Uudenmaanliiton hallitus on paraikaa Berliinissä tutustumis- ja seminaarimatkalla. Tutustuimmme juuri Berliinin startup ‑ohjelmaan. Täällä syntyy vuosittain yli 40 000 uutta yritystä. Berliinistä on lyhyessä ajassa tullut yksi maailman vahvimmista innovaatiokeskuksista.
Heidän startup ‑yritystensä rahoitus ja tukimallit ovat vaikuttavan oloisia. Jos meillä joku esittäisi moista, sitä pidettäisiin laittomana valtiontukena, mutta muut eivät ole yhtä nipoja.
Berliinin menestyksen takana on kuitenkin muutakin. Kolmen miljoonan asukkaan kaupunki, josta saa asunnon halvalla, eikä mistään lähiöstä vaan keskeltä ihan oikeaa kaupunkia. Innovaatiot sikiävät kaupunkiympäristössä, koska kaupunki tarjoaa alustan suurelle määrälle kontakteja. Lähiöt taas on suunniteltu minimoimaan ihmisten välisen kanssakäymisen.
Startup –yritysten perustajat ovat yleensä nuoria ja yrityksen alkuvaiheessa eivät mitenkään varakkaita. Jos asuminen maksaisi Berlinissä yhtä paljon kuin Lontoossa tai Helsingissä, he eivät voisi asua keskellä Berliiniä.
Olen entistä vakuuttuneempi, että Helsingin pitäisi kaavoittaa vuosittain 10 000 asuntoa oikeaan kaupunkiin Kehä I:n sisäpuolelle.
Hyvä tavoite! Toivottavasti tämä on vaalilupaus 🙂
Jos lisätään vähän konkretiaa niin mihin kohti kaupunkia laittaisit ekat 10000 asuntoa?
Kantsii kuitenkin ehkä muistaa, että Berliinin maine perustuu pikemminkin köyhyyteen ja huonoon menetykseen kuin päinvastoin. Toisaalta kaikki on sitten vastaavasti melkeinpä käsittämättömän halpaa helsinkiläisiin hintoihin tottuneelle. Mukava paikka matkailla.
Innovaatioihin ja startuppien perustamiseen kannustaminen (sekä aidon kaupungin rakentaminen, jottei asumiskulut karkaa käsistä) ovat toki ihan hyviä ideoita.
Mutta näkyykös nuo Berliinissä vielä muussa kuin siinä että parilla eurolla saa vatsansa täyteen jossakin tuhansista etnoruokaloista? Vielä vuosi sitten kaupungin työttömyysaste oli 12,7% (Saksan keskiarvo samaan aikaan 6,6%). Lisäksi palkkataso käsittääkseni aika matala, suurimman osan väestä ollessa töissä palvelusektorilla.
Ei tuo vielä onnelalta kuulosta, en tiedä sitten onko vuoden sisällä tapahtunut oleellista muutosta asioissa vai tarkasteleeko Soininvaara aitona pataporvarina asiaa minua enemmän yrittäjien näkökulmasta… 🙂
eero
Kiitti nyt tuostakin kommentista. Jos analysoit omaa kirjoitustasi, huomaatvarmaan, ettei se ollut elämäsi parhaita.
Mikäli tapaat jonkun sikäläistä asuntomarkkinaa tuntevan, niin kysäiseppä onko asunnoista enemmän kysyntää vai tarjontaa? Lisäksi aiheellinen kysymys on: Onko kysyntä-tarjonta sama sekä lähiöissä että keskustassa?
Hyvä Osmo! 🙂 Tavoite on ehkä vähän matalalla, mutta juuri noin. Suurin tarve on pienistä asunnoista. Missä on Uusi-Kallio?
Ongelmaksi muodostuu tässäkin asuntorakentamisen pääomitus. Suomessa rakentaminen on sotien jälkeen ollut grynderivetoista, mikä oli ymmärrettävää 40-luvun lopulla, kun korvattiin Venäjän aiheuttamia tuhoja pikaisesti laadusta välittämättä. Grynderivetoinen rakentaminen tuottaa todistetusti huonoa laatua.
Kaavoittamalla uusi kaupunginosa riittävän tehokkaasti, suosimalla pieniä asuntoja (10 — 30m²) ja jakamalla tontit muille kuin rakennusliikkeille päästään oikeaan suuntaan. Kuusi kerrosta ja tiivis umpikortteli teettää hyvää kaupunkiympäristöä. Helsingin vanha rakennusjärjestys oli muuten lainattu Berliinistä. 😉
DDR:n kommunistien tuottamaan taloudelliseen ja inhimilliseen katastrofiin perustuvaan Itä-Berliinin hintatasoon emme toivottavasti silti pääse. Terve kilpailu, jossa kunta ei sekaannu kiinteistöbisnekseen ja siten aiheuta kohonneita hintoja, on toki toivottavaa. 🙂
Spiegel International kirjoittaa samasta aiheesta: http://www.spiegel.de/international/business/german-capital-embraces-net-newbies-and-leviathans-a-857807.html
Kyllä suomalaiset tukirahat ovat vähintään yhtä kyseenalaisia kuin Berliinin startup-tuet, täällä niitä vain jaetaan ei-startup-yrityksille ja päätöksien tekijät ovat ehkä vähemmän osaavia tai toimivat maan tavan mukaan hyvä veli ‑hengessä…
Sille taas ei vaan voi mitään, että Berliini on iso kaupunki, ja siellä on pitkä perinne luovien ihmisten asuinpaikkana.
Vuosi sitten Berliinin maratonin alla ihmeteltiin, että miksi kaupungissa tuntuu koko ajan olevan sellainen leppoisa lauantain tunnelma. Turistillahan on se aina. Ei töitä eikä herätystä aamulla.
Ei se siitä johtunut, että siellä laiskoteltaisiin. Palvelut pelaavat loistavasti preussilaisella jämptiydellä. Mutta miksi maanantaina klo 15 kaikki tuntuu niin vähän stressaavalta verrattuna mihinkään saman kokoluokan kaupunkiin?
Ai niin, se liikenne. Aivan kaupungin keskeisimmillä paikoilla kaduilla on vain kaksi kaistaa suuntaansa, eikä niilläkään ole arki-iltapäivänä kummempaa ruuhkaa. Ei melua. Kellään ei julkisella liikenteellä ole puolta tuntia pitempi matka toiselle puolelle kaupunkia. Ei ihme jos on leppoisaa.
Mutta kai se asuntojen hintataso lähinnä johtuu siitä, että Berliini kuitenkaan ei ole mikään merkittävä talouskaupunki. Ei finanssi‑, ei teollisuus‑, eikä tutkimuskaupunki, vaan liittovaltiohallinnon ja kulttuurin, sekä korkean että matalan, ykköskaupunki. Jos se olisi Euroopan Piilaakso, se siitä halvasta boheemiasumisesta.
Mutta siihen Helsinkiin. Juurihan vähän aikaisemmin sanoit, että mitä enemmän Helsingissä on asuntoja, sitä enemmän täällä on työpaikkoja, ja sitä pahempi asuntopula. Miten se nyt on?
Kannatan edelleen pilvenpiirtäjiä Koivusaareen.
“Can you buy a Silicon Valley? Maybe”
http://www.paulgraham.com/maybe.html
Berliinissä oli vielä jokin aika sitten suhteellisen suuri työttömyys, heikko taloudellinen kasvu ja vähän suuria yrityksiä. Toisaalta alueella on ollut keskittyneenä lukuisia yliopistoja ja paljon tieteellistä tutkimustoimintaa ja monenkirjavaa luovaa toimintaa.
Näistä lähtökohdista on sitten määrätietoisella strategialla panostettu innovaatiotoimintaan ja kilpailukykyisiin uusiin pieniin yrityksiin.
Suomessa sen sijaan on porskutettu Nokian menestyksen vanavedessä. Tekesin rahat ovat menneet suurelta osin isoille yrityksille, jotka nyt irtisanovat väkeä. Olemme keskittyneet aivan muihin asioihin kuin innovaatiotoimintaan kuten matalapalkkaisen työvoiman maahantuontiin. Nyt kelkkaa on voimakkaasti käännettävä.
Vaikka on meillä jotain lupaavaakin saatu aikaiseksi: Esimerkiksi Aalto-yliopiston perustaminen ja sen ympärillä kehittyvä start-up yritystoiminta näyttää suuntaa, mihin Berliinin mallin mukaan pitää myös Suomessa mennä.
Tämän lisäksi Suomessa pitäisi päästä samaan tilanteeseen kuin USA:ssa. Siellä myös suhteellisen iäkkäät perustavat runsaasti uusia yrityksiä. Sen tilanteen aikaansaaminen osaltaan pidentäisi myös työuria.
Berliini on vähän huono esimerkki onnistuneesta politiikasta. Sillä on sisäisen kilpailun suhteen monta näennäistä vahvuustekijää: palkat ovat alhaiset, kiinteistöt halpoja, ja koulutustakin on. 90-luvun lopulla Berliini oli maailman suurin rakennustyömaa. Valtion ja yksityistäkin rahaa virtasi aivan hullun lailla rakennusalalle ja infraa paranneltiin muutenkin urakalla.
Kaiken piti mennä oikein. Mutta edelleenkään Berliinin talous ei ole mikään veturi vaan “suuri lupaus”. Ehkä start-up politiikka nyt toimii. Ehkä ei, itse en ole kauhean optimistinen.
Mulla olisi semmoinen käytännön idea, että mitä jos kaupungin Tilakeskus vuokraisi tiloja päivien tai jopa tuntien vuokrasopimuksilla? Minusta toi sopisi mm. hetkisempään yritystoimintaan. Tai että olisi vähän huonompaa väliaikaistilaa joka sitten olisi tietenkin myös halvempaa.
Blogasin aikoinaan, http://tolkku.blogspot.fi/2012/03/kaupunkiautotalleja-lisaa.html
USA:ssa vanhemmat sukupolvet siirtyvät suuressa määrin tekemään töitä kotona. Tällä lienee yhteys omien yritysten perustamiseen, mutta sen syynä voi olla yksinkertaisesti se, että vanhan työntekijän on vaikea saada työtä ellei sitä itse järjestä (lukuun ottamatta ehkä isojen yritysten senior advisereita, jotka ovat jääneet eläkkeelle johtotehtävistä).
Aaltoyliopiston saaminen kuntoon niin, että se on koottu asuntoineen, ainejärjestöineen ja opetustiloineen yhdelle kampukselle kestää aikansa. Mahtuuko se edes Otaniemeen, vai joudutaanko koko yliopisto siirtämään vielä kertaalleen?
Toisaalta berliinissä kaikilla ei ole mitään tarvetta edes päästä sinne toiselle puolen kaupunkia. Kaupat, ystävät ja huvit löytyvät läheltä. Usein työtkin.
Jokaisella berliiniläisellä on oma “keskustansa”. Useimmille se on eri asia kuin se keskusta minkä turisti käsittää.
Toisin on sentralistisessa helsingissä jossa päättäjät yrittävät lähes epätoivoisesti (ja keinotekoisesti hallinnollisilla keinoilla) vahvistaa sitä ainoaa keskustaa.
Metropolimeininkiä tarvitaan, kuulemma. Vaikka sitten väkisin.
Hämeenlinnan Verkatehtaalla oli tarkoitus tehdä kevyesti remontoitua työtilaa vuokrattavaksi taiteilijoille, mutta kun ison laitosen kulut pitää jyvittää vuokriin, niistä tuli kuitenkin niin kalliita, että kilpailevaa työtilaa löytyy selvästi edullisemmin. Tpyyluoman ehdotusta kannattaisi ehkä muokata siten, että tilat annettaisiin jonkin yksityisen yhdistyksen tms. välitettäväksi. Näin esim. Oranssin kanssa on toimittu. Kaupungin hoitamana vuorauksen byrokratia ja tilojen ylläpito tulee paljon kalliimmaksi.
Pahoittelen ilmaisuani, laitoin hymiön nimenomaan koska kyseessä oli vitsi mutta jälkeenpäin ajatellen erityisesti tuo pata-etuliite oli turha. Tiedän että olet saanut kohtuuttomastikin kuraa niskaan “oikeistolaisiksi” esitetyistä mielipiteistä, joten tähdennän etten oikeasti pidä sinua porvarina, tai kovin oikeistolaisenakaan ainakaan negatiivisessa mielessä. Ei kannata kuitenkaan olla liian herkkähipiäinen mikäli rakentaa poliittista imagoa, jossa valikoidaan parhaita elementtejä poliittisen kentän eri laidoilta, vaikka porvarillisuus tai oikeisto kirosana puolueessasi olisikin.
Jokatapauksessa pyydän anteeksi. Kirjoitukseni pointti oli kuitenkin se, että jäin miettimään kontrastia ilmaisusi “kaupungin menestyksen” ja tietojeni Berliinin köyhyydestä välillä.
Sana “grynderi” on myös lainattu Berliinistä — ja “Gründerzeit” on saksassa juuri se arkkitehtuurikausi jolloin rakennettiin kuusikerroksisia umpikortteleita.
Mun mielestä startuppeja vois Helsingissä parhaiten tukea tarjoamalla esim. kirjanpitopalveluita, sähkösiä palveluita ja toimitiloja.
Taloudellisesti helpoiten auttaisi jos esimerkiksi alveihin saisi jonku vapaan alarajan, ja kunta/valtio jokumuumikä voisi maksaa eläkemaksut alussa. Tää ei oo mikään valmis ajatus, vaan pohjautuu omiin kokemuksiin.
Nykyinen starttirahasysteemi on äärimmäisen byrokraattinen, vanhanaikainen ja huono.
Oikeastaan jos Saksan mallia ajattelee tovin, pitäisi innovointitukien valua Turkuun, siellähän on halpoja asuntoja, yliopisto jne.
Näitä yritystukia ihastellessa kannattaa kuitenkin aina muistaa se, että jos ne kaikki lakkautettaisiin, pääomavero voitaisiin aikalailla tiputtaa nolliin (eikä tämä edes sisällä suomalaisten veronmaksajien maksamaa maataloustukea!).
En vain ymmärrä periaatetasolla ajatusta siitä, että yrityksiä verotetaan ja sitten sama raha jaetaan takaisin erilaisilta luukuilta erinäköisin perustein (kehittämis, alue, energia, naistuet yms).
Pitäisi mennä kokonaan toiseen suuntaan: vähentää tukia ja laskea samassa suhteessa verotusta. Ymmärrän kyllä miksi tähän ei haluta mennä, kyllähän ulkomaalaisiltakin firmoilta halutaan nyhtää rahat pois, mutta ainakin näiden tukien kokoluokkaa pitäisi välillä vähän funtsia.
Näitä “tutustumismatkoja” tuntuu olevan vähän väliä, ei uskoisi että julkinensektri on pahassa rahoituskriisissä. Missä muuaalla käydään tutstumismatkoilla työnantajan piikkiin kuin julkisella sektorilla?
Väitän että näistä tutstumismatkoista ei ole mitään iloa, jos matkustaa pitää tulla konkreettisia tuloksia.
Ja jos Soininvara ehdottaa että pitää rakentaa kauheasti kerrostaloja, tätä en lue matkan arvoiseksi tulokseksi, veikkaan että seuraavien kymmenen “tutustumismatkan” ja kaiken muunkin tulos on täsmälleen sama.
Muistan vielä kun Berliinin muuri murtui ja kaupunki oli pitkään muuttotappioaluetta. Lisäksi 100km Berliinistä itään on EU-Puola ja halpaa työvoimaa. Ja pelkästään Saksassa on 90 miljoonan ihmisen ostovoimaiset sisämarkkinat. Olen käynyt Berliinissä kahdesti, paikka on tietysti monella tapaa rempallaan ja “boheemimpi” kuin Helsinki.
Akateemiset tuttuni Saksassa eivät leppoista vähentämällä töistä, heillä on varaa palkata kodinhoitaja ja käydä lasten kanssa ulkona syömässä. Palkat ovat Suomea korkeammat ja kaikki halvempaa. Ostovoimalla on varaa ostaa palveluita.
Mutta kaikki libertaarit keinot tuollaisen saksalaisen tason saavuttamiseen ovat Suomessa “äärioikeistolaisia”. Kuten nyt esim. asumistukien, työttömyyskorvausten, alvien, verojen yms. rajut karsimiset.
Jos nyt kerran EU-liittovaltioon ollaan väkisin menossa, niin Saksan (ja Viron) lait ja verot voisivat olla Suomelle välittömästi Das Referenz. Mikään vero ei saisi olla korkeampi kuin Saksassa, eikä mikään laki tiukempi tai rajoittavampi kuin Saksassa.
Monta vuotta on jo hyssytelty jytky housuissa. Suomen tulisi tehdä viimeistään nyt rajuja päätöksiä. Joko erota eurosta, ja pyrkiä Ruotsi-Norja-Tanska kerhoon, tai sitten ennen liittovaltiota ja yhteisvelkoja velkaantua ja investoida rajusti, ja ajaa Suomi sellaiseen Saksan tasoiseen enemmän polarisoituneeseen luokkayhteiskuntaan.
Toinen noista skenaarioista tapahtuu kuitenkin väistämättä. Muuten raadamme ja köyhdymme niska limassa, ja huomaamme vuosikymmenen kuluttua että Suomen ja Puolan maaseudut ovat elintasoltaan samaa kastia.
ALVissa on alaraja, 8 500 euroa liikevaihtoa. Joskus leikkinyt ajatuksella että tuo voisi olla myös säätelyn alaraja, eli noin pienimuotoinen liiketoiminta menisi esim. kevyemmille luvilla. Tiedä sitten käytännössä.
Kuusi kerrosta on jäänne muinaisuudesta ja siitä pitäisi luopua. Tiilirakennuksia ei voi kestävyyssyistä rakentaa korkeammiksi.
En muutenkaan ymmärrä, miten Helsingillä on varaa tuhlata tonttimaata avuttomiin 3- ja 4‑kerroksisiin taloihin. Loppuaika voidaankin sittten kinastella autopaikoista.
anonymix
En nyt halua jankuttaa, mutta juuri niiden autopaikkojen vuoksi ei voi rakentaa kuusikerroksista umpikorttelia.
Kirjanpitoa saa vapailta markkinoilta, miksi ihmeessä julkisen vallan pitäisi siihen sekaantua? Isoja firmoja ei pikkuyritykset välttämättä kiinnosta, mutta kyllä yhden miehen tilitoimistoja löytyy vaikka muille jakaa.
Ja jos haluaa halvalla, tilitoimistopalvelutkin voi ostaa vaikka jostain susirajan takaa maakunnista, homma toimii postin välityksellä ihan yhtä hyvin vaikka tilitoimisto sijaitsisi Kemijärvellä.
Kaupunki voi tarjota itse toimitiloja tai vaihtoehtoisesti vähän vauhdittaa markkinoita tarjoamalla hyvän ja halvan paikan, joissa toimitilojen markkinat voivat toimia keskitetysti kuin rasvattu. Hyvänä esimerkkinä käy Business Oulun toimitilapörssi:
http://www.businessoulu.com/fi/yrityksille/sijoittumispalvelut/toimitilat-ja-yritystontit.html
1. jos tekee b to b‑myyntiä, alveilla ei ole juurikaan merkitystä
2. alveilla on jo alaraja, se tosin on todella matala
3. ei mahda mitään, verot nyt vaan on maksettava
Mitäs byrokratiaa siinä oikein tarvitaan? Liiketoimintasuunnitelma, joka nyt on jokatapauksessa oltava jos aikoo oikeasti tehdä jotain muuta kuin puhastella ja hakemus, jotain liitteitä ehkä tarvitsee myös?
Omasta mielestäni starttirahan hakemisessa ei ollut mitään vaikeuksia.
Muutenkin vähän liikaa taidetaan laittaa odotuksia innovaatioihin mallia “uusi älypuhelinkännykkä joka räjäyttää markkinat” tai “BMH:n repijät valloittavat maailman” tai “Rovioista uusia Nokioita”.
Kyllä kaikkein parhaiten tulosta syntyy sillä kun tehdään samoja vanhoja asioita kokoajan vähän paremmin ja näillä eväillä vahvistuneet yritykset sitten voivat investoida ja innovoida _kannattavasti_. Tutkimusten mukaan ne yritykset, jotka tekevät vanhoja asioita vanhaan malliin, pärjäävät kaikkein parhaiten ja niillä on sitten tämän ansiosta mahdollisuuksia kokoajan kehittää tuotteitaan ja tuotantoa eteenpäin pienin askelin, vaikkeivat ottaisikaan mitään sadan miljoonan euron jättiharppauksia.
Kuten sanottu, 6‑kerroksinen tiilirakennus on maksimi. Korkeampaa voi rakentaa nykyaikaisista materiaaleista. Miksi Helsigissä ei näin tehdä vaan esimerkiksi Viikkin rakennetaan niitä matalia tönöjä, on edelleen arvoitus. Autopaikoista se ei voi olla kiinni, koska peltoa riittää ympärillä tolkuttomasti.
Umpikortteli ja sen piha on ainakin meidän taloyhtiössä varattu näköjään pyörille, joita on valehtelematta 1/3:lla koko pihan pinta-alasta. Siinä ei ole oikein järkeä, vaan pihalla pitäisi olla tilaa ihmisille. Ei se umpikorteli mikään ihanne aina ole. Yle Areenasta voi löytää aikalaistodistuksia siitä, miten lähiöitä pidettiin suuressa arvossa, kun jengi kantakaupungin ahtaudesta ja hellahuoneista pääsi valoisaan asuntoon.
Ihan merkillisisesti muuten tuo autokohta kiinnitti ode-tutkan, vaikka pääasia piti olla se, että Helsingissä on vuosikymmeniä rakennettu liian matalia taloja.
Oletko ottanut huomioon, että uudet toimivat innovaatiot eivät hyödynnä pelkästään kyseisen innovaation tehnyttä yritystä vaan myös muita yrityksiä ja koko yhteiskuntaa? Koska uusista innovaatioista tuleva hyöty valuu osittain ulos, niihin panostetaan vapaassa markkinataloudessa liian vähän. Tämän vuoksi yritystuet. En kyllä ole täysin vakuuttunut, että byrokraattinen yritystukijärjestelmä on paras tapa tukea uusi innovaatioita. Ehkä parempi tapa on verotuksen muuttaminen.
Perustankin sitten tiun tuollaisia ja myyn työpanostani kaikkien kautta konsulttipalveluna. Kevyt byrokratia ja mukavia helpotuksia vaikkapa eläkemaksuista… Ja kevyt byrokratia varmaankin tarkoittaa, ettei minun ehkä tarvitse niin nokonuuka olla niiden sosiaali- ja mitäniitäolimaksuja kanssa.
Kovin radikaalit kevennykset byrokratiassa ja maksuissa helposti tarjoavat puliveivausmahdollisuuksia kirjanpidollisesti luoville lahjakkuuksille. Vastatoimena tähän tietysti sitten lisätään byrokratiaa ja tarkastuksia, jonka jälkeen tulos on plusmiinusnolla. Plus tietysti arsyttävää byrokratiaa ja työllistettyjä byrokraatteja.
Startuppeja on hyvä jollain tavalla tukea, koska niistä tietysti nousee uusia yrityksiä. Sitä olisi kuitenkin hyvä tutkailla, mitä ja missä olosuhteissa startupeista tulee ihan oikeasti talouskasvua ajavia yrityksiä, jotka kasvavat. Hyvin suuri osa firmoista on kuitenkin lähinnä elinkeinonharjoittamista, eikä niillä sellaisena ole ihmeellistä kasvupotentiaalia.
On helppo järjestää kannustimia, joilla ihmiset saadaan perustamaan yrityksiä. On vaikeampi järjestää tilannetta, jossa oikeat ihmiset perustavat oikeanlaisia yrityksiä. Kysymyshän on siitä, miten saadaan ihmiset perustamaan sellaisia yrityksiä, jotka joko luovat uutta työtä kotimaassa tai myyvät jotakin ulkomaille.
Tähän kysymykseen vastaus ei löydy pelkästään määrän kautta.
Mites jos ruutukaavaan laittaa sen kuusikerroksisen parkkihallin (tai kaksi), joka on ko. korttelin asunto-osakeyhtiöiden omistuksessa vaikkapa rakennusoikeuden suhteessa. Samalla siitä voisi varata pienen osan vaikka ihan satunnaispysäköintiin josta voi sitten veloittaa jonkin sopivan summan.
Kaunishan siitä ei tule, mutta nykyään ei tunnu tulevan mistään muustakaan kerrostaloasumiseen liittyvästä.
Mielestäni on perin outoa valittaa sitä tilan puutetta ja laittaa autot taivaan alle yhteen kerrokseen — ja ihmiset kuuteen… Asukkaat varmaan tykkäisivät siitä että auton ikkunoita ei tarvitse hinkata aamulla, tai kaivaa autoa kaksimetrisen lumikasan alta.
Berliinin startupskenen erikoisuutenahan on tällainenkin ilmiö:
http://www.businessweek.com/articles/2012–02-29/the-germany-website-copy-machine
Jotkut tuon systeemin tuloksista ovat kyllä lähes fiksujakin, esimerkiksi Samwerin veljesten Amazon-kopion kohdemarkkinat ovat jossain Kaakkois-Aasiassa, tuossa tapauksessa kylläkin varmasti pitkälti olosuhteiden pakosta (Amazonin kokoisen firman kanssa turha kilpailla kotikentillä).
Kaupunki voisi tukea jaloilleen pyrkivää yritystoimintaa tarjoamalla nyt tyhjillään olevista kiinteistöistä kysynnän mukaan räätälöityjä toimistohotellipalveluja työllistämisprojektina viiden vuoden kokeiluna. Konseptia voisi kokeilla valtakunnallisena ( monessa kaupungissa ) niin, että se palvelisi etätyöntekijöitäkin.
Berliini on muuten ihmeen hyvä pyöräilykaupunki.
Berliinissä on jo pitkään oivallettu, että tyhjät ja tilat alueet, joista historiallisista syistä ei ole ollut siellä puutetta, kannattaa antaa väliaikaiskäyttöön win-win-win ‑periaatteella.
Jo vuonna 2005 Humboldt-yliopistossa julkaistiin diplomityö: “Die Stadt entwickeln mit Zwischennutzungen” eli “Kaupungin kehittäminen väliaikaiskäytöillä”. Edulliset väliaikaistilat lienevät tarjonneet monelle berliiniläiselle start-up-yrittäjälle oivan alun.
Berliinissä sattuneesta syystä viime aikoina ravanneena muutama kommentti:
- Helsinki olisi yhtä kiva pyöräilykaupunki kuin Berliini, jos se olisi tasamaalla. Tuo on merkittävin ero. Berliinissä on kyllä pyöräkaistoja, mutta huikean kapeassa tilassa siellä saavat fillarit vispata silloin kun se kaista siellä on. Ja sielläkin vaarana ovat kaltaiseni pyöräkaistaa huomaamattomat jalankulkijat. Mutta ylämäkeä siellä ei tarvitse juuri polkea.
- Kaupungin keskustassa on kyllä leveämpiäkin katuja kuin kaksi kaistaa autoille. Ihan nyt vain kadunkulma josta olen sattunut muutaman kerran kulkemaan: http://goo.gl/maps/lKLvd
- Kaupungissa on myös ihan oikeita moottoriteitä. Ja tarvittaessa on rakennettu keskustatunnelia. http://goo.gl/maps/wVcOs
- Ihmiset ovat toisinaan uskomattomia nurkkapatriootteja. Siksi siellä toimiikin Espoo-tyylinen aluekeskusfilosofia, tiheämmin rakennettuna vain.
- Se, että tietyö sotkee pyörätien, eikä autojen ajorataa, ei ole vain helsinkiläinen ilmiö: http://goo.gl/maps/KjF2v
- Mikä tahansa kaupunki kerää ympärilleen kasvua, jos sinne kaadetaan julkista rahaa samaan malliin kuin Saksa kaataa Berliinin pääkaupungiksipalauttamisprojektissa. Siinä olisi Turulle tavoitetta.
- Kuusikerroksista umpikorttelia ja kivannäköisiä taloja riittää. Tosin maisemassa on kyllä aika paljon myös 60-lukulaisia rumiluksia, jotka ovat kuin parjatussa suomalaiskirkonkylässä, mutta isompia ja betonista. On kuitenkin todettava että Bomber Harris aiheutti Berliinissä vähemmän tuhoa kuin Alvar Aallon perilliset Suomessa.
(Linkitetyt Googlen Streetview-kuvat ovat KaDeWe:n lähistöltä.)
Ai niin: toisinaan juotettavista lähteistä saamani tiedon mukaan ne parin euron lounaspaikat perustuvat ainakin jossain määrin rahanpesuun.
‘Ihan merkillisisesti muuten tuo autokohta kiinnitti ode-tutkan, vaikka pääasia piti olla se, että Helsingissä on vuosikymmeniä rakennettu liian matalia taloja.’ (anonymix)
Mitä korkeampi talo, sitä enemmän asuntoja ja sitä enemmän niitä pakollisia parkkipaikkoja. Ei ole Soininvaaran keksintö, vaan löytyy mm. tällaisesta kaupunginsuunnittelulautakunnan lausunnosta: http://tinyurl.com/8ulcovb
Monet niistä ihmisistä, jotka pystyisivät luomaan uusia työpaikkoja, on palkattu hyvää korvausta vastaan työhön, jossa he vähentävät työpaikkoja. Tämä koskee niin isoja johtajia kuin asiantuntija-ammatteja, joíssa automatisoidaan tai tehostetaan prosesseja. Joissain tapauksissa tämä voi olla globaalilla tasolla hyvä ja tuottaa parhaan tehokkuuden, mutta kuten tunnettua globalisaatio saattaa aiheuttaa paikallisella tasolla ikäviä sivuvaikutuksia.
Kyllä Berliini on todellakin monta kaupunkia. Jokaisella kaupunginosalla tai kaupungilla on oma maistraattinsa. Hsalpuus johtuu paljolti vielä siitä, että se on keskellä Itä-Saksaa. Keskusta tosin jo kallistunut. Mielenkiintoinen piirre on myös se, että väestö ei sekoitu entisissä Itä-Berliinin osissa vaan Ossit ja Wessit elävät edelleen eri alueilla. Tällainen on esimerkiksi Köpenick, Berliin suurin ja metsäisin kaupunginosa/kaupunki. Sinne
Suuri ongelma siellä näyttää nyt olevan tämä uusi lentokenttä jota “kaikki” vastustavat ihan ymmärrettävistä syistä. Berliinissä on myös paljon köyhyyttä, mutta sehän on vain romanttista.
Jooei.
Niiltä osin olen samaa mieltä, että jos ihmisellä on ominaisuuksia, joilla hän saa kasvatettua oman yrityksen, hänellä on myös hyviä ominaisuuksia johtajaksi. Sen jälkeen henkilökohtaisella tasolla tulee vaikea päätös siitä, ottaako mieluummin varmahkon hyvän palkan vai epävarman mutta mahdollisesti loisteliaan yrittäjäuran.
Jälkimmäisestä kommentista taas olen eri mieltä. Jos tällainen ihminen on johtajana tai asiantuntijana toisen omistamassa yrityksessä, hänen työnsä kuitenkin parantaa yrityksen tehokkuutta. Tehokkuuden parantaminen tarkoittaa kustannustason alenemista ja kilpailukyvyn parantamista, mikä lisää tilauskantaa ja sitä kautta työtä.
Globaalissa kilpailussa tämä tarkoittaa sitä, että jos Suomen yksikön vetäjä saa tehostustoimilla yksikkönsä tehokkuutta ylös, yksikön kilpailukyky saman yrityksen muita yksiköitä kohtaan paranee. Jos taas Suomen yksikön vetäjä on kompetentiton vätys, yksikkö todennäköisemmin katoaa.
Työpaikkatilanteen kannalta on sama, saadaanko lisätyöpaikat torjuntavoitolla (vähennettiinkiin vain 50 sadan sijasta) vai uudella yritystoiminnalla (syntyi 50 työpaikkaa).
= = =
Yrittäjyyteen kannustaminen on minusta varauksetta hyvä asia, koska yrittäjyyden kokeminen antaa ihmiselle aivan uutta perspektiiviä, vaikka ura sitten jatkuisikin toisen palveluksessa. Työpaikkatilanteen kannalta kuitenkin väitän, että startuppien vaikutus ei ole aivan mahdottoman suuri.
Itse näen, että aloittavan yrittäjän tie merkittävään kasvuun onnistuu seuraavilla tavoilla:
1. Kauppa on yksi mahdollisuus; perustetaan nettikauppa, joka myy jotain tiettyyn kohderyhmään iskevää. Tällä saa paljon liikevaihtoa, mutta työllistävä vaikutus on aika rajallinen.
2. Ohjelmistoihin tai nettiin nojaava liiketoiminta tarjoaa suurimmat kasvajat Roviosta alkaen. Työllistävä vaikutus on keskinkertainen, mutta työtä saavat ovat osaavia asiantuntijoita, joille olisi muutakin työtä olemassaolevassa yrityskentässä. Jos idea on kyllin hyvä, se voi imuroida merkittävän määrän rahaa ulkomailta.
3. Palveluliiketoiminta voi tuoda nopeaakin kasvua, esimerkkinä vaikkapa uudella konseptilla toimiva siivousliike tai täsmällisesti paikalle tulevia ja siistejä putkimiehiä tarjoava putkiliike. Merkittävä työllistävä vaikutus syntyy, jos tällä saa aikaan ihan uutta kysyntää, ja jos työhön löytää uusia tekijöitä. (Esimerkiksi kotisiivoukselle on kysyntää, mutta kysyntä rajoittuu riittävän hyvien työntekijöiden saavutettavuuteen.) Myös b2b-palveluilla on kysyntää, mutta silloinkin yleensä puhutaan olemassaolevan työn uudelleenjakamisesta.
4. Materiaalisen tuotteen kehittämisellä voi saada edelleenkin rakennettua nollasta alkaen jotain todella suurta, joka tuo sekä rahaa että työpaikkoja maahan. Näin Nokiakin teki. Haasteena on kuitenkin se, että toiminnan aloittaminen vaatii yleensä miljoonia tuotekehitykseen ja myyntiverkoston rakentamiseen.
(5. Huijaaminen tavalla tai toisella on tietysti aina muodissa vaikkapa pikavippiliiketoiminnan, valelaskutuksen tai sijoitusneuvonnan muodossa. Laitetaan kuitenkin sulkuihin, kun nettovaikutus kansantalouteen ei ole ainakaan positiivinen.)
Voi olla, että olen unohtanut tuosta jotain tärkeää. Jos olen, älkää täällä kertoko, vaan perustakaa se firma, joka kasvaa ja luo uutta työtä! Mutta kuten listakin ehkä kertoo, hautomoista lähtevät startupit voivat tehostaa maailmaa ja rikastuttaa perustajansa (mikä on hyvä!) mutta niiltä ei ehkä kannata odottaa valtavaa työllistämispotentiaalia.
Työllistämisen ja kilpailukyvyn osalta kääntäisin katseeni aika tiiviisti niihin pk-yrityksiin, joilla on kansainvälisesti kilpailukykyinen liikeidea ja tuote, ja jotka ovat jo jossain vaiheessa kansainvälistymistä. Siitä sektorista pitäisi piiskata kasvua, koska sieltä voisi saada muutamassa vuodessakin paljon irti.
En tiedä mitä ne Berliinin todelliset uudet tekniset innovaatiot oikein ovat ? Lienevät enemmän IT- ja media-alalta. Taitelijoiden kaupunki Berliini kyllä todellakin on ja gallerioita paljon Mittessä. Mutta kovasti siellä vastustetaan myös tätä Media Spree hanketta, jota varmaan kaupungin johto esittelee vieraille mielellään. Kallistuu kuulemma kaikki!
Meidän tuttavaperheemme Treptow-Köpenickistä ei nyt antanut aivan näin ruusuista kuvaa Berliinistä. Siellä on mm. sytytetty palamaan viime vuonna yli 600 autoa äärivasemmiston toimesta. Samoin kaupunkirata (osa) on aika-ajoin ollut pois kun kuparit on varastettu. Asunnot ovat myös usein melko huonokuntoisia suomalaisiin verrattuna, tosin luksustakin on riittämiin länsipuolella. Brenslauer Bergistä ovat kuulemma lähdössä pois sieltä kiinteistöjä aiemmin ostaneet etelä-saksalaiset schwabit. Eivät pidä sikälaisesta elämänmenosta, mutta saanevat hyvät voitot kohonneista asunnon hinnoista.
Berliinin ja koko Saksan menestys perustuu pienyritysstarttien, ja muunkin tehokkuuden, onnistuneseen parantamiseen. Tämä taas on onnistunut yksinkertaistamalla ja oikeudenmukaistamalla hallintoa kaikilla tasoilla. Tämä taas onnistuu kun hyväveliverkosto romutettaan preussilaisella kädellä ja baijerilaisella m*alla, jota meiltä taas puuttuu. (huoh)
ps. Voisitteko kuvitella että jos esim Puolassa olisi tehty hyvä potilastietojärjestelmä hinnalla X€/asukas, Saksassa suostuttaisiin siihen että se maksaa 40X€/asukas?
Jaa. Minä taas väittäisin, että Saksan tämän hetken menestys perustuu hyvään hintakilpailukykyyn. Saksan palkkataso on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut kymmeniä prosentteja hitaammin kuin vaikkapa Suomen. Berliinin pienyritykset eivät ole millään ilveellä ehtineet vaikuttaa ihmeemmin asiaan.
Jos jostain löytyy konsteja onnistuneiden pienyritysstarttien määrän lisäämiseen, niin ne kannattaa tietysti ottaa meilläkin käyttöön. Starttien määrän lisääminen on toki helppoa, onnistumisten ei.
Mutta onko Suomessa yhteiskunta sitten tehnyt jotain, joka tekee pienyritysstarteista erityisen hankalaa? Riskipääoman puuttuminen lienee suurin este kasvuhaluisille hankkeille. Se taas ei ihan suoraan liity muuhun kuin siihen, että Suomessa on vähemmän kovin rikkaita ihmisiä, jotka omiaan sijoittaisivat riskihankkeisiin.
Ainakin IT-alalla olen törmännyt sellaiseen ilmiöön että peruspalveluiden hintataso on aivan suhteeton, ja toimittaja ilmoittaa kirkkain silmin että “hintataso on tämä koska meillä on paljon julkisasiakkaita”. Jos sekä palvelun tuottaja että asiakas ovat julkisella sektorilla, tilanne on vielä absurdimpi koska valtion taskusta toiseen siirtyvää inflatoitunutta mikkihiirirahaa vastaan ei startup vähine oikeine rahoineen voi kilpailla.
Käytännössä kaikki IT-infrapalvelut mitä vaan on mahdollista tulee hankittua ulkomailta koska a) laatu on parempaa, b) hinta on kohdallaan c) ostamisprosessi vaatii murto-osan siitä ajasta mitä Suomessa. Tämä ei sinänsä ole startupille mikään este, kuvaapahan vaan kulttuurien eroja.
Pitkällä tähtäimellä ongelma on kunnon kaupungin ja keskittymien puute, toivon todellakin että esimerkiksi Aalto-yliopiston kampushanke onnistuu ja sen ympärille syntyy ei-liian-formaalia hökkelikylää vanhan Teknologiakylän tyyliin.
Yritystukien valuminen seiniin on johtanut aika kummallisiin hautomopalatseihin. Mutu-tuntumalla kyseessä on yritystukien nimellä tapahtuva suora tulonsiirto kiinteistöliiketoiminnan harjoittajille. Tämä vaatisi selvittämistä, ei havaintoa onko esimerkiksi VATT asiaa jo tutkinut.
Suomessa ei varmaankaan ole tehty mitään varsinaisesti väärin ja 1900-luvun suuri kasvukin onnistui oikein hyvin ilman suuria vanhoja pääomia.
Monien muiden kehittyneiden maiden tavoin Suomi on rakennettu yhteiskunnaksi, joka toimisi parhaiten, jos meillä olisi vain suuryrityksiä. Ay-toiminta ei toimi, jos kaikki ovat yksityisyrittäjiä.
Sitä voisi miettiä pidemmälle, että yrittäjäksi alkamisen ja toisten palkkaamisen kynnyskysymykset ovat varsin erilaisia. Jos ajattelisi asiaa vaikka niin, että niin verottaja, eläkeyhtiöt kuin työnantajat ja työntekijät ajavat omia etujaan ja haluavat säilyttää saavuttamansa edut, niin olisiko parasta leikata juustohöylällä kaikkien etuja, vai onko jollain osapuolella mahdollisuus joustaa muita enemmän?
Yrityshautomoiden vuokrataso on kyllä aivan posketon. On aivan älytöntä ajatella, että jokin kahden miehen yrityshautomossa majaileva pikkufirma tarvitsisi oikeasti kaikki ne “palvelut” mitä yrityshautomot tarjoaa ja kovaan hintaan. Esimerkiksi aulapalvelu. Kuinka moni pienyritys oikeasti tarvitsee ylihinnoiteltuja aulapalveluita?
Berliinin tilanne on Helsinkiin verrattuna totaalisen toinen nimenomaan siksi että siellä on asuntoja hyvin suhteessa kysyntään muurin murtumisen jäljiltä. Erityisen paljon on huonokuntoisia ja halpoja asuntoja, joka tarkoittaa että huonoa palkkaa saavat palvelutyöntekijöiden ja kulttuurintekijöiden edustajat pystyvät elämään siellä.
Kaupungin elinkeinorakenteessa on se toisen maailmasodan jälkeen syntynyt erityisyys että teollisuus kaikkosi lännen puolelta kokonaan, ja jäi muurin toisella puolella jälkeen nykystandardeista. Tilalle on ollut pakko kehittää toisenlaisia strategiota, enimmäkseen sellaisia jotka nojaavat kulttuuritoimintaan.
Samaan aikaan kaupungin poliittinen historia on sellainen että se tukee epäsovinnaista luovuutta eri muodoissaan. Edes pataporvarit eivät nurise kulttuurin aluskasvillisuuden näkymisestä (villi ilmottelu, katutaide yms) kaupunkikuvassa, koska siinä missä se DDR:n aikoihin oli osoitu släntisistä vapauksista, nyt se on osoitus kaupungin kulttuuribrändin vahvuudesta.
Meillä Helsingissä ei voida toistaa asuntopoliittisesti Berliinin poikkeuksellista tilannetta. Edes uusien asuntojen rakentaminen (niin tähdellistä kuin se onkin) ei luo tänne sitä halpojen asuntojen sumaa, mikä Berliinissä vielä toistaiseksi on. Toki jos haluamme valita kulttuuripainotteisempaa ststegiaa, voisimme esimerkikis muun asuntopolitiikan ohella yrittää vahvistaa vuokratalovaltaisten lähiöiden sosiaalista profiilia ja luovuuteen kannustavaa ilmapiiriä rakentamalla sinne vaikkapa huokeita taiteilijavuokrataloja ja tarjoamalla lähiökouluissa enemmän vahvistettua taideopetusta yms.
Sen mitä erityisesti voisimme luovan yleisilmapiirin kannustamiseksi — myös yritysten kannalta tehdä — olisi yrittää reivata pykäläviidakkoamme ja käytännön joustovaraamme erilaisissa asioissa. Jos nyt vaikka ajatellaan että uudenlaisen espressokahvila-auton tai töölönöahdelle tehdyn kahvilan tai työmaaaitoihin laitettujen teatteri-ilmoitusten tai vanhaan tehtaaseen tehdyn kahvilan jossa ei ole alusta asti invahissiä tekeminen ei ole uhka vaan mahdollisuus, ollaan ehkä alulla johonkin suuntaan.
…jatkan vielä edelliseen, tein asiasta myös itse viikko sitten pitemmän bloggauksen; : http://tuomasrantanen.fi/8‑kaupunkisuunnitteluasiaa-joista-helsinki-voisi-ottaa-oppia-berliinista/
Täällä Economist suomii koko Eurooppaa kasvuyritysvihamielisesta ilmapiiristä:
http://www.economist.com/node/21559618
Siis juuri tätä hain. Tällä hetkellä yrityksen perustaminen on alakohtaisesti hankalaa tai erittäin hankalaa. Yrittäjän ajasta aivan kohtuutton aika menee erlaisten säädösten, lupien, verotuksen jne. byokratian opetteluun. Tässä voisi parantaa paljon ja nopeasti jos olisi poliittista tahtoa.
“…että siellä on asuntoja hyvin suhteessa kysyntään muurin murtumisen jäljiltä.”
Eipähän muuten enää S‑ringin sisäpuolella, eli kantakaupungissa, juurikaan ole. Lähiöissä ja muualla keskellä ei-mitään sitten kylläkin, mutta siellähän hipsterit ja jupit eivät halua asua. Ja seuraus tästä? No tietenkin asuntohintojen huima nousu viime vuosina. Lainaus Der Spiegelin asiaa käsittelevästä artikkelista: “Vor allem in Großstädten aber zogen die Preise deutlich stärker an: In Hamburg kletterten sie innerhalb von acht Jahren um 31 Prozent, [b]in Berlin sogar um 39 Prozent.[/b]” (http://tinyurl.com/cqc7hdq)
Totta on, että Berliini on vielä halvempi kuin eurooppalaiset suurkaupungit keskimäärin, mutta tuskinpa enää pitkään. Itse ostimme sieltä kakkosasunnon vuonna 2007, ja sen jälkeen hinnat ovat mm. meillä päin suurin piirtein kaksinkertaistuneet. Ja Berliinihän on viime vuodet ollut taas muuttovoittoaluetta, joten tämän trendin voidaan olettaa jatkuvan edelleen…
Onhan tuo tietyön aikainen pyörätie kovin kapea, mutta ainakin se on selkeä ja suora. Tuo on paljon parempi kuin pyöräilijöiden ohjaaminen pitkälle ja mutkaiselle kiertotielle kuten Mannerheimintiellä ja Kulosaaren sillalla.
Yllättäen sellainen putiikki kuin verottaja on viime aikoina lähtenyt toimimaan proaktiivisesti uusien yrittäjien suuntaan. Kuulemma tulokset ovat olleet hyviä, verottajan kanssa jo etukäteen keskustelleilla on ollut paljon vähemmän vaikeuksia läakisääteisten velvoitteiden hoitamisessa.
Minulle kuitenkin tulee tässä sellainen olo, että byrokratian pahimmat ongelmat ovat sellaisilla aloilla, jotka eivät sinänsä ole työllisyyden tai talouden kannalta kovin olennaisia. On todella nuijaa, jos kastanjanmyyjä häädetään typeryydellä pois kaupunkikuvasta, mutta työllisyyden tai talouden kannalta sillä ei ole ihmeemmin väliä.
En edelleenkään ole itse kovin ihmeesti törmännyt mihinkään suurempaan lupa- tai pykäläviidakkoon. Perustason kirjanpitäjät osaavat palkka‑, sosiaali- ja verobyrokratian, eikä palvelu edes maksa mitään hirveitä. Yrityksen perustamiseen ei ihmeemmin lupia kaivata, kunhan muut edellytykset täyttyvät.
Eli tinkaan vieläkin sitä, mitä ne konkreettiset esteet ovat. Mikä lupa on vaikea saada? Mitä byrokratiaa joutuu odottamaan? Töykeän rumasti väitän, että jos ei sitkeys ja yritteliäisyys riitä nykyisen byrokratian kanssa selviämiseen, se tuskin riittää yrityksen kasvattamiseenkaan. (Voi kuitenkin olla joitain alakohtaisia haasteita, joista mielelläni kuulisin.)
Yrittämisen ongelmat kiteytyvät pikemmin yritysriskiin. Ja toki sitten ihan kaikkia yrityksiä koskevat työllistämisen esteisiin liittyvät asiat ovat erityisen hankalia pienyrittäjälle. Nämä ovat kuitenkin enemmän yleistä liiketoimintaympäristöä kuin yrityksen perustamisen vaikeutta.
Ongelma on varmaankin juuri siinä, että jos halutaan luoda uusia teknologia-alan työpaikkoja, alkuvaiheessa voi olla useampi tappiollinen vuosi, kun kehitystyötä tehdään. Uuden työntekijän rekrytoinnista voi mennä pitkä aika, ennen kuin tämä tuottaa voittoa yritykselle. Eli vaaditaan vahvaa uskoa ja paksua lompakkoa, ja silti riski on suuri, että menestystä ei tule. Ja aina voi käydä kuin Satama Interactivelle, että bisnes kuihtuu, kun osaajat lähtevät perustamaan omia firmoja. Riskisijoittajien lähtökohtana on, että vain pieni osa menestyy, mutta ne tuottavat niin hyvin, että kannattaa ottaa riski. Mielestäni valtion ei kuitenkaan pidä ryhtyä riskinottajaksi, vaan pyrkiä edesauttamaan muilla keinoin uusien ideoiden ja yritysten syntymistä. Esim. korkeakouluissa voitaisiin tehdä paljon, että opiskelijoilla olisi paremmat valmiudet yrittäjyyteen. Aalto-yliopisto saattaa olla menossa oikeaan suuntaan, ellei sitä pilata huonoilla organisaatiouudistuksilla.
Byrokratia ei ole minkäänlainen este täysipäiväiselle yrittäjälle. Yrityksenkin voi Suomessa perustaa päättämällä, että nyt minä perustan toiminimen ja aloittamalla työt vaikka saman tien jos sopiva asiakas sattuu kävelemään vastaan.
Kaikki paperit voi sitten täytellä myöhemmin (edellinen koskee luonnollisesti sellaisia aloja, joilla ei tarvita lupia). Lisäksi Suomi on pullollaan kaikenlaista yritysneuvontaa, joten ihan itse ei tarvitse näitäkään asioita miettiä.
Sensijaan pienehkön verkkokaupan tai sivubisnesten pitäjille ne nousevat merkittäviksi kuluiksi, koska muutaman satasen kuukausittaisella liikevaihdolla ei kannata käyttää kirjanpitäjää.
Osmo kirjoitti: “Innovaatiot sikiävät kaupunkiympäristössä, koska kaupunki tarjoaa alustan suurelle määrälle kontakteja. Lähiöt taas on suunniteltu minimoimaan ihmisten välisen kanssakäymisen.”
Miten Silicon Valley istuu tähän teoriaan?
Luultavasti siten että kun Stanfordin kampusalueella ei ollut toimitiloja, piti mennä parin kilometrin päähän Palo Altoon.
Ja jos koskaan yhtään on amerikkalaisilla kampusalueilla kuljeksinut, huomaa että ne ovat eräänlainen eurooppalainen kaupunkirakenneutopia, eli kaikki jalankulku- tai vähintään fillarointietäisyydellä. Samaa Aalto-yliopistoon, kiitos.
Piilaakson innovaatioita on tosiaan alunperin kehitetty lähiön autotalleissa, nyttemmin aktiivisin alue on siirtynyt kohti San Franciscoa. Viime vuosina on myös yleistynyt se, että it-yritysten työntekijät haluavat asua isojen kaupunkien keskustassa ja tekevät pitkät työmatkat kaupunkien ulkopuolella oleviin työpaikkoihin.
Vertailun vuoksi esim. Suomessa maaseudulla on enemmän punkbändejä kuin kaupungeissa, vaikka punk on kaupungeissa syntynyt ilmiö. Tieto välittyy siellä, missä on paljon ihmisiä, mutta varsinainen toiminta voi olla muualla. Aloitteleville yrityksille voi olla merkitystä sillä, että rekrytointia voi edistää toiminnan sijoittaminen alueelle, jossa työntekijät haluavat asua.
Iso osa aiheeseen liittyvästä tutkimuksesta on tehty sielläpäin maailmaa, joten Silon Valley / Bay Area on juuri se teorian empiria.
Tarina on monivaiheinen, tässä aiheesta hieman enemmöän kuin yleensä kerrotaan: http://en.wikipedia.org/wiki/Silicon_Valley
Suomalaisessa keskustelussa kannattaa muistaa kansainvälinen ulottuvuus — siellä on maahanmuuttajia paljon, se näkyy jokiasessa työpaikassa kuin ravintoloiden minipuolisuudessa. Kultuuritarjonta on San Fanciscossa sanotaanko riittävää joka makuun. Slummikin löytyy East Palo Altosta Ikean takaa.
Toinen tärkeä ulottuvuus ovat mahdollisuus nähdä kaikenlaisia ihmisiä varsin helposti. Helsingin keskusta on tässä kaikessa rakentamispaniikissa katoamassa — siis sellainen oikea elävä keskusta, jossa on muutakin kuin virastoja.
Bay Arealla kaikesta huolimatta ihmisiä näkee kuppiloissa ja vähåän muuallakin — vaikka ihan europpalaista keskustaa sielläkään ei ole.
Helsingin yliopisto on hallintokeskustassa, Aalto jossain kaukana. Siksi muut yliopistopaikkakunnat ovat innovatiivisempia — eri alojen ihmiset ja yritykset vain kohtaavat toisaan helpommin.
Siis: monelaista väkeä, ympäri maailmaa, kohtaavat toisiaan, yrityksiä ja yliopistoja.
Berliinin erikoisuus on, että siellä keskustoja on viisi — kuusi, kaikki vähän erilaisia ja melkein kaikkea on kaksi kappaletta, ooperoita hieman enemmänkin. Joukkoliikenne toimii mallikkaasti, jolloin etäisyydet eivät ole ongelma.
Koska luovat insinöörit eivät ole pölvästejä ja keskeinen osa innovatiivisuutta ja luovuutta, monipuolinen kulttuuritajonta lisää paikan houkuttelevuutta. Siis innovatiivuisella alueella tarvittaessa eri alojen osaajia löytyy ja eri kultuureista tulevat ihmiset viihtyvät myös vapaa-ajallaan.
Helsinki on ensinnäkin vähän pieni, mutta kaikki matkustaminen vie aikaa tolkuttomasti ellei ole menossa Itikseen. Helsinki on kauhean hajanainen, asiat on räiskitty sinne tänne ja keskustan elinvoima on vähän niin ja näin. Espoo ns keskustoineen ja Vantaa lentokenttäalueen kehä III rakentamisillaan ovat pahentaneet tilannetta.
Yliopistoilla kampuiksia on ihan liikaa ja asiat ovat liian eritäytyneitä. Kumpulan ja Viikin sijoittaminen erilleen oli vanhan ajan typeryyttä vaikka onnhan siinä välillä bussilinja tylsyttä elämäänsä kapaaville.
Pk-yrityksen näkökulmasta Helsingissä on kaikenlaisia tiloja, mutta kovin optimaalista sijaintia kuluihin nähden ei ole — matkustaminen vain vie aikaa.
Oulu ja muut kaupungit toimivat Suomessa yliopistokeskittyminä paremmin. Valtio vain on päättänyt kasvattaa Helsinkiä myös sijoittamalla erityisesti pääkaupunkiseudun yliopistoihin.
Ei Berliinissä mitään ihme innovaatiota ole tehty tietääkseni viime aikoina. Mutta taidekaupunkina se on erinomainen, paljon kuvataitelijoita, muusikkoja mm. johtuen vielä halvoista tiloista. MediaSpree hanketta vastustetaan kaupingissa kovasti varsinkin vaihtoehtoväen parissa.Pelätään hintojen nousua ja joen varrelle pääsyn estymistä. Kaupungin johto on varmaan eri mieltä.
Berliinillä on todellakin monta keskusta/kaupunkia, joilla jokaisella on oma maistraattinsa. Ja siellä voi vielä asua järven lähellä omakotitalossa, kuten saksalaiset tuttavamme tekevät (Muggelsee).
Kaupungissa on myös melkoisesti sosiaalisia ongelmia. Joidenkin mielestä on varmaan hienoa kun 600 autoa poltettiin viime vuonna, erityisesti Kreuzbergissä, Mittessä ja Charlottenburg-Wilhelmsdorfissa. Itse olen vähän eri mieltä.
Tietääkseni on niin, että monet maailman huippuyliopistot ovat melko pienillä paikkakunnilla ja omilla kampuksillaan (Yale, Harvard, Oxford, Cambridge yms). Ne eivät myöskään välttämättä ole kovin isoja opiskelijamääriltään.
Viherinssi:
Kyllä sitä yritystoimintaa estävää byrokratiaa löytyy, esimerkiksi käy hyvin vaikkapa rakennusalan 2013 voimaantuleva pakollinen CE-merkintä. Moni pieni ikkuna/ovi-puuseppä tai saha pistää lapun luukulle (CE-prosessi voi maksaa jopa kymmeniä tuhansia euroja).
Tuoteturvallisuuteen liittyvät erilaiset hyväksynnät ovat merkittävä markkinoilletulokynnystä nostava tekijä, siitä ei pääse mihinkään. Hyväksynnät ovat yksi tekijä, joka nostaa tuotekehityskustannuksia ja hankaloittaa erityisesti pientä liiketoimintaa.
Hyväksyntöjä käytetään myös osittain kaupan esteinä kansainvälisesti, koska asioita ei ole harmonisoitu kansainvälisesti (ts. kansainvälisessä kaupassa samalle asialle pitää hakea oma hyväksyntänsä Eurooppaan, Venäjälle, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Aasiaan, Kiinaan, jne.)
En kuitenkaan kelpuuta tuota esimerkkinä siitä, miten Suomessa hankaloitetaan startuppien elämää. Säännöt ovat kansainvälisiä, ja niiden vaikutus näkyy siinä, mitä yllä totesin materiaalisten tuotteiden kehittämisen kalleudesta. Jos startup aikoo tehdä materiaalisia tuotteita, rahaa tarvitaan paljon.
Koko teknisten hyväksyntöjen maailma on hankala. Periaatteessa kyseessä ovat lähinnä turvallisuushyväksynnät, mutta standardien ja lainsäädännön laatu on heikkoa ja vaikuttavuus erittäin huonosti tutkittua. Joitain asioita on pakko säädellä, mutta olen ihan samaa mieltä siitä, että ylisääntelyä on useammallakin alalla ilmassa.
(On muuten yllättävän kallis tuo CE-prosessi. En tunne alaa niin hyvin, että osaisin sanoa, pitääkö tuo paikkansa. Yleensä hyväksyntöjen viranomaiskustannukset ovat pahimmillaankin “vain” joitakin tuhansia. Isot rahat menevät siinä vaiheessa, jos tuote ei täytä vaatimuksia.)
Lukuisien eri alojen tuotehyväksyntöjen kanssa painineena olen tullut hyvin skeptiseksi sen suhteen onko näillä kovin paljon lisäarvoa. Lisäksi vähemmän tiukan moraalin maissa nuo CE-laput lyödään hyvin helposti sellaisiinkin tuotteisiin, jotka ihan varmasti eivät täytä vaatimuksia. (CE = China Export)
CE-merkinnät kiinnittää valmistaja ja semmoinen on lyöydyttävä melkein tuotteesta kuin tuotteesta. Kiinalainen valmistaja tai tavaran maahantuoja voi lätkiä merkkejä mielin määrin ja valvonta hoituu markkinavalvonnalla eli ei siihen maan moraali mitenkään vaikuta.
Eli jos minä valmistan laitteen, voin kiinnittää siihen CE-merkin ilman että kukaan tulee sitä estämään. Jos jotain tapahtuu, niin jälkikäteen voi tulla sanomista.
Yhdessä koulutustilaisuudessa oli esimerkkinä kiinalainen himpula-tunkki. Sen CE-merkinnässä luki, että laite täyttää sähköturvallisuusstandardin määritelmät (en muista tarkkaan mikä se oli), vaikkei vehkeessä ollut ainuttakaan sähköistä osaa. Ts. CE-merkin asettaja ei ollut edes tajunnut mihin standardiin viittasi.
Merkittävää on kuitenkin se, että jos kiinalainen rimpulatunkki ei vastaakaan normeja vaan on hengenvaarallinen vaikka siihen onkin liimattu CE-merkki, ostaja syyttää itseään. Jos suomalaisen puusepän ikkuna on joltain pieneltä osin tulkittavissa EN-standardin vastaiseksi, voi löytyä montakin verovaroilla palkattua virkamiestä jotka viran puolesta vaativat selvityksiä ja uhkaavat raastuvalla.
Moraali vaikuttaa asiaan sen verran, että sen CE-merkin takana voi olla aika paljon muuta asiaa. Yleensä esimerkiksi ainoa tapa saada riittävä varmuus elektroniikkaa sisältävän laitteen EMC-yhteensopivuudesta on testaaminen. Se on mukava jättää tekemättä, koska EMC-testaus aiheuttaa runsaasti suoria kustannuksia ja vielä runsaammin epäsuoria (uudelleensuunnittelua).
Tai CE-merkintä voi olla tuotteessa, jossa samassa merkinnässä onkin vaikkapa ATEX-direktiivin mukaista asiaa. Siellä ehdottomana vaatimuksena on virallisen laitoksen (notified body) tekemä turvallisuustutkimus laitteelle. Kallista ja hankalaa jälleen, joten vähän löyhemmällä moraalilla on helpompi suhtautua asiaan joustavasti. Tarra lyödäänkin vähän erilaiseen laitteeseen kuin mille hyväksynnät on haettu.
ATEX (räjähdysvaarallisien tilojen vaatimukset) ei ole suinkaan ainoa erityinen turvallisuusvaatimus, joka vaatii ulkopuolisen tahon arvion.
Sääntöjen rikkomukset eivät ole lainkaan harvinaisia tapauksia. Pientä sääntöjen oikomista tapahtuu joka nurkassa, ja suurempiakin kupruja tehdään hyvin paljon. Esimerkiksi kaupasta ostettavat tietokonehilppeet ovat hyvin usein jotain ihan muuta kuin mitä EMC-standardit vaatisivat. Dekran (luokituslaitos) tekemän pistokokeen mukaan viisi kuudesta räjähdysvaarallisten tilojen taskulampusta oli määräysten vastainen.
Käytännössä markkinavalvonta on vähäistä tai olematonta alasta riippuen. Kilpailijan tekemät ilmiannot voisivat olla yksi mekanismi, mutta jos kaikki huijaavat, kukaan ei ilmianna. Ja muutenkin ainakin suomalaisilla on aika korkealla rima ruveta valittamaan kilpailijan tuotteista.
Sinänsä on oikein, että tuottaja vastaa tuotteensa laadusta. Nykytilanteessa on kuitenkin paljon aika epätyydyttäviä asioita, ja asiansa kunnolla hoitava voi joutua epäedulliseen kilpailuasemaan.