Minusta terveydenhuolto tulisi organisoida, kuten hallitus on esittänyt, tulevissa suurissa kunnissa, joita on varmaankin noin 20. Ne ovat lähinnä maakuntiensa keskuskaupunkeja, joihin liitetään kehyskunnat.
Vaativan tason erikoissairaanhoito olisi nykyisillä erityisvastuualueilla ja ”aluesairaalatason” erikoissairaanhoito ja perusterveydenhoito samassa organisaatiossa vahvoilla peruskunnilla. Näin organisaatiotasoista jäisi pois yksi.
Tämä malli sopii kuitenkin vain kahteenkymmeneen suurimpaan kuntaan, joissa tosin asuisi valtaosa suomalaisista. Muut, noin 70 – 200 kuntaa, vastaisivat itse nykyiseen tapaan perusterveydenhuollosta ja ostaisivat erikoissairaanhoidon noilta maakuntiensa keskuskaupungeilta ja ERVA-alueilta. Tältä osin esityikseni poikkeaa Välimäen mallista, jossa nuo kunnat ostaisivat koko terveydenhuollon keskuskaupungilta. Saavat tietysti ostaa koko paketin, jos siihen päätyvät.
Miksi tällainen taka-askel?
Kansanterveyslakia valmisteltiin aikanaan 1950-luvun Suomeen (toteutettiin myöhemmin, mutta valmisteltiin), jossa väki asui pääosin maalla ja kulki hevoskyydillä jos silläkään. Jako oli järkevä, koska terveyskeskus oli lähellä ja sairaala kaukana. Kaupungeissa tämä logistinen argumentti jaon puolesta on poistunut, mutta haja-asutusalueilla se on yhä relevantti.
Entä demokratia?
Potilas, joka tulee Joensuusta HYKS:iin sydämensiirtoon valittaa harvoin demokratiavajeesta, vaikka ei olekaan saanut vaikuttaa HUS:n hallituksen valintaan. Kunnat, jotka ostavat terveydenhuoltonsa yksityiseltä lääkärifirmalta, eivät saa asettaa omia edustajiaan yrityksen hallitukseen.
Kirurgian organisointiin ei liity merkittäviä demokratiatarpeita. Sen sijaan terveyskeskusverkkoon liittyy edes jotain demokratiakysymyksiä. On kohtuullista, että haja-asutuskunnat saavat omalla päätöksellään ja omilla rahoillaan organisoida perusterveydenhuollon. On myös kohtuullista, että ne riittävän suuret kaupungit saavat organisoida terveydenhoitonsa itse, eivätkä joudu luovuttamaan päätösvaltaa tästä jonnekin hallintohimmelien sekamelskaan.
***
(Kari Välimäki on tästä esityksestä vastuussa yhtä vähän kuin Paasikivi oli vastuussa Kekkosen toimista.)
> Muut, noin 70 – 200 kuntaa, vastaisivat itse nykyiseen tapaan perusterveydenhuollosta
Tuo lukumäärä tarkoittanee epäsuorasti myös sitä, että suuri osa nykyisistä kunnista ei saisi enää itse päättää itse omasta terveydenhoidostaan.
> Kaupungeissa tämä logistinen argumentti jaon puolesta on poistunut, mutta haja-asutusalueilla se on yhä relevantti.
Kai kaupungeissakin jonkinlaista halua paikallisten asioiden paikalliseen päättämiseen on. Ehkä katajanokkalaiset haluaisivat päättää itse, toteutetaanko heidän perusterveydenhoitonsa omalla pienellä terveysasemalla vai jossain suuremmassa yksiössä kaupungin toisella laidalla. Ainakin ympäryskunnissa jotain tällaista tautia on liikkeellä.
> Kunnat, jotka ostavat terveydenhuoltonsa yksityiseltä lääkärifirmalta, eivät saa asettaa omia edustajiaan yrityksen hallitukseen.
Yksityisessä terveydenhoidossa kiinnostava kysymys on se, päätetäänkö hoidostani lääketieteellisin vai taloudellisin perustein. Kaupallinen terveydenhoito voi olla tässä sekä hyvä renki että huono isäntä.
Tuossa näkyy koko kuntauudistuksen iso ongelma.
Ihan maantieteestäkin johtuen ei ole mallia joka hyvin totuisi joka paikassa.
Maksaja pitää olla yksi terveyden ja sairauden hoidossa. Parasta olisi että kaikki kulut, myös sairaspäivät maksettaisiin samasta paikasta. Silloin syntyisi kokonaisnäkemys asioista. Osattaisin vältää kalliiksi käyvää jonotusta oikeissa tapauksissa.
Osa sairauksista paranee, mutta osa pahenee ja muuttuu mahdottomaksi hoitaa kuntoon joskus aika nopeasti jonotusaikana. Siitä syntyy ylimääräisiä hoitokuluja ja ennenaikaista eläköitymistä. Eli työurien turhaan lyhenemistä.Turhat kulut ovat todella suuria ja menevät maksettavaksi tavalliselle veroja maksavalle kansalaiselle.
Ostaja siis pitäisi olla yksi taho. Eli käytännössä nykyinen yliopistollinen miljoonapiiri minimissään.
Palvelu tuotanto on sitten toinen asia. Sitä voi hajauttaa.
Muissa kunnallisissa palveluissa ei ole välttämätöntä niin suuret järjestämisvastuulliset yksiköt.
Tämä ristiriita pitäisi ratkaista.
Pitäisikö lopulta KELA olla maksava taho terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa?
Briteissä valtio (NHS) järjestää koko terveydenhuollon ja sairaanhoidon. Näin on ollut vuosikymmeniä, eikä sitä ole muutettu. Sieltä Suomenkin terveydenhoitoon on otettu aikoinaan mallia, mutta täällä on jostain syystä hajautettu. Ongelmia täällä on ollut.
Ei ole osattu järjestää toimintaa ja on suuri epätasa-arvo eri paikkojen välillä.
Eipä noista tie-sähkö ‑tele- asioista päätetä yleisesti demokraattisesti
Kuitenkin palvelut pelaavat suurimmaksi osaksi ihan hyvin esim Tielaitoksen alueella
Mutta terveyskeskusläääri on viimeinen viranomainen, jolle ihmiset pääsevät puhuman kasvokkain ja jonka on pakkokuunnella
Muut viranomaiset ovat vetäytyneet ja piiloutuneet punaisten valojen,sihteerien, netin, puhelinjonojen ‚vastaajien etc taakse ja hallinnosta on tullut näkymätön hajuton ja mauton.
Viranomaista voi haastatella kasvotusten vain tunkeutumalla hänen kotiinsa tai pysäyttämällä kadulla .
Tämä purkaa viranomaispaineen terkkarin lääkäriin ja hänelle pusketaan niin vero- kuin tieongelmatkin.
Ei ole ihme jos terkkarista paetaan,sehän on suolakaivoslääkärille
Terkkarin lääkäristä on tehty osa hallintoa ja niinpä lääkärin aika kuluu erilaisten päätösten ja lausuntojen tekemiseen.
Lääkäri on enemmän sosiaaliasiamies kuin terveydenvaalija.
Oman kuvionsa kuvaan tuo nykynen tuottavuuden tarkkailu ja raportointi.
Esim isänikuntoa ambulanssimiehistö kävi kolmekertaa tapamassaenne kuin totesivat että hän on jo riittävän huonossa kunnossa.
Liian hyväkuntoisen potilaan tuonti olisi ilmeisesti johtanut kyytimaksun epäämiseen ambulanssifirmalta
Tasa-arvosta terveysasioissa.
Poiketen monesta muusta palvelusta, on terveydenhuollon laadullinen tasa-arvo sivistyneessä maailmassa yleisesti hyväksytty arvo.
Suomi poikkeaa mm. räikeän suuren elinikäodotteen osalta muista maista. Myöskääni palvelut eivät toimi tasa-arvoisesti sukupuolten kesken. Elinikä on ehkä kovin mittari asialle, kovempi kuin raha jota saa kuitenkin seinästä.
Jotenkin tuli mieleeni Ulla-Marja Urhon kirjoitus parin vuoden takaa Duodecim-lehdessä (2010, 126:322–3):
“On eettistä tasata resurssit. Mutta miten se tehdään? Resursseja vahtii niin monta intressiryhmää, että tasaamiskeskustelun aloittaminen on lähes mahdotonta. HUS:n alueen 28 kuntaa ja kilpavarusteluun taipuvainen erikoissairaanhoito ovat huono lähtökohta “tilaaja-tuottaja”-keskustelulle. Sairaanhoidon rahoitusjärjestelmässä on monta kanavaa. Ne yhdessä jo myönnettyjen rahojen vahtimisen kanssa eivät anna luottamusmiehelle paljon mahdollisuuksia rakentavaan keskusteluun resursseista.”
Etenkin erikoissairaanhoito on jo nyt karannut demokraattisesti valittujen luottoamushenkilöiden ohjattavuudesta. Budjetteja tehdään, mutta niitä ei noudateta. Yksiköt kilpailevat keskenään ja osaoptimoivat omaa menestystään ja asemaansa kokonaisoptimoinnin sijaan. Säästöjä ei omassa yksikössä kauheasti kannata tehdä, ainakaan muita enempää, koska se alentaa seuraavan vuoden määrärahoja omalta kohdalta jne.
Nykyiset ja suunnitellut julkisen sektorin palveluntuotantoalueet ovat auttamattomasti liian pieniä.
Erityisesti jos halutaan turvata samat/samankaltaiset palvelutasot niin silloin palvelujen tuotannon ohjaus pitää olla keskitettyä.
ja jos halutaan kehittää tuottavuutta niin suurkunnat ovat vain turha välivaihe.
Tietojärjestelmien kehittämisen ja hyödyntämisen kannalta tämä suurkunta-välivaihe on perustavaalaatua oleva virhe ja suurta kustannusten tuhlausta
Mikäpäs siinä, mutta miksi erikoissairaanhoitoon tarvitaan 2 tuottajaorganisaatiota? Eikö ERVA riitä, miksi suurille kaupungeille pitää sälyttää vastuuta pikkukunnista?
Ja IMHO silti tarvitaan sote-yhteistoiminta-alueita.
Jotta mallista saisi paremman käsityksen, niin tässä olisi muutama tarkennusta vaativa kysymys blogistille:
- Mitä nämä erityisvastuualueet olisivat käytännössä ja kuinka ne toimisivat?
- Kuinka eritysivastuualueiden tuottama vaativan tason erikoissairaanhoito rahoitettaisiin ja kuinka rahoitukseen ja toiminnan järjestämiseen liittyvät päätökset tehtäisiin?
- Kuinka suuri osa kaikista terveydenhuollon kustannuksista kohdentuisi erityisvastuualueille ja kuinka suuri osa kunnille?
- Onko esimerkiksi iäkkään liikuntakyvyttömän dementiapotilaan laitoshoito erikoissairaanhoitoa? (Tällainen hoito on erittäin kallista, vaikka ei erikoistoimenpiteitä pesujen ja ruokailun lisäksi vaadikaan, ja se voi kestää yhden potilaan kohdalla jopa yli kymmenen vuotta. Epäilen, että jos tällaista hoitovastuuta ei poisteta syrjäseutujen kunnilta, niin käytännössä tämä blogistin esittämä malli johtaa maakuntien kokoisiin “kuntiin” taloudellisista syistä aiheutuvin pakkoliitoksin.)
- Kuinka taataan se, että maakuntien keskuskaupungit eivät ala rahastaa syrjäseutujen kuntia kohtuuttomasti? (Syrjäisillä kunnilla ei vähäisen väkimäärän ja suppean veropohjan vuoksi olisi käytännössä valinnan varaa vähänkään vaativamman sairaanhoidon järjestämisessä.)
- Kuinka varmistetaan edes jonkinlainen tasa-arvoisuus palvelujen saatavuudessa ja hinnassa? (Tietääkseni esim. Ruotsissa maakuntavero on kaikille maakunnan asukkaille saman suuruinen.)
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Itse suhtaudun erittäin epäilevästi tähän Soininvaaran malliin, ja uskon sen johtavan ennen näkemättömään vallan keskittymiseen, epätehokkaisiin hallintorakenteisiin syntyvissä suurkaupungeissa sekä lähidemokratian katoamiseen. Aitoa lähidemokratiaa ei voi olla ilman taloudellista valtaa ja sen luomaa riippumattomuutta. Soininvaaran esittämät kaupunginosalautakunnat voivat huonosti toteutettuna johtaa pelkkään näennäisdemokratiaan ilman aitoa vaikutusvaltaa (annetaan esimerkiksi mahdollisuus päättää jonkin leikkikentän varustuksesta tms. mutta ei oikeista asioista).
Lähtökohtaisesti pitäisin itse parempana Keskustan esittämää maakuntamallia, joka kuitenkin toteutettaisiin Ruotsin mallia mukaillen siten, että maakunnille tulisi itsenäinen suorilla vaaleilla valittu valtuusto (kuten Sipilä on esittänyt mahdollisuutena), joka myös vastaisi palvelutuotannon budjetista ja palvelujen rahoittamisesta. Eli mielestäni maakunnille voitaisiin antaa verotusoikeus kuten Ruotsissakin on.
Mielestäni pitäisi hyväksyä se tosiasia, että Suomeen tarvitaan kolmitasoinen demokraattinen aluehallintomalli kuten Ruotsissakin on: (1) kunta, (2) maakunta, ja (3) eduskunta. Ei ole viisasta luoda järjestelmää, jossa on kahden eri tason kuntia, etenkään, kun ei ole mitään konkreettista esitystä lähidemokratian toteuttamiseksi syntyvissä suurkunnissa eikä tähän ole myöskään missään päin maailmaa koeteltua ja toimivaksi havaittua mallia.
Vallalla on paha taipumus keskittyä, enkä ole lainkaan vakuuttunut, että Vihreiden sinänsä ansiokkaasti esillä pitämä ajatus lähidemokratiasta koskaan toteutuisi, jos Kokoomus saa valtakirjan ajaa keskittävä kuntauudistuksensa läpi askel kerrallaan.
On lähes selvää, että hallituksen kuntauudistus menee kiville ja varmaan seuraavankin eduskunnan kuntauudistus. Eikö olisi järkevintä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja siirtää sairaanhoito valtiolle. Sillä ratkaistaisiin kerta heitolla myös potilastietoliikenne ongelmat.
Tämä on suurin syy julkishallinnon johtamisongelmiin: kulttuuri on sellainen, että millään ei ole mitään väliä.
Yhteisesti sovitun ja päätetyn budjetin ylittämisestä ei seuraa mitään — no, ehkä lepsu nuhtelu. Sama koskee asiakkaiden kyykyttämistä sosiaalihuollossa alimitoitusten ja jonojen suhteen (Turun kaupunki hyvä esimerkki tässä).
Kun kunnissa vuosittain päätetään, ketkä virkamiehistä ovat tili- ja vastuuvelvollisia, olisipa paikallaan nähdä, että edes joku joskus todella joutuisi henkilökohtaisesti vastuuseen.
Tiedän eräästä ruotsalaisesta kunnasta kyllä tapauksen, että neljä budjettinsa ylittänyttä johtajaa sai potkut, samaa tarvittaisiin myös Suomessa.
Päättäjät eivät uskalla päättää, tästähän Osmokin taannoin tarjosi omakohtaisen esimerkkinsä.
Raimo K
Mitähän päättämättömyyttä tarkmoitat tällä kertaa?
Se siitä lähidemokratiasta sitten. Eikös meillä ennen ollut näitä hieman isomman alueen hallinnollisia yksiköitä? Läänejä ja maakuntia?
Miksei näitä ongelmallisia asioita olisi voitu siirtää sinne sen sijaan, että yhdistellään kuntia? Eihän kuntien yhdistelyllä kuitenkaan asukkaat siirry yhtään lähemmäksi toisiaan, mutta sama tarve lähidemokratiaan jää silti.
Eikö tärkeintä ole saada hävitettyä DDR:stä kopioitu terveyskeskusjärjestelmä? 😀 Siinä saadaan suurimmat säästöt, jonka jälkeen on helpompi miettiä aluesairaaloiden ja yliopistollisten keskussairaaloiden työn jakoa ja kustannusten jyvittämistä.
Valtion aluehallinto on viime vuosina saatu niin sekaisin osaoptimoinneilla, että se on joka tapauksessa korjattava ennen kuin tämä soppa saadaan kuntoon. 🙁 Sen jälkeen kun aluehallinto sotku on saatu supistettua yksiportaiseksi tai korkeintaan kaksiportaiseksi on mahdollista ratkaista terveydenhuollon ongelmat.
Kuntayksiköissä ei ole varaa suuriin, tehottomiin kuntiin. Pienillä kunnilla ei ole väliä, koska niissä ei asu kovin montaa ihmistä. Kyllä tärkeintä on nyt pilkkoa yli 40 000 asukkaan yksiköt toimiviksi. 🙂
“Briteissä valtio (NHS) järjestää koko terveydenhuollon ja sairaanhoidon. Näin on ollut vuosikymmeniä, eikä sitä ole muutettu.”
Osmo on aina ihaillut Singaporen mallia.Siellä terveydenhoito on keskitetysti hoidettua ja niin julkinen kuin yksityinen hoito on tehokkaasti sidottu yhdeksi kokonaisuudeksi.
Silti ihmisillä on vapus valita yksityisen ja julkisen välillä ja perusterveydenhoidosta suurin osa on ykisityisen hoitamaa
Evert The NeveRestin linja:
Maakunta kerää kaikki tuloverot ja verot ovat progressiivisia.
Maakunta huolehtii kaikista lakisääteisistä palveluista ja tehtävistä SUBSIDIARITEETTIperiaatteella.
Kuntien hallinto lakkautetaan. Valtuustojen tilalle asukas/kehitysyhdistykset, joille budjetti maakunnalta eli kunnalta.
Tällainen järjestelmä on ollut menstystarina kehittyvällä Ahvenanmaalla, johon verrattuna Suomen puoleinen osa saaristosta on kehitysaluetta.
Paikat ja alueet säilyvät, vaikka hallinto häviää eli karttoja ja osoitteita ei tarvitse jatkuvasti laittaa uusiksi.
p.s tämä ei ole sama kuin keskustan maakuntamalli.
Aiemman kommenttini pitkän kritiikin voi tiivistää paremmin myös seuraaviin kysymyksin:
- Miksi Soininvaaran malli olisi parempi kuin Ruotsin malli?
- Millä tavalla Soininvaaran malli auttaisi kuntien talousvaikeuksiin etäällä maakuntien keskuskaupungeista? (lähes kaikki VM:n listaamat kriisikunnat ovat sellaisia kuntia, joiden kaikki naapuritkin ovat köyhiä ja näkymät koko “työssäkäyntialueella” ovat heikot)
- Miksi terveydenhoidon rahoitusvastuu halutaan säilyttää kunnilla? Eikö tämä väistämättä johda siihen, että pitkällä tähtäimellä Suomessa on hyvät toimintaedellytykset vain noin 20 kunnalle?
(Palvelujen järjestäminen vastuukuntamallilla ei auta, jos asiakaskunnat eivät selviä taloudellisista velvoitteistaan. Tämä ongelma ei mielestäni ratkea tehokkaasti mitenkään muuten kuin siirtämällä terveydenhoidon rahoitusvastuu joko maakunnalle tai valtiolle. Muuten todennäköisenä seurauksena on nimenomaan näitä hallituksenkin kammoamia hallintohimmeleitä muodossa tai toisessa.)
Kyse ei ole koko kuntauudistuksesta van siitä, miten terveydenhuolto tulisi järjestää.
On erikoista, että keskusta, joka pelkää suurkuntien vievän kuntien palvelut syrjäkyliltä, haluaa siirtää kuntien nyt tuottamat palvelut 70 suurkunnan sijasta 20 maakunnalle. Miten se riski palvelujen katoamisesta olisi pienempi, jos yksiköitä olisi 70 sijasta 20?
Minä olen sinänsä kannattanut tätä maakuntamallia, mutta Keskustan ajatustapaa en ymmärrä lainkaan?
Tuossa voi itse asiassa hyvinkin olla järkeä. 70 kuntaa tulee varmasti pyrkimään siihen, että terveyspalvelut keskitetään siihen taajamaan, joka saa vahvimman edustuksen paikalliseen kunnanvaltuustoon ja suurten ryhmien tuen.
20 maakuntaa ei mitenkään voi tehdä maahan vain 20 terveyskeskusta, vaan palveluverkko on pakko suunnitella kattavaksi ja reilummaksi. Ja lopputulos voi siis jopa olla, että 20 maakuntaa palvelee koko maata paremmin kuin 70 kuntaa.
Keskustan maakuntamallissa piru pesinee yksityiskohdissa, eli säännöissä, millä maakunta pistetään toimimaan. Epäilempä, että tarkoitus olisi velvoittaa maakunta järjestämään tietyt palvelut ja päivystykset jokaisessa maakuntaan kuuluvassa kunnassa, jolloin keskuskunta joutuu rahoittamaan syrjäkuntien terveyskeskukset ja niihin kalliit keikkalääkärit. Noin esimerkiksi.
“On kohtuullista, että haja-asutuskunnat saavat omalla päätöksellään ja omilla rahoillaan organisoida perusterveydenhuollon.”
Onko? Puheenjohtaja Niinistö ajaa juuri normia koulupsykologien määrään, jotta kunnat eivät voisi omalla päätöksellään säästää omia rahojaan tästä.
Lisäksi tässä on ongelmana edelleen erikoisterveydenhuollon rahoitus. Jos palvelut laskutetaan käytön mukaan, voi pieni haja-asutuskunta joutua vaikeuksiin muutamasta kalliista potilaasta. Jos taas laskutus on allokaatio kuluista väestöpohjan suhteessa, on pienellä haja-asutuskunnalla kiusaus siirtää potilaat mahdollisimman pian kalliimman hoidon piiriin. Miten tätä kontrolloidaan?
Muutaman tuhannen asukkaan kunta on aivan liian pieni toimimaan sairausvakuuttajana. Jos terveydenhoito säilyy kuntien vastuulla, kuntakokoa on nostettava selvästi. Niin ei voi tehdä, että kunnat päättävät itsenäisesti, mutta kulut maksetaan yhdessä.
Briteissä on vaihoehtona laaja yksityinen palvelu myös.
Osa on kansainvälisiä.
Tässä yksi sivu josta voi katsoa tarjontaa.
http://www.privatehealth.co.uk/hospitaltreatment/
Valtion NHS oli pitkään säästöjen kohde. Blair suuri urakka on ollut saattaa se jälleen varsin hyvään kuntoon. NHS on ollut yksi suuri syy hänen suosioonsa.
Suomessa ei kukaan ole innostunut surkeasti toimivan terveydenhuollon kuntoon laittamisesta.
Jokainen lopetettu kunta tarkoittaa lopetetua paikallisen päätöksenteon yksikköä, jolla on intressi pitää palvelut mahdollisimman toimivina tuolla alueella.
Terveydenhoito on erityistapaus siinä mielessä, että monet muut peruspalvelut kunnat voivat toteuttaa itse, mutta terveydenhoidossa kaikki kunnat (yliopistokaupunkeja lukuunottamatta) tarvitsevat yhteistyötä yli kuntarajojen. Erikoissairaanhoitoa pienet kunnat eivät tule toteuttamaan missään tapauksessa, mutta itsenäisinä ne voivat päättää, miten perussairaanhoito toteutetaan.
On eri asia vastata palveluiden toteuttamisesta ja toimia vakuuttajana. Jos yhteiskunta (tai O.S.) ei halua tasata riskejä, on olemassa myös yksityisten vakuutusten mahdollisuus. Pitää muistaa, että monet pienet kunnat toteuttavat terveyspalvelut nykyisin täysin esimerkillisesti. Ei ongelmia, ellei niitä haluta aiheuttaa.
Viimeisessä lauseessa ehdotetaan ilmeisesti minkä tahansa suuruisten kulujen maksaminen kokonaisuudessaan. Tuo olisikin kovin typerää. Mutta riskit voi hyvin tasata yhdessä (järkevää). Samoin oletan että Suomessa tarkoitus onkin toteuttaa kaikille samanlaiset peruspalvelut. Ei siis niin, että köyhissä kunnissa toteutettaisiin köyhien palvelut paikallisin verovaroin, ja rikkaissa kunnissa vastaavasti rikkaat palvelut.
Muutaman tuhannen asukkaan kunnat voivat siis vallan mainiosti toimia jatkossakin vanhaan totuttuun tapaan terveydenhoidon _toteuttajina_.
Keskustan maakuntamallin yksityiskohdat eivät ole kaikin osin täysin selvinneet minullekaan, mutta onhan siinä perusajatus selvästi parempi ja selkeämpi ja lähempänä Ruotsin ja Ahvenanmaan mallia kuin näissä hallituksen julkisuuteen antamissa hahmotelmissa. Ehkä Keskustan mallin yksityiskohdatkin selviäisivät, jos siellä eduskunnassa keskusteltaisiin muuallakin kuin täysistunnossa, ja rakentavasti yhteisiä ratkaisuja hakien. Ymmärtääkseni Keskustalla on ollut valmiutta tähän, mutta nykyinen hallitus on nimenomaan halunnut pitää kuntauudistuksen omissa käsissään oppositiota kuuntelematta.
Osmo, tulkitsen edellistä kommenttiasi niin, että sinunkin mielestäsi olisi parempi ottaa vastuu terveydenhoidon järjestämisestä ja rahoittamisesta kokonaisuudessaan pois kunnilta. Miksi puolueesi on kuitenkin hallituksessa, jonka lähtökohta on nimenomaan säilyttää vastuu terveydenhoidosta kunnilla (eli alimmalla paikallishallinnon tasolla)? Tämä linja tuottaa vain uusia ongelmia: pitäisi muodostaa maakuntien kokoiset suurkunnat terveydenhoitoa varten ja sen jälkeen alkaa pilkkomaan niitä muiden toimintojen ja lähidemokratian toteuttamiseksi tehokkaasti. Sitä paitsi, yhdenkään Kokoomuksen johtohenkilön en ole missään kuullut nostavan esille lähidemokratian tärkeyttä tai kehuvan pienten kuntien toimintojen tehokkuutta, joka kuitenkin on fakta monissa muissa palveluissa kuin sosiaali- ja terveystoimessa.
Ymmärrän kyllä Vihreiden antipatian Keskustaa kohtaan, ja esim. Mauri Pekkarinen ei niitä ainakaan ole lieventänyt muutamilla ikävillä rikkidirektiivikommenteillaan. Mutta siitä huolimatta kannattaisi ajatella käytännöllisesti ja huomata, että ei Keskusta ole aina kaiken pahan alku ja juuri, ja puolue voi jopa muuttua. Uusi johto on parasta mitä Keskustalle on pitkiin aikoihin tapahtunut.
NukkuMatti
Oletko sitä mieltä, ettei puolua voi mennä hallitukseen, jossa sillä on eriävä kanta yhteenkin hallitusohjelman kohtaan?
Minä kehittäisin asiaa maakuntamallin osalta, mutta tästä on nyt riidelty 40 vuotta ilman mitään tulosta. Me emme voi juuttua tähän asemasotaan seuraavaksi 40 vuodeksi. Maakuntamallilla ei ole enemmistöä, ei läheskään. Jotain on tehtävä. Paras on hyvän vihollinen.
Keskustan maakuntamallista ei myöskään ota selvää. Niitä malleja näyttää olevan monta, eri malli eri tilanteisiin.
Varmaan jotenkin noin se kehitys tulee kulkemaan. Loppupelissä on kamalan vaikea ymmärtää miksi nuo pienkunnat jäisivät itsenäisiksi. 20 kuntaa voidaan helposti hallinnoida nykyaikaisen tietotekniikan avulla. Suurkuntiin pitää vain saada sellaiset vähintään puoliammattimaiset valtuustot, joissa kyetään kehittämään omaa kotikylää isompia kokonaisuuksia.
Terveyskeskuslaitos on suurin este terveydenhoidon kehittämiselle. Se on jäykkä ja kallis järjestelmä, jonka päätehtävä ei ole ehkäisevä terveydenhoito vaan jo pitkälle kehittyneden sairauksien saattohoito.
Toinen funktio on toimia byrokratian pyörittäjänä.
Vuoden kuluessa olen käynyt/päässyt lääkärillä kaksi kertaa,mutta olen joutunut pyytämään häntä kirjoittamaan todistuksia viisi tai kuusi työkkäriä,Kelaa, kassaa, etc varten.
Yleismaailmallinen tapa hoitaa perusterveydenhoito yrittäjälääkäreillä olisi joustavampi ja sopisi harvaan asuttuun Suomeen.
Se taas edellyttää, että lääkäreitä koulutetaan enemmän,jotta heistä on pientä ylitarjontaa.Silloin heitä riittää syrjemmällekin
Myöskään koulutustason ei tarvitse olla aivan yhtäkorkea kuin nykyään.Tiukka valikointi,pitkä ja korkea koulutus ovat johtaneet siihen, etteivät suuria uhrauksia opintoihin tehneet tyydy terkkarilääkärin statukseen vaan jatkavat muihin tehtäviin.
Indonesiassakin palvelu oli parempaa,asuin kahden miljoonan asukkaan kaupungissa ja ulkomaalaisia oli muutama sata, joten ei siellä ollut erillisiä palveluja expatteja varten.
Klinikalle saattoi saapastella kadulta,lääkäri tuli minuuteissa ja kyseli ystävälliseti mikä vaivaa. Yleisin tehtävä oli tarkistaa,josko flunssa onkin malariaa,joten klinikalla joutui käymään useasti,etenkin kun perhe oli mukana.
Mutta kyllä lääkärin sai kotiinkin, ei se paljon kalliimpaa ollut.
Ja lääkkeet sai klinikalta matkaan ja kotilääkärilläkin oli pieni varasto mukana, joten apteekkiin ei tarvinnut jonottaa ainakaan heti.
Samalla tavalla tervydenhoito on toiminut lähes kaikissa maissa joissa olen ollut.
Se,että tarvitaan sairaalaympäristö tutkimuksiin/hoitoon on harvinaista ja niinpä sellaisista pitäis luopua
Näin toimitaan ainakin nyt. Sitä kutsutaan valtionosuusjärjestelmäksi.
Evert The NeveRest, mistä muuten tiedät, että ehdottamasi linja ei ole sama kuin Keskustan linja (tai ainakin lähellä sitä)?
Eilispäivänä Kalevan mielipidepalstalla Keskustan entinen kuntaministeri Tölli nimittäin kehottaa ottamaan kotimaisessa kuntauudistuksessa vertailukohdiksi ja esikuviksi Ruotsin ja Ahvenanmaan hallintomallit.
Mitäs jos palautetaan kuntien jaottelu kaupunkioikeudet omaaviin ja muihin kuntiin.
Kaupunkioikeudet saa vain jos täyttää kriteerit mm. asukasluvun ja vakavaraisuuden suhteen. Kaupungeilla säilytetään nykyisen kaltainen täydellinen itsehallinto verotusoikeuksineen, muiden kuntien itsehallintoa kavennetaan mm. terveydenhuollon osalta, joka siirretään valtion hoitoon. Verotus hoidetaan kokonaan valtion budjetin kautta, eli pikkukunnissa maksetaan vain valtionveroa joka vastaa nykyistä valtionveroa + keskimääräistä kunnallisveroa. Kunta saa toimintamenoihinsa rahat vastaavasti suoraan valtion budjetista niiltä osin (esim infra, koulutus jne) kuin valtio ei hoida palveluja suoraan.
Pikkukuntien erikoissairaanoidon kaupunkien ylläpitämissä sairaaloissa maksaisi valtio toteuman mukaan.
Kaupungeillikin asetetaan velvoitteet joiden laiminlyönti johtaa osittaiseen valtion holhoukseen. Esim Helsingin äärettömän huonosti johdettu asuntotuotanto, maankäyttö ja kaavoitus otettaisiin määräajaksi valtion hoidettavaksi jotta asuntotuotanto saadaan pääkaupungin aseman edllyttämälle tasolle.
Soininvaaran mallihan johtaa isojen kuntien mielivaltaan. Miksei voida valita Ruotsin/Pohjoismaiden/Ahvenanmaan mallia. Sitähän useimmat asiantuntijatkin tuntuvat tukevan. Totta on, ettei palvelu varmaan säilyisi joka kylässä, mutta se olisi varmaan demokraattisempi kuin keskuskuntamalli. Tämä kokoomuksen ja hallituksen himmelipuhe myös kummastuttaa. Lanstingetin/maakuntahallinnon edustajathan voitaisiin valita kuntavaalien yhteydessä, samoin terveydenhuollon osuus kunnallisveroista menisi niile.
Suomi on todella ainoa EU maa, jossa terveydenhuolto on vain kuntien vastuulla. Laajempi yksikkö kaivataan, muuta ei isojen kaupunkien mielivaltaa ja öykkäröintiä.
Nyt ollaan menossa väärään suuntaan, kun maakunnalliset sairaanhoitopiirit lakkautetaan. Tätä mieltä tuntuu olevan Lääkäriliittokin. Näistä olisi voitu tehdä myös perusterveydenhuollon toimijoita. Eipä tunnu vihreille lähidemokratia mitään merkitsevän.
Osmo, ymmärrän kyllä, että joissain tapauksissa hallituksessa kannattaa olla, vaikka joutuisi myöntymään hankaliin ja epämiellyttäviin kompromisseihin.
Siitä huolimatta ehdottamasi lähestymistapa kuntauudistukseen ja pelottelu 40 vuoden asemasodalla kuulostaa kyllä minun korviini enemmän kyynisyydeltä kuin pragmaattisuudelta. Kukaan nykyisistä puoluejohtajista ei minun tietääkseni ole ollut torppaamassa kuntauudistusta 40 vuotta sitten :). Aika on muuttunut ja ihmiset ovat vaihtuneet, ja se mikä ei ollut mahdollista 40 vuotta sitten, voi olla sitä nyt.
Suomalaisen politiikan teon ongelma ruotsalaiseen verrattuna on nimenomaan tällainen tulokseton hätäily ja kyvyttömyys etsiä ja kehittää yhteisiä ratkaisuja rakentavan keskustelun keinoin. Ruotsissa ei ole mitenkään harvinaista, että hallitus ja oppositio pääsevät yhteiseen näkemykseen keskeisistä asioista ja pääpuolueet sitoutuvat edistämään yhteisiä tavoitteita johdonmukaisesti vaalikausien yli.
Esimerkiksi Keskustan pj. Sipilällä on minusta oikeanlainen rakentava asenne, jota suomalainen politiikan teko kaipaisi laajemminkin. Tämä tosin saattaa johtua siitä, että hän ei ole (vielä) suomalaisen poliittisen kulttuurin turmelema. Toimittajat tosin kovasti yrittävät painostaa hänetkin ryhtymään perinteiseen suomalaiseen vastakkainasettelun politiikkaan (esim. Juha Akkanen tänään HS:n kolumnissa ja päätoimittaja Mantila Kalevassa viime viikolla). Tavallinen äänestäjä kuitenkin toivoisi myös teiltä jo pitempään suomalaisessa politiikassa mukana olleilta kykyä uudistua ja unohtaa perinteiset pelikuviot.
Täysin samaa mieltä.
Helsinki taitaa olla ainoita joka voisi hoitaa kaikki itse, kuten kolme ns miljoonapiiristä. Väestöpohja on samaa luokkaa kuin OYKS, TYKS ja KYS.
Ei tarvise edes kouluttaa.
Lääkärimäärä asukasta kohti on ihan riittävä.
Pitäisi vain saada kaikki turhan häärääjät pois ja lääkärit hoitamaan sitä mihinkä heidät on koulutettu. Potilaita, ei tietokoneita ja byrokraatteja.
Eräs asia joka näissä keskusteluissa unohtuu, on työterveyshuollon erityisasema Suomessa. Meillä on työterveyshuoltolaki toisin kuin monissa maissa (mm. Ruotsissa ei ole). Sitä kauttahan noin puolet väestöstä saa peruterveydenhuollon. Tästä johtuen kovin suuri osa resursseista ja panoksesta ohjautuu tätä kautta. Muistaakseni valtio tukee työterveyshuoltoa noin puolella miljardilla vuodessa. Tämä monikanavaisuus tulee kalliiksi ja aiheuttaa lisäkustannuksia. Työterveyshuollon tulisi keskittyä vain työhön liittyviin ongelmiin, eikä toimia toisena terveyskeskusjärjestelmänä, jota vielä hoitavat pääosin yksityiset pörssiyhtiöt.
Ahvenanmaan malli on oikein hyvä — jos 30.000 asukkaan väestöpohja katsotaan riittäväksi (ja 122 asukasta riittää kunnan kooksi) — ja kyllähän se riittää, jos asukkaat ovat niin varakkaita, että heiltä kertyy tarpeeksi rahaa.
Käsittääkseni maakuntahallinnon kuitenkin maksaa Suomen valtio?
Maakuntamallissa on monia erilaisia mahdollisuuksia. Ruotsissa lanstingeteillä on verotusoikeus, Tanskassa taas Regioneilla ei.
Hämmästyttävää muuten miten huonosti suomalaiset poliitikot tuntevat muiden maiden terveydenhuollon mallit. Usein tapaa kokoomuspoliitikon, joka tukee “Tanskan mallia” tietämättä, että siellä Regionit hoitavat terveydenhuollon. Mallista on otettu vain se “100 kuntaa” tajuamatta kuntien ja aluehallinnon työnjakoa ja kokonaisuutta.
Kunta uudistus on niin iso asia, että siinä pitäisi saavuttaa jonkinlainen konsensus ja tutkia eri mallit tarkkaan. Välttämättä halvin ei ole paras. Olen melko varma, että jos Suomen hallitus Henna Virkkusen johdolla runttaa väkisin tämän esittämänsä mallin läpi, se ei toimi terveydenhuollon osalta riittävän hyvin.
“Ei tarvise edes kouluttaa.
Lääkärimäärä asukasta kohti on ihan riittävä.”
Vuoteen 2020 mennessä n puolet nykyisistä lääkäreistä eläköityy. Uudet ovat pääosin naisia ja heistä suuri osa tekee osapäivää.
Uosukainen leikkasi Lääkäriliiton vaatimuksesta koulutusmäärät 700:sta 350:een ja se aiheutti kuopan.
Vieläkään koulutusmäärät eivät ole palautuneet.
Vanheneva väestö ja kehittyvä terveydenhoitolisäävät lääkäritarvetta.
Lääkäreistä on ja tulee olemeen pulaa ellei koulutusta lisätä
Nyt imemme Viron terveydenhoidon kaaokseen,todella ystävällistä naapuripolitiikkaa
Lääkärit ovat alkaneet markkinahinnoitella itseään. Sellaisessa oloissa tarjonnan lisääminen on aivan paikallaan. Valtion ei pidä ylläpitää monopolia itseään vastaan.
Pieni kunta on usein tehokkain tapa järjestää sote-palvelut. Kainuun mallikin hajoaa vuoden vaihteen jälkeen, kun homma pöhöttyi. Varmin tapa saada aikaan menoautomaatti on laittaa perusterveydenhuolto erikoissairaanhoidon alle. Ja kuten tuossa joku yllä sanoikin, vakuutuspoolien riskien tasaaaminen on eri asia kuin palvelujen tuottaminen. Meillä on valtionosuusjärjestelmä, jota kehittämällä saataisiin sairastavuuserot paremmin tasattua. Rääkkylät sun muut toimii sen takia (ainakin toistaiseksi), koska ensimmäistä kertaa toiminnanharjoittajalla on aito intressi katsoa, että erikoissairaanhoitoon ei laiteta ihmisiä liian herkästi, vaan ihmiset pyritään hoitamaan perusterveydenhuollon tasolla lähellä ihmisten asuinpaikkaa.
Minusta kunnat pitäisi pilkkoa pienemmiksi. Ensinnäkin, missään kunnassa ei pitäisi asua enempää kuin ehkä 5000 asukasta, mukaanlukien pääkaupunkiseutu. Tätä isommassa kunnassa päätöksenteko menee liian kauas asukkaista ja pyramidinrakentelu Guggenheimeineen ja Keskusareenoineen alkaa.
Vakuutusteoreettinen ongelma tulee sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta. Minusta olisi parempi että olisi sitten vaikka maakunnallinen kuntien terveysvakuutus, jonka kautta kustannuksia tasattaisiin. Homma pitää vaan suunnitella niin, ettei kieroja kannusteita synny, tai ainakin että ne ovat nykyistä systeemiä vähemmän kierot. Nythän kunnat pyrkivät maksimoimaan sellaiset palvelut jotka Kela maksaa.
Se, että leikkipuistojen tai päiväkotien ylläpidosta vastaa kunta jonka asukasluvun maantieteellinen painopiste on jostain kylästä 50 kilometrin päässä, ei johda mihinkään positiiviseen. Kumpikin osapuoli kokee tulleensa viilatuksi linssiin.
Ei se mitään teoriaa ole, vaan todellinen ongelma, johon on olemassa yksinkertainen ratkaisu. Ja tämä ratkaisu vieläpä oli käytössä parikymmentä vuotta sitten ja toimi oivallisesti.
Aikoinaan nimittäin sairaanhoitopiiri laskutti kulunsa kunnilta markkaa per asukas ‑systeemillä.
Sitten joku nerokas kunnanisä keksi, että hänen kuntansa jonakin vuonna maksaa “liikaa”, kun kalliita tapauksia ei ollut — ja niin siirryttiin työlääseen suoriteperusteiseen laskutukseen, josta myös aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia.
Vanhassa systeemissä mikään kieroilu ei ollut mahdollista!
Kun sairaanhoitopiiri sai rahaa hoidettujen potilaiden mukaan eikä pelkästä olemassaolostaan, sairaaloiden tuottavuus nousi todella paljon.
Tuo laskutus oli ei vain satunnaisesti, vaan täysin systemaattisesti epäreilu joitakin kuntia kohtaan ja se yllytti kuntia hoitamaan perusterveydenhoidon huonosti ja lähettämään liikaa piotilaita erikoissairaanhoitoon muiden kuntien maksettavaksi.
Suomalainen terveydenhoito on hyvin eriarvoinen.
JopaOECD on tämän todennut
Olin vielä joki aika sitten työterveyshuollon piirissä ja palvelutaso oli aivan toista luokkaa kuin julkisella: Yleislääkärille pääsi parin päivän sisällä,akuutissa tapauksessa samana päivänä.
Lääkärin sai valita joka kerralla.
Erikoislääkärille pääsi viikossa ja senkin sai valita useimmiten.
Sain käydä missä tahansa työterveysyrityksen toimipisteessä Suomessa
Terkkarissa voi valita aseman ja lääkärin kerran vuodessa.
Terkkarissa pitää ensin ohittaa kerberos eli terveydenhoitaja. Mutta terveydenhoitajan valtuudet ovat hyvin rajoitetut,joten juuri mitään lisäarvoa ei synny tuossa keskustelussa,koska kaikki päätökset tekee lääkäri ja lopulta päädytään ajan varaamiseen
Mutta jono lääkärille on Helsingissäkin jo kuukausia kiirettömään vastaanottoon, viimeksi 6 viikkoa.
Sama ero toistuu laboratoriopalveluissa,joudun hoitovirheen vuoksi käymään lopun ikääni muutaman viikon välein rutiinitestissä. Mutta jono julkisessa labrassa on usein tunteja.
Tein kyselyn Rädylle jonoista tammikuussa ja sain muutaman sekavan vastauksen ja lopulta asia delegoitiin HUS:lle joka vastaa palvelusta.Sieltä ei tullut koskaan vastausta.
Työterveyshuollossa jonotus labraan oli huonoimmillaankin 20 minuuttia
Labrajonojen ja palvelutasojen seurannan hallinta on aika yksinkertaista nykyaikaisilla tietotekniikkavälineillä ‚mutta näytti siltä ettei sellaisia ole käytössä.
Enkä voi käydä muissa kuin Helsingin kaupungin labroissa, joten matkojen aikana seuranta katkeaa
Tuntuu oudolta, että Helsingin kaupunki ulkoistaa palveluita,mutta sitten niiden seurantaa ei organisoida vaan ne jätetään oman onnensa nojaan kuin p‑a perseestä ja asiakkaat saavat selvitä miten parhaiten taitavat
Tosin ei se hoito aina yksityiselläkään ammattitaitoista ole: Lääkärit syöttivät minulle 20 vuotta lääkettä,joka aiheutti minulle vakavia sivuoireita.Kuusi lääkäriä viittasi kintaalla valituksilleni ja oireilleni,sillä ne olivat sen verran harvinaisia mutta lääkkeen sivuoirelistasta ne lopulta löyttivät.
Vasta kun olin jo kuolla terkkarin lääkäri keksi syyn ja kunto palautui lääkityksen muutoksen jälkeen parissa viikossa.Mutta paljon tuhoa oli jo tapahtunut ja vauriot ovat pysyviä.
Potilasvahinkoyhdistys olisi ollut innokas ajamaan asiaa sen ennakkoluonteen vuoksi ‚mutta ensin olisi pitänyt taistella siitä onko kyseessä hoitovirhe vai lääkevahinko.Sen jälkeen olsi käyty oikeutta korvauksista .Arvio aikataulusta oli 10–15 vuotta.
Olen jo silloin melko varmasti kuollut, joten eenpä viitsi alkaa tuosta taistella .
Potilasvahinkoyhdistyksen mukaan potilasvahingoista on vaikea saada korvausta ilman oiekudenkäyntiä, jos asiassa on vähänkin epäselvää tai tulkinnavaraa.Näin potilas pistetään selkäseinää vasten ja useimat luopuvat,koskaeivät ikänsä tai terveytensä vuoksi halua sitoutua pitkäksi aikaa oikeudenkäyntiin.
Ja eikä suomalainen julkinen terveydenhoito ole suinkaan ilmaista.Kun 15 vuotta sitten kävin leikkauksessa niin se ei maksnaut minulle mitään,sillä työnantajani maksoi kulut.
Kävin elokuussa julkisen tervydenhoidon lähettämänä pikku leikkauksessa päiväkirurgiassa ja laskin , että se maksoi minulle yli 300 euroa .
Työttömälle se on suuri menoerä,6000 euroa ansaitsevalle päättäjälle pikku juttu etenkin,jos työnantaja maksaa kulut
Varmaan tuo terveydenhoidon kattokin on ylittynyt,mutta kun en ole säästänyt alkuvuoden kuitteja niin en saa korvausta.
Näin käy varmaan useimmille ‚jotka joutuvat loppuvuodesta turvautumaan laajemmin terveydenhoitoon.
Kela on kyllä selvillä katon ylityksestä,mutta jotta säästö olisi maksimaalinen ‚edellytetään ‚että asiakas vaatii korvausta kuittien kanssa.
Ei OECD turhaan arvioinut,että Suomen tervydenhoitojärjestelmä on eriarvoisin
Kaikki työntekijän terveydelliset ongelmat ovat työhön liittyviä ongelmia, jos niiden hoitamattomuus aiheuttaa sairastumisen ja sairaspoissaolon. Tai hoito edellyttää sitä poissaoloa.
Vai tarkoititko työhön liittyvällä nimenomaan työsuojelullisia ongelmia eli kun varvas jää kuormalavan alle tai huono sisäilma aiheuttaa henkitysoireita?
Ei ole erikseen työterveyttä ja vapaa-aikaterveyttä niin että joku sairaus ja sen aiheuttama vaiva poistuisi kellokorttia leimatessa.
Kelaon toinen mielenkiintoinen byrokratia,joka ei ainkaan palvelualttiudella voi kehua.
Päädyimme lääkärini kanssa siihen,että vauriono ovat niin suuria,että voi hakea työkyvyttömyyseläkettä.
Työttömänäminullaon aikaa,joten suostuin ja niinpäaloin selvittää,miten tämä toimii
Yhteydenotto Kelaan oli todella omituinen: Asikaspalvelija luki minulle Kelan sivuilla ollutta tiedotetta ja kertoi ettei voi/saa auttaa enempää???
No ‚luin ohjeen tarkasti netistä ja muutaman keskustelupalstaketjun jälkeen olinkin selvillä miten sairauspäiväraha määräytyy ja miten eläke haetaan.
Uusi yhteydenotto Kelaan oli jo asiallisempi kun tunsin asian,mutta vieläkään asiakaspalvelija ei suostunut sanomaan oliko käsitykseni oikea.
Jos haluaaneuvoja Kelasta niin aivan turha toivoja asia täytyy hallita perinpohjin itse ennen kuin ottaa yhteyttä Kelaan.
Mitä virkaa tällaisella neuvonnalla on ??
Häviäjiä ovat tässäkin ne huonompiosaiset ?
Ja muutenkin 62-vuotiaan työkyvyttömyyseläkkeen käsittely aiheuttaa vain suuria kuluja,mutta kun se on valtion eläkelain mukaan on minulle edullisempi niin minun kannattaa kuormittaa järjestelmää.
Tuo muotoilu jäi vielä kiusaamaan. Ei kai tarkoitus vain ollut sanoa, että kunkin kunnan tulisi kustantaa omien kuntalaistensa peruspalvelut? Kai tarkoitus oli sanoa jotain siihen suuntaan, että peruspalvelut kustannetaan Suomessa kaikille yhteisvastuullisesti, mutta rahoitusmekanismi ei saa olla niin huono, että se antaisi palveluista päättäville kunnille mahdollisuuden siirtää kustannuksia tuhlailevasti toisten piikkiin?
Suomen terveydenhuolto on pohjanoteeraus.
Eriarvoisuus on USA:n luokkaa.
Kertomasi esimerkki on aivan tyypillinen.
Sitten kaikenlisäksi terveydenhuolot ollaan tietoisesti ulkoistamassa ulkomaisten pääomasijoittajien huomaan. USA:ssa sentään suuri osa on non-profit pohjalla. Siinä on sentään hiukan oikeantyyppinen arvopohja.
Tietysti se sopii päättäjille. Saadaan ongelmista syytettyä ulkopuolisia, vaikka ihan itse ne sopimukset tehdään.
Kun tarkoituksena on suurempaan vakuutuspooliin vedoten saada aikaiseksi suurkuntia, saattaa seuraamuksena olla kolme asiaa. 1) Sote-menot paisuvat ja tulevat entistä epäoikeudenmukaisemmin jaetuksi väestön kesken, kun erikoissairaanhoito kahmaisee loven perusterveydenhuollosta kyynärpäätaktiikan vaikuttaessa entistä enemmän hoitoon pääsyyn. 2) Palvelut karkaavat kauemmas potilaista/asukkaista. 3) Verotusrakenne muuttuu, kun valtionosuuksia aletaan korvaamaan kiinteistöverolla ja kunnan tuloverolla. Kohta 1 tarkoittaa tulonsiirtoa alhaalta ylös. Kohta 2 tarkoittaa tulonsiirtoa alhaalta ylös. Kohta 3 tarkoittaa tulonsiirtoa alhaalta ylös.
nos
Jos tehtäisiin vielä suurempi yksikkö, maakunta, miten nuo riskit eivät toteutuisi siinä?
Suuremassa maakunnallisessa yksikössä = sairaanhoitopiiri/sote piiri/lanstinget tms on se etu, että kuntien, varsinkin pienten, menot muuttuvat paremmin ennakoitaviksi, kun niistä noin puolet putoaa pois. Tälle terveyshuolto-organisaatiolle organisaatiolle voidaan myöntää verotusoikeus (poistaen vastaavasti kunnilta terveydenhuollon järjestämisvastuu)ja hallinto valita vaaleilla. Näin tehdään Ruotsissa, eikä siinä mitään ihmeellistä ole.
Ja tuntuu olevan kummallista, että aina vaan puhutaan rahasta. Paras järjestelmä ei ole välttämättä halvin. Meillä tämän suuren eriarvoisuuden on aiheuttanut mm. Ruotsia suurempi stasaus työterveyshuoltoon ja yksityissektorin tuki valtion toimesta.
Onko esimerkiksi gynekologisten sairauksien ja flunssien hoito työterveyttä ? Nykyisin työterveyshuollon toiminnasta 90% yleistä terveydenhuoltoa, eli sitä samaa mitä terveyskeskukset tekevät. Kun työterveyshuoltojärjestelmä/laki luotiin Suomeen 1978, oli tarkoitus, että työterveyshuolto keskittyisi nimenomaan työympäristöstä johtuviin ongelmiin. Vähitellen on luisuttu muuhun terveydenhuoltoon ja sektorin ovat vallanneet yksityiset yritykset, myös ne veroparatiiseissa toimivat. Esimerkiksi Ranskassa terveyshuollolta on kielletty yleinen terveydenhuolto. Suomessa ongelma on se, että valtio tukee voimakkaasti työterveyshuoltoa Kela-korvausten kautta (50% kuluista, muistaakseni noin 0,5 miljardia vuodessa).
“Palvelut karkaavat kauemmas potilaista/asukkaista.”
Terkkarilaitos on kallis ja tehoton virasto ja vaatii suuren väestöpohjan toiakseen edes välttävän kustannustehokkaasti.
Sopii huonosti harvaan asuttuun Suomeen, mutta palvelee hyvin kankeaa sosialiturvabyrokratiaa ‚mikä näyttää olevan sen päätehtävä, ei terveydenhoito.
Sen vuoksi työssäkäyvillä on työterveydenhoito, heitä ei haluta pistää byrokratian rattaaseen
No niinhän se on nytkin, rahaa tulee kunnilta potilaiden mukaan ja aivan yhtä paljon kuin vanhassa systeemissä — ei tosin pienten kuntien osalta samalla jakautumalla joka vuosi — nyt vaan täytyy kehitellä erillisiä järjestelmiä tasaukseen. Otapa Osmo huomioon, että potilaan lähettämisestä erikoissairaanhoitoon ei päätä kunnankamreeri, vaan lääkäri.
Ja rahastusautomaatin kontrollointiin on luotu demokraattinen järjestelmä, joka (kuten itse mukana olleena totesit) ei toimi — mutta siihen on syynä se, että päättäjät eivät uskalla päättää ja vaikka päätökset ovat lepsuja, edes niiden toteuttamatta jättämisestä ei seuraa mitään.
Kuka tässä maakuntia kaipaa. Terkkarilaitos on tehoton, jos sen annetaan olla. Työterveyshuolto on kustannus-hyödyillä mitaten surkein keksintö suomalaisessa terveydenhuollossa yths:ää lukuun ottamatta: terveita ihmisiä hoidellaan ja lähetellään erikoislääkäreille (kärjistys). Juuri harvaanasutussa maassa tk-systeemi on ainoa oikea, koska muuten lääkärin aika menee autoa ajaessa. Terveyskeskuksissa on käynyt klassisesti. Kun työtä tekevälle porukalle on räätälöity oma putki, niin ei ole väliä lopuilla. Ohjataan yksityislääkäriin tk:n keskimääräinen asiakaskunta, niin katsotaan kuka on tehokas. Kunnan on joka tapauksessa itse hoidettava sotensa, muuten menot karkaavat käsistä. Katsokaapas esim. yhteispäivystysten kustannuksia, kun maksaja erkaantuu palvelun tuotannosta. Tällaista meille ollaan näköjään ajamassa.
V. 2009 kulut olivat n. 600 miljoonaa euroa, joista Kela korvasi 272 miljoonaa. Iso osa näistä korvauksista menee yksinkertaisesti perusmaksujen korvaamiseen! Rahan haaskausta.
Nii-in… Onkohan kyseessä pelkkä kausiflunssa vai esimerkiksi hometoimiston tai työssä käytettyjen kemikaalien aiheuttama sairaus jolla sattuu olemaan saman kaltaiset oireet? Potilaanko oletettaisiin tietävän tämä etukäteen jotta osaa hakeutua oikealle vastaanotolle…?
Jos annetaan mahdollisuus siihen että kaksi eri maksajaa alkaa väistellä vastuita pysyäkseen annetuissa búdjeteissa ja sen vuoksi pompotella potilasta tiskiltä toiselle, on varmaa ainakin kuka häviää.
Yleensä idealistihumanistilääketieteessä katsotaan ihmistä kokonaisuutena. Jos lakipykälätilintarkastajien hallinnoimassa työterveyshoidossa alettaisiin pilkkomaan oireita maksajan mukaan, olisi seurauksena nykyistä paljon enemmän ennenaikaisia eläköitymisiä ja varmasti hautauksiakin.
Juuri näin! Syrjäkunnan terveyskeskuslääkärin aika ei mene autoa ajaessa, kun siellä syrjäkunnassa ei ole lääkäriä.
Terveyskeskus toimisi aivan hyvin, jos tsaarinaikainen virkalääkärijärjestelmä purettaisiin ja siirryttäisiin samanlaisiin joustaviin palvelussuhteen ehtoihin kuin yksityisillä lääkäriasemilla on. Organisaationahan yksityinen lääkäriasema on täsmälleen samanlainen kuin terveyskeskus.
Nykysysteemillä saadakseen yksityispuolen ehdot terveyskeskuslääkärin on tultava töihin keikkalääkärifirman kautta ja sehän ei ole kunnalle halpaa.
Valitsemalla uudistuksen tieksi kuntaliitokset hallitus on menettänyt otteensa uudistuksiin.
Parempi taktiikka olisi ollut muuttaa valtion ja kuntien työnjakoa .
Sen olisi voinut aloittaa terveydenhoidosta: Valtio ottaa terveydenhoidon kokonaan omaan hoitoonsa. Silloin hallitus voi tehdä sellaisen organisaation ja toiminta-alueet kuin on tarkoituksenmukaista.
Toimintojen kehittäminen on jatkossa helpompaa ‚kun vastustus muutoksiin on vähäisempää linjaorganisaatiossa. Nyt uudet poliittiset rakenteet ovat samanlaisia uusia linnoituksia kuin kunnat nyt.
Samalla tavalla valtio voisi ottaa haltuun myöskin muut funktiot ja saada mittakaavaetua ja joustavamman organisaation.
Lopulta kuntien merkitys olisi niin pieni,että ne voidaan lopettaa ilman suuria seremonioita
Jos terveydenhuolto olisi valtion ja sosiaalihuolto kunnan, raja-.aita näiden kahden välillä olisi liki ylittämätön. Siinä sitten mileneterveyskuntoutujan elämää suunnittelemaan.
Osmo, edelliseen kommenttiisi liittyen nostaisin esiin, että Keskustan mallissa sekä terveydenhuolto että sosiaalihuolto ehdotetaan siirrettäväksi kokonaisuudessaan maakunnallisen hallintoelimen alle.
Sitten, nimimerkillä Countryboy on edellä joitain hyviä huomioita. Minunkin mielestäni on tärkeää huomata, että halvin tapa järjestää sote-toimi ei välttämättä ole kokonaisuuden kannalta paras. Ruotsissa esimerkiksi käytetään terveydenhoitoon suurempi osuus BKT:sta kuin Suomessa, mutta tästä huolimatta siellä on kuntien, maakuntien ja valtion talous kunnossa, työttömyys Suomea alhaisempi, ei ole pitkän tähtäimen kestävyysvajetta julkisessa taloudessa ja järjestelmä on tasa-arvoisempi niin köyhille kuin rikkaille. Toki osa näistä hyvistä asioista voi olla seurausta muista toimista kuin julkisen puolen hallinnon järjestämisestä, mutta ei senkään osuutta kannata vähätellä.
Countryboy voi olla myös siinä oikeassa, että Suomessa nykyinen työterveysjärjestelmä voi aiheuttaa ikäviä lieveilmiöitä kokonaisuuden kannalta. Koko sosiaali- ja terveyspuolta pitäisikin nyt katsoa kokonaisuutena ja uudistaa se huolellisesti valmistellen, ottaen huomioon asiantuntijoiden näkemykset ja kansainvälisesti erilaisista malleista saadut kokemukset.
Muuten pelkään, että tällekin uudistukselle käy kuten monelle muulle julkisen puolen hankkeelle Suomessa: hätäillen ja keskustelematta tehden tuloksena saadaan vain uusi kelvoton järjestelmä, ja mennäänkin itse asiassa ojasta allikkoon.
Tätä kokeiltiin Neuvostoliitossa, siellähän valtio otti haltuunsa kaikki muutkin funktiot. Mittakaavaetua oli, mutta joustavaksi sitä eivät maininneet muut kuin sinä nyt.
Ja kuntiahan siellä tosiaan ei ollut.
Kuten esitin suurin osa funktioista on tarkoituksenmukaista siirtää valtion hoidettavaksi,myös sosiaalitoimi
“Nykysysteemillä saadakseen yksityispuolen ehdot terveyskeskuslääkärin on tultava töihin keikkalääkärifirman kautta ja sehän ei ole kunnalle halpaa.”
Kunta on liian pieni voidakseen joustaa,sillä ei ole reserviä.
Ei se kunnan jäykkyys johu virkasuhteesta vaan pienuudesta
Ja ei se yksityisen joustavuuskaan potilaan eduksi koidu: Se merkitsee, että lääkärit vaihtuvat jatkuvasti ja hoitosuhde katkeaa toistuvasti.
Eikä pätkätyötä tekevä lääkäri välitä mikä on hoitotulos,se on seuraavan murheita
Ei mitenkään hyvä asiakkaan terveyden kannalta,mutta jos tavoitteeksi asetetaankin lääkärin hyvinvointi niin varmaan hyvä
Keskustelussa soten rahoituksesta ja organisoinnista on erotettava ainakin kolme asiaa: 1) alueellinen saatavuus, 2) toimijan kannustimet palvelujen tehokkaassa tuottamisessa ja 3) riskien tasaaminen. Kohdat 1 ja 2 vastaavat usein intresseiltään toisiaan. Pieni kunta, sanotaan vaikka Rääkkylä, turvaa perusterveydenhuollon palvelut sillä, että se ei liity mihinkään kuntayhtymään tai kuntaan. Samalla toisaalta Rääkkylällä on valtava intressi tällöin organisoida toiminnot siten, että rahat riittävät. Tapoja tähän on erilaisia, joista Rääkkylä on nyt valinnut kokonaisulkoistuksen. Pääasia on, että organisaatiolla on aito kannustin pitää menot kurissa ja laatu mahdollisimman korkealla. Kohta 3 sen sijaan on ristiriidassa usein kohtien 1 ja 2 kanssa, mutta valtionosuusjärjestelmä on olemassa sitä varten, että mm. sairastavuuden riskit saadaan tasattua. Täytyy muistaa, että riskien tasaamisjärjestelmät ovat olemassa liki kaikissa vakuutusjärjestelmissä huolimatta siitä, että esim. jonkin saksalaisen vakuutusyhtiön pooli on suurempi kuin koko Suomen väkiluku.
Pieni tarkennus edellisen kommenttini faktoihin: Eurostatin ohjeiden mukaan tilastoitu työttömyys on Ruotsissa juuri nyt vain aavistuksen verran Suomea alhaisempi, käytännössä ero on kuitenkin pieni. (lähteenä alin diagrammi sivulla http://www.ekonomifakta.se/sv/Fakta/Arbetsmarknad/Arbetsloshet/Arbetsloshet—internationell-jamforelse/ )
Toisaalta, näkymät työttömyyden kehitykselle lähitulevaisuudessa ovat Suomessa synkemmät johtuen heikommista talouden tunnusluvuista (vaihtotaseen alijäämä, valtion budjetin jatkuva alijäämä, pitkän tähtäimen kestävyysvaje tulevaisuudessa, investointien ja etenkin kansainvälisten sellaisten vähäisyys).
Lisäksi, jos työttömyysasteen sijaan vertaillaan työllisyysastetta niin on ero jo selvästi suurempi Ruotsin hyväksi:
http://www.ekonomifakta.se/sv/Fakta/Arbetsmarknad/Sysselsattning/Sysselsattningsandel-i-olika-lander/
Osaako joku tilastotieteilijä kertoa tarkemmin, että miksi ero työttömyysasteessa Suomen ja Ruotsin välillä on melko pieni verrattuna eroihin työllisyysasteessa?
Itse olettaisin, että tämä liittyy ennen muuta eläkejärjestelmään, mutta voi jonkin verran liittyä myös sosiaali- ja terveyspalveluihin. Eli Suomessa työvoimasta on poistunut pysyvästi suurempi osa väestä, jolloin heitä ei lasketa työttömiksi. Monet näistä suomalaisista ovat ehkä vanhuuseläkkeellä, opiskelemassa tai vanhempainvapailla kuten kai Ruotsissakin, mutta osa myös sairaana tai työkyvyttömänä (työkyvyttömyys- ja sairaseläkkeet jne.).
Tukisivatko nämä tiedot sellaista pitkälle menevää johtopäätöstä, että Ruotsin suurempi satsaus terveyspalveluihin maksaa itsensä takaisin, paitsi suurempana hyvinvointina ja tasa-arvoisuutena niin myös taloudellisesti?
(faktoina
gini-kertoimet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gini-kerroin
terveydenhoidon bkt-osuus:
http://www.oecd.org/finland/BriefingNoteFINLAND2012.pdf
)
Ruotsin korkeampi työllisyys johtuu siitä, että opinnoista valmistetaan aiemmin työelämään, ne jotka miellä ovat kotiäitejä, ovat Ruotsissa puolipäivätyössä, eläkkeelle siirrytään vanhempina eikä Ruotsissa ole asevelvollisuutta. Eroja on ilmeisesti vielä työkyvyttömyyseläkkeissäkin, koska osatyökykyiset ovat Ruotisssa paljon yleisemmin töissä kuin meillä.
Ode:lta erittäin hyvää listausta. Lisäisin, että Ruotsissa työttömätkin voivat käydä töissä, jos töitä on tarjolla eivätkä putoa kortista.
Meillä on ON/OFF työmarkkinat.
Kyllä se nyt vaan ‘johuu’ — pienikin kunta on suurempi kuin lääkäriasema.
Ja jos lääkärin hyvinvointi ei ole yhtenä tavoitteena, lääkäreitä ei ole eikä tule muuta kuin suurella rahalla keikkalääkärifirman kautta.
Luulisi, että terveyskeskukselle voidaan myös palkata ajokortillinen lääkäri, joka kiertelee silloin, kun on tarvetta. Tai kunnalle voitaisiin palkata vastaavanlainen keikkalääkäri, joka tuuraa toisia eri terveyskeskuksilla.
Homman ikävyyttä voitaisiin kompensoida vaikkapa joustavammilla työajoilla ja isommalla liksalla. Tulisi varmaan silti halvemmaksi kuin yksityisen paikkaajan palkkaaminen.
Eiköhän kyse ole halusta.
Jos lääkäri kiertää kunnissa vie se enemmän virka-aikaa kuin yhdessä pisteessä toimiminen. Ei vain haluta maksaa palkka tältä ajalta.
Perusvastaanottoo ei tarvita kovin kummosta varustusta. Asuntovunusta tai autosta voi hyvin tehdä ihan toimivan vastaanoton. Ei lääkäri tarvitse kuin rauhallisen huoneen jos potilas voi sekä istua että maata tutkimuspöydällä. Muutama perusväline ja mielellään ATK yhteydet.
Uudellamaalla on esimerkiksi magneettilaite kiertänyt sairaaloiden välillä jo toista kymmentä vuotta. Se on sentään high tech laite. Iso vahva magneetti joka on jäähdytettynä absoluuttiseen nollapisteseen ja paljon muuta. Se saatiin aikaan hyvällä tahdolla ja innokkaiden ammattilaisten avulla sekä luonnollisesti hyvien luottamusmiesten ja hienon sairaaloiden hallinnon tuella.
Miksi tämmöistä sitten ei ole terveyskeskuksissa?
Kuka osaa sanoa??
Heittäisin näin lonkalta, että poliitikkoja ei kiinnosta pätkääkään ja se heijastuu kunnan lääkärien, hoitajien ja muiden virkamiesten haluun ottaa asiaa esille etenkin, kun resurssit muutenkin koko ajan pienenevät.