Olen tarkoituksella jättänyt kommentoimatta Päijät-Hämeen kuntaliitosselvitystä, koska työtä ja harrastuksia ei pidä sekoittaa. Kun projekti lähestyy loppuaan, käyn läpi mikä meni vikaan. Kirjoituksia tulee tähän sarjaan useita. Ei aivan välittömästi, koska minulla on vähän muita kiireitä.
Hanke kaatui pelkoon paikallisidentiteetin häviämisestä ja siitä, että päätösvalta karkaa kauas. Tämä näkyi aivan järjettömissä vastaväitteissä, joihin oli vaikea vastata, koska argumentit olivat päättömiä. ”Kauppamme siirtyvät Lahteen, jos kuntaraja poistuu”, niin kuin kuntaraja olisi jokin rajoite kaupan sijoittumiselle. Tällaisen väitteen taustalla oli ahdistus ja se ahdistus kohdistui aivan oikein paikallisuuden menetykseen. Kaupan sijoittumisesta en voinut yhtyä kysyjän mielipiteeseen, mutta tuosta ahdistuksesta olin kovin samaa mieltä.
Päijät-Hämeessä yritettiin maakunnan suuruista kuntaliitosta. Pääosa kuntien tehtävistä oli aivan järkevää siirtää maakunnalle. Mutta ei kaikkea. Paljon on ollut puhetta siitä, että Ranskassa on paljon pieniä kuntia. Ne tehtävät, jotka Ranskassa on kunnalla, kannattaa jättää paikallisesti, vaikka kyläkohtaisesti päätettäviksi.
Tähän hankkeeseen yritettiin nivoa niin radikaali kunnanosademokratia kuin vain kuntalaki suo. Se vain ei suo paljon. Ei ollut mahdollista valita Kärkölän kunnanosavaltuustoa suorilla vaaleilla, vaan jouduin ehdottamaan kaupunginvaltuuston nimeämää Kärkölän aluelautakuntaa. Varmaankin siinä olisi noudatettu kärköläläisten tahtoa, mutta ymmärsin epäluulon.
Jos olisi ollut mahdollista ehdottaa aluekuntamallia, mukaan olisi tullut koko Päijät-Häme Orimattiloineen ja Sysmineen. Aluekuntamallissa aluekunnalle (= maakunta) siirretään terveydenhoito ja yleiskaavoitus ja varmaankin koulutoimi suurelta osin, mutta päiväkotien järjestäminen ja muut hyvin paikalliset asiat jätettäisiin peruskunnilla, niin sanotuille kolmen lennin kunnille. Molempiin, aluekuntiin ja peruskuntiin valtuustot valitaan suorilla vaaleilla.
Tämä ajatus hylättiin PARAS-hankkeen yhteydessä, mutta siihen kannattaisi palata. Seuraavat selvitykset saataisiin maaliin ja Päijät-Hämeessäkin alettaisiin uudestaan
.
Minusta esittämäsi ratkaisu oli huono. Sen sijaan, että olisi lähdetty liittämään kuntia yhteen, pitää Lahti liian suurena yksikkönä jakaa. Silloin saadaan tasapainoinen seutukunta.
Kehotan muuten lukemana tämän, vaikka se ei kovin kehuva olekaan:
http://aulabaari.net/modules.php?name=AulabaariFoorumit&op=showthread&id=5&rid=1638301
Olen aika lailla samaa mieltä Matti G:n kanssa siitä, että kuntaliitokset näyttävät yhä vähemmän järkeviltä ratkaisuilta kuntatalouden ongelmiin. Pienet kunnat ovat hallinnoltaan tehokkaita. Mikään kunta ei ole hallinnoltaan niin suuri ja byrokraattinen kuin se suurin eli Helsinki; siellä asukaskohtaiset menot ovat sitä luokkaa että samaa pääsee vain Utsjoen sosioekonomisella ja maantieteellisellä rakenteella.
Pienet kunnat liittoutuvat jo niissä asioissa, missä se on järkevää. Kuntaliitoksilla voidaan saada säästöjä niin, että lopetetaan liitoksen jälkeen palveluita (kuten esimerkiksi Hämeenlinnassa on tehty). Mutta tämä tarkoittaa ihan oikeasti sitten myös sitä, että kaupatkin viedään, koska julkisten palveluiden lähtiessä lähtee myös paikallinen palveluita verovaroilla tuottava ja kaupassakin käyvä julkisen sektorin työntekijä.
Suomen kuntien ongelma ei ole se, että byrokratiaan kuluisi hirveästi rahaa. Ongelma on se, että valtio sälyttää kunnille koko ajan lisää tehtäviä ja vastuita, mutta ei anna näitä tehtäviä vastaavaa rahoitusta. Kunnalliset hyvinvointi- ja muut palvelut on säädetty koko maahan “one size fits all” ‑periaatteella, ja vaikka Helsingillä on (kivihiilienergiaa tehokkaasti myymällä) siihen varaa, muulla Suomella ei ole.
Hanke Suur-Lahdesta oli yhtä kuin tuote markkinoilla. Jos, joku on eri mieltä, niin selittäköön eron.
Sanoisitko marikkinoimastasi hulavetkuttimesta, että tyhmät kuluttajat eivät nyt ostaneet tuotetta, vaikka oli niin hyyyyyvä? Että niillä oli kaikenlaisia kummallisia asenteita tuotetta vastaan… ?
Jos tuote oli oikeasti hyvä, niin ainakin markkinointi oli sitten oli luokatonta. Ota nyt jotain vastuuta selvitysmiehenä ja neuvottelijana asiasta. Aikamoinen työ tehtiin ja lopputulos nolla.
Näinhän se on — olen jo parikymmentä vuotta ollut sitä mieltä, että kuntaliitokset eivät ole taloudellisia eivätkä hallinnollisia kysymyksiä vaan nimenomaan idetiteettikysymyksiä.
Arvoitukseksi onkin jäänyt se, että kun nykyistä kuntalakia säädettäessä esillä oli kuntayhtymämalli, joka on käytössä Saksassa ja Suomen seurakuntayhtymissä ja jonka mukaan kunnat olisivat säilyttäneet identiteettinsä, mutta menettäneet taloudellisen itsenäisyytensä. Lopputulos oli kuitenkin se, että kuntainliittojen nimi muutettiin kuntayhtymiksi ja alkuperäinen idea hävitettiin. Miksi?
Olen edelleen sitä mieltä, että identiteetin säilyttäminen saattaisi palvella taloudellista järkevyyttä.
Pikkuisen ihmetytti kun kuulin tästä selvityksestä. Kun tietää päättäjien asenteen yleensä, sekä varsinkin selvitysmies Soininvaaran, kuntaliitoksia kohtaan, niin ei voi kuin ihmetellä, että mitä varten vaivauduttiin tekemään tämä selvitys.
Olen ehkä väärässä, mutta kait se oletus nyt on, että selvitysmies suosittelee liitoksen toteuttamista ja perusteet keksitään tukemaan haluttua lopputulosta. Ja selvityksen lopputulos tietysti on, että kuntaliitoksesta seuraa kaikille vain kaikkea hyvää ja erinomaista.
Kyllä se kauppa monessa tapauksessa loppuu, kun tyylinä on sijoittaa kuntatyöntekijät keskuspaikkaan. Pienessä kunnassa se on iso lovi päivittäisessä asiakaskunnassa.
Samoin postipalvelulaki sanoo, että jokaisessa kunnassa on oltava posti. Posti on kuntaliitoksen perusteella voinut lopettaa toimipaikkoja.
Liikennevakuutusmaksut nousevat ym. monta asiaa yksityiseltä sektorilta, joita kuntaliitosselvityksissä ei oteta lainkaan huomioon.
Kuntaliitosasioihin liittyvät niin vahvat tunteet, että tilastoaineistojen ja malliratkaisujen painoarvo jää tosiasiallisesti pieneksi. Hämäläiset vartoovat aikansa. Salosta, Hämeenlinnasta, Kouvolasta ja muista jo toteutetuista laajoista kuntaliitoksista saadaan aika hitaasti mitään selkeää argumentaatiota vastaavien järjestelyjen puolloksi.
Tuo maakunta — pienkunta-malli taitaa jäädä vain kainuulaisten iloksi. Olisi hyvä, jos sitä voisi kunnolla kokeilla rintamaillakin eikä vain tyhjenevässä maakunnassa. Helsingin seutu tulee näin äkisti mieleen.
Jutusta saa sen mielikuvan, että liitokset olisivat “se oikea tie eteenpäin”. Eikö ole asioita, jotka hoituvat paremmin pienissä piireissä ja asioita, jotka hoituvat paremmin isoissa piireissä? Voisi olla luontevaa rakentaa oopperatalo Helsinkiin, keskussairaala Lahteen, mutta hoitaa vanhukset mahdollisimman lähellä kotiaan? Pitäisikö tämän hierarkian alin taso (pienet kunnat) poistaa, vai olisiko mahdollista hoitaa hommat kuntien yhteistyönä ja aluellisina ja valtiollisina hankkeina silloin kun niitä kannatta keskittää? Eikö ole hyvä jos ihmiset kokevat kunnan omakseen ja haluavat paikallista itseään lähellä olevaa päätöksentekoa (myös laajempaa yhteistyötä koskevissa asioissa)?
On totta että lukuisat pienet kunnat eivät ehkä helposti pääse yhteisymmärrykseen siitä miten ja missä alueellisia palveluita tulisi tarjota. Mutta jos kuntia halutaan patistaa järkevämpään päätöksentekoon ja järkevämpään yhteistyöhön, valtio voisi käyttää keppiä ja porkkanaa myös yhteistyökuvioidn kehittämiseen eikä vain kuntien (ja kuntatasoisen päätöksenteon) lakkauttamiseen (kuten nyt näyttää käyvän).
Ehkä on tarpeen palata psykologiseen lähtöruutuun?
Monille meistä on tärkeää kokea, että meidän juuremme ovat jossakin, varsinkin jos olemme asuneet pitkään samalla paikkakunnalla, jos sukuamme on asunut paikkakunnalla useampia sukupolvia ja olemme kiintyneet paikkakuntaan. Paikkakunnan nimeen voi tällöin olla lataantuneina vahvoja tunnesiteitä, vaikka rationaalisessa arvioinnissa sillä nimellä (tai sen itsenäisyydellä) ei olekaan mitään merkitystä.
Pienellä paikkakunnalla ihmiset myös kokevat, että päättäjät ovat heitä lähempänä, päättäjiä voidaan myös tuntea henkilökohtaisesti. Päätöksenteon karkaaminen kauas kasvottomaan suureen kaupunkiin voi tuntua ihmisistä turvattomalta, vähentää heidän kontrollia ja päätösvaltaa omasta ympäristöstään tai ainakin sen tunnetta.
Kauppojenkaan karkaaminen ei välttämättä ole täysin järjetön pelko, sillä yhden suuremman kunnan sisällä muuttoliikennettä kunnan keskustan suuntaan voisi helpommin palvelujen keskittyessä tapahtua. Tällöin syrjäseutujen näivettyessä näivettyisivät myös niiden palvelut, kuten kyläkaupat. Myös kaavoituspäätökset karkaisivat omista käsistä.
Ei myöskään pidä vähätellä poliittisten juopien todellisuutta. Jos suuri keskuskunta on kokoomuksen ja sos. demokraattien hallinnassa, voi ympäröiville keskustan hallinnassa oleville maaseutukunnille tuntua liian suurelta kuilulta liittyä “omasta komennosta” “vieraan komentoon”.
Kauppojen häipymisen lisäksi voidaan pelätä kyläkoulujen lakkauttamisia, yleisemmin syrjäseutujen ohi katsomista suuremman kunnan budjetissa jne.
Ei näistä psykologisista näkökulmista ole yllättävää, että lähes poikkeuksetta suuret kunnat yhdistämisiä kannattavat ja pienet niitä vastustavat.
Nämä tekijät ovat sellaisia, että ne eivät välttämättä ollenkaan näy “teknokraattisessa” analyysissa siitä, miten palvelut voitaisiin halvimmalla/tehokkaimmin tuottaa ‘talousalueella Y’.
Vielä kun lisätään maaseutujen omanarvontuntoon aidosti liittyvä kaupunkilaisten kyräily (“kuka oikein luulet olevasi meille sanomaan kuinka asiat täällä hoitaa”) niin todella sovitellen, myötäillen ja kulmia silotellen pitäisi pieniä kuntia lähestyä, jotta menestyksestä voi olla toivoa.
Varsinkaan, jos pienellä kunnalla ei edes ole omaa taloudellista motivaatiota liitokseen! Kuten Turun ympäristössä, jossa ympäryskunnilla menee isoa naapuria paremmin, johtuen osin hyvätuloisten ‘republikaanien’ houkuttelusta.
Mikä ihme ihmisiä/valtuutettuja vaivaa, kun eivät ymmärrä viisaiden esittämää ratkaisua ongelmiin? Ihmisissä vai viisaissa vika?
Näin (ohjelmisto)tuotebisneksessä jonkin verran töitä tehneenä täytyy todeta, että juuri noinhan se sanotaan tuotteen flopatessa. “Markkinat eivät vain vielä olleet valmiit tälle konseptille” jne…
Eikä kysymys tietenkään oikeasti palaudu siihen onko tuote hyvä/huono ja kuluttajat tyhmiä/fiksuja, vaan tuotteella on joitain ominaisuuksia, ja kuluttajilla toisia tarpeita/toiveita. Nämä joko kohtaavat kohtuullisen hyvin, tai sitten eivät. Tuotteen hyvyys ei takaa menestystä, eikä huonous menestyksen puutetta.
Siksi on ihan relevanttia pohtia, miksi tuote ei kelvannut kuluttajille, eikä vain ruveta valittamaan sen huonoutta.
Että analogiasi on oikeastaan ihan hyvä, mutta sen perusteella vetämäsi tai ainakin vihjailemasi johtopäätökset taas metsässä.
Uusi kunta ‑hankkeessa tapahtui sellainen suuri virhe, että lähdettiin liian ylhäältä alas ‑mentaliteetilla liikkelle, jolloin ihmiset kokivat koko liitoksen Helsingin herrojen sanelupolitiikkana.
Selvitys myös lähti liikaa negatiivisten asioiden korostamisesta ja pelottelusta, etteivät kunnat tule pärjäämään ilman liitosta. Tämä oli omiaan herättämään vahvan emotionaalisen vastarinnan, mikä minusta on aivan ymmärrettävää. Olisi pitänyt painottaa kunkin kunnan vahvuuksia ja tuoda esiin ajattelua, että nämä vahvuudet yhdessä ovat ennennäkemätön voimavara Päijät-Hämeen seudulle.
Nyt ihmisiltä yritettiin nuija itsetunto maanrakoon ja koska pikkupaikkakuntien ihmisten identiteetti on hyvin voimakkaasti sidoksissa kuntarajoihin, niin onnistumisen mahdollisuudet olivat heikot tällä konseptilla.
Osmo sai paljon huonoa palautetta asukkaiden kuulemistilaisuuksista ja myös kuntapäättäjiltä. City-vihreä stadilaispoliitikko ei ollut oikea valinta tehtävään. Myös Osmon tietyt persoonallisuuden piirteet eivät aina ole omiaan tällaiseen neuvotteluasetelmaan, kuten Osmo itsekin Hesarin haastattelussa myönsi.
Otso,
En sanonutkaan, etteikö tuote voisi olla hyvä ja silti flopata (tai en ainakaan tarkoittanut niin). Sanoin, että markkinointi on silloin pielessä. Kyllähän markkinointiin kuuluu markkinoiden toiveiden ja tarpeiden kartoittaminen ennen kuin tuote lanseerataan. Tässä on silloin epäonnistuttu oli kyseessä sitten ohjelmisto tai kuntaliitos, jos homma ei myy.
Mikä Otso tässä nyt on minulla pielessä, tarkentaisitko? Ja mitä vihjailen? Toki tämän kaltaiset hankkeet ovat monien asioiden summa, mutta katson, että tämä oli myös Osmon henkilökohtainen epäonnistuminen. Ei minun mitään vihjailla tarvitse, vaan ihan suoraan sanon.
“Mikä ihme ihmisiä/valtuutettuja vaivaa, kun eivät ymmärrä viisaiden esittämää ratkaisua ongelmiin? Ihmisissä vai viisaissa vika?”
Vietin muutama viikko sitten Lahden seudulla viikonlopun vanhan Indonesian projektiryhmän kanssa vanhoja muistellen.
Siinä sivussa tuli kuunneltua radiotakin ja siellä käytiin kiivasta keskustelua yhdistymisestä
Osmo sai aika kovaa arvostelua;Yksi korviin pistänyt oli Osmon lupaus, että parannetaan julkista liikennettä, jotta asiointi keskukseen helpottuu- Nyt vuoroja ollaan kuitenkin lakkauttamassa hallituksen toimien vuoksi.Käsitin mielipiteen kertojasta , että lakkautukset koskettavat erityisesti Lahden seutua
Vepsäläinen:
Joo mutta siinä Kainuun mallissa on vaan yksi iso valuvika, maakuntahallinnolla ei ole verotusoikeutta. Kunnat maksavat tasaprosenttiosuuden verotuloistaan maakunnalle jolla on sitten vastuu palvelujen järjestämisestä. Seuraus on sitten että kunnat syyttää palvelujen puutteista maakuntahallintoa ja maakuntahallinto rahan puutteesta kuntia. Ja Kainuussa on kuitenkin käytännössä yksipuoluejärjestelmä.
Tästä yksi päättää ja toinen maksaa mallista on Helsingin seudulla jo ihan tarpeeksi kokemuksia. Riippumatta siitä että onko valta ja vastuut kunnalla vai jonkinlaisella maakuntahallinnolla, niin ne pitää olla jossain eikä pitkin poikin maakuntaa ja hallintorakenteita. Se vastaa joka päättää ja se maksaa joka päättää.
Kaupan keskittymistäkin on tutkittu, ainakin Oulun yliopistossa ja yksi tulos on se, että haja-asutusalueilta kaupan palvelut häviävät nopeammin kuin ostovoima — kauppa keskittyy, vaikka ostajia maaseudulla vielä olisikin. Kuntarajoilla ei ole merkitystä.
Absurdeihin väitteisiin on aina äkkiseltään mahdoton vastata. Hämmästyttävää on se kuinka paljon sellaiset keräävät ääniä.
Talouden tulevaisuus pakottaa kuntaliitoksiin, joten kun suunnitelma on jo tehty, niin sitä polkua kuljetaan kun aika tulee.
Kuntaliitosselvitykset ovat olleet täysin yksipuolisia, jopa epä-älyllisiä. Tilataan sellainen selvitysmies, joka kannattaa liitosta ja tulos on sen mukainen. Liitos on teille hyvä, muu on huono, on tutkimuksen sisältö.
Pitäisi olla rinnalla vertaileva selvitys, joku selvittäjä, joka suhtautuu liitoksiin kriittisesti, tai ainakin realistisesti.
Kouvolan kuntaliitos on kompuroimassa pahemman kerran, talous on ajautumassa suureen ahdinkoon. Selvitysmies maalasi tähdet taivaalle liitoksen puolesta ja päättäjät taputtivat. Selvitys ei sisältänyt mitään kielteistä, pelkästään uhkakuvia, ellei liitosta synny. Nyt sitten ihmetellään, miten näin pääsi tapahtumaan.
Mahtoikohan huoli kauppojen siirtymisestä olla absurdi?
Bloginpitäjän useasti toistama pääargumentti suurkuntien puolesta on se, että yhteiskuntarakenne on jo hajautunut haitallisesti ja näivettävästi.
Tästä, ja sitä kautta suurempien kaavoitusyksiköiden tarpeesta olen täysin samaa mieltä. Nykymenolla jatkamisen yhteiskunnallinen infra‑, energia- ja ajanhukkakustannus on tolkuton.
Mutta jos todetaan että yhteiskuntarakenne on hajautunut, niin mitä se tarkoittaa sellaisen kannalta, joka jo tänään asuu haja-asutusalueella? Pahoittelen, jos tämän sanominen ääneen tarkoittaa että suurempia kuntia on vaikeampi markkinoida, mutta minun mielestäni jotta asiassa oltaisiin johdonmukaisia on uskallettava sanoa ääneen, että kokonaisuuden kannalta osan hajallaan olevista niin julkisista kuin kaupallisista palveluista on syytäkin keskittyä.
Tulevilta hallituksilta ja eduskunnalta tarvitaankin asiassa napakkaa otetta:
- Jos kunnan tehtäviä ja oikeuksia ei ole kanttia laittaa uusjakoon, pitäisi olla selkärankaa sanoa käsi ojossa jo lähivuosina oleville “Heinoloille”, että valitsitte 2010 itsehallinnon hyvässä ja pahassa, maatkaa kuten petasitte …
- … tai sitten pakkoliitosten nuijimiseen muutenkin kuin pitkän tekohengityksen jälkeen
- Jos näihin kumpaankaan ei löydy kanttia niin rima sen kun nousee — ei auta kuin tasavaltaan kunnon hallintoremontti, jossa yksikölle nimeltä “kunta” ei jää juurikaan sanansijaa kaava- tai sairaanhoitoasioissa
Minä en usko kivakivakiva-markkinoinnin mahdollisuuksiin tässä asiassa oikeastaan lainkaan. Siitä vaan Sarasvuolaisessa myyntihengessä Kauniaisiin/Hollolaan/Siilinjärvelle/Naantaliin mainostamaan, juttelemaan, järjestämään asukasiltoja joissa ollaan kohteliaita ja aidosti huolia ymmärtäviä.
Sovittelun, myötäilyn ja hienovaraisuuden jälkeen selkäydinvastaus “en kannata” muuttuu informoituun mielipiteeseen “muut mielellään mutta ei me”.
Ja ongelma jää.
Pointtini on, että asiassa ei pitäisi jäädä niin pikku- ja kehyskuntien tontinomistajien vangiksi, että heidän mielipiteensä — joka ei siis ole aina suinkaan absurdi — jarruttaa asian loputtomaksi suoksi.
Miksi tavoiteltuja hyötyjä ei voitaisi saavuttaa kuntien alueellisella yhteistyöllä, ja jos tälle on esteitä, säätämällä nämä esteet poistavia lakeja eduskunnassa?
Mieleen hiipii kysymys siitä, että kuinka suuri merkitys kuntien yhdistämisen innossa on ilmastonmuutoksella?
Mitä osaa tämä näyttelee? Helsingin kaupunkisuunnittelussa suurta, joten miksi ei myös yleisemmin?
Perusteet:
Uusi suurkunta vie alemman verotuksen houkutuksen republikaanilähiöiltä.
Suurkunnan saama valta keskittää palveluita väistämättömästi autioittaa aikaa myöten syrjäseutuja (so. ml. pienempiä vanhoja liitoskuntia) ja saa ihmisiä muuttamaan lähemmäksi uuden suurkunnan vanhaa keskuskuntaa (jonka väkiluku jo alkujaan voi ylittää ympäröivien vanhojen liitoskuntien yhteenlasketun väkiluvun).
Tämä kehitys lyhentää ihmisten työmatkoja, vähentää omakotitaloasumista sekä antaa paremmat edellytykset joukkoliikenteen suunnittelulle ja korkeammalle käyttöasteelle.
Tästä heräävät seuraavat kysymykset:
Onko syrjäseutujen autioittamiseen ja elinvoimaisuuden tyrehdyttämiseen — toisesta näkökulmasta asumisen keskittämiseen — tähtääminen tietoinen poliittinen pyrkimys?
Onko rehellistä, jos tämä tavoite puetaan pakon vaatteeseen? Onko tätä kirjoitettu asianomaisille auki? Suoraan sanottuna; valehdellaanko ihmisille? Ovatko heidän huolensa perusteltuja, mutta sitä ei haluta myöntää vaan kuvataan esimerkiksi “päättömäksi argumentiksi”?
Kärjistetysti, onko kuntasuunnittelijalla ketunhäntä kainalossa?
Hieman provosoivaa, mutta mielestäni ainakin osin aiheellista epäluuloisuutta.
Heinolan kaupunginjohtaja sanoi lehtimaastattelussa, että heillä on niin suuri rahallinen omaisuus (myivät aikanaan Hämeen sähkön osuuden), että he pystyvät maksamaan koska tahansa velkansa pois. Ymmärrän hyvin Heinolan päättäjiä, rahastahan tässä on kyse.
Kuntaliitoksissa ei minusta pitäisi ensisijaisesti edes tavoitella säästöjä. Parempi tavoite olisi demokratian palauttaminen.
Täällä Kouvolan seudulla oli nippu kuntia, joiden tehtävät olivat ajan myötä kutistuneet melko olemattomiksi. Tärkeimmät tehtävät olivat kunnan nimen ja perinteikkään vaakunan vaaliminen. Näihin perinneyhdistyksiin sitten valittiin valtuutettuja vaaleissa, joita myös perinteitä kunnioittaen kutsuttiin edelleen kunnallisvaaleiksi.
Kunnallisten palvelujen tuottaminen oli kuitenkin suurimmaksi osaksi siirretty erilaisille kuntayhtymille, joissa ei ollut ensimmäistäkään demokraattisilla vaaleilla valittua luottamusmiestä, vaan kaikki edustajat oli kähmitty kasaan puolueiden kabinettikokouksissa.
Pekka: “…Pienet kunnat ovat hallinnoltaan tehokkaita. Mikään kunta ei ole hallinnoltaan niin suuri ja byrokraattinen kuin se suurin eli Helsinki; siellä asukaskohtaiset menot ovat sitä luokkaa että samaa pääsee vain Utsjoen sosioekonomisella ja maantieteellisellä rakenteella…”
Jokainen vähääkään johtamista ymmärtävä ymmärtää tuon. 🙂 Vielä liian harva uskaltaa sanoa ääneen, että seuraava kuntajako-ongelma, joka tulee ratkaistavaksi, on pääkaupunkiseudun mammuttien purkaminen.
Kun pidetään noin 20 000 asukasta keskimäärin onnistuneena ratkaisuna, niin äkkiä laskien pelkästään Helsingistä pitää leipoa kolmekymmentä itsenäistä kuntaa, ennen kuin hallintoa on saatu tehostettua riittävästi!
Täällä Turun seudulla on pyörähtänyt käyntiin Akseli-kuntayhtymä (2011 alusta) (Masku, Nousiainen, Mynämäki). Tutustu Osmo myös siihen, jos et vielä ole. Ensin yhteen sosiaalia ja terveyttä, ja vähän muuta. Siten mahdolisesti muuta, eli lopulta kaikki, tai sitten ei???
Turun seudulla se menee niin, että ensin naapurikunnat yhdistyvät, ja kasvavat. Mutta Turkuun ei kukaan tule liittymään, (vaikka ehkä itse niin ajattelisin olevan järkevää). Täällä tulee ehkä rakentumaan jokin aivan uusi malli, eikä se ole välttämättä ihan huono. (Eipä taida lopulta edes Vantaa yhdistyä Helsingin kanssa, samoja pohdintoja siellä.)
Turussa olisi myös lapsiperheille kaavoitettavaa maata, jos sitä vain kaavoitettaisiin (so. ok-asuntoja) (sivuhuomio).
Esimerkiksi Raisio on sopivan kokoinen kaupunki hoitamaan asioita tehokkaasti.
Olen kallistumalla käsitykselle, että kuntia (ja kunnanvaltuustoja = lähidemokratia) ei tarvitse yhdistää vaan toimintoja (ja suurin osa).
Seudullinen identiteetti on joskus tärkeämpää kuin ekonomistien luvut. Tämä pitäisi ymmärtää. Se on vähän sama asia kuin joku yrittäisi muuttaa meidän hankilökohtaista identiteettiämme. Muutos on hidasta. Ja ensimmäinen reaktio on torjunta. “Kyllä minä tiedän, kuka minä olen!” Koskee myös kuntaa.
az,
Älä nyt vainoharhaiseksi rupea!
Ainakin liikenteen suhteen (tuon voin näyttää!), ja hyvin luultavasti muidenkin asioiden suhteen, (ekologisesti) tehokkain yksikkö on jossain 50 000 asukkaan luokassa. Kuntaliitoksiin tuosta ei saa mitään kanttia.
Ymmärrän hyvin Osmon pettymyksen, ja näen ongelmankin olevan vähän saman suuntainen kuin hänen kuvaillunsa: koko halintomalli on rikki. Meillä on hevoskyytiaikaan (hevosella piti päivämatkana päästä “keskustaan” ja takaisin) rakennettuja kuntia, se ei ole järkevää.
Kuntien liittäminen yhteen on nyt sitten nähty vastaukseksi tämän “typeryyden” korjaamiseen. Se ei toimi.
Syy, miksei se toimi on se, että sama malli, eli kunnan todella suuri määräämisoikeus asioistaan riippumatta mm. naapurikunnista, perustuu samaan oletukseen: ei sieltä naapurista kuitenkaan täällä käydä (hevosella ei järjellisessä ajassa ehdi). Se on tuon “itsemääräämisoikeuden” fundamentti perusta: ei sinne kukaan, ei edes valtio, ole voinut tulla neuvomaan, koska olisi ottanut liikaa aikaa lähetellä viestejä ja kuunnella tuloksia.
Eivät nämä ongelmat ratkea kuntia yhteenlittämällä — luultavasti pahenevat.
Pitää miettiä sitä, mikä valtion, kuntien ja mahdollisten välikerrosten suhde on. Minä en tiedä, mutta lehtikirjoitusten perusteella Osmo ainakin on miettimässä asiaa. Toivoisin, että muutkin miettisivät.
Ja Osmo,
Omien virheiden murehtiminen on hyvä, mutta kortit ovat ne jotka päättävät pelin; oikein pelattu ei ole huono, vaikka takkiin tulisikin 🙂
Kari
az:n huoli palvelujen keskittymisestä on vähän hassu kun se niiden omakotikuntien koko idea on siinä että niissä ei ole mitään muuta palveluita kuin tieverkko jolla pääsee palveluihin, mikä on kunnan kannalta siitä näppärä että sen maksaa valtio, mikä myös maksaa asukkaiden autot työmatkavähennysten kautta. Kunnan kaavoituksen punainen lanka on se että pidetään huolta siitä ettei omakotitaloalueesta tule niin isoa että sinne pitäisi rakentaa esimerkiksi päiväkoti, ei se ole mitenkään sattumaa että ne ovat niin pieniä. Äkkiseltään voisi kuvitella että kunnan verotulojen kannalta olematon työpaikkaomavaraisuus on huono juttu, maksaahan yritykset veroja, mutta tämä on korjattu niin että yhteisöverojen tuotto jaetaan keskuskaupunkien ja niiden lutusten pikkukuntien kesken.
Kansanedustaja Matti Kauppila tämän päivän Kansan Uutisissa Soininvaarasta. “:.. Tuommoinen ylimielinen stadin kundi tulee maalaisia opettamaan. Se tuli viestinä kaikilta, että selvittäjä pyörii samat kalvot kainalossa ympäri kuntia. Ja sitten kun selvitysmies tuli ulos valmiin pakettinsa kanssa, niin ne oli tass samat kalvot”
Itse en pysty sanomaan yhdistymisen järkevyydestä sitä enkä tätä enkä edes sitä, onko Matti Kauppila oikeassa ja onko tämä ollut kovin yleinen käsitys. Mutta, jos selvitysmiehellä asiat ovat selviä jo ennen työtään, niin mihin sitä selvitystä tarvitaan? tai sellaista selvitysmiestä?
az: “Miksi tavoiteltuja hyötyjä ei voitaisi saavuttaa kuntien alueellisella yhteistyöllä …?”
Periaatteellista estettä ei ole, mutta erilaisista yhteistyökuvioista tuppaa tulemaan erittäin sekava järjestelmä — PARAS-hankkeeen yhteistoiminta-alue pyrkii olemaan vastaus tähän.
az: “Onko syrjäseutujen autioittamiseen ja elinvoimaisuuden tyrehdyttämiseen – toisesta näkökulmasta asumisen keskittämiseen – tähtääminen tietoinen poliittinen pyrkimys?”
Ei tähän pyritä, mutta maatalouden rakennemuutoksen voidaan katsoa alkaneen, kun sotilaat tulivat Pommerin sodasta ja toivat perunan. Maatalous ei enää työllistä kuin murto-osan siitä porukasta, jota vielä 50 vuotta sitten oli paljon. Koetapa kuvitella maatalousinvestointi, joka luo uusia työpaikkoja — toiseen suuntaan ne vaikuttavat.
Raimo, ja ei pelkästään se, että maatalouden osuus työvoimasta on laskenut ja tullee laskemaan. Viime vuosikymmenillä ollaan päästy pisteeseen, jossa tekniikan kehitys on päässyt pisteeseen, jossa myös teollisen tuotannon työvoima laskee vaikka tuotanto kasvaisikin. Tämä johtaa pienten teollisuuskaupunkien kuihtumiseen ja väestöpaineeseen suurempiin kaupunkeihin ja näiden ympärille.
Maalaisia voi sentään suoraan mollata päättömistä argumenteista. Skattan suunnalta kun ehdotetaan jotain yhtä päätöntä, nyökytellään vain päätä.
Kari,
En usko, että se on kovin vainoharhainen epäilys. Helsingissä (ja eduskunnan linjanvedoissa) se on näkyvästi esillä perusteluissa, joten miksi se ei vaikuttaisi laajemminkin.
50k kokoiset yksiköt voivat olla hyvin ekologisia, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi Turun seudun kuntaliitos suur-Turuksi todennäköisesti johtaisi asutuksen keskittymiseen (tiivistymiseen), omakotitaloasutuksen houkuttelevuuden vähenemiseen, työmatkojen lyhenemiseen ja alueellisen joukkoliikenteen toteuttamisen helpottumiseen.
Asianomaiset suunnittelijat/päättäjät voivat itse kertoa, vaikuttavatko tällaiset perusteet heidän linjauksissaan. Epäilen, että vaikuttavat ainakin jossain määrin.
tpyyluoma,
Miksi se huoli olisi hassu? Minusta se on täysin johdonmukainen ja toteutuessaan väistämätön. Pienilläkin kunnilla on lakisääteiset velvollisuutensa. Kun nämä velvollisuudet keskitettäisiin uudelle suurkunnalle, niin vanhasta pienkunnasta voisi hävitä aikaa myöten mm. juuri se kunnallinen päiväkoti, yläkoulu, postin toimipiste, terveyskeskus ja neuvola.
Aikaa myöten monet kokisivat näiden palvelujen etäisyyden niin epämukavaksi, että muuttaisivat niitä lähemmäksi. Tämän jälkeen seuraisivat mm. kaupat, sen myötä lisää asukkaita, bussivuoroja lopetettaisiin, jälleen lisää asukkaita ja lopulta ehkä se alakoulukin.
Suunnilleen tämän suuntaisestihan syrjäkylät tyhjenivät 1950-luvulta alkaen maaseutukunnissa ja asutus rupesi keskittymään maaseutukunnan keskustaajaman lähelle/ympärille tai suuntautui kaupunkeihin.
Aivan varmasti sama tapahtuu aikaa myöten, jos kuntia yhdistetään suuriksi kokonaisuuksiksi. Joku voi nähdä tämän toivottavana kehityksenä, koska se tehostaa palveluita tai jotain muuta sellaista, mutta epäilykseni siitä, että tästä ei olla rehellisiä heräsi juuri tuosta Osmon kommentista “päättömiä argumentteja” vaikka Osmo taatusti on sen verran fiksu, että ymmärtää hyvin mahdolliseksi, että yhdistymiskehitys voi lopulta viedä sen kyläkaupankin.
Osmo teki kirjallisen selvityksen ensin ja nämä kuntakierroksilla pyörineet kalvot olivat sen sisältöä. Olisihan niitä silti mahdollisesti voinut enemmän muokata kunkin kunnan yksilöllinen tilanne huomioon ottaen.
Asukkaiden kuulemistilaisuuksia olisi pitänyt olla ennen raportin laadintaa ja niissä esiin tulleiden asioiden olisi pitänyt olla pohjana selvitysraportille ja edelleen kuntajakoselvittäjän ehdotuksille. Mentiin vähän takapuoli edellä puuhun tällä kertaa. Selvityksen jälkeen ei välttämättä olisi enää tarvittu asukastilaisuuksia, vaan selkeä kommentointimahdollisuus nettiin omalla nimellä, jota myös selvitysmies olisi seurannut. Nyt kaikki palaute on pitkin ja poikin hajallaan erilaisilla keskustelupalstoilla ja on mahdoton vaatimus, että niiden seuraamiseen olisi ollut aikaa.
Käytetyllä strategialla monille tuli tunne, että kaikki oli valmiiksi lukkoon lyötyä ja asukkaiden kuulemistilaisuudet pelkkää teatteria. Siinä minusta epäonnistumisen ydin; kansalaisten yli käveltiin. Tai näin he ainakin sen kokivat.
Toivottavasti tästä prosessista otetaan jotain opiksi. Ei tämä ihan ilmaista ollut ministeriölle ja kunnille. Nyt aiheutettiin vieläpä sivutuotteena eripuraa ja tulehtunut ilmapiiri monien kuntien sisälle ja niiden välille ehkä pitkäksikin aikaa.
Tuntuu, ettei virkamiesportaassa alkeellisimmallakaan tasolla ymmärretty tällaisen ihmisten identiteettiä vahvasti koskettavan asian – kotipaikkakunnan — merkitystä, vaan luultiin, että kun kylmät numerot heitetään tiskiin, niin se on siinä. Selvittäjältä olisi vaadittu erityistä sensitiivisyyttä ihmisten viestien tulkinnassa, kuuntelevaa otetta ja aitoa tahtoa ymmärtää ihmisten ajatuksia.
Mutta en minä yksin Osmon harteille tätä sälytä. Ei hän itse itseään selvittäjäksi valinnut. Ihmettelin alun perinkin koko tehtävänantoa juuri hänelle ja minua harmittaa kovasti tämä juttu hänen puolestaan. Eikä nyt ole sanottu, että joku toinenkaan olisi onnistunut, vaikka olisikin täyttänyt em. kriteerit. Paljon tekijöitä on ollut mukana.
Myynnin ja markkinoinnin kohdalla pätee mm. se sääntö, että päätökset tehdään tunteella ja perusteellaan rationaalisesti. Identiteettikysymys on kuntaliitoksessa paljon suurempi asia kuin se, onko matka rakennusvirastoon 1 vai 10 kilometriä.
Tähän identiteettiasiaan kannattaisi keskittyä nykyistä enemmän, jotta ulkopuolisten näkemät, usein vain rationaaliset edut eivät yksin määrittelisi kuntaliitosta.
Toinen juttu on se, että tässä tapauksessa yritettiin ehkä liian suurta kerralla toteutettavaa liitosta. Sama lopputulos olisi voinut olla saavutettavisa yhdistämällä ensin 2–3 kuntaa sitten myöhemmin lisää.
Minusta on kyllä turha syyttää pelkästään valtiota kuntatalouden ahdingosta. Aika moni kunta kehittää toimintaansa vain pakon edessä ja vuosikausia on siirretty järkevää ja välttämätöntä yhteistyötä.
Päivähoito, koulut ja terveydenhoito pois kunnilta valtion organisoimiksi. Kunnista kotiseutuyhdistyksiä ja verotusoikeus pois.
Olisiko tässä syytä tosiaan ajatella kunnan tehtäviä radikaalimminkin uudestaan, oikein kunnolla siellä laatikon ulkopuolelta. Jos nyt kuitenkin lähdetään siitä, että yhetiskunnalla on tietty vastuu kansalaistensa hyvinvoinnista, niin tämä hyvinvointipalvelu voidaan tuottaa erilaisilla tavoilla. Nythän perusmekaniikka on, että valtio määrää palvelutason, kunnat toteuttaa ja rahoittaa sen ja valtio tasaa rikkaimmilta kunnilta osan köyhimmille.
Voiskiko tietyt isompaa väestöpohjaa edellyttävät tehtävät hoidettaisiin ylemmällä, sanotaan nyt sitten vaikka maakunnan tasolla. Muu kuin peruslääkäritasoinen terveydenhoito, kaavoitus, keskiasteen koulutus, isomapi infra ja lisääkin varmasti löytyy. Annetaan maakuntatasolle osa kunnalliveron tuotosta (sanotoon vahvalla mutulla vaikka viisi äyriä). Kunnat saavat jäädä olemaan pienempinä yksiköinä, jotka hoitavat sitten ihmisten lähimmän elinpiirin, kuten sen päiväkodin. Ei tarvita kuntaliitoksia, ja riittävä väestöpohja isompiin projekteihin riittää. Jos näitä alueita on se parisenkymmentä, niin misteriöt voivat myös valvoakin näitä, mikä kuntien kohdalla ei onnistu. Kriittisiä kohteita olisi kai se, että noihin toimintoihin siirrettäisiin olemassa olevia kunnn työntekijöitä, ei palakata uusia (kun ne tehtävät ei lisäänny) ja se kuka tuota makunta hallinnoisi. Ei ainakaan kuntien edustajat, joila ei käytännössä ole vastuuta lainkaan. Eli joko nämä makunnat olisi valtion hallintoa (läänien korvike, eli yhdistetään näihin alu/ely nimihirviöt) tai sitten valitaan niille suoraan vaaleilla johto.
Ongelma tietystyi olisi että kuntapoliitikoilla olisi pienempi budjetti ja vähemmän vallan tunnetta. Siksi tätä tuskin saadaan kovin helposti läpi kuntakentällä.
Insinöörien ja ekonomien laskimet voivat todistaa, että toimivin kunta on 50 000 asukkaan kunta. Mutta tämä on vain yksi parametri. Tällä perusteella voisi varmaankin yhdistellä myös perheitä, sillä suuremman perhekoon voi helposti todistaa edullisemmaksi.
Kuntalaisilla voi (perheen tapaan) olla yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, joka tekee päätöksenteon luontevaksi kuntatasolla, tai tätäkin pienemmissä yksiköissä kuten kylissä (kyläyhdistyksillä menee nykyään aika hyvin). Keskushallinnon edustajien mielestä ihmiset olisi ehkä helpointa koota suuriksi ryhmiksi hallinnan helpottamiseksi, mutta monien kansalaisen näkökulma on toinen.
Vihreitä ja muita syitä asua joko kaupungeissa tai lähellä luontoa on monia (sekä yksilön että makrotason näkökulmasta). Keskushallinto vetää tyypillisesti keskitettyyn suuntaan. Maanviljelijöitä ja metsureita on vähemmän kuin ennen. Mutta niin myös suurteollisuuden ihmisiä keskittävä vaikutus on jo vähentynyt. Laajakaistat ovat jo maaseudulla, joten uusia talouden malleja voi kehittyä tällekin pohjalle.
Ehkä valtio voisi tukea myös paikallisdemokratian kehittymistä noiden keskittämishankkeiden lisäksi. Demokraattisen päätöksenteon ajaminen isoihin yksiköihin ei taida tuoda merkittäviä vihreitä tai hallinnollisia säästöjä (vaikka se tämän hetken mantra onkin). Yhteistyö ja jaetut virat kuntien välilä ovat jo käytössä.
tpyyluoma: “yhteisöverojen tuotto jaetaan keskuskaupunkien ja niiden lutusten pikkukuntien kesken.”
Yrityksen maksama yhteisövero jaetaan sen työpaikkojen suhteessa. Jos ei ole työpaikkoja, ei tule yhteisöveroakaan.
Sepeteus: “Päivähoito, koulut ja terveydenhoito pois kunnilta valtion organisoimiksi. Kunnista kotiseutuyhdistyksiä ja verotusoikeus pois.”
Eikös selvintä olisi, että nuo asiat järjestettäisiin kolhoosien ja sovhoosien toimesta puolueen ohjauksessa? Valtio vain omistaisi kaikki?
Juho Laatu: “Insinöörien ja ekonomien laskimet voivat todistaa, että toimivin kunta on 50 000 asukkaan kunta. Mutta tämä on vain yksi parametri. Tällä perusteella voisi varmaankin yhdistellä myös perheitä, sillä suuremman perhekoon voi helposti todistaa edullisemmaksi.”
Perheen osalta ajatuksen esitti Frank B. Gilbreth Sr. jo 1920-luvulla (Tusinoittain halvemmalla).
Kuntien osalta tehokkuus vaihtelee hallinnonaloittain, mutta optimi lienee noin 40.000 asukkaan paikkeilla — se ei ole vielä mikään suurkunta.
Todella pienet kunnat tulevat kyllä toimeen pienillä verotuloilla, mutta kysymys on kyllä siitä, onko palveluja riittävästi tarjolla — sairaanhoitopiireillä on jonkinlainen tasausjärjestelmä konkurssien estämiseksi, mutta esim. lastensuojelun ja päihdehuollon palvelujen tarjoamisessa on puutteita.
Raimo K,
Valtio tuntuu ajattelevan, että pienten valtuustojen yhdistäminen yhdeksi toisi säästöjä. Jo nyt osa velvollisuuksista, esim. maatalouden lomituspalvelut hoidetaan meillä pienemmän naapurikunnan toimesta. Kuntien yhdistäminen ei helpottaisi tässä asiassa, koska tällaisia pienempiä tehtäviä on jo rationalisoitu ja jaettu kuntien kesken. Kustannustaso säilyisi samana.
Minun puolestani asioiden hoitamista voi rationalisoida, ja antaa sopivat osat kuntien velvoitteista alueiden tai vaikkapa valtion hoidettavaksi (sellaiset, joissa halutaan taata identtinen palvelu kaikille suomalaisille). Mutta on outoa, että samalla halutaan hävittää paikallinen päätöksenteko / paikallisdemokratia niissä asioissa, joihin se sopii.
Nyt muodostetaan puolittain pakolla, kepillä ja porkkanalla isompia ja kolhoosinomaisempia yksiköitä, joita kansalaiset eivät miellä omikseen. En tiedä missä kunnissa asukkaat olisivat varsinaisesti halunneet lopettaa oman kuntansa. Kai kyse on useimmiten myöntymisestä valtion painostuksen ja ehkä tarjottujen taloudellisten porkkanoiden edessä.
Juho: kannattaa perehtyä esim. teokseen The Flight of the Creative Class. Maailmalta löytyy paljon tutkimusta siitä, että luovan työn tekijät keskittyvät asumaan sinne, missä muutkin luovan työn tekijät ovat kävelyetäisyydellä. (Poikkeuksia toki tähänkin sääntöön on).
Syynä on se, että suuri osa luovan työn jutuista vaatii verkostoja, joissa ihmisten täytyy henkilökohtaisesti tuntea toisensa. Tällainen toimii parhaiten silloin, kun kenen tahansa kanssa on mahdollista sopia kahvipalaverista ilman, että kummankaan tarvitsee erityisesti sitä varten matkustaa.
Siispä tehdastyön väheneminen johtaa ja on johtanut maailmalla yhä suurempaan keskittymiseen suurkaupunkeihin. Sama näkyy Suomessa. Tässä myös tärkeä syy siihen, miksi Helsingin seudulla asuntojen hinnat ovat niin korkeat — väestöä pakkaa tänne nopeammin kuin asuntoja ehditään rakentaa. Erityisen hankala ongelma tämä on peruspalveluiden työntekijöille (lastenhoitaja, opettaja, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, kaupan kassa, jne), joilla asumisen hinta karkaa täydellisen ulottumattomiin ja joiden työt siirtyvät sinne minne ihmisetkin, eli suurkaupunkeihin ja näiden liepeille.
Jua ei tunne hankkeen historiaa. Kunnat ryhtyivät oma-alotteisesti tutkimaan maakunnan kokoista kuntaliitosta jo vuosia sitten. Syksyllä 2009 he pyysivät valtiovarainministeriön asettamaa selvityshenkilöä, tai oikeastaan henkilöitä, ja esittivät tehtävään minua ja Markku Lehtoa. Kun oli kuntien oma tahto selvittä nimenomaan yhtä suurta kuntaliitosta, tuntui perustellulta selvittää juuri sitä. Minä kuitenkin heitin selvityksestä Kuhmoisen pois, koska kunta oli minusta aivan liian kaukana ja suuntautui Jämsään eikä Lahteen.
Jos työ olisi lähtenyt puhtaalta pöydältä ilman kuntien esittämää toivetta maakunnanlaajuisesta kunnasta, olisin esittänyt vain Nastolan, Lahden Hollolan ja Asikkalan liitosta.
Asumiseen taitaisi 30 000 asukkaan ruutukaavakaupunki olla tehokkain (Mikkeli) mutta kuten Mikkelist5ä olemme havainneet, nykyaikaisia työpaikkoja ei synny niin pienelle työssäkäyntialueelle. Työmarkkinalaueeksi Lahden seutu (150 000) on pieni, ja siksi sen sisäisiä yhteyksiä pitäisi vahvistaa, jotta sen pienuudesta koituvat haitat saadaan torjutuksi.
Juho Laatu: “En tiedä missä kunnissa asukkaat olisivat varsinaisesti halunneet lopettaa oman kuntansa. Kai kyse on useimmiten myöntymisestä valtion painostuksen ja ehkä tarjottujen taloudellisten porkkanoiden edessä.”
Kyllä esimerkkejä siitäkin löytyy — kun kunta on kertakaikkiaan konkurssin partaalla.
Nimeltä voisin mainita kunnan, joka kolme kertaa yritti liittyä kaupunkiin jossa asun — vasta kolmas yritys hyväksyttiin.
Yleisempää on toki se, että surkeasta taloustilanteesta kuntalaiset pitävät identiteetistä kiinni — tästä esimerkkinä kunta, joka seuraavaksi liittyi meihin — valtuusto päätti liittymisestä vastoin kansanäänestystä. Mutta kyllä se identiteetti on edelleen tallessa yli 10 vuoden jälkeen — lyhyt aika kylläkin.
Valtio ei painosta, poliitikot kylläkin.
Ja talous on monella kunnalla kuralla. Ja talous ei ole ainoa peruste, kuten eräs tuttu kunnanjohtaja totesi: ei ole elinkelpoinen kunta se, jossa ei vuosittain synny edes koululuokan verran lapsia.
Artjärvi lakkautti itsensä ja liittyi Orimattilaan. Itsenäisenä jatkamista kannatti noin viisi prosenttia kantaa ottaneista.
Tuo nyt vähän riippuu siitä, mikä on kunnan tehtävä. Peruskoulun ja terveyskeskuksen ylläpitoon se on passeli (Esityksessä Suur-Lehdcen perusterveydenhuolto olisi jaettu kolmelle organisaatiolle). Julkisen liikenteen järjestämiseen 50 000 asukasta on aivan liian pieni. Liikenne on järjestettävä koko työssäkäyntialueella keskitetysti. Erikoissairaanhoitoon ja ammattikoulutuksen järjestämiseen 50 000 on aivan liian vähän. Veronkantoyksikkönä se on liian pieni. Huonosti siinä kävisi jos Helsingissä tehtäisiin Myllypurosta, Vuosaaresta ja Kontulasta yksi veronkantoyksikkö ja Töölöstä ja Munkkiniemestä toinen.
Pahinta on kuitenkin kaupunkiseudun jakaminen pieniin veronkantoyksikköihin, joilla on oma kaavoitusoikeus ja siten oikeus valita asukkaat kuntaan.
Osmo: “Asumiseen taitaisi 30 000 asukkaan ruutukaavakaupunki olla tehokkain (Mikkeli)”.
Suomen tehokkain kunta oli Rusko, ennen kuntaliitosta — nyt kuntaliitoksen jälkeen 5.800 asukasta, tehokkuutta ei ole sen jälkeen selvitetty.
Lahden seutu on kyllä kolmanneksen isompi, vähän reilut 200 000 henkeä.
Kröhm,…ei millään hyvällä, mutta miten sinulla ei nyt perusasiat ole hallussa, vaikka selvittelit asiaa vuoden päivät?
Tuo 200 000 on koko Päijät-Hämeen asukasluku. Viime vuodenvaihteeseen asti Itä-Häme oli oma seutukuntansa. Todellinen työssäkäyntialue on tuota pienempi, mutta hyvä, en ottanut mukaan Orimattilaa, koska se ei ollut selvitysalueessa. Se relevantti kiinteästi Lahteen liittyvä alua on noin 150 000.
En nyt muista miten se on teknisesti toteutettu, valtionosuuksien kautta vai suoraan, mutta kyllä niitä tasataan. Esimerkiksi silloinen Perupalveluministeri Osmo Soininvaara selitti välikysymysvastauksessa näin:
http://www.vn.fi/toiminta/valikysymykset/valikysymysvastaukset/fi.jsp?oid=130209
Tällakin tavalla lukemattomien muiden joukossa meidän Järjestelmä tehokkaasti poistaa kannustimia tehdä järkevä yhdyskuntarakennetta, kunta ei juuri hyödy siitä että sen alueelle syntyy vaikka palvelutyöpaikkoja, semminkin jos ne työntekijät taas tarvitsee palveluja. Se että kaupungistuminen etenee tästä huolimatta kertoo sen hyödyistä.
Paavo Väyrynen muistaakseni haaveili pari vuotta sitten että voisimme ruveta viemään maailmalla tietoa siitä kuinka kaupungistuminen estetään. Minusta riittäisi ihan vaan että kääntää Suomen lainsäädännön, tämän myyminen vientituotteena on tosin hieman haastavaa kun tuotto on reilusti pakkasella.
Yhdyskuntarakenteen sössiminen maksaa vähintään saman verran kuin väestön ikääntyminen, sillä erotuksella ettei ihmisten vanhenenemiselle voi mitään ja väestörakenne korjautuu aikanaan ihan itsestään. Tähän verrattuna vaikkapa ne maahanmuuton kustannukset hourusuimmissakin kauhukuvissa on pyöristysvirheen kokoluokkaa.
Osmo: “ammattikoulutuksen järjestämiseen 50 000 on aivan liian vähän.”
Niinpä. Entäs 5.000.000?
Ammattikoulutuksen oppilaaksiottoalue on koko maa, joten sijaintikunnan koolla ei ole mitään merkitystä — PARAS-hankkeen kommelluksia tämä.
Voidaan hyvin kysyä, miksi ammattikoulutus ylipäänsä kuuluu kunnille.
Lahden seutu on kyllä ihan virallinen nimitys kuten Helsingin seutukin ja alue käsittää 200 000 asukasta.
http://www.lahdenseutu.net/fi/asuminen/asuinalueet_ja_-ymparisto/kunnat_ja_asuinalueet/?id=60
Mutta ok, käytit sitä nyt eri merkityksessä. Asia selvä.
Mikko Särelä,
Olen samaa mieltä siitä, että monet syyt ohjaavat kasvua suuriin kekuksiin. Osa syistä ja seurauksista on positiivisia, osa negatiivisia. On hyvä jos ihmiset voisivat asua siellä missä haluavat (=priorisoidaan ihmisten hyvinvointi talouden rationalisointia korkeammalle). Kuntien yhdistely ajaa yhdyskuntarakennetta jossain määrin keskitettyyn suuntaan.
Luova työ kuten blogikirjoittelu sujuu nykyään missä vain. Kirjoittelen tätä maalta. Helsingissä oleessani en ole kokenut kovin paljon vahvempaa kontaktia muihin, sillä sekä ystäväpiirini että työkaverini ovat olleet levällään Suomessa ja maailmalla. Fyysinen tapaaminen on hyödyllistä (ja kahvihuoneessa tapaa hauslkoja kavereita), mutta internetin myötä monella alalla luovan työn toiminta-alueeksi on jo tullut koko maailma, ei Suur-Helsinki tai jokin muu suurkunta. Keskittämiseen ajaa ehkä enemmän periteinen tapa tehdä työtä kokoontuneena samaan rakennukseen (usein kai työn valvonnan / kellokortin leimaamisen helpottamiseksi). Joillain aloilla toki jatkuva tiimityöskentelykin voi olla eduksi, ja joitain tiimejä ei voi helposti koota muualla kuin Helsingissä.
Monet asiat pyrkivät keskittymään, mutta asian voisi nähdä ihmisten hyvinvoinnin kannalta myös niin, että valtion tulisi tästä syystä tasapainottaa tilannetta eikä vain kiihdyttää yhteiskunnan ja talouden keskittymistaipumusta (äärimmillään yksipuolistumista, monopolisoitumista, slummiutumista, kilpakulutusta, luonnosta vieraantumista). Myös paikallisdemokratia on periaatteesa hyvä asia eikä huono.
O.S.: “Tuo nyt vähän riippuu…”
Minun ihannesuomessani demokraattista päätöksentekoa tarjotaan useilla hierarkiatasoilla, ja kukin asia hoidetaan sille sopivimmalla hierarkiatasolla. Joissain asioissa voisi siirtyä keskitetympään suuntaan, joissain hajautetumpaan.
Koska kaikilla organisaatioilla on taipumus ajan myötä keskittyä, ja vallalla ja voimalla on taipums ajautua keskuksiin ja harvojen käsiin, pois kansalaisilta, pidän tarpeellisena valvoa myös tarpeita hajauttaa rakennetta ja rakentaa yhteiskuntaa lähelle ihmisiä (joskun myös jörkevien keskittämistarpeiden lisäksi).
Osmo,
Joo tuskin tähän mitään patenttiratkaisua on olemassa. Ei nyt kuitenkaan tarvita mitään tohtorintutkintoa sen tosiasian päättelemiseen, että suuremmissa yksiköissä rahankäyttö on leväperäisenpää ja niiden kohdistaminen oikein on vaikeampaa. Omista rahoistaan ihmiset ovat yleensä tarkkoja, mutta firman tai kunnan rahojenkäytöstä ei niin tiukasti olla enää kiinnostuneita. EU:n rahojen käytössä linja onkin sitten suunnillee sellainen, että mitä enemmän sieltä rahaa johonkin saadaan, sen parempi — riippumatta siitä, onko niissä investoinneissa järkeä eli ei.
Täälläkin on lisäksi kannettu, mielestäni täysin aiheellisesti, huolta siitä, että suuremmissa yksiköissä kansanvallan toteutus kärsii. Itse ainakin koen Helsingin jo liian isoksi yksiköksi monessa asiassa, ja ongelmat näyttävät vain lisääntyvän, kun puuhastellaan ylikunnallisia hankkeita, kuten tämä Itämetro, ei kun siis, Östersundomin kaavoituskin on osoittanut.
Itse olen pyöritellyt sellaista ajatusta, että esimerkiksi Helsingin työssäkäyntialue jaettaisiin pariinkymmeneen pikkukuntaan, joiden päälle tulisi “metropolihallinto”. Näillä “pikkukunnilla” olsisi tietenkin pienempi määräysvalta kuin kunnilla nykyisin. Tällä “metropolialueella” olisi verotusoikeus ja päätäntävalta esimerkiksi kaavojen “suurista linjoista” ja joukkoliikenteen järjestämisestä.
Mutta ei tuohnkaan ajatukseen pitäisi takertua. Ja yleensäkään tässä ei minusta ole tarpeen etsiä mitään “one size fits all” ‑ratkaisua, vaan jossain pikkupaikkakunnilla voitaisiin asia järjestää eri tavoin kuin suuremmissa kaupungeissa.
Aluksi varmaankin kannattaisi selvittää, miten muualla maailmassa asiat on järjestetty, ja miten ne järjestelyt siellä toimivat. Jos jollakin muuten on jotain vinkkiä tällaisesta selvityksstä, niin linkkiä tänne, kiitos!
Kari
Juho: tutkittu tieto ja tilastot puhuvat väitteitäsi vastaan. Pystytkö tarjoamaan tutkittua tietoa, siitä, että työn siirtyminen aivotyöhön ja Internetin yli tehtävissä olevaksi, olisi muuttanut jossain yhteiskuntaa niin, että ihmiset siirtyisivät kaupungeista maaseudulle sankoin joukoin? Mitkä täsmälleen ovat nämä esteet, joita yhteiskunta luo maaseudulle muuttamiselle? Konkretiaa, eikä hienoja iskulauseita kiitos. Kyllä esteitä on, mutta veikkaisin, että ne ovat aika paljon pienempiä kuin nyky-yhteiskunnassa luotavat esteet kaupungistumiselle. Näitähän ovat kanssakirjoittajat jo tähänkin ketjuun listanneet ansiokkaasti.
Kaikkialla maailmassa ihmiset siirtyvät yhä enenevissä määrin kaupunkeihin, niin kehittyneissä kuin kehittyvissä talouksissakin. Ymmärrän kyllä, että on mukavaa fiilistellä ja ajatella, että “kaikki muutkin haluavat asua juuri kuin minä”, mutta politiikan pitäisi perustua vähän paremmalle tiedolle. Kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä.
Mitä tulee taloudelliseen tehokkuuteen, niin siitä on paljonkin hyötyjä nimenomaan ihmisten hyvinvoinnille. Keskimääräinen helsinkiläinen perhe käyttää yli 1000€ vähemmän vuodessa autoihin kuin keskimääräinen suomalainen. Ylipäätänsä, kun kaupungin tiheys ja koko kasvavat, niin vaadittavan infrastruktuurin kustannukset eivät kasva lineaarisesti koon mukaan, vaan suurinpiirtein logaritmisesti. Siksi esim. ruokakauppoja, bensa-asemia, moottoriteitä, maanteitä, yms. tarvitaan kaupungeissa _vähemmän_ kuin haja-asutusalueilla. (Vähemmän per henkilö, ei vähemmän per pinta-alayksikkö).
Tuo yllämainittu on sitä sinun haukkumaasi taloudellista tehokkuutta. Vähemmän teitä ja muita investointeja henkilöä kohden.
Kari, vilkaisepa vaikka seuraava esitys valtion ja kuntien rahoitussuhteista ja niiden vaihtoehdoista: http://www.vm.fi/vm/fi/05_hankkeet/012_veroryhma/06_esitysaineisto/Kuntien_ja_valtion_valiset_rahoitussuhteet_Pylkkanen_03062009_esitys.pdf
Varmaan niin että pienemmissä kunnissa katsotaan tarkemmin rahojen perään. Toisaalta pienempi kunta joutuu pakostakin ulkoistamaan enemmän, esimerkiksi kuntayhtymille ja tämä on se demokratiavaje mistä valitetaan eikä niinkään liian isot kaupungit. Ja sitten pitäisi osata ostaa, mikä taas vaatii erikoistunutta henkilöstöä. Esimerkiksi kun YTV perustettiin niin Espoo ja Vantaa palkkasivat lisää liikennesuunnitteijoita itselleen ymmärtääkseen mistä maksavat ja mitä asialle voi tehdä.
tpyyluoma: “En nyt muista miten se on teknisesti toteutettu, valtionosuuksien kautta vai suoraan, mutta kyllä niitä tasataan.”
Siis verotuloja kyllä tasataan, rankastikin. Mutta tasauksen jälkeenkään kaikki kunnat eivät saa yhtä paljon verotuloa.
Yhteisöveron jakoperuste on työpaikkojen määrä.
Verotuloja tasataan niin, että jokaiselle kunnalle taataan noin 92 prosenttia kesdkimääräisistä verotuloista asukasta kohden keskimääräisellä veroprosentilla. Tämän alittava määrä maksetaan verotulojen tasauksena. Jos verotulot ylittivät tuon rajan, niistä (noin) 40 prosenttia leikataan yhteiseen kassaan, josta tuo tasaus rahoitetaan. Lukumääräisesti suurin osa kunnista on tuon tasauksen piirissä. Päijät-Hämeessä esimerkiksi kaikki muut kuin Lahti.
Juridisesti tämä menee vähän toisin, koska olisi perustuslain vastaista siirtää vaikkapa Espoon verotuloja muualle maahan. Siksi Espoon noin 200 miljoonan euron leikkaus tehdään leikkauksena valtionosuuksista. Juristit ovat veikeää väkeä.
Osmo: “Voidaan hyvin kysyä, miksi ammattikoulutus ylipäänsä kuuluu kunnille.”
Totta kai kaikkea voidaan kysyä. Eikä se pelkästään kunnille kuulukaan, muitakin ylläpitäjiä on.
Aika kauan aikaa sitten olin mukana seuraamassa yhden valtion laitoksen eli Vehmaan maatalousoppilaitoksen alasajoa ja siellä kyllä meininki oli ollut kuten entisessä Neuvostoliitossa — kun kontrolli eli MMM on kaukana Helsingissä, millään ei ilmeisesti ollut mitään väliä. Valtio ei ole hyvä ylläpitäjä eikä se näitä kouluja haluakaan.
Onko kovinkaan järkevää pohtia, mikä on kunnan tehokkuuden kannalta optimaalinen koko?
Eikö olisi järkevintä että kunnat muodostuisivat mahdollisimman tarkasti yhtenäisistä asiointi- ja työssäkäyntialueista?
Silloin alueen kaavoitusta ja muutakin suunnittelua voitaisi ajatella kokonaisvaltaisesti vältettäisi sellaiset tilanteet, joita esimerkiksi Kouvolan seudulla syntyi. Kouvolaa ympäröivät kunnat rakensivat aivan Kouvolan rajalle “veropyydyksiä”, joiden ainoa tarkoitus oli saada ihmiset imuroitua asumaan rajan oikealle puolelle, käymään Kouvolassa töissä ja kantamaan verotulot Kouvolan kyljessä “loisivaan” kuntaan. Syntyi Lautaron ja Kiehuvan kaltaisia asuinalueita, joilta puuttuivat lähes kaikki kunnalliset palvelut, ja joista lapsia kuskattiin aamuisin päivähoitoon kymmenien kilometrien päähän kuntakeskuksiin, jonka jälkeen palattiin Kouvolaan töihin.
Mikko Särelä,
En väitä että muuttoliike olisi kaupungeista maalle päin. Internet on vain periaatteessa tehnyt myös toisensuuntaisen liikkeen monille uusille (myös luoville) ammattiryhmille mahdolliseksi. Käytännössä liikettä ei vielä kovin runsaasti ole. Keskittyminen jatkuu yhä.
Yhteiskunta ei estä maalle muuttamista, mutta yhteiskunnan teot ja tekemättä jättämiset usein tekevät pienistä kunnista vähemmän asumiskelpoisia (kuntaliitoksetkin osaltaan). Kuntia on kyllä tuettukin. Isot kaupungit taas hyötyvät erityisesti pienten kuntien kasvattamasta työvoimasta (nyt vain mummot jäljellä, ja vain heidän veromarkkansa, ei kunnan kasvattamien lapsien).
Kiinnostavia tekijöitä:
— Jotkut haluavat asua maalla, jotkut kaupungissa. Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja.
— Vihreyden kannalta sekä kaupunkiasuminen että maalla asuminen voi olla toimiva ratkaisu (eri edut, eri ongelmat).
— Suurten yritysten ehdoilla optimoitu yhteiskunta suosii keskittämistä (työvoimaa paremmin saatavilla).
— Jotkut muuttavat kaupunkeihin omasta halustaan, jotkut pakosta (esim. ei töitä muualla).
— Kaikissa organisaatioissa valta ja varallisuus tapaavat keskittyä (ellei yhteiskunta ohjaa kehitystä).
— Kallispalkkaiset virat perustetaan yleensä kaupunkeihin, joten raha siirtyy sinne, ja monet ihmiset haluavat seurata rahaa.
Minun ihanneyhteiskuntani yrittäisi järjestää kansalaisille mahdollisuuden sekä kaupunkiasumiseen että maaseutuasumiseen. Maalla asuminen ei tule yhteiskunnalle niin kalliiksi, että maaseutu pitäisi siksi tyhjentää. En ymmärrä nykyisen keskustelun henkeä, jossa kuntien lopettaminen katsotaan väistämättömäksi (lähes luonnonlakien mukaiseksi) toimenpiteeksi. Hallintojen yhdistäminen ei aiheuta kovin suuria säästöjä (tuleepa kulujakin), ja kunnat voivat tehdä myös yhteistyötä.
En ymmärrä myöskään keskusjohdon halua kiihdyttää yhteiskunnan keskittymistä (tai ehkä taajamapuolueet kuten kokoomus, demarit ja vihreätkin(?) tekevät näin vaalitaktisista syistä) (maaltapakoa tapahtuu kyllä painostamattakin).
En ymmärrä halua lakkauttaa paikallisdemokratia ja korvata se oleellisesti suuremmilla yksiköillä. Jos ajatellaan että pienet kunnat ovat liian riitaisia toimiakseen yhteistyössä, niin tällä perusteella voisi lakkauttaa myös kaiken demokratian ja itsenäiset valtiot. Diktatuuri ja järjestelmä jossa kansalta ei liikoja kysellä toimii teoriassa tehokkaammin. Jotkut haluaisivat myös siirtyä kohti (teoriassa alueellisista ristiriidoista vapaata) yhden maailmanvaltion mallia ja tasapäiseen yhden koon elämään kaikille. Mutta minä pidän tätä riskinä moniarvoisuudelle, kulttuurille, kehitykselle ja demokratialle. Kannatan sellaista mallia, jossa ihmiset saavat toimia sellaisisa ryhmissä (isoissa ja pienissä, monella tasolla), jotka he kokevat eniten omikseen.
Mitä luulet, kuinka suuri osa ihmisistä muuttaa kaupunkeihin siksi, että he haluavat asua kaupungssa, ja kuinka moni taloudellisten houkuttimien tai pakon vuoksi (ympäristötoiveiden vastaisesti)? Onko kaupunkeihin siirtyminen hyvä vai huono asia? Kaupungeissa ei voi elää yhtä luonnonmukaisesti kuin maalla, mutta ihmisvarastona tiivis kaupunki voi olla ekologisesti toimiva, ja keskitetyt työpaikat ovat lähellä (kilometreissä, mutta ei välttämättä minuuteissa). O.S. ainakin ihailee ekologista kaupunkiasumista, mutta en tiedä haluaisiko hän peräti ohjata maalaiset kaupunkeihin asumaan.
Ihmisten asuttaminen kaupunkeihin on jossain mielessä tehokkaampaa kuin heidän asuttamisensa maaseudulle (ja tuhlaa pienemmän määrän pinta-alaa). Kaikkein tehokkainta olisi järjestää asuminen keskitysleireihin :-). Asunnot ovat Helsingissä kyllä niin kalliita, että harvalla maalaisella on niihin varaa. Jos (tällä kaupunkeihin ohjaamisella) halutaan vaikkapa vähentää hiilidioksidipäästöjä, niin ehkä toimivampi tapa olisi lätkäistä polttoaineille haittaveroa. Näin maalaiset kävisivät keskustan marketissa vain kerran viikossa (paitsi jos liikkuu työn vuoksi sillä suunnalla), ja kaupunkilaiset kulkisivat julkisilla sen sijaan, että nyt polttavat fossiilsta hiiltä liikennevaloissa. Kaupungissa töissä käyvät muuttaisivat (ehkä maalta) työpaikan kaupunginosaan. Nettityötä tekevät asuisivat missä vain. Mökkikäynnit unohdettaisiin. En siis kannata ihmisten pakottamista/ohjaamista kaupunkeihin jokin teorian tai ideologian perusteella, vaan jakaisin saastutuskustannukset oikeudenmukaisesti, ja antaisin ihmisten sitten päättää missä asuvat (jos työtehtävät sallivat). Maalla voi myös säästää pitkän listan saastesyntejä vaikkapa kasvattamalla ruokansa valtaosin itse kotona ja lämmittämällä omalla bioenergialla.
Olisi hyödyllistä tehdä myös näitä heittoja tarkemmat laskelmat eri elämäntapojen ympäristövaikutuksista. (ja myös taloudesta ja hallinnosta, jotka olivat kai ykkösteemoja tuossa Lahden kuntaliitosselvityksessä) (myös maatasolla, ei vain yksittäisten kaupunkien keskinäisen kilpailun näkökulmasta)
Pekka Raukko,
Kunnallisverolla kustannetaan koulut, terveydenhoito ja päiväkodit. Jos naapurikunta tarjoaa nämä palvelut, eikö se ole oikeutettu myös vastaaviin kulut kattaviin verotuloihin. Ei kaupungeilla ole yksinoikeutta korkeapalkkaisiin veronmaksajiin. Molemmat tässä “loisivat” ja kilpailevat korkeapalkkaisista veronmaksajista.
Yksi tapa rauhoittaa kilpailua rikkaista veronmaksajista olisi jättää verotus valtiolle ja antaa kunnille näistä rahoista vain kiinteä(hkö) summa per asukas (tai per koululainen, per eläkeläinen jne.). Periaatehan on tarjota samat palvelut kaikille kansalaisille, niin rikkaille kuin köyhille. Näin kaupungit ja pienet kunnat olisivat tasavertaisessa aemassa. Nyt pienet kunnat kasvattvat isojen kappunkien “pääjohtajia ja virkamiehiä” saamatta koskaan heidän verotulojaan.
Raimo K: “kun kunta on kertakaikkiaan konkurssin partaalla”
Laskin nuo konkurssikunnat kategoriaan, jossa liitos tapahtuu taloudellisen paineen seurauksena eikä siksi, että kunta haluaisi liittyä toiseen. Valtion lääke kuntien talousongelmiin näyttää olevan kuntien yhdistäminen. Näin ei tarvitsisi olla. Huonoon taloudenpitoon voi puuttua myös muilla tavoin.
Valtio myös säätelee kuntien taloutta ja on näin usein osasyyllinen vaikeaan taloustilanteeseen. Tämä yhdistettynä liitossuositukseen voidaan tulkita aktiiviseksi kuntien lakkauttamispolitiikaksi.
Mainittu koululuokan koko on yksi hyvä mittari. Mutta hyväksyn kyllä vaikkapa pienet saaristokunnat, jotka hoitavat opetuksen yhdessä toisen kunnan kanssa. Yksi kunta tekee yhteistyötä keskussairaalatasolla, toinen koulutasolla.
Minulle tärkein mittari on ehkä ihmisten itse luontevimmaksi kokema hallintoyksikön koko. Demokratia toimii parhaiten silloin kun ihmiset kokevat yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja luottavat toisiinsa (näin ei toki ole aina pienissäkään kunnissa). Monelle tällaisia yksiköitä voivat olla esim. perhe-kylä/kaupunginosa-kunta-seutukunta-maakunta-Suomi-Eurooppa-maapallo. Myös muut toiminnalliset/hallinnolliset yksiköt voi ottaa huomioon (työssäkäyntialue, keskusssairaalan palvelualue jne.).
Juho Laatu: “Nyt pienet kunnat kasvattvat isojen kappunkien “pääjohtajia ja virkamiehiä” saamatta koskaan heidän verotulojaan.”
Itse asiassa se toimii täsmälleen päinvastoin. Pienet kunnat keräävät hyvätuloiset veronmaksajat, suuret kaupungit saavat tyytyä heikompiin verotuloihin.
Juho Laatu: “Laskin nuo konkurssikunnat kategoriaan, jossa liitos tapahtuu taloudellisen paineen seurauksena eikä siksi, että kunta haluaisi liittyä toiseen.”
No, mieluimmin miten vaan, mutta tosiasia on se, että kun talous on hoidettu konkurssin partaalle, liitoshalua ilmenee.
Ja valtiota on turha syyttää — tässäkin naapurissa on kaksi pientä kuntaa, toisessa talous kunnossa, toisessa kuralla.
Juho Laatu
Toki kunta on oikeutettu verotuloihin, eihän se muuten niitä veropyydyksiä edes käyttäisi, vaan kaavoittaisi asuinalueet aluerakenteen kannalta järkevästi palvelujen ja työpaikkojen läheisyyteen.
Nämä veropyydykset on tarkoitettu vain sellaisessa elämäntilanteessa oleville asukkaille, jotka ovat kunnan huoltosuhteen kannalta edullisia, eli kuluttavat palveluja vähemmän kun maksavat veroja. Niihin ei houkutella sairaita tai vanhoja ihmisiä.