Suomen pitäisi implementoida EU:n potilasdirektiivi, joka oikeuttaa hakemaan hoitoa mistä EU-maasta hyvänsä niin, että kotimaisen terveydenhoitojärjestelmän tulee korvata hoito samoin perustein kuin hoito korvataan kotimaassa. Tässä on pieni tulkintaongelma.
Pitäisikö lonkkaleikkaus Mehiläisen sairaalassa Tallinnassa korvata kuin lonkkaleikkaus Mehiläisen sairaalassa Helsingissä (KELA-korvaus) vai kuten hoito HYKS:ssä, jossa potilas ei maksa käytännössä mitään itse?
Minusta tämän pitäisi olla selvä. Suomessa voi lääkärin lähetteellä hakeutua hoitoon julkiseen sairaalaan ja verorahoin rahoitettu sairaala päättää, onko hoito aiheellinen. Hakeutua voi kunnan maksusitoumuksen turvin yksityissairaalaan, kunhan hoidon tarve on ensin vakuuttavasti todettu.
Oma-aloitteisesti ja kuinka pienin indikaatioin hyvänsä voi hakeutua itse yksityissairaalaan, mutta silloin joutuu tyytymään Kelan vaatimattomaan korvaukseen.
Mehiläisen toimipistettä Tallinnassa ja Helsingissä on kohdeltava samoin. Kumpaankin voidaan osoittaa kunnan maksusitoumus, jolloin potilas maksaa vain symbolisen potilasmaksun. Jos hakeutuu omasta aloitteestaan, Kela maksaa yhtä paljon hoidosta niin Helsingin kuin Tallinnan Mehiläisessä. Ei voi olla niin, että Tallinnan Mehiläiseen voisi hakeutua ilman kunnan maksusitoumusta ja lähettää laskun kotikunnalleen.
Sinänsä voisi olla ihan järkevää, että kunnat lähettäisivät potilaita saamaan hoitoa Baltian maissa, joissa hoito on selvästi halvempaa. Tätä ei tähän astikaan ole estänyt mikään.
Jos haluaa käyttää yksityissairaalaa, on potilaalle ensi vuonna edullisempaa käyttää tallinnalaista kuin helsinkiläistä sairaalaa, sillä Kelan korvaus on euromääräisesti sama. Tai se on sama, ellei toimenpide ole niin halpa, että laissa määrätty korvaustaso (60 %) ylittyy.
Voi olla, että joku yrittää riitauttaa Suomen tulkinnan, jos se on yllä esitetyn mukainen, mutta muutetaan sitten. Ei pidä antaa valmiiksi periksi, sillä toteutuessaan periaate saada hakeutua kuinka pienen vaivan tahansa kuinka kalliiseen vain leikkaukseen veronmaksajien rahoilla ei sovi verorahoitteiseen terveydenhoitoon.
Lähes ilmaiseen sairaanhoitoon liittyy aina tietty portinvartija. Ilman sitä kustannukset karkaavat. Kelan korvauksissa sitä ei ole, mutta Kelan korvaukset ovat niin pieniä, ettei tästä tule ongelma.
Kysymys: entä pitääkö suomalaisen voida hakeutua hoitoon julkisessa terveydenhoitojärjestelmässä Tallinnassa, joka sitten lähettää lonkkaleikkaukseen Mehiläisen sairaalassa siellä, ja lasku tulee Suomeen?
Korvausperusteena se, että saman hoidon saisi Suomessakin julkiselta, ehkä julkisessa sairaalassa tai ehkä Mehiläisellä.
Sanamuoto oli “tulee korvata hoito samoin perustein kuin hoito korvataan kotimaassa”. Tämä voisi tarkoittaa vaikkapa sitä, että on päätetty korvata puolet jonkin operaation kustannuksista, mikä voisi olla Tallinnassa vähemmän kuin Helsingissä. Vai voisiko?
