Vancouverissa on yhdistetyillä pyörä- ja jalankulkuteillä – ainakin osalla niistä – nopeusrajoitus 15 km/h. Tämä sai viraston liikennesuunnittelijat vähän mietteliäiksi. Nizzassa lentokentälle menevällä tiellä oli nopeusrajoitus 20 km/h ja seuraavassa kaupungissa peräti 10 km/h. Tätä jälkimmäistä ei kukaan noudattanut, mikä osoittaa, ettei ihan mitä tahansa kannata yrittää.
On pakko myöntää, että on kohtia, joissa olisi syytä vaatia pyöräilijältä kohtuullista nopeutta. Onko kohtuullinen 15 km/h vai 20 km/h? Pihakaduilla nopeusrajoitus on 20 km/h. Jos se on oikea nopeus ajettaessa autolla potkupalloa pelaavien tenavien seassa, pitäisi se kelvata myös kevyen liikenteen väylillä.
On aivan mahdoton ajatus säätää tuollaistakaan nopeusrajoitusta kaikille yhdistetyille pyörä- ja jalankulkuväylille. Sellainen väylä kulkee esimerkiksi Uuden Porvoontien vartta 31 kilometrin päähän Helsingistä. Pelkästään Helsinkiä ajatellen sellainen määräys vastaisi kuntopyöräilijöiden kannalta samaa kuin juoksukielto kaupungin alueella hölkkääjille.
JOS meillä olisi oma merkki vapaaehtoiselle pyörätielle, kuten on muualla Euroopassa, voisi ajatella, että siellä missä liikennemerkki nyt pakottaa pyöräilijät käyttämään jalkakäytävää, se vain sallisi sen. Jalkakäytävällä voisi olla nopeusrajoitus, jos nopean pyöräilijän ei olisi pakko ajaa jalkakäytävää. Miksi nopean pyöräilijän pitäisi olla huonommassa asemassa kuin Mopon, jolla sentään on aika matala ajoneuvotyyppiin liittyvä nopeusrajoitus.
Pyöräilyn tilanne Helsingissä vastaa tilannetta, jossa noiden Gumball autojen annettaisiin kaahata täysin vapaasti vailla valvontaa muun tieliikenteen joukossa.
Pyöräilijöissä on näitä kaahalijoita, joille muiden huomioiminen ja kunnioittaminen on täysin vierasta. Jopa liikennesääntöjä rikotaan jotta oma nopea eteneminen ei vaan vaarannu (tänäänkin näin monia punaisia päin pyöräileviä “kuntopyöräilijöitä”).
20 km/h Kehä ykkösen sisällä kaikilla yhdistetyillä väylillä olisi ihan hyvä rajoitus. Turvallisuuden vuoksi autojen nopeutta rajoitetaan, sama tulee ulottaa ptöräilyyn, ja myös valvonta (myös nykyisten sääntöjen) tulee saattaa kuntoon
Toisin kuin teillä totisilla pyöräilijöillä, meillä harrastelijoille ja työmatkapyöräilijöillä ei välttämättä ole pyörässä edes nopeusmittaria, jolloin on hankala tietää meneekö ylinopeutta vai ei. Tietysti jos nopeusrajoitukset tulisivat sellainen olisi pakko hankkia.
Kuinka paljon liian nopeista pyöräilijöistä ylipäätänsä koituu onnettomuuksia vuosittain? Onko tämä ihan oikea ongelma vai ollaanko tässä tekemässä sääntöjä ihan vain sääntöjen tekemisen ilosta?
Nopeista pyöräilijöistä on aiheutunut viimeksi vakava onnettomuus Espan jalka käytävällä(pyöräily kielletty). Riskitilanteita sattuu toisaalta Kauppatoria kiertävällä pyörätiellä (jalankulku kielletty) ja Kirjan rannan pyörätiellä (jaloankulku kielletty).
Olisko kyseessä kuitenkin mailit?
Katso kuvaa. Siinä luku 15km/h. Kanada on siirtynyt virallisesti metrijärjestelmään, mikä ilmenee nopeusrajoituksissa, mutta ei missääm muussa, ei edes etäisyyksissä.
Kantakaupugissa on paljon merkkiä 363. Yleensä merkissä on luku 30 ja se koskee alueen sisällä kaikkia väyliä. Vai onko pyöräteillä rajoittamaton nopeus? Ajoradalla ajavien pyöräilijöiden nopeus on siis rajoitettu jo nyt.
Pyörätiellä on sama nopeus kuin ajotiellä. Niinpä esimerkiksi 10 km pitkällä radanvarren pyörätiellä nopeusrajoitus riippuu siitä, mistä olet tullut sinne sisään. Tästä olisi mielenkiiintoista saada joskus tuomioistuimen päätös siitä, ajoinko alamäessä ylinopeutta kun ajoin 47 km/h, kun minä tulin sisään paikasta jossa nopeurajoitus oli 50 km/h, mutta naapuri tuli sisään 40 km/h alueelta.
Kanadassa taitaa kuitenkin olla kysymys maileista tunnissa. 15 mph ~ 24 km/h.
Ei ole kyse maileista. Katso kuvaa.
No ne mopojen nopeusrajoitukset ovat vuodelta miekka ja kirves. Olisi aika nostaa ne siihen mitä ne kulkevat ennenkuin maahantuoja ne rikkoo. Näinhän on kaikkialla muualla missä olen mopolla ajanut. Voi olla, että laki on sama mutta siihen ei vain ulkomailla ketään koskaan puutu (Kreikka, Espanja kokemuksia).
Mopot kulkevat ilman maahantuojan rikkomista suurinpiirtein sen 70 km/h mittariin mikä lienee aika lähellä 60 km/h todellista. Sillä pysyy hyvin myös liikenteen mukana kaupunkialueilla ilman, että aiheuttaa hirveätä ohitus rumbaa. Ilman niitä samoja rikkomisia, polttoaine taloudellisuus yms. paranee myös huomattavasti. Kokemusta on tästäkin.
Samalla mopot pitäisi toki poistaa pyöräteilta kokonaan minne ne eivät mielestäni kuulu edes nykyisillä nopeuksilla. Niiden massa suhteessa nopeuteen vain on sellainen, että tulee taatusti pahaa jälkeä jalankulkijaan tai koiraan törmätessä, oli sitä nopeutta sitten 45 km/h tai 60 km/h.
Olen myös samaa mieltä kanssasi siitä, että pyörätie merkki ei pitäisi olla pakotus käyttää pyörätietä. Itseasiassa ajaessani pohjoiseen polkupyörällä, en käyttänyt niitä koskaan. Syynä niiden hirveä kunto, puolelta toiselle poukkoilu varsinkin mäen alla sekä se, että niitä riitti yleensä 10–20 km jonka jälkeen jatkoit samaa maantietä seuraavat 80 km. No, tässä sentään ollaan menty samaan mentaliteettiin, kuin mopoilussa muualla maailmassa. Sitä ei kukaan valvo eikä siitä saa sakkoja koskaan.
Jos mopolla saisi ajaa 70 km/h, siihen tarvittaisiin varmaankin jokin ajokortti eikä niitä saisi oikein päästä kevyen liikkenteen väylille. Jaguarilla saa Suomessa ajaa kaupungeissa vain 50 km/h ja moottoriteilläkin vain 120 km/h vaikka koneen rikkoutumatta irtoaisi melkein 300 km/h.
Jos nyt saataisiin kuitenkin ensin säädettyä kaikille pyöräilijöille pakollinen ajo-opetus, ‑koe ja ajokortti, niin liikennesääntöjen tuntemus voisi parantua, ainakin keskimäärin, yleisellä tasolla.
Miksi kaikilla fillaristeilla ei ole silmää (polkevia jalkoja?) tai ymmärrystä sopivalle tilannenopeudelle?
Puhtaassa kaupunkiympäristössä ja yhdistetyllä jalkakäytävällä kaupunkimaisessa ympäristössä nopeusrajoituksessa on järkeä, mutta muussa tapauksessa on järkevämpää mennä tilanteen mukaan, koska sekä aikaa että tilaa väistää on aivan eri tavalla.
Ei välttämättä liity asiaan, mutta polkupyörän samaistamisen autoon saisi ihan suosiolla lopettaa:
Autossa ympärillä on puolitoista tonnia metallia (2m x 5m), nopeuden ylläpitäminen ei vaadi minkäänlaisia toimia ja kaasutus tapahtuu jalkaa suoristamalla. Pyöräilijälle taas riski ja vaikutukset ovat aina vähintään samoja kuin mahdolliselle törmäyksen kohteelle, leveys ja pituus ovat pienempiä (eli väistäminen on helpompaa) ja kaikki liikkuminen vaatii tietoista ponnistusta. Lisäksi polkupyöräilijä tuntuu jostain syystä autoilijalle näkyvän jalankulkijaa huonommin mutta vastaa tätä muuten kaikin tavoin mahdollista korkeampaa nopeutta lukuunottamatta (mukaan lukien se ettei ajokorttia tarvita).
Tahtoo siis sanoa, että joillain on aina kova hinku laittaa polkupyörät autojen sekaan. Tästä päätöksestä todennäköisesti maksetaan vähintäänkin ylimääräisillä luunmurtumilla, löytyi syy lain mukaan mistä tahansa osapuolesta.
Korjaa toki, jos olen väärässä, mutta etkö sinä ole kansanedustaja? On vähän hassua nillittää täällä asiasta vuodesta toiseen blogin lukijoille sen sijaan, että pistäisit asian vireille eduskunnassa.
Kun selvästikin kykenet selittämään ongelman kokonaisuudessaan viidessä minuutissa ja asia itsessään on yksinkertainen, mielekäs sekä ilman haittapuolia, voinet varmaankin a) kirjoitella puolessa päivässä lainmuutosehdotuksen, b) saada sille halutessasi yhden tukijan lisää kutakin kahvitaukoa kohden ja c) laittaa asian äänestykseen.
anonyymi
Ties vaikka jotain vielä tapahtuisi.
Juuri näin asia tulisi toteuttaa. Nopea pyöräily ei ole turvallista yhdistetyillä kevyen liikenteen väylillä, mutta se on täysin turvallista ajoradalla eikä häiritse merkittävästi autoliikennettä. Kevyen liikenteen väylillä nopeudet pitää sovittaa siten, etteivät siellä liikkuvat jalankulkijat joudu vaaratilanteisiin, vaikka olisivatkin välillä ajatuksissaan ja liikkuisivat arvaamattomasti.
Nykyisin maantiepyörällä vauhdikkaasti ajavat käyttävät usein ajorataa täysin perustellusti. Myös lain tulisi tämä suorasanaisesti sallia.
Yhdenmukaisuuden nimissä (autoliikenne) kyllä, mutta käytännöllisyyden nimissä ei. Kuka valvoisi? Miten valvottaisiin? Miten sakotetaan?
Hiljennän kyllä pyörällä, jos edessä on poukkoileva koira tai vaikkapa lapsia. Jos edessä on taas tyhjä baana niin päästelen kyllä täysillä.
Tarkemmin kun alkaa ajatella, niin tarvitseeko nopeusrajoituksia mihinkään? Olisiko parempi vain valistaa ja opettaa tilannenopeuden oikeaan valintaan?
Kaikkihan ei kuitenkaan käyttäydy fiksusti tai osaa valita nopeutta sopivaksi. Osa ei välitä, kuten autoliikenteestä voimme huomata.
40 km/h pyörällä kävelijöiden seassa on vaarallista.
Siksipä kannattaisi ehkä kuitenkin panostaa erillisiin, vain pyöräilijöille suunnattuihin väyliin. Näiden väylien ei tarvitse olla kovin leveitä, että siitä mahtuu kaksi pyörää kohtaamaan.
Eli tälläiset “runkoväylät” hoitamaan sitä nopeaa pyöräliikennettä, joista sitten siirrytään hitaammille osille.
Talvellakin pakkasjakson aikaan kevyenliikenteenväylät ovat niin hyvässä kunnossa, että esimerkiksi 25 km/h menee rikki ihan huomaamatta.
Tuollainen hidastaminen vesittäisi myös työmatkapyöräilystä saatavan hyödyn, jos pyörällä saisi mennä kävely- tai juoksuvauhtia.
No aivan varmasti liikenteessä on liikaa kippurasarvipyöräilijöitä, jotka hampaat irvessä ja kypärä matalalla ajavat (esim. Malmilla) , ja silmien katse liki ajoradassa, ajavat n. 20 — 25 km/h nopeudella niitä kohti, jotka puolestaan pyrkivät pysymään omilla maalatuilla tieosuuksillaan tavallisilla polkupyörillään.
Siis pois turha kiire etenemisestänne — teiltä kippurasarvipyöräilijöitä.
Kuvasta ei selviä onko kyseessä km/h vai mph, siinä on vain paljas luku. Kanadassa kuitenkin tosiaan on käytetty km/h rajoituksia vuodesta ‑77.
http://en.wikipedia.org/wiki/Speed_limits_in_Canada
“Nizzassa lentokentälle menevällä tiellä oli nopeusrajoitus 20 km/h ja seuraavassa kaupungissa peräti 10 km/h. Tätä jälkimmäistä ei kukaan noudattanut, mikä osoittaa, ettei ihan mitä tahansa kannata yrittää.”
Silti Helsingissä yritetään. Vai miksi niitä 30-lätkiä läiskitään sinne sun tänne? Väri-iloako tuomaan syksyn harmauteen?
Jos autojen olisi tarkoitus noita noudattaa, niin varmaan liikenneympäristökin suunniteltaisiin sen mukaiseksi.
Nopeusrajoitusten alentaminen Helsingissä on sekä alentanut nopeuksia että vähentänyt vakavia liikenneonnettomuuksia merkittävästi. Uudet kadut myös suunnitellaan hitaiksi, mutta vanhojen muuttaminen on aikaa viävää ja kallista.
Juuri Turussa kuoli pyöräilijä joutuessaan väistämään toista pyöräilijää ja horjahti ajoradalle rekan eteen. Tämähän menee tietysti tlastoissa auton ja pyörän onnettomuudeksi, mutta todellinen syy oli toinen pyöräilijä.
Kävin Kanadassa vuonna 2003, ja silloin siellä oli metrijärjestelmä muussakin kuin nopeuksissa. Bensiiniä myytin litroittain ja etäisyydet ilmoitettiin kilometreinä. Ehkä tilanne on erilainen eri Kanadan osavaltioissa, mutta Torontossa asia oli näin. Poikkeuksena olivat jotkin ruoat ja esimerkiksi limsapullot.
Toi on ihan väärä asenne ja johtaa (tai Suomessa on johtanut jo) järjettömään määrän sääntöjä ja määräyksiä. Ei pidä ratkoa ongelmaa jota ei ole.
Suomessa ei ole ongelmaa siinä ettei olisi sääntöjä ja määräyksiä vaan niitä on ihan liikaa.
Eli ei noudatettu jo olemassa olevaa määräystä? Miten tästä seuraisi se, että lisämääräykset auttaisi?
Asia hoituu helposti satelliittiseurannalla!
Niin kuin Veturitie levennetään mutta suunnitellaan hitaaksi? Ja kaikki mahdolliset pyörätiet, ‑kaistat ja kvl-sillat merkitty “toteutetaan myöhemmissä vaiheissa”.
Kevyttä liikennettä koskevat kai samat rajoitukset taajamissa kuin autoille eli 40–50 paikakunnasta riippuen ellei toisin määrätä. Harvassa polkupyörässä on nopeusmittari että voisi jossain pitkässä alamäessä tarkista nopeutensa. Kapeilla pyöräteillä tai kohdissa joissa jalankulku ja pyöräily samalla polulla on sallittua voisi rajoitus olla 30, mutta jos kolari sattuu on todistaminen ylinopeudesta vaikeaa.
Pelkästään kuntoilun tai kilpaharjoittelun takia pyöräilyä harrastavat voisivat ajaa raskaasti poljettavilla äijä-/mummopyörillä urheilupyöriensä sijaan niin ei heidän nopeutensa nouse vaaralliseksi muille.
Mutta eihän nopeusrajoituksia tarvitse asettaa, jos kadut kyetään muuttamaan hitaiksi?
Nopeusrajoitukset eivät toimi, koska autoilijoiden mittarit eivät näytä samaa.
Osa ajaa alle rajoituksen, osa yli, vaikka jokaisen pitäisi mittarinsa mukaan ajaa rajoituksen mukaan. Sen lisäksi moni ajaa +10 km/h, ihan varmuuden vuoksi. Osa taas alle, ettei vain saisi sakkoa. Sitten vielä kameratolpat siihen soppaan mukaan niin jonoissa painellaan jarrua jokaisen tolpan edessä, kun kukaan ei oikein tiedä paljonko oma nopeus oikeasti on ja mistä saa sakon.
En tiedä mitään niin rasittavaa kuin suomalainen maantieliikenne. Tai tiedän, suomalainen maantieliikkenne pimeän aikaan talvella. Onneksi ei ole enää autoa.
On hyvin vaikea kuvitella sopivia rajoituksia pyörille, nopeusmittareita jotka näyttäisivät nopeutesi oikein. Sitten vielä jokaisen täytyisi hankkia tälläinen mittari pyöräänsä.
Tuosta kilpa- ja maantiepyöräilijöiden “hurjastelusta” sen verran, että eihän sitä saa kilpaa ajaa maantielläkään. Sellainen kuuluu radalle.
Eikös Suomessakin ole tutkittu, että jopa yli 90% autoilijoista ajaa jatkuvasti ylinopeutta?
Kun puhutaan ylinopeuksista niin ongelmanahan ovat nimenomaan ne kaaharit ja liian suuret tilannenopeudet. Eikö sama koske pyöräilijöitäkin?
Kaupungeissa pudotus 50 km/h -> 40 km/h on todellakin tuottanut hyviä tuloksia, mutta samaan aikaan on myös tullut hidastetöyssyt jne.
Väitän että hyöty ei todellakaan ole tullut pelkästään nopeusrajoituksen pienentämisestä.
Nykyiset yhdistetyt kevyen liikenteen väylät ja jalkakäytäville maalatut “pyörätiet” ovat vaarallisia. Kuitenkaan ajattelumalli, jonka mukaan pyöräilyn vaan pitää sopeutua sille rakennettuun infraan, ei edistä turvallisuutta eikä lisää pyöräilyä. Infra pitää sopeuttaa pyöräilyn tarpeisiin eikä toisinpäin.
Alhaisemmat nopeusrajoitukset todellakin vähentävät liikenneonnettomuuksia sekä muitakin haittavaikutuksia kuten melua. Pyörätiet vaan eivät ole se paikka, mistä nopeusrajoitusten alentaminen pitää aloittaa, jos turvallisuutta halutaan lisätä.
Jos pyörätielle asetettaisiin vaikka 15 km/h nopeusrajoitus sillä perusteella, että infra nyt vaan on niin huono ettei siinä ole turvallista ajaa tätä nopeammin, kaiken järjen mukaan sama pitäisi tehdä myös viereiselle ajoradalle. Auto kuitenkin painaa tonneja, pyöräilijä kymmeniä kiloja, ja pyörien nopeudet ovat jo valmiiksi alhaisempia kuin autojen. Yhtä hyvin pallon perässä juokseva lapsi voi rynnätä pyörän kuin autonkin eteen, ja huonosta pyöräinfrasta voi seurata vaikka tällaista: http://yle.fi/uutiset/pyorailija_kuoli_liikenneonnettomuudessa_turussa/6653020
Jos pyöräilijällä on vastuu jalkakäytävältä pyörätielle astuvasta jalankulkijasta (http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1994/19940069), autoilijalla pitäisi olla vielä suurempi vastuu, koska auto aiheuttaa paljon suurempaa tuhoa kuin pyörä. Toisin sanoen, tämän logiikan mukaan autolla saisi ajaa korkeintaan 20 km/h väylillä, joilla pyörätie ja jalkakäytävä ovat turvattoman ahtaita. Esimerkiksi Kulosaaren sillalla Helsingissä, jossa nyt autojen nopeusrajoitus on 70 km/h.
Mistä sitten johtuu ajatusvääristymä, että 25 km/h ajavaa pyöräilijää pidetään vastuuttomana kaaharina, mutta autoilijalle 30 km/h sen sijaan on hiljainen vauhti? Siitä, ettei pyöräilyä vieläkään tunnusteta liikennemuotona. 60-lukulainen “liikenne = autoliikenne” ‑ajattelumalli istuu syvällä ihmisten selkärangassa.
Samaan lakimuutokseen vois kirjailla sen, että jalkakäytävällä pitää saada ajaa pyörällä siten, että on ehdoton väistämisvelvollisuus jalankulkijoita kohtaan. Eli käytännössä jos jotain sattuu, pyöräilijä on de facto syyllinen, mutta jos hiljaa mennään ja jalankulkijoiden kohdalla hidastetaan alle kävelyvauhdin, niin ongelmia ei käytännössä ole.
Tämä mahdollistaisi muiden kuin spandex-turbojen, eli esimerkiksi mummojen, pyörällä ajamisen niillä katuosuuksilla, joissa pyörätietä ei ole vaan pelkkä jalkakäytävä.
Siinä tulikin se operatiivinen sana: kadut.
Nopeusrajoitukset ja nopeiden pyöräilijöiden pakottaminen autojen sekaan tulisi koskea vain katuja ja niiden varsia. Voi olla hankala sieltä Helsingin eteläpäästä ymmärtää, että täällä pohjoisessa, niin Helsingissä kuin Suomessakin, on paljon yhdistettyjä kevyen liikenteen väyliä, jotka eivät ole kadussa kiinni, jotka mahdollistavat helposti ennakoivan ajon hyvän näkyvyyden ansiosta, joilla ei ole risteyksiä ja joilla ei ole juurikaan liikennettä. Näille 20 km/h nopeusrajoituksen asettaminen olisi hölmöä. Tilannenopeuden tulee tietenkin pudota, kun aihetta on, mutta tätä vaaditaan laissa jo muutenkin (Tieliikennelaki, 23 §).
Kuvaamani kaltaista väylää löytyy käsittääkseni pitkät pätkät vaikkapa Kehän varresta, jos pitää omin silmin nähdä. Kaikki Kehän varret eivät sitä toki ole.
Höpö höpö.
Käytännössä tuo aiheuttaisi vain sen että kuka tahansa jopohipstereistä tapatankojuoppoihin päästelisi mistään piittaamatta pitkin jalkakäytäviä ja vastuu varomisesta olisi kuitenkin todellisuudessa jalankulkijalla.
Eihän nytkään valvota jalkakäytävällä ajamista. Kun antaa oikeuden tietyllä varauksella mutta jättää sen velvollisuuden valvomatta, lopputulos on se että lupa otetaan joka tapauksessa. Kiinni jäisi vain jos aiheuttaa vakavan onnettomuuden — ei mitään järkeä.
Polkupyörä ei kuulu jalkakäytävälle kuin talutettuna. Kantakaupungin jalkakäytävästä ei saa pyörätietä liikennemerkillä.
Ja pelkästään cruisailun takia kaupungilla autolla pörräävät voisivat ajaa vanhoilla Ladoilla saksalaisvalmisteisten (0 — 100 km/h 3,8 sekuntia, maksiminopeus 306 km/h) avoautojensa sijaan, niin tappava vauhti tuntuisi edes vähän todellisemmalta.
Mutta eikö ole hieno asia, että joku jaksaa nähdä vaivan laittaa nämä ajatukset ensin kommentoitavaksi tälle foorumille ja sitten ne jossain vaiheessa entisestään jalostuneina menevät eteenpäin?
Edustava esimerkki tästä ajattelusta löytyy seuraavan parin kuukauden ajan Mannerheimintieltä Oopperan edustalta. Tässä kohdassa on 4 kaistaa yksityisautoille, 2 bussikaistaa, 2 ratikkakaistaa, 2 jalkakäytävää ja 1 polkupyöräkaista (yhteensä 11 kaistaa).
Helsingin Energia aloitti kaukokylmätyöt ja sulki kaksi kaistaa. Arvaa mitkä?
Vastaus: sen ainoan polkupyöräkaistan sekä sen vieressä olevan jalkakäytävän.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi/pitäisi tehdä? Kyseessä on kuitenkin yksi kaupungin vilkkaimmin liikennöidyistä polkupyöräväylistä ja edessä vuoden vilkkain pyöräilysesonkin.
Jos pyöräilijöiden välissä olisi monta metriä tyhjää kaistaa, ei pidettäisi. Hyvä pyöräilyinfra vaatii myös paljon tilaa heti kun liikennemäärä kasvaa — vähemmän kuin autotie, mutta paljon silti. Autoillessa ihmiset myös luottavat että toiset pysyvät kaistojensa sisällä, pyöräillessä näkee kaikenlaisia suorituksia. Keskustan kapeilla kaduilla ajetaan autoillakin “pyöräilyvauhtia” heti kun on vastaantulija ja ajetaan parinkymmenen sentin päässä pysäköityjen autojen, ja vastaantulijoiden, peileistä; siinä 25:kin koetaan vastuuttomaksi kaahaamiseksi.
Eli siis sama kannattaisi nyt tehdä fillareiden suhteen? Vai eikö pyörissä fysiikan lait enää olekaan voimassa.
Olen samaa mieltä siitä, että pyöräilijän paikka ei ole yhdistetyllä jalkakäytävällä ja pyörätiellä. Moinen järjestely toimii vain jollain keskustan kävelykadulla, ei muualla. Useinhan liikennemerkki tällätään jalkakäytävän alkuun, koska tila sivusuunnassa ei riitä mihinkään järkevään ratkaisuun. Sitten vielä talorivin puolelta piikkipensas vie puoli metriä väylästä ja resepti on valmis.
Esikaupunkialueella pyöräilijöiden luontainen paikka on ajoradalla. Liikenne on suhteellisen vähäistä, ja näkemät ajoradalta ovat paremmat sekä pyöräilijöiden että muiden tienkäyttäjien kannalta.
Sen sijaan vilkasliikenteisillä väylillä (à la Hämeentie) alkaa olla erittäin hankalaa löytää kaikille toimivaa ratkaisua. Jos pyöräilijä otetaan liikenteen sivuun, sivusuuntainen tila jää helposti vaarallisen kapeaksi, ja pyöräilijä on aina jonkun kuolleessa kulmassa. Tässä suhteessa turvallisempaa on se, että pyöräilijä ajaa keskellä kaistaa, jolloin sivusuunnassa on tilaa.
Tässä ratkaisussa pyöräilijä tarvitsee pituussuuntaan paljon tilaa. Aika harva pyöräilijä ihan aidosti pysyy nykivän kaupunkiliikenteen rytmissä. Lisäksi pyöräilijän takana pitää olla huomattavan paljon tilaa, koska peräänajoon ei ole varaa. Noin teoriassa tilaa pitäisi pyörän pidemmän jarrutusmatkan vuoksi pitää myös eteenkinpäin runsaasti, mutta pyörän peräänajo autoon lienee onnettomuustyyppinä vähemmän vaarallinen.
Tämä ei ole puheenvuoro pyöräilijöiden ajotiellä ajamista vastaan. Pointtini on kuitenkin se, että pyöräilijän turvallinen ajaminen ajoradalla vilkkaassa kaupunkiliikenteessä on pois tien muusta kapasiteetista. Hiljaisemmilla kadunpätkillä tai leveillä väylillä tämä ei ole mikään ongelma.
Pyöräilijät eivät kuulu jalankulkijoiden joukkoon, koska liikenteen rytmi ja haasteet ovat aivan erilaiset. Mutta aika vastaavasti on niin, että pyöräilijät eivät ihan luontevasti solahda autojenkaan joukkoon, koska liikenteen rytmi ja haasteet ovat erilaisia.
Nykyoloissa siitä, että pyöräilijöiden käyttämät väylät ja risteysratkaisut on suunniteltu 6 km/h liikkuville jalankulkijoille. Niistä 25 km/h menevä pyöräilijä tulee helposti sekä yllätetyksi että yllättäneeksi jonkun. Verkosto on täynnä paikkoja, joissa turvallinen tilannenopeus on naurettavan alhainen.
Ainakin minä olen niin huonokuntoinen polkija, etten ihan mielelläni maitohapolla hankkimastani kineettisestä energiasta viitsisi luopua, joten turvallisuuden ja sujuvuuden välinen kompromissi ei ehkä aina osu kohdalleen.
Nopeusrajoitus ei tietenkään ole mikään oikea ratkaisu tähän ongelmaan. Asennemuutoksella päästäisiin turvallisuudessa paljonkin eteenpäin, mutta se tarkoittaa käytännössä sitä, että jonkun matkasta tulee hitaampaa ja/tai vaivalloisempaa. Voi olla aika vaikea asennemuutos saada aikaan, koska ihmiset ovat ihmisiä.
Paine kannattaa ehdottomasti laittaa kaupunkisuunnitteluun. Pyöräily tarvitsee oman valtaväyläverkostonsa, joka on suunniteltu nimenomaan pyöräilyn ehdoilla. Pyörä ei ole jalankulkija, eikä pyörä ole peltilehmä.
Kun pitää silmänsä auki huomaa, että paitsi spndxturbot niin myös mummot ajavat keskellä jalkakäytävää aamulla, keskipäivällä ja illalla. Ja jos sattuu olemaan rakennustelineet vielä jalkakäytävällä niin altamennään kuin ei mitään (nähty Erottajalla viime syksynä). Nämä mummot ovat muuten yleensä noin 20-vuotiaita Lahdesta pääkaupunkiin muuttaneita tuoreita äitejä matkalla päiväkotiin lapsi tarakalla. Albertinkatu ajetaan vastavirtaan pohjoiseen ja Fredaa tullaan takaisin etelään varsinkin Eerikinkadun ja Bulevardin väliä. Jos on ruuhkaa niin on kätevä vetäistä jalkakäytävälle. Se vaan ihmetyttää, mikä tarkoitus niillä punaisilla pyöreillä lampuilla tolpan nokassa joka risteyksessä?
Ei ne _autoilijat_ ole ihmisiä jotka haluvat olla tiukasti kontrolloimassa nopeusrajoituksia. Autoilijat yleensä haluavat järkevää kompromissia hyödyn (nopeus) ja siitä koituvan haitan (onnettomuudet) välillä.
Mutta sitten on näitä ihmisiä joiden mielestä tietysti autoliikenteen nopeuksia pitää alentaa (mielellään nopeuteen 0km/h, jos suinkin mahdollista), mutta samaan aikaan väitetään ettei nopeus vaikuta pyöräilyn onnettomuuksien määrään ja laatuun ollenkaan.
Kärjistäen voisi sanoa että keskimääräinen autoilija on arvoliberaali jota ei nappaa olla säätelemässä hermostuneesti tunnekuohussa toisille rajoituksia. (Ajatelkaa nyt lapsia!).
Siis niitä arvoliberaaleja joita joidenkin modernien suomalaisten puolueiden edustajat uskovat itse olevansa.
Polkupyörä samaistuu hyvin moottoripyörään tai mopoon. Vaikka ne ovat rakenteeltaan autosta selvästi poikkeavia, ne ovat selvästi ajoneuvoja eikä niiden kuljettaja mitenkään rinnastu jalankulkijaan. Ajoneuvot kuuluvat lähtökohtaisesti ajoradalle, eivät jalankulkijoiden sekaan.
Pyöräilijä näkyy huonosti pyörätien takia. Pyörätiellä kulkeva pyörä tulee usein risteykseen aivan eri suunnasta kuin muut ajoneuvot, mikä yllättää autoilijat. Ajoradalla on turvallisempaa. Lähdeviitteet ja tarkempi analyysi löytyy kaupunkifillarista.
Tuossa näkee hyvin, minkä vuoksi yhdistettyjä kevyenliikenteen väyliä ei saa rakentaa ainkaan kaupunkeihin. Liikenteessä on vain kolme merkitsevää tekijää:
— nopeus
— tehokkuus ja
— kustannukset.
Tuo 20 km/h merkki käytännössä tuhoaa pyöräilyn edut muuhun liikenteeseen nähden. Tuota merkkiä kannattavat vain muiden liikennemuotojen puolestapuhujat. Ensimmäisenä kaiketi äänessä ovat bussifirmat? 🙁
Pyöräilyn lisääntyminen kaupungeissa ja erityisesti Helsingissä on huippuasia!
Lisääntyvä pyöräily tuo esille turvallisuusongelmat. Vaikka nopeat pyöräilijät olisivatkin valmiit pyöräilemään autokaistoilla mahdollisissa onnettomuuksissa pyöräilijä on niin suojaton että en suosittele autoilun ja pyöräilyn yhdistämistä missään liikenteessä.
Entä sitten pyörien ja jalankulun / koirien ulkoilutuksen yhdistäminen? Sekin on selkäpiitä karmiva vaihtoehto sekä pyöräilijöille että muille. Huomautan myös, että pyörällä pitää voida ajaa niin kovaa kuin pohkeista lähtee, vasta silloin puhutaan varteenotettavasta liikkumisvaihtoehdosta. Eli päädymme siihen, että tarvitaan erilliset, kaitoitetut väylät (kuten autoillekin!!!), ja niin leveät että ohittaminen on turvallista. Ohittaminen on pyöräilyssä olennainen liikenteellinen elementti, jonka turvallisuus tulee liittää väylien mitoituskriteereihin.
Mistä sitten tila näille erillisille väylille? Autoliikenteen +kaistoista ja parkkipaikoista, jos kaupunkisuunnittelussa kyetään tekemään aitoa liikennepolitiikkaa, jossa yksityisauto jätetään urbaanin rajalle.
Mitä nopeusrajoituksiin tulee niin eihän pyöräissä juurikaan ole nopeusmittareita! Sen sijaan joku merkintä kävelykaduille saisi olla, että siellä mennään jalankulkijan ehdoilla (niin kuin tietysti muuallakin jalankulun seassa). Pyöräteiden ja Baanan tämän hetken ongelma jalankulkijan näkökulmasta on myös risteäminen. Muistaako jalankulkija katsoa, että pyöriä ei ole tulossa? Millaiset ovat pysähtymissvelvollisuudet? Onko jalankulkijalla liikennelain suoma oikeus kävellä pyörätien poikki katsomatta oikealle ja vasemmalle, ja olla pysähtymättä pyörän lähestyessa tai jäädä pyörätielle odottamaan liikennevalojen vaihtumista. Nyt tilanteet hoituvat lähinnä terveellä järjellä, joka tilanteessa se ei aina ole mukana, ja kaikilla ei koskaan.
Pyöräilijöille on niin paljon turhia sääntöjä, joita ei kuitenkaan kukaan osaa tai halua noudattaa. Jalkakäytävien ajokieltot, yksisuuntaisten katujen ajosuunta, punaiset liikennevalot, jne ovat kaikki asioita, joista on etupäässä vain paljon haittaa ja vähän hyötyä pyöräilijöille. Tähän päälle jotain nopeusrajoituksia? Ei kiitos!
Yhden toistuvan sanan vaihtamalla tästä saa hauskan parodian niistä lausunnoista joita Autoliitto yms. antoivat vielä joskus 70-luvulla.
Kukapa niistä turhista säännöistä, mummot kumoon vaan.
(se sana on siis pyöräilijä -> autoilija)
Se on kummallista, kun minulla ei ole mitään vaikeuksia ajella oikeaa nopeutta pyörällä. Jos samaan aikaan pyörätie/jalankulkutiellä on paljon kävelijöitä tai muita pyöräilijöitä, niin sitten ajellaan niin hiljaa ettei tule ajaneeksi kenenkään päälle. Jos on tyhjää täynnä, niin sitten voi antaa mennä niin kovaa kuin viitsii tai jaksaa. Pyöräteille on myös jostain syystä aina laitettu pimeitä paikkoja, joissa ei näe tuleeko jostain pyöräilijä tai mopo. Vaikkapa noita alikulkutunneleita, mistä jotkut sankarit tulevat sivuille vilkuilematta ja ketään varomatta. Niissä kohdissa täytyy olla erityisen varovainen.
Se vaan jaksaa aina ihmetyttää kuinka pirun kamikazehenkisiä jotkut pyöräilijät tai mopoilijat ovat. Toivon mukaan eivät ajele autoilla samalla tavalla, koska silloin tulee takuulla kuolleita. Valitettavasti osa taitaa niinkin tehdä.
Kalliilla avoautoilla cruisaillaan kaupungeissa siksi että niillä on sex appealia, ja lisäksi niillä cruisaillaan useimmiten nopeusrajoitusten mukaista vauhtia. Kilpapolkupyörillä ei valitettavasti ole sellaista sex-appealia että jos haluaa kuntoilun vuoksi ajaa niillä vaarallisen kovaa vauhtia muun liikenteen seassa se antaa lähinnä jörön ja epäsosiaalisen vaikutelman. Yhtä hyvin se kunto kohoaa raskaasti poljettavalla äijäpyörällä.
Yksistyispyöräilijät noilla tolkuttomilla ökyvaihdehirviöillä kannattaakin panna kuriin uusilla rajoituksilla. Katutila on yhteistä, ei ainoastaan pienen ökyeliitin harrastuskenttä. Jopollakin pääsee, jos pitää olla joku trendihipsteri.
Olen nähnyt valituksia siitäkin, että auto on ajanut kadulla samaan suuntaan ajavan pyörän perään eikä edes peräänajajalla ollut esittää minkäänlaista selitystä siihen, miksi hän ei polkupyöräilijää suoraan edessään nähnyt.
Huom! Tässä keskustelussa puhutaan koko ajan kahdesta täysin eri asiasta. Kadun ja muun väylän pyöräilyn rinnastaminen on kuin rinnastaisi kaupungin keskustan ja moottoritien.
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että nopeusrajoituksen asettaminen pyörätielle on jokseenkin hölmö ajatus. Sen sijaan olen aika vahvasti eri mieltä siitä, mikä vaikutus 20 km/h ‑nopeusrajoituksella olisi kaupunkipyöräilyn ajankäyttöön.
Jos se merkki laitetaan vanhan Porvoontien laitaan, silloin sillä on iso merkitys (suora väylä, pitkä matka, maantiepyörät, ei juuri risteyksiä). Jos se merkki laitetaan ydinkeskustan pyörätielle, sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä ajoaikaan (paljon muuta liikennettä, paljon risteyksiä, lyhyt matka).
Kilometrin matkalla nopeuden pudottaminen 30 km/h:sta 20 km/h:iin lisää tasan minuutin matka-aikaan. Samalla voi jättää ne klossikengät pois ja siirtyä paremmin kaupunkiin sopivaan pystympään ajoasentoon.
Jos pyörästä halutaan yleisempi työmatkakuljin, niin pyöräilijöiden keskinopeus tulee todennäköisesti laskemaan. Sopii katsoa Kööpenhaminan tai Amsterdamin pyöräilijöiden nopeutta. Ja jo nyt voi kokeilla sellaista temppua, että ajaa pyörätietä pitkin tasan kahtakymppiä ja laskee ohitetut ja ohittajat. Kaupunkialueella todennäköisesti ohittajia on vähän ja ohitettuja silti paljon.
Aika marginaalisia ovat ne tilanteet, joissa tyypillisillä pyörämatkoilla maksiminopeuden leikkaaminen kahteenkymppiin olennaisesti muuttaisi pyöräilyn kannattavuutta verrattuna muihin liikennemuotoihin. Suurempi ongelma noissa nopeusrajoituksissa on se, että ne eivät oikeasti ratkaise mitään ongelmaa.
Moottoritien nopeuden alentaminen 100 km/h nopeudesta 80 km/h nopeuteen viiden kilometrin matkalla vgie autoilijalta vaivaisen minuutin. Siitä vain Lahden tien aiheuttamaa melusaastetta torjumaan…
Mutta kun ihmisen mieli. Siis ei sinun, vaan meidän tavallisten ihmisten.
Sen pimeän alikulun ohi tulee käytännössä painettua jotain epämääräistä ajolinjaa pitkin yläänsä vähän turhan kovaa, koska sitten ei enää viitsisi polkea siihen ylämäkeen, jos jarruttaa oikeasti riittävän hiljaiseksi oman nopeuden. Menee aikaa ja energiaa.
Eikä siihen pyörätien jatkeelle välttämättä jaksa ihan aina hidastaa kävelyvauhtiin, vaikka sille nopeudelle se on suunniteltu. Ja joskus kieltämättä tekisi mieli vähän oikoa ajolinjoja risteyksessä, jossa pyörätie pomppaa tien puolelta toiselle.
Lainvastaistahan tuollainen toiminta on. Turvallisuuden kannalta kuitenkin olennaista on se, että harva autoilija erityisesti haluaa töniä pyöräilijää huvin vuoksi, tai harva jalankulkija haluaa tulla tönäistyksi pyörällä, eikä se luffekaan halua sitä, että siihen taluttimeen ajetaan fillarilla. Kukaan ei halua konfliktia.
Sen sijaan kaikki haluavat päästä mahdollisimman sujuvasti ja helposti perille. Ja tästä syntyy se perimmäinen haaste, konflikti turvallisuuden ja sujuvuuden välillä. Fillarilähettityylillä pääsee nopeasti perille, mutta yleisenä ajotapana se ei välttämättä ole maailman turvallisin. Toisaalta kaikkia sääntöjä noudattamalla pääsee turvallisesti perille, mutta riittävä varovaisuus pidentää perillepääsyn aikaa huomattavasti.
Liikennesuunnittelun haaste on yhdistää nämä kaksi. Nykyinen pyöräväylien toteutus on isolta osin veren kaivamista nenästä isolla virkkuukoukulla.
Kuinkas monta vaivaista minuuttia Lahdenväylän nopeuden alentaminen vie kaikilta autoilijoilta yhteensä? Laskettuna vaikkapa vuodessa 40 tunnin työviikkoina.
Puhumattakaan siitä, paljonko fillareiden nopeusrajoitus veisi maailman kaikilta pyöräilijöistä seuraavan sadan vuoden aikana
Miksi pyörällä pitäisi kyetä ajamaan joka paikassa niin kovaa vauhtia kuin vain pohkeista ja vaihdepyörän välityksillä lähtee. Vaaranpaikoissa voisi nopeusrajoituksista pyörille olla meilläkin paikoin tarvetta. Onhan autoillakin rajoituksensa.
Rauhallisellakin nopeudella pääsee perille, jos vain ymmärtää lähteä matkaan ajoissa. Ympäristön ja tilanteen mukaan sovitettu nopeus antaa paremmat mahdollisuudet ehtiä reagoimaan oikein yllättävissä tilanteissa, joita liikenteessä usein sattuu.
Takaa lähestyvän mopon voi jalankulkija yleensä havaita äänen perusteella paljon kauempaa kuin liki äänettömänä kiitävän polkupyörän.
Liikenneturvallisuutta on kyetty aikoinaan parantamaan merkittävästi nopeusrajoituksin. Jokainen liikenneturma tai vähäisempikin onnettomuus liian suuren nopeuden takia (oli sitten kyseessä auto tai pyörä) on turha, tarpeeton, järjetön …
Sillä, joka ei ymmärrä sovittaa nopeuttaan turvalliseksi, voi olla asenneongelma. Liikenteessä tarvitaan yhteispeliä kaikkien osallistujien kesken.
Yhteiskunnalle voi syntyä kustannuksia kaaharin ja hänen uhri(e)nsa vahinkojen hoidoista, joiden perimmäisen syyn ei pitäisi olla ainakaan jonkun halu viitata kintaalla (varsinkaan muiden!) turvallisuudelle, vain oman etunsa tähden. En näe tässä suhteessa eroa siinä, onko ajopelinä auto, pyörä tai potkulauta. Pitäisikö yhteiskuntamme muka sietää riskihakuisia egoisteja,jotka ajattelevat vain omaa etuaan, vieläpä muiden kustannuksella?
“Liikennesuunnittelun haaste on yhdistää nämä kaksi. Nykyinen pyöräväylien toteutus on isolta osin veren kaivamista nenästä isolla virkkuukoukulla.”
Ja tässä uhri :
Julkaistu: 10.7.2012 15:52, päivitetty: 10.7.2012 16:32
Polkupyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Kesälahdella Poliisin mukaan kuollut mies oli kokenut kilpapyöräilijä. Poliisi tutkii asiaa kuolemantuottamuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288483045383.html
Tässä oikeastaan kristallisoituu koko keskustelun taso.
a) “miksi valitatte turhasta kun nyt vähän vaan alennetaan autojen nopeutta”
b) “jos mun ajamani fillarin nopeutta rajoitetaan mitenkään, koko (fillari)maailma tuhoutuu”
Järjevää, rationaalista, rehellistä keskustelua on vaikea harrastaa.
Ehkä ei ole tarkoituskaan.
Autoliikenteessä nopeuden alentaminen esim. 100 km/h:sta 80 km/h:iin moottoritiellä lisää tien kuljetuskykyä; enemmän autoja pääsee kulkemaan tiellä aikayksikössä ennen kuin syntyy ruuhka ja kuljetuskyky romahtaa. Pienemmillä teillä optimi lienee 50–60 km/h ja kaupungissa 30–40 km/h suuruusluokassa. Jos haluttaisiin estää ruuhkautumista, nopeuksia pitäisi ruuhka-aikoina laskea. Kun pyöräily lisääntyy, sama logiikka pätee sielläkin, eli kun on paljon liikennettä, nopeuden rajoittaminen sujuvoittaa kaikkien liikkumista. Kevyen liikenteen sujuvuutta voidaan tosin edesauttaa aika paljon antamalla liikennevalo-ohjatuissa risteyksissä enemmän vihreää valoa pyöräilijöille ja kävelijöille. Tämä tosin sitten heikentää autoliikenteen sujuvuutta. Tosin jos autolla liikkuminen on hidasta ja hankalaa, ja pyörällä nopeaa ja mukavaa, ehkä useampi vaihtaa autoilun pyöräilyyn…
Miten tämä meni pelkäksi nopeusrajoituksista inttämiseksi, vaikka ainaskin rivien välistä olin lukevinani että varsinainen idea oli pyörätien käyttöpakon poistaminen?? Ei mikään vanha idea sekään, mutta jos sitä nyt saisi joskus edes vähän sysittyä eteenpäin.
Luulisi nyt että kaikki mahtuvat jonnekin ajamaan. On vähän kummallista kun jokaisella on joku ihme mielipide preferoimastaan ajoneuvosta ja sitten väännetään ihan selvästi vaan sillä perusteella että juuri sille omalle liikkumistavalle pitää löytyä lisää resursseja, paremmat väylät, ja kaikkien muiden pitäisi väistää.
Kun fillarilla taittaa pidempää matkaa maanteiden vartta, tämä ongelma on suurimmaksi osaksi mitätön. Kaupungissa liikuttaessa taas liikutaan ihmisten seassa, joten siellä nyt vaan pitää ottaa muut huomioon. Se pätee jalankulkijoihin yhtä hyvin kuin pyöräilijöihinkin.
Muuten olen sitä mieltä, että fillareiden äänimerkit pitäisi korvata jollain muulla kuin sillä kilistimellä. Olen pyöräilymyönteinen ihminen, mutta se ääni on todella ärsyttävä ja uhkaava.
Kyllä välillä tulee mieleen, että nopeusrajoitukset pyöräteillä olisivat tarpeen. Mielestäni on kuitenkin pyöräilyn ja autoilun nopeusrajoitukset ovat ihan eri asioita: Autolla suuren nopeuden saavuttaminen on naurettavan helppoa. Pikkuisen vain jalkaterää heilauttamalla saavuttaa helposti vaarallisen vauhdin. Ja lisäksi auton kuoren sisällä vauhti ei edes aina tunnu niin kovalta, kuin se oikeasti on. Pyörällä nopeus on hiellä ja lihaksilla hankittua.
Nopeuksista sen verran, että mielestäni 20km/h on jo aika hyvä kaupunkinopeus nykyisillä väylillä. Itse pyöräilen töihin Turun keskustan läpi melko reipasta vauhtia ja silti keskinopeus jää kyllä tuon alle.
Haastavaa on mm tehdä ratkaisuja jotka sopivat kaikille pyöräilijöille. Ei esim vanhat huterasti liikkuvat mummelit kovin helposti autoliikenteen sekaan siirry, kun itseänikin vähän jännittää siellä ajaminen, vaikka melko nuori ja skarppi olenkin. Kaikki pyöräilijät eivät myöskään pysty ajamaan samaa nopeutta, toisin kuin autolla.
” pyörästä halutaan yleisempi työmatkakuljin, niin pyöräilijöiden keskinopeus tulee todennäköisesti laskemaan. Sopii katsoa Kööpenhaminan tai Amsterdamin pyöräilijöiden nopeutta. Ja jo nyt voi kokeilla sellaista temppua, että ajaa pyörätietä pitkin tasan kahtakymppiä ja laskee ohitetut ja ohittajat. Kaupunkialueella todennäköisesti ohittajia on vähän ja ohitettuja silti paljon.”
Köpiksessä ei juuir oel vaihdepyöriä. Tosin kaupunki on aivan tasainen.
Vaihteiden määrä ei oikeastaan kerro mitään siitä, millä tyylillä ajaa. Minulla on 20-vuotias maastopyörä, jossa on vaatimattomat 21 vaihdetta. Pyörä näyttää silti vaihdehirviöltä kaikkine peileineen. Normaalisti ajaessa vaihteista on käytössä 6 tai 7, eivätkä suinkaan kaikki. Työmatkalla etuvaihtaja on keskimmäisellä rattaalla, takavaihtajalla säädellään välitystä niin, että pystyn polkemaan suunnilleen samaa tahtia ajonopeudesta riippumatta. Suurinta eturatasta käytän vain maantiellä, jossa tarvetta jatkuville pysähtelyille ei ole ja on helpompi saavuttaa kevyesti etenevä matkavauhti.
Pienintä eturatasta käytän maastossa tai jyrkissä ylämäissä, kun perässä on täyteen kuormattu peräkärry.
Minun työmatkani on pyörällä kulkiessa vähän yli 10 km. Teoriassa 20 km/h ajamalla matka veisi 30 minuuttia. Käytännössä matkalla on liikennevaloja, ylämäkiä, kävelijöitä ja muita hidasteita. Jotta pääsisin perillä puolessa tunnissa, joutuisin ajamaan tietyt osuudet kolmeakymppiä. Siinä vauhdissa tulee hiki.
Matka-aika on melko keskeinen tekijä, sillä joukkoliikennettä käyttäen työmatkaan menee melko tarkasti puoli tuntia. Jotta pyöräily olisi kilpailukykyinen vaihtoehto, matka-ajan pitäisi olla suunnilleen sama, jotta ehdin tehdä sekä täyden työpäivän että ajoissa päiväkotiin hakemaan lapset. Jos pyöräilyä hidastetaan, pyöräily ei enää ole vaihtoehto.
Olen joskus kerran kokeillut, kuinka nopeasti työmatkan pystyisi pyöräilemään. Ajoin myöhään illalla hiljaisen liikenteen aikaan (mutta silti sääntöjä noudattaen) koko matkan niin nopeasti kuin pystyin. Matka vei 25 minuuttia, mutta se oli niin kova ponnistus, että normaalia työpäivää ei voisi kuvitella tekevänsä sen jälkeen.
se on jännä juttu että pyöräilijät on vaatimassa kaikkea mutta ei maksa mitään pyöräilyveroa tai muuta semmoista
Oletko koskaan kuullut kunnallisverosta?
Miksi pelkkä kunnallisvero ei riitä autoilijoille myös?
Autoilijat eivät maksa Helsingille mitään muuta veroa kuin kunnallisveroa, mutta autgoilua edistetään kaupungin rahoin yli sadalla miljoonalla eurolla vuosittain, pyöräilyä viimeksi muidtaakseni neljällä miljoonalla. Pyöriä Helsingissä on paljon enemmän kuin autoja.
Lisäksi autot eivät maksa vuorkaa siitä maa-alasta, joka liikenteen eteen on uhrattu.
Eikö liikenteen eteen uhrattu maa-ala hyödytä kaikkia sen käyttäjiä, polkupyörien ohella mukaan voitaneen lukea henkilöautot, bussit, raitiovaunut, pakettiautot, kuorma-autot ja rekka-autot sekä metro? Miten kaupunki voisi toimia, jos sen henkilö- ja tavaraliikenne ei sujuisi? Kaikki kaupungit tarvitsevat hyviä liikenneyhteyksiä, jotta elämä kaupungissa esim. jo yksin ruoka- ja jätehuollon puolesta olisi mahdollista. Liikenteen sujuvuus on kilpailutekijä, mutta ei ainoa laatuaan.
Onko tuo pyöräilyn edistämiseen käytetty neljä miljoonaa koitunut yksinomaan pyöräilyn hyväksi? Entä sitten se yli 100 miljoonan summa? Onko viimeksimainittu summa käytetty pelkästään henkilöautoilua edistäviin tarkoituksiin? En nyt tätä tahtoisi ihan purematta niellä!
Ne on tehty esimerkiksi Kehä I:n kapasiteetin lisäämiseksi. Kapasiteettitarve johtuu pelkästään henkilöautoista. Jos niitä ei olisi, kapasiteetti kyllä riittäisi.
Totta kai Fillarikin vie tilaa, liikenteessä muutaman prosentin yhden auton vaatimasta tilasta. Sovitaanko, että liikenteen vaatimat investonnit JA VUOKRA VARATULLE MAA-ALALLE jaetaan kunkin liikennemuiodon vaatiman tilan suhteessa?
Toivottavasti puistoista ja muusta jättömaasta ryhdytään sitten myös perimään vuokraa niiden käyttäjiltä. Sen vaihtoehtoiskustannuksen mukaan mitä niiden käyttö tuottavaan toimintaan tuottaisi. Luonnonsuojelualueista nyt puhumattakaan.
c) Kaduilla ja katujen varsilla nopeutta saa puolestani rajoittaa. Muualla muutokset nykyiseen järjestelyyn taas eivät hyödytä mitään vaan sen sijaan aiheuttavat haittaa.
Se vapaaehtoinen pyörätie ‑merkki on hyvä idea. Ihmetyttää, kenen idea alun perinkään oli tehdä siitä pakollinen. On vaikea ymmärtää, mitä etuja sillä saavutettiin.
Voisiko muuten samalla laittaa lakiin jalankulkijoille toivomuksen oikeanpuoleisesta liikenteestä? Tulisi kevyestä liikenteestä vähän ennustettavampaa pyöräilijällekin.
Oikeanpuoleinen liikenne kevyen liikenteen väylillä ei käy, koska koirat ja koska kennel-hifistely perustuu englantilaiseen vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Jos koiran opettaa oikeanpuoleuiseen liikenteeseen, se ei pääse edes koiranäyttelyn ovasta sisään. Tämän takia kevyen liikenteen reitit ovat niin vaarallisia
Nykyään laki velvoittaa jalankulkijaa kulkemaan väylän jommassa kummassa reunassa. Jos lakia ahtaasti tulkitaan niin rinnakkain kävelevistä vain toinen kävelee reunassa. Lakiteksti pyöräilystä ajoradalla on suunnilleen samanlainen. Paitsi, että pyörällä pitää ajaa ajoradan oikeaa reunaa. Poliisi on hyvin hanakas puuttumaan asiaan jos kaksi pyöräilijää ajaa rinnakkain ajoradalla. Koskaan en ole huomannut, että jalankulkijoita huomautettaisiin rinnakkain kävelemisestä kvl:llä,vaikka rinnakkain kävelijöitä olisi useampiakin kuin kaksi.
Kevyenliikenteenväylillä on siis jo olemassa sääntöjä siitä kuinka siellä liikutaan. Ikävää on, että sääntöjen noudattamista vaaditaan vain yhdeltä liikkujaryhmältä, pyöräilijöiltä. Pyöräilijä on aina syyllinen. Milloin ajaetaan liian läheltä ja milloin liian kovalla vauhdilla.
Baanan liikenteen ohjaussuunnitelma sisälsi jalankulkijan ja pyöräilijän risteyskohdissa suojatieviivat pyörätiellä, jolloin pyöräilijälle laitetaan velvollisuus antaa tietä suojatietä ylittävää jalankulkijaa kohtaan. Mutta urakoitsija Stara ei tietenkään ole tiemerkintöjä tehdessään viitsinyt lukea virallista ja hyväksyttyä suunnitelmaa, vaan vetänyt viiva vasemmalla rukkasella. Sama Stara tekee mitä haluaa, eikä miten on sovittu. Ja ihme kyllä filma saa urakointeja lisää ja lisää. Työnjohdon päät pallille tai ainakin selitys konfliktien, vaaran aiheuttamisen ym. johdosta.
Oletkos missään nähnyt ajoratamerkintöjen puuttumista yhden vuoden? ‑en minäkään.
Tässä olisi kyllä poliisille, syyttäjälle ja kaupungin lakimiehille helppo päänahka. Kumma ettei ketään, joka asialle voisi mitään suoraan tehdä, koskaan kiinnosta.
Onhan se ihan hassua, että puhutaan asiasta, jota käsittelee postauksen otsikko ja 3/4 tekstistä.
Niin voiskos kansanedustjaa Soininvaara nyt sen verran korjata blogiaan että tuo on todellakin 15MPH eikä 15KMH
Eikö sen vertaa voi perehtyä näihin asioihin ennenkuin pieraisee näitä blogeja?
No vihreille varmaan sekin on yhdentekevää. Maili tai kilometri, eihän sillä mitään eroa kai ole.
Ei voi. Kuva on Vancouverista, Vancouver on Kanadassa ja Kanadassa käytetään metrejä.
Niin ja faktat voi tarkistaa helposti useammastakin paikkaa.
Faktojen käyttö voisi tehdä hyvää politiikalle. Tutkimustietoa on yhä enemmän tarjolla, vastaavasti sitä tunnutaan käyttävän entistä vähemmän.
Perussuomalaisten erikoisuus on tulkita tunettuja tosiasioita vaikkapa ilmaston muutoksesta miten kulloinkin keksivät, toki silloin maailma olisi hauskempi paikka elää vaikka fysiikka ja kemia eivät enää olisi olemassa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Metrication_in_Canada#Common_usage_today
“During the Labor Day weekend in 1977 every speed limit sign in the country was changed from mph to km/h. From the same time every new car sold had to have a speedometer that showed speed in km/h and distance in km. The distances on road signs were changed to kilometres during the next few months. Gasoline pumps changed from imperial gallons to litres in 1979.”