Osmo Soininvaaran vihreä ryhmäpuhe kuntauudistuksesta 6.6.2012 eduskunnassa:
_____________________
Arvoisa puhemies!
Kiireisin asia kuntauudistuksessa on saattaa pelisäännöt kasvavilla kaupunkiseuduilla toimiviksi ja reiluiksi. Niillä ongelmana ei ole palvelujen järjestäminen eikä väestön ikääntyminen, vaan yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja sosiaalisen eriytymisen pysäyttäminen.
Kaikilla kasvavilla kaupunkiseuduilla on menossa voimakas sisäinen muuttoliike, jossa jotkut kunnat keräävät varakasta väestöä ja toisten osaksi tulee asuttaa vähävaraisia. Vaikka eriytymiskehitys ei ole edennyt niin pitkälle kuin vaikkapa Ranskan kaupungeissa, sen nopeus on hälyttävä. Tämä on pysäytettävä nopeasti.
Kuntien välinen kilpailu veronmaksajista on johtanut yhdyskuntarakenteen hajoamiseen. Tästä seuraa paljon asfalttia, pitkiä matkoja ja palveluelinkeinojen heikkoa menestystä sekä rahan menoa.
Se on myös heikentänyt elinkeinopolitiikkaa kuntien keskittyessä anastamaan työpaikkoja naapureiltaan sen sijaan, että pyrkisivät yksissä tuumin vahvistamaan koko alueen elinkeinoja.
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, yhdyskuntarakenteen tervehdyttäminen ja elinkeinopolitiikan tehostaminen puoltavat kuntaliitoksia kaupunkiseuduilla.
Hyviä perusteita voidaan esittää myös kuntaliitoksia vastaan. Suurkunnassa päätöksenteko karkaa kauas ja hallinto paisuu. Hallintokäytännöt ovat saattaneet eriytyä toisistaan niin kauas, että virkakoneistojen lyöminen yhteen olisi hankalaa.
Emmekö voisi pyrkiä toteuttamaan kuntaliitosten hyödyt ilman niiden haittoja? Yhdistettäköön mikä pitää yhdistää ja hoidettakoon nykyisten kuntien – tai jopa niitä pienempien yksiköiden – toimesta se, mikä on järkevää hoitaa paikallisesti.
Yhteisesti hoidettavia asioita olisivat esimerkiksi verotus, elinkeinopolitiikka, yleiskaavoitus, pääosa sosiaali- ja terveystoimesta sekä toisen asteen koulutus, asuntopolitiikka ja joukkoliikenne. Paikallisesti voitaisiin järjestää esimerkiksi peruskoulut, päivähoito, detaljikaavoitus, lähivirkistysalueet ja kansalaistoiminnan tukeminen. Rahat lähitoimintaan tulisivat yhteisestä kassasta väkiluvun sekä joidenkin tarvetekijöiden perusteella.
Paljon on kiistelty siitä, tulisiko kaupunkiseuduilla jättää kuntajako ennalleen ja huolehtia yhteisistä asioita seutuhallinnossa vai tulisiko kunnat yhdistää ja perustaa kunnanosavaltuustoja huolehtimaan lähipalveluista. Ei ole mitään väliä sillä, kutsutaanko ylempää tasoa seutuhallinnoksi ja lähitasoa kunnaksi vai ylempää tasoa kunnaksi ja lähitasoa kunnanosaksi. Olennaista on, että molemmilla tasoilla on suorat vaalit, verot kerätään yhteiseen kassaan ja molemmilla tasoilla on itsenäinen talous. Kaupunkien kehittäminen ottaa paremman ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemman suunnan ja kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa lähipalveluihin jopa paranee!
Luulisi tällaisen ratkaisun sopivan myös oppositiolle.
Valtion ei tarvitse päättää, mennäänkö kuntaliitoksissa kaksitasoiseen malliin. Kunnat saavat itsehallintonsa puitteissa järjestää hallintonsa miten haluavat, kunnanosahallinto mukaan luettuna. Riittää, että kuntalaki mahdollistaa kunnanosavaltuustojen valitsemisen suorilla vaaleilla. Tällöin kuntajakoselvittäjillä on mahdollisuus ehdottaa vanhojen kuntien jatkamista pitäjinä tai miksi niitä kutsutaankin.
Haja-asutusalueilla esitetään kuntaliitoksia, koska monella kunnalla on vaikeuksia selvitä sosiaali- ja terveystoimen velvoitteista. Myös siellä vanhat kunnat voisivat jatkaa suurkuntien sisällä pitäjinä huolehtien suunnilleen niistä tehtävistä, joista ne nytkin selviävät omana toimintanaan.
Sosiaali- ja terveystoimen luontevin paikka olisi vastuukuntamallin mukaisesti maakunnan keskuskaupungin sisällä. Tämä on parempi vaihtoehto kuin perustaa erilliset itsenäiset sote-piirit vailla kunnollista talousvalvontaa. Näin tulkiten hallituksen päättämä sote-uudistus ei juuri poikkea THL:n asiantuntijoiden esittämästä, jossa palvelujen järjestäjiä on selvästi vähemmän kuin kuntia.
Arvoisa puhemies!
Eduskunnan tulee vastauksessaan korostaa sitä, että kuntauudistukseen tulee liittää mahdollisuus toimivaan lähidemokratiaan ja siihen, että osa kuntien tehtävistä voida paikallisesti niin haluttaessa jättää kunnanosahallinnon vastuulle mikä edellyttää mahdollisuutta kunnanosavaltuustojen valitsemiseen suorilla vaaleilla kunnallisvaalien yhteydessä.
Milloinkahan tulee se aika, jolloin Osmo Soininvaara analysoi oleellista eli sitä, miksi kunnat joutuvat kilpailemaan veronmaksajista. Toisena totean, millä logiikalla emäkunta jakaisi rahaa kunnanosille palveluiden järjestämiseen, jos näillä olisi itsenäisyys niiden palveluiden järjestämiseen, mutta ei rahaa.
> osa kuntien tehtävistä voida paikallisesti niin haluttaessa jättää kunnanosahallinnon vastuulle
Sanoisin mieluummin, että kunnat voivat halutessaan jättää osan tehtävistään valitsemiensa yhteistyöelinten vastuulle.
Parempi näin päin. Paikallisdemokratia säilyy.
Juho.
Mitä tapahtuu, jos yksi tai kaksi kuntaa haluaa siirtää palvelunsa himmeliin, mutta seudun isot kunnat eivät haluya. Ei kai senbtään PAKKOA osallistua epädemokraatisiin järjestyelyihin
Onko koko hallituksella sama linja tässä asiassa kuin Soininvaaralla? Jos näin on, niin ei mitään hätää.
Lohjahan saattaa kieltäytyä jatkamasta aiempaa sairaanhoitoyhteistyötä Siuntion kanssa nyt, kun Siuntio onkin jättäytymässä pois liitoshankkeesta. Ongelmia voi siis tulla, eikä Lohjaa tule pakottaa yhteistyöhön.
Normaalisti kilpailu toimii kuitenkin hyvin. Suuremmat kunnat ovat yleensä halukkaita ottamaan johtavan aseman suhteessa naapurikuntiinsa. Ne haluavat haalia pieniä kuntia omaan vaikutuspiirinsä. Yleensä on enemmänkin kilpailua siitä, kenen “satelliittikunnaksi” joku pikkukunta haluaa tulla.
Jos halukkaita ei kuitenkaan ole, palvelut voi tilata alalle viime aikoina tulleilta kaupallisilta toimijoilta. Ja jos tämä ei toimi, kunta voi järjestää palvelut itsekin (ainakin peruspalvelut). Keskusssairaalapalvelun mikä tahansa kunta saanee automaattisesti. Väliin voi olla pakko rakentaa joku aputaso, joka toteuttaa palvelut, joita kumpikaan noista tasoista ei halua itse toteuttaa. Jos halukkaita ei muuten löydy, turvaudutaan kaupallisiin palveluihin.
Mutta kuten sanottu, yleensä itsensä naapuriaan mahtavammiksi kokevat kunnat ovat hyvinkin halukkaita toimimaan isoveljenä.
Taidat vitsailla. Soininvaara saa puhua mitä haluaa kunhan äänestää isojen kokdem määräämää mallia. ->
Kaikenhoitava suurkunta malli, jonka katsovat pystyvän hoitavan päivä päivältä kasvavat sosiaalimenot, mutta hei mitä välii yksityiselle pääsee ja eläkkeellä ollaan Espanjassa joka tapauksessa, köyhät voivat kaivaa kuoppansa itse tai ajaa 200km lähimpään sairaalaan.
Helsinki on pääkaupunkiseudun kreikka. Sen sijaan että se keskittyisi järkiperäistämään tehotonta ja tuhlailevaa julkista sektoriaan se mielummin haluaa ratkaisuksi tulonsiirtoja asiansa paremmin hoitaneilta naapureilta.
Joskus kyllä alkaa vähän hirvittämään, kun pohtii mitä on sen tien päässä, jonka alkupäätä silataan retoriikaalla, joka vilisee termejä “eritymiskehitys”, “(epäreilu) kilpailu veronmaksajista”, “työpaikkojen anastus” jne. Kun tavoitteiksi vielä luetellaan mm. “sosiaalinen oikeudenmukaisuus”, niin mikä mahtaa olla puhujan unelmien ihanneyhteiskunta?
Näin kyynikkona ei tarvitse kovinkaan paljoa pinnistää mielikuvitustaan nähdäkseen puolen Uudenmaan kokoisen Suur-Helsingin valtakunnan, jossa ainoa sallittu asuntorakentamisen muoto on Keskussuunnittelukomitean standardimitoitettu betonikolossi raideliikenteen välittömässä läheisyydessä. “Sosiaalinen oikeudemukaisuus” ja tasa-arvo taataan asettamaalla porraskäytäväkohtaiset normistot vuokra- ja omistusasuntojen suhteista sekä maahanmuuttajien, alkoholistien ja mielenterveyskuntoutujien minimimääristä.
Koulupiiritkin voisi palauttaa takaisin kunniaan ja poistaa tarpeeton eriarvoisuutta aiheuttava oikeus hakea muualle kuin lähikouluun.
Tällä kyllä saataisiin Suur-Helsinki ja Suomi uuteen nousuun!
No, vähän liioteltua tämä tietysti on, mutta olisi kyllä ihan mukava kuulla mitä “yhdyskuntarakenteen tervehdyttäminen” oikeasti meinaisi tavallisen nettoveronmaksajan kohdalla. Tällä hetkellä vaikuttaa pahasti siltä, ettei helsinkiläisillä päättäjillä juuri löydy haluja hakea mahdollisia vikoja omalta tontiltaan vaan ratkaisuja haettaisiin etupäässä yksilöiden valinnanvapauksia kaventamalla. Tässä ilmapiirissä meitä espoolaisia on aika vaikea saada syttymään pk-seudun kuntaliitoksen taakse.
TimoTeetä kompaten, muun hallituksen kanta tähän kaksiportaisen paikallishallinnon ideaan ei käy ilmi kovin helposti oikein mistään. Harva ministeri bloggaa ja lehdet eivät tunnu kyselevän tai muuten kirjoittelevan tästä vaihtoehdosta mitään. Kukaan tavis ei ole kuullut tästä, koska valtamedia ei esittele asiaa. Sitten sanotaan että Ruotsissakin on niin ja niin monta kuntaa eikä puhuta maakäräjistä mitään. Miksi näin on? Vai enkö vain ole lukenut oikeista lähteistä?
