Oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu

27.12.2010 · Aihe: _ 

Musiikin tuottamisen rahoitus on kriisissä, koska vapaa kopioiminen ja suoranainen varastaminen on vienyt muusikoiden leivän. Tosin alan liikevaihto taitaa olla aika suurta edelleen.

Tehkäämme ajatuskoe: mitä musiikintekijöiden tulonmuodostukselle tapahtuisi, jos olisi mahdollista hinnoitella kaikki musiikin kuuntelu markkinaehtoisesti juuri niin kuin musikantti ja säveltäjä itse haluavat. Tekijänoikeuden vanhenisivat kuitenkin kuten nytkin niin, etteivät Beethovenin perilliset kuitenkaan voisi esittää vaatimuksia esi-isänsä sävellysten esittämisestä.  Kartellit olisivat tietysti kiellettyjä.

Muusikko voisi esimerkiksi myydä CD-levyn joko niin, että siitä on kertakorvaus ja ostaja saa kuunnella sitä niin paljon kuin haluaa – tai niin, että jokainen kuuntelukerta maksaa kiinteän summan. Kaikki netistä kuunneltava olisi myös hinnoiteltu. Radiolähetyksistä maksettaisiin yksilöllisesti jokaisen artistin vaatimusten mukaan ja jokaisesta koulubileissä soitetuista kappaleesta tulisi sellainen hinta kuin artisti on juuri tähän tilaisuuteen määrännyt. Tämä kaikki on tietysti teknisesti mahdotonta ja vaatisi mielettömän määrän informaatiota, mutta kuvitellaan, että kaikki on mahdollista. Kuvittelevathan taloustieteilijätkin täydellisen kilpailun. Kuluttaja voisi myös kitkattomasti etsiä edullisinta musiikkia.

Musiikin ilmaistarjontaa syntyisi varmaankin riittävästi niin, että jos on kiinnostunut vain määrästä, voi täyttää elämänsä, kauppakeskuksensa tai radioasemansa ilmaismusiikilla. Joku antaisi tuotteensa ilmaislevitykseen hyvää hyvyyttään tai koska haluaa tulla kuuluksi. Moni progressiivinen radioasema saisi musiikin ilmaiseksi, koska aloittelevat artistit haluaisivat julkisuutta. Musiikista on niin valtava tarjonta, että käyttömusiikin hinta painuisi varsin alas. Huippuartistit taas voisivat lisätä tulojaan jättimäisesti. Eivät hekään voisi kovin korkeita hintoja pitää, koska kilpailua olisi, mutta rahasta ei tulisi olemaan puutetta.

Säveltäjät tienaisivat ehkä paremmin kuin esittäjät, olettaisin. (Oletan siis, että sävellyksellä on edelleen tekijänoikeudet, eikä kukaan voi ”säveltää” kappaletta joka on jo sävelletty)

Klassisesta musiikista – vanhasta sellaisesta – tulisi hyvin halpaa koska riittävän hyviä sinfoniaorkestereja maailmassa riittää eikä säveltäjälle tarvitse enää maksaa. Jotkut suosikkitenorit tietysti ovat oma lukunsa.

Kaiken kaikkiaan luulen, että kilpailu painaisi musiin hinnat niin alas, että yhteenlaskettuna alan tulot pienenisivät, mutta voi tietysti olla giganttisesti väärässä. Alan sisällä tuloerot kasvaisivat entisestään. Live-konserttien osuus tulonmuodostuksessa korostuisi. Musiikkia voi monistaa rajatta, mutta konsertteja ei voi.

Kommentit

58 Vastausta artikkeliin “Oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu”

  1. Arttu Tolonen kirjoitti 27.12.2010 kello 13:09

    Tosin alan liikevaihto taitaa olla aika suurta edelleen.

    Suurin yksittäinen blokki alan taloudellisesta arvosta asustaa muistaakseni akselilla “koulutus”… Tarvikemyynti on myös yllättävän suuri tekijä. Alan liikevaihto kutistuu oleellisesti kun nuo kaksi rahakassa, jotka eivät näy muusikoiden ja säveltäjien kassoissa kuin menoina poistetaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Riku Österman kirjoitti 27.12.2010 kello 13:10

    Musiikin kokonaisarvo ei ole pienentynyt. Ääniteliiketoiminnalla on kylläkin vaikeuksia, kun digitaalisen musiikin myynnin arvo verkossa kasvaa hitaaammin kuin mitä CD-myynnin arvo laskee. Mutta konserttien arvo kasvaa niin voimakkaasti, että kaikkinensa musiikin arvo on edelleen kasvussa.

    Edellisen kerran musiikin ansaintalogiikassa tapahtui murros, kun nuottien julkaisemisen arvo kääntyi laskuun, mutta äänitemyynnin arvo lähti voimakkaaseen kasvuun karkeasti ottaen n. 50 vuotta sitten.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. B.J kirjoitti 27.12.2010 kello 13:35

    Jotenkin en pääse tässä postauksessa ensimmäisestä lauseesta ylitse.

    “Musiikin tuottamisen rahoitus on kriisissä, koska vapaa kopioiminen ja suoranainen varastaminen on vienyt muusikoiden leivän.”

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. tpyyluoma kirjoitti 27.12.2010 kello 13:53

    Musiikki yllä tarkoittaa siis äänitteitä. Miten ne ravintolat pärjää kun resepteihin ei ole immateriaalioikeuksia?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Kaj Sotala kirjoitti 27.12.2010 kello 14:17

    Jeps. Tämä on se syy, miksi luvattoman kopioinnin vaikutus musiikkiteollisuuteen on loppujen lopuksi paljon pienempi, kuin mitä monet koettavat esittää. Luvaton kopiointi kieltämättä nopeutti vääjäämätöntä, mutta nettiaikana digitaalisten teosten hinnat olisivat jossain vaiheessa joka tapauksessa painuneet hyvin pieniksi.

    Esimerkiksi muusikko, levykauppias ja levy-yhtiön perustaja Tommi Forsström kirjoittaa [1, 2] että nykypäivänä raha on jo lakannut olemasta se asia, joka rajoittaa ihmisten kykyä kuunnella musiikkia. Ilmaiseksi on saatavilla niin paljon musiikkia, niin laittomasti kuin aivan laillisestikin, että paljon suurempana ongelma on löytää aikaa kaiken kiinnostavan kuuntelemiseen. Kuluttajien huomiosta on kilpailemassa niin suuri joukko yhtyeitä ja tekijöitä, että muiden kuin valmiiden supertähtien on vaikeampaa saada itseään esille ja myytyä. Tilanne on hyvä levittäjille, jotka voivat kerätä kokoelmiinsa suuren määrän eri tekijöiden levyjä ja kerätä rahansa myymällä kutakin levyä vain muutaman kappaleen, mutta huonompi niille tekijöille joiden levyjä myydään vain muutama kappale. Laiton tiedostonjakaminen on siis enemmänkin osa suurempaa ongelmaa – siinä missä yksittäisen ihmisen oli aiemmin suhteellisen vaikea saada käsiinsä musiikkia, netti on tehnyt siitä vallankumouksellisen helppoa. Ja kun digitaalisten teosten monistaminen on käytännössä ilmaista, on tekijöillä kannustin hinnoitella teoksensa mahdollisimman halvoiksi sekä jaella osaa tuotannostaan ilmaiseksi.

    Kuluttajan ja musiikinystävän kannalta tilanne on tietenkin erinomainen: musiikkia on kirjaimellisesti saatavilla enemmän kuin koskaan edes ehtisi kuunnella. Musiikin tekijälle tilanne on huonompi, etenkin jos haluaa tehdä suomenkielistä musiikkia. Sille ei kielialueen koon vuoksi ole niin suurta kysyntää että senttihinnoittelulla saisi elantoa, mutta samaan aikaan kohdeyleisö kuuntelee kyllä myös englanninkielistä musiikkia joka taas tulee päätymään senttihinnoittelun pariin.

    Kirjoitin aiheesta mm. Ahto Apajalahden kanssa kirjoittamassani Jokapiraatinoikeus-pamfletissa [3]. Nettiaikana tarvitaan kotimaiselle kulttuurintuotannolle yhä enemmän tukiaisia jos se halutaan säilyttää, mutta luvatonta kopiointia on asiasta melkoisen turha syyttää. Keikkailevilla tekijöillä tilanne on tosin parempi – kuten Osmo ennustaakin, konserteista saadut tulot ovat kasvaneet rajusti, ja ainakin Ruotsissa ne ovat kompensoineet levyjen vähentyneet myyntitulot [4].

    [1] http://www.ifsociety.com/blog.php?id=26
    [2] http://www.ifsociety.com/blog.php?id=51
    [3] http://ahtoapajalahti.fi/uploads/2010/03/jokapiraatinoikeus.pdf , luku 2.
    [4] http://www.dn.se/kultur-noje/musik/artister-vinnare-pa-fildelnin-gen-1.1012896http://www.dn.se/kultur-noje/musik/artister-vinnare-pa-fildelnin-gen-1.1012896

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. AM kirjoitti 27.12.2010 kello 14:24

    Kirjoituksesta ei nyt selviä, mistä musiikista on kyse. Musiikkialahan on tavattoman hajanainen. Joissakin genreissä vinyyli ja c-kasetti ovat palanneet cd-levyn rinnalle (sikäli kun ovat koskaan edes “hävinneet”). Ilmiö liittynee musiikkipiirien yleiseen elitismiin, mutta myös siihen, että näitä formaatteja on vaikeampi kopioida.

    Toinen jo nähtävissä oleva reaktio alan nykytilanteeseen on, että yhtä useammat artistit kustantavat äänitteensä itse ja tekevät levy-yhtiön kanssa vain jakelusopimuksen. Yleisö hankitaan MySpacen ja vastavien kanavien kautta.

    Jotkuthan väittävät, että ns. hevibuumi olisi polkaistu pystyyn, koska levy-yhtiöt huomasivat metallifanien ostavan edelleen levyjä toisin kuin joissakin muissa genreissä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Rogue kirjoitti 27.12.2010 kello 14:55

    “Alan sisällä tuloerot kasvaisivat entisestään”

    Kasvaisivatkohan? Ja jos kasvaisivat niin missä kohdin tulojakaumaa? Tällä hetkellähän huippuartistien pottia suhteessa vähemmän huippuihin kasvattaa sekä valtava markkinointikoneisto että käsittääkseni hyvitysmaksujen automaattinen kulkeutuminen myydyimmille artisteille.

    Jos oletetaan markkinoiden täydellisyys, olisi olemassa myös täydellisesti toimiva mikromaksusysteemi. Tällaisen systeemin ollessa olemassa moni vähemmän tunnettu artisti saisi helposti jotain tuloja, kun valtaosa heistä ei saa nykyään käytännössä mitään. Ehkä olisi siis mahdollista, että jotain tuloja saisi huomattavasti suurempi osa artisteista kuin nykyään. Voi silti olla, että samalla terävimmän kärjen tulot kasvaisivat entisestään.

    Nykyinen teknologia mahdollistaisi teoriassa tilanteen, jossa artistit saisivat täsmälleen saman korvauksen kuin mitä he saivat aikana, jolloin kopionti ei ollut mahdollista, mutta kuluttajilla olisi käytössään kaikki artistien tuottama materiaali tällä samalla hinnalla, joka maksettiin aikaisemmin muutamasta levystä vuodessa per henkilö. Tätä piratismin kiihkeimmät vastustajat eivät tunnu ymmärtävän päätellen heidän ratkaisuehdoituksistaan. Kaikkien järjellisten ratkaisuehdotuksien tulisi lähteä siitä, että koko nykyteknologian potentiaali hyödynnetään, ts. kaikilla kuluttajilla on kaikki nollarajakustannusmateriaali käytössään. Tehtäväksi jää pohtia miten artisteille saadaan kohtuullinen korvaus työstään. Missään sellaisessa ratkaisussa ei voi olla mitään järkeä, jossa teknologian tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen estetään ja valtava osa kokonaishyödystä jätetään ottamatta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Tvaara kirjoitti 27.12.2010 kello 15:35

    “Miten ne ravintolat pärjää kun resepteihin ei ole immateriaalioikeuksia?”

    Ravintolakokemus vertatuu tässä ennemmenkin live-musiikkiin – keikalla käymiseen – kuin siihen että syö noin ylipäänsä. Hyvästä keikasta puolestaan voi nauttia, vaikka viressä oleva bändi soittaisi kehnompiakin biisejä.

    Tosin ei niiden ravintoloidenkaan pärjäämisessä ole aina niin hurraamista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. JTS kirjoitti 27.12.2010 kello 16:15

    Klassisessa musiikissa ero loistavan ja keskinkertaisen esityksen välillä on todella suuri, jonka vuoksi huippuesiintyjät ja orkesterit ansaitsdevat paljon ja muut varsin vähän.

    Kun netti mahdollistaa yhä useamlle mahdollisuuden kuulla huippuesityksiä, tuloja saavat yhä harvemmat. Tämä on tosin täysin oikeudenmukaista.

    Luovilla aloilla jostain syystä on jatkuva ongelma myöntää, että huippuesitys on ihan eri asia kuin keskinkertainen tuotos – lajista riippumatta. Jostain syystä luovilla aloilla tasaiseen tahtiin vahditaan kehnojen taitelijoiksi ilmoittautuneiden tekijöiden elintason kohentamista. Miksi?

    Musiikin täydelliseen hinnoitteluun kuuluu myös pohtia mitkä mestariteokset jäisivät tekemättä jos musiikki olisikin ilmaista? luultavasti ei juuri mikään.

    Mikä oussu musiikin hinnoittelussa on kartellisoituneella levybisneksellä, joka pitää huolta edusitaan ja ennen muuta musiikin tarjonnasta. Jos musiikki olisi ilmaista, halpenisiko musiikin tarjonta. Ei sentin senttiä.

    Internetin ilmaisjakelu on sentään antanaut mahdollisuuden ohittaa musikkiyhtiöiden jätit ja saada mainetta – sekä ansaita keikoilla ja muulla kuin musiikilla aika monelle bändille.

    Ehnkä täydellinen muiikin hinnoittelu olisi tekijänoikeusmaksuista luopuminen – ainakin siis mekaannisista minuuttitaksoista. Jokainen hinnoitelkoon musiikkinsa miten haluaa – silloinhan se kysyntä ja kiinnostus selviää. Aika iso osa olisi ilmaista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  10. peto kirjoitti 27.12.2010 kello 17:10

    Kännyköiden sovelluskaupat ovat mahdollistaneet ohjelmistojen levityksessä “ihanteelliset” markkinat. Levitys on globaali ja ostaminen on hyvin helppoa. Lopputuloksena tarjolla on valtavasti kohtuullisia ilmaissovelluksia ja suurin osa maksullisistakin maksaa alle 5€. Hyvin yleinen strategia on tarjota sovellus ilmaiseksi ja kerätä rahat sovelluksessa näytettävillä mainoksilla. Kokemuksesta ilmaisen ja lähes ilmaisen erot jakelussa ovat helposti kymmenkertaiset. Onneksi on asioita joiden mainostamisesta kannattaa maksaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  11. Matti H kirjoitti 27.12.2010 kello 19:53

    Kun Osmo esitti ajatuskokeen siitä, mitä tapahtuisi, jos olisi mahdollista hinnoitella kaikki musiikin kuuntelu markkinaehtoisesti juuri niin kuin musikantti ja säveltäjä itse haluavat, niin seuraavassa minä esitän ajatuskokeen siitä, mitä tapahtuisi, jos musiikki hinnoiteltaisiin markkinaehtoisesti niin kuin kuluttajat sen haluavat.

    Oletetaan kattava internet, johon kaikilla musiikin tekijöillä ja kuluttajilla on helppo pääsy. Kappaleen tekijä esittelee uutuutensa netissä ja asettaa sille sellaisen hinnan, jonka hän arvioi kaikkien sellaisten kuluttajien yhdessä maksavan, jotka ovat halukkaita sen kuuntelemisesta tai muusta käytöstä jotain maksamaan. Nämä ilmoittavat maksuhalukkuutensa määrän ja optimitapauksessa ilmoitettu summa ja vaadittu summa kohtaavat tasan, rahat vaihtavat omistajaa ja teos avautuu kaikille vapaaksi. Tästä eteenpäin tekijänoikeuksia ei ole. Tekijä saa mitä pyysikin, jokainen ostajakuluttaja saa teoksen käyttöönsä itse valitsemallaan suorituksella, eikä niiltäkään sitä kielletä, jotka eivät siitä olisi mitään maksaneetkaan. Kaikki vapaaehtoista, painostamatonta vaihdantaa. Jos tekijä asettaa hinnan optimia pienemmäksi, myös jotkut maksuhalukkaat saavat teoksen ilmaiseksi. Jos tekijä asettaa hinnan optimia suuremmaksi, kukaan ei saa teosta.

    Jos nyt verrataan toisiinsa näitä kahta ideaalia kauppatapaa, myyjien ”markkinataloutta” ja ostajien markkinataloutta, niin ero on valtava. Lainausmerkit syystä että edellinen kauppatapa vaatii poliittisesti säädetyt tekijänoikeudet, joilla taloutta säädellään aivan siinä mielessä kuin säätelyä pidetään markkinoiden vastaisena toimena.

    Osmon esittämässä tapauksessa kehitys todellakin etenisi niin, että jossain vaiheessa ”radiolähetyksistä maksettaisiin yksilöllisesti jokaisen artistin vaatimusten mukaan ja jokaisesta koulubileissä soitetuista kappaleesta tulisi sellainen hinta kuin artisti on juuri tähän tilaisuuteen määrännyt.” Ja lisäisin vielä, että joka laitteessa olisi jokin valvova elin estämässä tai verottamassa luvatonta musiikin käyttöä. Vaikka tällaisen optimin toteuttaminen olisi teoriassa mahdollista, se ei tapahtuisi ilmaiseksi vaan yhä suurempi osa kuluttajien maksuista kuluisi muuhun kuin musiikkiin, nimittäin valvonnan ja sen kiertämisen byrokratiantäytteisen kilpajuoksun ylläpitämiseen. Tekniikan kehitys ei palvelisi niinkään kansalaisia kuin säätelijöitä ja valvojia.

    Minun esittämässäni tapauksessa asia on päinvastoin. Siinä tekniikan kehitys palvelisi suoraan kyseiseen optimiin hakeutumista ja kulujen minimointia. Myös siinä tapauksessa, että joillakin taiteilijoilla tai teoksilla olisi sellaista arvoa, että yhteiskunta haluaisi sitä tukea ja omalla panoksellaan osallistua kaupantekoon.

    Niinpä, vaikka tällainen mediayritysten ja tekijänoikeusjärjestöjen vallan alasajo tuntuukin tänään utopistiselta, uskoisin sen tulevan joskus vallitsevaksi käytännöksi – mutta milloin, sitä ei kannata ainakaan tekijänoikeusjärjestöiltä kysyä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  12. veli-Markus Tapio kirjoitti 27.12.2010 kello 20:04

    Olen taipuvainen epäilemään, että blogisti on ennustuksessaan oikeassa. Täydellisten markkinoiden synnyttäminen musiikkibisnekseen saattaisi hyvinkin johtaa alan kurjistumiseen tai ainakin musiikin sisällön ja luonteen muuttumiseen. Historiasta tiedämme, ettei musiikin määrä tai sen yhteiskunnallinen asema ole vakio.

    Tekijänoikeudet – jotka ovat täydellisten markkinoiden edellytys – ovat olleet osa länsimaisen musiikin kunniakasta historia sangen vähän aikaa. Edellytykset korkealaatuisen taiteen syntyyn ovat kuitenkin tänä päivänä toiset kuin 1700-luvulla. Teknologia mahdollistaa sen, että musiikkia kuullakseen tietyn alueen asukkaiden ei tarvitse enää elättää keskuudessaan muusikkoa. Riittää, että jossain päin maailmassa joku soittaa. Hänen soittonsa voidaan välittää sähköisesti matkojen päähän, ja kerran vuodessa tapahtuva stadionkonsertti riittää täyttämään yleisön live-elämyksen kaipuun. 1700-luvulla oopperassa ja konsertissa käytiin, mikäli mahdollista, harva se päivä. Oman aikamme ihmisten tulotaso ja kulutustottumukset ovat myös siinä määrin konvergoituneet, että omasta taskustaan korkeakulttuurin rahoittamiseen kykenevää yläluokkaa ei enää ole. Suurikaan omaisuus ei tuo mukanaan velvoitetta sivistykseen ja koulutukseen. Toimitusjohtajan ja duunarin on soveliasta kuunnella samaa musiikkia

    Täydellisillä markkinoilla yhä harvempi ammattimuusikko soittaisi yhä suuremmalle, yhtäläisellä maulla varustetulle yleisölle. (Kehitys on jo nyt nähtävissä eikä rajoitu rock-musiikkiin.) Ainakin perinteisen klassisen musiikin alalla pelkän perusammattitaidon hankkiminen on kahden vuosikymmenen urakka, ja se edellyttää samalla suurta rahallista panostusta koulutukseen. Tulevaisuuden tulonhankkimisen kannalta kyseessä on todellinen riskisijoitus. Edellä kuvattu kehitys tarkoittaa sen todennäköisyyden alenemista, että alalle ryhtyvä kykenisi koskaan elättämään itsensä omalla työllään. Koska musikaalisuus tunnetusti korreloi monenlaisen muun lahjakkuuden kanssa, rationaalinen henkilö valitsee tällöin elämälleen varmemman suunnan. Sen seurauksena musikaalinen lahjakkuuspotentiaali jää käyttämättä, lahjakkaimmat päätyvät muihin ammatteihin ja kenties soittavat harrastuksekseen, musiikki yksinkertaistuu ja banalisoituu.

    Taide ja kulttuuri ovat kuin ekosysteemi, joka kyllä hakeutuu tasapainoon ulkoisten olosuhteiden (esim. oikeusjärjestelmä) muutoksista huolimatta. Kysymys on siitä, mikä lopputulos on inhimillisen elämänlaadun kannalta tavoittelemisen arvoinen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  13. Tavallinen Teknikko kirjoitti 27.12.2010 kello 21:22

    En malttanut olla laittamatta “hienoa” keksintöäni näihin musiikkikorvausasioihin, että paljonkohan “äänilevyteollisuudelle” tulisi maksaa siitä, että äänilevystudion hiljaisuudestakin voisi jotakin maksaa jollekin taholle. Vai menisivätkö korvaukset äänilevystudion hiljaisuudesta korvatulppien valmistajille.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  14. Osmo Soininvaara kirjoitti 27.12.2010 kello 21:25

    Idea ei ole uusi, Joissakin jukeboxeissa voi ostaa myös kolme minuuttia hiljaisuutta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  15. spottu kirjoitti 27.12.2010 kello 23:09

    tpyyluoma: “Musiikki yllä tarkoittaa siis äänitteitä. Miten ne ravintolat pärjää kun resepteihin ei ole immateriaalioikeuksia?”

    No kun immateriaalioikeudet voidaan ravintola-alalla turvata salassapidolla joka ei muusikolle ole ilmeisistä syistä mahdollista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  16. anonyymi kirjoitti 28.12.2010 kello 2:00

    Idea ei ole uusi, Joissakin jukeboxeissa voi ostaa myös kolme minuuttia hiljaisuutta.

    Tämä tosiaan kyllä lienee sitä halvempaa digitaalista hiljaisuutta kuin levytysstudion kallista hiljaisuutta. Useimmille tosin riittää se halvempikin versio.

    OT:
    Milloinkohan saataisiin meluttomuus myös yhteiskunnan tavoitteisiin? (Rakennusten ulkopinnat, sisäseinät, autojen rengasmelu, kaupat, liikenne, …)

    Ympäristön meluhan nimittäin tuottaa kaikennäköistä haittaa väsymyksestä kuulovaurioihin *) ja meluttomien sähköautojen varoitusääniin.

    *) Esim. kannettavien mediasoittimien aiheuttamat kuulovauriothan ovat periaatteessa enemmänkin ympäristön melun funktio kuin soittimien. Tietty SNR, kun tosiaan tarvitaan, että musiikista saa mitään selvää tai että siitä voi lainkaan nauttia.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  17. kse kirjoitti 28.12.2010 kello 4:29

    Kaikki tämä keskustelu saanee jotkut muutkin lukijat pohtimaan (ontuvia) analogioita, kuten: mitäpä jos vaikka painokoneen keksimisen aikaan olisi todettu, että kirjankopioijamunkkien työ ja kirkon valta julkaistavan materialin valintaan on niin tärkeä ja oleellinen asia, että kirjapaino keksintönä on suoraan perkeleestä ja kaikki kirjapainot on joko romutettava tai asetettava pyhän kirkon suoraan valvontaan.

    Tosiaankin – entäpä jos joskus 1400-1500 -luvuilla olisi todettu, että kirjapaino on pahasti yhteiskuntaa haittaava keksintö, joka uhkaa ajaa suuren ja merkitysvaltaisen ihmisjoukon joko työttömäksi tai ainakin syrjään vaikutusvallan keskipisteestä. Olisi päätetty, että tämä uusi keksintö täytyy alistaa tiukkojen rajoitusten alaiseksi ja että kirjankopioijamunkkien elanto täytyy taata kirjanpaino-oikeusmaksujen yms. rahastuksen avulla.

    Minkähän lainen maailma meillä tosiaan olisikaan, jos jo 1500-luvulla olisi ollut Teosto, Kopiosto, Gramex, RIAA jne.? Olisiko lukutaitoisten osuus missään päin maailmaa vieläkään ylittänyt 10%?

    Eikö yhteiskunnan pitäisi jo vihdoinkin myöntää, että Internetin, kännyköiden, sosiaalisenmedian jne. myötä meillä on käynnissä mitä ilmeisimmin vähintäänkin samaa suuruusluokkaa oleva murros kuin mitä Gutenbergin keksintö aiheutti aikoinaan. Halutaanko nyt lähteä mukaan tähän murrokseen vai tyydytäänkö turvaamaan mediamaailman vatikaanin suuren konsiilin päätäntävalta ja kirjankopioijamunkkien työpaikat?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  18. Tiedemies kirjoitti 28.12.2010 kello 8:19

    Minusta väite, jonka mukaan musiikin muuttuminen “harrastelijamaiseksi” olisi jotenkin huono asia, on älytön. Toinen älytön juttu on tämä ammattimuusikoiden määrän vertailu pelkästään sen perusteella, miten paljon kukakin musiikkia kuuntelee.

    Nykyään voi autoradion päälle laittamalla valita isommassa suomalaisessa kaupungissa toistakymmentä asemaa, ja ne soittavat mikä mitäkin, tosin puolet niistä soittaa osapuilleen samat kappaleet päivän aikana, Tämä ei johdu hinnoittelusta, vaan syynä on se, että musiikin arvosta jokin merkittävä osa perustuu siihen, että muutkin sitä kuuntelevat, eli ns. verkostovaikutus.

    Verkostovaikutuksen tuottama lisäarvo ei tule tuotteesta, vaan on muiden kuluttajien tuottama ulkoishyöty. Ei ole mitään tehokkuusargumenttia, joka sanoisi, että verkostovaikutuksen tuomaa hyötyä pitäisi ulosmitata kuluttajilta tuottajille. Itseasiassa päinvastainen on totta, tehokkuus kärsii aivan kuten muidenkin monopolien kohdalla. Koska tehokkuusargumentit ovat oikeastaan ainoita moraalisia argumentteja, tekijänoikeudet — jotka ovat siis keino ulosmitata verkostovaikutuksia — ovat moraalittomia.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  19. Kari Koskinen kirjoitti 28.12.2010 kello 11:10

    anonyymi:

    Milloinkohan saataisiin meluttomuus myös yhteiskunnan tavoitteisiin? (Rakennusten ulkopinnat, sisäseinät, autojen rengasmelu, kaupat, liikenne, …)

    Kyllähän ne ovat yhteiskunnan “toiveiden tynnyrissä” *) jo nyt. Asuintaloille ei esimerkiksi saa lupia, elleivät tietyt normit täyty, suuremmissa liikennehankkeissa meluvaikutukset tutkitaan, ja niiden pitää alittaa tietyt normit, jne.

    Kari

    *) Katso esim. http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=17613

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  20. Rogue kirjoitti 28.12.2010 kello 12:22

    Tiedemies:

    “Minusta väite, jonka mukaan musiikin muuttuminen “harrastelijamaiseksi” olisi jotenkin huono asia, on älytön”

    Joo etenkin jos sen harrastelijamaiseksi muuttumisen syynä on korkeaksi noussut yleinen elintaso, joka mahdollistaa aktiivisen harrastamisen ilman huomattavaa rahallista korvausta. Ja tästähän paljolti on kyse.

    Samalla pitää myös muistaa, ettei ole mitään syytä ajatella, että jokaisen rämpyttelyään koneelle tallentavan “artistin” tulisi edes saada harrastuksestaan mitään korvausta. Musiikkialaa voidaan verrata vaikka urheiluun. Kyseessä on tavallaan turnausmuotoiset markkinat, joissa merkittäviä palkintoja saavat ainoastaan mitalisijoille selviytyneet kilpailijat. Muut jäävät tyhjin käsin. Turnaukseen osallistutaan huonollakin rahallisella odotusarvolla, koska itse puuha koetaan miellyttäväksi ja mahdollinen menestys/raha/maine on lähtökohtaisesti vain epätodennäköistä ekstraa. Musiikin tuotanto tuskin koskaan loppuu, vaikka artistit eivät saisi tuotoksistaan mitään rahallista korvausta. Vastaavasti urheilukaan ei koskaan lopu, vaikka urheilijoille ei maksettaisi mitään.

    Tämä ei siis ole argumentti sen puolesta, ettei artistien tulisikaan saada mitään korvausta. Maksuhalukkuus on olemassa, eikä ole mitään syytä, miksi osaa kasvaneesta kokonaishyödystä ei voisi jakaa artisteille. Joskus vain tuntuu, että tekijänoikeusfanaatikot kokevat, että hyödynlisäys tulisi lahjoittaa kokonaan tekijäpuolelle. Todellisuudessahan artistilta vaadittava panos on teknologian kehityksen myöstä pienentynyt selvästi. Musiikin tuottaminen on paljon helpompaa kuin ennen. Ehkä hyödyn lisäys tulisikin tästä näkökulmasta antaa kokonaan teknologian kehittäneille nörteille? Ehkä ei kuitenkaan.

    Uuden optimaalisen tasapainon täytyy kuitenkin sijaita pisteessä, jossa käytännössä kaikki musiikki on kaikkien kuluttajien saatavilla. Paretoparannus verrattuna entiseen saadaan maksamalla tästä räjähdysmäisesti kasvaneesta valikoimasta artisteille vähintään sama summa, joka heille maksettiin aikaisemminkin. Jos teknologian kehityksestä saatu hyöty halutaan jakaa tasaisemmin, voidaan artistien pottia kasvattaa. Tämä kulkisi täysin sopusoinnussa kuluttajien maksuhalukkuuden kanssa, jonka täytyy olla koko tarjonnasta suurempi kuin parista levystä vuodessa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  21. Juuso Koponen kirjoitti 28.12.2010 kello 12:27

    Musiikkibisnes on nyt murroksessa joka tulee muuttamaan alaa merkittävästi ja pysyvästi. Joku tasapainotila tietenkin syntyy, mutta millainen se on, sitä tuskin kukaan voi nyt sanoa, mutta auttaisi jos näkemyksiä esittävillä olisi edes perustiedot siitä miten systeemi toimii tällä hetkellä. Tässä vähän perustietoa:

    Tekijänoikeudet suojaavat musiikin ”tekijöitä”, jotka ovat säveltäjät, sanoittajat, sovittajat sekä sanoitusten kääntäjät. Nämä oikeudet ovat voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Niitä valvoo tekijänoikeusjärjestöistä Teosto ja kaupallisesti hyödyntävät musiikkikustantajat. (Mikä on siis eri asia kuin levy-yhtiöt. Kaikilla teoksilla ei ole kustantajaa vaan monia edustaa tekijä itse.) Esimerkiksi USA:ssa Teostoa vastaavia järjestöjä on useita kilpailevia, joista suurimmat ovat ASCAP ja BMI. Teostolla on kansainväliset sopimukset useimpien merkittävien kansainvälisten sisarjärjestöjensä kanssa, niin että Teosto saa tulot näiden keräämistä Teoston edustamien tekijöiden tekijänoikeuskorvauksista ulkomailta ja Teosto vastaavasti maksaa ulkomaisten artistien Suomessa kerätyt tulot ulkomaille.

    Varsinaisia muusikoita, siis musiikkia esittäviä instrumentalisteja ja laulajia edustaa Gramex. Heidän työtään suojaavat vain ns. lähioikeudet, jotka ovat voimassa 50 vuotta esitysvuodesta. Tällä saralla kansainvälinen käytäntö on kirjavampaa kuin varsinaisissa tekijänoikeuksissa, ja esimerkiksi USA:ssa ei tietääkseni ole Gramexin tapaista keskitettyä muusikoiden (ja tuottajien, ks. alempaa) oikeuksia valvovaa järjestöä vaan ilmeisesti korvauksia kerää joukko kaupallisia yrityksiä. Gramexin sisarjärjestöjä muissa maissa ovat esimerkiksi GEMA Saksassa ja SENA Hollannissa. Johtuen sekavasta käytännöstä Gramexilla ei ole kovin monia kansainvälisiä vaihtosopimuksia, vaan Suomessa myös ulkomaisten esiintyjien musiikista maksetuista Gramex-korvauksista suurin osa jää Suomeen eikä ulkomaisesta soitosta vastaavasti kerry tuloja.

    Lähioikeussuoja on myös talleteen ”tuottajalla”, joka käytännössä tarkoittaa levy-yhtiötä. (Taiteellinen tuottaja saa yleensä tekijänoikeustulonsa sävellys- ja sovitustyöstä.) Heidänkin oikeuksiaan edustaa Suomessa Gramex. Lisäksi levy-yhtiöillä on oma etujärjestönsä Musiikkituottajat (entinen ÄKT), joka kuuluu kansainväliseen IFPI-järjestöön. USA:ssa sisarjärjestö on RIAA.

    Olisi tärkeä ymmärtää, että vaikka usein kevyessä musiikissa kappaleen tekijät ja esittäjät ovat ainakin osittain samoja henkilöitä, tämä ei ole mitenkään koko totuus asiasta. Tehdään cover-versioita toisten muusikko-säveltäjien kappaleista, versioidaan klassikoita ja standardeja ja paljon on myös musiikin tekijöitä, jotka tekevät kappaleita pääasiassa vain muille. (Esimerkiksi iskelmämssä tämä on pääsääntö, myös pop-musiikissa isoimmat artistit toimivat yleensä näin.) Ja bändi ei yleensä sävellä biisejä yhdessä vaan yleensä tekijänoikeustulot kohdistuvat bändin nokkamiehelle tai -naiselle ja muut saavat vain esityskorvauksia.

    Silloinkin kun muusikko säveltää ja sanoittaa omat kappaleensa, hänen teoksiaan edustaa useimmiten hänen levy-yhtiöstään erillinen musiikkikustantaja. Musiikkikustantajathan toimivat yleensä levy-yhtiöiden yhteydessä eli jokaisella levy-yhtiöllä on myös oma kustantamonsa, mutta useimmiten yhtään raha-asioista ymmärtävät muusikot antavat kustannusoikeudet mieluiten muualle kuin samaan konserniin levy-yhtiön kanssa. Levy-yhtiö ja kustantaja kun ovat periaatteessa vastakkaisilla puolilla pöytää kun raha-asioista sovitaan ja kumpikin koittaa vetää omaan suuntaansa. Muusikolle on siis eduksi, että hänen puolestaan neuvottelevien osapuolten intressit eivät ole täysin yhtenevät.

    Musiikin tekijöiden (edellä kuvatussa mielessä) tulot tulevat pääasiassa heidän kappaleidensa

    – käytöstä äänilevyillä (9,009 % verottomasta tukkuhinnast)
    – soitosta radiossa (kaupallisilla radioilla 4,5–9,6 % radiotoiminnan kokonaistuloista riippuen musiikin määrästä, Ylellä on erillinen sopimus Teoston kanssa, jonka summista ei tarkkaa tietoa, mutta lienee samaa suuruusluokkaa kuin Gramexilla, ks. alta)
    – soitosta livekeikoilla (n. 4–8 % lipputuloista tapahtuman koosta riippuen)
    – mainos- ja elokuvakäytöstä (ei standarditaksoja, sovitaan tapauskohtaisesti)

    sekä hyvitysmaksusta ym. könttäsummista jotka Teosto jakaa jonkun oman logiikkansa pohjalta. Kaikista näistä (paitsi mainos- ja elokuvakäytöstä) ensin Teosto vähentää oman osuutensa (reilu 10 %) ja sen jälkeen vielä kustantaja nappaa yleensä kolmanneksen päältä, mikäli kustannussopimus on tehty. Toisaalta kustantaja usein myös maksaa kustannusoikeuksista jonkun ennakkosumman. Lisäksi saattaa joskus sattua joku tilaustyö josta maksetaan erikseen tai apuraha julkiselta vallalta tai joltain säätiöltä.

    Musiikin esittäjien tulot tulevat

    – levy-yhtiön maksamasta rojaltista, joka on erikseen sovittava, yleensä x % verottomasta tukkuhinnasta kokonaismyynnin ylittäessä levy-yhtiön äänitteeseen investoimat kulut. (Nimellinen rojaltiprosentti on tyypillisesti jossain 12 % paikkeilla, mutta siihen tulevien poikkeuksien vuoksi todellinen rojaltiprosentti on helposti huomattavasti pienempi – jos siis siihen asti edes päästään. Kansainvälisesti n. 80 % julkaisuista ei tuota niin paljoa että rojaltia ikinä maksettaisiin.)
    – levy-yhtiön maksamasta rojaltiennakosta (eli koska yleensä todellisiin rojalteihin ei ikinä päästä, ennakko jää useimmiten muusikoiden ainoaksi tuloksi levy-yhtiöltä) tai muusta palkkiosta (koskee lähinnä ns. studiomuusikoita), summat sopimuksenvaraisia
    – soitosta radiossa (kaupallisilla radioilla 0–11,8 % radiotoiminnan kokonaistuloista riippuen musiikin määrästä, Ylellä 2–10 €/min. lähetysajasta riippuen)
    – esiintymispalkkioista (ei standarditaksoja, sovitaan tapauskohtaisesti)
    – mainos- ja elokuvakäytöstä (ei standarditaksoja, sovitaan tapauskohtaisesti)

    sekä vastaavista Gramexin keräämistä köntistä. Gramex vähentää myös reilut 10 % hallinnointikuluina. Muusikoillekin saattaa siunautua niin tilaustöitä kuin apurahojakin.

    ***

    Sitten tilastoa myynnin kehittymisestä:

    LEVYMYYNTI SUOMESSA (Musiikintuottajien tilasto, mukana ei latausmyyntiä):

    2000 – 67,2 milj. €
    2005 – 58,5 milj. €
    2009 – 41,8 milj. €

    Inflaatiokorjattuna myynti on laskenut 2000–2009 46 % eli n. 4 % vuodessa

    LEVYMYYNTI KANSAINVÄLISESTI (IFPI:n tilasto, sisältää IFPI:n jäsenistön levy- ja latausmyynnin, myös kännyköiden soittoäänet):

    2000 – 37,0 mrd USD (lähde)
    2006 – 37,7 mrd USD (lähde)
    2009 – 21,3 mrd USD (lähde)

    IFPI valitettavasti panttaa tätä dataa (Recording Industry in Numbers -vuosikirjoista löytyisi tiedot, mutta hinta on à 550 € joten ei löydy meikäläisen kirjahyllyistä), joten koottu vähän sieltä sun täältä eikä ole ihan sataprosenttista varmuutta onko nämä loppusummat laskettu samoista osatekijöistä. Trendi on kuitenkin selkeä, ja jos oletetaan että luvut ovat oikeita niin inflaatiokorjattu myynnin lasku 2000–2009 on 54 % eli n. 5 % vuodessa.

    TEOSTON TILITYKSET

    2000 – 27,3 milj. €
    2005 – 33,0 milj. €
    2009 – 41,6 milj. €

    Inflaatiokorjattu kasvu 2000–2009 32 % eli hieman reilu 3 % vuodessa. (Teoston asiakasmäärä on kasvanut n. 5 % vuodessa eli tekijää kohden tilitysten määrä on pienentynyt.)

    ”BROADER MUSIC INDUSTRY”
    2005 – 132 mrd USD
    2006 – 139 mrd USD
    2008 – 152 mrd USD
    2009 – 140 mrd USD

    IFPI:n tilasto, jossa on summattu lähes kaikki musiikkin liittyvä liiketoiminta: levyjen valmistuksen ja myynnin sekä keikkailun lisäksi mm. radiomainonta, soitinmyynti sekä mp3-soitinten yms. myynti. Ei siis kerro kauheasti musiikin tekijöiden taloudellisesta asemasta.

    KEIKKAMYYNTI KANSAINVÄLISESTI

    Tästä en nyt tähän hätään löytänyt mitään edes etäisesti yhteismitallisia tilastoja, mutta IFPI:n lehdistötiedote sanoo: ”Growth in live music revenues (up 4%) has slowed significantly in the last three years.”

    ***

    Henkilökohtainen analyysini on, että olemme nähneet vasta alkua isosta romahduksesta. Levymyynti tulee laskemaan entisestään ja luultavasti livekeikoissa on nyt se räjähdysmäisen kasvun vaihe ohitettu ja lipunhinnat alkavat olla maksimitasolla suhteessa siihen mitä yleisö on valmis maksamaan.

    Spotify on mahtava palvelu kuluttajalle, mutta todella paska diili musiikin tekijöille. Miljoonasta soittokerrasta rapisi esimerkiksi Lady Gagan tilille huimat 113 euroa. On aika selvää, että jos kaikki musiikin kuluttaminen siirtisi Spotifyn tapaisiin palveluihin, niiden hinnoittelu ei voi pysyä nykyisellä tasolla. Tällä hetkellähän Spotifyn bisnesmalli on more or less se, että isot levy-yhtiöt ovat saaneet puoli-ilmaiseksi isot osakepotit ja odottelevat jotain myyttistä tulevaa ansaintamallia joka muuttaa bisneksen järkeväksi ja heidän omistuksensa arvon Google-tasolle. Tuskin tulee tapahtumaan.

    Perinteiset isot levy-yhtiöt tulevat tuhoutumaan nykymuodossaan ja niitä tuskin jäävät muuta kuin niihin rahaa sijoittaneet ressukat kaipaamaan. Mutta olennaisempi kysymys on, mitä muuta tapahtuu ja onko pienemmilläkään levy-yhtiöillä toimintaedellytyksiä. Isot starat voivat aina tienata omaa massiivista tunnettuuttaan hyödyntäen, mutta samaa optiota ei ole pienemmillä toimijoilla, joten ihan perinteinen levyjen myyminen nousee taloudellisesti paljon merkittävämpään rooliin. Levy-yhtiöt kuitenkin tekevät myös hyödyllistä työtä artistilta lohkaisemansa siivun vastineeksi, miksi kukaan muuten tekisi levytyssopimusta jos kerran kaiken voi hoitaa itse? Kyse ei ole pelkästä markkinoinnista, vaikka silläkin on suuri merkitys, vaan levy-yhtiöt tarjoavat monenlaista muutakin osaamista, yhyttävät tekijöitä keskenään, rahoittavat tuotannon ja fyysisten levyjen valmistuksen, hoitavat jakelun jälleenmyyjille jne. Ilman levy-yhtiötä on varaa toimia lähinnä etabloituneilla nimillä, jotka joku levy-yhtiö on jo nostanut pinnalle.

    ***

    Miksi sitten tarvitaan ammattimaista musiikin tekemistä? Jos huonoja analogioita jatketaan (ja niitähän tässä keskustelussa väistämättä tulee kun kaikki tekijänoikeuksien puolustajat määritellään luddiiteiksi jotka yrittävät estää uuden uljaan teknologian esiinmarssin), niin voi miettiä olisiko taiteita, tieteitä ym. ensinkään syntynyt jos jokaisen pitäisi raataa henkensä pitmiksi pellolla. Se, että taiteen tekeminen on niin kivaa että moni tekee sitä ilmaiseksikin, ei tarkoita, ettei silti olisi järkevää antaa lahjakkaimpien keskittyä siihen täysipäiväisesti.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  22. anonyymi kirjoitti 28.12.2010 kello 13:17

    Tämä ei johdu hinnoittelusta, vaan syynä on se, että musiikin arvosta jokin merkittävä osa perustuu siihen, että muutkin sitä kuuntelevat, eli ns. verkostovaikutus.

    Itse epäilen, että kyse on pikemminkin tarkoituksellisesta tuotteistamisesta ja keskittämisestä, johon liittyy keinotekoisen tarpeen maksimointi tehosoiton avulla.

    Muistan lukeneeni sellaisenkin luvatonta latamista (jne.) vastustavan kirjoituksen, jossa ongelmana nimenomaan pidettiin sitä, ettei levy-yhtiön nykyinen markkinointikeinovalikoima enää toimi kunnolla. Tällöinhän tehotoisto menee “yli”, jos kuluttajat myös omaehtoisesti hakevat tätä kappaletta, ja kuulijakunnan kyllästyessä tapahtuu pakenemista muita kappaleita kuuntelemaan. Samaten luodun “tarpeen” vuotaessa luvatomiin latauksiin ei voi enää sanella kuuntelijoille, mitä nämä kuuntelevat.
    Lopputulemana “ostotarpeen” luominen ja keskittyminen yhteen artistiin ei enää riitäkään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  23. B.J kirjoitti 28.12.2010 kello 13:29

    Musiikki on luksusta.
    Musiikki on elämys.

    Ja ihmiset ovat valmiita maksamaan niistä ihan hitosteen.

    Tuottamisen rahoituksesta puhuminen vuonna 2010 on naurettavaa. Kuuntelemani musiikki on keskimäärin tuotettu huonommassa studiossa, mikä minulla on ja minä en ole edes muusikko. Rahoitus on lakannut olemasta ongelma. Kyse on tunteesta ja sen taltioinnista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  24. B.J kirjoitti 28.12.2010 kello 13:41

    Musiikki on brändinä kuin Saimaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  25. Veli-Markus Tapio kirjoitti 28.12.2010 kello 14:50

    “tekijänoikeudet — jotka ovat siis keino ulosmitata verkostovaikutuksia — ovat moraalittomia”.

    Tekijänoikeudet, kuten muutkin immateriaalioikeudet, ovat luonteeltaan siirtokelpoisia varallisuusoikeuksia. Väite varallisuusoikeuksien moraalittomuudesta on mahdollinen, joskin huonosti sovitettavissa markkinatalouteen.

    Verkostovaikutuksella on liittymä kaikkiin varallisuusoikeuksiin. Jos omistusoikeuteni kohdistuu autioon saaren, jonne kukaan ei ole pyrkimässä ja josta kukaan ei ole edes tietoinen, on omistusoikeuteni arvoton. Oikeudelleni syntyy varallisuusarvo vasta siitä, että joku toinenkin haluaisi mahdollisesti tulla saarelleni. Jos saareni sattuu olemaan Manhattan, tuottaa verkostovaikutus sille sangen suuren varallisuusarvon, jonka minä omistusoikeuden haltijana luonnollisesti pyrin ulosmittaamaan. Onko tämä moraalitonta? Niin kauan kun maailmassa on muitakin saaria, ei kyseessä ole mikään monopoli.

    Ilman varallisuusoikeuksia (musiikin alalla tekijänoikeutta) ei ole markkinoita. Se, että markkinat ovat tietyillä aloilla oligopolistiset, on eri asia. Käsitteitä ei tule sekoittaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  26. Heikki kirjoitti 28.12.2010 kello 17:04

    Vaikka hintoja pystyisi määrittelemään vapaasti, niin kuluja ei oikein voi painaa alaspäin. Tämä on äärimmäisen valitettavaa pienet myyntimäärät omaaville artisteille. (suosittu artisti voi myydä halvemmalla kuin tuntematon)

    Siinä sitten jokainen voi kaupassa raapia päätään, ja miettiä ostaako kympillä suositun artistin levyn, vai satasella täysin tuntemattoman.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  27. Seppo Niini kirjoitti 28.12.2010 kello 17:18

    Muistan lukeneeni, etto 5% musiikinopiskelijoista työllistyy vakityöhön. Toki meidän pitää nuo loput 95% elättää monin tukimuodoin (TVmaksut, palkinnot, mediamaksut…

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  28. Veli-Markus Tapio kirjoitti 28.12.2010 kello 19:11

    @Seppo Niini

    Eihän se, että ei työllisty vakityöhön tarkoita, ettei työllisty. Vastaavasti se, että työllistyy ns. vakityöhön (esim. orkesterivirkaan) ei tarkoita, etteikö työtä rahoitettaisi julkisella tuella. Myös nimekkäimmät rock-yhtyeemme ovat saaneet monenlaista veinninedistämistukea.

    Julkista tukea tarvitaan siellä, missä markkinat eivät yksin toimi: musiikissa, maataloudessa, terveydenhuollossa, tidonvälityksessä, lentokoneteollisuudessa, politiikassa &c.

    Hyvitysmaksuun voidaan kohdista kritiikkiä sen nojalla, että se on muodollisesti yksityinen, mutta käytännössä veroluonteinen maksu.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  29. Ville kirjoitti 28.12.2010 kello 19:26

    Julkista tukea tarvitaan siellä, missä markkinat eivät yksin toimi: musiikissa, maataloudessa, terveydenhuollossa, tidonvälityksessä, lentokoneteollisuudessa, politiikassa &c.

    Hyvä alku listalle, ja kun tarkemmin ajattelee, täydellisesti toimivat markkinat löytyy aika harvalta alalta – joten vähän kaikkeen pitäisi antaa julkista tukea… Eikös meillä oli sellainen puitetalous aikanaan, mutta siitä jossain vaiheessa katsottiin parhaaksi luopua.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  30. Matti H kirjoitti 28.12.2010 kello 20:57

    Veli-Markus Tapio:

    Tekijänoikeudet, kuten muutkin immateriaalioikeudet, ovat luonteeltaan siirtokelpoisia varallisuusoikeuksia. Väite varallisuusoikeuksien moraalittomuudesta on mahdollinen, joskin huonosti sovitettavissa markkinatalouteen.

    Ilman varallisuusoikeuksia (musiikin alalla tekijänoikeutta) ei ole markkinoita. Se, että markkinat ovat tietyillä aloilla oligopolistiset, on eri asia.

    Esitin edellä, 27.12.2010 kello 19:53, miten musiikkia voidaan myydä nimenomaan markkinaehtoisesti ilman sen kummempaa tekijänoikeutta kuin suutarilla on tekemäänsä kenkään.

    Sen sijaan se, että kauppaa käydään poliittisesti säädetystä yksinoikeudesta jonkin tuotteen taloudelliseen hyödyntämiseen, on yhtä huonosti sovitettavissa markkinatalouteen kuin muidenkin yksinoikeuksien kauppa. Parempi nimi näin toimivalle taloudelle on kapitalismi.

    Tekijänoikeudessa kyse on nimenomaan yksinoikeudesta eli monopolista eikä mistään oligopolista. Markkinataloudessahan sen päättää ostaja. Jos hän haluaa ostaa kuultavakseen Sibeliuksen viulukonserton Oleg Kaganin soittamana, on turha tarjota vaikkapa jotain Bachin sonaattia, “koska se on aivan yhtä hyvää musiikkia”. Ei edes sama konsertto jonkun toisen esittämänä tulisi kuuloonkaan, vaikka myyjä kuinka väittäisi, että “kyseessä on täysin korvaava tuote”.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  31. Veli-Markus Tapio kirjoitti 28.12.2010 kello 23:36

    “Tekijänoikeudessa kyse on nimenomaan yksinoikeudesta eli monopolista”

    Kyllä, tekijänoikeudessa on kysymys monopolista yksittäisen teoksen osalta. Vastaavasti suutarilla on monopoli yksittäiseen kenkäpariin. Ero on siinä, että laskettuaan liikkeellä kenkäparinsa suurarin monopoli raukeaa kyseisen kenkäparin osalta. Tekijänoikeudessa näin ei tapahdu (kuin korkeintaan sen fyysisen esineen osalta, johon teos on ns. “kiinnitetty”, esim. CD).

    Ero johtuu siitä, että että saadakseen itselleen toisen kenkäparin kengänkuluttajan pitää maksaa suutarille toisesta kenkäparista. Sen sijaan saadakseen itselleen toisen kappaleen musiikkiäänitteestä ym. kuuntelijan ei tarvitse maksaa siitä tekijälle mitään. Jos tekijänoikeus raukeaisi (kuten suutarin oikeus) pekästään teoksen liikkeellelaskemisella, tekijä voi (periaatteessa) saada rahaa vain ensimmäisestä transaktiosta. Tätä tuskin voidaan pitää kohtuullisena.

    Edelleen väitän, että keskustelussa menevät sekaisin tärkeät asiat. Markkinoista ei voida puhua ilman, että hyödykkeellä on varallisuuarvo. Varallisuusarvo ei synnyt ilman tekijänoikeutta tai jotakin vastaavaa oikeudellista konstruktiota. Myönnän kyllä, että tekijänoikeusjärjestelmässä on viilaamista, mutta ratkaisu ei ole sen poistaminen. Ilmaista hyödykettä ei voi myydä markkinoilla.

    Mahdollisesti ongelmallinen oligopoli syntyy, kun suurta mikroskooppisten varallisuusoikeuksien salkkua hallinnoi vain yksi alueellinen myyjä (tekijänoikeusjärjestö). En tosin itse keksi, miten tämä voitaisiin käytännössä muuten järjestää. Ei voitane kuvitella, että jokainen suutari neuvottelisi suoraan eri muusikoiden kanssa, mitä musiikkia ja millä hinnalla se voi asiakkailleen radiosta soittaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  32. Tiedemies kirjoitti 29.12.2010 kello 7:31

    Jos saareni sattuu olemaan Manhattan, tuottaa verkostovaikutus sille sangen suuren varallisuusarvon, jonka minä omistusoikeuden haltijana luonnollisesti pyrin ulosmittaamaan. Onko tämä moraalitonta?

    Sanalla sanoen, kyllä se olisi, ja siksi merkittävä osa klassisesta taloustieteestä käsittelee maankoron problematiikkaa.

    Ilman varallisuusoikeuksia (musiikin alalla tekijänoikeutta) ei ole markkinoita.

    Tämä on tyhjä truismi. Se toimii argumenttina vain musiikin kopiointioikeuksien markkinoihin. Tietenkään jos tällaista oikeutta ei ole, sille ei ole markkinoita. Ei kaikelle mitä ihmiset haluavat ja vaihtavat ole muutenkaan markkinoita, eikä niitä luoda tyhjästä myöntämällä mielivaltaisia oikeuksia. Yhtä hyvin voitaisiin väittää, että ihmisille pitää myöntää oikeus periä maksua siitä, että heitä saa katsoa julkisella paikalla, jotta kauniit ihmiset voisivat saada hyödyn ulkonäöstään.

    Musiikin vertaaminen urheiluun on todella hyvä. Ei kukaan väitä, että Usain Boltin pitää saada rahaa joka kerta, kun joku kirjoittaa johonkin luvun 9.58, tai edes silloin, kun joku katsoo videolta hänen juoksuaan.

    Terminologiassa “monopoli” on tietenkin vaikea käsite, kun kyse on verkostovaikutuksesta. Olennaista verkostovaikutuksessa on, että sen tuotto on melko puhdas windfall. Ymmärrän, ja pitkälti hyväksynkin, argumentin, jonka mukaan tuotto tai pääosa siitä kuuluu omistajalle silloin kun kyseessä on jokin normaalisti omistettavissa oleva esine, maa, jne. Mutta se, että pystytetään erikseen tarkoituksella tällaisia järjestelyjä, menee jo kaiken kohtuullisuuden ulkopuolelle.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  33. Osmo Soininvaara kirjoitti 29.12.2010 kello 10:17

    Kiinteistöjen hinnat Manhattanilla ovat alempia kuin Espoossa. Näin ainakin väitti eräs yritysmaailmassa oleva tuttavani, joka ihmetteli, miksi hänen asuntonsa Westendissä on kalliimpi kuin hänen asuntonsa Manhattanilla. Sitten tuli kiinteistöverolasku, eikä hän ihmetellyt enää. Tuo teoreettinen maankorkoa koskeva pohdinta on Yhdysvalloissa johtanut siihen, että maankorko konfiskoidaan yhteis,kunnalle, eikä kukaan kutsu tätä kommunismiksi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  34. Matti H kirjoitti 29.12.2010 kello 11:23

    En tosin itse keksi, miten tämä [kaupankäynti] voitaisiin käytännössä muuten järjestää. Ei voitane kuvitella, että jokainen suutari neuvottelisi suoraan eri muusikoiden kanssa, mitä musiikkia ja millä hinnalla se voi asiakkailleen radiosta soittaa.

    Jos ei itse keksi jotain asiaa, ei pidä hyljeksiä muiden apua. Kun kerroin, että tälle ongelmalle on olemassa ratkaisu, sinun kannattaa ensin tarkasti tutustua siihen ja vasta sitten esittää asiasta näkemyksesi. Tässä tapauksessa kritiikkisi voisi olla vaikkapa muotoa: siitä ja siitä syystä kuluttajat eivät saa esittämälläsi kaupantekotavalla haluamaansa musiikkia markkinaehtoisesti tai riittävästi. Jos kritiikkisi koskee riittävyyttä, sinun tulisi esittää mikä tässä tapauksessa olisi riittävää ja mistä syystä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  35. Veli-Markus Tapio kirjoitti 29.12.2010 kello 13:13

    ””Ilman varallisuusoikeuksia (musiikin alalla tekijänoikeutta) ei ole markkinoita.””
    ”Tämä on tyhjä truismi.”

    Luonnollisesti se on tyhjä truismi. Itseäni vain hämmästyttää, kuinka usein tämä truismi sivuutetaan ja tekijänoikeuteen liittyvien ongelmien ratkaisuksi tarjotaan tekijänoikeuden poistamista. On totta, että kaikelle, mitä ihmiset haluavat ja vaihtavat, ei ole markkinoita. Kuten todettu, markkinat edellyttävät oikeuksien olemassaoloa ja oikeudet syntyvät pohjimmiltaan sopimuksella. Tekijänoikeus ei ole sen ”mielivaltaisempi” kuin omistusoikeus, panttioikeus tai perintöoikeus. On täysin mahdollista kuvitella maailma ilman varallisuusoikeuksia. Kulttuurievoluution tuloksena tällaiset oikeudet vain ovat osoittautuneet tehokkaiksi tavoiksi järjestää toimiva yhteiskunta. Jokainen oikeus on ”tarkoituksella pystytetty”.

    ”Ei kukaan väitä, että Usain Boltin pitää saada rahaa joka kerta, kun joku kirjoittaa johonkin luvun 9.58, tai edes silloin, kun joku katsoo videolta hänen juoksuaan.”

    Ei kukaan myöskään saa tekijänoikeustuloa, jos tekijänoikeuden kohteena olevasta teoksesta kerrotaan jokin oleellinen tieto. Sen sijaan niin videolle tallennettu juoksu kuin äänitetty sävel teos ovat tekijänoikeudella tai lähioikeudella suojattuja. Joku maksaa (Boltille/säveltäjälle)rahaa siitä, että tavallinen kuluttaja voi katsella juoksua tai kuunnella radiota. Kuluttaja puolestaan maksaa ensimmäiselle maksajalle (esim. yleisradioyhtiölle) tai tekijänoikeusjärjestölle nautintaoikeudestaan. Maailmassa on tietysti lukuisia henkilöitä joiden juoksemisesta/säveltämisestä saa nauttia ilmaiseksi.

    Ongelmallista on, mikäli oikeudenhaltijalle syntyy mahdollisuus kerätä kohtuuttomia voittoja. (Tässä tapauksessa tuskin voidaan puhua mistään windfall-voitoista. Mediayhtiöt ovat sijoittaneet tekijänoikeuden alaisiin kohteisiin runsaasti pääomaa ja odottavat oikeutetusti sijoitukselleen tuottoa.) Kun kuluttaja voi ostaa kappaleen iTunesista alle yhden euron hintaan ja samalla tiedämme, että muusikot ja säveltäjät elävät pääsääntöisesti toimeentulon rajamailla, on vaikea ymmärtää, mikä tässä asetelmassa on kuluttajan kannalta kohtuutonta. Onko kohtuutonta, että naapurinikin maksaa kappaleesta yhden euron sen sijaan, että kopioisin sen hänelle?

    Voidaan myös perustellusti kritisoida sitä, että tekijänoikeuksien arvoketjussa tuotto ei jakaannu oikeudenmukaisesti eri portaiden välillä. Musiikki ei kuitenkaan ole tässä suhteessa mitenkään poikkeuksellinen ala. Kokemuksesta väitän, että muusikon neuvotteluasema suhteessa levy-yhtiöön on kuitenkin välttävä. Ainakin se on huomattavasti parempi kuin perulaisen kahvinviljelijän tai jopa suomalaisen maitotilallisen neuvotteluasema suhteessa elintarvikealan keskusliikkeisiin. Minkään em. tahon elämä ei helpotu, jos vähäinenkin tulonansaintamahdollisuus poistetaan tekemällä tuotteesta ilmainen.

    Muusikoille voidaan luonnollisesti järjestää kohtuulliset elämän edellytykset julkisella tuella ilman tekijänoikeuksia. Näin toimittiin Neuvostoliitossa. Toistaiseksi tekijänoikeudet ovat kuitenkin paras tuntemamme tapa tuoda taiteen resurssien allokointiin markkinatalouden tehokkuutta. Kaikki tietävät, että järjestelmä ei ole täydellinen. Nykyistä järjestelmää ei tule kuitenkaan romuttaa ennen kuin paremmat keinot on löydetty.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  36. Rogue kirjoitti 29.12.2010 kello 14:22

    Itse olen tässä keskustelussa jakanut osapuolet mielessäni vain kuluttajiin ja “tuottajiin”, joista jälkimmäiset ilmeisesti tällä hetkellä koostuvat suuresta joukosta ihmisiä artisteista levy-yhtiön edustajiin. Koposen teksti valotti hyvin asiaa, mutta omasta näkökulmastani ei oikeastaan ole erityisen oleellista, keitä tuotantoketjuun kuuluu ja miten tuotanto on teknisesti järjestetty.

    Yksi suurimmista ongelmista lainkuuliaisen kuluttajan kannalta on nykyään se, että kulttuurituotteiden hinnat eivät systeemin kömpelyydestä johtuen ole lähelläkään “todellista” tasoa. Kuten aikaisemmin sanoin, suurin piirtein samalla hinnalla kuin aikaisemmin osti kaksi levyä vuodessa, tulisi nykyään saada käyttöönsä likimain kaikki tuotanto, jos teknologian tuottama kokonaishyödyn lisäys annettaisiin kokonaan kuluttajille. Jos osa kokonaishyödyn lisäyksestä annetaan tuottajapuolelle, hinta voisi olla jonkin verran suurempi, mutta tuskin kovin oleellisesti. Pitää huomioida, että “tuottajat” ovat samalla myös muiden kuin omien tuotteidensa kuluttajia ja sitä kautta jo ovat saamassa osansa kasvaneesta hyödystä. Jos systeemi toimisi tehokkaasti, saisin suurin piirtein muutaman vanhan vinyylilevyn hinnalla per vuosi ladattua netistä laillisesti niin paljon musiikkia kuin kerkeän kuunnella ja musiikintekijät saisivat vähintään saman korvauksen kuin ennenkin. Miksi näin ei ole ja mitä vaaditaan, että näin olisi?

    Seuraavaa olen ihmetellyt esim. TV-sarjojen osalta. Miksi ei ole olemassa laillista palvelua, josta saan joko mikromaksuja tai jonkinlaista kuukausi/vuosimaksua vastaan ladattua haluamani sarjat netistä heti kun ne ovat jenkeissä ilmestyneet? Tällaisia loistavasti toimivia laittomia tai harmaalla alueella liikkuvia ilmaisia palveluja on ollut jo pitkään. Miksi ihmeessä kaupallisten toimijoiden ei kannata tarjota samaa palvelua, jos palvelu on niin yksinkertaista järjestää, että moni tekee sen ilmaiseksikin? Voisiko kyseessä olla joku Sonyn ja muiden suurten firmojen diili, jossa on sovittu, ettei laajamittaiseen nettijakeluun lähdetä, ennen kuin bluray-teknologiaan yms. uponneet valtavat kehityskustannukset on saatu ulosmitattua tms.?

    Mainoksien kera monet kanavat toki tarjoavat sarjoja jälkikäteen streameina, mutta latausmahdollisuutta ei toistaiseksi ole annettu. Jenkkikanavien streamit taas on estetty eurooppalaisilta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  37. Olavi kirjoitti 29.12.2010 kello 20:20

    Tekijänoikeudessa kyse on nimenomaan yksinoikeudesta eli monopolista

    Mutta miksi taiteellisille töille annetaan lakisääteinen monopolisuoja ilman korvausta? Tuotteiden keksijä joutuu hankkimaan patentteja saadakseen saman yksinoikeuden ja saatu suoja raukeaa vajaassa 20 vuodessa.

    Kuitenkin kyseessä on aivan samanlainen luovuuden osoitus kuin sävellys, sanoitus tai muu taideteos.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  38. Matti H kirjoitti 29.12.2010 kello 21:44

    oikeudet syntyvät pohjimmiltaan sopimuksella. Tekijänoikeus ei ole sen ”mielivaltaisempi” kuin omistusoikeus, panttioikeus tai perintöoikeus. On täysin mahdollista kuvitella maailma ilman varallisuusoikeuksia. Kulttuurievoluution tuloksena tällaiset oikeudet vain ovat osoittautuneet tehokkaiksi tavoiksi järjestää toimiva yhteiskunta. Jokainen oikeus on ”tarkoituksella pystytetty”.

    Tottakai tekijänoikeus on mielivaltaisempi kuin tavallisen fyysisen kohteen omistusoikeus. Ainakaan minä en pysty ilman jälkimmäistä kuvittelemaan minkäänlaista järjestäytynyttä yhteiskuntaa, en edes järjestäytynyttä rosvolaumaa, sillä silläkin on omat omistusta koskevat sääntönsä ja oikeutensa. Sen sijaan olen kylläkin kuvitellut informaation markkinaehtoisen kaupankäyntitavan, jossa tekijänoikeuksia ei tarvita.

    Jokainen oikeus on epäilemättä tarkoituksella pystytetty, mutta se ei merkitse sitä, että jokainen oikeus olisi pysyvästi tarkoituksensa mukainen. Samoina aikoina kuin ensimmäisiä tekijänoikeuksia rustailtiin 1700-luvulla, tiettyihin säätyihin kuuluvat henkilöt saivat yksinoikeuden tietyn kiinteän omaisuuden omistamiseen, ammatin harjoittamiseen, heidät voitiin vapauttaa veroista tai heille voitiin antaa oma veronkanto-oikeus tms. Varmaan nämäkin oikeudet olivat aikanaan tarkoituksenmukaisia, mutta maailman muututtua ne kävivät yleiseksi rasitukseksi ja niistä luovuttiin.

    Mielenkiintoinen on Neuvostoliiton esimerkki. Sielläkin oli tarkoituksella pystytetty informaation omistusoikeusjärjestelmä. Sen mukaan taloudelliset tekijänoikeudet kuuluivat valtiolle. Varmaankin siellä väitettiin että ”toistaiseksi valtion omistamat tekijänoikeudet ovat paras tuntemamme tapa tuoda taiteen resurssien allokointiin suunnitelmallisuuden tehokkuutta. Tiedämme, ettei järjestelmämme ole täydellinen, mutta sosialismia ei tule kuitenkaan romuttaa ennen kuin paremmat keinot on löydetty.” No, eipä niitä juuri pidetty asiallisena etsiäkään ja koko homma puutui omaan mahdottomuuteensa.

    Kun nyt vakavana esität että toistaiseksi tekijänoikeudet ovat kuitenkin paras tuntemamme tapa tuoda taiteen resurssien allokointiin markkinatalouden tehokkuutta. Kaikki tietävät, että järjestelmä ei ole täydellinen. Nykyistä järjestelmää ei tule kuitenkaan romuttaa ennen kuin paremmat keinot on löydetty niin eikö tässä ole jotain tuttua. Kuvioon kuuluu, ettei silti ole mitään syytä etsiä parempaa järjestelmää. Kaikki hyvin niin kauan kuin ei tiedetä paremmasta. Pikemminkin, jos joku väittää sellaisen löytäneen, löytöön on suhtauduttava niin kuin sitä ei olisi esitettykään, sysättävä syrjään häiritsemästä suunnitelmia, joilla nykyistä järjestelmää viilataan paremmaksi. Tärkeintä on säilyttää vanha. Vai?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  39. Tiedemies kirjoitti 30.12.2010 kello 8:39

    Toistaiseksi tekijänoikeudet ovat kuitenkin paras tuntemamme tapa tuoda taiteen resurssien allokointiin markkinatalouden tehokkuutta.

    Väitän, että sillä on hyvin vähän tekemistä markkinoiden kanssa, ja olen tämän mielestäni riittävän hyvin perustellut. Ei markkinoita kannata luoda sinne, missä niitä ei tarvita. Ei ole mitään indikaatiota siitä, että yhteiskunta jotenkin romahtaisi jos tämä muutaman vuosikmmenen mittainen Rent-seeking-binge vain lopetettaisiin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  40. Veli-Markus Tapio kirjoitti 30.12.2010 kello 11:41

    @ Olavi

    ”Mutta miksi taiteellisille töille annetaan lakisääteinen monopolisuoja ilman korvausta? Tuotteiden keksijä joutuu hankkimaan patentteja saadakseen saman yksinoikeuden ja saatu suoja raukeaa vajaassa 20 vuodessa.”

    Olet oikeilla jäljillä. Tekijänoikeutta ei pidä tarkastella irrallaan muista immateriaalioikeuksista.

    ”Kuitenkin kyseessä on aivan samanlainen luovuuden osoitus kuin sävellys, sanoitus tai muu taideteos.”

    Se, onko teollis-tekninen keksintö ”aivan samanlainen” luovuuden osoitus kuin vaikkapa öljyvärimaalaus, on asia, josta voi olla montaa mieltä. Huomattakoon eräs ero: Tekijänoikeus ei luo monopolia idealle – kuka tahansa saa maalata kuvan samasta aiheesta. Se luo ainoastaan monopolin yhdelle esittämisen tavalle, ja taiteessa saman idean esittämisen tapoja on lähtökohtaisesti rajattomasti. Patentti luo monopolin toimivalle teollisesti monistettavalle tekniselle ratkaisulle, joita on yhtä ongelmaa kohden rajallinen määrä. Ts. voidaan väittää, että patentin kilpailua vääristävä vaikutus on potentiaalisesti suurempi. Siksi lyhyempi suoja-aika.

    Kun Pariisin ja Bernin sopimukset runsas sata vuotta sitten laadittiin, teollisoikeuksilla katsottiin olevan hyvinkin erilainen yhteiskunnallinen funktio kuin tekijänoikeudella. Patentin kielteisistä kilpailuvaikutuksista kannettiin suurta huolta; tekijänoikeudet ymmärrettiin luonteeltaan enemmänkin moraalisiksi. Kukaan ei osannut kuvitella, että tekijänoikeuksiin kohdistuu jonakin päivänä yhtä suuria varallisuusintressejä kuin teollisoikeuksiin. Eräs ongelma tänä päivänä onkin, että tekijänoikeuden halpuuden, pitkän suoja-ajan ja itsestäänsyntymisen houkuttelemana sen piiriin on hakeutunut aloja, jotka eivät sinne alkuperäisen paradigman mukaan kuulu. Esimerkiksi tietokoneohjelmien suojaaminen tekijänoikeudella on mielestäni kyseenlaista, koska kyseessä on tekninen tuote, jolla pyritään konkreettisen ongelman ratkaisuun. Patentti olisi luontevampi.

    @ Matti H

    ”Kappaleen tekijä esittelee uutuutensa netissä ja asettaa sille sellaisen hinnan, jonka hän arvioi kaikkien sellaisten kuluttajien yhdessä maksavan, jotka ovat halukkaita sen kuuntelemisesta tai muusta käytöstä jotain maksamaan. Nämä ilmoittavat maksuhalukkuutensa määrän ja optimitapauksessa ilmoitettu summa ja vaadittu summa kohtaavat tasan, rahat vaihtavat omistajaa ja teos avautuu kaikille vapaaksi. Tästä eteenpäin tekijänoikeuksia ei ole.”

    ”Sen sijaan olen kylläkin kuvitellut informaation markkinaehtoisen kaupankäyntitavan, jossa tekijänoikeuksia ei tarvita.”

    Mikäli ymmärrän ehdotuksesi oikein, olet ehdottanut uutta kaupankäyntitapaa, mutta kyllä senkin edellytyksenä on tekijänoikeuksien olemassaolo. Muuten ei olisi mitään, mitä kaupata.

    Nykyisin tekijänoikeuksien luovutus tapahtuu useimmiten ”viipaleina”. Tekijänä myyn sinulle ainoastaan käyttöoikeuden tiettyyn kappaleeseen (josta saat lain mukaan ottaa muutaman kopion yksityiseen käyttöön, TekijäL 12 §). Jos hinnasta sovitaan, mikään ei estä minua myymästä sinulle kaikkia kyseistä teosta koskevia taloudellisia oikeuksiani. Tällöin teos on sinun ja saat tehdä sillä (lähes) mitä tahansa, esimerkiksi laittaa sen nettiin vapaasti kopioitavaksi. (Sibelius on nuoruuden rahapulassaan myynyt joidenkin sävellystensä kaikki tekijänoikeudet.)

    Ehdottamassasi mallissa luotaisiin eräänlainen internet-pohjainen tekijänoikeuspörssi, jossa kaupankäynnin kohteena olisivat yksittäisiä teoksia koskevat tekijänoikeudet kokonaisuudessaan. Lisäehtona olisi, että kaupan toteuduttua luovutettavan teoksen tekijänoikeudet siirtyisivät public domainiin. Ajatus on verrattavissa siihen, että tietyt valistuneet yksilöt ostaisivat maa-alueen ja lahjoittaisivat sen yleiseksi virkistysalueeksi. Näinhän tapahtuu. Tekijänoikeuslaki ei ole esteenä tällaiselle kaupankäynnille. Tietysti pitäisi miettiä, kenelle tekijänoikeudet luovutetaan, kun ne luovutetaan public domainiin: valtiolle? YK:lle? Nykyisin tämän tyyppisen kaupankäynnin esteeksi muodostuu lähinnä se, että taloudellinen insentiivi puuttuu.

    Ehdottamallesi kaupankäyntitavalle voidaan tietysti kehittää oikeudellisia insentiivejä. Tekijänoikeutta voidaan muuttaa siten, että ainoastaan kokonaisluovutus on mahdollinen. Yksittäisen luovutuksen markkinahinta muodostuisi tällöin sangen korkeaksi, joten luonteva ostajataho olisi esittämäsi kaltainen suuri ihmisjoukko. Maksuliikenteen järjestäminen vaatisi pohtimista, mutta lienee ratkaistavissa. (Luottokorttiyhtiöt ainakin hyötyisivät.) On myös ajateltavissa, että tekijänoikeus voitaisiin luovuttaa ainoastaan kerran, minkä jälkeen se ikään kuin raukeaisi ehdottamallasi tavalla. Tämä ratkaisisi mahdollisesti kysymyksen siitä, kenelle oikeus kuuluu sen kuuluessa kaikille.

    Kun puhutaan tekijänoikeudesta, on syytä pitää mielessä, mikä ongelma oikeastaan on. Ongelma ei ole se, että yksi ääniraita maksaa laillisesti ostettuna viidesosan yhden oluttuopin hinnasta. Ongelma ei ole myöskään se, että joku jossakin rikastuu enemmän kuin toivoisin. Ongelma on se, että lain määräykset eivät enää vastaa sitä, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu. Tämä on ongelma, johon tulee löytää ratkaisu. Matti H., epäilen, että ehdottamasi malli ei tätä tekijänoikeuden ydinongelmaa ratkaisisi. Miksi maksaisin kuluttajana jostakin teoksesta, jos saan sen kumminkin ilmaiseksi jonkun toisen maksaessa (vrt. nykytilanne). Sen sijaan tulonmuodostuksen muuttuessa nykyistä epävarmemmaksi malli vähentäisi tekijöiden halua investointeihin ja riskinottoon. Taiteen tekeminen maksaa oli asialla kuka tahansa ja suoritettiin maksu miten tahansa.

    PS. Voin suositella seuraavaa immateriaalioikeuksien nykymuotoon kriittisesti suhtautuvaa kirjaa:
    Gustavo Ghidini: Intellectual property and competition law: the innovation nexus

    PPS. Joudun lähtemään matkalle ja siirtymään omalta osaltani syrjään tästä mielenkiintoisesta keskustelusta. Kiitos kaikille!

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  41. peto kirjoitti 30.12.2010 kello 12:21

    En pidä mitenkään mahdottomana että laajamittainen uuden mediatuotannon piratismi loppuu. Ainakin periaatteessa on mahdollista myydä musiikki ja elokuvat uniikilla vesileimalla varustettuna niin että ostaja on tiedossa. Vesileimaa ei voi poistaa jollei ole originaalia vesileimatonta versiota. Leima ei myöskään vaikuta musiikin toistoon mitään, eli sillä ei ole DRM-ongelmaa. Sen jälkeen kaverille kopioiminen on melkoisen vähemmän houkuttelevaa. Samalla tekniikalla voidaan tehdä myös ansoja joilla voi todistaa että sisältö on haettu vertaisverkosta. Tai lailliset tiedostonjakopalvelut voivat tunnistaa laittoman materiaalin jo kun sitä yritetään upata verkkoon. Jos tekijänoikeuksien kesto saadaan laskettua kohtuulliselle tasolle, ei meillä minusta ole enää koko ongelmaa musiikin ja elokuvan suhteen. Kirjat ovatkin vähän hankalampi tapaus.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  42. Tommi Vainikainen kirjoitti 30.12.2010 kello 13:21

    Korjataanpa ensin yksi väärä ilmaisu. “Musiikin rahoitus on kriisissä…” ei ole totta. Äänitteiden rahoitus on kriisissä. Tämä pitää siksi sanoa tarkasti, että tällöin vasta-argumentti, jossa vedotaan muiden musiikin muotojen taloudelliseen tilaan, kuomoutuu. Äänitealan liikevaihto ei ole koskaan ollutkaan suurta ja nyt se vain pienenee kiihtyvällä vauhdilla.

    Muuten Osmon ajatusleikki on kiinnostava ja päätelmät uskoakseni oikeanlainlaisia. Vastaavan tyyppiseen johtopäätökseen päästään, jos oletetaan maailma, jossa ei olisi ammattiyhdistysliikkeitä. Työläisten saama palkka varmasti keskimäärin pienenisi ja tuloerot kasvaisivat. Nykyinen Teoston ja Gramexin ylläpitämä järjestelmä tasaa muusikoiden välisiä tuloja – ja mikä tärkeintä – antaa uusille musiikintekijöille tasavertaisemman mahdollisuuden tehdä musiikia erittäin kilpaillulla alalla. Tästä hyötyvät kaikki musiikin kuuntelijat. Muusikoiden keskuudessa tavataan sanoa, että “elämä on promoa”, millä tarkoitetaan sitä, että mahdollisuuksia promota ilmaiseksi itseään on vaikka kuinka eikä niitä kaikkia mahdollisuuksia voi ottaa vastaan.

    Osmon hahmottelema maailma on jo jossain määrin todellisuutta. Internet on pullollaan ilmaista musiikkia, joilla artistit yrittävät promota itseään. Ilmaisen paratiisi on jo totta. Tämä musiikki vain ei keskimäärin kiinnosta ihmisiä vaan nimenomaan se vahvojen tekijänoikeuksien aikana tehty ammattimainen musiikki. Näissä keskusteluissa aina saa lukea, kuinka useat muka eivät kuuntelisi ammattimaisesti tuotettua musiikkia. Muutamien marginaaliyksilöiden kulutustottumusten varaan ei voi kuitenkaan lakeja perustaa. Täytyy ottaa tilastot avuksi, ja tilastojen mukaan ihmiset pitävät ammattimaisesti ja suhteellisen kalliilla tuotetusta musiikkia. Osmon kuvailemassa maailmassa tämän kaltaisen musiikin määrä väistämättä vähenee, koska alan sisälä tuloerot kasvavat. Sitä on vaikea pitää tavoiteltavana, jos mittarina pidetään ihmisten keskimääräistä musiikkimakua.

    Tekijänoikeudet on paras tapa varmistaa hyvien äänitteiden tekeminen edes jotenkin nykyisellä tasolla laadullisesti ja määrällisesti. Tekijänoikeuksien poisto olisi aika julma äärioikeistolainen koe, jolla voisi olla hyvin pelottavat ja ainakin arvaamattomat vaikutukset.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  43. Juuso Koponen kirjoitti 30.12.2010 kello 17:07

    Luulen että Matti H:n ideana oli siis, että iso ihmisjoukko voi tilata haluamaltaan taiteilijalta haluamansa teoksen yhteishankintana jonka jälkeen se vapautetaan yleiseen jakeluun. Varmasti sopii joihinkin tarkoituksiin. Esimerkiksi suositun scifi-/fantasiakirjailijan saagaan uusi jatko-osa tai vaikkapa merkittävän säveltäjän aiemmin levyttämätön teos ovat sellaisia, joissa tämä ratkaisu toiminee hyvin. Mutta ne edellyttävät, että tekijä on aiemmin tunnettu ja että teos voidaan speksata melko selkeästi. Mitään uutta ja yllättävää taidetta tuskin tällaisella metodilla syntyy.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  44. Rogue kirjoitti 30.12.2010 kello 17:16

    Tommi Vainikainen:

    “Täytyy ottaa tilastot avuksi, ja tilastojen mukaan ihmiset pitävät ammattimaisesti ja suhteellisen kalliilla tuotetusta musiikkia.”

    Tai sitten homma menee niin päin, että nykysysteemissä sitä musiikkia, josta ihmiset pitävät, aletaan tuottaa kalliilla. Vai meinaatko, että esim. rap-musiikkia alettiin alusta alkaen tuottamaan kalliilla ja ihmiset alkoivat vasta sitten pitämään siitä?

    “Tekijänoikeudet on paras tapa varmistaa hyvien äänitteiden tekeminen edes jotenkin nykyisellä tasolla laadullisesti ja määrällisesti. Tekijänoikeuksien poisto olisi aika julma äärioikeistolainen koe, jolla voisi olla hyvin pelottavat ja ainakin arvaamattomat vaikutukset”

    Vaikka asia olisi kuten sanot, en silti käsitä, miksi musiikin jakelu ja hinnoittelu on tällä hetkellä sellaista kuin on. Miksi uusi albumi maksaa kaupassa 20 €, kun albumin sisällön rajakustannus on nolla? Okei, joku voi keräilymielessä haluta fyysisen levyn itselleen, mutta miksen vaihtoehtoisesti voi ladata sisältöä netistä lähempänä sisällön todellista kustannusta olevalla hinnalla? Jos oletetaan, että kaikki ihmiset maksaisivat musiikista täsmälleen maksuhalukkuutensa verran vuodessa, miksi tekijänoikeuksien pitää siinäkin tapauksessa estää heitä saamasta kaikkea nollarajakustannuksella tarjolla olevaa musiikkia käyttöönsä?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  45. Tommi Vainikainen kirjoitti 30.12.2010 kello 17:46

    @peto Toi vesileimaaminen on jo olemassa oleva käytäntö esimerkiksi, kun halutaan lähettää ihmisille levyjä kuunneltavaksi ennen julkaisua. Toimii pelotteena johonkin asti, mutta aina joku potkujenkin uhalla filet vuotaa nettiin. Sen jälkeen vesileimasta ei enää ole mitään hyötyä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  46. pekka kirjoitti 30.12.2010 kello 19:28

    peto:

    En pidä mitenkään mahdottomana että laajamittainen uuden mediatuotannon piratismi loppuu. Ainakin periaatteessa on mahdollista myydä musiikki ja elokuvat uniikilla vesileimalla varustettuna niin että ostaja on tiedossa. Vesileimaa ei voi poistaa jollei ole originaalia vesileimatonta versiota. Leima ei myöskään vaikuta musiikin toistoon mitään, eli sillä ei ole DRM-ongelmaa.

    Ja uniikki vesileima poistaisi piratismiongelman miten? Olisiko mediatuotteen ostaja korvausvastuussa, jos hänen vesileimallaan varustettua musiikkia löytyisi vertaisverkosta? Entä jos ko. musiikki olisi päätynyt vertaisverkkoon tietomurron tai muun rikollisuuden seurauksena?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  47. Tommi Vainikainen kirjoitti 30.12.2010 kello 21:28

    @ Rogue Hip Hop käy hyvästä esimerkistä väittämästäni. Hip Hop musiikkia toden totta tehtiin aluksi hyvin halvalla – silloin kun se oli vielä marginaalista musiikkia. Nykyään suosituimpia artisteja on auttamassa liuta alan superammattilaisia. Hyvällä musiikilla on hintansa. Sitä on selvästikin maallikoiden vaikea ymmärtää. Helposti suunnataan ajatus tietokoneiden kehitykseen vaikka oikeasti levynteossa maksavat aina eniten ihmisten työ, tilavuokrat ja vastaavat.

    Rajakustannuksiin vetoaminen äänitteiden hinnoittelussa perustuu väärinymmärrykseen. Hinnoittelu perustuu tilastollisiin seikkoihin. Levy-yhtiölle suurin osa levyistä on yleensä tappaiollisia. Tappioita paikataan menestyslevyillä, joita on hyvin vaikea ennustaa. Jos voisimme varmasti etukäteen tietää jonkin levyn tulevan myyntimäärän jollain tietyllä hinnalla, voisimme optimoida tuotantokustannukset sen mukaan. Kysymyksessä on kuitenkin aina arpapeli, joten hinnan muodostuskin on tilsaastollinen kompromissi, johon otetaan mukaan koko levy-yhtiön tuotanto. Rajakustannus-keskustelussa tämä kannattaisi ottaa huomioon.

    Jos ajattelemme levy-yhtiöllä olevan vain yksi tuote: cd-levy, joita sitten myydään eri siällöillä ja vieläpä uutta sisältöä alituiseen tuottaen, päädymme siihen, että cd:n rajakustannus ei olekaan lähellä nollaa. Uuden yksikön painaminen maksanee yhden tuotannon jälkeen hetken verran vain n. euron, mutta kun tuote taas pitää uusia, rajakustannus nousee helposti monikymmentuhat kertaiseksi, jonka jälkeen se taas laskee euroon. Nämä melkein säännöllisin väliajoin tapahtuvat uudistukset nostavat keskimääräisen rajakustannuksen huomattavasti euroa suuremmaksi.

    Digitaalimaailmassa, jossa kopioiminen ei ole samassa mielessä kopioimista, kuin reaalimaailmassa, emme voi myöskään puhua samassa mielessä rajakustannuksista. Digitaalinen kopio ei ole yksilö samassa mielessä kuin cd-levy.

    Kaikki kevyt muuten eivät maksa @20. Levyjä on aina myyty hyvin eri hinnoin. Hyvin tyypillistä on se, että vanhoja levyjä myydän selvästi halvemmalla kuin uusia. Tietenkin koko keskustelu levy-myynnistä alkaa olla jo historiaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  48. anonyymi kirjoitti 30.12.2010 kello 23:24

    Veli-Markus Tapio:

    Esimerkiksi tietokoneohjelmien suojaaminen tekijänoikeudella on mielestäni kyseenlaista, koska kyseessä on tekninen tuote, jolla pyritään konkreettisen ongelman ratkaisuun. Patentti olisi luontevampi.

    Ohhoh!
    Tervetuloa tietotekniikan kivikaudelle!

    Tietokoneohjelmien “ratkaisuavaruus” muistuttaa huomattavasti enemmän taiteen vastaavaa kuin perinteisten insinöörialojen. Patentin myöntäminen alalla on kuin myöntäisi niitä taiteelle. Siksihän kaikki täysijärkiset ihmiset softa- ja menetelmäpatentteja kaikissa muodoissaan vastustavatkin.

    Veli-Markus Tapio:

    Miksi maksaisin kuluttajana jostakin teoksesta, jos saan sen kumminkin ilmaiseksi jonkun toisen maksaessa (vrt. nykytilanne).

    Koska arvostat sitä ja tekijää?
    Kummallista miten suuri osa tekijänoikeuksia puolustavista ihmisistä käytännössä julistautuu varkaaksi, jos tilaisuus tulee.

    Tai ehkä ongelma onkin siinä että kuluttajat jättäisivätkin maksamatta (mutta kuuntelijat eivät)?
    Eli hyvästit maksuautomaateille ja mainonnalla ja soittolistoilla kontrolloiduille markkinoille?

    Tommi Vainikainen:

    Nykyinen Teoston ja Gramexin ylläpitämä järjestelmä tasaa muusikoiden välisiä tuloja

    ..jakamalla rahat myyntimäärien mukaan.
    Miten se on tasaamista?

    pekka:

    Ja uniikki vesileima poistaisi piratismiongelman miten? Olisiko mediatuotteen ostaja korvausvastuussa, jos hänen vesileimallaan varustettua musiikkia löytyisi vertaisverkosta?

    Aivan. Vesileimahan ei todista jakajaa. Tiedoston saa silti kopioida perheelle ja kavereille ja he edelleenkin eteenpäin omille kavereilleen. Todistustaakka on kantajalla.
    Sopimusehto, joka kääntäisi sen, ei olisi lain mukaan pätevä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  49. Tommi Vainikainen kirjoitti 31.12.2010 kello 12:34

    @anonyymi

    Nykyinen Teoston ja Gramexin ylläpitämä järjestelmä tasaa muusikoiden välisiä tuloja siten, että kaikki ovat oikeutettuja niihin. Osmon kuvailemassa mallissa, jossa kaikki neuvottelisivat itse korvaussummista, muusikoita kohdeltaisiin hyvin eri tavalla, kuten Osmo kirjoittikin. Teosto ja Gramex muuten eivät jaa rahaa myynti- vaan soittomäärien mukaan. Suurin osa niiden rahasta tulee radiosoitosta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  50. peto kirjoitti 31.12.2010 kello 12:57

    Anonyymi:
    “Vesileimahan ei todista jakajaa.”

    Ei mutta siitä näkee kuka on laillinen omistaja. Jos sun koneelta löytyy jonkun muun musaa, on vaikea väittää että odtit sen laillisesti.

    “Tiedoston saa silti kopioida perheelle ja kavereille ja he edelleenkin eteenpäin omille kavereilleen. Todistustaakka on kantajalla.”

    Ohoh? Olen ollut siinä käsityksessä että kopiointioikeus on vain omaan käyttöön. Löytäisikö joku pykälän joka todistaa tämän?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  51. Rogue kirjoitti 31.12.2010 kello 12:57

    Tommi Vainikainen:

    ” Hip Hop käy hyvästä esimerkistä väittämästäni. Hip Hop musiikkia toden totta tehtiin aluksi hyvin halvalla – silloin kun se oli vielä marginaalista musiikkia. Nykyään suosituimpia artisteja on auttamassa liuta alan superammattilaisia. Hyvällä musiikilla on hintansa. Sitä on selvästikin maallikoiden vaikea ymmärtää”

    No siis mun pointti oli, että syy-seuraus menee kuitenkin alunperin niin päin, että ihmiset pitävät jostain, ja sitä sitten aletaan tuottaa kalliilla. Todennäköisesti ihmiset pitäisivät näistä kalliilla tuotetuista asioista ilman sitä kallista tuottamistakin, mutta toki se kallis tuottaminen, markkinointi yms. lisää kuuntelijoiden kokonaismäärää.

    “Rajakustannuksiin vetoaminen äänitteiden hinnoittelussa perustuu väärinymmärrykseen. Hinnoittelu perustuu tilastollisiin seikkoihin”

    Et nyt oikein ymmärtänyt mitä ajoin takaa puhuessani rajakustannuksista. En tarkoittanut, että nykyisen kaltaisessa systeemissä levyt pitäisi saada kopioinnin rajakustannusta vastaavalla hinnalla eli ilmaiseksi. Valoitan asiaa seuraavalla esimerkillä:

    Skenaario A:

    Oletetaan että musiikkilevyjä tuotetaan vuodessa X kpl ja yksityinen kopiointi on mahdotonta. Nyt keskimääräinen kuluttaja on valmis ostamaan esim. 3 levyä vuodessa hintaan 20 € kpl. Muuta musiikkia hän ei saa käyttöönsä muuten kuin ehkä radiosta tai lainaamalla kavereilta.

    Skenaario B:

    Oletetaan että musiikkilevyjä tuotetaan X kpl kuten edellisessä esimerkissäkin. Ihmisten maksuhalukkuus levyistä/niiden sisällöstä kokonaisuudessaan on vähintään se sama 60 €/vuosi, joka se oli edellisessä esimerkissäkin. Jos nyt sisällön kopioinnin rajakustannus on nolla, miksi tekijänoikeuksien olemassaolon pitää estää kuluttajia lataamasta kaikki tarjolla oleva sisältö koneelleen? Jos tuottajat kerran olivat aikaisemmin valmiit tuottamaan X levyä hinnalla “kuluttajien määrä x 60 € per vuosi”, kai he ovat osapuilleen samalla hinnalla valmiit tuottamaan saman määrän nykyäänkin? Realistisesti voisi olettaa, että kuluttajien maksuhalukkuus kaikesta musiikista olisi selvästi suurempi kuin siitä kolmesta levystä, joten käytännössä tuottajat varmaankin saisivat samasta tuotannosta suuremman hinnan kuin ennen.

    Mikä on siis ongelmana? Käytännössä varmaan monikin asia, mutta teoriassa ratkaisu pitäisi löytyä sekä kuluttajia että musiikintekijöitä entiseen verrattuna hyödyttävästä tasapainosta. Kärsijöinä voi olla sitten niitä välikäsiä, jotka mahdollisesti jäävät tulevaisuudessa pääosin pois musiikin jakelun ehkä siirtyessä kokonaan nettiin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  52. peto kirjoitti 31.12.2010 kello 13:00

    Tommi V:”Toimii pelotteena johonkin asti, mutta aina joku potkujenkin uhalla filet vuotaa nettiin. Sen jälkeen vesileimasta ei enää ole mitään hyötyä.”

    Joo varmasti välillä näin kävisi, mutta tuskin läheskään aina. Varastetaanhan kaupastakin tavaraa, mutta emme silti jaa loppujakin ilmaiseksi tämän perusteella.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  53. anonyymi kirjoitti 31.12.2010 kello 21:11

    “Tiedoston saa silti kopioida perheelle ja kavereille ja he edelleenkin eteenpäin omille kavereilleen. Todistustaakka on kantajalla.”

    Ohoh? Olen ollut siinä käsityksessä että kopiointioikeus on vain omaan käyttöön. Löytäisikö joku pykälän joka todistaa tämän?

    12. momentti sanoo myös:
    Kappaleen valmistamisen valmistuttajan yksityistä käyttöä varten saa myös antaa ulkopuolisen suoritettavaksi.

    Tämä ulkopuolinen voi käsittääkseni olla esimerkiksi jonkin teoskappaleen omistaja.

    Voin toki olla väärässä, mutta lakihan onkin Suomen tähänastisen historian huonoimpia ja taatusti epäselvin. Lisäksi jo valmistuessaan vanhentunut.

    Eli kiitoksia vain Kampelalle. Pitikö tästä tehdä arvovaltakysymys? Tai siis piti tietysti kun asiapohjalta ei pärjännyt, mutta haloo?
    Arvovaltakysymyksissä pitäisi automaattisesti hävitä. Se on politiikan Hitler-kortti.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  54. peto kirjoitti 2.1.2011 kello 21:19

    Anonyymille: minä tulkitsin tuon niin että voin ottaa itseleni muutaman kopion mutta kopioinnin voi tehdä puolestani myös joku muu. Laki on aika monimutkainen mutta en kuitenkaan pysty tulkitsemaan sitä niin että kaverille tai hänen kaverilleen saisi kopioida.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  55. anonyymi kirjoitti 3.1.2011 kello 13:23

    Anonyymille: minä tulkitsin tuon niin että voin ottaa itseleni muutaman kopion mutta kopioinnin voi tehdä puolestani myös joku muu. Laki on aika monimutkainen mutta en kuitenkaan pysty tulkitsemaan sitä niin että kaverille tai hänen kaverilleen saisi kopioida.

    Ja ero siihen, että kaveri pyytää sinua ottamaan hänelle kopion ja tämän kaveri pyytää häntä on ..mikä?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  56. anonyymi (toinen) kirjoitti 3.1.2011 kello 14:25

    Tuossa lakitekstissä on avainasemassa tuo “yksityinen käyttö”, joka sisältää lähipiirissä (perhe, ym.) tapahtuvan toiminnan.

    Yksityinen ei siis tarkoita vain itseä.

    ks. esim. http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/2.4.html

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  57. Veli-Markus Tapio kirjoitti 3.1.2011 kello 14:26

    Ero on huomattava. Vain se, jolla on oikeus teokseen (joko kaikki taloudelliset oikeudet tai niiden osa) voi pyytää jotakuta tekemään itselleen kopion. Kopion tekemisen seurauksena sille, joka kopion teki, ei siirry mitään oikeuksia. (TekijäL 11.5 §)
    Ts. jos kopioit kaverin pyynnöstä hänelle hänen omistamansa CD:n, sinulle ei jää mitään sellaista, mitä voisit kopioida eteenpäin. On vain alkuperäiskappale sekä kopio, jonka olet luovuttanut alkuperäiskappaleen haltijalle (tai perheenjäsenelle ym.)

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  58. Parempi kuin Batman kirjoitti 10.1.2011 kello 15:29

    Kiitokset teoreetikoille. Eikös teknologia, esimerkiksi se parjattu Spotify, voisi kuitenkin mahdollistaa OS:n pohjutaman business-logiikan? Oletetaan että Autotallibändini tekee diilin suoraan Spofityn kaltaisen jakelijan kanssa ja saan siitä tulevasta liikevaihdosta itse neuvottelemani osuuden? Tämä tarkoittaa että levy-yhtiöt poistuvat sellaisina kuin ne nyt tunnetaan ja että business-logiikka muuttuu. En osaa ennustaa millaiseksi, mutta levy-yhtiötä ja jakelukanavaa ei artistit enää tarvitse; sen voi itsekin viedä nettiin kuten Radiohead teki. Ja tienasi levyllään paremmin sillä tavalla kuin aikaisemmilla levyillään siihen asti, vaikkei Wikipedia sitä mainitsekaan
    http://fi.wikipedia.org/wiki/In_Rainbows

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus