4.2014

(Listaan tästä) Koivusaari Minua epäilyttää tässä suunnitelmassa kolme asiaa. 1)       Liika säästäminen. Kustannuksia on karsittu muun muassa tekemällä rannoista viistoja sen sijaan, että ne olisivat kaupunkimaisia jyrkkäreunaisia rantoja. Säästyy aika vähän, mutta kovasti kansoitelluille rannoille jyrkkäreunainen rantabulevardi on selvästi parempi. 2)       Moottoritiemäinen risteys on tolkuttoman suuri. Sopimalla valtion kanssa, että moottoritien päättymistä koskeva merkintä ja nopeusrajoitus 60 km/h siirretään kaupungin…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu

Kuntauudistuksessa katse kaupunkeihin

(Kirjoitus on julkaistu haastaja-kolumnina kokoomuksen Nykypäivässä. Kohdeyleisö ovat siis kokoomuslaiset) Tässä kirjoituksessa kutsun selkeyden vuoksi esimerkiksi Helsinkiä, Espoota ja Vantaata kunniksi. Yhdessä joidenkin naapurikuntiensa kanssa ne muodostavat kaupungin.  Pääosa perusteista yhdistää haja-asutusalueiden pieniä kuntia katoaa, jos sote-uudistus toteutuu kaavaillulla tavalla. Sote-palveluiden tuottajiksi ja rahoittajiksi ne ovat liian pieniä, mutta toimivat muuten suuria kuntia tehokkaammin, osittain jopa talkoovoimin.