Vanhuksista kriittisiä asiakkaita

(Kir­joi­tus on julka­istu 2.9.2012 kolumn­i­na Savon Sanomissa)

Min­un on vaikea uskoa, että nor­mi­tuk­sel­la tai valvon­nal­la saisimme tur­vatuk­si van­huk­sille hyvä­ta­soisen hoidon. Räikeim­mät epäko­h­dat saataisi­in kar­si­tuk­si, mut­ta hyvää hoitoa ei voi­da taa­ta niin kauan kun hoidon tarpeessa ole­va van­hus on kun­nan silmis­sä meno. Nor­mi­tus on muutenkin köm­pelö keino. Määräl­lisiä resursse­ja voidaan nor­mit­taa, mut­ta ei ystäväl­listä asennetta.

Hoito­laitok­ses­sa suh­tau­tu­mi­nen olisi aivan toisen­laista, jos uusi asi­akas merk­it­sisi laitok­selle tuloa eikä menoa. Asi­akku­us on paras laadun tae. Jos hoito ei ole tyy­dytä, vai­h­taa paikkaa ja vie rahat mukanaan.

Niin­pä halu­aisin kään­tää asetel­man van­hus­ten­hoi­dos­sa ylösalaisin. Antaisin rahoi­tus­vas­tu­un kansaneläke­laitok­selle. Kansaneläke­laitos antaisi van­huk­selle hoidon tarpeesta riip­pu­van hoitosetelin. Pien­tä koti­a­pua tarvit­se­va saisi muu­ta­man satasen kuus­sa ja raskas­ta laitoshoitoa tarvit­se­va suurin piirtein neljä tuhat­ta euroa kuussa.

Hoitoseteliä voisi käyt­tää omaishoidon tukeen, sil­lä voisi ostaa kaup­pi­aal­ta päivit­täisen ruuan koti­inkul­je­tuk­sen tai mak­saa kun­nan tar­joa­mas­ta koti­palvelus­ta. Jos tarvit­see hoitoa enem­män, saisi suurem­man hoitosetelin, jol­la voisi voi mak­saa hoidon yksi­tyisessä van­hainkodis­sa, oman kun­nan van­hainkodis­sa tai jonkin toisen kun­nan van­hainkodis­sa. Hoit­o­mak­su on nyt sidot­tu tuloi­hin. Niin olisi hoitosetelikin.

Rahat tähän on jo ole­mas­sa. Kun­nat saa­vat nyt kor­vamerk­it­semätön­tä val­tiono­su­ut­ta van­hus­ta kohden mekaanis­es­ti tämän iän perus­teel­la. Val­tio mak­saa 65 –74 vuo­ti­aista kun­nan asukkaista vajaat 3000 euroa vuodessa, 75 – 84 vuo­ti­aista noin 9 000 euroa vuodessa ja 85 vuot­ta täyt­täneistä yli 20 000 euroa vuodessa. Näil­lä rahoil­la kun­tien pitäisi selvitä van­hus­ten hoi­dos­ta. Toiset selviävät hyvin mut­ta toiset eivät selviä, eikä vika ole aina kun­nas­sa. Kahdes­ta saman ikäis­es­tä toinen tarvit­see ympärivuorokautista hoitoa ja toinen pär­jää omil­laan, mut­ta val­tio mak­saa molem­mista yhtä paljon. Yksi laitoshoitoon otet­tu van­hus mak­saa kun­nalle suun­nilleen yhtä paljon kuin opet­ta­jan palkkaami­nen peruskouluun.

Val­tion van­hus­ten hoitoon osoit­ta­mat rahat siirtäisin siis Kelalle. Suurin osa niistä palau­tu­isi palvelusetelinä takaisin kunnille.

= = =

Rahoi­tus syr­jii Itä-Suomea

Van­hus­ten­hoidon rahoi­tus syr­jii pahasti Itä-Suomea. Satavuo­ti­aak­si elävä ehtii tien­ata kun­nalleen val­tiono­suuksi­na sato­ja tuhan­sia euro­ja. Hän on kun­nalleen suo­ranainen kul­takaivos, jos elää elämän­sä suurem­pia kulu­ja aiheut­ta­mat­ta. Täl­laisia on paljon Län­si-Suomes­sa, mut­ta perin vähän Itä-Suomes­sa. Syistä, joi­ta en tiedä, Itä-Suomes­sa kuol­laan noin kolme vuot­ta nuoremp­ina kuin Län­si-Suomes­sa. Yli 85-vuo­ti­aiden avokä­tis­es­ti kor­vat­tu­ja elin­vu­osia on sik­si Itä-Suomes­sa paljon vähemmän.

Vaik­ka Itä-Suomes­sa kuol­laan nuoremp­ina, se ei tarkoi­ta, että van­hus­ten hoitoon menisi vähem­män rahaa. Jos kuolee van­hu­u­teen, viimeiset elin­vuodet ovat jok­seenkin saman­laisia 75–  ja 90-vuo­ti­aina kuolleil­la. Viimei­sistä, usein inten­si­ivistä hoitoa vaa­tivista elin­vu­o­sista val­tio kor­vaa Itä-Suomes­sa selvästi vähem­män kuin Län­si-Suomes­sa. Alueelli­nen oikeu­den­mukaisu­us edel­lyt­täisi, että tuo 85 vuo­den kyn­nys olisi Itä-Suomes­sa 82 vuo­den kohdalla.

= = =

Mut­ta ei kun

Hoitosetelien käyt­töön on help­po esit­tää vastaväitteitä.

Kil­pailu toimisi kaupungeis­sa, jois­sa on yksi­ty­isiä yri­tyk­siä kirit­tämässä kun­nan palvelu­ja, mut­ta entä siel­lä, mis­sä yhä olisi saatavil­la vain kun­nan tar­joa­maa hoitoa? Aina voisi hätäti­las­sa muut­taa vaik­ka las­ten­sa perässä, mut­ta oikeu­den­mukaisu­us lisään­ty­isi myös syr­jäseuduil­la. Lasken­nalli­nen, pelkkään ikään perus­tu­va val­tion osu­us muut­tuisi van­huk­sen todel­liseen hoidon tarpeeseen perus­tu­vak­si mak­suk­si. Lop­puisi ainakin tuo Itä-Suomen sortaminen.

Pysty­isikö demen­toitunut van­hus val­it­se­maan hoitopaikkaa? Ei ehkä itse, mut­ta hänen lapsen­sa pysty­i­sivät. Jos lap­sia ei ole, tulisi van­huk­selle joka tapauk­ses­sa nimetä edun­valvo­ja. Ja vaik­ka van­hus ei itse pysty­isi tekemään päätöstä paikan vai­h­dos­ta, hoidon laat­ua nos­taisi jo uhka, että naa­puri­huoneen van­hus lähtisi rahoi­neen. Ja edelleen: vaik­ka jär­jeste­ly ei paran­taisikaan tilan­net­ta kaikkial­la, eikö riitä että se paran­taa melkein kaikkialla?

Eikö vas­tu­un siir­to veisi poh­jaa kansan­ter­veystyöltä, kun kun­taa ei enää palkit­taisi toimista, jot­ka pitävät van­huk­set ter­veinä? Teo­ri­as­sa tässä olisi ongel­ma, mut­ta käytän­nössä tuo kan­nustin ei nytkään saa kun­tia jär­jestämään liikun­taa viisikymp­pisille, jot­ta kol­menkymme­nen vuo­den kulut­tua syn­ty­isi säästöä.

= = = =

Palvelu­rakenne mullistuisi

Van­hus­ten muut­tumi­nen taakas­ta tulon­läh­teek­si mullis­taisi van­hus­ten­hoidon. Yksi­tyi­nen tar­jon­ta voisi syn­nyt­tää kaikkea kivaa ja virk­istävää. Luon­nonkau­ni­ille paikoille syn­ty­isi van­hus­ten­hoitoon erikois­tunei­ta yhdyskun­tia, saman­laisia kuin on Etelä-Englan­nin rannikolla.

Entä, jos joku menisi viimeisik­si vuosik­si ulko­maille ja veisi rahat mukanaan sinne? EU nimit­täin vaatisi, että setelil­lä voisi ostaa hoitoa myös Espan­jas­sa. Täl­laista tapah­tu­isi, mut­ta ei paljon, sil­lä omaiset ovat tääl­lä. Rahaa valuisi näin pois maas­ta, mut­ta toisaal­ta meil­lä on edessä vaka­va pula hoitohenkilökunnasta.

Vain omaishoito val­tion vastuulle?

Lopuk­si yksi huo­mau­tus: moni on vaat­in­ut, että tasa-arvon nimis­sä koti­hoidon tuen mak­sami­nen siir­retään val­tion vas­tu­ulle, kos­ka eri kun­nis­sa nou­date­taan eri käytän­töä. Tässä on riskinä, että kun­nat ryhtyvät pain­os­ta­maan aivan kohtu­ut­tomasti omaisia sil­loinkin, kun van­hus on todel­la raskaan hoidon tarpeessa. Ympärivuorokautista hoitoa vaa­ti­va mak­saa kun­nan hoi­dos­sa 4 000 euroa kuus­sa, mut­ta ei mitään, jos viisikymp­pinen tytär luop­uu työ­paikas­taan hoitaak­seen vanhempiaan.

20 vastausta artikkeliin “Vanhuksista kriittisiä asiakkaita”

  1. Joo.

    Pysty­isikö demen­toitunut van­hus val­it­se­maan hoitopaikkaa? Ei ehkä itse, mut­ta hänen lapsen­sa pysty­i­sivät. Jos lap­sia ei ole, tulisi van­huk­selle joka tapauk­ses­sa nimetä edunvalvoja.

    Mitä jos tek­isi näin: Joku pieni osa palvelusetelistä on sel­l­ainen että sil­lä voi ostaa edun­valvon­ta­palvelua. Tuol­laista palvelua saa tar­jo­ta pätevyyskri­teer­it täyt­tävä yrit­täjä joka on ehdot­toman riip­puma­ton hoitolaitoksista.

    Näin saataisi­in riip­puma­ton taho joka yksinker­tais­es­ti kat­soo vain ja ain­oas­taan van­huk­sen etua. Tiety­istä raadol­li­sista syistä johtuen ei ole aina ihan selvää että omaisil­lakaan on nimeno­maan van­huk­sen etu pääl­lim­mäisenä mielessä, vaik­ka toki yleen­sä näin tietenkin on.

  2. Osmo: “Min­un on vaikea uskoa, että nor­mi­tuk­sel­la tai valvon­nal­la saisimme tur­vatuk­si van­huk­sille hyvä­ta­soisen hoidon. Räikeim­mät epäko­h­dat saataisi­in kar­si­tuk­si, mut­ta hyvää hoitoa ei voi­da taa­ta niin kauan kun hoidon tarpeessa ole­va van­hus on kun­nan silmis­sä meno.”

    Eipä se kun­nan kam­reeri van­huk­sia hoi­da, vaan alan henkilöstö.
    Eikä se palveluseteli paljon lohdu­ta demen­toitunut­ta van­hus­ta, jos henkilökun­ta ei auta.
    Niin että nor­mi­tus­ta kyl­lä tarvi­taan, että sitä henkilökun­taa on.

  3. Eri­no­mainen idea! 

    Ode:
    Val­tio mak­saa 65 –74 vuo­ti­aista kun­nan asukkaista vajaat 3000 euroa vuodessa, 75 – 84 vuo­ti­aista noin 9 000 euroa vuodessa ja 85 vuot­ta täyt­täneistä yli 20 000 euroa vuodessa.
    *******************

    Tämä siis täl­lä het­kel­lä? Kuin­ka nämä luvut muut­tuvat kun uusi van­hus­palvelu­la­ki astuu voimaan? Nämä kai kas­va­vat, sil­lä van­hus­ten hoitoon­han laite­taan lisää rahaa? Joka tapauk­ses­sa, tämähän tarkoit­taa sitä, että ter­veet ja hyväkun­toiset (joi­ta on paljon) 75 vuo­ti­aat hyvä­tu­loiset eläkeläiset ovat kun­nille suo­ras­taan kul­takaivos. Täl­lais­ten kan­nat­taisi alkaa kil­pailut­ta­maan kun­tia. Ovat var­masti toiv­ot­tu­ja kun­ti­in muuttajia!

  4. Min­un mielestän erit­täin hyvä ja virk­istävä ehdotus.

    Voisi laa­jen­taa muuhunkin, kun koke­mus­ta kertyy.

    Se Itä-Suomen kuolleisu­us johtunee suurem­mas­ta sydän ja verisuoni­tau­ti kuolleisuudesta. 

    Juuri oli uuti­nen, että Karp­paus tulee lisäämään varhaista kuolleisuutta.

  5. Mikä taho määrit­täisi kunkin yksilön palvelusetelitarpeen (ml. sen suu­ru­us)? Nythän palve­lu­tarvet­ta määritetään laa­jasti ottaen samas­sa organ­isaa­tios­sa, jon­ka pus­sista myös kulut menevät, eli kunnassa.

    Oli­si­vatko tässä mallis­sa palve­lu­tarpeen määrit­täjät KELA:n leivis­sä? Uusi vakuutuslääkärirälssi?

    Vai riip­pumat­tomat palve­lu­tarpeen määrit­täjät? Kuinka­han kokon­aiskus­tan­nus­ta­solle kävisi? Eihän iso­jen setelien myön­tämi­nen olisi oman organ­isaa­tion bud­jet­tista pois.

    Vai määrit­tet­täisinkö palve­lu­ta­so kun­nis­sa? Ja siel­lä määrite­tyt setelit sit­ten isol­ta osalta käytet­täisi­in sen saman kun­nan palveluis­sa. Joil­la taas pidet­täisi­in yllä vireää ja elin­voimaista kun­taa. Löysil­lä korkean tason seteleil­lä saataisi­in aikaan oiva rahasampo…

    1. Täl­lais­es­ta palve­lu­tarpeen määrit­telystä on selviy­dyt­ty mm. Hol­lan­nis­sa. Ei se mitään raket­ti­tiedet­tä ole.

  6. Järkevään suun­taan. Itse asi­as­sa kaikissa niis­sä palveluis­sa, jot­ka halu­amme toteut­taa jok­seenkin saman­laisi­na kaikille suo­ma­laisille, rahoituk­sen hoit­a­mi­nen val­tion kaut­ta on järkevä tapa tasa­ta kulut oikeudenmukaisesti.

    Karvia on muuten kun­ta, joka nap­pasi taan­noin ykkös­si­jan ter­vey­den- ja van­hus­ten­hoidon tehokku­usver­tailus­sa, ja jon­ka kun­nan­jo­hta­jan paras seli­tys onnis­tu­miselle oli juuri ikäih­misille akti­ivis­es­ti tar­jot­ta­vat kuntoilupalvelut.

    1. Juho
      Kun yksikkö on pieni, se on hel­posti tehokkain tai tehot­tomin ihan vain sat­un­naiseu­ud­es­ta johtuen. Jos jokainen helsinkiläi­nen kort­tyeli muo­dostaisi oman kun­tansa, sieltäkin löy­ty­isi tehokkai­ta ja tehottomia.

  7. Osmo Soin­in­vaara:
    Täl­lais­es­ta palve­lu­tarpeen määrit­telystä on selviy­dyt­ty mm. Hol­lan­nis­sa. Ei se mitään raket­ti­tiedet­tä ole.

    Viereis­es­tä blogikirjoituksesta:

    Osmo Soin­in­vaara:
    Aja­tus, että val­tio mak­saisi erikois­sairaan hoidon ja kun­ta peruster­vey­den­hoidon on tuhoisa. Sitä on kokeil­tu Nor­jas­sa ja katu­vbat suuresti. Kun­nan kan­nat­taa lähet­tää kaik­ki poti­laat erikois­sairaan­hoitoon, eikä tässä mikään valvon­ta toimi. 

    Eikö myös jälkim­mäisessä tapauk­ses­sa ole kysymys palve­lu­tarpeen määrittämisestä?

    1. Kyse ei ole van­hus­ten sairaan­hoi­dos­ta, vaan sosi­aal­i­toimeen kuu­lu­vas­ta avus­ta. Toki siinäkin on rajankäyntiongelmia.

  8. “Hoitoseteliä voisi käyt­tää omaishoidon tukeen, sil­lä voisi ostaa kaup­pi­aal­ta päivit­täisen ruuan koti­inkul­je­tuk­sen tai mak­saa kun­nan tar­joa­mas­ta kotipalvelusta. ”

    Enpä usko, että rahaa/palveluseteiltä ale­taan jakaa ilman tarveharkintaa

    Ei tuo poista normitusta.Joku hevosenot­to­lau­takun­ta määrit­tää nytkin,mitä palvelu­ja van­hus tarvit­see ja näin olisi ehdo­tuk­sen­mukaises­sa järjestelmässä.

    Ja palvelun sisäl­lön valvon­ta jätet­täsi­in vajaakun­toisen asi­akkaan harteille.

    Jos ihmi­nen on niin avut­tomas­sa kun­nos­sa, että tarvit­see apua niin kyky arvioi­da palvelun laat­u­akin on heiken­tynyt .Poikkeuk­si­akin löytyy,mutta val­tavir­ran kyky hal­li­ta palvelun sisältöä heikkenee

  9. Osmo Soin­in­vaara:
    Kyse ei ole van­hus­ten sairaan­hoi­dos­ta, vaan sosi­aal­i­toimeen kuu­lu­vas­ta avus­ta. Toki siinäkin on rajankäyntiongelmia.

    Niin­pä. Esim: “Palvelukeskus Män­tyrinne vas­tasi vuo­den aikana pääasi­as­sa ter­veyskeskus­ta­sois­es­ta hoi­dos­ta” Lähde: http://www2.askola.fi/dynasty5/kokous/2012792–7.HTM

    Eikö esim. PARAS-han­kkeel­la pyrit­ty pait­si nait­ta­maan kun­tia, myös SOS ja TERV välisen raja-aidan loiven­tamiseen? Ja eikös HKI:ssäkin SOTE:a olla muo­dosta­mas­sa yhdek­si kokonaisuudeksi?

    Mut­ta rin­nas­tuk­seni sos. puolen tarpeen­määrit­te­lyn ja terv. puolen tarpeen­määrit­te­lyn välil­lä ei ollut sidon­nainen siihen, että kyseessä on kak­si ainakin osit­tain eri seg­ment­tiä, vaan juurikin “kuka määrit­tää palve­lu­ta­son” vs. “kuka mak­saa” prob­lemati­ikkaan yleisel­lä tasolla.

    Eli: Jos se että A määrit­tää palve­lu­ta­son, mut­ta B mak­saa, on ongel­malli­nen (case Nor­ja), niin mik­si se että A määrit­täisi palve­lu­ta­son, B (KELA) mak­saisi, ja ao. mak­sut tuloutu­vat A:lle sen palvelun­tuotan­toon ei tulisi muo­dosta­maan ongelmaa?

  10. OS: “Asi­akku­us on paras laadun tae. Jos hoito ei ole tyy­dytä, vai­h­taa paikkaa ja vie rahat mukanaan”.

    OS: “vaik­ka jär­jeste­ly ei paran­taisikaan tilan­net­ta kaikkial­la, eikö riitä että se paran­taa melkein kaikkialla?”

    Osmo on vankku­ma­ton markki­naratkaisu­jen kan­nat­ta­ja, myös sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­los­sa, kuten on mon­een ker­taan nähty. Kan­nat­taa kuitenkin muis­taa, että julki­nen sosi­aal­i­tur­va­jär­jestelmä luoti­in juuri kor­vaa­maan epäon­nis­tunei­ta markki­naratkaisu­ja + kom­pen­soimaan niiden aiheut­tamia negati­ivisia ulkoisvaikutuksia. 

    Markki­naratkaisui­hin liit­tyy koko joukko vakavia ongelmia eivätkä ne ongel­mat esim. hoito- tai palvelusetelin myötä katoa mihinkään. Esim. per­in­teisi­in ostopalvelu­sopimuk­si­in ver­rat­tuna niiden heikkous on niiden myötä asi­akkaiden kan­net­tavak­si siir­tyvät transak­tiokus­tan­nuk­set. Kaik­ki — varsinkaan keskimäärin erit­täin huonokun­toiset laitok­sis­sa elävät van­huk­set — eivät myöskään halua/voi shop­pail­la well­ness­markki­noil­la edes avus­ta­jan avus­tuk­sel­la, kuten markki­nain­toil­i­jat olettavat. 

    Markki­naratkaisu­jen yleis­es­tä ongel­mallisu­ud­es­ta ks. esim: 

    http://dl.dropbox.com/u/35153/Perusteet%20markkinoita%20vastaan.pdf

  11. Hyvä kir­joi­tus. Samaa analo­giaa kan­nat­taa jatkaa myös perusterveydenhuoltoon. 

    Ei markki­nae­htoiset ratkaisut mikään ideaali­ratkaisu ole. Valitet­tavasti emme elä ideaal­i­maail­mas­sa. Markki­nat ovat pystyneet ratkaise­maan vapaan kil­pailun olo­suhteis­sa läh­es kaik­ki tuot­tei­den ja palvelu­iden saatavu­u­songel­mat. Kun parem­paa ei ole kek­sit­ty, tähän on tyytyminen. 

    Markki­nat muuten ratkaisi­vat myös syr­jäseu­tu­jen lääkärip­u­lan keikkalääkäreil­lä. Kun­nat eivät tähän pystyneet, vaik­ka rahasäk­ki kädessä niil­lä oli kaik­ki mah­dol­liset vai­h­toe­hdot valittavinaan.

  12. Aikamoi­set rahat tulee kunnille.
    Esimerkik­si tuo 20 000 taitaa tarkoit­taa 0.7 hoita­jaa per asukas.
    Siis oli kotona tai vanhainkodissa.

    Onko­han oikeasti käsi­tys­tä siitä mihinkä kun­nat rahat oikeasti käyttää.
    Kun­nille taitaa tul­la aikamoinen määrä mutakin val­tion­a­pu­ja ja lisäk­si on vielä melkoiset vertulot.

    Käytetäänkö edes puol­ta siihen mihinkä on tarkoitus.

  13. Van­hus on kun­nan silmis­sä meno. Ja lapset ovat kun­nan silmis­sä meno­ja ja sairaat ja eläkeläiset ovat meno­ja ja työt­tömät ovat meno­ja. Tulo­ja onkin sit­ten vähemmän.

  14. Osmon ehdot­ta­ma malli vaikut­taa toimi­val­ta mut­ta perustelupo­h­jas­sa on tätä aikaa kuvaavaa kylmyyttä:
    “Van­hus­ten muut­tumi­nen taakas­ta tulon­läh­teek­si mullis­taisi vanhustenhoidon.”

    Eli Osmon maail­manku­van mukaan rahal­la saa ihmis­ar­voista kohtelua ja ystäväl­lisyyt­tä. Ihmi­nen on muut­tunut tilas­toyk­sikök­si jota hoide­taan hyvin vain, jos on pelkoa, että tämä yksikkö siir­tyykin osta­maan palvelua muualle. Täl­laisen maail­manko me olemme rak­en­ta­neet? Ehkä fokus täy­ty­isikin lait­taa työn­tek­i­jöi­den eti­ikan kehit­tämiseen oli­vat he sit­ten kun­nan tai yksi­tyisen palveluksessa.

  15. Sor­ry.

    Tulot ovat automaat­tisia val­ti­ol­ta ja asukkail­ta. Eivät liity mitenkään siihen mihinkä rahat käytetään, vaik­ka perus­teena on lasken­nalli­nen tarve.

    Tulos on se että rahaa ei käytetään mihinkä pitää vain kaik­keen muuhun mikä tun­tuu kivalta.

    Meno­ja ja tulo­ja:
    Van­hus on kun­nan silmis­sä meno. Ja lapset ovat kun­nan silmis­sä meno­ja ja sairaat ja eläkeläiset ovat meno­ja ja työt­tömät ovat meno­ja. Tulo­ja onkin sit­ten vähemmän.

  16. Sor­ry.

    Ei työn­tek­i­jät päätä resurseista.

    Andy:
    Osmon ehdot­ta­ma malli vaikut­taa toimi­val­ta mut­ta perustelupo­h­jas­sa on tätä aikaa kuvaavaa kylmyyttä:
    “Van­hus­ten muut­tumi­nen taakas­ta tulon­läh­teek­si mullis­taisi vanhustenhoidon.”

    Eli Osmon maail­manku­van mukaan rahal­la saa ihmis­ar­voista kohtelua ja ystäväl­lisyyt­tä. Ihmi­nen on muut­tunut tilas­toyk­sikök­si jota hoide­taan hyvin vain, jos on pelkoa, että tämä yksikkö siir­tyykin osta­maan palvelua muualle. Täl­laisen maail­manko me olemme rak­en­ta­neet? Ehkä fokus täy­ty­isikin lait­taa työn­tek­i­jöi­den eti­ikanke­hit­tämiseen oli­vat he sit­ten kun­nan tai yksi­tyisen palveluksessa.

  17. Raimo K:
    Osmo: “Min­un on vaikea uskoa, että nor­mi­tuk­sel­la tai valvon­nal­la saisimme tur­vatuk­si van­huk­sille hyvä­ta­soisen hoidon. Räikeim­mät epäko­h­dat saataisi­in kar­si­tuk­si, mut­ta hyvää hoitoa ei voi­da taa­ta niin kauan kun hoidon tarpeessa ole­va van­hus on kun­nan silmis­sä meno.”

    Eipä se kun­nan kam­reeri van­huk­sia hoi­da, vaan alan henkilöstö.
    Eikä se palveluseteli paljon lohdu­ta demen­toitunut­ta van­hus­ta, jos henkilökun­ta ei auta.
    Niin että nor­mi­tus­ta kyl­lä tarvi­taan, että sitä henkilökun­taa on.

    Jos hoito­henkilökun­taa ei ole ja hoitoa ei saa, siir­tyy van­hus rahoi­neen parem­pi­maineiseen ja toimi­vam­paan yksikköön (joko kun­nan tai yksi­tyiseen). Näin toimii peruster­vey­den­huoltokin esim Ruot­sis­sa ja hyvin toimi­ikin. Täl­lä ratkaistaisi­in lääkärip­u­lakin, mut­ta se on toinen asia se. Soin­in­vaar­al­ta järkevä kirjoitus.

Vastaa käyttäjälle JV Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.