Radiossa taannoin sentään Kiviniemeltä tuli laimeaa hyväksyntää tälle idealle Soininvaaran esittämänä, ja “kiperät” vastakysymykset tuntuivat tulevan enemmän (wannabe) oppositiojohtaja-Kiviniemeltä kuin varsinaisena kritiikkinä itse ideaa kohtaan.
Oikein hyvä ryhmäpuhe. Melkein kaikesta puheen alkupuolella voin olla samaa mieltä.
Ja myös puheen loppupuolella hahmoteltu malli voisi ehkä toimia suhteellisen tiiviisti asutetulla alueella yhteisen keskuskaupungin ympärillä, mutta kokonaisten maakuntien tasolla (Uudenmaan ulkopuolella) malli ei ole mielestäni riittävän joustava.
Itse pitäisin nimittäin parempana, että molemmilla tasoilla olisi oma veronkanto-oikeus. Eli tehtävät seutukunnan ja lähikunnan välillä olisi mahdollisimman selkeästi jaettu ja kummallakin olisi oikeus kerätä toimintamenonsa veroina (eli olisi seutukuntavero ja lähikuntavero). Muuten ei voi olla aidosti itsenäisiä lähikuntia, joita kuitenkin taatusti tarvitaan, ainakin Uudenmaan ulkopuolella. Itsenäisyyttä ei ole se, jos lähikunnan rahoitus määräytyy seutukunnan päättämänä tai vain kaavamaisesti väkiluvun ja ulkopuolelta määrättyjen tarvetekijöiden perusteella.
On myös tärkeää uudistuksen läpimenon kannalta, että maakunnissa muutkin kuntakeskukset kuin keskuskaupunki kokevat uudistuksen tasa-arvoisena. Jo pelkästään vaikutelma siitä, että muista kunnista tulee keskuskunnan “satelliittikuntia”, joiden paikalliseen kehittämiseen tarvittavat rahat ovat keskuskaupungin päätösten takana ja joilla ei ole aitoa taloudellista itsenäisyyttä, voi olla maakunnan tasapainoisen kehityksen kannalta tuhoisa. Esimerkiksi Lapissa ei voida ajatella, että Utsjoki olisi Rovaniemen “kunnanosa” Osmon esittämässä mielessä, vaikka onkin luonnollista, että Lapissa on vain yksi keskussairaala.
Lopuksi, epäilen suuresti, että toimiiko käytännössä ajatus, että “valtion ei tarvitse päättää, mennäänkö kuntaliitoksissa kaksitasoiseen malliin”. Luuletko Osmo oikeasti, että esimerkiksi kaikki nykyisen Lapin sairaanhoitopiirin kunnat löytäisivät oma-aloitteisesti yhteisymmärryksen sote-alueesta hahmottelemasi mallin pohjalta, jos kaikilta muilta kunnilta paitsi Rovaniemeltä viedään verotusoikeus pois. Ei se kaivos tai vaikkapa tuulivoimala Utsjoella paikallisia paljon hyödytä, jos kaikki verohyödyt menevät satojen kilometrien päähän Rovaniemelle. Haitat toki jäävät paikallisille.
Vain noilla kaupunkiseuduilla veronkanto-oikeudella on ylipäänsä mitään merkitystä. Muualla kunnat ovat verotulojen tasauksen piirissä. Ne saavat aivan veropohjastaan riippumatta yhteisestä kassasta noin 3000 euroa hengeltä.
Jos terveydenhuolto annetaan maakunnalle, se maakunnan keskuskaupunki siitän päättää, koska suurin osa asukkaista asuu siellä.
Vielä lisäyksenä edelliseen kommenttiini, että itse tosiaan kannatan Ruotsin mallia tai siitä paranneltua versiota. Ruotsissa tehtäväjako seutukunnan (landsting) ja lähikunnan (kommun) välillä ei välttämättä ole kaikkien yksityiskohtien osalta optimaalinen, mutta periaate mallissa on hyvä ja se soveltuisi mielestäni Suomeenkin melkeinpä sellaisenaan. Ruotsissa molemmilla tasoilla on siis suorat vaalit, verotusoikeus ja itsenäinen talous. Ja hyvin toimii.
Ei riitä, etä Nukkumatti ja minä varauksin kannatamme maakuntamallia, jos muut eivät sitä kannata. Toistaiseksi on esitetty vain terveydenhuollon siirtämistä maakunnille, jolloin olisimme kovin kaukana Ruotsin mallista.
Osmo, minun mielestäni esittämässäsi mallissa onkin vaarana nimenomaan se, että keskuskaupunki lopulta päättää myös kaikista muista asioista kuin terveydenhoidosta. Lähikunnalle mahdollisesti osoitettavista tehtävistä huolimatta sen itsenäisyys näissä sille kuuluvissakin asioissa on lähinnä kosmeettinen (tai ainakin rajattu), jos ei ole aitoa itsenäisyyttä vaikuttaa tuloihin.
Osmo, vielä yksi kommentti tuohon mainitsemaasi verotulojen tasausasiaan. Mielestäni seutu- ja paikallishallintoa ei voi rakentaa vain sen mukaan, että millaiset nämä verotulojen tasausjärjestelmät ja valtionosuusjärjestelmät juuri nyt ovat. Ne voivat aina muuttua ja säännöt ovat ulkopuolisten määräämät, eli verotulojen tasaus määräytyy kuitenkin aina lähikunnan ulkopuolelta. Jotta paikallinen hallintojärjestelmä on hyvä ja sellainen, joka saa kaikkien alueiden ja maakuntien vahvuudet esiin, niin sen täytyy olla myös periaatteellisesti johdonmukainen. Paikallisissa asioissa paikallisen päätöksenteon itsenäisyyden täytyy olla aitoa. Voitko ajatella asiaa toiselta kantilta: Mitä haittaa olisi Ruotsin mallin mukaisessa kahden tason verotuksessa?
Pääkaupunkiseudulla tarvitaan metropolihallintoa.
Lapissa ja muilla harvaan asutuilla alueilla ei tarvita — eikä niitä mikään sen tyyppinen ratkaisu auta, eivät myöskään kuntaliitokset, ne jäävät ikuisiksi ajoiksi valtion avun varaan.
No, noilla alueilla asuu niin vähän ihmisiä, että kokonaisuuden kannalta sillä ei ole merkitystä — paitsi Kepun kannatukseen.
Salon kaupunki on minun kotikuntani naapurina. Salossa oli ennen 1.1.2009 Särkisalon itsenäinen ja velaton kunta, jossa oli noin 900 asukasta. Särkisalo liitty Saloon 1.1.2009.
Särkisalossa oli vanhainkoti ja sen läheisyydessä myös vanhusten palvelutalo, jonka asukkaat kävivät vanhainkodissa aterioimassa. Yksinkertainen ja varmaankin aika tehokas ratkaisu.
Salolaiset päättäjät kävivät paikkoja katsomassa ja totesivat että vanhainkoti on hyvässä kunnossa eikä korjauksia tarvita. Lupasivat että toiminta saa jatkaa.
Sittemmin ovat Salolaiset päättäjät päättäneet lakkauttaa vanhainkodin Särkisalossa ja siirtää sen asukkaat Perniöön.
Kun lehti kysyi Salon kaupungin vanhustenhuollosta vastaavalta virkamieheltä miten lakkautuksen jälkeen järjestetään viereisen palvelutalon asukkaiden ateriointi, se kun loppuu vanhanhainkodin lakkauttamisen myötä, virkamies vastasi ettei asia kuulu hänelle!!
Olemassa oleva Särkisalon pikku kunta olisi estänyt tämänkin ongelman syntymistä.
Nyt monet Särkisalolaiset entiset päättäjät ovat ilmoittaneet että jos he olisivat tienneet mitä tuleman pitää, he olisivat äänestäneet liitosta vastaan, eikä sen puolesta.
Mutta juuri tämä veronkanto-oikeus on se positiivinen takaisinkytkentä, joka rikastuttaa rikkaat ja köyhdyttää köyhät alueet. Mitä pienituloisempaa porukkaa alueella on, sitä korkeampi veroprosentti siellä pitää olla. Mitä korkeampi veroprosentti on, sitä vähemmän hyvätuloisia kiinnostaa muuttaa alueelle.
Ääritapauksessa kuntien pilkkominen voisi mennä siihen, että yksi perhe on kunta. Tämä sopisi hyvätuloisille ja palveluita tarvitsemattomille vallan loistavasti, pienituloisille tai palveluita paljon tarvitseville todella huonosti.
Pakollisen verottamisen perusidea on se, että tuloja tasataan. On jotenkin teennäistä vetää niitä tasausrajoja kuntien väliin ainakin yhtenäisen asutuksen alueella. Ja ehkä muuallakin, kun kuitenkin kuntien tulotaso riippuu lähinnä valtiontasausjärjestelmästä.
Entäpä jos irrotettaisiin kunnan tulot ja verot toisistaan? Valtio kerää kaikki verot ja jakaa tasausjärjestelmän mukaisesti tulot kunnille (ja vaikka alikunnille).
Asia voidaan tehdä vielä numeroa pidemmälle. Tehdään verotusjärjestelmä kunnanosakohtaiseksi (kaupunginosa, vanha pikkukunta). Mitä pienemmät verotettavat tulot alueen asukeilla on, sitä alemmaksi veroprosentti menee. Saman voi tehdä sitten vielä vaikkapa kiinteistöverolle.
On jotenkin outoa ajatella, että nykyinen kunnan kokoinen verotusyksikkö olisi optimaalinen. Jostain syystä kuitenkin erityisesti nykyjärjestelmän voittajat pitävät juuri nykyistä systeemiä hyvänä.
Suom. huom.
“positiivinen takaisinkytkentä”
Ei mitään “positiivista” vaan itseään ruokkiva noidankehä
Eikös Särkisalon velattomuus perustunut tyystin siihen lottovoittoon, että Nokian suuruuden vuosina yksi Nokian johtoryhmän jäsen asui Särkisalossa ja toi optioineen massiiviset verotulot kunnan kassaan? Näin muistelen aikoinaan lukeneeni.
Hyvä korjaus, anteeksi insinööri-ilmaus. Positiivinen takaisinkytkentä on muutoksia vahvistava ilmiö (epästabiiliutta ruokkiva), negatiivinen takaisinkytkentä taas muutoksia vaimentava. Tässä tapauksessa positiivisessa on tietysti yhtä vähän hyvää kuin positiivisissa dopingtestituloksissa.
Kaksiportainen malli kuulostaa periaatteessa hyvältä, mutta eikö se lisäisi byrokratiaa aika massiivisesti ?
Näyn jo sieluni silmin yhdet lisävaalit, paikallishallinnon joka neuvottelee kunnanhallituksen kanssa joka puolestaan neuvottelee.…
Viherinssille pari kommenttia. Ensinnäkin tässä Ruotsin mallin mukaisessa paikallishallintojärjestelyssä oleellista on, että nimenomaan isomman seutukunnan kontolla on raskaimmat tehtävät (sosiaali- ja terveystoimi) ja laajempaa väestöpohjaa tai kokonaisnäkemystä vaativat tehtävät (ammattikoulutus, seutukaava, yms.). Verokilpailun tuhoisuutta ja erityisesti pyrkimystä hylkiä paljon palveluja tarvitsevaa väestöä tämä vähentää huomattavasti. Myöskin ongelmat yhdyskuntarakenteen eheyden osalta poistuisivat. Ja pitää myös muistaa, että kilpailun ja valinnan vapaus tavoissa hoitaa ja rahoittaa paikallisia asioita on myös hyväksi kohtuullisessa määrin. Sosialismi ei toiminut Neuvostoliitossakaan, vaikka periaatteessa voi kyllä kuulostaa hyvältä.
Viherinssi voisi myös miettiä, että miksi Norjassa valtion kontolle siirretty terveydenhoito ei ollut onnistunut kokemus, mutta Ruotsin kaksitasoinen alueellinen palvelujen rahoitus- ja järjestämismalli toimii hyvin. Norjalla voi olla epäonnistuneisiin kokeiluihin varaa, mutta meillä sitä on huomattavasti vähemmän.
Lopuksi haluan myös todeta, että mielestäni Osmon ja myös muun muassa Viherinssin kommenteissa näkyy ensisijassa pääkaupunkiseudun näkökulma, kun taas tehtävänä on luoda koko maalle sopiva hallintomalli. Pääkaupunkiseutu on vain yksi osa maata, joskin tärkeä sellainen.
Jouko Ollilalle kommentti: Asian ydin ei ole se, että mistä Särkisalon vauraus johtui, vaan se, että liiallinen hallinnon keskittäminen on usein haitallista, ja voi johtaa epätehokkaaseen ja epätarkoituksenmukaiseen toimintaan. Osmokin on tämän todennut ja tästä on lukuisia esimerkkejä meiltä ja muualta. Vertaus ei ole ehkä reilu, mutta siitä huolimatta, pidä mielessä Neuvostoliitto.
Osmo, on todella mukava kuulla, jos Ruotsin malli vaikuttaa sinusta hyvältä, edes varauksin.
Ei tietenkään riitä se, että jos malli on harkinnan arvoinen vain meidän kahden mielestä. Minusta ei pitäisi olla kuitenkaan noin kyyninen ja pessimistinen. Luulen, että mallille voisi löytyä paljon kannatusta muualtakin, jos sitä tuotaisiin enemmän esille, ja selvitettäisiin seikkaperäisemmin. Tässä ei sentään tarvi vakuuttaa ketään mistään aivan uudesta keksinnöstä, kun malli on ollut pitkään käytössä länsinaapurissa, joka kuitenkin oloiltaan muistuttaa Suomea kaikista maailman maista eniten.
Täytyy kuitenkin sanoa, että minua ihmetyttää suomalainen julkishallinnon strategioiden ja päätösten virkamiesvalmistelun taso, samoin kuin journalismin taso. Tähän kuntauudistukseenkin on käytetty lehdistössä lukemattomia palstamillimetrejä, mutta pintaa syvemmälle ei ole kyllä päästy. Tässä olisikin juttuvinkki, vaikkapa Hesarille: Vertailu Ruotsin ja ehkä muidenkin maiden paikallisista palvelujen järjestämisen ja rahoittamisen malleista, ja niiden soveltuvuudesta Suomeen.
Onko Ruotsi hyvä malli segregaation vähentämisestä? Ison verotustaakan siirtäminen laajemmalle alueelle on siellä ollut toimiva ajatus, mutta empiirinen evidenssi kaupunkialueiden yhdyskuntarakenteesta ei ole kovin vakuuttavaa. Vertailukelpoisuus Suomeen on tietysti jo väestörakenteellisista syistä lähellä nollaa, mutta ainakaan tuo Ruotsin malli ei ole ihmelääke segregaatio-ongelmiin.
Sosialismi ei varsinaisesti kuulu minunkaan suosikkeihini. Ominaispiirre julkisissa palveluissa ja niiden rahoittamisessa on se, että ne ovat juuri se osa yhteiskunnan toimintaa, jonka olemme demokratian puitteissa sopineet yhdessä ja markkinatalouden ulkopuolella hoidettavaksi.
Kuntien välinen kilpailu tehokkaimpien hallintomallien löytämiseksi on kaunis ajatus. Jos kaksi kuntaa lähtee samoista lähtökohdista, niin silloin on ihan oikein, että paremmin asiansa hoitava saa enemmän rahaa käyttöönsä.
Paitsi että… Onko? Kärsijöinähän ovat kuntalaiset, eivät päättäjät. Silloin eri alueiden ihmiset laitetaan eri kategorioihin sen mukaan, minkälainen herraonni on käynyt.
Kunnan hallintoa pitää kyllä kannustaa tehokkaaseen toimintaan ja mielellään palkitakin siitä. Palkkiojärjestelmissä on kuitenkin aina muistettava se, että palkkion pitää tulla asiasta, johon palkittava voi vaikuttaa itse.
Asiaa voisi tietysti ajatella niinkin, että pienempi alue (kunta, kaupunginosa, kylä) voisi kerätä pari veroprosentillista itselleen ei-pakollisiin asioihin. Niillä voisi vaikka hoitaa puistoalueita ja lakaista katuja. Tällöin ihmiset voisivat valita hiukan kalliimman mutta siistimmän ja halvemman mutta vähemmän esteettisen kunnan väliltä.
Mutta kun ei tämäkään toimi. Nimittäin hyvätuloisella alueella yhdellä veroprosentilla saa puistot muistuttamaan Versailles’n puutarhaa. Huonommin toimeentulevallla alueella saadaan kadut vähän paremmin lakaistua. Silloin hyvätuloinen saa veroprosentilleen paremmin katetta sieltä, missä on muitakin hyvätuloisia.
Tämänkin saa fiksattua, mutta silloin pitää jälleen luopua nykyisestä verotusrakenteesta. Ratkaisu on se, että kunta saa näihin ei-välttämättömiin menoihin säätää haluamansa veroprosentin, joka otetaan kansalaisilta. Kunta saa kuitenkin ko. menojen kattamiseen rahoituksen, joka on ko. veroprosentti kerrottuna koko valtakunnan kansalaisten keskituloilla.
Perusasia on se, että jos segregaatiota pidetään ongelmana, kuntien käytettävissä oleva raha ei saa ainakaan kasvaa, jos alueelle muuttaa hyvätuloisia, tai pienentyä, jos alueen keskitulot pienenevät.
Rahoitus ja rahojen käyttäminen ovat kaksi eri asiaa. Yhden monoliittisen toimijan tuottamana palveluista häviää kaikki kilpailuun vähänkin vivahtava, ja järjestelmä on melkeinpä tuomittu kuolemaan byrokratian alle. Lähidemokratiakin häviää matkalla aika näppärästi.
Minun teesini on se, että tuloihin sidonnainen kunnan saama verotuotto on huono ajatus, koska se sisältää segregaation siemenen. Ja jo nyt tilanne on se, etteivät kunnat kuitenkaan oikeasti sillä elä, vaan koko homman määrää valtionosuuksien tasausjärjestelmä. En ole propagoimassa sen puolesta, että valtio tuottaisi kaikille lähipalvelut.
Edelleen: Minusta hallintomalli on kokonaan toinen asia. Lähidemokratian kannalta on huonoa, jos hallinto on aivan toisessa ympäristössä. Rovaniemellä ei välttämättä ymmärretä Nuorgamin problematiikkaa, eikä Kauniaisten kaupungintalolla ole välttämättä suurta ymmärtämystä Meri-Rastilan puistoalueista.
Ei välttämättä löydy sellaista yhtä hallintomallia, joka sopisi sekä tiheille kaupunkiseuduille että haja-asutukseen. Nyt kuitenkin hallintomallin sijasta aika paljon tunnutaan tappelevan rahasta ja vallasta uskaltamatta ajatella perusongelmaa rahoituksessa.
Viherinssi, luulen, että olemme kuitenkin loppujen lopuksi tästä asiasta aika paljolti samaa mieltä, ja näkemyseromme ovat enemmän yksityiskohtiin liittyviä.
Pari kommenttia kuitenkin.
Koska hallinto viime kädessä vaikuttaa kaikkeen, niin minusta on oleellista, että alueellinen hallintomalli (pohjautuen esim. seutukuntiin ja lähikuntiin) ratkaistaan yhdessä palveluiden järjestämisen ja rahoittamisen päälinjojen kanssa. Minusta kaksitasoinen malli Ruotsin mallia mukaillen on sopiva yleismalli koko Suomeen, mutta siihen voisi jättää joustavuutta paikallisiin olosuhteisiin siten, että tehtäväjakoa ei lyödä täysin lukkoon. Näkisin, että esim. terveydenhoito ja aluesuunnittelu pitää aina olla isomman seutukunnan vastuulla, mutta joissain muissa kysymyksissä lähikunnan ja seutukunnan väliseen työnjakoon voisi jättää paikallisen sopimisen mahdollisuuden.
Pyrkimyksesi hahmotella täysin tasa-arvoista rahoitusmallia kaikkiin paikallisiinkin asioihin tavoittelee mielestäni hiukkasen epärealistista ihannetta, joka ei ole varsinaisesti tarpeen. Ei kannata korjata sellaista, joka ei ole rikki. Onhan nytkin niin, että Helsingissä saadaan paljon hienommat puistot, kirjastot, teatterit ja muut pienemmällä veroprosentilla kuin Utsjoella, mutta näin saa minun mielestäni ollakin. Silti en toki pane henkilökohtaisesti pahakseni, jos pääkaupunkiseutu haluaa tasata kunnallisverotuloja maan sisällä nykyistäkin enemmän ;).
Lopuksi, on totta, että Ruotsissa on pahempia segregaatio-ongelmia kuin meillä. Nähdäkseni pääsyy näihin ei ole kuitenkaan hallintomallin huonommuus suomalaiseen verrattuna vaan se, että esim. maahanmuuttajia on sinne tullut huomattavasti enemmän. Hyvä huomio on toki, että Ruotsinkaan malli ei ole ongelmien syntyä kyennyt estämään. Mutta totesinkin, että mielestäni Ruotsin kaksitasoisen mallin tehtäväjako ei ole kaikilta osin aivan optimaalinen ja Suomessa kannattaisi pyrkiä vielä parantamaan mallin yksityiskohtia. Lisäksi Ruotsissa myös kolmannella tasolla eli valtiolla on keinoja puuttua kohdennetusti haitallisiksi katsomiinsa paikallisiin ongelmiin, mutta näitä ei ole siellä riittävän varhain ymmärretty käyttää. Näkisin kuitenkin, että ehkä Malmön aluetta lukuunottamatta Ruotsin kaupunkiseutujen ja maakuntakeskusten kehitys on ollut varsin myönteistä ja lähes kaikilta osin parempaa kuin Suomessa.
Nukkumatti, Viherinssi, Osmo:
Mielestäni nyt Vihreiden ryhmäpuheessa esitetty kuntamalli on hyvä. Nukkumatin esittämä idea siitä, että kukin hallinnon taso keräisi itse veronsa, kuulostaa periaatteessa loogiselta, mutta näen siinä Viherinssin osoittamat eriarvoisuuden ongelmat.
Jos halutaan, että ryhmäpuheenvuorossa esitetty alemman tason hallintoelin (kutsuttakoon sitä tässä pitäjäksi) kerää järjestämiinsä palveluihin itse verot ja näin joutuu harjoittamaan myös menovastuuta, sekä toivotaan että näiden paikallisyhteisöjen eli pitäjien välillä olisi positiivista kilpailua Nukkumatin esittämällä tavalla, ilman Viherinssin ja Osmon pelkäämää ihmisten eriarvoistamista, voisiko pakollisen ja vapaaehtoisen veroprosentin yhdistäminen toimia?
Mallissa kerättäisiin vanhaan tapaan valtionveroa, sekä nyt esitettyjen suurkuntien (esim. metropoli, Oulun, Turun, Tampereen, Porvoon, Joensuun seudut yms.) valtuustoissa päätetyn tasoista kunnallisveroa. Lisäksi olisi pitäjänvero, jossa olisi pakollinen osa joka olisi sama joko koko kunnan tai koko valtion tasolla ja jolla turvattaisiin peruskoulut yms. palvelut joita ryhmiksessä yllä esitetty. Jakoperusteet olisivat Osmon esittämät väestöpohja ja erityistarpeet (lue: köyhempien alueiden kouluille lisärahaa).
Tämän päälle jokainen pitäjä, esimerkiksi uuteen Porvooseen liitettävä Askola tai metropolin Espoo tai Kauniainen voisi kerätä lisäveroa. Tällaisesta verosta voisi vaaleilla valittu pitäjänkokous, tai pienemmissä pitäjissä jopa suora netin kautta järjestetty pitäjänäänestys sitten päättää. Tällöin pitäjä voisi järjestää lisäpalveluita, kuten supersiistit puistot, uusimmat laitteet lähikouluun, lisää kirjoja kirjastoon yms. Palveluilla voisi kilpailla, mutta paikalliset verotkin nousisivat.
Tämä vähentäisi huolta, että pienimmistä pitäjistä vietäisiin kaikki palvelut tai että uusi laki keskittäisi kaikki ihmiset keskuksiin. Universaalit palvelut, joita nyk. kunnat eivät pysty oikein hyvin järjestämään eli sosiaali- ja terveystoimi, järjestettäisiin tarpeeksi isolla väestöpohjalla, ja lähipalveluihin saisi rahaa kaikkialla samojen periaatteiden mukaan. Jos siitä huolimatta jokin haja-asutusalueen kunta haluaisi vielä paremmat palvelut kuten lisätunteja terveyskeskuspäivystykseen, paremmin varustellun koulun tai siistimmät puistot, asukkaat voisivat pitäjässään suostua vapaaehtoisesti muuta maata korkeampiin veroihin.
Tämä oli hyvä kirjoitus. Pitäisi tuonne mediaankin saada hieman oikeaa sisältöä tästä kuntauudistuksesta. Nyt lehdet pullistelevat kauhukuvia pelkistä karttaharjoituksista, vaikka kysymyksessä pitäisi olla kuntaUUDISTUS eikä mekaaninen kuntien yhdistäminen. Ja siitähän ei ole kysymys — eihän?
Samalla pitäisi ottaa esiin maaseudun ja taajamien erilaisuus. Miksi maaseutu kuuluu taajaman hallinnon piiriin?
Jos lukuintoa riittää, niin Soininvaara ei ole yksin ja moni jakaa hänen ajatuksensa.
Antti Mykkäsen toimittama Kuntakirja — uudisajatuksia
http://www.kaks.fi/sites/default/files/Polemia_81_net.pdf
Uskokaa pois, ovat ne persutkin joissain asioissa oikeassa, sillä kaikki päälehdet ja mediat toitottaa KOKDEM:in riemusanomaa. KOKDEM:in olisi aika siirtyä sadaksi vuodeksi oppositioon järkiintymään.
Vielä kommenttia liittyen siihen, kun tässä vihjattiin, että Ruotsissa on pahempia segregaatio-ongelmia kuin Suomessa. Tietyiltä osin näin saattaa olla maahanmuuttajien kohdalla, mutta heidänkin kohdallaan vain osin. Pitää kuitenkin muistaa suhteuttaa asiat oikein ja nähdä ennen kaikkea kokonaiskuva.
Ensinnäkin vaikuttaa mielestäni siltä, että muutama ongelmalähiö 9,5 miljoonan asukkaan maassa on saanut suomalaisessa mediassa merkitystään suuremman huomion ja sivuuttanut ihmisten mielikuvissa länsinaapurista tulevat myönteiset uutiset.
Toiseksi, kuten sanottua, on varsin todennäköistä, että näiden ongelmalähiöiden syntymisen syy on muualla kuin aluehallinnon ja palveluiden tuottamismallin huonommuudessa Suomeen verrattuna.
Kolmanneksi, kuntauudistuksen keskeisin asia Suomessa on kuitenkin palveluiden laatu ja saatavuus ja niiden tuottamisen kustannustehokkuus. Maahanmuuttoon liittyvät ongelmat koskevat lähinnä pääkaupunkiseutua ja kuntarakenneuudistus ei ole ainoa keino, joilla ongelmaa voisi (ja pitäisi) ratkoa.
Neljänneksi, pitäisin mahdollisena, että Suomessa kantaväestön osalta segregaatio-ongelmat ovat suurempia kuin Ruotsissa. Eli Suomessa syntyperältään suomalaisten joukossa eriarvoisuus on suurempaa ja nopeammin kasvavaa kuin Ruotsissa syntyperältään ruotsalaisten kohdalla. Maahanmuuttajaryhmiin liittyviä ongelmia, kuten syrjäytymistä ja työttömyyttä, on molemmissa maissa.
Sitten lopuksi joitain lukuja. Pahimmat tai ainakin kuuluisimmat maahanmuuttoon liittyvästä eriytymiskehityksestä kertovat ongelmat Ruotsissa lienevät Malmön seudulla Skånessa. Osa ongelmista on tosin luonteeltaan enemmän järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyviä kuin sinänsä maahanmuuttoon. Kuitenkin, kokonaisuutena katsoen, tälläkin alueella menee varsin hyvin ja monien tunnuslukujen valossa paremmin kuin suuressa osassa Suomea. Skånen alueen nykyväestöstä noin kuudesosa on syntynyt Ruotsin ulkopuolella ja alueen työttömyysprosentti on yksi korkeimmista Ruotsin läänien joukossa, mutta siltikin vain 8,8% vuonna 2011. Suomessa peräti kahdeksassa maakunnassa työttömyysaste oli suurempi kuin 9% ja seitsemässä maakunnassa se oli suurempi kuin yhdessäkään Ruotsin läänissä. Koko maan osalta työttömyysaste vuonna 2011 oli 7,8% Suomessa ja Ruotsissa 7,5%. Työttömyysasteen osalta Suomessa alueiden väliset erot näyttäisivät olevan selvästi suurempia kuin Ruotsissa. Itse pidän mahdollisena, että tällä voi olla jotain tekemistä maakuntahallinnon kanssa…
(Lähteet:
— http://www.stat.fi/til/tyti/2011/13/tyti_2011_13_2012-03–09_tau_039_fi.html
— http://www.ekonomifakta.se/sv/Fakta/Regional-statistik/Alla-lan/Skane-lan/?var=8393
— http://www.skane.se/Skanes-utveckling/Samhallsanalys/Rapporter-och-publikationer-A‑O/Hur-har-det-gatt-i-Skane1/
)
Oden argumenttien perusteella koko maailma pitäisi yhdistää yhdeksi kaupungiksi. Tietysti on vasta-argumenttejakin, kuten kuntien välisen kilpailun edut, eikä ole selvää, missä kohdin on optimi.
Verokilpailullakin on etunsa, jos muuten populismi nostaa vähitellen verotuksen epäoptimaalisen korkeaksi. Kuntien välisessä kilpailussa on paljon muutakin kuin verokilpailu.
Tärkeä puheenvuoro Vihreiltä. Arvostan myös sitä, että työnjakoa seudun ja lähialueen asioille pohdiskeltiin, tästä se viisaus lähtee.
Mutta oikeastihan pitää säätää erikseen kuntarakennelaki muulle Suomelle ja suurkaupunkilaki Helsingin seudulle! Perusteet rakenneuudistukselle ovat alueilla erilaiset, kuten tuo tilasto-osuuskin kertoo.
Kaksiportaiseen hallintoon voi olla pakko mennä, vaikka naapurissa se tuottaa 30% kalliimman julkisen hallinnon, ja tätä ongelmaa taas ratkotaan hyviä julkisia palveluja ulkoistamalla ja joudutaan uusiin ongelmiin. Ajatus että verotusoikeus olisi vain suuremmalla alueella on parannus Ruotsin malliin.
Vaalilakia pitää muuttaa. Seutukunnan asukkaiden pitää saada äänestää samassa vaalipiirissä valtiollisissa vaaleissa. Ja kansanedustaja tai valtioneuvoston jäsen ei saa olla vaalikelpoinen paikallishallinnon vaaleissa.
Valtionosuuksien tasausjärjestelmä pitää purkaa kuntarakenneuudistuksen myötä. Valtio tukekoon alueita itse keräämillään tuloilla, ei toisten taskusta näpistämällä.
Kalle K., voitko perustella väitteesi, että länsinaapurissa on 30% kalliimpi julkinen hallinto?
Jos näin olisi, niin ihmetyttää kyllä, että kuinka heillä siitä huolimatta on joka vuosi ylijäämäinen valtionbudjetti. Veroaste Ruotsissa on toki hiukkasen korkeampi kuin Suomessa, mutta vain hiukan. Ja korkeammasta verotuksesta huolimatta heillä on edelleen selkeästi ylijäämäinen vaihtotase, toisin kuin Suomessa. Myös kuntien taloustilanne on siellä käsittääkseni parempi kuin Suomessa.
( Tilanne Ruotsin kuntien taloudessa oli tosi hyvä ennen taantumaa http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/avoinarkisto/index.jsp?xid=1893747&date=2006/05/09
ja taantumastakin kerrotaan selvityn hyvin
http://www.hallinto-lehti.fi/index.php?mid=2&pid=32&aid=2257 .)
Toiseksi, toisin kuin Suomen valtion taannoisessa tuottavuusohjelmassa ajateltiin, niin ainoa oleellinen asia ei ole julkisen hallinnon suorien kulujen suuruus. Tärkeää on myös, että kuinka se hallinto toimii. Huonosta hallinnosta kärsivät nimittäin kaikki.
Ottamatta sen enempää kantaa itse lukuihin, eiköhän syy Ruotsin ylijäämäiseen budjettiin ole nimenomaan se vaihtotaseen ylijäämä ja korkeampi verotus?
Niinpä, Jussiu, ehkä olet oikeilla jäljillä. Toisinaan tosin kuulee myös väitettävän, ilmeisesti ideologisin perustein, että suuri julkinen sektori ja korkea verotus olisivat tuhoisia kilpailukyvylle ja vientiteollisuudelle. Ruotsin hyvä menestys vuodesta toiseen kertoo mielestäni aivan päinvastaista. Voidaanko siis päätellä, että oleellista onkin nimenomaan se, kuinka viisaasti tämä julkinen sektori toimii? Onko parhaassa tapauksessa suuri ja hyvin toimiva julkinen sektori päin vastoin tasapainottava ja kehitystä edistävä asia?
Tilastoja julkisista menoista ja veroasteesta eri maissa:
— http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_valtiontalous.html
— http://www.stat.fi/tup/tietoaika/ta_12_02_julkinenala.html
(jälkimmäisessä luvut ovat melko vanhaa tietoa)
Osmo, sunnuntaisessa Hesarissa oli hyvä mielipidekirjoitus Antti Mykkäseltä kunta- ja palvelurakenneuudistukseen liittyen. Myös hänen argumenttinsa tukevat Ruotsin mallin mukaista laajoihin noin maakunnan kokoisiin seutukuntiin pohjautuvaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä.