Vastatukseni HS-raadille
2) Ei
Apunen on oikeilla jäljillä. Olin aluksi hyvin ilahtunut esityksestä, kun siitä
kuulin, mutta tarkemmin ajatellen esitys ei toimi.
Olen törmännyt todella räikeisiin tapauksiin, kun puolueeseensa vahvasti sitoutunut
toimittaja ryhtyy muuntamaan totuutta. Nämä olisi hyvä saada pois. Jotain kurinpitoa
tietysti voi edellyttää myös päätoimittajilta.
Olisi mahdollista vaatia toimittajaa paljastamaan vain puolueen jäsenyys, mutta jos
sellaista ei ole, kenenkään ei ole velvollisuus kertoa ketä äänestää. Tulisi vain
tavaksi, että lehtimiehet toimivat kuin tasavallan presidentit, eroavat puolueesta kun
tulevat valituiksi.
On myös hyvä, että poliittisesti sitoutuneetkin toimittajat edes pyrkivät
objektiivisuuteen. Jos jokaisella olisi puolueleima otsassaan, se oikeuttaisi, ellei
suorastaan velvoittaisi kirjoittamaan sitoutuneesti. Toimii silloin ikään kuin
puolueen mandaatilla.
On muitakin sidonnaisuuksia kuin puolue. Minä haluaisin joskus tietää
tiedetoimittajan – tai tieteestä kirjoittavan toimittajan – uskonnollisen vakaumuksen.
Joskus metsästysseuranjäsenyys voi olla merkittävämpi asia kuin puolueen jäsenyys, kun
puhutaan metsästyksestä tai kalastuksesta.
Kun liikutaan poleemisella alueella, olisi hyvä, että toimittaja panee kantansa
pöytää: kannatan ydinvoimaa tai kannatan natojäsenyyttä, tuloerot ovat hyväksi
kannustamaan eteenpäin ja niin edelleen.
Voisiko yrittää käyttää lehdistön omia keinoja, avoimuutta. Journalistin tekemisistä
keskusteltaisiin yhtä avoimesti kuin poliitikkojen tekemisistä. Jos journalisti tekee
niin sanotut ruman tempun, asiaa voitaisiin nimin ja kuvin käsitellä julkisuudessa.
Päätoimittajien pitäisi vähän katsoa alaistensa tekemisten perään ja opastaa heitä
kaidalle polulle.
Siteeraan tässä erään^^^ foorumin nimimerkkiä JT:
“On tuntunut jo kauan, että politiikan toimittajiksi valikoituu se osa viestinnän opiskelijoista, joita kiusattiin koulussa, mutta jotka eivät älynneet lyödä silloin takaisin. Halla-ahon vainoaminen tsuurnalistiporukoissa noudattaa koulukiusaamisen kaavaa. Samalla kaavalla Jussi ”hyväksytään porukoihin”, kunhan hän on lyönyt kunnolla takaisin, eli kun istuu eduskunnassa tai hallituksessa.
Vaalirahakorruptiosta ei olisi koskaan ehtinyt tulla maan tapaa, mikäli toimittajat uskaltaisivat tehdä työtään journalismin ehdoilla. Myöskään Jussi Halla-ahon ei olisi tarvinnut käynnistää valtakunnallista maahanmuuttokeskustelua, jos toimittajat olisivat sen tehneet. Vallan jahtikoirat purkavat pahaa oloaan henkisestä huoraamisestaan rinkipotkimalla sitä, joka uskaltaa olla eri mieltä kielletystä aiheesta. Eivät kaikki toimittajat Suomessakaan tyhmiä ole — ainoastaan raukkoja ja pelkureita. Olkaamme armollisia heille.”
Hmmm… pelkkä uskonnollinen vakaumus ei välttämättä kerro vielä mitään. Minun on välillä vaikea uskoa, että esimerkiksi Wille Riekkinen ja Päivi Räsänen kuuluvat samaan kirkkoon — ja lukevat samaa Raamattua.
Riitta: en tarkoittanut uskonnollisessa vakaumuksella valtionkirkkoa, koska vaansitä, kuuluuko johonkin kiiluvasilmäiseen lahkoon. Sellainen on vähän jäävi kirjoittamaan evoluutiosta tai edes ilmastonmuutoksesta.
Olen sitä mieltä, että toimittajan olisi kyllä hyvä paljastaa sidonnaisuutensa. On lapsellista kuvitella, että toimittaja voi tai edes haluaa “laittaa syrjään” omat ajatuksensa siksi aikaa, kun kirjoittaa jutun.
Jutun näkökulma, otsikointi, kuvien valinta.… kaikki tämä vaikuttaa jutun sävyyn ja lukjille välitettävään kuvaan. Ja totta kai toimittajat käyttävät valtaansa. Vai kirjoittaisiko vihreä epäilevän jutun ilmastonmuutoksesta? Kirjoittaisiko demari epäilevän jutun johtavasta feminististä? No ei tietenkään.……
Olisi vain reilua, että tietäisimme sidonnaisuudet, jotta ei synny valheellista kuvaa objektiivisuudesta.
EVA perustettiin torjumaan Max Jakobsonin johdolla teinien kommunistista vallankumousta koululaitoksessa.
Nyt kommunismi on kuollut, eivätkä ex-teiniliittolainen Timo Laanisen ja Mari Kiviniemen kaltaiset kontrollifriikit mitään uhkaa.
EVA voisi ensitöinään lakkauttaa itsensä eikä leikkiä valtakunnan kokonaissuunnittelua harjoittavaa Gosplania.
Puoluekanta ei vielä ihmisestä paljon kerro. Useimmat suomalaiset puolueet menevät kannattajakuntansa — ja jäsenkuntansakin — näkemysten osalta limittäin kuin olympiarenkaat.
Ei sillä että esimerkiksi oma puoluekantani olisi mikään suuri salaisuus, mutta puoluekannan kertominen voisi olla jopa harhaanjohtavaa. Kuten Osmo sanoi, (vähintään) yhtä tärkeitä ovat muut maailmankatsomuksen osat, sidonnaisuudet ja jopa harrastukset.
Se, mistä on selkein pula, on paneutunut ja tarkka mediakritiikki. On sinänsä sama, mikä on minkäkin toimittajan kanta mihinkin, jos uutisointi on löysää pullamössöä. Media on kautta linjan tehostanut toimintaansa, mistä johtuen se yhä enemmän reagoi sen sijaan, että paneutuisi ja pohtisi.
Tämä on paradoksaalista sikäli, että varsinkin lehdistö elättää tulevaisuudensuunnitelmaansa sillä, että se analysoi ja luo painotuksia pelkän uutisoinnin sijaan, jossa se on häviämässä netille 100–0.
Journalismin, kuten muunkin inhimillisen toiminnan kompastuskivi on lisäksi tietysti se, että se elää skarpeimpien ja parhaiden toimittajien harteilla. Perusporukka tekee samat näköalattomat jutut, oli ideologia mikä tahansa.
Tässä suhteessa tämä blogi käy hyvästä esimerkistä: lukijoita on mahdoton määrä, minkä tulkitsen johtuvan Soininvaaran journalistisista kyvyistä. Kirjoitusvirheitä on liikaa, kirjoittaja ei peittele kantaansa, mutta aiheiden merkitys tuskin jää kellekään epäselväksi.
Vai kirjoittaisiko vihreä epäilevän jutun ilmastonmuutoksesta? Kirjoittaisiko demari epäilevän jutun johtavasta feminististä? No ei tietenkään…….
Puolueisiin ja poliittisiin liikkeisiin liittyy vahvoja stereotypioita, jotka eivät aina pidä paikkaansa yksilöiden tai edes koko ryhmän kohdalla.
Vihreän suhtautuminen moniin ympäristö- ja energiakysymyksiin voi hyvinkin poiketa puolueen päälinjasta. Demarilla saattaa olla valtavirtafeminismistä poikkeavia kantoja.
Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, joskus toimittajat ihan oikeasti onnistuvat kirjoittamaan objektiivisia juttuja sotkematta niihin henkilökohtaisia näkemyksiään.
Jos toimittajiin olisi lyöty voimakkaat ja ennakkoasenteita synnyttävät poliittiset leimat, niin heidän objektiivisistakin kirjoituksistaan yritettäisiin väkisin löytää jotain puolueellista. “Miksi se valitsi juuri tuon sanamuodon!!!? Mitä se on saksinut pois???”
Mussolinin aikana Italiassa kannatti luovilla aloilla kuulua liittoon koska liiton suositus vaadittiin apurahojen hakemiseksi.
Todellinen korporatiivinen kontrollijärjestelmä nojautuukin kaikkien numerointiin, ihmisen yksilöllisyyden nujertamiseen.
Aika vaikea varmasti suomalaisista valtamedian toimittajista on löytää uskonlahkojen “kiiluvasilmäisiä” edustajia. Vartiotorni julkaisuna on sitten eri asia.
Mitkä ryhmittymät nyt edes Suomessa ovat Osmon mielestä näitä “kiiluvasilmäisiä”, jos kristityissä pitäydytään — lestadiolainen Mikael Pentikäinenkö?
Turhaakin turhempi huoli, uskoisin.
Minä en ole kuullutkaan sellaisesta tiedetoimittajakollegasta, jolla olisi jotenkin ei-naturalistinen maailmankatsomus. Älykkään suunnittelun propagandaa levittävät ihan muut tahot.
Sen sijaan vaikkapa kännykkäsäteilystä, rasvojen terveysvaikutuksista tai mielenterveyskysymyksistä kirjoittavien kollegoiden jutuista usein kuultaa läpi sellaisia toimittajan katsomuksesta nousevia ennakkoasenteita, jotka ohjaavat lähteiden valintaa ja tulkintaa niin paljon, että lukijan olisi hyvä tietää nämä toimittajan henkiset sitoumukset.
Mikäs se neljäs valtiomahti taas olikaan. Kun lehden pääkirjoittaja ei kerro, kuka hän on, en ota pääkirjoitusta kovin vakavasti. Kuten en täälläkään esiintyviä nimimerkkejä. Paitsi silloin, kun kyse on faktasta, jonka voi tarkistaa. Mielipiteitä maailmaan riitää.
Osmon kysymys toimittajien puoluetaustoista on hyvin aiheellinen. Kuten uskonto, urheilu, bisnes, kotiseutu jne. Kun toimittaja väsää uutisen tapahtumasta, hän ei tee sitä tyhjiössä, vaan elämän viitekehys väijyy niskassa. Puoluelehdet olivat aikanaan turvallisia; Niitä saattoi lukea ilman kyynisyyden painoa niskassa.
Mutta eivät puoluetoimittajat ole mihinkään kadonneet. Heitä saamme kuunnella ja lukea joka päivä vapaan median sivuilla. Kannatan toimittajien puoluesidonnaisuuden julkistamista. Ja muutkin sidonnaisuudet esiin. Kyseessä on sentään neljäs valtiomahti.
Sinähän Osmo itse kuulut erääseen hyvinkin kiiluvasilmäiseen ja itseriittoiseen “lahkoon”, nimittäin punavihreiden feministien puolueeseen. Mitä luulet, kuinka monesta maailman asiasta tämä tosiasia tekee sinut jääviksi kirjoittamaan?
Mielestäni hesarin lukijoiden ja tilaajien tulisi olla tietoisia siitä, että uusi HS:n päätoimittaja käsittääksenki kuuluu vanhoillois-lestaodilaisten vaikkuttajien piiriin.
Onkin mielestäni erittäin tärkeä asia, että hesarin lukijat tietäisivät, että mikä on HS:n linja tulevassa eduskuntavaalissa. Me äänestäjät kun tuppaamme äänestämään niitä, joidenka kuva on lehden sivustolla useimmiten ja joista lehti useastikin ennen vaalia kertoo.
Jos kiiluvasilmäiseen lahkoon kuuluvat olisivat jäävejä kirjoittamaan ilmastonmuutoksesta, niin kyllä moni pettyisi, kun ei saisi enää pelotella ihmisiä vedenpaisumuksella ja seitsemällä vitsauksella.
Useinhan tieto toimittajan maailmankatsomuksesta tekee jutun näkökulman hyvin ymmärrettäväksi. Otan esimerkin:
Tuija Brax ajoi tätä omaisuuden jakoa myös päättyviin avoliittoihin. Naisjärjestöt totesivat, että kannattavat lakia, koska siinä omaisuutta yleensä siirretään mieheltä naiselle. Hesarin toimittaja teki asiasta myönteisen kirjoituksen.
Nyt sitten lukija miettii, että onko kyseessä hyvä vai huono laki. Vaikuttaisko lukijan kokonaisarvioon se, että hän tietäisi hesarin toimittajan olevan julkifeministi. Eikä siis tässä asiassa neutraali henkilö. No totta kai vaikuttaisi.
Samaa levyä on loputtomasti jauhettu esim. ilmastonmuutoksesta kirjoitettaessa. Onko toimittaja entinen vihreiden vaaliehdokas vai Exxonin rahoittaman instituutin entinen tutkija. Vaikuttaisivatko nämä asiat lukijan kokonaisarvioon? No totta kai vaikuttaisi.
Älkäämme siis olko toimittajine suhteen lapsellisia. Hekin ovat vain ihmisiä ja heillä on omia ajatuksia, jotka vaikuttavat heidän työhönsä.
Tärkeintähän olisi saada tietää lehtitalojen ja päätoimittajain kytkennät esimerkiksi teollisuuteen ja muihin rahapiireihin. Yksittäiset toimittajat ovat työntekijöitä ihan samalla tavalla kuin siivoojat ja pakkaajat omilla aloillaan. Minusta meillä vielä on vaalisalaisuus, vai olenko erehtynyt?
Apunen on ilmeisesti vain ollut lapsekkaan sydämistynyt siihen, että joku toimittaja on kirjoittanut työnantajapiireistä tuhmasti. Ja nyt mökötetään.
Jos tähän kansalaisoikeuksia rikkovaan valtiopoliisi-tyyppisen toimittajaurkkimiseen mennään, niin sitten pitää pikavauhtia selvittää myös esimerkiksi kemianteollisuudessa työskentelevien insinöörien ja muiden ylempien toimihenkilöiden maailmankuva. Yksistään kemianteollisuuden liikevaihto maailmassa on 2000 biljoonaa euroa vuodessa (lähde CEFIC). Globaalit toimijat omistavat pääosin suomalaisen teollisuuden.
Näiden laitosten insinöörien psykoterapiassa löytyy ihan varmasti selittäviä tekijöitä maailman nykytilaan.
Tiedetoimittajien uskonnollinen vakaumus ei ole kiinnostava, mutta heidän maailmakuvansa on toisinaan valitettavan kritiikitön ja kapeakatseinen esimerkiksi geenimuunteluun ja nanoteknologiaan. Varovaisuusperiaatteen kunnioittamisesta ei usein heidän kirjoittelussaan näy merkkiäkään.
“Mielestäni hesarin lukijoiden ja tilaajien tulisi olla tietoisia siitä, että uusi HS:n päätoimittaja käsittääksenki kuuluu vanhoillois-lestaodilaisten vaikkuttajien piiriin.”
Eikö Mikael Pentikäisen lestadiolaisuus ole aika hyvin kaikkien niiden tiedossa, jotka ylipäätään mitään lehtiä lukevat?
Missä vaiheessa muuten tämä Apusen ajatus, että voisi olla hauskaa tehdä _nimetön_ kysely toimittajille heidän puoluekannastaan, muuttui ihmisten mielessä suunnitelmaksi määrätä toimittajille oman äänestyskäyttäytymisen julkaiseminen pakolliseksi?
“Tiedetoimittajien uskonnollinen vakaumus ei ole kiinnostava, mutta heidän maailmakuvansa on toisinaan valitettavan kritiikitön ja kapeakatseinen esimerkiksi geenimuunteluun ja nanoteknologiaan. Varovaisuusperiaatteen kunnioittamisesta ei usein heidän kirjoittelussaan näy merkkiäkään.”
Kuinka suuri paino varovaisuusperiaatteelle annetaan, on politiikkaa eikä tiedettä. Tiedetoimittaja voi kuitenkin tehdä lukijoille ymmärrettäväksi esimerkiksi sen, että jos kynnys varovaisuusperiaatteen soveltamiseksi halutaan asettaa sille tasolle, että kaikkia geenimuunneltuja viljelykasveja on pidettävä vaarallisina ennen kuin ne on vuosikymmenien tutkimuksilla osoitettu turvallisiksi, niin siinä tapauksessa olisi perusteltua vaatia vähintään yhtä suurta varovaisuusperiaatteen soveltamista viljelykasveihin, jotka on jalostettu jollakin epätarkemmalla menetelmällä, jossa yhden tavoitellun geenimuutoksen ohella tapahtuu kymmeniä tai satoja oheisvahinkomaisia muutoksia.
“Tärkeintähän olisi saada tietää lehtitalojen ja päätoimittajain kytkennät esimerkiksi teollisuuteen ja muihin rahapiireihin. ”
Ja vähän muutakin: Meillä esimerkiksi KTM aikoinaan ja MMM kaiken aikaa ostaa julkisuutta taakseen.
Rahat eivät napsahda suoraan ministeriöltä, vaan erilaisten projektien ja ohjelmien rahoituksen kautta ja kanavoidaan MMM:n tavoitteisiin suopeasti suhtautuville tahoille.
Ostetaan esimerkiksi ilmoitustilaa, jota ei tarvita mihinkään ja siksi kokosivun ilmoituksessa saattaa olla vain jonkin hankkeen logo ja slogan. 4/5 ilmoituksen alasta valkoista. Eikä kukaan suuren yleisön joukosta tajua, että mitähän tuokin ilmoitus viestii. No ei mitään.
Sitten on vielä erikseen nämä MMM:n hankerahoituksella toimivat tahot, joilla on joku tai joitakin tiedottajia tai “toimittajia” palveluksessaan.
He ovat oikeasti pelkkiä menekinedistäjiä, jotka kylvävät aineistoaan kaikkialle suoraan tai viestintätoimistojen kanavien kautta. Kouluihin, mediaan, toisille järjestöille.
Tekijänä voi olla myös joku ostettu freetoimittaja — vanha pikkuapulainen.
Kaikki näyttää niin lutuiselta ja toimittajan juttukin oli hyvin tehty. Mutta kun kelaa ketjua taaksepäin, sieltähän löytyy se MMM ja sen tavoitteet. Ne on saatu Keskustalta, tuottajapiireiltä ja elintarviketeollisuudelta.
Tämä MMM:n hankerahoituksella hoidettu järjestö on yritetty aina naamioida itselliseksi. Hallitus ja jäsenet ovat muualta kuin ministeriöstä, esimerkiksi firmoista jne.. Mutta pääosa tästä menekinedistämistä tehdään valtion rahalla, toimittajia syöttäen ja mediaa voidellen.
Tämä MMM:n lähellä olevat touhuniekat ovat verkostoituneet kuin hämähäkit. He tuntevat toisensa ja heillä on luottotoimittajansa ja ‑mediansa.
(On myös olemassa “epäjärjestöjä”. Ne ovat sellaisia usein luonnonvara-alojen puulaakeja, jotka edustavat maatalouden kanssa kilpailevaa toimintaa mutta yhteiskunnan näkökulmasta kuuluvat MMM:n tai sen virastojen ohjaukseen.
Niille annetaan pikkuhiluja tai ei mitään.)
“Tiedetoimittaja voi kuitenkin tehdä lukijoille ymmärrettäväksi esimerkiksi sen, että jos kynnys varovaisuusperiaatteen soveltamiseksi halutaan asettaa sille tasolle, että kaikkia geenimuunneltuja viljelykasveja on pidettävä vaarallisina ennen kuin ne on vuosikymmenien tutkimuksilla osoitettu turvallisiksi, niin siinä tapauksessa olisi perusteltua vaatia vähintään yhtä suurta varovaisuusperiaatteen soveltamista viljelykasveihin, jotka on jalostettu jollakin epätarkemmalla menetelmällä, jossa yhden tavoitellun geenimuutoksen ohella tapahtuu kymmeniä tai satoja oheisvahinkomaisia muutoksia”
Perustelu on tuttu ja epäonnistunut — kuultu hyvin usein esimerkiksi silloin, kun epäillään vaikkapa jonkin kemikaalin vaarallisuutta. Silloin voidaan vetää mukaan keskusteluun metsäsienten myrkyllisyys esimerkkinä siitä, että “on luonnossakin vaaroja”. No niin onkin, mutta niihin on sopeuduttu kymmenien tuhansien tai joissakin tapauksissa satojen tuhansien vuosien aikana. Kiintoisaa, että tiedetoimittaja pitää varovaisuutta “politiikkana” (ehkä hieman halveksittavana?) mutta edesvastuutonta innovaatioiden käyttöönottoa ilman huolellista tutkimusta, kenties suurten taloudellisten paineiden alla, “sound sciencenä”. Masentavaa diskurssia. Missähän siinä on se objektiivisuus?
Kokonaisuudessaan vaatimus toimittajien mahdollisen poliittisen sidonnaisuuden selvittämisestä heidän työhönsä liittyen muistuttaa pahasti USA:n McCarthy-vainoja.
Se on myös lukijakunnan avointa halveksimista.
Avoimuudesta näyttäisi tulevan uusi hittituote.
Väitin edellä pari päivää sitten EVA:n alkaneen kortistoida kommunistisia koululaisia ‑70-luvulla, mutta HS täsmentääkin tänään jonkin elinkeinoelämän säätiön olleen asialla.
Sitran veroinen joka paikan touho “ajatuspaja” Demos on saman lehden mukaan nuotittanut loppuraportin Jorma Ollilan johtamalle Maabrändiryhmälle.
Anni Sinnemäki saa työajan päälle sparrausta Demoksen Aleksi Neuvoselta asuessaan samassa Punavuoren kommuunissa. Demoksen takaa löytyvät yllättäen EK, Fazer, kirkko ja muut arkkikonservatiivit.
Obamaakin innokkaammin ajoi vaalien loppumetreillä hänen kilpailijansa Mc Cain koloistaan ulos Washingtoniin pesiytyneitä “think tankeja” ja muita demokrattisilta elimiltä vallananastaneita kuppikuntia.
Eihän puoluekanta kerro nykyään oikeasti mitään henkilön arvoista ja asenteista. Ajatellaan ympäristökysymyksiä, Nato-jäsenyyttä tai vaikka suhtautumista homoihin tai feministeihin. jakolinjat kulkevat puolueiden sisällä. Eikä puolueen jäsenyyskään tarkoita sitä, että toimittaja jatkuvasti haluaisi kehua omaa puoluettaan tai omia puoluetovereitaan ja mollata muita. Usein kyllä toimittajat asenteet kuultavat jutun taustalla.
Entisenä toimittajana tiedän, että jutun teko on jatkuvaa valintaa, ketä haastattelen, mitä kohtia otan haastateltavan puheesta juttuun, mitä nostan otsikkoon jne. Objektiivisuutta ei ole.
Tietysti päätoimittajan sidonnaisuudet on hyvä tietää, mutta ei hän pysty määräämään, mistä ja miten toimittajat kirjoittavat. Mutta ehkä hän voi jonkinlaista ilmapiiriä, joka määrittelee millaisia juttuja lehteen tehdään ja mitä nostetaan etusivulle. Sekin vaikuttaa paljon, onko joku juttu parilla palstalla sisäsivulla vai onko se repäisty etusivulle viidelle palstalle.
Median oma itsetutkistelu ja kritiikkiä olisi tarpeen nykyistä enemmän. Toimittajat ovat yllättäen herkkahipiäisiä ja vetoavat mieluummin ajanpuutteeseen kuin ryhtyvät miettimään omia tekemisiään.
Jari:
“Silloin voidaan vetää mukaan keskusteluun metsäsienten myrkyllisyys esimerkkinä siitä, että “on luonnossakin vaaroja”. No niin onkin, mutta niihin on sopeuduttu kymmenien tuhansien tai joissakin tapauksissa satojen tuhansien vuosien aikana.”
Ei gm-viljelykasvien vaihtoehtona ole maatiaislajikkeet, jotka olisivat ihmiskunnalle tuttuja maanviljelyksen alusta asti, vaan ihan yhtä lailla aivan äskettäin jalostetut lajikkeet, joihin on saatu esimerkiksi joukko satunnaisia mutaatioita säteilyttämällä. Valikoimalla sitten löydetään jatkojalostettavaksi kanta jossa on suurin piirteen haluttuja ominaisuuksia ja toivon mukaan ei ilmeisesti kai sitten kovin paljon sattumalta yllättäen ja pyytämättä tulleita haitallisia ominaisuuksia, mutta sitähän ei voi tietää, toivotaan parasta.
Ongelma on siis se, että toimittajat eivät juuri koskaan lähesty mitään asiaa arvovapaasti.
Esimerkiksi naispappeudesta hesari todennäköisesti tekisi jutun, jossa kauhisteltaisiin sitä, että vieläkin löytyy vastustajia. Suurin osa toimittajista varmaan lähestyisi asiaa näin. Ei tämä ole “arvovapaata”, eikä se varmaan voi ollakaan.
Ratkaisu ongelmaan on siis se, että hyväksytään toimittajien omien arvojen hiipiminen mukaan myös “neutraalilta” näyttävään uutisointiin. Heitetään romukoppaan ihanne arvovapaasta tiedonvälityksestä.
Ja kas, ongelma ratkaistu.
“Väitin edellä pari päivää sitten EVA:n alkaneen kortistoida kommunistisia koululaisia ‑70-luvulla, mutta HS täsmentääkin tänään jonkin elinkeinoelämän säätiön olleen asialla.”
Suomessa oli 80-ja 90-luvuilla harvinainen aika, jolloin toisinajattelijoiden rekisteröitiä ei juurikaan tehty.
Tuo EVAn rekisteri ja poliittinen syrjintä eivät olleet mikään poikkeus, se alkoi jo 20-luvulla ja kohditui kommunisteihin ja 70-luvulla se ulottui vasemmistodemareihinkin .
Muitan kun 70-luvulla Teleen palkattiin henkilökuntaa niin ensimmäinen tarkitus oli, onko henkilö kommunisti tai henkilön suvussa kommunisteja.Lähisukulaisen kommunismi riitti virkakieltoon.
Nyt ollaan palattu vanhoille linjoille ja luokittelijaksi on tullut nyt Ohrana eli Supo ja EK.
Nyt kelpaa epäluotettavien listoille kuka tahansa, jonka EK ‚Kokoomus ja/tai Kepu luokittelevat epäluotettavaksi.
Aikaisemmin uhkana pidettiin valtiota vastustavia, nyt riittää, että yritys kokee henkilön uhaksi
Ensisijaisesti kaipaisin toimittajilta kovempaa substanssiosaamista kirjoittamistaan jutuista ulkomaisten laatulehtien tyyliin. Suomessa ajatellaan, että kuka tahansa jonkun journalistikoulun käynyt voi kirjoittaa mistä vaan. Seurauksena on sitten ihan ohutta ja virheellistä tekstiä. Esimerkiksi hesarissa törmää jatkuvasti hirvittäviin asiavirheisiin sellaisten lehtijuttujen kohdalla, joiden substanssista itsellä on tietoa. Näiden oikaisuyrityksiin menisi ikä ja terveys. Hirvittää, että jos kaikki jutut ovat yhtä hutaistuja kuin ne, joista itse tietää. Pienien lehtien kohdalla ei tietysti voi odottaakaan perehtyneisyyttä.
Omasta mielestäni tiedetoimittajat edustavat usein toimittajien aatelia. Ehkä he arvostavat enemmän tietoa ja rationaalista ajattelua ja myös poikkeuksellisesti pyrkivät siihen.
“Anni Sinnemäki saa työajan päälle sparrausta Demoksen Aleksi Neuvoselta asuessaan samassa Punavuoren kommuunissa. Demoksen takaa löytyvät yllättäen EK, Fazer, kirkko ja muut arkkikonservatiivit.”
Ja Demos roudaa toimittajia luomutus- ja ilmastoleireille.
Ja kukas se taas joukon jatkona? MMM on yhtenä SRE:n kautta.
“Kaksikymmentä ruokatoimittajaa ja kotitalousopettajaa haki kahden päivän työpajassa välineitä siihen, miten he voivat työllään edistää ilmastoystävällisiä elämäntapoja. Työpajassa pohdittiin, kuinka energiatehokas ja vastuullinen ruokailu voidaan tehdä houkuttelevaksi ja helpoksi. Pidemmälle kehiteltiin neljä projekti-ideaa: ohjeet hyvälle ruokapuhujalle, lähiruokanavigaattori, televisio-ohjelma uudesta lautasmallista sekä koulujen viljelypalstat. (…)
Työpaja oli osa kolmivuotista Peloton-projektia. Peloton (www.peloton.me) on osa Sitran energiaohjelmaa ja [b]sen tavoitteena on aktivoida energiavalintoja ohjaavia portinvartijaryhmiä [/b]synnyttämään sosiaalisia innovaatioita, palveluita ja tuotteita huomisen energiaviisaaseen Suomeen. Syksyn mittaan Peloton-työpajoihin osallistuvat myös vähittäiskaupan, kotimaan matkailun, pankki- ja vakuutusalan sekä isännöinnin ja vuokra-asumisen ammattilaiset. ”
http://www.sre.fi/ruoka.fi/www/fi/ajankohtaista/uutiset.php?we_objectID=473
Marko Hamilon viestiin
johon Jari vastasi
Käsitin että MH viittasi Mendelin´(1822–84) ‘luonnonmenetelmällä’ viime vuosisadalla tehtyihin ja kenties tänä päivänäkin tehtäviin ei-geenimanipulatiivisiin jalostustoimiin. Niihin ei ole ollut kymmeniä tuhansia vuosia sopeutua.
Esimerkiksi voisi sanoa ihmiskunnalla käyneen hyvä säkä ettei Fragaria x ananassa, testien puuttuessa, lähtenyt leviämään luontoon hallitsemattomasti ja tuhonnut meitä kaikkia.
Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, ja tavoite on hyvä, mutta argumentti väärä. ‘Oikeaa’ argumenttia ei ole ihan helppo muotoilla.
Mikko Kiviranta: “Käsitin että MH viittasi Mendelin´(1822–84) ‘luonnonmenetelmällä’ viime vuosisadalla tehtyihin ja kenties tänä päivänäkin tehtäviin ei-geenimanipulatiivisiin jalostustoimiin. Niihin ei ole ollut kymmeniä tuhansia vuosia sopeutua”
OK, tarkoitat siis sitä, että paras tapa argumentoida on kiertää ongelma ja esittää esittää vasta-esimerkki muualta?
Että kun vaikkapa puhutaan autoliikenteen kuolonuhreista ja mietitään, mitä asialle pitäisi tehdä, niin todetaankin, että jalankulkijoita kyllä kuolee ihan kompuroimalla ja kaatuilemalla katukäytävillä vielä enemmän, jotta ei tässä mitään ongelmaa ole.
Tai että ilmastonlämpenemisen vaatimat toimet sivuutetaan sanomalla, että liikenteen pienhiukkasten vaikutus astmaan ja sydän/verisuonisairauksiin ovat se todellinen ongelma?
Voidaan sanoa, että luojan kiitos meillä on se ympäristöpolitiikan tärkeä työkalu, varovaisuusperiaate. Ilman sitä teollisen tutkimus- ja tuotekehityksen innovaatiot otettaisiin käyttöön ilman muuta, mahdollisista haitallisista seurauksista piittaamatta, taloudellisen hyödyn aiheuttaman paineen takia. Näitä esimerkkejähän historiassa valitettavasti piisaa, joissa varovaisuusperiaattetta EI ole sovellettu.
Harvemmin olen huomannut tiedetoimittajien käsittelevän tätä aihetta. Miksiköhän?
Jos nyt lähdetään selvittämään jokaisen toimittajan puoluepoliittinen kanta, niin totesin vain, että olisi sitten syytä perata esimerkiksi tiedetoimittajain ammattikunta ja selvittää heidän maailmankuvansa koko elinkaaren ajalta, vaikkapa 200 kysymyksen setin avulla. Vasta tällaisen taustoituksen jälkeen, jos toimittaja todetaan puhtaaksi kaikista vaikutteista, mielipiteistä ja taustaryhmistä, hänen voi olettaa kirjoittavan objektiivisesti… Tällaisessa selvityksessä olisi oikeasti yhtä vähän järkeä kuin koko hankkeessa urkkia kenenkään poliittisia mielipiteitä.
Jari:
Niin ja eiks tämä varovaisuusperiaate toimi molempiin suuntiin?
Eli jos ei käytetä geenimanipuloituja kasveja, niin miten paljon köyhempiä ihmiset on, kun ruoka maksaa enemmän ja miten paljon sen takia aiheutuu harmia.
Tätä pitäs sit jotenkin verrata siihen riskiin, että geenimanipuloitujen kasvien käyttöönotto aiheuttaa haittaa.
Varovaisuusperiaate on kannatettava periaate. Jari, et kuitenkaan ole edelleenkään perustellut, miksi kasvinjalostusmenetelmään A pitää ja jalostusmenetelmään B ei pidä soveltaa varovaisuusperiaatetta. Minusta tällainen ero pitäisi perustella jollakin sellaisella tiedolla, mikä tunnetaan _todella_ hyvin. Muutenhan ei todellakaan ole kysymys mistään varovaisuudesta.
Ymmärtäisin periaatteessa, vaikken sellaista kannatakaan, että otettaisiin tuo varovaisuuperiaate ihan kunnolla todesta ja käytettäisiin sitten vain sellaisia viljelyskasveja, jotka aikanaan vuosikymmeniä sitten otettiin varomattomasti käyttöön mutta jotka ovat kestäneet ajan testin. Ei siinä ehkä mitään järkeä olisi mutta olisipahan johdonmukaista.
Jos jokin jalostusmenetelmä pitää ottaa erityiseen varovaisuussyyniin niin se umpimähkäinen säteilytys mutaatioiden satunnaiseksi aikaansaamiseksi voisi olla sellainen.
Hamilo: “Varovaisuusperiaate on kannatettava periaate. Jari, et kuitenkaan ole edelleenkään perustellut, miksi kasvinjalostusmenetelmään A pitää ja jalostusmenetelmään B ei pidä soveltaa varovaisuusperiaatetta. Minusta tällainen ero pitäisi perustella jollakin sellaisella tiedolla, mikä tunnetaan _todella_ hyvin. Muutenhan ei todellakaan ole kysymys mistään varovaisuudesta”
Tarkoitatko siis, että jos varovaisuusperiaatetta ei sovelleta menetelmässä A(olkoon se mikä hyvänsä), ei sitä pidä soveltaa muissakaan mahdollista riskiä aiheuttavissa menetelmissä? Tietääkseni varovaisuusperiaate ei kylläkään sulje ideologisin perustein pois mitään valmistusprosesseja. Vai onko sinulla toinen tieto ja sitäkö vihjaat? Salaliitto?
Kannatan lämpimästi sitä, että kaikkien terveyttä ja ympäristöä uhkaavien, taloudellista voittoa tuovien toimien riskit tutkitaan huolellisesti ja ryhdytään tarvittaessa toimiin, jo ennenkuin täysi tieteellinen näyttö on valmistunut. Haepa tuolta ylhäältä ketjusta se kohta, jossa vastustan riskinarviota esittämässäsi esimerkissä. Melkoinen olkinukke.
Hamilo voi olla kylläkin ihan huoleton siinä suhteessa, että varovaisuusperiaatetta noudatetaan sangen vähän. Esimerkiksi suurimpaan osaan käytössä olevista kemikaaleista sitä ei sovelleta, niiden ominaisuuksista ei tiedetä juuri mitään, ne vain on otettu käyttöön. Vain noin 15%:lle on olemassa riskinarvioinnin mahdollistava perustietopaketti.
Toisena esimerkikkinä, kuluttajatuotteissa on laajassa käytössä nanomateriaaleja, yli tuhat sovellutusta, vaikka näiden aineiden riskinarviointimenetelmistä ei todellisuudessa ole vielä edes päästy yksimielisyyteen. Aineisiin voi liittyä sellaisia toksisuusmekanismeja, jotka tekevät makrokoon aineille laaditut testiohjeet soveltumattomiksi. Jos riskeihin ei kiinnitetä riittävästi huomiota ja keskitytään vain etuihin, vaarana on PCB:n ja asbestin kolkko tie. Nanotekniikoissa on eniten kehityspotentiaalia, niissä kun voidaan yhdistää kemia, fysiikka, biologia ja lääketiede. Hyötyjä on paljon. Riskitkin olisi hyvä selvittää ajoissa, ennnenkuin uudet keksinnöt vyöryvät yli.
Tehokkaampi jalostusmenetelmä tuottaa myös virheitä tehokkaammin ja nopeammin, Jos jokin menee pieleen, niin tehokkaammalla menetelmällä tuhot ovat suuremmat. Tätä tarkoittaa varovaisuusperiaate geenimanipulaatiolla tehtävän kasvijalostuksen tapauksessa. Hitaammalla jalostusmenetelmällä lajikekirjo pysyy monipuolisempana, eikä myöhemmin havaittava virhe aiheuta niin suurta tuhoa.
Ei näitä toimittajien sidonnaisuuksia kannata erikseen kysellä. Riittää, kun toimittaja allekirjoittaa juttunsa nimellään. Tietenkään ei olisi haitaksi, jos toimittajien jutut arkistoitaisiin kirjoittajittain johonkin netin loukkoon, jotta lukijat voisivat niistä selvittää toimittajan maailmankuvaa ja vastuuntuntoa vaikkapa palaamalla myöhemmin paljastuneeseen toimittajan levittämään virhepäätelmään ja sen syihin. 😉
Jori Montonen:
“Tehokkaampi jalostusmenetelmä tuottaa myös virheitä tehokkaammin ja nopeammin, Jos jokin menee pieleen, niin tehokkaammalla menetelmällä tuhot ovat suuremmat.”
Sitten varmaan pitäisi suhtautua suurella varovaisuudella tehokkaisiin menetelmiin kuten mutaatiojalostukseen ja käyttää mieluummin gm-täsmäjalostusmenetelmiä.
Jari:
“Tarkoitatko siis, että jos varovaisuusperiaatetta ei sovelleta menetelmässä A(olkoon se mikä hyvänsä), ei sitä pidä soveltaa muissakaan mahdollista riskiä aiheuttavissa menetelmissä?”
Tarkoitan, että jos varovaisuusperiaatetta ei sovelleta kohtalaisen riskipitoiseen asiaan, sitä ei pitäisi soveltaa sitä matalariskisempään asiaan. Poliittinen päätös on sitten tietysti mahdollista: se, että vedetään rimaa tiukempaan suuntaan niin että keskiriskiseen sovelletaan varovaisuutta tai vielä tiukemmin niin, että myös matalariskiseen.
En tunne kemikaalidirektiivin perusteluja, ilmeisesti on ihan järkevää ja kustannustehokasta että nyt syynätään toden teolla kaikki ne kymmenet tuhannet aineet mitä ollaan syynäämässä. Sen sijaan olisi hullua, jos jotakin kemikaalia pidettäisiin turvallisena, jos se valmistetaan menetelmällä jossa tuotteeseen voisi jäädä myös epäpuhtauksina muita mahdollisesti vaarallisia aineita — mutta vaarallisena, jos sitä tuotetaan menetelmällä jolla tiedetään lopputuotteen ainakin olevan puhdasta, oli se vaarallista tai ei.
Jari:
>Tarkoitatko siis, että jos varovaisuusperiaatetta
>ei sovelleta menetelmässä A(olkoon se mikä
>hyvänsä), ei sitä pidä soveltaa muissakaan
>mahdollista riskiä aiheuttavissa menetelmissä?
Jos menetelmän A riskit ovat ilmeisen selvästi suuremmat kuin muiden menetelmien, niin on perin omituista vaatia varovaisuusperiaatetta näiltä muilta, mutta ei menetelmältä A.
Niin kuin nyt tehdään: indusoidulla mutageneesillä ja sen jälkeisellä valintaprosessilla jalostetut kasvit hyväksytään nikottelematta, mutta GM-kasveja ei. Järkevämpää olisi toimia päinvastoin.
Minkähänlaisia sitoumuksia Marko Hamilolla on GM bisnekseen kun tällaista kirjoittaa:
“Sitten varmaan pitäisi suhtautua suurella varovaisuudella tehokkaisiin menetelmiin kuten mutaatiojalostukseen ja käyttää mieluummin gm-täsmäjalostusmenetelmiä.”
Millähän logiikalla kalliilla rahalla kehitettäisiin tehottomampaa menetelmää kuin vanha.
Millähän logiikalla kalliilla rahalla kehitettäisiin tehottomampaa menetelmää kuin vanha.
Siis kenen kannalta tehokkaampi. Tuottajan? Myyjän? Loppukäyttäjän jos sellainen on näköpiirissä? Kaatopaikanhoitajanko kannalta. jne.. Haen tällä sitä että koko keskustelussa punaisena lankana vaaditaan valmista päätöstä siitä mitä kukin puhuja on halunnut sanoa ilman että yritettäisiin kuunnella mitä kukin sanoo. Siis kertomalla oman äänestyskäytökseni? uskontoni? sukupuoleni,työpaikkani? puolisoni sukupuolielimien mallin? Silloin lukija pääsee omasta ajattelusta ja voi rauhallisin mielin reagoida mieleisellään tavalla siihen mitä yritän sanoa. Ja välttyy katsomasta oliko jotain sanottavaa?
Ja maailmassa kaikki hyvin.