Meritokratia ja luokkayhteiskunta (2) Mitä on lahjakkuus

Edel­lisessä artikke­lis­sa puhuin kovin yleistävästi lah­jakku­ud­es­ta. Kuitenkin kyse on laa­jem­min omi­naisuuk­sista, joista on hyö­tyä elämässä men­estymiselle. Kuva toinen puoli muo­dos­tuu omi­naisuuk­sista, joista on haittaa.

Näitä on ennen kaikkea ter­veys ja valitet­ta­van koroste­tusti mie­len­ter­veys, sil­lä mie­len­ter­vey­den ongelmia nyky-yhteiskun­ta sietää paljon huonom­min kuin per­in­teinen maat­alousy­hteiskun­ta. Skit­sofren­ian kanssa pär­jäsi heinäpel­lol­la, mut­ta huonos­ti mod­ernissa liike-elämässä. Tiedämme, että köy­hät ovat paljon sairaampia kuin rikkaat, mut­ta minä ainakaan en tiedä, onko tyyp­il­lisem­pää, että sairaus tekee köy­häk­si kuin että köy­hyys tekee sairaaksi.

Päi­hderi­ip­pu­vu­us suun­taa yhteiskun­nal­lisen kehi­tyk­sen herkästi vauhdil­la alaspäin. Köy­hyys ja juop­pous kor­reloi­vat voimakkaasi. Tässä syy- ja seu­raus­suhde lie­nee pääosin niin päin, että juop­pous tekee köy­häk­si. On toki tot­ta, että jos on lievääkin taipumus­ta juomiseen, työt­tömyys­jak­sot eivät riskiä ainakaan vähennä.

Edulli­nen ulkonäkö on men­estys­tek­i­jä sekin. Eikä ihan vähäi­nen. Myös miehillä.

Kog­ni­ti­ivi­sista kyvy­istä on suuresti hyö­tyä. Eniten on tietoa älykkyys­testien määrit­telemästä älykkyy­destä. Tarkoi­tan, mitä kir­joi­tan. Älykkyys ei ole mikään selkeä lah­jakku­u­den laji, vaan se määritel­lään mit­tarin kaut­ta. Kyse on keskenään kor­reloivista kog­ni­ti­ivisen lah­jakku­u­den alala­jeista, joista las­ke­taan vähän mieli­v­al­tais­es­ti pain­otet­tu keskiar­vo. Se on vähän saman­lainen käsite kuin pis­temäärä kym­menot­telus­ta. Samaan pis­temäärään voi päästä kovin eri­tyyp­pisil­lä osatuloksilla.

Ihan kun­nos­sa nuo älykkyys­mit­tar­it eivät kyl­lä ole. Huip­pupis­teisi­in pää­tyvät ovat usein aika outoa joukkoa, eivätkä he aina men­esty maail­mas­sa mitenkään hyvin.

Uskon (pelkään) että lah­jakku­u­den alala­jei­hin päästään paljon parem­min käsik­si jonkin ajan kulut­tua, kun henkisten omi­naisuuk­sien periy­tyvyy­destä tiede­tään enem­män. Sen jäl­keen käsite ”älykkyys” saat­taa kado­ta käytöstä. Puhutaan enem­män muistin rak­en­teesta, päät­te­lykyvys­tä ja esimerkik­si impul­si­ivi­su­ud­es­ta ja pitkäjän­teisyy­destä. Tätä odotel­lessa älykkyys­testien määrit­tämä sum­makäsite on aivan kelvollinen.

Se mil­laisia kog­ni­ti­ivisia kykyjä vaa­di­taan, vai­h­tuu yhteiskun­nan kehit­tyessä nopeasti. Muu­ta­ma vuosikym­men sit­ten matemaat­tiset kyvyt oli­vat hyvin tärkeitä ja ovat ne vieläkin, mut­ta ver­baal­is­ten taito­jen merk­i­tys on kas­va­mas­sa. Eri­laiset vuorovaiku­tuskyvyt arvatenkin koros­tu­vat. Jos älykkyys­testien ennus­tavu­ud­es­ta halu­taan huole­htia, tuon pain­ote­tun sum­man pain­o­ja on ken­ties syytä ajan­mukaistaa aika-ajoin ja laa­jen­taa testiä. Kyky luo­da kauneut­ta esimerkik­si korostuu.

Jotkut har­vat voivat men­estys­tä musikaal­isil­la tai urheilullisil­la lahjoil­la.  Tämä on hyvin valikoivaa. Sil­lä, että näil­lä aloil­la kuu­luu toisek­si ylimpään kym­menyk­seen, ei suur­ta men­estys­tä luo, mut­ta hyvin pär­jää, jos kuu­luu älykkyys­testis­sä toisek­si ylimpään kym­menyk­seen.  Muo­toilu vaatii omat osaa­jansa, mut­ta Suy­o­mi ei tek­isi mitään kahdel­la miljoon­al­la huip­puta­son muotoilijalla.

Sata vuot­ta sit­ten rius­ka työmies oli arvokkaampi kuin heiveröi­nen hin­telä. Sil­lä ei ollut merk­i­tys­tä, jos riuskalla työmiehel­lä ei oikein ollut lukupäätä ja jos se heiveröi­nen hin­telä hakeu­tui mielel­lään luke­maan out­o­ja kir­jo­ja.  Sitä emme tiedä, mitä omi­naisuuk­sia arvoste­taan 50 vuo­den päästä.

53 vastausta artikkeliin “Meritokratia ja luokkayhteiskunta (2) Mitä on lahjakkuus”

  1. Yksi tärkeä näkökul­ma on se, kuin­ka esimerkik­si mie­len­ter­veysongel­mat tai oppimishäir­iöt voivat peit­tää lah­jakku­u­den ja estää todel­la älykkäänkin ihmisen men­estyk­sen. Luk­i­häir­iö tai ylivilkkaus eivät ole älyn vam­mo­ja, ja niitä voidaan helpot­taa huo­mat­tavasti, jos ne tun­nis­te­taan ajois­sa. Usein näi­den riskiryh­mi­in kuu­lu­vien las­ten tun­nistamisen ajatel­laan johta­van syr­jin­tään — jot­ta näi­hin lap­si­in ei tuh­lat­taisi resursse­ja senkään ver­taa kuin mui­hin — vaik­ka tar­joituk­se­na olisi päin­vas­tainen: antaa enem­män tukea kuin niille, jot­ka eivät sitä tarvitse. 

    Ihan­ney­hteiskun­ta lie­nee sel­l­ainen, jos­sa yksilöil­lä on mah­dol­lisu­us hyö­dyn­tää ja kehit­tää omaa poten­ti­aali­aan, lisä­tukea eri­ty­i­sis­sä ongel­mati­lanteis­sa on saatavil­la, ja kaikille taataan yhtäläi­nen ihmis­ar­vo ja peru­soikeudet henkilöko­htai­sista omi­naisuuk­sista riippumatta. 

    Yhtäläistä arvos­tus­ta — joka esim. palka­s­sa näkyy — eri­laisille ja eri­ta­soisille lah­jakkuuk­sille on mah­do­ton­ta ja tarpee­ton­takin taa­ta. Minä nyt vaan arvostan enem­män huip­pututk­i­jan lah­jakku­ut­ta kuin keskinker­taisen urheil­i­jan kykyjä, enkä edes pyy­dä sitä anteek­si, mut­ta tämä ei toki ole urheil­i­jan vika, eikä tarkoi­ta että hän olisi ihmisenä jotenkin vähäar­voisem­pi. Kaik­ki eivät ihan määritelmänkään vuok­si voi olla huip­ul­la, vaik­ka huip­pu­ja onkin yhtä mon­ta kuin lah­jakku­u­den laje­ja — mut­ta ei tarvitsekaan.

  2. “Eri­laiset vuorovaiku­tuskyvyt arvatenkin korostuvat.”

    Sosi­aalis­es­ti lah­jat­toma­l­la tai kyvyt­tömäl­lä ei tosi­aan tee juuri mis­sään amma­tis­sa enää mitään. Samoin kyky sietää epä­var­muut­ta on entistä tärkeämpi.

    Onnek­si kog­ni­ti­ivisia kykyjä voi kehit­tää huo­mat­tavasti. Hiukan tosin huolestut­taa, mihin suun­taan koul­u­laitos­ta ollaan kehit­tämässä. Onhan todet­tu, että esimerkik­si ulkoa opet­telu kehit­tää monel­la tapaa aivo­ja, mut­ta siitä ollaan ilmeis­es­ti luop­umas­sa kokon­aan koulus­sa, kun kaiken voi tark­istaa netistäkin.

  3. Vielä kun nähtäisi­in se päivä, että sosi­aalidemokraat­ti­nenkin tiedemies tun­nus­taisi, että ihmis­ten älykkyy­dessä tms. lah­jakku­udessa on ero­ja, joi­ta ei ker­takaikki­aan voi tai edes kan­na­ta tas­apäistää kaikin keinoin ja rahaa säästämättä.

  4. Sekoit­taako­han glob­al­isaa­tio, eri­laisen per­imän omaavien ihmis­ten kulku maas­ta toiseen, koko mer­i­tokra­t­ian ajatuk­sen? Rajat ovat meil­läkin auki, tul­la ja mennä.

    Meiltäkin mon­et “parhaat” lähtevät maail­malle, kuka Brys­seli­in, kuka mui­hin kan­sain­välisi­in tehtävi­in. Tosin aika usein sieltä tul­laan sit­ten takaisin, sul­ka hatussa.

    Itähelsinkiläistä koulua käyvän lapseni luokalle tuli venäläis­lap­sia, jot­ka ovat aivan huip­pu­ja matem­ati­ikas­sa (PISA-pis­teet nou­se­vat!) mut­ta monis­sa muis­sa aineis­sa (ainakin vielä jonkin aikaa) huono­ja (PISA-pis­teet laskevat!).

    Kouluis­sa muuten van­hem­mat tak­tikoi­vat lap­si­aan musi­ikkilu­okille ja musi­ikkilukioi­hin, kos­ka niiden taso on keskiver­toa parem­pi. Mis­tähän sekin johtuu?

    Noi­ta vuorovaiku­tuskykyjä ei voi kyllin korostaa. Hyväl­lä supli­ikil­la pääsee vaik­ka presidentiksi!

  5. Olen ajatel­lut mah­dol­lisim­man osu­vaa suomen­nos­ta mer­i­tokra­tialle, ja paras sana joka on mieleen tul­lut on ‘men­estyskyvykäs’. Ja täl­lä mit­tar­il­la sit­ten jae­taan ihmisiä eri asuinalueille. Tai asuin­neliöi­den mukaiseen asumisrakenteeseen.

    Mer­i­tokra­ti­aa paljon mie­lenki­in­toisem­pi pohdit­ta­va on 7%-sääntö. Eli jos vaik­ka öljyn hin­ta kas­vaa 7% vuodessa, niin se tuplaan­tuu vuosikymme­nessä. Ja mikäli öljynku­lu­tus kas­vaa 7% vuodessa, niin käytämme täl­lä vuosikymmenel­lä enem­män öljyä kuin koko tätä vuosikym­men­tä edeltävässä ihmiskun­nan historiassa.

  6. Ainakin rekry­toin­tipros­es­seis­sa käytetään jo laa­jasti per­soon­al­lisu­u­s­ana­lyy­se­jä (esim. DISC ja Myers–Briggs). Riit­täväl­lä määräl­lä kysymyksiä/tehtäviä saadaan jonkin­laista tietoa henkilön suun­tau­tuneisu­ud­es­ta eri­laisil­la tunne- ja käyt­täy­tymistapo­jen akse­leil­la. Yri­tyk­set pyrkinevät rak­en­ta­maan henkilöstön­sä sopi­vas­sa suh­teessa eri­tyyp­pisiä osaajia.

    Esimerkin Myers-Brig­gs ‑jaot­telus­sa suurin väestöryh­mä kuu­luu profi­ilei­hin, jois­sa koroste­taan tosi­asial­lisu­ut­ta intu­iti­ivi­su­u­den sijaan. Use­at yhteiskun­taa kasas­sa pitävät tehtävät eivät vaa­di kyseenalais­tamista, vaan pikem­minkin tosi­asial­lista pysyvyyt­tä. Mon­et lah­jakkuuk­si­in lue­tut tehtävät taas kuu­lu­vat tässä jaot­telus­sa intu­iti­iviseen leiri­in: ide­al­isti, kek­si­jä, tutk­i­ja, johtaja. 

    Kuten Osmo toteat, lah­jakku­u­den mit­taami­nen pelkäl­lä kuviopäät­te­lytestil­lä ei vas­taa nyky-yhteiskun­nan selviy­tymis­tais­telua kovinkaan hyvin. Oleel­lista on kuu­lua kyseenalais­tavaan mar­gin­aaliseen per­soon­al­lisu­us­ryh­mään, ja osa­ta taval­laan “spar­ra­ta” ajatuk­sil­laan tai töil­lään suurem­paa yleisöä.

  7. Kaut­ta aikain sosi­aaliset kyvyt ovat olleet kog­ni­ti­ivisiä kykyjä tärkeämpiä men­estyk­selle. Kog­ni­ti­iviset kyvyt pain­ot­tuvat vain, kos­ka koulu mit­taa niitä ja niiden perus­teel­la val­i­taan oppi­laitok­si­in sisään­pää­sevät. Kog­ni­ti­ivi­sistä kyvy­istä ei ole hyö­tyä enää käytän­nön työelämässä (yliopis­tom­aail­man ulkop­uol­la) ellei myös sosi­aaliset kyvyt ole kun­nos­sa. Oikeas­t­aan Osmo on hyvä esimerk­ki, vaik­ka älyä on kuin­ka, niin esit­tämi­nen (näis­säkin blo­geis­sa) on koukeroista ja vaikeaselkoista jol­loin sanoman vaikut­tavu­us katoaa. Vas­taan­ot­ta­jat eivät ymmär­rä, tai ymmärtävät väärin, vaik­ka tarkoi­tat mitä kir­joi­tat. Vihreil­lähän on laa­jem­minkin sama ongel­ma (esim. edelli­nen puheenjohtaja).

    Sosi­aalisen älykkyy­den vaa­timuk­set tule­vat koros­tu­maan tule­vaisu­udessa kun työelämässä vaa­di­taan entistä enem­män ryh­mässä työsken­te­lyä ja esimi­estyö muut­tuu suorituk­sen määrit­telystä ja ohjaamis­es­ta asiantun­ti­jati­imien valmentamiseksi.

    Käden­taidot ovat myös lah­jakku­u­den osa-alue joka tulee koros­tu­maan. Sata vuot­ta sit­ten rius­ka työmies saat­toi toki pär­jätä voimil­laan, mut­ta käden­taita­jat pär­jä­sivät lah­jakku­udel­laan. Suu­tar­it, räätälit, puusepät ja muut sil­lois­t­en kulu­tus­tavaroiden valmis­ta­jat oli­vat todel­la lah­jakkai­ta ja taitavia, heil­lä oli kykyä hah­mot­taa esineet käyt­täjän tarpei­den mukaan ja valmis­taa ne sitten.

    Älykkyy­den mit­taamises­sa ryhdytään tule­vaisu­udessa var­masti mit­taa­maan myös noi­ta sosi­aal­isia ja taidol­lisia kykyjä. Ja eiköhän noi­ta taito­ja palaute­ta koulu­jenkin opetukseen.

  8. Mie­lenki­in­toinen blogimerk­in­tä, sikäli kun itseänikin aihep­i­iri kiin­nos­taa ja koskettaa.

    Ensin­näkin olisin kysynyt Osmo Soin­in­vaar­al­ta, että mihin peru­s­tat väit­teesi, että skit­sofre­ni­aa pote­va pär­jäsi ennen heinäpellolla?

    Jatkan sit­ten kun olet vastannut.

    1. Vähän outo tyyp­pi pär­jää maat­aloustyössä ja voi tehdä sitä myös itsek­seen, mut­ta mod­ernissa toimis­to­työssä heikom­min. Min­ul­la ei ole tähän mitään tutkimusti­etoa, pelkkää mutua — ja kaunokir­jal­lisia ker­to­muk­sia kylähulluista.

  9. En ihan käsitä tätä jut­tua. Riuskia ja osaavia työmiehiä/naisia tul­laan tarvit­se­maan aina, En voi vielä uskoa yhteisöön, mis­sä koneet yms kor­jaa­vat itsen­sä. aina tulee ole­maaan ihmisiä, jot­ka eivät pysty hoita­maan kaikkia asioi­ta, eikä kaikkia asioi­ta voi­da automa­ti­soi­da. Jokaisel­la yksilöl­lä on per­imän­sä, enkä osaa siitä oikein mitään sanoa, mut­ta kaiketi sil­lä joku vaiku­tus on. Älykkyys ja viisaus lienevät aika vaikei­ta määritel­lä, kos­ka niistä kai eri­laisia käsityksiä.
    En tiedä onko Men­san testi esimerkik­si todel­la hyvä määrite älykkyy­delle. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tänään jokainen kohtu­ullisen älykäs/viisas yksilö pääsee koulu­tuk­seen ja sitä kaut­ta parem­pi­in hom­mi­in. Vai onko enää parem­pia hommia?

  10. Tulee vielä mieleen käsit­teet viisaus ja älykkyys. Viisas voi olla vaikkei olisi eri­tyisen älykäs ja älykäs voi olla vaikkei olisi kauhean viisas.
    Todel­lises­sa elämässä ehkä pär­jäävät ne, joil­la on sopi­vas­sa suh­teessa kumpaakin: opit­tua tietoa ja koke­mus­ta, sekä kykyä soveltaa niitä ja kek­siä uut­ta. Hyvin har­vat ovat suvereene­ja molem­mil­la tavoilla.
    Ja sit­ten on vielä sel­l­ainen vaikutin kuin kun­ni­an­hi­mo, joka usein on kaikkein tärkein tek­i­jä siinä, miten ihmi­nen sosi­aalises­sa ja taloudel­lises­sa mielessä menestyy.

  11. “Ihan­ney­hteiskun­ta lie­nee sel­l­ainen, jos­sa yksilöil­lä on mah­dol­lisu­us hyö­dyn­tää ja kehit­tää omaa potentiaaliaan”

    Poten­ti­aali­aan rikol­lisu­u­teen? Kivien potkimiseen?

    Poten­ti­aali­aan hyödyl­lisi­in asioi­hin? Sen hyö­dyn­tämisen mah­dol­lisu­ushan ihmisil­lä määritelmäl­lis­es­ti on. Tarkoi­tatko sitä, että lait eivät saa kieltää ihmisiä tekemästä hyödyl­lisiä asioita? 

    Ken­ties sitä, että jos on mah­dol­lista tehdä yhteiskun­ta, jos­sa voit käyt­tää taitoasi X hyödyk­si, niin myös ihan­ney­hteiskun­nas­sa pitäisi voida?
    Mitä järkeä on panos­taa täl­laiseen, jos sen taitosi X hyö­dyn­tämisen mah­dol­lis­t­a­mi­nen vaatii enem­män resursse­ja kuin mitä sit­ten taidol­lasi X saadaan tuotettua?
    Ellet tarkoi­ta sel­l­aista, tarkoi­tatko vain yhteiskun­taa, jos­sa hyö­dyn­netään kaik­ki net­to­hyödylli­nen, siis util­i­taris­tis­es­ti opti­maal­ista yhteiskuntaa?

    Siis ei panos­te­ta miljoon­aa jonkun esteti­ikan kyky­jen kehit­tämiseen, jos ne sit­ten tuot­ta­vat vain puolen miljoo­nan hyö­dyn ver­rat­tuna paljon halvem­pi­in uriin.

  12. Kir­joitit että älykkyys­mit­tari ei ole kun­nos­sa, kos­ka parhaat tulok­set saavut­ta­vat eivät aina men­esty elämässään. Itse asi­as­sa mit­tari on kohdal­laan, kos­ka yhteiskun­nas­sa parhait­en men­estyvät jonkin ver­ran keskimääräistä älykkääm­mät. Älykkyysosamäärän noustes­sa tietyn tason yli poikkea­ma “nor­maal­ista” on jo liian suuri. Se ker­too enem­män yhteiskun­nas­ta kuin mita­tus­ta älykkyydestä.

  13. Uno­hdit lis­tas­ta itsekurin. Se selit­tää vis­si­in men­estys­tä enem­män kuin IQ. (Tai voit kut­suu sitä aikapref­er­enssiks, jos itsekuri on liian latau­tunut sana.)

  14. Ise asi­as­sa olen­naista on, että älykkyy­den ja elämässä men­estymisen välille on piir­ret­tävis­sä selkeä regres­sio­suo­ra. Älykkäät men­estyvät keskimäärin parem­min kuin ei-älykkäät.

    Vrt. miehet ovat keskimäärin pidem­piä kuin naiset, mut­ta on myös jät­ti­naisia ja kääpiömiehiä.

  15. “Ihan kun­nos­sa nuo älykkyys­mit­tar­it eivät kyl­lä ole. Huip­pupis­teisi­in pää­tyvät ovat usein aika outoa joukkoa, eivätkä he aina men­esty maail­mas­sa mitenkään hyvin.”

    Perus­tuuko­han myös yllä ole­va tek­stisi mutu-tun­tu­maan tai kaunokir­jal­lisi­in ker­to­muk­si­in kylähul­luista? Toivoisin, että asioista otet­taisi­in selvää ennen kuin niitä ale­taan julkises­ti esittämään. 

    Esimerkik­si Suomen Men­sa ry:n jäsenistö kat­taa var­masti koko sosi­aalisen kir­jon, mut­ta val­taväestöön ver­rat­tuna jär­jestössä selvästi nousee joukko oma­l­la alal­laan lah­jakkai­ta ja arvostet­tu­ja osaa­jia. Eri­ty­ispi­ir­teenä näk­isin nimeno­maan laa­ja-alaisen osaamisen ja poikkeuk­sel­lisen nopean oppimis- ja omak­sumiskyvyn. Se van­hanaikainen mieliku­va sosi­aalis­es­ti lah­jat­tomas­ta älyköstä pul­lon­po­h­jal­a­sit nenäl­lä joutaisi jo nykypäivänä romukoppaan.

  16. Osmo Soin­in­vaara:
    Vähän outo tyyp­pi pär­jää maat­aloustyössä ja voi tehdä sitä myös itsek­seen, mut­ta mod­ernissa toimis­to­työssä heikom­min. Min­ul­la ei ole tähän mitään tutkimusti­etoa, pelkkää mutua – ja kaunokir­jal­lisia ker­to­muk­sia kylähulluista.

    Kiitos vas­tauk­ses­ta. Tietosi skit­sofren­ian his­to­ri­an suh­teen lie­nee osin virheelli­nen, kos­ka skit­sofre­ni­aan siis psykoosioireilu­un löy­tyi antip­sykoot­ti­nen lääke vas­ta 1950-luvun jäl­keen. Kylähul­lu­ja on ollut kyl­lä mukana var­maankin heinäpel­loil­la, mut­ta tuskin psykoosis­sa heikäläi­sistä paljonkaan iloa on työssä ollut. Mieli­sairaalat oli­vat ennen elinikäisiä sijoi­tu­s­paikko­ja juuri sen vuok­si kos­ka raskaaseen psykoosioireilu­un ei ollut lääk­i­tys­tä. Ennem­minkin sanois­in, että van­han ajan masen­tuneet pär­jä­sivät niis­sä töis­sä, jot­ka eivät olleet niin paljon aivo­ja kuor­mit­tavia kuin nykyiset työt.

    1. Voi olla, että olen väärässä, että otin väärän sairau­den. Nuo pylväspy­himyk­set kuitenkin oli­vat ihan siedet­tyjä ja jopa palvot­tu­ja. En tien­nyt, että skit­sofreenikko on koko ajan psykoosissa.
      Olen­naista on, että psyykkistä poikkeavu­ut­ta siedet­ti­in paremmin.

  17. Tun­neä­ly… ei vielä kovin arvostet­tu, mut­ta kor­vaam­a­ton lah­ja — koko yhteiskunnalle…ns. “viisaud­es­ta” puhumattakaan.

  18. Alt­ti Salomä­ki: Kir­joitit että älykkyys­mit­tari ei ole kun­nos­sa, kos­ka parhaat tulok­set saavut­ta­vat eivät aina men­esty elämässään. 

    Olen joskus kuul­lut väit­teen, että (hyvin) älykkäät ihmiset oli­si­vat myös kär­simät­tömiä eivätkä esim. jak­saisi kuun­nel­la, kun puhutaan asioista, jot­ka he jo tietävät. Osmo mainit­si impul­si­ivi­su­u­den ja pitkäjän­nit­teisyy­den. Nämä asi­at voivat hyvinkin olla geneet­tis­es­ti kytkök­sis­sä. Ehkä “liian” älykkäät ihmiset ovat liian impul­si­ivisia, että jak­saisi­vat tehdä yhteistyötä muiden kanssa tai opiskel­la asioi­ta tai tahko­ta asioiden paris­sa, jot­ka eivät heti ratkea.

  19. Osmo Soin­in­vaara,

    Juu, yksi hyvä lef­fa­su­osi­tus eri­laisu­u­den sietämiseen on mielestäni Koirankyn­nen leikkaa­ja. Lääketiede on tehnyt ihmeitä skit­sofre­ni­aan sairas­tuneille antip­sykoot­tis­ten lääkkei­den muo­dos­sa, sikäli kun parane­mis­es­takin voi haaveil­la noin 15 pros­ent­tia skit­sofre­nia­di­ag­nosoiduista. Skit­sofren­ian keskeisin oire on nimeno­maan psykoosi, joka tarkoit­taa käytän­nössä harhaise­na elämistä.

  20. Osmo Soin­in­vaara:
    Vähän outo tyyp­pi pär­jää maat­aloustyössä ja voi tehdä sitä myös itsek­seen, mut­ta mod­ernissa toimis­to­työssä heikom­min. Min­ul­la ei ole tähän mitään tutkimusti­etoa, pelkkää mutua – ja kaunokir­jal­lisia ker­to­muk­sia kylähulluista.

    Tietosi skit­sofre­ni­as­ta ovat kovin vajaavaisia jos ajat­telet, että skit­sofren­ian pääkri­teeri on out­ous muiden silmis­sä. Ennen nyky­isiä psykoosilääkkeitä kuu­lo- ja vain­o­harhat sekä sairau­den­tun­not­to­muus johti­vat kon­flik­tei­hin ja työkyvyt­tömyy­teen myös agraariy­hteiskun­nas­sa. Vai mik­si luulet, että 1800-luvul­la perustet­ti­in val­tavia mieli­sairaaloi­ta. Jos esimerkik­si pel­totöis­sä ajat­telee vel­jen­sä ole­van ruumi­il­lis­tunut saatana ja kuulee hevosen kehot­ta­van itse­murhaan niin ongelmia voi ilmetä.

    Nykya­jan hoidol­la osa skit­sofre­nia-poti­laista saadaan pel­to­työkun­toon, tule­vaisu­udessa parem­mat lääk­keet var­masti mah­dol­lis­ta­vat myös mon­imutkaisem­man työn joka nyt on todel­lisu­ut­ta vain hyvin pienelle osalle. Usein iso saavu­tus voi olla jo se, että skit­sofreenikko pystyy asumaan kotona lääkkei­den turvin eikä vaa­di sairaala­hoitoa. Psykoosilääk­keet las­ke­taan useis­sa kat­san­nois­sa lääketi­eteen kymme­nen suurim­man saavu­tuk­sen joukkoon.

    Eri asia on sit­ten ne “oudot tyyp­it”, joi­ta maat­alousy­hteiskun­ta sieti parem­min: lievästi kehi­tys­vam­maiset, per­soon­al­lisu­ushäir­iöiset, kapea-alais­es­ti harhalu­u­loiset, pakko-oireiset, osa bipo­laari­sista yms.

  21. OS:
    “Olen­naista on, että psyykkistä poikkeavu­ut­ta siedet­ti­in paremmin.”
    Radios­ta tulee täl­lä het­kel­lä sar­ja Hul­lu­u­den his­to­ria. Aika kar­sei­ta esimerkke­jä siitä sietämis­es­tä tai oikeas­t­aan sen puut­tumis­es­ta. Viime viikon­lop­un Kansan Uuti­sis­sa oli artikke­li Seilin saares­ta, jos­sa mieli­sairai­ta hoidet­ti­in parin­sadan vuo­den ajan. Sietämi­nen oli sil­loin sel­l­aista, että mat­ka saarelle oli useim­miten yksisuuntainen.

  22. Luo­va ongel­man ratkaisu on ehkä ihmisen määräävin lajilli­nen piirre. Vaikut­tasi siltä, että kuvitel­laan tämän omi­naisu­u­den käytön kas­va­neen huo­mat­tavsti viimeisen kah­den-kol­men sukupol­ven aikana. Epäilen.

    1800-luvul­la use­at agraariy­hteisön tarvit­se­mat väli­neet taloista har­avoihin oli­vat jotakin mitä nykyään saatet­taisi­in kut­sua uni­ikkikap­paleik­si. Sel­l­aisen valmis­t­a­mi­nen vaati aina luo­vaa ongel­man­ratkaisua (mil­laisek­si veistän tämän kap­paleen, jot­ta se sopii noi­hin ole­mas­saole­vi­in jne.) On toki hyvin mah­dol­lista, ken­ties jopa luul­tavaa, että noiden ongelmien har­jaan­nut­ta­mat saisi­vat tämän päivän äö-testeis­sä idiootin paper­it. Vaik­ka yksilöt lähtöko­htais­es­ti oli­si­vatkin tismall­een yhtä lah­jakkai­ta kuin tämän päivän yksilöt.

    Samal­la tulee mieleen, että (etenkin) alem­man koulu­tuk­sen töis­sä kaiken stan­dar­d­oin­nil­la ja sään­nöstelemisel­lä saat­taa olla lamaut­ta­va vaiku­tus yksilön kykyyn ja halu­un käyt­tää luon­taista kykyään ongel­man ratkaisuun. 

    Aihet­ta sivuaa sopi­vasti Jani Kaaron taan­noinen kolum­ni HS:ssa, “Jär­jen asial­la”: http://www.hs.fi/ulkomaat/J%C3%A4rjen+asialla/a1305545449738

  23. Jus­si:
    Ainakin rekry­toin­tipros­es­seis­sa käytetään jo laa­jasti per­soon­al­lisu­u­s­ana­lyy­se­jä (esim. DISC ja Myers–Briggs). Riit­täväl­lä määräl­lä kysymyksiä/tehtäviä saadaan jonkin­laista tietoa henkilön suun­tau­tuneisu­ud­es­ta eri­laisil­la tunne- ja käyt­täy­tymistapo­jen akse­leil­la. Yri­tyk­set pyrkinevät rak­en­ta­maan henkilöstön­sä sopi­vas­sa suh­teessa eri­tyyp­pisiä osaajia.

    Esimerkin Myers-Brig­gs ‑jaot­telus­sa suurin väestöryh­mä kuu­luu profi­ilei­hin, jois­sa koroste­taan tosi­asial­lisu­ut­ta intu­iti­ivi­su­u­den sijaan. Use­at yhteiskun­taa kasas­sa pitävät tehtävät eivät vaa­di kyseenalais­tamista, vaan pikem­minkin tosi­asial­lista pysyvyyt­tä. Mon­et lah­jakkuuk­si­in lue­tut tehtävät taas kuu­lu­vat tässä jaot­telus­sa intu­iti­iviseen leiri­in: ide­al­isti, kek­si­jä, tutk­i­ja, johtaja.

    Kuten Osmo toteat, lah­jakku­u­den mit­taami­nen pelkäl­lä kuviopäät­te­lytestil­lä ei vas­taa nyky-yhteiskun­nan selviy­tymis­tais­telua kovinkaan hyvin. Oleel­lista on kuu­lua kyseenalais­tavaan mar­gin­aaliseen per­soon­al­lisu­us­ryh­mään, ja osa­ta taval­laan “spar­ra­ta” ajatuk­sil­laan tai töil­lään suurem­paa yleisöä.

    Per­soon­al­lisu­ustestit ovat arvokkai­ta siinä, että niiden avul­la voidaan palkata kuhunkin tehtävään luon­teeltaan sopi­va ihmi­nen. Mut­ta jos on älykäs, löy­tyy kyl­lä hyvin palkat­tu­ja tehtäviä kaiken­laisille luon­teille, nyky-yhteiskun­nas­sa jopa melko autistisille.

  24. Ville: Olen joskus kuul­lut väit­teen, että (hyvin) älykkäät ihmiset oli­si­vat myös kär­simät­tömiä eivätkä esim. jak­saisi kuun­nel­la, kun puhutaan asioista, jot­ka he jo tietävät. Osmo mainit­si impul­si­ivi­su­u­den ja pitkäjän­nit­teisyy­den. Nämä asi­at voivat hyvinkin olla geneet­tis­es­ti kytkök­sis­sä. Ehkä “liian” älykkäät ihmiset ovat liian impul­si­ivisia, että jak­saisi­vat tehdä yhteistyötä muiden kanssa tai opiskel­la asioi­ta tai tahko­ta asioiden paris­sa, jot­ka eivät heti ratkea. 

    Älykäs voi pitkästyä itseään tyh­mem­pi­en seuras­sa, mut­ta se tuskin ker­too älykkään ihmisen kär­siväl­lisyy­den tasos­ta. Kuin­ka pian se tyh­mem­pi kyl­lästyy älykkääm­män iro­nisi­in metatek­stu­aal­isi­in nokkeluuk­si­in, joiden ymmärtämi­nen edel­lyt­täisi laa­jaa tietämystä?

  25. Osmon perusvirhe on siinä, että hänelle älykkyys on jokin kon­struk­tio eikä löydös.

    ” Jos älykkyys­testien ennus­tavu­ud­es­ta halu­taan huole­htia, tuon pain­ote­tun sum­man pain­o­ja on ken­ties syytä ajan­mukaistaa aika-ajoin ja laa­jen­taa testiä. Kyky luo­da kauneut­ta esimerkik­si korostuu.”

    Eivät älykkyys­testit ole ole­mas­sa ennus­taak­seen, vaan mitatak­seen älykkyyt­tä. Jos yleisä­lykkyy­den merk­i­tys yhteiskun­nas­sa vähe­nee tule­vaisu­udessa, siinäpä vas­ta mie­lenki­in­toinen ilmiö, mut­ta sehän ei selviä kuin mit­taa­mal­la sitä riip­puma­ton­ta muut­tu­jaa riip­pu­vas­ta muut­tu­jas­ta riip­pumat­toma­l­la tavalla.

    1. Se yleisä­lykkyys ei ole objek­ti­ivista yleisä­lykkyyt­tä vaan aika mieli­v­al­tainen lin­eaarikom­bi­naa­tio eri lah­jakku­u­den aluei­ta mit­taav­ista asioista. Lin­eaarikom­bi­naa­tio­ta voidaan suun­na­ta toisel­la tavalla.

  26. Kalle 2:
    “Ihan­ney­hteiskun­ta lie­nee sel­l­ainen, jos­sa yksilöil­lä on mah­dol­lisu­us hyö­dyn­tää ja kehit­tää omaa potentiaaliaan”

    Poten­ti­aali­aan rikol­lisu­u­teen? Kivien potkimiseen?

    Poten­ti­aali­aan hyödyl­lisi­in asioi­hin? Sen hyö­dyn­tämisen mah­dol­lisu­ushan ihmisil­lä määritelmäl­lis­es­ti on. Tarkoi­tatko sitä, että lait eivät saa kieltää ihmisiä tekemästä hyödyl­lisiä asioita? 

    Ken­ties sitä, että jos on mah­dol­lista tehdä yhteiskun­ta, jos­sa voit käyt­tää taitoasi X hyödyk­si, niin myös ihan­ney­hteiskun­nas­sa pitäisi voida?
    Mitä järkeä on panos­taa täl­laiseen, jos sen taitosi X hyö­dyn­tämisen mah­dol­lis­t­a­mi­nen vaatii enem­män resursse­ja kuin mitä sit­ten taidol­lasi X saadaan tuotettua?
    Ellet tarkoi­ta sel­l­aista, tarkoi­tatko vain yhteiskun­taa, jos­sa hyö­dyn­netään kaik­ki net­to­hyödylli­nen, siis util­i­taris­tis­es­ti opti­maal­ista yhteiskuntaa?

    Siis ei panos­te­ta miljoon­aa jonkun esteti­ikan kyky­jen kehit­tämiseen, jos ne sit­ten tuot­ta­vat vain puolen miljoo­nan hyö­dyn ver­rat­tuna paljon halvem­pi­in uriin.

    Tarkoi­tan sitä, että ei pain­os­te­ta las­ta lääkärik­si sik­si että isäkin on, jos hän on musikaalis­es­ti lah­jakas ja olisi onnel­lisem­pi muusikon ural­la. Eikä ohja­ta naista sairaan­hoita­jak­si jos hän on epä­sosi­aa­li­nen ja osoit­taa matemaat­tista lah­jakku­ut­ta. Ja niin edelleen. 

    Yhteiskun­nan tarkoi­tus lie­nee tuot­taa hyv­in­voin­tia kansalaisilleen — ennem­min kuin että kansalaiset ovat ole­mas­sa hyödyt­tääk­seen yhteiskun­taa. Yksi tapa tuot­taa hyv­in­voin­tia on mah­dol­lisuuk­sien mukaan tukea ihmisiä niis­sä toimin­nois­sa, joi­hin heil­lä on luon­taista taipumus­ta. Nyky-Suomes­sa tähän suun­taan on tul­tu, mut­ta ei se täy­del­lis­es­ti toteudu. Tämä voisi sitä pait­si mak­si­moi­da yhteiskun­nan hyö­dyn: ihmiset ovat yleen­sä tuot­tavampia tehdessään asioi­ta, joista he naut­ti­vat ja joi­hin hei­dän luon­taiset kykyn­sä sopivat. 

    Rikol­lisu­us ei kyl­lä taa­tusti ole mikään lah­jakku­u­den laji. Sil­lä sar­al­la men­estymi­nen vaati­nee jous­tavu­ut­ta, paineen­si­etokykyä, luovu­ut­ta, johtamis­taitoa — omi­naisuuk­sia, joi­ta voisi käyt­tää hyväänkin. Ehkä joku pää­tyy rikol­lisek­si sik­si, että hän­tä on per­he- tai sosi­aalisen taus­tansa vuok­si ohjat­tu hänelle täysin sopi­mat­toma­lle alalle, ja on sik­si päät­tänyt heit­tää kaiken sikseen.

  27. “Ihan kun­nos­sa nuo älykkyys­mit­tar­it eivät kyl­lä ole. Huip­pupis­teisi­in pää­tyvät ovat usein aika outoa joukkoa, eivätkä he aina men­esty maail­mas­sa mitenkään hyvin.” 

    Esimerkik­si Suomen Men­sa ry:n jäsenistö kat­taa var­masti koko sosi­aalisen kirjon,

    Puhe oli huip­pupis­teistä. Men­saan pääsee jos on noin sadan­tuhan­nen eniten kyse­ly­lo­mak­keesta pis­teitä saa­van ihmisen joukos­sa Suomes­sa. Onko se Helsin­ki City Marathonin kymmen­es­tuhannes maali­in tul­lut huip­pumara­toonari? Onko Suomes­sa satatuhat­ta huip­puä­lykästä? No ei.

    Oikeasti huip­puä­lykkäät ovat kyl­lä usein outoa porukkaa, siitä ei pääse mihinkään. Ja todet­takoon vielä, että sen ver­ran paljon älykkäämpiä kuin tavalli­nen tal­laa­ja, että pitäisi olla aivan päivän­selvää, että älykkyys ei ole nor­maal­i­jakau­tunut ilmiö. Vaik­ka joku sen enem­män tai vähem­män hyvä mit­tari olisikin niin valittu.

  28. WAIS eli län­si­mainen psykolo­gien kehit­tämä älykkyy­den tes­taus­menetelmä lie­nee käsit­tääk­seni kyl­lä jatku­vas­sa kehi­tyk­sessä, mut­ta ei kai sitä joka vuosi uut­ta pain­os­ta palikoi­neen nikkaroida?

  29. Osmo Soin­in­vaara:
    Se yleisä­lykkyys ei ole objek­ti­ivista yleisä­lykkyyt­tä vaan aika mieli­v­al­tainen lin­eaarikom­bi­naa­tio eri lah­jakku­u­den aluei­ta mit­taav­ista asioista. Lin­eaarikom­bi­naa­tio­ta voidaan suun­na­ta toisel­la tavalla. 

    Tuo­ta — eikös ainakin yleisä­lykkyy­teen usko­vat älykkyys­tutk­i­jat ole vankasti sitä mieltä, yleisä­lykkyys (g‑factor) on todel­li­nen omi­naisu­us, joka vas­taa aivo­jen pros­es­soin­tite­hoa. Tätä pros­es­soin­tite­hoa ei tietysti voi­da suo­raan mita­ta, mut­ta älykkyys­testien eri­laiset osiot yleisen käsi­tyk­sen mukaan pystyvät mit­taa­maan sen ilmen­tymiä varsin luotettavasti.

    Lisäk­si kos­ka mitat­tu älykkyysosamäärä kor­reloi usein varsin vah­vasti monien testien ulkop­uolel­la ole­vien men­estys­tek­i­jöi­den kanssa, olete­taan, että ÄO kor­reloisi varsin vah­vasti olete­tun yleisä­lykkyy­den tason kanssa.

    Itse pitäisin tätä varsin jär­keenkäyvänä, kos­ka yleen­sä älykkäät ihmiset kykenevät oppi­maan kaiken mihin he vain viit­sivät panos­taa riit­tävästi. Ei siis ole (ehkä joitain poikkeuk­sia luku­unot­ta­mat­ta) ole­mas­sa mitään yksit­täisiä kapeasti suun­tau­tunei­ta älykkyy­den laje­ja vaan jous­ta­va ja muokkau­tu­va yleisälykkyys.

  30. Älykkyys kor­reloi voimakkaasti yksilön kom­pe­tenssin kanssa, mut­ta ter­veys on edel­ly­tys minkään­laiselle markki­na-arvolle. Älykkyys deter­mi­noituu vah­vasti geneet­tis­es­ti, mikäli ympäristö tar­joaa vähin­tään kohtu­ullisen virike­ta­son ja rav­it­se­muk­sen. Hyvin köy­histä oloista pon­nahti mm. nige­ri­alainen mus­ta matemaatikko / tietokonen­ero Philip Emeag­wali, ÄO 190 pis­tet­tä (keski­ha­jon­nal­la 15) Yleen­sä vas­taav­ista oloista ÄO on keskimäärin 70 pin­nan kieppeil­lä ja syyk­si kat­so­taan ympäristö­seikat. Philipin kaltaiset super­afrot imetään luon­nol­lis­es­ti Amerikkaan. 

    Älykkyys on yksi mit­tari, mikä ennus­taa sopeu­tu­miskykyä teol­liseen yhteiskun­taan. Heikko­lah­jaisil­la ei ole kom­pe­tenssia tämän päivän työ­markki­noil­la, ainakaan tietoy­hteiskun­nan palveli­joina. Tasokasta/ennakkoluulotonta tieteel­listä tutkimus­ta ei ole mah­dol­lista tehdä järin alhaisel­la älyl­lisel­lä suori­tuskyvyl­lä, älykkyys on ehdot­toman biologi­nen omi­naisu­us. Sitä ei sovi uno­htaa. Älykkyys ei ole ihmis­ar­von mit­ta, se kuvas­taa vain välin­ear­voa. Yhteiskun­nalle sil­lä välin­ear­vol­la on toki väliä, mut­ta vähän lapsel­lisem­pi ihmi­nen voi olla hyvä ystävä. 

    Eräs tiedemies sanoi min­ulle, että tieteel­lisessä tutkimuk­ses­sa hänen alal­laan keski­ha­jon­nan ero ÄO:ssa vas­taa hyvinkin viiden vuo­den koulu­tus­ta. Uskon, että Oden ennakkolu­u­lot­to­muus ja kyky ajatel­la näen­näisyyk­siä kyseenalais­taen liit­tyy kohtu­ullisen korkeaan älyl­liseen suori­tuskykyyn. Onko Oden ÄO:ta mitattu?

  31. KariS:
    Kaut­ta aikain sosi­aaliset kyvyt ovat olleet kog­ni­ti­ivisiä kykyjä tärkeämpiä menestykselle…

    Sosi­aalisen älykkyy­den vaa­timuk­set tule­vat koros­tu­maan tule­vaisu­udessa kun työelämässä vaa­di­taan entistä enem­män ryh­mässä työsken­te­lyä ja esimi­estyö muut­tuu suorituk­sen määrit­telystä ja ohjaamis­es­ta asiantun­ti­jati­imien valmentamiseksi. 

    Käsite “sosi­aa­li­nen älykkyys” on var­maankin yksi kaikkein väärinymmär­re­ty­impiä ja/tai ‑käyte­t­ympiä käsit­teit­tä näis­sä älykkyyskeskusteluissa.

    Yleis­es­ti­hän sosi­aalisel­la älykkyy­del­lä tun­nu­taan tarkoit­ta­van kykyä/halua kaveer­a­ta jatku­vasti kaikkien kanssa kaikkial­la, viihtymistä seuras­sa ja huomion keskip­is­teenä oloa. Vas­taavasti syr­jään­vetäy­tymistä ja muu­ta sosi­aal­ista pas­sivi­su­ut­ta pide­tään sosi­aalisen älykkyy­den puut­teen merkkeinä.

    Todel­lisu­udessa­han “parhaat seuramiehet/naiset” ovat monas­ti sosi­aalis­es­ti hyvin lah­jat­to­mia (eli siis esim. tup­pau­tu­vat seu­raan hölöt­tämään omi­aan vaik­ka muut yrit­täi­sivät sanat­tomasti viestiä, että nyt olisi muu­takin tekemistä) ja käytän­nössä läheis­ri­ip­pu­vaisia tai yksinäisyyt­tä pelkääviä. 

    Älykkäät (mut­ta seu­ransa val­it­se­vat) ihmiset ovat sen sijaan useim­miten hyvin lah­jakkai­ta myös sosi­aal­is­ten tilantei­den ymmärtämisessä, toisen ihmisen ase­maan aset­tumises­sa yms. eli käytän­nössä sosi­aalis­es­ti hyvin älykkäitä — mut­ta ehkä varsin ronkelei­ta seu­ransa suhteen.

    Sinän­sä olisi toki hyvä, että oikea sosi­aa­li­nen älykkyys otet­taisi­in huomioon esim. asiantun­ti­jaor­gan­isaa­tioiden esimi­esten valin­nanssa — nyky­is­in­hän esimi­este­htävi­in pää­tyy edelleen näitä “toimis­tokuukkelei­ta” ja esimiehen hyvyys riip­puukin yleen­sä siitä kuin­ka vähän hän hait­taa oikeaa työntekoa.

    Älykkyy­den mit­taamises­sa ryhdytään tule­vaisu­udessa var­masti mit­taa­maan myös noi­ta sosi­aal­isia ja taidol­lisia kykyjä. Ja eiköhän noi­ta taito­ja palaute­ta koulu­jenkin opetukseen. 

    Mikäpä siinä. Tosin tuskin­pa tulok­set hirveästi muut­tuisi­vat per­in­teis­ten älykkyys­testien tulok­sista — sosi­aalisen älykkyy­den lisäk­si käden taidot riip­pu­vat vah­vasti (mm. kolmi­u­lot­teisen hah­mot­tamisen kaut­ta) yleisälykkyydestä.

  32. Lah­jakku­u­den merk­i­tys­tä liioitel­laan: tuotan­non­suun­nit­telul­la ja stan­dar­d­oin­nil­la ykist­täiset tehtävät tuotan­nos­sa on vakioitu niin, että se voidaan hoitaa tehtävään koulute­tul­la taviksella.

    Noil­la sovel­tuvu­ustesteil­läkään ei ole juuri merkitystä,sillä ihmiset oppi­vat nop­saaan vas­taa­maan “oikein ” testeis­sä eli manip­u­loi­vat tulok­sen itselleen myönteiseksi

    Nykya­jan johta­jat ovat teo­reet­tiset­si hyvin koulut­teu­ja ja var­maankin lah­jakkai­ta, mut­ta puut­tuu koke­mus­ta ja kon­trol­li on tiukkaa, joten uusi­in ja poikkeav­i­in ja riskialt­ti­isi­in ratkaisui­hin ei juurikaan päädytä.

    Ratkaisut haetaan bench markingilla eli kopi­oimal­la mui­ta ja niin­pä pörssiy­htöis­sä rak­en­teet ja toim­inta­vat ovat samanlaisia.

    Eipä siinä luovu­udelle ja lah­jaku­udelle juuri sijaa jää

  33. Marko, Osmo on oike­as­sa, mut­ta niin olet sinäkin. G‑tekijä eli g‑faktori voidaan pain­ot­taa peri­aat­teessa mieli­v­al­taisel­la taval­la. Pidän itse koko fak­to­ri­ana­lyysiä vähän omi­tuise­na, kos­ka siinä fak­tor­e­i­ta pudotel­laan enem­män tai vähem­män mieli­v­al­taisel­la taval­la. Toisaal­ta, g‑ladattuja ilmiöitä on niin paljon, että niiden “kaikkien” huomioonot­ta­mi­nen olisi jo sinän­sä aivan mah­do­ton­ta. g‑tekijä on läs­nä esimerkik­si reak­tioaikat­esteis­sä, työ­muis­tia mit­taavis­sa testeis­sä, hah­mon­tun­nis­tuk­ses­sa, jne. Naisil­la jopa lan­tion ja vyötärön suh­teessa on merkit­tävästi g‑tekijää mukana.

  34. Mie­lenki­in­toinen kirjoitus.
    Mä jäin miet­timään, mik­si tämä on nyt ajankohtainen?

    Lah­jakku­u­den alle­han putoaa usei­ta käsitteitä:
    1. älykkyys, oppimiskyky
    2. sosi­aaliset kyvyt, miellyttävyys
    3. sin­nikkyys, henk­i­nen voima (ml. terveys)
    4. spe­si­fit tal­en­tit: liikun­nal­lisu­us, taiteellisuus
    — yleen­sä men­estyy jos omaa kahdessa keskimääräistä parem­mat taidot

    Vam­mais­tutkimuk­sen seu­ran tutkimuk­set eivät ole tähän men­nessä mielestäni tuke­neet tulk­in­taa että eri­laisu­ut­ta (ml. mie­len­ter­vey­den menet­tämisen mukanaan tuo­mat vam­mau­tu­miset) kyet­ti­in tuke­maan parem­min agraariyhteiskunnassa.

    Haaste on nimeno­maan se, että tiedonväl­i­tys ja tal­len­net­tu tieto on nykään niin parem­min saatavilla.

  35. Liian van­ha:
    Lah­jakku­u­den merk­i­tys­tä liioitel­laan: tuotan­non­suun­nit­telul­la ja stan­dar­d­oin­nil­la ykist­täiset tehtävät tuotan­nos­sa on vakioitu niin, että se voidaan hoitaa tehtävään koulute­tul­la taviksella.

    Jos et ole huo­man­nut niin kyseiset “koulute­tun apinan tehtävät” ovat karkaa­mas­sa hyvää vauh­tia Kiinaan.

  36. “Muo­toilu vaatii omat osaa­jansa, mut­ta Suy­o­mi ei tek­isi mitään kahdel­la miljoon­al­la huip­puta­son muotoilijalla.”

    Tämä on hol­hoavaa ajat­telua, jos­sa muo­toilu käsitetään yksi­u­lot­teis­es­ti. Jos joka toinen suo­ma­lainen olisi muo­toil­i­ja, olisi muo­toilu todel­lisu­us­pe­ri­aate, joka kat­taisi kult­tuurin kokon­aisu­udessaan. Se voisi aivan hyvin olla mah­dol­lista. Jos tutus­tuu muo­toilun teo­ri­a­puoleen, näkee nopeasti miten ehtymätön sar­ka se on.

    Ylipäätään nyky­istä elämän­menoa määrit­tää se, mihin ihmiset ori­en­toitu­vat, eikä enää se, mitä hei­dän käs­ketään tehdä. Pitkälle koulut­ta­mi­nen on luonut illu­u­sion siitä, että kuka hyvän­sä voi ryhtyä mihin vain, jos vain kyvyt ja sitkeys riittävät. 

    Tässä on myös paradoksin­sa, jot­ka ovat lyöneet silmille. Suomes­sa on täl­lä het­kel­lä noin 6000 työtön­tä kult­tuuri­alan tutkin­non suorit­tanut­ta. Määrä on kas­vanut nopeim­mil­laan tuhan­nel­la vuodessa. Kaik­ista työt­tömistä tämä poruk­ka on täysin yliedustettuna.

    Kun puhutaan sopeu­tu­mis­es­ta ja pär­jäämis­es­tä, on tämä jen­gi taloudel­lis­es­ta näkökul­mas­ta joukko epäon­nis­tunei­ta. Toisaal­ta maail­mas­sa, joka on tul­lut hul­luk­si, he edus­ta­vat vai­h­toe­htoa. He eivät osal­lis­tu siihen pär­jäämiseen, joka vaatii kas­vavaa kulu­tus­ta rajal­lisil­la resursseilla.

    Mie­len­ter­veysongel­mais­ten ase­makin on his­to­ri­an saatossa yksi­no­maan paran­tunut. Nyt psyykkises­ti sairai­ta kohdel­laan ihmis­inä toisin kuin vielä het­ki sit­ten. Samal­la enti­sa­jan mie­len­ter­veys­sairaudet, kuten hys­te­ria tai homosek­suaal­isu­us, ovat joko kadon­neet tai hyväksyt­ty luon­nol­lisik­si omi­naisuuk­sik­si. Niitä enti­sa­jan heinäpel­to­ja tuskin kan­nat­taa human­is­ti­sista syistä kaihota.

    Nyky-Suomes­sa­han ei enää ole edes tyh­miä. He ovat kadon­neet. Nyt puhutaan eri­ty­is­ryh­mistä ja oppimisvaikeuksista.

  37. Olkoon y havait­tu­jen muut­tu­jien vek­tori ja L on ns. latausker­toimien matri­isi. f on keskenään ortog­o­naal­is­ten havait­se­mat­tomien muu­tu­jien muo­dosta­ma vek­tori. U on jokaiseen havain­toon liit­tyvän ns. idiosynkraat­tis­ten kom­po­nent­tien muo­dosta­ma vektori.

    Vek­torimuo­dos­sa malli voidaan esit­tää seuraavasti
    y=Lf+U

    Jos olete­taan että idiosynkraat­ti­nen kom­po­nent­ti ja fak­torit vek­toris­sa f ovat riip­pumat­to­mia niin mallin yhteis­vai­htelu on seuraava:

    Sigma=LVL’ + G, jos­sa V ja G ovat fak­to­rien ja idiosynkraat­tisen kom­po­nentin var­i­anssi-kovar­i­anssi­ma­tri­isit. Fak­to­rien vai­htelun voi olet­taa vaik­ka ykkösek­si. Ortog­o­naal­isu­u­so­le­tuk­sen vuok­si lop­putu­los on identiteettimatriisi.

    Iden­ti­fioimat­to­muus tarkoit­taa sitä että meil­lä voi olla ortog­o­naa­li­nen trans­for­maa­tioma­tri­isi P, jol­la ker­toma­l­la y voidaan saa­da täs­mälleen alku­peräistä raken­net­ta vas­taa­va var­i­anssi-kovar­i­anssi­ha­joitel­ma. Eri­lainen tulk­in­ta voidaan saa­da muun­nok­selle PLf…

  38. “Jos et ole huo­man­nut niin kyseiset “koulute­tun apinan tehtävät” ovat karkaa­mas­sa hyvää vauh­tia Kiinaan.”

    N 10 % työ­paikoista hävisi jo ennen kuin Kiina oli ole­mas­sa markki­noil­la ‚suurin syöjä on tuot­tavu­u­den nousu

  39. Miro Rei­jo­nen: Lah­jakku­u­den alle­han putoaa usei­ta käsitteitä:
    1. älykkyys, oppimiskyky
    2. sosi­aaliset kyvyt, miellyttävyys
    3. sin­nikkyys, henk­i­nen voima (ml. terveys)
    4. spe­si­fit tal­en­tit: liikun­nal­lisu­us, taiteellisuus

    Nämä ovat kaik­ki hyvin raskaasti g‑ladattuja. Kuviopäät­te­lytesti mit­taa kor­re­laa­ti­ol­la jotain luokkaa 0.3 kaikkia noi­ta kolmea viimeistä.

  40. Hami­lo, minus­ta per­soon­al­lisu­ustestei­hin nojaami­nen työhöno­to­ssa tai arvioidessa sovel­tuvu­ut­ta jollekin alalle, on vähin­täänkin ongelmallista.

    Esimerkik­si joidenkin psykol­o­gis­ten sovel­tuvu­ustestien toimivu­ut­ta opiske­li­javalin­nois­sa on tutkit­tu ja saatu tulok­sek­si se, että ne joil­lain mittareil­la mitat­tuna pikem­minkin huonon­si­vat valintatulosta.

    Ja kun näkee nykyäänkin varsin kaistapäisil­lä ehdoil­la ole­via työ­paikkail­moituk­sia, niin min­ul­la ei ole kovinkaan suur­ta luot­ta­mus­ta sen suh­teen, että työ­nan­ta­jat osaisi­vat oikeasti for­mu­loi­da kaipaa­mansa per­soon­al­lisu­ustyyp­it itsen­sä kannal­ta kovinkaan opti­maalis­es­ti. Hel­posti pelataan mielikuvil­la ja muodis­sa olevil­la asioil­la, jot­ka eivät kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua. Ja ongel­mana on usein myös aja­tus siitä, että opti­maa­li­nen val­in­ta edel­lyt­täisi kaikkien samaa tehtävää teke­vien työn­tek­i­jöi­den ole­van per­soon­al­taan saman­laisia, vaik­ka mon­es­sa tehtävässä saataisi­in hyö­tyä nimeno­maan siitä, että kaik­ki työn­tek­i­jät eivät ole liian samanlaisia.

    Psykolo­gia muutenkin valitet­ta­van usein tun­tuu harhau­tu­van enem­män pseudoti­eteen alalle. Vaikut­taa siltä, että kri­it­tisen tarkastelun kestäviä tuutkimus­tu­lok­sia hel­posti varsin kri­ti­ikit­tömästi ollaan valmi­ita yleistämään toim­i­mat­toma­l­la tavalla.

    Eräs surkuhu­paisa tutkimus tut­ki psykolo­gian opiske­li­joiden ja ammat­ti­lais­ten kykyä ennus­taa eri­tyyp­pis­ten ihmis­ten käytöstä todel­lisen elämän tilanteis­sa. Lop­putu­los oli se, että mitä pidem­pi koke­mus oli taustal­la, sitä vahvem­min uskot­ti­in omi­in ennus­tuk­si­in. Valitet­tavaa vain oli, että psykol­o­gisen koulutuksen/kokemuksen pitu­udel­la ei tun­tunut ole­van ainakaan posi­ti­ivista kor­re­laa­tio­ta ennus­tusten osu­vu­u­den kanssa.

  41. Skit­sofre­ni­as­ta tuli mieleeni, että kuin­ka antibioot­tien kek­simisel­lä oli varsin tärkeä rooli mieli­sairauk­sien hoi­dos­sa, vaik­ka sitä ei nykypäivänä usein enää muis­te­ta. Ennen antibioot­te­ja, neu­rosy­fi­l­ik­ses­tä kär­sivät muo­dos­ti­vat merkit­tävän osu­u­den mieli­sairaaloiden asukkaista.

    Ken­ties skit­sofren­ian tai joidenkin muiden vakavien sairauk­sien taustal­la on esimerkik­si virus­in­fek­tioi­ta tai mui­ta sel­l­aisia syitä, joi­hin voidaan tule­vaisu­udessa puut­tua tehokkaasti, kun­han sairau­den syn­tyä opi­taan parem­min ymmärtämään. Myös osa perin­nöl­li­sistä riskitek­i­jöistäkin voi olla ohitet­tavis­sa tehokkaasti hoidol­la, kun­han nämä riskitek­i­jät ja niiden vaiku­tus löydetään.

  42. Mer­i­tokra­ti­as­ta ja poli­ti­ikas­ta vielä vuo­den pää­teek­si. Käytän­nössä tämä voisi tarkoittaa:

    1990-luvun laman aikaan Suo­mi investoi koulu­tuk­seen ja tutkimuk­seen, yliopis­to­jen rahoi­tus­ta lisät­ti­in ja Tekes-rahoituk­sel­la kehitet­ti­in teol­lisu­ut­ta hyö­dyn­tämään uut­ta työvoimaa. Sil­loin 4% BKT:sta R&D menoina oli maail­man huippuluokkaa.

    Suomen investoin­ti onnis­tui, tietoy­hteiskun­taan siir­tymi­nen nopeu­tui, lisäk­si oli tuuria ja yksi Nokia. Tämän hypyn tulok­set alkoi­vat näkyä ennen muu­ta 2000-luvun alkuvuosina.

    2010-luvul­la on jo usei­ta mui­ta koulu­tus­in­ten­si­ivisiä mai­ta, 4% BKT.stä R&D:ssä ei ole enää ain­ut­laa­tu­ista, pikem­minkin vält­tämätön­tä vientikilpailussa.

    Vuorineu­vos Tauno Matomä­ki tiivisti aikoinaan, että “emme me tääl­lä pär­jää, jos pesemme tois­temme paito­ja”. Niin ja siihen tavataan vas­ta­ta, että emme me pär­jää, jos teemme toisillemme polkupyöriä. Suo­mi on vien­ti­maa. Per­in­teis­es­ti tääl­lä on omak­sut­tu ja otet­tu käyt­töön teknolo­giaa nopeasti, nykyään jo myös kehitetään omaa teknolo­giaa itse.

    Nyky­hal­li­tuk­sen ohjel­mas­sa ei jäänyt paljoa liikku­mavaraa millekään Suomen teol­lisu­ut­ta uud­is­tavalle toimin­nalle, oppo­si­tion ohjel­mas­sa taas ei lainkaan. Ilmeiesti Suomes­sa ei mene vielä tarpeek­si huonos­ti, jot­ta mikään muuttuisi.

    Mer­i­tokra­ti­as­sa kuten demokra­ti­as­sa ihmisille annetaan mahdollisuuksia.

    Tul­vaisu­ut­ta ei voi tietää, mut­ta eril­isia mus­tia jout­se­nia siel­lä var­masti tulee vas­taan. Putinin val­lan hor­ju­mista ei olisi osat­tu aav­is­taa vuosi sitten.

    2010-luvul­la Suomes­sa tulee yliopis­to­jär­jestelmässä entistä tärkeäm­mäk­si muun­tok­oulu­tu­tus. 1990-luvun alus­sa ns relandern rahat hoiti­vat tätä aluet­ta, mon­es­ta human­is­tista tuli ict-nikkari.

    Mil­laisia poli­it­tisia lin­jo­ja olisi edistettävä

    * 4% BKT:stä R&Dhen on vält­tämät­tömyys, luul­tavasti yliopis­to­jen rahoi­tus­ta on lisät­tävä, kos­ka teol­lisu­us ei enää pysty osta­maan yleishyödyl­listä tutkimus­ta ja samal­la yleis­ra­hoit­ta­maan yliopis­to­jen hallintoa.

    * Laadullis­es­ti parem­min koulutet­tu kansakun­ta on jous­tavampi. Muun­to- ja täy­den­nysk­oulu­tuk­sen rahoit­ta­mi­nen on entistä tärkeäm­pää. Ei ole mitään tolkua, että yliopis­tois­sa on n 700 eri sisäänot­top­utkea ja amk:seissa lisäk­si vielä hie­man enemmän. 

    * Hyvistä maa­han­muut­ta­jista kil­pail­laan kaikkien maid­en kesken. Suomes­ta läh­tee aivo­ja, samal­la niitä on saata­va myös tänne muualta. 

    * Palve­lu­te­ol­lisu­us on mata­lam­man tuot­tavu­u­den teol­lisu­ut­ta kuin per­in­teinen suo­ma­lainen vien­ti­te­ol­lisu­us. Tulo­erot eri alo­jen välil­lä kas­va­vat, kohtu­ullisen palkkatasaon alat on hyväksyttävä.

    “Luokkay­hteiskun­ta” ‑keskustelus­sa kuu­luu pahek­sua sitä, että eri alo­jen tuot­tavu­us ja palkat ovat eri­la­sia. Mik­si ihmeessä, jos pysytään kohtu­udessa? Se luo juuri dynami­ikkaa yhteiskun­taan ja antaa mah­dol­lisuuk­sia valintoihin.

    * Yksi­tyisel­lä puol­lel­la palkko­jen on syytä olla korkeam­mat kuin julkisel­la sek­to­ril­la, jol­la taas työ­suhde­tur­va on kattavampi. 

    * Mah­dol­lisu­us siir­tyä julkiselta sek­to­ril­ta yksi­ty­selle­ja päin­vas­toin — nykysin meno eteenkin kun­nis­sa on ollut aika sul­jet­tua ja virkau­raa suosivaa.

    * Yhteiskun­nalle kaikkein kallein­ta on syr­jäy­tymi­nen, pienessä maas­sa on kaikkien poten­ti­aalia pystyt­tävä hyö­dyn­tämään. Oden mer­i­tokra­tia puheen­vuorossa minus­ta point­ti on, että kun emme tiedä mikä ‘mer­it’ on se jota tarvi­taan mon­imuo­toisu­us on hyväk­si — ja osaamisen tukem­i­nen on tärkeää.

    Mer­i­tokr­ta­iaa on, että saadaan juop­po raitis­tu­maan ja toimeen­tu­lotuelta pieni­palkkaiseen työhön. samal­la se mer­it­see myös suvait­se­vaisu­ut­ta oma­l­la työl­lään rikas­tu­mista ja yri­it­täjyyt­tä kohtaan.

    * Asen­neil­mas­tossa Suo­mi pär­jää jos tääl­lä arvoste­taan osaamista — nört­tiyt­tä — ja yrit­täjyyt­tä. Se luo edel­ly­tyk­siä mon­elle muulle asialle.

    * Suomel­la ja suo­ma­lais­lla on olta­va käsi­tys myön­teis­es­tä tule­vaisu­ud­es­ta, johon voi itse vaikut­taa tekemisel­lä ja osaamisel­la. Teol­lis­ten työ­paikko­jen siir­tymi­nen muualle on vähän kuin maat­alouden raken­nemuu­tos — myös mahdollisuus.

    Poli­it­tis­es­ti tämä kuu­lostaa jonkin­laiselta yhdis­telmältä Vihreää poli­ti­ikkaa, sosi­aalipuolelta, ja Kokoomuk­sen poli­ti­ikkaa, yrit­täjyyspuolelta. Ohjel­mana tämä ei vil­litse kansanjoukkoja.

    Hyvää vuot­ta 2012!

  43. Enti­nen vihrei­den äänestäjä:
    Hami­lo, minus­ta per­soon­al­lisu­ustestei­hin nojaami­nen työhöno­to­ssa tai arvioidessa sovel­tuvu­ut­ta jollekin alalle, on vähin­täänkin ongelmallista.

    Esimerkik­si joidenkin psykol­o­gis­ten sovel­tuvu­ustestien toimivu­ut­ta opiske­li­javalin­nois­sa on tutkit­tu ja saatu tulok­sek­si se, että ne joil­lain mittareil­la mitat­tuna pikem­minkin huonon­si­vat valintatulosta.

    Ja kun näkee nykyäänkin varsin kaistapäisil­lä ehdoil­la ole­via työ­paikkail­moituk­sia, niin min­ul­la ei ole kovinkaan suur­ta luot­ta­mus­ta sen suh­teen, että työ­nan­ta­jat osaisi­vat oikeasti for­mu­loi­da kaipaa­mansa per­soon­al­lisu­ustyyp­it itsen­sä kannal­ta kovinkaan opti­maalis­es­ti. Hel­posti pelataan mielikuvil­la ja muodis­sa olevil­la asioil­la, jot­ka eivät kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua. Ja ongel­mana on usein myös aja­tus siitä, että opti­maa­li­nen val­in­ta edel­lyt­täisi kaikkien samaa tehtävää teke­vien työn­tek­i­jöi­den ole­van per­soon­al­taan saman­laisia, vaik­ka mon­es­sa tehtävässä saataisi­in hyö­tyä nimeno­maan siitä, että kaik­ki työn­tek­i­jät eivät ole liian samanlaisia.

    Psykolo­gia muutenkin valitet­ta­van usein tun­tuu harhau­tu­van enem­män pseudoti­eteen alalle. Vaikut­taa siltä, että kri­it­tisen tarkastelun kestäviä tuutkimus­tu­lok­sia hel­posti varsin kri­ti­ikit­tömästi ollaan valmi­ita yleistämään toim­i­mat­toma­l­la tavalla.

    Eräs surkuhu­paisa tutkimus tut­ki psykolo­gian opiske­li­joiden ja ammat­ti­lais­ten kykyä ennus­taa eri­tyyp­pis­ten ihmis­ten käytöstä todel­lisen elämän tilanteis­sa. Lop­putu­los oli se, että mitä pidem­pi koke­mus oli taustal­la, sitä vahvem­min uskot­ti­in omi­in ennus­tuk­si­in. Valitet­tavaa vain oli, että psykol­o­gisen koulutuksen/kokemuksen pitu­udel­la ei tun­tunut ole­van ainakaan posi­ti­ivista kor­re­laa­tio­ta ennus­tusten osu­vu­u­den kanssa.

    Olen kir­joit­tanut jonkin ver­ran pseudoti­eteel­listä psykolo­giaa vas­taan toimit­ta­jana, blog­ga­ri­na ja tietokir­jail­i­jana, joten en todel­lakaan väitä sitä yleistä vaikutel­maasi vas­taan, että roskaa on täl­lä alal­la ja paljon.

    Kuitenkin esimerkik­si Turus­sa sairaan­hoita­jak­oulu­tuk­ses­sa on saatu keskey­tyspros­ent­ti puolit­tumaan vai­h­ta­mal­la rekryävä fir­ma parem­paan. Minä esimerkik­si en pää­sisi siel­lä opiskele­maan sairaan­hoita­jak­si, ja jos het­kek­si eläy­dyn poti­laan ase­maan, niin kyl­lä se var­maan on ihan hyväkin niin.

    http://www.tiede.fi/artikkeli/1394/psykotesti_seuloo_hyvia_investointeja

  44. Osmo Soin­in­vaara:
    Olen­naista on, että psyykkistä poikkeavu­ut­ta siedet­ti­in paremmin.

    Vähän harhaan­jo­htavasti san­ot­tu. Hei­jas­taa sel­l­aista romant­tista his­to­ri­akäsi­tys­tä, jos­ta myös tuol­lainen puhe yhteisön hel­lim­istä kylähul­luista kumpuaa. Yksinker­taiset työte­htävät mah­dol­lis­ti­vat työn­teon nykya­jan stan­dard­eil­la psyykkises­ti vajaakun­toise­na. Poikkeavu­u­den sietämi­nen oli silti muuten vähissä. 

    Mieli­sairaiden ongel­ma ratkaisti­in esimerkik­si 1700-luvul­la usein hyvin käytän­nön­läheis­es­ti lait­ta­mal­la ihmi­nen maakuop­paan tai kahlit­se­mal­la seinään, suuka­pu­la tarvit­taes­sa. Jos asia kiin­nos­taa niin voi pere­htyä esimerkik­si his­to­ri­oit­si­ja Edward Short­erin teoksiin.

    Men­nei­den aiko­jen mieli­sairaaloiden kuten Seilin demon­isoin­ti mei­dän aikamme stan­dard­eista käsin muo­dostaa hel­posti virheel­lisen kuvan. Voisi esimerkik­si miet­tiä niitä vai­h­toe­htoisia kohtaloi­ta, joi­ta näil­lä ihmisil­lä oli, niin asetel­ma hel­posti kään­tyy päälaelleen.

  45. Enti­nen vihrei­den äänestäjä:
    Ken­ties skit­sofren­ian tai joidenkin muiden vakavien sairauk­sien taustal­la on esimerkik­si virus­in­fek­tioi­ta tai mui­ta sel­l­aisia syitä, joi­hin voidaan tule­vaisu­udessa puut­tua tehokkaasti, kun­han sairau­den syn­tyä opi­taan parem­min ymmärtämään. Myös osa perin­nöl­li­sistä riskitek­i­jöistäkin voi olla ohitet­tavis­sa tehokkaasti hoidol­la, kun­han nämä riskitek­i­jät ja niiden vaiku­tus löydetään.

    Nyt jo tiede­tään, että esimerkik­si äidin raskau­den aikana sairastet­tu influ­enssa tai tok­so­plas­moosi ovat lapsen skit­sofren­ian riskitekijöitä.

  46. Nähdäk­seni Ode käsit­telee tätä lah­jakku­uskysymys­tä vähän yksipuolis­es­ti. Lah­jakku­us nähdään vain yksilön markki­nakelpoisuute­na. Kun puhutaan jonkun omi­naisu­u­den hyödyl­lisyy­destä, pitäisi täs­men­tää tarkoite­taan kun hyödyl­lisyyt­tä yksilölle itselleen vai koko yhteiskun­nalle. Nykyisessä työelämässä pär­jää hyvin hyväl­lä supli­ikil­la, mut­ta kuin­ka paljon nämä omi­naisu­udet hyödyt­tävät koko kansantaloutta?

    1. Nähdäk­seni Ode käsit­telee tätä lah­jakku­uskysymys­tä vähän yksipuolis­es­ti. Lah­jakku­us nähdään vain yksilön markkinakelpoisuutena.

      Kun aiheena on yksilön omainaisuuk­sien vaiku­tus luokkarak­en­teeseen, väk­isin pain­ot­tuu niihin omi­naisuuk­si­in, joil­la on vaiku­tus­ta markkinakelpoisuuteen

  47. Yksinker­taiset työte­htävät mah­dol­lis­ti­vat työn­teon nykya­jan stan­dard­eil­la psyykkises­ti vajaakun­toise­na. Poikkeavu­u­den sietämi­nen oli silti muuten vähissä.

    Mieli­sairaiden ongel­ma ratkaisti­in esimerkik­si 1700-luvul­la usein hyvin käytän­nön­läheis­es­ti lait­ta­mal­la ihmi­nen maakuop­paan tai kahlit­se­mal­la seinään, suuka­pu­la tarvit­taes­sa. Jos asia kiin­nos­taa niin voi pere­htyä esimerkik­si his­to­ri­oit­si­ja Edward Short­erin teoksiin.

    Tässä var­maan kir­joit­ta­jat puhu­vat tois­t­en­sa ohi. On muis­tet­ta­va, että psyykkisten ja neu­rol­o­gis­ten häir­iöi­den kent­tä on hyvin laa­ja. Kukaan ei var­maankaan kiel­lä sitä, että psykoot­tis­ten (eli arkikielel­lä seinähul­lu­jen) kohtelu oli surkeaa. Kuitenkaan nämä henkilöt eivät muo­dos­ta kuin aivan mität­tömän vähem­mistön kaik­ista mieli­sairaista, autis­ti­sista ja kehi­ty­vam­mai­sista. Heistä suurin osa kykeni selviy­tymään jol­lain tapaa yhteisön jäs­en­inä ja useim­miten tur­vau­tu­mat­ta köyhäinapuun. 

    Van­hana­jan maalaiskult­tuuri sieti “eri­laisu­ut­ta” varsin hyvin, kun­han tuo eri­laisu­us ei kyseenalais­tanut perusar­vo­ja: esi­val­taa, kirkkoa tai uskontoa.

  48. Osmo Soin­in­vaara: Kun aiheena on yksilön omainaisuuk­sien vaiku­tus luokkarak­en­teeseen, väk­isin pain­ot­tuu niihin omi­naisuuk­si­in, joil­la on vaiku­tus­ta markkinakelpoisuuteen

    Mut­ta mitä “luokkarakenne” ja “markki­nakelpoisu­us” tarkoit­ta­vat kun hengis­säpysymi­nen on taat­tua ? Osat­to­muut­ta tuot­tavu­u­den kasvus­ta ja kumu­lati­ivis­es­ta osaamis­es­ta ja tästä johtu­vaa umpikujaa ?

    Markki­nakelpoisu­us ja markki­na-arvo näyt­tävät aivan toisen­laiselta jos diskont­toko­rko ote­taan huomioon. Sil­loin luokkay­hteiskun­nan huip­ul­la on älylli­nen eli­it­ti. Käytän­nössä arvos­tus näkyy niin että kohtu­ullisen pienel­lä kus­tan­nuk­sel­la (yksi­tyisen ja julkisen sek­torin väli­nen palkkaero) mer­i­tokraat­tises­sa aka­teemises­sa maail­mas­sa pääsee osal­lisek­si saman­lais­es­ta riip­pumat­to­muud­es­ta joka yksi­tyisel­lä sek­to­ril­la edel­lyt­tää merkit­tävää menestymistä.

    Toinen ääripää on pas­sivoitunut syr­jäy­tyjä joka ei kykene tai halua omak­sua edes valmi­ik­si pureskel­tua tietoa omaan hyv­in­voin­ti­in vaikut­tavista tek­i­jöistä. Yleisem­min: yhteiskun­nal­lisi­in alalu­okki­in kuu­lu­va ei ole koskaan päässyt osal­lisek­si minkään­lai­sista todel­lisu­u­den seli­tys­mall­eista, nykyaikana ei enää edes uskon­nol­li­sista sel­l­ai­sista. Sit­ten kuol­laan nuoremp­ina kun syy-seu­raus­ketjut ovat epäselviä.

    Olisiko niin että luok­ka-ase­man periy­tymisessä on pitkälti kyse tiedon välit­tämis­es­tä siitä mikä on rel­e­vant­tia, eli mitä sig­naale­ja pitäisi uskoa ? Ilman rel­e­vanssi­filt­ter­iä on help­po ajatel­la että lähiöostaris­sa kuu­luu olla pelkkiä juot­toloi­ta ja kebab-pizze­ria, tele­vi­sios­ta pitää prime­ti­menä tul­la aiv­o­ton­ta tuubaa, main­os­tet­tu­ja elin­tarvikkei­ta kan­nat­taa syödä, ja tiedonväl­i­tyk­sen pitääkin olla nopeatem­poista tekstuuria ?

    Toisin­sa­noen koulute­tut van­hem­mat ja “nor­maali” koti­taus­ta valmis­taa nuor­ta val­it­se­maan punaisen pil­lerin kun valin­nan aika väistämät­tä tulee, siinä mis­sä valmi­ik­si syr­jäy­tynyt ei ymmär­rä koko kysymys­tä, ja lop­puelämä onkin tasaista alamäkeä ja objek­tin elämää.

  49. Eras­totenes alek­san­dri­alainen: Kukaan ei var­maankaan kiel­lä sitä, että psykoot­tis­ten (eli arkikielel­lä seinähul­lu­jen) kohtelu oli surkeaa. Kuitenkaan nämä henkilöt eivät muo­dos­ta kuin aivan mität­tömän vähem­mistön kaik­ista mieli­sairaista, autis­ti­sista ja kehityvammaisista. 

    Mieli­sairaus on määritelmäl­lis­es­ti psykoot­ti­nen sairaus. Skit­sofren­ian esi­in­tyvyys on pros­entin luokkaa ja se sisältää käytän­nössä aina psykoosioire­i­ta. Lisäk­si ovat psykoot­ti­nen masen­nus, psykoot­ti­nen mania, päi­hdep­sykoosit, demen­tia jne. En pitäisi heitä mität­tömänä vähemmistönä.

Vastaa käyttäjälle Heikki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.