Helsingissä ei ole lainkaan niin paljon tyhjiä asuntoja kuin tilastojen mukaan uskoisi, mutta niitä on silti liikaa. Merkittävä syy suureen määrään tyhjiä asuntoja on se, ettei pitkäaikaiseen laitoshoitoon joutuneen kannata antaa asuntoa vuokralle. Laitoshoitomaksu on tulosidonnainen. Hoitomaksu on 85 % henkilön nettoansioista ja näihin kuuluu myös vuokratulot. Tyhjillään olevan asunnon vuokraamisessa ei ole mitään mieltä, jos vuokratulosta jää käteen verojen ja laitoshoitomaksun jälkeen vain kymmenen prosenttia. Kulut vuokraamisesta ovat suuremmat.
Tämä typeryys on korjattava, koska asuntopulaa ei pidä yhteiskunnan toimin lisätä. Se voidaan korjata joko niin, ettei omassa käytössä olleen asunnon vuokratulo vaikuta hoitomaksuun. Tästä kunnat eivät kärsisi mitään, koska nyt kukaan ei niitä vuokraa. Kovaotteisempi, varmaankin liiankin raaka vaihtoehto olisi menetellä kuten menetellään opiskelijoiden toimeentulotuessa, jossa opintolaina vaikuttaa toimeentulotukeen nosti sitä tai ei. Välimuotojakin on .
Tilkkutäkkikorjaus ei auta mitään, vaan omaisuuden kokonaisuudessaan pitäisi vaikuttaa hoitomaksuihin.
Lisäksi pitäisi kampanjoida vanhuksille tyyliin “haluatko kuolla paskaisissa vaipoissa vai käyttää myös omia rahojasi hoitoon?” ja perikunnalle “turha ruikuttaa mummun makuuhaavoista jos pitää kiinni perinnöstä.”
Eikö järkevintä olisi poistaa se älyttömyys, että hoitomaksu on 85 % henkilön nettoansioista? Voi olla poliittisesti vaikeaa, mutta kannattaa silti mainita, jotta asia korjataan joskus.
Vai onko tuolle säännölle jotain järkiperusteita? Onko tarkoitus ehkä ohjata rikkaat vanhukset muita useammin omaishoitoon? Jos rikkailta halutaan kerätä muita enemmän rahaa, kai normaalimpi ja järkevämpi tapa on nostaa veroprogressiota, maksaa heille vähän nykyistä pienempiä eläkkeitä tms.
Minun ratkaisuni on vähentää hoitomaksut osittain vanhuksen perinnöstä. Tällöin ei syntyisi kannustinta pitää omaisuutta kiinteistöissä.
Pitkäaikaiseen laitoshoitoon joutuneiden asuntojen vuokrauksesta voidaan toki tehdä kannattavaa, mutta en silti usko, että sillä on suurtakaan merkitystä vuokra-asuntomarkkinoilla eli asuntoja ei ehkä siltikään tulisi tarjolle sillä kysymys on myös toivosta, muistoista ja arvokkaasta vanhuudesta.
Ensinnäkin nämä asunnot ovat täynnä laitoshoitoon joutuneiden tavaroita. Miltä itsestäsi tuntuisi, jos tietäisit, että joku on nyt käynyt tyhjentämässä asunnon, ehkä jopa roskikseen tai kaatopaikalle? Lisäksi asunnon vuokraaminen ulkopuoliselle tekee sinne paluun ajattelemisesta mahdotonta ja voi masentaa vanhusta. Myös sukulaisille voi olla raskasta tyhjentää huoneistoja vanhemman vielä eläessä. Kyse on kuitenkin vain muutamasta vuodesta eikä Helsingin ausntopulan tällä ratkea.
Sosiaalispsykologisten vaikutusten arviointi esittämäsi idean kohdalla olisi todella tarpeen.
Höhhöh. Soininvaara ei ilmeisesti ole koskaan ollut vuokraisäntänä, jossei ymmärrä että suurin osa vuokralaiskandidaateista on poikkeuksetta hirvittäviä mulkvisteja koettamassa onneaan. Sairaan vanhuksen olisi pakko maksaa jollekin firmalle vuokralaisten valitsemisesta ja vahtimisesta. Tämä maksaa enemmän kuin vuoden tai parin vuokratuotot. Ja siitä huolimatta vaara on suuri se, että toipilas joutuu palaamaan paskaksi vedettyyn asuntoon tai että “vuokralaiset” ei suostu muuttamaan sopimuksen mukaisesti.
Siis nuoren asunto laitokseen joutuneen mummon nimiin ja nuori itse siihen vuokralle. Rahathan saa sitten takaisin perintönä.
Lisähuomiona, asuntoa ei myöskään voi myydä koska myyntitulostakin menisi se 85%!
Kerrottakoon vielä anekdootti eräästä vanhasta patruunasta, jonka eläke oli niin iso, että tuli kuulemma halvemmaksi palkata hänelle kolme kokopäiväistä hoitajaa kuin maksaa tuota laitoshoitomaksua… ehkä siihen kannattaisi laittaa yläraja (todelliset kustannukset reilusti yläkanttiin laskettuna tms).
Laitoshoitomaksu on KORKEINTAAN toteutuneiden kustannusten mukainen. Jos jossain peritään enemmän, valitus sisään ja rahat takaisin. Aika harva kunta kuitebnkaan ilmoittaa tuota maksimihintaa, vaikka pitäisi.
Ollaan tasapuolisen raakoja (tai pehmeitä), jos nuoriakin saa lyödä niin vanhuksen käyttämättömän asunnon vuokratuoton voi huomioida maksuissa. Vuokratkoon, maksakoon erotuksen säästöistä tai myyköön asunnon.
Toki voisi lieventääkin että vaikka puolet huomioidaan, mutta kivapa olisi myös huojentaa opiskelijoiden tilannetta. Oikeudenmukainen kohtelu olkoon symmetrista.
En oikein ymmärrä, miten nämä (toimenntulotuki ja hoitomaksut) olisivat rinnasteisia, mutta vanhusten tapauksessa tosiallinen maksumies ei olisi useinkaan niin kovin paljon eri ikäluokkaa. Pysyvälle laitosasukille asialla ei ole muuta kuin henkistä merkitystä (jos hän sellaisen tuntemiseen on vielä kykenevä), rahallinen arvo menisi käytännössä tulevalle perikunnalle, joka tässä, kepillä tai porkkanalla, halutaan tyhjentämään kuolinpesän seinien ja katon välinen osuus jo ennen hautajaisia.
Ongelma asuntojen vajaakäytön suhteen on todellinen (alueilla, joissa asunnoista on pulaa). Valtakunnallisena muutoksena, koskien myös paikkoja, jossa pulaa ei ole ja jossa tarvitsisi kristallipallon kertomaan millä hintaa jonkun asunnon/talon saisi oikeasti vuokrattuna (no, ongelma häviää jos ylläpitokustannukset ovat todennäköistä vuokraa kuitenkin suuremmat) vuokratulojen vapauttaminen olisi helpompi tehdä.
Tämäkin ongelma ratkeaisi jos ihmiset saisivat valita, sensijaan että kaikkien on maksettava kunnan hoidoista. Mitä jos lakkautettaisiin kunnallinen vanhustenhuolto asteittain ja siirryttäisiin vakuutuspohjaiseen?
Vanhuksen omaisuuden sosialisoinnilla hoitomaksuihin on sivuvaikutuksia, jotka kannattaa huomioida.
Ensiksikin, se laittaisi laitoshoitoon joutuneiden vanhusten perheet huomattavan pahasti eri asemaan kuin sellaisten vanhusten, jotka kaatuvat saappaat jalassa. Koska yhteiskunnan ja sosiaaliturvan tulisi toimia vakuutuksen lailla riskejä tasaten, ei tämä ole hyvä vaihtoehto.
Toiseksikin, vuokralla asuva ja rahansa säästämättä kuluttanut vanhus on silloin paremmassa asemassa kuin hartaasti säästänyt. Säästämisestä rangaistaisiin.
Kolmanneksi, tämä koskisi käytännössä vain keskiluokkaa. Yläluokka kyllä osaa siirtää yritysomaisuuden yms. jälkipolville erilaisin holdingyhtiöratkaisuin, tarvittaessa ulkomaiden kautta.
Epäkohdat (vakuutusta lukuunottamatta) ratkaisisi vain malli, jossa jälkipolvet ovat ensisijaisesti vastuussa vanhuksen hoidosta omaisuudellaan ja tuloillaan ja vasta näiden ollessa kykenemättömiä tulisi yhteiskunta vastaan. Näin tehdään joissain maissa. Pitkäaikaiseen kalliiseen hoitoon joutuvan vanhuksen suku kokisi negatiivisen lottovoiton. Eikö yhteiskunnan tulisi suojata jäseniään tällaiselta?
Eli siis ensin niistä mummon rahavaroista maksetaan varainsiirtovero (oletaan, että nuori on asunut asunnossa, joko riittävän kauan tai vähän aikaa, että myyntivoitosta ei tule nuorelle veroa), Sitten nuori maksaa vuokraa (jota omasta kämpästä ei olisi tarvinnut maksaa) ja saa sitten joskus tulevaisuudessa, olettaen että muita perillisiä ei ole, (muuttumattomina pysyneiden vastike ym. kulujen jälkeisen) vuokratuoton perintöverolla vähennettynä. Asunnosta myös maksetaan tässä yhteydessä perintövero.
Kaikki muu on selvää, paitsi että missä tässä kuviossa syntyy sitä nuoren tavoittelemaa taloudellista hyötyä?
Jos tarkoituksena oli ostaan “uusi” asunto mummon runsailla tilivaroilla, kuvio ei ole yhtä absurdi, mutta en siltikään ymmärrä mikä olisi etu ennakkoperintöön nähden (joka tapauksessa pohjaoletuksena täytyy pitää, että mummo on vielä oikeustoimikelpoinen)
Köyhien olisi itse maksettava omat kulunsa, eikä pummeiltava muiden rahoilla. Miksei mieluummin pakotettaisi pienempituloisten ihmisten hankkimaan itse rahansa hoitoons.
Pitkäaikaispotilaalla voi myös olla edelleen kotona asuva puoliso, jonka tilanne voi olla todella hankala, jos perheen ainoan tulonsaajan tuloista nyhdetään 85 % laitoshoitoon. Kotona oleva kitkuttelee kansaneläkkeellä ja yrittää selvitä yksin kuluista, jotka eivät ole kummemmin pienentyneet, vaikka asukkeja on vain yksi.
Näin ei käyenää. Peruspalveluministerinä muutin tämän niin, että jhos enemmän ansaitseva puoliso joutuu hoitoo, hänen hoitomaksunsa on 42,5 % pariskunnan yhteenlasketuista tuloista.
Eipä tosiaan juurikaan moisesta maksimista yleensä kerrota yhtään mitään — liekö tarkoituskin karkottaa rikkaat pois paikkoja viemästä. Kuntien nettisivuilla tosin ei useinkaan kerrota edes tuota prosenttisääntöä, maksuista ei ehkä kerrota mitään tai vain “maksuperustelain mukainen” tjsp.
Mutta jos nyt tosissaan ollan, niin meidän pitäisi siirtyä siihen Singaporen malliin. Jokainen kerää tietyn määrän rahaa terveystilille, mutta isoimmat operaatiot maksetaan yhteisestä kassasta.
Tuo 85 % ajaa varakkaat vanhukset yksityisiin hoitolaitoksiin.
Kunnalliseen on sen sijaan mahdotonta päästä. Pitää olla taantunut koomaan ennen kuin yhteiskunnan ovat avautuvat.
Naapurin mummon hoitajina toimivat poliisit, kun dementoitunut mummo jahtasi kerrostalon käytävillä “rosvoja”. Muuta apua ei paikalle tullut
Siinä vaiheessa kun vanhus pääsee laitoshoitoon , niin maalliset murheet ovat kadonneet eikä paluuta ole,
Tavarat voi viedä minivarastoon, josta ne ovat saatavissa , jos sellainen ihme tapahtuisi , että vanhus palaisi takaisin.
Yleensä se asunnon ylläpitäjä ja tavaran huolehtija on oma lapsi, joten eivät asunto ja tavarat heitteillä ole, jos kasvatus on jotenkin sattunut kohdalleen .
Helppo kiertää, omaisuuden voi antaa ennakkoperintönä perillisille ja pidättää käyttö-oikeus itsellä.
Monessa maassa on tällaisia systeemejä.
Luovutuksen ja hoitoon joutumisen välistä aikaakin on rajattu, mutta eivät ne kymmeniä vuosia ole .
En tiedä miten tämä(kään) asia pitäisi oikeasti ratkaista, mutta taas halutaan laittaa entisen paikan päälle uusi paikka. Ei tule mittään.
Noin muuten olen täsmälleen samaa mieltä kuin Andy.
Laitoksiin joutumeet vanhukset voisivat antaa ennakoperintönä asuntonsa lapsilleen tai lapsenlapsilleen.
Tästä syystä omais-edunvalvojankaan ei kannata asuntoa vuokrata. On merkittävä todennäköisyys, ettei jäljelle jäänyt 15% kata asunnon kulumista yms. haittoja, muusta huolehtimisesta puhumattakaan.
Yksi täysin realistinen mahdollisuus olisi, että kunta toimisi päämiehen lukuun vuokraisäntänä, maksaisi hänelle kiinteän korvauksen ja palauttaisi aikoinaan asunnon tavaroineen pesälle sen alkuperäisessä kunnossa. Näinhän kunnat tälläkin hetkellä vuokraavat työsuhdeasuntoja vapailta markkinoilta.
Laitoshoitoon pääsevät vanhukset ovat yleensä niin huonossa kunnossa, että tuo 15% jää suurimmaksi osaksi tilille.
Miten tuo vertaus opiskelijoiden lainan vaikutuksesta toimentulotukeen toimii käytännössä? Siis että tyhjälle asunnolle määriteltäisiin joku taulukon mukainen vuokra, ja tämä summa lasketaan mukaan siihen könttään josta 85% veloitetaan, oli vuokratuloja eli ei?
Jos mummon eläke on 2000 euroa, ja hänen tyhjän kämppänsä nimellisvuokra-arvo on 1000 euroa kuussa, niin aikaisemman 1700 Eur veloituksen sijasta veloitus olisikin 2550 eur. Jos asunto ei kuitenkaan ole vuokralla, eikä mummolla ole asunnon lisäksi muuta omaisuutta, millä veloitus maksetaan? Meneekö asunto ulosmittaukseen?
Vai ymmärsinkö väärin?
Jos riski on 100 % niin vakuutustoiminta muuttuu säästämiseksi siis kukin säästää vanhuudenturvansa
Tuo, että tulot vaikuttavat hoitomaksuihin, on hölmöä mikromanagerointia. Jos halutaan nyhtää hyvätuloisilta enemmän rahaa, se voidaan tehdä korottamalla veroprogressiota. En ymmärrä miksi nimenomaan hyvätuloisia laitoshoidossa olevia vanhuksia haluttaisiin verottaa sen enempää kuin muitakaan hyvätuloisia.
Voisitko jotenkin vaikuttaa siihen, että kunta velvoitettaisiin julkistaman palveluidensa hintalista jossa olisi myös hoitomaksujen katto. Olen omalla kohdallani koittanut puristaa ko asiaa kunnalta ulos, mutta ne ei pysty päättämään edes sitä miten ko. Asia lasketaan. Eli onko kyseessä SOS.toimiston suora kulu vai lisätäänkö siihen kaupungin hallintolisät ja lumen auraus kaduilta.
Tappelin asiaa kunnes luoja teki tappelun tarpeettomaksi.
Meillä kunnallisessa vanhustenhuollossa asiakasmaksujen osuus on nykyisin 18% kustannuksista — niin että eipä ole hyvä business eikä ylihinta ole käytännössä mahdollinen.
Mielestäni kunnan ei pitäisi tarjota kaikille vanhustehoitoa subventoituun hintaan, ei ainakaan yksityisissä palveluissa. Ne, joilla on varaa, voisivat maksaa kaikki kulut.
Ei kai periaatteessa mene. Omaisuuslajin muuttuminen toiseksi ei muodosta sellaista tuloa, jota voisi tässä yhteydessä käyttää.
Sosiaalitoimesta on ihan turha kysyä sitä, mitä tuossa tilanteessa tapahtuu. Luovutusvoittojen kohdalla ainakin joissakin kunnissa tätä on yritetty tulkita toisin. (Tietolähde: pitkän linjan sosiaalityöntekijä haja-asutusalueelta.)
Lopputulos on kuitenkin valitettavasti siis se, että jos kämpän myy, kannattaa varustautua tappeluun. Kunnasta ja tuurista sitten riippuu, tarvitseeko lähteä juridisiin sormiharjoituksiin.
Asia on muutenkin monimutkainen, koska useimmiten laitosasukkivanhus on de facto oikeustoimikelvoton, mutta omaisilla ei ole motivaatiota ruveta hoitamaan virallisesti hänen asioitaan, koska siitä seuraa ylimääräistä byrokratiajumppaa. Yleiseen edunvalvojaan ei kukaan järjissään oleva turvaudu maksujen ja toiminnan tason vuoksi. Jos rahoja ei muuten saa tililtä loppumaan, kannattaa ottaa yhteys edunvalvojaan…
Lopputulos on se, että sitä vanhuksen asuntoa ei voi ilman edunvalvojan määräämistä mitenkään myydä, koska vanhukselta ei saa allekirjoitusta paperiin. Moneen muuhun valtakirjaan voi jonkin ruksin vetää ikäihmistä auttaen, mutta asunto- ja kiinteistökaupoissa käytäntö on ymmärrettävistä syistä sellainen, että myyjän on syytä oikeasti olla tässä maailmassa.
Vuokraaminen menee helpommin jollain vähän epämääräisellä viivalla varustetulla valtakirjalla, mutta siihen ei tosiaan omaisilla ole pienintäkään motivaation hitusta. Asunnon voi vuokrata pimeästi kaverille yhtiövastikkeita ja remppaa vastaan, mutta vuokrasopimuksella ei mitenkään.
Ei jää. Jos vanhus omistaa asunnon, sen yhtiövastikkeisiin menee merkittävä osa käteenjäävästä. Sen lisäksi tulevat erilaiset terveyskeskusmaksut, jalkahoidot, parturit, lääkkeet, … Kunnat ovat nimenomaan yrittäneet saada vanhuksia mahdollisimman paljon tuettuun asumiseen, jossa suuri osa kuluista pitää maksaa omasta pussista.
Mistä lähtien periaate “jokainen maksaa omat menonsa” on ollut sosialismia? Sehän se on sitä sosialismia, että mummo voi olla ilmaisessa lähes hoidossa, jonka muut kustantavat. Oikein äärimmäisessä markkinataloudessa mummo maksaisi itse hoidosta, jos rahat eivät riittäisi, myisi asuntonsa hoitomaksujen takia ja jos rahat eivät vieläkään riittäisi, lentäisi kaaressa lumihankeen.
Niin siis on epistä, jos on saamassa perintöä eikä sitten saakaan sitä ja nimenomaan tämän takia yhteiskunnan pitää astua esiin turvaamaan perikuntien taloutta?
Mutta jos mummo on niin köyhä, ettei perintöä ollut koskaan edes luvassa, niin se on sitten vissiin ihan okein.
Kuoleman riski on kaikille 100%. Sen sijaan lopussa tarvittavien hoitopäivien määrä vaihtelee nollasta vuosikausiin.
Kysyä kai voi, mitä tälläisellä järjestelmällä on tarjottavana keskiluokalle? Maksaa veroja toisten hoitamista varten ja sitten oman hoitonsa joko omasta pussista tai yksityisellä vakuutuksella, joihin on suhteellisen huonosti varaa kun ensin on pitänyt maksaa ne verot?
Entä se, kun puolihöppänä mummo lahjoittaakin omaisuutensa perillisilleen ennen laitokseen joutumistaan? Tai peräti sen jälkeen. Jos mummo ei valita, eikä kukaan perillisistä myöhemmin valita, asia on ok. Käräjäoikeus tuskin määrää edunvalvontaan sillä perusteella, että kunnalle tuli paha mieli. Iso osa laitosvanhuksista ei ole holhouksessa, vaikka vain pieni osa on asioiden hoitamiseen kykenevässä kunnossa.
Oikeasti varakkaita homma ei sikäli kutita, että varakkaat vanhukset menevät yksityiseen hoitoon ilman ihmeempiä tukia. Voihan se maksaa esimerkiksi 4000 €/kk, mutta miljoonalla saa jo parikymmentä vuotta. Hoidon taso on hyvässä paikassa parempi kuin kunnalla, ja hinta on kilpailukykyinen, koska kunnat eivät välttämättä ujostele noissa maksimihinnoissaan. (Toki riippuu kunnasta ja tarvittavan hoidon tasosta. Kunnallisissa paikoissa on erittäin hyviäkin.)
Tilanne ei siis ole kovin tasa-arvoinen. Optimointia harrastava mummo perikuntineen voi maksaa paljon vähemmän kuin ei-optimoiva. Nykysäännöillä pysyvän laitosasukin kannattaa hoitaa omaisuutensa huitsin kukkaan, koska muuten se on riskissä mennä kunnalle.
Yksi tapa ratkaista ongelma olisi todeta, että omavastuu koskee vain eläketuloja. Tämä takaisi kunnalle käytännössä suunnilleen samat tulot kuin nyt, mutta kaikenlainen kikkailu poistuisi, ja omaisuuden hoitaminen kannattaisi.
Maksun riippuminen henkilön tuloista istuu hyvin suomalaiseen yhteiskuntamalliin, samoin hoidon saatavuus tuloista riippumatta. Näissä ei ole vikaa, mutta nyt järjestelmä tuottaa outoja sivuvaikutuksia ja tarjoaa vääriä kannustimia.
Ja kun tässä valittamisen alkuun on päästy, niin valitan vielä tätä sivuavastakin byrokratian kukkasesta.
Kun laitosasukki on siinä kunnossa, että hoitoon saa Kelalta erityistukea, niin se tuki pitää hakea. Tuen hakemisen ja esimerkiksi siihen liittyvät lääkärintodistukset saavat omaiset jumpata ja maksaa. Tuen faktuaalinen saaja on kuitenkin — tadaa! — kunta.
Myönnän saaneeni kafkamaista nautintoa tilanteessa, jossa Kela soitteli ja kyseli hakemuksesta puuttuvien selvitysten perään, ja jossa kaupunki soitteli kyseli hakemisen tilanteesta. Yleensä kun tuo soittorumba menee vähän toisin päin.
Tässä olisi järkevintä kääntää tuo byrokratia niin, että kunta saisi hakea edun omaisia rasittamatta. Tosin sikäli tämä on kuntien oma vika, että nehän välttävät laitoshoitoa viimeiseen asti ja pitävät liikuntakyvyttömiä dementikkoja palveluasumisen piirissä. Maallikon silmään tuo palveluasuminen näyttää ihan vanhan ajan vuodeosastolta, mutta byrokraatin silmään se on ihan eri juttu. Palveluasukin tukitarjotin on kovin toisenlainen kuin laitoshoidokin.
Omistusasumista rankaistaan varsin reippaasti. Toisaalta sudelle ei ole vaihtoehtoja, koska vuokra-asuntoja rakennetaan pääosin sosiaaliseen asumiseen. Tulorajoitteettomat vuokra-asunnot taas hinnoitellaan täysin kohtuuttomasti, koska kysyntää on.
Pääomistajan ei tunnu Suomessa löytyvän kuin selkänahasta. Siksi Oden havaittavaa vihaa omistusasumista kohtaan on vähän vaikea ymmärtää.
Sijoituksena asunto suojaa inflaatiolta, joten se voidaan nähdä vähäriskisenä vaihtoehtona, jolla pankit eivät tienaa niin paljoa kuin rahastoillaan.
Ikäihmisten osalta pitäisi miettiä isompaa kuvaa. Laitoshoito on välttämättömyys, jos ei pysty liikkumaan tai dementia on paha. Jos perintöasiat voisi hoitaa samoilla veroseuraamuksilla pysyvän laitossijoituksen yhteydessä kuin vanhuksen kuoltua, tilanne helpottuisi.
Vuokranantajana oleminen ei liene enää tuolloin mahdollista. Sen verran paljon siitä koituu rasitteita niin yhteiskunnan kuin vuokralaisten osalta.
Teoriassa hyvä idea, joka ei vain ole ihan todellisuutta ikäihmisten kanssa.
Itseäni kommentoiden, se jälkimmäinen lainaus oli Raimo K:lta, ei “Liian vanha“lta, minkä oli tarkoitus myös näkyä kirjoituksessa…
Jos tuloja halutaan tällä lailla vahdata, niin yksi vaihtoehto on laskennallinen asuntotulo, joka on riippumaton siitä onko asunto vuokralla ja millä hinnalla. Mutta tässäkin omaisuusjärjestelyt tehdään sitten toisin, eli asunto myydään ja rahat laitetaan vaikka säästövakuutukseen mistä ne tulevat tipoittain perillisille, tai jos tämä ei kannata, niin annetaan ne ennakkoperintönä.
Muuten olen sitä mieltä, että on sinänsä järjetöntä että yhteiskunta suorastaan pakottaa pitämään asuntoja tyhjillään tällaisilla hölmöilyillä. Tätä voi verrata vaikka siihen että halutaan auttaa ihmisiä joilta raaja on amputoitu niin, että valtio maksaa aina 100 000 euroa jos raaja menee irtipoikki. Siinähän vaan autetaan, ei ketään pakoteta esimerkiksi lyömään kirveellä kättään tai jalkaansa poikki, eihän?
No niin. Minä nyt olen nähnyt tällaista tuettua asumista “asumispalveluyksiköissä”. Tyypillinen kunnallinen yksikkö on ihan täysi sairaala. Henkilökuntaa kolmessa vuorossa, sairaanhoitajia aamussa ja illassa 24/7. Suurin osa petiin hoidettavia. Lääkäripalvelut käytössä välittömässä yhteydessä muutamaa yön tuntia ehkä lukuunottamatta, jolloin puhelinkonsultaatiot keskussairaalasta. I.v. nestehoidot ja ab:t rutiiniaJos tällainen ei ole laitos, niin mikä sitten?
Näille “asukkaille väsätään kaikki mahdolliset lausunnot” kulujen vyöryttämiseksi enimmäkseen Kelalle. Reseptien tulva on suunnaton.
Viimeksi _taloustoimisto_ halusi yli 20kpl C‑lausuntoja korotettua hoitotukea varten, että voisi laskuttaa enemmän. Sanoin, että lausunnot teen potilaan pyynnöstä, en taloustoimiston.
Yleensä tällaiset yksiköt muuttuivat valtavan paperisodan myötä vuodeosastoista “asumispalveluksiköiksi” siten, että kyltti ovessa vaihdettiin. Joskus, mutta ei aina, henkilökunta sai toisenväriset työvaatteet.
Vanhus voi perustaa osakeyhtiön asunnonvuokraustoimintaan. Asunto siirretään yhtiölle, yhtiö voi tehdä voittoa, mutta jos yritys ei maksa osinkoja tai palkkaa, ei vanhuksella ole tuloja. Perilliset voivat purkaa yhtiön myöhemmin. Myös muutakin pääomatuloja tuottavaa omaisuutta voi siirtää yritykseen odottamaan perinnönjakoa.
Lisääntyvä byrokratia voi olla joillekin ylivoimaista ja tuo turhia kustannuksia. Toimenpide kannattaa vain jos on riittävästi pääomatuloja pidemmälle hoitojaksolle. Köyhien ei kannata moiseen järjestelyyn ryhtyä.
Kyllä yhtiövastikkeet ja vastaavat sai ainakin ennen vähentää (brutto)vuokrasta. Muutenhan asunnon vuokraamisessa ei olisi mitään järkeä.
Tuetussa asumisessa tilanne varmaan on kuten sanoit, itse tarkoitin 24 tunnin laitoshoitoa. Lääkkeet voivat tosin sielläkin rokottaa tuntuvasti käteen jäävää osuutta.
Ainakin kiinteistön myyntiin tarvitaan edunvalvojan lisäksi oikeuden päätös.
Suosittelen muuten, että joku lähiomaisista ryhtyy edunvalvojaksi keskivaikeissa ja vaikeissa dementiatapauksissa. Dementikot joutuvat nopeasti kaiken maailman puhelinmyyjien yms. armoille, eivätkä virkamies edunvalvojat tästä välitä. Muista epämääräisyyksistä puhumattakaan.
Pitkälti samaa mieltä edellisen kanssa. Kyllähän tämänkin keskustelun juonteista on helppo päätellä, millaisina ongelmajätteinä vanhuksia Suomessa pidetään. Mistä lähtien täällä on siirrytty valikoivaan sosiaaliturvaan, joka koskee vain tiettyjä ikäluokkia? Jos tämä on nykytilanne, niin kerrotaan se sitten selvästi ääneen, jotta ihmiset voivat vetää asiasta sopivat johtopäätökset, ja lopetetaan kaikki virastot, jotka teeskentelevät hoitavansa vanhustenhuoltoa plus lasketaan veroja vastaavasti. Sen jälkeen siirrytään yksityistettyyn systeemiin, jossa jokainen voi ottaa itselleen sopivat vakuutukset.
Pitkäaikaishoidossa olevat eivät kaikki ole vaikeasti dementoituneita, vaan joukossa on esim. halvaantuneita ja liikenneonnettomuuksissa vammautuneita, joilla voi olla järki tallella mutta liikuntakyky kadonnut.
Sinänsä tämä keskustelu on tavallaan naurettavaa, koska Helsingissä yritetään väkisin hoitaa kotona myös sellaisia potilaita, jotka ovat ihan todellinen uhka lähiympäristölleen, koska eivät pärjää enää kotona. Olen itsekin soitellut paikalle palokuntaa ja muita viranomaisia.
Euroopan lähihistoriassa on mainioita esimerkkejä siitä, miten oikeustoimikelvottomiksi määriteltyjen henkilöiden omaisuus on ihan “laillisesti” takavarikoitu. Pitkäaikaishoidossa olevan kämppä on useimmiten omasta selkänahasta kovalla työllä revitty. Miksi jollain parikymppisellä bilehileellä pitäisi olla ihan virallisesti oikeus muuttaa sinne? Kai perustuslain takaama omaisuudensuoja koskee myös vanhuksia, vai ollaanko tätäkin jo “uudistamassa”?
Kenellä tahansa on oikeus käyttää omaa kämppäänsä huonekaluvarastona, jos siltä tuntuu. Aion itsekin siirtyä ajan mittaan tähän ryhmään, koska verojen maksu tähän Helsinki-nimiseen varojenhaalimisyhdistykseen kiinnostaa päivä päivältä yhä vähemmän.
Vanhusten asuntoon liittyy yleensä sen verran paljon tunteita, että siitä ei aivan pikku kummassa luovuta. Ei ne kyllä edes välttämättä aivan tyhjillään ole. Joku suvun jäsen (esim. opiskeleva nuori) saattaa siellä asua. Näin on varsinkin isommissa kaupungeissa, joissa on paljon oppilaitoksia. Jos niitä halutaan laajemmalti käyttöön, niin sosialisointi on ainut keino.
Juten kuten viherinssi yritti selitää, maalikko kummassakin dementikkopotilaan luona vierailtuaan oikein ymmärrä mikä se ero (laskutusta lukuunottamatta) näillä oikein on olevinaan. Laitoshoito toisella nimellä.
Ei muuta kuin hoitoon joutuvien vanhusten omaisuuden de’facto sosialisointia koskeva aloite eduskuntaan!
Valtion finanssitkin helpottuisivat muutamaksi vuodeksi, kun vanhimmat ikäluokat ryhtyisivät jakamaan omaisuuttaan ennakkoperintönä.
Perinnönsaajat osaisivat varmaan huolehtia, etteivät he joutuisi vanhempiensa hoitoa maksamaan.
Valitettavasti muistan vielä ajan, jolloin vanhusten rahoja ja omaisuutta ei ryöstetty. Ei silläkään uhalla, että olisi ollut vaara jonkun saada jotain perintöä. Niin ei yksinkertaisesti tehty.
Nyt ahneet rosvot haluavat rahat ja omaisuuden ois puolustuskyvyttömilyä, ja kateelliset kannattavat toimintaa oikein lämpimästi.
Tuo on juuri sitä asennevammaisuutta, joka on aiheuttanut ainoan merkittävän yhteiskunnallisen ongelmamme: pääomaköyhyyden. 🙁 Tällä menolla kyllä käy juuri kuten olet toivonut! Jos sosiaali- ja terveysmenoja ei saada pian kuriin, niin kohta vain rikkaat voivat ostaa palveluita julkisen terveydenhuollon luhistuttua.
Hyvin monessa maassa omaisuus vaikuttaa tulojen ohella hoitomaksuihin. Siinä on vikana se, että omaisuuden voi hävittää, eikä tällaista insentiiviä tule antaa. Suomessa omaisuuden tuotto vaikuttaa maksuihin, mutta ei itse pääoma. Asunnon osalta myös tuoton voi hävittää, kun ei vuokraa asuntoa ulos. Pörssiosakkeessa se ei onnistu yhtä helposti.
Moni kunta tosin velvoittaa vanhukset käyttämään omaisuuttaan hoitoon ilmoittamalla, että kunnalliseen hoitoon pääsee vasta, kun omaisuus on käytetty. Tämä on laitonta, mutta joissakin osissa maata lakiin suhtaudutaan vapaamielisemmin kuin toisissa.
No eikö tämä ratkaise alkuperäisen ongelman? Perinnönsaajien kun ei kannata pitää sitä asuntoa tyhjillään, toisin kuin mummon.
Entäpä jollain tapaa progressiivinen perintövero, jonka maksuprosentti määräytyy sen mukaan, että paljonko julkinen puoli on maksanut vanhustenhoidon laitospaikkamaksuja?
Kyse on tyhjillään olevan asunnon vastikkeista.
Tähän on tietysti helppo sanoa, että vuokralainen auttaisi tuohon asiaan. Niin auttaisi, mutta kuka hoitaa vuokralaisen valinnan, kämpän tyhjentämisen, vuokrien kantamisen, vuokralaisen murheiden hoitamisen jne. yhtiövastikkeen hintaan?
Aika vaikea on mediaaniperikunnasta tuohon löytää tekijää. Jos kämpän oikeasti saa laitettua vuokralle, vuokraaminen hoidetaan pimeästi.
No tämä on vähän niinkuin kaikki muukin kunnallinen palvelu. Tavallaan se on olemassa, mutta käytännössä ei, suurimmalle osalle ihmisiä.
En ymmärrä mitä omaisuudensuojalla on asian kanssa tekemistä. Jos ei hoideta niin ei hoideta. Jos on rahaa, niin sitten hoidetaan niitä jotka voivat maksaa. En minäkään ala valittaa ravintolassa kun vaativat laskua maksamaan, että “ette voi vaatia maksamaan, kun on omaisuudensuoja! Ihmisen pitää syödä! Ihmisoikeus!”
Näitä on, mutta silloin tilanne on paljon helpompi, koska jos kognitiiviset kyvyt ovat tallella, ihmiset voivat itse tehdä informoituja päätöksiä. Omaisille jää korkeintaan käytännön asioiden juokseminen, joka on jo paljon helpompi homma.
Käytännössä pitkäaikaishoidon suuri enemmistä on nykyään lähinnä kognitiivisilta kyvyiltään hyvin heikkoja ihmisiä. Kaikki eivät ole välttämättä kovin vanhoja, joukossa on kehitysvammaisia, erilaisista neurologista sairauksista kärsiviä, aivonsa pilalle impanneita tai juoneita, jne. Pelkän liikuntakyvyn menettänyt mutta kognitiivisilta kyvyiltään terävä henkilö asuu tyypillisesti jokseenkin kotonaan.
Ongelma on siinä, että jokunen prosentti tyhjiä asuntoja on ongelma. Jos asuntoja olisi tarpeeksi tai jopa liikaa, tyhjillään olevia ei kukaan jaksaisi edes laskea. Ja mitenkä saadaan lisää asuntoja, ellei nykyisistä normeista ei päästä eroon?
Et tainnut ymmärtää lainkaan sitä, että sen vanhuksen säilyttäminen siellä vanhusvarastossa ei ole mitään edullista puuhaa. Paljon puhuttuun lastenhoitoon menee 320 miljoonaa vuodessa ja vanhustenhoitoon 276 miljoonaa vuodessa. Me työssäkäyvät veronmaksajat maksamme tämän! Eikä tätä summaa enää pidä kasvattaa, vaan jos vanhustenhoidon tasoa halutaan parantaa, täytyy omaisuudensuojasta höpöttää vähemmän ja huonekaluvarastoja realisoida.
Meidän ehkä ihan snadisti kummallinen ja vanhentunut lainsäädäntömme kohtelee kiinteistöä ja asunto-osaketta hyvin eri tavalla, koska asunto-osakeyhtiön osakkeet ovat irtainta omaisuutta (vaikka niiden kautta omistaisi 100 % kiinteistöstä).
Tässä kohdassa tosin lopputulos on sama, koska kummassakin tapauksessa tarvitaan maistraatin lupa. Lupa tarvitaan myös vuokraamiseen, jos vuokrasopimus aiotaan tehdä yli viideksi vuodeksi. (Ja vielä hauskempaa on se, että lupa suositellaan hakemaan etukäteen. Asunto-osakkeenkin myynnissä on kiva sanoa hyväksytyn tarjouksen jälkeen ostajalle, että nyt pitää sitten odottaa kuukausi, että maistraatti miettii, voiko tämän tehdä. Maistraatin lupa on yksilöityyn kauppaan.)
Edunvalvonnalla saa näiltä osin siis asiat varsin vaikeiksi, jos haluaa pelata sääntöjen mukaan. Samaa hauskuutta jatkuu, jos kuolipesän osakkaana on holhottava. Periaatteessa tällöin tarvitaan maistraatin lupa kuolinpesän tietyn omaisuuden (asunnot, jne.) järjestelyyn, kun muuten riittää osakkaiden antama valtakirja. Ei ole kivaa pesänhoitajalle, jonka homma ei muutenkaan yleensä ole kovin kivaa.
Jos ikäihmisellä on vähänkään varallisuutta, yleinen edunvalvoja tulee kalliiksi. Lisäksi sen jälkeen pientenkin ostosten kohdalla tehdään iso kasa paperisotaa. Osaavat muuten palvelutaloissa ja laitoksissa neuvoa, että tätä ei ainakaan kannata ottaa.
Palvelutaloissa moni mummo ja pappa on siinä kunnossa, että eivät ne puhelimeen enää vastaa. Ei huolta puhelinmyyjistä. Ongelmallisia ovat vielä kotona asuvat vanhukset, jotka eivät välttämättä edes itse tunnusta muistivaikeuksiaan.
Tätäkin on tutkiittu ja todettu liian rskialttiiksi.
Vakuutuksen ottavat varovaiset, varakkaat , koulutetu ja terveet, joiden elämän pituutta on hankala ennustaa ja sitoumus voi tulla liian kalliiksi.
Säästövakuutuksena se voisi toimia eli kun säästö on syöty niin mummo heitetään hankeen
Minä en mitenkään käsitä tätä ongelmaa.
Tiedemiehellä on ratkaisu.
Jokainen maksakoot hoidostansa sen mitä haluaa ja kykenee. Kun rahat ja omaisuus on lopu, toimeentulotuki (tjsp) hoitakoot hoitomaksut.
Niinhän se menee tavallisen elämisenkin kanssa. Kauppassa pitää maksaa omilla rahoilla ja jos tulot eivät riitä, lisätukea saa vasta kun kaikki omaisuus on käytetty/hukattu.
Problem solved.
En näe ennakkoperintöä tässä minään suurena ongelmana. En käsitä miten se muuttaisi tilannetta nykyisetä yhtään mihinkään suuntaan. Jotkut saavat jo nyt isot perinnöt, toiset taas eivät saa mitään. Jos _kaikki_ mummot lahjoittaisivat rahansa ennakkoperinnöllä, nykyiseen nähden ainoa mikä pmuuttuisi olisi se, että perijät saavat muutenkin käyttämättä jäävän omaisuuden entistä aikaisemmin.
Mikä olisi mielestäni parannus.
Terve,
Taas sellainen tekemalla tehty holynpolyongelma,
Totta kai nuo asunnot siirtyvat ajan saatossa todelliseen asumiskantaan. Vanhuksia on nyt, myohemmin ensin lisaa, sitten vahemman. Ei tuohon mitaan lisalakeja tarvita. Aika kuluu, ihmisia elaa ja kuolee. Jonkun ajan paasta eletaan niin kuin nytkin. Ja tana paivan 30–50 v. on kylla rahaa ostaa asuntonsa vaikka kateisella. Nuoremmat saavat kylla lainoja.
ei millaan pahalla,
t. Mikko
Tässä on taas löydetty yksi sosiaalivaltiomme piirre, jossa insentiivit toimisivat paljon paremmin jonkinlaisen velkamuotoisen sosiaaliturvan tai perustilin puitteissa.
http://www.libera.fi/perustili/perustili-koottu-aineisto/
Soininvaara kirjoittaa todellisesta ongelmasta — tai mahdollisuudesta. Case-esimerkki muutaman vuoden takaa:
— Yli 80-vuotias leskirouva joutuu sairaalaan kaaduttuaan kotona.
— Todetaan, ettei leskirouva pärjää enää yksin kotona: uusi koti löytyy viihtyisästä vanhainkodista.
— Leskirouva asui isohkossa asunnossa. Tavarat oltaisiin voitu koota yhteen huoneeseen, lukita ovi ja vuokrata loppuasunto lähipiirin käyttöön.
— Rouvan omaiset jättivät kuitenkin asunnon tyhjilleen. “Vuokrausbisnekseen” sisältyy riskejä, kun on ensi kertaa pappia kyydissä. Rakkaaseen asuntoon on vaikea päästää muita: kun vuokrasta menee 85% kasvaneisiin laitoshoidon kustannuksiin, tekee vuokraaja helposti tappiota! => Kukaan ei voittanut tilanteessa. Asunto oli tyhjillään, vanhustenhoitoon ei tullut lisärahaa eikä kuntaan uusia veronmaksajia.
Systeemiä (lakeja / asetuksia / kuntien menettelyohjeita?) voisi muuttaa esimerkiksi seuraavasti: “Jos henkilö siirtyy pitkäaikaisen palveluasumisen piiriin, voi edunvalvoja (tai henkilö itse) vuokrata sen asunnon, jossa henkilö oli kirjoilla ennen palveluasumista, eteenpäin. Tämän asunnon nettovuokratuloa ei lasketa “85% sääntöön” kuuluvaksi.
Sosialismin eräs perusongelma on se, että ei kannata varautua pahan päivän varalle.
Vanhuspalvelulain 7 §:n mukaan “Kunnan on järjestettävä ikääntyneen väestön sosiaalipalvelut sisällöltään, laadultaan ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnan ikääntyneen väestön hyvinvointi, sosiaalinen turvallisuus ja toimintakyky edellyttävät”.
Aivan perustellusti voidaan kunnassa todeta, että henkilön, jolla on huomattava omaisuus, hyvinvointi, sosiaalinen turvallisuus ja toimintakyky eivät edellytä kunnallisten, voimakkaasti subventoitujen palvelujen tarjoamista. Ei mitään laitonta!
Muistan minäkin ja en ole vielä neljääkymmentä. Isoisäni ja ‑äitini kuolivat täysipäisinä, toinen sydäninfarktiin ja toinen (keuhko?)syöpään. Olivat onnekkaita. Tätä omaisuuden ja rahojen ryöväämistä ei nykyisinkään tapahdu ennen kuin vanhus laitostuu ja menettää toimintakykynsä.
1980- ja vielä 90-luvullakin vanhuksia oli väkilukuun suhteutettuna melko vähän. 15–20 vuoden kuluttua heikkokuntoisia vanhuksia on neljännes koko kansasta.
Vähemmistön oikeuksia kunnioitetaan kun vähemmistö on pieni. Kun se muuttuu näkyväksi yhteiskunnan “taakaksi”, niin sitten alkaa ryöväys.
Osa puhelinmyyjistä on niin härskejä, että he kirjaavat ja uusivat tilauksia, vaikkei “tilaaja” varmasti ole puhelimeen vastannut. Heillä tuntuu olevan tieto laitoksiin joutuneista. No, laskut eivät mene perintään, kun uhkaa oikeudella.
Ja vaikka menisikin perintään, niin periminen loppuu siihen kun ilmoittaa perintötoimistolle saatavan olevan riidanalainen ja käskee (vale)laskuttajaa hakemaan saataviaan tuomioistuimen kautta.
Millä alueella? Jos puhut koko maasta, noissa on pakko olla pilkkuvirhe. Lisäksi vanhustenhoidon menojen tilastointi voi olla vähän haastavaa, kun kunnat yrittävät työntää niitä Kelalle minkä taitavat (= palveluasuminen vs. laitoshoito).
Näissä on kuitenkin suuruusluokkaero kunnan kannalta.
Jos vanhuksella on vuokratuloihin verrattavia merkittäviä tuloja pörssiosakkeista tmv., hänellä on varsin paljon sijoitusvarallisuutta. Tällainen vanhus päätyy kovin helposti sinne yksityiseen 5000 €/kk ‑hoitoon, josta yhteiskunta maksaa korvausta 500 €/kk.
Täällä ehdotettu “kaikki maksavat itse” on sekin selkeä lähtökohta, joskin siihen liittyy arvokeskustelu. Koska kyse on aika merkittävästä ikäluokkien välisestä tulonsiirrosta, keskustelusta tuskin tulee ihan helppo. Ei tunnu ihan realistiselta, että tuohon päästäisiin, vaikka päivän HS:ssä sitä taas ehdotetaan.
Niinpä edelleen ehdotan, että hoitomaksuina otetaan 85 % eläkkeestä ja kunta saa hakea kaikki Kelan tuet mitä keksii. En oikein jaksa uskoa, että tällä olisi varsinaista merkitystä kuntien tuloille, mutta asuntojen vuokraamisesta tulisi kannattavaa, eikä ihmisten tarvitsisi käyttää aikaansa vero-/maksusuunnitteluun. Eikä sekään ihan huono juttu olisi, että laitosvanhusten omaisuutta kannattaisi muutenkin hoitaa. Nyt kannattaa etsiä parasta korkoa antaa pankkitili ja unohtaa koko juttu.
Lisäbonuksena tulisi se, että omaisten ei tarvitsisi tehdä kaiken maailman selvityksiä tuloista ja tileistä, eikä byrokraattien tarvitsisi lukea näitä selvityksiä. Tuntuu jotenkin nuijalta kirjoittaa sinne lomakkeeseen, että pankkitilin korko oli 1,73 € menneeltä vuodelta.
Ainakin ‘mummon’ pitäisi pystyä arvaamaan annakolta tuleva terveydentilansa. Tai sitten jonkun koeponnistaa oikeudessa, olisiko lahjakirja, jonka määrätään astuvan voimaan kun lahjoittajan on katsottu tulleen pysyvästi oikeustoimikelvottomaksi juridisesti pätevä.
Myönnetäään, että viimeksi mainittu olisi kätevä instrumentti hoitomaksuista riippumatta.
Kyllä on järkyttävää luettavaa tämän ketjun mielipiteet. Ja tekö muka olette sivistyneitä ihmisiä?
Mutta niinhän älymystö saatiin “Aatunkin” valtakunnassa mukaan ryöstöretkille, kun tarpeeksi jaksettiin jankata yhteiskuntaa hyödyttämättömistä loisista. Sielläkin vietiin muutaman miljoonan ihmisen omaisuus parempiin taskuihin. Ei muuta kuin mummot uuniin ja omaisuus pankeille, sijoittajille ja muille ahneille. Vielä kun saatte aikaan lain lasten eutanasiasta, niin hyvin on pullat uunissa. Yhteiskunta on puhdistettu sitä rasittavista laumoista ja vain valioyksilöt on jäljellä.
Mutta luuletteko te, että olette kuolemattomia? Ehkä teidänkin lapsenlapsenne haluavatkin teistä eroon jo kun olette täyttäneet 50. Voi siis jäädä lyhyeksi onnenne päivät.
Perusongelma tässä on se, että vanhuksen on tosiaan paljon helpompi päästä eroon omaisuudestaan oikeastaan mitään kärsimättä kuin aktiivi-ikäisen. Hänen on siis sopivalla junailulla helpohkoa päästä tuohon “lisätukea tarvitaan” ‑tilaan. Tämä taas ei ole erityisen hyvä juttu yhteiskunnan kannalta, joka joutuu sitten maksamaan tämän touhun kustannukset.
Parasta olisi se, että kaikkien kannattaisi ottaa vakuutus, joka maksaisi laitoshoidon kustannukset, mutta toisaalta olisi silti jonkinlainen mekanismi, että ne täysin persaukiset eivät joutuisi hankeen siinä vaiheessa, kun eivät pysty enää itsestään pitämään huolta kotona. Tuo vakuutus on siinä mielessä parempi kuin se, että touhu maksetaan omaisuutta syömällä, siksi, että se tasoittaa sitä satunnaisuutta mitä seuraa siitä, että jotkut kuolevat saappaat jalassa ja jotkut toiset kituuttavat vuosikausia laitoshoidossa.
Vaikeus tällaisen systeemin kehittämisessä on siinä, millaisin insentiivein saadaan ihmiset ottamaan vakuutus eikä luopumaan omaisuudestaan perillisten hyväksi ja sitten olemaan kunanan näkökulmasta varaton.
Mitäs ‘ryöväämistä’ se on?
Ketään ei väkisin pakoteta laitokseen.
Ja miksi varakkaalle pitäisi verovaroin subventoida laitoshoitoa?
Potentiaalisella perikunnalla ei pitäisi olla tähän mitään sanomista, jo alkeellisinkin jääviyssääntö sen estää.
Jos mummo omistaa metsää itse tai kuolinpesän kautta, niin siitä lasketaan laskennallinen tulo, oli metsästä myyty puuta tai ei. Sama periaate pitäisi ottaa käyttöön asuntojen osalta riippumatta siitä, oliko asunto vuokrattu vai ei. Näin maksuja saadaan hieman nostettua. Asuntoja se ei juurikaan tuo markkinoille lisää.
Tuohon asunto-ongelmaan, joka koskee vain muutamia kaupunkeja, ei koko maata, on paljon helpompia keinoja, jos vain niitä haluttaisiin käyttää. Olen ihmetellyt 15 vuotta, miten asuntoni lähellä Helsingissä tyhjät tontit ovat edelleen rakentamatta. Käykää nyt ihmeessä sen asian kimppuun ja voimalla.
Tusinan verran ihmistä on viime aikoina kuollu meidänkin korttelissa. Ja täsmälleen kaikki on kuollu himassaan. Eikä täsmälleen kellään ole ollut mitään hoitajia, paitsi kaupungin tarjoamat palvelut. Näissä taloissa ei ole edes hissiä. Soininvaaran keksimää ongelmaa ei kerta kaikkiaan enää ole. Aikaisemmin kenties oli, kun laitoshoito oli yleisempää.
Helpohkoa? Ja mitenhän se tapahtuu? Tieto voi olla meikäläiselle tarpeen melko piankin.
Niin. Tämä on aika härskiä. Yhteiskunnan kannalta kyseessä ei ole niin suuri erä, ettei sitä voitaisi hoitaa, edes sitä, kun rahaa on polttaa niin paljon muuhun ja seksikkäämpään puuhasteluun. Juhlapuheet ja käytäntö ovat valovuosien päässä toisistaan. Minusta on helvetin härskiä ruveta ensin miettimään, miten vanhuksilta vaan saataisiin rahat ja omaisuus pois, ikäänkuin _tämä_ olisi se suurin ongelma.
Lisäksi tarjolla oleva hoito on monessa mielessä täysin luokatonta. Jos yli 40 “asukkaan” palveluksikköä, joista kaikilla on kroonisia pitkäaikaissairauksia lukuisine komplikaatioineen, oletetaan tk-lääkärin “hoitavan” n. o.t.o. pääasiassa hoitajien lippulappujen välityksellä, ollaan aika metsässä. Lisäksi jos on aika selvää, että nyt on kyseessä potentiaalisti ehkä hoidettavakin ongelma, ja johon tk:n diagnostiikka ja hoitomahdollisuudet riitä, niin keskussairaalakäynnin jälkeen, vaikka miten olisi lähetteessä perustellut ja yksilöinyt ongelman, ja miksi nyt tavanomaiset selitykset eivät ole kovin hyviä, saakin palautteesta lukea potilaan tulleen “yleistilan laskun vuoksi”, ja koska virtsassa on näkynyt leukkareita ja crp on toistasataa, niin on aloitettu Rocephalin i.v. ja se siitä. Heitä ei juuri edes tutkita, vaikka olen rautalangasta vääntänyt, miksi tämä selkäkipu nyt ei vaan todennäköisesti selity vti:llä ja pyelonefriitillä.
Täytyy sanoa, että minä en edes halua kuulua tähän porukkaan enään.
Ehtisipä joku lukea tämän sadun vanhusten paratiisista ja kertoa, miten se muka on mahdollinen.
Suomen Kuvalehti 13.3.2013: Tässä ja nyt: Hogeweykin kylässä muistisairaat saavat olla ihmisiä:
Minä olin kuvitellut, että meillä nykyään tuollainen piti olla. Valtiovalta pakottaa työikäiset kynnellekykenevät maksamaan, ja sitten sen ainakin pitäisi taata jotakuinkin säällinen hoito vaikka sen tarve osttautuisi pitkäksi.
Jaa että härskiä? Ja yhteiskunnan pitää hoitaa — niinkuin entisessä Neuvostoliitossa.
Kysymys ei ole siitä, että vanhuksilta rahat ja omaisuus pois, vaan vanhustenhuollon rahoituksesta kokonaisuutena.
Kuitenkin yhteiskunta on ensin järjestänyt suhteellisen hyvän eläketurvan, sitten pitäisi vielä huolehtia siitä, että eläkkeeseen ei kosketa, vaan palvelu pitää tarjota lähes ilmaiseksi. No, antakoon kunta hoitoa subventoidusti niille, jotka kunnan laitokseen joutuvat ja niille, joilla ei ole varaa, mutta muita maksusitoumuksia yksityiseen laitokseen en ymmärrä.
Hetkinen, aika harva tuota 85%:n sääntöä on tässä säikeessä kiistänyt.
Nämä puheena olleet tyhjät asunnotkin saataisiin hyötykäyttöön helposti esim. siten, että kaupunki ottaisi itselleen vuokraisännän vastuut samalla lailla, kuin se vuokraa työsuhdeasuntoja vapailta markkinoilta omille työntekijoilleen.
Pinnan alta on taas tässäkin keskustelussa paljastunut, että sote-uudistus-yritelmässä on lähdetty sinne kuuluisaan puuhun takaperin.
Olisi pitänyt aloittaa rahoituksen yksikanavaistamisesta.
Kyseessä on lähes aina _sairaiden_ ihmisten hoitaminen. He eivät ole terveitä. Sen takia he ovat laitoksissa. Pelkkä vanhuus itsessään ei ole se syy, vaikka monet sairaudet ja vaivat heillä vanhuuteen liitetäänkin, eikä niitä korjatakaan voi.
Senkus annat perilliselle omaisuutesi ennakkoperintönä.
—————-
Ennakkoperinnöstä maksetaan lahjavero, joka on perintöveron suuruinen. Ohessa verolaskuri:
http://prosentti.vero.fi/Pelalaskuri/EtusivuLahjavero.aspx
(no oli noissa rajoissa ihan pientä heittoa, katso itse)
Ei tarvitse kiittää.
“Kuitenkin yhteiskunta on ensin järjestänyt suhteellisen hyvän eläketurvan, sitten pitäisi vielä huolehtia siitä, että eläkkeeseen ei kosketa, vaan palvelu pitää tarjota lähes ilmaiseksi. No, antakoon kunta hoitoa subventoidusti niille, jotka kunnan laitokseen joutuvat ja niille, joilla ei ole varaa, mutta muita maksusitoumuksia yksityiseen laitokseen en ymmärrä.”
Saat tämän kuulostamaan siltä, kuin eläke olisi joku yhteiskunnalta ilman vastinetta saatu lahja, joka on ikään kuin vain lainassa, kunnes siitä taas luovutaan, kun yhteiskunta vaatii sitä takaisin. Kyllähän työeläkkeet ovat kovalla työllä ansaittua “tulevaa” palkkaa, josta jokainen on joutunut maksamaan oman osuutensa ja joka tuloutuu sitten eläkkeelle päästessä, kun muut tulot ovat loppuneet. Osa on maksettu itse, osan on maksanut työnantaja ja osa tulee tästä ketjukirjemallista, jossa seuraavat polvet maksavat edellisten polvien eläkettä.
Ja miksi tarvitaankaan maksusitoumuksia yksityiseen laitokseen? No ensinnäkin siksi, että julkisen puolen laitoksia ei ole tarpeeksi ja toiseksi siksi, että tuskin kenenkään “hyvät” eläkkeet ovat niin hyviä, että ne riittävät kattamaan aiheutuvia kuluja. Eivätkä julkisen puolen laitokset sen halvemmaksi tule, hintalappu ei vain ole näkyvissä. Koska saadaan näkyviin julkisen sote-puolen sairaanhoidon ja muiden palveluiden kustannusten koko kuva (byrokratia mukaan laskettuna), niin että kustannuksia voidaan oikeasti vertailla?
Tänään YLE:llä (linkki):
Joskus ihmetyttävät tällaiset hyvin yksipuoliset professorien kommentit. Olisiko oikein, jos vanhempi kuluttaisi säästönsä heti eläkeikänsä alussa maailmanympärimatkaan tms. ja sitten kun laitospaikkaa alkaa tarvita, pitäisi lasten kaivaa kuvettaan.
Jos lapsilla olisi taloudellinen vastuu vanhemmistaan, pitäisi heillä olla joku valta vanhempiensa rahankäyttöönkin, mistä tultaisiin hankaliin kysymyksiin, kuten: mistä iästä lähtien.
Tämä on omaisuuteen perustuvan vastuun ongelma: se suosii tuhlaamista ja rankaisee säästämisestä.
Kyllä olisi aika muuttaa tuota 85 % osuutta oikeudenmukaiseksi.Nythän eri vanhusten väliset maksuosuudet liki samasta “palvelusta” voi olla satasia,jopa muutamia tuhansia erinäisissä tapauksissa.
Vanhuksen palvelumaksu kyllä osataan laskea eurolleen hoitolaitosten/kuntien budjeteissa menopuolelle,tulopuolelle tultaessa summa lihoo räikeästi.
Nyt vihreät hopi hopi,kun valta on vielä taskussa ja samanmielisiä hallituskamraatteina.Odotamme tuloksia,puheet on pidetty.
Onko tämä ongelma kansallinen vai paikallinen? Tuskin tarvitaan maanlaajuista muutosta. Jokin seutu voi muuttaa sääntöjään jos asunnoista on pulaa?