Kirjoitukseni terveydenhoidon pätevyysvaatimuksista näyttää saaneen laajempaakin huomiota. Kun nyt vielä Suomen röntgenhoitajaliitto esitti asiasta oikein julkilausuman, lienee syytä esittää tuo muutamalla riville esitetty ajatus vähän perusteellisemmin.
Toisin kun röntgenhoitajat sanovat, en ole missään vaiheessa sanonut, että röntgenkuvia voisi ottaa kuka hyvänsä. Se nyt pitäisi hyvällä tahdolla ymmärtää. Ajattelin yksinkertaisesti, että noihin pieniin ja yhä pieneneviin terveyskeskuksiin, joissa kuitenkin vanhastaan on röntgenlaite ja siihen asianmukaiset säteilysuojatut tilat, voisi lääkärille tai sairaanhoitajalle antaa suppean alan lisäkoulutuksen, jolla oppii tekemään vain yksinkertaisia, mutta lukumääräisesti yleisiä kuvauksia ja vain sillä laitteella. Lähinnä ajattelin tapaturmapotilaiden raajoja ja esimerkiksi sormia. Elektiivisessä hoidossa paikalle voi tulla kerran viikossa alan ammattilainen tekemään vaativampia kuvauksia. Koulutus oikeuttaisi käyttämään vain kyseistä laitetta ja käsittäisi vain nuo helpot kohteet. Tärkeänä osana koulutusta olisi sen opettaminen, mitä asianosainen ei osaa eikä saa tehdä. Ehkäpä siihen voisi laittaa myös maksimaalisen valotustehon, jota saa käyttää, kun tähän liikaan säteilyttämiseen on niin moni vedonnut.
Mallia tälle otin lähinnä hammaslääkäreistä, joille on annettu koulutusta oman alansa laitteiden ja kohteiden kuvaamiseen ja vain siihen. En tiedä, kuinka kauan noiden taitojen opettelu hammaslääkäriltä vie, mutta uskoisin siitä selvittävän paljon lyhyemmässä ajassa kuin kolmessa ja puolessa vuodessa.
Minua ei saa kukaan uskomaan, että potilasturvallisuus vaarantuisi, vaikka sormea kuvaava ei olisikaan saanut koulutusta magneettikuvaukseen, tietokonetomografiaan tai mammografiaan. Laaja-alainen koulutus röntgenhoitajan ammatillisen turvallisuuden kannalta hyvä, että hän osaa monenlaisia asioita, mutta tarkoittamaani toimintaan riittää huomattavasti suppeampi koulutus. Suurissa yksi8köissä voidaan erikoistua paremmin, mutta pienissä yksiköissä ongelmana on, että sairaanhoitaja ei saa tehdä mitään röntgenhoitajan töistä eikä röntgenhoitaja mitään sairaanhoitajan töitä.
+ + + + +
Olen suututtanut terveydenhuollon ammattilaisia ennekin arvostelemalla liiallisia pätevyysvaatimuksia. Sanoin 2001 (tai 2002) lääkäripäivien avauspuheenvuorossa, että kun meillä on ruuhkaa kaihileikkauksissa, voisi ajatella, että tuohon operaatioon ja vain siihen koulutettaisiin ihmisiä suoraan ilman muuta lääketieteen koulutusta. Kyse on kuitenkin, tai oli silloin, lähinnä erittäin suurta tarkkuutta vaativasta toimenpiteestä, jonka suorittamiseen yleislääketieteen osaamisella ei ole merkitystä. Kahdentoista vuoden koulutus on siihen vähän ylimitoitettu. Diagnoosin tekemiseen tarvitaan tietysti koulutettua silmälääkäriä ja sellaisen tulisi päivystää paikalla siltä varalta, että joku noista kaihileikkaajista töpeksisi jotenkin. Taisin sanoa vähän ironisoiden, että mekaanisten kellojen poistumisen myötä työttömiksi jäävillä kellosepillä olisi ominaisuuksia, joista olisi tässä toimenpiteessä hyötyä.
Ajatus ei ollut omani. Näin on kaihileikkaukset organisoitu monessa maassa. Jälki on hyvää ja toiminta edullista.
Lääkärikuntaa esitys ei mitenkään ilahduttanut. Luulen, että potilasturvallisuutta merkittävämpänä syynä on se varsin korkea tuntipalkka, joka tuosta nopeasta toimenpiteestä yksityispuolella lääkärille koituu.
Vuosia tuon jälkeen törmäsin väitteeseen, että olen esittänyt, että kaihin poiston voisi opettaa apinoille.
Tässä on nyt rtg-hoitajien koulutusohjelma Oamk:
http://www.oamk.fi/koulutus_ja_hakeminen/opiskelu_oamkissa/opinto-opas/koulutusohjelmat/?sivu=ops&lk=s2013&code=5039#1
PERUS- JA AMMATTIOPINNOT 105
Perusopintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle laaja-alainen yleiskuva asianomaisen tehtäväalueen asemasta ja merkityksestä yhteiskunnassa, työelämässä ja kansainvälisesti, perehdyttää opiskelija asianomaisen tehtäväalueen yleisiin teoreettisiin perusteisiin ja viestintään sekä antaa hänelle ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta tarpeellinen kielitaito (A 352/2003).
Ammattiopintojen tavoitteena on perehdyttää opiskelija asianomaisen ammatillisen tehtäväalueen keskeisiin ongelmakokonaisuuksiin ja sovellutuksiin sekä niiden tieteellisiin tai taiteellisiin perusteisiin siten, että opiskelija kykenee itsenäisesti työskentelemään tehtäväalueen asiantuntijatehtävissä, kehitystyössä ja yrittäjänä (A 352/2003).
OPINTOVUOSI 1 2 3 4 5
LUKUKAUSI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 op
OPISKELU- JA VIESTINTÄOPINNOT 12
O2211ST Opiskelija oppimisyhteisössä ja tietoyhteiskunnassa 3 3
O0002ST Suomen kieli ja viestintä 3 3
O0031ST Ruotsin kieli ja viestintä 3 3
O0032ST Englannin kieli ja viestintä 3 3
TUTKIMUS‑, KEHITTÄMIS- JA JOHTAMISOPINNOT 12
O0020ST Tutkimus- ja kehittämistyön menetelmät 6 6
O0051ST Johtamisen ja yrittäjyyden perusteet 6 6
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTEET 20
Opiskelija omaksuu tulevan ammattinsa kannalta keskeiset perusteet. Hän kiinnostuu syventämään ja laajentamaan omaa ammatillista osaamistaan.
O4488HO Kansanterveys ja moniammatillinen yhteistyö 3 3
O4999HO Hätätilapotilaan tutkiminen ja hoito 3 3
O0014ST Mikrobiologian perusteet ja infektioiden torjunta 3 3
O0024ST Anatomian ja fysiologian perusteet 2 3 5
O0011ST Farmakologia ja toksikologia 3 3
O0022ST Lääketieteen perusteet 3 3
RADIOGRAFIA- JA SÄDEHOITOTYÖN LÄHTÖKOHDAT 17
Opiskelija omaksuu röntgenhoitajan ammatissa toimivalta edellytettävät radiografia- ja sädehoitotyön keskeiset perusteet, joita hän valmistuttuaan kykenee hyödyntämään työelämässä.
O6398RH Kliinisen hoitotyön perusteet ja opettaminen ja ohjaaminen 5 5
O6107RH Radiografia- ja sädehoitotyön perusteet 2 1 3
O6240RH Lääketieteellisen säteilyn turvallinen käyttö I 3 2 5
O0028ST Luu‑, nivel- ja topografinen anatomia 1,5 1,5 3
RADIOGRAFIATYÖN OPINNOT 33
Opiskelija hallitsee röntgenhoitajan ammatin kannalta keskeiset radiologiset tutkimukset ja niiden suorittamisen. Hän kykenee kriittisesti arvioimaan radiografiatyön eri menetelmiä ja soveltaa koulutuksessa hankkimiaan tietoja työtehtävissään.
O6108RH Aikuinen hengityselimistön ja luuston natiivitutkimuksessa 1 3 4
O6111RH Aikuinen mammografia- ja ultraäänitutkimuksessa 4 4
O6380RH Aikuinen magneetti- ja tietokonetomografiatutkimuksessa ja ‑toimenpiteissä 4 4
O6205RH Lasten ja nuorten radiologiset tutkimukset 3 3
O6109RH Angiografiatutkimus ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö 4 4
O6207RH Potilas isotooppitutkimuksissa ja ‑hoidoissa 3 3
O6110RH Radiologia 3 3
O6242RH Lääketieteellisen säteilyn turvallinen käyttö II 6 6
O6204RH Säteilybiologia ja säteilysuojelun syventävät opinnot 3 3
SÄDEHOITOTYÖN OPINNOT 8
Opiskelija hallitsee sädehoidossa työskentelevän röntgenhoitajan työn keskeisen sisällön sekä hoitotyön että hoitoteknologian osalta. Hän kykenee kriittisesti arvioimaan sädehoitotyön eri menetelmiä ja kehittämään osaamistaan työn sisällön muuttuessa.
O6368RH Sädehoitotyö ja sädehoidon laitteet 5 5
O4060HO Syöpätaudit 3 3
RADIOGRAFIA- JA SÄDEHOITOTYÖN VAIHTOEHTOISET OPINNOT 3
Valitaan 3 op alla olevista opinnoista.
O6118RH Ortopedisen asiakkaan kuvantamistutkimusten opinnot 3 3
O6119RH Ammatillinen osaaminen kuvantaohjatussa verisuonitoimenpiteessä 3 3
O6226RH Isotooppitutkimusten ja ‑hoitojen syventävät opinnot 3 3
O6243RH Turvallisuuskulttuurin kehittäminen säteilyn käytössä 3 3
O6390RH Sädehoitotyö ja sädehoidon annossuunnittelu 3 3
O6392RH Magneettitutkimusten ja ‑toimenpiteiden asiantuntijuus 3 3
O6394RH Ultraäänitutkimusten opinnot 3 3
Studies Abroad
Ulkomaanopintoja voidaan hyväksilukea/korvata perus- ja ammattiopintoihin henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti.
AMMATTITAITOA EDISTÄVÄ HARJOITTELU 75
OPINNÄYTETYÖ 15
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT 15
OPINNOT YHTEENSÄ
Kysymys onkin siitä, paljonko tuosta on oikeasti tarpeellista röntgenkuvien ottamista varten, paljonko siitä on tarpeellista erilaisten röntgenkuvien ottamista varten? Röntgenhoitajat ovat tässä vain malliesimerkki siitä, miten säätelemme itseämme hengiltä. Ihan samanlaisia kukkasia on monella muullakin alalla, mutta kieltämättä terveydenhuolto on kunnostautunut.
Hyvä kirjoitus. Keskustelussa usein unohtuu terveydenhoidon ensisijainen tehtävä, terveyden tuottaminen.
Kaihileikkaus on erinomainen esimerkki rutiinioperaatiosta, jonka pitkät jonot tulevat mutkan kautta huomattavan kalliiksi. Maksumiehenä ei tosin ole jonoja pitkittävä sairaanhoitopiiri, vaan potilas menetettyjen työtulojen ja mahdollisten yksityislääkärimaksujen kautta, potilaan työnantaja sairauspoissaolojen kautta, ja yhteiskunta menetettyjen verotulojen kautta.
Voittaja on yksityinen lääkäriyritys, sen julkisin varoin koulutettu hyvin palkattu hoitohenkilökunta, ja veroparatiisi jonka kautta yhtiön voitto kierrätetään.
Samoin kuin olisi tuskin mahdoton ajatus että esim päivystyksessä lääkäri voisi itse käyttää esim ultraa — ihan vaikka diagnosisesti poissulkemaan juttuja. Vatsavaisen pari käyntiä olisi voinut se ensimmäinenkin päivystyksen lääkäri huomata sappikiviksi. Usein riittää selvyydeksi “kyllä täällä on jotain” jonka jälkeen erikoislääkäri voi tarkentaa diagnoosia. Hoitamisen raja-aitoja voisi hälventää moneen suuntaan ja monen erikoisalan välillä nopeuden/varmuuden/kustannustehokkuuden lisäämiseksi.
Onko nyt ongelmamme todellakin se, että yksilöiden osaaminen on liian laaja-alaista? Jokainen ammatti on pilkottavissa mikrotehtäviin, joihin voidaan kouluttaa henkilö viikossa. Mutta kuka haluaa olla kaihileikkaaja, joka ei osaa mitään muuta? Mitä hänelle tapahtuu, kun homma opetetaan robotille? Hänen mahdollisuutensa mukautua työelämän muutoksiin on täysi nolla.
“Se nyt pitäisi hyvällä tahdolla ymmärtää. Ajattelin yksinkertaisesti, että noihin pieniin ja yhä pieneneviin terveyskeskuksiin, joissa kuitenkin vanhastaan on röntgenlaite ja siihen asianmukaiset säteilysuojatut tilat, voisi lääkärille tai sairaanhoitajalle antaa suppean alan lisäkoulutuksen, jolla oppii tekemään vain yksinkertaisia, mutta lukumääräisesti yleisiä kuvauksia ja vain sillä laitteella.”
Normaalia vastustusta ja reviirin puolustusta.
Jokaisessa vanhassa ja rämettyneessä organisaatiossa on tällaisia klikkejä.
Mutta hyvällä johtamisella ja valitsemalla toiminnan suunnitteluun avarakatseisia ja muutoshalukkaita henkilöitä/yksiköitä .
Kyllä ne uudet ajatukset ja toimintatavat menevät läpi mutta vaatii tietysti päättäväistä ja määrätietoista johtamista.
Täytyy vain ihmetellä, että Osmo pitää vain SAK_:ta järjestönä, jolla on valtaa ja joka toimii kehityksen jarruna
Osmo siis oleellisesti esittää että poimimalla seuraavat 25.5 opintopistettä eli vajaan yhden lukukauden opinnot …
O6107RH Radiografia- ja sädehoitotyön perusteet 3op
O6240RH Lääketieteellisen säteilyn turvallinen käyttö I 5op
O0028ST Luu‑, nivel- ja topografinen anatomia 1,5 op
O6108RH Aikuinen hengityselimistön ja luuston natiivitutkimuksessa 4op
O6205RH Lasten ja nuorten radiologiset tutkimukset 3op
O6242RH Lääketieteellisen säteilyn turvallinen käyttö II 6op
O6204RH Säteilybiologia ja säteilysuojelun syventävät opinnot 3op
… saataisiin jo aikaisemmin pätevöityneistä lääkäreistä tai sairaanhoitajista uusia yleishoitaja-Jantusia, jotka selviävät vähemmänkin erikoistumiseen perustuvassa ympäristössä, kuten syrjäseutujen terveyskeskukset?
Ja tätä kysyy lainsäätäjä, jonka tehtäviin kuuluu puntaroida tasapainoa, paitsi potilaan oikeutta saada hyvää ja oikeanlaista hoitoa säteilyturvallisesti, myös tasa-arvoisesti: tahtoo sanoa että rajallisten resurssien ja kestävyysvajeen tilanteessa hoitoa saisivat myös syrjäseutujen asukkaat.
Fiksulta aloitteelta kuulostaa.
Suomalaiset lääkäriasemat on myyty ulkolaisille toimijoille, koska pääomaverotuksemme on liian kovaa ja perintövero käytännössä estää PKT-sektorin sukupolvenvaihdokset. Jos pääomaveropolitiikka olisi edes vähän realistisempaa, eikä perustuisi pelkästään kateuteen, niin verotulomme olisivat suuremmat.
Yritin etsiä jotain infoa röntgen-robotista, törmäsin tuollaiseen Mobil røntgeniin.
http://www.ahus.no/fagfolk/mobil-rontgen/Sider/side.aspx
Jos kerran röntgenhoitajille koulutetaan yrittäjyyttä, mikä estää muutamaa röntgenhoitajaa perustamasta röntgentaksia, joka myy röntgenpalveluita eri tahoille halvemmalla kuin julkinen taho?
En tiedä, onko tuosta loppujen lopuksi hyötyä. Ainakin oman kotipaikkakuntani terveyskeskukselta lähetetään osa murtumapotilaistakin kuvattavaksi 60 km:n päähän KYSiin, koska tk:n röntgenlaite on niin vanha ja epätarkka, että tietyntyyppiset murtumat ei edes erotu.
Siellä saattaa ollakin. Esim. minä osaan kun olen tullut opetelleeksi. Onko siellä sitten tosiaan se ultralaite, on toinen juttu. Nuo ensilinjan kioskipäivystykset vaan ovat menneen ajan asiaa. ne eivät kuulu kaksituhattaluvulle.
Sitten tietysti se pikkujuttu, että vaikka sappikiviä näkyisikin, _ovatko_ ne todella oireiden takana…
Kommentoin kommenttia kaihileikkaajista. “Jokainen ammatti on pilkottavissa mikrotehtäviin, joihin voidaan kouluttaa henkilö viikossa. Mutta kuka haluaa olla kaihileikkaaja, joka ei osaa mitään muuta? Mitä hänelle tapahtuu, kun homma opetetaan robotille? Hänen mahdollisuutensa mukautua työelämän muutoksiin on täysi nolla.”
Että siis miten niin täysi nolla? Mikään ammatti ei sisällä sellaista elementtiä, joka pyyhkii harjoittajansa kaiken muun opitun pois ja poistaa myös kyvyn oppia uutta niin, että kyseinen henkilö ei enää koskaan pysty kouluttautumaan viikkoa tai useita viikkoja tai kuukausia tai vuosia johonkin toiseen ammattiin. Sitähän tuo “täysi nolla” tarkoittaisi! Jokainen meistä pidempään työelämässä olleista on joutunut oppimaan uutta työuransa aikana — kenen työ muka on samanlaista kuin 30 vuotta sitten? Ei se asia ammattinimikkeistä muuksi muutu.
“Sanoin, että suurin osa tutkimuksista on niin yksinkertaisia, ettei niihin tarvita erityisosaamista.” Jos huomasitte, niin tämä on suora lainaus Soininvaaran tekstistä.
“Toisin kun röntgenhoitajat sanovat, en ole missään vaiheessa sanonut, että röntgenkuvia voisi ottaa kuka hyvänsä.”
Samoin tämä.
Kyllähän tässä on mahdollista ymmärtää asia monella tavalla, eli oli varmasti hyvä avata vähän lisää. Aihe sinänsä ajankohtainen ja keskustelun väärti, mutta korkeassa asemassa olevan henkilön toivoisi jättävän perehtymättömän nakkelun pois julkisesta keskustelusta.
En malta olla kertomatta aiheeseen liittyvää anekdoottia. Iso-Britannissa kirurgia ei puhutella “Doctor” vaan “Mr”. Historiallinen tausta on juuri se, että perinteisesti lääkärit eivät suorittaneet kirurgisia toimenpiteitä vaan kirurgin toimia hoitivat parturit, joilta löytyi sopivia työkaluja ja veitsenkäsittelytaitoa.
Toinen kirurgiaan liittyvä anekdootti on, että maailman ensimmäisessä sydämensiirtoleikkauksessa tärkessä roolissa oli itseoppinut mustaihoinen kirurgi. Vastaava kirurgi oli siis Christian Barnard ja operaatio suorietettiin Etelä-Afrikassa. Tämän avustavan kirurgin alkuperäinen koulutus oli muistaakseni puutarhuri.
Luin ko. herran muistokirjoituksen jokunen vuosi sitten.
Esimerkit kuvastavat ehkä sitä, että yleislääketieteen opinnot eivät välttämättä ole kovin oleellisia kirurgin työssä.
OS: “Vuosia tuon jälkeen törmäsin väitteeseen, että olen esittänyt, että kaihin poiston voisi opettaa apinoille.”
Blogistin ei kannata vetää hernettä nenäänsä sen enempää meidän kommentoijien turhautumisesta kuin ‘rikkinäisen puhelimen’ vaikutuksesta alkuperäisen sanoman sisältöön.
Blogilla on ansio yhteiskunnallisen keskustelun foorumina, joita ei liikaa tässä maassa ole. Eduskunnan kyselytunti on vain kalpea aavistus siitä näkemysten kirjosta, joka blogilla pääsee esille. Itse laittaisin kansanedustajien pääsyvaatimukseksi seuratun blogin ylläpidon.
Blogin pitämisestä näkee myös sen, kuinka pitkään kukin jaksaa tätä pään seinään hakkaamista seurata. Eli sitä, mitä demokraattinen päätöksentekojärjestelmä toimijoiltaan vaatii.
Tuskinpa nyt haitallisiakaan, eivätkä kovin hirveästi vie siitä kahdentoista vuoden peruskoulutuksesta, jonka jälkeen pääsee muutakin kuin avustamaan.
Ortopedian opettajamme vertasi itseään aina mielellään puuseppään.
Sain nuorena miehenä hevosen potkun rintakehään ja jouduin menemään tuskien kanssa pii-paa autolla paikkakunan terveyskeskukseen. Siellä päivystävä lääkäri otti omakätisesti keuhkoröntgenkuvan ja totesi, että pahempaa ei ole onneksi sattunut ja sain jäädä tarkkailtavaksi tuonne terveyskeskukseen. Onneksi silloin eivät olleet nykyiset säännöt voimassa, sillä 100 kilometriä lisää pii-paa kyytiä röntgeniin ei olisi todellakaan kiinnostanut silloisessa kunnossa.
OS:n ehdotus on ihan järkevän tuntuinen. Jos kerran hammaslääkäritkin osaavat tulkita perus röntgenkuvia, niin miksei sitten lääkärikin. Toki he mielellään lähettävät varmaan potilaan muualle jos se on mahdollista. Ei siitä kannata röntgenhoitajien pillastua, kyllä heitä tarvitaan. Sitä paitsi lääkäreille kyllä tietääkseni opetetaan jonkin verran myös säteilybiologiaa.
Monet Osmon väitteet silmäkirurgiasta ovat virheellisiä. Disclaimer: olen silmätauteihin erikoistuva lääkäri joka leikkaa kaihia.
Toisin kun voisi kuvitella yksityisten kaihileikkausten määrä on ollut jo pidempään laskussa, syynä lienee hoitotakuulaki joka lyhensi leikkausjonoja oleellisesti. Vuonna 2008 kaihioperaatioita tehtiin julkisessa terveydenhuollossa 38 236kpl ja yksityisesti 8 715kpl. Tämän tuoreempia lukuja en nopeasti löytänyt.
Jos yksityinen kirurgi leikkaisi 10 potilasta päivässä 200 päivänä vuodessa töitä riittäisi noin 4 henkilölle. Mikään “lääkärikunnan” rahasampo kyseessä ei siis ole toisin kuin Osmo pahantahtoisesti vihjailee. Käytännössähän nämä jakautuvat suurelle porukalle osa-aikaisesti yksityisellä leikkaavia kirurgeja. Huipputuloihin on varmasti mahdollisuus niillä harvoilla joille potilaita riittää.
Väite ulkomailla saaduista hyvistä tuloksista muiden kuin lääkärien suorittamina kaipaisi lähdettä. Tällaista toimintaa on tietääkseni vain Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, tulokset lienevät itsestäänselvät. Intiassa on käytössä järjestelyjä joissa kirurgi tekee vain leikkauksen vaativimmat vaiheet, siellä leikkaustekniikka on kuitenkin rahapulan vuoksi länsimaisesta poikkeava, eikä mm. välineitä myöskään vaihdeta potilaiden välillä. Näinhän liukuhihnatyön edut paremmin realisoituvat.
Tällaiset järjestelyt Suomessa eivät ole realismia, paitsi jos hyväksymme todellisen sokeutumisriskin mm. infektioiden seurauksena tavanomaisen kaihileikkauksen yhteydessä.
Minkä tahansa toimenpiteen voi toki opettaa muillekin kuin lääkäreille. Kaihileikkaus on toimenpiteenä sieltä selvästi hankalimmasta päästä ja vaatii käytännössä aloittelevalta kirurgilta jopa tuhansia leikkauksia täyden rutiinin saavuttamiseksi. Oletettavasti tällaisen koulutuksen läpikäyneet eivät kovin huonolla palkalla työtään tekisi, lääkäreitä tai ei, ja olisivatpa lisäksi kykenemättömiä hoitamaan muita silmäsairauksia tai leikkauksiin liittyviä komplikaatioita. Pidän myös vieraana ajatusta jossa silmän sairauksia ja niiden hoitoa tuntematon henkilö olisi vastuussa silmäkirurgian toteutuksesta. Tämä voi toki olla kaavoihin kangistunutta ahdasmielisyyttä osaltani.
Yhdestä asiasta olen samaa mieltä: yleislääkärin taidoista silmälääkäri ei useinkaan hyödy. Erillinen silmälääkis hammaslääkiksen tapaan voisi olla harkitsemisen arvoinen juttu.
Jotain tällaista tarkoitinkin. Miksi kymmenet elleivät sadat silmälääkärit käyvät läpi tuon vaativan harjoittelun, ja pahimmillaan vielä mokailevat aluksi oikeillakin potilailla, kun riittäisi, että neljä, tai ehkä kymmenen henkeä erikoistuisi tähän tosissaan, saisi rautaisen rutiinin ja kehittyisi todella hyviksi. Noiden erikoistuneiden ei mitenkään ole tarpeellista osata jalan luiden latinankielisiä nimiä eikä tietää mitään haimasyövän hoitotavoista.
Käytännössähän tämä menee näin nytkin. Leikkaukset keskittyvät muutaman kokeneen kirurgin harteille klinikoissa. Suurin osa silmälääkäreistä ei leikkaa eikä käytännössä edes saa siihen valmistavaa koulutusta. Yleislääketieteen opinnoista olemme samaa mieltä. Muun silmälääketieteen erottamisesta pelkästä leikkaustoiminnsta en, hyödyt ovat mielestäni kyseenalaiset.
Kokemukseni kaihileikkauksesta ovat vain potilaana, mutta ei se mikään huippuvaativa toimenpide ole. Tässäkin lienee kysymys oman ammattikunnan arvostuksen kohottamisesta?
Ja jos ko. operaation oppiminen vaatii joltakulta tosiaan tuhansia toistoja, ko. henkilön pitäisi heti hakeutua muulle alalle — ja voi niitä potilasparkoja!
Silmäilin Röngenhoitajaliiton julkilausumaa.
Mitä Lauri Viita sanoikaan: “Järjestä tulee järjestö.”
Kannatan vilpittömästi Soininvaaran ajatusta. Ymmärrän, että lääkärikunta ja hoitajat vastustavat ammattikiltamaisesti omia privilegioitaan, mutta tullaanpa nyt nykypäivään.
Ei röntgen-kuvan ottaminen tosiaankaan vaadi niin pitkää koulutusta, ettäkö sitä ei voitaisi opettaa vaikkapa vuodessa. Joka muuta väittää, kannattaa ylisäädeltyä koulutusfetisismiä.
Pitkän koulutuksen ihailu vain sen itsensä vuoksi on typerää. Pitäisi miettiä, onko koulutuksen pituus järkevässä suhteessa työtehtävissä tarvittavaan ammattitaitoon.
Tärkeintä pitäisi olla se, että kaikki suomalaiset saavat hoitoa, ei se, että jotkin ryhmät saavat suojella omia asemiaan. Pahimmin tätä suojelua kylläkin harrastavat lääkärit, jotka eivät antaisi hoitajien tehdä pieniäkään rutiinitoimenpiteitä.
Yleistän vielä raa’asti tätä avausta ja väitän että ihminen joka on niinsanotusti “oppinut opiskelemaan” ja jolla on päässä muutakin kuin sahajauhoja, oppii melkein minkä vain alan tai työn huomattavasti vähemmässä ajassa mitä työhön perinteisesti koulutetaan. Huomasin jossain vaiheessa yliopistosta valmistuttuani (ja melkoisen monipuolisessa työpaikassa työskennellessäni), että pystyn tekemään lähes minkä vain oman alani ulkopuolisen työtehtävän kunhan vain varaan aikaa muutaman päivän, hankin alan oppikirjoja ja alan tutkimaan asiaa. Kun on kerran kunnolla oppinut jonkun alan, tietää paljon paremmin mitä tarvitsee tehdä oppiakseen uuden, vastaavaa vaikeustasoa olevan alan.
Tältä pohjalta en kyllä suostu uskomaan etteikö lääkäri oppisi röntgenkoneen käyttöä siltä osin kuin sitä työssään tarvii. Sen kuin ottaa laitteen käyttöohjeen ja röntgenhoitajakoulussa käytettyä oppimateriaalia iltalukemiseksi ja soveltaa oppimaansa. Tietenkään lääkärin ei kannata valtavasti aikaa röntgenlaitteen käytön opetteluun jos sairaalasta löytyy myös röntgenhoitajia jotka osaavat sen jo valmiiksi, mutta tässä oli kyse nimenomaan tilanteesta jossa noita hoitajia ei ole saatavilla.
Miten toimisi vain esim. kaihileikkauksiin erikoistunut silmälääkäri, jos leikkauksen yhteydessä potilas alkaisikin yllättäen voida huonosti? Menisikö ‘sormi suuhun’ ilman yleislääkärin peruskoulutusta?
Jos Osmo on sitä mieltä että vaikkapa kolmen päivän tai viikon lisäkoulutuksella voitaisiin esim. lopetettavan teollisuuslaitoksen hitsisaumojen röntgentarkastusten tekijöistä pikakouluttaa terveyskeskuksiin magneetti‑, röntgen- tai sädehoitolaitteiden napinpainajia, suosittelen tutustumaan esim. tapaukseen ‘Therac-25’.
Jos joka tuppukylässä ei ole varaa ylläpitää kaikkia mahdollisia terveyspalveluita, pitää ne osata keskittää järkevällä tavalla isompiin keskuksiin ympäri maata. (Onko Osmolta unohtunut, mitä niistä ‘kolmen markan suutareista’ aikoinaan sanottiin?) Eiköhän se hyvä keskitie ole silti löydettävissä (osin sen perusteella mihin maallamme on varaa)?
Itse olen kiitollinen siitä, että olen voinut tähän asti luottaa koulutettujen ammatti-ihmisten ammattitaitoon, kun olen heiltä joskus apua saanut. Nykyisin varmaan jo eläkkeelle jäänyt alan x spesialisti, erikoistunut lääkäri, jonka vastaanotolla kerran kävin, osasi äkillisesti huonontuneen oloni (käyntini syyhyn liittymättömien) oireiden perusteella vetää oikeat johtopäätökset ja antaa tuolloin pikaisesti tarvitsemani avun, varmaankin suurelta osin juuri yleislääkärikoulutuksensa ansiosta. Olen tästä hänelle vieläkin kiitollinen!
Lienee myös oireita, jotka voivat liittyä useaan eri sairauteen. Pitäisikö huonovointisen potilaan juosta erikseen joka taudin spesialistin luona?
Yleislääkäri voi antaa ‘ensiavun’ potilaalle ja ohjata sitten lähetteellä saamaan tarvittavan lisäavun osaavan, todennäköisimmän tautiepäilyn spesialistin luota? Ilman yleislääketieteen osaamista voi paraskin spesialisti olla kuitenkin ‘sokea’ näkemään muita mahdollisuuksia, jos ensimmäinen päättely vaivan laadusta ei jostain syystä olisikaan oikea tai jos taustalla onkin useampia samanaikaisia vaivoja.
Viimemainitusta on ihan omakohtaista kokemusta, mikä opetti minullekin (maallikkona) konkreettisesti että hoidon (tai toimenpidespesialistinkaan osaamisen) liika rajoittuneisuus ei ole aina potilaan etu.
Muutenkin kiistely juuri tämän röntgenehdotuksen detaljeista on täydellistä takertumista lillukanvarsiin.
Pointti taisi olla kumminkin se, että meillä on olemassa ylivaatimuksia ja niitä olisi syytä perata, ei se, onko jossain terveyskeskuksessa sopivat tilat ja paljonkohjan ne mahtaisivat maksaa ja montako kuukautta tarkalleenottaen menisi ja onko useitakin joita tämä koskisi, mikä vamma tarkoittaa automaattista passitusta yliopistolliseen keskussairaalaan jne. Tämmöiset detaljiasiat kuuluvat asiantuntijoille, mutta ainakin se on selvää, että kyseessä olevien ammattiryhmien aktiivipalveluksessa olevien joukosta tulevien asiantuntijoiden juttuja pitää kuunnella mukanaan hyppysellinen suolaa.
Ja tätä ylisääntelyä on muuten myös ihan EU-tasolla, teräsrakennerakentamisen uudistukset hyvänä esimerkkinä. En tiedä onko kyseessä protektionismi vai mikä, mutta kyllä kaikki pikkutekijät tipahtavat kyydistä. Tarvittavat vaatimusten osoitukset maksavat ja niitä tarvitaan yhdelle hitsisaumatyypille 1 kpl, oplipa konepajassa 500 tai 5 työntekijää. Ts. tuolle pienemmälle pajalle yhden saumatyypin hyväksyttämisen suhteellinen hinta on satakertainen. Tai näin sen ainakin minä kuvittelen menevät, kun kukaa ei oikeasti tiedä mistä on tarkalleenottaen kysymys. Iso kasa sääntelyä vaan tulla tupsahti syliin.
Soininvaara on täysin oikeilla linjoilla, kun vaatii miettimään mitä seuraa liiallisten pätevyysvaatimusten asettamisesta sellaisissa työtehtävissä, joissa selviäisi melkein normaaleilla kansalaistaidoilla ja maalaisjärjellä (en nyt tarkoita röntgenkuvien ottoa).Otan esimerkiksi ikäihmisten kotihoidon. Nyt kotihoidon henkilöstöltä vaaditaan terveydenhoitajan, sairaanhoitajan tai lähihoitajan tutkinto.Näin pitääkin olla, jos hoidettava on sairas/sairas moniongelmainen. Mutta: enemmistö ikäihmisistä on ns. terveitä vanhuksia, joilla toki on paljonkin iän mukanaan tuomaa kremppaa. He toivoisivat apua kotona selviytymiseen; ulkoiluttamisapua, apua ostosten teossa, apua raskaissa kotitöissä, roskapussin viemisessä, pyykkihuollossa,jääkaapin siivoamisessa, lampun vaihdossa, TV- kanavien säädössä jne. Kun vanhus toivoo näihin apua, ylikoulutettu kotihoitohenkilöstö toteaa, että ei kuulu heidän toimenkuvaansa. Eikö kotihoidon henkilöstöstä voisi puolet olla tavallisia luotettavia ihmisiä, joilla mahdollisestoi vain lyhyt hoiva-avustajakurssi.Ammattiliittojen kanta on jyrkkä kielto, hoidon taso laskee. Kysyisinkin, että onko parempi kun apua ei saa ollenkaan?
Jos teemme Suomeen joitakin kapea-alaisiin toimenpiteisiin liittyviä yksiköitä ja koulutamme niihin hyvin erikoistunutta henkilökuntaa, kuten on tehty Yhdysvalloissa, eivät nuo toimenpidetehtaat missään autotallissa sijaitse vaan todennäköisesti keskussairaalassa. Jos jokin menee pieleen (rutinoituneella menee harvemmin pieleen kuin sillä, joka tekee kaksi leikkausta vuodessa) monipuolinen apu on lähellä. Coxa-sairaala Suomessa on yksi tällainen toimenpiteisiin erikoistunut “tehdas”. Sellaisia tarvittaisiin lisää.
Sinänsä virkistävää, että minua joskus syytetään liiasta hajauttamisesta ja vaaditaan keskittämistä, kun yleensä on syytetty toisin päin. Erikoissairaanhoitoa pitää keskittää, mutta emme pysty keskittämään tapaturmia ja muuta sellaista. Siksi haja-asutusalueillakin pitää olla terveyspalveluja ja jotta ne voisivat toimia, tarvitaan toisenlaisia osaamisyhdistelmiä kuin kaupungeissa — esimerkiksi sairaanhoitajia, jotka osaavat lisäksi röntgenhoitajan helpoimmat työt.
Esimerkkisi Tehystä ja lääkkeenjaosta osoitti myös sen, ettet tunne alaa. Omassa yksikössäni keskussairaalan sisätautiosastolla keneltäkään ei ole kielletty lääkkeidenjakoa — mutta lääkkeenjako yöllä ja aamuvuorossa on eri asia. > Yöllä jaetaan päivystyspotilaalle aamulääkkeet. Aamuvuorossa sh jakaa 40 potilaan koko vuorokauden lääkkeet ja arvioi lääkehoidon toteutumista ja varmistaa listojen oikeellisuudet ym.
Jos nyt otetaan tuo röntgenlaite, tai ultra tms, niin kyllä kysymys tositarpeessa kuuluu:
“Saavutetaanko tässä tilanteessa tuolla laitteella minun kädessäni jotain merkittävää hyötyä?”
Varsin usein ei.
Miksi ihmeessä edes kommentoida jos tietämys on tätä tasoa?
Ymmärtääkseni pysyisi pois anestesiologin tieltä, aivan kuten nykyisinkin.
Ja käyttäjän koulutus vaikuttaa väärin suunniteltuun laitteeseen käytännössä miten? Tuo laite toimi käyttäjän kannalta satunnaisesti.
Toisekseen, se että 25 vuotta sitten on ollut olemassa laite joka on toiminut kuusi kertaa virheellisesti ei ole kovin relevantti argumentti hoidon organisointia koskevassa keskustelussa.
Ongelmana etäällä isoista keskuksista olevat terveyspalvelut ovat aika marginaalinen ja ratkaistavissa oleva asia.
Yhden päivystävän yleislääkärin terveyskeskus on aika oneglmallinen nykyaikana, kun asiallinen hoito perustuu laboratorion ja kuvantamislaitteiden saatavuuteen. Ensihoidossa liuotushoito saadaan ehkä käyntiin ja potilas siirtokuntoon.
Ymmärrys siitä, että hoitoa kannataa antaa paikassa, jossa sitä myös pystytään antamaan riittävästi, onneksi on jo lisääntynyt.
Laboratorion suhteen on sekä tehokasta ja halapa suurta näytteiden käsittelyä että päivystyskäytössä toimivaa pikatestausta.
Jos hoitoketju tehdään fiksusti, samalla reissulla potilas niin kuvataan kuin kipsataan ja ohjeistetaan.
Pienterveyskeskusken rooli pitäisi ehkä hyväksyä terveyspalveluksi, jossa hoidetan terveyttä ja jälkiseurantaa. Ambulanssilääkäri/lääkärihelikopteri ratkaisee osan päivystyksen ongelmista, siis miten saadaan potilas siirtokuntoon.
Sairaanhoitajien ja muiden suoraan erikoistuvien kannalta toivotaan jostavia muunto/täydennyskoulutuksia. Työelämäkin olisi mielekkäämpää.
Yhteiskunnan etu ovat laajat valmiudet antava peruskoukoulutus, jota täydennetään työelämän muutokseen vastaavalla erikoistumiskoulutuksella. Siihen tuskin tarvitaan 3,5 vuotta joka kerralla, päätoimisesti.
Toki järjestöt suojelevat omiaan. Erikoislääkäreitä, kuten leikkaavia silmläkääkäreitä, on ollut vuoksiykmmeniä joillakin aloillaliian vähän. Kuitenkaan erikoistumiskoulutusta ei lisätä. Se kertonee järjestöistä paljon.
Kuvauslaitteiden kanssa tekemisissä olleena insinöörinä olen vahvasti vakuuttunut, että röntgenhoitajat tulee korvaamaan parantunut teknologia. Kehon kuvantamislaitteita voi pian kuka tahansa käyttää ilman pitkää koulutusta. Useilla eri alueilla on tapahtuu sitä edistävää kehitystä:
1) Itse röntgenlaitteiden käyttämät säteilyannosmäärät ovat pienentyneet huomattavasti, kun kehittyneet puolijohdesensorit ja digitaaliset menetelmät korvaavat filmin ja vanhemmat sensorit. Lisäksi hyvin pienien säteilyannosten haitallisuudesta ei ole tieteellistä näyttöä.
2) Tietokone osaa paremmin annostella tarvittavan säteilymäärän. Uusissa laitteissa on parempi käytettävyys, jolloin käyttäjän ei tarvitse olla erityisasiantuntija, joka itse laskee säteilyannostuksia. Kuvistakin tulee parempia, kun saadaan ihminen pois sotkemasta teknisiä asioita ja hoitaja voi keskittyä itse potilaaseen ja sen kuvan sommitteluun.
3) Röntgenille on vaihtoehtoisia menetelmiä, jolloin haitallisesta säteilystä päästään kokonaan eroon. Kuvan kehon sisältä voi ottaa vaikka ultra-äänellä, magneettikuvauksella tai ei-ionisoivalla säteilyllä. Uusien vaihtoehtoisten laitteiden hinnat tippuvat nopeasti, koska niitä voi vapailla markkinoilla myydä ja kehittää vapaasti ilman röntgenlaitteiden rajoituksia. esim. Ultrakuvauslaitteita saa jo varsin halvalla ja niitä alkaa kohta löytymään kehitysmaistakin jokaiselta kylän parantajalta.
Röntgenhoitajien nykyistä asemaa puolustetaan erityisesti säteilypelolla ja potilasturvallisuudella. Heidän taistelunsa työpaikkojensa puolesta on hyvä esimerkki kuinka kehitystä aluksi vastustetaan ja monin säännöksin yritetään pysäyttää kehitys pienen eturyhmän saavutettujen etujen turvaamiseksi. Julkisuudessa lähinnä keksitään selityksiä, kuinka he vilpittömästi ajavat potilaiden ja muiden etua, mutta taustalla lienee myös oma ammattiylpeys ja pelko oman osaamisen vanhentumisesta ja tarpeettomaksi tulemisesta.
Minä opettelin ultraamaan, koska laite oli, ja se on kiva härveli, jonka tuottamilla kuva-arvoituksilla on kiva puuhastella, mutta oikeasti sen näkymän tulkitseminen vaatii vähän helkkaristi taitoa ja kokemusta. Sellaiseen en usko harrastemielessä muun työn ohessa koskaan pääseväni. Saa olla aika erikoinen hätätilanne, että minä rupean sillä mitään vakavaa diagnostiikkaa tekemään.
Suuri ongelma on se, että amk hoitajien pitkästä koulutuksesta ja valtavasta työmäärästä mielestäni yli puolet on sisällöllisesti ihan täyttä tuubaa. Herätkää nyt jo hoitajaopiskelijat! Teitä kusetetaan! Te valvotte öitä nelikenttienne kanssa puurtaen hoitotieteen seminaareja ja tutkielmia, joilla on impressiiviset nimet vailla yhtään mitään sisältöä, kun voisitte vaatia teille opetettavaksi jotain oikeasti hyödyllistä, jota työssä tosiaan tarvitaan.
Epäilen, että ongelma on juuri tuollainen resurssipuute: Lisäresurssit arjen askareisiin ovat sitten siitä oikeasta hoidosta pois.
Kyllä se on relevantti argumentti, ainakin jos se laajempaa ja syvempää osaamista relevantilta alalta (=f(koulutus, asenne, ammattialan kehityksen jatkuva seuraaminen, jne.)) vaille jäänyt edullinen napinpainaja (tai alalle koulutetumpikin) on liian vahva uskossaan ja luottamuksessaan teknologian virheettömyyteen!
(Esim. Estonian onnettomuuden tiimoilta jäi mieleeni hiukan tämänkaltainen näkemys/vaikutelma laivan miehistön silloisesta (ja aiemmasta) käsityksestä varustamon uusimmasta, suurimmasta ja voimakkaimmasta laivasta, jolle tuskin mitään pahempaa voisi sattua, vaikka outoa ääntä sieltä keulasta alkoikin kuulua.)
En yhtään epäile, etteikö sairaanhoitajaa voisi lisäkouluttaa hoitamaan röntgenhoitajan tehtäviä, kyllähän ne röntgenhoitajatkin niitä ovat oppineet tekemään. Modernin tekniikan käytettävyys vain tahtoo usein edellyttää riittävää käyttöfrekvenssiä, mihin väestöpohja (luunmurtumisepäilyineen) ei ehkä aina pienemmillä paikkakunnilla yllä.
Vaikeimmat potilastapaukset kuuluvat kyllä mielestäni isompiin keskuksiin, missä on sitten paikalla (todennäköisemmin) syvällisempää osaamista monialaisemmin hallitseva tiimi. Näin kai on tilanne nyt ja samoin jatkossakin.
Ehkäpä osa vähemmän kriittisessä tilassa olevista potilaista voidaan hakea sinne isomman keskuksen tarkastuksiin niillä tulevaisuuden robottiautoilla, jos niistä saadaan oloissamme (mm. kaikissa keliolosuhteissa) tarpeeksi luotettavia toiminnoiltaan.
Kotihoidon henkilöistä 90% on tavallisia ihmisiä. Heitä kutsutaan omaishoitajiksi.
Sitten paikalla ravaa jotain miniasiaa toimittavia tyyppejä, joiden työajasta puolet menee autolla ajamiseen.
Jos ymmärsin oikein, teollisuuden ainetta rikkomattoman testauksen perustason röntgenkuvauksen pätevyys on 40 tunnin koulutus. Sertifikaatti toki pitää uusia.
Miten julkisella puolella rakennetaan ammattiuria ja osaamisen kehittymisestä pidetään huolta?
Radiologeilla on ymmärtääkseni se kummallinen tilanne, ettei ole olemassa mitään järjestelmää, joka varmistaisi sen, että heidän lausumansa kartat todella pitäisivät yhtä maaston kanssa. Tämä on aika selvää, kun rupeaa ajattelemaan, miten tällainen järjestelmä voitaisiin edes rakentaa. Tämä pätee tuleviin konetulkintoihin vielä suuremmassa määrin.
Luulen, että parhaan kuvan tekniikan tasosta saanee Google-kääntäjän jälkeä seuraamalla.
Eipä ole anestesiologia lähelläkään kaihileikkauksessa, siis nykyisin. Sehän on yksinkertainen operaatio, lähes verrattavissa luomen poistoon (ei nyt ihan)!
Osmo,
Kauhean kerettiläinen kirjoitus. Ei mekaaniset kellot ole mihinkään katoamassa. Ranteessa tikuttaa nytkin yksi, laatikossa useampi varalla. Pitäisi vähän miettiä mitä valtiopäivämies tietokoneestaan päästää!
Eivät välttämättä olisi. Nyt vanhuksen luona käy päivittäin kaksi, jopa neljä eri ammattialan ihmistä ja viettävät sisällä 10…30 minuuttia. Osa tuostakin ajasta kuluu paperitöihin. Vähintään yhtä suuri osa ajasta kuluu autossa ja rappukäytävissä.
Jos yksi ja sama ihminen tekisi useamman ammatin tehtävät, hukka-aikaa olisi jokaisella vähemmän.
Yksityisellä puolella kentällä toimivat huoltomiehet koulutetaan monitaitoisiksi. Usein he joutuvat aloittamaan työnsä siivoamalla kohteen, vaikka taskussa olisi korkeakoulututkinto. Siivoojaa ei lähetetä mukaan.
Olen vahvasti eri mieltä kanssasi aivotus — röntgenhoitajat eivät tule katoamaan, mutta kuvaluentaan tulee suuria muutoksia, josta jo esimerkkinä CAD (computer assisted diagnosis). Mutta tämänkin jäljeen tarvitaan vielä ihmissilmää missien ja yliluennan korjaamiseksi.
Röntgenhoitajien toimenkuva varmasti muuttuu entisestään perustehtävän rinnalle tulee uusia “aluavaltauksia” ja kuuluukin tulla sillä myös röntgenhoitajan ammatti ja työkuva kehittyvät yhteiskunnan tarpeiden mukaisesti.
Entisaikaan teollisuudessakin piti röntgen-laitteiden hoitajien olla alan superosaavia ammattilaisia, mutta laitteistot ovat kehittyneet niin paljon, että nykyään melkein kuka tahansa osaa näitä laitteita käyttää rutiiniasioita hoidettaessa tiiviillä laitekohtaisella koulutuksella, joka ei siis valmenna mihinkään muuhun röntgentyöhön, mutta mahdollistaa työn tekemisen juuri kyseisellä laitteella. Ei ihan nappia painamalla, mutta sanallisen opastuksen ja muutaman sivun ohjeiden kera kyllä, joissa on kuvat ja selitykset siitä, mitä yleisimmissä tilanteissa pitää tehdä.
Eräällä aiemmalla työpaikallani teollisuudessa röntgenkoneita hoitivat vuokratyöntekijät. Näillä ei ollut mitään röntgenalan aiempaa koulutusta. Perehdytys röntgenlaitteen (siis vain ja ainoastaan kyseisen laitteen) käyttöön ja kuvien tulkintaan tapahtui työsuhteen aluksi. Se vei kai joitakin päiviä, jonka ajan uusi työntekijä oli ensin toisen työntekijän apurina, ja sen jälkeen hän sai samat työtehtävät kuin muutkin röntgenlaitteen käyttäjät. Laitteen käyttöympäristö oli pyritty tekemään sellaiseksi, että käyttöliittymässä osaisi kuka tahansa toimia.
Luulisi, että vastaavasti voisi laatia vaikka kuvien kera olevat askel kerrallaan menevät kirjalliset ohjeet siitä, miten sormi missäkin tapauksessa röntgenkuvataan, miten käsi ja miten jalka, jopa tilannekohtaisesti. Ohjeet kannattaa laittaa tietojärjestelmään. Teollisuuden puolella tällainen ns. “hiljaisen tiedon” muuntaminen eksplisiittisiksi työohjeiksi on ollut normaali käytäntö jo vuosikymmeniä. Juuri tämä on ollut keskeinen mahdollistaja esimerkiksi tuotannollisen teollisuuden siirtymiseen Aasiaan. Nykyään monessa tehtaassa ei tarvitse työntekijän periaatteessa osata kuin lukea ohjeita ja toimia niiden mukaan. Vaikka tuotevariaatioita olisi miljardeittain, kuten auto- tai elektroniikkateollisuudessa, tarkat eksplisiittiset työohjeet tulevat työntekijöille tietojärjestelmästä joka työtehtävään kunkin tilanteen tarpeiden mukaisesti.
Eikö tehokkainta olisi hoitaa vanhukset vanhainkodeissa? Silloin ei tarvitsisi ammatti-ihmisille maksaa turhaan palkkaa fillarilla polkemisesta/autolla ajamisesta, talvipalttoon pukemisesta ja riisumisesta, rappujen juoksemisesta tai hissin käytöstä, monia kertoja päivässä. Omaan kotiin avaimiensa, sillä se avainhan niille on annettava, kanssa tunkevat, koko ajan vaihtuvat vieraat kasvot voivat olla myös vanhalle ihmiselle melkoinen stressitekijä. Robotista puuttuu inhimillisyys, mutta ei sitä nykymeiningissäkään taida paljon olla (vanhuksen näkökulmasta) kun kotona juoksee vähän väliä kääntymässä ja paikkoja, vanhukselle tärkeitä esineitä (ja ehkä vanhustakin!) silmäilemässä enemmän (tai vähemmän) vierasta porukkaa.
Ja kaupungin kannalta olisi etua myös siitä, että moni asunto voisi vapautua nopeammin kiertoon niitä tarvitseville. Asuntojen tarjonnan kasvaessa niiden hinnatkin saattaisivat olla nykyistä siedettävämmällä tasolla.
Jos vanhus ei enää halua/kykene enää yksin asua/asumaan olisi tämän vaihtoehdon oltava olemassa (edes vaihtoehtona) entistä useammalle. Oma huone ei nähdäkseni vie niin paljon tilaa kuin oma asunto.
En ole koskaan ymmärtänyt, mihin perustuu vanhainkotipaikkojen alasajo, varsinkin kun niitä tarvitsevien määrä on jyrkässä kasvussa! Ovatko ne robotit/androidit jo hoitamassa osaa kotihoidossa olevista vanhuksistamme, ilman että meille on kerrottu mitään?
Voisiko joku kertoa, millä perusteella se vanhusten kotihoito on muka kokonaisuudessaan edullisempaa kuin hoito hoiva-/vanhainkodeissa? Eikö tuolla alalla pädekään ‘suurtuotannon’ edut?
Kummassa vaihtoehdossa mahtaa apu tulla nopeammin perille, jos vanhus saa esim. jonkin kohtauksen tai vaikka kaatuu? Hälytysautomatiikka voi olla sama molemmissa.
Hoivakodista, isostakin, on mahdollista tehdä viihtyisä, jos mm. oma huone sallittaisiin kaikille ja pidettäisiin huoli siitä, että häiriöitä ei esiinny. Liikunta, jumppa ja virkistystoimintakin voitaisiin hoitaa kätevimmin ryhmille.
Nimim. aivotukselta kysyisin, missä on käytössä ionisoivan säteilyn korvaava uä‑, tai magneettikuvauslaitteisto?
Tässä taisi unohtua, että kentällä on suuri määrä hyvin pieniä lääkäriasemia, joita ei ole myyty minnekään. Nyt voidaan joutua myymään, kun e‑reseptin aiheuttamat kustannukset (20 000 eur ja 15–20% liikevaihdosta) ja uhkaavat ajaa konkurssiin.
Pienillä asemilla toimii ammantinharjoittajia, jotka maksavat palveluista lääkäriasemalle vuokran ja maksavat itse lomansa ja sairaslomansa ja eläkkeensä sekä yhteiskunnalle verot. Nykyinen politiikka uhkaa hävittää nämä ja isot ketjut valtaavat alaa yhä enemmän.
Lääkäreista 2/3 on virkalääkäreitä jotka tekevät lisätyötä omalla ajallaan ja voivat näin ylläpitää laajempaa ammattitaitoa. Lopuista valtaosa on ikääntyneitä erikoislääkäreitä, joiden toiminta on erittäin kustannustehokasta.He pystyvät hoitamaan asiat laajalti avohoidossa.
Lääkäreistä puolet jatkaa työntekoa eläköityessään, eivätkä he palvele muita kuin potilaita. On syytä tajuta, että tutkimukset ja hoito päätetään aina vastaanottohuoneessa lääketieteellisin perustein, riippumatta sitä, mitä suuret toimijat mainostavat. Niitähän lääkärit yleensä karsastavat, koska ne pyrkivät puuttumaan lääkärin suvereeniin toimintaan.
Ehkäpä, mutta tässä unohtuu monia perusasioita.
Nykyvaatimukset täyttävä laatu syntyy riittävällä koulutuksella, kokemuksella ja riittävän suurella määrällä toistoa. Huono työtä ei kannata tehdä. Se teettää paljon lisätyötä.
Tämä pätee kaikkeen:
vaikkapa syöpäleikkauksien tulokset ovat parhaimmat kun hoidot keskitetään. Taitavankin kirurgin tulokset ovat huonompia, jos hän tekee tiettyjä leikkauksia vain harvoin. Tämä pätee röntgenkuvienkin ottoon. Jokainen potilas on erilainen, ja siksi riittävä ymmärrys tästä on välttämätön.
Sairaanhoitajaa ei voida kouluttaa röntgenhoitajaksi millään pikakurssilla. Perustietopohja ei riitä, se on erilainen ja työnkuva erilainen kuin rtg-hoitajalla. Siihen tarvitaan röntgenhoitaja koulutus. Lääkäri voidaan kouluttaa, koska
hänen pohjakoulutuksensa ja kokemuksensa on syvyydeltään moninkertainen. Mutta lääkärin aika ei kerta kaikkiaan riitä kaikkeen.
Nyt on jo aivan liikaa siirretty hoitajien töitä lääkärille, eikä tätä tietä pidä enää jatkaa. Päinvastoin, lääkäreiltä tulee siirtää hoitajille muille ammattiryhmille sopivat työt pois.
Tosin tässä on nyt lähdetty nurinkurisesti liikkeelle, kun ensin ryhdytään kouluttamaan reseptihoitajia (6000 eur / hoitaja), jolla ei ole kuitenkaan riittävää tietopohjaa farmakologian soveltamiseen eikä mitään koulutusta
diagnostiikkaan, eikä myöskään siihen laillista oikeutta. Tästä on jo nähty vakavia tapauksia.
Hyötysuhde lääkärin työn säästäjänä on toistaiseksi erittäin heikko.
Sen sijaan hoitajien pitäisi tehdä hoitajien työt.
He ovat oman alansa rautaisia ammattilaisia.
Kuitenkin esimerkiksi e‑resepti on kasannut vain lisää töitä lääkäreille, koska hoitaja ei voi enää päivittää lääkelistoja — työ jonka he ovat aina tehneet. Tämä nielee lääkäriltä järjettömästi työaikaa. Jälki on huonoa,
kun asioita suunnittelevat ne, jotka eivät tunne
käytännön työtä, sen tarpeita ja käytäntöjä lainkaan.
Ammattitaitoiset hoitajat ovat aivan a ja o kaiken toiminnan onnistumiselle. Yhtä tärkeää on
järkeistää työnjako oikein, ei miten sattuu.
Jos halutaan laajentaa työnkuvia, se pitää voida
tehdä aina tapauskohtaisesti paikallisesti työpaikan tai tiimin sisällä vastaavan lääkärin johdolla silloin, kun kokeneen työntekijän kohdalla se on mielekästä ja palvelee kokonaisuutta. Kyllä näitä tehtäviä on, vaikkapa pintahaavan ompelu. Mitään yleistä säädöstä ja käytäntöä ei pidä ryhtyä säätämään, jos halutaan tarkoituksenmukaisia tuloksia.
komme:
“Luulisi, että vastaavasti voisi laatia vaikka kuvien kera olevat askel kerrallaan menevät kirjalliset ohjeet siitä, miten sormi missäkin tapauksessa röntgenkuvataan, miten käsi ja miten jalka, jopa tilannekohtaisesti.”
Voin paljastaa, että röntgeneissä on kyllä hyvät ohjeet. Ei ihan tilannekohtaiset, kun esim. niitä sormia kuvataan useitakin vaikkapa viikossa ja ihan niillä on jokaisella sellainen oma tilanne. Pitkänkin uran jälkeen tupsahtelee tilanteita, jollaisia ei olisi osannut kuvitellakaan.
Omalle kohdalleni on tähän asti osunut pelkästään sellaisia tilanteita, joissa se sormi (tai mikä tahansa ruumiinosa) on ihmisessä kiinni. Ihmisessä, jolla on usein huoli terveydentilastaan ja joka on ansainnut osaavaa palvelua. Etenkin jos on terveydentilan kannalta tarpeen toimia paitsi taidolla, myös nopeasti, ei oikein vakuuta jos tutkimuksen suorittaja alkaa etsiä tilannekohtaista ohjetta jostain loputtomasta suosta. Kuten jo aiemmin on tullut esille, tutkimuksen suorittamiseen vaikuttavat lukuisat erilaiset muuttuvat tekijät. Ei pelkästään laitteen säätöihin vaan myös muihin seikkoihin. Nämä erilaisia toimenpiteitä vaativat muuttujat vielä sitten sujuvasti muodostavat erilaisia sekoitukisia eri tapauksissa.
En omaa kokemusta kuvantamisesta teollisuudessa, mutta luulen, että vertailu on turhaa. Röntgenkuvan ottamisesta pelkkänä teknisenä suorituksena on myös järjetöntä puhua. Se on osa potilaan kokonaishoitoa ja koostuu monista eri elementeistä. Esim. tapaturmapotilaan tullessa tutkimukseen, ei vielä tiedetä mitä on rikki. Tarvitaan paljon taitoa ja tietoa, jotta onnistuneeseen lopputulokseen päästään aiheuttamatta lisävahinkoa.
Suosittelet siis sitä, että hänet sen sijaan kuljetetaan kahdensadan kilometrin päähän tai jätetään osottamaan perjantaiaamua, jolloin koulutettu röntgenhoitaja käy kunnassa?
Missä on käytössä uä‑, tai magneettikuvauslaitteisto, jolla pystytään korvaamaan ionisoiva säteily luustotutkimuksissa?
Eiköhän tuo reaktion luonne ole käynyt jo selväksi. Hyvin sen tiivistit. Osmo asetteli sanansa hieman kömpelösti, ja osa kritiikistä oli siten täysin perusteltua, mutta siitä huolimatta tämä laajempi reaktio on ollut kovin läpinäkyvä, laskelmoitu ja esimerkiksi sillä tapaa vääristelevä, että uskotaan lukijan pelästyvän sanaa säteily, eikä huomioivan niiden määrien suuruutta tai vähyyttä. 200 kilometrin matkustaminen ja päivien odottaminen mahdollisesti murtuneen luun kanssa kun taatusti on vaarallisempaa kuin taustasäteilyn mittaluokkaa oleva annos säteilyä ranteeseen tai sääreen.
Tätä ja monia vastaavia seikkoja ei sitten hoitajien itsensä taholta vahingossakaan mainita, vaan asetutaan ehdottaman mustavalkoiseen poteroon, koska tarkoitus ja pyrkimys ei ole näillä hoitajilla keskustella asiasta rationaalisesti, vaan ensisijaisesti turvata omaa asemaansa ja ammattiylpeyttään. Ikävä kyllä. Vaikka sinänsä ymmärrettävä ja hyvin tyypillinen reaktio.
Käveli tämmöinen tänään vastaan. Lienee relevanttia keskustelun kannalta, esim.
Tämä lienee sellaista tietoa, jota ei saa pikaperehdytyksellä vaan röntgenhoitajakoulutuksessa..?
Mikä on tilanne Suomessa? Onko tutkittu?
Pieni aika sitten valmistunut selvitys kertoo, miten muun terveydenhuollon ammattihenkilöiden osaamisessa on vakavia puutteita säteilyn käytössä, vaikka heidät on ns “lisäkoulutettu” tähän tehtävää. _Ja täälläkin tehdään niitä yksinkertaisia kuvauksia sormista!
Osaamisvajaus alkaa jo peruskoulutuksesta, ja tästäkin löytyy tutkittua tietoa. Kannattaa ainakin silmäillä läpi … http://www.stuk.fi/proinfo/proinfo-uutiskirje/fi_FI/pro-uutiskirje2_leikkaussali
Kuule kun pitäisi pystyä sitten myös antamaan se vaikuttava hoito.
Ei näissä jutuissa ole kyllä ole enää päätä eikä häntää.
Tämän tyyppisen mielipiteen esittäjä paljastaa täydellisen tietämättömyytensä. Koulutus ja pitkä kokemus tarvitaan, jotta syntyy ymmärrys, mitä yksittäisen oireen takana voi olla ja mitä pitää ottaa huomioon ja mitä sulkea pois. Siinäkin tapauksessa, että asia olisi näennäisesti yksinkertainen. Korvatulehduksen näköisen tilanteenkin takana voi olla monia syitä, pahimmasta päästä vaikkapa lymfooma. Koulutettu lääkäri näkee ja tekee paljon enemmän kuin potilas tietää.
Diagnostiikka on vaikeinta, se on pitän koulutuksenkin jälkeen toisinaan haastavaa ja vaativa konsultointia kollegoiden kesken. Yksittäisen tempun opettaminen ei auta kokonaisuutta juurikaan, mutta tuottaa lisätyötä jälkiongelmien hoitamisessa.
Kuten jo totesin, tehtäviä tulee voida tapaus- ja työpaikkakohtaisesti modifioida, kun henkilöt ovat tuttuja ja kokeneita ja valvonta ja konsultointi toimivat hyvin. Ei tätä pidä muiden ruveta puoskaroimaan.
Kovin helppohintaisia kommentteja täällä näkee.Niitä heitellään, kun työn sisällöstä ja vastuusta ja kuormittavuudesta ei tiedetä mitään.
Ihmistä ei todellakaan koskaan leikata kuin leipää.
No viimeksi kolesteatooma. Epäilyn pitää ruveta heräämään viimeistään silloin, kun on ilmiselvää, että nyt ei mene putkeen.
Voitas kysäistä seuraavaksi apteekkareilta, että olisiko syytä vähän vapauttaa läkkeiden myyntiä tai mahdollisesti jakaa lisää apteekkioikeuksia? Mikähän olisi vastaus?
Liittysköhän se vastaus jotenkin nykyisten apteekkareiden paksuihin lomapkoihin vai kenties potilasturvallisuuteen? 😉
Ongelma piilee siinä, jos tutkimusmäärät ovat pieniä ja siellä syrjäisessä tk-ssa “yksin puuhastellaan”, niin vankankin ammattitaidon omaavan henkilön työn laatu on vaarassa laskea. Myös röntgenhoitajan. Siinä pitäisi olla korkea työmoraali ja kova into kehittää itseään jatkuvasti.
Keskustelussa on tullut esille , että kuvata pitäisi vaikka hunompiakin kuvia, kunhan palvelun saa läheltä. Jos terveyskeskuslääkäri tyytyy huonoon kuvanlaatuun ja kuvat lausutaan (jos lausutaan) muualla, palaute jää vähäiseksi ja ote herkästi lipsuu. Kukaan ei voine väittää, etteikö tällaisessa tapauksessa potilasturvallisuus kärsi.
Tutkimuksia pitäisi olla vuositasolla aika suuri määrä, että ammattitaito pysyy yllä ja laitteistoa ja laatujärjestelmiä kannattaa ylläpitää. Sillon taas tulee vastaan kysymys, että missä säästö, jos joku muu kuin röntgenhoitaja tekee työn? On myös kuntia, joissa rh huolehtii hammashuollon kuvauksista laitteiden laadunvarmistuksineen tai ottaa sydänfilmejä. Se voi olla säästöä.
Sitten on esitetty, että lääkäri ottaa itse kuvat. Pienessä kunnassa oikeasti kiireellisiä tutkimuksia tulee ehkä keskimäärin yksi päivässä. Jos kysytään lääkäriltä, että odotetaanko huomiseen tai lähetetäänkö keskussairaalaan vai lähdetkö kesken vastaanoton lämmittelemään röntgenputkea ja kokeilemaan saisitko jotain itse, niin mitähän tulisi vastaukseksi? Veikkaan, että laadukas tutkimus vie voiton. Kyllä esim. luunmurtumien kanssa odotellaan yön, tai jopa viikonlopun yli isommissakin kunnissa ja jos kuoleman- tai muu todellinen vaara on kyseessä, niin sitten on syytä lähteä, vaikka matkaa onkin 200 km. Kun kello lyö kolme tai neljä iltapäivällä, päivystyspotilaat matkustavat joka tapauksessa, koska tk on kiinni.
Syrjäseutujen väestömäärä ei ehkä ole enää sillä tasolla, että röntgentoiminnan ylläpitäminen on järkevää tai turvallista. Mukavaahan se tietysti on, jos kaikki on äärellään. Fiksumpaa olisi kuitenkin panostaa mieluummin asoihin, jotka oikeasti kannattaa pitää lähellä ja toteuttaa ne sitäkin laadukkaammin. Kohteita on varmasi ennen röntgeniä jonossa aika monia, esim. se kotiapu vanhuksille. Yksilön kohdalle kuvaus osuu kuitenkin harvoin, ehkä sen kerran voi matkustaakin.
Korostan vielä, että nämä samat vaikeudet ovat esissä, vaikka kuvaajana onkin röntgenhoitaja. Keskittäminen vaan joissain asioissa kannattaa, vaikka laitteet “halpoja” onkin. Sadan tonnin kone lähes tyhjän panttina ei tunnu kuitenkaan ehkä ihan fiksulta idealta. Jos jossain vielä hyviä laitteita on, niin riittää varmasti kuvaaminen harvempina päivinä. Ainakin tähänastisilla kokemuksilla toiminee ihan hyvin, vaikka aluksi vaatiikin sopeutumista.
No höh. Tottakai tällaista tehdään aina, kun siihen on työjärjestelyjen kannalta mahdollsuus ja kyseseillä tekijällä on kompetenssia ymmärtää, mitä näkee.
Luuleeko joku todella, että lääkärit eivät katso rtg-kuvia. No kun jo perusopintoihin kuuluu myös radiologian kurssi. Sekä lisäksi kaikille rtg-tutkimuksiin potilaita lähettäville lääkärille määrävälein lakisääteinen säteilysuojakoulutus.
Mutta lääkärit tietävät myös, kuinka vaativaa ja virhealtista kuvien katsominen on, jo pelkästään keuhkokuvan. Yksikään yleislääkäri ei ole niin tyhmä, että kuvittelee, ettei siihen pääsääntöisesti tarvittaisi radiologia, vähintään jälkikäteen varmistamaan diagnoosi, jolloin voidaan vielä varmistaa, onko valittu hoitolinja oikea. Tämä on arkipäivää.
Ja lisäksi. Rtg-hoitaja ei tee kuvista diagnooseja, vaikka vankalla kokemuksella monia asioita kuvista pystyy sanomaan jopa paremmin kuin vasta-alkajalääkäri. Mutta diagnostiikka ja tautioppi sekä tarvittavat jatkotoimet vaativat lääkärin koulutuksen.
Onko meillä vielä jossain niitä kunnanlääkäreitä, jotka kalareissultaan tai rapujuhlista hälytettynä vuorokaudenajasta riippumatta leikkaavat ne murtuneet lonkat?
Onko kukaan kuullut ensihoitojärjestelmästä? Onko se edelleen samaa tasoa kuin 100 vuotta sitten: http://www.phpela.fi/fi/ensihoitopalvelut/sairaankuljetuksen_historiaa_lahdessa_1900-luvun_alkupuolella
Ainakaan minulle ei ole ketään kannettu kuviin paareilla tai keinutuolissa kaupungilta. Takana ovat myös ajat jolloin lanssissa riitti EA2 takakontissa ja ajokortti ratissa 🙂
Ambulanssikyydissä potilas saa taatusti enemmän hoitoa ja huomiota kuin vaikkapa telomalla sen lonkkansa terveyskeskuksen vuodeosastolla. 1 hoitaja/potilas koko sen 200 km matkan ajan vastaan vuodeosaston 1 hoitaja tai sairaala-apulainen/ 30 vanhusta yön ajan. Seuraavan kerran yhtä paljon huomiota kuin ambulanssissa voi saada yleensä vasta leikkaussalissa. Myös traumapotilaiden hoito-osaaminen on yleensä astetta parempaa ambulanssissa kuin pienellä terveysasemalla.
Keskussairaalatason päivystyksessäkin kaikesta odotuksesta huolimatta joku hoitohenkilökunnasta näkee potilaan useammin kuin TK:n osastolla.
Ilmeisimminkin haluttaisiin jokaisen TK:n lomakausien ajan päivystävän kesäkandinkin suorittavan urotekoja kuten sota-ajan kenttäsairaalan lääkärit aikoinaan ja näiden tekojen mahdollistamiseksi tulisi saada pikakoulutuksella räpsiä kuvia…
Kuvia joilla voidaan asettelun ollessa väärä peittää murtuma. Kuvia joilla voidaan väärin otettuna myös saada vaikutelma murtumasta, jota ei ole.
Uskomatonta kai useimmille, mutta olen kuvannut lantion potilaan tunnistamiseksi. Kuvan, jossa ei ollut talon ulkopuolelta tulleen kuvan “lonkkamurtumaa”. Potilas oli sama, mutta alkuperäisessä kuvassa reisi oli väärässä asennossa, jolloin lonkka näytti murtuneelle.
Kaikki jauhavat vain säteilyriskin olemattomuudesta oikean suuremman riskin ollessa väärin otetuista kuvista tulevissa väärissä diagnooseissa sekä väärissä hoitolinjauksissa.
Väärin otetut kuvat -> turhia leikkauksia ja myös hoitamattomia murtumia/sairauksia.
Olen samaa mieltä. En ottanut edellä kantaa vaadittavan (lisä-)koulutuksen pituuteen. Valitan, jos joku saattoi sanasta ‘lisäkoulutus’ näin päätellä.
Laatu ei synny tinkimällä koulutuksen pituudesta tai kokemuksen myötä kasvavasta ammattitaidosta, oli sitten ala mikä hyvänsä. (Jos hoitaja haluaa riittävän hyväksi röntgenhoitajaksi, edellyttää se aika paljonkin koulutuksen myötä syntyvää oppimista (jälkimmäinen on se tärkeämpi, mutta se ei synny ilman edellistä), ja kuten viittasitkin, luonnollisesti myös riittävän tiheää potilasfrekvenssiä, jotta taidot ja varmuus kehittyvät ja sen jälkeen säilyvät.)
Kummallinen ilmiö on myös tuo, että hoitajien töitä ujutetaan lääkäreille ja sihteerien töitä muille korkeamman koulutuksen ammattilaisille liki kaikilla aloilla, mukamas säästöjen nimissä. Esim. tutun, kokeneen matkasihteerinkin apu voi säästää kohtalaisen harvoin (max. 1–2 kertaa vuodessa) matkustavien tapauksessa aikaa todella paljon.
No niin. Hoitaja-ministeri Maija Rask ajoi väkisin läpi hoitajien muuntokoulutuksen lääkäriksi. Hoitajien koulutusta ei voinut käyttää lainkaan lääketieteen opintoja korvaamaan, sillä koulutus on todellakin erilainen ja tähtää aivan erilaiseen työtehtävään. Koko lääkis oli käytävä alusta loppuun. Muuntokoulutus lopetettiin vähin äänin.
Lääkärikoulutus suunnitellaan ja päätetään opetusministeriössä. Silmälääkärien puute ei siis johdu lääkäreistä. Lääkäriliitto on kyllä pitkään tilastoinut ja tehnyt ennusteet eri erikoisalojen tarpeista, mutta opetusministereillä ovat faktat ja järkipuhe menneet ohi korvien kerran toisensa jälkeen. Kipein tarve on lasten- ja nuorisopsykiatreista, neurologeista, radiologeista ja silmälääkäreistä.
Lääkärikoulutus tosiaan päätetään opetusministeriössä ja Lääkäriliitto on aina tehnyt omia papereitaan sen suhteen mitä pitäisi tehdä.
Ongelma onkin se, että ‘opetusministereillä ovat faktat ja järkipuhe menneet ohi korvien kerran toisensa jälkeen’, erityisesti siksi, että ministeriössä on kuunneltu Lääkäriliiton toiveita koulutusmäärien rajoittamisesta. Vajauksen kiinnikurominen kestää kauan.
Itse olen röntgenhoitajana käyttänyt laitetta, uutta sellaista, jossa valmiiksi määritellyt kuvausarvot ovat aivan sattuman kaupalla olleet välillä mitä sattuu, ilman että huoltomiehet ovat havainneet siinä mitään korjattavaa vikaa. Normaalin ranteen kuvausarvot ko. laitteella normaalisti n. 45kV ja 2,5 mAs. Muutaman kerran kone on lyönyt arvot 45kV ja 45mAs. Tai keuhkokuva kun on otettu automatiikalla, on mAs ollut 10-kertainen normaaliin verrattuna.Joten ihan heti en lähtisi siihen, etteikö tähän väliin tarvita työntekijää joka ymmärtää kuvausarvoista jotain. Sellaista ei olekaan, kuin vaaraton säteilyannos. Jo yksi ionisoiva fotoni voi aiheuttaa geenimutaation.
Työskentelen keskikokoisessa aluesairaalassa, jonne tullaan kuvauksiin pitkän matkan päästäkin. Terveyskeskus röntgeneitä löytyy muutamia lähempääkin, mutta yleisin syy lähettää potilas meille, on se, että jos esim. sormi on pahasti murtunut tai luksoitunut, ei siellä pienessä terveyskeskuksessa lääkärit osaa tehdä sormelle mitään, ja potilaan pitäisi kuitenkin tulla aluesairaalaan. Tällöin hoitaja on se, joka katsoo kuvan ja arvioi, pitääkö potilaan mennä päivystykseen vai voiko lähteä kotiin.
Tervetuloa katsomaan jopa 1. natiiviharjoittelujaksollaan olevia rtg-hoitajia, jotka ovat opiskelleet vuoden ja harjoitelleet koulussa kuvaamista. Ei se kuvaus niin helppoa, ei ole helppoa saada, suoria, diagnoosia varten riittäviä kuvia. Vielä vähemmän silloin, jos hoitaja pienen koulutuksen jälkeen kuvaa vaikkapa kerran 3 viikossa nilkan.
Esitän ennemminkin säästöä päättäjien ja eduskunnan työntekijöiden palkoista, niin saadaan röntgenpalvelut kaikille!
No niin. Lääkäriliitto on pitään pitänyt esillä erikoislääkärikoulutuksen tarpeita. Turhaan. Peruskoulutuksen lisäys ei tässä auta, eikä se sillä ratkaista perusterveydenhuollon ongelmia. Lääkäreitä on aivan tarpeeksi. Määrä kasvaa koko ajan ja elököityivstäkin lääkäreistä puolet jatkaa työntekoa.
Onhan se outoa, että poliitikot eivät juuri kiinnitä huomiota siihen, mitkä ovat syyt, vaan ovat koettaneet paikata seurauksia väärästä päästä. Se on kallista kaikille.
Sen sijaan pitäisi korjata ongelmat. Merkittävin asia nuorten lääkäreiden rekrytoinnissa on hyvä senioriohjaus ja taustatuki. Toinen on työmäärän ja päivystysrasituksen kohtuullisuus. Kun nämä ovat kunnossa, tulijoita on. Kolmas merkittvä seikka on avustavan henkilökunnan alasajo. Lääkäreillä teetetään aivan muuta kuin lääkärintyötä.
Tietysti terveydenhuollon suuri ongelma on tietotekniikan ylivalta. Mitään ei voida tehdä ohi sen. Se vaatisi nopeasti järkeistämisen. Turhat jatkuvat moninkertaiset kirjaukset ja tilastoinnit pois, vain keskeiset asiat koneelle. Lääkäreiden käsiä on jatkuvati sidottu kaikenalaisilla rajoituksilla, josta suoraan seuraa että hoito on hitaampaa ja huonompaa.
Tosiasia on, että se myös vaarantaa potilasturvallisuutta, ja on tapauksia, joissa potilaan henki on ollut vaarassa, koska tietotekniikkaa ei voida ohittaa. Se on pöyristyttävää.
Jonot sairaaloihin syntyivät kun työaikaa alettiin ns. tehostaa. Ei siis enää voinut hoitaa mitään asioita tarvittaessa heti ja puhelinsoiton perusteella tai kun sopivasti aikaa oli, vaan aina ja kaikki oli laitettava jonoon. Jonoja siis on.
Yleisesti, viimeisen parinkymmenen vuoden aikana syntyneet ongelmat ovat seurausta täydellisen huonosta johtamisesta ja organisoinnista. Yllättäen, tälle ei vastuunkantajia vain löydy. Sen sijaan lääkäreitä syytetään milloin ahneeiksi ja milloin laiskoiksi.
Tosiasiassa lääkäreiden pääasiallinen motiivi hakeutua alalle on auttamishalu. He ovat erittäin sitoutuneita professioonsa. Vain pari prosenttia on valinnut alan hyvää palkkaa ajatellen.
Osapäivätyötä lääkärit tekevät nykyään saman verran kuin muutkin. Vielä parikymmentä vuotta sitten huomattavasti vähemmän. Tässä ei ole mitään ahneutta. Lääkäreiden työuupmus on yleistä ja itsemurhakuolleisuus vastaavan koulutustason työntekijöiden nähden huomattavasti suurempi. Työ on erittäin kuormittavaa.
Pahinta ymmärtämättömyytta poliitikoilta on kuvitella, että erittäin vahvaa substanssitietämystä vaativaa alaa voisi johtaa ilman lääkärin koulutusta. Siitä on aina jälki erittäin huonoa ja hallintokulut paisuvat.
Näin maallikkona ja terveyspalvelujen suurkäyttäjänä kyllä suhtautuisin epäilevästi erikoislääkäriin, joka ei olisi saanut peruskoulutusta.
Siis niinkuin käsityöläiseen, joka osaa valmista taivavasti lonkkaproteesin/tehdä kaihileikauksen/suonien siirron ohitusleikauksessa ja niin edelleen. Onko sinusta parepi opiskella 11,5 vuotta yleisläketiedettä ja 0,5 vuotta vaikeata operaatiota kuin opiskella 8 vuotta vaikerata operaatiota?
Mitä muita vaihtoehtoja on?
Olen sitä mieltä, että jokin määrä peruslääketieteen opintoja on tarpeen erikoislääkärille. Kuinka paljon, se on asiasta enemmän tietävän määriteltävä — tilastotieteilijä ei ole se enemmän tietävä.
Eikös nämä virkkeet ole keskenään pitkälti ristiriidassa?
Hetkinen. Jokainen lääkäri saa peruskoulutuksen noin 6 vuotta. Sen jälkeen voi alkaa erikoistua, toiset kuusi vuotta. Erikoislääkärin koulutus on siis 12 vuotta.
Monella menee toki pidempään, koska erikoistumaan ei lähdetä heti, vaan ehkä vasta vuosien päästä, ja yliopistosairaalapalvelut ovat pullonkaula. Erikoistumispaikkaa voi joutua odottamaan.
Miten? Molemmat kertovat, että lääkäreitä koulutetaan tarpeeksi, eikä koulutuspaikkojen nosto ole tarpeen eikä viisasta. Kouluttajien määrä on vähentynyt 100 hengellä 20 vuoden kuluessa, ja samaan aikaan opiskelijamäärät ovat merkittävästi nousseet.
Ex-opetusministeri Gustafsson oli hakoteillä. Tarvitsemme lisää erikoislääkäreitä emme peruskoulutusta. TK-ongelmat eivät johdu ns lääkäripulasta, vaan aivan muista syistä. Tuore väitöskirja vahvistaa, että ongelma on työolot.
TK-työ on vaativinta lääkärin työtä, mutta jostain syystä poliitikot sitkeästi kuvittelevat, että sinne pitäisi laittaa vastavalmistunut noin vain. Hän tarvitsee hyvän taustatuen.
Kyllä syyt ovat hyvin tiedossa, mutta vastuunkantajat puuttuvat.
No nyt liikutaan jo tiedon tasolla nolla.
Kuvitteeleko joku tosissaan, että voisi ryhtyä erikoistumaan ilman perusopintoja (6 vuotta)?
Voi hyvä sylvi.
Yksikään erikoisala ei ole irrallinen saareke, vaan ihminen on kokonaisuus ja sairastaa samaan aikaan monenlaisia tauteja ja hänellä voi olla monia lääkkeitä. Kokonaisuus pitää ymmärtää ja oma erikoisala ymmärtää vielä syvällisemmin.
Kas kun vaikka virtsavaivaan lääkettä kirjoittaessa pitää tietää myös, ovatko potilaan silmänpaineet normaalit. Kun miettii vaikkapa
hormonihoitoa, pitää ymmärtää perusteet vaikkapa sydän- ja verisuonisairauksista ja neurologiasta.
Että silleen.
Ja kun silmälääkäri uusi erään Osmo Soininvaaran diabeteslääkkeet (erään O.S.:n kirjoittaman lääkärilehden kolumnin mukaan), kyllä hän samalla ymmärsi diabeteksen kokonaisuutta, sillä hänellä on lääkärin peruskoulutus ennen silmälääkäriksi erikoistumista. Hän siis näki ja tiedosti samalla asioita, joita O.S. itse ei tiedostanut. Eikä tiedosta hoitaja, jolta puuttuu lääkärin koulutus.
Niinsanotusta? Ymmärrän kyllä, että lääkäreiden edun mukaista on levittää propagandaa, jonka mukaan lääkärietä on tarpeeksi ja koulutusmäärien kasvattaminen on milloin milläkin tavalla ellei nyt suorastaan haitallista kansanterveyden kannalta, niin vähintään hyödytöntä rahan tuhlaamista. Jos nyt silti kuitenkin suostuisit selittämään miten on mahdollista, että Suomessa on alle sata työtöntä lääkäriä, jos niitä kerran on jo valmiiksi liikaa tai ainakin enemmän kuin koskaan ja mitään pulaa ei ole?
Catilina epäili jokin aika sitten, että en usko hänen osaavan lääkärin työtä. Joudun nyt kysymään samoin, että pidätkö minua palstan muiden lukijoiden joukossa täytenä idioottina, jolle voi syöttää mitä tahansa sontaa ja joka ei ymmärrä yhtään mitään yhteiskunnan, työmarkkinoiden ja talouden toiminnasta? Rautalankaa: Se, että lääkäreitä on enemmän kuin koskaan ei ole mikään argumentti sen puolesta tai sitä vastaan, että onko lääkäreitä nyt liikaa vai liian vähän (tietoturva-alan ammattilaisia on varmasti enemmän kuin koskaan. Tarkoittaako se, että ei niitä nyt hyvänen aika ainakaan enempää pidä kouluttaa?). Lääkäreiden mitätön työttömyysaste sitävastoin on erittäin selvä indikaattori täysin epäterveestä kysynnän ja tarjonnan tilasta, ja joko kysynnälle tai tarjonnalle pitäisi tehdä jotain. Jostain syystä tätä faktaa lääkärit eivät suostu edes kommentoimaan näissä keskusteluissa.
Pelottavinta tässä on, että kun tuo argumentaatio on kaikissa työmarkkina-asioissa tuolla tasolla, niin joku kerta lääkäreillä voi oikeasti olla pointti vaikkapa siitä, miksi jotain yksinkertaiselta vaikuttavaa työtehtävää ei voi siirtää lääkäreiltä hoitajille, mutta sitä ei kuunnella, koska sitä pidetään vain perusteettomana oman edun ajamisena. Ehkä olisi syytä muistella miten kävi pojalle joka huuteli sudesta.
Sylvistä en tiedä, mutta Osmohan se oli, joka esitti (ei nyt ihan suoraan) että 0,5 vuotta yleisopintoja riittää, sitten voi opetella lonkkaproteeseja asentamaan tai kaihileikkauksia tekemään.
Ehkä täytyy olla kymppi veistossa 😉
Tämä systeemi kai oli Neuvostoliitossa. Melkeimpä oli vielä oikealle ja vasemmalle polvelle omat erikoislääkärit.
En minä oikein näe hyvänä sanitäärien määrän kasvattamista, jos itse työlle ei tehdä mitään. Se on se kohta, joka ei pelitä.
Liian vanha haluaa vaan lääkäreitä kyykytettäväksi oman katkeruutensa takia, ja muut haluavat, että heitä pitää olla valittavaksi asti kaikkina vuorokauden aikoina kaikissa tuppukylissä heti kansalaisen vaan tuntiessa subjektiivista lääkärin näkemisen tarvetta.
Siirtykää siihen suorituspalkkaukseen, ja antakaa vaikka lääkärien itsensä organisoida ne työt.
Jos tcrown pelkää, että lääkäri saa suoritteita Buranan kirjoittamisesta aina uudelleen, niin en näe erityistä eroa siihen, että orjalääkäri kirjoittaa samaa Buranaa päästäkseen vaan potilaasta sillä kertaa eroon.
Myös esimerkiksi Britanniassa voi jollekin kapealle erikoisalalle, yleensä operatiiviseen työhön, erikoistua ilman laaja-alaista lääkärin koulutusta. Esimerkkinä tästä on käsikirurgiksi erikoistunut sairaanhoitaja. Tällainen on mahdollista, kun väestöpohja on riittävän suuri.
Britannian järjestelmä on monin tavoin erikoinen, kaikki ei täytä meidän vaatimuksiamme. Siihen ei pidä verrana.
Perusasiat siis edelleen ymmärtämättä..
Lääkäreitä on tarpeeksi. Työolot ovat terveyskeskuksisssa olleet nuorille lääkäreille monin tavoin ja pitkään täysin kestämätttömät. He siis ovat hakeutuneet sieltä pois heti kun ovat voineet. Vain harva jaksaa sellaista ainakaan perheellisenä. Sairaalatyö on helpompaa ja sinne pyritään. Lisäksi lääkäri voi siirtyä ammatinharjoittajaksi. Siis työllistyä muutoin.
Kun työolot terveyskeskuksissa ovat asianmukaiset ja etenkin konsultointi- ja koulutusmahdollisuudet riittävät, tulijoita on on liikaakin. Meillä on monia hyvin toimivia terveyskeskuksia. Ei siis todellakan ole kyse lääkäripulasta eikä lääkäreiden haluttomuudesta työhän.
On täysin veronmaksajien edun vastaista kouluttaa lääkäreitä enemmän kuin tarvitsemme. Sen sijaan täytyy korjata virheet, että he pystyvät hoitamaan työnsä. Tämä tuntuu olevan niin vaikeaa ymmärtää.
Lääkäri on ihminen kuten muutkin. Ei hän jaksa mitä tahansa.
Niin, ja kyllä näitä on kommentoitu, mutta totean jälleen, että virheiden korjaaminen ei tunnu poliitikoilta luonnistuvan. Vastuunkantajia tehdyille virheille ei löydy, eikä lääkäreitä kuunnella. — Suurin osa lääkäreistä ei tosin edes jaksa nostaa meteliä. Itse työ kuormittavaa, eikä aikaa ja energiaa jää muuhun. 3/4 lääkäreistä kokee tai on kokenut vaikeaa uupumusta työssään.
Yksikään lääkäri ei vastusta sopivien työtehtävien siirtämistä hoitajalle. Päinvastoin. Jokainen lääkäri ymmärtää, että ammattaitaitoinen hoitaja on välttämätön lääkärin työn onnistumiselle. Kaikkia tarvitaan kokonaisuudessa.
Ongelma on vain se, että maallikot (=poliitikot) kuvittelevat, että lääkärin työtä voi tehdä hoitajn koulutuksella. Näin kuvittelevat/ovat kuvitelleen myös eräät hoitajakoulutuksen saaneet ministerit. Ei voi. Sen sijaan hoitajille pitää siirtää takaisin niitä monia töitä, joita on siirretty lääkärille.
Mainio esimerkki tästä on vaikka potilaan lääkelistan päivitys (taidan toistaa aikaisempaa). Se on aina ollut hoitajan tehtävä. E‑reseptin myötä ei enää onnistu. Hoitajalla on reseptikeskukseen vain katseluoikeus, ei oikeutta tehdä siellä mitään. Näin tämän uudistuksen myötä lääkärin työtaakkaa on jälleen lisätty. Tämähän asia on jo paisunut ongelmaksi, ja vaikka se on tiedotettu sekä ministeri Risikolle että STM:n vastaaville virkamiehille, mitään korjausta ei ole näköpiirissäkään. Että se siitä.
Esimerkkejä tämän tyyppisestä erittäin huonosta johtamisesta ja suunnittelusta on paljon. Hyvin huonoa käytännön työn tuntemista niiltä, jotka näistä hankinnoista ja suunnittelusta ovat vastanneet.
Koomista on edelleenkin Lääkäriliiton vaatimus, että lääkärien esimiehen on oltava lääkäri. Julkisella puolella.
Muualla lääkäriomistajat ovat keksineet, että työt organisoi parhaiten ammattitaitoinen johtaja.
Kovin hitaasti mitään fiksua otetaan käyttöön missään. Enempi kiinnostavat kahvikerhot, poliittiset suojatyöpaikat ja Oulussa lestadiolaisveljien aseman pönkittäminen.
Kansalaiset saa minkä tahansa tuhlauksen taakse, kun höpött terveyspalveluiden säilyttämisestä.
Et voisi olla enempää väärässä… On täysin absurdi ajatus, että erittäin syvällistä substanssituntemusta voisi johtaa ilman lääkärin koulutusta. Meillä on jo käytännön esimerkkejä tästä, ja seuraukset ovat aina olleet huonot ja toimimattomat. Kun johtajuus on korjattu, asiat ovat alkaneet sujua.
Substanssia tuntematon johtaja tarvitsee avukseen väliportaan johtajia, jotka tietävätä käytännöstä jotain. Hallintoa joudutaan paisuttamaan. Tästäkin on esimerkkjeä. Ei ainakaan veronmaksajien etu toteudu ja sen lisäksi paljon muuta turhaa työtä ja harmia. Mitä järkeä?
Tutkimus osoittaa myös, että lääketieteelliset hoitotulokset ovat parhaat sairaaloissa, joita johtaa lääkäri. Tämä on tietysti itsestään selvää.
Hoitotieteilijät pyrkivät vakuuttamaan kelpoisuuttaan johtajiksi, mutta todellisuudessa tilanne he joutuvat turvautumaan substanssiosaajiin (=lääkäreihin). EI voi johtaa sitä mitä ei tunne. On täysin selvää, että hoitajia ja hoitotyötä tulee johtaa hoitajan, ja lääkäreitä ja lääketieteellistä työtä tulee johtaa lääkärin. Täytyy tietää mitä tehdään ja miksi ja mitä siihen tarvitaan, vaikkapa laitenhankinnoista alkaen. Kyseessä on perin erilaiset tehtävät ja perin erilainen koulutus.
Myös privaattipuolella tulos on paras, kun johdossa on lääkäri, joka on kouluttautunut myös nimenomaan hallintoon.
Itsestään selvyyksiä.
Ja täytyy vielä lisätä. DI on pahinta, mitä voidaan vaikkapa sairaalan johtoon tunkea. Tästäkin on erittäin huonoja kokemuksia.
Ja vielä: Vaikea tajuta, miksi monilla on vimma saada asioihin huononnusta. Voi kysyä, miksi halutaan siirtyä hoidosta puoskarointiin.
Eikö pitäisi ajatella toisin päin. Haluamme mahdollisimman hyvän tutkimuksen, diagnostiikan ja hoidon. Haluamme, että jokainen ammattilainen tekee oman koulutuksensa mukaisen työn ja voi tehdä sen hyvin. Sen voidaan järjestää, kunhan ymmärretään mitkä ovat oikeat ongelmat ja oikeat ratkaisut niihin. Eikä kaiken maailman todellisuudesta irrallisia ideoita.
Siis noin merellä kapteeni hallitsee laivaa, vaikka omistaja ja johtaja olisi matkalla mukana. Varustamo voi sanoa, että haluamme nyt, että ajatte Valparaisoon vehnää hakemaan ja viette sen New Yorkiin. Silloin kapteenin asia on arvioida, voidaanko niin tehdä, ja mitä tarvitaan, että voitaisiin.
Yksityiseltä puolelta löytyy kyllä lääkärifirmoja, joiden johtaja on esim. juristi tai kauppatieteilijä — ja hyvin menee.
Julkisella puolella suurin syy siihen, miksi tämä ei onnistu, lienee lääkärien vastustus.
Yksityisellä puolella lääkärit toimivat enimmäkseen ammatinharjoittajapohjalta, eivät 8–16 pompoteltavina orjina.
Ei minulla muuta.
Kyllä kommentoivat ja kyllä vastaavat sikäli kuin töiltään ehtivät. Usein vastassa on maallikko, jolla ei ole harmainta aavistusta, mistä on kyse. Selitä siinä sitten. Ja kun selität, ei menen perille…
Yksityislääkärit ovat pääsääntöisesti virkalääkäreitä, jotka toimivat vain sivutoimisesti vastaanotolla, kerran viikossa tai harvemmin. Se on vastapaino sairaalan valikoituneelle potilasainekselle. Toiminta on pienimuotoista. Lopuista iso on eläkkeellä, ja toiminta siis myös pienimuotoista. Osa on päätoimisia ammatinharjoittajia.
Heillä ei ole esimiestä. He vastaavat työstään täysin itse.
Lääkäriasemilla lääkärit ovat siis ammatinharjoittajia, jotka ostavat tarvitsemansa palvelut lääkäriasemalta. Jotta toiminta sujuu,
hankinnat vaativat aina lääketieteen asiantuntemuksen.
Isoilla ketjuilla on näitä muitakin johtajia, mutta hekin tarvitsevat AINA lääkärit hoitamaan käytännön johtamisen. Muuten ei tule mitään.
Lisäksi privaattitoiminta on luonteeltaan toisenlaista kuin julkinen. Siellä voidaan hoitaa asioita vain valikoidusti ja julkista täydentäen, ei koskaan sitä korvaten.
Itselläkin on kokemusta kaikesta. Sellaisissa firmoissa, joissa ei-lääkäri-johtaja pyrkii päättämään asioista operatiivisella tasolla, olosuhteet ovat aina lääkärin kannalta tavalla toisella huonot. Johdon toiminta on amatöörimäistä.
Isoilla potilasvolyymeillä voidaan tietysti tehdä tulosta, vaikka näitä väliportaan substanssintuntijoita tarvitaankin. Laitosmaksut sekä lääkäreiden maksamat vuokrat ovat usein korkeat ja olosuhteet lääkäreille usein epätyydyttävät. Yleensä he kuitenkin tyytyvät tilanteeseen, koska toiminta on vähäistä: he tulevat vastaanotolle, katsovat potilaat ja lähtevät pois. Muu ei juuri kiinnosta.
Onhan se niin, että lääkärit eivät yleensä ajattele asiaa bisneksenä, vaan he toteuttavat professiotaan. He eivät palvele lääkäriasemaa tai sen omistajia vaan ainoastaan potilasta, ja tekevät sen niissä olosuhteissa niin kuin parhaiten voivat. Kokenut erikoislääkäri pystyy paljoon huonommissakin olosuhteissa ja osaa ohjat potilaan tarvittaessa eteenpäin.
Julkisella puolella johdon amatöörimäisyys ei voi tulla kyseeseen. Tarvitaan vahva substanssitietämys joka tasolla, ylimmästä johdosta alkaen. Julkisen tehtävä on taata hoito jokaiselle kaikissa olosuhteissa, ja on järjen köyhyyttä ryhtyä paisuttaamaan hallintoa sellaisella johdolla, jolla ei ole aavistustakaan, mitä vastaanottohuoneessa tarvitaan.
En tiedä, kuka nyt johtaa Mehiläistä, mutta silloin kun se oli vielä lääkäreiden omistama, sen johtaja oli Vesa Ekroos, joka ei todellakaan ollut lääkäri.
No tämä ei ole indikaattori. Se kertoo vain sen, että lääkärit eivät jää joutilaiksi. He pitävät vastaanottoa joka tapauksessa ja toteuttavat professiotaan. Lääkärin koulutuksella voi tehdä erittäin laajalti monen tyyppisiä töitä.
Lääkärin peruskoulutus on aika kova koulu. Kaikki on tehtävä, mitään syitä ei ole, millä voisi jättää jonkin tekemättä. Jokaikinen ryhmätyö, kurssi ja toimenpide on tehtävä ja jokaikinen koulutukseen liittyvä leikkaus nähtävä. Koulutus koulii ihmisen tietynlaiseksi. Siellä ei haahuilla mitään.
Työelämässä se näkyy niin, että lääkärit sairastavat vähän eivätkä ole töistä pois sairaanakaan. Eihän tämä ole pelkästään hyvä asia, mutta se kertoo ammattikunnasta jotain.
Keskimääräinen työaika lääkäreillä on 44 tuntia viikossa ja usein hyvin paljon pidempi. Tämäkin kertoo jotain.
Uusi väitöskirja vahvistaa sen, mikä on tiedetty jo pitkään. Terveyskeskuksien työolot ovat merkittävin syy lääkäripulaan siellä. Kun asiat järjestetään oikein, pulaa ei ole. Siksi kyseessä on ns. lääkäripula, ei todellinen. Pitäisi puuttua oikeisiin syihin eikä lähteä liikkeelle väärästä päästä.
Ei ole mitään periaatteellista estettä organisoida kunnallinen terveyskeskus samalla tavalla — esteenä ovat vain luutuneet asenteet.
Minä kun en ole huomannut ensimmäistäkään kommenttia, missä olisi käsitelty lääkärien työttömyysastetta, niin voisitko tarkentaa missä kohtaa on analysoitu syitä miksi lääkärien työttömyysaste, joka millä tahansa muulla markkinalla olisi merkki vakavasta työvoimapulasta, ei sitä lääkäreiden tapauksessa ole? Vai onko tuo hokema, että kun vaan terveyskeskuksissa olisi mukavaa tehdä töitä (mukava tietysti määriteltynä niin, että siellä voisi itse päättää kuinka paljon minäkin päivänä viitsii tehdä töitä), niin stetoskooppikeiju kyllä taikoisi noista Suomen muutamasta kymmenestä työttömästä lääkäristä sadoittain ellei jopa tuhansittain innokkaita terveyskeskuslääkäreitä joka niemeen ja notkoon, tarkoitus tulkita jonkinlaiseksi vakavasti otettavaksi perusteluksi sille, miksi tuo mitätön työttömyysaste ei tarkoitakaan lääkärien tapauksessa työvoiman tarjonnan ja kysynnän pahaa epätasapainoa?
Käsittääkseni työttömiä lääkäreitä ei hirveän paljon ole oikein missään päin maailmaa. Jos kykenee lääkäriksi opiskelemaan niin yleensä jotain töitä löytyy ellei ole pahaa päihde- tai mielenterveysongelmaa. Toki saatetaan tehdä muita hommia, kuten vaikka taksikuskin tai baarimikon. Itsekin ajaisin kyllä mieluummin taksia kuin menisin tämän päivän suomalaiseen terveyskeskukseen lääkärin töihin.
Ei yksityisen terveysfirman ja julkisen sairaalan johtamista voi verrata toisiinsa. Sama kuin vertaisi armeijan ja alepan johtamista: toisessa taataan perusturvallisuutta ja toisessa myydään bulkkituotteita.
Erittäin hyvä argumentti ammattijohtajan puolesta.
Olihan meilläkin sairaanhoitopiirin johtajana lääkäri, joka innostui rakentamisesta niin paljon, että rahaa paloi (ja palaa vieläkin) ja rakennushuumassa kunnossapito unohtui.
Lääkärit siis tekevät ylipitkiä työviikkoja, eivät pidä sairauspoissaoloja eivätkä jää työttömiksi, vaan tekevät aina jotakin koulutuksensa mukaista työtä. Ja sen pitäisi todistaa, että lääkäreitä koulutetaan jo tarpeeksi? Terveen järjen mukaan se todistaa päinvastaista: Lääkäreiden kysyntä ylittää tarjonnan. Tämän puolesta puhunee sekin, että ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisen lääkäreiden osuus on kasvanut Suomessa. Suomessa on töissä enemmän ulkomaalaisia lääkäreitä kuin ulkomailla on töissä suomalaisia lääkäreitä. Kotimainen lääkäreiden tarjonta ei siis ole kyennyt täyttämään suomalaisten tarpeita.
Tarkoittanet Hannamaria Kuusion väitöstä “A comparative study on challenges in the psychosocial work environment of Finnish and foreign-born general practitioners”? (http://www.julkari.fi/handle/10024/114675)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos esittelee sen tuloksia seuraavasti:
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=35400
Julkiset terveyskeskukset ovat työoloiltaan huonoja (verrattuna toisiin avoimiin työpaikkoihin) ja siksi niistä hakeudutaan pois. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että lääkäreiden tarjonta on vähäisempää kuin kysyntä: Julkisista terveyskeskuksista lähteville löytyy töitä.
Eikö lääkäreiden tarjonnan lisääminen voisi olla yksi keino sen kiireenkin vähentämiseksi? Vaikea uskoa, että kiireen taustalla on ainoastaan työn huono organisointi.
Koska lääkäreille riittää kysyntää, heitä ei ole koulutettu “enemmän kuin tarvitsemme”. Julkisten terveyskeskusten työoloja tulisi tietenkin parantaa. Jos lääkärit sitten jäävät mielellään töihin terveyskeskuksiin, ketkä sitten tekevät ne työt, joita tällä hetkellä tekevät terveyskeskuksista paenneet lääkärit?
Lääkäreiden koulutus maksaa veronmaksajille, mutta sen katsotaan olevan kustannustensa arvoista. Lääkäriksi kouluttautuvat työllistyvät hyvin ja siis maksavat koulutustaan veroina valtiolle takaisin. Lisäksi veronmaksajat saavat edullisempaa tai laadukkaampaa terveydenhoitoa. Koulutuspaikkojen lisääminen vastaamaan paremmin suomalaisten tarpeita ei muuta tilannetta toiseksi.
Koulutuspaikkojen rajoittamista on helpompi perustella sitten kun lääkäreitä muuttaa enemmän Suomesta ulkomaille kuin ulkomailta Suomeen.
Minusta on ilmiselvää, että lääketieteen taloudellinen merkitys tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Epäilen, että lääketieteellisen osaamisen ostaminen ulkomailta ei pidemmän päälle ole hyvä strategia Suomelle. Eikö lääkäreiden ja lääketieteellisen osaamisen runsaampi tarjonta voisi olla hyväksi lääketieteen kehitykselle ja sen kaupalliselle hyödyntämiselle? Tarjonnan kasvattaminen voisi siis olla kansantaloudellisesti hyvin kannattavaa, jos Suomi sen ansiosta voisi olla lääketieteellisen osaamisen ja teknologian tuottaja, eikä ainoastaan kuluttaja. Tarjonnan niukkuudesta hyötyvät ainoastaan lääkäreiden palkkapussit.:)
Kumpihan on kalliimpaa: Kouluttaa ihmisiä ammatteihin, joille on kysyntää, vai jättää kouluttamatta ja elättää enemmän työttömiä?
Onko niin kovin vaikea uskoa, että me tosiaan osaisimme ehkä organisoida työmme vähintään yhtä hyvin ja ehkä paremminkin kuin se puhelinvaihteenhoitaja, joka ne nyt organisoi?
Miksi lääkäreitä ylipäänsä pitäisi olla joka niemessä, notkossa ja saarelmassa? Se on oikeastaan helvetin vaarallista, kuten olen saanut monasti kokea, kun sen punaisen ristin houkuttelemina vakavastikin sairaita ja oikeasti kiireellistä hoitoa vaativia potilaita toivorikkaina hakeutuu täysin väärään paikaan.
Mistä johtuu se, että aurinkoisina ja kauniina kesäpäivinä, tai suurten urheilutapahtumien aikaan muuten niin tiukan ruuhkaiset päivystykset yllättäen ammottavatkin tyhjyyttään?
Suuret ketjut varmati tarvitsevat talousosaamista, vero-osaamista, tietotekniikkaosaamista jne runsasti, joten näin voi hyvin todennäköisesti ollakin. Käytännön toimintastrategia ja substanssiosaamista ei kuitenkaan ole ilman lääkärin koulutusta ja työkokemusta ja tajua siitä, mitä voidaan hoitaa missäkin ja mitä ei. Lääkärin työtä ei voi johtaaa, ohjata ja organsoida ilman sitä. Lääkärin esimies ei voi koskaan olla maallikko.
Kolutusmääriä täällä edelleenkin ihmetellään. Niistä päättää opetusministeriö. — En näe millään lailla viisaaksi kouluttaa lääkäreitä yli tarpeen. Koulutus on pitkä ja kallis (se ei ole lääkärien syy, vaikka heitä siitäkin koetetaan saada tilivelvollisiksi). Ei veroeuroja saa käyttää epätarkoituksenmukaisesti. Pitää pyrkiä optimaaliseen tulokseen.
Tällä hetkellä lääkäreitä valmistuu noin 600 vuosittain ja eläköityminenkin huomioonottaen lääkärimäärä kasvaa jatkuvasti. Jos peruskoulutusta vielä lisätään, tuhlataan veroeuroja. Ei vastuullista toimintaa.
Etenkin kun opettajaresurssit eivät nytkään tahdo riittää. Huonoa koulutusta ei tarvita, se tulee kalliiksi. Turha hokea mantraa hyvästä koulutuksesta ja laadukkaasta hoidosta ja samaan aikaan vetää mattoa jalkojen alta.
Terveyskeskuksiin ei ole aikoihin perustettu virkoja tarvetta vastaavasti. Tästä on huomauttanut mm THL:n ex-pääjohtaja P.Puska. Joten viranomais- ja poliittinen ohjaus on mennyt pieleen.
Töiden järkiperäinen järjestäminen sekä riittävä virkamäärä julkisella sektorilla korjaa terveyskeskuksien ongelmat. Tulijoita on, kun nämä ovat kunnossa. Sellaisissa terveyskeskuksissa, joissa asiat hoidetaan hyvin, on tulijoista ylitarjontaa. Erikoissairaanhoidon puute korjaantuu riittävällä erikoistumiskoulutuksella, joka on jo vuosia laahannut pahasti. Tulijoita koulutukseen on.
Shp:n johtava lääkäri ei suinkaan itse päätä näitä rakennusprojekteja.
Lääkärit voi hankkia koulutus hallinon pätevyyteen. Se on tietysti ehdoton edellytys.
Ensin ollaan sitä mieltä, että pientä yksinkertaista operaatiota ei voi opettaa sairaanhoitajille ja sitten tuotantotalouden opinnot voi kuitata lyhyellä kirjekurssilla. Sairaalan johtaminen vaatii huomattavaa insinööriosaamista, jotta leikkaussalit olisivat tasaisessa käytössä eivätkä sängyn ruuhkautuisi käytävillä.
Lääkäreitä valmistuu vuosittain 600, nuorien lääkärien määrä on kasvussa. Eläkkeelle jää vuosittain noin 300.
Laillistettuja lääkäreitä on lähes 24 000, määrä on kymmenkertaistunut 50 vuodessa.
Terveyskeskuksien lääkärivaje 10/13 oli 238 lääkäriä ja erikoissairaanhoidossa alle 600.
Lääkärien työllisyysaste on 90%. Kapasiteettia siis omasta takaa on yli 2000 lääkäriä. Kyse on huonosta organisoinnista ja liian hitaasta reagoinnista huonoihin työolohin. Terveyskeskuksisa on noin 190 viran vajaus tarpeeseen nähden.
Ongelmat voidaan ratkaista jos halutaan, eikä ulkomaalaisia lääkäreitä sinänsä tarvita. Huono kielitaito on usein ongelma.
Niin ja on taas muistuttava, että vuosittain noin 600 lääkärin työ kuluu tiimalasin tuijotteluun ja 200 lääkärin työ turhien todistuksien kirjoittamiseen. Siis lääkärivajeen verran.
Minusta ne turhat todistukset ovat nautinnollisia. Ei niihin niin paljon aikaa mene.
“… mahdollisesti osoittamansa huono harkinta ja kyvyttömyys vielä mahtuvat normaalivariaation piiriin, eikä niitä voida pitää seurauksena mistään sairaudesta. Näin ollen katson, että lääketieteellisiä perusteita edunvalvontaan asettamiselle ei ole. Psykiatrian erikoislääkärin kanta saattaa poiketa omastani, ja epäselvissä tapauksissa suosittelen hankkimaan sellaisen.”
“… eikä häntä tämän asian suhteen tarvitse arvioida muista ihmisistä poikkeavalla tavalla.”
jne.
Niin sellainen pieni operaatio… Jos on simppeli pieni haava, niin minä sanon, että jos haluat, että lääkäri ompelee, niin kyllä minä ompelen, mutta jos haluat siistin ja kauniin jäljen, niin Hilkka ompelee.
Tämän ulkopuolelle menevistä sitten haluaisin kuulla, mikä on sellainen pieni ja helppo operaatio.
Sen Hilkan ompeleman haavankin kannattaa ensin katsoa.
Kyllä johtajan pitäisi johtaa — ja johtikin, harhaan.
Muodollinen pätevyys ei auta, täytyy myös ymmärtää asioita 😉
No miksi ne johtavassa asemassa olevat lääkärit eivät ole pistäneet tätä asiaa kuntoon, kun kerran tietävät ja osaavat? 😉
Kun julkinen sairaala ei toimi, ratkaistaan se perustamalla yksityinen sairaala
Minulla ei ole pienintäkään käsitystä miksi jankutat tästä. Keskusteliu ei ole siitä osaatko sinä tehdä työsi tai osaavatko lääkärit järjestellä työnsä paremmin kuin muut, vaan kysynnän ja tarjonnan epätasapainosta. Vai onko ajatuksesi jotain siihen suuntaan, että tekemällä asiat niin kuin näet parhaaksi, samat sata lääkäriä pystyvät hoitamaan terveyskeskuksissa enemmän asiakkaita kuin nykyään? Jos on, niin tuo ei täsmää yksinkertaisesti mitenkään sen kanssa, että haluat vähentää noiden sadan lääkärin tekemää työtä. Ilman stetoskooppikeijua tai opintopaikkojen lisäystä kun et niitä lääkäreitä lisää saa.
Ja kerropa sitten mitä haittaa lääkärien opiskelijamäärien kasvattamisesta olisi tämän argumentin valossa? Ainakaan verorahojen hukkaan heittämistä se ei ole, koska lääkärit työllistyvät kysynnästä riippumatta ja maksavat veronsa hyvistä tuloistaan.
Joudun kyllä myöntämään tämän argumentin kanssa tappioni. Alhainen työttömyys ei siis johdu siitä, että joku kaipaisi lääkärien palveluita enemmän kuin lääkärit pystyvät tarjoamaan, vaan siitä, että siitä huolimatta, että kukaan ei sitä osaamista kaipaa ja asiakkaita ei ole, stetoskooppikeiju tulee ja taikoo ne asiakkaat paikalle. En minä osaa tuohon mitään sanoa.
Pidän kyllä vähintään erikoisena, että pidät esimerkiksi äitiyslomalla olevia lääkäreitä käytettävissä olevana kapasiteettina.
Hassunhauska sattuma toki on, että yksityisellä puolella, missä moni toimitusjohtaja on jotain muuta kuin lääkäri, sekä asiakkaat että lääkärit ovat tyytyväisempiä kuin julkisella sektorilla.
Rahaa on vielä kahdeksan tonnia käteistä. Talo on velaton, ja perintöäkin tulossa.
Tcrownin ja liian vanhan pyynnöstä leppoistan vielä huhtikuunkin.
Sine mene sitte kuulemaa a sinulla olla juksi pohotauti, jos sine silte tuntu.
No minun kokemukseni ei-lääkärijohtajista on aika huono. Yksityisen firmojen omistaman työterveysaseman omistajajohtajat alkoivat puuttumaan esim. alaselkäkivuista johtuvien sairaslomien määriin ja pituuksiin. Heillä oli myös sellainen kummallinen käsitys, että kun näissä tehdään nopea erikoislääkärin konsultaatio, niin erikoismies ottaa käteensä erikoistyökalun ja korjaa selän heti työkuntoon. Se oli ihan täyttä pelleilyä.
Ei ole mitään järkeä kouluttaa kalliisti sitä mitä ei oikeasti tarvita. Kyse on veroeuroista.
Koulutus pitäisi osata suunnitella vastaamaan tarpeita. Eikä ole viisasta sekään, että koulutetu lääkäri tekee jotain muuta työtä, kun voisi palvella terveydenhuollossa.
Äitiyslomalaisia en laske kapasiteetiksi. Itse asiassa en ole niiin pitkälle selvittänyt, paljonko heitä on. Mutta jos luit tekstini kokonaan, huomasit, että kapasiteettia on joka tapauksessa riittävästi. Organisointi ontuu ja sitä sekoitetaan etenkin poliitikkojen toimesta.
EI ole sattumaa, jos privaattipuolella potilas on tyytyväisempi. Lääkäri voi siellä itse sovitella aikataulunsa ja vastaanottojensa pituuden. Toiset eivät sanele. Tottakai hän silloin voi hoitaa potilaan henkilökohtaisemmin. — Monet yksityislääkärit voi tavoittaa myös hädän tullen vaikkapa viikonloppuisin. Näin esim korvalääkäri-kollegani,jolle korvatulehduslapsien vanhemmat voivat soittaa ja saada ensiohjeet heti, ja vastaanotto järjestyy myös tarvittaessa pika-aikataululla. Potilas ei jää heitteille.
Tätä palvelua ei tuota maallikko-johtaja, vaan ammatinharjoittaja-lääkäri. Riippumatta siitä, missä hän toimii.
Johtaja tietenkin pyrkii voiton maksimointiin ja tuottamaan omistajille voittoa.
Se on osakeyhtiölain mukainen tavoite. Yksityisten firmojen täytyy tietenkin pyöriä, sillä investoinnit ovat kalliita ja henkilökuntaa tarvitaan. Tottakai tarvitaan monenlaisia ammattilaisia. — Mutta jos johdetaan tietämättä mitä pitää tehdä ja miten, ongelmia syntyy. Meillä todellakin on tästä nimenomaan julkisella puolella erittäin huonoja esimerkkejä. Kalliiksi tulee. Privaattipuolella sentään täytyy kuunnella lääkäreitä ainakin jonkin verran, koska he tuovat rahan taloon. — Ja ei sen hallinnon pätevyys lääkärin erityispätevyytenä ole kirjekurssi. Kliinikon lisäkoulutuksena se tuottaa vankan ymmärryksen.
Sen sijaan maallikkojohtaja voi aiheuttaa ongelmia ja haittoja, kun ei tajua itse työstä ja sen tarpeista mitään. Sellaisten kanssa sitten täytyy yrittää tasapainoilla. Samoin poliittikkojen.
Yksinkertaistettu johtopäätös. Yksityissasiraalat hoitavat yhtä ja toista,mutta eivät koskaan voi korvata julkista vaativaa erikoissairaanhoitoa, ja muutenkin julkista vain osin. Julkisen tehtäväkenttä on tavattoman laaja.
Ne voivat vain osaltaan tukea julkista ja vähentää sen kuormaa.
Heidän toimintamahdollisuutensa ovat rajoitut. Poliittinen ohjaus on ongelma. — Ja vaikka ongelmista raportoidaan, niihin ei tule vastausta. Ei poliitikoilta, ei STM:stä, ei THL:stä.
Koko julkisen terveydenhuollon järkevin ratkaisu on valtion rahoitus, ja asiantuntijajohtoisuus.
Vliportaan hallinto kevenee, poliittisesti valitut elimet jäävät pois ja toiminta virtaviivaistuu. Kokonaisuus saadaan hallintaan. Potilaiden pompottelu ja kuntien laskutusrumba jää pois. Palvelut tasapuolistuvat.
Poliitikkojen tulee antaa vain raamit ja asintuntijoiden hoitaa operatiivinen taso.
Näin on todennut mm. Tuomas Pöysti Valtiontalouduen tarkastusvirasttosta. Juuri näin.
Niin ja kuten aiemmin todettu, privaattipuolella siis lääkärit ovat ammantinharjoittajia. Heillä ei ole esimiestä.
He ostavat tarvitsemansa palvelut palveluntuottajalta eli lääkärisemalta tai ‑ketjulta.
Eivät ne lääkärit privaatissakaan ihan aina tyytyväisiä ole. Nimenomaan, kun alkaa olla maallikkojen yrityksiä ohjata ja sanella toimintoja, ongelmia tulee. Meillä on privaatista esimerkkejä, joissa tämä on syy rekrytointiongelmiin.
Kun toiminta on lääkäri- ja tarvelähtöistä, se onnistuu. Silloin se hyödyttää kaikkia: potilasta, veronmaksajaa ja lääkäriä.
On varottava, etteivät
poliitikot ja viranomaiset mene mukaan sellaiseen markkinointiin, jolla pyritään näitä asioita ohjaamaan ja luomaan uusia standardeja, kuten eräs iso ketju parhaillaan koettaa tehdä. Silloin luodaan uusia menoeriä.
Kyllä lääkäri huolehtii oman ja kollegan edusita ilman muuta parhaiten, mutta tuskin ksanalsiten ja verorahojen. Tämä on niin nähty ja koettu.
Toverijoukon valitsema “hallinnon” koulutuksen saanut lääkärijohta ei osaa johtaa eikä ymmärää taloudesta, sidoksia löytyy niin rappareihin kuin muihin humppapumppuihin. Bonuksena on liiallinen käsitys omasta pätevyydestä ja kyvyttömyys pitäjänteiseen kehittämiseen.
Terveydenhuollon tietotekniikan suurin ongelma on, että itseään täynnä olevat lääkärijohtoiset julkisen sektorin rahntuhlausautomaatit ylipäätään eivät suostu keskustelemaan edes keskenään. Ei siinä tehdä yhteistyötä eikä siirretä tietoa.
Kummallisella tavalla pienessä maassa myös keksitään paikalliseti omaperäisiä rtkaisuja, mutta mitään ei mallia muualta ei voi ottaa.
Myyjä kiittää, kuntalainen maksaa.
Jos joku on saanut 12 vuoden koulutuksen erikoislääkäriksi, ei sillä taustalla ole varaa olla leikkimässä johtajaa.
Ihmisiä koulutetaan monimutkaisten organisaatioiden johtamiseen monivuotisina koulutus ja jopa tohtoriohjelmilla. On kyllä osaamisen halveksuntaa, jos lääkäri väittää, että lyhyt pikakoulutus korvaa kokonaisen tutkinnon.
Jotenkin voisi luulla, että lääkärit ovat lääkäreitä, eivät kaikkien alojen erikoisasiantuntijoita.
(toki on lääkäreitä, jotka ymmärtävät hallintoa, mutta yleistäminen on vaarallista — ja lääkärilähtöinen ja tarvelähtöinen eivät ole synonyymejä, paitsi lääkärien tarpeiden osalta)
Niin. Ongelmaan ei nyt välttämättä ole kaikkialla hyvää ratkaisua olemassa. Kyllä eräänlainen kaksoisjohtajuus on aika välttämätöntä. Se on sitten kyvyistä kiinni. Eräs suuri ongelma on se, että resurssit ja _vaatimukset_ (ne “oikeudet” taas) ovat ristiriidassa. Tämän ristiriidan ratkaisemisen tulee olla poliittinen päätös. Nyt se on vaan jotenkin sysätty lääkärien niskoille, ja tuloksena on epäselvä ja sumea sotku, joka ei juuri päivänvaloa kestä.
Minä en muuten tiedä yhtäkään toista niin lälläriä ja omista asioistaan kiinnostumatonta ammattiryhmää, mitä lääkärit ovat.
Nimenomaan juurikin näin. Ja nyt juuri sitä ainoaa asiaa, jossa ihan oikeasti olemme todella hyviä, ollaan sitten romuttamassa. Hienoa pojat:
Johtajuutta näyttää totaalisesti puuttuvan, sekä leadershippiä että managementtia. Jos sinulla on ajatusta, mitä pitäisi tehdä, astu johtajaksi.
Insinööri osaa toki tehostaa prosesseja hiostamalla ja muuten mutta ei kokemuksen mukaan näyttäisi voivan ymmärtää mitä se terveys edes on ja miten sitä saavutetaan. Mitataan ihan vääriä asioita kun ei nähdä teknisten operaatioiden taakse.
Esimerkki: 80‑v nainen, joka on tyypillinen terveyseurojen suurkäyttäjä. Tauteja on lääketieteellisesti katsoen reilu kymmenen. Monenlaista pikkuvaivaa on josta valitetaan aina syyllisyyttä kokeville lapsille, jotka käyvät turhan harvoin. Kaksi skenaariota:
1) Potilas menee lastensa kanssa geriatrille tunnin vastaanotolle. Kaikki asiat käydään läpi, yhtään reseptiä tai lähetettä ei kirjoiteta eikä yhtään toimenpidettä tehdä. Muutama lääke lopetetaan. Uusi käynti sovitaan puolen vuoden päähän. Kaikki ovat jokseenkin tyytyväisiä.
2) Lapset vievät potilasta muutaman kerran päivystykseen josta hän saa kipu- ja unilääkkeitä sekä pari antibioottikuuria. Viimeisellä kerralla potilas onkin sitten tokkurassa kompuroinut ja kuivunut. Terveyskeskuksen vuodeosasto on täynnä, joten potilas lähetetään keskussairaalaan. Siellä otetaan labraa ja kuvannetaan ja konsultoidaan eri erikoisaloja ja omaiset valittavat kun lääkäri ei osaa sanoa mikä on vikana. Monenlaista löytyy ja monenlaista mietitään mutta samat lääkkeet lopetetaan ja muuta ei tehdä. Lopulta potilas pullahtaa ulos ovesta kädessään lappu joka kehottaa ottamaan yhteyttä omalääkäriin.
Ensimmäinen skenaario on insinöörin silmin tehotonta laiskottelua ja toinen skenaario on tehokasta sairauksien hoitoa. Missään laskelmassa ei näy se satatuhatta euroa mitä ykkösskenaariossa säästettiin.
Sairaalan erilaisten toimintojen johtaminen niin, että kaikki sujuu ja lääkärit voiuvat tehdä työtään on insinöörityötä ei lääkärin työtä.
Erinomaisesti perusteltu.
Miksiköhän armeijaa johtaa (noin käytännössä) sotilas eikä diplomi-insinööri? Olisikohan sillä jotain tekemistä sen asian kanssa että tavoitteena ei ole mahdollisimman paljon sotimista mahdollisimman tehokkaasti.
Armeijaa johtaa upseeri, joka on saanut koulutuksen juuri niihin ongelmiin, joita armeijan johtamisessa tarvitgaan. Kun sitä yritti johtaa joku muu, joka oli saanut siihen samanlaisen pikakoulutuksen kuin lääkärit organisaatioiden johtamiseen, kuten Neuvostoliitossa 1939, oli tällä se hyvä seuraus, että Suomi säilyi itsenäisenä.
Jokainen upseeri on ensin koulutettu rivisotilaaksi ja myöhemmin on vasta saatu oppia siihen miten armeijaa johdetaan. Samoin pitäisi sairaalassa johtajalla olla lääkärin perusosaaminen ja muu koulutus siihen päälle. Teollisessa tuotannossa tällaista riviosaamisen ymmärrystä ei niin vahvana tarvita, mutta armeijan ja sairaanhoidon kaltaisissa yhteiskunnan ydintoiminnoissa tarvitaan. Ne eivät taivu teollisen logiikan oppeihin vaan ovat huomattavasti moniulotteisempia eettisine ja perusinhimillisine haasteineen.
Perinteisesti se lääkärijohtaja edustaaihan väärää erikoislaa, jota suosii päätöksissään. Vaihtoehtoisesti hopmmaan muilutetaan herkkäuskoisin, jota sitten vedätetään minkä ehditään.
Terveydenhuollon johtamisen ongelma on myös erikoislojen väliset poterot. Oma ala tärkin, muut voivat säästää.
Sitten vielä nämä orgnaisaatioiden väliset riidat ja kaunat.
“lääkäriäö voi johtaa vain lääkäri”, heh, heh. Sekään ei kelpaa.
Et taida tosiaan ymmärtää prosessien optimoinnista mitään — tai sitten vain trollaat.
Toki insinöörejäkin on moneen junaan eikä ymmärrys ja osaaminen ole aina taattua pelkän tittelin pohjalta. Jos tehostaminen vaikuttaa pelkältä hiostamiselta ja sekunttikello kaullassa kyttäämiseltä, niin ehkä kannattaisi kysyä asiaan toinenkin insinöörimielipide ja tarvittaessa vaihtaa remmiin sellaiset tekijät, jotka jotain asiasta ymmärtävät.
Toki tulokset riippuvat myös tehtävänannosta — jos päättääjät vaativat vain suoraan näkyvien kulujen mininmointia, niin tulokset ovat sen mukaisia. Ehkä tuloksellisempaa olisi kuitenkin miettiä lämpimenoaikojen ja jonojen minimointia.
Siis eikö tekniikan kehitys muka merkitse mitään lääketieteessä? Ja siihen tarvitaan insinöörejäkin, hiostaa osaa toki ääliökin.
Ja kuka insinööri on sinulle kertonut, että 100.000 euron säästö on ‘tehotonta laiskottelua’?
Suomessa on kuuleman mukaan päästy samaan tehottomuuteen toista kautta — psykologisten luonnearvioiden avulla upseereiksi on valittu laumahenkisiä suorittajia ja nyt ollaan kriitikoiden mukaan tilanteessa, jossa ylempään upseerikuntaan ei enää löydy sopivaa (ts. aloitekykyistä) materiaalia.
Siinäpä sitä sitten soditaan, kun kenraalit istuvat kurat housussa odottamassa, että joku tulisi kertomaan mitä pitäisi tehdä ja esikunnat ovat lamaantuneita, kun kukaan ei osoita pienintäkään aloitteellisuutta.
(Jos tätä alkaa pidemmälle pohtimaan, niin ehkä meidät 1939 pelasti Neuvostoliiton heikkouden lisäksi se, että meidän armeijassa oli vielä riittävästi rämäpäisiä jääkäriupseereja, jotka olivat valikoituneet muuten kuin perinteisen armeijainstituution kautta…)
Ilmeisesti armeijaa johtamaan pitäisi valita lääkäri?
Jotenkin tällaiseen olisi kaunista uskoa, mutta kun muistaa lukeneensa uutisia, joissa joku Lonkkaliukumäki palkitaan vuoden innovaationa vuonna 2012, niin tulee vain surulliseksi. Jälleen kerran “eettiset ja perusinhimilliset haasteet” ovat vain savuverho oman osaamisen puutteiden peittelyyn ja oman tontin agressiivista puolustamista.
Siis “Lonkkaliukumäki” — mahtava keksintö hyödyntää tuotannon suunnittelua ja prosessien optimointia! Se surullinen osuus tässä on se, että insinöörit ovat keksineet samat asiat jo vuosisata sitten ja voi vain kuvitella, mikä määrä inhimillistä kärsimystä ja resurssien hukkaa sairaanhoidossa on saatu aikaiseksi linnoitatumalla omiin poteroihin ja torjumalla muilta aloilta tulleet ideat.
No — NIH (not invented here) on vitsaus kyllä muuallakin, joten kyseessä lienee perusinhimillinen ominaisuus.
Nämä tuotantotaloustieteen kellokallet tutustuivat johonkin espoolaiseen terveyskeskukseen ja havaitsivat, että maanantaisin on enemmän potilaita kuin muida päivinä. Uskalsivat uhmata lääkärijohdon arvovaltaa ja syvällistä osaamista lääketieteen alalla esittämällä, että maanantaina olisi paikalla enemmän henkilökuntaakin. Voiko lääkärin auktoriteettia pahemmin loukata.
No tiedän montakin paikkaa, jossa tuo maanantaikuormitus on huomioitu. Ilmiö on niin selvästi havaittava, ettei siihen mitään tutkimuksia tarvita.
Selitä nyt vielä, miksi urheilukilpailujen aikaan _ei_ ole juuri kuormitusta.
Elämän, sairaalan vai arvonannon puutteen kokemuksen?
Kysymys oli siitä että tämä 100 000 euron säästö ei näy missään laskelmassa jossa sairaanhoidon toimintaa arvioidaan, jolloin sitä voi olla insinöörin vaikea ymmärtää
Huonoja lääkärijohtajia on paljon. Insinööreillä on varmasti annettavaa prosessien tehostamiseen. Mutta en uskaltaisi kyllä ihan vapaita käsiä antaa edellä mainituista syistä.
Käytännön este näille “prosessien tehostamisille” on julkisen sektorin negatiivinen kannustinrakenne. Jos teet rakenteellisen uudistuksen jolla toiminta tehostuu niin saat reilusti vihamiehiä ja vaikeutat elämääsi mutta euroakaan rahaa siitä ei tule. Kyllä ne uudistukset on helppo keksiä mutta koitapa toteuttaa. Ja tämä ei takuulla ole lääkärien vika.
Lääkärit on helppo määrätä maanantaitalkoisiin. Puhelinvaihteenhoitaja vain sanoo niin. Hoitajia ei saada uusiin ja ehkä heille vieraisiin työpisteisiin, eikä heidän vuorojaan saa kyllä sekoittaa, tai liitto on heti niskassa.
Ei vaan samanaikaisesti laadun parantamiseksi ja tehokkuuden nostamiseksi.
Eivät insinööritkään homaa heti hallinneet ja ensimmäiset 50–100 vuotta menivätkin hakatessa päätä osaoptimoinnin ja kellokalleiluin ikihonkaan. Vasta joku puolivuosisataa sitten ymmärrettiin koko prosessin näkökulman merkitys tuotantoon — ja tuotekehityksessä tämä ymmärrys syntyi vielä myöhemmin (no, meillä tässä viimeissä ollaan monasti 100 vuotta jäljessä muuta maailmaa…)
Yksi suurimmista oivalluksista kokonaisia prosesseja optimoitaessa on ollut se, että käytännössä tärkeitä on juuri läpimenoajan optimointi (tietysti laatua vaarantamatta). Lisäksi jos tämä optimointi pystytään tekemään “itseoppivasti” lattiatasolta lähtien, niin laatukin paranee yleensä kuin automaattisesti.
Tämä viisaus ei siis ole syntynyt jostain yhden ammattikunnan suunnattomasta etevymmyydestä vaan vuosikymmenien mittaisesta yrityksen, erehdyksen ja oppimisen loopista. Ja tämä kaikki olisi ihan ilmaiseksi tarjolla vaikkapa hyödynnettäväksi terveydenhoidon prosesseissa — jos vain ylikorostunut itsetunto antaisi myöden.
(Taisi muuten juuri äskettäin tulla tv:stä joku dokkari, jossa kerrottiin mm. miten formuloiden varikkotiimien toiminnasta otettiin oppia leikkaussalitoimintaan tai miten lentäjien koulutusta ajateltiin hyödynnettävän lääkäreiden koulutuksessa. Ihan mielenkiintoista, että hoitoprosessit kehittyvät, mutta jotenkin ajattelisi, että jokainen ihmiselämä olisi ollut niin arvokas, että ennemmin f1-varikkotiimit oppisivat joitan uutta leikkaussalien toiminnasta kuin päinvastoin…)
Tämä on juuri yksi niistä oleellisista syistä, miksi julkisen sektorin ei pitäisi osallistua minkäänlaiseen palveluiden tuottamiseen.
Hyvällä, kauan yhdessä toimineella leikkaustiimillä tutussa paikassa tutuilla kamoilla, ei ole mitään opittavaa f1 varikkotiimiltä, varsinkin kun tavoite on aivan toinen.
Kamoon, minä olen insinööri ja näen heti oitis välittömästi tuon yhden geriatritapaamisen edun. Hakkaat olki-insinööriä. Joka paikassa missä “tuotantoa” (laajasti ymmärrettynä) tehdään, pyritään kokonaisuuden optimointiin osaoptimoinnin sijaan.
Mutta yrität tuoda esiin erästä tärkeää asiaa, ja sen on
MBWA:n voima
kaikissa organisaatioissa jotka tekevät mitään monimutkaisempaa kuin joku ikiaikainen vakioitu bulkkituote. Voin uskoa tämä pätee myös sairaaloihin ja terveyskeskuksiin.Herrat Hewlett ja Packard kävivät hankkimassa suoraa ymmärrystä organisaationsa toiminnasta ilman välikäsiä — mutta heillä olikin ammattitaito ymmärtää näkemänsä koska olivat koko putiikin alulle pistäneet. S. Jobs teki samaa, ja hän myös oli itse ollut firmaansa perustamassa. Hitto, jopa Harun-al-Rashid 1001 yön tarinoissa teki samaa tekopartoineen.
Välikäsien kautta kulkiessaan tieto aina typistyy, yksinkertaistuu ja jopa muuttuu aivan muuksi. Itse tuppaan käyttämään nimitystä ‘homeopaattinen tiedonkulku’: informaatio laimenee joka portaassa kohti nollaväkevyyttä.
Jos nyt hierarkkinen organisaatio halutaan (muussa-kuin-bulkkituotannossa jossa on oltava luova, joustava ja reaktiokykyinen), siellä huipulla on pakko olla SEKÄ suora, laaja ja vääristymätön käsitys mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu, ETTÄ niitä tuotantotaloudellisia taitoja. Tietokoneistetun ERP-järjestelmän läpi ei välity sen hienosyisempi tieto kuin onko tänään tuotettu 10 000 tonnia vai 12 000 tonnia sellua. Riskaabelia on myös työntekijä — ryhmäpäällikkö — osastopäällikkö — yksikönjohtaja — toimitusjohtaja ‑ketjun läpäisy.
MBWA:lle on vaihtoehtojakin, esimerkiksi
Gary Hamel kysyy
että pakkoko on olla se hierarkia (myöstäällä
). Entä jos rekrytoidaan sinne ruohonjuuritasolle niin terävää ja motivoitunutta väkeä, että ei tarvita johtajien hierarkiaa heidän joka tekemistään kyttäämään, eikä keskinäistä verkottumistaan tönimään?Sitä terveydenhuoltoa ei käytännössä kyllä lasketa noin. Ainoa, mitä koskaan olen nähnyt mitattavan, on suoritteiden määrä. Siis se, miten saranat vinkuvat. Ensinnä vähennetään väki tietysti minimiin, ja sitten vielä itketään, että nekin ovat liian kalliita.
Viesti on koko ajan, että suoritteiden määrän pitää kasvaa.
Jos eivät näy missään laskelmissa, lienevät homeopaattisia säästöjä 😉
No, kaikista palveluista on vaikea sanoa mitään…
mutta koulutuksen osalta on esimerkki läheltä ja Ruotsin kokemusten mukaan juuri yksityisen sektorin ei pitäisi osallistua niiden palvelujen tuottamiseen.
Näinhän se on. Mutta ainut johtopäätös mitä minä pysty siitä vetämään, on se että nykyisten (lääkäri) johtajien osaaminen nimenomaan kokonaisuuden johtamisessa on useimmiten liian heppoista.
Vaan kylläpä näytti olevan. En sitten tiedä oliko kyseessä vain anglosaksisen sairaalajärjestelmän ongelmat, mutta ilmeisesti vaikka leikkaukset menivät rutiinilla, niin kukaan ei ollut tullut miettieenksi mitä tapahtuu leikkauksen jälkeen, kun potilas piti siirtää leikkaussalista tehohoitoon…
Noin sivusta katsottuna ja yleistettynä tämä vaikuttaisi olevan yleinen ongelma julkisen terveydenhuollon puolella. Trivialiteetit eivät kiinnosta ketään vaikka ne syövät resursseja siinä missä varsinainen substanssikin.
Tämä asia ei korjaannu valitsemalla ylimpään johtoon maallikko vaan COO-roolilla (Chief Operation Officer) joka miehitetään jollain muulla perusteella kuin ansioitumisella kuntabyrokratian rattaissa. COO:lla pitäisi sitten olla hallussaan esimerkiksi tehtaan ajamiseen liittyvä temppulogia joka on kuitenkin teknisesti sen verran spesifiä osaamista ettei voi olettaa lääkärin sitä oman toimen ohella kovin hyvin osaavan. COO:n osaaminen on kuitenkin välineosaamista, eikä yleensä ole organisaation toiminnan kannalta hyvä idea nostaa hierarkiassa muotoa ohi substanssin.
Luepa ajatuksella.
Tässä tullaan varmaan siihen ydinasiaan että terveyden suhteen ihmisillä on hyvin eri käsitykset “kokonaisuudesta” ja “optimista”. Kovin häilyvä on terveyden käsite.
Sairaanhoito on lähes koko olemassaolonsa ajan toiminut ammatinharjoittajapohjalta yksittäisten ihmisten toimesta, esim. yksityisillä lääkäriasemilla toimii edelleen. Nyt puhutaan moderneista sairaaloista joista halutaan tehdä tehtaita.
Vaikuttaa siltä että asennoidutaan kuin autotehtaan tehostamiseen.
Haasteena olisi tehdä vähemmän. Ei enemmän vähemmällä.
Oletko kone? Jos olet, on hyvä että insinööri suunnittelee miten sinut laitetaan sairaalan hoitoputkeen sisäään ja sitten tipahdat ulos toisesta päästä ja kaikki on ok.
Tämäntapainen ajattelu on ottanut valtaa terveydenhuollossa ja se on tuhoisaa. Juuri insinööriajattelu on tuottanut jonot. Kun ei enää ymmärretty, että potilaan hoito vaatii paljon muutakin kuin mekaanisen toimenpiteen.
Voidakseen tehdä työnsä hyvin ja tuloksellisesti. lääkäri tarvitsee väljyyttä. Hän tutkii potilaan, arvioi tilanteen, miettii vaihtoehtoja, käy niitä läpi potilaan kanssa, antaa arvionsa, konsultoi ja ventiloi asioista kollegojen kanssa.
Ihminen ei ole kone, eikä sairaala ole tehdas. Ihmiset poikkeavat toisistaan hyvin merkittävästi perimältään, erilaisten hormoni- ja entsyymijärjestelmien osalta sekä määrällisesti että laadullisesti, elintavoiltaan, luonteeltaan ja hoitomyöntyyvdeltään. Heillä on rinnakkaissairauksia, jotka vaikuttavat paranemistulokseen ja siihen, mikä milloinkin on mahdollista tai edes järkevää.
Laatukriteereitä voidaan kehittää isojen potilasmäärien perustella ja arvioida miten toimintaa tulee kehittää ja mitkä ovat tarpeen.
Kun tämä tiedetään tarvitaan lääketieteellinenn ymmärrys, mitä nämä potilaat tarvitsevat. Se perustuu lääketieteelliseen tietämykseen. Hoitoa, hoitoketjuja, hoidon tarpeita ja potilaan tarvitsemia interventioita, tukea, ohjausta ja kontrolleja ei voi suunnitella ilman tätä.
Sairaala on täynnä tekniikkaa, joka vaatii valtavasti insinööritietoa. Insinööri voi suunnitella teknistä ympäristöä ja varmistaa että tekniikka toimii, muttei sitä, mitä tekniikalla pitää voida tehdä ja mitä tarkoituksia sen pitäisi palvella. Nämä tarpeet määärittelee niiden käyttäjä, lääkäri tai muu ammattihenkilö. Kun insinööri siirtyy auunnittelemaan tai johtamaan tätä, systeemi alkaa yskiä.
Ok. Luovutan. Lupaan lopettaa kaiken lääkäreiden arvostelun, jos te lopetatte tuon jatkuvan insinööriolkinuken hakkaamisen. Johan tämmöisen jälkeen insinöörit aina jostain Adamieckista ja Erlangista alkaen pyörivät arkuissaan, että kolina ja pauke vaan kuuluvat hautuumaan portille asti…
…kerta vielä kiellon päälle, kun niin närästää…
Että hoito on ihan ketju eikä yksittäinen tapahtuma, että systeemissä on oikein haaraumia (so. “työt” kulkevat erilaisia polkuja järjestelmän läpi) ja eri “työt” voivat viedä eri vaiheissa eri määrän resursseja ja/tai aikaa. Ja että vielä tulee jonojakin sekä systeemin ulko- että sisäpuolelle!!
Jösses sentään! Tässähän menee fiksummakin putkiaivoisen insinöörin ajukoppa aivan umpisolmuun, kun tämmöisestä monimutkaisuudesta ei ole koskaan kuullutkaan. Eihän insinööriaivo muuta tajuakaan kuin sen, että pannaan yhdestä rööristä sylys puuta / tonni malmia sisään ja toisesta rööristä putkahtaa kilo sellua / terästä.
Vai — olisiko se nyt kuitenkin ollut niin, että koko nykyinen ymmärrys jonotusjärjestelmistä ja sen sellaisista olisi ollut erään insinöörin aikaansaannoksia. No, ei varmaan oikeasti, kun kaikki jonot ja muut pieleenmennet asiat ovat seurausta siitä, että insinööri siirtyy suunnittelemaan ja johtamaan…
Oikeastaan tässä menee pieleen kuvitelma(si), että lääkärit kuvittelisivat selviävänsä nykyisen lääketieteen vaatimuksista ilman suurta määrää muiden ammattlaisten työtä. Tottakai tarvitaan insinöörejä, kemistejä, fyysikoista, farmaseutteja, kaikkia erilaisia hoitotyön ammattilaisia. Ja toinen pieleenmenemä on kuvitelma, että näiden osa-alueiden johdolla voitaisiin vastata lääketieteellisestä hoidosta.
Ja kaikkien näiden ammattilaisten työpanosta lääkärit arvostavat takuuvarmasti. Erityisesti vanhojen, kokeneiden, viisaiden hoitajien.
Siinä se. Kaikkia tarvitaan, mutta jos haluat lääkärin asemaan, opiskele lääkäriksi. Sen jälkeen teet lääkärin töitä. Jos olet päättänyt ryhtyä insinööriksi, tee insinöörin töitä.
Tämä kai se yksityisen puolen mantra juuri on: tehdään vähemmän, rahastetaan enemmän, ei tosiaan enemmän suoritteita vähemmällä rahalla.
Polveilevaa keskustelua tällä foorumilla, röntgenhoitajista lääkäreihin ja sitten vielä seillä täällä poukkoileviin insinööreihin. Insinöörejä sen kummemmin halventamatta, heitäkin tarvitaa.
Mutta palatakseni alkuperäiseen aiheeseen kommentoin Osmo Soininvaaran ajatusta terveydenhuollon pätevyysvaatimusten höllentämisestä.
Röntgenhoitaja on sikäli huono esimerkki, koska
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus säteilyn lääketieteellisestä käytöstä (423/2000) (Finlex)
säätää siitä, millainen ammattilaien saa tehdä röntgenkuvauksia. Kyseisen asetuksen on allekirjoittanut silloinen peruspalveluministeri Osmo Soininvaara.
Asetuksen 25 §:ssä säädetään seuraavaa:
‘Säteilylle altistavan toimenpiteen suorittaminen
Kun lääkäri suorittaa säteilylle altistavan toimenpiteen, ovat voimassa 24 §:ssä säädetyt toimenpidevastuussa olevaa lääkäriä koskevat pätevyysvaatimukset.
Röntgenhoitaja voi tehdä itsenäisesti lähetteen mukaisen röntgenkuvauksen. Muu terveydenhuollon ammattihenkilö voi toimenpidevastuussa olevan lääkärin valvonnassa avustaa sellaisen röntgenlaitteen käytössä, jonka käyttöön hänet on asianmukaisesti koulutettu.
Hammasröntgenkuvauksiin ammatillisen koulutuksen saanut henkilö voi tehdä lääkärin ohjeiden mukaan hammasröntgenkuvauksia.
Muulla säteilylle altistavan toimenpiteen suorittamiseen osallistuvalla henkilöllä tulee, ottaen huomioon mitä tässä asetuksessa on säädetty, olla tehtävänsä laadun mukainen koulutus ja kokemus.’
Eli röntgenhoitaja saa tehdä itsenäisesti röntgenkuvauksia. Myös muu koulutettu henkilö voi kuvata toimenpidevastuussa olevan lääkärin valvonnassa. Toimenpidevastuussa voi olla säteilyturvallisuudesta vastaava johtaja, tai radiologi.
Arvatkaapa, ovatko kyseiset henkilöt paikalla syrjäisessä terveyskeskuksessa iltaisin, öisin tai viikonloppuisin. No eivät tietenkään eli asetus ei mielstäni käytännössä mahdollista sairaanhoitajien ‘pikakouluttamista’ ottamaan sormi- tai varvasröntgenkuviakaan.
Olen itse radiologi eli säteilytutkimusten ammattilainen ja minulla on säteilyturvallisuudesta vastaavan johtajan pätevyys. En ottaisi vastuulleni yhdenkään sairaanhoitajan ‘pikakoulutusta’, koska terveyskeskukissa kuvataan ihmisiä ja laitteiden ja kuvaustekniikan hallitseminen vaatii ammattitaitoa. Säteilylaitteillakin on tapana mennä aika ajoin epäkuntoon ja silloin pitää tietää miten toimitaan.
Röntgenhoitaja on myös alansa ammattilainen, jonka ammattitaitoa ja työpanosta tulee arvostaa. Minä ainakin arvostan ammattitaitoista röntgenhoitajaa työparina. Edellä mainittu asetus on karsinut terveyskeskuksista iltaisin ja öisin röntgenkuvauksia tekevät muut terveydenhuollon työntekijät, joiden työtä ja työpaikkakoulutusta kukaan ei valvonut. Toivottavasti suurempia potilasvahinkoja ei ole tapahtunut menneinä aikoina. Asetus on säädetty potilasturvallisuuden vuoksi, mikä ihan oikein. Kuvantamisessa tarvitaan myös muiden ammattiryhmien ammattitaitoa esim. fysiikan ja teknisen alan ammattilaisia.
Toisekseen, komplisoitumatonta käden murtuma kuten esimerkiksi viidennen kämmenluun murtumaa eli niin sanottua seurusteluvammaa ei tarvitse kuvata heti, immobilisaatio ja kuvaus seuraavana arkipäivänä riittää. Jos kyseessä on komplisoitunut murtuma, on potilas joka tapauksessa lähetettävä päivystyksenä sairaalaan kirurgin arvioon ja kuvaus hoituu samalla. Kyse on tässä lääkärin ammattitaidosta arvioida tilanne oikein.
Nimimerkki Eggon kanssa olen täysin samaa mieltä, että terveydenhuollon prosesseissa on parantamisen varaa. Edes meneillään oleva sote-uudistus ei kuitenkaan takaa sitä, että toimintaprosesseja tultaisiin tehostamaan, sen verran sekasotkuinen tuo ehdotelma on.
Perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon integraatio kokoamalla kaikki erikoissairaanhoito vain yhä suurempiin yksiköihin ei takaa paremmin hallittavaa kustannusrakennetta ja vie myös osan palveluista taas kauemmaksi syrjäseutujen asukkailta. Perus- ja erikoissairaanhoitoa voidaan integroida ja on jo integroitukin pienemmissä yksiköissä. Oma esimerkkini on Suonenjoen terveyskeskus, jossa saa myös erikoislääkäripalveluita, mm ortopedi, reumalääkäri, ergometriat ja radiologin konsultaatiot. Sote-uudistuksessa tämä toiminto taidetaan kokonaan rajata pois näin pieneltä kunnalta. Suonenjoen terveyskeskus oli muuten niiden 12 kunnan joukossa, jotka pystyvät tarjoamaan asukkailleen pääsyn perusterveydenhuoltoon nopeasti, tämän selvityksen teki taannoin YLE. Pienikin voi olla tehokas. Lääkärit ovat kokeneita ja antavat nuoremmille kollegoilla konsultaatioapua eikä yhtään vuokralääkäriä ole koko Sisä-Savon kuntayhtymässä nykyään, sen sijaan oma geriatri on. Kyse on organisaation johtamisen kyvykkyydestä ja resurssien oikeasta kohdentamisesta.
Sen sijaan KYSin erikoisairaanhoidon menot eivät Suonenjoen kunnalta pienentyneet, vaikka lähetemäärä pienentyi edellisenä vuonna. Missä vika? Erikoissairaanhoidon piikki on avoinna ja toiminnot on katettava, kun niitä ei osata oikein tuottavuusohjelmassakaan karsia.
Lääkkeeksi tähän ja koko julkisen sektorin paisumiseen ei ole kuntauudistus eikä sote-uudistus. Kustannuskehitystä esh:ssa ja koko julkisen sektorin kustannuskriisiä parantaisi mielestäni nopeasti maksuasetuksen uudelleen säätäminen. Nostetaan erikoissairaanhoidon maksuja. Laskutusjärjestelmä esh:ssa on jo olemassa, mutta kattanneeko poliklinikka- ja sairaalapäivämaksut edes laskutuskustannuksia, pitäisi laskea sekin. ESH:n maksukorotuksilla saataisiin aikaan sekin, että hoitohenkilökunta joutuisi perustelemaan kaikki tutkimukset ja hoidot heti suoraan potilaille ja samalla päästäisiin turhista toimenpiteistä (vrt polvitähystykset). Lapsille ja nuorille alle 18 v sekä vähävaraisille turvataan maksuton erikoissairaanhoito ns vihreälä kortilla. Omavastuuosuuden korotus esh:ssa saattaisi jopa nostaa joidenkin ihmisten motivaatiota hoitaa terveyttään paremmin (vrt ylipaino ja II-tyypin diabeteksen kasvutendenssi).
Jos ennen kerran “kuka tahansa” otti niitä kuvia, niin olikohan niistä karmeista potilasvahingoista oli varmaan sitten ihan kiistattomat todisteet vai tulikohan tuokin asetus tehtyä vähän niinkuin varman päälle?
Esitetyssä sote-uudistuksessa ei ole mitään, joka vaikuttaisi kenenkään terveydenhuollon ammattilaisen käytännön työhön millään tavalla — pelkkää hallintohimmeliä!
Ei niistä vahinkoja tullut. Me tiesimme kykyjemme rajat. Sitten siihen aikaan keskussairaalassa _oltiin_ onnesta litteinä, jos potilas tuli valmiiden kuvien kanssa päivystykseen, kun se kuvien pyytäminen, kehittäminen, kuljettaminen ja valotaululla katsominen oli kuitenkin aika työlästä.
Elämme nyt 2000-lukua, ja esitetyt perusteet tuollaisen toiminnan jatkamiselle eivät ole enää kestäviä.
“Suorite” usein ei tuota kenellekään mitään terveyshyötyä. Ihmisillä on sellainen luontainen harhakäsitys että kun jumalattomasti tehdään asioita niin hyvä tulee. Terveyden ja sairauden hoitoon tämä ei päde. Yksittäinen punnittu asiantunteva päätös olla tekemättä jotain asiaa tuottaa usein suuren taloudellisen ja inhimillisen hyödyn. Klassinen esimerkki on kirurgin päätös olla tekemättä leikkausta. Sama pätee vaikka muuten hätäiseen lääketieteen kandiin joka osaa olla tekemättä muutoksia skitsofreniapotilaan lääkitykseen tämän pyynnöistä huolimatta ja vältytään sairaalahoidolta.
Tuntuu oudolta väitteeltä. Ei se näin ole. Eivät lääkärit tällaisista loukkaannu. Kyllä he hoitavat työnsä jos se on mahdollista. Hyvin paljon on vain viime vuosikymmeninä sille rakennettu esteitä. Kaiken maailman potliitikot niitä etenkin järjestävät…
No höpö höpö. Yliolkainen kommentti.
Valituksien ja potilasvahinkojen käsittelyyn on tietty järjestelmä. Ja lisäksi yksiköissä on paljon tapana käydä läpi erilaisia tapauksia opin kannalta. Sisäinen kouluttautuminen ja konsultointi on jatkuvaa ja välttämätöntä. -
Ei käytetä sitä kunnes se on korjattu?
Toivottavasti liiottelet. Olisi järkyttävää, jos yhden laskutuksen kustannukset olisivat lähes 30 euroa…
Mikäli “vähävaraiset” tarkoittaisi toimeentulotukea vastaanottavia, ehdotuksesi vähentäisi pienipalkkaisen työnteon kannattavuutta.
Jos on tuloton, kunta maksaa laskut, mutta jos työskentelee elääkseen omillaan ja saadakseen hiukan lisää tuloja, terveydenhoitomaksut maksetaan itse. Näin siis jo nykyäänkin, mutta haluaisit korottaa ESH-käyntien potilasmaksuja. Se kasvattaisi pienipalkkaisen työn kannustavuusloukkua niiden toimeentulorajan yläpuolella kituuttavien osalta, joilla on terveydellisiä ongelmia.
Korkeammat potilasmaksut voisivat jossakin määrin kannustaa terveempiin elämäntapoihin. Epäilen kuitenkin sen vaikuttavuutta, koska ihmiset eivät yleensä ole kovin rationaalisia ja hahmota todellisia riskejä kovin hyvin. Lisäksi elämäntavat ovat vain yksi tekijä sairastumisen taustalla — korotetut potilasmaksut kohdistuisivat yhtälailla heihin, joiden sairastuminen ei ole huonojen elämäntapojen seurausta.
Siis luettelet liudan suoritteita, vaikka aluksi toteat, että niistä ei ole hyötyä. No, taylorismiin syyllistyvät monet…
Katin kontit!
Ei siinä kannustavuudella ole mitään tekemistä kun makaat ambulanssissa infarktin saaneena.
Ja ohitusleikkaus maksaa potilaalle vain noin 300 euroa, jos kaikki menee hyvin. Hinnassa olisi tarkistamisen varaa.
Erikoissairaanhoidon omavastuiden korottaminen on hyvä idea. Sillä saataisiin varmistelu- ja ylitutkimishysteriaa hieman talttumaan. Nythän hoitosuosituksiin tulee paljon piirteitä Yhdysvalloista, joiden systeemiä ohjaa ensisijaisesti juristin pelko.
Vaikka pannaan nolla perään, niin se on pinatsia. Eläkeläiselle se on usein iiiso raha.
Erikoissairaanhohoito ei rajoitu päivystyksen hoitamiin akuutteihin sairaskohtauksiin. Edellä Marja Berg mainitsee polvitähystyksen esimerkkinä ESH-toimenpiteesta, joka voisi vähentyä korotettujen potilasmaksujen ansiosta.*
Akuuttien sairastapahtumienkin kohdalla kohotetut potilasmaksut vaikuttavat yhtälailla eniten pienipalkkaisiin, vaikka tuskinpa kukaan kieltäytyy työstä ennakoimattoman sairastapauksen taloudellisten seurausten pelosta — tai ota tilastollista riskiä huomioon työnteon kannattavuutta punnitessaan.
*Hieman olkinukke esimerkki, koska polven tähystysleikkausten tulisi vähentyä muutenkin nyt kun on osoitettu, että se on käytännössä lumeleikkaus.
Lääkärijohtaminen on luonnollisesti loppumattoman haaskaamiseen ja hierarkian kultuuria.
Simppeli esimerkki: jokaisella kunnalla on oma terveydenhollon tietojärjestelmänsä, lainsäätaja keksi että se ei saa olla sama systeemi missä on sosiaalipuolen tietoja samoista ihmisistä.
Kun yritysketju ostaa yskittäisen lääkäriaseman, ensimmäiseksi siellä siirrytään käyttämään samaa tietojärjestelmää kuin ketsjun kaikissa muisaakin toimipaikoissa. samalla myös prosessit yhtenäistetään.
Säästö on aivan selkeä.
Kuntapuolella säästetty raha ei selvästi kelpaa.
Ctalaina voi vakka selvittää kuinka montaa menestyvää ravinbtolaketjua johtaa kokki ja miksi lastenlääkäri ei kelpaa johtamaan sisätautilääkäreitä hallinnon pätevyyksineen.
Kyllä lääkärin työssä kuitenkin on aika paljon sellaista, minkä vain toinen lääkäri voi tajuta ja hahmottaa. Se vaan on niin.
Minulle valkeni hyvin hitaasti, että edes samat polin hoitajat ja ampparikuskit, joiden kanssa oli samassa työpisteessä ehkä vuosia toiminut, eivät sitten tajunneetkaan sitä, mitä se lääkäri siinä tekee.
Nykyäänhän ihmiset kokevat pääsevänsä erikoisairaanhoitoon aivan liian helposti. Sitten kun joku sinn
Nykyäänhän ihmiset kokevat pääsevänsä erikoisairaanhoitoon aivan liian helposti. Sitten kun joku sinne pääsee on varmaankin tehokasta, että potilast ilmoittavat lääkärille, millaisia tutkimuksia he tarvitsevat tai eivät tarvitse.
Eikö maksujen nosto juuri luo markkinoita vakuutusyhtiöille? Ja vakuutusyhtiöiden ylikorostuneen aseman puolestaan tiedetään paisuttavan kustannuksia.
On varmasti turhia tutkimuksia. Ehkä olisi suytä tutkia tarkemmin miksi ne ovat turhia , ja miksi iitä tehdään paljon. Itse osaisin arvailla, mutta faktoistakin saattaisi olla hyötyä.
Tuon ymmärtäminen tulee jokaiselle lääkärille jossain vaiheessa vastaan ja se on kylmäävä kokemus.
Tiedosta ja faktoista ei ole pula. Asia on vain niin, että ei ole mitään absoluuttista mittaria millä todetaan mikä on turhaa ja mikä ei. Tässä tulee se inhimillinen puoli vastaan. Kyse on hyötyjen, haittojen ja riskien punninnasta jossa ihmiset antavat hyvin eri painoarvon eri asioille.
Miksi toimenpiteiden määrän pitäisi vähentyä? Se ei ole ongelma, ongelma on rahoitus ja rahoituksessa asiakasmaksuilla on tietty rooli (kuten olemme yksityiseltä puolelta oppineet.
Ja polven tähystysleikkaus ei ole lumeleikkaus — vai miten kierukan rämmäleiden jumittama ja kipeä polvi pitäisi hoitaa? Esimerkki löytyy tuosta muutaman metrin päästä, tähystysleikkauksen jälkeen kävelee ilman kyynärsauvoja. Ja kun lumeleikkaus vaatii samat resurssit kuin oikeakin leikkaus, mitä ko. tutkimuksella haluttiin osoittaa?
Helposti pääsee, kyllä: julkisilla kulkuneuvoilla, taksilla, ambulanssilla ja meinasinpa kerran päästä helikopterillakin… mutta ei kyllä kertaakaan ole tullut mieleen, että minä tiedän mitä tutkimuksia tarvitaan, en edes tiedä mitä on olemassa.
Kyllä lääkäri päättää hoidosta ja mitä siihen tarvitaan. Hallinto on sitten eri juttu.
No tuskin keneltäkään henki on mennyt tai edes palovammoja on saatu aikaan. Nykyään röntgenlaitteet kyllä mittaavat kuvausarvoja ja laskennallisia säteilannoksia automaattisesti ja mittaustulos kirjautuu kuvatiedostoihin, aiemmin ei näin ollut
Siksipä ne laskutuksen kustannuksetkin pitäisi laskea. Henkilöstökulut sivukuluineen, järjestelmäkulut, vuokrat, perimiskulut yms.
Itseaiheutetuista sairauksista pahin on alkoholin aiheuttamat tapaturmat ja sairaudet, niihin kuluu tässä yhteiskunnassa toooosi pitkä euro. Kuopiossa tehtiin tutkimus siitä, että kuinka monella potilaalla alkoholi oli jotenkin yhteydessä siihen, että potilas joutui tehohoitoon ja tulos oli aika karmaiseva. Sitäkin laskua maksamme me kaikki veronmaksajat, myös ne jotka eivät käytä alkoholia.
Liiottelin vahingossa tutkimuksen tulosta. HS kirjoittaa: “Polven tähystysleikkauksesta ei ole hyötyä, jos polvivaivat johtuvat ikääntymiseen liittyvistä nivelmuutoksista. Tällaisia leikkauksia tehdään Suomessa kuitenkin noin 10 000 joka vuosi.”
Ei sitä lumeleikkausta tietenkään suositeltu hoidoksi. Jos tutkittava toimenpide ei tuota parempaa tulosta kuin lumeleikkaukset, toimenpide on hyödytön. “Kierukan osapoiston jälkeen 93 prosenttia potilaista olisi valinnut saman hoidon uudelleen, lumetoimenpiteen jälkeen peräti 96 prosenttia.” Esimerkkinä käyttämäsi henkilö olisi saattanut päästä yhtälailla eroon kyynärsauvoista ilman leikkausta, mutta koska sellainen suoritettiin, se saa kiitokset tuloksesta.
Suositeltu hoito on lihasharjoittelua ja kuntoutusta.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1387939268101
Kysyt ilmeisen vakavissasi, miksi turhia toimenpiteitä tulisi vähentää? Jos yhteiskunta osallistuu lainkaan toimenpiteiden rahoittamiseen, rajalliset resurssit kannattaa kohdistaa toimenpiteisiin, joista on oikeasti hyötyä.
Potilasmaksujen korotusten vaikutukset eivät mitenkään maagisesti valikoidu turhiin toimenpiteisiin. Taloudellinen ohjaus kannustaisi yhtälailla harkitsemaan lääkärin oikeasti suosittelemia (ja kansantaloudellisesti hyödyllisiä) toimenpiteitä kuin niitä turhia. Asiakas voisi valita edullisemman, mutta pidemmän päälle huonomman ratkaisun. Ehkä jos toimenpiteiden asiakasmaksut olisi hinnoiteltu suhteessa toimenpiteiden hyötyyn eikä todellisiin kustannuksiin? Toisaalta sama leikkaus voi olla hyödyllinen toiselle ja hyödytön jollekin toiselle.
Varmasti lääkärit käyttävät huomattavasti aikaa selittääkseen asiakkaille, miksi aivan todelliseen vaivaan ei ole esittää toimenpiteitä, joiden hyödyt voittaisivat haitat. Sillä tavalla sen ohjauksen on nyt kuyitenkin tapahduttava. Ehkä asiakkaan mukaan voisi vielä antaa monisteen, jossa selitetään hoitovaihtoehdot perusteellisesti. Niin asiakkaalle ei jää se kuva, että lääkäri ei ota hänen vaivaansa tosissaan tai muusta syystä panttaa toimivaa hoitoa asiakkaalta.
Ongelma on todellinen, mutta ratkaisua epäilen vahvasti. Erikoissairaanhoidon toimenpiteiden potilasmaksujen korottaminen ei nyt vain ole toimiva tapa saada alkoholistia jättämään juomista. Alkoholistit kun eivät ole muutenkaan taloudellisiin kannusteisiin reagoivia rationaalisia toimijoita.
Yleisemminkin uskallan väittää, että ratkaisu itse aiheutettujen sairauksien vähentämiseen ei ole yhteiskunnan vakuutustoiminnon heikentäminen.
Turhia? Enpä suinkaan sitä kysy enkä oikein usko, että terveydenhoidossa tehdään turhia toimenpiteitä, ei tietoisesti — toki virheitä sattuu.
Ja — kuten aikaisemmin olen todennut — on lääkärin asia arvioida, onko hoidosta potilaalle hyötyä vai onko se turha. No, yksityisellä puolella voidaan toki tehdä potilaan kannalta turha operaatio, mutta silloinkaan se ei ole firmalle taloudellisesti turha.
Hämmentävä spektaakkeli (not!):
IL: Nimitys Taysissa tuli puun takaa: Jo neljä lääkäriä irtisanoutunut
“Nimitys herätti rajua vastustusta, ja 60 lääkäriä vaati Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä oikaisua. Kun oikaisu ei mennyt läpi, käynnistyivät irtisanoutumiset. Iltalehti uutisoi kahden erikoislääkärin jättäneen työnsä maanantaina.
Keskiviikkona kävi puolestaan ilmi, että lähteneiden erikoislääkäreiden määrä on jo noussut neljään.”
Mitenköhän olisi käynyt, jos johtajan sijaiseksi olisi nimitetty peräti joku KTM tai DI? Kaikki 60 valittajaa olisivat samoin tein eronneet ja lähteneet polttamaan valkoiset takkinsa sijaisen kotitalon edessä?
Paikallinen sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen ei ole lääkäri ja on yksi parhaiten menestyneitä sairaanhoitopiirin johtajia.
Siis eihän tämä ole mikään ongelma. Niin täälläkin on johtaja, ja johtava ylilääkäri.
Se on ihan tämän kaksikon kyvyistä kiinni, miten homma toimii. Täällä se toimii hyvin, koska molemmat tuetävät tonttinsa ja yhteistyö pelaa.
Hyvä, että keskustelua on tästäkin aiheesta. Hammaspuolella räpsitään aivan turhia röntgenkuvia, kun laitteet sattuvat olemaan jokaisen hollilla. Ei Suomessa ole edes tarkkaa luetteloa toiminnassa olevista hammasröntgenlaitteista. Tähän on vasta nyt STUK herännyt ja alkanut tiukentamaan otteitaan. Suomen kollektiivinen säteilyannos täytyy saada laskemaan eikä siihen auta turhien tai väärien kuvien ottaminen. Kliinikot eivät myöskään pidä huolta säteilykoulutustunneistaan, heillä on muutakin tekemistä — kartoitusta on tehty tästäkin. Sähköisten röntgenkuvien ansiosta on helppo diagnoosin tekemiseksi konsultoida röntgenlääkäriä kauempaakin, mutta jotta viimeisin säteilysuojelullinen tieto löytyisi, ehdottaisin periferiaan ennemmin vaikka useampaa terveysasemaa kiertävää röntgenhoitajaa.
Tässä nähdään taas miksi sitä koulutusta vaaditaan.
Hammaslääkäri osaa “tulkita” hammasröntgenkuvia tiettyyn pisteeseen asti, kyllä. Ja kyllä, niin osaa lääkärikin tulkita varsinkin oman alansa röntgenkuvia tiettyyn pisteeseen asti. Radiologit ovat sitä varten, että kun lääkärin oma osaaminen loppuu, radiologi on todennäköisesti jo nähnyt siinä jotain muuta.
Ajattele esimerkiksi erikoisliikkeen myyjää. Hän tietää kaiken vaikkapa elektroniikasta. Syystä tai toisesta hän kuitenkin joutuu hetken tekemään töitä vaikkapa urheilupuolella. No, kyllä hän varmasti sielläkin osaa tuotteita myydä ja lyödä kassaan oikeat lukemat ja koodit, mutta hänen asiantuntemuksensa vaikkapa maastopyörien saralla on minimaalista verrattuna maastopyörien myyjään. Ja sama toisinpäin.
Myös vastaava kommentti “säteilyn ylärajoista” kielii asiantuntemattomuudesta. Kyllä, säteilynkäytölle voidaan antaa “yläraja”, mutta mitä tapahtuu jos esimerkiksi potilas on niin iso ettei asetettu yläraja riitä niin hyvän kuvan saamiseen kuin sillä hetkellä mahdollista? Tietääkö kommentoija edes miksi säteily ei riitä? Tai kouluttamaton sairaanhoitaja?
Röntgenhoitajan työssä ei ole kysymys pelkästään mustavalkoisesta potilaskontaktista, vaan myös esimerkiksi säteilynkäytön OPTIMOIMISESTA. Osaatko sinä kuvan ottamisen lisäksi asettaa säteilylaitteen jännitearvot yms kohdilleen, jotta potilasta ei säteilytetä liikaa? Tai vaikka osaisitkin, osaatko tehdä saman operaation toiselle laitteelle ja ennen kaikkea, tiedätkö miksi?
Tässä vähän ajateltavaa, vaikka tätä keskustelua ei kukaan enää todennäköisesti luekaan.
PS. myönnän olevani röntgenhoitaja (mies) ja 3 vuoden ammatinharjoittamisellani olen huomannut että asiat eivät ole ihan niin yksinkertaisia kuin niistä voisi olettaa — ei kai herra Soininvaara tässä syyllisty olettamiseen?