Kuka arvioi tarpeen? Onko Kreikassa oleilevan suomalaisen matkustettava suomeen, jotta saa sairautensa (tai tapaturmavammansa) todettua? Ja sitten takaisin Kreikkaan saamaan hoitoa. Vai riittääkö se, että kreikkalainen lääkäri toteaa hoitotarpeen?
Monimutkainen himmeli. Kun tähän vielä lisää, ettei hoidon taso ole kaikkialla sama, ollaan erittäin mielenkiintoisessa tilanteessa. Voiko joku kuvitella, että pitkän päälle EU:ssa olisi kansallista terveyspolitiikkaa?
Muuallakin yleinen terveydenhoito on julkisin verovaroin rahoittettua, joten ongelma on sama kaikkialla.
Ne maat pääsevät helpommalla, joissa potilaalla on jo oikeus valita hoitopaikkansa
No se on kai Tallinnan julkisesta terveydenhuollosta kiinni voiko sinne hakeutua omin päin ilman maksusitoumusta. En usko että julkinen terveydenhuolto hoitaa epäkiireellisiä tapauksia mikäli niille ei ole täysi maksusitoumus, koska hinnat ovat niin vahvasti subventoituja.
Jos Tallinnan julkinen terveydenhuolto ottavat suomalaisen potilaakseen ilman Suomen maksusitoumusta, niin silloin suomalainen maksaa normaalin hinnan. Jos hoitopaikka haluaa lähettää yksityiselle niin silloin he kirjoittavat maksusitoumuksen, tai sitten suomalainen maksaa täyden hinnan ja hakee Kela-korvausta jälkikäteen yksityisen puolen kustannuksista.
Olen samaa mieltä Osmon kanssa että asia on melko selvä. Ainoa ongelma voisi olla mahdolliset rajatapaukset joista on vaikea sanoa onko kyseessä julkinen vai yksityinen hoitopaikka (onko tällaisia?).
Tämä äskettäinen Talouselämän juttu antaa ymmärtää, että lain valmistelu etenisi johonkin muuhun suuntaan kuin Soininvaara sen haluaisi viitoittaa:
http://www.talouselama.fi/uutiset/eu+ajaa+suomalaisia+terveysturisteiksi++hoidon+saa+ulkomailla+pilkkahinnalla/a2165402
Julkista virallista tietoa lain valmistelusta ei taida olla olemassa(?)
Pelkään pahoin, että Talouselämä on oikeassa. Siksi tuon jutun kirjoitinkin.
Tervydenhoitojärjestelmästä on tullut kikkailun pesäpaikka ja se vie yhä enmmän resursseja todellisesta toiminnasta
Esim tuttavani todettiin olevan lonkkaleikkauksen tarpeessa, mutta kun jonoa oli niin hänet määrättiin toistuvasti turhiin tutkimuksiin ja viivytettiin leikkausjonoon pääsyä liki vuodella.
Kun jono sitten lyheni niin viimeiset tutkimukset perutiin ja hän pääsi jonoon.
Tuo palvelutasotavoite on vain Potemkinin kulissi
Mutta Tallinnassa tuon tarvearvion saa nopeammin ja jos Suomessa ei kyetä hoitamaan riittävän nopsaan niin toimenpiteen voi varmaan hoitaa siellä ja Suomi maksaa.
Tuskinpa nuo lonkkaleikkauksen tarvekriteerit paljoa EU:ssa poikkeavat ?
Talouselämä: “Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Esimerkiksi kahden leuan proteesit saattavat maksaa 4500 euroa. Suomessa potilas saisi yksityiseen hoitoon valtiolta 200 euroa, ulkomaille mennessä 1700.”
Eli Tallinnan hintatasolla potilas saisi proteesit ilmaiseksi ja vielä vähän rahaa. Tämä ei liene direktiivin tarkoitus.
Tuskin STM:kään tätä ajaa?
Neuvotteleva virkamies Pasi Mustonen kertoo asiasta osoitteessa http://www.stm.fi/ylakulma/artikkeli/-/view/1849798
Suomen tulkinta ja toimet näyttävät vetävän siihen suuntaan, että aikaa myöten Suomen julkiseen terveydenhoitoon perustuva malli korvataan muiden maiden mallilla.
Suomen perinteisen mallin hyvä puoli on ollut se, että potilas voi luottaa siihen pääsääntöön, että hoidosta ja hoidon tarpeesta päätetään terveydellisin eikä kaupallisin perustein. Kaupallisilta markkinoilta hankittavissa palveluissa potilas joutuu itse valvomaan entistä tarkemmin, että hoito on sekä hänen terveytensä, että hänen lompakkonsa edun mukaista.
En tunne muiden maiden järjestelmiä tarpeeksi kommentoidakseni sitä, kuinka hyvin nuo tavoitteet niissä toteutuvat. Se kuitenkin huolestuttaa, että erityisesti heikoimmilta potilailta tällainen kehityssuunta syö sitä perusturvallisuutta, jonka takaa mahdollisuus kävellä omaan terveyskeskukseen ja luottaa siihen, että hänen etuaan ajava ammattiväki ohjaa hänet parhaaseen ja tarkoituksenmukaisimpaan hoitoon. Uusi malli on kai suunniteltu enemmän niille, jotka osaavat, haluavat ja jaksavat valikoida itselleen vapailta markkinoilta toimivimmat ja sopivan tasoiset palvelut.
Askeleita tähän suuntaan on tietenkin jo otettu muutenkin. Aika monessa asiassa A‑kansalaiset käyttävätkin jo muita kuin julkisen terveydenhoidon palveluita. Julkiset (B‑kansalaisten?) palvelut ovat kai vielä perusturvallisia, mutta ilmeisesti jo vähemmän haluttuja / huonompia.
Jos saisin valita, Suomi pitäisi julkiset palvelut johtavana ja kaikenkattavana järjestelmänä (myös A‑kansalaisille), mutta antaisi yksityisen puolen kirittää lähes vierellä. Ulkomaiden palvelut menisivät tuohon yksityisten kategoriaan. Lupa niiden käyttöön (korvattavuuteen) tulisi Suomen julkisen puolen lääkäreiden taskusta (samoin niiden valvonta), mutta monissa tapauksissa puhelinsoitto kotimaahan riittäisi.
Uuden direktiivin voisi viilata Suomen kaksitasoiseen järjestelmään sopivaksi niin, että siinä rinnastettaisiin ulkomaiden palveluiden ja Suomen kaupallisten palveluiden korvaukset. (Toki homman voisi hoitaa ilman direktiivejäkin.)
Mikäpä estää hakemasta lähetettä erikoissairaanhoitoon Tallinnasta ja jos sitä ei Suomessa hyväksytä niin varmaan koko hoidon voi hoitaa Tallinnassa.
EU on lisäämässä direktiivillä potilaan oikeuksia ja valinnanvaputta.Jotta tuo olisi aitoa niin korvaustason on oltava niin korkea, että lähes kaikilla on mahdollisuus käyttää sitä.
Suomi varmaan yrittää käydä viivytystaistelua niin kuin se kävi autoverotuksessakin, mutta häviö taitaa olla edessä
EU:n direktiivi lähtee varmaankin kuten muillakin toimialoilla tavoitteesta luoda yhtenäiset markkinat. Tämän EU:n perusperiaatteen mukaan Suomi ei voi laittaa Virossa toimivaa terveydenhoitoalan yhtiötä parempaan asemaan Suomessa toimivaan kilpailevaan yksikköön verrattuna. Eikä myöskään kotimaisten yhtiöiden suosiminen ole sallittua.
Toinen juttu on sitten se, voiko Suomi edelleen pitää julkisen puolen terveyspalveluyksiköt paremmassa kilpailuasemassa kuin yksityiset terveyspalveluyksiköt?
En usko, että Suomi voi poiketa tästä EU-oikeuden logiikasta.
Terveydenhuolto on rajattu EU:n toimivallan ulkopuolelle, joten Suomern on mahdollista säilyttää verorahoitteinen järjestelmä vaikka enemmistöllä on tuo hirvittävän kallis vakuutusmuotoinen.
Ode:
Onko tosiaan niin, että enemmistöllä EU-maista on vakuutuspohjainen terveydenhuoltojärjestelmä?
Minä kuvittelin, että vakuutuspohjaisuus olisi lähinnä Saksan ja Hollannin malli?
Ranska on myös vakuutusmuotoinen
Tulisiko Suomen siis jättää tuo direktiivi huomiotta? Jos terveydenhuolto on EU:n toimivallan ulkopuolella, kai niin ovat myös terveydenhuollon korvaukset ulkomaiile.
Vai puhutaanko tässä terveyspalveluiden kaupan vapaudesta muun vapaan kaupan osana? Ja kuvitteleeko EU tämän kuuluvan toimivaltaansa? Jos EU vaatii tasa-arvoista kohtelua kotimaasta ostettaville ja ulkoa ostettaville palveluille, se kai sallii tulkinnan, jossa Suomen mallissa ostettavia palveluita ovat ainoastaan yksityisiltä ostettavat palvelut. Näin sille pitäisi riittää se, että niihin ja muiden maiden palveluihin sovelletaan samoja korvausperiaatteita. Kaikkia kaupan olevia palveluita kohdeltaisiin yhtenevästi.
Suomen järjetelmästä on saatu halpa eriarvoisuudella.
OECD:n mukaan se on jäsenmaiden eriarvoisin.
Suomessa hoidetaan vain A‑kansalaiset, muita jos ehditään
Välillä tuntuu, että kommentoinneissa on mukana eräänlainen Suomen julkisen terveydenhuollon haavekuva. Tätä haavetilaa ei ihan vielä ole saavutettu, mutta se on aivan kulman takana. Välillä sen estävät Kela-korvaukset, välillä keikkafirmat, joskus taas lääkärien vähyys ja/tai ahneus. Yleensä syy on jossain muussa, kuin tuotantotavassa tai rahoitus/tuotanto-organisaatioissa itsessään.
Suomessahan ei ole pulaa terveydenhuoltokapasiteetista. Kenenkään ei tarvitsisi jonottaa mihinkään tutkimukseen tai toimenpiteeseen, jos näin haluttaisiin. Kysymys on poliittinen, sekä terveydenhuoltopalvelujen tuotantotavan että yhteiseen pottiin kerättyjen varojen suuruuden ja priorisoinnin suhteen.
Kyseisen direktiivin tekstin mukaan Euroopan Unionin tuomioistuin on useaan otteeseen vahvistanut, että kaikenlainen terveyden- ja sairaanhoito kuuluu Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen soveltamisalaan sen erityisluonne kuitenkin huomioon ottaen. Ja eihän kyseistä direktiiviä olisi muussa tapauksessa voitu edes säätää.
Direktiivissä myös todetaan, että direktiivin tarkoituksena on parantaa sisämarkkinoiden toimintaa sekä tavaroiden, henkilöiden ja palvelujen vapaata liikkuvuutta.
Jos Suomi jatkaa kotimaan julkisten terveydenhoitopalveluiden kilpailuaseman suosimista nykytavalla, ja samalla maksaa ulkomailta hoitoa hakeneille vain kela-korvauksia, niin sehän olisi vastoin EU:n perusperiaatteita. Se rajoittaisi yhtenäisten markkinoiden syntymistä ja henkilöiden liikkumista, koska monet suomalaiset potilaat jäisivät kotimaassa tarjottavien edullisempien julkisten palvelujen vuoksi hoitoon Suomeen.
Jos sitten ulkomaiset hoidot korvattaisiin samoin kuin julkisissa palveluissa Suomessa, mutta Suomessa yksityisten tekemät hoidot korvattaisiin heikommin, niin se olisi EU:n kilpailuoikeuden vastaista.
Joten tämä tilanne tulee aiheuttamaan paineita sille, että korvaukset joudutaan Suomessakin yhtenäistämään riippumatta siitä, tuotetaanko terveyspalvelut julkisissa vai yksityisissä yksiköissä.
Ja tämä olisi todella merkittävä muutos: Kokoomukselle ilmeisesti mieluinen ja demareille kauhun paikka. Lieneekö asiaan edes vielä herätty, kun sote-uudistuksesta on innolla kiistelty?
Tyypillisestihän näitä muutoksia Suomi vetkuttaa vuosikausia, kunnes joku yksityinen potilas tai yritys lopulta valittaa EU:n tuomioistuimeen ja sitten Suomen on pakko taipua.
No niin, Suomen järjestelmä romuksi sitten? Hyvästi ei-kaupallinen terveydenhoito?
Asiaa seuranneena pari huomiota.
1. Valtaosassa EU-maita on vakuutuspohjainen järjestelmä. Pohjoismaissa ja Britanniassa veropohjainen. Vakuutuspohjaiseen järjestelmään direktiivi istuu helposti, kun toisessa maassa annettu hoito korvataan vakuutuskassasta samoin kuin kotimaassa. Veropohjaiseen istuttaminen on vähän haastavampaa.
2. EU-tuomioistuin on linjannut, että hoito on korvattava potilaalle edullisimmalla tavalla riippumatta siitä, onko se annettu yksityisellä vai julkisella klinikalla tai siitä, millainen on kotimaan järjestelmä. Tähän perustuu tuo STM:n kaavailema linja, että toisessa EU-maassa annettu hoito korvattaisiin julkisen taksojen ja asiakasmaksun mukaan, koska muu olisi EU-oikeuden vastaista.
3. EU:n sisämarkkinalainsäädännön yksi kauneus tai erikoisuus on se, että kotimarkkinoita saa syrjiä yhteismarkkinoiden kustannuksella. Ts. Suomi voi korvata esim. Viron yksityisklinikalla annetun hoidon anteliaammin kuin kotimaisilla annetun ilman, että komissio tai EUTI puuttuu asiaan.
4. Korvauksen perusteena käytetty, hoidolle laskettu hinta ei kuitenkaan olisi korkeampi kuin saman hoidon hinta kotimaassa, eli todellisilta kustannuksiltaan kotimaan hoitoja kalliimmat hoidot pitää korvata vain kotimaan tasoon saakka.
5. Direktiivi ei edellytä rahan liikuttamista järjestelmien välillä, eli potilaan tulisi maksaa hoitonsa ensin itse, ja hakea korvaus jälkikäteen.
Viimeisten vuosien aikana on onnistuttu luomaan yhtä epätasa-arvoinen terveydenhuolto kuin USA:ssa. On valovuoden päässä Pohjoismaisesta mallista.
Terveydenhuollon eriarvoisuus on Suomessa poikkeuksellisen suurta
Kirjoittaja: Jenni Blomgren, Avainsanat: Eddy van Doorslaer, eriarvoisuus, terveydenhuolto
http://blogi.kansanelakelaitos.fi/arkisto/1326
Nyt EU:ssa tulee painetta saada Suomalainenkin terveydenhuolto Eurooppalaiselle tasolle tasa-arvonkin suhteen.
Näyttä siltä että USA tyyppinen halutaan kovasti säilyttää. Jos SOTEssa vielä hajoitetaan toimiva osa ja se liitetään toimimattomaan päästään varmasti vielä huonommaksi kuin USA.
Päästään taas listoille ensimmäiseksi, tosin huonoon päähän.