Kertovatko perhesurmat liian kovasta menestymisen kulttuurista?

20.4.2012 · Aihe _ · 68 Kommenttia 

Vastaukseni HS-raadin kysymykseen

3) En osaa sanoa

Viimeaikaiset perhesurmat ovat järkyttäviä ja määrän kasvu on hälyttävää, mutta niitä on kuitenkin aivan liian vähän, jotta niistä voisi päätellä mitään kansakunnan tilasta. Helsingissä tapahtuneissa kahdessa surmassa näyttää olevan kyse aivan eri asioista. Läheltä piti –tapauksia on paljon enemmän, joten syiden tutkijoiden kannattaisi keskittyä niihin. Tätäkin enemmän ainoistoa on saatavissa alkavista työkyvyttömyyseläkkeistä ja niiden taustoista. Mielenterveyslääkityksen määrä on kovasti kasvanut joko lääkkeiden parantumisen, niiden lisääntyneen markkinoinnin tai sairauksien yleistymisen takia. Tiedon murusista voi päätellä, että henkistä työtä tekevät, erityisesti it-alalla, näyttävät olevan varsin kovilla.

Vaurastumisellamme on kova hinta.

Kattavaan arvonlisäveroon

18.4.2012 · Aihe Eduskuntatyö, Talouspolitiikka · 49 Kommenttia 

Olen tullut pikkuhiljaa sille kannalle, että arvonlisävero tulisi kehittää kaiken kulutuksen kattavaksi veroksi. Erilaisilla verokannoilla ja arvonlisäverottomuudella ollaan tukevinaan hyviä asioita, mutta tuki valuu pahasti ohi kohteen. Jos halutaan tukea hyviä asioita, kannattaa tukea niitä suoraan. Köyhiä tuetaan parhaiten tuloveron ja tulonsiirtojen puolella, ei arvailemalla, mihinkä köyhä rahansa käyttää. En ymmärrä, miksi virvoitusjuomia ja makeisia nyt esimerkiksi pitää tukea alemmalla arvonlisäverolla. Lue lisää

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista 17.4. 2012

16.4.2012 · Aihe Kaupunkisuunnittelu · 58 Kommenttia 

En pääse kokoukseen eduskuntakiireitteni vuoksi, joten paikalla on varajäseneni Mikko Särelä. Siksi tämä raportti on vähän kursorinen.

Kalasataman keskus ja sen liikennesuunnitelma

Asia pantiin viimeksi pöydälle, koska vasemmistoliiton tuoli oli tyhjä ja asia oli merkittävä. Jättimäinen suunnitelma, joka mullistaa alueen täysin. Huomatkaa 140 M€ maksava tunneli, jonka rakennusoikeuden lisäys tekee kannattavaksi.


Lue lisää

Kun miljardi kiinalaista hyppää

15.4.2012 · Aihe _ · 61 Kommenttia 

Joskus vuosikymmeniä sitten Suomessa spekuloitiin sillä, että jos kiinalaiset hyppisivät kaikki yhtä aikaa tietyllä taajuudella, he voisivat synnyttää resonanssin maan kuoreen ja aikaansaada tuhoisia maanjäristyksiä toisella puolella maapalloa. Luulin, että brittiläisen ympäristötoimittaja Jonathan Wattsin Kiinan ympäristöongelmia koskevan kirja nimi viittaisi tähän, mutta Britanniassa kaupunkilegenda väittikin, että kiinalaiset saisivat samanaikaiselle hypyllään sysätyksi maapallon raiteiltaan niin kuin veneestä laiturille hyppäävä potkaisee venettä poispäin laiturista. Geologian taitoni ei riitä kumoamaan tätä meidän legendaamme, mutta brittiversio on mekaniikan lakien vastainen.

Kirjan alaotsikko on ”Kiina pelastaa ihmiskunnan tai tuhoaa sen”.  Tästä tulin vakuuttuneeksi. Lue lisää

Pitäisikö Syyrian tilanteeseen puuttua sotilaallisesti?

13.4.2012 · Aihe _ · 55 Kommenttia 

Vastaukseni HS-Raadin kysymykseen, pitäisikö Syyriaan tehdä sotilaallinen väliintulo siviilienpelastamiseksi?

!) Kyllä

Humanitaarinen interventio Syyriaan olisi perusteltu. Ei ole oikein katsoa vierestä, kun valtiovalta, joka on menettänyt oikeutuksensa kansan silmissä, tappaa säälimättä omia kansalaisiaan. Tältä kannalta katsoen vastaukseni olisi empimättä kyllä.

Eri asia kokonaan on, olisiko se sotilaallisesti toteutettavissa ilman massiivista verenvuodatusta. Kaikki mikä on oikeutettua, ei ole järkevää. YK:n tapa tehdä päätöksiä tällaisissa asioissa on valitettavan tehoton. Täytyy toivoa, että Venäjä tarkistaa kantaansa Syyrian nykyhallintoon.

Perustulo ei ole huuhaata

12.4.2012 · Aihe _ · 139 Kommenttia 

Viimeaikainen keskustelu perustulosta on vienyt asiaa mielestäni vähän hakoteille – tai ainakin kovin kauas siitä, mitä minä perustulolla tarkoitan.
Nykyiseen sosiaaliturvajärjestelmään verrattuna perustulon päätarkoitus on tehdä sosiaaliturvasta kannustavampaa: jos perustulon päälle ansaitsee omia tuloja, ne eivät leikkaa perustuloa lainkaan. Jokaisesta ansaitusta eurosta, ensimmäisestä alkaen tosin menee veroa noin 40 %. Se voi tuntua paljolta, mutta se on paljon vähemmän kuin nykyinen efektiivinen marginaalivero, joka liikkuu 60 prosentin ja 90 prosentin välillä tapauksesta riippuen.

Jos perustulo on kannustava, se ei voi olla kovin antelias. Puheet tyyliin tonni käteen ja asumistuki päälle ovat aivan mahdottomia ja vievät koko ajatuksen outoon valoon. Lue lisää

Budjettiraameista

11.4.2012 · Aihe _ · 30 Kommenttia 

Käyttämäni ryhmäpuheenvuoro budjettikeskustelussa.
Arvoisa puhemies!

Hallituksen kehyspäätös on mittakaavaltaan oikea. Yritys pienentää budjettivajetta nopeammin voisi kasvattaa työttömyyttä, ja vähempi olisi merkinnyt vaarallista velkaantumista. Valittu linja vastaa osapuilleen hallitusohjelmassa sovittua, puolet menoleikkauksia ja puolet veron korotuksia. On makuasia, pidetäänkö kuntien valtionosuuksien lisäleikkauksia menosäästönä vai kunnallisveron korotuksena. Lue lisää

HSL:llä on iso ongelma

7.4.2012 · Aihe Kaupunkisuunnittelu · 94 Kommenttia 

HSL:n iltakoulu käsitteli keskiviikkona kuntien antamia lausuntoja niin sanotusta kaarimallista. Tariffijärjestelmä muuttuu kuntakohtaisesta kaariksi. Kaaret muodostuvat periaatteessa etäisyyksinä Helsingin keskustasta. Rajalla asumisen kirot vältetään sillä, että pienin maksu mahdollistaa matkan kahdella vyöhykkeellä, siis esimerkiksi AB tai BC. Huomatkaa: edullisinta on asua B-vyöhykkeellä, paljon edullisempaa kuin asua A-vyöhykkeellä.

AB-vyöhyke vastaa käytännössä Helsingin sisäistä lippua, mutta sen kelpoisuusaluetta esitetään laajennettavaksi muun muassa Tapiolaan ja Leppävaaraan. ABC-lippu vastaa käytännössä nykyistä seutulippua. Jokainen kunta vastaa omien asukkaidensa lippujen subventoinnista.

Esitetty AB-alueen laajennus Espoon puolella merkitsisi nykyhinnoin Espoolle kymmenen miljoonan euron lisälaskua, koska moni espoolainen siirtyisi halvemman tariffin käyttäjäksi. Helsingille lisälasku olisi vaatimattomampi olettaen, etteivät helsinkiläiset innostu matkustamaan suurin joukoin Selloon halvan kahvipaketin perässä.

Espoo esittää tariffilausunnossaan aivan kummia. Se haluaa lajentaa AB-vyöhykkeen koskemaan melkein koko Espoota aina Espoon keskusta myöten. Voisi kuvitella, että joukkoliikennemyönteisyys olisi lopultakin vallannut Espoon, mutta katin kontit. Kaupunki ilmoittaa myös, että tariffit on asetettava niin, etteivät Espoon kulut juuri lisäänny. Lue lisää

Kuolinisku huumemafioille!

5.4.2012 · Aihe _ · 148 Kommenttia 

Meksikon ja muiden Väli-Amerikan maiden huumesodassa on kuollut jo 47 000 ihmistä. Se on hirvittävän paljon, mutta tätäkin pahempaa on se, millaiseen kurimukseen huumemafioiden valtaan joutuneet maat ovat päätyneet. Niiden koko kehitys on pysähtynyt, vaikka Väli-Amerikan mailla pitäisi olla erinomaiset edellytykset päästä mukaan kehittyvien maiden nousuun.

Huumesodalla ei näytä olevan mainittavaa vaikutusta kokaiinin saatavuuden Yhdysvalloissa. Lue lisää

Valtio voisi kerätä kamppeensa

4.4.2012 · Aihe Kaupunkisuunnittelu · 23 Kommenttia 

HSL:n hallituksen iltakokouksessa Espoon Olavi Louko sanoi olevansa kovin pettynyt hallituksen päätökseen liikenneinvestoinneista. Espoon kaupunkiratahan jäi ilman rahoitusta samoin kuin Länsimetron jatke. Ensin neuvotellaan valtion kanssa MAL-ohjelmasta, toteutetaan rataan painottuvaa asuntotuotantoa ja sitten valtio ilmoittaa, ettei rataan nyt olekaan rahaa, eikä sitä saa tehdä edes omalla rahoituksellaan – siis niin, että valtio maksaa osuutensa myöhemmin. Valtiohan panee rahansa pääradan lisäraiteisiin ja myöhemmin Pisaraan.

Ymmärrän Olavi Loukon kiukun, mutta tällä toimintamallilla tämä oli ihan hyvä tulos. Toimintamalli vain on ihan pöhkö. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon uudestaan. Lue lisää

« Edellinen sivuSeuraava sivu »