Päivähoidon budjetointi tuottaa jatkuvaa päänvaivaa kaupungille, koska lapsia tuntuu olevan aina liikaa. Vielä suurempaa päänvaivaa se tuottaa perheille, koska on suurta epätietoisuutta siitä, saadaanko lapsi päivähoitoon, kun vanhempainvapaat päättyvät. Tai siis teoriassa saadaan, mutta minne.
Tuottaa suurta harmia ja suoranaista rahanmenoa perheille, että päivähoitopaikka voi löytyä kovin kaukaa ja hankalan matkan päässä kotoa vieläpä niin, että kahden lapsen päivähoitopaikat ovat aivan eri suunnilla. Kaupunki pyrkii virallisesti vähentämään autoriippuvuutta, mutta lasten vienti päiväkotiin käytännössä pakottaa monet autoilijoiksi.
Epävarmuus päiväkotipaikan saamisesta aiheuttaa päivähoidon ylikysyntää. Lasta ei työttömyyden tai vaikka vuorotteluvapaan ajaksi uskalleta ottaa pois päivähoidosta, koska ei luoteta, että lapsi pääsee samaan paikkaan takaisin. Jos hoitopaikkaa tarvitsee vasta marraskuussa, sitä on turvallisinta hakea jo elokuussa, koska suurin osa paikoista jaetaan silloin. Tästä aiheutuva rahanmeno on aika suurta, 10 000 € /vuosi /lapsi. Jo siis sata päivähoidossa varmuuden vuoksi pidettävää lasta maksaa miljoonan.
Aiempina vuosina kaupungin tilastokeskus ennusti lasten tulevan määrän aivan poskelleen. Syynä oli nopea asumispreferenssien muutos, kun nuoret perheet eivät lapsen syntymän jälkeen enää halunneetkaan eristäytyä ystävistään ja muuttaa kauas kaupungista pienokaisensa kanssa. Kantakaupungissa on nyt tuhat lapsiperhettä enemmän kuin ennen.
Helsingin kaupungin tietokeskus osaa nyt ennustaa, mutta varhaiskasvatusvirasto ei voi ottaa näitä ennustuksia toimintansa pohjaksi, koska budjetissa on annettu rahat ennustettua paljon pienemmän lapsimäärän hoitoon. Rahoitusjohto haluaa pitää ohjat tiukoilla, koska jos lapsia ei tuodakaan ennustettua määrää päivähoitoon, virasto kyllä käyttää saamansa rahat.
Eikö siis voisi tehdä niin, että budjetoidaan virastolle tällainen alimitoitettu määrä rahaa, mutta päätetään samalla rahamäärästä, joka virastolla on oikeus käyttää rahaa lasta ja kuukautta kohden? Budjetoidaan kaupunginhallituksen taakse rahasumma, jolla ostetaan virastolta päivähoitoa suoritteiden mukaan.
Toinen ongelma liittyy päiväkotitiloihin. Kun budjetissa päivähoitoon on budjetoitu lapsia tuhat liian vähän, virasto joutuu korjaamaan kaupunginosakohtaisia ennusteita tuhannella alaspäin. Siksi tiloja on liian vähän. Kun sitten valtuusto joutuu myöntämään lisää rahaa päivähoitoon, paikkoja tulee lisää, mutta vääriin paikkoihin ja perheet joutuvat ostamaan taas autoja.
En ymmärrä ollenkaan, miksi meillä kaavoitetaan sellaisia päivähoitopalatseja omille tonteilleen kuin nyt kaavoitetaan. Koska päivähoidon tarve vaihtelee sattumanvaraisesti, olisi järkevää hankkia lisäkapasiteettia tavallisista kerrostalohuoneistoista. Näin tehtiin aikanaan HITAS-Katajanokalla ja hyvin toimi. Ne voidaan myöhemmin muuttaa kohtuuhinnalla asunnoiksi. Olisi hyvä, jos meillä olisi tilojen suhteen vähän ylimääräistä väljyyttä, jolloin hoitoa voitaisiin järjestää paremmin alueellisesti vaihtuvaa kysyntää vastaavasti. Väljyyttä voisi lisätä myös normien väljentäminen. Valtakunnallinen suositus on 8 m2/ lapsi, mutta helsinkiläiset lapset tarvitsevat jostain syystä neliön enemmän. Pidetään yhdeksää neliötä edelleen suunnittelun perusteena, mutta sallitaan poikkeaminen alaspäin.
Muuten olen sitä mieltä, että edessä olevissa säästötalkoissa päivähoidon erittäin yksityiskohtaista normitusta kannattaisi väljentää, koska joustavuudesta hyötyisivät kaikki.
“Kaupunki pyrkii virallisesti vähentämään autoriippuvuutta, mutta lasten vienti päiväkotiin käytännössä pakottaa monet autoilijoiksi.”
Eikä riitä pelkkä autoilu, vaan jopa väärinautoilu. Päiväkotien yhteyteen kun ei vaadita parkkipaikkoja (eihän kustannuksia lisäävät normit koskaan kaupungin omaan rakentamiseen satu kohdistumaan) ja jalattomat autoilijat katsovat paaperoilleen turvallisimmaksi huolintatavaksi ajamisen suoraan oven eteen ja varsinkin kevyen liikenteen väylää pitkin. Muiden pilttien turvallisuuden vastaava väheneminenhän ei luonnollisesti haittaa kun ne ovat vieraita.
Muutaman vuoden päiväkotikäyttöä varten pitää tehdä kaavamuutos jotta asuntoa tai jotain muuta liiketilaa voi käyttää päiväkotina. Jos se on kaavoitettu päiväkodiksi niin sitä ei tietenkään voi muuttaa takaisin asunnoksi tai liiketilaksi ilman massiivista kaavamuutosprojektia.
Osa varmuuden vuoksi varatuista päiväkotipaikoista vapautuisi ihan vaan paremmalla hallinnoinnilla. Loogisesti ajateltuna töihin palataan, kun lapsen hoito muuten järjestyy.
Helsingissä päiväkotipaikasta ilmoitetaan 1 kk ennen hoitotarpeen alkua. Vanhempainvapaasta pitää kuitenkin ilmoittaa työnantajalle 2 kk ennen vapaan aloittamista.
Siksi töihinpaluuta on enää mahdoton siirtää, vaikka päivähoitopaikan sijainti tekisi työnteon ajallisesti mahdottomaksi tai auton oston myötä rahallisesti kannattamattomaksi.
Miksei voi rutiininomaisesti kaavoittaa merkinnällä “asuinrakentamista, johon voi olla sijoitettuna päiväkotitoimintaa”. Tiedä nyt tuosta tarkasta sananmuodosta, mutta idea siis se, että päiväkoti on aina mahdollinen, ei koskaan pakollinen.
Sääliksi käy pikkulasten vanhempia suurkunnassa — koti Kivenlahdessa, päiväkoti Tikkurilassa, työpaikka Herttoniemessä.
Eikö Helsingissä ole hoitopaikkatakuuta? Ts. hoitopaikka säilyy esimerkiksi vuorotteluvapaasta johtuvan poissaolon ajan kunhan paluupäivä on tiedossa.
Olen asunut pienessä vähän yli 10 000 asukkaan kaupungissa, jossa päiväkodin johtajat laittoivat asiat kuntoon ohittamalla sosiaalijohtajan. Kun suunnittelu ei toiminut, he kokoontuivat keskenään ja jakoivat kaupungin vastuualueisiin. Kukin hoiti tonttinsa.
Olen myös asunut toisessa alle 10 000 asukkaan kaupungissa, jossa päivähoitoa pyöritti sihteeri, ei johtaja. Kaikki toimi.
Voin kertoa suuren salaisuuden, jos et paljasta sitä muille. Helsingin päivähoitoa ei voida koskaan saada kuntoon. Sen sijaan Töölön tai Haagan päivähoito saadaan sitten aikanaan kuntoon, kun päätöksenteko tuodaan riittävän lähelle tarvitsijaa.
Samalla voidaan antaa kenkää kaikille turhille johtajille, mikä ei hirveästi tuo säästöä suoranaisesti, mutta kylläkin välillisesti.
“Kantakaupungissa on nyt tuhat lapsiperhettä enemmän kuin <>”, miten nopeassa ajassa tämä muutos siis on tapahtunut?
On myös ollut mielenkiintoista seurata sitä, kuinka päiväkodin A vieressä asuvat saavat viedä tenavia päiväkotiin B jossain kauempana. Samalla päiväkotiin A tuodaan jostain kauempaa autolla lapsia.
Olisi jotenkin kohtuullisen tuntuista antaa päiväkodista A paikka sille kävelyetäisyydellä asuvalle ja laittaa jostain muualta autolla tuleva päiväkotiin B. Tämän jälkeen toki edelleen yksi lapsi kulkisi autokyydillä, mutta sekin on parempi kuin nykyinen kaksi lasta.
Päiväkotipaikat pitäisi jakaa jotenkin siten, että naapurit (esimerkiksi ≤ 500 m) pääsevät halutessaan lähipäiväkotiin. Sen jälkeen autottomat perheet saavat valita itselleen mieluisimman. Lopuksi autolliset perheet valitsevat lopuista. Tämän pitäisi vähentää autopakkoa.
Ja muuten olen sitä mieltä, että tuota autologistiikkaa päiväkotien nurkalla sopisi sekä vähän järjestää että valvoa. Homma tuntuu olevan aika kaaosta monessa paikassa.
Olen joskus miettinyt jotain tällaista, sillä olisi kiva viedä lapset aamulla johonkin ihan lähelle, vaikka samaan rappuun …
Mites olis perhepäivähoito, siten että neljäää perhepäivähoitajaa kohden olisi yksi ammattilaisen pitämä päiväkoti hitas-talossa. Hitaskotiin vietäisiin lapset perhepäivähoitajan sairaspäivinä, sieltä he saisivat ammatillista tukea ym. Näille viidelle yksikölle yhteiset ulkoilut lähipuistossa, yhteiset retket, yhdelle perhepäivähoitajalle kerrallaan siivoustauko ulkoilun aikana, yhdellä myöhäisiltapäiväväijy, … Lapset ja hoitajat tuntisivat toisensa ja hoitaisivat hommaa osin yksin, osin yhteisesti.
Myös ympäristö kiittää, sillä iltaisin ja öisin tyhjinä olevia päiväkoteja ei tarvitse rakentaa eikä lämmittää.
Suurimman osan lapsiperheistä kodit ovat 9 tuntia päivässä tyhjillään. Niistä osan voisi valjastaa tuottamaan päivähoitopalveluita. Tästä pitää tietty maksaa vähän vuokraa, ja perhepäivähoitajalle asiallinen liksa. Veikkaan, että olisi laadukkaampaa ja halvempaa.
Eikö hiljattain uutisoitu, että koulujen rehtorienkin mielestä suurin vaara koululaisille ovat autoilla omia lapsiaan tuovat tai hakevat vanhemmat…
Kauniaisissa on yksi päiväkoti, jossa on runsaasti pysäköintitilaa ja rautatieasema kohtuullisen lähellä, mikä on johtanut siihen, että useasti toinen vanhemmista tuo lapsen/lapset ja jättää auton päiväkodin luo — ja toinen vanhemmista hakee lapset ja ottaa auton illalla. Tietenkin vielä parempi olisi, jos ei sitä autoa tarvittaisi ollenkaan.
Päivähoidon ja ikäihmisten palvelujen yhdistäminen samoihin “palatseihin” toisi joustoa, synergiasäästöjä ja elämäniloa — puolin ja toisin.
Palkkakustannukset ovat noin 70 % päivähoidon kustannuksista, eikä noissa kokonaiskustannuksissa nykykorvauksilla ole suuria eroja päivähoitomuotojen välillä. (Poikkeuksena ryhmäperhepäivähoito, joka on kallista.)
Tästä huolimatta perhepäivähoitajia alkaa olla kunnalliselle puolelle vaikea löytää matalan palkkatason vuoksi, joten asiallisen liksan maksaminen nostaisi kustannukset selvästi päiväkotien yli. Helsingissähän on hyvinkin vähän perhepäivähoitoa juuri siksi, ettei hintakilpailukykyisiä hoitajia ole tarjolla.
Laadukkaampaa siis kyllä, halvempaa tuskin.
Kustannuksia voi ihmetellä vaikka täältä.
Neuvostoliittolainen systeemi tuottaa omat ongelmansa.
“Joustavuus” ja kunta? Lehmät lentävät ja kuntauudistus onnistuu.
Rakentamisen joustavuutta olisi miettiä päiväkoti alunalkaen monitoimitilaksi, josta saadaan jossain vaiheessa vanhuspalveluita tai muuta vastaavaa. Asumiskäyttökin on hyvä idea, esimeriksi eritystarpeiden ryhmäkoti. Eikö kunta voisi ostaa vain päiväkotisuoritetta, ei vain voi.
Päiväkotipalatsit ovat arkkitehtien märkiä unia, joissa rahaa hyvään tarkoitukseen tosin elementtien muodossa voidaan käyttää kunnallisholtittomasti.
Hyvä kirjoitus Ode, loistava esimerkki kuinka kaikkien hyvät aikomukset johtavat katastrofaaliseen tuhlaamiseen.
“Eikö siis voisi tehdä niin, että budjetoidaan virastolle tällainen alimitoitettu määrä rahaa, mutta päätetään samalla rahamäärästä, joka virastolla on oikeus käyttää rahaa lasta ja kuukautta kohden?”
Eikös tästä voisi tehdä valtuustolle esitystä?
Päivähoito on mennyt järjettömään suuntaan, se on ylipyrokratisoitunutta, jokaisesta lapsesta väännetään lippuja ja lappuja, niistä ei ole mitään käytännön hyötyä.
Jos jonkun kerrostalon tiloja muutettaisiin päivähoitopaikoiksi se vaatii isoja muutoksia ja pitää kasoa aluetta missä kyseinen kerrostalo on, onko talon pihaa muutettavissa lasten leikkipaikaksi. Sinänsä tämä on järkevämpää kuin yksittäisten päiväkotirakennusten rakentaminen.
Jotain synergiaa varmasti saisi, ja olisi ihan hyvä että lapset tottuisivat erilaisiin ja erikuntoisiin ikäihmisiin jo pienestä pitäen. Se olisi ainakin suurten ikäluokkien edun mukaista mitä suurimmassa määrin.
Minua kuitenkin hiukan häiritsee tässä ajatuksessa takana oleva idea siitä, että jostain löytyisi joukko kohtuullisen toimintakykyisiä ikäihmisiä, joita yksinäisyys vaivaa, ja joita voisi jotenkin hyödyntää pikkulapsien kanssa.
Arkipäivän kokemus näyttää siltä, että on kyllä kasvava joukko erittäin hyvin henkisesti ja fyysisesti toimintakykyisiä vanhuuseläkeläisiä. Tällä joukolla kuitenkin valituksena tuntuu olevan usein se, että kun joutuu pankissa ja parturissa käymään omalla ajalla, niin tulee kiire. Väki asuu omillaan ja hoitaa omat sosiaaliset kuvionsa.
Sitten taas on hyvin suuri ja kasvava joukko vanhuksia, jotka ovat hyvinkin yksinäisiä ja hankalassa tilanteessa. Puoliso on kuollut ja omat toimintakyvyn heikkenemiseen liittyvät ongelmat vaikeuttavat sosiaalista elämää huomattavasti. Fyysisiä vaivoja on paljon, ja usein kognitiivinenkin suorituskyky alkaa heiketä huomattavasti. Tässä vaiheessa ajankohtaiseksi tulee muutto palvelutaloon.
Karrikoiden voisi todeta, että ensimmäisen ryhmän väki ei ehdi edes omia lapsenlapsiaan hoitamaan, ja toisen ryhmän väki taas on jo niin paljon hoitoa vaativaa, ettei synergiaetua päiväkodin kanssa synny. Palvelutalon mediaaniasukki ei ole kovin hyväkuntoinen.
Täsmälleen sama koskee kouluja. Lapset voisivat kulkea turvallisesti kouluun jalkaisin tai pyörällä, jos koulun edusta ei olisi täynnä päättömästi pyöriviä autoilijoita, jotka jättävät omia lapsiaan koulun portille tai jopa suoraan pihalle.
Ainakin me olemme saaneet lapsemme kävelyetäisyydellä olevaan päiväkotiin ihan neuvottelemalla. Meille tarjottiin päiväkotipaikkaa noin kilometrin päästä kotoa paikasta, jonne ei ole suoraa joukkoliikenneyhteyttä. Talvella reitti on auraamaton. Metroasema olisi ollut kodin ja päiväkodin puolivälissä. Olimme hakeneet paikkaa hyvissä ajoin eli noin puoli vuotta etukäteen ja silti tarjottiin autottomalle perheelle huonosti sopivaa paikkaa.
Tilanne ratkesi, kun soitin päiväkodin johtajalle ja selitin (asiallisesti) tilanteen. Hän lupasi ottaa asian esille ja meille löytyikin peruutuspaikka lähimmästä päiväkodista.
Kun sitten seuraava lapsi ilmaantui, otimme vanhemman pois päiväkodista (emme tienneet mahdollisuudesta säilyttää paikka) ja haimme molemmille uudestaan paikkaa, kun asia tuli ajankohtaiseksi. Tällä kertaa osasimme kirjoittaa hakemukseen kattavat ja totuudenmukaiset perustelut ja paikka järjestyi lähipäiväkodista.
Emme luonnollisestikaan asu pahimmalla mahdollisella alueella, jossa ei paikkoja ole, mutta ei täälläkään päiväkodeissa ole tyhjää tilaa.
Voiko päivähoitopaikkoja vaihtaa päittäin tai jossain ringissä, jos kaikkien lasten vanhemmat siihen suostuvat?
Tyyliin: Minä haluaisin lapseni Punavuoren sijaan Töölöön, joku haluaisi siirtää omansa Töölöstä Skattalle ja Skattalle nyt lapsiaan roudaava haluaisi mielummin Punavuoreen.
Onko ringin kierrättäminen asetusteknisesti mahdollista ja taipuuko kaupungin byrokratia tuohon?
Tulee mieleen samanlainen kohtaanto-ongelma, jossa kaveri halusi vaihtaa aasinsa öljyruukkuun, ja hänen piti löytää toinen tyyppi jolla on öljyruukku ynnä halua vaihtaa se aasiin. Ja jonka ratkaisemiseksi keksittiin vaihdon välineeksi ‘raha’.
Siis meneekö tämä nyt ihan oikeasti niin, että päiväkoti voi olla vain siihen erikseen asemakaavaan merkityllä tontilla?
Tuo ei kuitenkaan ratkaise todellista ongelmaa. Tyypillinen tapaus on se, että jos perheen A ja B lapset vaihtavat päiväkotia päittäin, perhe A hyötyy huomattavasti ja B taas jää vähän miinukselle. Nettona näin kannattaa tehdä, mutta vapaaehtoisuuteen perustuen on ihan varmaa, että perhe B ei suostu.
Esimerkkinä tästä käy vaikka se, että perhe A asuu päiväkodin vieressä, jolloin lapset voi viedä hoitoon lihasvoimin. Perhe B taas käyttää joka tapauksessa autoa, mutta kyseinen päiväkoti on vähän nopeamman automatkan päässä.
Jep. Mutta saako sen toimimaan hyvin voimakkaasti subventoitujen palveluiden kanssa?
Periaatteessahan subventointi ei estä sitä, etteikö paikkojen käydessä vähiin niitä voisi huutokaupata. Realistisempi vaihtoehto lienee että A maksaa B:lle hiukan siitä että saa tämän vapaaehtoisesti vaihtamaan.
Tarepessa on väsitämttä flutuaatioita. Oliis hyvä, että aknsaliset voisivta itse järjestää palvelun samoin kustannuksin kuin kunnallinen hoitopaikka.
Toistan taas kningasajatukseni:
Pienten lasten hoidon ja yksityisen hoidon tuki tulisi määritellä kunnallisen perhepäivähoitajan palkkauskustannuksiksi omavastuuosuudella eli kunnallisella perhekohtaisella päivähoitomaksulla vähennettynä. Palkkauskustannukset käsittäisivät palkan, lomakorvauksen, sosiaaliturva‑, eläke ja muut työnantajavakuutusmaksut sekä verovapaan kustannuskorvauksen mutta eivät hallintokuluja. Perusteena oleva summa tulisi olemaan noin 650 euroa hoitokuukautta kohti eli vuodessa 7.150 euroa. Tästä summasta vähennetään perhekohtainen päivähoitomaksu. Käytännössä tukisumma tietenkin jaettaisiin tasan koko vuodelle.
Tällä rahalla vanhemmat palkkaavat itsensä tai ulkopuolisen hoitamaan lapsiaan tai tekevät tästä yhdistelmän. Hoitokorvaus on veronalaista tuloa, mutta tästä toiselle maksettu palkka on verotuksessa vähennyskelpoinen. Ottamalla lisäksi hoitolapsia lasten kotihoitaja voi saavuttaa perushoitajan tulotason . Yrittäjä voi usein — ei suinkaan aina — lastenhoidon yhteydessä hoitaa yritystä, esim. tehdä iltaisin kirjanpitotehtäviä.
Jos lapsi on kunnallisessa puolipäivähoidossa, ym. summasta maksetaan perheelle puolet.
Asumme Hermannissa, käymme töissä Kluuvissa ja Kampissa. Meillä ei ole autoa, ja toivoimme päivähoitopaikkaa kävelymatkan päästä (4 päiväkotia), tai matkalta keskustaan, tai keskustasta. Saimme paikan Latokartanosta, 10 km ja 30 minuuttia meiltä pohjoiseen. Entinen 20min työmatka on nyt 30 minuuttia pohjoiseen, lapsen jättö päiväkotiin 10 min, bussilla 45min rautatieasemalle ja siitä kävely 5–15 min töihin. Meidän perheessä päivähoitopaikan sijainti estää käytännössä lasta hoitaneen vanhemman töihinpaluun, sillä hoitopäivistä tulisi liian pitkiä.
Ongelmat päivähoitopaikkojen jakamisessa lisäävät erityisesti naisten epätasa-arvoa työmarkkinoilla. Jos perhe haluaa kaksi lasta, joiden ikäero ei olisi kovin suuri, ei perheen äiti ehdi tehdä kovin monta kuukautta töitä lasten välissä, mikäli hän hoitaa lasta kotona (kuten tällä hetkellä yleisimmin tapahtuu). Jos tämä työjakso vähenee päivähoidon saatavuuden takia, voi vuoden suunniteltu työjakso huveta esimerkiksi puoleksi vuodeksi, pahemmassa tapauksessa muutamaksi kuukaudeksi. Tälla on jo merkitystä työuran kannalta. Pitkä jakso pois työelämästä heikentää työmahdollisuuksia perhevapaiden jälkeen. Ja vaikka toista lasta ei haluaisikaan hankkia, pidempi poissaolo työelämästä vaikuttaa myöhempään urakehitykseen.
Vaikka sopiva hoitopaikka löytyisi myöhemmin, täytyy työantajalle ilmoittaa töihinpaluusta 2kk etukäteen, joten sekin entisestään työntää kauemmaksi töihin paluuta.
Samaan aikaan kun perhevapaiden tasa-arvoisempaan jakamiseen kannustetaan, ja naisten asemaa työelämässä parannetaan, päivähoidon järjestäminen on todellinen pullonkaula, joka täysin vesittää nämä tavoitteet.
Olen ymmärtänyt, että päivähoidon sijoitukset tehdään edelleen kuukausittaisissa kokouksissa, joissa keskustellaan perheiden tarpeista ja sijoitetaan lapset. Modernin teknologian nykyaikana voisi olla jo aika siirtyä hyödyntämään jonkinlaista algoritmiä, joka auttaisi lasten sijoittelussa järkevästi. Ei ole kenenkään hyödyksi, että hermannilaiset lapset matkustavat päivähoitoon Latokartanoon, ja sieltä vanhemmat takaisin keskustaan töihin.
Arvoisa Osmo Soininvaara, toivottavasti tälle asialle saadaan jotain tehtyä ja pian!
Ystävällisin terveisin,
Ilona Mooney