Nykykirjallisuuskin puhuttelee

26.10.2012 · Aihe: _ 

Vastaukseni HS-raadin 26.10.2012 kysymykseen “puhutteleeko suomalainen nykykirjallisuus sinua?”

Nykykirjoista jotkut puhuttavat, toiset eivät. On kohtuutonta verrata tämän vuoden satoa koko edellisen vuosisadan tuotannon parhaimmistoon. Pitäisi valita vuosikymmenen paras kirja ja verrata sitä. Tai verrata tämän syksyn kirjoja vaikkapa syksyn 1964 kirjoihin. Eivät niistäkään kaikki puhutelleet.

Yhteiskunnallinen näkökulma on haalentunut tai muuttunut sekavammaksi. Miten kirjailijat voisivat hahmottaa ja jäsentää uutta eriarvoistumista, kun poliitikot ja yhteiskuntatieteilijätkään eivät pysty. Väinö Linnan oli helppo kuvata nousevan Suomen luokkataistelua, koska asia oli vahvasti esillä koko yhteiskunnan tasolla. Pohjantähden kolmannessa osassa tämäkin näkökulma lässähtää, kun torpan keskustalaiseksi kääntynyt isäntä keskittyy valittamaan tukiaisten pienuudesta.

 

Kommentit

15 Vastausta artikkeliin “Nykykirjallisuuskin puhuttelee”

  1. Pyöräilijäautoilijajalankulkija kirjoitti 26.10.2012 kello 9:32

    Väinö Linnan oli mahdolista muodostaa nousevasta yhteiskunnasta selkeältä näyttävä johdonmukaiselta vaikuttava kuva koska se oli jo menneisyyttä (vaikka traumojen ja haavojen käsittely olikin oikeasti jäänyt vähälle).

    Vuodesta 1918 oli jo aikaa nelisenkymmentä vuotta ja vaikka “valkoinen Suomi” ei olisikaan käsitellyt asiaa virallisen kaanonin mukaisessa kaunokirjallisuudessa, oli erilaisia näkemyksiä tarpeeksi tukemassa Linnan romaanin yhteiskunnallisen näkemyksen hahmottumista. Lukijan on helppo hyväksyvästi nyökytellä että “noinhan se meni” (varsinkin kun Pohjantähteä tunnutaan luettavan nykyään kuin historian oppikirjaa…).

    Tämän hetken ongelmista kirjoittaminen nyt on aikalaiskuvausta ja muodostuu parhaimmillaan yksittäisistä tarinoista. Vasta jälkikäteen tulee “objektiivinen” yhteenveto sen hetken silmin (ainakin se vaikuttaa objektiiviselta sen vuoksi että kirjoittaja ja lukijat tietävät jo silloin mihin koko sotku on siihen mennessä päätynyt).

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. jouni lundqvist kirjoitti 26.10.2012 kello 10:42

    Elämä on elettävä, jotta siitä pystyy kertomaan. Nuoren kirjailijan tarinat ovat satuja, vanhemmalla kirjailijalla niihin liittyy jo elettyä elämää. Pentti Haanpäänkin ote koveni hiljalleen vuosien myötä. Taiteilijan ote löystyy kuitenkin iän myötä. Linnan tarina lässähti täysin kolmannessa osassa Pohjantähteä. Vastaus kysymykseen puhutteleeko nykykirjallisuus sinua kuuluu, puhuttelee, kunhan kirjailija ei ole liian vanha tai nuori.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. KKK kirjoitti 26.10.2012 kello 12:37

    Parasta kirjallisuutta tekevät kovan elämän kokeneet alimmista yhteiskuntaluokista nousseet älyköt. Nykyaikana, jolloin yhteiskunnallinen asema määräytyy aikaisempaa voimakkaammin lahjakkuuden perusteella, tällaisia tyyppejä ei enää ole niin paljon. Eli hyvinvointivaltio on tuhonnut nykykirjallisuuden. Lukekaamme siis vain vanhoja klassikoita.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. jouni lundqvist kirjoitti 26.10.2012 kello 13:41

    KKK:lle. Ja vielä tuohon se, että onnellisesta ihmisestä ei ole taiteilijaksi. Hyvät olot eivät synnytä luomisen sanomaa. Elämässä täytyy olla jotain alakuloista tai ahdistavaa, että pystyy tekemään jotain koskettavaa luettavaa, kuultavaa tai nähtävää.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Mikko H kirjoitti 26.10.2012 kello 14:52

    Ja vielä tuohon se, että onnellisesta ihmisestä ei ole taiteilijaksi.

    🙂 Kliseet kunniaan! Olen juurikin viime päivien aikana katsonut/kuunnellut kolmen eri menestyneen taitelijan haastattelut, joissa kussakin taiteilija tyrmää tuon käsityksen ja sanoo tehneensä parhaat työnsä elämänsä onnellisimpina aikoina. Muillekin kuin taiteilijoille luulisi olevan aika selvää, että masennuksen pohjalla ei tule juuri mistään mitään, kaikkein vähiten luovasta työstä.

    Sen sijaan olen kuullut useammankin taiteilijan sanoneen, että väliaikaisesti pennittömänä toimeentulotuen asiakkaana oleminen oli vapauttava kokemus. Sen jälkeen on vähemmän painetta taloudellisesta menestyksestä ja tietoisuus siitä, miten vähällä voi pärjätä. Tämän tosin sanoivat ihmiset, jotka ovat sittemmin rikastuneet (jotkut rajusti, kuten Joanne Kathleen Rowling). Köyhyydessä pysyvästi rämpivät saattaisivat olla eri mieltä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. aleksis salusjärvi kirjoitti 26.10.2012 kello 15:58

    Mistä Osmo tulee vaatimuksesi kirjallisuuden yhteiskunnallisesta puhuttelevuudesta? Voi kai kirjan lukeminen olla henkilökohtaisestikin puhuttelevaa?

    Nyt eletään historiallisen hämmästyttävän mieletöntä korkeakulttuurivaihetta. Kirjoja julkaistaan vaikkapa tuohon vuoteen -64 verrattuna varmaan satakertainen määrä. Koulutustaso on korkeampi kuin koskaan, kirjoja luetaan enemmän kuin koskaan. Jos on joku utopia, johon Cygnaeuksen aikoina nousuhumalassa tähdättiin, se on tämä aika mitä nyt eletään.

    Jos nykykirjallisuudesta ei löydä mitään puhuttelevaa, ei yksinkertaisesti ole tutustunut siihen. Eri juttu on se, että yhtenäiskulttuurin mureneminen on ajanut suurimman osan kaikesta kirjallisuudesta marginaaliin, kirjojen huomioarvo kärsii inflaatiosta.

    Mutta ei sen silti tarvitse tarkoittaa sitä, että älyköiltä pitäisi viedä hyvän elämän edellytykset, vaikka toi KKK:n ajatus sympaattinen muuten onkin.

    Ja kirjoitan tämän vuodatukseni siitä huolimatta, että paarustin juuri kotiin kirjamessuilta, joiden helppoheikkimäinen väentungoshurmahenkisyys pursuaa juuri korvistani.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Osmo Soininvaara kirjoitti 26.10.2012 kello 19:02

    Aleksis
    Kannattaisi lukea se kysymys, joka esitetiin. Se tosin löytyy vain Hesarin sivuilta. Siinä kysytiin juuri tuota yhteiskunnallisuutta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Tuomas S. kirjoitti 26.10.2012 kello 16:47

    jouni lundqvist:
    KKK:lle. Ja vielä tuohon se, että onnellisesta ihmisestä ei ole taiteilijaksi. Hyvät olot eivät synnytä luomisen sanomaa. Elämässä täytyy olla jotain alakuloista tai ahdistavaa, että pystyy tekemään jotain koskettavaa luettavaa, kuultavaa tai nähtävää.

    Lienenköhän väärällä uralla kun koen olevani elämässäni sekä huomattavan onnellinen että esiintyvä taiteilija? Vai enkö ole taiteilija oikealla tavalla?

    Ymmärrän kyllä että tämä kärsivä nero- myytti on hyvin herkullinen, mutta itse en tunne kovin monta kärsivää taiteilijaa – ja tunnen taiteilijoita paljon. Taiteen tekeminen (oli laji mikä tahansa) vaatii kyllä myös sen verran sosiaalisia taitoja ja pään kasassa pitämistä että kärsivästä nerosta tulee nopeasti entinen taiteilija.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. åke kirjoitti 26.10.2012 kello 17:15

    Yhteiskunnalliset aiheet ovat jääneet sivuun kirjallisuudesta. Nykyään aiheita ovat minä itse ja ongelmat parisuhteessani.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  10. pekka kirjoitti 26.10.2012 kello 20:00

    aleksis salusjärvi:

    Kirjoja julkaistaan vaikkapa tuohon vuoteen -64 verrattuna varmaan satakertainen määrä. Koulutustaso on korkeampi kuin koskaan, kirjoja luetaan enemmän kuin koskaan.

    Oletko ihan varma tuosta kirjojen lukemisen määrästä? En ole nähnyt asiasta mitään tutkimustuloksia, mutta elämänkokemuksen perusteella suuresti epäilen väitettäsi. Varmasti kirjallisuutta julkaistaan nimikkeitten lukumäärällä mitattuna enemmän kuin vuonna -64, mutta väitän, että kirjojen lukemisen tuntimäärä henkilöä kohti on laskenut reilusti vuodesta -64. Vuonna -64 kirjoilla ei ollut juurikaan kilpailijoita (ei kymmeniä TV- ja radio-kanavia, ei internettiä, mahdollisuutta katsoa mitä tahansa ikinä julkaistua leffaa kotisohvalta, jne, jne…)

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  11. aleksis salusjärvi kirjoitti 27.10.2012 kello 2:57

    Osmo, sori sekaannus, tarkempi kysymyksenasettelu ei välittynyt tuosta postauksestasi.

    Pekka, pelkästään tutkintojen määrään kasvu kertoo yksiselitteisesti lukemisen määrän kasvusta. Perusgradun lähdemateriaaliminimi on humanistisella alalla satakunta kirjaa. Koulutustason nousu pelkästään kattaa niin ison siivun luettuja kirjoja, että en usko että tässä maassa on milloinkaan luettu enempää kuin nyt.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  12. Jukka Sjöstedt kirjoitti 27.10.2012 kello 8:28

    Rahan synty hyvästä tahdosta ja pahasta pakosta
    Molempaa lajia Suomen pankkihistorioissa

    “Erehtymättömät” Kirjamessuilla -mutta rahan synty hukassa !

    Idmanin juttu kuten kirjasta 4/5 tai 3/4 on loisteliaasti kirjoitettu. “Yhden miehen kehitysyhtiö” luvun otsikkona leikkaa asian juureen ja vihjaa osuvasti 70 vuotta myöhempiin vertaisilmiöihin Manconiiin ja SP-sijoitukseen. Se viimeinen murto-osa sitten onkin sitä “erehtymättömyyttä” ,kaiken suhteellisuutta ja kauniiksi päin esittelyä. Uskoisin tämän johtuvan ihan jo haastateltavien syväkurkkujen saamisesta ja näiden rohkaisemisesta avomielisiksi. Että asiat esitetään kaikkia ymmärtäen ja kompleksisuutta tähdentäen.

    Oikeastaan Markku Kuisma nostikin vyyhdin monihaaraisuuden ja syy-seuraus ketjujen kiepsahtamiset lukuisien agenttien keskinäiskentässä mitä arvaamattomammiksi – ja samalla syypäiden osoittamisen karkaavan tutkijalta, poliisi tai historioitsija. Tämä on poiskitkemätöntä hukkakauraa ihmistieteissä. Viimeksi upeasti selitetty ja miljardien tekemisellä verifioitu George Soroksen toimesta, Alchemy of Finance (ja että kemiaa ei tulekaan, koska ei ole niitä alkuaineita eikä kvarkejakaan, on vain hailuvat mielteet ja tekoja ahneuden ja pelon,toivon ja luottamuksen utukosmoksissa).

    Idmanin kavallusjutussa Yhdyspankin Tampereen konttorissa v.1885 aloittanut rohkea industrialisti otti pankin haarakonttoriverkosta ja toisista pankeista irti rahanlisäämis- ja kierrätystehoja mutta että “Pankinjohtajat eivät varastaneet penniäkään omaan taskunsa.”

    Idman kirjoitti kassakreditiiviä,talletusta ja vieläpä SYP:n ikiomia seteleitä Tampereella tehtailjioille kasvuun ja pystyssä pysymiseen pulmien kohdatessa. Pankkitase mahdollistaa tällaisen luovuuden ja hedelmöittämisen. Uusi luotto synnyttää uutta rahaa kun entisten talletusten jatkoksi ja päälle syntyy tuore talletus. Kun lainanottaja tehtailija, esim. sukulaismies Nokialla käyttää rahaa, hänen talletuksestaan viistetään rahamäärä ja täytetään samalla summalla maksunsaajan tiliä Tampereen konttorissa tai SYP:in haarakonttoreissa. Tai jos saajan tili olisi KOP:issa ohjataan summa sinne. SYP:in talleuskanta supistuu. KOP:iin tulee lisää rahaa maksunsaajan tilille, ja samalla KOP kirjoittaa saamista SYP:iltä koskapa KOP oli nostanut asiakkaansa talletusta SYP:in pyynnöstä. Tämä KOP:in saaminen on SYP:in velkaa KOP:ille.

    Tällaisessa interbank -verkossa, systeemissä “kilpailijat” lisäävät toinen toisensa rahamääriä.
    Eräs syy kierteen ylikiehahtamiseen on, osallisten puolipakko mennä mukaan vaudikkaimman tahtiin. Tähän viittasi Citigroupin pääjohtaja 2007 juuri kriisin alla kuuluisin sanoin tanssipakosta niin pitkään kuin musiikki pelaa.

    Kirjamessuilla eilen perjantaina Kuismaa ja Keskisarjaa jututti Lasse Lehtinen. Tämä pankkisysteemin perusjujun ja “ihmeeksi” usein mainitun, miracle siis engelskaksi, snajuamattomuus on Erehtymättömien ikävä puute kuin oli myös Kahlitun rahan, ja kuin myös Suomen Pankin laajan 2-osaisen uuden historiakirjan.

    Nyt kun Messukeskuksen yleisössä oli myös rva Palin-Lehtinen ja kun hän lienee vapaana eläkeläisenä, niin kentien eilisiltana Kuisman ja Keskisarjan huikea osaaminen ja oppimiskyky on briljantistunut vielä tämänkin vailinkin osalta, mikä kyllä finassiaiheissa on perustavanlaatuinen. Ja kyllähän kirjoittajat aavistelevat jotain kummaa monessa kohtaa oudoksuessaan rahamäärien isouksia ja nopeata ilmaantumista. Vastaus on siis että pankit tekevät rahansa ihan itse omilla kynillään. Niiden muste on rahaa.

    Ihan äsken 23 October at Millennium Centre, Cardiff Mervyn King, Governor of the Bank of England esitelmöi kriisipolitikastaan. Asia meni mielestäni skolastiikaksi, mutta alkuun hän lähti kirkaasti. Lainaan yhden lauseen, missä on kaiken pohja, oli se Idman, Riikonen tai Kreikka. When banks extend loans to their customers, they create money by crediting their customers´ accounts. Että pankit lainaavat kirjoittamalla tiliä asiakkailleen.

    On ilo netissä edistyä rahaymmärryksessä kriisin real timessä. Ja sitten purkaa tuntojaan ja havaintojaan näillä foorumeilla. Suuri ilo on myös lukea aikaisempia verrattomasti korkealuokkaisempia ja siksi mukaansatempaavampia finanssihistorioita oman maamme kehitystieltä. –Äskeisvuosina on suomalaisten älyllisiksi lukunautinnoksi Kuisman Keskisarjan ja Kuusterä Tarkan ponnistelun tuloksina saatu suuremmoisia kirjoja.
    Jukka Sjöstedt

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  13. Jukka Sjöstedt kirjoitti 27.10.2012 kello 8:45

    Kuinka taide on tiedettä tietävämpi ?

    Näistä ajattelu/asennoitumis -herkistä sieluista sanoisin, että taideteos, jos nimensä arvoinen, kuten vaikkapa Varasto by Arto Salminen/Otso Kautto/näyttelijät ja nyt vielä Lahdessa,kiiruhda, vaahtoaa tietoa. Taiteilija on lukenut ja imenyt relevanttivaiston ohjaamana tärkeimmät tiedetulokset ja analyysiporaukset kaikilta aloilta, ceteris paribus -ynnä miksi näitä rajautumisia ja kohteen pelkistysabstrahointeja luonnehditaankaan. Siis valikoituneita huomionkohteita, aidatussa kapeudessaan ja rajatuista vinkkeleista. Tämän on tiedonintressin kannalta paitsi turhauttavaa tutkijoita myöten, niin samalla luonnon ja tilanteen pakko. Ei ole kellään kapasiteetteja enempään ja kaikenkattavuuteen. Taiteilijalla on. Kuten tuon Varaston esillepanijoille. Siitä tihkuu todellisuutta joka illan mittaan nauttavana kokteilina miksautuu hengessä vastaanotettavaksi ilmoitukseksi ihmiselon totuudesta -syvältä ja ulottuvasti. Jopa esitysmuoto, häijy huumori, on ihmistä ja vain häntä koskevaa, ilmiölajia todellisuudessa. Tämän holistisen tietämisen tykö pohjaten tieteisiin, raportteihin minä yleisönä pääsen. Kommunikoitumalla, koskettavuskoukuttamalla, matkaan veikoittelemisella ; tajunnan jakamis- ja laajenemisosallisuuteen auttaen – kuin sakramentin osallisuuteen- suo Varasto, taideteos hetken minun elää ihmisiksi.
    Jukka Sjöstedt

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  14. Pyöräilijäautoilijajalankulkija kirjoitti 29.10.2012 kello 12:45

    åke:
    Yhteiskunnalliset aiheet ovat jääneet sivuun kirjallisuudesta. Nykyään aiheita ovat minä itse ja ongelmat parisuhteessani.

    Kyllä niitä ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheitakin löytyy…

    http://wsoy.fi/yk/products/show/243141

    http://www.otava.fi/kirjat/kotimainen/2011/fi_FI/metsajatti/

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  15. Seppo Vepsäläinen kirjoitti 29.10.2012 kello 21:25

    Kirjallisuus on elintärkeä yhteiskuntaa peilaava ja käynnissäpitävä moottori. Yhteiskunnalliset teemat kudotaan nykyisin ristivalaisten pieniin kertomuksiin, koska suurten kertomusten aika tulee joskus myöhemmin.

    Kielen tila näkyy kirjallisuudessa. Määrällisesti kustantajat saavat markkinoille varsin tyydyttävän annoksen niin kotimaista kuin käännöskirjallisuutta. Laadullisesti jää odottamaan enemmän korkeatasoista kielenkäyttöä. Sykähdyttäviä kielentaitajia nykykirjailijoista on muutama. Painopiste taitaa niin kirjailijoilla kuin kustannustoimittajilla olla kerrotun rakenteen luettavuudessa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus