Minä kuulun niihin, joiden mielestä Helsingin tulee ottaa mahdollisimman suuri osa Helsingin seudulle tulevasta väestönlisäyksestä, koska näin vältetään kaupunkirakenteen tuhoisa hajoaminen. Hajaantunut kaupunkirakenne on tuhoisa sekä ympäristölle että elinkeinoille eikä se näytä olevan ihmisten mieleenkään – sen näkee siitä, että asunnoista ollaan valmiit maksamaan järkyttävän paljon enemmän, kun ne sijoittuvat keskeisesti.
Kun Helsingin asukasluku kaksinkertaistui, rakentamiseen käytetyn maa-alan määrä kymmenkertaistui. Tällainen on paha luonnolle, koska maata peittyy betonin ja asfaltin alle ja koska liikenne vie hirveästi bensaa. Se on paha elinkeinoille, koska väistämätön siirtyminen teollisuudesta urbaaneihin palveluihin ei onnistu, jos ihmiset asuvat ripoteltuina pieniin irrallisiin asutuslämpäreisiin.
Sille taas emme voi mitään, että maassa muutetaan kaupunkeihin, sillä ei sille ole missään muuallakaan voitu mitään. Helsingin seudulle tulee lisää väkeä paljon. On vain kysymys mihin, ja minä kannatan tiivistä yhdyskuntarakennetta.
Toisaalta kannatan sitä, että kun korttelit rakennetaan tiiviisti, niiden vastapainona on oltava kunnollisia viheralueita.
Yllä olevasta voisi kuitenkin päätellä, että kannattaisin Meri-Rastilan länsirannan rakentamista. Onhan se melkein metroaseman vieressä. Niin kannatinkin, kunnes alueen asukkaat tekivät tarjouksen: sama määrä asukkaita voidaan asuttaa nyt asuntokortteleiksi varatuille alueille niitä tiivistäen, jos rantapuisto jätetään rauhaan. Tällaista tarjousta ei voi hylätä, sillä se tarjoaa mahdollisuuden tehdä Meri-Rastilan tiivistämisestä esimerkkitapauksen, pilotin, jota voidaan seurata muualla.
Asukkaiden suunnitelmaa vastaan on esitetty kaksi vastaväitettä: se ei ole realistinen, koska autot joudutaan siirtämään pysäköintikentiltä laitoksiin ja se maksaa. Erityisesti kokoomuksen suunnalta on esitetty, että Meri-Rastilan sisään tulee erilaisia asukkaita kuin tulisi erilliseen puistoon rakennettuun kovan rahan kaupunginosaan.
Pysäköinnin vieminen laitoksiin ja sen rahoittaminen rakennusoikeudesta saaduilla rahoilla on monimutkainen operaatio, mutta sitä kannattaa harjoitella, koska se on edessä kaikkialla, missä asutusta tiivistetään. Monimutkaiset järjestelyt ovat helpompia, jos asukkaat ovat kokonaisuudelle myönteisiä.
Väärät asukkaat on ymmärrettävä, mutta lopulta huono peruste. Meri-Rastilaan tehtiin liikaa sosiaalista asuntotuotantoa, kiitos Erkki Heikkosen (kok.), mutta se ei parane sillä, että viereen rakennetaan eliittikortteleita rikkaille – tai ainakin yritetään. Kovin kaukana toisistaan olevia sosiaaliluokkia ei kannata pakottaa toistensa naapureiksi. Meri-Rastilaan ei kannata tunkea lisää kaupungin vuokrataloja. Sinne ei muuta ökyrikkaita, mutta sinne on saatavissa työssä käyvää keskiluokkaa. Eikä Meri-Rastila sitä paitsi ole mikään sosiaalinen pommi.
Siis kaadettakoon Meri-Rastilan länsirannan kaava edellyttäen, että olevan asuinalueen tiivistäminen todella toteutuu.
Meri-Rastilan länsirannan kaava on nyt tietysti paljon pidemmällä kuin nuo vielä ilmassa leijuvat tiivistyssuunnitelmat, mutta voipa olla niinkin, että tiivistyssuunnitelmat on saatavissa lainvoimaisiksi nopeammin.
Aina, kun Meri-Rastilan metsäalueen osayleiskaavaa on käsitelty lautakunnassa, on viraston esitys ollut voimassa olevan maakuntakaavan vastainen. Se on sitä edelleen, sillä Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavasta on Meri-Rastilaan liittyen tehty muutamia valituksia, joista yksi on luettavissa blogissani:
http://hlylinen.blogspot.fi/2013/06/valitus-uudenmaan-2-vaihemaakuntakaavas.html
Vaihtoehtokaavat (niitä on kaksikin) eivät ole saaneet reilua käsittelyä. Esimerkiksi OURCity-suunnitelma leimattiin julkisuudessa asukkaiden ja opiskelijoiden tekemäksi, vaikka taustalla oli arkkitehtuurin ammattilaisia. Tämä onnistui, koska ulkomaalaistaustaiset arkkitehdit eivät pystyneet osallistumaan suomenkieliseen keskusteluun.
Lisäksi OURCityä väitettiin toteuttamiskelvottomaksi. Kuitenkin Sitran teettämä FCG-tutkimus osoitti, että OURCity-kaava on osayleiskaavaehdotusta parempi myös taloudellisilla mittareilla vertailtuna.
Olen kuullut, että Meri-Rastilaa käsitellään lautakunnassa seuraavan kerran 15.10. eli runsaan viikon kuluttua. Viraston itselleen ottamaa vuorovaikutusmonopolia kuvastaa se, ettei ainakaan minulle ole vielä tullut vuorovaikutusraporttia, jonka perusteella voisi edes yrittää reagoida virheellisiin väitteisiin.
Yritin kumota osaa nosita väitteistä edelliseen blogiartikkeliin kirjoittamassani kommentissa.
Ympäristön ja liikenteen taloudellisuuden, tehokkuuden ja vihreyden kannalta nauhakaupunki voisi olla tehokkaampi metropolin muoto kuin yksi tiivistetty homogeeninen alue. Ettei vain olisi tuo nauhakaupunki erään OS:n aikanaan markkinoima käsite. Joukkoliikenne toimii parhaiten vahvojen runkolinjojen päälle rakennettuna (ei maksimaalisesti tiivistetyssä laattakaupungissa). Pyöräilyä ja kävelyä voi tukea nauhakaupungissa mitoittamalla sen suurimmat (autottomat?) keskukset niin suuriksi, että kävely ja pyöräily kykenevät niissä vielä juuri ja juuri kilpailemaan moottoroidun liikkumisen kanssa.
Se ei pitäne monenkaan kohdalla paikkaansa, että ihmiset maksaisivat Helsingin asunnoista paljon siksi, että ne olisivat ympäristölle ei-tuhoisia. Ihmisten mieleenkään kaupungin ei tarvitse olla. Keskuskaupunkien asuntojen hinnat nousevat myös ilman noita vaatimuksia (vaikkapa suurissa saastuneissa teollisuuskaupungeissa). Tiettyjen elinkeinojen menestys tosiaan korreloi kaupungin koon ja asuntojen hintojen kanssa (ei useinkaan tiiviyden). Tämäkään ei tarkoita sitä, että kaikkien välien tiivistäminen aina nostaisi asuntojen hintoja ja parantaisi talouden edellytyksiä.
Jos oletetaan, että Helsinki haluaa vieläkin tiivistää kaupunkirakennettaan, haitattomimpia kohteita olisivat varmaankin uudisrakennuskohteet, kuten uusien metro- ja rautatieasemien ympäristö. Puistoja, omakotitalojen puutarhoja, luontokohteita, historiallisia kohteita ja satunnaisia asuntojen väliin jääviä viherkaistoja rakentamalla tehdään myös vahinkoa viihtyvyydelle, vihreydelle ja asuntojen hinnoille.
Hyviä kohteita löytyy myös Helsingin ulkopuolelta, esimerkiksi pääratojen varrelta (tämä palvelisi nauhakaupunki-ideaa ja tehokasta liikennettä). Mutta helsinkiläisille nuo ehdotukset eivät oikein taida kelvata oman kaupungin tiivistämisen vaihtoehdoksi, kun eivät mahtavoita Helsinkiä, vaan vallan muita kuntia. Jos ympäristökunnat annettaisiin Helsingille, niin ehkä sitten, jonkin aikaa, kunnes taas tiivistettäisiin lisää. 😉
Oikeastaan haluaisin vastauksen kysymykseen, kuinka paljon Helsinkiä pitää vielä tiivistää. Oletan että ei rajattomasti.
Tiivistämällä Vuotien pohjoispuolen pientaloaluetta kerrostaloalueeksi saataisiin aikaan sama lisäys ahtamatta liikaa tavaraa olemassaolevan (jo tiiviin) kerrostalokannan sekaan, mutta jos asukkaat haluavat alueensa tiivistämistä niin paha sitä on mennä vastustamaankaan.
Sitä pientaloaluetta ei tiivistetä siksi, että siellä asuu hyviä veronmaksajia.
Tämän päivän kaavoituksessa on hyvä valita keinoja, jotka toteuttavat hyvinvointia tulevaisuuden yhteiskunnassa. Meri-Rastilan osalta toimiva ratkaisu on säilyttää perinteinen ulkoilupuisto kokonaisena ja tiivistää jo rakennettu osa kaupungista yhä luontevammin toimivaksi kokonaisuudeksi. Perusteluja seuraavassa:
1) Tutkimusten mukaan lähiluonto tukee asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia tavalla, joka torjuu eriarvoisuutta. Käytännössä virkistysalueen merkitys vain korostuu, kun ilmasto lämpenee.
2) Sairauksien ennaltaehkäisy on kaupungille edullisin terveyspalvelu järjestää. Hyödyt virkistysalueesta ovat siksikin merkittävät.
3) Myös itäisessä Helsingissä tarvitaan toimiva viherverkosto sekä asukkaiden hyvinvoinnin että ilmastonmuutokseen sopeutumisen vuoksi.
4) Pääkaupunkiseudun ilmastonmuutokseen sopeutumisen strategiassa on maankäytön osalta hyvät linjaukset biodiversiteetin säilyttämisestä sekä ekologisten yhteyksien ja viherverkostojen kehittämisestä. Meri-Rastilan metsä on olennainen osa itäisen Helsingin viherverkostoa. Tällä hetkellä metsä on vielä riittävän suuri kestääkseen luontoarvoiltaan monimuotoisena.
5) Rastilan aseman seutua ja Meri-Rastilaa on mahdollista kehittää hyvin toteutetun täydennysrakentamisen avulla. Tämä on osoitettu vaihtoehtokaavan avulla.
6) Tulevaisuudessa hyvinvoivaa kaupunkia ei voida toteuttaa levittämällä rakentamista olennaisille viheralueille. Tarvitaan hyvin toteutettua rakennetun kaupungin eheyttämistä. Hyvin käveltävässä kaupungissa lähipalvelutkin on helpompi turvata.
7) Myös liikenteen suunnittelussa tarvitaan monipuolinen työkalupakki. Vuosaaren sillalla ajetaan metroradan vartta yhä tyhjemmillä autoilla ja enemmän kuin ennen. Pelkkä aseman läheisyys ei saa asukasta ajamaan junalla. Lisäksi junien kapasiteetti ruuhka-aikoina on hyvä ottaa huomioon.
8) Varovaisuusperiaatekin puoltaa luonnoltaan arvokkaan virkistysalueen säilyttämistä. Kun on mahdollista eheyttää jo rakennettua aluetta, metsä pitää säästää.
Oslon kuudesta metrolinjasta useammallakin pääsee erityislainsäädännöllä suojeltuun Oslomarkan ulkoilumetsävyöhykkeelle, mikä mahdollisuus on suosittua paitsi dokumentoidusti kansankulttuurina, myös nykypäivänä: perheitä menee rinkkojen ja suksien kanssa jatkuvana virtana. Ottakaamme mallia norjalaisilta, miten ulkoilumetsiä arvostetaan ja miten ne ovat saavutettavissa.
Ylen verkkosivuilla julkaistiin viime vuoden loppupuolella juttu, josta hahmottui, että KSV oli tilannut joitain vuosia sitten Meri-Rastilasta ulkopuolisen arvion. Jutusta selvisi sekin, että alue sai arviossa varsin myönteiset tulokset.
Ylen verkkosivujen jutusta sai käsityksen, että Helsinki haluaa kohentaa Meri-Rastilan imagoa. Jäin miettimään, ettei varsin hyväksi arvioidun asuinalueen kupeelta kannata uhrata rakentamiselle kaupunkilaisten arvostamaa ulkoilupuistoa. Imago kohenee kestävämmin, kun alueen vahvuuksia arvostetaan.
Uuden yleiskaavan yhteydessä Helsinkiin on tarkoitus perustaa metsäisten suojelualueiden verkosto. Onkin melko ikävää taktikointia, että osayleiskaavoituksella (Meri-Rastilan lisäksi hankkeet vireillä myös Kivinokalla ja Vartiosaaressa) ollaan pudottamassa Itä-Helsingin luontoa tarkastelun ulkopuolelle.
Massiivisuudeltaan Itä-Helsingin luontoalueisiin tällä hetkellä kohdistuvaa uhkaa voisi verrata siihen, että joku keksisi ehdottaa Keskuspuiston poistamista. Tällaista tuskin kukaan lähtisi esittämään, mutta jostain syystä itähelsinkiläisistä ei tarvitse välittää, vaikka yleiskaavan sisältövaatimusten mukaisesti asukkaille tulisi turvata riittävät virkistykseen soveltuvat alueet sekä mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön.
Kaavoittaja muuten kutsuu itäiseksi vihersormeksi Uutelasta alkavaa aluetta, joka kulkee golfkentän läpi jätemäelle. Ja Uutelaankin on Meri-Rastilasta matkaa.
Viiimeisten 40 vuoden aikan on ollut monta esikaupunkialueiden tiivistysyritystä, mutta ne ovat harvoin onnistuneet ja silloinkin tulos on pienentybyt tavoitteeseenn verrattuna kuin pyy maailmalopun edellä. Toivotan parempaa onnea nykyisille tiivistysyrityksille. Meri-Rastilastakin taatusti löytyy paljon ihmisiä ja yhtiöitä, jotka tosipaikan tullessa haluavat estää naapuriin rakentamisen.
On sentään myönteistä, että Osmo on kallistunut Meri-Rastilan rantametsän suojelun kannalle. Sen sijaan en ymmärrä kuumeista intoa kasvattaa Helsingin asukasmäärää rajusti.
Olen paljasjalkainen helsinkiläinen. Katajanokalla syntyneenä ja Kruununhaassa lapsuuteni viettäneenä olen vahvasti sitä mieltä, että Helsingin kasvu tulee vain lisäämään ruuhkia ja vähentämään kaupungin viihtyisyyttä.
Jos hyväksytään Helsingin täysin ylimitoitetut kasvutavoitteet, niin tulevaisuudessa tullaan törmäämään yhä uudelleen tilanteisiin, joissa kaavoittaja (KSV) aikoo uhrata viheralueita, koska jostain pitää löytää maata rakentamiselle.
Vihreät ovat esittäneet ratkaisuksi pääväylien varteen rakentamista mutta sekin on surkea vaihtoehto, koska on runsaasti tutkimusnäyttöä, joka osoittaa liikenneväylien lähellä asumisen lisäävän keuhko- ja sydänsairauksien riskiä. Syitä ovat ainakin melu ja liikenteen pienhiukkaset. Nastarenkaiden irrottaman tiepölyn vuoksi pienhiukkaset ovat Suomessa vielä suurempi riski kuin mitä ulkomaiset tutkimukset osoittavat.
Mielestäni Helsingin kaavoituksessa pitäisi asettaa laadulliset kysymykset määrällisten edelle. Tulisi kiinnittää huomiota mm. viheralueiden helppoon saavutettavuuteen ja niiden säilyttämiseen, jotta meidän ei tarvitse katua niiden menettämistä samaan tapaan kuin nykyisin kadumme 60- ja 70-lukujen vanhojen talojen purkuvimmaa.
Pääkaupunkiseudun paineita tulisi helpottaa sillä, että pidetään huolta maaseudun ja pienempien kaupunkien elinvoimaisuudesta. Sitä ei pitäisi ajatella vain kepulaisia hyödyttäväksi, koska Helsingin ruuhkautumisen välttäminen on myös täällä asuvien etu.
Ei sitä kasvateta, se kasvaa.
Sen kasvun dynamiikka on vähän samanlainen kuin jos tukit avonaisen vesihanan sormellasi: sieltä on vettä tulossa taukoamatta ja jossain vaiheessa, kun sormesi väistämättä herpaantuu, vettä lentää ympäriinsä sen sijaan, että olisit suosiolla laskenut sen suoraan ämpäriin.
Samoin pääkaupunkiseutu (ei ole kyse pelkästään Helsingistä!) kasvaa joko rumasti leviämällä 50 kilometrin säteelle lähiöihin ja aiheuttamalla järkyttäviä määriä niitä mainitsemiasi ruuhkia tai sitten sivistyneemmin siten, että asutaan tiiviisti kaupungissa niin kuin muuallakin maailmassa. Vaikka saataisiin ne puoli miljoonaa uutta asukasta Helsingin nykyistenkin rajojen sisälle, ollaan silti kaukana varsinaisten metropolien asukastiheyksistä. Autoruuhkista Helsingissä ei kannata olla huolissaan, sillä tänne ei mahdu olennaisesti enempää autoja kuin nykyisinkään, joten ei ole sitä tilaa, jonne ruuhka voisi levittäytyä. Autoliikenteen määrä pysyy samassa suuruusluokassa, mutta sen suhteellinen osuus vähenee, kun väkiluku kasvaa.
Harva vastustaa tiivistämistä, jos se suunnitellaan hyvin. Laiturilla 9.9. vierailleen vancouverilaisen kaupunkisuunnittelukonsultti Brent Toderianin mukaan kyse on ennen kaikkea laadullinen. Vancouverissa kaupungin ei ole haluttu antaa levitä säilyneille vihervyöhykkeille, vaan ratkaisu on ollut ”growing up rather than growing out”.
Helsingillä näyttäisi olevan paljonkin opittavaa Vancouverilta. Täällä ei osata suunnitella hyvää tiivistämistä (density done well), vaan kaupunkisuunnittelu pyrkii edelleen levittämään kaupunkirakennetta luontoalueille (sprawl). Suunnitteluasenteiden lisäksi hyvää tiivistämistä Helsingissä estävät mm. parkkipaikkoihin ja asuntojen keskipinta-alaan liittyvät normit.
Kun Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksesta alkuvuodesta sai jättää muistutuksia, myös luontojärjestöt asettuivat tukemaan Meri-Rastilan jo rakennetun alueen tiivistämistä OURCity-suunnitelman mukaisesti. Kaupungin kasvua ei siis olla estämässä, mutta sen toteuttamisen laatuun halutaan vaikuttaa.
Monet tuntemistani luonnonsuojeluaktiiveista suhtautuvat positiivisesti myös sisääntuloväylien bulevardisointiin. Liikenteen pienhiukkaspäästöt tulevat sähköautojen myötä joka tapauksessa vähenemään, joten mahdolliset terveysriskit ovat poistumassa.
Vuorovaikutus on tarkoitettu olennaiseksi osaksi kaavoitusprosessia. Pulma on, että asukkaiden kuuleminen jää liian usein luonteeltaan tekniseksi ja tavallaan irralliseksi osaksi kokonaisuutta.
Vuorovaikutteista kaavoitusta olisikin hyvä kehittää ja löytää toimintamalleja, joilla kaupunkilaisten tieto kotiseuduilleen keskeisistä asioista saadaan yhdistettyä kaupunkisuunnittelun suuriin linjoihin.
Vuorovaikutteisen kaupunkisuunnittelun pilottihanke voisi olla ajankohtainen mahdollisuus, jonka avulla löytyisi toimivia työkaluja kaupungin kehittämiseen.
Hyvin elitistinen lähtökohta, että kaupunkissa asuminen on pienen joukon syntyperään perustuva etuoikeus. Lähtökohtaisesti, ihmiset tietävät itse, mikä heille on parasta. Jos ihmiset haluavat asuaa kaupunkissa, silloin kaupunkia pitää rakentaa lisää. Emme elää missään suunnitelmataloudessa, jossa ihmiset sijoitetaan sinne minne valtio katsoo parhaaksi.
Helsinkiläiset nuoret hankkivat nykyisin ajokortin olennaisesti harvemmin kuin kymmenen vuotta sitten. Muutos on ollut nopea ja suunta saattaa hyvinkin jatkua.
Kun tieliikenne sitoo Helsingin maa-alasta nykyisin tavalla tai toisella noin neljänneksen, voi tulevaisuudessa olla luontevaa järjestää kaupunkitilan jakautuminen merkittävästi toisin kuin nyt.
Tämän päivän kaavoitus tähtää tulevaan ja yhteiskunnassa jo käynnistyneet muutokset on hyvä tunnistaa. Siksi esimerkiksi väylien bulevardisointi on perusteltu ratkaisu.
Ilmastonmuutos puolestaan lisää viherverkoston merkitystä osana toimivaa yhteiskuntarakennetta. Taitavasti eheytetyn rakennetun kaupungin lomaan tarvitaan riittävät viheralueet. Uudenlaisessa kaupungissa tiiviys ja luonto limittyvät.
OS: “Kun Helsingin asukasluku kaksinkertaistui, rakentamiseen käytetyn maa-alan määrä kymmenkertaistui. Tällainen on paha luonnolle, koska maata peittyy betonin ja asfaltin alle ja koska liikenne vie hirveästi bensaa.”
- ja kantakaupunkiin verrattuna jokaikisen asuinlämpäreen ja kadun ympärille on jätetty tolkuton määrä erilaisia vihersuoja-alueita, viherverkostoja ja “virkistys“ryteikköjä. Ilmeisesti sama meno jatkuu tulevaisuudessakin, koska lienee näin, että ihminen ahdistuu jos vieressä ei ole viherverkostoa? Missä lienee Punavuorelaisten viherverkosto? No, nuo onnettomat saavat vain kärsiä hiljaa eriarvoisesti ja ilmastonmuutos tekee tehtävänsä (“Tutkimusten mukaan lähiluonto tukee asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia tavalla, joka torjuu eriarvoisuutta”.…. “tarvitaan toimiva viherverkosto sekä asukkaiden hyvinvoinnin että ilmastonmuutokseen sopeutumisen vuoksi.” ‑Olli Vento)
Mitenkäs tämä tapahtuu?
Verotetaan helsinkiläisiä enemmän ja annetaan varat elinkelvottoman syrjäseudun tekohengitykseen?
Oletko nyt aivan varma, että loputkin yli 600 000 helsinkiläistä ovat kanssasi samaa mieltä?
Ode: “Kovin kaukana toisistaan olevia sosiaaliluokkia ei kannata pakottaa toistensa naapureiksi.”
Toisaalta eipä syrjäytymisen yms. lieveilmiöistä nauti mikään sosiaaliluokka. Oma tuntumani on, että ns. alempi keskiluokka haluaa jopa muita enemmän tehdä pesäeroa kerrosta alempana oleviin. Ehkä heidän äänensä ei vain kanna niin hyvin päättäjien korviin ja ei siksi johda samoihin tuloksiin? Mamujen ja “roskajengin” vieroksunta ovat kuitenkin sitäkin voimakkaampia.
Olisikin hauska tietää, miten paljon Oden kannassa on pelkkää mutua. Yhtä hyvinhän voisi olla perustellusti sitä mieltä, että nimenomaan korkeammat sosioekonomiset ryhmät ovat paremmassa asemassa sietämään em. ulkoisvaikutuksia.
Käsitys siitä, että kovain kaukana toisistaan olevia sosiaaliryhmiä ei kannata asuttaa vierekkäin on tullut kaupunkisosiologeilta. Minä kuulin tämän Mari Vaattovaaralta.
Hienointa on se että saadaan kaksinkertainen tiivistyskaava kun ensin rakennetaan nykyalueille ja kymmenen vuoden päästä sinne rantaan. Ovelaa jättää isompi alue reserviin. Nimbyt saa ostettua aikaa asunnoilleen ja ehtivät kuolla tai muuttaa pois ennen seuraavaa vaihetta. Tätä ei vaan voi kovin montaa kertaa tehdä vaikka poliittinen muistihan on kyllä aika lyhyt.
Aivan pakko mainostaa:
http://www.hs.fi/koti/Kaksi+aikuista+ja+kaksi+koiraa+16+neli%C3%B6ss%C3%A4/a1380945841381
Asenne kohdallaan! Toivottavasti koirat saavat tarpeeksi liikuntaa.
Suomalaiset ovat keskittyneet aivan liikaa siihen, mitä on asunnon sisällä. Pitäisi keskittyä siihen, mitä asunnon ulkopuolella on.
Miksi me asumme kaupungeissa, joissa me lukkiudumme sisätiloihin ja kavahdamme jokaista ääntä, jonka naapuri päästää?
Ei kai tässä nyt ole sellaista vaihtoehtoa kuin “Pidetään pääkaupunkiseudun asukasluku ennallaan”. Tai jos on niin kuulisin mieluusti miten tämä implementoidaan.
Vaihtoehdot ovat: “Helsingin väkiluku kasvaa rajusti ja ympäryskuntien väkiluku kasvaa maltillisesti” ja “Helsingin väkiluku kasvaa maltillisesti ja ympäryskuntien rajusti”. Näistä edellinen on paljon toivottavampi ekologian, viihtyvyyden, kansantalouden ja yhteiskunnallisen vakauden kannalta.
En minäkään halua Helsingin seudulle muuttaa. Mutta jos on pakko niin paljon mieluummin lähelle keskustaa ja hyvien yhteyksien varrelle kuin jonnekin periferiaan. Helsinkiläinen kaupunkisuunnittelu tuntuu kyllä pyrkivän vain pönkittämään jo nykyisin ylikorkeita asuntojen hintoja, koska pysäköintiä pidetään tärkeämpänä kuin asumista.
Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksillä ei ole vaikutusta Saarijärven tai Kuopion (tai edes Oulun tai Tampereen) elinvoimaisuuteen tai asukaslukuun. Espoon tai Kirkkonummen asukaslukuun ne saattavat vaikuttaa.
Jos huolisaan liikenteen aiheuttamista ilmansaasteista, pitäisi oletettavasti toivoa liikenteessä kulutetun ajan vähentämistä, sekä tuotettujen saasteiden määrän ja niistä paraatipaikalla tiellä nautitun ajan puolesta.
Miten esim vuosikeskilämpötilan kohoaminen asteella tai kahdella lisää viherverkoston merkitystä? Entä jos lämpötilat laskee tai pysyvät annallaan, väheneekö viherverkoston merkitys?
KKK: Hyvin elitistinen lähtökohta, että kaupunkissa asuminen on pienen joukon syntyperään perustuva etuoikeus.
Näen päinvastoin surkeaksi sen, että maaseudulta ja maakuntien kaupungeista ihmisiä käytännössä pakotetaan lähtemään siirtotyöläisiksi Helsinkiin. Tutut sosiaaliset suhteet katkeavat ja Helsingissä asuinalue on usein jokin pakon sanelema ja ei-niin-viihtyisä esikaupunkialue, jossa uusi asukas tuntee itsensä eristyneeksi. Todellista vapautta olisi se, että ihmiset saisivat valita asuinkuntansa ja ‑paikkansa ilman pakkoa muuttaa jonnnekin työn perässä.
Sillä rakennetaanko Pohjois-Karjalasta Helsingin seudulle pakotetuille ihmisille asunnot Helsinkiin vain Pornaisiin ei ole merkitystä siihen, voivatko he jaktaa elämäänsä Pohjois-Karjalassa.
Toisaalta on selvää, että täydennysrakentamisella on taipumus vähentää viheralueiden pinta-alaa, mutta toisaalta se miten vihreäksi asukkaat asuinalueenssa kokevat, ei kuitenkaan riipu suoraan viheralueiden absoluuttisesta pinta-alasta. Olennaista on luonnollisesti se, millaisia viheralueet ovat ja miten ne sijaitsevat suhteessa asutukseen ja miten hyvät jalankulkuyhteydet niihin on.
Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa selailla ruotsalaisen Alexander Ståhlen väitöskirjaa: Compact sprawl — Exploring public open space and contradictions in urban density
Sitä tarkoitankin, että viime kädessä onnistunut aluepolitiikka on myös Helsingin kaupunkisuunnittelun väline.
Ainahan voi laajentaa ja rakentaa mutta kuka takaa sen että alueelle muuttaa juuri veronmaksajia? Itse vuosaarelaisena harkitsemme vakavasti juuri perheemme kanssa muuttoa maalle. Olemme veronmaksajia ja olemme vakavasti harkitsemassa muuttoa koska vuosaaressa on liian täyttä! Emme halua kasvattaa lapsiamme ympäristössä missä kiire, meteli ja saasteet vähentävät heidän elinvuosia. Olemme valmiina muuttoon heti kun työpaikat löytyvät myös yrittäjyys maalla on meillä vahvassa asemassa.
Miettikää siis päättäjät kuka muuttaa uusiin hienoihin asuinalueisiin? Entäs jos asunnot jäävätkin tyhjäksi…kuka maksaa niitten ylläpidosta? .
Kiitos mutta ei kiitos Helsinkille sanoo tämä perhe!
Ehkä olen optimisti, mutta uskon, että kymmenen vuoden kuluttua ymmärrettäisiin olla tekemättä sitä peruuttamatonta virhettä, että Meri-Rastilan rantametsään rakennettaisiin.
KSV on jo joka tapauksessa kartoittamassa asuinrakentamista niin Meri-Rastilan rakennetulle alueelle kuin Rastilan leirintäalueellekin. Viraston marssijärjestys vain on väärä, kun se haluaa kaavoittaa metsän ensin ja vasta sitten tiivistää.
Suunnittelun (myös muualla Helsingissä kuin Meri-Rastilassa) pitäisi luontoalueille levittämisen sijaan alkaa olemassa olevan kaupunkirakenteen tiivistämisestä. Tätä edellyttää myös varovaisuusperiaate sekä useat sopimukset luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta.
Tällaisissa keskusteluissa NIMBY-kortti heitetään usein kovin kevyin perustein. Meri-Rastilassa asukkaat ovat vaihtoehtosuunnitelmalla ilmaisseet olevansa valmiita vastaamaan kaupungin asukasmäärätavoitteeseen.
Kaavoitukseen kantansa ilmaisevia asukkaita syyllistetään ajoittain myös asuntojen korkeista hinnoista. Kannattaisi tutustua siihen, mitä kaavoituksen jälkeen tapahtuu. Kiire saattaa nimittäin yllättäen loppua. Esimerkiksi Meri-Rastilasta löytyy alue nimeltä Ramsinranta I, jonka piti olla valmis vuonna 2005, mutta on edelleen kesken. Myös Vuosaaren Kahvikorttelia, joka on palveluiden ja metroaseman tuntumassa, rakennetaan kovin verkkaisesti.
Kaupungistuminen ei ole mikään suomalaisesta aluepolitiikasta riippuvainen ilmiö, vaan globaali kehityssuunta.
Mihin Helsingin ja Suomen tulisi pyrkiä? Ei ole varmaankaan hyvä, jos Pohjois-Karjalasta ihmisten on pakko muuttaa Helsinkiin työtä saadakseen, ja jos Helsingissä kaupunkiaan arvostavat asukkaat kärsivät, kun heidän ympäristönsä pilataan, ja heidän pihapiiriinsä rakennetaan kerrostaloja noille muuttajille.
Miksi tällainen siirto täytyy tehdä? Perustuuko tämä siihen ajatukseen, että Helsinkiin muutettuaan nuo karjalaiset olisivat tehokkaampia työntekijöitä kuin kotiseudullaan? Vai onko Helsingin johtajilla kova kilpailuvietti ja halu kasvaa aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi? Vai onko firmoille edullista siirtää työväki moderneihin ruukkeihin? Entä ajatteleeko valtio työtekijöiden olevan tehokkaimmillaan silloin, kun heillä on niskassaan Helsingin kovat asuntolainat?
Mikä malli tuottaa optimaalisen Suomen? Otetaan huomioon sekä asumisviihtyvyys että kansantalous. Onko ihannetilanne se, että mahdollisimman suuri osa suomalaisista siirretään Helsinkiin?
Ymmärrän sen, että Helsinki hamuaa uusia veronmaksajia ja firmoja, koska niin tekevät kaikki muutkin Suomen kunnat. Mutta onko maksimaalinen keskittäminen valtakunnan ja sen asukkaiden etu?
Minä ajattelen niin, että täysin villit markkinat johtavat tyypillisesti monopolisoitumiseen sekä firmojen että kasvukeskusten osalta. Koko valtakunnan etu on estää liiallinen keskittyminen ja tarjota rikkaampi pohja kehitykselle (ja vaihtoehtoja erilaisia elämisen vaihtoehtoja suomalaisille). On olemassa jokin maksimaalista keskittymistä parempi taso, jolla on sekä mukava jakauma eri kokoisia firmoja että mukava jakauma eri kokoisia kaupunkeja/kuntia.
Lisäksi yksilöillä on omat mieltymyksensä asuinpaikkansa ja työnsäkin suhteen. Näitä tarpeita pitää kunnioitta (vähän korkeammalla prioriteetilla kuin firmojen ilmoittamaa omaa etuaan).
Hyvä Suomi on siis kokoelma kaikenlaista ympäristöä. Valtion tulee vaalia tuota kokonaisuutta ja ohjata kehitystä, sillä viidakon lait eivät tuota yleensä optimaalista tulosta.
Taisit vastata itse kysymykseesi.
@Juho L
Helsinki ei ole kilpailemassa Pohjois-Karjalan kanssa, vaan Tallinnan, Tukholman, Kööpenhaminan, Pietarin jne. kanssa. Jos (rahassa mitattuna) suuren tuottavuuden elinkeinotoiminnan sijoittuminen Helsinkiin tehdään vaikeaksi, se ei siirry/synny Pohjois-Karjalaan, vaan muihin kaupunkeihin.
Poskettomat asuntojen hinnat ja asuntovelat ovat Helsingin menestystä rajoittava tekijä, kuten nyt ovat jo kaikenlaiset isokenkäisetkin julkisesti todenneet. Tiivistämisen ja asuntotuotannon lisäämisen pitäisi nimenomaan auttaa ongelmaan. Siis paino sanalla pitäisi. En ole edelleenkään ihan vakuuttunut, että rakentamisen hitaus on Helsingissä pelkästään kaavoittajasta kiinni.
Maksimaalinen keskittäminen ei varmaankaan ole kansantalouden etu, jos todella puhutaan maksimista (mitä nykyiset suunnitelmat eivät mielestäni ole). Tehokkaan yhdyskuntarakenteen edut sen sijaan pitäisi olla päivänselvät kaikille. Yhdyskuntarakenteessa on paljon parantamisen ja tiivistämisen varaa myös Tampereella ja Turussa.
Minun oli aikoinaan pakko muuttaa Pohjois-Karjalasta Helsinkiin alivuokralaisasuntoon kun yliopistoa eikä oman alan työpaikkoja siellä ollut. Tein Helsingissä töitä 40 vuotta. Siinä ajassa olen hankkinut paritalo-asunnon Helsingistä ja vapaa-ajanasunnon Sipoosta. Muutto Pohjois-Karjalaan takaisin ei ole käynyt edes mielessä, vaikka nyt se olisi mahdollista. Maalta muutto Helsinkiin ei enää juurikaan kasvata Helsingin väkilukua. Helsingin kaupungin väestötilaston kuvioista 6, 7 ja 8 (sivu 12) on selvästi nähtävissä mistä Helsingin muuttovoitto on peräisin.
http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/13_09_18_Tilastoja_29_Vuori.pdf
eläkevaari on kyllä sitkeä tuomaan muukalaisvihaansa jokaiseen keskusteluun. Voin lohduttaa häntä, että ulkomaalaisten muutto Helsingin seudulle tulee todennäköisesti vähenemään, koska päämuuttajamaat Viro ja Venäjä tyrhetyvät niiden elintason nousun takia.
On kyseenalaista pitää itsestäänselvyytenä, että jokin trendi jatkuu ad infinitum. Itse asiassa se, että tarvitsisimme maatalouden rakennemuutosta kohti ekologisempaa, hieman pienempimuotoisempaa luomuvijelyä, voi lisätä työvoiman tarvetta maataloudessa, vaikka tähän saakka trendi on ollut vastakkainen.
Lisäksi laajakaistan rakentaminen koko Suomeen parantaa selvästi etätyön edellytyksiä.
Hienoa, että Osmo Soininvaara puoltaa Meri-Rastilan asukkaille erittäin tärkeän rantametsän säilyttämistä virkistyskäytössä! Alue on helmi, joka kohottaa Meri-Rastilan imagoa. Kaupungin rakentamissuunnitelmat toimisivat täysin päinvastoin.
Uusien talojen rakentamisen yhteydessä, pitäisi alueelle saada lisää toiminnallisuutta. Alueista tulee muuten ihmisvarastoja. Näytin eräälle ystävälle kuvaa yhdestä Helsinkiläisestä asuinalueesta. Hän kysyi ihmetellen, missä kaikki ihmiset ovat?
Videoneuvotteluvälineiden käyttö yleistyy työpaikoilla. Tämä tarkoittaa, että voi työskennellä kotona, joten voi asua jossain muualla, jossa on halvempia asuntoja.
Viherverkoston merkitys kasvaa ilmastonmuutoksen edetessä esimerkiksi seuraavista syistä:
1) Todennäköisesti sateet kovenevat, mikä kasvattaa tulvien riskiä. Luontaiset alueet ovat tehokkain keino käsitellä hulevesiä. Mitä enemmän kaupungin maaperä on päällystetty, sitä vaikeampi tulvia on hallita.
2) Lähiluonto viilentää kaupunkia. Kovin lämpimät ilmat ovat tutkitusti terveysriski.
Olli
Vaikka kannatan Meri-Rastilan rantametsän säilyttämistä, on pakko sanoa, että argumenttisi on huono. Hulevesien osalta tuo rantametsä on ihan out of question, mutta kaiken muunkin osalta hulevedet on mahdolliksta kyllä hoitaa johonkin hintaan sadevesiviemäreillä. Maksaa, mutta rakennusoikeden hinta on paljon suurempi. Huono argumentti.
Suomen osalta ilmastonmuutoksen suurimpia ongtelmia ei ole se, että meillä kuoltaisiin helteeseen. Erityisesti kun meillä ilmastonmuutos lämmittää talvia.
Tallinnaa ja Tukholmaa ei kiinnosta se, toimiiko Suomen talous Helsingissä vai Tampereella. Tampereen talous on siis kansainvälisen kilpailun näkökulmasta yhtä tärkeää Suomelle kuin Helsinginkin. Sama koskee Pohjois-Karjalaa.
Kaavoittaja voi käsittääkseni myös vaatia tonttien rakentamista, ja rakentajia luulisi löytyvän, koska asuntojen hintataso ylittää reilusti rakennuskustannukset. (Mutta en pidä jatkuvaa tiivistämistä Hesingin viihtyisyyden tai oimivuudan kannalta järkevänä, eikä pääkaupungin hintatasoa oikein voikaan saada muiden tasolle.)
Erityisen tiivistä kaupunkirakennetta Suomessa tarvitaan kai lähinnä niille ihmisille, jotka haluavat asua tuollaisessa ympäristössä. Talouden kannalta tiivistetty kaupunkirakenne ei ole tarpeen. Joidenkin keskusten on hyvä olla niin suuria, että suureet yritykset saavat palkattua tarvitsemansa suuren (ehkä hyvin koulutetun) väkimäärän. En tiedä mikä toimiala ei voi Suomessa toimia siksi, että kaupunkikeskuksemme ovat liian pieniä tai liian hajanaisia.
Juha, miltä kuulostaisi sanoa, että maaseutua ei Suomessa tarvita kuin korkeintaan niiden ihmisten takia, jotka haluavat siellä asua. Eikö se ole aika hyvö argumentti rakentaa toimivia kaupunkeja , että niin moni haluaa sellaisessa asua.
Kun kuvittelet, että Tamperfeen kokoinen kaupunki riittää ihan kaikkeen, mitä sanot niille, joiden mielstä viisi miljoonaa on liian vähän. Miksi yritykset ja ihmiset muuttavat miljoonakaupunkeihin kaikkialla maailmassa, vaikka pikkupaukungeissa kaikki olisi halvempaa, maa, asunnot, liikkuminen? Erikoistuneet työmarkkinat ovat se avain sana. Jos kansalaiset jakautuisivat leipureihin ja paperityöläisiin eikä muita ammettja olisi, aika pienetkin yhdyskunnat voisivat menestyä, mutta kun ammatteja on kymmenin tuhansin, suurilla työmarkkina-alueilla on valtava etu puolellaan. Se näkyy kaikkialla maailmassa.
Yliopistojen sijainti pakottaa opiskelijat muuttamaan suuriin kaupunkeihin. Voisi ajatella, että valtio kannustaisi valmistuneita muuttamaan myös toiseen suuntaan. Suomen taloudelle he olisivat hyödyllisiä kaikkialla.
Vähän ihmettelen, että miksi tuntuu siltä, että julkiset liikenneyhteydet suunnitellaan vasta asuntosuunnitelmien jälkeen eikä päinvastoin. Ja miten kaikenmaailman kaupunkeihin kyetään rakentamaat kunnollisia metroyhteyksiä, muttei Helsinkiin? Voisiko suunnitella en hyvän metrolinjan ja sitten kaavoittaa riittävän määrän asuntoja metron varrelle niin, että metron rakentaminen olisi kaikin puolin kannattavaa?
Ja parkanolaisena katsot mielipiteelläsi olevan tässä relevanssia, koska _____? Ei sinänsä, saahan sitä kommentoida, mutta kyllä meillä riittäis NIMBYjä omastakin takaa.
Ai, olet kuullut Mari Vaattovaaralta, ettei kaukana toisistaan olevia sosiaaliryhmiä kannattaisi asuttaa lähekkäin.
Helsingissä on ollut menneinä vuosikymmeninä näkyviä “luokkarajoja” eri asuinalueiden välillä, tunnetuin lienee Tehtaankadun länsipää. Myös Itä-Helsingissä voi havaita muodostuvan jyrkkiä sosiaaliryhmien välisiä rajoja omakoti- ja kerrostaloalueiden välille.
En tajua ollenkaan, mikä mahtaisi olla tälläisessä järjestelyssä vikana. Olen itse asunut ja käynyt kouluni hyvin homogeenisellä alueella, lapsuudenkavereideni vanhemmat olivat kaikki keskiluokkaa. Olisi ollut avartavaa tutustua muutamaan niin köyhempään kuin vauraampaankin kotiin. Ainakin sitten tajuaisi näiden ryhmien elämästä enemmän.
Onkohan Vaattovaara jo muuten keksinyt, mistä keväiset Tukholman mellakat johtuivat? Ihan vain kun tuossa jutussakin mainitaan Meri-Rastila: http://yle.fi/uutiset/tutkija_suomessa_ollaan_kaukana_lahioiden_gettoutumisessa/6662963
Helsingin kaupungin verkkosivuilla on kiinnostavaa uutisointia aiheesta “Taajamien hulevedet hyötykäyttöön”: http://www.hel.fi/hki/helsinki/fi/uutiset/taajamien+hulevedet+hyodyksi
Jos korkean mäen päälle rakennetaan metsän paikalle voimakkaasti päällystetty alue, voi hulevesien käsittely olla tavallista haasteellisempaa.
google hakusanalla:
luento_6_matti_visanti.pdf
Esityksen sivulla 3 koko kuva nykyajan kaupunkisuunnittelusta Suomessa.
Ja muutenkin hieno esitys
Tässä jonkin aikaa sitten Elinkeinoelämän valtuuskunta otti kantaa kaavoitukseen (ks. s. 8–9):
Ilmatieteenlaitoksen verkkosivuilla on taustoitusta äärilämpötilojen terveysvaikutuksista: http://ilmatieteenlaitos.fi/aarilampotilojen-terveysvaikutuksia
Ilmastonmuutokseen sopeutumisesta on taustoitusta esimerkiksi HSY:n verkkosivuilla: http://www.hsy.fi/seututieto/ilmasto/sopeutuminen/Sivut/default.aspx
Runsas vuosi sitten olin tilaisuudessa, jossa tutkija FT Leena Järvi puhui Helsingin kaupunki-ilmastosta.
Hän kertoi, että kaupungit muodostavat omat lämpösaarekkeensa, sillä alueet ovat sitä lämpimämpiä, mitä rakennetumpia ne ovat. Ilman lämpötila nousee kaupunkialueella maaseutua helpommin terveydelle vaarallisiin lukemiin. Kaupungit tarvitsevat viheralueita paitsi lisäämään viihtyisyyttä myös viilentämään ilmaa.
Järvi mainitsi myös, että tulvat ovat vakavin ilmastonmuutoksen Helsingin kaupungille aiheuttamista uhista. Tulvien riski kasvaa kasvillisuuden määrän vähetessä, sillä samalla vähenee myös veden haihdunta. Asiaa on tutkittu vertaamalla haihduntaa Helsingin keskustassa ja Kumpulassa. Vuositasolla haihdunta keskustassa oli noin 30 prosenttia alhaisempi kuin Kumpulassa.
Järven mukaan kaupunkisuunnittelulla olisi tärkeä rooli haitallisten ilmiöiden kuten ilman epäpuhtauksien, tuulen puuskaisuuden, lämmön, vähentyneen haihdunnan ja kasvavien tulvariskien minimoimisessa.
Hyvä jos kaikille suomalaisille on jossain sellainen asuinseutu, jossa he mielellään asuvat. Maaseutua tarvitaan siitä pitävien henkilökohtasten tarpeiden lisäksi myös metsänhoitoon ja maanviljelykseen. Laajasalon tai muiden Helsingin ydinalueiden tai luontokohteiden tiivistämisen välttämättömyyttä talouden toimivuuden kannalta en vielä oivaltanut. Helsinki toimii jo nyt hyvin suurehkona pääkaupunkinamme, ja kasvu voisi tapahtua myös pääradan varressa tai (autoilijoille) Nurmijärvellä. Näin sekä talouden että vihreyden näkökulmasta katsottuna (ja kai viihtyvyydenkin).
Kyllä, mutta jatkuva tiivistäminen ei välttämättä lisää viihtyvyyttä eikä paranna toimivuutta.
Ehkä suosittelisin Lontoota. Tai Ruotsia, jos puhutaan koko maan väestöstä. Kymmenen miljoonan Suomikin, tai Helsinki voisi olla jossain mielessä kiinnostava, mutta lähinnä vihreistä syistä kehottaisin suomalaisia välttämään tuon tasoista lisääntymistä. Kaikkea ei voi saada, miljoonavoimia ja väljyyttä, tilaa ja luontoa samaan aikaan.
Tuota olen yrittänyt selitellä jo kymmenisen kertaa tässä blogissa. Keskittymiskehitys on luonnollinen ilmiö (siinä missä monopolisoituminenkin). Aina ei ole kyse ihmisten halusta asua mahdollisimman tiiviisti tai lähellä oopperaa, vaan usein myös rahasta, urasta, välttämättömyydestä, pakosta, kilpailusta, vahvimpien intreseistä, ruukkiteollisuuden intresseistä yms. Helsinki on ihan mukava paikka, joka ei välttämättä muutu tiivistämällä mukavammaksi (eikä välttämättä myöskään metropolialueen kasvulla).
Pidän heterogeenista ammattirakennetta ja kuntarakennetta hyödyllisinä. Mutta miksi tämän pitäisi tarkoittaa Helsingin kaupunginosien tiivistämistä? Nykyään myös Tampereen bittinikkari tukee Helsinkiä, ja päinvastoin. Samoin Lontooseen ollaan yhteyksissä. Ja Nurmijärvelläkin voidaan tehdä jotain hyödyllistä. Ehkä Suomen taloudessa koko maan viisi miljoonaa asukasta ovat tärkeämpi talouden monipuolisuutta määräävä luku kuin Helsingin 500 000 tai Laajasalon tuplaantunut asukasmäärä.
Myös EU:n yhteismarkkinoilla ja maailman vapaakaupalla on merkitystä.
Suomi on jo aika pääkaupunkipainotteinen maa. En keksi hyviä syitä siirtää sinne kaikkia suomalaisia. Tuo toimisi jo heterogeenista kasvualustaa vastaan. Vai hahmotatko Suomen suljettuna muuta maailmaa vastaan kilpailevana alueena, jonka etu olisi keskittää kaikki asukkaat yhteen pisteeseen, Helsinkin (ei siis edes Espooseen)? Yksilöt voivat viihtyä paremmin Lontoossa, Kauniaisissa tai Inarissa. Taloudenkin kannalta (nyt Suomen talouden näkökulmasta katsoen), heterogeenisempi ja laajempi pohja Suomessa voi olla parempi.
Helsinki tiemmä haluaa uusia asukkaita. Muutaisin mieluummin tiivistämättömään Laajasaloon kuin tiivistettyyn. Eikö tuossa ole syytä kyllin?
Paperin yhteenvedon mukaan: “Tonttipula hilaa asuntojen hintoja koko ajan ylöspäin. Kalliit asunnot eivät kuitenkaan ole pelkästään yksityisen ihmisen murhe. Ne ovat myös työvoiman liikkuvuuden este ja sitä kautta talouden jarru.”
Ja: “Kaavoitus olisi saatava trimmattua talouden tukijalaksi.”
Minusta kaavoitus pitäisi trimmata myös asumisviihtyvyyttä palvelevaksi, eikä vain työvoiman liikkuvuutta edistämään.
Kirjoitin erityisesti jo rakennetun kaupungin tiivistämisen haitoista. Ei taida tuo kirjoittajakaan vaatia vanhojen kaupunginosien tiivistämistä, jos tontit saadaan järjestymään metroploialueilla jollain muulla tavalla.
Sitä suurempi syy rakentaa vilvoittavan meren läheisyyteen, kertoohan jo Meri-Rastilan nimikin millainen ympäristö on kyseessä! Ja meren rannan läheisyydessä hulevedet hulahtavat suoraan mereen eivätkä jää maalle tulvimaan.
Tuo tiheys tarkoittanee lähinnä vurovaikutuksessa olevan innovatiivisen populaation kokoa, ei niinkään asukasta per neliömetri.
Suomessa yhden viidesosan väestöstä sisältävä metropoli lienee jo tarpeeksi keskitetty. Suurempi keskittäminen saattaa jo näivettää muita (myös Helsingin kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa olevaa ja siten sitä tukevaa) kasvukeskusta tarpeettomasti, vieden siten pohjaa Suomen innovatiiviselta kehitykseltä.
Pääkaupunkiseudulla piilaakso taitaa olla lähinnä väljähkö Espoo, tuskin tihennetty Laajasalo.
LEIRINTÄALUEEN SIIRTÄMINEN SÄÄSTÄISI MERI-RASTILAN RANTAMETSÄN
Kaupunkisuunnitteluvirasto on tarkastellut Rastilan metroaseman ympäristön täydennysrakentamista hyvin yksisilmäisesti, vain radan eteläpuolelta. Kuitenkin jalankulkuetäisyys ulottuu metrolta joka ilmansuuntaan.
KSV:n asukastavoite on metron ympäristöön on 2000 asukasta. Suurin osa kortteleista on sijoitettu Meri-Rastilan rantametsään. Alue on korkea kallioharjanne, jossa sijaitsee mm. Litorinameren rantamuodostelma, ns. pirunpelto. Metsässä on asukkaiden ahkerasti käyttämiä ulkoilureittejä ja hiihtolatuja.
Suunnitelmat perustuvat vanhentuneeseen 2002 yleiskaavaan ja tuhoaisivat rantametsän pohjoisosan kallioineen ja rantoineen. Vuosaaren asukkaat vastustavat yksissä tuumin metsän hävittämistä, se olisi myös täysin vastoin ilmastopolitiikan tavoitteita.
Metroaseman ympäristön tiivistäminen on sinänsä perusteltua ja kestävän kehittämisen mukaista, se koskee kaikkia vanhoja asemia Mellunmäestä Kulosaareen. Rastilassa sen voi kuitenkin tehdä kaatamatta montaakaan puuta, suuri osa asuinkortteleista on mahdollista sijoittaa nykyisen asuntovaunualueen paikalle. Rastilan kartano ympäristöineen ja rantametsä voidaan ja tulee toki säilyttää. Asuntovaunualue on asfaltoitua aluetta eikä siellä ole luontoarvoja.
Leirintä on mahdollisimman tehotonta maankäyttöä metroaseman vieressä, tehottomampaa olisi ehkä vain golfkenttä. Alueella on varsinaista toimintaa muutamana kesäkuukautena, suurimman osan vuotta se palvelee asuntovaunujen talvisäilytystä. Leirintäalueen nykysijainti on epätarkoituksenmukainen, alue on jäänyt korkean Rastilankallion korttelin ja raskaasti liikennöidyn Vuotien väliin. Vuosaaren asukkaat eivät itse hyödy aidatusta leirintäalueesta millään tavalla.
Sesonkiaikaan leirinalueen kapasiteetti on täynnä eikä laajennusmahdollisuutta ole. Sekä kotimainen, että ulkomainen asuntovaunumatkailu tulee lähivuosina lisääntymään voimakkaasti suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Leirintäalue joudutaan joka tapauksessa joidenkin vuosien päästä siirtämään väljempiin maisemiin.
Liikuntavirasto saattaa pitää nykyistä sijaintia hyvänä kun kesäturistit pääsevät metrolla keskustaan. Kuitenkin oleellisempaa on tuhannen uuden asukkaan päivittäiset työ- ja asiointimatkat. Paradoksaalisesti juuri metroaseman läheisyys, joka on etu leirintäalueen asiakkaille, on juuri se syy jonka vuoksi se kannattaa siirtää muualle.
Korvaava tontti on löydettävissä esim. Östersundomin liitosalueelta jonne ollaan suunnittelemassa yleiskaavaa. Rannoilla on Natura-alueita mutta sinne on suunniteltu myös venesatamia, uimarantoja ja rantapuistoja, Talosaaressa sijaitsee ratsutila. Näiden yhteydessä on ihanteellinen paikka leirintäalueelle. Liityntäliikenne Itäkeskukseen on helppo järjestää. Sitä paitsi karavaanarit ja perheet liikkuvat yleensä – autolla!
Leirintäalueen nykyinen tontti on kaupungin omistuksessa ja toimintaa hoitaa Liikuntavirasto. Siirto on kaupungin omassa päätösvallassa. Maapohjan tuotolla on mahdollista kattaa uuden leirintäalueen perustamiskustannukset..
Leirintäalueen siirtäminen olisi ns. WIN-WIN-WIN — ratkaisu, jossa kaikki osapuolet hyötysivät; Meri-Rastilan asukkaat saisivat pitää lähimetsänsä, retkeilijät saisivat paremman laajemman merellinen sijainnin ja tarvittava lisäkerrosala voidaan sijoittaa metroaseman viereen .
Kaikki kolme, leirintäalue, uusi asuinalue ja metsä eivät saman metroaseman viereen mahdu. Jos voi valita uhrataanko metroaseman ympäristön tiivistämiseen asukkaiden lähimetsä Meri-Rastilasta, vai asuntovaunujen parkkipaikka ja muutama lautamökki leirintäalueelta, vastaus pitäisi olla itsestään selvä. Leirintäalueen voi aina siirtää ja perustaa muualle, kerran kaadettua ja rakennettua metsää ei saa koskaan takaisin.
Kaupsun vaihtoehtosuunnitelmassa on mahdollista sijoittaa 2000–2500 asukasta 500 m:n jalankulkuetäisyyden päähän metroasemasta. Radan pohjoispuolelle, pääasiassa asuntovaunualueelle mahtuu n. 1000 asukasta. Kartanon miljööseen tulee tietenkin suhtautua pieteetillä. Metroradan kupeeseen ehdotetaan 1–2 tornitaloa (n. 16 krs) Rastilan maamerkiksi ja Vuosaaren ”kaupunginportiksi”. Ostoskeskuksen ympäristöä on tiivistetty. Haruspuiston ja Meri –Rastilantien ympäristöä on mahdollista täydentää maltillisesti.
Seppo Honkanen
KaupSu –yhdistys / RASTILA – työryhmä
ram.ses@hotmail.fi
Leirintäalueen siirtäminen on oma kysymyksensä, mutta minun silmissäni rantametsän rakentamisen kanssa kilpailee tämä Our City ‑tiivistämissuunnitelma.
Kyse oli siis kasvillisuuden viilentävästä vaikutuksesta. Rannoille sijoittuva metsävyöhyke suojaa sen takana olevaa asutusta, Meri-Rastilan tapauksessa myös Vuosaaren sillan runsaan liikenteen aiheuttamalta melulta ja pienhiukkaspäästöiltä.
Aiemmat suunnittelijasukupolvet ovat ehkä nähneet Helsingin luonnontilaisissa rannoissa vahvuuden ja halunneet ne säilyttää. Jälleen kerran tulee mieleen Laiturilla 9.9. ollut Brent Toderianin luento, jossa hän totesi, että kaupungin voi muuttaa yhden sukupolven aikana niin hyvässä kuin pahassakin. Hän sanoi, että hyvään muutokseen pyrittäessä olennaista on, ettei taloudellisten arvojen anneta sanella.
Itse koen, että tällä hetkellä Helsingissä on iso riski huonoon muutokseen nimenomaan merenranta-alueisiin (muuallakin kuin Meri-Rastilassa) liittyen.
Oletko käynyt? Itse olen asunut Laajasalossa parikymmentä vuotta, ja tämän(kin) kokemuksen perusteella preferoin ehdottomasti tiiviimpiä asuinalueita. Palvelut näivettyvät, ostari ränsistyy, ja lukiokin lakkautettiin jo vuosia sitten.
Tämä tiivistäminen mistä nyt puhutaan tarkoittaa oleellisesti ryteikköjä kallionleikkausten päällä ja taloyhtiöiden pihapiirien välistä ei-kenenkään tilaa. Niitä ei kukaan jää kaipaamaan kuten ei myöskään 70-luvun asvalttikenttiä jotka onneksi on jo vähitellen rakennettu umpeen.
Juho, en nyt oikeasti ymmärrä miksi ihmiset eivät saisi asua tiiviisti jos niin haluavat? Kyllä suomessa riittää sitä väljää asumista yllin kyllin vaikka jossain mahdollistetaan tiiviimpikin asuminen. Ei ketään pakoteta muuttamaan sinne tiiviille alueelle.
Ei. Älä nyt sen takia muuttoa mieti mitä kuvittelet Helsingin haluavan 🙂
Esitätkö siis, että Helsinkiin ei riitä tulijoita, jos tiivistetään? Ja että jos ei tiivistetä, niin sitten riittää vaikka millä mitalla ja riittää asuntojakin?
Piilaakso on itse asiassa ollut jo pitkään lähinnä varoittava esimerkki asumisen hinnan ja yhdyskuntasuunnittelun suhteen. Asuminen on siellä erittäin kallista, mikä on ajanut muut kuin isopalkkaisissa teknologia-alan töissä olevat ahtaalle. Moni alueen pikkukaupunki on näihin päiviin asti kieltäytynyt rakentamasta tiiviimpää urbaania asutusta, ja San Francisco on Yhdysvalloissa suorastaan kuuluisa siitä, että se ei ole suostunut kasvamaan. Asenteet ovat ilmeisesti vähitellen muuttumassa, kun työmatkoista on tullut poskettoman pitkiä.
Piilaakso on tietysti menestynyt tästä huolimatta, kun alueelle on kertynyt muita tekniikan alan vetovoimatekijöitä riittämiin.
Heh, piilaakso on juurikin sitä vihreiden pilkkaamaa omakotitalomattoa. Eli viihtyisä asuinympäristö joka houkuttelee osaajia.
En. Helsinki saa varmasti lisää tulijoita rakentamalla lisää asuntoja. Tiivistäminen voi tosin laskea entisten ja tulevien asukkaiden viihtyvyyttä.
Viihtyvyyttä riittäisi kai enemmän. Tulijoita saman verran kuin on lähtijöitä.
Asunnoista lienee pulaa siinä mielessä, että työpaikkaruuhkat ovat enimmäkseen Helsingin niemelle päin. Ruuhkia voisi vähentää (jos halutaan) myös muuttamalla joitain toimistoja asunnoiksi. Tämä kai vähentäisi myös keskustan asuntojen haluttavuutta ja siis hintaakin.
Muutamia kertoja käväissyt.
Valitettavasti näin käy sekä maaseuduliia että kaupungeissa. Kivijalkakaupat ovat vähentyneet myös kaikkein tiiviimmissä kaupunginosissa. Lisäväki voisi vähän piristää ja viivästyttää palveluiden häviämistä Laajasalosta, mutta yleistrendi taitaa silti olla palveluiden siirtyminen Itäkeskukseen ja muihin megahalleihin.
Hyvä jos on niin. En ole käynyt paikan päällä tarkastamassa, miten ehdotetut rakennukset muuttaisivat alueen luonnetta. Jotkut lisäykset voivat olla melko harmittomiakin. Oletan että useimmat asukkaat kuitenkin pitävät enemmän olohuoneen ikkunasta avautuvasta metsämaisemasta kuin vastaavan naapuritalon ikkunoista. Ruuhkiakaan moni tuskin kaipaa.
Plussan puolella olisi kai mainitsemasi mahdollinen lisäaika paikalliselle ostoskeskukselle ja tiheämmät vuorovälit busseille. Kokonaisuutena en usko vanhojen asuntojen arvon tiivistämisen yhteydessä nousevan.
Epäilen että asiassa ei edetä laajasalolaisten toiveiden mukaan. Spottu (entinen laajasalolainen?) näköjään kannattaa tiivistämistä, mutta en usko että kaikki ehdotettujen uudisrakennusten naapurissa asuvat laajasalolaiset.
Kannatan tiivstä kaupunkiasumista, ja sellaista tulee mielestäni tarjota (jopa tiiviimpää kuin nyt on tarjoilla). Vanhojen jo valmiiksi suunniteltujen kaupunginosien tiivistäminen on eri asia. Vuosikymmenten saatossa “grynderit” ovat tuhonneet paljon arvokasta monin erilaisin verukkein. Helsingissäkn on lukuisia esimerkkejä, joissa jälkikäteen pidetään vanhan hyvän ympäristön uudelleenrakentamista virheenä.
Globaalissa kilpailussa lähestytään (parin vuosikymmenen aikajänteellä) jo sitä pakkorakoa, että mitään ei voi tehdä ellei se ole taloudellisesti tehokkain ratkaisu. Kaikki muu on suoraan ihmisten työpaikoista ja palkasta pois, joku tekee sen halvemmalla/tehokkaammin muualla. Ei ole enää varaa hassata ylimääräistä viihtyisyyteen.
Jos ei olisi Ourcity- projektia, ja olisin Olavi Velthjeim, olisin keksinyt sen. Sehän suuntasi Meri-Rastilan Marttojen energian turhanaikaiseen puuhasteluun täydennysrakentamisen kanssa, josta edeltä käsin näki, ettei siitä ole vaihtoehtokaavaksi. Ennalta arvattava lopputulos. Täydennyskaava.
Ehdotuksessa on tarkasteltu suunnittelualuetta yksisilmäisesti vain Vuotien eteläpuolelta. Sitä voi pitää fundamentaalisena virheenä (johon tosin myös KSV on sortunut). Kuitenkin “sokea kreettakin” näkee, jos ottaa toisen silmälapun pois, että jalankulkuetäisyys ulottuu metroasemalta joka suuntaan (tosin Rastilan tapauksessa vain 240 astetta jos Vartiokylänlahden suunta luetaan pois).
Radan viereen lähimmäksi metroasemaa — paalupaikalle — on sijoitettu 6‑kerroksinen lennokas, (AD-lehdestä kopioitu) pysäköintilaitos. Tekijät haluavat ilmeisesti peittää olemassa olevan parkkitalon, jota voikin pitää ympäristöä dominoivana. Virhettä ei tule kuitenkaan peittää uudella virheellä, ehdotettu rakennus ei myöskään sovi historialliseen kartanomiljööseen.
Pysäköintilaitoksen paikalle sopisi paremmin vertikaali komponentti — vaikkapa asuintorni — Rastilan maamerkiksi ja Vuosaaren ”kaupungin” portiksi. Ostoskeskuksen täydennysrakentamisessa on unohdettu sellainenkin käsite kuin kaupunkitila, paikkaan ehdotetaan epämääräistä massaa. Kaupunkirakennustaiteellisia aiheita, kuten dominantteja tai näkymäakseleita suunnitelmasta ei löydy.
Haruspuiston ympäristöä, samoin kuin Meri-Rastilantien aukkoja on perusteltua täydentää maltillisesti. Ei kuitenkaan liikaa, kuten tekijät esittävät. Alueen miljöö, väljyys ja vehreys on kärsinyt, ”lapsi on mennyt pesuveden mukana”. Käyrät korttelit ovat lystikkäitä, pihatiloista voisi tulla jännittäviä. Se miten ne sitten aikanaan toteutuisivat, on asia erikseen. Joka tapauksessa kuperia sivuja ei pidä sijoittaa vastakkain, ettei synny tuulitunneleita. ”Kill your darlings!”
Havainnekuvien perusteella käyrät korttelit ovat liian massiivisia, ne pomppaavat muun kaupunkirakenteen ulko- ja yläpuolelle. Näköharha saattaa tosin johtua puutteellisesta 3D-piirrostekniikasta, joka ei ole eduksi ehdotukselle. Talojen referenssejä on etsitty selaamalla ahkerasti ulkomaisia arkkitehtilehtiä. Taloarkkitehtuuri ei kuitenkaan osayleiskaavatasolla ole relevanttia, ellei sitten tekijöiden tarkoitus ole manipuloida asukkaita.
Asuinkortteleiden pysäköinti on järjestetty yleensä korttelikohtaisesti maanalaisena. Ratkaisua voi pitää oikeana. Yhdessä Haruspuiston korttelissa piha on nostettu toisen kerroksen korkeudelle, pysäköintipaikat on sijoitettu kannen alle. Kuitenkin arkkitehtuurimotiivi, joka sopii Säynätsalon kunnantaloon, ei välttämättä sovi proosalliseen asuinkortteliin. Tekijöiltä on jäänyt huomaamatta Fokka-aukion pysäköintikenttä, jonka paikalle sopii 4–6‑kerroksinen pysäköintitalo.
Tekijöiltä on tyystin unohtunut asukasmäärän kasvun vaikutus koulu- ja muihin lähipalveluihin. Meri-Rastilan koululle tai päiväkodeille ei ole huomattu esittää laajennusmahdollisuutta.
Tekijät ehdottavat rakentamista myös Vuotien/metroradan kanjonin päälle. Rakentamista ei voi pitää realistisena tämän sukupolven aikana. Kannen päälle rakentaminen on kymmeniä prosentteja kalliimpaa kuin normaali rakentaminen. Kellaripysäköintiä ei voi järjestää, autot pitää sijoittaa parkkitaloihin, se taas vähentää rakentamismahdollisuuksia. Kannen päällä ei kasva täysikokoisia puita etc.. Alueesta tulisi betonislummi, vrt. Itä-Pasila. Rastilan nykyimagolla ei saa kaupaksi ylihintaisia asuntoja ilman merinäköalaa.
Kontulassa tilanne on sikäli edullisempi, että kansi ulottuisi vain kapea metrokuilun päälle, sielläkin toteutumista pidetään epärealistisena.
Kuitenkin –jos (jos nyt jotakin deluusiota pitää kommentoida) — kanjonin päälle halutaan rakentamista, pitää ottaa huomioon, ettei korkeita kortteleita voi sijoittaa liian lähelle Rastilankalliota. Rastilankallion parvekesivut avautuvat etelään, korkeampi rakentaminen veisi asunnoilta auringon ja näköalat. ”Avaran” talo on tästä tyly esimerkki. Itse asiassa Retkeilijänkadun varrelle sijoitetut tontitkin pitäisi poistaa kaavasta.
Kannen päälle rakentaminen on esitetty epämääräisinä ylisuurina kortteleina. Rakennusten kerroskorkeuksia tai käyttötarkoitusta ei ole esitetty. Massoittelu ei käy ilmi myöskään havainnekuvista.
Metroaseman viereen poikittain sijoitettu pitkänomainen massa on raskas. Sillalta tulijalle se näyttäytyy ahdistavana, jopa pelottavana. Talo ei toivota Vuosaareen tulijaa tervetulleeksi, pikemmin päinvastoin.
Kanjonista voisi ajatella myös niin päin, että se tuo avaruutta kaupunkimaisemaan. Vuotien voi nähdä kaupungin läpi virtaavana jokena, johon nimikin viittaa (vrt. Thames, Seine tai Tonava). ”Joen” ylitse on siltojakin sopivin välein sekä auto- että kevyelle liikenteelle.
Rastilankallion korttelin ”waterfrontkin” on ehyt ja miehekäs, lähes kuin Pariisissa. Vuosaaren ”joella” tosin lipuu laivojen sijaan autoja ja metrojunia, sillalta katsottuna ihan mielenkiintoisia nekin.
Kannen päälle rakentaminen on johtanut siihen, että tekijät ovat joutuneet siirtämään Vuotien itäiset rampit Retkeilijänsillan tasalle. Ne tulevat liian lähelle Kalvikintien ramppeja, väliin jäisi vain pari sataa metriä. Autojen pellit kolisisivat Vuotiellä ellei nopeusrajoitusta alennettaisi huomattavasti. Ratkaisua voi pitää suunnitteluvirheenä.
Ehdotuksessa ei ole ratkaistu Vuosaaren muuten erinomaisen kokoojakatuverkon viimeistä ongelmaa, Rastilantieltä puuttuu yhteys Meri-Rastilantielle. Ratkaisu edellyttäisikin leirintäalueen aidan poistamista, johon tekijöiden rohkeus ei ole riittänyt.
Tällä hetkellä Rastilan suunnalta ei ole mitään järkevää yhteyttä metroasemalle tai ostoskeskukseen. Se taas osaltaan näivettää Meri-Rastilan ostoskeskusta, kun Rastilan asukkaat menevät päivittäisostoksillekin Columbukseen. Leirintäalueen aita on itse asiassa suurin Rastilan segrekaatiota selittävä tekijä.
Poistamalla leirintäalueen aita olisi mahdollista järjestää liityntäliikenne Rastilan metroasemalle myös radan pohjoispuolelta, nythän bussi kulkee vain Meri-Rastilantietä pitkin. Itse asiassa Rastilan puoli on joukkoliikennemotissa. Ehdotuksessa ei kuitenkaan ole kehitetty liityntälinjastoa.
Suunnittelualuetta ei ylipäänsä ole tarkasteltu laajemmassa kontekstissa, suhteessa yleiskaavaan tai Vuosaaren pää- ja kokoojakatuverkkoon. Tosin Vuosaaren yleiskaavaa ei ole olemassakaan, koko Helsingin yleiskaava taas vastaa tarkkuudeltaan lähinnä seutukaavaa. Jonkinlainen visio tulisi kuitenkin esittää. Ehdotuksesta ei käy ilmi, onko tekijöillä sellaista.
Asukasmääristä ei ole esitetty korttelikohtaisia laskelmia. Silmämääräisesti 500:n metrin säteelle, jalankulkuetäisyydelle metroasemalta tuskin mahtuu enempää kuin 800 asukasta, ellei huomioon oteta kanjonin päälle suunniteltuja tulevaisuuden haavekortteleita. Asukasmäärä on alle puolet KSV:n ja KSL:n tavoitteesta, ehdotusta on perusteltua pitää täydentävänä suunnitelmana, ei vaihtoehtona. Suuri osa rakentamisesta on sinänsä relevanttia Keski-Vuosaaren ”renessanssiin” verrattavaa täydennysrakentamista. Meri-Rastilantien eteläpuolelle sijoittuva kovan rahan rakentaminen synnyttää kuitenkin lisää henkilöautoliikennettä, kahden auton taloudet eivät jää Rastilan ostarille vaan menevät citymaasturillaan stockan herkkuun.
Ylisummaan ehdotuksessa tietyt asiat, kuten muurahaisten polut ja taj-shipuisto, on esitetty kaavataso huomioon ottaen turhan tarkasti, osa taas, kuten liikenneverkko, puutteellisesti. Myöskään asuntojen hallintamuodon määrittely ei kuulu yleiskaavatasolle. Ehdotus on keskinkertaista perheenemäntätasoa, jossa suunnitteluvälineenä on käytetty keittiön pöytää. Klubiaski olisi riittänyt.
Yleisvaikutelma on juostenkustut polut ja haulikolla ammutut korttelit. Ei tarvitse tussata.
Sanoisin, että sellainen ihminen on vähintään psykiatrin tarpeessa.
Suomessa globaalia kilpailua lisää maailmankaupan, pääomien, palveluiden ja työvoiman entistä vapaampi liikkuvuus. Joidenkin kehittyvien maiden talouden nousu tuo uutta kilpailua, mutta en silti näe, että kilpailu olisi vielä ajamassa meidät pakkorakoon. Voimme yhä itse valita tiemme. Joko pärjäämme globaalissa kilpailussa, eristäydymme siitä, tai muutamme globaalin kilpailun sääntöjä yhdessä toisten maiden kanssa.
Marssijärjestykseni on sellainen, että talous optimoidaan niin, että ihmiselo on auvoisaa, eikä niin päin, että ihmiselo optimoidaan palvelemaan taloutta.
Suomi on yhä rikkaampi kuin koskaan. Siksi minua hieman hämmentää hallituksen into leikata peruspalveluita heti pienen laman poikasen iskettyä. Muitakin konsteja on. Hyvät ja toimivat peruspalvelut ovat aika tärkeä osa Suomalaista hyvinvointia.
Toisaalta on selvää, että muutoksia tarvitaan. Erityisesti perusduunareiden, ja miksei myös monien korkeankin teknologian työpaikkojen siirtyminen Kiinaan ja muihin nouseviin maihin vaatii uutta asennetta Suomessa. Toinen tämän hetken merkittävä (mutta toivottavasti lyhytkestoinen) ongelma on poliitikkojen kyvyttömyys toimia yhteisvaluutassa yhteisvaluutan edellyttämillä tavoilla.
En siis leikkaisi heti perinteisiä hyvinvointipalveluitamme, vaan laittaisin ensin suun säkkiä myöten. Työttömät töihin, palkat kilpailukykyiselle tasolle, velan otamisen sijaan maksetaan kulumme itse (= työlliset veroillaan). Tämän jälkeen olisimme jo huomattavasti selvemmillä vesillä.
Euro liittyy tähän kuvioon niin, että markka-aikana olisimme antaneet valuuttamme devalvoitua, ja homma olisi jo isolta osalta hoidettu. Mutta nyt joudumme säveltämään uusia keinoja, kun poliitikkomme eivät ole suunnitelleet valmiiksi, miten tällaiset asiat hoidetaan yhteisvaluutassa ollessa.
Motarilla ja joella on sellainen keskeinen ero, että joenvarsikaupunkeissa ihmisillä on tapana kokoontua varsinkin kesäisin viettämään aikaa joenvarsille. Keski-Euroopassa joen varret ovat hyvin suosittuja virkistysalueita. Samaa ei voi sanoa motarinvarsista. Eli vertauksesi oli aika surkea. Paras ratkaisu olisi bulevardisoida Vuotie. Tällöin Rastila ja Meri-Rastila integroituisivat paremmin toisinsa ja metro-aseman ympäristössä oleva maa-ala saataisiin tehokkaampaan käyttöön.
Kannatan tätä ajatusta. Ylipäätään asioita pitäisi tarkastella laajempina kokonaisuuksina. Postimerkkikaavoissa on se vika, että kokonaisuus unohtuu.
Yleiskaavoituksen pelisäännöt kyllä edellyttäisivät, että osayleiskaavoituksenkin osalta vaikutukset arvioitaisiin laajemmin, sillä osayleiskaavoituksen ei pitäisi olla mikään ohituskaista sisältövaatimusten sivuuttamiseen.
OURCity-työpajoissa oli mielestäni kuitenkin viisasta rajata vaihtoehtosuunnitelma Meri-Rastilan alueelle, koska tarkoitus oli vastata kaupungin tekemään postimerkkikaavaan. Näin saatiin osoitettua, että tavoiteltu asukasmäärä on mahdollista saavuttaa Meri-Rastilan sisällä.
Sinänsä työpajoissa heräsi myös rajatun alueen ulkopuolelle ulottuvia kiinnostavia visioita. Useammassa työryhmässä ajatus Vuotien bulevardisoinnista syntyi kuin itsestään.
Kun Helsinkiä tiivistetään, yhä kokonaisemman suunnittelun tarve kasvaa. Mitä vähemmän on maa-alaa suhteessa asukkaiden määrään, sitä merkittävämpää on, että kaupungin toiminnalle keskeiset asiat sopivat hyvin yhteen.
Jos ajattelee tämän keskustelun kannalta keskeisessä roolissa olevaa Vuosaarta, olisi hyvä löytää ratkaisuja, joilla Vuotien kanjonin erottamat alueet yhdistyvät ja kuilun paikalle tulee tavalla tai toisella elävää kaupunkia.
Jos olennaiset asiat saadaan löytymään lähempää asukkaita, liikenteen järjestäminen helpottuu. Olisi hyvä löytää paketti, jolla liikenteen sitoma maa-ala vähenee ja jouheva siirtyminen paikasta toiseen turvataan. Esimerkiksi pikaraitiotiet tuntuvat hyvältä mahdollisuudelta.
Rakennettua kaupunkia on hyvä elävöittää ja satsata jalankulkuun ja pyöräilyyn.
Kaupunki tarvitsee ison kokonaisuuden kannalta toimivan viherverkoston, joka tarjoaa asukkaille tasapuolisesti virkistys- ja terveyspalveluita. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten hyvät lähialueet ja toimiva laajempi kokonaisuus linkittyvät.
Vaikka tämä onkin melko vanha kommentti, haluan vielä vastata.
Koska kaavoituksen ei pitäisi toimia kvartaalitalouden ehdoilla vaan olla pitkälle tulevaisuuteen tähtäävää, on rakennusoikeuden hinta tässä ja monessa muussakin vastaavassa yhteydessä huono argumentti.
Rakennusoikeudesta saatu raha lämmittää hetken, mutta kun se on käytetty, se on käytetty. Sen sijaan mahdollisesti toteutetun huonon kaupunkirakenteen kanssa joudumme elämään pitkään.
Silläkin uhalla, että toistan itseäni (niin kuin tietysti teenkin): hyvää kaupunkia syntyy vain, jos taloudellisten arvojen ei anneta sanella (Brent Toderian Laiturilla 9.9.2013).
Kenenkäs kämppään meinasit muuttaa ja mitä nykyinen asukas siitä sanoo…?
Todennäköisyys muuttaa Laajasaloon laskenee tiivistämisen myötä, vaikka alueen hinnat putoaisivatkin tiivistämisen seurauksena. Toisaalta olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla ei ole pakottavaa tarvetta hankkia asuntoa Helsingistä. Ehkä rahoille saisi parempaa vastiketta vaikkapa Porvoosta, tai peräti maaseudulta.
Varoissaan oleville helsinkiläisille en myöskään suosittele tiivistettyjä kaupunginosia, jos tiivistämättömiäkin on tarjoilla. Kaikkein köyhimmät Helsingissä asumaan pakotetut saattaisivat hyötyä liiallisen tiivisämisen aiheuttamasta merkittävästä hintojen laskusta. Tosin heilläkin on mahdollisuus valita väljempi ja huokeampi asumismuoto jostain ympäryskunnasta.
Kenenkähän etuja tiivistäminen palvelisi parhaiten? (uusien asukkaiden ja kaupunginosan vanhojen asujien siis, kun unohdetaan grynderit ja Suur-Helsingistä haaveilevat)
Juho,
Vaikka oikea suomalainen lähteekin kirves kädessä yläjuoksuun, kun näkee joessa kirveen lastun, on myös niitä, jotka mielellään elävät ystäviensä ja naapureidensä ympäröiminä ja nauttiii niistä mahdollisuuksista, joita suuri määrä ihmisiä samassa paikassa mahdollistaa. On ihmisiä, jotka joutuvat työn vuoksi asumaan jossain syrjässä, mutta joilla on viikonloppuasunto Manhattanilla.
Maaseudullakin voi kieltää naapureita käymästä. Ja Helsingissä voi livahtaa portaikkoon vasta sitten, kun kuulee naapurin jo häipyneen sieltä. 😉
Oletan ettei tiivistäminen tapaa lisätä edes viikonloppuasuntojen arvoa.
Soininvaara: “Miksi yritykset ja ihmiset muuttavat miljoonakaupunkeihin kaikkialla maailmassa, vaikka pikkupaukungeissa kaikki olisi halvempaa, maa, asunnot, liikkuminen? Erikoistuneet työmarkkinat ovat se avain sana. Jos kansalaiset jakautuisivat leipureihin ja paperityöläisiin eikä muita ammettja olisi, aika pienetkin yhdyskunnat voisivat menestyä, mutta kun ammatteja on kymmenin tuhansin, suurilla työmarkkina-alueilla on valtava etu puolellaan. Se näkyy kaikkialla maailmassa.”
Johtuu siitä, ettei vielä kaikki yritykset osaa hyödyntää teknologiaa, eikä niillä ole ollut tarvetta. Itseasiassa työvoiman erikoistuminen näyttää vievän kohti hajautettuja toimistoja. Tietotekniikan alalla tämän huomaa. Projekteissa porukkaa on ympäri maailmaa ja kokoukset pidetään videoneuvotteluina. On paljon sellaisia töitä, joiden osalta ei ole mitään hyvää perustetta miksi niiden takia väestön pitäisi keskittyä johonkin tiettyyn paikkaan. Kärjistäen voisi sanoa, että “hanttihommia ei voi hajauttaa”.
Ihmiset kannattaa pakata tiukkaan, sen takia koska se tehostaa yhteiskunnan infran toimintaa, tulee kustannussäästöjä. Työn tekemisen kannalta se ei ole mikään edellytys.
Voiko tästä vetää johtopäätöksen, että myös Vartiosaareen ja Kivinokkaan kaavaillut neliöt mahtuvat Laajasaloon, sekä Kulosaareen ja Herttoniemeen?
Eiköhän tuon johtopäätöksen voi tehdä jo katsomalla karttaa. Aika pitkälle päästäisiin jo normalisoimalla Itäväylä ja Laajasalontie, ja uudelleenorganisoimalla Herttoniemen ja Roihupellon teollisuusalueet tila riittäisi varmasti.
Näin.
Olen aina ihmetellytkin miksi jotkut maksavat valtavia summia päästäkseen asumaan slummimaisiin kaupunginosiin; Katajanokka, Krunikka, Punavuori, Kamppi, Töölö, Kallio jne. jne. Noilla paikoilla ei ole minkäänlaisia viherverkostoja, kaupunkimetsiä, hulevesikosteikkoja taikka vihersormia. Siellä kärventyvät kuumuudessa ja tulvien uhkaamana vailla mahdollisuuksia virkistykseen. Katajanokallaan ei ole tuiki välttämätöntä metsää merenrannassa. Hullua! Paljon halvemmalla saisi asunnon laadukkailta alueilta joissa metsä on aina vieressä.
Hämmentävää on se, että monet lähiöonnekkaat, varsinkin nuoret jopa vapaa-ajallaan hakeutuvat kantakaupungin tungokseen, pölyyn ja ahtauteen, vaikka vieressä olisi kaupunkimetsää ja rakentamatonta rauhaa.
“Tutkimusten mukaan lähiluonto tukee asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia tavalla, joka torjuu eriarvoisuutta”
Ainakin Kulosaari ja Herttoniemi kannattaa tiivistää ensin. Sitten muuttaa Itäväylä kaduksi. Laajasalo tarvitsee raideyhteyden (myös Herttoniemeen, josta itäkatua teollisuuskadun kautta Pasilaan) ja 25k uutta asukasta, joista puolelle onkin jo kaavoitettu.
Noin ylimalkainen heitto vaatis kyl hieman selitystä. Mistä luvuista on kyse ja miltä vuosisadalta? Tehokkuus laski kun Helsinkiin liitettiin ympäröivän maaseudun peltoja?
Mikäs se tehokkuus oli ennen ja mikä nyt?
Häh? Kun katson sivun 11 (numeroitu) “kuviota” 5, on aika selvää, että puolet on juuri tätä.
Helsinkiläisenä itse lienen sitten tällainen NIMBY, koska mielipiteeni ei ole ns. oikea ja pidän tämänhetkisestä elinympäristöstäni. En näe mitään järkeä siinä, että muu Suomi tyhjenee ja Helsinki kasvaa. Sehän vain aiheuttaa ongelmia ja huonontaa elämisen laatua sekä siellä että täällä.
Kaupungin väkiluvun kasvuun “varautuminen” tiivistämällä on itsensä toteuttava ennustus, joka vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että suunnitelmat ovat valmiina siltä varalta, että niitä tarvitaan, mutta pakkoko niitä on heti lähteä toteuttamaan, kun ongelmista ei ole olemassa minkäänlaisia viitteitä?
Mitä vikaa on siinä, että vaikkapa Espoo viimeinkin rakentaisi itselleen oikean keskustan (ja Itäkeskusta tiivistettäisiin)? Sen sijaan, että tehdään tasaisen tiivistä ja säilytetään yksi keskusta, voitaisiin luoda muutama suurempi aluekeskusta. Samalla sisäinen liikenne tasaantuisi ja vähenisi, kun kaiken ei aina tarvitsisi olla Helsingin keskustassa ja liikkua sitä kautta.
Minäkin pidän tämänhetkisestä elinympäristöstäni, mutta pitäisi vielä enemmän, jos Herttoniemestä tulisi yksi idän keskuksista eikä sen tarvitsisi olla vain kiertoliittymä ja museo.
Minusta se on vähän ongelmallista, että meillä on kylällinen asukkaita asutettu niin kauas toisistaan, että kaikkialle on pitkä matka. Tiiviimpi olisi mukavampi ja tulisi edullisemmaksi.
Espoon asioihin en ota kantaa, se on espoolaisten asia, mutta Itäkeskusta todellakin tulisi kehittää kaupunkimaisemmaksi ja tiiviimmäksi. Se ei kuitenkaan ole ainoa alue, jossa tämä olisi järkevää ja lisäisi myös viihtyvyyttä. Missä itse asut?
Itäkeskusta nyt juuri tiivistetään reippaalla kädellä, mutta shopping mall ei koskaan ole oikea kaupunkiukeskusta ei8kä siitä sellaista saa.
Kaupunki aikoo toteuttaa suunnitelmansa rakentaa asuinalue Meri-Rastilan rantametsään. Ja myöhemmin sitten voidaankin tiivistää nykyinen lähiö asukkaiden vaihtoehtoisen esityksen mukaan. Kuka sanoi, että asukkaita ei kuunnella!
Luoteessa, jossa lähtee viheralueita sekä rakentamalla että liiallisella harvennuksella.
Pointtini oli lähinnä se, että a) nuo tiivistykset voisi keskittää muutamaan tai pariin aluekeskukseen eikä pistää kaupungin keuhkoja matalaksi kaikkialta ja b) tiivistämisen suunnitelmat voisi toki tehdä kokonaisuutena ja etukäteen, mutta tekemisen aikataulua kannattaisi jarruttaa ja pitää ehdollisena, jottei juuri tiivistäminen ajaisi väkiluvun nousua.
Niin kauan kuin liikenne kulkee Espoon rajan yli ja ollaan samaa metropolialuetta, jonka keskusta on Helsingissä, nuo “Espoon asiat” eivät suinkaan ole espoolaisten omia asioita.
Saadaan jos halutaan. Ilmeisesti ei haluta. Kauppahallit ja kauppakeskuskset voi kyllä siirtää tai velvoittaa “kaupunkimaisiin” muutoksiin esimerkiksi kaavoituksella.
Miksi ei toimisi? Itäkeskus lienee aika keskeinen paikka itähelsinkiläisille. Kokeillaan. Erotetaan Itä-Helsinki itsenäiseksi, ja perustetaan kunnantalo jonkin kauppakujan vapaaseen liikehuoneistoon. Vähän vielä laajennuksia kauppakeskukseen, niin palveluriippuvuus Helsingin keskustasta vähenee. Sisätila kaupungin keskuksena voisi toimiakin. Kunnan johto olisi ainakin lähellä kuntalaisia eikä jossain linnassa jossain kaukana.
Vuotien / metron liikennejärjestelmä valmistui 15 vuotta sitten. Vuotien (kuten myös Itäväylän) “bulevardisointi” edellyttäisi metron viemistä tunneliin, topografia ei valitettavasti käy ilmi google-mapista.
Palataan bulevardiastialle 40-vuoden kuluttua.
Itäkeskuksesta ei puuttune kauppakeskusneliöitä, vaan asuntoja ja toimintojen sekoittamista. Nykyinen kauppakeskus on sulkemisajan jälkeen jättimäinen jalankulun este, ja viereisillä tonteilla on lisää samaa. Täällä on viitattu useamman kerran Brent Todearinin esitelmään, jossa hän puhui jalankulun ensisijaisuudesta kaikessa suunnittelussa. Itäkeskuksessa pitäisi vaihtaa konseptia tykkänään.
Yhdysvalloissa on itse asiassa joitain esimerkkejä siitä, että parkkikenttien ympäröimä autioitunut shopping mall, josta kaupat ovat kadonneet, on onnistuneesti muutettu lähiön kaupunkimaiseksi keskustaksi. Näissä tapauksissa parkkikentille on rakennettu asuntoja ja rakennusteknisesti käyttöikänsä päähän tulleesta ostarista on usein purettu isoja osia ja sen paikalle on muodostettu käveltävä katuverkko. Itis on tietysti tämmöisiin verrattuna hyväkuntoinen rakennus ja menestyvä laitos nykyiselläänkin, ja se sijaitsee vieläpä metroaseman päällä.
Mikko Särelän blogista huomasin, että esille on taas noussut väite, ettei pysäköintiä olisi riittävästi huomioitu OURCity-suunnitelmassa.
Paikoituksesta on suunnitelman A3-kirjan sivuilla 27 — 28. Kirja on ladattavissa Pro Meri-Rastila ‑blogin etusivulta samoin kuin osayleiskaavaehdotusta ja OURCity-suunnitelmaa vertailevan FCG-tutkimuksen raporttikin.
Mikäänhän ei sinällään estä kaavamuutoksia niin, että nykyinen kauppakeskus jaetaan erillisiin osiin niin, että jalankulku läpi onnistuu. Kyse on tahdosta.
Yllättävää kyllä, jokaisessa suomalaisessa suurkaupungin kaupunkikeskuksessa on “shopping mall”. Ehkä voisit kertoa esimerkkejä maailmalta missä ei ole? Ongelmahan ei ole ostarin olemassaolo, vaan sen kaiken muun poissaolo. Itiksen tapauksessa kaikkea muutakin on aika paljon aika lähellä eli oikeastaan palikoita pitäs vaan järjestää vähän eri järjestykseen.