En tunne rahoitusmaailman kaikkia kiemuroita riittävän hyvin, mutta uskaltaudun silti kirjoittamaan siitä. Varmaankin väärät käsitykseni oikaistaan ja opin taas lisää.
Rahamarkkinoissa perusongelma on, että spekulatiivista sinne tänne ryntäilevää rahaa on liian paljon. Edellisessä ketjussa Seppo Korppoo arvioi sen määräksi 10 kertaa maapallon BKT. En pysty tätä tarkistamaan, mutta olennaista on, että sitä on liikaa. Jos ei olisi, valtiot, yritykset ja kuluttajat eivät voisi velkaantua niin paljon kuinovat velkaantuneet.
Spekulatiivisella rahalla on ainakin kolme merkittävää lähdettä: uusien teollisuusmaiden, ennen kaikkea Kiinan vaihtotaseen ylijäämä, öljyn hinnannousun tuottamat voitot ja eläkerahastot.
Jättimäisiä ylijäämiä ei pitäisi olla, vaan valuuttakurssien tulisi joustaa niin, että vaihtotaseet suunnilleen tasapainottuvat.
Öljyrahoista olen ennenkin kirjoittanut, että kuluttajamaiden tulisi tehdä öljyverokartelli, jossa kaikki nostavat öljytuotteiden kulutusveroja, jolloin vero kapitalisoituu raakaöljyn hintaan sitä laskevasti. Kuluttajahinnoille ei tapahtuisi juuri mitään, ellei tarjonta pienene. Vähän se kyllä pienenee, sillä ihan Pohjoisnavan alta öljyä ei enää kannattaisi porata, mutta ilmastosyiden vuoksi ei pitäisikään.
Jakojärjestelmään perustuvat eläkkeet (seuraava sukupolvi on vastuussa edellisten eläkkeistä) kuin täysin rahastoivat. Rahastoivat eläkejärjestelmän ongelmana on, ettei rahan säästäminen sukanvarteen ole mahdollinen tapa rahoittaa eläkkeitä, koska rahaa ei voi syödä. Siksi jonkin tai jonkun on oltava eläkerahastoille velkaa ja sitoutua omalla työllään tai omaisuudellaan rahoittamaan tulevat eläkkeet. Suomen kompromissi, jossa rahastoidaan ikäluokkien kokoeroja vastaava määrä, lienee paras kompromissi.
Innovatiiviset rahoitusjärjestelyt eivät kaikki ole turmiollisia, mutta jotkut niistä on tarkoitettu kiertämään vakavaraisuussäännöksiä ja mahdollistamaan tärkeä uhkapeli muiden rahoilla. Heitetään kruunaa ja klaavaa. Jos tulee klaava, voitan miljardin, jos tulee kruuna, häviä miljardin, mutta koska en pysty maksamaan, joku toinen häviää miljardin. Pankkien epäsymmetriset kannustinjärjestelmät ohjaavat myös tarpeettomaan riskinottoon. Jos uhkapeli onnistuu, saan tolkuttomat bonukset, jos se epäonnistuu, joudun tyytymään kuukausipalkkaani. Se yllyttää ottamaan riskejä, joiden odotusarvo on negatiivinen.
Monet riskientasausjärjestelmät muistuttavat rakenteeltaan Pietarin paradoksia ruletissa. Tappion todennäköisyys ajetaan äärimmäisen pieneksi, mutta jos riski realisoituu, tappio on tolkuttoman iso.
(Pietarin paradoksia pelataan asettamalla yksi pelimerkki vaikkapa punaiselle värille. Jos tulee punainen, saa voitoksi kaksi pelimerkkiä, ja on yhden voitolla. Jos tulee vihreä, panee seuraavalla kerralla punaiselle kaksi. Jos tulee punainen, voittaa neljä ja on yhteensä pelimerkin voitolla. Jos tulee sarja vihreitä, pelaa punaista neljällä, kahdeksalla kuudellatoista jne. Joskus se punainen tulee. Tulee se koska vain, on yhden pelimerkin voitolla ja voi aloittaa alusta. Illan kuluessa voittaa paljon. Paitsi jos tulee 30 vihreää peräkkäin. Pitäisi pelata punaista miljardilla, eikä sitä ehkä ole.)
Ja kolmanneksi. Rahan luomisen antaminen luottoekspansion kautta pankeille tekee järjestelmästä erittäin haavoittuvan. Kun pankit kokevat luottotappioita, ne joutuvat äkisti supistamaan lainanantoaan ja paljon. Siksi pitäisin keskuspankkien suurempaa osuutta rahan liikkeellelaskussa tärkeänä vakauttavana tekijänä.
Hei. Täytyy muistaa, että rahan ja käyttäytymisen välissä on voimakas side ja siksi pörssikurssit heiluvat helposti. Odotus on rahaa, pettymys on menetystä mutta kuten käyttäytymistieteestä tiedämme, negaation jälkeen tulee positiivisuus. Tämä vastaa sitä mitä sanot itse kirjoituksesi alussa: kunhan saat laittaa mitä osaat niin eiköhän maailma korjaa sinua. Tämä sama ajatus makrossa on jo kiellettyä sillä mitään ei saa sanoa eikä näyttää toten, joka ei ole ikäänkuin koko ajan loistavaa. Tämän väärän käsityksen takia maailma nousee väärillä spekseillä koska mikään oppiminen ei suju jos on leikittävä fiksuja vaikka ei ole sitä ja miten uusi sukupolvi pääsee koskaan itse omalla henkilökohtaisella tajunnallaan asioiden sisään ellei kokeilu ja virheiden teko ole sallittua? Mutta se ei ole. Ovat päättäneet, että koska maailmassa on miljardeittain tyyppejä, miljardeittain tietosuutta (etenkin köyhillä), miljardeittain vaihtokasvoja jne niin vaihtavat ihmisiä kuin sinä vaihdat sukkia; heille uskottavuus on jo tabu. Se on suurempi syy rahan kummalliselle toiminnalle eikä varsinaiset asiat, joita sitten puhutaan ulospäin ikäänkuin oikeina asioina.
Perusongelma taitaa olla tosiaankin se, että mitä suurempi tuotto, sitä suurempi riski.
Finanssisektori pyrkii mahdollisimman suureen tuottoon. On väistämätöntä, että riskit toteutuvat ennen pitkää. Sellainen paradoksi se on.
Muuten, jos minä olen kaverilleni tonnin velkaa ja kaverini on minulle kaksi tonnia velkaa, onko meillä yhteensä kolme tonnia velkaa? Näinhän ne velat usein lasketaan.
Jos korkoja ei huomioida, niin eihän oikeata velkaa ole kuin se kaverin tonni. Voin kuitata sen ottamalla häneltä tonnin lisää velkaa. Silloinhan meillä olisi velkaa yhteensä neljä tonnia ja raha-asiat aivan hunningolla — vaikka oikeasti velkaa ei ole yhtään, jos vähennämme toisiltamme keskenämme ottamamme velat… Sellaista se rahan kierto on isommissakin kuvioissa.
“Rahamarkkinoissa perusongelma on, että spekulatiivista sinne tänne ryntäilevää rahaa on liian paljon.”
“Sinne tänne ryntäilevää”: Osa poliitikoista näyttää toivovan että pääomien liikkeitä eri maiden tai maanosien välillä alettaisiin rajoittaa. Tällainen protektionismi on täysin väärä suunta. On aika luonnollista, että pääomat hakeutuvat sinne missä ne tuottavat parhaiten, ja tämä hyödyttää loppujen melkein kaikkia osapuolia. “Ryntäilevää”: mitä lähtökohtaisesti ongelmallista on siinä jos pääomien liikkeet tapahtuvat nopeasti?
En väitä että optimiratkaisu on niin yksinkertainen kuin markkinoiden “täydellinen vapaus”, joka jo käsitteenä on epäselvä. On ilmeistä että tällaiselle pelille (talous) on oltava jotkin säännöt ennen kuin peliä edes voidaan alkaa pelata. Tietyt jo lähtökohtaisesti epäilyttävät käytännöt, kuten naked shorting myymällä yhtiön osakkeita enemmän kuin niitä todellisuudessa on olemassa, voivat ikään kuin siirtää pelin laudan ulkopuolelle, ja ne ovat joskus tuhonneet yrityksiä, ja on ymmärrettävää, että yhteiskunta haluaa tällaiset estää. Tuntuu kuitenkin että politiikassa riittää joskus identifioida ongelma yleisellä tasolla (‘finanssikriisi’) osoittaa syyllinen parilla epäselvällä adjektiivilla (‘sinne tänne ryntäilevä raha’) ja lopuksi päättää toimenpiteistä joilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen ongelman kanssa (rajoittaa pääomien liikkeitä eri maiden välillä).
Ymmärrän että Osmon kirjoitus oli enemmänkin keskustelunavaus kuin autoritäärinen käsky, mutta samaa viestiä, “rajoittamalla pääomien liikkeitä ehkäistään finanssikriisejä”, on poliittisista piireistä toisteltu jo pitkään.
Ei tämä Suomen eläkejärjestelmäkään ole toimiva kompromissi kuin korkeintaan maahan/maastamuuton ollessa olematonta. Miten tällaiset valtiorajojen sisäpuoliset eläkejärjestelmät toimivat maailmassa, jossa työvoima vaihtaa maata kuin paitaa (vrt. suomalaiset vuosia maailmalla, virolaiset remonttitöissä Suomessa)?
Jos joku oikeasti haluaa lukea aiheesta hyvän kirjan eikä mitään luotonloppuroskaa, niin suosittelen N‑kerran.
How Markets Fail: The Logic of Economic Calamities (Paperback)
By (author) Cassidy John €8.46
Jorma Ollila valitsemassa vuoden 2010 business-kirjaa 16 parhaan teoksen joukosta Financial Times-talouslehti ja investointipankki Goldman Sachs ovat järjestäneet kilpailun parhaan liiketoimintaa ja taloutta käsittelevän kirjan löytämiseksi. 2010 Business Book of the Year-palkintoehdokkaita on jäljellä 16 kappaletta. Ne ovat:
How Markets Fail: The Logic of Economic Calamities, John Cassidy (Allen Lane/Penguin Press UK, Farrar, Straus and Giroux US)
Valitettavasti valinta osui heikompitasoiseen Fault Lines: How Hidden Fractures Still Threaten the World Economy, Raghuram Rajan
Tosin näitä kirjavinkkejä on turha jakaa. Päättelen Olli Rehnin puheista, ettei hän ole vielä avannut antamaani (vuonna 199x)
kirjaa “Numerotaidottomuus”, John Paulos
Yksi merkittävä rahanlähde unohtuu — julkinen sektori ja keskuspankit. Lähes kaikki länsimaat ovat eläneet yli varojensa ottamalla velkaa ja työntämällä ylimääräistä rahaa julkiseen ja yksityiseen kulutukseen. Yhdysvalloissa pelkästään valtion ohjauksessa olleet Fannie Mae ja Freddie Mac pumppasivat kaksi biljoonaa dollaria (trillion amerikaksi) subprime-markkinoille suuntaamalla asuntolainoja käytännössä lainanhoitokyvyttömille ihmisille — ja tämä kaikki mm. siksi, että poliitikot halusivat parantaa vähemmistöjen oloja. Lisäksi Fed on Greenspanin kaudesta alkaen pyrkinyt ratkaisemaan kaikki talouskasvua ja omaisuuden arvoa uhkaavat kriisit painamalla lisää rahaa — ja nyt EKP on liittynyt mukaan leikkiin.
Kun rahaa on markkoinoilla liikaa, niin se päätyy aina jonnekin (asuntojen tai osakkeiden hintoihin tms.) Lisäksi järkevistä sijoituskohteista tulee pulaa ja rahaa ohjautuu riskipitoisiin kohteisiin. Kun kaikkein epävarmimpiin sijoituksiin ohjautuu suorastaan tulvimalla rahaa, riskien hinnoittelu epäonnistuu ja vaarallinen kupla on valmis.
Valtiot ja keskuspankeista ainakin Fed ovat siis eläneet kaikkien talousteorian perusoppien vastaisesti kuvitellen, ettei lasku lankea ikinä maksettavaksi. No, nyt sitä sitten maksetaan.
Toki Osmon luettelemat tekijät ovat myös olleet lisäämässä löysän rahan määrää, mutta ei se tee julkisen vallan törttöilyjä yhtään se hyväksyttävämmäksi — oikeastaan päinvastoin — olisi pitänyt reagoida markkinoille tulvivaan rahaan pitämällä suitsia tiukalla.
Hyvä lukuvinkki aiheesta: Norberg, Johan (2009). Financial Fiasco: How America’s Infatuations with Homeownership and Easy Money Created the Economic Crisis. Cato Institute.
Aloittelin itse juuri lukemaan ja homma näyttää olleen vielä pahempi sotku kuin kuvittelinkaan — oikein malliesimerkki siitä mihin faktoita silmänsä sulkeva poliittinen päätöksenteko, kaverikapitalismi ja setelirahoitus johtaa.
…katoppa… olisi pitänyt huomata Osmon edellinen bloggaus ennen kommentointia. No, tulipahan nyt kuitenkin vuodattua aiheesta…
Kyllä valtiot taikka niiden hallitsijat ovat osanneet velkaantua kauan ennen nykyisiä rahamarkkinainstrumentteja. Keskiajalla Medicinin ruhtinassuku rahoitti ties mitä ristiretkihankkeita ja valloitussotia eri puolilla eurooppaa. Populismia syyttää luottolaitoksia nykyhallitusten holtittomasta rahanjakopolitiikasta. On se vaan paljon kivempaa jaella toimeentulosatasia sinne ja tänne kuin suunnitella menoja tulojen mukaan.
Hyvää pohdintaa,. Samoin edellisessä artikkelissa ja sen kommenteissa.
Käsiteltävät asiat voisi jakaa niinkin, että tässä artikkelissa puhut enimmäkseen rahansiirtojärjestelyiden ongelmista — niiden epästabiiliudesta ja mahdollisista huijauksistakin, joissa laskut voidaan jättää toisten maksettavaksi. Noiden rahansiirtojärjestelyiden takana on aina kuitenkin reaalitalous, jonka arvoilla rahansiirtelijät yrittävät pelata.
Tuossa rahansiirtojärjestelyiden ulkopuolelle jäävässä taloudessa oleellista on se kuinka paljon hyödyllistä työtä tehdään, ja miten toimivaksi poliitikot osaavat yhteiskunnan tehdä. Tällä hetkellä Kiinan talous toimii.
Rahansiirtotalous pitää saada toimivaksi, mutta vielä oleellisempaa on tehdä järkevää työtä, ja poliitikkojen tehdä järkeviä päätöksiä. Ensimmäinen ohje poliitikoille on lopettaa velaksi eläminen. Tulevan nousukauden velkoja kuittaava vaikutus on usein toiveajattelua, ja vähän liian helppo syy poliitikoille päästä tekemään taas ennätyssuuria velkavetoisia vaalibudjetteja.
Sauli on minusta oikeassa. Jossain artikkelissa joskus todettiin jotain tyyliin “there is no alpha, only beta”.
http://en.wikipedia.org/wiki/Alpha_(finance)
Luottoekspansio ei olisi ongelma, jos säästöt voisi menettää, so. jos pankin asiakkaat kantaisivat oikeasti riskin bank-run-ilmiöstä. Nythän on haluttu, että tavallinen kuluttaja-tallettaja ei joutuisi kantamaan mitään riskiä siitä, että lainaa pankille rahaa pelaamiseen. Pankki on tyypillisesti osakeyhtiö, joten kun se pelaa rahalla, siinä pelataan aina toisten rahoilla. Kun caveat emptor ei päde, vaan valtio maksaa laskun, niin miksi tästä syytetään taas kerran liian vähäistä sääntelyä?
Tuossa on siivottu noita euroalueen velkoja: http://www.eudebtwriteoff.com/
Soisi Britanniankin osallistuvan näihin talkoisiin. Näyttää tuo Britannian ja Euroopan suurin pankki siirtyvän pikkuhiljaa paremmille apajille: http://www.hs.fi/talous/artikkeli/HSBC-pankki+palkkaa+15+000+uutta+ty%C3%B6ntekij%C3%A4%C3%A4+nouseville+markkinoille/1135268233354
Euroalueen rahoitusmarkkinoiden epävakaisuudessa on kyse valtioiden ylivelkaantumisesta, kuten myös USA:n ongelmissa. Yritykset ja reaalitalous pääsääntöisesti ovat näilläkin alueilla ihan hyvässä kunnossa.
Valtioiden ongelma on, että niitä johtavat poliitikot, siis epä-asiantuntijat jotka luulevat olevansa kaikkien alojen asiantuntijoita.
Pysyäkseen johtavassa asemassa, poliittisen päättäjän pitää saada riittävä suosio, ja senhän saa helpoiten ostamalla, siis rahalla. Kun valtioiden luonnolliset tulot,verot ja muut vastaavat maksut, eivät riitä kattamaan kaikkia suosion saavuttamiseksi ostettujen asioiden menoja, otetaan velkaa. Siis laitetaan oma asema tulevien sukupolvien maksettavaksi.
Suomessakin yhden oppositiopuolueen PerusS)pelko ajaa hallituksemme elämään yli varojemme, lisäämään lainaa entisen päälle. Ei uskalleta edes pysäyttää velkaantumista.
Jossain vaiheessa riski valtioidenkin kyvystä hoitaa velkansa nousee, ja silloin uuden rahan saanti vaikeutuu. Näin on nyt käynyt EU:n reuna-aluilla, joissa on ollut meikäläisiäkin poliitikoita epä-asintuntevampia, tai vieläkin enemmän suosionsa kansalla maksattaneita, johtajia.
Rahamarkkinoista on tullut epävakaita kyvyttömien poliitikkojen vuoksi, he ovat käyttäytyneet kuin lapsi karkkikaupassa, ottaneet kaikkea hyvää vaikka ei ole varaa maksaa.
Eli toisin sanoen KariS ongelmana on demokratia yhteiskuntajärjestyksenä.
Rahoitusmarkkinoista tuli epävakaat sillä sekunnilla, kun todettiin, että on implisiittinen talletussuoja kaikille talletuksille ja että kaatuvat pankit kansallistetaan.
Nämä päätökset siirtävät vastuut epäonnistumisista veronmaksajille. On aika luonnollista, että “psykopaattiset” rahoituslaitokset ryhtyvät epäterveisiin ansaintakeinoihin.
Miksi meillä on nämä täysin älyvapaat järjestelmää epästabiloivat ja kuplia synnyttävät käytännöt voimassa? Poliitikot ja kansa lienevät yhtä syyllisiä.
Kaikki tietävät, että rahoitusmarkkinat ovat moraalitton ja tunteeton Hannibal Lecter. Miksi annamme tälläiselle toimijalle insentiivejä keinotteluun?
En usko että poliitikot pystyisivät edes halutessaan rajoittamaan markkinoiden toimintaa. Wall Streetin keskivertopankkiirilla on enemmän kokemusta ja ymmärrystä rahoitusmaailmasta, parempi kuolutus ja 20p korkeampi älykkyysosamäärä kuin keskivertopoliitikolla. Ei ole realistista uskoa, että voitaisiin rakentaa sääntöviidakko, joka stabiloi inherittisesti epästabiloidun järjestelmän.
Muutenkin olisi 100x helpompaa vaan palauttaa ne vastuut tahoille joille ne kuuluvat, eli poistaa talletussuojat ja lopettaa pankkien bailoutit.
Seuraus olisi toki Pohjois-Euroopassakin se, että valtioiden velkakirjojen korot nousisivat ylös ja alijäämäiset budjetit olisi pakko tilkitä. Mutta jotenkin kuvittelisin, että olisi muutenkin parempi elää varojensa ja tulojensa mukaan…
Lukekaa tuo edelliseen Osmon kirjoitelmaan linkaamani Puttosen kirjanen. Siinä on käsitelty suht helppolukuisesti ja suhteellisen neutraalisti nykyistä tilannetta. Rahoituksen proffalla on kuitenkin asiantuntemusta jota meiltä tavallisilta tallaajilta (ja poliitikoilta) puuttuu.
Tiedemies:
Sen takia että aikoinaan Yhdysvalloissa mistä tämäkin keskustelu kumpuaa erotettiin pankit ja muut finanssi-instituutiot toisistaan, ajatuksena nimenomaan että varsinaisissa pankeissa on toisaalta talletusturva ja implisiittisesti valtiontakaus ja toisaalta niiden vakavaraisuutta ja riskinottoa säädellään niin tiukasti ettei noihin tarvitse turvautua. Säätelyn purkamisen nimissä tämä raja-aita sitten kaadettiin, ja sen palauttaminen on se mitä tarkoitetaan säätelyllä tässä kontekstissa. Toki sillä voi tarkoittaa muutakin.
Ajatuksena tuo on minusta periaatteesti edelleen oikea. Eli ihan perusfinassipalveluita tarjoavat pankit on käytännössä valtiontakuiden piirissä ja niiden riskinottoa myös rajoitetaan tiukasti. Ja jos joku haluaa pyörittää jotain rahastoja niin se taas on vapaata, mutta toisaalta veronmaksajat ei tule apuun. Tiedä sitten käytännön toimivuudesta.
Sivukommentti aiheeseen liittyen: julkisuudessa esiintyvän talouspuheen yksi keskeisistä ajatuksista on talouden tasapainottaminen. Olisi kiva tietää, kuinka moni oikeasti ymmärtää niitä pohjaoletuksia jotka talouden tasapainon ja tasapainotustoimenpiteiden taustalta löytyy. Mielikuva on puhutteleva ja vahva.
Aihetta käsittelee myös Adam Curtis hienosti uudessa dokumenttisarjassaan All Watched Over by Machines of Loving Grace http://en.wikipedia.org/wiki/All_Watched_Over_by_Machines_of_Loving_Grace_(television_documentary_series)
Dokumentissa kyseenalaistetaan vahvasti ajatus, jonka mukaan systeemit hakeutuisivat luontaisesti tasapainoon. Siinä haastateltavat biologit puhuvat siitä, miten nykyaikainen ekosysteemitutkimus osoittaa että ekosysteemit ovat luonteeltaan hyvin epävakaita. On siis mielekästä kysyä: mikä tekee taloudesta poikkeavan tässä suhteessa?
Yksi epävakautta synnyttänyt tekijä — ainakin finanssikriisin jyrkimmässä syöksyssä — on ollut kiristynyt pankki- ja kirjanpitosäätely (juu — säätely on tosiaan myös viimeaikoina kiristynyt vaikka vasemmistopopulistien kommenteista uskoisi täysin päinvastaista).
Sinänsä nämä säädökset ovat varmaankin omiaan lisäämään markkinoiden toimivuutta normaalissa taloustilanteessa, mutta kriisin sattuessa ne voivat helposti laukaista paniikkimyyntikierteen ja lainahanojen totaalisen sulkeutumisen — kuten nähtiin.
Perusongelma on siinä, että omaisuuserät — jotka muodostavat vaikkapa pankin vakavaraisuus reservin — pitää kirjata päivän arvoon. Paniikissa olevilla markkinoilla, joilta ostajat ovat kadonneet, arvo voi kuitenkin olla käytännössä nolla. Pankin vakavaraisuus syöksyy ja lainan anto on lopetettava. Myös vakuutusyhtiöiden ja eläkerahastojen säännöt johtavat tässä tapauksessa paniikkimyynteihin.
Syntyy siis itseään ruokkiva kierre, joka johtuu siitä, ettei säätely ota merkittävien markkinahäiriöiden mahdollisuutta huomioon.
Finassikriisin yhteydessä Suomessakin taidettiin laittaa mm. eläkerahastojen sijoitussäädökset “jäihin” vähäksi aikaa, jotta oltaisiin vältetty suomalaisten osakkeiden laajamittainen paniikkimyynti. Myös USAssa pankkien vakavaraisuusmääräykset pantiin presidentillisellä käskyllä jokisin aikaa jäähylle.
On tietysti fiksua estää täys katastrofi, jos säädökset toimivat järjettömästi jossain poikkeustilanteessa. Voi kuitenkin kai kysyä, että mikä merkitys on säätelyllä, jota voidaan aina tarpeen vaatiessa rikkoa?
“Valtioiden ongelma on, että niitä johtavat poliitikot, siis epä-asiantuntijat jotka luulevat olevansa kaikkien alojen asiantuntijoita.”
Älä välitä, yrityksiäkin johtavat asiaa tuntemattomat. Toimitusjohtajat vaihtavat usein yritystä kuin mustalainen hevosta ja tuskinpa he tunetvat kaikkia aloja,
Seuraapa vaikka Lipsasen uraa
“Suomessakin yhden oppositiopuolueen PerusS)pelko ajaa hallituksemme elämään yli varojemme, lisäämään lainaa entisen päälle. Ei uskalleta edes pysäyttää velkaantumista.”
Seuraukset velkaantumisen pysäyttämisestä näkyvät Englannissa , Kreikassa, Ranskassa etc näkyvät oitis kadulla, ei Kreikalla ja Syyrialla ole juuri muuta eroa kuin, että Kreikassa ei vielä tapeta protestoijia.Kummassakin työttömyys ja ylhäältä tullut sanelu ovat johtaneet levottomuuskiin
Tämän elokuun kriisin liikkellepanevat voivat ovat kylläkin poliitikot:
EU:ssa Suomenkin ansiosta vakausmekanismien käyttöä ei saatu uskottavaksi. Merkel ja Sarkozy eivät ole osoittaneet talouskriisin johtamiseen tarvittavaa kysyä saada persuteltua ja vietyä läpiepämiellyttäviä asioita, vaikka suuremmat uhkat ovat näköpiirissä.
USA:ssa Tea Party liike sabotoi heidän kohtuullisen rutiinomaisen velkakaton noston, jonka jälkeen siellä kukaan ei tiedäö onko valta presidentillä, demokraateilla vai republikaaneilla ja tea party liikkeellä.
Jos politiikan suurista suuntaviivoista ja jatkuvuudesta ei ole takeita, kuka tahansa sijoittaja vetäytyy markkinoilta. Vaikea investoida kun kannattavuutta ei voi ennustaa jo politiikankaan vuoksi, asiakkaissa yleensä on riittävästi epävarmuutta.
Uutta on johtajuusvaje ja epävarmuus yhtä aikaa USA:ssa ja EU:ssa!
Suomessa sama asia näyttäytyy Urpilaisen toistaiseksi hieman horjuvana esiintymisenä ja täällä myös luottamus siihen, että Kokoomus saisi hoidettua rakennmuutoksia ja säästöjä samaan aikaan kun SDP pitää huolen palkkamaltista ja lakkojen välttämisestä. Hallituksen lijaus on pikemminkin, että “maailmantalouden kasvu poistaa ongelmat”.
Kiinassa vielä Kommunistisen puolueen yksinvalta ei huoju, ainakaan vielä. Se antaa uskoa jatkuvuuteen.
PS. EU:n tuki huojuville maille on välttämätöntä ajan ostamista, jotta näissä maissa saadaan tehtyä tarvittavat korjausliikkeet edes pahasti myöhässä.
Pääsyy lienee liian niukka asuntojen tarjonta suhteessa kysyntään joka luo ylimääräisen rahan tarjonnan pankkijärjestelmässä.
Lääke: rakentamisen vapauttaminen kaavamääräyksistä ja muusta sääntelystä. Pilvenpiirtäjiä saa rakentaa keskustaan ja omakotitaloja Nurmijärvelle halvalla.
Valitettavasti nyt on vain lisätty verotukea ja vuokratukea pahentamaan ongelmaa. Kuplaa puhalletaan koko ajan suuremmaksi, kun sitä pitäisi pienentää että tavallinen kansalainen saisi asuntonsa maksuun kohtuullisessa ajassa.
Ruotsin valtion velan koroista on syntynyt uusi oneglma: Korot ovat alimmillaan 50-vuoteen ja Ruotsi saa laina ahalvemmalla kuin Suomi.
Ennen euroon liittymistä kansa peloteltiin sillä, että korot nousevat taivaisiin jos jäämme euron ulkopuolelle.
Ei näytä pitävän paikkaansa
Tähän kun yhdistetään reaganilainen veropolitiikka niin eipä näytä tulos kummoiselta
hmmm
Mielenkiintoista pohdintaa. Toisaalta ihmisen psykologinen reaktio, ja massapsykoosit jäävät huomioimatta. Rahan liikkeet maasta toiseen ja korkeiden tuottojen tavoittelu johtuu ahneudesta. Ja jos tulee turpiin jollain markkinalla, otetaan enemmän riskiä toisella markkinalla vanhojen tappioiden tasaamiseksi. Joukkopsykoosi on se, kun kaikki käyttäytyvät rahoitusmarkkinoilla kuin sopulit hukuttautuessaan järveen.
Rahan kierto globaalisti on haitallista. Raha pyrkii aina löytämään tuottopotentiaalin. Sitä löytyy köyhistä maista, jossa ihmisten ja luonnon perusoikeuksista ei välitetä. Kunnes siirtyneen rahan luoma liiketoiminta luo vaurautta, ja palkkatao ja tietoisuus ihmisen ja ympäristön oikeuksista nousee. Silloin raha virtaa taas uuteen halpaparatiisiin.
Epävakaus markkinoilla johtuu siitä, että pelko tappioista kasvaa suuremmaksi kuin ahneus. Voidakseen hyvin ahneus tarvitsee menestystarinoita. Kun turskaa tulee kaikilta markkinoilta, kuolee ahneus ja pelko saavutetun menettämisestä voittaa. Silloin realisoidaan mitä voidaan, ja jäädään nuolemaan haavoja pitkäksi aikaa…kunnes jostain joku kertoo uuden menestystarinan siitä, kuinka hyödynsi romahdusta…ja niin ahneus taas voittaa pelon.
timo raivio:
Sun mielestä on siis erittäin ikävää ja haitallista, että paha raha käy nostamassa köyhiä maita vaurauteen ja nostaa näissäkin maissa tietoisuutta ihmisten ja ympäristön oikeuksista? Olisi siis vissiin parempi, että raha pysyisi visusti länsimaissa köyhien maiden kansalaisten jäädessä rypemään köyhyyteensä ja omaan saastaansa?
No, voihan sitä kait noinkin ajatella… ei se vaan kovin humaanilta kuulosta.
Tuota spekulatiivista rahaa on arvoitu olevan n 600 000 miljardia kun maailman reaalitalous on n 60 000 bkt.
Pääasiassa spekulatiivinen raha on kiinni erialaisissa johdannaisissa eli suomeski vedonlyönnissä. Rahaa ei haluta sijoittaa enää huonosti tuottavaan reaalitalouteen vaan raha kerääntyy spekulaatioihin.
Ongelma on juuri tuo Osmon esittämä tulos eli toinen voittaa, toinen häviää. Tappioita voi siirtää eteenpäin lisäämällä rahaa futuureihin,mutta jonain päivänä riski realisoituu.
Kun pankkien oman pääoman suhde etenkin johdannaisiin sijoitettuun pääoman on pieni niin tappion realisoituessa pankki keikahtaa esim USA:n viiden suurimman pankin vastuut johdannaiisia olivat jotin 300 000 miljardia ja oma pääoma yhteensä n 7000 miljardia eli jo 1–2 % tappio kaataa pankit.
Pankit ovat kuitenkin varmistaneet selustansa pitämällä samassa konsernissa sekä rahan välityksen, reaalitalouden rahoituksen ja spekulatiiviset sijoitukset
Jos tulee vedon lyönnissä takkiin niin valtioiden on pelastettava pankit eli teki niin tai näin pankki ei häviä .
Porvarihallituksilta puuttuu poliittinen rohkeus purkaa tämä yhdistelmä
Sauli: “Perusongelma taitaa olla tosiaankin se, että mitä suurempi tuotto, sitä suurempi riski.
Finanssisektori pyrkii mahdollisimman suureen tuottoon. On väistämätöntä, että riskit toteutuvat ennen pitkää. Sellainen paradoksi se on.”
Se että suurempi tuotto vastaa suurempaa riskiä on nyrkkisääntö joka pätee tehokkailla markkinoilla muttei täysin todellisuudessa. Joka tapauksessa tällaisen efektin olemassaoloa on vaikea poistaa.
En myöskään näe, että pankkeja pitäisi pyrkiä estää tavoittelemasta mahdollisimman suurta voittoa pelisääntöjen rajoissa. Mitä muuta ne voisivat tavoitella? Tappiota?
Ongelma syntyy nähdäkseni esim. siitä, jos on mahdollista lyödä vetoja, joissa on alusta alkaen ilmeistä, ettei osapuolella ole sitä hävitessään mahdollista maksaa. Peli siirtyy tällöin laudan ulkopuolelle, ja mukaan tulee koko yhteiskunta aivan uudella (ei toivotulla) tavalla.
Erittäin hyvä katsaus tehdyistä policy-virheistä jotka ovat tämän alunperin teknokuplasta alkaneen kriisin takana:
http://www.amazon.com/Bailout-Nation-New-Post-Crisis-Update/dp/0470596325/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1312892499&sr=8–1
“Eli toisin sanoen KariS ongelmana on demokratia yhteiskuntajärjestyksenä.”
Ei suinkaan.
Ongelma on, että demokratia on muuttunut median avulla ja sen kautta tapahtuvaksi poliittisen suosion kalasteluksi ja yksittäisten asioiden ajamiseksi. Vatuullisten ikävien päätösten tekoa vältellään vaikka niiden tarve ymmärrettäisiinkin. Poliitikot eivät uskalla tehdä yhtään ehdotusta joka vaikkapa tasapainottaisi menoja ja tuloja, koska sellainen on aina joltain (usein marginaaliryhmältä) pois ja se söisi ehdottajan suosiota, on helpompi luvata uusia etuuksia (=menoja) ja kattaa ne lainaamalla.
Suomessa puolueet haalivat ehdokkaikseen lähinnä elämäntapapolitikoita (Soininvaara, Kanerva, Tuomioja etc), joilta puuttuu tyystin esim. työskentely yksityisillä työmarkkinoilla. Tai sitten urheilemalla, misseilemällä tai muuten vaan TV:ssä kansalle tutuksi tulleita julkkiksia. Molemmille ryhmille tyypillistä on voimakas oman itsen esiintuomisen tarve, ja toisaalta kyvyttömyys nähdä kokonaisuuksia ja hallita monitahoisia ongelmia. Poliitikojen kielen käyttökin on pelkkää konditionaalia, olisi, pitäisi, tulisi…
Ongelmia ryhdytään korjaamaan vasta kun muuta ei kertakaikkiaan ole tehtävissä, siis liian myöhään.
Näin on toki muuallakin ns. demokrattisessa maailmassa; Euroopassa ja USA:ssa. Paradoksaalista tai ei, mutta taloudellisesti tällä parhaiten, ainakin kasvulla mitaten, näyttää menevän mailla joissa päätöksenteko on keskitetympää. Vika ei ole demokratiassa, vaan sen toteuttajissa. Näissä meidän nössö-poliitikoissa.
Osmo: Tämä kirjoitus oli aika huikee parannus siihen eiliseen! Ei nokan koputtamista.
kse:
Ei valitettavasti EKP ja FED on lähteny BOJ mukaan, eli pitämään rahahanat liian tiukalla suhteessa rahan kysyntään.
Tiedemies:
Koska jengi haluaa lisätä sääntelyä? Tänkin ongelman voi ratkaista kahdella tavalla: vähentää sääntelyä, eli poistamalla talletustakauksen tai sit lisäämällä sääntelyä, eli estämästä pankkeja lainaamsta, mitä Osmo ehdottaa.
Noin yleensä aina kun joku juttu menee reisille, niin voi ehdottaa uutta sääntelyä, joka olis auttanu. Kielletään vaan se asia mikä meni reisille. Ei tietenkään tartte olla hirveen fiksu tajutakseen mikä vika tässä on…
Spekulatiivisen rahan tärkein lähde ovat isot pankit, liikepankit, jotka luovat rahan samalla sekunilla kun laina esims Kreikalle tai Lehman Brothersille annetaan. Mitä nopeammin suurin osa ihmisistä ymmärtää että vaikkapa juuri Kreikalle lainatut miljardit eivät olleet olemassa olevaa rahaa, vaan rahaa joka syntyi, se synnytetiin kirjoittamalla tietokoneella esim 500000000,00 € summasarakkeeseen (500 M€, yksitäisen lainaerän tapauksessa) ja painamalla enteriä.
Se että ollaan nyt pississä johtuu muutamasta asiasta ei vain yhdestä:
1. Ne säännöt millä perusteella pankki saa luoda rahaa, eli antaa lainaa olivat liian löysät, ja liian epämääräiset.
2. Pankkiirit “tiesivät” antaessaan rahaa/lainaa valtioille että tavalla tai toisella he saavat rahansa takaisin, niinpä rahaa annettiin ilman että maksukykyä, maksuohjelmaa, tai ylipäänsä mitään olisi tarkistettu.
3. Sitten kun alkoi näyttää siltä että osaa rahasta ei saadakkaan heti takaisin, tai ihan niin hyvällä voitolla kun suunniteltiin, aletaan huutaa kuin kolmevuotias karkkikaupan lattialla “Lama tulee, lama tulee, EKP mä HALUUN karkkia!” (korot ja lyhennykset ja äkkiä).
“Mitä nopeammin suurin osa ihmisistä ymmärtää että vaikkapa juuri Kreikalle lainatut miljardit eivät olleet olemassa olevaa rahaa, vaan rahaa joka syntyi, se synnytetiin kirjoittamalla tietokoneella esim 500000000,00 € summasarakkeeseen (500 M€, yksitäisen lainaerän tapauksessa) ja painamalla enteriä.”
Kyllä se nyt kumminkin on olemassaolevaa rahaa. Se raha on nykyään olemassa bitteinä, mutta rahaa se on kumminkin, ja se käyttäytyy aivan samalla tavalla kuin jos se olisi ensin painettu kirjapainossa ja ajettu sen jälkeen hevoskärryillä Ateenan agoralle lapioitavaksi kansalle. Vai oletko sitä mieltä, että raha minun pankkitililläni ei ole olemassaolevaa rahaa? Ei se varmaan olekaan, koska se on lainattu moniin taloprojekteihin ja yrityksille ja se on siis sidoksissa takuisiin, joita velalliset antavat pankille. Mutta näin tämä markkinatalous on toiminut 600 vuotta. Paluuta pankittomaan kultakantaan (“todellisen” rahan kulta-aikaa) ei ole.
Leikkirahalla ei voi maksaa laskuja. Mikäli tämä informaatio puhkaisi jonkun kuplan, olen pahoillani.
Näin siitä huolimatta, että täyspäisen oloisetkin väittävät spekuloidun arvon nousun olevan arvoa itseään arvokkaampaa.
Mutta mitä rahaa häviävät ne, joiden kerrotaan “menettäneen” miljoonia osakkeiden syöksyessä? Vai onko vain niin, etteivät he voi olettaa olevansa yhtä rikkaita kuin olivat kuvitelleet huomenna olevansa?
Ja lopuksi: veikkaajia on liikaa, ja veikkaaminen on liian helppoa. Jos sattuukin häviämään, voi teeskennellä maksavansa laskunsa leikkirahalla.
Työni takia olen lukenut röykkiöittäin kirjoja markkinoiden epävakaudesta.
Opettavaisin niistä on ollut Nassim Talebin “The Black Swan” (2007).
Kirjassa esitetään kädestä pitäen kuinka “talousnerot” tietokoneiden avulla luulivat pystyvänsä ennustamaan desimaalien tarkkuudella talouskehitystä.
Kaikki perustui siihen väärään luuloon, että “kaikki joutsenet ovat valkoisia”.
Juuri kun systeemit näyttävät alkavan toimia luotettavasti, jostain tuli se Musta Joutsen…
Tästä tulee mieleen se vanha juttu mustalaisen hevosesta: Sitä opetettiin tekemään töitä ilman ruokaa, mutta juuri kun se oli sen oppimaisillaan, niin se kuoli.
Opetus on siis se, että rahamarkkinat ovat koko ajan eriasteisesti ja monella tavalla epävakaita ja riskipitoisia. Se kuuluu niiden perusluoneeseen.
Lähtökohtana pitää olla siis se, että firma / maa on koko ajan niin hyvässä trimmissä, että se pystyy ketterästi muuttamaan suuntaa tilanteen mukaan ja pahassakin säässä navigoimaan karien ohi. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Seppo Korppoo
Suomen laivaston res. upseeri
Nimimerkki jussi varmaan tykkäisikin, kun sen oman kerrostaloikkunan tai omakotitalon eteen metrin päähän ikkunasta rakennettaisiin pilvenpiirtäjä ja puistot muuttuisivat laittomiksi parkkipaikoiksi, kun rakentajille ei annettaisi parkkipaikanrakentamisvelvoitteita. Tai että naapuritontin rakentamisen takia lisääntyneet sadevedet kulkeutuvatkin oman talon kellariin ja talosta tulee hometalo.
Tai että keskustaan johtavat liikenneväylät tukkiutuvat,aiheuttavat ko. alueen kaupan näivettymisen ja jopa työttömyyttä, kun asukkaita on liikaa verrattuna liikenneverkon välityskykyyn.
Kaavoituksella on syynsä ja nimenomaan kaavoittamisessa vaadittujen selvitysten tekeminen vaatii aikaa. Julkisivumateriaalien taikka esteettymyysvaatimuksista joustaminen ei nopeuta kaavoittamista. On järjentöntä vaatia rakentamisen sääntelyn vapauttamista, koska juuri noissa prosesseissa pyritään estämään ongelmia joita aiheutuu vääränlaisesta rakentamisesta.
Se, että pitäisikö kaavaprosessin olla erilainen kuin nykyään, onkin sitten toinen juttu, mutta tosiasiassa rakentamista on pakko säännellä jollain tavoin, ihan oikeudenmukaisuuden takia.
Sitten voikin miettiä, että onko esim. yhdelle toteuttajalle myönnetty liian suuria kaava-alueita heidän toteuttamismahdollisuuksiin nähden. Tai onko kaupunki liian lepsu antaessaan toteuttajien odottaa “parempia aikoja” kun hieman hiljenee asuntomarkkinoilla.
Menin hieman käsillä olevasta asiasta ohi, mutta pakko oli vastata tuohon isoista rakennusliikkeistä lähtöiseen propagandaan. Heistä olisi tosi mukava, että he voisivat huoletta rakentaa huonoja taloja halvalla.
Raha on järisyttävän hieno keksintö, joka mahdollistaa työn ja taloudellisten resurssien jakamisen yli maantieteellisten ja poliittisten rajojen. Käyttämätön raha on tekemätöntä työtä — siksi sen pitää kiertää (säästöön laitettu raha on siis viivästettyä työtä, joka tehdään joskus tulevaisuudessa). Oleellista on tehdä sijoitukset siten, että ne saavat aikaan lisäarvoa tuottavaa toimintaa kohteessaan, joka on siis muuta kuin pyramidipeliä.
Rahan merkitys kansantaloudessa tunnettiin hyvin jo 1700-luvulla. Jo silloin tiedettiin että isojen investointien eli pääomanmuodostuksen rahoittamiseen pitää käyttää oman pääoman ehtoisia rahoitusinstrumentteja tai pitkäaikaista velkaa.
Silloin ei kenellekään tullut mieleenkään että pankit vaihtaisivat lyhytaikaisia velkasitoumuksiaan pitkäaikaisiin saamisiin niinkuin nyt.
Asuntoluottoja ei olisi olemassa tuollaisessa maailmassa tai sitten niitä tarjoaisivat erikoistuneet hypoteekkipankit, jotka rahoittaisivat lainansa erittäin pitkäaikaisilla velkakirjoilla. Nämä velkakirjat pysyisivät ne liikkeelle laskeneen instituution taseessa. Pfandbriefe tyyppisistä instrumenteista ei ole juuri koskaan syntynyt luottotappioita.
Adam Smithin mukaan velkasitoumuksia käyttävä rahoitusjärjestelmä on kuin Daidaloksen siivet eli resursseja saadaan vikkelästi liikkeelle eri sektorilta toiselle mutta siihen liittyy myös systemaattinen riski.
Adam Smithin ja JS Millin kannattama pankkitoiminnan perusperiaate on Real Bills Doctrine eli pankit diskonttaavat kauppiaiden heille esittämiä lyhytaikaisia velkasitoumuksia ja näiden sitoumusten vakuutena on kauppiaan omistamat tavarat tai seuraavan portaan velkakirja jonka vakuutena ovat ostetut tavarat.
Jos pankki jostain syystä luo enemmän rahaa kuin sille on kysyntää tulee markkinoilta heti kysyntävirta pankin hyödykerahaan. Tällä Reflux-periaatteella ei synny inflaatiota monetaarisista syistä.
Hyvää pohdintaa tosiaan. Minäkin sanoisin, että huutokauppaperiaate, hevoskisa-periaate ja pokeripeli-periaate ovat esikuvina tämän päivän rahalle: Ensin ei myydä kun osa sitä mitä voisi myydä, jotta hintataso ei karkaa; sitten myydään oikealla hinnalla se, mikä on riskitöntä. Kokeilut ovat siis aina muiden; kuten Apple laittaa aina muut tekemään kokeilut ja kehitykset; he tekevät benchmarking ja sovellukset; so simple. Ei tarvitse tehdä niin paljon kun tekee hieman muita perässä: slow liike todella mutta hävytötä tietysti. Kuka pitää käden omana tietonaan siis kauemmin, siitä on kyse. On myös kyse siitä, että sisäpiiri tietää aina kun oikea arvoesine/arvotieto on olemassa; kaikki spekula joilla nostetaan tai siirretään huomiota on vain peliä. Raha on aina odotusta, stooreja, uskottavuutta ja pokkaa.
Sitten se on huijaushuutoja, huijausvetoja, huijausnosteita.…all for the fun.
Mutta lapset, naiset, köyhät, vanhukset, oppilaat, tulokkaat, nousukkaat ja maahanmuuttajat eivät voi olla tietoisia; tietoisuuteen tarvitaan runsaasti aikaa ja pohdintaa, uudelleen ja uudelleen.
Kuka siis rahoittaa elämää, sitä elämää joka ei ole ollenkaan peliä? Piätisikö olla oma pankki sitä varten? Naisille?
Finanssikriisejä on ollut Euroopassa jo kohta tuhat vuotta, joten mitään alle satavuotiasta sääntelyä on turhaa syyttää siitä, että kriisejä tulee. Olemassaolevalla sääntelyllä voi kyllä olla vaikutus kriisin syvyyteen.
Kenneth & Rogoff “This time it’s different: eight centuries of financial folly” käy läpi finanssikriisien historiaa 1300-luvulta lähtien. Jos ei ole aikaa lukea kirjaa, kannattaa ainakin lukea tekijöiden artikkeliversio: http://www.nber.org/~wbuiter/cr1.pdf Tuo hiukan perspektiiviä tähän kuvitelmaan, että tällaiset kriisit ilmaantuivat vasta talletussuojan keksimisen jälkeen. Talletussuoja keksittiin ratkaisuna taloudellisen epävarmuuden aiheuttamiin pankkijuoksuihin (bank run) jossa asiakkaat ryntäävät hakemaan omat rahansa ja varmistavat pankin kaatumisen.
Sama efektihän nähtiin 2008 varjopankkisektorilla. Kun 80-luvun jälkeen varjopankkijärjestelmä on ottanut merkittäviä osia perinteisen pankkijärjestelmän roolista pankkien keskinäisillä lainausmarkkinoilla, koko maailman pankkijärjestelmä koki pahimman kriisinsä sitten suuren laman.
Se, mitä tälle pitäisi tehdä, onkin sitten biljoonan euron kysymys. Itse kannatan sitä, että keskuspankki ajaisi rahapolitiikkaa joka takaa tasaisen nominaalisen bruttokansantuotteen kasvua. Tällöin yhden pankin kaatuminen ei saa aikaan ketjureaktiota, joka johtuu siitä, että nominaalisen BKT:N laskuodotukset pudottavat muita pankkeja maksukyvyttömiksi, mikä taas laskee nominaalisen BKT:n odotuksia, mikä taas pudottaa pankkeja maksukyvyttömiksi ja niin edelleen. Lopputuloksena syvä deflatorinen lama.
Jatketaan vielä, että tuo syvä deflatorinen lama on mahdollinen juuri siksi, että pankit tai pankin kaltaista toimintaa harjoittavat yritykset ovat harrastaneet rahan monistamista suuressa määrin esim. Osmon kuvaamalla tavalla. Kyseessä on vain tuon monistamisen käänteisprosessi, joka on samalla tavalla itseruokkiva kuin se alkuperäinen monistaminen oli.
Muita opiskeluvinkkejä on systeemidynamiikkaan ja feedback loopeihin tutustuminen.
“Koska jengi haluaa lisätä sääntelyä? Tänkin ongelman voi ratkaista kahdella tavalla: vähentää sääntelyä, eli poistamalla talletustakauksen tai sit lisäämällä sääntelyä, eli estämästä pankkeja lainaamsta, mitä Osmo ehdottaa.”
Tuo sääntelyn lisääminen on vain poliittista populismia.
Valtioiden ja keskuspankkien valta loppuu USA:n tai EU:n rajalla ja pankit toimivat globaalisti.
Ei ole mitään keinoa estää pankkeja toimimasta holtittomasti jossain muualla.
Mutta tappiot voidaan kuitenkin kätevästi siirtää sinne missä on veronmaksukykyä
Ideoita paremmasta säätelystä ja hyvä yhteenveto tähänastisesta taloustieteellisestä konsensuksesta ja harjoitetusta talouspolitiikasta:
IMF Research Department: Rethinking Macroeconomic Policy http://www.imf.org/external/pubs/ft/spn/2010/spn1003.pdf
“The great moderation lulled macroeconomists and policymakers alike in the belief that we knew how to conduct macroeconomic policy. The crisis clearly forces us to question that assessment. In this paper, we review the main elements of the pre-crisis consensus, we identify where we were wrong and what tenets of the pre-crisis framework still hold, and take a tentative first pass at the contours of a new macroeconomic policy framework.”
Valtioiden pitäisi kerätä tämä löysä raha verotuksella pois kuleksimasta ja käyttää se sellaisiin tarkoituksiin, jotka eivät lisää löysän rahan määrää. Nykyisinhän suuntaus on täysin päinvastainen eli verotusta, varsinkin rikkaiden verotusta pitäisi alentaa ja sosiaalietuuksia leikata (vrt. Teekutsuliikkeen ja vastaavien länsimaissa saama kannatus).
Nykytilanteen kriisiin on periaatteesa kaksi syytä.
- Pyrkimys ohjata korkoja poliittisilla päätöksillä. Poliitikoilla ei ole mitään jumalallista tietoa. Kysynnän ja tarjonnan tasapainoon vaikuttaminen aiheuttaa väistämättä epäloogisuutta. Tästä seuraa ymmärtävälle mahdollisuus ansaita. Ja sitä ovaat pankit ja rahalaitokset suuressa määrin hyödyntäneet.
Markkinat määräävät “oikean” korkotason.Se on kaiken talouselämän perusta. Poliitikkojen tehtävänä on huolehtia markkinoiden toimivuudesta. Kilpailua pitää olla. Monopolisoitumista ei saa päästää esiintymään. On muistettava, että liian suurten rahalaitoksien sallimunen on myös monopolisoitumista, samoin useiden rahalaitosten syndikoitiminen samaan raha-aktioon. Tiedonkulku kaikista asioihin vaikuttavista seikoista pitää aina olla vapaata.
Pankkiirien käsitykset oikeasta toimintatavasta ratkaista talouden ongelmia ovat aina puolueellisia. Neuvojen tarkoituksena on kasvattaa vastaajan bonuksia. Pitää löytää puolueettomia asiantuntijoita.
— Rehellisyys on myös talouselämässä välttämätöntä. Tehtyjä sopimuksia on kaikkien ja aina noudatettava. EKP:n ja EU-komission sekä euroryhmän johdon lukuisat valehtelut, totuuden peittelyt ja salassa tehdyt toimenpiteet sekä todellisen tarkoituksen peittely ovat vieneet uskottavuuden näiltä toimijoilta. Suomessa puhuttu Lissabonin sopimuksen “boil out” pykälästä. Koko talouden korjausoperaatiohan on vastoin yhteisesti sovittua ja kaikkien EU-maiden virallisesti hyväksymää kieltoa. EKP:n pääjohtaja on tänään TV:ssä todennut, että tällä viikolla toteutettu Italian ja Espanjan valtioiden bondien ostaminen on vastoin pankille annettuja määräyksiä. Ja hän on edelleen EKP:n pääjohtaja!!!
Kaikille lienee selvää, ettei nykyisen moraalin osoittaneiden henkilöiden toimintaan voida luottaa vastaisuudessaan. Kyse on sekä EU:n, EU:n toimielinten, EU:n komission, EU:n parlamentin johtohenkilöistä ja niistä itsenäisten valtioiden johtohenkilöistä, jotka ovat edesauttaneet parhaansa mukaa nykyiseen tilanteeseen joutumista.
Inkvisition tunnuslauseeksi on kerrottu: “Tarkoitus pyhittää keinot”. Tätä on harjoitettu mielin määrin viime aikaisessa EU:n talouden hoidossa. Kuitenkin valehtelu salaaminen, vääristely,sääntöjen rikkominen eivät ole sellaisia ominaisuuksia, joilla voitaisiin saada luottamus aikaiseksi ainakaan suomalaisten keskuudessa. Ja ilman luottamusta Euroopan eikä koko maailman taloutta saada kuntoon.
TimoT:
Juu. Enää vain täytyisi löytää ne kolme itämaan viisasta tietäjää valtion johtoon, ettei mentäisi taas kerran ojasta allikkoon. Muutenhan on enemmän kuin todennäköistä, että Suuri ja Viisas Valtio saa päähänsä jotain yhtä nerokasta kuin köyhyyden poistaminen myöntämällä asuntolainoja köyhille.
Paula:
No, Amerikan Yhdysvalloissa asuntokuplan aikoihin 2000–2006 asuntojen hinnat nousivat 130% niissä osavaltioissa, joissa rakentamista säädeltiin erilaisin rajoituksin ja määräyksin. Samaan aikaan “senkus vaan rakennat minne huvittaa” ‑osavaltiossa hinnat nousivat vain 30% — vaikka joukossa oli pari suurta ja nopeimmin kasvavaa osavaltiota.
Tuo nyt tietysti ei varmaankaan ole 1:1 verrannollinen täkäläiseen tilanteeseen, mutta voisi kait kuitenkin kysyä, että kumpi tilanne olisi ensiasunnon ostajan, isompaan vaihtavan nuoren perheen tai työn perässä muuttavan mielestä sillai niinku kivempi.
TimoT:n ja muiden säätelyä kaipaavien iloksi vielä aiheeseen sopiva lainaus:
Ludwig von Mises, Epilogue
Samuli Lintula:
No, jaa…
F. A. Hayek, The Fatal Conceit: The Errors of Socialism
Suosittelen tutustumaan tuohon Samulin nostamaan IMF:n paperiin, siellä kun on aika suorat vastaukset tuohon alkuperäiseen huolenaiheeseen riskiensäätelystä. Ei pelkkää koronohjausta, vaan regulaatiota myös keskuspankille:
“If leverage
appears excessive, regulatory capital ratios can be increased; if liquidity appears too low,
regulatory liquidity ratios can be introduced and, if needed, increased; to dampen housing
prices, loan-to-value ratios can be decreased; to limit stock price increases, margin
requirements can be increased. True, none of these is a magic bullet and all can be, to some
extent, circumvented. Nevertheless, they are likely to have a more targeted impact than the
policy rate on the variables they are trying to affect.”
Okohan tuloerojen kasvu sittenkään niin suurenmoinen asia kuin mitä suuret johtajat ovat meille kertoneet!?
Osalla ihmisistä on niin paljon rahaa, etteivät he keksi sille mitään järkevää käyttöä, vaan niillä pelataan lähinnä jonkinlaisia pelejä. Pörssisijoittamisesta on tullut pelkkää pelaamista ja rahaa käytetään pelimerkkeinä, simerkkejä vaikkapa huippu-urheilijoiden ja toimitusjohtajien palkat sekä rajusti yleistynyt pokerin pelaaminen.
Erilaiset johdannaiset tuovat siihen vielä oman lisämausteensa. Warren Buffet kommentoi muutama vuosi sitten johdannaisia: “In my view, derivatives are financial weapons of mass destruction, carrying dangers that, while now latent, are potentially lethal.”
Tuloerojen kasvun toisesta puolesta saamme sitten nauttia katselemalla kuvaa Englannin mellakoista. Olette varmaan kuulleet tarinan suomalaisen ja amerikkalaisen kateellisuuden eroista.Onko suomalainen kateus on nyt levinnyt jo Eurooppaan?
kse:
Miksi rahatalouden pitäisi toimia ilman säätelyä, kun taas reaalitaloutta säädellään mitä yksityiskohtaisemmin? Esim. maanviljelijöiltä vaaditaan tuhansien sivujen säädösten noudattamista.
@Autodidakti ja TimoT
Totta tuo, että mitä korkeammalla on rakenteen osalta sitä vähemmän sääntelyä ja mitä lähemmäs lattiatasoa sitä rankemmat sanktiot, lait, normit, ohjauspyörät, raportit, kontrollit, sakot ja kaikenlaiset elämää myrkyttävät asiat. Ehkä yläpää on tehnyt itsensä jo kaiken ulkopuolelle?
TV:ssä tuli ohjelma missä englantilainen journalisti seurasi maailman rikkaimpaa Arabia työssään ja tämä päätti intuitiivisesti autossa istuessaan että heittää pari miljardia jonkun pankin taseisiin ja näin mm Citybank sai jälleen jalansijaa, kun olisi mennyt huonosti. Megaluokka pelaa omaa peliään, rahaa sinne ja tänne, tuolta pois ja tuonne lisää jne ja ruohojuuri yrittää motivoida tekojaan moraalisesti (!). On melkein surullisen naivia, ja niin minäkin olen (tahallaan sillä en voi antaa lapsellisille ihmisille kaiken periksi vaikka elämä ei tosin siitä näytä paranevan). Tämä on nykyään kompetenssi joka valutetaan yhä alaspäin; ensin sähkö- ja lämmitysyhtiöt oppivat, sitten kuljetus ja liikenne, näin pian informaatio jne eli pian ovat kaikki samanlaisia pohattoja omasta ja äidin mielestä ja työkenttä oikeassa elämässä jää rapakuntoon sillä ainoa asia, joka lisää pohatoille fyrkkaa on meidän tappiomme, kuolemamme, myrkytyksemme kalliilla huumeilla jne. Heille se on vain jokin oravanpyörä mutta jos Pohjattomia Pohattoja on riittävästi kaikki aktiivisuus on heille destruktio, ei konstruktio. Meille se pyrkii olemaan konstruktio mutta jos raha tulee helpommin destruktion avulla kunhan systeemi itsessään ei brakaa — niin avot? Sitä se taitaa ollakin?
Pessimistisen ja karrikoivan piirroksen piirsi teille ChrisK
Autodidakti
Tuloerojen kasvun toisesta puolesta saamme sitten nauttia katselemalla kuvaa Englannin mellakoista.
Britanniassa mellakoidaan, koska siellä poliisi ei saa tehdä mitään. Lopputulos on sitten tuo että jos poliisi ei uskalla laittaa suitsia, niin roskaväki kyllä käyttää sitä heti hyväkseen.
Vrt. esim. suomalaisten smash asem-“mellakat” vuodelta 2006, jotka tussahtivat koska poliisi vastasi siihen massiivisella voimannäytöllä ja kärräsi merkittävän osan mielenosoittajista putkaan, ennenkuin mitään oli edes tapahtunut.
Brtanniassa olisi varmaan vuosi itketty poliisin väkivaltaisuudesta, täällä yleinen mielipide taas oli vahvasti poliisin puolella.
Tuo on totta, että rajan asettaminen on joskus ajasta kiinni eikä oikeutuksesta onko vaikö eikö ole. Joskus pitää vaan olla MIES eli tehdä asiat heti oikealla tavalla selväksi eikä antaa ajan murtaa, syödä, syövyttää ja halkaista sellaista, joka olisi heti pitänyt saada aisoihin. Näin lastenkasvatuksessa, mellakoinnissa ja monessa suhteessa kun tosi on kyseessä. Jos jää maalin eteen “leipomaan” joku maksaa hengellänsä huonon, löperön ja olemattoman johtajuuden.
“Britanniassa mellakoidaan, koska siellä poliisi ei saa tehdä mitään. Lopputulos on sitten tuo että jos poliisi ei uskalla laittaa suitsia, niin roskaväki kyllä käyttää sitä heti hyväkseen.”
Britannian poliisi voi vaikka teloittaa viattoman, kuten brasilialaisen miehen teloittaminen osoitti.
Asiasta päättänyt poliisipäällikkö jopa palkittiin teosta
Brtanniassa olisi varmaan vuosi itketty poliisin väkivaltaisuudesta, täällä yleinen mielipide taas oli vahvasti poliisin puolella.
Oli ja oli. Varmaan oli joidenkin mielestä, mutta Smash Asem- keissi oli kyllä yleisestiottaen esimerkki siitä, miten poliisin mielivaltaan täällä(kin) moni suhtautuu ihannoiden. Ainakaan minä, eikä kovin moni muukaan “yleinen mielide” ollut poliisin puolella.
Minusta homma voisi mennä ihan hyvin vaikka niin, että jos poliisi koskeekin ihmiseen normaalitilanteessa ja tavallisessa mielenosoituksessa, niin se on fudut ja linnaan. Toisaalta, ensimmäisen kiven tai rikotun ikkunan jälkeen saisi minusta vaikka ampua kovilla.
Tiedemies:
Mitä noita videopätkiä nyt on tuubista katellu, niin lähes poikkeuksetta näyttää siltä, et poliisit seisoo kiltisti rivissä ja vasta sit ehkä reagoi, kun joku on riittävästi huitonu, potkinu tai heitelly esineitä niitä päin. Voi olla et oon missannu ne videot, joilla poliisi käyttäytyy oma-alotteisen aggressiivisesti.
Tietty joku voi olla sitä mieltä, et poliisit ei ylipäätään sais estää ihmisiä ollenkaan liikkumasta mihin ne haluu, mut se on sit vähän eri keskustelu.
Tiedemies
Toisaalta, ensimmäisen kiven tai rikotun ikkunan jälkeen saisi minusta vaikka ampua kovilla.
No siinä vaiheessa ollaan jo mellakoimassa eli olisit aina auttamattomasti myöhässä. Sen jälkeen heiluu kivet ja pamput ihan eri tahtiin.
Voimannäyttö ja ‑käyttö sopivassa tilanteessa minimoi tarvittavan pampun heiluttelun kokonaismäärän. Jos Britannian poliisi olisi heti ensimmäisenä yönä ampunut samantien kadut täyteen kyynelkaasua ja pamputtanut kaikki mahdolliset rettelöitsijät surutta matalaksi, niin kuhmujen kokonaismäärä olisi aivan varmasti minimaalinen verrattuna nykytilanteeseen.
Poliisi pidätti mm. Suomen Kuvalehden kuvaajan epäiltynä mellakoinnista. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan poliisi syyllistyi laittomuuksiin Smash Asemin kohdalla. Poliisi mm. pisti ihmisiä tuntikausiksi kiinni nippusiteillä bussin istuimiin, ilman mahdollisuutta päästä esimerkiksi vessaan.
Kuinka sopivaa onkaan, että HS on poistanut sivuiltaan uutiset, joissa raportoitiin mm. lahtelaisten virka-apupoliisien vähän varmuuden vuoksi muksineen jotain epäilyttävää sakkia. Maikkarin sivuilta uutinen sentään löytyi.
En minä poliisia sikäli kritisoi, mutta jotkut suomalaiset ovat ihme sakkia. Kun poliisi, jonka tehtävänä on ylläpitää lakia, rikkoo sitä räikeästi virantoimituksessa, sen pitäisi olla vakavampi rikos kuin muuten, koska se on aina myös rikos paitsi uhreja kohtaan, myös laillista yhteiskuntaa kokonaisuutena. Se, että kansalaiset ovat valmiita luottamaan poliisiin, on tärkeä ja hyvä osa yhteiskuntaa, mutta tekosyiden tekeminen ja selittely poliisin puolesta tuhoaa yhteiskuntaa tuhoamalla sitä luottamusta, jota ihmisillä poliisiin on.
Jäljet näkyvät Britanniassa.
Pikkuinen matematiikkanipotus kirjoituksen kannalta sinänsä epäoleellisesta pointista.
Pietarin paradoksi on vähän eri juttu. Siinä pelataan sellaista peliä, että Osmo saa heittää kolikkoa niin monta kertaa, että saa kruunan. Jos ensimmäinen kruuna tulee i:nnellä heitolla, maksan Osmolle 2^i euroa. Paljonko Osmon kannattaisi maksaa minulle päästäkseen pelaamaan peliä? (Vihje: pelin odotusarvo on ääretön.)
Tuo Osmon kuvaama tunnetaan Martingale-strategiana.
Harri Haanpää:
Riippuu varmaan lähinnä Osmon preferensseistä ja riskinsietokyvystä. Mitä enemmän Osmo tykkää riskistä, sitä enemmän sen kannattaa maksaa. Mitä jyrkemmin laskeva rahan rajahyötykäyrä Osmol on, sitä vähemmän kannattaa maksaa.
Britannian mellakat eivät kyllä johdu poliisin toiminnasta, vaan poliisin (ja tuomioistuinten) toimimattomuudesta. Periytyvä alaluokka rakentaa oma n alakulttuurinsa, tai oikeastaan useita, ja nämä sitten alkavat tapella keskenään, koska ovat oikeusvaltion keinovalikoiman ulkopuolella (paitsi satunnaisesti).
Mainio blogi aiheesta:
http://winstonsmith33.blogspot.com/
Tiedemies
tekosyiden tekeminen ja selittely poliisin puolesta tuhoaa yhteiskuntaa tuhoamalla sitä luottamusta, jota ihmisillä poliisiin on.
Et nyt oikein ymmärtänyt.
Minusta on ihan ok antaa vähän laittomastikin pamppua, kun tulossa on mellakka. Väärällä asenteella kokoontujien on ihan turha itkeä, jos poliisin asenne on samanlainen eli kova kovaa vastaan dirty harryn tyyliin.
Jos poliisi toimii laittomasti pamputtamalla rettelöitsijät kuriin, vika ei ole poliisin toiminnassa vaan laissa tai sen tulkinnoissa.
Eipä ole enää mellakoita näkynyt. Jokainen tietää, että noin tulisi varmaan käymään uudelleenkin. Mellakan syntyminen kuitenkin vaatii niiden hc-rettelöitsijöiden, jotka eivät välitä mitään, lisäksi semmoisia tilaisuuteen tarttujia. Nämä on Suomen kaltaisessa maassa helppo pelotella pysymään kotona. Valittavat ehkä netissä vähän siitä, että poliisi ja systeemi on mätä, mutta kunhan fattan rahat tai opintotuki virtaa ja kaljarahat riittää, niin siihen se jääkin.
Smash Asem mielenosoituksen osalta poliisille taisi tulla pieni tiedusteluvirhe. He luulivat, että tilaisuuteen olisi tulossa tuhansia, ammattiyhdistysliikkeen kutsumia osallistujia. Sekoittivat kaksi mielenosoitusta, Siksi varauduttiin liian isoon tilaisuuteen. Kun pidätettäviä ei ollut tarpeeksi, häkkiin pantiin muun muassa junalta tullut henkilö, jolla ei ollut mitään tekiemistä koko mielenosoituksen kanssa.
“Apulaisoikeusasiamiehen mukaan poliisi syyllistyi laittomuuksiin ”
Minulla on mielikuva että tuomioistuimet eivät olleet samaa mieltä, syytteet menivät nurin.
Ja se SK:n kuvaaja sai tuomion niskoittelusta (vaikkei saanutkaan rangaistusta), ts. oikeus katsoi että poliisi toimi oikein vaikka ymmärsikin kuvaajaa.
Siis mitä? Pelin odotusarvo on nolla — siis olettaen, että kukaan ei jätä maksujaan maksamatta. Odotusarvon voi laskea vaikkapa niin, että määrittää pelin loppumaan n heiton jälkeen, jolloin todennäköisyydellä
p=2^-n häviää 2^(n‑1) euroa ja todennäköisyydellä
1‑p voittaa euron.
Odotusarvo on nolla, olkoon n kuinka suuri hyvänsä.
Sitten annetaan n:n kasvaa kohden ääretöntä ja odotusarvo pysyy koko ajan nollana.
Pelataan Pietarin paradoksia:
Osmo heittää ekalla kolikolla kruunan: Voitto 2^1 = 2 euroa.
Ekalla klaava, tokalla kruuna: Voitto 2 ^2 = 4 euroa.
Jne. esim ensin 9 klaavaa, sitten kruuna, voitto 2^10 = 1024 euroa.
Paljonko maksat että pääset pelaamaan?
Smash Asemista on pitkä ja kattavan oloinen artikkeli Wikipediassa. Tosin tiedustelusta kirjoittajat eivät tunnu tietävän mitään tarkkaa, lähinnä vain sen, että Supo varoitti poliisia hankkimiensa tietojensa perusteella.
Konflikti ilmeisesti syntyi siitä, että tilaisuuden kokoonkutsuja ei suostunut neuvottelemaan poliisin kanssa tilaisuuden järjestämisestä. Se taas tarkoitti, että “sekasorron (englanninkielisessä kutsussa riot, ruotsinkielisessä kaos) tuomisesta kaupungin kaduille” ei olisi voitu pitää ketään vastuussa. Aitoa anarkiaa siis.
Osallistujilta ei sitten lopulta takavarikoitu kuin jokunen rautaputki, kettinki, pesäpallomaila ja spreijauspurkki, joilla vahinkoa ei ehkä olisi saatu aikaan kovin suuressa mitassa.
Mellakoinnissahan on nimittäin tärkeää, että ensimmäisen ja sen jälkeen jokaisen seuraavan vandaalin tai mukiloijan viereltä löytyy vähintään yksi samanlainen, joka jatkaa hulinoinnin aaltoa. Jos ei löydy, mellakka tyrehtyy alkuunsa. Eli jos paikalla on alla kymmen astaloin varustautunutta, mellakan leviäminen on ainakin teoriassa hyvin epätodennäköistä. En nimittäin usko, että ihmiset olisivat paljain nyrkein käyneet autojen tai näyteikkunoiden kimppuun. (Uskon myös, että suomalaisessa joukossa on täkäläisen luonteen takia hankala saada aikaan tarvittavaa “leviävää hulluuden aaltoa”, mutta varmasti sekin jossain olosuhteissa onnistuu.)
Astaloiden määrästä poliisi ei kuitenkaan voinut tietää etukäteen. Siksi poliisi mielestäni toimi oikein periaatteessa. vaikka käytännön toteutus takkusi. Jos tilanne olisi päässyt riistäytymään käsistä länsieurooppalaiseen tapaan, se olisi varmasti ollut hyvä harjoitus seuraavaan mellakkaan. Enkä minä ainakaan halua anarkistista riehumista maan tavaksi (vaikka en kaikkea laittomuutta väistämättä aina pahana osaa pitääkään: joskus tärkeitä asioita saadaan politiikan asialistalle tehokkaasti laillisuuden rajoja kolkuttelemalla ja vähän rikkomallakin).
Antti. Panokseni on tähän mennessä kymmeneltä kierrokselta 1023 euroa, joten sarjan voitto kymmenennen klaavan jälkeen on euro. (1+2+4+…+512 = 1023)
Todennäköisyydellä 1023/1024 olen viimeistään tuohon menneessä euron voitolla ja todennäköisyydellä 1/1024 tappiolla 1024 euroa. Odotusarvo on nolla.
Osmo:
“Ne yhdeksän kruunaa ovat maksaneet minulle 1023 euroa, joten sarjan voitto kymmenennen klaavan jälkeen on euro”
Sä et nyt lukenu tehtävänantoa kunnolla. Ei ne yheksän kruunaa oo maksanu sulle mitään muuta ku sen kiinteen summan, joka on sovittu etukäteen ja joka ei riipu siitä, montako kertaa lanttia tullaan heittämään.
Ei; Pietarin paradoksissa maksat vain kertamaksun päästäksesi pelaamaan. Voitat varmasti vähintään 2 euroa, mutta voit voittaa vaikka 1024 euroa jos tulee ensin 9 klaavaa ja sitten se kruuna. Tai miljoona euroa jos sattuu tulemaan sata klaavaa ensin ja sitten se kruuna. Paljonko peliin osallistumisesta kannattaa maksaa?
En todella lukenut kunnolla.
Nyt puhutaan ihan eri paradoksista. Tuo yli sata vuotta sitten keksitty tapa voittaa varmasti ruletissa ihan normaaleilla säännöillä tuotti harmaita hiuksia matemaatikoille, koska sen piti olla mahdotonta. Ja mahdotonta se onkin. En ymmärrä, miksi sen ymmärtäminen olisi niin vaikeata. Pietarin paradoksin tavoin pelaaminen kuitenkin kiellettiin jokseenkin kaikissa kasinoissa.
Tuollaisessa yhden kiinteän maksun pelissä ei ole mitään järkeä, koska voiton odotusarvo on todellä ääretön. Kutsuuko joku tuotakin Pietarin paradoksiksi? Kaupunki näyttää olevan perin paradoksaalinen.
Osmo:
Käsittääkseni kasinoilla ei ees tarjota mitään Pietarin paradoksin tyyppistä peliä enkä tiiä onko ikinä tarjottukaan. Sen sijaan Martingalen systeemin käyttöä esim. ruletissa rajottaa panoskatto, mut en tiiä onks sitä mitenkään erikseen kielletty. Jos meet vaik Helsingin kasinolle laittamaan vitosen punaselle ja tuplaat panoksen joka häviön jälkeen, en usko et sua kovin herkästi tullaan kieltämään.
On siinä se järki, et sen avulla voidaan tarkastella ihmisten toisistaan poikkeavia riskinottoprofiileja ja rahan rajahyötyä. Mun ymmärtääkseni nimenomaan tota kutsutaan Pietarin paradoksiks ja strategioita joissa alkupanos tuplataan häviön jälkeen kutsutaan Martingale-systeemiks tai sen johdannaisiks.
Joo, pitäisi lukea paremmin. Meillä on näköjään terminologinen erimielisyys. Opin joskus 1970-luvulla kutsumaan Pietarin paradoksiksi sitä, jota nyt kutsutaan Martingale-strategiaksi. Wikipedian mukaan olen väärässä. Mitenkähän tämäkin käsitesekaannus on syntynyt.
Kysymys siitä, paljonko minulle pitäisi maksaa, että suostuisin maksajaksi tuossa pelissä, ei olekaan aivan tyhmä. Matemaattisesti en tietysti koskaan, mutta elävässä maailmassa tilanne on toinen.
Jos saan ensin siirtää asunnon vaimon nimiin ja jakaa muun omaisuuteni ennakkoperintönä lapsilleni, miljoona euroa riittäisi hyvin. Todennäköisyydellä 499´999/500´000 voittaisin ainakin puoli miljoonaa ja todennäköisyydellä 1/2´000´0000 häviäisin niin paljon, ettei summalla olisi merkitystä, koska en pystyisi maksamaan.
Yhdysvalloissa, jossa on mahdollisuus henkilökohtaiseen konkurssiin, voisi suostua jopa 100´000 eurolla.
‘Britanniassa mellakoidaan, koska siellä poliisi ei saa tehdä mitään.’ (Syltty)
Ihan totta? Minulla on päinvastoin kuva, että sikäläinen poliisi on jokseenkin immuuni seurauksille, kunhan paikalla ei ole kameroita ja uhri ei ole kukaan tärkeä.
Osmo, nyt sä tarkastelit tota pelintarjoajan näkökulmasta, kun alkuperänen kysymys koski pelaajan näkökulmaa. Mut voihan tota noinkin päin kelailla.
Vielä toinen pieni matematiikkanipotus:
“Odotusarvon raja-arvo n:n kasvaessa kohti ääretöntä on kyllä nolla, mutta silti rajoittamattoman pituisen pelin odotusarvo on 1. Juuri tämä on se martingaalistrategian paradoksi.”
Miten tälläisen pelin odotusarvo voidaan edes määrittää muuta kuin raja-arvona?
Martingaalistrategiaharha perustuu siihen, että vaikka voiton todennäköisyys kasvaa kohti ykköstä, niin kasvaa myös panokset. Tällöin vaikka sen
voiton saisikin niin on menettänyt jo saman verran rahaa. Tämä johtuu siitä, että jos alkupanos on 1 euro, niin n pituisen pelin panostukset menevät seuraavasti: 1 + 2 + 2^2 + 2^3+…+2^n. Rahaa siis jää käteen 2^n euroa, mutta 2^n‑1 = 1 + 2 + 2^2 + 2^3+…+2^n, joten pelaajalle jää pelkkä alkupanos. Martingaali on siis reilu peli.
Siis 2^n‑1 = 1 + 2 + 2^2 + 2^3+…+2^(n‑1),
ei 2^n‑1 = 1 + 2 + 2^2 + 2^3+…+2^n.
Minusta on ihan ok antaa vähän laittomastikin pamppua, kun tulossa on mellakka.
Lain rikkominen on lain rikkomista, jos sitä tekee poliisi virantoimituksessa, sen pitäisi olla erittäin raskauttava, ei missään nimessä lieventävä asianhaara.
Tämä on täysin erillinen kysymys siitä, missä oloissa poliisille pitäisi olla laillista antaa pamppua. Jos sovitaan, että yli 20 hengen porukkaa saa pamputtaa, jos ilmoitukset ei ole hoidettu, niin se on ihan OK, mutta se pitää laittaa lakiin.
Itse asiassa tämä juttu on hankalampi. Odotusarvo lasketaan äärettömästä sarjasta, mutta tämä nimenomainen sarja hajautuu. Odotusarvo ei siis ole ääretön, sillä sitä ei edes ole olemassa. Juuri tämän vuoksi tuota peliä kutsutaan “paradoksiksi”. Käytännön tietokonesimulaatioissa vaikuttaisi, että järkevä hinta pelikierrokselle on viidestä kuuteen euroa.
OS“Odotusarvon voi laskea vaikkapa niin, että määrittää pelin loppumaan n heiton jälkeen, jolloin todennäköisyydellä
p=2^-n häviää 2^(n‑1) euroa ja todennäköisyydellä
1‑p voittaa euron.”
Ei voi. Peli loppuu vasta voittoon. Kyllä pelaaja jää tuon 1 euron voitolle, jos peliä jatketaan kunnes voitto tulee. Mutta ei ole mitään takeita että se voitto joskus tulee.
Siis, eikös ennenkin Suomessa ole käännetty “kansainvälisiä matematiikan” käsitteitä väärin Suomen kielelle ihan omine meidän kielitoimiston taholta lähtien. Olikos jos cosine tai cocosine aikoinaan?
Ja kun takaisinpäin ponnistetaan kohti kansaivälistä käsitettä, ollaankin jo käsitteinemme reilusti mettän puolella. Ja mettän toinen puoli on pyörätien puoli. Näin hauskasti ajateltuna.
Kyllä tuolle sarjalle voidaan määrittää raja-arvo äärettömäksi, koska raja-arvo on kuitenkin olemassa vaikka se on ääretön. Todennäköisyysteoriassa käytetään laajennettua reaalilukujoukkoa ja yleisempää suppenemisen käsitettä kuin alkeisanalyysissä.
Ongelma on ehkä se, että odotusarvo ei yleisen määritelmän (joka kattaa myös jatkuvat tapaukset) mukaan voi olla ääretön, koska odotusarvo on periaattessa integraali eikä se voi olla ääretön.
Luontevalta tuntuu silti ajatella tuo odotusarvo discreetissä tapauksessa äärettömäksi.
Odotusarvo tai se, joka vasta on ympyränä määrittelemässä jotain on geometrisesti ääretön (pii). Silloin ongelmaa katsotaan reunoista tai kategorian ontologisesta sisällöstä kun vastaavasti paradoksaalisesti porukka, joka näkee ontologian sisältä tai sen luokista eikä sen olioista ja silloin sama ympyrä on säde, joka alkaa origosta. Sama kuvio, kaksi eri laskentatapaa.
ks. http://ontogenesis.knowledgeblog.org/1080
Tässä kaava mistä on kyse (ja tiedon ketteryys vie nopeammin bifurkaation niin, että loppupää kääntyy itseään vasten ja kutistuu)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Cantorin_joukko
Jos ruletissa laittaa panoksen virheälle, niin häviää melko varmasti. Jos pelaa jenkeissä, missä on kaksi vihreää eli 0 ja 00, niin tulos on melko tarkkaan myös häviäminen.
Henkilökohtainen konkurssi, jota jotkut haluaisiat USA:n malliin, on aika kova kuuri. Sen mukana häviää esimerkiksi ns. Credit Score, mikä on ehdoton edellytys elämiselle jotenkin säädyllisesti. CS vaikuttaa kaikkeen, velan korkoon, vakuutusmaksuihin, luottokortin saamiseen, jopa sähkösopimukseen. Konkurssin jälkeen CS pitää rakentaa uudestaan alusta ja se voi viedä vuosia. Kiristyneen talouden takia creditscorettomille on kehitetty uusia palveluja, mm. prepaid-maksukortit ja bad credit ‑luottokortit, joiden korko on sitten mitä se on. Hienoa jenkeissä on että maksuvaikeuksissa pankki tai luottolaitos saa kiinteistön ja velka pyyhitään pois. Suomessahan menettää talonsa tai asuntonsa ja joutuu vielä maksamaan velan korkoineen olemattomasta.
Kun tuo todennäköisyysmatematiikka herätti hämmennystä, niin kävin joutessani kirjoittamassa wikipediaan miten martingaalistrategian odotusarvo lasketaan.