Helsinki haluaa puolustaa asuntopolitiikallaan lapsiperheitä ja estää kaupungin muuttumisen suureksi sinkkuhotelliksi. Siksi kaavoihin tai tontinluovutusehtoihin on laitettu asuntojen keskikooksi 75 m², kosta joustetaan vuokra-talojen kohdalla. Rakennusliikkeet marmattavat, etteivät isot asunnot mene kaupaksi ja hakkeet viivästyvät siksi.
Espoossa uusin asuntojen keskikoko on yli 90 m². On vaikea uskoa, että ihmiset maksaisivat asunnosta Soukassa enemmän kuin Töölössä eikä betoni ilmeisesti ole Espoossa halvempaa kuin Helsingissä. Kyse ei taida olla siitä, etteivät asunnot mene kaupaksi vaan että siitä ei saa sellaista ylihintaa kuin pienemmistä asunnoista. Jos asunto ei mene kaupaksi, kannattaa alentaa hintaa.
Kun rakennusliikkeet ovat ostaneet tai vuokranneet tontin kaupungilta, se on tapahtunut kaipulutuksen perusteella . Kaavamääräys on tarjouksia jätettäessä ollut tiedossa. Jos määräys on liikevoiton suhteen haitallinen, tontista varmaankin on maksettu sen takia vähemmän. Jos kaava muutetaan rakennusliikkeen pyynnöstä edullisemmaksi, joko hintaa pitää nostaa tai tontti on kilpailutettava uudestaan.
Tuo 75 neliön keskikokomääräys ei silti toimi tarkoituksenmukaisesti. Rakennusliikkeen rakebntavat nyt muun talon täyteen pieniä kanakoppeja, mutta ylimpään kerrokseen jättiasuntoja, joista ne yllätyksekseen eivät saa samaa neliöhintaa. Tämä on aivan niiden oma valinta, mutta jos talopudellinen optimointi johtaa tuohon, sääntöä on muutettava.
Miten olisi määräys, että kolmannes asunnoista on oltava kooltaan yli 90 neliötä tai että asuinpinta-alasta puolet tulee olla yli 90 neliön asunnoissa? Keksiikö joku paremman säännön?
Muuten olen sitä mieltä, ettei tuon säännön pidä olla täsmälleen sama joka kaupunginosassa eikä joka tontilla.
Jos ei oteta huomioon kuntarajojen aiheuttamia insentiivivääristymiä, onko mitään varsinaista haittaa siitä että kantakaupungista tulee suuri baarinläheinen sinkkuhotelli ja perheet asuvat vähän luonnonläheisemmin?
Köyhiä ja keskituloisia lapsiperheitä voitaisiin palvella rakentamalla jokin määrä suhteellisen pieniä 4–6 huoneen asuntoja. Epäilen kuitenkin, että 75-säännön taustalla on aivan muita motiiveja.
Yllättävää kyllä, mutta Helsingissä asuu edelleen ihmisiä yksiöissä ja kaksioissa ihan omasta valinnasta ja tarpeesta, ja jotka maksavat tästä Osmon kuvailemasta syystä järkyttävää ylihintaa perustarpeesta nimeltä asunto. Pitäisikö siis esivallan ohjata yhteiskuntarakennetta vielä ponnekkaammin isojen perheyksikköjen suuntaan ja pakkoasuttaa yksineläviä muihin kaupunkeihin?
Autosaatananvastaisista toimista löytyisi varmaan paljon soveltuvaa keinovalikoimaa. Näillä ohjaavilla keinoilla voitaisiin varmasti myös todistaa, ettei kaikki mahtuisi asumaan, ellei yksinasuvia häädettäisi muihin kaupunkeihin…
Miten olisi, jos uusien sääntöjen keksimisen sijaan pyrittäisiin luomaan toimivat markkinat, jossa aidosti kilpailevat toimijat pyrkisivät tyydyttämään markkinoiden tarpeen mahdollisimman tehokkaasti ja edullisesti?
Näyttäisi siltä, että nykyinen toimintamalli ei ole asukkaiden kannalta kovinkaan hyvä.
Osmo:
Miten olis tällainen: tonteille saa rakentaa minkä kokoisia asuntoja haluaa ja tontit huutokaupataan eniten tarjoavalle?
Sitten jos ollaan vielä sitä mieltä, että isoja asuntoja haluavat ovat vähän tasa-arvoisempia kuin muut, niin niille voi syytää suoraan rahaa, eikä tartte yrittää mikromanageroida rakennusliikkeitä.
Ekana pitäisi kyllä selittää, että miksi ne suuria asuntoja haluavat ovat parempia ihmisiä kuin muut…
Kunnat suosivat monella muualkin tavoin lapsiperheitä, eivätk syyttä.
Muutama kysymys.
1) Ovatko asunnot Espoossa keskimäärin suurempia sen vuoksi, että niissä neliöhinta on (lähinnä maan arvosta johtuen) halvempi, vai jostain muusta syystä?
2) Nostaako säännöstely asuntojen hintaa vai laskeeko?
3) Olisiko kenties mahdollista, että niissä “kanakopeissa” asuvat sinkut haluavat eri asioita (mm. lapsiperheitä häiritsevää “kaupunkielämää”) kuin ne isommissa asunnoissa Espoossa asuvat?
4) Onko näyttöä, että millään sääntelyllä ja asuntojen keskikoolla voidaan lopulta vaikuttaa ihmisten asumisvalintoihin?
5) Jos ihmisten asumisvalintoihin voidaan vaikuttaa mainitulla sääntelyllä, niin onko se oikeudenmukaista?
Kari
Ja oma rivini:
1) neliöhinta on Espoossa halvempi
2) nostaa
3) olisi
4) hyvin vähäisessä määrin
5) ei
Kari
Minulla on teoria siitä miksi ne uudet isot asunnot hinnoitellaan väärin, luultavasti olen väärässä, mutta voi se mennä näinkin.
Grynderin laskentamalli on vähän tyhmä, se yksinkertaisesti laskee uusien asuntojen hinnan lisäämällä 30% vanhojen vastaavien hintaan. Tätä hintaa käytetään sitten mm. tontin hinnan arvioimiseen.
Kantakaupungissa on (oli?) käytettyjen asuntojen markkinoilla siitä erikoinen tilanne että isoja asuntoja on aika vähän tarjolla, koska on tehty niin paljon pieniä, joten tarjonnan vähäisyyden vuoksi niiden hinta on suhteettoman korkea. Pienetkin tarjonnan muutokset voivat täten muuttaa tilannetta paljonkin.
Teoriassa toki grynderi korjaa hinnoitteluaan. Käytännössä tietojärjestelmiä ja niiden suoltamia lukujen perusteita ei ymmärretä, eli vedetään virheellinen johtopäätös että markkinat haluavat pienempiä asuntoja, kun todellisuudessa on maksettu tontista liikaa ja hinnoiteltu väärin.
Osmo:
ööö.. onko tämä nyt siis argumentti ihmisten eriarviosuuden puolesta vai sitä vastaan asuntomarkkinoilla?
Eli että tartteeko meidän asettaa pienistä asunnoista tykkääjät huonompaan asemaan sen takia, että he saavat kärsiä jo muillakin elämänsä alueilla epätasa-arvosta vai yrititkö sanoa, että heitä ei pitäisi sorsia asuntomarkkinoilla, koska heitä sorsitaan jo muualla.
Olis muuten ihan kiva tietää mitkä ne syyt on minkä perusteella jotkut ihmiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Tuntuis siltä, että jos me ollaan sitä mieltä, että jotkut ihmiset ansaitsevat vähän enemmän yhteiskunnalta kuin toiset, niin annettas niille vaan rahaa eikä yritettäs mikromanageroida vaikka mitä elämänalueita niille edullisiks.
Asunto uudisrakennuksesta on katastrofaalisen huono sijoitus. Toki siinä pääsee halvalla mukaan jo valmiiksi konkurssin partaalla olevaan asunto-osakeyhtiöön ja sen + yhtiövelkojen kanssa sitten onkin naimisissa loppuiän. (Myyntihintahan on sikahalpa ja loppu on yhtiövelkaa — näennäishalpaa eli vähemmän viisaalta saadaan rahat pois helposti ja kivutta).
Luulen että varakkaammilla ihmisillä on keskimääräistä enemmän järkeä päässä raha-asioissa ja osaavat vältellä miljoonan laittamista “luksus”-uudisasuntoon jonka arvo on 10 vuoden päästä vain puolet uuden hinnasta.
Miljoonalla saa kämpän kauniista talosta jostain Ullanlinnasta tai vastaavasta, käsittääkseni. Lisäksi arvotaloissa hinnat menevät vain ylöspäin jos suhdanteet eivät radikaalisti muutu.
Niin, tai jos voi asua kehyskunnassa voi ostaa omakotitalon ja sijoittaa jäljelle jääneen puoli miljoonaa sijoitusasuntoihin, joiden tuotto kattaa helposti asumiskulut ja vähän roposia jää ylikin. Ennemmin sitä ostaa miljoonalla kolme
kämppää kuin yhden eikös vaan?
Tämä nyt vain inhorealistisena sutkautuksena, kun Osmon kirjoituksen innoittamana vilkaisin tuota uudistarjontaa isojen perheasuntojen osalta.
Tilanne tuskin muuttuu muutamien neliöiden säädöillä, rakennusliikkeet ottavat omansa pois rahvaalta joka tapauksessa. Se miksi eletään asuntoniukkuudessa on varmaan itsestään selvää eikös vaan. Ja, pienten asuntojen rakentamatta jättäminen on kaikista järjettömintä asuntopolitiikkaa. Nimenomaan pienten asuntojen puute johtaa niiden hinnannousuun ja se vetää samalla myös isompien kämppien neliöhinnat pilviin.
Eikö yksinkertaisempi sääntö olisi asettaa keskikoon lisäksi myös mediaanikoko?
“Kun rakennusliikkeet ovat ostaneet tai vuokranneet tontin kaupungilta, se on tapahtunut kaipulutuksen perusteella..”
Taitaa olla gryndereillä melkoinen kartelli. Helsingin kaupunki on myynyt tontteja ilmeisesti hintahaarukassa 300–900 e/km2, uusien asuntojen hintapyynnöt ovat luokkaa 3000–7000 e/km2.
Saataisiin asuntojen hinnat alas kun kaavoitettaisiin laajoja ruutukaava-omakotialueita Los Angelesin malliin ja ihmiset ostaisivat valmistalopaketteja.
Mistä moinen käsitys, että lapsiperheet olisivat parhaita veronmaksajia?
Eikö lapseton hyvin tienaava pariskunta tuo verotuloja eniten kuntaan ja tyytyy hyvinkin asumaan alle tämän 75 neliön standardin? Kunhan baari on lähellä..
Päiväkotihoito on todella kallista eli aika paljon saavat kahden pienen lapsen vanhemmat tienata, että kompensoivat lapsettoman parin verokertymän. Lapset rasittavat myös terveyskeskuksia ja vaativat leikkipuistojen ylläpitoa ym.
Eli jos nyt puhuttaisiin asioista niiden oikeilla nimillä: kuntien ei kannata ottaa kontolleen maahanmuuttajia, eikä sosiaalista vuokra-asuntotuotantoa.
Kyllä yksin/kaksin elävä kunnostaan huolta pitävä virkanainen 40 neliön kaksiossa on se paras sijoitus.
Karin lottoon
1) Kyllä, mutta maan arvo riippuu myös rakennusoikeudesta eli kaavoituksesta.
2) Jos “sääntely” tarkoittaa neliönormia, niin en usko että sillä on mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen.
3) Ottaen huomioon että samat ihmiset seilaa edestakaisin lähiöiden ja kantakaupungin väliä, niin en oikein näe mielekkäänä puhua kahdesta eri asujaryhmästä.
4) En tiedä, miksi pitäisi? En oikein ymmärrä kysymystä.
5) Voi se olla oikeudenmukaista, se että onko se oikein on sitten toinen juttu.
Markkinoiden tasapainottamiskokeilu.
Pasilaan rakennetaan 60 ‑kerroksinen talo, jossa on pelkästään yksiöitä. Kaupunki saa tontista hyvän hinnan, rakentaja on onnellinen ja ostajat innoissaan.
Kun talo on valmis niin kerrotaan julkisuuteen se varsinainen kokeilu-uutinen: Kaupunki ei maksa yhdellekään vuokralaiselle tuossa talossa minkäänlaisia asumistukia.
Markkinat saakoot sitä mitä haluavat.
“Mistä moinen käsitys, että lapsiperheet olisivat parhaita veronmaksajia?”
Uskaltaisin arvella, että isossa omistusasunnossa Helsingin kantakaupungissa asuvan lapsiperheen vanhemmat ovat varsin hyviä veronmaksajia, parempia kuin “kanakopissa” asuva toimeentulo- ja asumistukea nostava sinkku. Jos ajatellaan lapsiperhettä pitkäaikaisena sijoituksena, niin se kallis “korvatulehduskierrepäiväkodissa” ‑ikä menee nopeasti ohi.
Tiedä sitten maikäläisten asuntojen koista ja vuokrista tulisi haastella, ja kuinka näitä asuntoja tulisi rakentaa kenenkin toiveiden mukaisesti, mutta minulla on sellainen mielikuva, että ainakin Hollannissa asunnoissa asujat olivat hyvillään asuessaan paikallisen asuntojärjestäjän asunnoissaan.
Josko en ihan väärin muista, niin tuolloin Hollannissa vuokra-asunnot omisti yksityinen toimija. Kun hollantilainen maksoi vuokraa, niin samalla osti asuntoaan omakseeen.
Siis tämä hollantilainen vuokralle asuttaja ei ollut mikään vuokrarahat suu irvessä repijä, vaan tyytyi tietyn suuruiseen voittoon — mihin kaikki hollantilaiset olivat tyytyväisiä.
“Rakennusliikkeet rakentavat nyt muun talon täyteen pieniä kanakoppeja, mutta ylimpään kerrokseen jättiasuntoja, joista ne yllätyksekseen eivät saa samaa neliöhintaa”
Yläkerrosten terassiasunnoista ( ne jättiasunnot ) ei tosiaan saada samaa neliöhintaa, koska ne on yleensä “myyty” jo suunnitteluvaiheessa.
Yksi suurimmista ( normien + 1000 eur lisäksi )asuntojen hintaan vaikuttavista tekijöistä on juuri nuo tontinluovutuskilpailut, joissa tontti luovutetaan “parhaan” suunnitelman esittäjälle, siis arkkitehtikilpailu.
Voittaja on lähes aina joko toteutuskelvoton tai vähintään erittäin kallis rakentaa, jota sitten jatkosuunnitteluvaiheessa yritetään väkisin halventaa huonolla menestyksellä.
Ihan tavalliset rakennukset eivät enää kelpaa Helsingin päättäjille, mutta jos asunnon ostajilta kysyttäisiin ottaisiko esim 10 m² enemmän tilaa “upean” arkkitehtuurin sijaan, vastaus löytyy esim Kartanonkoskelta, kauppa käy sijainnista huolimatta.
Espoossakin toimitaan toisin ja se näkyy hinnoissa vieläpä ilman kanakoppeja.
K‑Veikon juttua rn käsitä lainkaan. Se tosin ei ole ihme. En yleensäkään kovin paljon ymmärrä täällä kirjoitetusta. TKK:lta saamani kansantalous- ja talousopetus oli varsin lyhyt.
Kukaan pa- henkilö/yritys ei voi ostaa tommosesta talosta yksiötäkään. Kukaan vähätuloinen ei edes ajattele mennä sinne mahdollisiin vuokra-juttuihin. Maksukykyisiä haluajia kuitenkin riittäisi ihan varmasti. Missä on se pihvi?
Jos oikein ymärsin, niin kovaa on busines Helsingissä. Rahaa tehdään kanankopeilla ja ylimmässä kerroksessa sijaitsevilla ylisuurilla luksusasunnoilla. Tavallisille lapsiperheille ei juuri mitään.
Näyttäisi siltä, että ongelma on 75–100 neliöisten lapsiperheille tarkoitettujen asuntojen kohdalla. Niiden lukumäärää jää nyt pieneksi.
Toisaalta rakennusliikkeet ovat varmaan markkinatilanteen suhteen oikeassa. Läheskään kaikilla tavallisilla lapsiperheillä ei ole mahdollisuutta ostaa 70–100 neliöistä asuntoa Helsingistä, ei ainakaan ylihinnalla. Ja vuokrallakaan ei kannata olla. Joten osa lapsiperheistä muuttaa kauemmaksi saadakseen riittävästi neliöitä.
Mutta jos uudella säännöllä onnistutaan pakottamaan rakennusliikkeet rakentamaan myös huomattavia määriä 70–100 neliöisiä asuntoja, niin gryndereiden busines heikkenee. Tämä tulee varmastui näkymään siten, että rakennusliikkeet tarjoavat kaupungille pienempiä hintoja tonteista. Eikä uusien kanankoppienkaan hinnat ainakaan laske.
Ehdottaisin sääntöä, että asuntojen keskikoon pitäisi olla yli 75 neliöä ja että yli puolet asunnoista pitäisi olla yli 75 neliöisiä. Mutta tapauskohtaista harkintaa voitaisiin käyttää.
Niin ja vaikka keskustelu siitä saako asuntorakentamista ylipäänsä säädellä, tornitaloista, ja ties mistä on sinänsä kiinnostavaa, niin ideana tuo joka kolmas yli 90 neliötä olisi kompromissi joka täyttää kummankin osapuolen tarpeet. Rakennusliikkeet haluu tehdä yksiöitä. Kaupunki haluaa myös perheasuntoja. Esimerkiksi kaksi 30 neliön yksiötä ja yksi 90 neliön perheasunto, asuntojen keskikoko 50 neliötä, ei 75. Perheasuntoja saatiin käytännössä sama määrä kuin nykyisellä normilla, ne eivät vaan ole ylisuuria (esim. 30+60+135 on keskimäärin 75), yksiöitä enemmän.
Se 50% yli 90 neliön asunnoissa taas rajoittaa niiden isojen asuntojen kokoa, nythän voi periaatteessa tehdä vaikka yhden 500 neliön asunnon ja kymmenen 25 neliön yksiötä.
Nythän pääkaupunkiseudulla on huutava pula pienistä asunnoista, ja sen seurauksena ainakin yksiöiden vuokrat ovat järkyttäviä. Se aiheuttaa toimeentulo-ongelmia monille pienituloisille ja asunnottomuutta. Osa opiskelijoistakin joutuu vuokraamaan asuntonsa vapailta markkinoilta. Kaikki tämä vain siksi että halutaan suosia lapsiperheitä.
Hinnoista päätellen Helsingissä on pula ihan kaiken kokoisista asunnoista. Ja se aiheuttaa ongelmia. Pulaanhan kaupunki on ihan itse syypää, kun ei ole tarpeeksi kaavoittanut uusia asuntoja.
Se, miten suma puretaan, onkin sitten eri juttu.
Helsinki on tehnyt itsestään liian houkuttelevan paikan asua. Siksi mikään realistinen määrä asuntotuotantoa ei riitä.
MIVa: “K‑Veikon juttua en käsitä lainkaan.”
Tulkitsin tämän kommentin kanakoppikokoluokan vuokra-asuntojen syöttötariffin kritiikiksi. Korvamerkityn tuen laskeminen olisi no-brainer, ehkä silloin myös jatkuva neliörajoista kiistely vähenisi.
Osmo, Helsingin seudun asukasmäärät ovat kasvaneet viimeiset 40-vuotta eksponentiaalisesti ja Helsingin kaupungin asuntotuotanto on ollut vakio. Luulisi sinun ekonomistina kykenevän laskemaan tuosta perusmatematiikalla, että ongelmia tulee.
Nytkin ne asunnot rakennetaan, joten ongelmana ei ole rakennuskapasiteetin puute — ne vaan rakennetaan väärään paikkaan.
Helsinki tarvitsee järeitä keinoja tiivistää kaupunkirakennetta kantakaupungin ympärillä olevissa lähiöissä (ja laajentaa kaupunkimaista keskustaa). Valitettavasti siihen ei Helsingissä ole halua — joten kärsitään sitten lisääntyvistä kasvihuonepäästöistä.
Ei kantakaupungin isoista asunnoista varsinaisesti ole pulaa. Esim. Etu-Töölö on täynnä yli sadan neliön asuntoja. Niissä vain ei asu juurikaan lapsiperheitä, vaan vanhoja pariskuntia ja leskirouvia.
Hinnaltaan ne sitten vapautuessaan ovat usein lapsiperheiden ulottumattomissa. Eihän voi sanoa, että mersuistakaan olisi pulaa. Kaikilla vain ei ole varaa niihin.
Asuinympäristö näissä kantakaupungin arvotaloissa on usein verraten lapsivihamielinen eli kyttääjämuorit tekevät elämän sietämättömäksi. Meilläkin kävi yksi valittajamummo Kruununhaassa kertomassa, että heidän kattokruununsa heiluu, kun pari leikki-ikäistä juoksenteli normaalisti asunnossa kuten terveiden lasten kuuluukin.
Sanoin sitten, että ota ihmeessä kattokruunu pois, jos se niin häiritsevästi heiluu. Siitä alkoi vihanpito.
Riitta,
Jos on kaksi pariskuntaa, jotka ansaitsevat yhtä paljon, niin lapseton pariskunta on kyllä kunnalle paljon edullisempi kuin perhe, jossa on lapsia.
Yksinäisissä ihmisissä on enemmän vähävaraisia kuin kahden palkansaajan lapsiperheissä, mutta en siis sitä tarkoittanut.
Olen asunut vuosia Australiassa Perthin kaupungissa. Siellä lähes kaikki asuvat omakotitaloissa. Kun tarvitaan lisää asuntoja, kaavoitetaan uusi suuri alue ruutukaavamaisesti päättyvin välikaduin. Keskelle rakennetaan isot puistot, jonka ympärille tulevat koulut ja liikerakennukset.
Näin saadaan noin 700‑1000 neliön tontteja, takapihojen ollessa toisiaan vasten. Uusien rakennusten keskikoko on yli 200 neliötä, Melbournessa yli 250 neliötä.
Suomalaisittain hassua on, että sinkutkin asuvat omakotitaloissa. Sitä pidetään aivan normaalina — täytyyhän jokaisella olla paikka, missä järjestää BBQ-juhlia!
JiiPeen argumentissa siitä, että parempi arkkitehtuuri nostaa hintoja, mutta ihmiset eivät siitä välitä, on looginen virhe.
Oletetaan, että asuntoja on vähän ja ihmisillä on tietty rajallinen määrä tuloja käytössään. Ihmiset voivat käyttää tietyn summan tuloistaan asumiseen ja tämä summa määrää asuntojen hinnan.
Mikäli asuntojen arkkitehtuurilla ei olisi ihmisten mielestä merkitystä, olisi hyvin ja huonosti suunnitellun talon asuntojen hinta sama, sillä ihmisillä on käyttää sama summa asunnon maksamiseen riippumatta siitä, minkälaista arkketehtuuria asunto edustaa.
Ainoastaan se, että ihmiset arvostavat hyvää arkkitehtuuria voi selittää tilanteen, jossa ihmiset maksavat korkeampaa hintaa vastaavasta hyvin suunnitellusta kuin huonosti suunnitellusta asunnosta.
Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että rakennusliike myy huonostisuunniteltua asuntoja hinnalla, joka on pienempi, kuin niistä saisi vapailla markkinoilla. Jotenkaan en kuitenkaan usko tähän.
Osmo:
No sehän on hienoa! Nyt vaan sitten rahastamaan tällä houkuttelevuudella ja myymään rakentamismaata huutokaupalla.
häh? Riitä mihin? Siihen, että asuntojen hinta ei nousisi niin nopeasti kuin muualla Suomessa? Siihen, että tonttien hinnat pysyisivät edelleen korkealla?
spottu: Todellakin. Suurien asuntojen suosiminen aiheuttaa nykyisellään kustannuksia niin pienissä asunnossa asujille kuin veronmaksajille yleensä(,jotka maksavat osan pienissä asunnoissa asujien asuntokuluista sosiaaliviraston kautta.)
Olen Artturin kanssa samoilla linjoilla, ettei ole mitään järkeä koittaa sotkea markkinoiden toimintaa asuntomarkkinoilla. Etenkään, jos mitään erityisiä positiivisia ulkoisvaikutuksia ei ole näköpiirissä.
Kaupungille (ts. muille veronmaksajille kuin ne, jotka johonkin uuteen taloon muuttaa) lienee eniten hyötyä sellaisista asukkaista, jotka maksavat paljon kunnallisveroja, kuluttavat vähän palveluita ja aiheuttavat vielä kaiken päälle vähän häiriötä muille kunnan asukkaille.
En näe mitään syytä, miksi juuri lapsiperheet olisivat tuollaisia. He kuluttanevat vanhusten jälkeen eniten kunnan palveluita taloudessa olevaa veronmaksajaa kohti. Toki omistusasunnossa asuvat perheet ovat melkein pakosta myös kohtuullisen hyviä veronmaksajia, mutta en usko heidän pystyvän lyömään veronmaksun ja palveluiden käytön suhteessa omistusasunnossa asuvia sinkkuja tai pariskuntia. Jos siis jotain, niin kaupungin muiden veronmaksajien kannattaisi subventoida niiden kanankoppien rakentamista. Samoin ne luksusasunnoissa asuvat ökyrikkaat ovat varmasti tervetulleita veronmaksajia mihin kuntaan tahansa.
Mutta siis yhteenvetona, en näe mitään syytä, miksi yhden kokoisia asuntoja haluavia pitäisi jostain erityisestä syystä suosia asuntomarkkinoilla. Jos jostain kumman syystä halutaan juuri kunnan lapsiperheitä suosia, niin silloinkaan sitä ei ole järkeä tehdä pakottamalla rakentajat rakentamaan 75–100 neliömetrin omistusasuntoja, koska ensinnäkin toisaalta osa näistä menee muille kuin lapsiperheille (esim. hyvätuloiset keski-ikäiset varmaan mielellään muuttavat suhteellisen väljään asuntoon) ja toisaalta tämä suosii vain yhtä tiettyä lapsiperheryhmää. Ne lapsiperheet, joilla ei ole varaa ostaa kuin kaksio, todellisuudessa kärsivät tästä, koska tällaiset toimet tietenkin sitten nostavat pienempien asuntojen hintoja.
Ja kaikki tämä siis liittyen kovan rahan omistusasuntoihin. Kaupungin vuokra-asuntojen kohdalla tilanne voi olla ihan toinen. Siellä voi ehkä ollakin syytä suosia lapsiperheitä, koska lapsiperheelle asunnottomaksi joutuminen on varmasti aika lailla kovempi isku kuin yksinäiselle.
Heikko on lotto, kun voittoja ei ole, eikä edes oikeita vastauksia 🙂
Väärin. Kaavoitus riippuu maan arvosta. Olkoonkin, että vaikutuksia on molenpiin suuntiin.
Rakentaminen (ja myös kaavoitus) seuraa maan arvoa, eikä toisinpäin. Sellaista kaavaa ei olla tehtykään, että Ypäjälle syntyisi Leppävaara. Ei ole minusta mitenkään mahdollista ajatella, että neliöhinta olisi Helsingin keskustassa halvempi kuin vaikka jossain Soukassa, vaikka tekisimme mitä tahansa (tai no, “mitä tahansa” on tietenkin aika ylimittainen arvio — onhan ydinpommikin keksitty).
Kyse oli tietenkin _kaikesta_ sääntelystä. Mutta jos nyt sitten tartutaan tuohon neliösääntelyyn.
Soininvaara ilmaisi, että tuosta neliösääntelystä johtuen rakennuksia ei rakennetta. Jos se on totta, se nostaa asunojen hintaa (koska niitä on vähemmän tarjolla).
Olen myös antanut itselleni kertoa, että tuo raja johtaa kaikenlaiseen “kikkailuun” (mihin Soininvaarakin taisi viitata). Sehän tarkoittaa ihan tosiasiallista resurssien tuhlaamista ja — ei tietenkään yllättäen — kalliimpia asuntoja.
Mutta vaikka tuo markkinoiden “manipulointi” menisi aivan täydellisesti putkeen ja ym. ilmiöitä ei olisi, se tarkoittaisi kuitenkin kalliimpia asuntoja, koska markkinat vastaisivat huonommin asuntotarpeeseen kuin ilman sääntelyä.
Valaisen asiaa hypoteettisella esimerkillä.
Oletetaan, että meillä on mustekynätehdas, joka on ainoa, ja joka kykenee tuottamaan 10 000 täytekynää, eikä määrää voi tässä hypoteesessä tapauksessa lisätä (Helsingin asuntomarkkinat). Tuotanto tekee 1000 kappaletta kalliita kultaisia kyniä, ja 9000 kappaletta muovisia rimpuloita (“kanakoppeja”), mikä vastaa kysyntää — olkoonkin, että monilla ei ole varaa minkäänlaiseen kynään.
Nyt sitten “päättäjät” ovat sitä mieltä, ettei ole hyväksyttävää, kun ihmisillä ei ole varaa kyniin ja useimmat ostavat viellä muovirimpuloita, vaikka kultaisiakin olisi olemassa. Päätetään säännöksin, että kultaisten kynien määrän on noustava. Aletaan tuottaa 9000 kynää, joista 2000 on kalliita kultakyniä (kultakynien tuotanto on kalliimpaa, vastaa suurempaa neliövaatimusta).
Seuraukset: kynien hinta kokonaisuutena kasvaa, koska niitä tuotetaan vähemmän, mutta suhteessa kultakynien hinta tietenkin laskee (koska niitä tuotetaan enemmän). Kyseessä on siis tulonsiirto köyhiltä (muovirimpuloiden/kanakoppien ostajilta) rikkaille (kultakynien/“oikeiden asuntojen” ostajille).
Ihan hyvä strategia siis, jos haluamme samanaikaisesti nostaa asuntojen hintaa ja tehdä tulosiirtoja heikompiosaisilta rikkaille.
Mutta ajatelkaa edes lapsiamme!
Tuo ryhmittely oli tietenkin vain ajatuksellinen konstruktio, ei mikään todellinen jako.
Ihmisillä kuitenkin on erilaisia preferenssejä ja elämäntilanteita. Joskus haluaa asua pienessä asunnossa kaupungissa ja joskus kaukana sieltä lasten kanssa. Jos haluaa paljon tilaa lapsille, eikä baarin, kahvilan tai kaupan läheisyydellä ole niin väliä, niin tietenkin se on järkevämpää muuttaa pois kantakaupungista — vaikka sitten sinne pahamaineiseen Espooseen.
En minäkään tiedä, miksi pitäisi. Kuitenkin alkuperäisessä postauksessa viitattiin nimenomaan siihen, että “Helsinki” haluaa näihin valintoihin vaikuttaa; halutaan lapsiperheiden valitsevan Helsingin sen sijaan, että nyt sen valitsevat “kanakoppisinkut”.
Mutta kun niihin valintoihin ei juurikaan voi vaikuttaa, koska markkinat toimivat (joskin huonommin), pistettiinpä niiden rattaisiin mitä tahansa:
— vetkutellaan rakentamista ja yritetään vaikuttaa näihin päätöksiin, korruption avulla tai vähän hienovaraisemmin
— palkataan arkkitehti kikkailemaan näiden määräysten kanssa
— muutetaan kommuuniin keskustan isoon kämppään, kun pienempiä ei ole tarjolla
— jaetaan asunto pariksi pienemmäksi
— yms.
Ilmeisesti käytät termiä “oikeudenmukainen” jossain minulle tuntemattomassa merkityksessä 🙂
—
Jos on totta, kuten väitetään, että pienemmistä asunnoista saa isomman katteen kuin pienemmistä, se kertoo markkinoiden epätasapainosta.
Syy voisi johtua esimerkiksi siitä, että a) asunnot ovat “liian” kalliita tai b) asuntokanta on rakennettu erillaiselle väestölle (enemmän suurperheitä, vähemmän sinkkuja).
Markkinamekanismin pitäisi korjata tilanne rakentamalla enemmän asuntoja ja erityisesti enemmän pieniä asuntoja.
Mutta tämä ilmeisesti on väärin, väärin ja väärin.
Pitäisi varmaan heittäytyä lattialle itkemään, kun ihmiset eivät vain toimi niinkuin haluaisi!
Kari
Elina:
hahahahahaha…
AP:
No mä ainakin käsitin, että JiiPee väitti, parempi arkkitehtuuri nostaa hintoja noin yleensä, koska sen seurauksena uusille asunnoille on vähemmän kysyntää (ovat kalliimpia) ja niitä rakennetaan vähemmän. En oo varma käykö näin, mutta ei se oo mitenkään loogisesti virheellinen.
Toisaalta pidän kyllä aika uskottavana, että hyvinvointitappioita ainakin syntyy, kun virkamiehet pääsevät toteuttamaan omia mieltymyksiään arkkitehtuurin suhteen.
Jos haluaisin ostaa naapurin 20 m² kanakopin lastenhuoneeksi, edellyttää tämä aika kohtuutonta panostusta jos de facto kilpailijana on sosiaalivirasto joka tarjoaa kolmensadan euron tuottoa neliötä kohti vuodessa.
Osmo Soininvaara:
Onko tämä nyt sama Osmo Soininvaara, joka oli huolissaan siitä, että Helsingistä kaikki rikkaat muuttavat Espooseen? Sitten seuraavaksi ollaankin huolissaan siitä, että Helsinki on “liian houkutteleva” ja tänne pääseekin vain sikarikkaita porhoja…
Ei ole heleppoo, kun on vaikeeta.…
Kari
“Jos on kaksi pariskuntaa, jotka ansaitsevat yhtä paljon, niin lapseton pariskunta on kyllä kunnalle paljon edullisempi kuin perhe, jossa on lapsia.”
Kuinka pitkään se lapseton pariskunta pysyy lapsettomana?
“Yksinäisissä ihmisissä on enemmän vähävaraisia kuin kahden palkansaajan lapsiperheissä, mutta en siis sitä tarkoittanut.”
Nii-in. Pieniin sinkkuasuntoihin tuppaa hakeutumaan niitä vähävaraisia, isompiin asuntoihin taas varakkaampaa väkeä.
Kun lapseton pariskunta tulee vanhuusikään, siitä tulee juuri lapsettomuutensa takia suurempi taakka kunnalle kuin pariskunnasta, jota lapset ainakin vähän auttavat.
Väärin. Kaavoitus riippuu maan arvosta. Olkoonkin, että vaikutuksia on molenpiin suuntiin.
Hain takaa sitä että kaavoittaja tekee tarkoituksella isoja asuntoja isoille tonteille. Esimerkiksi siksi että kunta haluaa suurituloisempia asukkaita. Jos vaihtoehto on vaikka kaavoittaa kymmenkertainen määrä kerrostaloasuntoja, niin maan arvo laskee koska kymmenen kerrostaloasuntoa maksaa yleensä enemmän kuin kalliskin talo. Esimerkki ei ole hypoteettinen ja tästä siinä Helsingin normissakin on osittain kysymys, ne hyvin toimeentulevat ovat toki yleensä myös lapsiperheitä.
Kyse oli tietenkin _kaikesta_ sääntelystä. Mutta jos nyt sitten tartutaan tuohon neliösääntelyyn.
Mun moka, olisi pitänyt kirjoittaa että kokonaisvaikutus on luultavasti plus-miinus nolla. Kyllä, jos asuntoja tämän takia rakennetaan vähemmän niin se ceteris paribus nostaa hintoja. Mutta toisaalta isomman asunnon rakennuskustannukset per neliö on huomattavasti pienemmät, eli tämä ceteris paribus laskee hintoja.
Epäilen myös että tuo ceteris paribus lause ei pidä paikkaansa, eli että Helsingissä asuntojen hinnan määrää käytännössä ostajien maksukyvyn yläraja. Myös tätä kautta tuossa kokonormissa voi nähdä jotain ideaa, yhden ihmisen asunto on joka tapauksessa tässä markkinassa N euroa, ja N on se mitä pankki suostuu antamaan lainaa keskituloiselle, ja jos asuntojen keskikoko pienenee niin ainoa mitä siitä seuraa on se että pienempi asunto maksaa sitten sen N euroa mitä vähän isompi ennen.
Ihmisillä kuitenkin on erilaisia preferenssejä ja elämäntilanteita. Joskus haluaa asua pienessä asunnossa kaupungissa ja joskus kaukana sieltä lasten kanssa. Jos haluaa paljon tilaa lapsille, eikä baarin, kahvilan tai kaupan läheisyydellä ole niin väliä, niin tietenkin se on järkevämpää muuttaa pois kantakaupungista – vaikka sitten sinne pahamaineiseen Espooseen.
Niin no, tila on halvempaa kantakaupungin ulkopuolella, ja se on Vantaalaisessa betonilähiössä halvempaa kuin Helsinkiläisessä. En minä tästä vetäisi sen kummempia johtopäätöksiä ihmisten preferensseistä. Erityisellä epäluulolla suhtaudun ihmisten kertomiin syihin asua josssain, vähän niin kuin kysyisi että onko lapsesi lahjakas?
Ilmeisesti käytät termiä “oikeudenmukainen” jossain minulle tuntemattomassa merkityksessä 🙂
Suurin piirtein merkityksessä ansionsa mukaan. Voi olla esimerkiksi ihan perustellusti sitä mieltä että on epäoikeudenmukaista että itse aiheutettua sairautta hoidetaan verovaroin, ja samaan aikaan sitä mieltä että tämä on oikein koska ihmisten sairaudet vaan pitää hoitaa. Eikä tämä liity aiheeseen.
Riitta:“Pieniin sinkkuasuntoihin tuppaa hakeutumaan niitä vähävaraisia, isompiin asuntoihin taas varakkaampaa väkeä.”
Ja sinustako siis kaupungin pitää tehdä niin, että se suosii niille varakkaille asuntojen rakentamista (joka tietysti painaa niiden hintoja alaspäin) niille vähävaraisille rakentamisen sijaan, minkä seurauksena vähävaraiset ovat entistä vähävaraisempia, kun jopa sen kanankopin ostaminen vetää talouden tiukille?
“Kuinka pitkään se lapseton pariskunta pysyy lapsettomana?”
Mitä väliä? Jos se hankkii lapsia, niin se on sen ajan murhe. Jos rahat ei riitä asuntoon, johon lapset mahtuvat, niin sitten se muuttaa jonnekin halvemmalle seudulle ja tilalle muuttaa lapseton pariskunta. Tämä ei edelleenkään muuta mihinkään sitä, että lapsiperheet eivät ole lapsettomiin pariskuntiin verrattuna kunnan taloudelle hyväksi.
Osmo:“Kun lapseton pariskunta tulee vanhuusikään, siitä tulee juuri lapsettomuutensa takia suurempi taakka kunnalle kuin pariskunnasta, jota lapset ainakin vähän auttavat.”
Hmm, mielenkiintoinen näkökulma. Onko noilla jokin merkittäväkin ero kunnan talouden kannalta? Siis onko tuo lapsien auttamisen hyöty kunnalle missään suhteessa siihen, mitä lasten päivähoitaminen ja koulutus maksavat?
Lisäksi tässä oletetaan, että ihmiset asuvat koko ikänsä samassa paikassa. Jos yksi paikkakunta suosii lapsiperheitä muiden kustannuksella, niin voi hyvinkin olla, että ihmiset muuttavat sieltä pois lasten lähdettyä pois kotoa ja muuttavat sellaiseen paikkaan, jossa lapsettomat ovat samalla viivalla lapsiperheiden kanssa.
Ihan konkreettisien kaupunkien kohdalla voisin ajatella, että lapsettomat nuoret asuvat Helsingissä “kanakopissa” opiskelun ja työuran alun, muuttavat sitten tilan perässä ympäryskuntaan perhettä perustaessaan ja sitten vanhuusvuosiksi takaisin kantakaupungin parempien palvelujen lähelle. Onko tätä suhteellisen luonnollista kiertoa jotain syytä koittaa kammeta johonkin suuntaan?
No, ehkä siltä osin jokaisen kunnan tehdessä päätöksiään omin päin, että koittaa tehdä omasta kunnasta mahdollisimman luotaan poistyöntävän vanhuksille, jotteivät nämä asetu sinne. Tämä siis puhtaana talousajatteluna. Käytännössä tietenkin vanhukset ovat voimakas äänestäjäblokki, eivätkä he tietenkään hyväksy sitä, että kaupunki huonontaa heidän olojaan.
Kari:
Yritätkö nyt sanoa, että kaavoittajan päätökset riippuvat markkinoiden ennustamasta kaavoittajan päätöksestä?
Voi olla näinkin, mutta voi myös olla, että kaavoittaja päättää miten päättää ja markkinat vaan ennustavat näitä päätöksiä aika hyvin.
Minä oon taipuvainen uskomaan enemmin jälkimmäistä kuin ensimmäistä, eli että maan arvo riippuu kaavoittajasta.
tplyyluoma: Siis mä en nyt ihan ymmärrä, että miksi sun mielestä tuotantokustannuksilla ei oo vaikutusta tarjontaan ja sitä kautta hintaan?
No vetäisitkö siitä jotain johtopäätöksiä kysynnästä ja tarjonnasta? (Eli siis että asuntoja Vantaalla halutaan vähemmän suhteessa niiden tarjontaan kuin asuntoja Helsingissä.)
Riitta sanoo:
Nii-in. Pieniin sinkkuasuntoihin tuppaa hakeutumaan niitä vähävaraisia, isompiin asuntoihin taas varakkaampaa väkeä.
Jos puhumme Kehä ykkösen sisäpuolella olevista omistusasunnoista, niin niihin ei kyllä tuppaa tunkemaan vähävaraista väkeä. Ei edes yksiöihin. Ja niitä toimeentulotuella kittuuttavia nyt ei ainakaan, koska toimeentulotukea ei voi saada, jos on realisoitavaa omaisuutta.
Tietysti määritelmämme vähävaraisuudesta voi poiketa kovastikin toisistaan.
Jos olisi jokin mekanismi joka suosisi uudenlaista rakentamista, markkinoille ilmaantuisi ratkaisuehdotuksia itsestään. Sen sijaan meillä on elinkeino- ja verojärjestelmä joka suosii kartellisoitumista ja vanhaa pääomaa, joka oikeastaan jopa synnyttää tällaisia ongelmia.
Yksi ilmeinen ratkaisu olisi kerrostalorakentamisessa se , että myytäisiin tilamoduuleita, joita voisi yhdistellä haluamansa kokoiseksi asunnoksi. Tilassa olisi sopivin etäisyyksin kostearakentamisen sallivia kohtia. Näin huonetilasta voisi tehdä yksiölle olohuone/keittokomeron, perheasuntoon makuuhuoneen ja sivuwc:n tai ökyasuntoon saunan ja takkahuoneen. Myös kerrosten väliset rappuset asunnon sisällä olisivat mahdollisia. Tällaisesta rakennuksesta voisi myös muunnella tiloja elämäntilanteen mukaan. Yhdestä huoneesta voisi tehdä alivuokralaishuoneen , kotitoimiston tai kotisairaanhoitajan asunnon . Naapurilta voisi myös ostaa huoneen. Minusta tämänsuuntainen rakennuskulttuuri olisi tavoiteltavampaa kuin virkamiesvetoinen asuntolainan ottoon painostava nykyinen.
Osmon lause ” Helsinki on tehnyt itsestään liian houkuttelevan paikan asua..” on jo vähän koominen. Suomessa kaikilla useamman kauden kansanedustajilla on sijoitusasunto Helsingissä (Helsinkiläisillä vakituinen oma). Helsingin kunnallispolitiikka on vahvasti limittynyt valtakunnanpolitiikkaan. Kaikki tärkeät virkamiehet asuvat Helsingissä. On se ihme juttu , että “parlamentaarinen” järjestelmä tuottaa sellaisia säädöksiä, veropolitiikkaa ja Helsingin väkilukua ja ostovoimaa lisäävää väestöpolitiikkaa , jotka nostavat Helsinkiläisten kiinteistöjen arvoa.
Tuo lause “Helsinki on tehnyt itsestään liian houkuttelevan paikan asua” oli tarkoitettu vastaukseksi syytökseen, että asuntojen korkea hinta helsingin kantakaupungissa johtuu siitä, ettei ole kaavoitettu tarpeeksi. Tarkoitus oli van sanoa, e3ttä tulijoita on niin paljon, ettei kaavoituksella saa hintaa Nurmeksen tasolle.
Tpyyluoma:
Olen kyllä samaa mieltä tuosta, mitä sanoit kaavoitusmonopolin vaikutuksista. Tietenkin sillä voidaan vaikuttaa hintoihin, eikä sen vuoksi ole kovinkaan ihmeellistä, että meillä on kovinkin “lämpimät” suhteet esim. kaavoittajien ja maanomistajien välillä.
Minun pointtini oli se, että nimenomaan tämä sijainti (tai maan hinta, joka nyt on suurelta osin sama asia, kun puhutaan kaavoittamattomasta alueesta) vaikuttaa siihen, mihin kaavoitetaan enemmän kuin mitä kaavoitus vaikuttaa maan hintaan.
En nyt oikein ymmärrä. Vaikka neliöhinnat laskisivat, niin eihän se tarkoita asuntojen hintojen laskevan? No ehkä silloin, jos ihmiset alkavat enemmän asumaan kimppakämpissä, parisuhteissa tms. niin näin voi tietenkin _jossain määrin_ tapahtua, mutta tuskin tuo kombensoi sitä hinnannousua, joka johtuu siitä, että säännösten vuoksi rakennetaan vähemmän sellaisia asuntoja, mitä ihmiset haluavat.
Minä en kyllä tehnyt ceteris paribus ‑olettamusta, enkä väittänyt selittäväni Helsingin asuntomarkkinoiden toimintaa kokonaisuudessaan, vaan väitin säätelyn (useimmiten) kasvattavan hintoja, mikä johtuu mekanismista, jonka kuvasin.
Luulen, että puhuttaessa asuntojen hinnasta Helsingissä tuo kuvaamani mekanismi on rippeliä muihin tekijöihin nähden. Siinä mielessä toteamuksesi (“vaikutus on plus miinus nolla”) saattaa olla hyvinkin lähellä totuutta. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että tuo vaikutusmekanismi toimii kuten kuvasin.
Tietenkin voidaan kysyä, että jos vaikutus on niin mitätön, niin mitäpä siitä vaahtoamaan. Mutta yhtä hyvin voidaan sanoa sääntelyn vaikutuksen asumiseenkin silloin olevan niin mitätön, että miksi vaivautua. Tai siis: jos tuo neliöraja vaikuttaa ihmisten asumiseen, niin kyllä sen silloin pitää näkyä myös markkinoilla. Ja jos se näkyy, niin silloin se näkyy tulonsiirtoina parempiosaisille ja asuntojen hintojen nousuna.
Minä en vetänyt johtopäätöstä siitä, että ihmisillä on erilaisia preferenssejä, mistään maan hinnasta enkä kyselytutkimuksesta, vaan ihan “yleisestä elämänkokemuksesta”. Tai siis: tuntemillani ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä siitä, miten haluaisivat asua tai siitä, kuinka merkityksellinen asia asumisjärjestely ylipäätään on.
Hmm, mielenkiintoinen näkökulma. Täytyypä joskus pohdiskella tarkemmin 🙂
Kari
Osmo:
No ei ehkä tasolle, mutta eihän tätä kukaan ole väittänytkään. Kyllä se korkea hinta johtuu kysynnän ja tarjonnan yhteispelistä ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin hinta.
Artturi:
En yrittänyt, vaikka noinkin varmaankin tapahtuu 🙂
Olin tuossa epäselvä. Minä tarkoitin “maan arvolla” ehkä enemmänkin “maan potentiaalista arvoa, jos se kaavoitettaisiin”. Eli jos ostan peltoa Vantaalta tai Posiolta, niin tietenkin maa on Vantaalla kalliimpaa (koska on mahdollista, että siihen tulevaisuudessa kaavoitetaan vaikkapa asuinalue), mutta vielä suurempi ero on ns. “potentiaalisella arvolla”.
Eli jos vaikkapa lahjon virkamiehet ja poliitikot rakentamaan siihen radan ja kaavoittamaan sinne asuinalueen, niin pystyn tekemään melkoisen tilin (tämä ei ole muuten kuvitteellinen esimerkki, vaan Kehäradan tapauksessa näin tapahtui — siitä tuli oikein tuomioitakin). Ja koska näin on mahdollista tehdä, näin tehdään.
Minä olen sitä mieltä, että noin “suuressa mitassa” kaavoituspäätökset tehdään aivan muualla kuin varsinaisessa kaavoituksessa. Esimerkiksi silloin kuin pääkaupunki siirrettiin Helsinkiin, tänne perustettiin satama ja rakennettiin radat ja moottoritiet. Tuo varsinainen “kaavoitus” on sitten lähinnä hienosäätöä. Kehämarketteja syntyy, koska meillä on kehätiet.
Voi tietysti olla, että minulla on vähän “vääristynyt” näkökulma, kun olen tusannut näitten liikennejuttujen kanssa vähän liikaa 🙂
Osmo Soininvaara:
Tuo nyt oli lähinnä kettuilua 🙂
Mutta entäpäs tämä: minä väitän, että mitä enemmän Helsinkiin (tai oikeammin Suurhelsinkiin) kaavoitetaan, sitä enemmän hinnat nousevat!
Syy tähän on (minusta, toivoisin jonkun oikaisevan, jos olen väärässä) se, että kun markkina-alueelle tulee lisää ihmisiä, ko. alue hyötyy lukuisista skaalaeduista, jolloin alueen arvo tosiasiallisesti kasvaa.
Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, koska tuo maan arvonnousu perustuu ihan todellisiin hyötyihin, jolloin ihmisillä on myös varaa maksaa enemmän — koska he ovat rikkaampia.
Kari
Minusta asiaan ei ole tartuttu oikealla asenteella. Kaupungin puolesta uusia asuntoja suunnitellaan (ja rakennetaan) “niin nopeasti kuin pystytään”. Käytännössä kaavoituksen tilkkutäkkisyys, valitukset ja rakentajien nihkeys alkaa rakentaa huonolla hetkellä johtaa riittämättömään asuntotuotantoon. Toisaalta rakennetaan liian väljästi vuosia vanhojen yleiskaavarajoitusten sisällä. Kaupunki ei voi vain laajeta vaan sen pitää myös tiivistyä.
Arkkitehtikilpailuja käytetään tällä hetkellä nurinkurisella tavalla: tontinluovutuskilpailuilla rakennuksille haetaan erityistä ilmettä — kaupungin keinot uusien ympäristöjen identifioinnissa rajoittuvat formaaleihin keinoihin. Uusi ratkaisu ei välttämättä ole standardia kalliimpi, mutta ei halvempikaan.
Esimerkiksi Kööpenhaminassa asumisongelmaan on tartuttu lähiövuosikymmenten veroisella voimakkaalla politiikalla, tosin aivan toisin konstein. Billige boliger ‑ohjelman tarkoituksena on rakentaa suunnittelukilpailujen pohjalta tiivistä, usein pientaloskaalaista, asumista keskustan tuntumaan erittäin edullisesti. Tavoite on ettei 85 neliön asunnosta tarvitsisi maksaa enempää kuin 5000 kr (n. 600e) vuokraa.
Selvästi halvempaan asumiseen päästään jos tämä on oikeasti tavoite. Kellojen pitäisi soida, kun rakennetun asuntoneliön laskukaava on tämä:
1000 e tontista
+ 1000 e rakentaminen ja suunnittelu
+ 1000–5000 e rakennusliikkeen voittoa ja vaalikassaa
= 3000–7000 e asunnon myyntihinta!!?
Jokainen joskus jotain rakennuttanut tietää, että paljon yli tonnin ei rakennuskustannuksissa kyllä missään kohteessa mennä!
Helsinki pyrkii rakentamaan 5000 asuntoa vuodessa. Asunalueita on esimerkiksi satamilta vapautuneilöla alueilla kantakaupungissa ja Laajasalon öljysatama-alueella. Pasilaan lisätään sekä toimistoja että asumista. Haagaan parituhatta uutta asukasta. Kasupunki kasvaa lähes yksinomaan tiivistämällä.
Keskustelua vaivaa hyvin yleinen virheoletus. Oletetaan, että rakennusliikkeiden tuote on asunto tai talo, jonka hinta muodostuu raaka-ainekuluista , työn hinnasta ja työmaan ylläpitokuluista.. Näin ei tietenkään ole. Rakennusliikkeen tuote on rakennusprosessi. Rakennusliikkeet myyvät siis tiettyä tapaa ja järjestystä talon rakentamiseen. Miten ali- ja sivu-urakoitsijat kilpailutetaan, miten tontti hankitaan ja arvotetaan , miten työmaakopit sijoitetaan työmaalla, missä järjestyksessä työvaiheet tehdään jne jne. Tuhansia pieniä detaljitason päätöksiä, joista ketjutetaan kokonainen prosessi. Kun pörssirakennusyhtiö rakentaa tuhannetta elementtikerrostaloaan , se on ratkaissut kaikki mahdolliset ongelmatilanteet ja huomioinut ne prosessissaan. Sen vuoksi se pystyy rakentamaan niin tehokkaasti , että uuden alalle pyrkivän rakentajan hinta on esim. 40% kalliimpi, koska sen täytyisi ensin harjoitella sata taloa saadakseen tehokkuutensa samalle tasolle. Näin pörssirakennusyhtiö voi tehdä 25% katetta eikä alalle pääse uusia tekijöitä. Ulospäin näyttää sikailulta , mutta oikeasti onkin vain markkinataloutta ja tehokkuutta.Surullinen fakta on , että rakentaminen ja työ on ihan oikeasti niin kallista Suomessa kuin se on.
Toinen hintatasoa nostava muuttuja on “halvin on paras”-kilpailulaki. Se toimii myös rakennusalalla, mutta valitettasvasti kartelliyhtiön hyväksi. Homma menee näin: On iso pääomaa vaativa rakennuskohde , esim. kerrostaloalue tai julkinen infrahanke. Rakennuttajana on julkinen taho, pankki , eläkesäätiö tms. Toimitusvarmuuden takaamiseksi ne pyytävät tarjoukset riittävän isolta toimijalta=pörssirakennusyhtiö. Nämä määrittelevät hintansa näin: ne pyytävät tarjouksia vakiintuneilta sivu- ja aliurakoitsijoiltaan tyyliin“jos kolmen vuoden päästä rakentaisit tämän ja tämän yksikkömäärän , mikä olisi hinta?”. Nämä eivät ole sitovia tarjouksia vaan mutu- ja varmanpäälletarjouksia , joissa hinnannousua arvaillaan. Näistä tarjouksista iso rakennusyhtiö kokoaa hintansa. Kun se saa urakan, se kilpailuttaa alityöt eri tarjoajilla ja kokoaa näistä esim. kolme-neljä halvinta loppukiriin. Muutama viikko ennen töiden aloittamista nämä kutsutaan neuvotteluihin ja kysytään” oliko tässä laskelmassa joku väärinkäsitys tai virhe , jonka perusteella voit alentaa hintaa?” (lain mukaan ei saa hintaa muuten alentaa). Yllättävän usein alennuksia löytyy ja erotus jää suurelle rakennusliikkeelle. Kun rakennus on saatu yli puolenvälin , ollaan aina jäljessä aikataulusta (kiirehtiminen hyödyttää pääurakoitsijaa). Tässä kohtaa laitetaan arkkitehti koville. Uudet ja kokeilulliset konstit muutetaan vanhoiksi hyväksi havaituiksi aikataulun nimissä ja halvennus jää pääurakoitsijan kirstuun.
Keinot joilla tähän voidaan puuttua ovat harvassa. Kilpailulaissa pitäisi arvottaa laatu ja kokeileva rakentaminen euromääräisenä muuttujana, mahdollistaa uusien tekijöiden alalle tulo kiusaamalla kartellisoituvia yrityksiä lainsäädännöllä, toteuttaa julkinen rakentaminen sillöin tällöin jyvitettyinä miniurakoina.
Hölmöintä on neliörajoilla tasapäistää rakentamista ja siten suosia isoja yrityksiä.
Samuli Saarelma:
“..Ne lapsiperheet, joilla ei ole varaa ostaa kuin kaksio, todellisuudessa kärsivät tästä, koska tällaiset toimet tietenkin sitten nostavat pienempien asuntojen hintoja.”
Kyllä. Kiintiö ei edes suosi lapsiperheitä, vaan varakkaita lapsiperheitä. Perheitä, joilla on muutakin tuloa kuin ansiotulo. Joten nykypolitiikka ei suurella todennäköisyydellä tue tuottavaa taloutta. Yksi siivoojaperhe tuottaa enemmän varallisuutta kuin 10 pankinjohtajaa brittiläisen tutkimuksen mukaan. Puhumattakaan ties mistä vuokraspekulanteista ja muista etuoikeusryhmistä.
(K.o. tutkimuksen mukaan pankinjohtajat tuottavat itse asiassa reilusti tappiota, mikä on kyllä saavutus lähes 0‑korkoista luottoa nauttiville)
Helsinki pyrkii rakentamaan 5000 asuntoa vuodessa.
Ja jos ei onnistuta? Mitä jos yksinkertaisesti ATT rakennuttaisi vuodessa 5000 asuntoa miinus sen mitä muut rakentaa? Kävin juuri ATT:n sivuilla, hyvin menee ainakin HITAS kaupaksi keskellä laskukautta, myyvät ei oota. Ja ei kai niitä kovan rahankaan asuntoja ole kaupungin käsin jäänyt.
Itse asiassa on jäänyt käsiin, Vuosaaressa. En tiedä, ovatko kaavat olleet kovin kalliita vai talosuunnittelu mahdotonta, mutta kalliita taloja on tullut, niin kallita, ettei oikein mene kaupaksi.
Taidan tietää kohteen. Hyvän näköisiä taloja, mutta hinnat on oli sijainnin huomioon ottaen vaan aivan liian kovia. Se on nyt kuitenkin Vuosaari, eli kaukana.
Osmo: “Helsinki on tehnyt itsestään liian houkuttelevan paikan asua. Siksi mikään realistinen määrä asuntotuotantoa ei riitä.”
Näin se juuri on. Tuo Osmon vertaus soukka/töölö oli siitä virheellinen, että asuntojen hinta tulee aina olemaan töölössä kovempi kuin Soukassa, siitä syystä, että töölö on lähempänä Helsingin keskustaa. Paras asuntojen hinnan selittäjä on maantieteellinen etäisyys Helsingin keskustasta.
Me täällä ympäryskunnissa saamme paljon halpoja neliöitä ja tilaa pihalla. Mutta silti useimmat ihmiset mieluummin asuvat ahtaasti töölössä tai lauttasaaressa.
En usko, että Helsinki voi sinänsä tehdä mitään sille, että sinkut pakkaantuvat sinne. Sinkulle sopii pieni kaupunkiasunto. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva.
Sen sijaan ne, jotka omistavat 2 autoa, veneen, kolme koiraa ja viisi lasta, haluavat ymmärrettävästi tilaa ympärilleen ja muuttavat jonnekin, missä tämä elämäntapa on mahdollinen. Yleensä tämä ei ole mahdollista Helsingissä.
Soininvaara:
“Itse asiassa on jäänyt käsiin, Vuosaaressa. En tiedä, ovatko kaavat olleet kovin kalliita vai talosuunnittelu mahdotonta, mutta kalliita taloja on tullut, niin kallita, ettei oikein mene kaupaksi.”
Toki jää käsiin, kun poliittisilla päätöksillä on Vuosaaresta tehty kokeilukeskus. Vuosaaren kanava ja ranta ovat hienoja paikkoja ja siellä on upea käydä kesällä. Ikinä en sinne kuitenkaan muuttaisi. Kannattaa kysyä poliitikon itseltään, miksi ihmiset muuttavat ylihintaiseen Saunalahteen Espooseen, mutta eivät muuta ylihintaiseen Vuosaareen. Vinkki: etäisyyksillä asia ei selity.
Erittäin kannatettavaa on toki pyrkiä pitämään meidät lapsiperheet Helsingissä. Siitä Soininvaaralle kiitos. Mutta politikointiin koko homma jumittuu. Eihän Vapaavuorikaan ole oikeasti mitään aikaan saanut asuntoministerinä. Oulussa saa uutta asuntoa 1800e/neliö vuokratontilla ja Helsingissä 4500e/neliö vuokratontilla. Vihreiden Könkkölä toki ansiokkaasti ollut mukana hintaa nostamassa. Ja Oulussa alihjankintaketjutus voi olla lyhyempi ja sitä myöten laatu saattaa olla jopa parempi. Mutta antaa kartellien ja poliittisen suhmuroinnin tanssin jatkua. Vain todellinen kriisi voi mätäpaiseet puhkaista suunnittelussa (politiikka) ja rakentamisessa (näennäinen kilpailu ja monopolimainen tuotto).
Suora lainaus suuren rakennusyhtiön managerilta yksityiskeskustelussa:“Tuli ammuttua vähän yli hinnoittelussa, mutta antaa olle myynnissä vaan. Uutta ei tule ennen kuin vanhat myyty ja ihmisten on pakko lopulta maksaa”. Tämä peli jatkuu poliitikkojen siunauksella. Oikeassa markkinataloudessa uusien asuntojen hinnat olisivat talouskriisin aikana pudonneet.
Yksityinen ihminen ei voi rakentamisvelvoitetta kiertää, jos kaupungilta tontin sattuu saamaan. Rakennusliike taas voi Töölön stagella pressut päälle vaan kysyntää ylläpitämään.
Vielä lopuksi terveiset rakennusliikkeille: Eihän kukaan halua pientä asuntoa ostaa! Mutta Suomessa homma on edellä kuvatulla tavalla hoidettu niin, että asunto on aina vähän kalliimpi, kuin mihin ihmisellä on varaa. Tyhjä maa, ahtaat asunnot. Huippuhintaan. On lottovoitto syntyä Suomeen.
Jos nyt oletetaan, että käytännön realiteetit ovat, että kaupunki lahjoittaa jatkossakin puoli-ilmaiseksi noita tontteja yhteiskuntasuhteensa hyvin hoitaneille gryndereille, ja jatkossakin kaavoituksesta päättää kaupunki eikä markkinat, niin voisi tähän silti yrittää liimata vähän vapaita markkinoita. Kun grynderi saa tontin, kaupan kylkiäisinä tulee velvollisuus rakentaa n yksiötä, m kaksiota jne. Mutta tämä velvollisuus on paloiteltavissa ja siirrettävissä mihin tahansa Helsingin (tai kaupunginosan) tonttiin. Nyt kun yksi grynderi haluaa rakentaa tontilleen pelkkiä yksiöitä ja toinen luksus-lukaaleja, niin nämä voivat käydä keskenään kauppaa noilla rakennusvelvollisuuksilla. Jos rakennusvelvollisuus ei täyty, velvollisuuden omistaja palauttaa tontin kaupungille korvauksetta. Nyt ei tarvitse enää muuta kuin tietää paljonko minkäkin kokoisia asuntoja halutaan helsinkiin. (Ajatus on luonnosteltu nopeasti. Oletan, että siitä löytyy rakennusnosturin mentäviä reikiä, mutta oletan myös, että ne reiät on paikattavissa vähän perusteellisemmalla pohdinnalla)
Suurin osa helsinkiläisistä EI tahdo asua missään kallion kaltaisessa paikassa. Ihmiset haluavat tilaa, VIHREYTTÄ ja ulkoilumaastoja ihan kävelymatkan etäisyydelle. Ihmiset haluavat päästä kävelylle, he haluavat ulkoiluttaa koiriaan ja haluavat että lapset pääsevät leikkimään metsiin.
Helsingin ongelma on se että valtio on vuosikymmeniä tukenut kaupungistumista ja sitä keskittänyt kaiken Helsinkiin. Tämä pakottaa ihmiset tulemaan Helsinkiin. Ei ne täällä haluaisi olla mutta kun on pakko. Varsinkin kun auton omistamisesta tehdään koko ajan vaan kalliimpaa.
Toinen suuri ongelma on se että kaupunkiin rakennetaan matalia rakennuksia. MIKSI?
Miksi tuhlataan tonttitilaa sille että rakennetaan joku yksi tai maksimissaan kaksi kerroksinen talo?
Sitten menee hirveät tilat siihen että pieni joukko ihmisiä asuu siellä. Sitten kun tilaa menee niin paljon niin pitää rakentaa julkista liikennettä, tietä, tarhoja jne.
Jos taas rakennettaisiin ISOJA taloja. Eli erittäin korkeita ja samaalla vielä leveitä ja jopa paksuja (mahtuu usieta rappuja kummallekkin puolelle) niin sinne mahtuu erittäin paljon ihmisiä. Kuitenkin kauppa voi olla lähellä, metsiä ei tarvitse kaataa jne.
Kaupat ja vastaavat pitäisi rakentaa maanalle. Ihan aina. Siinä säästyy hyvin paljon kaupungin tilaa kun kaupat ja muut vastaavat tilat on maanalla. Maanpäälle mahtuu asuntoja. Joku Prisma ei tarvitse ikkunoita.
Kalliossa on vihreitä pihoja (toki myös asfalttihirvityksiä). Ulkoilumaastoja ovat mm. Tokoinranta sekä muut Töölönlahden ranta-alueet, Eläintarha, Lenininpuisto, Alppipuisto ja siitä pohjoiseen Keskuspuistoon yhteydessä oleva puistovyöhyke.
Jos idelogia tai vakaumus estää, Lenininpuistoon ei ole pakko mennä, mutta kyllä noissa muissakin päivittäiset lenkit vetää.