Onko kohu merkki taideteoksen onnistumisesta

27.4.2012 · Aihe: _ 

Vastaukseni HS-raadin kysymykseen

2. Kohu ei ole merkki taideteoksen onnistumisesta

Yleensä kohu on merkki ihmisten pienisieluisuudesta. On toki tapauksia, joissa närkästymiseen ja paheksuntaan on aihettakin.

Kohun pystyy kuitenkin saamaan aikaan sekä hyvällä että huonolla taiteella. Niinpä kohu ei ole merkki onnistumisesta, mutta päinvastainen pätee jossain määrin: kohuttomuus on usein merkki taiteen latteudesta.

On tavallaan hyvä, että kohu nousee aika vähästä. Jos sen nostamiseksi pitäisi mennä äärimmäisyyksiin, moni menisi

 

Kommentit

7 Vastausta artikkeliin “Onko kohu merkki taideteoksen onnistumisesta”

  1. Einsten kirjoitti 27.4.2012 kello 7:50

    Taide ja kohu sopivat yhteen kuin nenä päähän. Jos taiteen tehtävänä on tuottaa esteettisiä elämyksiä ja rahaa, niin kyllä silloin kohusta on pelkkää hyötyä taiteelle. Voidaan väittää, että taideteos on onnistunut, mikäli sen ympärillä velloo kohu. Tämä on siis eri asia kuin se, mitä on hyvä ja huono taide.

    Riippuu tietysti jonkun verran siitä, miten kohu määritellään, mutta lähtökohtaisesti taide hyötyy spektaakkeleista, jopa siihen pisteeseen asti, että siitä on tullut itseisarvo.

    Oma alalajinsa on elämäntaitelijat, jotka ovat tehneet elämästään performanssin, jota toteutetaan kohujournalismin kautta. Heidän elämänsä onnistuu joka kerta, kun pääsevät etusivun lööppeihin, hinnalla millä hyvänsä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. aleksis salusjärvi kirjoitti 27.4.2012 kello 12:21

    Terveisiä Jari Sarasvuolle, huomiotalouden mekanismit on niin koukkuineen päivineen nieltyjä, että sitä sovelletaan vakavalla naamalla jo taiteeseenkin.

    On mieletöntä, että joku voi soittaa Bachia viululla riipivän kauniisti, että joku toinen voi kirjoittaa pienen ja maailman paljaaksi riisuvan runon – ja että näistä kumpikaan ei ole minkään arvoista taidetta, jos niistä ei synny skandaalia.

    Jää nähtäväksi, siirtyykö huomiohuoraus kaikille muillekin henkisten ponnistelujen alueelle, kuten uskonnollisuuteen. Onko isä Mitro huomioarvonsa turvin Suomen hengellisin ihminen?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. Einsten kirjoitti 27.4.2012 kello 16:31

    Salujärvi:

    “On mieletöntä, että joku voi soittaa Bachia viululla riipivän kauniisti, että joku toinen voi kirjoittaa pienen ja maailman paljaaksi riisuvan runon – ja että näistä kumpikaan ei ole minkään arvoista taidetta, jos niistä ei synny skandaalia.”

    No ei se sitä tarkoita, että ei ole taidetta laisinkaan, jos ei saa skandaalia aikaiseksi. Mulle taide tarkoittaa kokemusta ja kohu tarkoittaa sitä, että joku on todennettavasti kokenut jotain. Kohu toimii ikään kuin todisteena kokemuksesta. Mikäli paljaaksi riisuva runo on koskettanut vain yhtä henkilöä ilman julkisuuden aspektia, meillä voi olla vaikeampaa todeta onko taideteos saanut aikaan henkilössä esteettisen elämyksen vai ei (eli siis onnistunut).

    Käytännössä varmaan aika moni taitelija haluaa teoksillaan huomioita. Jos ei saa “positiivista” huomioita, niin sitten täytyy kokeilla “negatiivista”. Kyse on varmaan siitä samaisesta säännöstä, joka pätee myös politiikkaan: kaikenlainen julkisuus on hyvästä. Tästä seuraa luonnollisesti myös ylilyöntejä, kuten kissojen lahtaaminen taiteen nimissä.

    “Jää nähtäväksi, siirtyykö huomiohuoraus kaikille muillekin henkisten ponnistelujen alueelle, kuten uskonnollisuuteen.”

    Politiikassa se elää tällä hetkellä vahvasti. Kaiken maailman kohuja tuntuu olevan riittämiin asti. Ei tässä mitään uutta ole. Taistelu oma messagen saamisesta eetteriin on ilmeisesti aika kova ja siksi järeät aseet. Veikkaan, että esim. Halla-ahosta ei olisi tullut kansanedustajaa, mikäli hän ei olisi kirjoittanut huomioita herättävällä tavalla alun alkaen. En ota kantaa onko tämä hyvä vai huono asia, mutta niin se vain on.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. Marko Hamilo kirjoitti 27.4.2012 kello 23:31

    Tiedetoimittajana olen pohtinut sekä tieteen että journalismin kohahduttavuutta. Minusta oireellista on se, että tieteen suurimmat tabujenrikkojat ovat pyrkineet vain noudattamaan tieteellistä menetelmää eivätkä ainakaan itseisarvoisesti olemaan kaikkea perinteistä vastaan. Journalismia vaivaa sama tosiasialliseen sovinnaisuuteen kellahtava näennäisen kontrarianismin perinne kuin taidettakin.

    http://www.tiede.fi/blog/2011/02/28/yhtenaiskulttuurista-ja-kapinallisuudesta/

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Markku af Heurlin kirjoitti 28.4.2012 kello 12:52

    Yksi Suomen taiteen merkkiteoksia on Gallén-Kallelan Symposion vuodelta 1894. Herrat taitelijat (Gallén, Sibelius, Järnefelt ja Kajanus)istuivta Kämpissä tutkimassa taiteen olemusta ylenmääräisen benediktiiniliköörin ja muiden alkoholipitoisten juomien kanssa.

    Teoas herätti suurta pahennusta. Ja Gallénin omin sanoin hänen tarkoituksenaan oli myös herättää pahennusta, heittää pommi keskellä omahyväistä helsinkiläistä porvaristoa.

    Enemmän voi lukea Wikipediasta ja muilta www-sivuilta, mm. Ateneumin ja Serlachius-museon.

    Nyt työ on Ateneumissa. Ensiharjoitelma Probeleemi tai Kajustfalan, kertalukua hätkähdyttävämpi Serlachiuksen taidemuseossa Mäntässä.

    Täytyy lisätä, että tämä Guggenheim-museohanke ja sen ympärillä ankarana möyrynnyt myrsky vesilasissa on pannut minut ja monet muutkin tarkistamaan koko joukon tietojani ja käsityksiäni asioista. Tähän nähden ei 2,4 Me euroa ei G-selvityksestä niin kovin paha hinta ole. – Tosin sillä rahalla olisi kyllä pitänyt saada aikaan paljon kunnollisempaa jälkeä. Ehkä minulla on liian ankarat hinta-laatusuhdekriteerit.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. aleksis salusjärvi kirjoitti 29.4.2012 kello 14:11

    Einsten:
    Mulle taide tarkoittaa kokemusta ja kohu tarkoittaa sitä, että joku on todennettavasti kokenut jotain.

    Tässä piilee aiheen ongelmatiikka. “Kokemus” on käsite, jota ei voida määritellä estetiikassa. Emme tiedä minkälainen on toisen ihmisen kokemus. Kohu taas viittaa yleisöön ja asettaa taiteelle sosiologisia kriteerejä. Se on merkittävälle osalle taidetta täysin vieras mittari.

    Jos kohu on minkäänlainen onnistumisen kriteeri, on vaikkapa viime kesän uutisköyhyydessä hesarin reaaliajassa otsikoima Jani Leinosen Ronald Mc Donald -mainosukkelin kaappaus hyvää taidetta. Itse en osaa nähdä siinä juuri muuta kuin huomiohakuisen huonosti perustellun kesälööppitehtailun, jota en kaipaa elämääni rikastamaan. Pärjään hyvin ilmankin.

    On selvää, että melkein kaikki taide haluaa yleisöä ja huomatuksi tulemista. Mutta jos se tapahtuu iltapäivälehdistön asettamilla ehdoilla, on sitä vaikea nähdä muuna kuin rappiona. Jo pelkästään etuliite “kohu” vaikkapa sanojen “missi” tai “juontaja” tai “poliitikko” edessä kertoo mistä on kyse.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Countryboy kirjoitti 29.4.2012 kello 14:21

    Kohu ei todellakaan korreloi taiteen arvon kanssa juuri mitenkään. Kyllä nykytaide on pääosin melko tylsää käsitetaidetta, joka yrittää kommentoida maailmaa usein siinä onnistumatta. Useat videot ja installaatiot ovat melko tylsiä, harvaa jaksaa katsoa loppuun. Joukossa on kuitenkin helmiä, jotka korvaavat tämän tylsyyden. Taiteen arvo on mitä suuremmassa määrin subjektiivinen asia.

    Oikeastaan taideamaailma on aika mieletön. Esimerkkinä vaikka Richard Princen (tuunetuimpia amerikkalaisia nykytaiteilijoita) ottama valokuva vanhasta Camel tupakkamainoksen cowboysta, jota hän ansiokkaasti käytti amerikkalaisuuden symbolina. Christien huutokaupasta uudelleen otetusta valokuvasta (siis valokuva valokuvasta) maksettiin yli miljoona USD ! Alkuperäisen kuvan ottanut valokuvaaja Sam Abell ei saanut tiettävästi juuri mitään korvausta, puhumattakaan että kuvat olisivat olleet esillä Guggenheimin museossa. Guggenheim osti muutem Princen maatilamuseon, joka paloi poroksi pian tämän jälkeen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus