Mitä kasvatustieteilijät tutkivat?

25.6.2010 · Aihe: SATA-komitea 

Suomessa on 136 kasvatustieteen professoria. Se on valtaisa tutkimuspanos, mutta tutkittavaa riittää ja aihe on tärkeä, joten panostus varmaankin kannattaa. Jos tällainen professorien armeija tutkii  kasvatusta ja koulutusta, voisi kohtuudella odottaa jotain panosta yksinkertaisiin, mutta tärkeisiin – ja taloudellisesti erittäin merkittäviin – kysymyksiin. Tällaisiin esimerkiksi haluaisi vastauksen:

1)      Parikymmentä vuotta sitten lukioon sisäänpääsy muutettiin niin, ettei omia oppilaita tai lähellä asuvia saa suosia, vaan oppilaat on otettava peruskoulun päättötodistuksen arvosanojen perusteella. Tämä seurauksena lukiot ovat suurissa kaupungeissa erikoituneet hyvien ja huonojen oppilaiden lukoiksi.  Kysymys johon kaipaisi vastausta

Onko oppimistulosten kannalta parempi, että hyvät oppilaat ovat omissa kouluissaan ja seiskan oppilaat oman tasonsa mukaisessa opetuksessa, vai menestyisikö hyvä oppilas paremmin, jos kokisi itsenä muita etevämmäksi ja menestyisikö seiskan oppilas paremmin, jos luokalla olisi myös hyviä oppilaita kirittämässä ja antamassa esimerkkiä.

2) Yleisesti vaaditaan pienempiä opetusryhmiä, mutta tämä vaatimus tulee hyvin kalliiksi. Asiasta olisi helpompi päättää, jos tietäisimme,

Miten opetusryhmän koko vaikuttaa oppimistuloksiin tai muihin opetuksen päämääriin.

3) Noin 2,5 miljardia euroa uhrataan kunnan järjestämään päivähoitoon. Tätä perustellaan lapsen edulla. Suuria ideologisia erimielisyyksiä on siitä, onko päivähoito lapsen etu vai olisiko koti parempi hoitopaikka.  Professoreilta kaipaisi vastausta siihen,

Miten päivähoito tukee lapsen kehitystä kotihoitoon verrattuna? Onko löydettävissä ryhmiä, jotka hyötyvät erityisesti päivähoidosta. Mikä on ryhmäkoon ja päiväkodin koon vaikutus, mikä vaikutus on henkilökunnan laadulla ja määrällä ja tilojen koolla. Mikä on sopivin ikä siirtyä kotihoidosta päivähoitoon ja onko tässä eroja eri väestöryhmien välillä. Jos ei muuta helppoa mittaria löydy, tutkittakoon aluksi vaikka päivähoidon vaikutusta koulumenestykseen.

Kommentit

81 Vastausta artikkeliin “Mitä kasvatustieteilijät tutkivat?”

  1. Kalle kirjoitti 25.6.2010 kello 10:33

    Erittäin hyviä kysymyksiä! En usko, että saat vastauksia. Aiheet ovat liian arkoja niin kauan, kun professorin virkoja miehittävät kuuskytluvun partaradikaalit. 😉

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Svenkka kirjoitti 25.6.2010 kello 11:12

    Silloin tällöin kannattaa tosiaan pureutua olevaisen perusteisiin. Ruotsissa onkin häähumun laskeuduttua alettu pohtia kuningaskunnan korvaamista tasavallalla.

    Dagens Nyheterissä valtiotieteilijä Olof Ruin kyselee tänään eikö olekin väärin että maan korkeimmat virat kulkevat perintönä? Eikö ne pitäisi muiden virkojen tapaan täyttää ansioiden mukaan? Ja eikö ole väärin pakottaa yhden perheen jäseniä rooleihin joihin heillä ei ole lainkaan edellytyksiä?

    http://www.dn.se/debatt/vi-behover-en-serios-debatt-om-vart-statsskick-1.1128141

    Pitääpä seurata sikäläistä keskustelua josko he vaikka kaavailisivat perustavansa rumien naisten hallitseman vähemmistöjen paratiisin jollaista muuan ranskalainen filosofi on sanonut pahimmaksi kuviteltavissa olevista yhteiskuntamalleista. Siellä näet palkittaisiin pikemmin halujen kuin kykyjen mukaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. nos kirjoitti 25.6.2010 kello 11:53

    Hyviä kysymyksiä, mutta luulenpa, että kun samoja asioita on tutkittu aiemmin, ovat vastaukset “olleet vääriä”. Näinpä näitä samoja asioita pyöritellään täällä amatöörien joukossa, joka lisäksi aina on joka tapauksessa oikeassa – kaikessa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. jouni lundqvist kirjoitti 25.6.2010 kello 12:13

    Kenttätyössä olevan pedagogin vastaukset.

    1. Hyvät oppilaat menestyvät hyvin lukiosta ja opettajista huolimatta. Ressun opettajat eivät ole yhtään parempia kuin muiden lukioiden opettajat.

    2. Ainakin peruskoulussa suuri luokkakoko lisää hälinää ja häiriköintiä ja sitä kautta opetus ja oppiminen huononee. Tämä on sata varma asia.

    3. Perustelin aikoinani omien lapsieni viemistä päiväkotiin sillä, että isossa joukossa kasvaa paremmin yhteisön tavoille. Mutta päiväkodissakaan ei saa olla liian isoja ryhmiä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Ville kirjoitti 25.6.2010 kello 13:01

    Näkisin, että päiväkodit ovat nykyajan korvike ennen yleisille suurperheille. Omien kokemuksieni mukaan lapsen kehitys nopeutuu joka tavalla, kun on kanssakäymisessä saman ja eri ikäisten lapsien kanssa. Tietenkin voi pohtia, onko lasten tarpeenkaan kehittyä niin nopeasti, ja onko niin väliä alkaako puhua vuoden vai kolmen vuoden iässä, tai oppiiko lukemaan 4- vai 7-vuotiaana.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. Hämäläinen kirjoitti 25.6.2010 kello 13:19

    Hyviä kysymyksiä! En osaa tarjota nuihin muuta kuin kokemusperäistä mutua:

    1. Lukiolainen hyötyy siitä, että saa opiskella motivoituneessa ja aktiivisessa (=hyvässä) seurassa, oli lukiolainen sitten itse huippu tai heikompi. Heikkojen kerääminen yhteen puolestaan haittaa heidän oppimistaan. Kokonaisuuden kannalta parasta olisi hieman supistaa lukiokoulutusta ja sitten järkätä ryhmät maalaislukiotyylisiksi: vähän heikkoja, paljon taviksia ja vähän huippuja joka ryhmään.

    2. Yleensä pienempiä opetusryhmiä toivotaan siksi, että niiden pitäminen ojennuksessa on helpompaa. Hyvän koulukurin saavuttamiseen on halvempiakin menetelmiä, joista tärkein on se, että häiriköt laitetaan tarkkikselle. Nykyinen integraatiota korostava pedagoginen muoti vain ei suosi näitä menetelmiä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Arto Tukiainen kirjoitti 25.6.2010 kello 13:31

    Ainakin yksilapsisen perheen vekaran on suotavaa mennä päiväkotiin, jotta oppisi sosiaalisia taitoja ja näkisi erilaisia ihmisiä. Samat perusteet sopivat kyllä isompiinkin perheisiin. Päiväkoti valmistelee kouluun siirtymistä, ja ilman sitä hyppy voi olla liian pitkä. Toki vanhemmat voivat järjestää tätä “valmennusta” itsekin esimerkiksi pelaamalla muistipelejä, askartelemalla, kyläilemällä ja käymällä lasten kanssa leikkipuistoissa, mutta päiväkoti hoitaa asian vähintään yhtä hyvin. Päiväkodit kunniaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Timo K kirjoitti 25.6.2010 kello 15:25

    Kaikenlaista näköjään tutkitaan, mutta ei mainitsemiasi perusasioita. Ei ainakaan kovin näkyvästi.
    https://www.uta.fi/laitokset/kasvlait/tutkimus/index.php

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. Ilpo Pernaa kirjoitti 25.6.2010 kello 16:02

    O.S: “Miten opetusryhmän koko vaikuttaa oppimistuloksiin tai muihin opetuksen päämääriin.”

    Vastaus: Pienessä opetusryhmässä oppilas oppi paremmin. M.O.T.

    Ei tähän mitään empiriaa tarvita. Jos tutkisimme asiaa niin vastaus olisi sama kuin : ” ensimmäisessä kerroksessa asuvat käyttävät hissiä vähemmän kuin muissa kerroksissa asuvat.

    Oppimiseen vaikuttavat monet muutkin asiat ryhmäkoon lisäksi. Koululla on myös muitakin tärkeitä tavoitteita tiedollisen oppimisen lisäksi.

    “Lukiolain mukaan lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Koulutuksen tulee tukea opiskelijoiden edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen.” lähde:Opetus ja kulttuuriministeriö.

    Pisa-tutkimus on suuntaa antava suomalisen koulutuksen tasosta. Sen mittaria on paljon kritisoitu, mutta on siinä asiaakin. Itse korostan sitä, että suomalaisen ihmisen on oltava avarakatseinen, sosiaalinen, tasapuolinen ja toisia kunnioittava.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  10. Osmo Soininvaara kirjoitti 25.6.2010 kello 17:02

    Tiedossani on asiassa yksi ainoa “tutkimus” ja sen mukaan opetusryhmän koolla ei ole juuri mitään vaiktusta. Tulos on niinyllättävä, että asia pitäisi tutkia uudestaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  11. Tuomas Pekkarinen kirjoitti 25.6.2010 kello 17:59

    Näitä kysymyksiä on kyllä tutkittu muualla, ja paljon. Asialla ovat olleet pääasiassa taloustieteilijät. Tässä vastaukset, jotka ainakin omasta mielestäni vastaavat konsensus-näkemyksiä.

    1) Riippuu olennaisesti missä iässä koululaiset jaotellaan ryhmiin ja miten. Olemme yhdessä Roope Uusitalon kanssa tutkineet, miten Suomen peruskoulu-uudistus vaikutti armeijan testituloksiin ja näyttää siltä, että vähemmän koulutetuista perheistä tulleiden koululaisten testitulokset nousivat uudistuksen seurauksena. Peruskoulu-uudistuksessa kuitenkin muutettiin muutakin kuin opetusryhmiä. Keniassa on toteutettu satunnaistettu koe, jossa tutkittiin tasoryhmien vaikutusta. Kokeen tuloksien mukaan kaikki hyötyivät tasoryhmistä. Näiden tuloset yleistäminen teollisuusmaihin on kuitenkin aika rohkeaa.

    Miten luokkakavereiden taso vaikuttaa luokiovaiheessa on tietääkseni avoin kysymys. Se olisi kuitenkin selvitettävissä suomalaisella aineistolla.

    2) Opetusryhmän koon ja oppimistuloksien korrelaatio on positiivinen. Tämä johtuu kuitenkin siitä, että koulut sijoittavat heikommat oppilaat pienempiin ryhmiin. Satunnaistetuissa kokeissa opetusryhmän koolla on selvä negatiivinen vaikutus oppimistuloksiin. Siitä, onko ryhmäkokojen pienentäminen taloudellisesti tehokas tapa parantaa oppimistuloksia ei vallitse yksimielisyyttä.

    3)Tästä on hyvin sekalaisia tuloksia. Vaikutus näyttää riippuvan perhetaustasta. Vähemmän koulutetuista perheistä tulevat ehkä hyötyvät päiväkotiopetuksesta.

    Tätä kysymystä olisi kuitenkin tärkeä tutkia suomalaisella aineistolla, koska ulkomaalaisten tulosten yleistäminen on vaikeaa. Suomessa päivähoidon henkilökunta on esimerkiksi paremmin koulutettua kuin monessa muussa maassa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  12. Syltty kirjoitti 25.6.2010 kello 18:08

    Mitä pienemmät opetusryhmät, sitä enemmän (huonojakin) opettajia tarvitaan.

    Ei ole niin varmaa että hyvä ja huono opettaja opettavat paremmin kahta pienempää ryhmää, kuin yksi hyvä opettaja suurta ryhmää.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  13. Evert The NeveRest kirjoitti 25.6.2010 kello 18:32

    Onko kasvatustiede tiedettä. Eihän sillä ole edes omaa teoriaa, vaan se on sekametelisoppaa.

    Minua on itseä sosiologina kummastuttanut tuo opetusryhmäasia. Joku voisi vaatia, että kaikilla oppilailla pitäisi olla yksityisopettaja.

    Pienen opetusryhmän metodi sopii perisuomalaiseen erakkoluonteeseen, jolla voidaan tämä korpikansan erakkoluonne siirtää sukupolvelta toiselle.

    Oppimisen kannalta sillä ei ole mitään tekemistä – eihän oppiminen tapahdu syöttötuolissa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  14. jouni lundqvist kirjoitti 25.6.2010 kello 19:33

    Minulla on takanani 30 vuotta kokemusta peruskoulun opettajana ja Evert The NeveRestillä ja Syltyllä ilmeisesti tasan nolla. Opetus ei perustu pätkänkään vertaa sosiologien tai pedagogien höpinöihin. Se on arkista puurtamista lasten kanssa. Toistan mitä sanoin. Mitä suurempi ryhmä sen huonommat tulokset. Näin se vaan on. Käykääpä nimimerkit kokeilemassa onneanne jossain peruskoulussa, niin syntyy elämänviisautta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  15. Kari kirjoitti 25.6.2010 kello 20:02

    Siis satakolmekymmentäyhdeksän professoria????

    Koko maata liikuttavassa liikenteessä on, vähän räknäystavasta riippuen, kaksi tai viisi professoria. Se liikuttaa Suomea (vitun vähän).

    Tietoliikennesektorilla, johon tämä tusaaminen tällä hetkellä perustuu, on pikaisen laskelman mukaan _korkeintaan_ 60 professoria. Kasvatustieteissä siis tulee tulevaisuudessa 50 kertaa innovaatioita kaikkeen liikenteeseen nähden ja noin kaksi kertaa enemmän kuin tietoliikenteessä. Hyvä että ollaan tähän satstattu!

    Mitä vittua? kysyy nimimerki “epätietoinen”

    Kari

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  16. Touko Mettinen kirjoitti 25.6.2010 kello 20:48

    Luulisin, että tuo Osmon mainitsema “tutkimus”, jossa osoitettiin, että opetusryhmän koolla ei ole merkitystä, oli sivutuote jossakin isommassa tutkimiksessa, jossa haettiin menestysmuuttujia.

    Huomattiin, että suosittujen koulujen isot opetusryhmät tuottavat vähintään yhtä hyvät tulokset kuin epäsuosittujen koulujen pienet opetusryhmät. Tämän olisin itsekin osannut puolen sekunnin miettimisen jälkeen sanoa. Silti olen saletti siitä, että iso oppilasryhmä tuottaa huonompaa oppimista kuin pieni.

    Hyödyt eivät kuitenkaan kasva lineaarisesti ryhmän pienentyessä – jos noudatetaan “normaaleja” metodeja. Itse pidän peruskoulun yläluokilla ideaalina n. 16 – 20 oppilaan heterogeenista ryhmää: pienemmästä ryhmästä puuttuu (yleensä) fiksut suunnannäyttäjät, isoissa ryhmissä paukapäät saavat riittävästi hyväksyntää vertaisiltaan.

    Mutta Osmo on ehdottomasti oikeassa: Näitä asioita pitää tutkia ja kun ei tutkita, 136 proffaa on selityksen velkaa.

    Touko Mettinen

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  17. Osmo Soininvaara kirjoitti 26.6.2010 kello 0:06

    Meillä oli aikanaan luokassa neljäkymmentäkaksi oppilasta, mutta jotenkin siitä selvittiin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  18. klup kirjoitti 25.6.2010 kello 20:49

    Jarkko Tontti viittasi YLE:n tyynysota-ohjelmassa Ruotsissa tehtyihin seurantatutkimuksiin, joissa Tontin mukaan todettiin, että “mitä varhemmin lapsi menee päivähoitoon, sitä paremmin hän pärjää elämässään, alkaen koulumenestyksestä päättyen syrjäytymisriskeihin jne.”

    Ohjelma löytyy youtubesta: http://www.youtube.com/watch?v=fHiwBJZTexo

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  19. amatööripedagogi kirjoitti 25.6.2010 kello 21:08

    Ajankohtaiseen aiheeseen liittyen olisi kiva tietää, kuinka monen kasvatustieteilijän mielipidettä kysyttiin (vai kysyttiinkö lainkaan), kun peruskoulun tuntijakotyöryhmä päätyi ratkaisuun, että pakkoruotsi säilyy ja vieläpä aikaistuu ala-asteelle? Huhuja kun liikkuu, että työryhmän puheenjohtaja, Svenska.nu-jäsen Timo Lankinen oli asian ruotsinkielisten järjestöjen kanssa jo etukäteen päättänyt eikä työryhmällä ollut asiaan juuri vaikutusmahdollisuuksia.

    Ruotsissa, jossa oppilaiden kieliopintoja koskevia päätöksiä eivät rasita poliittiset lehmänkaupat, on päädytty sellaiseen ratkaisuun, että vain englanti on kaikille pakollinen ja toisen vieraan kielen tilalla voi opiskella lisää englantia. Jotenkin minusta tuntuu, että nimenomaan tämän ratkaisun takana on todellisia kasvatustieteellisiä perusteita.

    Tietenkin on hienoa, jos opiskellaan montaa vierasta kieltä, mutta tosielämä on kuitenkin eri juttu kuin juhlapuheet. Monella oppilaalla ei ihan oikeasti ole ns. kielipäätä ja vieraiden kielten opiskelu on hankalaa eikä kyse ole aina pelkästään laiskuudesta. Ruotsissa on katsottu paremmaksi vaihtoehdoksi, että oppilas oppii edes sen yhden (ja tärkeimmän) vieraan kielen kohtuullisesti kuin että oppii kahta kieltä heikosti. Suomessa voidaan vain yksittäistapauksissa antaa vapautus ruotsin opinnoista ja käytännössä kaikki heikotkin kielten oppijat joutuvat tappelemaan kahden vieraan kielen kanssa (ruotsin lasken vieraaksi kieleksi, koska sitähän se useimmille on).

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  20. klup kirjoitti 25.6.2010 kello 21:13

    Tuossa vielä Tontin blogikirjoitus keskustelusta:
    http://www.vihrealanka.fi/node/1183

    Lyhyellä googlaamisella löytyi myös Markon Hamilon kriittinen kirjoitus tapauksesta:
    http://www.tiede.fi/blog/2009/01/23/jarkko-tontti-on-vaarassa/

    Itse tutkimus on ilmeisesti nimeltään: Andersson, Bengt-Erik & Strander, Kerstin 2002. Framtiden blev vår. 101 sjuttiotalisteer följda under sina 25 första år. Rapport 2 från FABASKO-projektet. Individ, omvärld och lärande/Forskning 11. Stockholm: Lärarhögskolan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  21. Mikko Särelä kirjoitti 25.6.2010 kello 23:12

    Voisi myös kysä sitä, onko tutkittu sitä, miten useamman kuin yhden opettajan läsnäolo opetustilanteessa vaikuttaa oppimistuloksiin. Onko ylipäätänsä yhden opettajan ja yhden luokan malli järkevä?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  22. Timo kirjoitti 26.6.2010 kello 0:11

    Tämä hyppää nyt varsinaisen aiheen ulkopuolelle, mutta en malta olla kommentoimatta nimimerkki amatööripedagogin näkemyksiä ruotsin kielen opiskelusta.

    Monella oppilaalla ei ole niin sanottua matikkapäätäkään yhtään, mutta silti he joutuvat tappelemaan ns. pakkomatematiikan kanssa. Se nyt vaan on niin, että hankalatkin asiat on koulussa opittava. Tai ainakin yritettävä niistä jotenkin suoriutua. En ymmärrä miksi juuri ruotsi herättää niin kiivaita intohimoja. Yleensä vastustajat muistavat mainita, että Ruotsissakaan ei opiskella suomea. Lisäksi kerrotaan lähes aina, miten ruotsalaiset ovat kielikysymyksensä ratkaisseet.

    Vastustamisen kiivaudessa tahtoo vain unohtua tosiasiat. Me emme opiskele ruotsia koulussa ruotsalaisia varten, vaan siksi, että maassamme asuu suomalaisia jotka puhuvat äidinkielenään ruotsin kieltä. Koska Suomi on kaksi kielinen maa, on pelkästään luontevaa, että molemmat kieliryhmät osaavat toistensa kieltä edes vähän. Maailmasta löytyy melko paljon esimerkkejä maista joissa ei opiskella toisten kieliryhmien kieliä ja yleensä näissä maissa on jonkinlaisia, joskus voimakkaitakin jopa väkivaltaisia, ristiriitoja kieliryhmien kesken.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  23. Svenkka kirjoitti 26.6.2010 kello 7:19

    “Pakkoruotsi” kävisi paremmin kaupaksi jos sen paketoisi yhteen “pakkopullan” kanssa: toista työnnetään korvasta, toista suusta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  24. jouni lundqvist kirjoitti 26.6.2010 kello 7:43

    Osmo,

    “Meillä oli aikanaan luokassa neljäkymmentäkaksi oppilasta, mutta jotenkin siitä selvittiin.”

    Se oli sitä oppikoulun aikaa, jolloin kouluun oli pääsykoe ja porukka oli valikoitunutta joukkoa. Minun luokallani oli 45 oppilasta. Oppikoulusta sai helposti lähdöt, jos homma ei pelannut. Peruskoulu on aivan toista maata.

    Lukioissa on edelleen hyvin suuria ryhmiä, 36 on aivan tavallinen luku isoissa lukioissa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  25. Elina kirjoitti 26.6.2010 kello 9:26

    Yhteydet luokkakoon ja opintomenestyksen yhteydestä eivät ole suoraviivaisia, vaan riippuvat myös sekä kunnan että koulun koosta.

    Sitran rahoittamassa peruskoululaisten syrjäytymisriskejä kartoittavassa Opetushallituksen ja Helsingin yliopiston yhteistyönä toteuttamssa tutkimuksessa todetaan:

    Koulun koon, luokan koon ja kuntatyypin välille muodostui interaktio. Oppilaiden koulumenestys pienissä ja suurissa maaseutu- ja kaupunkikouluissa
    erosi merkitsevästi luokkakoon mukaan (F(3,2284) = 7,61,
    p < .0001). Maaseudulla koulumenestys oli luokkakoosta lähes riippumatta
    kaupunkikouluja parempi pienissä kouluissa. Suurissa kouluissa menestys
    maaseudulla ja kaupungissa oli samanlaista 23 oppilaan luokkakokoon saakka.
    Sitä suuremmissa luokissa oli koulumenestys kaupungissa parempaa.

    Ihmettelen Jouni Lundqvistin akateemisen koulutuksen saaneena opettajana esittämää käsitystä tieteellisen tutkimuksen täydestä tarpeettomuudesta.

    Miten “arkinen puurtaminen” siihen liittyy, että yritetään tutkimuksen keinoin löytää parhaimmat mahdolliset puitteet tälle puurtamiselle? Mikäli opettajankoulutuskin on vain pedagogista höpinää, niin mihin koko koulutusta tarvitaan?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  26. Elina kirjoitti 26.6.2010 kello 9:49

    Ville sanoo:

    Näkisin, että päiväkodit ovat nykyajan korvike ennen yleisille suurperheille.

    Tämän käsityksen näkee ja kuulee silloin tällöin. Osmokin on muistaakseni käyttänyt tätä päivähoidon puolesta puhuvana argumenttina.

    Minusta vertaus kuitenkin ontuu pahemman kerran. Missään suurperheessä ei ole kuuttatoista 1-3 -vuotiasta lasta. Heitä on tyypillisesti vaikkapa kaksi. Jo viisivuotias isompi sisarus leikkii ohjaavasti pienempien kanssa puhumattakaan sitä vanhemmista, jotka jo osaavat auttaa pienempien hoidossa ja omalla esimerkillään kannustavat lasta kehittymään.

    On myös muistettava, että perhe on vahva kiintymyssuhteiden verkosto. Taaperoikäinen ei tunne empatiaa toista taaperoikäistä kohtaan ja aggressiivinen käyttäytyminen on pienten päiväkotiryhmässä tavallista ja ilmenee mm. puremisena. Tästä on jotain observvointitutkimusta.

    Omien kokemuksieni mukaan lapsen kehitys nopeutuu joka tavalla, kun on kanssakäymisessä saman ja eri ikäisten lapsien kanssa.

    Tässä ketjussa ei nyt kai varsinaisesti haeta näitä omia kokemuksia, joita netti tursuaa jo liiankin kanssa. Kotihoito versus päivähoitokeskusteluja on varmasti satoja eri foorumiella.

    Kaksoset ainakin kehittyvät tutkimusten mukaan hitaammin etenkin puheen osalta kuin yksittäin syntyneet. Tämä ei ainakaan tue olettamusta samanikäisen piltin jatkuvan seuran autuaallisuudesta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  27. Lanttu kirjoitti 26.6.2010 kello 10:24

    Harmi vaan pakkokielen puolustajien kannalta että NL:n kasvatustieteilijät joutuivat toteamaan ettei kaksipäisiä vasikoita voi syntyä muuten kuin luonnonoikkuna.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  28. järvikylänjuippi kirjoitti 26.6.2010 kello 10:28

    Osmolta hyvin avattu nyt kun ooyy suomi on maalla.
    Enenessä määrin me tarvitaan käden taitoja.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  29. Kalle kirjoitti 26.6.2010 kello 10:41

    Opetusryhmän koolla ei perusasioita opetettaessa ole mitään merkitystä normaalille oppilaalle. Oppilaat kärsivät siinä vaiheessa, kun opetettava asia alkaa olla hyvin vaativaa.

    Eli peruskoulussa opetusryhmän voi olla suurikin, kunhan opettaja kykenee pitämään ryhmän kurissa ja ryhmästä on karsittu huonoin aines pois.

    Yliopistoissa taas opetusryhmän tulee olla pieni, koska opetettavat asiat ovat vaativia. Opetusryhmien koko on Suomalaisissa yliopistoissa usein liian suuri.

    Toinen yliopistojen opetukseen vaikuttava keskeinen tekijä on campusalueiden rakenne. Alueiden on kyettävä yhdistämään opetus, asuminen ja sosiaalinen elämä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  30. amatööripedagogi kirjoitti 26.6.2010 kello 10:43

    Timo hyvä,

    ohitit täysin, kuten pakkoruotsin kannattajat usein tekevät, sen kasvatustieteellisen näkökulman, jonka perään itse juuri kyselin. Mielestäsi pakkoruotsi pitää olla, koska Suomi on ns. kaksikielinen maa, etkä huomioi lainkaan pedagogisia näkökulmia. Haluat siis, että kieliopinnot päätetään poliittisten eikä pedagogisten, saatika yksilöiden erilaisten tarpeiden perusteella. Ja Suomihan on kaksikielinen maa lähinnä paperilla, todellisuudessahan Suomi on maailman yksikielisimpiä maita.

    Kun rupesit tosiasioista puhumaan, niin saanen huomauttaa, että Ruotsissa on suunnilleen yhtä suuri suomenkielinen vähemmistö (osa asunut siellä “aina”, osa muuttanut työn perässä) kuin Suomessa ruotsinkielinen. Silti, kuten itsekin totesit, siellä ei opiskella pakkosuomea (eikä taida kovin monessa koulussa onnistua edes vapaaehtoinen opiskelu). En ole kuullut, että Ruotsissa olisi “joskus voimakkaitakin jopa väkivaltaisia, ristiriitoja kieliryhmien kesken”. Mielestäni näitä kieliristiriitoja, tosin ei onneksi väkivaltaisia, on enemmän Suomessa. Ja nämä johtuvat juuri siitä, että vähemmistö tuntuu sanelevan enemmistöä koskevan kielipolitiikan. Ja muuten, koska “on pelkästään luontevaa, että molemmat kieliryhmät osaavat toistensa kieltä edes vähän”, niin miksi emme opiskele myös pakkosaamea? Miksi ruotsia aidompi ja alkuperäisempi Suomessa puhuttu kieli (tai siis kielet) jätetään aina paitsioon? Todennäköisesti vastaat, että perustuslaissa saamella ei ole samaa asemaa kuin ruotsilla. Herää kysymys, miksi ei ole. Todennäköisesti vastaat, että saamelaisia on niin vähän. No niin on ruotsinkielisiäkin suhteessa suomenkielisiin.

    Ruotsin kielimalliin viitataan usein ehkä siksi, koska se on maana hyvin Suomen kaltainen ja, kuten edellä kirjoitin, vähemmistökielten puhujamäärä (suomi/ruotsi) on samaa suuruusluokkaa. Ruotsin mallin siis olettaisi toimivan hyvin Suomessakin. Merkittävä ero maiden välillä on se, että Ruotsissa koko maan kielipolitiikkaa ei päätetä pelkästään vähemmistön (käytännössä siis RKP:n) toiveiden mukaan. Tästä RKP:n vallasta nähtiin mielenkiintoinen esimerkki Kokoomuksen puoluekokouksessa, jossa Katainen neuvotteli pakkoruotsipäätöksestä kesken oman puolueensa kokousta RKP:n Wallinin kanssa ja Sasi vietti jälkimmäisen kokouspäivän oman puolueensa kokouksen sijasta RKP:n puoluekokouksessa selittämässä puolueensa pakkoruotsinäkemyksiä.

    Kirjoituksestasi päätellen et pidä Ruotsin mallia hyvänä. Voisitko perustella, mikä varsinaisesti on vikana ajattelumallissa “parempi yksi vahva kieli, kuin kaksi heikkoa kieltä”? Hehän kuitenkin vahvasti suosittelevat muiden ISOJEN ja TÄRKEIDEN kielten (mm. saksan ja ranskan) opiskelua kaikille niille, kenellä kyvyt riittävät.

    Matematiikkaa ei voi verrata kieliin, koska matematiikkaa on ainutlaatuinen ja universaali aine, mutta kieliä on maailmassa valtavan suuri määrä, eikä kaikkia voi kukaan opiskella.

    Sanottakaan vielä, että minulla ei ole mitään Ruotsia, ruotsalaisia, ruotsin kieltä tai suomenruotsalaisia vastaan. Lähinnä olen RKP:läistä enemmistöä alistavaa kielipolitiikkaa vastaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  31. amatööripedagogi kirjoitti 26.6.2010 kello 10:57

    Tässä vielä edelliseen kirjoitukseeni liittyen linkki, jossa kerrotaan kielten opiskelusta Ruotsissa. Englannin taito nähdään erittäin tärkeänä ja sen oppiminen halutaan turvata. Muiden kielten opiskeluun kannustetaan porkkanan, ei kepin avulla.

    http://www.dn.se/ledare/huvudledare/pa-engelskans-villkor-1.1122257

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  32. Evert The NeveRest kirjoitti 26.6.2010 kello 11:03

    Kyse ei ole oppimistuloksista vaan taloudesta ja vallasta:

    – Kyläkoulujen lakkauttamista perustellaan sillä, että ryhmäkoot ovat liian pieniä ja kalliiksi tulee.
    – AOJ motiivi ajaa pieniä ryhmäkokoja on järjestöpoliittinen. Mitä pienemmät ryhmäkoot ovat sitä enemmän jäseniä on ja sitä paremmin myös jäsenillä eli opettajilla menee.
    – Kouluissa valta on siirtynyt etenkin kaupungeissa opettajilta oppilaille. Ennen yksi opettaja piti yli 40 oppilaan luokassa järjestystä yllä. Hänellä oli valta ja keinot pitää koulutytö häiriköivät kurissa. Jos opettajan keinot loppuivat tuli rehtorin puhuttelu, siirto erityisluokalle ja jopa “apukouluun”.

    Koululaitosta johtaako enää kukaan?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  33. Syltty kirjoitti 26.6.2010 kello 11:06

    Hohhoijakkaa, ruotsia on opiskeltava koska matikkaakin pitää.

    Onpa kyllä Loistavaa argumentaatiota…

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  34. jouni lundqvist kirjoitti 26.6.2010 kello 11:40

    Kalle,

    “Eli peruskoulussa opetusryhmän voi olla suurikin, kunhan opettaja kykenee pitämään ryhmän kurissa ja ryhmästä on karsittu huonoin aines pois.”

    Millä Kalle karsit huonon aineksen pois ja mitä se huono tarkoittaa. Ei minusta sitä huonoa ainesta ole kovin paljon. Kun luokassa on 25 murrosikäistä tai sitä lähestyvää tenavaa, niin sekaan mahtuu kaikenlaista. Minusta peruskoulun luokkakoko ei saisi olla 18 enempää. Päiväkodin maksimi 12.

    Opettajan ammatti on ammatti siinä missä muutkin. Työ tekijäänsä neuvoo, siinä ei teoriat paljon paina kun menet yläasteen luokkaan ja yrität koota homman kokoon.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  35. jouni lundqvist kirjoitti 26.6.2010 kello 11:51

    Kielipuolue RKP on onnistuu jatkuvasti pelaamaan ruotsin pakolliseksi aineeksi. Maassa on 250000 ruotisnkielistä, jotka osaavat myös suomea ja siitä huolimatta 5 miljoonaa suomalaista joutuu pakko-opiskelemaan suomenruotsia, joka on aika pitkälle eri asia kuin ruotsinruotsi. Paras neuvo Tukholman kävijöille on se, että puhukaa englantia, sitä te osaatte ja sillä pärjää erittäin hyvin.

    Sanokaapa pakkoruotsin kannattajat, mitä hyötyä pakkoruotsista on suomalaisille. Vastaukseksi ei kelpaa johonkin perustuslakiin viittaaminen.

    Ainoa järkevä kieliohjelma olisi, että enkku pakolliseksi kaikille ja toinen kieli pakkona myös, mutta sen saisi itse valita.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  36. Ville T kirjoitti 26.6.2010 kello 12:04

    Ryhmäkokoja on tutkittu paljonkin. Näin loma-aikaan viitteet löytyvät vasta kotoa. Perusväittämä on, että ryhmäkoon laskemisesta on hyötyä tuonne 25 oppilaan tienoille asti. Tämän jälkeen tilanne tasoittuu ja sitten alle 15 jopa heikkenee.

    Oman 17 vuoden kokemuksella sanoisin, että suurimmat erot ovat opettajan ja oppilaiden työviihtyvyydessä 32:n ja 20 oppilaan ryhmissä. Oleellista on myös se mitä opetetaan. Taitojen, vaikka sorvaamisen tai ääntämisen opettamiseen tarvitaan pieniä joskus yksilöllisiä opetushetkiä. Onneksi nykykoulussa niitäkin voi järjestellä.

    Tasoryhmäajattelu kiinnostaa itseänikin. Perusoletukseni on, että heterogeeniset ryhmät ovat parhaat, kuitenkin niin että tilapäisiä ryhmiä kannattaa muodostaa taitojen mukaan. Pysyvistä ryhmistä tulee helposti itseään toteuttavia = me emme osaa matikkaa, me emme tykkää kirjoista.. Koska lapset kasvavat ja kehittyvät eri tahtiin, pysyvä ryhmittely olisi haitallista. Tästä syystä peruskoulussa luovuttiin aikanaan tasoryhmistä.

    Sosiologian näkökulmasta olisi mielenkiintoista tietää kaupunkilukioiden luokkayhteiskuntaluonteesta. Äidin koulutausta on edelleenkin merkittävin oppimista ennustava tekijä. Oman lapseni lukiopohdinnoissa näyttää olevan oleellista millaista väkeä siellä opiskelee.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  37. Aineenopettaja kirjoitti 26.6.2010 kello 15:11

    Erittäin tärkeä avaus Soininvaaralta!
    Onneksi maastamme löytyy vielä jalat maassa olevia ajattelijoita ja kehittäjiä. Opettajana jaksaa jatkuvasti ihmetyttää, että usein mielipiteitä ja “asiantuntemusta” tuntuu opetuksesta olevan paljon niillä, jotka eivät ole päivääkään luokan edessä viettäneet. Kasvatustiede usein liitelee tuolla jossain kabinetti-visio-sfääreissään ja todellista työtä koetetaan tehdä maalaisjärjellä ja vähenevillä resursseilla niin hyvin kun taidetaan. Komppaan täysin Jouni Lundqvistiä, jonka puheenvuoroista kuuluu hänen todellinen kokemuksensa ja asiantuntemuksensa asiasta. Nyt olisi todella syytä pureutua näihin perustavaa laatua oleviin kysymyksiin opetuksesta. Kasvatustieteen väitöskirjojen aiheita seuratessa tuntee välillä todellista ärsyyntymistä, kun miettii mihin nollatutkimuksiin taas yliopiston resursseja on käytetty.
    Oma pieni, empiirinen havaintoni ryhmäkoosta on seuraava: Olen opettanut samaa ainetta, samalla kirjasarjalla useita vuosia kahdella eri paikkakunnalla yläkoulussa. Opetusryhmiä on useita ja ne läpileikkaavat paikkakuntien koko ikäryhmän. Mielestäni otos on siis melko kattava. Edellisessä kunnassa oli tehty päätös luonnontieteen ryhmäkoon rajaamisesta 16 oppilaaseen. Nykyisessä koulussani ei rajausta ole, joten ryhmien koot vaihtelevat 20-25 oppilaan välillä. Ero on selvä, saan käytyä nykyisessä työpaikassani vain n. puolet tai 2/3 siitä asiasta, minkä sain käytyä ilman sen suurempaa kiirehtimistä edellisessä työpaikassa pienten ryhmien kanssa. Joko minä olen merkittävästi hidastunut, oppilaat ovat jatkuvasti kovapäisempiä nykyisessä koulussa tai sitten ryhmäkoolla on oikeasti merkitystä asiaan. Ehkäpä joku minua viisampi ja opetuksesta enemmän tietävä osaa selittää pitävästi tämän vuodesta toiseen pysyvän eron.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  38. Ilpo Pernaa kirjoitti 26.6.2010 kello 17:40

    Olen täysin samaa mieltä aineenopen ja Lundqvistin kanssa nykykoulusta. Olen opettanut aineenopettajana yläkoulussa ja lukiossa vuosikymmenet.

    Jo näiden muutamien vuosikymmenien aikana oppilasaines on muuttunut dramaattisesti maalaispaikkakunnallakin. Syynä tähän on yhteiskunnan murros kaikilla inhimmillisen elämän alueilla.

    Suuri muutos tapahtui jo silloin kun siirryttiin peruskouluun. Siitä jo mainittiin aikaisemminkin. Peruskoulu-uudistuksen suurin ideologinen munaus tehtiin siinä, kun poliitikot väittivät, että kaikki oppivat kaiken. Haluttiin poistaa luokkayhteiskunnan herrat ja työläiset asetelma.

    Tässä demokratisoimisessa meni kuitenkin lapsi pesuveden mukana. Nuorten lahjakkuuserot ja ja vahvuudet mitätöitiin. Kaikki haluttiin puristaa samaan muottiin. Esim. käden taidoissa lahjakkaat pakotettiin teoriaoppiin, joka soti lahjakkuuden profiilia vastaan. Erilaisia esimerkkejä on yhtä monta kuin on oppilastakin.

    Jokaiselle ei tietenkään voi räätälöidä täysin omaa opiskeluohjelmaa, mutta voidaan luoda päälinjat.

    Kun lahjakkuusprofiililtaan suurin piirtein samanlaiset laitetaan tekemään sitä, jossa he ovat omimmillaan, niin ryhmäkokokin voi olla nykyistä suurempi .(tietyin reunaehdoin)

    Nykykoulussa on huomattu, että entistä suurempi osa tarvitsee jonkinlaisen erityisopetuksen. Näin ei voidä tietenkään toimia, ja siksi on luotu inkluusiomalli. Ts. lähes kaikki samanikäiset oppilaat ovat samassa luokassa ja aineenopettaja sitten eriyttää opetusta kunkin oppilaan erityistarpeiden mukaan.

    Tähän lisätään vielä kamreerien vaatimus halvemmasta koulutuksesta mm. suurempien ryhmäkokojen avulla. Sanonpa vaan, että se on viimeinen naula peruskoulun ja sitä kautta jatko-opintojen arkkuun.

    Nyt kamreereille kuuma vinkki halvasta opetuksesta. Verkko-opetus on virkamiesten taikasana. Koulun oppilaat suljetaan auditorioon 50-100 oppilaan ryhmiin verkko-opetukseen. Kiertävä kiinteistöpalvelu (ulkoistettu ja halpa)käy täräyttämässä dataprojektorin käyntiin ja näpyttelee osoitteet ja näin tietojen kopiointi opetuslasten vihkoihin lähtee käyntiin.

    Välillä kullanmurut käyvät syömässä hyvässä jarjestyksessä ja tulevat taas sen jälkeen kuuliaisesti jatkamaan työtään. Motivaatiohan on kaikilla tapissa, sillä jokainen haluaa hyvät lähtöpisteet korkeakouluihin ja tiedemiesopintoihin.

    Mihin tässä enää opettajia tarvitaan? Viiskyt tonnia kaupungin rahaa vuodessa ja siitäkin ajasta opettajat ovat suurimman osan lomillaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  39. Timo kirjoitti 26.6.2010 kello 18:22

    Amatööripedagogille

    Kommentoin vielä vastaustasi mielipiteeseen. Ensinnäkin Ruotsissa ei millään mittarilla mitattuna suunnilleen saman suuruinen suomalaisvähemmistö kuin Suomessa ruotsinkielinen vähemmistö. Lukumäärisesti Suomessa ruotsinkielisiä on lähes 50 prosenttia enemmän. Vähemmistön prosentuaalinen osuus väestöstä on Ruotsissa yli 3 prosenttiyksikköä pienempi. Mutta kuten yritin ensimmäisessä kirjoituksessani korostaa, Ruotsin tilanteen ei mielestäni pitäisi vaikuttaa meidän päätöksiimme mitenkään. Eikä Ruotsi todellakaan ole vertailukelpoinen tässä asiassa Suomen kanssa. Ruotsissa ole edes yhtä virallista kieltä, Suomessa niitä on kaksi.

    En myöskään ymmärrä miten Suomi on mielestäsi yksikielinen maa, ainakin täällä rannikkovyöhykkeellä ruotsin kieltä kuulee arjessa joka päivä.

    Saamenkielisten osuus on todella vähäinen verrattuna oikeastaan mihinkään kieliryhmään Suomessa. Venäjää puhuviakin on 25 kertaa enemmän kuin saamenkielisiä.

    Matematiikkaakin mielestäni voi tässä asiassa verrata kieliin, koska se kamppailee koulussa samoista rajoitetuista resursseista kuin kielet. Vapauttamalla tunteja siitä saataisiin enemmän tunteja muihin asioihin. Sitä tosin en kannata. Eikä sitäpaitsi ruotsikaan niin paljoa englannista eroa, että toisen oppiminen ei yhtään hyödyttäisi toisen oppimista.

    Viimeiseksi totean vielä, että on surullista että jotkut ihmiset pitävät vähemmistöä suojaavaa politiikkaa ja lakeja enemmistöä alistavana. Mikäli ruotsin kielen asemaa ei olisi turvattu, niin sitä pitäisin isompana alistamisena ja enemmistön suorittama alistaminen on aina pahempi asia kuin toisinpäin. Mikäli vähemmistö edes mitenkään voi enemmistöä alistaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  40. jussi kirjoitti 26.6.2010 kello 22:46

    Hyvä esimerkki tästä vain oikeanlaisten tulosten hyväksymisestä on suhtautuminen ruumiilliseen kuritukseen joka pitää aina muistaa tuomita. Kuitenkin Marjorie Gunnoe on osoittanut että kuritetut lapset menestyvät koulussa paremmin ja he suhtautuvat positiivisemmin koulunkäyntiin ainakin amerikassa. Epäilen vain että saman tutkimuksen tekeminen Suomessa ilman ennakkoasenteita on tutkimuksellinen itsemurha.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  41. amatööripedagogi kirjoitti 26.6.2010 kello 23:24

    Timo, ohessa vastakommentit. Sinä selvästikin ajattelet kieliopintoja vain poliittisesta näkökulmasta, etkä löydä sitä kasvatustieteellistä vinkkeliä, jonka perään olen tässä yrittänyt kysellä. Ei kai vaan sukunimesi ole Lankinen…? 😉

    “Ruotsissa ei millään mittarilla mitattuna suunnilleen saman suuruinen suomalaisvähemmistö kuin Suomessa ruotsinkielinen vähemmistö.”

    Lasken meänkieliset suomenkielisiin koska kyseessä on suomen kielen murre.

    “Ruotsissa ole edes yhtä virallista kieltä, Suomessa niitä on kaksi.”

    No jos nyt pilkkua haluat viilata, niin ei ole Suomessakaan yhtään virallista kieltä. Sen sijaan perustuslain mukaan on kaksi kansalliskieltä. Ja perustuslakihan ei ota mitään kantaa siihen, mitä kieliä pitää pakolla opiskella (vaikka Kimmo Sasi väittikin niin RKP:n puoluekokouksessa).

    “En myöskään ymmärrä miten Suomi on mielestäsi yksikielinen maa, ainakin täällä rannikkovyöhykkeellä ruotsin kieltä kuulee arjessa joka päivä.”

    Suomi on kansainvälisesti tarkasteltuna hyvin yksikielinen maa, sillä maan pääkielen puhujien osuus on ylivoimaisen suuri. Monissa maissa on kielivähemmistöjä, joten arjessa voi kuulla monia kieliä ilman, että ne ovat virallisia kieliä.

    “on surullista että jotkut ihmiset pitävät vähemmistöä suojaavaa politiikkaa ja lakeja enemmistöä alistavana”

    Pienen ja useimmille tarpeettoman vähemistökielen vastentahtoinen pakko-opettaminen on enemmistön alistamista. Pakkoruotsin vastustamisella ei ole mitään tekemistä ruotsinkielisen vähemmistön oikeuksien vastustamisen kanssa. Ei missään muuallakaan vähemmistön oikeuksia turvata pakko-opettamalla kyseistä kieltä koko kansalle. Ajatus on täysin järjetön. Jos sinun mielestäsi pakkoruotsi on jotenkin oleellinen osa vähemmistöä suojaavaa politiikkaa, niin voitko yställisesti kertoa, miksi saamen kielten suojaksi ei ole määrätty pakkosaamea? Kyseessä kuitenkin paljon uhanalaisempi asia kuin ruotsin kieli.

    “Ruotsin tilanteen ei mielestäni pitäisi vaikuttaa meidän päätöksiimme mitenkään”

    Alkuperäinen kommenttini liittyi siihen, että epäilin, että Suomen kieliopintoja koskien ei kasvastustieteen asiantuntijoilta ole mielipiteitä juuri kyselty. Ruotsi on siksi hyvä vertailukohta, että siellä kieliopinnot voidaan suunnitella kasvatustieteellisistä näkökulmista, eikä RKP:n näkökulmasta käsin. Joten Ruotsi voisi olla oikein hyvä malli Suomen tulevaisuuden kielipolitiikalle.

    Kuulisin mielläni Osmon kommentit tähän ajankohtaiseen kieliaiheeseen. Olen ymmärtänyt, että olet jossain vaiheessa “kääntänyt takkisi”, etkä enää kannata pakkoruotsia. Pitääkö paikkaansa?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  42. Riitta kirjoitti 27.6.2010 kello 0:17

    Siitä on kai jonkinlainen konsensus, että “tavalliset” lapset eivät päivähoidosta juurikaan hyödy, mutta erityislapset hyötyvät. Yksi isoimmista päivähoidon puolesta puhuvista seikoista on se, että useimmat erityislapset eivät synny “erityislapsi” -leima otsassa. Monen lapsen erityisyys tunnistetaankin nimenomaa päiväkodissa, koska kaikki asiat eivät käy ilmi neuvolan testeissä, joita saa tehdä yksin th:n ohjauksessa. Ryhmätilanteet ja arki päiväkodissa antavat täydentävää tietoa. Vanhemmilla voi olla omia epäilyksiä, mutta nykymaailmassa monilla ei ole kokemuksia pikkulapsista ja usein toistellaan, ettei lapsia saisikaan verrata ja että lapset kehittyvät eri tahtiin.

    Elina taannoin kirjoitti toimintaterapian kalleudesta. Siitäkin olisi kiinnostavaa saada tutkimustietoa, että mitä päiväkoti-ikäisten toimintaterapiaan käytetyn rahan vastineeksi saa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  43. Risto kirjoitti 27.6.2010 kello 5:25

    Timo:
    “Ruotsissa ole edes yhtä virallista kieltä, Suomessa niitä on kaksi.”

    Ensinnäkin Ruotsissa on tosiasiallisesti virallinen kieli, vaikka sille moista titteliä muodollisesti missään ei olisi annettukaan. Sen näkee esimerkiksi siitä, millä kielellä maan lait on säädetty ja tuomioistuimet päätöksensä antavat.

    Väitteen toinen puoli on sitten tässä asiayhteydessä kehäpäätelmä. Ruotsin nykyisestä erityisasemasta on pidettävä kiinni koska laissa sanotaan, että ruotsilla on erityisasema…

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  44. Elina kirjoitti 27.6.2010 kello 6:53

    Pisa-tutkimuksen yhteydessä on saatu myös tulos, että parhaat oppimistulokset saadaan 24-30 oppilaan ryhmissä.

    Aineenopettajalle sanon, että kaikkia tutkimustuloksia voi ja pitääkin tarkastella kriittisesti, mutta pätevä kritiikki kohdistuu mahdollisiin metodologisiin puutteisiin. Sinun kokemuksesi kyseisestä ilmiöstä voivat olla sinulle tosia, mutta tieteellisen argumentaation kannalta ne ovat yhdentekeviä.

    Mitä selväjärkisyyteen tulee, niin minua pikemminkin kauhistuttaa, että yliopistosta valmistuu tällaisella tiedekäsityksellä varustettuja opettajia luokan eteen. Arno Kotrolla on muuten tästä aiheesta juhannushesarissa hyvä kirjoitus vieraskynässä. Jokaisen tulisi erottaa huuhaa, tiede ja omat kokemukset toisistaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  45. Elina kirjoitti 27.6.2010 kello 6:58

    Mikäli vähemmistö edes mitenkään voi enemmistöä alistaa.

    Et sitten ole kuullut esim. apartheidista?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  46. Riccado kirjoitti 27.6.2010 kello 9:40

    Se, minkälaisten ominaisuuksien kehittyminen on lapsen kannalta tärkeää, on yhteiskunnallinen muuttuva tila. Sata vuotta sitten oli tärkeää, että lapsi oppi hyväksi ‘taistelijaksi’ tai sitten yhdeksi lenkiksi monisukupolvista perhettä, jossa keskeiset elinkeinot olivat metsästys ja maanviljely. Sitten tuli teollinen aika, tehtaat, massatuotanto, peruskoulu ja päiväkodit.

    Itse näen päiväkodin myönteisenä asiana, varsinkin kun asumme alueella, jossa ei muita samanikäisiä lapsia juuri ole. Ja päiväkodissa myös sosiaalistuu maailmaan ja asioihin, joista on hyötyä 15 vuoden päästä. Ja maailma muuttuu edelleen. Emme varmasti voi tietää, mitkä ominaisuudet ovat ‘suosiollisia’ tulevaisuudessa. Ehkä ne ovat niitä, joita lapsemme oppii päiväkodissa ja kotona tänään.

    Se, että koulu edelleenkin on paljolti ‘massatuotantoa’ ei mielestäni estä yhtään lasta löytämästä sitä ‘omaa juttua’ ja kehittymään siinä, jos kotona esimerkiksi tähän rohkaistaan. Oma-aloitteisen opiskelun ja lukemisen taidot ovat tarpeen jos lapsi aikanaan päätyy vaikkapa yliopistoon. Tämän voi alkaa itsenäisesti jo aikaisemmin. Ei siihen koulua tarvita.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  47. Raimo K kirjoitti 27.6.2010 kello 10:40

    Elina: “kaikkia tutkimustuloksia voi ja pitääkin tarkastella kriittisesti, mutta pätevä kritiikki kohdistuu mahdollisiin metodologisiin puutteisiin. Sinun kokemuksesi kyseisestä ilmiöstä voivat olla sinulle tosia, mutta tieteellisen argumentaation kannalta ne ovat yhdentekeviä.”

    Niinpä. Jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, muutetaan käytäntöä. Näinhän tehtiin eräässä naapurimaassa, mutta ei siitä hyvä seurannut.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  48. Elina kirjoitti 27.6.2010 kello 11:16

    Osmon lista koostuu erittäin tärkeistä asioista, joista tutkimusta on tosiaan valitettavan vähän, jos ollenkaan.

    Lisäisin luetteloon vielä päivänpolttavan aiheen eli maahanmuuttajalasten opetuksen. Sitäkin olisi tässä ehtinyt jo parikymmentä vuotta tutkia, joten hyvin on velttoa meinikiä kasvatustieteen alalla.

    Nythän kiistellään esim. siitä kannattaako resursseja suunnata oman kielen opetukseen vai olisiko parempi panostaa tehostettuun suomen kielen opetukseen.

    Tarvittaisiin kansainvälisiä kattavia vertailuja eri maiden käytännöistä, jotta huonoimman tuloksen tuottavat vältettäisiin ja parhaimpia voitaisiin ottaa käyttöön.

    Luin juuri, että Ruotsissa vain 25 prosenttia somalitaustaisista oppilaista saa sen tasoisen peruskoulun päättötodistuksen, joka oikeuttaa lukiopaikkaan.

    En tiedä, mutta pelkään pahoin, että Suomessa tilanne on vielä kehnompi. Pelkoni ehkäisemiseksi tai todentamiseksi tämä pitäisi tutkia. Suomen peruskoulussa maahanmuuttajalasten työskentelyä vaikeuttaa pakollinen ruotsin kieli ja oppisisällöt muutenkin ovat hieman laajempia kuin lahden takana.

    Kuten Osmokin on joskus todennut, maahanmuuttajalapset pitäisi saada ehdottomasti päiväkotiin kolmivuotiaina, ehkä jo aiemmin, koska kielenkehitys on kiivaimmillaan ennen tätä. Näin he omaksuisivat kielen, tutustuisivat muihin lähikouluun tuleviin lapsiin ja suomalaisiin tapoihin. Nythän jopa Suomessa syntyneet lapset voivat tulla ensimmäiselle luokalle ummikkoina, mikä syrjäyttää heti alkumetreillä ja syö valtavasti erityisopetuksen resursseja.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  49. Pekka Kärkkäinen kirjoitti 27.6.2010 kello 12:42

    “kuitenkin Marjorie Gunnoe on osoittanut että kuritetut lapset menestyvät koulussa paremmin….”

    Tuskin kovin yllättävää. Lyömällä voidaan kasvattaa ylikilttejä lapsia, joilla on tarve miellyttää muita ja tuoda vanhempien eteen hyviä arvosanoja. Tai muuten…..

    Toimiiko koulumenestyksen tutkiminen mittarina muulle kuin, no, koulumenestykselle. Yksinkertaistetaan tutkimiksia ja esitetään aikuisikään ehtineelle tutkimuksen kohteelle yksi kysymys: asteikolla yhdestä kymmeneen kuinka tyytyväinen olet elämääsi? Tarkoitan vaan, että kait onnellinen putkimies murheellisen tohtorin voittaa. Ja tekee lisäksi hyödyllistä työtä.

    Tällaisia tulee mieleen maassa, joka “menestyy” pisa-tutkimuksissa, koulutapoissa ja itsemurhatilastoissa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  50. Kalle kirjoitti 27.6.2010 kello 13:30

    Aallolle vähän haastetta:

    http://www.timeshighereducation.co.uk/story.asp?sectioncode=26&storycode=401979&c=1

    Amatöörille voi todeta, ettei vetoaminen ruotsalaiseen koulukatastrofiin oikein iske 😀 Olen joskus työskennellyt ruotsalaisen järjestelmän “tuotteiden” kanssa. Malli esimerkki diskuteerauksesta, miten asioita ei saa hoitaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  51. Pekka Kärkkäinen kirjoitti 27.6.2010 kello 14:24

    Ohessa linkki Yle:n Taustapeili-ohjelmaan, jossa psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kommentoi lasten päivähoitoa, ryhmäkokoa, sopivaa ikää jne ja näihin liittyviä tutkimuksia. Kannattaa kuunnella.

    http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4V%E4+arkisto%2F06820_2

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  52. Markku af Heurlin kirjoitti 27.6.2010 kello 21:42

    Ovatkohan kysymykset liian yksinkertaisesti esitettyjä. Suosittelen palstan lukijolle esim. Tähdet ja avaruus-lehden seuraamista. (Useat seurannevat, mutat ilmeisti ei OS) Edes fysiikan selvistä ongelmista ei nykytiedolla voi löytää täysin yksikäsitteistä vastausta.

    Päiväkoti – kotihoito on täysin hedelmätön kysymyksenasettelu. (Lukija huomannee, että entinen peruspalveluministeri ei maininnut kirjoituksessan perhepäivöhoitoa, joka toisn on katoava hoitomuoto, valitettavasti.)

    Kun on tarpeeksi kotihoidossa olevia leikki-ikäisiä lapsia, niin lähiympäristöstä löytyy leikkikavereita. Kotihoito tarvitsee tuekseen tukipalveluita, kuten lastenpuistot ja -kerhot.

    Kaikki naiset eivät voi eivätkä halua jäädä kotiäideiksi. Hyviä perhepäivähoitajia ei löydy joka oksalta. Joten senkin takia päiväkoteja tarvitaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  53. Riitta kirjoitti 27.6.2010 kello 23:25

    “Päiväkoti – kotihoito on täysin hedelmätön kysymyksenasettelu.”

    Niinpä, sen sijaan näkisin mielelläni ihan asiantuntijatietoa siitä, miten pitkä kesäloma päivähoidosta on lapsille tarpeen, kuinka monta päivää viikossa ja kuinka pitkät päivät olisivat hyvä valinta. Tämä niitä perheitä varten, joissa on toinen vanhemmista syystä tai toisesta päivät kotona.

    Yleensä ollaan sitä mieltä, että normaali alle kolmivuotias ei päivähoidosta mitään hyödy. Niinpä moni perhe valitsee minimimäärän päiviä (oliko se kymmenen päivää kuussa), jos haluaa lapsen syystä tai toisesta päivähoidossa pitää. Tästäkin olisi mielenkiintoista saada tutkimustietoa, jääkö hoitopaikka näin liian vieraaksi ja pelottavaksi.

    Ja nämä tulokset nimenomaa suosituksina, ei normina. Aina hoitopäivien pituutta ei voi määritellä pelkästään sen päiväkoti-ikäisen tarpeista lähtien, vaikka vanhempi olisikin päivät kotona. Esimerkiksi perheen kotihoidossa olevien lasten päivärytmi täytyy ottaa myöskin huomioon.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  54. Humanisti kirjoitti 28.6.2010 kello 12:22

    “Ihmettelen Jouni Lundqvistin akateemisen koulutuksen saaneena opettajana esittämää käsitystä tieteellisen tutkimuksen täydestä tarpeettomuudesta.”

    Lundqvist vain viittasi kasvatustieteeseen. Useimmat tuntemani ihmiset ovat sitä pitäneet melko turhana- myös kokeneet opettajat. Itse tuskastuin nopeasti monitieteiseen “tieteilyyn” ja horinaan ja jätin perusopinnot kesken.

    Tietenkin käytännön pedagogiikka vaatii hieman opintoja ja harjoittelua, mutta siihen tuskin tarvitaan 136 (?) professoria tieteilemään?

    Jos edes puolet resursseista siirrettäisiin eksakteihin tieteisiin, voisi niitä Nobeleita ja innovaatioita oikeasti joskus tullakin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  55. Antti Lehtoranta kirjoitti 28.6.2010 kello 16:51

    Hyviä tutkimuskysymyksiä Osmolta. Taloustieteen puolella on tutkittu paljonkin koulutuksen vaikutuksia esim. työmarkkinamenestykseen. Ongelmana näissä koulutuksen vaikuttavuustutkimuksissa (ainakin taloustieteilijöiden mielestä 🙂 ) on endogeenisuus.

    Käytännössä me emme voi verrata kahta identtistä oppilasryhmää keskenään, joista toinen ryhmä olisi jaettu tasoryhmiin ja toinen ei – JA että kaikki muut ympäristötekijät (esim. opettajat ja koulun resurssit) olisivat samoja. Näistä tutkimuksista siis puuttuu validi kontrafaktuaali, joten hankala löytää vastausta joka ei kärsisi endogeenisuudesta.

    Tämän itsevalintaongelman tuoman harhan voisi korjata siten että oppilaat/opiskelijat jaettaisiin satunnaisesti kahteen joukkoon. Toiselle sallittaisiin tasoryhmät ja toiselle ei. Harva vanhempi (tai oppilas/opiskelija) kuitenkaan suostuisi tällaiseen yhteiskuntatieteelliseen kokeeseen saatikka sitoutuisi siihen varsinkin jos joutuisi siihen joukkoon jolta kiellettäisiin valintamahdollisuus. Täten voitaisiin mitata onko valintamahdollisuudella arvoa keskimäärin, niiden osalta jotka havaittavasti käyttävät valintamahdollisuutta ja niiden osalta jotka valintamahdollisuuden takia joutuvat ns. huonompiin kouluihin. Toki voi olla että tämä tieto kumpaan satunnaisryhmään kuuluu voisi vaikuttaa tuloksiin – placebo on näkyvästi placebo – mutta tälle ei oikein voi mitään.

    Edellinen koe ei kuitenkaan ole realismia, ihmisiä on aika hankala pakottaa lastensa koulutuksen suhteen. Täten koska ei ole kunnon kontrafaktuaalia eikä satunnaistaminen ole mahdollista näiden kysymysten tutkiminen kärsii endogeenisuudesta – löydetyt tulokset voivat olla täysin harhaisia.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  56. Arto Tukiainen kirjoitti 28.6.2010 kello 21:08

    Riitta: “Niinpä, sen sijaan näkisin mielelläni ihan asiantuntijatietoa siitä, miten pitkä kesäloma päivähoidosta on lapsille tarpeen, kuinka monta päivää viikossa ja kuinka pitkät päivät olisivat hyvä valinta.” En uskalla edes kuvitella, millaisia metodeihin liittyviä epäselvyyksiä tällaisiin tutkimuksiin liittyisi. Kuinka selvitetään, miten pitkä kesäloma päiväkodista on lapselle hyväksi? Tai mikä on sopiva päiväkotipäivän mitta? Onkohan tässä jotain liiallista asiantuntijakulttuurin arvostamista?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  57. Riitta kirjoitti 28.6.2010 kello 22:47

    Onkohan tässä jotain liiallista asiantuntijakulttuurin arvostamista?

    Voi olla, mutta tosiasia on, että tässä maassa on lapsia, jotka ovat yli kahdeksan tuntia päivässä päiväkodissa joka ikinen arkipäivä, pitämättä ollenkaan lomia. Parhaassa tapauksessa äiti on hoitovapaalla pikkusisaruksen kanssa. Tällaisissa tilanteissa olisi työntekijöillä hyvä olla vähän “kättäpidempää”, kun suosittelevat vanhemmille hoitopäivien vähentämistä.

    Kun itse mietin, miten isomman lapsen kanssa toimimme, kun jäin äitiyslomalle, olisin kaivannut päätöksenteoksi muutakin kuin sen iänikuisen varsin asenteellisen hokeman “lapsen paras paikka on kotona”.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  58. Martta kirjoitti 29.6.2010 kello 16:41

    Suosittelen Steven Levittin ja Stephen J. Dubnerin kirjaa Freakonomics – Outoustalous, jossa kerrotaan mm. Chicagon kouluarpajaisista. Kun Chicagossa sallittiin koululaisten hakeutua mihin tahansa kouluun, suosituimpiin kouluihin halusi niin paljon oppilaita, että voittajat ratkaistiin arpomalla.

    Myöhemmin tutkittiin oppimistuloksia. Todettiin, että koulumenestys oli paras niillä, jotka pyrkivät eliittikouluihin, riippumatta siitä, pääsivätkö he niihin vai eivät. Ne, jotka menivät minimivaivalla omaan lähikouluunsa, menestyivät keskimäärin huonommin kuin ne, jotka pyrkivät parempaan kouluun mutta kuitenkin joutuivat lähikouluun.

    Lisäksi kirjassa kerrotaan varoittavia esimerkkejä siitä, miten käy, kun opettajille annetaan palkankorotuksia hyvien oppimistulosten ja potkuja huonojen tulosten perusteella. Jos oman luokan menestys valtakunnallisissa testeissä jää heikoksi reilun pelin keinoin, opettajakin voi yrittää huijata.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  59. iisa kirjoitti 30.6.2010 kello 0:22

    Minusta tässä ryhmäkoko-keskustelussa olisi tärkeää huomata myös opettajan jaksaminen. Kun tarkistaa monisivuisia kokeita, soittelee päivittäin koteihin ja istuu lukuisissa palavereissa, on erittäin merkittävää onko luokanopettajana 20:lle vai 40:lle oppilaalle.

    Alakoulussa opettaja on pääosin kasvattaja. Kasvattaminen vaatii hyvää oppilastuntemusta. Kahdenkymmenen oppilaan ryhmässä opettaja jaksaa tutustua oppilaisiinsa ja ehtii keskustella jokaisen kanssa päivittäin. Vaikka tämä ei näkyisi suoraa tutkimuksissa parantuneina oppimistuloksina, on se kuitenkin äärimmäisen tärkeää monelle oppilaalle. Sen huomaa jo siitä, miten paljon oppilailla on opettajalleen kerrottavaa. Monesti oppilaan henkilökohtaisten asioiden huomioiminen voi olla se ratkaiseva tekijä, joka saa hänet ylipäänsä tulemaan kouluun.

    Myös opetusmetodit valitaan usein täysin ryhmäkoon perusteella. 20:lle oppilaalle on mukava pitää draamapedagogiaa tai vaikka bändisoittoa, kun taas 40:lle se on jo mahdotonta. Ja väittäisin että monipuoliset opetusmenetelmät kasvattavat oppilasta enemmän kuin pelkkä pulpetissa istuminen. Ainakin ne usein opettavat sosiaalisia taitoja enemmän kuin yksintyöskentely. Monipuoliset opetusmenetelmät vähentävät usein myös kiusaamista, kun kyse on yhteishenkeä kasvattavista työtavoista. Tai mitä onkaan musiikinopiskelu ilman soittamista tai käsityön opiskelu ilman työkaluja.

    Lisäksi koulut olisi myös rakennettava uudelleen, jos haluaisimme isommat ryhmäkoot. Luokkahuoneet ovat usein jo nyt liian pieniä, vaikka oppilaita olisi “vain” tuo kaksikymmentä.

    Koulumaailmaa tuntemattomat usein unohtavat, että perusopetuksessa on hyvin paljon oppilaita, joille perusoppiaines on jo hyvin vaativaa. Tällöin on tärkeää, että opettajalla on aikaa oppilaalle ja heidän yksilöllisille tarpeilleen. Niin sanotussa normaalissa luokassa voi nykyisin olla kymmenen erityisoppilasta. Näiden erityislasten kanssa pärjätäkseen on käytettävä hyvin joustavia opetusmetodeja ja oltava intensiivisesti läsnä luokkatilanteessa. Tämä onnistuu pienessä ryhmässä, koska opettajalla on pienempi joukko huomioitavanaan. Opettajan on kyettävä pitämään luokkahuone turvallisena. Ja nykyisin luokkahuoneen turvallisena pitäminen vie yllättävän paljon energiaa sekä vaatii jonkin verran esityötä sekä oppilastuntemusta.

    Minusta tuo Osmon esittämä kysymys kaksi saa vastauksen, jos hyödynnetään sitä suurta käytännön asiantuntemusta, jota maamme opettajat omaavat. Ja uskoisin, että opettajien kanta ryhmäkoko-asiaan on jo tullut selväksi.

    Niin ja tervetuloa katsomaan, mikä on lähtötilanne aloittavilla ekaluokkalaisilla nykyisin. Sen jälkeen en usko, että monikaan enää ehdottaa isompia ryhmäkokoja.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  60. Kari kirjoitti 30.6.2010 kello 9:57

    3) Omien lasteni kautta olen sitä mieltä, että ensin on perhepäivähoito hyvä ratkaisu ja sitten esikoulu. Tuo sosiaalistumisnäkökulma perhepäivähoidon tai päivähoidon kautta on tärkeä, mutta se voitaisiin varmasti järjestää esim. kerhotoiminnan kautta, jos kotihoidon tuet voitaisiin järjestää paremmiksi.

    Päivähoidosta unohtuu usein yksi näkökulma: Kuka eniten hyötyy päivähoidosta? Ei se ole lapsi. Ei se ole lasten vanhemmat, jotka pääsevät töihin. Se on työnantaja, joille päivähoitojärjestelmä vapauttaa työntekijöitä. Samalla tavalla suomalainen koulutusjärjestelmä hyödyttää elinkeinoelämää. Tämän kannattaisi esim. EK:n ja sen lähipiirin, esim. kokoomuksen muistaa. Päivähoito ja koulutus ei ole pelkkä menoerä, vaikka näihin lapsiin liittyvistä palveluista ollaan mielellään ensimmäisenä karsimassa esim. kuntaliitoksissa. Paras-hanke on siltä osin epäonnistunut ja pahempaa on tulossa.

    Hyötyjiä päivähoidosta ovat myös valtio ja kunnat. Niille toki päivähoidon järjestämisestä aiheutuu kustannuksia, mutta verotulojen kautta saldo on kuitenkin positiivinen. Toki hyötyjiä ovat myös vanhemmat, koska töissä tienaa enemmän kuin kotona. Loppupeleissä vähiten hyötyy lapsi, vaikka tuo sosiaalistuminen on toki tärkeä näkökulma.

    P.S. EK:n Leif Fagernäs, joka jäi aikaisin eläkkeelle, profiloitui ammattivalittajaksi. Mielenkiintoista nähdä, jatkaako seuraaja Mikko Pukkinen samalla profiililla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  61. Viki kirjoitti 30.6.2010 kello 10:58

    Meillä oli aikanaan luokassa neljäkymmentäkaksi oppilasta, mutta jotenkin siitä selvittiin.
    – Osmo Soininvaara

    Ennen onnistui, koska kotona ja koulussa käytettiin fyysistä kurittamista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  62. Artturi kirjoitti 30.6.2010 kello 11:14

    Oon kyselly tätä ennenkin, mutta onko täällä kaks karia? Jos on, niin voisko toinen kari alkaa käyttämään jotain tunnistettavaa nimimerkkiä?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  63. Markku kirjoitti 30.6.2010 kello 12:14

    Ilmeisesti jonkinlainen vastaus kysymyksen 1 on ainakin olemassa. Oppilaiden keskinäinen vertailu vaikuttaa suoraan oppilaiden minäkäsityksiin (joka vaikuttaa itsetuntoon, motivaatioon, tavoitetasoon jne.), joten hyvät oppilaat ovat motivoituneempia keskinkertaisempien kuin hyvien seurassa, koska heidän positiivinen minäkäsitys saa jatkuvasti vahvistusta.

    Aihe tuli itselle vastaan teoksessa Helkama ym.: Johdatus sosiaalipsykologiaan. Helsinki. 2005.

    Tässä kirjassa viitataan siis tutkimukseen: Marsh, H. W. & Parker, J. W. (1984). Determinants of student self concept: Is it better to be a relatively large fish in a small bond even if you dont learn to swim as well? Journal of personality and social psychology, 47, 213-221.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  64. opiskelija kirjoitti 30.6.2010 kello 17:40

    Maallikkona haluaisin myös testata sitä, kuinka opiskelijoiden mahdollisuus vaikuttaa peruskoulussa lukujärjestykseensä vaikuttaa esimerkiksi syrjäytymisriskiin (työllistymiseen, opiskeluun).
    Nykyään kontrolloidaan sitä kuinka paljon pitää opiskella matikkaa tai äidinkieltä tai liikuntaa tai mitä tahansa. Jos koululaiset (tai huoltajat) päättäisivät itse mitä opiskelisivat ja kuinka paljon, niin tulokset saattaisivat yllättää positiivisesti. Motivaatio opintoihin kun saattaisi lisääntyä.

    RKP:llä on muuten hieman kaksinaamaista tuo kaksikielisyyspolitiikka, kun Espoossa vastustettiin suomen- ja ruotsinkielisten koulujen yhdistämistä saman katon alle. Suomenkielisten ruotsintaidon kannalta näin sen vain positiivisena, mutta nyt ruotsinkieliset sanovatkin sen olevan “uhka” ruotsin kielelle. Elävä kieli nyt muuttuu joka tapauksessa. Ruotsin kielen opiskelu on ainakin minulle ollut täysin turha, vaikkakin ruotsinkieliseltä paikkakunnalta olenkin kotoisin, että hyvä kun olen ruotsia joskus bussissa kuullut, saati kaupan kassana aikoinaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  65. Kari kirjoitti 30.6.2010 kello 23:45

    Huomautuksena, asiaan puuttumatta, tässä ketjussa on toinenkin samalla nimimerkillä kirjoittava 🙂

    Kari (se toinen)

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  66. Liian vanha kirjoitti 1.7.2010 kello 7:02

    “Tiedossani on asiassa yksi ainoa “tutkimus” ja sen mukaan opetusryhmän koolla ei ole juuri mitään vaiktusta. Tulos on niinyllättävä, että asia pitäisi tutkia uudestaan.”

    Eniten koulumenetykseen vaikuttava tekijä on oppilaan sosiaalinen tausta, erityisesti äidin asenne koulutukseen.
    Lahjakaskaan oppilas ei menesty ellei hänellä ole kodin tukea.
    Opettaja ei voi tunkea tietoa vastahakoisen tai muiden huolien vaivaaman oppilaan kalloon .
    Koti ja oppilas selittää n 70 % koulumenetyksestä.

    Koulun , opettajan , ryhmäkoon, apuvälineiden ym vaikutukseksi arvoidaan n 5 %.

    Loppu on virhettä tai jotain vielä löytämätöntä tekijää .

    Tätä opetetaan aivan virallisessa opettajakoulutuksessa, pitää kaivaa lähteitä, kun en muista enää niitä

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  67. Kari Koskinen kirjoitti 1.7.2010 kello 9:15

    Artturi:

    Oon kyselly tätä ennenkin, mutta onko täällä kaks karia? Jos on, niin voisko toinen kari alkaa käyttämään jotain tunnistettavaa nimimerkkiä?

    Koska näitä sekaannuksia jonkin verran tuntuu sattuvan, ja minun skitsofreenisestä luonteestani johtuen eron tekeminenkään ei tunnu olevan itsestään selvää, niin kirjoitan sitten tästä lähtien omalla nimelläni – vaikka varsin anonyymihän sekin on, kuten jokainen voi googlettamalla helposti selvittää.

    Kari (siis se, joka tänne pääsääntöisesti on kirjoittanut…)

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  68. Syltty kirjoitti 1.7.2010 kello 10:12

    opiskelija
    ” Jos koululaiset (tai huoltajat) päättäisivät itse mitä opiskelisivat ja kuinka paljon, niin tulokset saattaisivat yllättää positiivisesti. Motivaatio opintoihin kun saattaisi lisääntyä. ”

    No tuohan nyt on täyttä roskaa. Jos oppilaat ja vanhemmat saisivat päättää, ne kaikkein huonoimmat opiskelija eivät opiskelisi yhtään mitään (eikä niiden vanhempia kiinnostaisi pätkän vertaa).

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  69. KariR kirjoitti 1.7.2010 kello 10:25

    Minä laitan siis KariR eli minä kommentoin vain sitä kohtaa 3 😉

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  70. Artturi kirjoitti 1.7.2010 kello 11:05

    Kiitos Kareille!

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  71. Liian vanha kirjoitti 1.7.2010 kello 11:19

    “Minun luokallani oli 45 oppilasta. Oppikoulusta sai helposti lähdöt, jos homma ei pelannut. Peruskoulu on aivan toista maata. ”

    Minä kävin aikoinani yksityisen oppikoulun ja lukion, mutta ei siellä mitään kuria ollut.
    Koulun johtokunnassa istuivat kaupungin silmäätekevät eivätkä he sallineet, että heidän lapsiaan olisi kuritettu ja rangaistu.
    Niinpä opettajat kiusattiin ulos puolessa vuodessa.
    Myöskin tappelut ja kiusaaminen oli yleistä, mutta selvisin suurikokoisena helpolla, mutta ympäristö ei ollut mitenkään hauska
    Niinpä totesin, että jos asian oppii lukemalla niin koulussa ai kannata käydä ja ellei opi niin ei kannata käydä senkään vertaa.

    Ei minua koskaan rangaistu pinnauksesta.

    Peruskoulun lähestyessä kuria yritettiin parantaa mutta siinä kävi nolosti:Rehtori sai mustat silmät ensimmäiseltä, jota yritti kurittaa.
    Kaveri lähti mutta niin kävi rehtorillekin

    Niinpä pinnasin suurimman osan ajasta ja kävin kokeissa.
    Hyvin näinkin pärjäsi, ei koulu ole välttämätön oppimiselle.
    Koulun ensisijainen tehtävä on säilyttää eli pitää nuoriso pois kaduilta

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  72. jouni lundqvist kirjoitti 1.7.2010 kello 11:50

    Peruskoulua käydään seiskan ja kasin oppilaiden ehdoilla. Hyvät ja heikot saavat mennä menojaan. Armoviitoset ja ansiottomat kympit ovat hyvin tavallisia. Tämän on jo Pisatutkimuskin selvittänyt.
    Opettajilla ei yksinkertaisesti ole aikaa ja tarmoa ääripään oppilaille. Mutta enemmän minä olen kuitenkin huolissani heikoista oppilaista. Hyvät kyllä pärjäävät elämässään ,vaikkeivat matikan olympialaisissa pärjääkään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  73. Evert The NeveRest kirjoitti 1.7.2010 kello 22:11

    On sitä muissakin tieteissä “tiedemiehiä”, kuten eräs, joka tänään YLE ykkösen aamulähetyksessä sanoi eduskunnassa vastustavana ydinvoimaa, koska vain hän katsoo pitkälle tulevaisuuteen.

    Hänen mukaansa pitää kantaa kannotkin metsästä bioenergiaksi, jotta kuusen kantosieni saadaan kuriin.

    Kyseinen taudin runsastuminen johtuu tehometsätaloudesta, jota kyseinen professori haluaa siis entisestään tuhoisalla tavalla tehostaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  74. Jyrki Lohi kirjoitti 1.7.2010 kello 23:43

    Tietääkseni opetusryhmän koon vaikutusta oppmistuloksiin on tutkittu useammankin kerran. Muistini mukaan selvitykset osoittavat, että hieman alle 30 on varsin sopiva koko. Jos opetusryhmää pienennetään, oppimistulokset saattavat hieman parantua mutta niin marginaalisesti, että sitä on vaikea mitata. Esim Helsingin peruskouluissa opetusryhmän keskikoko lienee noin 20. Kun vielä olin virassa lukion rehtorina, koulussani ryhmän keskikoko oli 22 oppilasta. Kun puhutaan ryhmien koon keskiarvoista, täytyy muistaa, etä poikkeamia on. Aina syntyy huutoa, kun jossakin koulussa ryhmä tai pari on reilusti yli 30 suuruinen. Kukaan ei valita, että esim. venäjän ryhmässä on 6 oppilasta.

    Olen vakaasti sitä mieltä, että jos kouluun pannaan lisäpanostuksia, hyötyä saadaan selkeästi enemmän joistakin muista toimenpiteistä kuin ryhmäkokojen pienentämisestä. Vaikutusvaltainen OAJ on vaatinut vuosikymmeniä rymäkokojen pienentämistä. Jos vähän miettii miksi, voi syy löytyä aika itsekkäistä perusteista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  75. jouni lundqvist kirjoitti 2.7.2010 kello 9:55

    Ryhmäkoon merkitystä oppimiseen on mahdoton selvittää tieteellisesti. Mistä otat vertailuryhmän ja miten vertailet keskenään erikokoisia luokkia. Jokaisessa luokassa on oma menonsa, häirikkönsä ja opettajansa.

    Pitkällä työkokemuksella uskallan väittää, että peruskoulussa 25 oppilasta on ehdoton maksimi. Taisin sanoa aiemmin, että 18 on suunnilleen hyvä ryhmäkoko. Senkin voi pilata yksi ainoa kusipää oppilas (tai opettaja).

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  76. Jaakko Särelä kirjoitti 2.7.2010 kello 10:35

    iisa, minua kiinnostaisi tietää, mikä se nykyinen todellisuus ekaluokkalaisten ryhmäkoista on. Lapseni aloitti pari vuotta sitten tavallisesssa helsinkiläisessä peruskoulussa 16 oppilaan luokalla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  77. iisa kirjoitti 2.7.2010 kello 11:25

    “Vaikutusvaltainen OAJ on vaatinut vuosikymmeniä rymäkokojen pienentämistä. Jos vähän miettii miksi, voi syy löytyä aika itsekkäistä perusteista.”

    En puhuisi itsekkäistä perusteista, kun kyseessä on oppilaan huomioimiseen käytettävä aika, opettajan jaksaminen sekä opetustilan koko.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  78. hamp kirjoitti 2.7.2010 kello 12:08

    Ryhmäkoko ei liene mikään itseisarvo, ja opetettava oppiaine sekä opetusmetoditkin ovat tässä varmasti merkitseviä ja huomionarvoisia asioita.

    Ammattikorkeakoulussa toimivana vieraan kielen opettajana joudun kuitenkin toteamaan, että ryhmäkoolla on erittäin suuri merkitys. Jos ryhmäkoko ylittää reippaasti 20 henkeä, niin ainakin kommunikatiivisuuteen pyrkivä kielen opetus kärsii välittömästi. Sitä paitsi ison ryhmän kanssa homma menee helpommin luennoimiseksi, ja opetus on sitten liian opettajajohtoista.

    Ja toisaalta, kun on iso opetusryhmä, opettaja ei ehdi oppia tuntemaan opiskelijoita. Tämä on todellinen ongelma kaltaiselleni tuntiopettajalle, joka usein opettaa samoja opiskelijoita vain kurssin tai parin ajan. Opiskelijoita ei siis todellakaan opi tuntemaan isossa ryhmäss, jolloin myös arviointi on hankalaa.

    Itse kannatan tutoriaalimaista opettamista ja keskustelua. Ideaalitapauksessa opetusryhmän koko on 10-15 henkeä. Näin opettaja ehtii paneutua kuhunkin opiskelijaan riittävästi. Lisäksi ryhmään luultavasti valikoituu riittävän erilaisia henkilöitä, jolloin pienryhmissä suoritettaviin tehtäviin (toivottavasti) syntyy synergiaa. Näin opetusryhmä ei myöskään ole liian pieni yksittäisen opiskelijan näkökulmasta, koska yksittäisen opiskelijan työtaakka ei kasva 10-15 hengen opetusryhmässä hengästyttävän tuntuiseksi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  79. Saara kirjoitti 2.7.2010 kello 15:44

    Huomautuksena, asiaan puuttumatta, tässä ketjussa on toinenkin samalla nimimerkillä kirjoittava

    Kari (se toinen)

    Hmm, mutta kumpi on kumpi? 😀 Tarkoitan noin niinkuin yleisesti ottaen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  80. opiskelija kirjoitti 2.7.2010 kello 15:45

    Syltylle:
    Ajatuksenani olikin, että jotain on opiskeltava, mutta kuinka paljon bilsaa, matikkaa, kieliä, se olisi jotakuinkin vapaasti valittavissa. Että ei vain voisi olla opiskelamatta mitään tai opiskella pelkästään musiikkia tai piirustusta. Jos vielä kehittelisi eteenpäin, niin voisi varmistaa kokeilla “perustaidot” mitä ne sitten olisikaan ja ainahan on testit jatkokoulutuksiin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  81. Saara kirjoitti 2.7.2010 kello 15:48

    Jyrki Lohi:

    Tietääkseni opetusryhmän koon vaikutusta oppmistuloksiin on tutkittu useammankin kerran. Muistini mukaan selvitykset osoittavat, että hieman alle 30 on varsin sopiva koko. Jos opetusryhmää pienennetään, oppimistulokset saattavat hieman parantua mutta niin marginaalisesti, että sitä on vaikea mitata. Esim Helsingin peruskouluissa opetusryhmän keskikoko lienee noin 20. Kun vielä olin virassa lukion rehtorina, koulussani ryhmän keskikoko oli 22 oppilasta. Kun puhutaan ryhmien koon keskiarvoista, täytyy muistaa, etä poikkeamia on. Aina syntyy huutoa, kun jossakin koulussa ryhmä tai pari on reilusti yli 30 suuruinen. Kukaan ei valita, että esim. venäjän ryhmässä on 6 oppilasta.

    Olen vakaasti sitä mieltä, että jos kouluun pannaan lisäpanostuksia, hyötyä saadaan selkeästi enemmän joistakin muista toimenpiteistä kuin ryhmäkokojen pienentämisestä. Vaikutusvaltainen OAJ on vaatinut vuosikymmeniä rymäkokojen pienentämistä. Jos vähän miettii miksi, voi syy löytyä aika itsekkäistä perusteista.

    Oletko Jyrki käynyt opettamassa nykyajan peruskoululuokkia? Minä olen, ja vaikka olen nykyisin aivan toisella alalla, kehottaisin ottamaan vakavasti mm. iisan kommentit.

    Se, että opetustehtävän onnistumista mitataan “koulumenestyksellä” (siis ilmeisesti todistuksen arvosanoilla) on vähän sama kuin se, että hyvinvointia mitataan BKT:lla. Metsään menee, tuloksista tärkeimmät jäävät kokonaan mittaamatta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus