(Kirjoitus on julkaistu nettikolumnina Suomen Kuvalehden sivuilla)
Sosiaalinen liikkuvuus on pohjoismaiden suuria valtteja. Ei ole vain oikeudenmukaista, että köyhistäkin oloista voidaan nousta koulutuksen kautta merkittäviin asemiin. Se on myös suuri kansallinen vahvuus, koska näin koko kansan lahjakkuusvarat saadaan käyttöön. Kapea olisi rekrytointipohja, jos osaamisammatteihin pitäisi valita vain kapean eliitin lapsista. Näin on laita monissa maissa.
Yhdysvalloissa – maassa, jossa juoksupojan piti voida kohota pääjohtajaksi – sosiaalinen liikkuvuus on hidastunut merkittävästi ja pudonnut jo Britannian tasolle, ja Britanniaa on sentään pidetty vahvana luokkayhteiskuntana. Tällainen on hirvittävää henkisten voimavarojen haaskausta. Puutetta Yhdysvallat joutuu paikkaamaan mittavalla aivotuonnilla. Maan korkeakouluissa opiskelee jo 760 000 ulkomailta haalittua lahjakasta opiskelijaa.
Tasa-arvoisilla koulutusmahdollisuuksilla on aivan ratkaiseva vaikutus sosiaaliseen liikkuvuuteen. Harvoin on Suomessa oltu niin väärässä kuin olivat ne, jotka vastustivat rinnakkaiskoulujärjestelmän korvaamista koko ikäluokan yhteisellä peruskoululla. Peruskoulu on ollut hyvä seulomaan koko ikäluokasta valopäät.
Yhtenäinen peruskoulu on kuitenkin uhattuna pääkaupunkiseudulla, jossa koulujen väliset oppimiserot kasvavat ja jossa yhä useampi akateeminen perhe lähettää lapsensa leimautuneen lähikoulun sijasta johonkin kieli- , matematiikka– tai musiikkipainotteiseen kouluun, tai mihin tahansa, kunhan pääsee pois siitä lähikoulusta. Jos koulussa on paljon oppilaita, jotka tarvitsevat opettajan erityishuomiota, omalle lapselle opettajan aikaa jää vähemmän. Taustalla on tietysti sosiaalisten erojen kasvu ylipäänsä ja asuinalueiden eriytyminen maksukyvyn mukaan.
Koulujen eriytyminen on perin huono juttu. Pienenä lohtuna voi sanoa, että Ruotsissa asiat ovat vielä huonommin. Siellä on suosittu yksityisiä kouluja julkisten koulujen vaihtoehtona ja seurauksena on ollut koulujen vielä jyrkempi eriytyminen ja surkea menestys Pisa-vertailussa, jossa Ruotsin tulokset ovat vajonneet nyt jo Yhdysvaltainkin alapuolelle.
On vaadittu, että koulujen eriytymisen estämiseksi pitäisi koulun valinta kieltää ja osoittaa kaikki tasapuolisesti lähikouluun. Tämä voi auttaa hetkellisesti mutta ei pitkään. Koulutetuille perheille lasten hyvät oppimismahdollisuudet ovat niin tärkeitä, että he muuttavat mieluummin hyvän koulun lähelle kuin panevat lapsensa huonoksi uskottuun kouluun. Tämä alueiden välinen eriytyminen kiihtyisi entisestään.
Yritykset salata koulujen välisiä eroja vain pahentavat asiaa. Huhut ovat aina totuuttakin kamalampia.
Koulujen eriytyminen on estettävä, mutta ei kieltämällä koulun valitseminen. Koulujen välisiä eroja on tasoitettava antamalla enemmän voimavaroja – siis rahaa – sinne, missä opettaminen on vaikeinta.
Helsingin opetusvirastolla on määräraha positiiviseen diskriminointiin eli siihen, että kouluille, joissa oppilaiden tausta on heikompi, annetaan enemmän rahaa. Toimi on oikeansuuntainen, mutta täysin riittämätön. Tähän tarkoitukseen on vaivaiset kolme miljoonaa euroa. Paljon vähäpätöisempiin asioihin käytetään rahaa paljon enemmän. Rahan pitäisi olla niin suuri, että vanhemmat voivat luottaa lapsensa saavan lähikoulussa yhtä hyvää opetusta kuin muuallakin. Kannattaisi kymmenkertaistaa.
Onko jossakin evidenssiä, että ehdottamasi lisärahan pumppaaminen ongelmakouluihin olisi korjannut ongelman?
Hyvänen aika. Kyllä se lahjakkuus nyt vaan _on_ periytyvää, joten vapaan kierron vallitessa se alempien luokkien lahjakkuusreservi on nopeasti ammennettu tyhjiin. Sen jälkeen siinä poolissa sitä ei enää ole.
Jos ajatellaan puhtaasti kansantalouden parasta eikä samalla myös inhimillisesti ja tasa-arvon kannalta, saadaanko parempi lopputulos, mikäli annetaan hyvien ja huonojen koulujen eriytyä? Vaikka silloin hyviin kouluihin ei päädy koko oppilaiden potentiaalinen parhaimmisto, kompensoiko tämän puutteen parempi opetus, parempi työrauha ja näiden mukanaan tuoma parempi koululaisten motivaatio oppia?
Maineeltaan hyväkin koulu voi osoittautua painajaiseksi ja päinvastoin. Mutta jos ihmiset haluavat koulushoppailla sijoittamalla lapsiaan kouluihin joissa kuvitellaan mahdollistavan sosiaalisen nousun niin antaa shoppailla vaan.
Parempi niin kuin englantilainen systeemi jossa shoppaillaan asuntoja koulua ajatellen. Suomen harvempi infrastruktuuri ja väestön harvuus hajauttaisi yhteiskuntarakennetta vain enemmän jos pakotetaisiin muuttamaan koulupreferenssien mukaan.
Koulutustuonnissa IB-lukiot ovat olleet menestystarina. Kansainvälinen yhteinen opetusohjelma ja opetus englanniksi, mukana kaikille kohtuullisen vaativa matematiikka.
Lisäksi IB-lukio on oiekastaan ainoa mahdollisuus niille, jotka muuttavat perheensä mukana Suomeen.
Erityiskoulujen poistaminen on ollut poliittinen tavoite. Tämä on yksi eriytyvien peruskoulujen haasteesta, kun erityisopetukseen tarvittaisiin paukkuja enemmän. Poikiakin pitäisi yrittää opettaa.
Hyvässä koulussa on hyviä opettajia enemmän, mutta huonokin voi osua kohdalle. Eniten koulujen eroja taitaa tuottaa opettajien omat uravalinnat.
En usko, että rahan kaataminen ja opettajan erityishuomio auttavat yhtään mitään. Akateemisen perheen vanhempien suurin pelko on se, että lapset saavat “huonoa” seuraa ja että huono-osaisuus tarttuu.
En vähättele periytyvän lahjakkuuden vaikutusta, mutta kyllä kasvuympäristöllä on tosi iso merkitys. Minulla on kolme lasta, joista yksi opiskelee yliopistossa, toinen on juuri kirjoittamassa ylioppilaaksi ja aikoo pyrkiä tänä keväänä yliopistoon, ja kolmas on pyrkimässä tänä keväänä lukioon (ja aikoo sen jälkeen yliopistoon). Lapsillani on mieheni puolelta viisi serkkua (kahdessa eri perheessä), joista yksikään ei ole suorittanut lukiota. Olen vakuuttunut siitä, että vähintään kolme näistä olisi ylioppilaita tai juuri kirjoittamassa ylioppilaaksi, jos täsmälleen samat lapset olisivat kasvaneet meidän perheessä. Eivätkä nämä serkutkaan ole kasvaneet missään vähäosaisissa perheissä, vaan täysin normaaliperheissä, joissa vain koulutusta ei ole nähty yhtä tärkeänä kuin meillä.
Miten tämä sitten liittyy koulujen eriytymiseen? Siten, että hyvä koulu voi merkittävästi tasoittaa kotiympäristön vaikutusta.
Lisäksi monissa maahanmuuttajaperheissä on mitä todennäköisimmin paljon lahjakkuuspotentiaalia. Monet maahanmuuttajat tulevat oloista, joissa ei ole välttämättä ollut mahdollisuus käydä koulua kykyjensä mukaan. Ja vaikka koulunkäyntiin ja tutkinnon hankkimiseen olisi ollutkin mahdollisuus, ei sitä tutkintoa välttämättä arvosteta Suomessa, joten perheen sosiaalinen asema on Suomessa selvästi alempi kuin mihin vanhempien kyvyt olisivat riittäneet. Jos näiden perheiden lapset pääsevät tarpeeksi hyvään kouluun (eivätkä joudu johonkin eriytymisen vuoksi heikoksi joutuneeseen kouluun), parantaa se huomattavasti heidän mahdollisuuksiaan päästä ammattiin ja työhön, jossa he hyödyttävät koko yhteiskuntaa.
“Siellä on suosittu yksityisiä kouluja julkisten koulujen vaihtoehtona ja seurauksena on ollut koulujen vielä jyrkempi eriytyminen ja surkea menestys Pisa-vertailussa, jossa Ruotsin tulokset ovat vajonneet nyt jo Yhdysvaltainkin alapuolelle.”
Onko tästä ihan oikeaa evidenssiä?
Suomessa Pisa-tulokset ovat kyetty pudottamaan ilman noita yksityisiä kouluja.
Riippuu kansantaloustieteen suuntauksesta, ja keneltä asiaa kysyy. Yhdysvalloissa tätä “vasemmistolaisen” ja “oikeistolaisen” tulkintojen taistelua käydään par’aikaa. Periaate taustalla on se, onko tuloerojen kasvu hyvä vai kannattaako tasata varallisuutta, jotta kuluttajia on enemmän. Peruskouluideahan on pitkälti syntynyt juuri jälkimmäisestä. Nykynäkemys sitten on jonkinlainen sekametelisoppa.
“Puutetta Yhdysvallat joutuu paikkaamaan mittavalla aivotuonnilla. Maan korkeakouluissa opiskelee jo 760 000 ulkomailta haalittua lahjakasta opiskelijaa.”
Siis joudutaan “haalimaan”. “Ette viittis tulla meille opiskelemaan”
Kyllä kai näillä haalituilla opiskelijoilla on jotain omaa halukkuuttakin ollut. Itse asiassa USan opiskelmaan on kova pyrky. Nyt monet ovat joutuneet tiukempien turvallisuusviraston määräysten takia hakemaan opiskelupaikat muista maista. Se ei kuitenkaan ole vähentäntyt halukkuutta opiskella USAssa.
Muuten, tässä olisi Suomellakin tienaamisen paikka. Tarjota hyvää opetusta sopivaan hintaan.
Ei varmasti. Eniten eroja tuottaa oppilasrakenne.
Tuoreen tutkimuksen mukaan sosiaalinen liikkuvuus EI ole hidastunut Yhdysvalloissa, vaan se on pysynyt ennallaan. Tutkimusta Is The United States Still A Land Of Opportunity Recent Trends In Intergenerational Mobility ovat olleet tekemässä mm. sellaiset taloustieteen kuuluisuudet kuin Emmanuel Saez ja Raj Chetty (joka sai viime vuonna John Bates Clark ‑mitalin). Lainaus tutkimuksen abstraktista:
“Based on all of these measures, we find that children entering the labor market today have the same chances of moving up in the income distribution (relative to their parents) as children born in the 1970s.”
Olen Osmon kanssa samaa mieltä tavoitteesta ja keinotkin ovat OK.
Mutta, vähän voisi sitä koulujen valintaa rajoittaa ihan siksikin, että ei ole kunnallistalouden kannalta fiksua ylläpitää yhtä oppilasta varten lähikoulun ja eliittikoulun oppilaspaikkaa. Vantaa esimerkiksi ei tarjoa kovin paljon mahdollisuuksia koulunvaihtoon: ei ole tilaa.
Kun asuinalueen tiikeriäideille selviää, että omaa lasta ei saakaan krunikan balettiin tai kaisiksen kiinankurssille, vaan on tyydyttävä omaan lähikouluun, ehkä heidän energiansa kohdistuisi siihen, että oman alueen koulu olisi mahdollisimman hyvä.
Tähän kun yhdistäisi 1x — 10X positiivisen diskriminaation, niin koulujen erot tasoittuisivat aika nopeasti, ja vanhempien ei tarvitsisi ruveta suunnittelemaan koulushoppailua jo ultraäänessä.(Luultavasti valtaosa vanhemmista pitää koulushoppailua ikävänä puuhana, ja jos he voisivat luottaa lähikouluun, iso stressi poistuisi.)
Touko Mettinen
Millä tahansa voisi tienata, jos pystyy tarjomaan hyvää sopuhintaan ja vielä voitolla. Valitettavasti en näe mitä erityisiä mahdollisuuksia Suomella tähän olisi. Kolutus yliopisto/ammattikorkeatasolla kai on (huonoimmat paikat poislukien) lähinnä tasoa ‘kohtuullinen’, ja kun tähän yhdistetään luontainen syrjäisyys oudolla kielellä sellaisten ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä, jotka olisivat valmiita koulutuksestaan maksamaan (enempää kuin muuten Schengen-oleskeluluvasta) on kovin pieni.
Ihanko oikeasti lataat itsestäänselvyytenä että lahjakkuus on täysin periytyvää? Ja pointtihan oli että se kierto menee rikki, jos kuolujärjestelmä eriarvoistuu.
En tiedä liittyykö asia millään tavoin aiheeseen, mutta ainakin kestävyysvajeeseen se liittyy:
N. 20 vuotta sitten olin koulussa, jossa oppilaita oli noin 400 kpl: tta.
Oli opetukseen osallistuva rehtori ja yksi toimistosihteeri.
Aloitettuani uuden opiskelun 1,5 vuotta sitten, niin muutos on ollut aikamoinen:
Useita vararehtoreita, jotka eivät osallistu opetukseen, useita koulutuspäälliköitä, jotka eivät osallistu opetukseen, sekä opintotoimistoja, joissa kussakin on vähintään 3hlöä.
Sekä tietysti “pääkallopaikka”, jossa on Rehtoreitten rehtori etc.
Ainakin hallinto on paisunut järjettömäksi 20 vuodessa.
Ei opetusresurssit tuota ratkaise. Hyvät vanhemmat haluavat lapsensa samaan kouluun muiden hyvien vanhempien lasten kanssa. He haluavat että lapset sosiaalistuvat vähän parempaan elämään.
Ei tätä ratkaista muuten kuin asuinalueiden eriytyminen katkaisemalla.
Vähän opintoalasta riippuen opiskelijoista merkittävä osa alkaa olla ulkomaalaisia Suomessakin. Viimeksi luennoimallani yliopistokurssilla (tekninen ala) nimien perusteella yli puolet ilmoittautuneista oli ulkomaalaisia.
Tämä näkyy myös opetuskielessä. Muistaakseni ainakin TTY on ilmoittanut aikeekseen muuttaa pääasialliseksi opetuskielekseen englannin vuoteen 2020 mennessä. Tämä tosin voi vielä törmätä tiettyihin juridisiin esteisiin.
Käytännössä suunta on teknis-luonnontieteellisillä aloilla peruskurssien ulkopuolella voimakkaasti kohti englanninkielistä opetusta, koska ulkomaisten tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden lisääntyessä suomea ja ruotsia taitamattomien opettajien määrä lisääntyy.
Ulkomaalaisten opiskelijoiden maksut Suomessa ovat toistaiseksi olleet hyvin edullisia, joten hinnan ja laadun suhde on ollut erinomainen. Tämä on johtanut siihen, että tulijoita on paljon, mutta ulkomaalainen opiskelija-aines ei pääsääntöisesti ole mitenkään erityisen kyvykästä verrattuna kotimaiseen ainekseen.
Hyvin yksinkertainen analyysi voisi olla se, että fiksuimmat hakeutuvat muualle ja huonoja meidän ei tarvitse ottaa. Hinnalla voimme säätää lähinnä tulijoiden määrää alaspäin. Laadussa taas on vaikea päästä ylöspäin. Maailmalla kaikki länsimaat mielellään ottavat hyviä opiskelijoita vastaan, eikä meillä ole kummoisia valtteja siinä kilpailussa.
Tässä kuvassa Suomi ei ole kuorimassa aivan pintakermaa, mutta siitäkin on todennäköisesti hyötyä, että koulutamme perusfiksuja ulkomaalaisia, koska osa jää Suomeen ja loput luovat verkostoja. Huipuista kilpailemiseen meillä ei kuitenkaan oikein ole mahdollisuuksia kuin yksittäisillä kapeilla aloilla.
Tapasin sattumalta enlantilaisen opettajan, hän kertoi, että Britanniassa valmistuvat opettajiksi 21v iässä. En tiedä minkä ikäisinä Suomessa, arvelen että aika paljon vanhempina. Luulen että opiskeluajat ovat venyneet enempi sosiaalisen nousun halusta kuin tarpeesta.
Vanhempien merkitys (nykyään erityisesti muunkin kuin heidän lompakkonsa paksuuden osalta) lastensa koulunkäynnille on varmasti ensiarvoinen, mutta hankala minun on nähdä miten he voisivat kokea voivansa kovin paljoa vaikuttaa oman asuinalueensa koulun tasoon (mukaan lukien, mutta ei rajoittuen tapauksiin, joissa oppilaista kovin monella opetuskielen hallinta on puutteellista). Omaan asuinalueeseensa he voivat kylläkin vaikuttaa. Ulkomailta muistelen esimerkkejä kaduista, joilla läntisen ja itäisen puolen taloilla on selvä hintaero, kun koulupiirin raja menee siitä välistä.
Lahjakkuus periytyy sekä geneettisesti että ympäristön kautta, kummastakin on näyttöä. (Siitäkin on näyttöä, että erityislahjakkuus ei yleensä periydy geneettisesti.)
Jos mennään asuinpaikan mukaan erottelevaan koulujärjestelmään, koulupaikat jaetaan olennaisesti vanhempien kiinnostuksen ja varallisuuden perusteella. Kiinostuksen voisi vielä tulkita osaksi lahjakkuutta, varallisuutta ei kuitenkaan.
Varallisuudella on korrelaatio lahjakkuuden kanssa, mutta korrelaatio menee monessa tapauksessa rikki. Maahanmuuttajien kohdalla vanhempien koulutus ei ole määräytynyt meritokraattisesti, ja voihan kantasuomalaisillakin olla esimerkiksi sairauden, ammatinvalinnan tmv. syyn vuoksi köyhyyttä. Toisaalta varallaisuus voi seurata jostain aivan muusta kuin akateemisesta lahjakkuudesta (perintö, lottovoitto, NHL, jne.)
Jos mietitään resurssien jakoa, siihenkään ole itsestäänselviä vastauksia. Oppimisvaikeuksista kärsivälle sosiaalisesti huono-osaisen perheen lapselle ammattitutkinto voi olla sekä henkilökohtaisesti että yhteiskunnalle hyvinkin suuri voitto. Siihen verrattuna sillä ei välttämättä ole väliä, tuleeko opettaja Möttösen tyttärestä tradenomi vai ekonomi.
Toisessa päässä ongelmana on se, että lahjakkaiden aikaa ei kannattaisi tuhlata seinien tuijotteluun ja kumien heittelyyn, kun opetuksen fokus on peräpään opettamisessa.
Veikkaisin, että suurimalle osalle lähikoulujen hyljeksijöistä suurin syy on integroitu opetus, jossa opetusryhmien heterogeenisyys alkaa faktuaalisestikin haitata opetusta. Voin itsekin tunnustaa, että en laittaisi lastani sellaiseen lähikouluun, jossa akateeminen eteneminen hidastuu muiden oppilaiden vuoksi.
Vastaväite tälle on se, että heterogeenisyys tuo vain rikkautta ja sitä myötä hyödyllistä oppia. Asia olisi kuitenkin tutkimuksellisesti helppo selvittää, jos se ihan oikeasti haluttaisiin selvittää.
Peruskoulujen erilaisuus ei muuten ole uusi ilmiö. Jo aikaa sitten kaupunkilukioiden opettajat osasivat kertoa, että sama keskiarvo vaati erilaista suoriutumista eri peruskouluissa.
Ei kaikki lahjakkaat mene automaattisesti yliopistoon tai teknilliseen yliopistoon ja sieltä johtotehtäviin.
Moni lahjakas kuolee yliannostukseen, kapakkatappeluun tai ihan vain ajamalla rekkaa päin.
Moni ei edes tiedä olevansa lahjakas, kun ei ole koskaan sattunut kokeilemaan oikeaa asiaa.
Tuloluokka ei kerro yhtään mitään lahjakkuudesta.
Maailma on täynnä hihhuleita ja totaalisen imbesillejä rikkaita. Rahalla saa ja hevosella pääsee.
Jos sitten ihmisten perimään mennään, niin lapsukaisen lahjakkuuteen vaikuttaa varmasti moni muukin tekijä, kuin isukin ja äidin todistukset ja pankkitilin saldo.……
Lahjakkuus on periytyvää, mutta periytyminen on tilastollista, eikä suoraviivaisen determinististä. Tilastollisia ovat myös “alemmat” ja “ylemmät” luokat. Jos kierto toimii, se takaa, että alemmista luokista löytyy tasaiseen tahtiin lahjakkuuksia, vaikka tietysti harvemmin kuin ylemmistä luokista, vaikka ne lahjakkuudet noukittaisiinkin pois. Eikä pidä unohtaa sitä, että suurin osa ihmisistä on tilastollisesti varsin keskinkertaisia.
Kasvatuksella on iso merkitys. Jos perheessä arvostetaan koulutusta, keskinkertaisempikin lapsi voi pärjätä hyvin, mutta toisaalta perheessä, jossa koulutusta ei arvosteta, lahjakas lapsi saattaa hukata kykynsä. Peruskoulun tehtävä on varmistaa, että kaikille annetaan tilaisuus hyödyntää lahjakkuutensa parhaalla mahdollisella tavalla.
Hyvät oppilaat houkuttelevat hyviä opettajia, ja päinvastoin.
Tietysti on sellaisiakin hyviä opettajia, jotka pitävät haasteista ja erityislasten opettamisesta, mutta erityisopetukseenhan ei enää haluta haaskata rahaa, vaan kaikki oppilaat, ne heikommatkin, halutaan integroida normaaliin opetukseen.
Kuvitteletko tosiaan, että asuinalueen tiikeriäidit tyytyvät lähettämään lapsensa lähikouluun, jos se heidän mielestään ei ole tarpeeksi hyvä. Eivät todellakaan, vaan (jos koulun vaihto ei ole muuten mahdollista) he muuttavat asumaan mielestään paremman koulun alueelle tai ainakin hankkivat tuolta alueelta yksiön ja siirtävät perheensä kirjat sinne.
Jos lahjakkuuden tuhlaamisesta halutaan puhua, kannattaa muistaa, että suomalainen koulu on poikkeuksellisen epätasa-arvoinen. Pojat ovat lukemisessa puolitoista vuotta tyttöjä jäljessä. Ero on OECD-maiden suurin.
Siis: OECD-maiden suurin (ehkä jopa maailman suurin, kun miettii, että OECD-maiden ulkopuolella koulut tuskin yleisesti suosivat tyttöjen oppimista yhtä voimakkaasti kuin rikkaissa maissa).
Ei ihme, että tyyppillisesti erityislukioiden oppilaista 80–90% on tyttöjä (jossain matikkalukiossa vähemmän mutta yli puolet). Yliopistoissa ero tasoittuu, mutta trendi on sielläkin huolestuttava. Esimerkiksi Tampereen yliopiston opiskelijoista miehiä on enää hiukan päälle 30 prosenttia.
Toki jostain lähiökoulujen vaikeuksistakin kannattaa huolestua. Mutta eiköhän niissä ole kyse pienehköstä ongelmasta, kun sitä vertaa poikien ja erityisesti huono-osasaiten poikien kouluongelmista. Myös lahjakkuuden haaskaamisen mutta etenkin syrjäytymisen vinkkelistä.
Tippumisriskisten poikien auttamisen keinot sitä paitsi tiedetään. “Gettoutuminen” sen sijaan etenee kuin luonnonvoima, jos muiden maiden kokemuksista voi jotain päätellä.
Jos koululle annetaan tuntuvaa lisärahoitusta muita kouluja huonompien tulosten perusteella, millaisen kannustimen tämä luo kouluille kehittää opetustaan?
En nyt olisi yhtä varma.
Eräässä lehdessä, muistaakseni The Economistissa referoitiin taannoin laajaa tutkimusta, jossa mm. seurattiin, mitä tapahtuu, kun opettaja vaihtaa koulua. Selkeä tulos oli, että oppimistulos seuraa opettajaa olipa vaihdos vaikeasta koulusta helppoon tai päinvastoin.
Tämä tietysti kärjistää tilannetta, sillä “hyvät” koulut yrittävät kaikin keinoin rekrytoida hyviksi todettuja opettajia. Näin on ollut iät ja ajat.
Näin sivusta seuranneena ongelma on moniaiheinen:
fiksut vanhemmat haluavat lapsensa mahdollisen “fiksuun” kouluun. Kukaan ei esimerkiksi halua Tampereella lastaan vaikkapa kouluun X, vaan peruskouluissa on Tampereellakin eroja huomattavasti. Parhaimmat peruskoulut löytyvät lukioiden ohella keskustasta. Harva vähän paremmin toimeentuleva laittaa lapsensa ongelmien pesään, jossa opettajat saavat jo ala-asteella kyytiä raivoavilta ja selvästi henkisesti pahoinvoivilta pilteiltä, joiden vanhempien elämää monesti varjostavat piittaamattomuus, vähävaraisuus ja monesti myös päihteet.
Eriarvoisuus ja maahanmuuttajien lapset aiheuttavatkin aivovuodon: kun köyhemmillä tai muuten kieltä hallitsemattomilla ihmisiltä tulee samanlailla vanhempia seuraavia häirikkö-lapsia, on kierre oikeasti valmis. Kuka vähänkin älykkäämpi ihminen haluaa laittaa lapsensa kouluun tekemään ehkäpä elämänsä tärkeintä asiaa eli oppimista samaan aikaan kun välitunneilla saa varoja muita oppilaita ja tunneilla katsella opettajan jopa suoranaista hakkaamista? Vastaus on yksinkertainen: ei kukaan.
Lähiökoulu, jossa on ainakin 7 eri kielen tulkkia vanhempainillassa on karu totuus näissä Itä- ja Pohjois-Helsingin kouluissa, jotka on pitkään ollut tiettyjen sosiaalisten ryhmien asuttamia. Luokkakoot voivat olla isoja, poikani aloitti 25 hengen luokassa, ja niissä osa lapsista ei osaa suomea, koska kotona puhutaan omaa äidinkieltä.
Vanhempaintoimikuntiin ei löydy aktiivisia vanhempia, kun ei osaa selittää kaikille kansallisuuksille heidän kielellään miksi järjestetään limudiskoja.
Tämä on lopputulos siitä miten Helsingissä sijoitetaan eri sosioekonomisia ihmisiä lähiöihin. On vaikea kuvitella Ullanlinnaan joukkoa työttömiä notkumaan lähikaupan ulkopuolelle kaljakasseineen ja nuoria räppään mopoilla liimapäissään. En silti vaihtanut lapseni koulua, vaikka hän on musiikillisesti lahjakas ja olisi todennäköisesti päässyt soveltuvuuskokeista läpi. Miksi? Koska lahjakkaan lapsen vanhemmat voivat itse kantaa vastuuta opettamisesta ja taata näin ehkä jopa opettavaisemman oppimisympäristön kuin tavisten koulussa kuvataidepainoitteisessa opetuksessa. Siis kaiken lisäksi vekarani oppii suvaitsevaisuutta ja kansainvälisyyttä paremmin kui noihin valtakansan valloittamissa kouluissa. Sitä paitsi, asema luokkansa parhaana on aika taattu. Hyvä opettaja huomioi nämä hyvät, ettei tule turhautuneisuutta. Ja saa lapsuutensa olla vähän pidempään ilman kilpailua. On siis puolensa ja puolensa. En koe, etteikö lapseni ole saanut riittävää ja laadukasta opetusta. Toisaalta enhän voi tietää, miten olisi pärjännyt muualla, kun emme ole kokeilleet. Mut tuskin tasoerot nyt niin kovat ole?
Yhdysvalloissa on käsitelty tätä asiaa paljonkin. Netistä löytyy paljon juttuja Afroamerikkalaisen kulttuurin heikosta suhteesta koulutukseen, ihan korkeimpia tasoja myöten.
http://thinkprogress.org/alyssa/2013/05/17/2030061/michelle-obama-encourages-african-american-students-to-stop-aspiring-to-be-a-baller-or-a-rapper/
Karkeasti yleistäen USA:n mustat asuvat omilla alueillaan, käyvät omia koulujaan eivätkä keskimäärin arvosta koulutusta, tai pyri akateemiselle uralle.
Ruotsin Pisa-tulosten taustalta löytyy ihan vastaavia syitä. Ruotsissa on paljon maahanmuuttajia, jotka eivät näytä arvostavan koulutusta, tai halua sopeutua kulttuuriin.
Suomessa (Helsingissä) kehitys näyttää menevän samaan suuntaan, osittain samoista syistä. Miksei haluta myöntää että monikulttuurinen maahanmuutto tietynlaisista kulttuureista ei oikein sovellu skandinaaviseen tasapäiseen homogeeniseen kulttuuriin?
Ongelma on siis myös tiettyjen ihmisryhmien kulttuurissa. Vai onko se ongelma? Onko koripalloilu tai räppäys lopulta huonompaa kuin keskinkertainen akateeminen tusinatutkimus, joka joutaa arkistoihin pölyttymään? Mihin niitä henkisiä voimavaroja tarvitaan, jos ne USAssakin menevät pitkälti sotateollisuuden pyörittämiseen ja talouskasvuun, joka johtaa vain väestönkasvuun ja kriiseihin.
Nuorempi poikani suoritti lukionsa Olarin luonnontiedelukiossa. Äiti kuljetti hänet kouluun, sillä Kirkkonummelta olsi olltu mahdoton amtka julksilla sinne. (Koulu on todella sivussa Länsiväylältä.)
Hyvä ratkaisu. Hän vältti virheen, joka vei isukin turmioon: Totesi ajoissa olevansa vain keskilahjakas.
Meidän koulussamme painotusluokkien tulon jälkeen (teimme toki muitakin toimenpiteitä) oman alueen oppilaista koulumme valimmeiden osuus kasvoi vähän päälle viidestäkymmenestä prosentista lähes kahdeksaankymmeneen. Eli vanhemmat valitsivat painotusluokan erikoikoulun tilalta. Todellinen motivaatio suurimmalla osalla varsinkin pienten lasten kohdalla on mielikuvissa laadukkaamman rymän saaminen.
Todellakin paras tapa auttaa kouluja on positiivinen diskriminointi. Muutamien köyhimpien alueiden kohdalla voisi olla mielkästä pitää koulu alueella vain ensimmäiset kaksi vuotta. Kolmas luokka on lapsen kehityksen kannalta parempi vaihe kuin viides tai seitsämäs luokka siirtyä uuteen ympäristöön. Varsinkin siirtyä sinne ulkomaalaisena tai köyhänä..
On kahdenlaisia valintoja: esimerkiksi musiikki- tai kuvataidepainotukseen mennään soveltuvuuskokeen kautta, mutta kielivalinnat tehdään sen mukaan, mitä kieltä vanhemmat nyt sattuvat haluamaan jälkikasvunsa opiskelevan. Jälkimmäisessä tapauksessa valinnat voi tehdä koulunvaihtoa silmällä pitäen, mutta soveltuvuuskokeessa pitää osatakin jotain.
Suomessa akateemiset valmistuvat kortistoon,
Helsingissä on
— 45000 akateemista työtöntä
Mihin tehtäviin Osmo ajattelee nuoret sijoittaa ??
Mihin tehtäviin Osmo ajattelee nuoret sijoittaa ??
Mihin perustuu väite, että Helsingissä olisi 45 000 akateemista työtöntä? Viimeisessä laskennassa työttömiä oli yhteensä Helsingissä 27 000.
Virkoihin pääsee vain puolueiden kautta ja riittävän tunnollisen työn kautta, esim Kevan johtajaksi pääsee ilman koulutusta jos on riittävän kunnollinen puolueen jäsen.
Paskaa jauhamalla ja korruptiolla pääsee tässä maassa eteenpäin eikä koulutuksella . Ja paskanjauhamisesta maksetaan hyvin kuten olet varmaan huomannut , Osmo, 50k kk . Koulutus ei kannata eikä työnteko vaan paskanjauhaminen ja siitä maksetaan, eikö niin Osmo?
Näin. Mutta tärkeä kynnys yhteiskunnan kannalta on siinä, tuleeko Möttösen tyttärestä tradenomi vai tradenomikoulutuksen keskeyttänyt pätkätöillä kitkuttelija. Jos koulupäivä keskittyy takarivin adhd-pettereiden kaitsemiseen, opiskelun syvemmästä merkityksellisyydestä saattaa tälle tyttärelle noin niinkuin yleisemminkin jäädä vaisu tunne. Joten todennäköisyys lopettaa kesken kasvaa, etenkin jos kotona ei opiskelua painoteta.
Sosiaalisesti huono-osaisten luokkaretki koulutuksen kautta ylös on hieno juttu monella tapaa, mutta ei se kansallista kilpailukykyä juuri auta. Menestys edellyttää ikäluokan parhaan aineksen seulomista taustasta riippumatta, ja heille tarjottavaa laadukasta koulutusta toimivassa työympäristössä.
Positiivinen diskriminaatio on fiksua, jos sen avulla ehkäistään syrjäytymistä. Vielä fiksumpaa se on, mikäli tällä samalla resurssilla löydetään myös käyttämätöntä lahjakkuuspotentiaalia. Näille lahjakkaille sitten vielä kunnon stipendisysteemi tms. menetelmä, että saavat opiskeltua kykyjensä mukaisesti.
Tai sitten äiti on jo muuttanut joko kantakaupunkiin tai johonkin muuhun kuntaan kuin Helsinki, Espoo tai Vantaa, jolloin hän voi olla varma siitä lapsi pääsee hyvään kouluun.
Maahanmuuttajien keskittyminen tiettyihin kouluihin on vakava ongelma jo nyt. Kolmessa helsinkiläiskoulussa on jo nyt enemmistö maahanmuuttajia.
Kun koulussa enemmistö on maahanmuuttajia, monet vanhemmat siirtävät lapsensa pois koulusta, ja nämä vanhemmat ovat luultavasti niitä jotka eniten välittävät asioista ja ovat koulutetetumpia.
Kun koulussa on enemmistö maahanmuuttajia, ja kanta-aines on keskimääräistä vähemmän akateemisesti koulutetttujen vanhempien lapsia, se ei palvele ketään, ei lähikouluansa käyviä kantaväestöön kuuluvia eikä maahanmuuttajia.
Jos minulla olisi lapsi ja asuisin alueella, jossa lähikoulussa on maahanmuuttajia 54,3 %, eikä lapsen koulun vaihto toiseen olisi mahdollista, muuttaisin vaikkapa Keravalle. (Tällä hetkellä tällä alueella vaihtaa muualle 47,8 %.)
O.S: “Helsingin opetusvirastolla määräraha positiiviseen diskriminointiin eli siihen, että kouluille, joissa oppilaiden tausta on heikompi, annetaan enemmän rahaa.”
Todella hyvä linja , mutta aina tulee se mutta. Miksi kuntien täytyy satsata ylimääräistä rahaa koulutukseen, kun heikkenevä kehitys ei ole kuntien syytä?
Soininvaarakin kiertää vaikeaa “heikompi tausta” aihetta kuin kissa kuumaa puuroa. Poliittinen korrektius ja hys hys ‑kulttuuri estää sanomasta todellista syytä. Mikä on heikompi tausta ja mistä sen syyt juontuvat?
Meillä on kotosuomessa oma heikomman taustan ryhmä tunnetuista syistä. En avaa sitä tämän enempää. Viimekertaiset Pisa-tulokset osoittivat, että meillä on ongelma saada maahanmuuttajataustaiset oppilaat samalle tasolle kuin kantasuomalaiset.
Tämä ei ole rasismia, vaan kylmä fakta. Opetukseen kunkin oppilaan omalla kielellä on satsattava lisää rahaa miljoonatolkulla, eikä se ole kuntien tehtävä.
Yleiseti keskusteluissa vaaditaan, että meidän on otettava pakolaisia vastaan Ruotsin tavoin, kymmeniä tuhansia. En vastusta sitä millään muotoa, mutta sellainen maksaa oikeasti rahaa. Sitä eivät tunnu tajuavan päättäjät eivätkä kiintiön nostamisen puolesta puhuvat.
Tämä koulutuksen tasa-arvoon liittyvä vaje on yksi konkreettinen esimerkki siitä, missä lisäkustannuksia syntyy. Kannatan siis vankasti pakolaisten tuloa Suomeen ja valtiovallan lisäbudjetointia kaikille hallintosektoreille.
Erityisesti tämä tuo lisää työpaikkoja opetusalalle valtiovallan miljoonasatsauksen avittamana.Jotakin panostuksia valtio onkin tehnyt, mutta kuten olemme saaneet huomata, ne ovat aivan liian vaatimattomia.
Toivottavasti Soininvaara julkaisee edelläolevan kommentin, eikä pohjoiskorealainen sensuuri iske.
“**Hyvänen aika. Kyllä se lahjakkuus nyt vaan _on_ periytyvää**”
Epäilemättä lahjakkuus on myös periytyvää, mutta koulutuspolitiikalla pystytään vaikuttamaan siihen, kuinka ihmiset pystyvät lahjakkuuspotentiaalinsa hyödyntämään. Selvä enemmistö ihmisistä sijoittuu älykkyydeltään keskitasolle, jolloin koulutuksen merkitys on suuri.
Olen käynyt lukioni pienessä maaseutulukiossa, joka pian lakkautetaan. Valinnaisuutta ei ollut, ja jotkut oppilaat kävivät koulua kaukaa. Välissä oli sekä taksi- että bussimatka.
Oppilaiden vanhemmista hyvin harvat olivat akateemisia. Sen sijaan paljon oli maanviljelijöitä ja paikallisen kylää elättävän tehtaan duunareita.
Luokaltani kuitenkin useampi luki maisteriksi ja diplomi-insinööriksi. Lääkäreiksi opiskeli kaksi (kummatkin maatilalta) ja yksi näyttää ehtineen filosofian tohtoriksikin. Lisäksi on paljon ammattikorkeakoulun käyneitä.
Lukioni on sijoittunut sen koko huomioiden hyvin kansallisissa lukiovertailuissa. Opetus olikin hyvää. Sen kummempia krumeluureja siihen ei kuulunut, mutta opiskelurauha pyrittiin pitämään yllä ja opettajat olivat kannustavia.
Kun tällaisesta työläistaustaisesta lukiosta pystytään hyvällä prosentilla tuottamaan korkeakoulutettuja, niin minusta se kertoo siitä, että koulutuksessa ei pidä lähteä liiaksi eriyttämään tai maalailemaan etukäteen ihmisiä lokeroihin. Sen sijaan on keskityttävä siihen, että oppilaat löytävät oman potentiaalinsa.
En usko, että oman lukioni menestys perustui oppilasaineksen älylliseen paremmuuteen. Pikemminkin lääkäreitä, maistereita ja diplomi-insinöörejä tuli siksi, että taustalla oli tervehenkinen mutta liioittelematon työnteon kulttuuri. Kun maatalon tyttö on lapsesta saakka oppinut tekemään töitä muiden mukana ja nousemaan aikaisin ylös, niin sillä samalla työnteon kulttuurilla sujuu mainiosti koulunkäyntikin.
Nykyisessä koulutuskeskustelussa on jos jonkinlaista polkua, haaraa, analyysiä ja luovaa ideaa, mutta valitettavan vähälle on jäänyt keskustelu ihan rehellisestä työnteosta, ahkeruudesta. Tällainen ahkeruus on voima, jolla keskitasoiset ihmiset voivat päästä elämässään vaikka kuinka pitkälle, pitemmälle kuin heitä lahjakkaammat, koska lahjakkuus itsessään ei mihinkään vie. Eteenpäin pääseminen vaatii aina työn tekemistä.
Tiedät kyllä, mikä niitä kouluja Ruotsissa eriyttää ja Pisa-tuloksia tiputtaa. Tiedät myös, mitä linjoja pitkin oppimistulokset Yhdysvalloissa ovat hyvin hajaantuneita. “Joutuu paikkaamaan” on mielenkiintoinen sanavalinta Yhdysvaltoihin suuntautuvan lahjakkaiden nuorten opiskelijoiden muuttovirran kuvaamiseksi. Yhdysvallat joutuu ottamaan tulijoita, jotka takaavat sen, että maa jatkossakin on yksityisine yliopistoineen tieteen ja teknologian ykkösmaa. Et oikeasti väitä, että lahjakkaat tulijat paikkaavat sitä, että getoissa ja trailer-parkeissa ei ole itäsaksalaista peruskoulua. Mutta väität kuitenkin. Suomen hyviä tuloksia ei ole selittänyt yksinään peruskoulu vaan tasainen oppilasaine on tästä irrallinen muuttuja, kuten on se, että suomi on natiiville helppo kieli oppia (paljon helpompi kuin englanti, saati kiina), koska suomea kirjoitetaan niin kuin puhutaan, ja lisäapua on vielä siitä, että meillä ohjelmat on tekstitetty eikä spiikattu päälle.
Pisa mittaa peruskoulun hyvyyttä, jos koulujärjestelmän hyvyyden mitta on se, että mahdollisimman suuri osa osaa ainakin välttävästi, eikä epäonnistujia juuri ole. Pisassa ei ole skaalaa ylöspäin. Minusta hyvän koulujärjestelmän määritelmä olisi se, että oppilaille pyrittäisiin tarjoamaan lahjakkuutensa mukaista opiskelua. Sen peruskoulu on hyvin tehokkaasti tuhonnut.
Miten luulet, että vaikuttaisi pidemmällä aikavälillä suomalaiseen yrittämiseen, tutkimukseen, kirjallisuuteen, jos lahjakkain n. 5% saisi edetä paljon nykyistä nopeammin ja motivoivasti. Etkö usko, että akateemisen, tieteellisen, matemaattisen potentiaalin esiin saamiseen liittyy vastaavia edellytyksiä kuin esimerkiksi viulunsoittajilla tai jääkiekkoilijoilla? Vain lahjakkaista tulee huippuja ja heistä vain jos ovat aloittaneet tarpeeksi nuorina ja tehneet riittävästi töitä. Miksi et usko, että sama pätisi myös laajemmin?
Eikä sitä potentiaalia saada irti ilman peruskouluajattelusta luopumista.
Nuorten lahjakkaiden oppilaiden, joilla oikeissa olosuhteissa olisi todella intoa ja kykyä oppia, tukemisen sijaan haluat antaa kymmenen kertaa enemmän koulujen segregoitumisen torjuntaan. Hukkaan menevää rahaa, koska ne segregoitumista aiheuttavat tekijät eivät sillä rahalla muutu. Kyse kun ei ole siitä koulusta itsessään vaan oppilasaineksesta. Annetaan rahaa oppilaille, jotka kaikkein vähiten haluavat oppia. Olivat syyt sitten kulttuurissa, perimässä, vertaispaineessa tai kotitaustoissa, niin korrelaatio on vahva ja pysyy vahvana ylisukupolvisesti. Näin on Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Eivätkä positiivisen diskriminaation rahat ole mikään uusi idea ongelman korjaamiseksi. Ei toimi. Valtavillakaan panostuksilla ei ole saatu kuin vähäistä muutosta oppimistulosten hyvin vahvaan etniseen ja sosiaaliluokkaiseen hajontaan.
Eli ratkaisu ei ole se, että painostetaan niiden lasten, joilla olisi halua oppia, äitejä etteivät veisi lapsiaan kouluihin, joissa on oppimiseen paremmat edellytykset. Niin ainoastaan yrität luoda kaksi ongelmaa sen aiemman yhden tilalle.
Milloin sinusta tuli vasemmistolainen?
Osmolla menee kyllä nyt syyt ja seuraukset ihan sekaisin. Ainoa asia mistä olen samaa mieltä, on sosiaalisen liikkuvuuden takaamisen tärkeys.
Vanha järjestelmä takasi sen paremmin kuin nykyinen! Vanhassa järjestelmässä ei ollut umpiperiä, vaan ammattikoulun rehtori soitti opiston rehtorille ja opiston rehtori korkeakoulun rehtorille, kun katsoi jonkun oppilaan olevan selvästi kehityskelpoinen. Tunnen sukulaisia, jotka ovat menneet eteenpäin juuri tällä tavalla, eli kyse ei ole mistään teoriasta.
Se että USA:n koulutusjärjestelmä kykenee yhä pumppaamaan ennenkaikkea Aasiasta, mutta myös Euroopasta parasta opiskelija ainesta, ei voi olla näkymättä tulevaisuudessa. Se vaan on niin, että me emme ole samanlaisia. Ei Harvardikaan olisi Harvard, jos se joutuisi ottamaan opiskelijoiksi vain keskiverto amerikkalaisia gaussin käyrän mukaan.
Tämä kannattaa muistaa, kun itse yritämme parantaa omien yliopistojemme tasoa. Ruotsalaisilla on yksi todella hyvä yksikkö, Karoliniska, meillä ei ole yhtään! Tällä väestöpohjalla huippuyliopisto ei voi olla kovin suuri, vaikka aivotuonti saataisiin käyntiin. Ottaen huomioon kaikki tekijät: nykyinen menestys, infra jne, niin panostus kannattaa lähinnä Turun ja/tai Oulun yliopistoihin. Ne rahat, jotka tuhlataan huonoihin peruskouluihin, kannattaa pumpata jompaan kumpaan. Tulos on paljon vaikuttavampi.
Tämän vahingollisen myytin alasampumiseen pitäisi satsata vahvasti, jos siis tarkoitus on väittää, että lähinnä vain lahjakkaat nousevat sosiaalisesti. Oikeastihan sosiaalisen nousun syitä on lukemattomia. Esimerkiksi kauniit naiset päätyvät helposti korkeampaan asemaan vaikka lahjakkuutta ei olisikaan. Se yksinään pyörittää säätykiertoa hamaan tulevaisuuteen, koska kauneus ja henkinen lahjakkuus eivät korreloi geneettisesti.
Mutta ehkä tarkoitus on puhua pelkästään koulutuksen aiheuttamasta sosiaalisesta noususta ja siis väittää, että vain lahjakkaat pärjäävät.
Pötyä. Tutkimukset kertovat selvästi, että keskiverrosti lahjakas päihittää monen älykkään tunnollisuudella eli ahkeruudella. Ja ahkeruus ei siis ole lahjakuuden laji siinä mielessä, että se periytyisi biologisesti ainakaan kovin merkittävästi.
Jos koulu, vanhemmat tai vaikka talonmies onnistuvat istuttamaan vähemmän lahjakkaaseen lisäksi uteliaisuuden, vielä moni muu lahjakas jää taakse.
Metatutkimus aiheesta: http://www.ibtimes.com/curiosity-diligence-good-plain-intelligence-researchers-say-361806
Toki tilastollisesti on niin, että mainitut ‑ja monet muut menestystä edistävät — seikat kasautuvat ylempiin luokkiin. Alemmista luokista pääsee kohoamaan äärimmäisen jakautuneessa yhteiskunnassa vain ikään kuin “sattumalta”, esimerkiksi juuri lahjakkuuden tai vaikka intohimoiseen harrastukseen johdattaneen kaverin avulla.
Väite “lahjakkuuspoolin tyhejenemisestä” ei olekaan vahingollinen myytti siksi, että se kuvaisi eriarvoistumiskehitystä ja “säätykierron” hidastumista tilastollisessa mielessä väärin. Se on vahingollinen antaessaan ymmärtää, että menestyksen eväät olisivat katoamassa alemmista luokista, “lahjattomien poolista”. Se on väärä ja moraaliton väite.
Nämä seikat ovat saaneet minut ajattelemaan, että kouluja pitäisi eriyttää ja niille pitäisi antaa tilaa tehdä kokeiluja. Esimerkiksi — ja palatakseni blogin aiheeseen — “huonoissa lähiökouluissa” oppilaille voisi opettaa ahkeruutta ja uteliaisuutta enemmän kuin yleistietoa. Koska ei ole mitään ylivoimaista tapaa, miten siinä onnistutaan, eri kouluissa ja luokissa kokeiltaisiin erilaisia opetusmenetelmiä, ei kuitenkaan sattunamanvaraisesti vaan järjestelmällisesti. Tuloksista raportoitaisiin ja opettajia kannustettaisiin ja velvotettaisiin keskustelemaan menetelmistä. Parhaat käytännöt leviäisivät.
Työttömyyden laskenta on yksi suomalaisen yhteiskunnan suurimpia huijauksia, josta vastuussa ovat yksinomaan kansanedustajat. Jos työmarkkinat vetäisivät, kotoa siirtyisi työelämään heti noin 50000 naista Helsingissä. Se, että he eivät ole työttömiä on yhteiskunnallinen huijaus.
Lisäksi työttömiä ovat kaikki työttömyyskoulutuksessa olevat tai pätkätöitä tekevät, jotka eivät pysty elättämään itseään. Laskisin työttömiksi myös kaikki helsinkiläiset, jotka saavat asumistukea yms. Jos omalla työllä ei pysty yhteiskunnassamme elättämään itseään ja perhettänsä eikä maksamaan asuntonsa vuokraa, kyse ei ole mistään muusta kuin työttömyydestä.
Työttömyyden käsite on naurettava, kyse on toimeentulosta ja elinkeinosta, josta poliitikot tänä päivänä eivät kanna huolta vaan ainostaan tulonsiirroista. Tulonsiirroilla ei maailmaa pelasteta vaan työllä. Paraikaa toistakymmentä ystävääni istuu kotona kynsiään pureskellen, moni ansiosidonnaisen päivärahakauden päättymistä odotellen.
Helsingin työllisyysaste on 74 %. Jos 50 000 henkeä lisää työllistyisi, työllisyysaste nousisi jonnekin 86 prosenttiin. Sellaista työllisyysastetta ei löydy mistään.
Kannattaa säilyttää käsitteet tarkkoina. On työllisyys, on työttömyys ja on vajaatyöllisyys ja kaikille niille on selkä määritelmänsä.
Ei kierto mene välttämättä rikki, vaikka koulutusjärjestelmä eriarvoistuukin. Tarvitaan vain mekanismi, jolla pystytään lahjakkaat siirtämään pois heikommista kouluista. Sen sijaan että pumpataan rahaa kouluihin joiden aines on heikkoa, kannattaa miettiä mekanismia, jolla pystytään siirtämään paras aines muualle noista kouluista.
Kyllä se vaan niin on että rahaa on helpompi periä kuin älyä ja rahalla pääsee kouluun. Pelkkä älli ei aina riitä:
http://www.theguardian.com/education/2013/jan/26/postgraduates-poor-oxford-wealth-test
Tyäpaikat jakautuvat erilaisiin sen mukaan, kuinka paljon lahjakkuutta ja pätevyyttä niissä tarvitaan. Myös oppiladen lahjakkuus vaihtelee. Nämä seikat tulisi ottaa huomioon koulutuksessa.
Suomen järjestelmä peruskoulun osalta katsoo tilannetta siltä kannalta kuin kaikki olisivat yhtä lahjakkaita ja tulisivat tekemään samaa työtä aikuisina. Maksimaalinen kokonaishyöty saataisiin kunhan vain keskimääräinen työntekijä olisi mahdollimman hyvä.
Todellisuudessa parasta on hyödyntää kaikkien potentiaali niin hyvin kuin mahdollista. Ja tämä tarkoittaa, vastoin yleistä käsitystä, nimen omaan tasoryhmiä: keskiverron mukaan suunniteltu opetus on aivan yhtä epäoptimaalista kellokäyrän molemmilla laidoilla. Jos pelätään, että ryhmittely kouluarvosanojen mukaisesti haaskaisi lahjakkuuksia huonoista oloista, voidaan ryhmittely tehdä älykkyystutkimuksilla.
Kuten jo todettu, tosielämässä tarvitaan erilaisia ihmisiä erilaisiin töihin. Kilpailun kannalta oleellista on etenkin se, kuinka päteviä johtajat ja yrittäjät ovat. Esimerkiksi lähes kaikki viime vuosikymmenien merkittävimmät innovaatiot ovat tulleet Osmon parjaamasta Yhdysvalloista. Kännykän suunnittelijan koulutukseen kannattaa panostaa enemmän kuin kännykän kokajan koulutukseen, alusta alkaen.
Lahjakkuus on rajallisesti periytyvää eli lahjakkuus liudentuusukupolvien myötä-
Ei Einsteinin lapsistakaan tullut uusia einsteineja. Lapista tulaa harvoin vanhempien kaltaisia neroja.
Usalaisessa tutkimuksessa hyvine perheiden keksikertaiset lapsetkin suorittivat korkeakoulututkinnon, mutta yhtä lahjakkaat, köyhistä olista tulevat harvoin.
Hyvvien perheiden lahjakkiasta melkein kaikki suorittivat akateemisen loppututkinnon, köyhien yhtä lahjakkaista lapsista vain n 10 %.
Lahjakkuus ei sinänsä takaa mitään, USA:n älykkäin James Woods , on vain keskinkeratinen B‑elokuvien tähti
Einsteinin esikoinen, tytär Liesner, kuoli vain vuoden ikäisenä. Kolmas lapsista Eduard oli erittäin lahjakas musikaalisesti ja matemaattisesti, mutta sairastui 20-vuotiaana skitsofreniaan.
Toinen lapsista, Hans Albert, ja ainoa josta vertailua voidaan tehdä, oli oman alansa johtavia tutkijoita maailmassa, wikipediasta lainaten:
His doctoral thesis “Bed Load Transport as a Probability Problem” is considered the definitive work on sediment transport.
As an authority in his field, Hans Albert traveled the world to participate in hydraulic engineering conferences.
In tribute to Einstein’s lifelong contributions to the field, his former graduate students published a book of research in his honor in 1972, Sedimentation: Symposium to Honor Professor H.A. Einstein.
In 1988, the American Society of Civil Engineers created the Hans Albert Einstein Award to recognize outstanding achievements in erosion control, sedimentation and/or waterway development.
Se on joillekin niin pirun kova pala, että älykkyys on voimakkaasti periytyvää. Pitää joidenkin ottaa ihan moraalinen nuttura tutisemaan tästä pöyristyessä.
Jopa ulkonäkö ja älykkyys korreloivat. Pöyristykää nyt oikein kovasti, illmantakaa jopa.
http://www.psychologytoday.com/blog/the-scientific-fundamentalist/201012/beautiful-people-really-are-more-intelligent
Kommentissani protestoin juuri tätä työttömyys-käsitteen määritelmää. En ymmärrä, miksi sopeutumiseläkettä saava 44-vuotias entinen kulttuuriministeri ei olisi työtön.
Olemme luoneet koululaisillemme yhteiskunnan, jossa vaikka minkälaisesta superkoulutuksesta ei olekaan hyötyä, koska koulutuksen jälkeisiä työpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla. Yrittäjiä eivät kaikki ole ja yhteiskuntamme ei kannusta yrittäjyyteen edes sen vertaa, että kaupunkisuunnittelijat kaavottaisivat yrittäjille sopivaa kaupunkirakennetta. Helsinkikin kaavoitetaan virkamiehille ja virastoille.
Taloudellisesti aktiiviseen väestöön eli (työvoimaan) luetaan työlliset ja työttömät. EU:n työvoimatutkimuksessa työlliseksi katsotaan vähintään 15-vuotias henkilö, joka viiteviikon aikana työskenteli jonkin verran – vaikka vain tunnin viikossa – maksua, voittoa tai perheen tuloa vastaan.
Lähde: epp.eurostat.ec.europa.eu/statistics_explained/index.php/Employment_statistics/fi
Hieman dekonstruktiota kehiin kaiken tämän lineaarisen logiikan rinnalle.
O.S: “Helsingin opetusvirastolla määräraha positiiviseen diskriminointiin eli siihen, että kouluille, joissa oppilaiden tausta on heikompi, annetaan enemmän rahaa. Toimi on oikean suuntainen, mutta täysin riittämätön. Tähän tarkoitukseen vaivaiset kolme miljoonaa euroa. Paljon vähäpätöisempiin asioihin käytetään rahaa paljon enemmän. Rahan pitäisi olla niin suuri, että vanhemmat voivat luottaa lapsensa saavan lähikoulussa yhtä hyvää opetusta kuin muuallakin. Kannattaisi kymmenkertaistaa.”
Diskriminointi, olkoon se positiivista tai negatiivista on jo ajatuksenakin mieletön peruskoulujen ongelmien ratkaisuun ja oppimistulosten parantamiseen. Asia voidaan hoitaa kuntoon tasorymillä. Heti ensimmäisestä luokasta alkaen oppilaat tulisi jakaa luokkiin ja ryhmiin päiväkodeissa suoritettujen testien perusteella. Parhaiten menestyville oppilaille tulisi taata heidän tasoaan vastaavaa opetusta. Heikoimmille ryhmille voitaisiin antaa erityisopetusta. Heikoimmista ryhmistä olisi oltava mahdollisuus nousta parempiin ryhmiin oppimismenestyksen perusteella ja paremmista ryhmistä voitaisiin siirtää huonommin menestyvät heikompiin ryhmiin. Näinhän työelämässäkin toimitaan. Ei tässä silti tarvittaisi mennä Japanin malliin, jossa jo alle päiväkoti-ikäisillä lapsilla käytetään valmennuskursseja kilpailtaessa parhaista päiväkodeista ja kouluista.
Lapsen koulu tulisi olla aina lähikoulu. Jos tämä malli ei eliittiä tyydyttäisi, niin ainahan on mahdollista perustaa yksityiskoulu. Vuonna 1940 Heikki Herlin, Kustaa Vilkuna ja Ilmari Turja perustivat Itä-Helsinkiin Kulosaaren suomalaisen yhteiskoulun lapsilleen kun siellä oli ainoastaan ruotsinkielinen yhteiskoulu. Kun suomenkielisiä oppilaita ei ollut Kulosaaressa tarpeeksi, niin vahvistusta saatiin lähialueilta, mm. Herttoniemestä. Herttoniemeenkin perustettiin hieman myöhemmin yksityinen yhteiskoulu, joka on eräs harvoista vieläkin toiminnassa olevista yksityiskouluista. Että se siitä paljon solvatusta Itä-Helsingistä.
Kehottaisin muuten näitä Itä-Helsingin solvaajia tekemään veneretken kauppatorilta Herttoniemen rannan ohitse Degerön kanavan kautta, Marjaniemen, Tammisalon ja Vuosaaren rantoja pitkin Karhusaareen ja palamaan sieltä Hevossalmen sillan alitse Jollaksen ja Laajasalon rantoja pitkin takaisin. Näkisivät muutakin kuin keskustan kivikylät, Espoon metsien omakotitalot ja pelloille rakennetut “neukkukuutiot”.
Minun on vaikea uskoa sitä, etteivätkö kaikkein ongelmallisimpinakin pidetyistä maista tulleissa maahanmuuttaperheissä vanhemmat näkisi lapsensa mieluummin esimerkiksi lääkäreinä tai insinööreinä kuin vaikka sosiaalitukien varassa eläjinä tai pizzakuskeina. Monesti ongelma on kuitenkin se, että näillä vanhemmilla ei ole edellytyksiä tukea ja valvoa lastensa koulunkäyntiä. Tässä voidaan resurssien lisäämisellä tehdä paljon. Esimerkiksi palkata vanhempien kulttuurista kotoisin oleva kouluavustaja, joka koulussa avustamisen lisäksi pitää säännöllisesti yhteyttä vanhempiin ja pitää heidät heidän omalla kielellään kärryillä koulunkäyntiin kuuluvista asioista. (Näin siis silloin, kun samassa koulussa on paljon samasta maasta tulevia maahanmuuttajaoppilaita.)
Eivät ne resurssien lisäykset ole yleensä poissa hyviltäkään oppilailta. Jos luokka voidaan parempien resurssien ansiosta jakaa useampaan ryhmään, voidaan opetusta eriyttää paremmaksi myös nopeammin oppiville.
http://profile.id.com.au/darwin/employment-status
Ville, en tiedä, miten nuo Darwinin tilastot on tehty, mutta on täyhsin mahdotonta, että tuossa kaupungissa ei yli 15-vuotiaista yksikään olisi koulussa, eläkkeellä, työkyvyttömänä, pitkäaikaishoidossa, kotiäitinä, äitiyslomalla tai muussa sellaisessa. Tuossa taitaa olla mukana vain työvoimaan kuuluvat eli työlliset ja työttömät, mutta ei muita.
Tärkeää tuoda tämä puoli keskusteluun.
Yllättävän suuri osa junioreina “ammattimaisesti” urheilleista on päässeet elämässä eteenpäin ja myös akateemisilla portailla. Heille on itsestään selvää, että menestykseen tarvitaan harjoittelua, siis työtä.
Edistääkö vai haittaako kasvava suuntaus englanninkielen käyttöön mielestäsi suomalaisten opiskelijoiden ns. kovan osaamisen tietojen ja taitojen oppimista ja syvempää omaksumista (esim. teknisellä alalla)? Tuota voi olla vaikea arvioida ilman vertailevaa tutkimusta. Onko sellaisia tehty?
Entä mikä mahtaa olla tilanne kansallisen erikoisosaamiseemme liittyvän opetuksen (ns. kapeiden alojen erikoiskurssit) osalta? Ne taitavat olla aika suosittuja ulkomaalaistenkin opiskelijoiden keskuudessa. Veikkaan, että sitä suositumpia, mitä menestyneempiä ovat suomalaisyritykset ao. alalla. Koulutammeko verovaroin myös oman maamme yritysten kilpailijoille asiantuntijoita, joiden ansiosta maamme yritykset menettävät aiemman, paremman kilpailuasemansa?
Ulkomaalaisista opiskelijoista on varmasti paljon hyötyä maallemme, sen opinahjoille, niiden opiskelijoille ja heidän tuleville työnantajilleen, monin eri tavoin. Mitalilla on silti myös kääntöpuolensa. Ovatko opinahjon etu ja kansallinen etu samansuuntaisia? Tämä on hankala kysymys, johon ei liene yksiselitteistä vastausta.
Miten varmistamme, että kansalliset hyödyt ylittävät haitat, kun kokonaisvaikutusten summan arvioinnin voi olettaa olevan hyvin vaikea, ellei peräti mahdoton tehtävä, eikä mahdollisen(?) arvioinnin tulosten luotettavuudesta liene takeita? Itse pidän näitä aika hankalina kysymyksinä, joihin en tiedä vastauksia.
Älykkyys/lahjakkuus on tunnetusti polygeeninen ominaisuus, joten tilastollisesti tapahtuu “reggression to the mean”. Kuitenkin harvoin pudotaan takaisin mutasarjaan, vaan jäädään vähän ylemmäs. Ei tarvita kuin muutaman sukupolven kierto, niin mutasarja on tyhjiin ammennettu mahdollisesta potentiaalista, eli niistä hyvistä geeneistä. Suurin osa niistä rikastuu aluksi keskikastiin, mutta kun keskikastia samalla tavalla seulotaan, niin kyllä tämä prosessi toimii.
Ollenkaan kiistämättä asiaa, tässä kai joudutaan syvällisiin keskusteluihin, mitä kauneus itse asiassa on. Onko se virheetömyyttä, symmetriaa, vai itsekuria ja mahdollisuuksiensa onnistunutta viljelemistä, katsetta jne…
Kauneusihanne on vaihdellut aikojen saatossa ja vieläkin se on kovin erilainen eri kulttuureissa, vaikka USA sitäkin yrittää normittaa.
Missä päin maailmaa ne älykkyystestit keksittiin 🙂
Darwinin tilastoissa on myös rivit Total Labour Force: 68,1 %, ja kumma kyllä, myös rivi Labour Force Status not stated: 10,8 % …
Sinänsä ihmettelen miten niin moni voi olla työvoiman ulkopuolella, kun keskimäärin synnytetään 0,9 lasta ja opiskellaan yli 15-vuotiaina vain ehkä 5 tai 6 vuotta.
Kiitos, jäi m inulta kiireessa huomaamatta. Heidän työllisyysasteensa on siis jotain säälittävää 60 %:n tuntumassa.
Määritelmän mukaanhan riittää, että yli 15-vuotias koululainen on tunnin viikossa palkallisessa oppisopimuskoulutuksessa, eläkeläinen on tunnin viikossa palkattuna avustajana vanhainkodissa. Työkyvytön on tunnin viikossa golfkerhon palkkaamana narikkavahtina, pitkäaikaishoidossa oleva tekee tunnin viikossa käsitöitä partiolaisten myyjäisiin nimelliskorvausta vastaan, kotiäiti kirjoittaa tunnin viikossa muotiblogia, äitiyslomalla oleva järjestää tupperware-kutsut.
Näin on työttömyys hävitetty suomalaisesta tilastoyhteiskunnasta. Menikö jokin pieleen?
Teoriassa kyllä, mutta kuinkahan paljon tällaisia on?
Jos tuo ei romahduta kantasuomalaisten oppimistuloksia, niin ei sitten mikään!
Eikö tähän järjettömyyteen ja hullutukseen saada mitään tolkkua? On ihan päivänselvä asia, että kun esimerkiksi koneensuunnittelujat laitetaan tankkaamaan lujuusoppia lontooksi, oppimistulokset eivät kertakaikkisesti voi mennä mitään muuta kuin päin persettä!
Oletteko koskaan lukeneet niitä teekkareiden tai insinööriopiskelijoiden harkkatöitä? Ne eivät todellakaan ole mitään äidinkielen riemuvoittoja. Sama koskee kielitaitoa, se ei ole mitenkään erityisen hyvä vaan päinvastoin, ainakin omien muistikuvieni mukaan, taso oli kyllä yllättävän huono.
Sama koskee aivan kaikkia tiputuskursseja. On ihan turha kuvitella että vaikeat aineet menevät päähän yhtään sen paremmin, jos ne luetaan englanniksi, päinvastoin. Vaikka itselläni on jo pitkä työkokemus ja siksikin ammattisanasto hyvin hallussa (+nippu elektronisia sanakirjoja) niin aina saa välillä vähän miettiä, mitä siinä valmistajan englanninkielisessa katalogissa nyt oikein tarkalleenottaen sanotaan. Eihän tuosta tule kyllä yhtään mitään, jos pitää opetella vaikeita aineita englanniksi.
Joo, tiedän kyllä että monet oppikirjat ovat englanniksi. No ei se sitä tarkoita että kaikki aineisto pitäisi siihen vaihtaa.
Järjetöntä meininkiä.
Periytyminen tapahtuu molemmilta vanhemmilta ja harvoin lahjakkuudet ovat identtisiä ja tasavahvoja.
Harvoin kaksi saman alan huippulahjakkuutta kykenee elämään yhdessä.Kilpailijat kun harvoin tulevat toimeen keskenään
Kun lopputulema on vain sattuma kahden erilaisen ihmisen omnaisuuksista niin ei lopputulema ole samantasoinen kuin alkuperäinen kuin harvoin.
“az kirjoitti 25.1.2014 kello 14:12
Einsteinin esikoinen, tytär Liesner, kuoli vain vuoden ikäisenä. Kolmas lapsista Eduard oli erittäin lahjakas musikaalisesti ja matemaattisesti, mutta sairastui 20-vuotiaana skitsofreniaan.”
Tuossa Einstein esimerkissäkin vain yksi kolmesta peri osittain isänsä ominaisuudet, mutta ei hänestäkään nobelistin tasoista tullut.
Skitsofrenia ei välttämättä rajoita älykkyyttä eikä tutkimustakaan kuten John Nash osoitti
Siis lisää maahanmuuttajia. Heidän mutasarjaansa ei ole tyhjennetty ainakaan säätykierron avulla.
Ja todisteena tälle väitteelle esitetään, että älykkäiksi arvioitujen lasten opettajat Britanniassa 1960-luvulla myös pitivät lapsia paremman näköisinä…?
Kun kirjoittaja itsekin hieman epäilee, että tämä ei vielä kaikkia täysin ehkä vakuuta, hän viimeisessä kappaleessa lisäargumenttina toteaa että älykkyyden ja kauneuden yhteys on sterotypia, ja kuten kaikki stereotypiat empiirisesti tosi. Yleensä kehäpäätelmätkin ovat hieman hienostuneempia.
Oletetaan nyt keskustelun vuoksi, että olet oikeassa. Itseasiassa yksinkertaistetaan keskustelua vielä vähän lisää, ja oletetaan että on olemassa jokin tunnistettava populaatio (voit tätä ajatusleikkiä varten valita vapaasti köyhien lisäksi somalit, homot, heterot, suomenruotsalaiset, vihreät, juutalaiset tai vaikka vasenkätiset), jonka jokainen jäsen on kaikkia muun väestön yksilöitä vähälahjaisempi tai tyhmempi.
Kysymykseni kuuluu, mitä sitten? Saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta minun mielestäni tuolle populaatiolle pitää taata parempi peruskoulutus kuin paremman populaation tavallisille pulliaisille. (Superlahjakkuuksien käsittely voidaan jättää toisaalle, kunhan vain totean, että vaikka se saattaa yllättää jonkun roturealistin, kaikki valkoiset heteromiehet eivät ole superlahjakkuuksia). Miksikö? Ensinnäkin samoistas moraalisyistä kuin muilla tavoilla “vammautuneiden” (englannin kielen “handicapped” olisi tähän vähän sopivampi sana) ylläpitoon laitetaan enemmän resursseja. Toiseksi itsekkäistä(?) yhteiskuntarauhaan liittyvistä syistä. Tuollaisen laajahkon ryhmän jättäminen oman onnensa nojaan koulutuksen suhteen ei lupaisi hyvää tulevaisuuden Suomelle.
Mutta eikö juuri tämä keskiarvoa kohti vetävä vaikutus tee sen, että mutasarjasta myös jatkuvasti kohotaan ylemmäs, sinne ylempään mutasarjaan tai jopa mutaisempaan keskikastiin?
Tässä kohdassa on iso ero ihmisen elinolosuhteiden ja edellytysten kanssa. Valittua kielenkäyttöä jatkamalla voisi todeta, että sosiaalipummien mutasarjasta voi päästä paskaduuniin.
Se taas on jo peruste myös heikommin menestyvien koulumenestykseen huomion kiinnittämiseen. Jos mutasarjan kouluoloja parantamalla voidaan tehdä pienikin ero luokkien työssä / syrjäytynyt väliseen jakaumaan, aika kalliitkin interventiot kannattavat.
Jakauman eri kohdissa siis on eri perusteet panostaa koulutukseen. Kummassakin hännässä koulutuksen vaikutus euroina per yksilö voi olla suuri (syrjäytyneestä työelämään, erinomaisesta huipuksi). Keskellä taas vaikutus on pienempi, mutta massaa on paljon.
Se on sitten eri asia, että kaikissa kolmessa kohdassa jakaumaa todennäköisesti tarvitaan erilaisia toimenpiteitä, eikä kaikkia ehkä voi integroida samaan.
Perusasioiden (esimerkiksi perusmatematiikka, jne.) opettaminen muulla kuin opiskelijan omalla äidinkielellä tai äidinkielen tasoisella kielellä on vaikeaa. Jostain syystä matematiikassakin — vaikka aine sinänsä ei paljon kieltä kaipaa — vieraan kielen käyttö opetuksessa vie opiskelijan kapasiteettia asian oppimisesta.
Kokemuksieni mukaan suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden englannintaito ei ole niin hyvä kuin mitä ehkä voisi kuvitella. Tokihan joukossa on erittäin hyvin kieltä taitavia, mutta varsin monelle vieraan kielen käyttäminen hidastaa opiskelua. Siitä olen vähän huolestunut, että asiassa ei tunnu tapahtuneen kovin suurta positiivista muutosta pariin vuosikymmeneen. Myös maantieteellisiä eroja osaamisessa tuntuu opiskelijan kotipaikan mukaan olevan.
Asian toinen puoli on se, että iso osa opetettavasta asiasta on työelämässäkin olemassa vain englanniksi. Tutkimusmaailmassa artikkelit kirjoitetaan englanniksi, yksityisellä sektorilla niin tavarantoimittajat kuin asiakkaatkin kommunikoivat englanniksi. Tästä syystä kaiken suomalaisruotsalaistaminen ei ole käytännössä mikään vaihtoehto.
Edelleen mututasoisena näkemyksenäni on se, että perusasiat pitäisi suomenkielisille tehokkuuden nimissä opettaa edelleen suomeksi. Tähän löytyy kyllä päteviä opettajia, ja toisen kielen terminologian opettelu esimerkiksi matematiikassa on pikkujuttu verrattuna itse asian opiskeluun.
Jatkokurssit taas on hyväkin luennoida englanniksi, koska teknisellä (ja monella muulla) alalla de facto käyttökieli on yhä useammin englanti.
Puuttuva palikka tässä kuitenkin on opiskelijoiden kielitaidossa. Kielellisesti heterogeenista ryhmää on hitaampi ja hankalampi opettaa, eikä asiaa välttämättä helpota se, että luennoitsijankin kieli on kovin kankeaa. (Enkä nyt tarkoita ääntämyksen pikantteja kansallisia erityispiirteitä, niistä on turha murehtia.)
Tähän muuten pienenä sivukommenttina se, että yllämainituista syistä myös vieraskielisen peruskoulu- ja lukio-opetuksen kanssa pitää olla aika tarkkana. Se voi sopia joillekin yksilöille, mutta monelle sinänsä lahjakkaalle oppilaalle hankalimpien konseptien opiskeleminen vieraalla kielellä on hyvin vaikeaa.
(Taisin saada tästä esseestä 0/6, yritin kiertää kysymyksen, kun tiedä vastausta.)
Empiiristen — joskin vajavaisten — havaintojen mukaan erityisesti yksilölajit ovat tässä hyviä. Jotkut nuoret pystyvät sekä hoitamaan koulunsa mallikelpoisesti että urheilemaan hyvin tavoitteellisesti. Urheilun lisäksi sama koskee myös muuta erityistä pitkäjänteistä ponnisteluva vaativaa harrastustoimintaa, (taide)musiikki on tästä toinen yleinen esimerkki.
Toisaalta korrelaatio ei kerro kausaliteetista. Tässä voi olla vaikea erottaa harrastuksen opettamien toimintamallien (= harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua) ja muiden tekijöiden (luonteenpiirteet, ympäristön mallit) vaikutusta.
Yhdysvaltalaisella tutkimuksella voi tässä tapauksessa vaikka koristella joulukuusen. Suomeen sitä ei kannata soveltaa.
Sikäläisessä järjestelmässä varallisuus sinänsä vaikuttaa erittäin voimakkaasti koulutusmahdollisuuksiin. Varattomasta kodista tulevan oppilaan pitää olla erittäin lahjakas saadakseen riittävän stipendin (tai sitten hakea armeijan kautta vauhtia).
Suomessa tällaista karsintaa ei samalla tavalla ole. Vaikka Matteus olisi tehnyt majansa kukkaroon, yliopisto-opinnot ovat mahdollisia opintotuen ja ilmaisen opiskelun kautta. Tämä ei tarkoita täydellistä mahdollisuuksien tasa-arvoa, mutta meidän järjestelmässämme ei kuitenkaan ole sisäänrakennettua mahdottomuutta perheen varattomuuden kautta.
Tämän voisi ehkä ilmaista niin, että Suomessa köyhyys sinänsä ei katkaise lapsen tai nuoren opintietä. Perheen köyhyyteen johtaneet tekijät voivat sen kuitenkin tehdä. Jos koti ei tarjoa elämän peruseväitä, niitä on vaikea muualta tuoda.
Tuttu kokenut opettaja jakoi lukiot karkealla viivalla kahteen kastiin, opiskelu- ja ruokailupainotteisiin. Ja näinhän se on, suurin osa erilaisista erikoisuuksista ja painotuksista on joko sumutusta tai harrastustoimintaa.
Lahjakkuus ja työnteko täydentävät toisiaan asiassa kuin asiassa. Huippusuoritukseen tarvitaan kumpaakin paljon, keskinkertaisemmissa suorituksissa kompensointia voi tehdä suuntaan ja toiseen varsin väljästi.
Valitettavasti työnteon määrän lisääminen vaatisi sen arvostuksen kasvamista. Tällä hetkellä erityisesti poikien keskuudessa koulun eteen hikoileminen on todella nynnyä. Eikä kukaan halua olla nynny, koska nynnyt a) saavat turpaansa, b) eivät saa jotain muuta. Täytyy olla tosinörtti, että noista viitsii kärsiä.
Jos joku keksisi tavan saada koulunkäynti arvostetummaksi lasten ja nuorten keskuudessa, se näkyisi jollain aikavälillä jo kestävyysvajenumeroissakin. Ei vain taida olla ihan helppo homma…
Politiikalla on hintansa. Tarvitaan tasa-arvosuunnitelmia ja kiusaamisen ehkäisysuunnitelmia ja suvaitsevaisuuskasvatussuunnitelmia. Kaikki sinänsä hienoja asioita. Mutta sitten tarvitaan suunnitelmien ohjeistusta, ohjeistuksen valvontaa, valvonnan valvontaa, valvonnan raportointia, raportoinnin analysointia, suunnitelmien päivittämistä analyysin perusteella.
Eikä tietenkään vain oppilaitoksessa vaan myös niitä valvovissa viranomaisissa kunnissa, valtiolla ja mitä hallintohimmeleitä nyt sitten keksimmekin.
No tavallaanhan kauneutta voi pitää yhden sortin lahjakkuutena. Toiset lahjat ovat korvien välissä, toiset taas kasvoluuston muodossa ja ihossa…
Onko Albert Einstein mielestäsi kaunis?
Entäpä Stephen Hawkings?
Tai vaikkapa Gustaf Järnefelt?
Aika laveat ovat määritelmät.
Asumistuki on kuitenkin — muiden tukimuotojen kuten toimeentulotuen ja asuntolainojen korkovähennyksen ohella — tukimuoto asuntobisnekselle, ei asujille. Se nostaa vuokria ja asuntojen hintoja, kun se nostaa maksukykyä.
Asuntoa ei — rahallisin perustein — kannata vuokrata alle sen hinnan, minkä saa toimeentulotukiasiakkaalta. Ja heitä alkaa olla tarpeeksi määrittämään asumisen hinta.
Asumistuesta ei siis voi kovin paljoa päätellä sitä, miten työllistettyjä ihmiset ovat.
Aikanaan joskus urheilijoitakin opettaneena, olen samaa mieltä. Kun liikunnalla on muitakin kansanterveydellisiä, siis ihan rahalla mitattavissa olevia arvoja, niin pidän nykyistä koululiikuntaa hyvin pahasti epäonnistuneena tavoitteissaan. Yksi varma tapa vähentää yhteskunnan kuluja myöhemmin on panostaa koulu- ja yliopistoliikuntaan.
Paras lukemani kuvas siitä, mitä oikeasti pitää tehdä, on ministeri Stubb’n kirjassa: Miehen treenkirja, kun hän kuvaa USA:ssa saamaansa opetusta. Terveystieto on siellä ollut oikeasti terveystietoa ja liikunta siinä ohessa tavoitteellista. Puuhastelu epäonnistuneen päihdevalistuksen kanssa ja liikuntatuntien pelailu on saatava loppumaan.
Toisaalta Australiassa ilmeisesti tilastoidaan kaikki 15-vuotta täyttäneet, eli myös yli 64-vuotiaat. Helsingin työllisyysaste vastaavalla tavalla laskettuna lienee 55% luokkaa.
Tämä toki riippuu huippusuorituksen ja keskinkertaisen määritelmistä, mutta ne lähteet johon minä olen törmännyt, antavat ymmärtää, että lahjakkuus on huipullakin aika merkityksetön tekijä työntekoon verrattuna.
http://www.recipesforlearning.com/about/joy-of-learning/10-thousand-hours/
“In Ericcson’s study there were no “naturals,” musicians who effortlessly floated to the top while practicing less than others. Also, there were no “grinds,” people who worked harder than everyone else, yet didn’t have what it takes to make it to the top. The research suggests that once a musician has enough ability to get into a top music school, what distinguishes one performer from another is how hard he or she works. That’s it. The people at the top don’t just work harder, or even much harder than everyone else. They work much, much harder.”
Josta tullaankin siihen johtopäätökseen, että ilman noita himmeleitä asiat olisivat paljon paremmin ja rahaa ei kuluisi niin tuhottomasti täyteen turhuuteen.
OS:“Helsingin opetusvirastolla on määräraha positiiviseen diskriminointiin eli siihen, että kouluille, joissa oppilaiden tausta on heikompi, annetaan enemmän rahaa. Toimi on oikean suuntainen, mutta täysin riittämätön. Tähän tarkoitukseen vaivaiset kolme miljoonaa euroa. Paljon vähäpätöisempiin asioihin käytetään rahaa paljon enemmän. Rahan pitäisi olla niin suuri, että vanhemmat voivat luottaa lapsensa saavan lähikoulussa yhtä hyvää opetusta kuin muuallakin. Kannattaisi kymmenkertaistaa.”
Miten tämä raha olisi tarkoitus käyttää? Kun katselen tänään mollin sivustoja, luokanopettajien ja erityisluokanopettajien täytettävien tehtävien määrä on kunnioitettava. Tarkoittaisiko rahan kymmenkertaistaminen tämän listan kymmenkertaistumista? Mistä nämä kaikki pedagogisen koulutuksen saaneet ihmiset otetaan?
http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/hae.htm?lang=fi&tarkempiHaku=false&rows=&sort=&hakusana=luokanopettaja+OR+erityisluokanopettaja&alueet=helsinki&ilmoitettuPvm=1&valitutAmmattialat=03&vuokrapaikka=—
Argumenttina vaarallinen on ajatus, että johonkin voidaan käyttää rahaa kun paljon huonompiinkin asioihin käytetään enemmän. Tämmöinen vertailu johtaa vain rahan kilpahaaskaukseen.
Totta. Olen kuitenkin pitkälle samaa mieltä, kuin Maasetulainen: Jos haluat töihin työtä pelkäämättömän itsenäisen duunarin, maisterin tai tohtorin, sellainen hakija, joka on pentuna ollut oman talon töissä pellolla, navetassa ja/tai metsässä, on aika turvallinen valinta.
Asenteita voi opettaa ainakin lapselle, en tiedä milloin oppimisen ikkuna menee kiinni.
Tässä olen kyllä aivan samaa mieltä kanssasi. Oden aiemmassa kirjoituksessa ja kommenttiketjussa:
Esseitä tuloeroista (8/8) Tulonsiirtojen tehostaminen
tämä tukien siirtyminen hintoihin ei tule juuri mitenkään esiin.
No joo, tuo Psychology Today on enemmänkin populaaritieteellinen lehti. Artikkeli ilmeisesti pohjautuu Kanazawan paperiin, jossa mekanismiksi hahmotellaan: (i) Älykkäät miehet saavuttavat yhteiskunnassa korkeamman statuksen, (ii) saavat kauniimpia naisia puolisokseen, ja (iii) lapset ovat sitten sekä kauniita että älykkäitä. Kanazawan mukaan muuten myös liberaalit ja ateistit ovat muita älykkäämpiä 🙂
Mene ja tiedä. Onhan tuo yksi järkeenkäyvä mekanismi, varsinkin kun muistaa kuinka pienikin etu evoluutiossa tuppaa usean sukupolven jälkeen rikastamaan edun antaneen piirteen kertakaikkisen dominoivaksi. Mutta on vaarallista keskittää huomio vain yhteen mekanismiin ja unohtaa muut, kuten älykkyyden ei-geneettinen (sosiaalinen) periytyminen tai tämä kritiikki. Niinkuin Duncan Watts sanoo, “Everything is obvious — once you know the right answer”. Tahtoo sanoa että sosiaalitieteessä jonkun ilmiön X lopputulemaan vaikuttaa ziljoona eri tekijää, on pirullisen vaikea sanoa etukäteen mikä niistä nousee merkittävimmäksi vaikuttajaksi. Mutta jälkikäteen, lopputuleman X toteuduttua, jokainen näkee itsestäänselvästi että vaikutus Q:han se kaiken takana oli, tietenkin. Lienee samaa juurta kuin Kahnemanin “Illusion of understanding”.
Pitää vielä lisätä että fysikaalisissa tieteissä, silloin kun muuttujia ja niiden (epälineaarisia [*]) vuorovaikutuksia on liikaa tutkijan päässä kerralla pidettäväksi, tapana on rakentaa tietokonesimulaatio. Ja simulaatiot on usein pirullisen vaikeaa tuunata laskemaan oikein. Esimerkiksi ilmastomallit ilmeisesti kuuluvat tähän luokkaan. En tiedä kuinka paljon simulaatioita (poislukien Duncan Watts) harrastetaan pehmeiden tieteiden puolella.
Tästäpä tulee mieleeni aasinsilta tuoreeseen skandaaliin: American Psychologist ‑lehdessä julkaistu artikkeli, jossa osoitetaan että positiivisen ajattelun voima keikauttaa vaa’an pahoinvoinnin puolelta hyvinvoinnin puolelle silloin kun yksilö saa päähänsä enemmän kuin 2.9013 positiivista ajatusta jokaista negatiivista ajatusta kohden. Tuo tarkka luku on johdettu kaaosteoriasta. Ilmeisen vaikutusvaltainen paperi, Google Scholarin mukaan siihen on viitattu 1084 kertaa. Sokal on taas mukana, tällä kertaa selvitystyön puolella. Kirjoittajat ovat psykologeja , toinen, Barbara Fredrickson, kuuluu jopa k.o. lehden toimittajakuntaan.
No mitä tästä pitäisi ajatella? Ainakin että on vaarallista pyytää semmoisia ihmisiä joilla ei ole matemaattista ymmärrystä, tekemään simulaatioita tai käyttämään muitakaan matemaattisia argumentteja. Mutta toisaalta mieleen tulee sekin että jonkun asian julkaistuksi tuleminen vertaisarvioidussa lehdessä, tai edes suuri määrä viittauksia julkaisuun, ei vielä takaa asian oikeellisuutta. Totta, periaatteessa väärät tiedot tulevat loppujen lopuksi oikaistuksi, se on koko julkaisemisen idea, mutta tätä nykyä julkaistaan niin hirmuisia määriä papereita että on hyvä kysymys tuleeko niistä suurinta osaa koskaan kukaan kriittisesti silmäilleeksi. Ongelma on tietysti että julkaiseminen on meritoitumisen väline, tutkimusrahoitus ja virat saadaan papereita kirjoittamalla kun taas muiden papereita kriittisesti silmäilemällä ei saa kuin päänsäryn ja rupia takamukseen. Ihmettelenpä kuinka paljon silkkaa rahtikulttia tiedemaailmaan tätä nykyä kätkeytyy.
[*] Lineaariset tapaukset yleensä ratkeavat ihan analyyttisellä matematiikalla — mikä sekin on, tavallaan, tapa pitää päässään enemmän asioita kun sinne ‘rehellisin keinoin’ mahtuu
Kun sulla tuntuu olevan tuota lähdetietoutta, niin laittasitko myös pari viitettä siihen miten genettinen ja sosiaalinen perinnöllisyys jakaantuu lahjakkuudessa.
Vai oisko perinnöllisyys sittenkin jääräpäisyydessä, joka joskus välillisesti johtuu lahjakkuudeksi? Eli perinnöllistä onkin luonteenpiirteet?
Sen verran vielä aiheesta, että positiivinen diskrimoinointi kuulostaa mutuna hyvältä idealta peruskoulutuksessa ja onhan peruskoulutus tietty kaiken korkeamman koulutuksen perusta,
MUTTA olis kai jo korkee aika herätä siihen, et jos halutaan, että Suomi menestyy kansainvälisessä markknataloudessa, niin ongelmat ovat myöhemmässä koulutuksessa kuin perusasteella.
Vaikka kaikki lahjakkuuspotentiaali saataisiin “pelastettua” peruskoulutuksessa, se hukataan nykyään hyvin tehokkaasti sen jälkeen. Ja koska tämä homma on vaikeampi probleema, tehdään vaan niitä lööppejä jostain pisa-tuloksista…
Minulla pääsi pari kympin poikaa peruskoulusta muutama vuosi sitten eikä heillä ollut ongelmia muiden kanssa koulumenestyksen vuoksi.
Kun numeroarvostelu alkoi niin silloin esiintyi jonkunasteista kateutta ja hikipinkonimittelyä, mutta kun keskustelussa poikien kanssa tuli selväksi, että he jatkavat mieluummin omalla linjallaan muista välittämättä niin kiusaaminen loppui alkuunsa kun sillä ei ollut vastakaikua.
Suurimpia ongelmia pojille ja varmaan tytöillekin ovat vanhemmat, jotka yrittävät pakottamalla , järjettömillä säännöillä, pakkoharrastuksilla .
Pojilla vaikuttaa myös se, onko syntynyt alku-vai loppuvuodesta ja milloin aloittaa koulun.
Vanhempi poika on syntynyt alkuvuodesta ja meni kouluun 7‑vuotiaana eli 7 vuotta 7 kuukautta vanhana ja nuorempi 6 vuotta 9 kuukautta vanhana
Vanhemmalle koulu oli paljon helpompaa.
Sama asia on havaittu monissa muissa jutuissa esim harrastuksissa
Ehkäpä poikien koulun aloitusikä pitäisi olla vuotta korkeampi kuin tytöillä ?
USA on peruskoulun syntymaa ja julkisen sektorin peruskoulun käy 96 % ikäluokasta
Yliopistoja ja korkeakouluja löytyy on 4500, suurin osa julkisia laitoksia
Useimmissa maksut ovat varsin kohtuullisia ja moni voi suorittaa korkeakoulun kotoa
Pieni joukko yksityisiä yliopistoja muodostaa harhakuvan , joka ei ole aivan koko totuus monimuotoisessa maassa.
Suomene verrattuna USA:ssa ikäluokasta suurempi joukko suorittaa yliopistotutkinnon .
Katsokaapa hiukan realismia kun mrfixit2000 nimimerkillä suomalaisyntyinen oli muuttanut Kanadaan vanhempiensa mukana ja ryhtynyt työhön n. 18 vuotiaasta lähtien. Sitä työtä kun on ollut tarjolla Kanadassa jo tuolloin 30 vuotta sitten. Siis ilmaan mitään viranomaisten holhontaa koulunkäynnin ja jatkoperuskoiluista höpinään ja jatkoon eikä muidenkaan velvoittavien suhteen Kanadassa ole tarvinnut mennä järjettömyyksiin kansalaisten koulutuksensa holhoamisella :
http://www.youtube.com/user/mrfixit2000
En olisi huolestunut todella lahjakkaista. he kyllä selviävät, jolleivat ole pahasti neurooottisia.
Huolestuneempi ole keskitason oppilaista. He tarvitsevat opetusta ja kannustavaa ympäristöä. Siis kannustavaa, ei hikipinkouteen yllyttävää.
Ykai väärinkäsitys oikaistava. Keskikoulun aloitti v. 1964 (siis omasta v. 1953 ikäluokasta) jo ylipuolet. J aosusu koko ajan lisääntyi. Eikä kansalaiskoulukaan mitään sekundaa ollut.
Lahjakkailel vähävaraisilel opilailleyleensä tarjottiin vapaaoppilaspaikka ja mahdollisuus oppikouluun. Poikkeuksiakin oli.
Toine näkökohta lisättävä. Ammattimiehen opinnot ja taidot antoivat myös mahdollisuduen kehittää kykyjään. Kaivosmiehellä oli 80-luvulla lehtorin palkka, mutta joka jätkästä ei tosiaan siihen hommaan ollut.
Tuntuu erikoiselta syyllistää vanhempia siitä, että haluavat lapsilleen hyvän ja motivoivan oppimisympäristön.
Oma nuoremme oli läheisessä ala-asteessa, joka sattui olemaan erittäin laadukas johtuen ehkä tarmokkaasta naisrehtorista. Poika sai saksankielen suihkeita jo 1–2 luokilla.
Lähin yläaste ei ollut hyvässä maineessa, mutta muihin olisi ollut hankala matka. Ilmeni, että ko. yläasteessa oli erittäin paljon syrjäytyneiden ja maahanmuuttajien lapsia. Siellä oli paljon kiusaamista ja suoranaista väkivaltaakin. Nuori selvisi yläluokista isokokoisena ja lahjakkaana.
Lukion kohdalla oli selvää, ettei tähän häntäpään kouluun (HS:n vertailu) kannattanut jäädä. Yhteistoimin valittiin hyvätasoinen lukio. Koulun tasoero oli dramaattinen. Tasokkaat opettajat, motivoituneet koulukaverit, hyvä järjestys, ei ilkivaltaa. Nuoremme viihtyi siellä erinomaisesti ja sai paljon hyviä ystäviä.
Nyt nuoremme opinnot sujuvat hienosti Helsingin yliopistossa. Tiedän myös, että hyvä sosiaalinen verkosto auttaa hänen menestymistään jatkossa.
Em. häntäpään koulun tilanne ei selvästikään korjaannu millään pikkupanostuksella. Tarvittaisiin paljon tukea jo ala-asteesta lähtien, erityisopetusta, harrastuskerhoja, nuorisotyöntekijöitä..
Muistan kun pidin vastasyntynyttä poikaani sylissäni. Lupasin silloin, että teen parhaani, jotta lapsi pärjäisi elämässään. Niinhän me kaikki vastuulliset vanhemmat.
Miten koulu voi kehittää opetustaan? Jokaisessa koulussa tehdään parasta mahdollista tulosta resursseihin nähden. Jos on liian vähän rahaa, niin opetus on tehottomampaa suurten opetusryhmien seurauksena.
Jos lukiossa on liian vähän oppilaita, niin kurssitarjonta on liian suppeaa. koska kurssit eivät toteudu liian vähäisen oppilasmäärän takia.
Olen samaa mieltä työteon tärkeydestä, sen korostaminen on jäänyt liikaa taka-alalle.
Ns. viihtymiskurssit ja erikostumiset ovat seurausta lukioiden välisestä kilpailusta opiskelijoista. Lukion täytyy profiloitua joillakin pakollisten aineiden ulkopuolisilla , koulukohtaisilla kursseilla.
Näillä erikoisuuksilla houkutellaan opiskelijoita. Erikoisimpana pitäisin tankotanssikurssia. Ajokortin suorittamisesta saa myös lukiokurssin, kenellä siihen on varaa. Nostaako tämä amerikkalaistyylinen, vapaa kilpailu, opetuksen tasoa ? Kilpailua vielä hypetetään median yo-tulosten koulurankingilla.
Tule meidän lukioon, saat tabletin, ilmaiset koulukyydit, opintomatkan ulkomaille ( lue shoppailu), ratsastus‑, laitesukellus- purjehdus‑,laskuvarjohyppy- jne. kurssit.
Tätä se on arkitodellisuus kouluelämässä.
On kuitenkin muistettava, että lukioikäiset ovat nuoria, elämyshakuiseksi kasvatettuja ihmisiä. Enää ei kiehdo vanhanaikainen pulpetissa puurtaminen , mahdollisimman hyvin arvosanoin kirjoitettu yo-tutkinto , nopea valmistuminen jatkokoulutuksesta, nopea vakiintuminen perhe- ja työelämään… vaan
hauska ja elämyksellinen kouluaika vilkkaan sosiaalisen elämän tilkkeenä, tarkoituksenmukainen yo-tulos, oman itsensä etsiminen ennen jatkokoulutusta elämyksiä hakien mieluummin ukomailta välivuosien aikana, pitkään kestävä jatkokoulutusvaihe, ehkä opintosuunnan vaihto pariin kertaan, ihana, vaihteleva projektityö (ei ehdi kyllästyä) hyvällä palkalla, ulkomaankomennukset, 35 ‑4 ‑kymppisenä hedelmöityshoidot/ lapsen hankkiminen jne…
Ketä kiinnostaa algebra, pakkoruotsi , uskonto, historia someen ja muuhun virtuaalielämään verrattuna ?
Vuoden 1970 lopussa oppikoulua käytiin seuraavasti :
Lukuja arvioitaessa on huomattava, että erot eri ikäryhmien välillä olivat suuret:
15–24 ‑vuotiaat 30,6 % (keskikoulu 21,3, ylioppilaat 9,3)
25–44 ‑vuotiaat 21,3 % (keskikoulu 11,7, ylioppilaat 9,6)
45–64 ‑vuotiaat 10,2 % (keskikoulu 6,1, ylioppilaat 4,1)
65- ‑vuotiaat 6,8 % (keskikoulu 4,3, ylioppilaat 2,5)
Myös kaupunkien ja maaseudun erot olivat suuret,
kaupungeissa/kauppaloissa vähintään keskikoulu oli 19,3 %:lla, maalaiskunnissa 8,7 %:lla
Oppikoulua ei siis käynyt puolet vaan parhaimmillaankin vain n 30 % ikäluokasta.
Useimmat oppikoulut olivat yksityisiä
Kyllä tämä oli maan tapa jo 60 v sitten. Sitä oppi nopeasti olemaan viittaamatta. Turpiin ei tullut, sillä olin aika riski.
Nyt näistä Tosimehenaluista ei kukaan ole hengissä, ei ole ollut pitkään aikaan.
Kirjaston proxy unohtui linkkiin mukaan, tässä toimiva linkki.
Pitää muistaa, että vapaa kouluvalinta on erikoiskielien (muut kuin englanti ja ruotsi) opetuksen elinehto — tai sitten jättiläiskoulut.
Jos alakoulussa yritetään tarjota esimerkiksi A‑saksaa tai ranskaa, voidaan se tehdä vain osassa kouluja — nimittäin jos kielen valinta on vapaaehtoinen.
Kolikon kääntöpuoli on, että A‑saksa ‑luokassa ei pahemmin kaukomaiden maahanmuuttajia ole, ei ollut muuten saksankielisessä päiväkodissakaan. Tämä puhuu sen puolesta, ettei kielivalintaa käytetä oppilaiden jakamiseksi eri luokkiin; tuloksena oppituntien jako-ongelma. Englanninkielinen koulu taas kerää maahanmuuttajia runsaastikin, joskin varmaan pääsääntöisesti euro&amerikkalaisia.
Sitten ovat nämä alakoulujen musiikkiluokat. Ne vaativat sen verran aktiivisuutta vanhemmilta, että syrjäytyneistä perheistä ei sitä löytyne. Onneksi vanhempainyhdistykset (ainakin Kuopiossa) pitävät huolta, että kaikki saavat soittimen pikkurahalla lainaan kouluajaksi.
Hei Matti!
Ainakaan minä en pyrkinyt syyllistämään vanhempia, vaikka vähän tiikeriäideistä puhuminen siihen voi viitatakin.
Minusta tavallisen vanhemman velvollisuus on huolehtia lapselleen mahdollisimman hyvä koulutus. Mutta, valtakunnan- ja kunnallispolitiikassa valtaa käyttävän poliitikkovanhemman pitäisi laittaa lapsensa (lapsenlapsensa) kunnan huonoimpaan kouluun ja jos ei ole tyytyväinen, käyttää sitä vaikutusvaltaansa niin, että vaikeiden asuinalueiden kouluissa olisivat pienemmät luokkakoot, enemmän kouluavustajia jne.
Tän kun näkis
Touko Mettinen
Tämä on juuri tärkein asia mihin vanhemmat voivat omilla valinnoillaan vaikuttaa. Olin juuri lasteni kanssa erään ostoskeskuksen leikkihuoneessa kun paikalle tuli iso ryhmä maahanmuuttajia. Poikani yritti kovasti rakentaa majaa palikoista kun yksi poika tuosta maahanmuuttajaryhmästä säntäili vauhkona edes takas aina välillä tarkoituksellisesti tuhoten poikani aikaansaannokset. Miksi ihmeessä laittaisin lapseni sellaiseen kouluun, jossa on tuollaista oppilasmateriaalia? Ja ketä se oikeastaan hyödyttää. Yhteiskunnalle on varmasti parempaa, että poikani saa rauhallisen oppimisympäristön ja voi myöhemmällä iällä suunnitella jotain kansantaloudellisesti/ympäristöllisesti merkittävää. Itse olen käynyt koulua tulevien rikollisten kanssa ja todellakin haluan lapselleni parempaa. Ja eikä se minunkaan läsnäoloni estänyt noiden tulevien rikollisten vankilakierrettä. Heikompien koulujen opetussuunnitelmia/-menetelmiä kannattaisi ehkä tarkastella ja räätälöidä niitä sopiviksi.
“Lukion kohdalla oli selvää, ettei tähän häntäpään kouluun (HS:n vertailu) kannattanut jäädä. Yhteistoimin valittiin hyvätasoinen lukio. Koulun tasoero oli dramaattinen. Tasokkaat opettajat, motivoituneet koulukaverit, hyvä järjestys, ei ilkivaltaa. Nuoremme viihtyi siellä erinomaisesti ja sai paljon hyviä ystäviä.”
Pelkkä myytti, eivät lahjakkaat lapset ole hyväluonteisia automaattisesti.
Lahjakkuus ja hyvä luonne eivät korreloi,lahjkas voi olla kiusaaja siinä kuin syrjäytynytkin.
Tuskinpa kukaan Stalinia tai Hitleriä lahjattomana pitää ?
Olin itse valvojana usealla tunnetun huippulukion retkellä ja abiristeilyillä ja kyllä oppilaiden käytös oli aivan samanlaista kuin muillakin nuorilla.
Eivät nuo kympin päivänsäteet sen kiltimpiä ole kuin muut.
Se ero niissä lienee, että osaavat yleensä olla koulussa asiallisemmin verrattuna niihin, jotka lähinnä vain häiriköivät.
Sellaisenkin olen ollut huomaavani, että aika usein tavallisesti rauhallinen ja säntillinen tyyppi voi sekoilla ihan kybällä, kun lähtee viihteelle. Ammattijuhlija osaa ottaa rauhallisemmin, koska seuraava kerta voi olla jo huomenna, niin ei tarvitse kaikkia patoutumia yhden illan aikana purkaa.
Miksei tuo voisi olla tosi? USA:ssa taitaa kaikki käydä plastiikkakirurgeilla. Monissa älykkyyttä vaativissa töissä vaaditaan myös vuorovaikutustaitoja(eli ulkonäköä), niin varmasti sille suunnalle etenevät pyrkivät panostamaan myös paljon ulkonäköönsä.
Kun Liian vanha kertoo lukiokokemuksista, niin on vaikea uskoa, että lapsemme (minun lapsistani tosin vain yksi) ovat käyneet saman lukion. Niin erilaiset käsitykset meillä on.
Tosin uskon kyllä, että risteilyllä (kouluajan ulkopuolella) ja ehkä retkilläkin osa saattoi irrotella kovastikin. Oppitunneilla (ainakin lapseni kertoman ja omien havaintojeni mukaan) vallitsi kuitenkin työrauha ja lähes kaikki opiskelivat ahkerasti. Yleinen ilmapiiri oli myös oppimiseen ja työskentelyyn kannustava. Kympit ja työnteko eivät olleet luokkakavereiden silmissä häpeällistä, vaan kunniakasta.
Kaikkein parasta oli kuitenkin se, että kympin oppilas saattoi olla ensimmäistä kertaa elämässään ihan tavallinen oppilas muiden joukossa eikä se, joka oli aina opettajien ja luokkakavereiden silmätikku.
Eikö 95% näistä ongelmista voitaisi ratkaista lisäämällä maahanmuuttajataustaisten ja myös suomalaisten avustajien määrää heti alaluokilta alkaen? Avustajan ei tarvitsi välttämättä osata muuta kuin olla aikuinen. Toki pikakurssitettu tehtävään.
Vai onko avustajillekin jo määrätty AMK-tason pätevyysvaatimukset ja työehtosopimuksen mukaiset palkat?
Kauan sitten, kansakouluaikoina, oli tapana, jos luokka oli levoton, että joku vanhemmista kutsuttiin avustamaan opettajaa. Viikko tai pari yleensä riitti. Palkkaa ei maksettu.
Jäljelle jäävä 5% on oma juttunsa, mutta ehkä “tartuntaa” voitaisiin rajoittaa.
PS: Oulun koulutoimen johdossa on kuulemma enää 90 ei-opettavaa toimihenkilöä.
Kiinnostava paperi liittyen tuloeroihin ja sosiaaliseen liikkuvuuteen.
Marry Your Like: Assortative Mating and Income Inequality Jeremy Greenwood, Nezih Guner, Georgi Kocharkov, Cezar Santos http://www.nber.org/papers/w19829
Miten opiskelumyönteisyyttä edistetään?
Poliittisesti tuetaan urheilua, musiikkia ja taideaineita erityisvalintana. Teinit taas haluavat olle“ei ainakaan nörtti”. Opinnot lisäävät myös tuloeroja.
Muuten — opettajillakaan ei näytä keskustelussa olevan yhtään mitään vaikutusta mihinkään, oppilasaines ratkaisee jokaisen kohtalon. Ei hyvältä vaikuta.
Nyt kun lukio on ohi niin on alkanut tulla tunnustuksia , miten lukiossa on käyttäydytty.
Nuoretkin muistelevat jo menneisyyttään.
Rauha oli luokassa samaa tasoa kuin rautatatieasemalla.
Se ero on siinä, että oppilaat haluavat oppia ja sen eteen he tekevät myös töitä.Ja hyvässä koulussa vertaistuki helpottaa jonkin verran..
Muistan vielä elävästi kun vanhempi veli sananmukaisesti takoi matematiikka nuoremman veljen ja kavereiden päähän.
Mutta paljonko he tarvitsivat koulua on epäselvää.
Koulun vaikutus on itse asiassa vähäinen, koulumenestyksestä koulu, opettajat ja muu kouluympäristö selittää kouluympäristö vain n 5 %
Ja Marsissa on hiekkamyrskyjä ja molempien faktojen tai väitteiden yhteys linkattuun artikkeliin on tasan nolla. Se data, millä väitetttä perusteltiin, liittyi arviointeihin, jotka brittiläiset opettajat tekivät vähän kymmenen ikävuoden molemmin puolin olleista oppilaistaan 1960-luvulla.
Ja nyt kun säännöllisesti vieraillut Otaniemessä avustamassa sitsi-iltojen valmistelussa ja kierrellyt oppilasasuntoloissa niin täytyy ihmetellä miten noista äidinkullista ja maan toivoista on yhtä äkkiä kasvanut täysiä sottapyttyjä.
Ja miten paljon tuollainen porukka saa särjettyä kaikkea mahdollista. Käytävät ovat täynnä huonekalujen, polkupyörien,patjojen, matkalaukkujen, vaatteiden, lehtien etc jätteitä.
Ilmeisesti nuo peruskoulun häiriköt jotenkin ujuttautuvat ohi kaikkien normiväylien yliopistoon ?
Kouluissa pitäisi opettaa pääsemään kiltteydestä eroon, mutta myönteisellä tavalla eli kohottaa oppilaiden itsetuntoa. Suomalaiset ovat liian kilttejä ja tulevat jyrätyiksi kansainvälisillä markkinoilla oli sitten kyseessä bisnes tai politiikka. Jos ei ole pahis ei ole mitään jakoa päästä hyvin palkattuihin johtajaduuneihin. PISA on vain silmänlumetta, onko maailman paras peruskoulu auttanut pääsemään kansallisesta heikosta itsetunnosta eroon?
Koulutuksen lisäksi ainakin jo lukion ja sen jälkeen korkeakoulun pitää kyetä sosiaalistamaan oppilaitaan. Vain miehet käyvät intin, joten sosiaalistamista ei voi ihan kokonaan jättää kasarmeille.
Suomessa koululaitos ei sosiaalista samalla tavalla kuin muualla Euroopassa. Kyse on pienistä asioista, esimerkiksi käytöstavoista ja pukeutumisesta. Ihan samalla tavalla kuin alakouluissa ei saa hyväksyä huntujen käyttöä, ei lukiolaisilla saa hyväksyä farkkuja puhumattakaan verkkareista.
Suomessa on mahdollista valmistua korkeakoulusta käymättä yhdessäkään frakkijuhlassa! Jos pieniä asioita ei saada sosiaalistettua, niin miten voit kuvitella, että suurissa asioissa oltaisiin oikeilla jäljillä?
Samalla tavalla voidaan kyseenalaistaa koulujen käytäntö, jossa oppilaat sinuttelevat opettajaa. Pienet asiat aiheuttavat juuri sen, että Otaniemeenkin ajautuu epäsosiaalista joukkoa, jonka kuvasit tuossa. Korkeakoululla ja oppilasjärjestöillä on iso tehtävä sosiaalistaa heidät. Epäsosiaalisen diplomi-insinöörin käyttökelpoisuus työmarkkinoilla on hyvin rajoitettu. Oma ehdotukseni on enemmän frakkia ja vähemmän haalareita.
Yläasteikäisenä monet nuoret ovat herkimmillään. Monen tulevaisuuden menestyjän tai syrjäytyjän kierre saa alkunsa juuri yläasteiässä.
Tutkija kävi yläasteensa 90-luvun lopulla. Lähikoulu olisi löytynyt helsinkiläisestä lähiöstä, muutaman sadan metrin päästä kotoa. “Kulttuurien sulatusuuniksi” luonnehditun koulun penkkejä kulutti jos jonkinlaista kansallisuutta, ensimmäisistä somalimaahanmuuttajista lähtien.
Ala-asteelta yläasteelle niveltävillä tunneilla tenavat pääsivät maistamaan “sulatusuunin” menoa. Rauhalliseen ala-asteeseen nähden yläasteella meno on kuin sirkuksessa; suurin osa tunneista kului muuhun kuin oppimiseen. “Koulushoppailu” oli luonteva siirto — samaan ratkaisuun päätyi puolet ala-asteluokasta. Lähikoulun sulatusuuniin päätyi paljon työttömien ja huono-osaisten lapsia.
Ero“koulushoppailijoiden” ja sulatusuuniin jääneiden välillä heijastuu vielä 20 vuoden jälkeen. Se, missä määrin tulokset ovat koulun, yhteiskunnan, ympäristön ja perimän aiheuttamia, jää arvoitukseksi.
Ihan kaikilla opinhaluisilla junnuilla pitäisi olla mahdollisuus saada rauhallinen ja turvallinen opiskeluympäristö yläasteen ajaksi. On absurdia, että ahkerat, opinhaluiset ja fiksut tenavat joutuvat taivaltamaan päivittäin pitkiä koulumatkoja mielekkään opiskeluympäristön perässä.
Entäpä jos yläasteen oppilaat valittaisiin lukion tavoin ala-asteen keskiarvon perusteella? Jos arvosanat eivät riitä, tervemenoa matkustamaan toiselle puolen Helsinkiä oppia hakemaan.
Valitettavasti vertailukelpoisia tilastoja on vaikea löytää, mutta Yhdysvalloissa on jo pitkään ollut se tilanne, että vähintään alemman korkeakoulututkinnon (BSc/BA/AMK/kandi/opisto) suorittaa kolmannes kansasta. Lukema on kiivennyt ylöspäin, mutta muutos 70-luvulta on vain muutamia prosenttiyksiköitä. Suomessa luku on noussut vauhdilla ja on nyt yli 40 %.
Vertailun vaikeus on siinä, että Yhdysvalloissa tutkinto suoritetaan aikaisemmin kuin Suomessa, joten jos katsotaan erityisesti ikäryhmää 20–25, siinä yhdysvaltalaisnuorilla on paljon suomalaisia useammin korkeakoulututkinto.
Ylempien tutkintojen (MSc/MA/MD/maisteri/YAMK) kohdalla ero on suurempi. Suomessa ylemmän tutkinnon suorittaa liki 20 % ikäluokasta, Yhdysvalloissa alle 10 %.
Tutkintojen sisällöllinen vertaaminen on kovin vaikeaa. Kummassakin maassa erityisesti BSc kattaa laajan valikoiman koulutustarjontaa. Maisteritaso on hiukan yhtenäisempi, ja näppituntuman perusteella Yhdysvalloissa osin vaativampi kuin Suomessa. Tässä kuitenkin koulujen väliset erot sekä toimintatavoissa, vaatimuksissa että tasossa ovat suuria.
Jos tilannetta katsotaan koko populaation tasolla, Yhdysvallat johtanevat koulutustason osalta, koska siellä vanhempien ikäluokkien koulutustaso on korkeampi kuin Suomessa — etenkin jos suomalaisia opistoasteen tutkintoja ei lasketa BSc-tasoisiksi.
Siteeraamasi teksti itse asiassa korosti sitä, että huipulla tarvitaan aina kumpaakin. Tämän vuoksi kompensoiminen on mahdollista vain keskikastin suorituksissa. Nuori pianisti ei voi kompensoida lahjakkuuseroja työmäärällä, koska hän joka tapauksessa treenaa sen kahdeksan tuntia päivässä, minkä fysiikka sallii.
Tämä näkyy monella elämänalalla. Matematiikka on tästä hyvä esimerkki. Matemaattisesti lahjakas lapsi selviää peruskoulun matematiikasta hyvinkin kevyellä työnteolla, koska kymppiinkin vaadittu suoritus on suhteellisen vaatimaton. Hänen vieressään voi istua toinen kympin saanut lapsi, joka ei ole matemaattisesti kovin lahjakas, mutta joka on tehnyt paljon töitä asian eteen.
Näistä kahdesta vain tuo lahjakas voi kuitenkaan selvitä pidemmälle menevästä matematiikasta yliopistossa. Hänellekin tie tulee aluksi olemaan erittäin työläs, koska työnteon jalo taito pitää opetella. Eteenpäin pääsee vain puurtamalla.
Urheilu osoittanee tämän kaiken samalla tavalla. Ilman oikeita geenejä (ja kromosomeja!) kukaan ei juokse satasta kymmeneen sekuntiin, ei myöskään ilman sitä 10 000 tunnin treenaamista. Fyysisistä, fysiologisista ja fysikaalisista syistä lahjakkuuserot näkyvät kaikkein parhaitten joukossa sekunnin kymmenyksinä.
Suoritus on käytännössä jonkinlainen kertolasku työn tuomista tuloksista ja synnynnäisestä/varhaislapsuudessa hankitusta lahjakkuudesta. Tästä syystä on vaikea sanoa, onko lahjakkuus vai työnteko tärkeämpää. (Yksilön kohdalla asia on helpompi, koska vain toiseen voi vaikuttaa.)
Työ on kuitenkin hyvin tiukasti sidoksissa motivaatioon, ja se tekee yhtälöstä koulujärjestlemän kannalta hankalan. Harrastuksissa voi armotta paiskata laiskat pihalle, koulussa pitäisi jostain rakentaa porukalle motivaatio tehdä töitä.
“Suomessa on mahdollista valmistua korkeakoulusta käymättä yhdessäkään frakkijuhlassa! Jos pieniä asioita ei saada sosiaalistettua, niin miten voit kuvitella, että suurissa asioissa oltaisiin oikeilla jäljillä?”
Heh, kyllä noilla teekkareilla frakki on useimmiten vakiovarusteena sitseissä, mutta ei se porsasta sivistyneeksi tee.
Ja sinuttelukin on yleistynyt maailmalla, eivät nuo ruotsalaisetkaan moukkia ole sinuttelun vuoksi
Jos nyt lapsi ei kuitenkaan pääse minnekään hyvään kouluun huonosta lähikoulusta (joita on ilmeisesti ihan tavallisen hyvillä alueilla) tai sen huonon lähikoulun painotusluokalle, niin mitä vanhemmat voivat tehdä? Jos ei ole myöskään rahaa muuttaa paremmalle alueelle?
-kyseenalaistaa inkluusio? Miksi luokassa on häiriköitä, jotka selkeästi kuuluvat pienryhmään tai ummikkoulkomaalaisia, jotka selkeästi kuuluvat johonkin valmistavaan opetukseen.
-vaatia opettajalta hyvää opetusta siitäkin huolimatta, että ope-parka on tähän kouluun tai tähän luokkaan joutunut jäämään. Hyvälle opelle huonossa koulussa voisi vaatia erityisen hyvää palkkaa!! Herätellä keskustelua eriytetystä opetuksesta oppimisintoisille (jos heitä on) tai jopa tasoryhmistä:O?
Jos tietyiltä alueilta paetaan muihin kouluihin ja juuri koulutetut vanhemmat niin tekevät, niin on järjetöntä asuttaa näille alueille enenevässä määrin maahanmuuttajia. Positiiviset mallit jäävät vähäisiksi. Enemmän segregaatiota myös hyville alueille? Jos kokee, että maahanmuuttajia ei oman lapsen lähipiiriin tai luokalle haluta, niin silloin voinee miettiä puoluekantaansa. Onko se linjassa?
Kouluvalinnat on tältä vuodelta tehty. Kannattaa kuitenkin katsoa, kuinka huonosti esim. Helsingin opetusviraston sivut palvelevat koulu- ja painotusvalintainfossa huonosti suomea puhuvia vanhempia. Kuten edellä on todettu, myös maahanmuuttjissa on paljon lahjakkaita ja opiskeluhaluisia. Ja jopa köyhissäkin.
Hm! Oletkohan ymmärtänyt kansainvälisen “sinuttelun” työtilanteissa? Onhan englannissakin sana “you”.
Ruotsalaiset osaavat “sinutella” erinomaisen kohteliaasti.
Pukujuhlat voivat olla ihan kivoja, mutta työelämässä tarvittavat sosiaaliset taidot hankitaan muualta, ne kun ovat jotain aivan muuta kuin akateeminen etiketti. Verkostoituminen tehdään nykyään useimmiten selvin päin päiväsaikaan ja jossain muussa puvussa kuin iltapuvussa tai frakissa.
“Ilmeisesti nuo peruskoulun häiriköt jotenkin ujuttautuvat ohi kaikkien normiväylien yliopistoon ?”
Tekniikkaa pääsee opiskelemaan yliopistotasolle, jos osaa kirjoittaa nimen paperiin.
Toki “avustajilla” siis koulunkäynninohjaajilla on työehtosopimuksen mukainen palkka, lähemmäs pari tonnia kuukaudessa. Koulutusta tarvitaan siksi, että ne lapsen ongelmat johtuvat usein jostain muusta, kuin “rajojen puutteesta” tai “hukassa olevasta vanhemmuudesta”. Tavallisten teinien tylyttämiseen koulunkäynninohjaaja on vähän huono vaihtoehto. Pitää muistaa, että oaj on ajanut ammattiryhmän vähän marginaaliseen asemaan. Esim. minkäänlaisia voimankäytön oikeuksia ei ole, vaan oppilaan subjektiivinen tahto ratkaisee.
Koulutusta varmasti tarvitaan, mutta minkä tasoista. Vaarana on, että se vaikeuttaa liiaksi maahanmuuttajataustaisten avustajien rekrytointia. Ylläolevasta keskustelusta olen jotenkin ymmärtänyt, että nimenomaan heitä tarvittaisiin.
No yli 10 vuotta maailmalla, projekteissa parhaimmilaan 12 kansallisuutta, useita kieliä
Ja kymmen vuotta ruotsalisessa firmassa
Ne opettivat, miten eri kulttuurit toimivat
Ja oppimisen takasi se, että sopparissa luki, että tehtävä voidaan päättää syytä ilmoittamatta, Riittää, että työnantaja ja/tai asiakas ilmoittavat tehtävän päättyneeeksi.
Kun kertaakaan soppari ei keskeytynyt niin täytyy vetää johtopäätös, että opin asiat.
Koulun vaikutus koulumenestykseen/koulukäyttäytymiseen on vähäinen, joten rahan syytäminen kouluun ei auta.
Vanhempien vastuun lisääminen auttaa jonkin verran ja vanhempien sosiaalisen aseman kohentaminen eniten
Asia selvä, osaat kohteliaan sinuttelun 🙂
Miten sitä nostetaan?
Enemmänkin se kertoo siitä, että erilaisuutta suvaitaan enemmän kuin pelkissä kansallisissa ympyröissä.
Ja että asiat ovat tärkeämpiä kuin ihmisten käytös, pukeutuminen tai tavat
Jaha, vastaus tähän keskusteluun oli “jäätävä hiljaisuus”.
Muuten samaa mieltä, mutta tämä
ei tarkalleen pidä paikkaansa.
Luokat palautuvat kohti omia keskiarvojaan, jotka eroavat toisistaan kunnes tasapaino saavutetaan. Valikoivan pariutumisen jälkeen luokalla on uusi, korkeampi tai matalampi keskiarvo ja pienempi varianssi. Alaluokasta tietenkin vielä noustaan ja se myös vaikuttaa keskiarvoihin, mutta sosiaalinen liikkuvuus pienenee tasapainoon asti.
“Jako kahteen” mediaanin kohdalta näyttää jo aika pahalta, periytyvyytenä 0,6: http://westhunt.wordpress.com/2012/01/13/class-caste-and-genes/ [Henry Harpending]. 4. sukupolvi lienee jo aika lähellä tasapainoa. Tietenkään tilanne Suomessa, vielä, ainakaan, ei ole näin paha, ja kahtiajako on eräänlainen ääriesimerkki. Ja Catilinan kommentti oli ihan liian vahvasti sanottu. Mutta laittaa miettimään.
Iloisempana uutisena aiheeseen liittyen: genominsekvensointiyhtiö Illumina on ilmoittanut päässeensä alle 1000 USD:n kustannuksiin per kokonaan luettu ihmisgenomi. Kun tiedetään mikä aiheuttaa sairauksia ja kovapäisyyttä, ollaan jo voiton puolella. Etevyyden varianssia (mielellään sitä toista puolta nimenomaan) ja siten luokkaistumista voidaan sitten pienentää. (Siis ilman mitään sterilisointeja ym. natsihenkistä, huom.) Dystopiakin on mahdollinen, mutta eiköhän kaikki mene hyvin kun vedetään hyvinvointivaltion tyyliin yhtä köyttä. Kaikkien intressissä on, että terveys- ynnä muut vakuutusmaksut pienenevät. Ja väitetään fiksuuntumisella olevan myönteisiä vaikutuksia talouskasvun ja monen muunkin asian suhteen.
Luoja varjelkoon Suomea katoliselta pääministeriltä.
Olet periaatteessa oikeassa, mutta se että opit käyttäytymään yhdessä tilanteessa etiketin mukaan, helpottaa oleellisesti käyttäytymissääntöjen ymmärtämistä muissa tilanteissa. Ja jonkinlainen perus etiketti tulee osata, jos aikoo elämässä selvitä. Frakkijuhlat ovat varma tapa opettaa elämästä selviytymistä opiskelijoille.
Minulle on tullut työelämässä vastaan aivan loistavia työntekiöitä, joita ei voi päästää ulos tutkijan kammiostaan. Heillä ei ole minkäänlaista käsitystä miten käyttäytyä kalustetussa huoneessa, joten mm. asiakas tapaamisiin heitä ei voi päästää.
Eikä toisinaan edes kirjoittamaan asiakas dokumentaatiota tai myynti esitteitä.
(Anteeksi, en voinut vastustaa, kyllä noita typoja sattuu minullekin.)