Helsinki käännyttää Pisa-turisteja

30.8.2010 · Aihe: _ 

Suomen Pisa-menestyksen takia Helsinkiin tunkee opetusalan delegaatioita tutustumaan koulutusjärjestelmäämme ovista ja ikkunoista. Tulijoita on niin paljon, että suurimalle osalle on pakko vastata kieltävästi. Opetusvirastolle ei ole resursseja ottaa heitä vastaan?

Tietääkö vasen käsi kaupungilla nyt mitä oikea tekee? Poliittinen turisti on parhaita turisteja, koska he käyttävät paljon rahaa (eivät omaansa). Voisiko matkailutoimisto järkätä opetusvirastolle ne resurssit? Hotellit ja ravintolat voisivat vaikka vähän sponssata.

Kommentit

88 Vastausta artikkeliin “Helsinki käännyttää Pisa-turisteja”

  1. Sinivihreä kirjoitti 30.8.2010 kello 14:41

    Tätä teemaa sivuten suosittelen David Lodgen teosta “Maailma on pieni”. Siinä kuvataan satiirin keinoin seminaarimatkailua hersyttävine lieveilmiöineen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Raimo K kirjoitti 30.8.2010 kello 15:16

    No, rahat pitäisi ottaa vastaan, jos niitä on tarjolla. Ei Helsinkikään taida ihan niin rikas olla, että ei kannattaisi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. az kirjoitti 30.8.2010 kello 16:11

    Ehkä tätä voidaan ajatella kuluttajansuojan kannalta. Hyvä vain jos eivät pääse ottamaan epäonnistuneesta koulujärjestelmästämme mallia.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. anonyymi kirjoitti 30.8.2010 kello 16:22

    Luulisi että opetusministeriöllä taas olisi intressejä tukea tässä suhteessa myös rahallisesti.
    Onkohan kukaan edes viitsinyt kysyä asiaa sieltä?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Seppo Vepsäläinen kirjoitti 30.8.2010 kello 17:03

    Helsingin edustajat tutustuvat vuosittain varsin moneen “Pisaan” ja saavat kokemukseni mukaan kohdemaissa varsin hyvän vastaanoton.

    Kun matalalattiaratikkaa – silloin vielä kehittämisensä alkutaipaleella – etsittiin innolla Euroopasta mm vihreiden toiveiden mukaisesti, muistan, että Strasbourgissa ja Grenoblessa oli palkattu päätoiminen asiantuntija hoitamaan kaupunkiin tulvivia vieraita. Viikossa piti hoitaa kymmeniä delegaatioita.

    Valittiin saksalaisten insinöörien suunnittelema rumilus Chemnitzistä ja Hannu Kähönen muotoili sen kaupunkikuvaan sopivaksi. Tuli hankinnalla todistettua, että saksalainen insinööritaitokin on ajan syömänä rapistunut.

    Helsingin kannattaa kyllä palkata päätoiminen asiantuntija esittelemään Pisaa, Suomi-brändin kultamunaa. Opetusministeriö havahtuu kyllä sitten avittamaan, jos huomaa pääkaupungin etuilevan esittelyrivistössä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. Elina kirjoitti 30.8.2010 kello 17:30

    az,

    Miten koulujärjestelmämme on mielestäsi epäonnistunut?

    Näitä vieralevia ryhmiä on lasteni koulussa (yläaste + lukio)käynyt useampikin. Poikani on ollut pari kertaa esittelemässä oppilasedustajana toimintatapoja ja tiloja.

    Usein kuulemma ihmettelyä tulee siitä, kuinka vapaata suomalaiskoulussa on. Opettajia puhutellaan etunimeltä, oppitunneilla on paljon keskustelua ja ilmapiiri on yleisesti rento.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Kalle kirjoitti 30.8.2010 kello 19:11

    Toivottavasti nuo turistit ohjataan johonkin muualle Suomeen. Kouluja on Kehä III:n ulkopuolellakin 🙂 , vaikka tuloksia katsoessa joskus harmittaakin. Lähes kaikki todella hyvät lukiot ovat Helsingissä.

    Ei suomalainen koulujärjestelmä ole kuitenkaan pelkästään plussaa. Yksi ikävä piirre oli maakunnallisten veturien (Vaasan ja Mikkelin lyseot, Turun Suomalainen Yhteiskoulu jne) tarkoituksellinen hävittäminen peruskouluhuumassa. Jos nyt haluaa lapselleen hyvän lähdön opiskeluun, tarkoittaa se käytännössä muuttoa pääkaupunkiseudulle.

    Korkeakoulujärjestelmässämme on kuitenkin vielä suuria haasteita. Juuri tulleen tutkimuksen mukaanhan vain Oulun ja Turun yliopistoilla on potentiaalia nousta huipulle pienten kaupunkien keskustayliopistokonsepteilla. Helsingissä vain MPKK:lla on enää toimiva campus, kun Aaltoyliopistokin on hajallaan pitkin ja poikin. Toivottavasti kaikki Aallon toiminnot: opetus, asuminen ja sosiaalinen elämä, sadaan koottua pikaisesti Otaniemeen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Osmo Soininvaara kirjoitti 30.8.2010 kello 21:44

    Ei turisteja voi ohjata Riihimäelle, koska ne päättävät itse, mitä haluavat nähdä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. Aaprahammi kirjoitti 30.8.2010 kello 19:28

    Näissä Soininvaaran kirjoituksissa on usein jokin juju kätkettynä. Oletan, että tässä kirjoituksessa se käsittelee virkamiesten “opintomatkoja”:

    “Poliittinen turisti on parhaita turisteja, koska he käyttävät paljon rahaa (eivät omaansa).”

    Niinpä, virkamiehemme ja poliitikkomme reissaavat kaikessa hiljaisuudessa ympäri maailmaa, ja siinä palaa niin kohdemaan kuin kotimaankin veronmaksajien rahaa aika lailla suhteessa saatavaan hyötyyn.

    Voisikohan valokuitujen aikakaudella näitä kokemuksia ja oppeja vaihtaa ilman ajankäytöllisesti tehotonta matkustamista ja hiilidioksidin pössyttelyä? Siinä säästyisi paljon arvokkaita veroeuroja.

    Ei tosin ole yllättävää, ettei valtiojohto ole kovin pontevasti puuttunut tähän asiaan, kansanedustajathan ovat kaikkein innokkaimpia tässä itsensä sivistämisessä.

    Mitä tulee Soininvaaran ehdotukseen, niin olen eri mieltä. Minusta on oikein, että opetusvirkamiesten kaikki työaika ei mene ulkomaisten vieraiden hyysäämiseen. Työaika pitää priorisoida viraston pääasiallisien tehtävien hoitamiseen.

    (Aika irvokas muuten tuo Soininvaaran käyttämä turisti-sana tässä yhteydessä. Mielestäni turismi tarkoittaa vapaa-ajanviettoa ulkomailla. Työmatkan taas pitäisi olla työtä myös suuntautuessaan ulkomaille – silloin on minusta arveluttavaa puhua “turisteista”. Tämä freudilainen/tarkoituksellinen lipsahdus toki kertoo ilmiöstä kaiken oleellisen.)

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  10. Mikko H kirjoitti 30.8.2010 kello 21:21

    Mahtaako muilla Pisa-menestyjillä olla vastaavia ongelmia? Vertailun kärkisijoilla olleiden keskinäiset erot olivat erittäin pieniä, mutta kun Suomi tuli nimetyksi ykköseksi, niin epäilen, että ryntäys tänne on suhteeton.

    Sinänsä varmaan opetustoimen sisäinen Pisa-opas olisi varmaan paikallaan, jos ryntäystä todella on. Ymmärrän hyvin, jos opettajia ja muita ei muutaman delegaation jälkeen jaksa enempi esitteleminen omien töiden ohella innostaa. Itselläni lopahtaa näihin pinna varsin nopeasti, ja työskentelen sentään suomalaisessa korkeakoulussa, jota kenenkään ei tulisi mieleen syyttää maailman huipuksi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  11. Stadi Liikkuu kirjoitti 30.8.2010 kello 21:36

    Miksi Suomen ja Helsingin pitäisi tukea toimintaa, joka suoraan edistää maapallon saastumista ja ilmaston lämpiämistä. Luulisi vihreän aatteen kannattavan turhan lentomatkailun välttämistä ja suosia kestävää kehitystä, kuten nyt tapahtuu myös taistelussa autosaatanaa vastaan.

    Ratkaisu ei voi olla kulutuksen loputon lisääminen ja uusien resurssien luonti, vaan nykyisen elämänmenon uudelleen arviointi ja turhan kerskakulutuksen raskas haittaverottaminen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  12. Ville Teittinen kirjoitti 30.8.2010 kello 21:49

    Kohtuukorvaus koululle

    Ainakin me olemme ottaneet varsin tiukan linjan vierailijohin. Vaikka opetuksellisesti vieraat ovat hieno juttu, kun he kertovat omasta maastaan ja jututtavat lapsia, niin kuitenkin jokainen vierailija vie rehtorin ja 1-2 opettajan päivän työpanoksen. Käytännössä työpanos otetaan opetuksesta tai hallinnosta. Lisäksi tietysti pitää jotain vieraanvaraisuutta harjoittaa, mikä menee opetuksen määrärahoista tai opettajan omasta pussista.

    Olisi fiksua, jos koululle maksettaisiin sijaispalkkio, jotta esittelevän opettajan opetus ei menisi ihan hunningolle ja tietysti jonkin asteiset kahvirahat.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  13. Elina kirjoitti 30.8.2010 kello 21:55

    Aaprahammi,

    Tuskin Osmo pyrkii esittämään kritiikkiä virkamiestasoisesta matkailusta.

    Ota selvää Osmon matkapäiväkirjasta esim. Uudenmaanliiton osalta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  14. Kalle kirjoitti 30.8.2010 kello 21:59

    Aaprahammi: “…virkamiehemme ja poliitikkomme reissaavat kaikessa hiljaisuudessa ympäri maailmaa, ja siinä palaa niin kohdemaan kuin kotimaankin veronmaksajien rahaa…”

    Minusta johtava virkamies tai poliitikko, joka ei käy tuulettamassa näkemyksiään muualla, on hyödytön. Sellaiselle ei kannata maksaa eikä sellaista kannata äänestää.

    Opintomatkojen kohteita kannattaa toki miettiä. Eurooppa on usein halvempi toteuttaa kuin Aasia tai USA. Perustelluista syistä toki nekin käyvät. Oma suosikkini on yhä kaikkien Helsingin kaavoittajien lähettäminen Pariisiin ilman paluulippua. Paluullipun saisi vasta, kun on ymmärtänyt, mitä sana kaupunki tarkoittaa. 😉

    Osmo: “Ei turisteja voi ohjata Riihimäelle, koska ne päättävät itse, mitä haluavat nähdä.”

    Suurin osa tulijoista tietää Suomesta tasan tarkalleen Helsingin. 🙂 Käynti Tampereella tai Vaasassa menee ihan täydestä “Helsingistä”. Varsinkin tulevaisuudessa, kun turistin voi tyrkätä lentoasemalla pohjoisen junaan etelän junan sijasta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  15. Tuomas S, kirjoitti 30.8.2010 kello 22:30

    Kalle

    Jos nyt haluaa lapselleen hyvän lähdön opiskeluun, tarkoittaa se käytännössä muuttoa pääkaupunkiseudulle.

    Onkohan tästä dataa/tarkempia perusteita? jotenkin tuntuu siltä, että tämä on hyviin asemiin päässeiden pk-seudun eliittilukioist avalmistuneiden luoma myytti. Kyllä hyvän lähdön saa opiskeluun ihan tavallisestakin lukiosta, jos pääsee siäslle jatkokoulutukseen.

    az

    Ehkä tätä voidaan ajatella kuluttajansuojan kannalta. Hyvä vain jos eivät pääse ottamaan epäonnistuneesta koulujärjestelmästämme mallia.

    todennäköisesti tullevat aivan vapaaehotisesti katsomaan, sikäli kun tällä yhteismitallisella mittarilla tämä epäonnistunut koulujärjestelmä on kuitnekin valittu parhaaksi. Tietysti jos sulla on parempaa tietoa niin sano vaan.

    Aaprahammi

    Niinpä, virkamiehemme ja poliitikkomme reissaavat kaikessa hiljaisuudessa ympäri maailmaa, ja siinä palaa niin kohdemaan kuin kotimaankin veronmaksajien rahaa aika lailla suhteessa saatavaan hyötyyn.

    Reissaavat ja oppivat. Ja jos eivät reissaa niin sitten täällä kitistään kuinka on taas tehty asiat päin helvettiä eikä yhtään niin hyvin kuin esim Ruotsissa. Damned if you do, damned if you don’t. Melkeinpä olisin valmis uskomaan että nuo virkamiesten ekskut eivät ole montaakaan promillea esim. stadin vuosittaisesta budjetista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  16. Pekka Taipale kirjoitti 30.8.2010 kello 23:35

    Kalle:
    >Lähes kaikki todella hyvät lukiot ovat Helsingissä.

    Millä tavalla hyvät lukiot? Helsingissä on toki muutamia sellaisia kouluja, joista valmistuvien ylioppilasarvosanat ovat poikkeuksellisen korkeita, mutta näiden koulujen “hyvyys” on myös sitä, että niihin hakeutuvat jo lähtötasoltaan parhaat oppilaat. On hieman hankalaa määritellä, ovatko koulut sitten hyviä sen vuoksi tai siitä huolimatta; parannus peruskoulun päättötodistuksesta lukion päättötodistukseen voi näissä “parhaissa” kouluissa itse asiassa olla keskimäärni kehno.

    Jos haluttaisiin tutustua nimenomaan hyviin lukioihin, kannattaisi hakeutua jollekin pienelle paikkakunnalle, jonka oppilaaksiottoalueella ei tapahdu koulun valikointia, ja sitten tarkastella lopputuloksia. Tai ottaa Helsingistä jokin koulu, joka kykenee tuottamaan keskimääräistä parempia ylioppilasarvosanoja keskimääräistä alhaisemmalla oppilaaksiottokeskiarvolla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  17. Pekka Taipale kirjoitti 30.8.2010 kello 23:38

    OS:
    >Ei turisteja voi ohjata Riihimäelle, koska ne
    >päättävät itse, mitä haluavat nähdä.

    Mistä turistit sen tietävät, mitä haluavat nähdä? Kuka kertoo heille, mitä kouluja Suomessa on? Mistä nuo turistit edes tietävät, mitkä koulut ovat Helsinkiä (hallinnollisessa mielessä) tai Helsingin seutua (Suur-Helsinkiä) ja mitä heidän pitäisi tulla katsomaan?

    Sanoisin, että höpsis. Jos yhteydenottopyynnöt ohjataan opetusministeriöstä automaattisesti Helsingin opetusvirastoon, on toki selvää, että se menee tukkoon, mutta niin ei tarvitse olla. Ainoa syy lienee valtionhallinnon Helsinki-keskeisyys.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  18. Osmo Soininvaara kirjoitti 31.8.2010 kello 8:01

    Kyse on siitä, että nuo delegaatiot ovat kiinnostuneita paitsi selvittämästään aiheesta, myös turismista. Miksi Barcelonaan on niin paljon delegaatioita menossa, mutta Torontoon niin vähän. Ilalla halutaan mennä oopperaan ja syömään – eikä huoltoaseman baari kelpaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  19. az kirjoitti 31.8.2010 kello 2:46

    Kuka tai mikä on valinnut suomalaisen koulujärjestelmän parhaaksi? Tietääkseni Suomi on satunnaisvaihteluun mahtuvan muutaman kymmenyksen erolla ollut kärjessä valtiollisten koulujen oppilaiden mekaanista osaamista mitanneissa testeissä?

    Nämä tulokset ovat lisäksi vääristyneitä ainakin kahdesta syystä. Suomen moneen vertailumaahan nähden vielä vähäisestä sellaisen maahanmuuttajaväestön osuudesta, joiden tulokset osuvat välttävän ja hylätyn välille. Suomen moneen vertailumaahan nähden eriävästä päätöksestä jättää tuloksellisesti heikoin oppilasaines (varsinaisten peruskoulujen ulkopuolinen) PISA-testaamisen ulkopuolelle.

    Lisäksi suomalaisten tuloksia edesauttavat ainakin seuraavat koulujärjestelmästä riippumattomat tekijät. Suomen kielen lukemisen ja kirjoittamisen oppimisen helppous useimpiin vertailtavien maiden kieliin nähden. Suomi on helppo oppia, koska kieltä äännetään aivan kuten se kirjoitetaan. Vertauksena esimerkiksi britit opettelevat vielä neljännelläkin vuosiluokalla oikeaoppista kirjoittamista. Suomessa on aikanaan tehty moneen vertailumaahan nähden poikkeava päätös tekstittää vieraskieliset ohjelmat niiden dubbaamisen sijaan. Kolme tuntia päivässä telkkaria katsovat lapset opettelevat tämän johdosta lukemista hyvin aktiivisesti varsinaisen koulujärjestelmän ulkopuolelta.

    Vaikka Suomi olisi menestynyt mekaanista osaamista mittaavissa testeissä poikkeuksellisen hyvin, mitä Suomi siis ei ole tehnyt, niin mitä tämä vielä kertoisi koulujärjestelmän hyvyydestä? PISA ei mittaa oppilaiden luovuutta, estetiikan tajua, opitun tiedon soveltamista, sosiaalisia taitoja tai kouluviihtyvyyttä. Esimerkiksi kouluviihtyvyyttä arvioineissa tutkimuksissa suomalaisten peruskoululaisten kouluviihtyvyys on ollut länsimaiden alhaisimpia.

    Mekaanisen osaamisen mittaaminenkaan ei kerro mitään mm. koulujärjestelmän kyvystä ottaa huomioon oppilaiden eriävä lahjakkuus. Viitteitä vastakkaiseen voidaan arvioida esimerkiksi siitä, että useissa maissa yksityisten koulujen tulokset ovat olleet Suomen keskimääräisiä tuloksia parempia. Esimerkiksi Britannian yksityiskouluissa huomattavasti parempia.

    Suomalaisen koulujärjestelmän heikkous on variaation, yksilöllisyyden ja vapauden tukahduttaminen. Tukahduttaminen tapahtuu sosialistisella koulumallilla, joka pyrkii muotittamaan opetuksen sisältöjä ja tavoitteita yksityiskohtia myöten.

    Vaihtoehto ei löydy niinkään jostakin tietystä yksittäisestä vaihtoehtoisesta mallista, vaan variaation sallimisesta. Variaatio mahdollistetaan rajaamalla edellytetyt opetussisällöt ja tavoitteet karsittuun ytimeensä. Tämän jälkeen sallitaan koulukohtainen variaatio suunnitella ja toteuttaa opetusta opettajien, oppilaiden ja oppilaiden vanhempien vuorovaikutuksen pohjalta.
    Tämä malli on rajoitetussa muodossaan (yksityiset valtiorahoitteiset koulut) ollut käytössä mm. Ruotsissa, ja se on paikallisesti parantanut erityisesti oppilaiden kouluviihtyvyyttä, että myös koulumenestystä.

    Myös yksityisrahoitteiset koulut tulisi sallia, jotta koulutuksen resursseja ei sidota määritettyihin rajoihin. Tämä on konkreettinen keino mm. pienentää luokkakokoja, että mahdollistaa lahkakkaiden oppilaiden erikoistuva koulutus.
    Suomen nykyinen koulujärjestelmä takaa sen, että Suomesta on esimerkiksi lähes mahdotonta tulla huippumatemaatikkoja, ellei oppilas opiskele matemaatiikkaa yksityisesti koulun ulkopuolella. Tämä on selkeä fysiologinen tosiasia. Jos ihminen ei saa harjoitusta älyllisesti erittäin vaativalla erikoisalalla n. 11-16 ikävuoden aivojen kehitysvaiheessa, niin huippuosaamisen saavuttaminen tulee myöhemmällä iällä olemaan likipitäen mahdotonta.

    Luovista kokeellisista koulumalleista maailmalta voisi mainita monien joukosta mm. Sudbury Valley School:n http://en.wikipedia.org/wiki/Sudbury_Valley_School
    Tässä koulumallissa lähdetään yksinomaan oppilaan oma-aloitteisuudesta ja vapaudesta valita kiinnostuksen kohteitaan. Monesta ajatus voi tuntua älyttömältä, ja se käy vasten sitä peruskoulumallin ajatusta, että koulu on oppimista eikä viihtymistä varten, mutta tämänkin haastaa ainakin kaksi pedagogista faktaa. Ihmislapsella on luontainen uteliaisuus ja halua oppia. Motivaatio ja kiinnostus ovat keskeisiä tekijöitä opitun sisäistämisessä, oppimiseen uppoamisessa.
    Sudbury Valley Schoolin lähes anarkistinen mallikaan ei välttämättä tunnu niin haihattelevalta, kun lisätään, että 80% koulun oppilaista ovat valmistuneet collegesta ja monet koulun oppilaista ovat päätyneet näkyviin yhteiskunnallisiin asemiin.

    Sallimalla, vain opetuksen ytimen rajaama, mahdollisimman laaja variaatio, sallitaan parempien koulumallien etsiminen. Vuosikymmenten kuluessa tutkijat voivat arvioida erilaisia koulumalleja ja niistä vamistuneiden menestymistä myöhemmässä elämässä. Tätä ei mitata PISA-tuloksin. Luovuuteen, sosiaalisuuteen ja ymmärtämiseen (contra mekaaninen osaaminen) panostava koulumalli voi hyvinkin tuottaa yhteiskunnan kannalta parempia tuloksia, vaikka PISAssa jäisikin jossakin ikävaiheessa keskiarvollisesti pari kymmenystä jälkeen.

    On harhaluulo kuvitella, että me tasapäistävässä, kouluviihtyvyyden osalta häntäpäähän sijoittuvassa järjestelmässämme jo istuisimme sen optimaalisen koulujärjestelmän kultamunan päällä (Seppo Vepsäläisen kielikuvaa lainatakseni).

    Päinvastoin, on perustellut syyt esittää, että koulujärjestelmässämme on vahvoja oppimismotivaatiota latistavia, luovuutta ja yksilöllisyyttä tukahduttavia sekä lahjakkuuden huomioimista laiminlyöviä piirteitä.

    Sosialismi ei toimi sen paremmin koulumallin kuin laajemman yhteiskunnan kohdalla. Näille PISA-harhan perässä Suomeen tuleville turisteille pitäisi todeta “Nothing to see here”.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  20. Anna-Liisa kirjoitti 31.8.2010 kello 6:36

    Osmo kirjoitti:

    Ei turisteja voi ohjata Riihimäelle, koska ne päättävät itse, mitä haluavat nähdä.

    Kyllä niille voi ehdottaa vaihtoehtoista ohjelmaa. Tietenkin ne itse päättävät, mutta ainakin ne ryhmät, joiden ohjelman kanssa itse olen ollut tekemisissä, hyväksyvät kiltisti kaikki ehdotukset. Monilla on ykköstutustumistoive, mutta yleensä ymmärretään jos se ei onnistu ja hyväksytään jokin muu kohde.

    Eikä haittaa vaikka ei pääsekään tulosrankkauksissa ykköstilalle sijoittuvaan kouluun, järjestelmä on sama muissakin. Samanlaiselta se toiminta näyttää, jos nyt ei ihan johonkin epätoivokouluun ohjata. Onko meillä epätoivokouluja? Samalta ne kaikki näyttävät visiteeraajasta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  21. Riitta kirjoitti 31.8.2010 kello 8:34

    Miksi Barcelonaan on niin paljon delegaatioita menossa, mutta Torontoon niin vähän. Ilalla halutaan mennä oopperaan ja syömään – eikä huoltoaseman baari kelpaa.

    Nono, tällä asteikolla ei Riihimäki kovin paljon Helsingin perässä ole; Turku ja Tampere ovat vielä lähempänä.

    Sitä paitsi Hesassa on sen verran monta kuntaa niin lähekkäin ja hyvien liikenneyhteyksien päässä, että yöpyminen js muu turisteilu onnistuu kyllä Helsingin keskustassa, vaikka sitten kouluvierailu tehtäisiinkin johonkin muuhun kuntaan. Ei sitä ulkomaalainen välttämättä edes tajua ylittäneensä kuntarajaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  22. Elina kirjoitti 31.8.2010 kello 9:31

    az, tunnetko lainkaan Pisaa?

    Vaikuttaa, että kirjoitat puhtaasti mielikuvien pohjalta. Pisa-tehtävät eivät suinkaan ole vain mekaanisia, vaan suurelta osin ongelmanratkaisukykyä mittaavia.

    Jyväskylän yliopiston sivuilta poimittua:

    Suomalaiset nuoret saavuttivat ongelmanratkaisutaidoissa toiseksi korkeimman pistemäärän. Ongelmanratkaisussa tutkittiin oppilaiden laaja-alaista, oppiainerajojen yli menevää osaamista arkisissa tilanteissa. Tutkija Pasi Reinikaisen mukaan ongelmanratkaisutehtävät ovat eräänlaisia elämässä selviämisen mittareita. Ongelmanratkaisussa menestyneet pärjäsivät hyvin myös matematiikassa, lukutaidossa ja luonnontieteissä.

    En myöskään usko, että 15-vuotialla koululaisilla enää painaa kirjoitusasun ja ääntämisen välinen ero, kun mitataan oikeiden päätelmien tekemistä tekstistä. Tässä osiossa Suomi oli ykkönen. Sitä paitsi esim. Saksassa ja Ruotsissa äännetään myös liki kirjoitusasun mukaisesti. Normaalipäinen oppii kyllä 7-vuotiaana, että ei ääntyy ai.

    Tämä ei siis ole minusta kovin olennainen pointti, ei ainakaan niin olennainen, että sillä voisi selittää suomalaisten murskaavaa ylivertaisuutta nimenomaan äidinkielessä. Dubbauksenkin puuttuminen lienee paljon merkittävämpi seikka.

    Ihmettelen myös, etteikö suomalaisista koululaisista kasvaisi esteettistä silmää omaavia, luovia yksilöitä siinä missä muuallakin — onhan taito- ja taideaineden osuus tuntikehyksessä maailman korkein. Vai onko sinulla jotain tämän väitteen tueksi?

    Mitä tulee kouluviihtyvyyteen, niin se on aivan eri sarjaa, koska objektiivisia mittareita ei ole olemassa. Asennetutkimuksissa kulttuurierot tulevat näkyviin. Suomen koulukulttuuriin kuuluu tietynlainen valittava asenne, kuten ehkä kulttuuriimme ylipäänsä.

    Parempi mittari viihtyvyydelle kuin suora kysymys olisi poissaolojen määrä koulusta. En tiedä onko niitä vertailtu, ei ainakaan Pisan puitteissa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  23. Tuomas S, kirjoitti 31.8.2010 kello 9:32

    az

    Vaikka Suomi olisi menestynyt mekaanista osaamista mittaavissa testeissä poikkeuksellisen hyvin, mitä Suomi siis ei ole tehnyt, niin mitä tämä vielä kertoisi koulujärjestelmän hyvyydestä? PISA ei mittaa oppilaiden luovuutta, estetiikan tajua, opitun tiedon soveltamista, sosiaalisia taitoja tai kouluviihtyvyyttä

    Tämä joidenkin ihmisten peruskouluviha pistää hymyilyttämään aina välillä. NYt meidän enää pitää saada nämä az:n argumentit perille kaikille niille harhautuneille, jotka tulevat maantie kuralla tätä meidän koulujärjestelmää katsomaan. Pisat oli virhe, hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää! luovuutta ja lahjakkuutta ei mitattu!

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  24. Elina kirjoitti 31.8.2010 kello 9:37

    Vähän kummallinen ja ehkä elitistinenkin asenne Osmolta tämä, että ulkomaalaiset delegaatiot tekevät opintomatkojaan notkuakseen ravintoloissa ja käydäkseen oopperassa. Mainitse nyt vielä yökerhot..

    Eiköhän opintomatkan tarkoitus ole ihan jokin muu? Silloin voi olla hyvinkin kiinnostavaa nähdä jonkin suomalaisen pikku paikkakunnan koulu helsinkiläisen vastapainona. Kaikki riippuu siitä, miten asia markkinoidaan.

    Mikäli Uudenmaanliiton matkojen päätarkoitus on ilta- ja yöelämä, ei se tarkoita, että joka puolella työhön suhtauduttaisiin niin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  25. lurkki kirjoitti 31.8.2010 kello 9:45
  26. Pekka Taipale kirjoitti 31.8.2010 kello 9:48

    OS:
    >Kyse on siitä, että nuo delegaatiot ovat
    >kiinnostuneita paitsi selvittämästään aiheesta,
    >myös turismista.

    Delegaatiot voi silti ihan hyvin ohjata tutustumaan vaikkapa Lepsämän kansakouluun tai Käpylän yläasteelle, ja illaksi pääsee sitten turisteilemaan esimerkiksi DTM:ään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  27. anonyymi kirjoitti 31.8.2010 kello 9:58

    Suomalaisen koulujärjestelmän heikkous on variaation, yksilöllisyyden ja vapauden tukahduttaminen. Tukahduttaminen tapahtuu sosialistisella koulumallilla, joka pyrkii muotittamaan opetuksen sisältöjä ja tavoitteita yksityiskohtia myöten.

    Tästäpä päästäänkin itse asiaan. Eikös koulujärjestelmän tarkoitus noin lukiotasolle asti juuri olekin tuottaa ns. yhdenmukainen koulutus sisältöineen ja tavoitteineen?
    Jos lukiosisältö ei kelpaa niin erilaisia ammattikouluja ja ammattikorkeakouluja on pilvin pimein. Mitä en nyt ymmärrä?
    Tajuan kyllä, etteivät koulut välttämättä kohtele oppilaita tasapuolisesti heidän lahjojensa mukaan, mutta peruskoulutuksen kannalta tiettyjen asioiden lahjakkuus ei ole mielekästä. Harrastuskerhot ovat asia erikseen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  28. Sinivihreä kirjoitti 31.8.2010 kello 10:32

    “Kyse on siitä, että nuo delegaatiot ovat kiinnostuneita paitsi selvittämästään aiheesta, myös turismista.”

    Korvaisin seuraavalla: Kyse on siitä, että nuo delegaatiot ovat kiinnostuneita lähinnä turismista. Lumi ja pimeys ovat havaintojeni mukaan Suomen juttu. Myös talven kylmyys, pieninä annoksiana, saa vierailta innostuneen vastaanoton.

    Eikä siinä mitään. Monasti hieman väsähtäneillä virkamiehillä, voi olla työn puolesta viiniä, laulua ja naisia (asiallisia ja kielitaitoisia tietenkin), joita seminaari-/projektimatkailu yleensä tarjoaakin.

    Nämä turistit ovat nykypäivän versio kauppamatkustajista, ilman työnantajan asettamaa myyntivelvoitetta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  29. Riitta kirjoitti 31.8.2010 kello 11:48

    Mikäli Uudenmaanliiton matkojen päätarkoitus on ilta- ja yöelämä, ei se tarkoita, että joka puolella työhön suhtauduttaisiin niin.

    Tuo oopperan ja huoltoaseman baarin rinnastaminen oli nyt vähän halpa heitto, mutta kyllä matkakohteella, hotellin sijainnilla ja muulla oheisohjelmalla on useimmille väliä.

    Tuossa keväällä meille töihin tulleet ulkomaalaiset vieraat kyselivät hotellivaihtoehtoja ja kysyivät jopa löytyisikö Hervannasta hotellia. Pistin vastaukseen keskustan hotellien lisäksi Googlen Street Viewella kuvia hotelli Hermicasta ja Hervannan keskustasta.

    Vieraat päättivät yöpyä Tampereen keskustassa. Kuulemma illassa oli muutama tunti aikaa käydä ravintolassa syömässä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  30. Tiedemies kirjoitti 31.8.2010 kello 13:28

    Elina: Tämä [vahva foneemiperiaate] ei siis ole minusta kovin olennainen pointti, ei ainakaan niin olennainen, että sillä voisi selittää suomalaisten murskaavaa ylivertaisuutta nimenomaan äidinkielessä.

    Kyllä minä väitän, että se nimenomaan selittää äidinkielen ja oikeinkirjoituksen murskamenestyksen. Vuokraemäntäni, joka on pätevä ja arvostettu englanninkielen opettajakaan ei pysty sanomaan, miten jonkin lausuttu englanninkielen sana kirjoitetaan, jos hän ei ole sitä ennen tavannut.

    Sensijaan se, mitä se ei selitä, on menestys ongelmanratkaisussa ja matematiikassa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  31. Riitta kirjoitti 31.8.2010 kello 13:50

    Kyllä minä väitän, että se nimenomaan selittää äidinkielen ja oikeinkirjoituksen murskamenestyksen. Vuokraemäntäni, joka on pätevä ja arvostettu englanninkielen opettajakaan ei pysty sanomaan, miten jonkin lausuttu englanninkielen sana kirjoitetaan, jos hän ei ole sitä ennen tavannut.

    Englannin mystinen oikeinkirjoitus on asia erikseen, mutta ihan kaikki ulkomaalaiset eivät puhu äidinkielenään englantia. Esimerkiksi meidän kaikkien rakastamassa ruotsissa säännöt ovat jokseenkin yhtä selkeät kuin suomessa. Sitä paitsi harva suomalainen puhuu niin kuin kirjoittaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  32. Matti Kinnunen kirjoitti 31.8.2010 kello 14:00

    > Kyllä minä väitän, että se [foneemiperiaate]
    > nimenomaan selittää
    > äidinkielen ja oikeinkirjoituksen murskamenestyksen.
    > Vuokraemäntäni, joka on pätevä ja arvostettu
    > englanninkielen opettajakaan ei pysty sanomaan,
    > miten jonkin lausuttu englanninkielen sana
    > kirjoitetaan, jos hän ei ole sitä ennen tavannut.

    maailmassa ja pias-tutkimuksen piirissä on muitakin kielialueita kuin suomi ja englanti. Vaikkapa saksa, italia, espanja ja toki ruotsi, norja. Miksi Suomi voittaa nämä muut helposti tavattavat kielet?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  33. Shakeem kirjoitti 31.8.2010 kello 14:27

    Az: “Ehkä tätä voidaan ajatella kuluttajansuojan kannalta. Hyvä vain jos eivät pääse ottamaan epäonnistuneesta koulujärjestelmästämme mallia. ”

    Koulujärjestelmä (peruskoulu + ammattikoulu/lukio) on minusta ihan hyvin onnistunut.

    Korkeakoulujärjestelmä sen sijaan vaatisi täysremontin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  34. az kirjoitti 31.8.2010 kello 14:41

    Elina: “az, tunnetko lainkaan Pisaa?

    Vaikuttaa, että kirjoitat puhtaasti mielikuvien pohjalta. Pisa-tehtävät eivät suinkaan ole vain mekaanisia, vaan suurelta osin ongelmanratkaisukykyä mittaavia. ”

    Mekaanista ongelmanratkaisukykyä mittaavia, hieman kuin Stanford-Binet. Vaikka tulitikkutehtävä tai yksinkertainen luetun ymmärtäminen kuinka väritettäisiin tosielämän tilanteiksi, ne pysyvät silti yksiselitteisinä ja kaavamaisina. Olen selannut joukon näitä PISAn vaihtuvia esimerkkitehtäviä. Pysyviä ei ole saatavilla, koska ne toistuvat seuraavissa testeissä.

    Toisin kuin Pasi Reinikainen väittää, ne ovat kaukana tosielämän avoimista tilanteista, joissa vaihtoehtoja on runsaasti, eikä “parhaille” valinnoille ole olemassa mitään selkeää asteikkoa. Ne eivät mittaa kykyä ajatella tällaisia avoimia kokonaisuuksia, joista maailma kuitenkin koostuu.

    Minusta Suomen poikkeuksellisen alhaiseen kouluviihtyvyyteen ei kelpaa vastaukseksi se, että olisimme kulttuurisesta ominaispiirteestä johtuen valittajia. Tämä mitätöi sen suomalaisen koululaisen huonon olon kokemuksen väitteellä, että hän on vain suomalainen.
    Se on selkeän ja todetun, PISA-tuloksia paljon tärkeämmän tekijän lakaisemista pois näkyvistä maton alle. Hieman verrattavissa opettajien puuttumattomuuteen koulukiusaamistapauksissa, kieltämiseen, ettei heidän koulussaan sellaista esiinny.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  35. az kirjoitti 31.8.2010 kello 15:02

    Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa myös lukea 3,5 vuoden takaisen MOT:n käsikirjoitus tästä PISA-kuplasta http://www.yle.fi/mot/hs070319/kasikirjoitus.htm

    Siinä perustellaan aika selkeästi, miksi suomalaisella koulujärjestelmällä ei ole syytä itsekehuun edes mekaanisilla perusteilla arvioituna.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  36. Tiedemies kirjoitti 31.8.2010 kello 16:12

    Varmaan Suomi pärjää mittauksissa, koska täällä on hyvä peruskoulutus; sitä en kiistä lainkaan. Se, mitä väitän on, että lähelle toisiaan sijoittuvien, kieltensä ja kulttuuriensa suhteen melko erilaisten maiden, esimerkiksi Suomen ja Hong Kongin pistemäärät eivät ole tosiasiassa vertailukelpoiset, so. minusta ei olisi lainkaan yllättävää, jos Hong Kongissa olisi tosiasiassa merkittävästi parempi koulutusjärjestelmä kuin Suomessa.

    Foneemiperiaatteen vuoksi suorastaan ihmettelisin, jos näin näin ei olisi. Kiinalaisten lukutaito vaatii kehittämistä pitkälle aikuisikään, samoin kuin englanninkielistenkin.

    Minun ei ole vaikeaa siis uskoa, että Suomessa koulutus on parempi kuin Italiassa tai Espanjassa, vaan en pidä uskottavana, että vertailu kertoisi kovin luotettavasti “aidosti parhaan”.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  37. Liian vanha kirjoitti 31.8.2010 kello 16:22

    “Myös yksityisrahoitteiset koulut tulisi sallia, jotta koulutuksen resursseja ei sidota määritettyihin rajoihin. Tämä on konkreettinen keino mm. pienentää luokkakokoja, että mahdollistaa lahkakkaiden oppilaiden erikoistuva koulutus”

    Ruotsissa voi tutustua näihin yksityiskouluhin.
    Siellä niitä on jo yli tuhat ja niiden tarkoitus on tuottaa voittoa

    Niiden tuottama voitto perustuu siihen, että ryhmäkoot ovat suurempia kuin julkisessa koulussa,
    Opettajilla on enemmän luokkia ,oppitunteja ja oppilaita , joten kontakti yksittäiseen oppilaaseen jää ohueksi.
    Opiskelu on näissä kouluissa oppilaan itsensä vastuulla ja opiskelu on enemmän itseopiskelua kuin tuettua opiskelua

    Olen kesän kuskannut lukiolaisia, joiden numerot ovat lähes poikkeuksetta 10 eivätkä he tunnu kaipaavan kovinkaan erikoisempaaa koulutusta kuin nyt on saatavilla.
    Ja porukoihin ovat kelvanneet myös entiset peruskoulun 7 oppilaatkin, eivät ne tunnu häiritsevän vapaa-ajalla.
    Ja kyllä nämä 10 oppilaatkin osaavat juoda viinaa, tapella ,kiusata ja häiritä, eivät he poikkeavia nuoria ole

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  38. Elina kirjoitti 31.8.2010 kello 16:40

    az,

    Onko sinulla jotain muuta evidenssiä siihen, että suomalainen koulujärjestelmä on huono, kuin omat mielipiteesi?

    Kerro lähteet!

    Mistä esim. päättelet, että muualla puututaan kiusaamiseen enemmän? Minusta siihen puututaan täällä aivan liikaakin nykyään. Tai paremmin sanottuna kaikki normaalielämään kuuluva ihmissuhteiden valikointi leimataan kiusaamiseksi.

    Lasten keskinäisessä kanssakäymisessä tapahtuva hierarkian hakeminen kuuluu elämään. Kiusaamistapauksina tutkitaan jopa sitä, ettei jonkun jutuille naureta tarpeeksi tai ettei kutsuta synttäreille.. Kunhan vain joku kokee tulleensa kiusatuksi, se riittää.

    Ja onnettomia vinkujiahan riittää nykyisellä curling-kasvatuksella.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  39. Elina kirjoitti 31.8.2010 kello 16:59

    MOT:n jutut nyt olivat mitä olivat.

    MOT:n jätkät ovat menneet Tallinnanaukiolle juoppojen sekaan ihmettelemään, etteivät ihmiset osaa prosenttilaskua hienoista Pisa-tuloksista huolimatta.

    Mitä arvoa tällä on, ellei mennä muidenkin OECD-maiden lähiöihin samaa ihmettelemään?

    Kaikissa yleissivistystä mittaavissa asiallisin metodein toteutetuissa tutkimuksissa Suomi on kärjessä kyllä.

    Tämä on tietysti arvokysymys. Pidän arvokkaampana sitä, että Suomen kansa on mahdollisimman fiksua noin keskimäärin kuin että tuotetaan muutama matemaattinen aspergeristä kärsivä huippuyksilö kansainväliseen tutkimusryhmään.

    Mitä niillä tekee yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  40. Tiedemies kirjoitti 31.8.2010 kello 18:13

    Az:lla on se todellinen pointti. Se, mikä MOT-käsikirjoituksessa tulee esille, että todelliset matematiikan taidot – siis kyky hahmottaa abstraktioita ja päätellä niiden välisiä loogisia suhteita – ovat ainakin opiskelijapopulaatiossa havaittavissa.

    Eli väittämä ei ole perätön. Lisäksi, mikä on myös mainittu MOT:n kässärissä oli, että Suomessa viranomaiset pitävät huolen siitä, että PISA-tutkimukseen osallistutaan, mutta ei sellaisiin, joissa ei pärjätä. Kun jossain vertailussa ei pärjätä, siitä jättäydytään seuraavana vuonna pois. Näin Suomi on kärjen tuntumassa kaikissa vertailuissa joihin se osallistuu, mutta Osmo esimerkiksi tilastotieteilijänä osannee kertoa, kuinka validia tällainen vertailu sitten on.

    En usko, että Suomen koulujärjestelmä on “huono”, sitä en missään nimessä tarkoita. Mutta siinä on puutteita, ja PISA-rummutus ja rinnanlyönti ovat tekosyy, jonka varjolla nämä puutteet voidaan korjata. Kuten yllä sanotaan, meillä suhtaudutaan todella negatiivisesti kaikenlaisiin “veneenkeikuttajiin”, jotka yrittävät väittää, että jotain on ehkä pielessä. Tästä kertoo se, kuinka ylpeinä esimerkiksi koulujen rehtorit usein selittävät, että heidän kouluissaan ei kiusata ollenkaan. (Kuka tällaista voi mennä väittämään?)

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  41. Syltty kirjoitti 31.8.2010 kello 18:42

    Taasko suomalaisille on suuri ongelma, jos pärjätään jossakin ja heti pitää keksiä kaikenlaisia syitä, miksi tulos ei ole todellinen? 😉

    Mutta älkäähän huolehtiko, kun 20% peruskoululaisista on mamutaustaisia, PISA-tulokset romahtavat aivan varmasti. Vihreiden politiikalla tulokset rommaisivat jo muutamassa vuodessa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  42. Matti Kinnunen kirjoitti 31.8.2010 kello 18:49

    > Mutta älkäähän huolehtiko, kun 20%
    > peruskoululaisista on mamutaustaisia, PISA-
    > tulokset romahtavat aivan varmasti.

    Meinaatko, että PISA-tulokset kertovatkin suomalaisen rodun ylivertaisuudesta? Että suomalaisessa koulussa oppimistulokset riippuvat isän tai isoisän synnyinmaasta? Kuinka moneen polveen vaikutus ulottuu?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  43. Elina kirjoitti 31.8.2010 kello 19:34

    MOT on ilmeisesti jumalansanaa joillekin.

    MOT ottaa hyviä aiheita esiin ja tuo uusia näkökulmia, mutta älkää nyt sokaistuko, hyvät herrat tälle journalismin lajille. Kriittistä otetta pliis….

    Pisa on kansainvälinen kaikki portaat läpikäynyt tieteellinen tutkimus.

    MOT on Ylen ylen siisti versio Seiskasta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  44. Henri Weijo kirjoitti 31.8.2010 kello 20:44

    PISA-tuloksista ylipäänsä, niin niiden ongelma on siinä, että ne mittaavat vain asioita, joita on mahdollista mitata. Tämä tautologia saattaa kuulostaa jollekin hassulta, mutta koulussa tapahtuvaa oppimista ja sosiaalistumista ei voi aina mitata pelkin numeroin. PISA painottaa matemaattisia aineita ja esimerkiksi lukunopeutta, mutta ei esimerkiksi luetun ymmärtämistä tai syvälukua. Taideaineet testi sivuuttaa tyystin. Samoin esiintymisen, argumentaation, kriittisen ajattelun… PISA testistä löytää verkosta googlella helposti paljonkin kritiikkiä, iso osa kasvatustieteiden alalta.

    Jos haluaa käyttää vertauskuvaa niin Suomi on kuin kehonrakentaja, joka perustelee olevansa terve koska sillä on näkyvästi suuret lihakset. Onkin hyvin tärkeää kysyä että mitä PISA mittaa ja miksi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  45. jouni lundqvist kirjoitti 31.8.2010 kello 20:46

    Jos Suomen peruskoululaiset ovat Euroopan huippua, muualla täytyy olla aika heikkoa sakkia, sillä ei nämä meidän kullanmurut minun mielestäni kovin hyviä keskimäärin ole. Peruskoulun heterogeeniset isot luokat estävät tehokkaan oppimisen/opettamisen.

    Sisäluvun he hallitsevat, kiitos siitä vierakielisten ohjelmien tekstitykselle. Arvelen, että englannin taidoissakin he ovat aika hyviä, kiitos englannin yleisyydelle tv-ohjelmissa, musiikissa, filmeissä ym.. Mittaakohan Pisa englannin osaamista. Epäilen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  46. Elina kirjoitti 31.8.2010 kello 21:21

    Voisitteko, saatanan valittajat, sitten keksiä testin, jonka mukaan Suomi on totaalisen paska maa, mitä kovasti tunnutte toivovan.

    Siitä vain aivoriihi pystyyn. Kaljat tarjoan, jos sellainen mittari tieteelliseen lehteen päätyy artikkelin muodossa.

    Kiintoisaa myös todeta, että peruskoulun opettaja Jouni Lundqvistillä on noinkin positiivinen asenne oppilaisiinsa…. heikkoa sakkia kaikki tyynni.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  47. Mikko H kirjoitti 31.8.2010 kello 22:41

    Jos Suomen peruskoululaiset ovat Euroopan huippua, muualla täytyy olla aika heikkoa sakkia, sillä ei nämä meidän kullanmurut minun mielestäni kovin hyviä keskimäärin ole.

    Tähän ja useimpiin kiihkeisiin kommentteihin sanoisin, että katsokaa nyt hyvät ihmiset niitä Pisan pistemääriä ja hajontoja. Suomi ei eroa niin hirveästi muista kehittyneistä maista, eivätkä ne muutkaan niin kauheasti toisistaan. Jopa parjatusta Yhdysvaltojen järjestelmästä voi löytää osavaltioita, joissa tulokset ovat samaa tasoa kuin Suomessa. Opetusministeriössä ja koululaitoksessa ei kyllä meikäläisen mukaan olla Pisan livulla todellakaan lakaisemassa mitään maton alle (muuten vaan lakaisemassa ehkä kylläkin). Pisa-tutkimuksen rajoitteet on erittäin hyvin tiedossa ja suhtautuminen ykkössijoitukseen osittain perin viileää.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  48. spottu kirjoitti 1.9.2010 kello 0:58

    Elina: “Mitä niillä tekee yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta?”

    Ilman niitä tämäkin blogi toimisi monistuskonepohjalta jos sitäkään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  49. az kirjoitti 1.9.2010 kello 6:24

    Kiitokset, lurkki, tuosta linkistä. Hieno kirjoitus Dawkinsilta. Nyt tuli halu löytää nuo kaksi sadan vuoden takaista kirjaa jostain, niin mahtavia anekdootteja Frederick Sandersonista ja hänen seuraajastaan.

    Tuo ajatus, ettei oppilas ole niinkään mitattavaa vaan innostettavaa on juuri oikein. Hieman samanlainen ajatus on tuossa Sudbury Valley Schoolissa, jonka mainitsin.

    Kuinka moni opettaja nykypäivänä allekirjoittaisi Sandersonin ihanteen, että älä koskaan mene oppilaan ja hänen innostuksensa väliin.
    Ihanne, jota Sanderson mm. toteutti kääntämällä selkänsä ja olemalla näkemättä, kun oppilaitoksen pojat valmistivat koulun avaimista kopioita päästäkseen tekemään “salaa” kemiankokeita.

    Tuo yöllinen anekdootti oli myös hieno. Raivoaminen sääntöjen rikkomisesta muuttuu hetkessä yhteiseksi muistiinpanojen tekemiseksi keskellä yötä.

    Maailmassa on niin paljon mielenkiintoista opittavaa, että sen rajaaminen ahtaaseen opetussuunnitelmaan on täysin älytöntä.

    Oppimisesta innostunut oppilas on jonkinlainen kummajainen ja vertaisryhmänsä silmätikku.
    Nk. eturivin tyttöjenkin panostaminen kouluun on tutkitusti hyvin paljolti pakonomaista suorittamista, joka ilmenee usein viimeistään yliopistossa loppuun palamisena.

    Tuo oppilaan mittaaminen on monella tapaa ongelmallista. Suuri osa siitä on hyvin arbitraarista tietoa, jonka hyödynnettävä arvo on merkityksetön, ja joka on unohtunut jo kuukausi kokeen jälkeen. Biologian professorille voisi tuottaa vaikeuksia nimetä ne kaikki varvut ja sienet joiden kuvasta tunnistamista peruskoulussa katsotaan tähdelliseksi.

    Tiedon ulkoa oppimista tärkeämpää on mm. ymmärtää tietoa ja tiedon luonnetta, osata etsiä tietoa, kyseenalaistaa tietoa, yhdistellä tietoa, nähdä syy-seuraussuhteita, mutta näitä on paljon vaikeampi mitata. Silloin kun koulu perustuu mittaamiseen, “ei helposti mitattavan” opettaminen jää toissijaiseksi.

    Tällä lähtökohdalla jo alkujaan karsiutuvat pois sellaiset opetussisällöt itsenäisinä oppiaineina, jotka eivät ole muunnettavissa mitattavaan muotoon. Kuten vapaa maailmaa ja ihmisyyttä pohtiva keskustelu (filosofia), estetiikka, etiikka, sosiaalinen vuorovaikutus.

    Ei tässä nyt ole kyse siitä, onko Suomen koulujärjestelmä vähemmän huono kuin vertailtavan maan X tai Y, vaan millainen ylipäänsä on hyvä koulujärjestelmä. Se on kysymys johon pitäisi rohkeasti ja kokeilevasti etsiä vastausta. Suomen koulujärjestelmän epäonnistuminen johtuu nimenomaan siitä, että tätä etsimistä ei sallita.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  50. Elina kirjoitti 1.9.2010 kello 7:00

    MOT:ssa annetaan ymmärtää, että Suomi on luopunut TIMSS-tutkimukseen osallistumisesta siksi, etteivät tulokset olleet siinä niin hyviä kuin Pisassa.

    Kuitenkin 38 maasta 15 muutakin luopui siitä vuoden 1995 jälkeen.

    Jotkut tuntuvat arvelevan, että on olemassa jokin salaliitto, joka on räätälöinyt Pisan juuri Suomen tarpeisiin. Kuitenkin Pisa on laadittu kansainvälisessä yhteistyössä eikä Suomella ole ollut sanansijaa sen enempää kuin muillakaan sen laadinnassa.

    Kouluviihtyvyydestä professori Jarkko Hautamäki sanoo MOT:ssa ihan fiksusti. Ei koulu ole viihtymistä, vaan oppimista varten. Kouluviihtyvyydessä Ruotsi on huippuluokkaa, mutta oppimistuloksissa keskikastia. Ruotsissahan kovasti varotaan, ettei kenellekään tule vain paha mieli ja ensimmäisen todistuksenkin saa vasta kahdeksannella luokalla.

    Työilmapiiritutkimuksissa — toisin kuin usein luullaan — tehokkaimmat työpaikat eivät ole niitä joissa viihdytään parhaimmin, vaan pikemminkin keskiarvon alapuolella. Tietysti jos viihtyvyys on todella huonoa, alkaa se näkyä lisääntyneinä poissaoloina ja heikentää tuloksellisuutta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  51. Elina kirjoitti 1.9.2010 kello 7:09

    Onko näitä matemaattisesti orientoituneita skolioosi-nörttejä sitten vähemmän täällä kuin muualla?

    Käsittääkseni Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitos on kansainvälisesti hyvinkin arvostettu. samoin TKK

    Mm. Antti Kupiainen yliopistolta johtaa kaaosteorian tutkimusryhmää, joka on alallaan maailman huippu ja vetänty tänne paljon ulkomaista tutkijajoukkoa.

    Eli saisinko jotain tilastoa siitä, että täällä väkimäärään suhteutettuna on luokaton tilanne matemaattisen ja luonnontieteellisen tutkimuksen suhteen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  52. Syltty kirjoitti 1.9.2010 kello 10:00

    Matti Kinnunen
    >> Mutta älkäähän huolehtiko, kun 20%
    >> peruskoululaisista on mamutaustaisia, PISA-
    >> tulokset romahtavat aivan varmasti.

    >Meinaatko, että PISA-tulokset kertovatkin >suomalaisen rodun ylivertaisuudesta?

    Luulenpa että rodulla ei ole hirveästi tekemistä sen kanssa, kuinka hyvin oppilaat puhuvat suomen kieltä. Tosin kyllähän se ihonväri aika vahvasti korreloi jonkin äidinkielen kanssa, somaliasta muuttaneet kun eivät puhu äidinkielenään ainakaan suomea.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  53. Mikko H kirjoitti 1.9.2010 kello 11:46

    Elina:

    Eli saisinko jotain tilastoa siitä, että täällä väkimäärään suhteutettuna on luokaton tilanne matemaattisen ja luonnontieteellisen tutkimuksen suhteen.

    Tuossa yksi maa-rankkaus H-indeksin mukaan järjestettynä. Indeksi kuvaa tutkijajoukon tuottavuutta ja vaikuttavuutta eniten viittattujen julkaisujen saamien viittausten määrän perusteella. Tässä ei siis ole suhteutettu maan populaation kokoon lainkaan, vaan käsittääkseni yksinkertaisesti laskettu H-indeksi julkaisujen kokonaismäärästä. Suomi on sijalla 17. mikä on pieneltä maalta ihan hyvin. Juuri edellä keikkuvat Itävalta ja Tanska ja takana Venäjä, vaikka sieltä on laskennassa mukana yli kolminkertainen määrä julkaisuja. Laskelmaa vääristänevät jonkin verran kielimuurit (indeksointi tehdään englanninkielisistä julkaisusarjoista), mikä osaltaan vaikuttanee esim. Venäjän ja Kiinan huonoon sijoitukseen.

    http://www.scimagojr.com/countryrank.php?area=0&category=0&region=all&year=all&order=h&min=0&min_type=it

    http://en.wikipedia.org/wiki/Hirsch_number

    Suomessa tehdään luonnontieteen alalla aivan hyvää tutkimusta suhteellisen paljon, ja esimerkiksi selvästi enemmän kuin Norjassa, joka sekin on kyllä kirinyt viime vuosina. Maailmanluokan huipputekijöitä ja -hankkeita on Suomessa niukasti, mikä selittyy mielestäni pitkälti panostusten määrällä. Amerikkalaisten kuulujen yliopistojen ja tutkimuslaitosten rahoitus on aivan eri luokkaa kuin meillä, ja ne myös vetävät ulkomaalaisia tulijoita toiseen tyyliin, mikä kiristää kilpailua ja nostaa tasoa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  54. Mikko H kirjoitti 1.9.2010 kello 12:06

    Lisäyksenä Elinalle vielä tuohon edelliseen, että jos tuota rankkausta yrittää kotikonstein suhteuttaa väkimäärään ja muilta osin vertailukelpoisiin maihin, niin Tanska saa näköjään suunnilleen samalla populaation ja julkaisujen määrällä aikaan havaittavasti enemmän vaikuttavuutta kuin Suomi, Ruotsi taas suhteessa väkimäärään ehkä hieman vähemmän. Väen ja julkaisujen määrään suhteutettuna Suomi näyttäisi kilpailevan jopa liki tasavertaisesti Sveitsin kanssa, missä on perinteisesti panostettu paljon tutkimukseen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  55. az kirjoitti 1.9.2010 kello 14:50

    Elina: “Kouluviihtyvyydestä professori Jarkko Hautamäki sanoo MOT:ssa ihan fiksusti. Ei koulu ole viihtymistä, vaan oppimista varten.”

    Hautamäen näkemys ei suinkaan ole fiksu. Viihtymättömyydelle ympäristössä, jossa lapsi viettää valtaosan lapsuudestaan ja varhaisnuoruudestaan on inhimillinen hintansa. Näkemys ei myöskään ole fiksu oppimisen kannalta, sillä viihtymisen/innostuksen/opetetuksesta pitämisen ja oppimismotivaation välillä on kausaalinen suhde. Täten viihtyvyys parantaa myös oppimistuloksia.

    Elina: “Kouluviihtyvyydessä Ruotsi on huippuluokkaa, mutta oppimistuloksissa keskikastia.”

    Vertailu ei ole mahdollista. PISA ei edelleenkään mittaa kaikkea tähdellistä opetettavaa. Lisäksi tämän mekaanisen mittaamisen osalta PISA on rakenteeltaan sellainen, että se mittaa helposti huomattavasti keskitason alle jäävän oppilasjoukon osuutta. Pykälän keskitason yläpuolella oleva oppilaskin voi saada PISAsta lähelle maksimin, siinä ei ole skaalaa ylöspäin todella haastaviin tehtäviin. Keskiverto oppilas suoriutuu tehtävistä hyvin. Tällöin juuri niiden huonosti suoriutuvien osuuden suuruus vaikuttaa keskiarvoon hyvin merkitsevästi.
    Tämän joukon osuus on Ruotsissa Suomea huomattavasti suurempi mm. maahanmuutosta johtuen. Saksalaisetkin voisivat kiinnittää huomiota turkkilaisen vähemmistönsä koulussa selviytymiseen, jos PISA-tulos vaivaa.

    Linkkeja Ruotsin koulukokeiluista kertoviin uutisiin, YLE ja Telegraph, YLE:n uutisessa myös lyhyt videopätkä:

    http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/08/yksityiskoulut_lisaantyvat_ruotsissa_1921916.html?origin=rss

    http://www.telegraph.co.uk/education/2826600/Can-Britain-learn-from-Swedish-schools.html

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  56. Elina kirjoitti 1.9.2010 kello 15:33

    Kiitos Mikko H!

    Tilanne on siis suunnilleen sellainen kuin arvelinkin. Suomi ei ole aivan huippua, mutta varsin hyvissä asemissa kuitenkin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  57. Tiedemies kirjoitti 1.9.2010 kello 22:42

    En loukkaannu “skolioosinörtistä”, koska Elina tietää, etten sellainen ole. Huomauttaisin lisäksi, että suurin osa matemaattisesti lahjakkaista tutuistani (miehistä) ovat kaltaisiani komeita, ryhdikkäitä ja siistejä miehiä.

    (En osaa laittaa tähän riittävän suurta määrää hymiöitä.)

    Yleisesti, ja hieman vakavammin sanoen, on varmaan totta, että näillä aloilla poikkeuksellisen lahjakkaiden joukossa on hieman enemmän asperger-tyyppisiä ja toisaalta muuten introverttejä ja vähemmän liikunnallisia miehiä, mutta missään nimessä he eivät kyllä ole mikään enemmistö. So. stereotypia perustuu johonkin muuhun kuin todellisuuteen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  58. Riitta kirjoitti 1.9.2010 kello 23:27

    Tässä yhteydessä täytyy vahvistaa Tiedemiehen näkemys IT-alalla työskentelevien miesten ulkoisesta olemuksesta. 😉

    Miten muuten aspergerista on tullut yleinen haukkumasana? Onko vammaiseksi tai cp:ksi haukkumisesta tullut jotenkin vanhanaikaista tai muuten sopimatonta? Kyse on kuitenkin elämää yleensä ja ihmissuhteita erityisesti hankaloittavasta asiasta, jota harvempi itselleen tai läheiselleen haluaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  59. MIVa kirjoitti 2.9.2010 kello 1:36

    Vaikka mitä missä sanotaan Suomesta ja suomalaisista, niin sehän on totaalisesti väärin ja ihan hullusti laskettu, niinkuin se Newsweekinkin juttu ja niin edelleen. Mikä meitä vaivaa?
    Pitäisikö meidän olla joka paikassa noin puolivälissä, niin kaikki olisivat likimain hiljaa?
    En ajatellut 50-60-70 luvulla (43 synt) opintopaikoissani menneeni viihtymään, vaikkakin TKK:ssa kyllä oli ihan kohtuullista. No, mulla oli helppoa lukiossa, kun en voinut valita muuta kuin menenkö matikkaa vai kieliä lukemaan ja otanko bilsan vai psykologian. Tossa viime jutussa tein virheen näin jälkeen päin ajateltuna, mutta so what?
    Siis kaikki PISAt yms on väärin tehty tai väärin laskettu tai jotenkin muuten perseellään? Niinpä. Hyvä Suomi!

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  60. Elina kirjoitti 2.9.2010 kello 7:37

    Joo… En olisi tuota luonnehdintaa laittanutkaan, ellei asia olisi niin kuin miehekäs ja komea Tiedemies sanoo. Mutta oli se silti vähän mauton, onhan skolioosi vamma.

    +++++++++

    Pisa-menestykseen on tietysti monia syitä ja kaikki eivät ole täysin koulujärjestelmän sisältä johdettavissa. Tässä joitain pohdintojani:

    Yksimielisiä ollaan siitä, että äidin koulutustaso on suurin selittävä tekijä lapsen koulumenestyksessä. Suomessa äideillä on korkea koulutus.

    Kouluun mennään kansainvälisesti ottaen myöhään. Näin lapsuuden vapaalle leikille jää paljon aikaa. Toisin kuin jotkut kuvittelevat nimenomaan leikki kehittää kognitiivisia kykyjä ja sensorista integraatiota. Eli kuulun koulunaloituksen aikaistamisen jyrkkiin vastustajiin.

    Lapset ovat itsenäisempiä kuin muualla — kulkevat koulumatkat yksin, liikkuvat vapaa-ajallaan omatoimisesti. Tämä kehittää nimenomaan ongelmanratkaisukykyä; voi eksyä, pitää miettiä miten suhtautua ärhentelevään koiraan, jutustelevaan humalaiseen, mitä tehdä maasta löytämälleen kympille jne. Brysselissä asuvalle pikkukoululaiselle ei näitä omien valintojen tilanteita tule.

    Koulupäivät ovat lyhyitä. Pisan yhtyedessä todettiin, että Suomen koululaitos paitsi että tuottaa parhaimman tuloksen Pisa-mittarilla, tekee sen myös tehokkaimmin. Tämä liittyy kahteen edelliseen kohtaan.

    Suomen koulussa on tutkituista maista eniten taito- ja taideaineita. Luovuutta ja sosiaalisia suhteita kehittävät toiminnot tukevat teoreettista oppimista.

    Suomalaisessa kodissa sanomalehdet ja kirjat ovat eri tavoin läsnä kuin monessa muussa maassa ja kodin kulttuuri ehkä keskustelevampi. Viimeisestä seikasta nyt en menisi välttämättä takuuseen, mutta voisiko näin olla?

    Suomalasia lapsia hoidetaan kolmivuotiaiksi kotona enemmän kuin muualla. Lapsen kieli kehittyy tiiviissä vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa, ei niinkään lapsiryhmässä, jossa välitön vuorovaikutus — lasta kuunnellaan, hänelle vastataan ja toisinpäin — jää paljon vähemmälle. Tämä saattaisi selittää huonoimman neljänneksen puuttumista Suomessa, koska kotihoidossa pitkään ovat juuri vähemmän koulutettujen äitien lapset.

    Riitalla oli ihan hyvä pointti tästä foneemisesta puolesta. Suomen kielessä puhe ja kirjoitettu kieli poikkeavat hyvin paljon toisistaan. Paljon enemmän kuin vaikkapa Saksassa. Siksi en lämpene sille, että suomalaislapset saisivat niin paljon etua äänteiden ja kirjainten vastaavuudesta kuin on uumoiltu. Esim. jos kirjoitan “kun minä”, sanoisin sen “kummä”, “mennää[äng]x /mentäiskö mulluo” on kirjoitettuna “menemmekö / menisimmekö luokseni” .

    Olemme myös helposti sokeita oman kielen ääntämisen ja kirjoitusasun eroille kirjakielen mukaisissa tilanteissa. .

    Makustelkaapa vaikka sanaa isänmaa. N-kirjain muuttuu siinä ämmäksi, kukaan ei sano kenkä, ja tervetuloa-sanassa on puhuttuna kaksi teetä jne. Ei tietenkään verrattavissa englannin kielen koukeroihin, mutta ei suomi kovin kaukana jo mainitsemistani saksan ja Pohjoismaisista kielistä tässä suhteessa ole.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  61. Elina kirjoitti 2.9.2010 kello 8:59

    heh,

    Tervetuloa-sanassa on tosiaan kaksi teetä. Tarkoitin tietysti, että sanan keskellä on ääntäessä kaksi teetä.

    Kaikki tämän nyt varmasti ymmärsivät ilman tätä lisäykstäkin, mutta ennen kuin joku käyttää kettuilutilaisuuden hyväkseen, niin yritän ehättää korjaamaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  62. Riitta kirjoitti 2.9.2010 kello 9:15

    Elina: kyllä minä uskon, että suomalaiskodeissa keskustellaan. Siitähän nykyvanhempia usein moititaankin: lapset eivät opi tottelemaan kyselemättä, vaan kaikesta pitää neuvotella.

    En ajatellut äng-äännettä ja jäännöslopukkeita, kun puhe- ja kirjakielen eroista kirjoitin, vaan murteellisuuksia. Esimerkiksi länsisuomalainen joutuu opettelemaan, että se on “keltainen” eikä “keltanen” ja itäsuomalainen, että se on “hevonen” eikä “hevoinen”. Suomen kirjakieli on jonkinlainen kompromissi eri murteiden välillä.

    Vaikkei sitä aina muista, niin kyllä murteet vielä elävät ja eri puolella Suomea puhutaan eri tavalla. Tuossa taannoin, kun soitin autosta savolaiselle, tämä sijaintimme kuultuaan sanoi: “kohta työ olette tiällä”. Minä sitä ihmettelin, että eikö hän kuullut, mitä sanoin, johan sitä oli “tiällä” (tiellä, tien päällä) oltu useampi tunti.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  63. anonyymi kirjoitti 2.9.2010 kello 13:24

    Elina:

    Lasten keskinäisessä kanssakäymisessä tapahtuva hierarkian hakeminen kuuluu elämään. Kiusaamistapauksina tutkitaan jopa sitä, ettei jonkun jutuille naureta tarpeeksi tai ettei kutsuta synttäreille.. Kunhan vain joku kokee tulleensa kiusatuksi, se riittää.

    Jos tuommoiseen mennään niin naurettavaahan se on. Toisaalta oikeaan kiusaamiseen ei uskalleta puuttua.

    Synttäreille kutsumatta jättäminen ei ole vakavaa, ellei kyseessä ole nykyään yleistynyt amerikkalainen(?) tapa kutsua koko luokka, jolloin taas kyseessä on aika törkeä temppu.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  64. az kirjoitti 3.9.2010 kello 5:14

    Elina,

    Näkemyksesi siitä, että leikki on tärkeää lapsen kehityksen kannalta ja myös oppimisen kannalta tukee sitä, mitä yritän sanoa. Väitteeni on ollut, että viihtyvyys ja innostuminen ovat tärkeää oppimisen kannalta. Nämä poikkileikkaavat toisiaan.
    Leikkivä lapsi on innostunut ja viihtyy leikkiessään. Tylsiä ja epämukavia leikkejä ei leikitä montaa kertaa, kuin korkeintaan alisteisena suurempaan ryhmään kuulumisen toivossa. Nämä ovat melkein käsitteiden ristiriitoja.

    Olen saanut vaikutelman, että olet perehtynyt lasten psykologiaan ainakin jonkun verran, ja toki myös äitinä nähnyt lastesi varttuvan. Uskonet oppiin lasten kehityskausista?

    Ei tarvitse tukeutua Montessoriin, niistä on aika paljon myös nykytutkimuksen näyttöä. Tuo mitä sanot alle kouluikäisistä lapsista, pätee paljolti myös ala-asteikäisiin. Tuossa kehityskaudessa lapset haluavat hyvin aktiivisesti tehdä asioita. Tämä tukee ajatusta tekemällä oppimisesta.

    Ala-asteikäistä ei välttämättä ole tarkoitettu istumaan paikallaan kuutta tuntia päivässä ja seuraamaan passiivisesti (tätä juuri kutsuisin malliksi “koulu ei ole viihtymistä vaan oppimista varten”). Erityisesti pojille tämä voi olla vaikeaa. Tälle on myös vahvoja evoluutiopsykologisia perusteita. EEA:ssa (environment for evolutionary adaptedness) pojat ovat oppineet ja harjautuneet simuloimalla leikkien kautta niitä valmiuksia, joita heiltä aikuisina edellytetään.

    Itselläni on hyvin vahva käsitys siitä, että nykyisin tätä luonnollista viettiä juoksemiseen, remuamiseen, painimiseen jne. yli-diagnosoidaan ADHD:ksi ja muiksi häiriöksi. Tätä voisi melkein kärjistäen väittää poikien luontaisen olemuksen patologisoimiseksi.
    Sama tulee vastaan myös erilaisissa hysteeriaa lähentelevän korrekteissa oppisisällön linjauksissa. Kuten linjauksessa, ettei väkivalta kuulu ainekirjoitukseen, vaan siitä tulee automaattisesti hylätty. Mitä muuta 10-vuotiaiden poikien mielikuvituksessa usein liikkuukaan kuin lännensankareita, merirosvoja, hirmuliskoja, taistelurobotteja. Tämä on ollut aivan tavanomaista poikien lukemisten kuvastoa, mutta nykyisin pyssysankarin edesottamusten kuvauksista voisi pahimmilaan saada lähetteen koulupsykiatrille.
    Ei enää täysin ymmärretä rajaa poikien terveen mielikuvituksen ja patologian välillä. Kirjoita siinä sitten korrekteista aiheista, jotka eivät mielikuvitusta ruoki.

    Csíkszentmihályin flowksi kutsuma “tekemiseensä uppoutuminen” (jota on myös muilla nimillä kutsuttu ja muista näkökulmista) on tutkitusti tärkeää oppimisen kannalta. Sitä voisi pitää yhdistävänä käsitteenä.

    Tällä en tarkoita sitä, että koulun pitäisi olla lasten ehdoilla tapahtuvaa vapaata huuhailua, joka maksimoisi lasten hauskuutta, vaan että oppimissisältöjä ja oppimisympäristöjä ja oppimisen laajempaa kontekstia pitäisi suunnitella nämä tekijät huomioiden.

    Teemalta tulleessa dokumentissa Leikin loppu todennäköisesti laitoit merkille, kuinka välituntien viihtyvyyden parantaminen, välitunneilla leikkimisen edesauttaminen, myös paransi oppilaiden keskittymistä tunneilla ja tämän myötä oppimistuloksia.

    Aiemassa hieman samaa aihetta sivunneessa dokumentissa oli yksi ADHD-diagnosoitu poika, joka lääkkeillä tylsistyttämisen sijaan sai fiksulta miesopettajalta vapauden poistua käytävälle tai koulun pihalle hetkeksi juoksentelemaan aina kun hänen keskittymisensä rupesi käymään mahdottomaksi. Tuloksena pojan häirköinti tunneilla väheni ja hänen oppimistuloksensa paranivat. Varmasti moni muukin poika rupesi miettimään, että hänkin haluaa. Miksi ei jokunen tyttökin.

    Eikä tämä välttämättä ole lainkaan huono idea, eikä sellainen joka pois sulkisi oppimista koulun primäärina päämääränä. Sudbury Valley Schoolissa tämä on lähtökohtana, eikä siitä ole huonoja tuloksia vuosikymmenten näytöllä. Päinvastoin. Ruotsin yksityiskouluissa, joissa variaatiota on sallittu, on myös tehty tämän suuntaisia kokeiluja, ja oppilaat ovat olleet niihin tyytyväisiä ja jälleen oppimistulosten on todettu tästä myös hyötyneen.

    Koulussa voisi olla ihan rehellisesti tiloja, ulkona ja sisällä, riehumista varten. Sitä voisi suoraan myös siksi kutsua. Toki selvästi siten, ettei toisia vahingoiteta, mutta niin, ettei esimerkiksi vapaaehtoinen leikkimielinen paini tai tyynysota ole nuhdeltavaa. Seikkailu ja pieni vaaran elementti kuuluvat erityisesti poikia kiinnostaviin leikkeihin, niitä ei voida täysin poistaa.

    Dawkinsin kirjoitus oppimisesta ja hänen kauhistumisensa siitä kuinka totaalisesti koulu on muuttunut hänen silmissään passivoituneeksi “lapsen mittaamiseksi” pohjasi vastaaviin ajatuksiin. Dawkinsilla onkin evolutionaarinen ihmiskuva. Kuten yllä viittasin ihmisen katsominen evoluution kautta tukee käsitystä kehityskausista. Myös Pinkerilla on ollut vastaavia ajatuksia. Ei uskoakseni lainkaan yllättävää, vaan johdonmukaista tutkimuksen valossa.

    Sen sijaan perinteinen koulumalli on tukeutunut vahvasti behaviorismiin (jo vuosikymmeniä sitten debunkattu psykologian suuntaus, joka hallitsi psykologiaa n. vuosina 1920-1970). Tässä mallissa on lähdetty lapsesta ehdollistettavana passiivisena objektina, jonka yksilöllisyys – tai pikemmin sen puuttuminen! – on kuin muovailuvahaa systeemin kourissa. Tällä on ollut vahvoja vasemmistolaisia ideologisia yhteyksiä (itä-blokissa se oli virallista oppia) ja Suomenkin peruskoulujärjestelmä oli tullessaan vahvasti juuri nimenomaan sosialistinen ihmiskuvaltaan ja ihanteiltaan.

    Kyse ei ole suomalaisen koulujärjestelmän parjaamisesta, koska se on suomalainen, ja varmasti positiivista edistystä on tapahtunut 1980-lukuun nähden (ainakin toivon niin), vaan yleisemmin siitä, millainen on hyvä koulujärjestelmä, ja millaisen ihmiskuvan ja “lapsipsykologisen” käsityksen ja teorioiden pohjalta se nähdään, pohjustetaan ja kehitetään. Tätä pitäisi saada etsiä ja kokeilla variaatio sallimalla.

    Jos vielä lopuksi viittaan yhteen anekdoottiin tuosta Dawkinsin ansiokkaasta kirjoituksesta. Sandersonin seuraajalla (koulun johtaja) oli menossa tärkeä kokous tärkeiden ihmisten kanssa. Pojat juoksivat sisään keskeyttäen kokouksen. Joella oli nähty harvoin näyttäytyviä lintuja. “Sirs, tämä voi odottaa”. Sen sijaan, että poikia olisi nuhdeltu julkeasta käytöksestään, nappasi johtaja kiikarit kaulaansa ja lähti juoksemaan poikien perässä jokea kohden.

    Sentimentaalista kyllä, mutta jotain tällaista nykyisestä koulujärjestelmästä puuttuu.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  65. tiedemies kirjoitti 3.9.2010 kello 9:46

    Az, en puutu muuhun kuin ADHD:n ylidiagnosointiin.

    Se voi pitää paikkansa, mutta siinä on myös yksi ongelma. ADHDta voi esiintyä myös sellaisilla pojilla, joilla on hyvät kognitiiviset valmiudet. 80-luvulla ADHD-diagnoosia ei ollut mahdollista saada; jos oli normaalit kognitiiviset kyvyt, niin ADHD:n tapaista pulmaa hoidettiin huutamalla ja rankaisemalla.

    Se ei auta. ADHD:n perusongelma, eli toiminnanohjauksen puutteellisuus erityisesti tarkkaavaisuuden suuntaamisessa ja vireystilan äkilliset muutokset eivät parane huutamalla tai istuttamalla jälki-istunnoissa. Tiedän tämän, koska kärsin siitä itse, vielä tänäkin päivänä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  66. Elina kirjoitti 3.9.2010 kello 11:08

    Mutta, mutta…

    Juuri suomalaiskouluissa niitä tunteja, joilla ei istuta passiivisesti paikallaan on ratkaisevasti enemmän kuin vaikkapa Ranskassa.

    Katsoinpa viidesluokkalaisen tyttäreni lukujärjestystä. Viikossa tunteja on 28, näistä yhdeksän tuntia on aktiivista tekemistä ainakin pääosin eli kuvaamataitoa, liikuntaa, tekstiili- tai teknisiä töitä, musiikkia ja tietotekniikkaa.

    Tämän lisäksi esim. biologian ja maantiedon tunneilla käytetään tässä koulussa ympäristöä hyväksi eli tehdään luontoretkiä: katsellaan kasveja ja eläimiä, havainnoidaan sääilmiöitä, kallionmuodostusta jne.

    Eivät muutkaan tunnit ole pelkkää passiivista istumista. Kielten tunnilla tehdään mm. pieniä näytelmänpätkiä. Tyttö kertoi, kun tässä keskustelimme, että tunneilla myös paljon vieläkin leikitään ja pelataan erilaisia pelejä. Luokassa pidetään myös pieniä jumppatuokioita silloin tällöin.

    Myös välitunnit ovat pidempiä kuin useimmissa Euroopan kouluissa. Koulujen pihat ainakin lähiöissä ja maaseutumaisessa ympäristössä ovat avaria ja usein niiden yhteydessä on urheilukenttä. Oman tyttäreni lempitekeminen välkillä onkin jalkapallo.

    Uskoisin, että ADHD:n lisääntymisellä ei ole mitään tekemistä Suomen koululaitoksen kanssa. Vaadittiinhan ennen kouluissa huomattavasti tiukemmin paikallaan pysymistä ja hiljaisuutta. Syyttävän sormen osoittaisin mieluummin päiväkotiin, jossa juuri ja juuri kävelemään oppineet lapset ovat isoissa meluisissa ryhmissä ja liiallisten ärsykkeiden ja alati vaihtuvien ihmissuhteiden verkossa ilman että aivoilla olisi vielä valmiuksia selviytyä viriketulvasta.

    Ylidiagnosointi on sen lisäksi oletettavasti tosiasia, tästä kirjoitinkin johonkin edelliseen ketjuun pitkähkösti.

    Siitä olen tismalleen samaa mieltä, että fyysisiä leikkejä rajoitetaan aivan liikaa niin päiväkodeissa kuin kouluissa. Etenkin pojilla on niihin luontainen tarve. Perin ikävää on, että esim. lumipallojen heittely on kielletty välitunneilla, vaikka osapuolet yhdessä tuumin sitoutuisivat lumisotaan. Tilalla on kyllä heittelyseinä, mutta eihän se aja samaa asiaa.

    Kun lasten ulkoleikit ovat vapaa-ajalla radikaalisti vähentyneet, niin mahdollisuutta kontaktileikkeihin ei oikein ole enää. Pihaleikkien alasajo on kylläkin kotien, ei koulun syytä.

    Onko sinulla az, nykykoulusta omakohtaisia kokemuksia opettajana tai isänä vai puhutko vain omien koulukokemustesi pohjalta? Vähän jälkijättöisiä kirjoittelet mielestäni. Nykykoulu on jotain ihan muuta kuin 20-30 vuotta sitten.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  67. Tiedemies kirjoitti 3.9.2010 kello 15:00

    ADHD tuskin on “lisääntynyt”. Lapsia ei saa enää nykyään hakata, eikä kovapäisyys ja “kovakorvaisuus” ole enää sellainen määre, jota lapsesta tuosta vaan käytetään. En tiedä, kuinka järkevää ongelman medikalisoiminen on – itse en ole lääkitystä koskaan vaivaani saanut enkä edes sitä haluaisi – mutta “syiden” etsiminen kasvatuksesta, päiväkodista, kurin puutteesta, jne, on minusta altis virhetulkinnoille. Ennen lapset kuritettiin hiljaiseksi, kyllä tarkkaavaisuushäiriöinenkin on lopulta hiljaa, jos tietää saavansa selkäänsä suunsa avatessaan.

    Viriketulva voi olla tietysti vaikuttava tekijä, mutta suureksi osaksi se on enemmänkin oire. Tarkkaavaisuusongelmainen hakeutuu jatkuvan ärsykevirran eteen, koska ilman sitä on levoton, jatkuva nopeaa reagointia vaativa virike, kuten tietokonepeli, tekee olon seesteiseksi ja rauhalliseksi. Nopeatempoisen pelin pelaaminen saattaa vaikuttaa kuin meditaatio.

    Kiinassa lasten ei muuten ole perinteisesti annettu paljoa leikkiä keskenään, koska on uskottu sen aiheuttavan huonoa käytöstä, näin kertoi kiinalainen työtoverini.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  68. Tiedemies kirjoitti 3.9.2010 kello 15:08

    Lisäisin vielä, että vaikka en sinänsä patologisoisi tarkkaavaisuusongelmia, ei niitä ole kuitenkaan mielekästä selittää pois “luontaisena” taipumuksena tai ‘pojat on poikia’. Se on ongelma, koska se vaatii sellaisten taitojen opettelemista todella juurta jaksaen, jotka ns. normoilla tulevat luonnostaan.

    Nämä ovat siis taitoja, joita sivistyneessä yhteiskunnassa tarvitaan, kuten se, ettei jonossa saa etuilla pelkästään siksi että odottaminen on vaikeaa, ettei toisten päälle saa puhua, ettei tavaroita saa heittää hetken mielijohteesta jne., ja jotka lapsen pitää yleensä kouluikään mennessä oppia. Ennen ne hakattiin lapsiin remmillä, nykyään on muodissa tylsistyttää lääkkeillä, mutta joku välimuoto siinä on oltava. Az:n kuvaus on hellyyttävä ja mukava, mielelläni näkisin asian menevän noin. Se vaan on hieman hankala uskoa, ihan oman historiani ja oman tarkkaavaisuuteni tuntien.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  69. az kirjoitti 3.9.2010 kello 16:51

    Elina,

    Omia lapsia minulla ei vielä ole, enkä ole opettaja. Kirjoitan toki pääosin omien koulukokemusteni pohjalta 1986-1997, niitä on aika vaikea sivuuttaa. Sen lisäksi sen pohjalta mitä olen kuullut ja lukenut kokemuksia 2000-luvun koulusta, lukenut opetussuunnitelmia, perehtynyt opetussisältöjen kuvauksiin ja erilaisiin tutkimuksiin (mm. kouluviihtyvyydestä). En epäile, etteikö tilanne olisi nykyään parempi, vaikka taaksepäinkin on menty joissakin suhteissa. 1980-luvulla sai vielä leikkiä rajujakin fyysisiä leikkejä, eikä väkivalta ollut kiellettyä ainekirjoituksessa.
    Toisaalta opetus oli hyvin huonosti yksilöllisyyden huomioivaa. En tiedä, mikä tilanne on tämän suhteen tänäpäivänä, mutta jo luokkakoista voi tehdä johtopäätöksen, ettei siihen ole resursseja, vaikka yksittäisillä opettajilla voisi olla tahtoa.

    Kun Tiedemies teki tunnustuksen ADHD:staan, niin voin vastaavasti kertoa, että itselläni on todennäköisesti asperger. En ole koskaan hankkinut virallista diagnoosia, eikä sellaisista 80- tai 90-luvuilla Suomessa edes puhuttu, mutta myöhemmällä iällä olen tehnyt näitä testejä, joissa saan aika monta rastia ruutuun, sekä kysynyt diagnoosista epävirallisessa yhteydessä psykologilta, joka oli kuvauksen perusteella siitä aika varma.

    Kuulun myös tähän ryhmään, johon aiemmin hieman piikitellen viittasit, joka saa g:tä mittaavissa testeissä erittäin korkeita tuloksia. Ymmärrän toki, että se miten itse koin peruskoulun, ei ole mikään universaali kokemus.

    Olet osalta oikeassa siinä, ettei sellaisten lasten ehdoilla, jollainen itse olin, tule suunnitella koulujärjestelmää.
    Mutta se on rajattu näkökulma. Koulujärjestelmää voidaan suunnitella myös matemaattisesti lahjakkaat asperger-lapset paremmin huomioiden, ilman, että se on kokonaisuudelta pois. Nimenomaan variaatiota sallimalla.

    Tiedemies,

    “Tarkkaavaisuusongelmainen hakeutuu jatkuvan ärsykevirran eteen, koska ilman sitä on levoton, jatkuva nopeaa reagointia vaativa virike, kuten tietokonepeli, tekee olon seesteiseksi ja rauhalliseksi. Nopeatempoisen pelin pelaaminen saattaa vaikuttaa kuin meditaatio. ”

    Olen hyvin pitkälti samaa mieltä tuosta, mitä sanot. 1980-lukulainen keskustelematon ja lähes mielivaltaisesti rankaiseva jälki-istukäytäntö ei ollut ratkaisu yhtään mihinkään. Se nimenomaan lähti behavioristisesta käsityksestä rankaisemalla ehdollistamisesta. En itse muista juuri ensimmäistäkään keskustelua opettajien kanssa.
    Itse löysin rauhan ympäristön ärsykkeiltä shakin pelaamisesta, johon pystyi myös suuntaamaan sitä älyllistä turhautumista, jota koulu ei pystynyt tyydyttämään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  70. Riitta kirjoitti 3.9.2010 kello 22:52

    En tiedä, kuinka järkevää ongelman medikalisoiminen on – itse en ole lääkitystä koskaan vaivaani saanut enkä edes sitä haluaisi – mutta “syiden” etsiminen kasvatuksesta, päiväkodista, kurin puutteesta, jne, on minusta altis virhetulkinnoille.

    Syiden etsiminen kasvatuksesta aiheuttaa yleensä pelkkää harmia. Jos lapsella on neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia (autismi, asperger, ADD, ADHD), niin ne vaativat epätavallisia kasvatusotteita. Useimmat erityislasten vanhemmat oppivat ne yrityksen ja erehdyksen kautta eikä arki ole sen kummempaa kuin muissakaan perheissä. Juuri tuossa yhden erityisemmän lapsen äidin kanssa juteltiin siitä, että itsevarman, toimivan kasvatustyylin löytäneen ja elämäänsä tyytyväisen äidin lapsi ei voi olla erityinen. Lapsen erityispiirteet “selittyvät” silloin aina kasvatuksella. Erityislapsen äidin kuuluisi olla jotenkin kauhean väsynyt ja hukassa lapsensa kanssa. Kovasti pyytelemässä apua, kun ei mikään tunnu toimivan. Erityislapsen kanssa elämän kuuluu olla täynnä huutoa ja käsittämättömiä raivokohtauksia.

    Edellä oli mainio esimerkki:

    Aiemassa hieman samaa aihetta sivunneessa dokumentissa oli yksi ADHD-diagnosoitu poika, joka lääkkeillä tylsistyttämisen sijaan sai fiksulta miesopettajalta vapauden poistua käytävälle tai koulun pihalle hetkeksi juoksentelemaan aina kun hänen keskittymisensä rupesi käymään mahdottomaksi. Tuloksena pojan häirköinti tunneilla väheni ja hänen oppimistuloksensa paranivat.

    Tästähän joku luokassa vieraillut päättelisi: “Tottahan lapsi saa ADHD:n, koska se saa aina halutessaan lähteä pihalle juoksentelemaan. Varmasti tuonkin lapsen elämä rauhoittuisi, jos hän opettelisi istumaan rauhassa paikallaan.” Puhumattakaan siitä, millaisen vastaanoton lapsen vanhempi saisi, jos alkaisi tällaista erityiskohtelua ADHD-lapselleen pyytää: “Eivät ne nykyvanhemmat osaa lapsiaan enää kurissa pitää ja sitten pitäisi koulun tehdä se heidän puolestaan.”

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  71. Elina kirjoitti 4.9.2010 kello 8:58

    Riitta sanoo:

    Syiden etsiminen kasvatuksesta aiheuttaa yleensä pelkkää harmia.

    Tarkoitatko, että kaikki lapsen käytöshäiriöt ovat hermostoperäisiä?

    Insesti, laiminlyönti, henkinen ja fyysinen pahoinpitely ei siis näy mielestäsi lapsen kehityksessä mitenkään?

    Ns. tavallisissakin kodeissa voi olla käytäntöjä, jotka johtavat lapsen poikkeavaan käytökseen. Lapselle esim. annetaan lähes kaikki periksi ja jos vanhemmat haluavat ehdottomasti jotain läpi, lapselle valehdellaan omien päämäärien saavuttamiseksi sillä seurauksella, että lapselle ei synny normaalia turvallisuudentunnetta ja luottamusta ihmisiin.

    Herkälle lapselle myös tavanomaiseen elämänkulkuun liittyvät asiat kuten pikkusisaruksen syntymä, muutto, vanhempien pitkät sairaalajaksot, päiväkodin vaihto ym. voivat aiheuttaa sellaista pahaa oloa, joka purkautuu aggressioina, keskittymiskyvyttömyytenä, mutismina ja muina ongelmallisina käyttäytymismuotoina.

    Kyllä lähtökohta lastensuojelun ja perheneuvolan työskentelyssä tulee olla ja onkin se, että ensin poissuljetaan mahdolliset ympäristö- ja psykososiaaliset syyt ja vasta sitten lähdetään tutkimaan neurologista puolta.

    On olemassa hankalia lapsia ja on olemassa kyvyttömyyttä kasvattaa ja kun huonosti käy, niin nämä ilmiöt ovat samassa perheessä. Silloin ei ketään hyödytä ADHD-diagnoosi, mikäli se nyt koskaan mitään hyödyttää.

    Samat otteet pätevät ilman diagnoosiakin. Levottomalle lapselle on hyvä järjestää mahdollisimman paljon liikuntaa, ei siinä diagnooseja tarvita. Opettaja olisi voinut toimia mainitussa esimerkissä noin ilman mitään tietoa ADHD:sta.

    Suomalaiskouluissa tuollainen kyllä on mahdotonta, koska oppilaat ovat tunnin aikana opettajan vastuulla. Jos lapsi juoksee vaikka auton alle tai kaatuu pahasti, niin käräjillä ollaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  72. Tiedemies kirjoitti 4.9.2010 kello 10:51

    Elina, kukaan ei varmaan kiistä, ettei ole olemassa eri tavoin herkkiä tai hankalia lapsia. Juuri siksi se syiden etsiminen “kasvatuksesta” on altis virhetulkinnoille juuri niinkuin Riitta esittää: kun lapsen kanssa on ongelmia, myös kasvatusmenetelmät muuttuvat siinä samalla.

    “Diagnoosista” voi olla tavattomasti hyötyä, koska se antaa vanhemmalle tukea ja oikeuden ja mahdollisuuden hyväksyä, ettei vika olekaan siinä, ettei osaa pitää kuria lapselle. Ongelma tässä on tietysti se, että medikalisoitunut lähestyminen typistää ongelman binääriseksi. Ainakin minun lapsuudessani, jos rauhallisessa kahdenkeskisessä tilanteessa psykologin kanssa pystyi ratkomaan annettuja tehtäviä (tehtäviä, jotka minusta olivat mielenkiintoista ongelmanratkaisua – totta hitossa pystyin keskittymään!) niin sanottiin, että lapsi on normaali, ei mitään muuta kuin lisää jälki-istuntoa, niin kyllä se siitä.

    Suhtaudun tosin lääkitsemiseen hyvin negatiivisesti, koska tutkimusten mukaan Ritalin/Concerta-lääkityillä lapsilla on aikuisena moninkertainen todennäköisyys hankkia huumeongelmia. Eikä se ihme olekaan, koska nämä lääkkeet muistuttavat toimintamekanismiltaan kokaiinia (vastoin folklorea, Ritalin tms. ei ole mikään amfetamiinijohdannainen, ja on kemiallisestikin hyvin erilainen). En antaisi lääkitä lastani ennenkuin kaikki muu mahdollinen on kokeiltu.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  73. az kirjoitti 4.9.2010 kello 15:40

    Tiedemies: ““Diagnoosista” voi olla tavattomasti hyötyä, koska se antaa vanhemmalle tukea ja oikeuden ja mahdollisuuden hyväksyä, ettei vika olekaan siinä, ettei osaa pitää kuria lapselle.”

    Tähänkin liittyy monia ongelmia. Tuo tuki, oikeus ja mahdollisuus voi tarkoittaa myös luovuttamista, huonossa mielessä hyväksymistä ja lapsen katsomista “sairauden” kautta, ei suoraan yksilönä.

    Hyvin paljon riippuu vanhempien ymmärryksestä ja kyvystä ottaa vastuuta. Vaikea kysymys.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  74. az kirjoitti 4.9.2010 kello 16:02

    Ylipäänsä, karkeasti muotoillen, kysymys siitä, onko vilkkaus ja yliaktiivisuus määräävästi jotakin kurissa pidettävää vai kanavoitavaa. Pitääkö sitä pyrkiä esimerkiksi koulun kontekstissa patoamaan ja pitämään aisoissa vai tarjoamaan sille väyliä ja mahdollisuuksia suuntautua hyväksyttävissä olevaan toimintaan. Nämä eivät toki sulje toisiaan pois, eikä kumpikaan ääripää ole hyvä asia, mutta painotusten suhteen voidaan tehdä selkeitä valintoja. Niin kotona kuin koulussa. Mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.
    Hyväksyttävän aluetta rakentavasti laajentamalla voidaan kanavoida suuri osa nk. yliaktiivisuudesta, en usko, että se on vain haihattelua, vaan tälle on vahvaa näyttöä ja perusteita.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  75. anonyymi kirjoitti 4.9.2010 kello 17:18

    Myös yksityisrahoitteiset koulut tulisi sallia, jotta koulutuksen resursseja ei sidota määritettyihin rajoihin.

    Eikös ne ole jo sallittu?
    Ja rajat on Opetusministeriön asettamia oppimistavoitteita ja tuntimääriä. Loppu lienee koulusta kiinni.

    Elina, oletko miettinyt sitä, että paikallaanistumistunnit saattavat opettaa lapsia istumaan paikallaan ja keskittymään asioihin vaikka ehkä pulistaankin samalla muita asioita?

    Minua ihmetyttää tämä koko yhteiskunnan läpi kulkeva sosiaalistamisvillitys, kun en itse niin huippusosiaalinen ole. Se on aikamoista introverttien (ja muiden vähemmän “aina, kaikkialla, kaikkien kanssa” -paradigmasta innostuneiden) pudotuspeliä. Onko yhteiskunnalla siihen varaa?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  76. TomiA kirjoitti 4.9.2010 kello 19:14

    Tulee mieleen toimittaja, joka oli Sveitsistä asti hakenut tukea väitteelle suomalaisen koulun kelvottomuudesta.

    Jostain alppikylästä oli opettajat käyneet Helsingissä katsomassa, miten parantaa omaa koulua.

    Suomessa oppilaat käyttäytyivät miten tahtoivat. Joku istui päällysvaatteet päällä, joku tekstaili kännykällään, sinuteltiin opettajaa, urheilutunnilla kaikilla ei ollut sopivaa vaatetusta ja niin edelleen. Tuollaistahan se on.

    Tästäkö pitäisi sveitsiläisten ottaa oppia!

    Sveitsin nuorten onneksi opettajat päättivät unohtaa kaiken näkemänsä. Tästäkin lähin koulussa olisi kova kuri.

    Mutta voisiko ajatella, että suomalaisen koulun vahvuus on vapaus? PISAn mukaanhan täällä koulu tuottaa paitsi keskimäärin hyvin tulosta, myös tavallista enemmän huippuja (ylintä desiiliä). Onko tällainen tulos mahdollista ilman tiedon vapaata virtausta? Sveitsiläiskoulussa lapsoset oppivat kohteliaiksi, mutta suomalaiskoulun suhteellisen vapaassa informaatiotulvassa teräviksi?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  77. Elina kirjoitti 5.9.2010 kello 11:13

    Kuten az sanoo, dignosoidun lapsen kohtelussa on monia sudenkuoppia. Voihan ADHD-lapsellakin olla raivokohtaus ihan “aiheesta”. Kaiken käytöksen katsominen neurologisen häiriön läpi voi typistää suhdetta lapseen ja pikemminkin vaikeuttaa vuorovaikutusta kuin helpottaa sitä.

    Ja mitä tämä erityiskohtelu edes voisi ainakaan kodin ulkopuolella olla? Oletetaan, että luokallani on kaksi samantyyppisesti käyttäytyvää poikaa Ville ja Arttu; pojat ovat ns. pitelemättömiä, huutelevat tunnilla omiaan, eivät pysy paikallaan, kontaktitilanteissa käyttäytyvät usein aggressiivisesti ja desktruktiivisesti.

    Villellä on diagnosoitu ADHD, Artusta tiedän, että hän on työttömän ja alkoholisoituneen yksihuoltajaäidin poika. Artun yöunet jäävät usein lyhyiksi ja hän on viettänyt lapsuutensa paljolti pelien ja ikätasolleen sopimattomien TV-ohjelmien parissa.

    Millä tavoin näitä poikia tulisi kohdella eri tavoin? Minulle he olisivat täysin samalla viivalla. Kumpikin tarvitsee paljon tukea, onnistumisen kokemuksia, palkitsevia tehtäviä ja tietysti hyvin selvän viestin siitä, miten ei saa käyttäytyä.

    Minulle olisi aivan yhdentekevää, mikä pahan olon aiheuttaa, sillä paha olohan kummallakin on. Jos olen aivan rehellinen, niin myötätuntoni voisi olla enemmän jopa Artun puolella kuin Villen, jos nyt pakko olisi valita.

    Nämä erityiskohtelua erityislapsilleen vaativat erityisvanhemmat muuten alkavat olla koulumaailmassa todellinen riesa. Ilmeisesti he kuvittelevat, että heidän lapsensa on muillekin maailmannapa, johon kohdistetaan kaikki olemassa olevat resurssit.

    Kerronpa, että näin ei ole. Opettajat lähtevät lasten tasavertaisesta kohtelusta. Jos koulussa on rauhoittumishuone, niin sinne lähetetään vuoron perään Ville, Arttu tai Jenni täysin riippumatta mistään diagnooseista vaan riippuen käytännön tarpeista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  78. Elina kirjoitti 5.9.2010 kello 11:32

    Tiedemiehen kokemuksista,

    Diagnoosi on tietysti kokonaisarvio lapsesta, ei ole mitään erityistä testipatteristoa, jossa ADHD yksiselitteisesti todettaisiin.

    Mikäli lapsi käyttäytyy vastaanotolla keskittyneesti ja on motivoitunut tehtävistä ja kaikin puolin vaikuttaa normaalilta, olisikin aivan psykiatrin ammattietiikan vastaista läiskästä jokin leima paperiin. Tutkiva psykologihan ei voi diagnoosia tietenkään edes antaa.

    Yksi ADHD:n kriteeri onkin tietysti, että käyttäytymisessä on häiriöitä kaikissa ympäristöissä, koska tapauksessasi nyt näin ei ollut, niin olisihan ollut suorastaan oikeusturvasi vastaista antaa diagnoosi. Hyvin poikkeuksellisesti näin voidaan tehdä, jos anamneesi ja haastattelut ovat äärimmäisen vakuuttavia ja neuropsykologisessa testauksessa löytyy jotain viitteitä hermostoperäiseen erilaisuuteen.

    Ikävä juttu kuitenkin, jos levottomuuttasi on hoidettu jälki-istunnoilla, se on tietysti aivan väärä tapa. Suomalaisissa kouluissa onkin niistä ala-asteilla valtaosin luovuttu ja korvattu toiminnallisella ohjelmalla ja keskusteluilla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  79. Riitta kirjoitti 5.9.2010 kello 22:51

    Kuten az sanoo, dignosoidun lapsen kohtelussa on monia sudenkuoppia. Voihan ADHD-lapsellakin olla raivokohtaus ihan “aiheesta”. Kaiken käytöksen katsominen neurologisen häiriön läpi voi typistää suhdetta lapseen ja pikemminkin vaikeuttaa vuorovaikutusta kuin helpottaa sitä.

    Tämä saattaa hyvinkin päteä perheen ulkopuolisiin, mutta tuskin lapsen omiin vanhempiin. Siinä vaiheessa kun lapsi saa diagnoosin, vanhemmilla on takana jo vuosia tämän lapsen kanssa. Diagnoosi lähinnä antaa selityksen sille, miksi lapsen kanssa on täytynyt toimia niin kuin on toimittu.

    Useimpien erityislasten vanhemmille on hyvin tuttua se, että perheen ulkopuoliset tarjoavat auliisti neuvojaan, miten hankalissa tilanteissa tulisi toimia. Tällaiset neuvot, oikein esitettyinä, voivat olla hyvinkin hyödyllisiä perheissä, joissa on vanhemmuus hukassa. Erityislasten vanhemmat ovat taas jo käyneet läpi sen vaiheen, missä kokeillaan lasten kanssa yleensä toimivia konsteja ja mikään ei tunnu oikein toimivan niin kuin muilla. Lopulta löytyy sitten se toimiva kasvatusmalli, mikä perheen ulkopuolisten mielestä voi olla ihan väärä, syy lapsen käytökseen eikä seuraus lapsen käytöksestä.

    Otetaan esimerkki: Jos lievästi autistinen lapsi menee pois tolaltaan siksi, että joku istuu hänen tuolillaan, niin kehotuksista “olla jämäkkä” ja “pitää rajat” ei ole siinä tilanteessa mitään hyötyä. Kysymys ei ole tavallisesta uhmasta tai rajojen hakemisesta, vaan siitä, että muutokset rutiineissa ovat tällaisille lapsille vaikeita. Luonnollisesti lapsi pitää opettaa joustamaan, mutta se on pitkä prosessi eikä joka asiasta voi vääntää. Tai voihan sitä, mutta silloin elämä on juurikin sitä jatkuvaa huutoa ja käsittämättömiä raivokohtauksia.

    Ilmiö jota kritisoin, oli juurikin se, että erityislapsen vanhempi joutuu yhä uudestaan ja uudestaan siihen tilanteeseen, että omaa vanhemmuutta kyseenalaistetaan, esimerkiksi päiväkodissa työntekijöiden tai koulussa opettajan vaihtuessa. Vaikka papereissa olisi selkeätkin merkinnät erityisyydestä, niin usein lapsen käytös on melko normaalia, ja uuden aikuisen on vaikea uskoakaan, että lapsessa olisi jotain “vikaa”.

    Minulle olisi aivan yhdentekevää, mikä pahan olon aiheuttaa, sillä paha olohan kummallakin on. Jos olen aivan rehellinen, niin myötätuntoni voisi olla enemmän jopa Artun puolella kuin Villen, jos nyt pakko olisi valita.

    Sympatiat ovat (ja niiden pitääkin olla) niiden lasten puolella, joiden häiriköinnin selittää kotiolot. Erityislapsille riittää, että koulussa asiat hoidetaan niin, että koulunkäynti saadaan sujumaan ja häiriköinti loppumaan. Diagnoosi voi antaa vinkkejä siitä, mikä lapsen kanssa toimii.

    Tiedemiehen tapauksessa olisi tutkimuksia pitänyt jatkaa selvittämällä, miten keskittyminen ryhmätilanteissa sujuu. Nykyään tämä kaiketikin tiedetään ja tätä varten viisivuotisneuvolaan haetaan lausunto päiväkodista. Enää ei riitä, että tehtävät sujuvat, kun saa neuvolantädin rajoittamattoman huomion. Aika harva kun pääsee koulussa yksityisopetukseen.

    Siihen en ota kantaa, johtuvatko keskittymisvaikeudet ryhmätilanteista ADHD:stä vai jostain muusta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  80. Riitta kirjoitti 6.9.2010 kello 10:17

    Nämä erityiskohtelua erityislapsilleen vaativat erityisvanhemmat muuten alkavat olla koulumaailmassa todellinen riesa.

    Tässä onkin melkoinen asenneongelma. Koulussa ja päiväkodeissa erityislasten vanhemmat tulisi nähdä voimavarana eikä riesana. Heillä on paras kokemus siitä, mikä juuri heidän lastensa kohdalla toimii. Silloin kun kotiolot tai kasvuympäristö ovat syynä lapsen ongelmiin, tällaista asiantuntemusta ei opettajan käytössä välttämättä ole.

    Koulun tai päiväkodin asia on sitten päättää, miten tuota asiantuntemusta hyödyntää ja mikä on mahdollista toteuttaa. Välttämättä kyse ei ole kovinkaan isoista ja aikaavievistä toimenpiteistä ja kun arki saadaan sujumaan, erityislapsi ei kuormita sen enempää kuin “tavallinen” lapsi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  81. Elina kirjoitti 6.9.2010 kello 12:56

    Riitta,

    Tietäisitpä, missä ristipaineissa opettajat nykyään elävät.

    “Erityislasten” vanhemmat saattavat vaatia, että heidän lapesellaan on jonkinlainen yhteiskunnan kustantama personal trainer välitunneilla. Ohjeet voivat olla sitä luokkaa, että jos lapsi saa itkupotkuraivarin, pitää häntä hieroa vartin verran keskivartalosta, on huolehdittava, että pallopelissä varmasti oma Eetu-Valtteri saa koskea palloon yhtä paljon kuin muut jne.

    Hesarissa yksi opettaja pari viikkoa sitten sanoi minusta aivan oikein, että mitään enempää kanssakäymistä ei tarvita vanhempien kanssa kuin tällä hetkellä on (rivien välistä sekin tuntui olevan liikaa). Koulun yksi tärkeä tehtävä on tukea lapsen itsenäistymistä. Koulu on lapsen työpaikka, jossa hänen pitää selvitä ilman vanhempiaan.

    Minusta asenneongelma on vanhemmilla, jotka sekaantuvat joka asiaan koulussa ja ovat vaatimassa mitä kummallisimpia kommervenkkejä juuri heidän lapsensa kohdalla. En sano, etteikö opettajillakin olisi joskus asenteissa korjaamista. Ihmisiähän hekin vain ovat, mutta kyllä suureksi häiriöksi ammattimaiselle työskentelylle ovat muodostuneet nämä lääninhallituksen kanteluilla ja käräjillä uhkailevat usein juuri “erityislasten” vanhemmat.

    Erityislapsella en tässä yhteydessä tarkoita välttämättä diagnoosia — usein sekin on jostain hankittu — vaan ylipäänsä hellantelttunsa erityiseksi kokevia äippiä ja isukkeja.

    (Tulikin tätä kirjoittaessa mieleen loppukevennykseksi sopiva sutkautus:

    -Miksi kutsutaan jatkuvasti selän takana kulkevaa mustalaista.

    -Personal Raineriksi!)

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  82. Tiedemies kirjoitti 6.9.2010 kello 21:52

    Minusta asenneongelma on vanhemmilla, jotka sekaantuvat joka asiaan koulussa ja ovat vaatimassa mitä kummallisimpia kommervenkkejä juuri heidän lapsensa kohdalla.

    En tiedä vanhempien sekaantumisista, koska omat lapseni eivät ole vielä koulussa, ymmärrän kyllä opettajan näkökulman tässä. Mutta väitän, että tämä kärjistys nyt sivuuttaa sen tosiasian että osassa tapauksista ulkopuoliset – opettajat, jne – eivät välttämättä suostu joustamaan edes sitä vähää.

    Olen samaa mieltä siitä, että ideaalitilanteessa ei tarvittaisi mitään diagnooseja. Mutta tosimaailmassa, myös ihmisten käyttäytymisen ja toiminnan ohjauksen ilmiöissä, on tiettyjä säännönmukaisuuksia, joille on usein annettu nimi. Rajat ovat epäselvät, mutta joskus ilmiöstä tiedetään edes jonkin verran niin, että sen kanssa selviämiseen on joitain sellaisia keinoja, joita ei ehkä “normaalissa” kasvatuksessa tule käytettyä.

    Lisäksi jokainen lapsi tarvitsee kotoaan rakkautta ja tukea. Jos lapsi on jatkuvasti ulkomaailman silmätikkuna, voi vanhemmille joskus tulla tunne, että kukaan muukaan ei lasta puolusta, jos eivät he. En väitä, ettei tämä voi mennä joskus liian pitkälle, mutta tiedän, että on opettajia, jotka suhtautuvat negatiivisesti vanhempiin jo siinä vaiheessa, jos nämä yrittävät esittää, että lapsen jatkuva sättiminen ja rankaiseminen on havaittu kotona jo turhaksi. Onneksi he ovat nykyään paljon harvinaisempia kuin ennen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  83. Riitta kirjoitti 6.9.2010 kello 22:09

    Elina,

    silloin kun joku vanhempi vaatii ihan mahdottomia, niin sellaiset vaatimukset voi opettaja vallan mainiosti jättää omaan arvoonsa. Niin muillakin elämänalueilla toimitaan.

    Kannattaa silti aina kuunnella loppuun, joskus voi jostain sivulauseesta käydä ilmi jotain hyödyllistä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  84. Riitta kirjoitti 7.9.2010 kello 9:17

    Mutta väitän, että tämä kärjistys nyt sivuuttaa sen tosiasian että osassa tapauksista ulkopuoliset – opettajat, jne – eivät välttämättä suostu joustamaan edes sitä vähää.

    Tai sitten vääränlainen ammattiylpeys tai vääränlainen itseluottamus estää ottamasta neuvoja vastaan. Tämä ei ole muuten mitenkään vieras ilmiö myöskään esimerkiksi tekniikan alalla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  85. Elina kirjoitti 7.9.2010 kello 10:12

    Kuntalaissa on vaatimus virkamiehen tasapuolisuudesta kansalaisia kohtaan. Opettajalla ei ole oikeutta kohdella yhtä oppilasta erilailla vanhempien ohjeiden mukaan, vaan esim. luokasta poistamisen tulee tapahtua aina samankaltaisten tapahtumaketjujen seurauksena. Ei voi olla niin, että diagnoosin perusteella saa häiritä opetusta enemmän kuin ilman.

    Sellaiset keinot, joilla ei poljeta muiden oppilaiden oikeutta opetukseen, toki ovat sallittuja. Mutta mitä ne voisivat olla?

    Antakaa nyt joitain konkreettisia esimerkkejä. Jos Vertti saa kuunnella rauhoittuakseen korvalappusteroita, niin miten perustella se Siirille, joka myös haluaa kuunnella musaa.

    Yksilöllisten toimenpiteiden aika on erityisluokalla, jossa on 8-10 oppilasta ja opettajan lisäksi yleensä vielä kouluavustaja. Näitä oppilaitahan on integroituna myös yleisopetuksen puolella ja luokalla on silloin yleensä kouluavustaja. Tämä edellyttää erityisopetuspäätöstä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  86. Riitta kirjoitti 7.9.2010 kello 11:53

    Sellaiset keinot, joilla ei poljeta muiden oppilaiden oikeutta opetukseen, toki ovat sallittuja. Mutta mitä ne voisivat olla?

    Ensimmäisenä simppelinä esimerkkinä sellainen, että jos lapselle muutokset rutiineissa ovat vaikeita, niin opettaja kertoo koko luokalle muutoksista ajoissa. Muita se ei haittaa ja erityisempi saa aikaa sopeutua.

    Toinen esimerkki on se, että jos lapsen on vaikea tunnistaa tunteita, hänestä voi olla vain hauskaa saada aikuinen suuttumaan (silmät leimuavat kivasti ja pöytä tärähtää hauskasti, kun sitä lyö nyrkillä). Siinä missä muut oppilaat säikähtävät, häirikkö vain nauraa riemusta ja parhaassa tapauksessa pääsee rehtorin kansliaan näkemään vielä riemastuttavamman näytöksen. Jos opettaja itse ei tajua vain innostavansa lasta häiriköimään lisää, vanhemmat voivat sen tajuta ja antaa vinkkiä, miten häiriköinti ehkä saadaan loppumaan. Tuskin kuntalaki sentään vaatii opettajaa ärähtämään joka lapselle samalla tavalla, tehosi se tai ei.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  87. jouni lundqvist kirjoitti 9.9.2010 kello 20:40

    Lapset kaipaavat välittämistä (kuin myös aikuiset). Koti on ensisijainen välittämisen paikka. Sitten on päivähoito ja koulu. Vanhempien välittäminen on sitä, että alussa on mukana kaikessa ja myöhemmin pennun varttuessa jatkuvasti kysyy, miten menet, kuinka kävi, milloin tulet kotiin, ketä muita siellä on jne. Se on jatkuvaa paidanhelmassa riippumista. Sitä se välittäminen on. Kun näin on, lapsikin ymmärtää, että hänestä välitetään ja että hän on tärkeä ihminen. Opettajankin tehtänä on välittää, mutta se on hieman etäänpää. Tärkeää on, että lapsi kokee koulussa olonsa turvalliseksi. Että hänestä välitetään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  88. Pasi Reinikaine kirjoitti 15.10.2010 kello 10:00

    Hei, koska nimeni mainittiin palstallani, siten että väitän jotakin…. ajattelin ottaa osaa keskusteluun jota on käyty PISAn ongelmanratkaisutehtävien luonteesta ja merkityksestä.

    Tehtävien poimiminen elävästä elämästä, siis todellisesta elämästä ja näiden vieminen kynä ja paperi testeihin on vaikeaa. Se että esim. PISA 2009 tutkimukseen osallistui 65 maata tai aluetta asettaa myös rajoituksensa tehtävien Suomessa koetulle “autenttisuudelle” tosielämän suhteen. Se mikä meillä tapahtuu päivittäin, vaikka lumen sataminen talviaikaan, ei kaikissa osallistujamaissa tapahdu koskaan. Näin ollen tehtävistä on muotoutunut hieman hajuttomia ja mauttomia, mutta ne poikkeavat kuitenkin huomattavasti perinteisistä koulutehtävistä. Tarkoituksena tosiaan on, että ne kuvaavat sellaisia tapahtumia tai ongelmia, joita voi tulla elämässä vastaan.

    Uskallan nyt myöskin väittää että PISA mittaa elämässä pärjäämisen taitoja melko hyvin. Täydellistä ennustemittaria ei tietenkään ole olemassa mutta esimerkiksi kanadalaisen seurantatutkimuksen perusteella PISAssa hyvin menestyneet oppilaat pärjäävät myös hyvin jatko-opinnoissaan. Ovatko PISAn tulokset sitten yhteydessä työllisyyteen ja toimeentuloon – se nähdään vasta muutaman vuoden päästä, jolloin Kanadalaiset PISAan osallistuneet ovat sijoittuneet työelämään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus