Oikeus johonkin on olemassa silloin ja vain silloin kun on olemassa jokin taho, jolle on asetettu velvollisuus tuon oikeuden takaamiseen ja tuolla taholla on riittävät resurssit oikeuden takaamiseen.

Minä en oikein tuota oikeus-käsitettä ole täysin ymmärtänyt. Tämänhetkinen työhypoteesini on, että se on lähinnä kielellinen ja juridinen apukeino, jonka avulla keskustelua ja/tai yhteiskuntaa järjestellään (ihmisoikeussopimuksen noudattaminen katsotaan yksiselitteisesti oikeusvaltion valvoitteeksi, jne.)

Sen sijaan katson kylläkin, että ihmisillä on tietynlaisia velvotteita (moraali) muita ihmisiä kohtaan. Ja nämä moraaliset velvoitteet ovat ainakin osin sisäsyntyisiä, eivät siis kenenkään asettamia tai kultuurin luomia. Ajattelutapa siis lähestyy suunnilleen sellaista käsitystä, johon Kant viittasi kategorisella imperatiivilla.

Tällöin on mahdollista ajatella, että muilla ihmisillä on “oikeuksia” minun suhteeni (kuten vaikkapa se, että heillä on “oikeus” olla kuolematta minun toimieni seurauksena).

Kari

Sä et siis mitenkään voi hyväksyä sitä, että joku saattaa käyttää sanaa oikeus eri merkityksessä kuin mahdollisuus?

Tottakai voin. Minulla on mahdollisuus ampua kadulla ihmisiä hengiltä mutta ei oikeutta. Mahdollisuus voi olla ilman oikeutta, mutta oikeus ei ilman mahdollisuutta.

On aivan eri asia sanoa, että suuri spagettihirviö on olemassa kuin että sen pitäisi olla olemassa. Pohjois-Korealaisilla nimenomaan ei ole niitä ihmisoikeuksia, juurikin, koska heitä estetään niitä käyttämästä. Sotkemalla nuo kaksi asiaa saat aikaan täysin mielettömiä väitteitä. Pohjois-Korealaisilla on oikeus sananvapauteen. Neuvostoliittolaisilla oli oikeus poistua maasta. Vangilla on oikeus liikkua vapaasti. Mitä tuo on jollei newspeakia?

Työhypoteesi oikeuden olemassaolon mielekkäälle määritelmälle (vastaesimerkkejä saa esittää): Oikeus johonkin on olemassa silloin ja vain silloin kun on olemassa jokin taho, jolle on asetettu velvollisuus tuon oikeuden takaamiseen ja tuolla taholla on riittävät resurssit oikeuden takaamiseen. (Tämän vuoksi positiivisilla ja negatiivisilla oikeuksilla on kvalitatiivista eroa lähinnä markkinafundamentalistien päissä.) Ja oikeus ei tietenkään aina toteudu, maailma kun ei ole täydellinen.

Kun puhutaan ihmisoikeuksista, niin niillä tarkoitetaan asioita joita jokaisen ihmisen pitäisi olla vapaa tekemään. Eli siis pohjoiskorealaisellakin on sama ihmisoikeudet kuin muilla, vaikka heidän poliittiset johtajansa estävätkin heitä käyttämästä näitä oikeuksiaan.

ihmisoikeuksiimme kuuluu oikeus

Olet erehtynyt. Ei ole olemassa mitään muita ihmisoikeuksia (sen enempää positiivisia kuin negatiivisia) kuin mitä Matti H kavereineen sattuu myöntämään. Voit joko hyväksyä tämän tosiasian tai itkeä ja hyväksyä. (Don’t kill the messenger.)

Vapaaehtoiset yhteisöt sopivat ihmisoikeuksiin, pakkoyhteisöjen moraalinen oikeutus rajoittuu korkeintaan ihmisoikeusloukkausten estämiseen, joidenkin mielestä myös varovaiseen ja neutraaliin ihmisten tukemiseen näiden omilla ehdoilla.

80-luvun suomettuneen taloustieteen Pekkarinen-Sutela-kirjat hieman päivitettyine versioineen eivät ole mitään objektiivisia totuuksia taloustieteestä.

Jotain mätää tässä koko systeemissä on, kun tuottavasta portaasta on säästetty kunnolla ja alapäässä joudutaan toimimaan tehokkaasti ja silti palkasta maksettavan veron osuus on todella suuri. Tietenkin palvelujen tarvitsijoiden osuuskin kasvaa, mutta onko se kasvanut vielä siinä suhteessa, mikä selittäisi verojen suuruutta? Tätä epäilen.

Aikanaan kuntaministeri Jouni Backman nosti mediassa esiin, Suomen hallinnon olleen mitoitettu 20 miljoonan väestölle. Tuleeko noin Pietarin väestön kokoiselle kansalle vähän liian kalliiksi valtiona toimiminen?

Tiettyjä suuruudenhulluutta läheneviä piirteitä valtionhallinnossa ja valtiojohdossa kyllä on.

Esimerkiksi tieteellisten tutkimusten osalta voi perustellusti ihmetellä, ovatko ne kaikki sellaisia joihin näin pienen kansan kannattaa taloudellisia resursseja uhrata ja onko nyt ne tutkimusyksiköt ihan kaikki meille oleellisen tärkeitä. Akateeminen kiinnostus maksaa veronmaksajille.

Jos nyt vähän liioitellusti asian esittää, niin onko se kokonaisuuden kannalta nyt ihan niin tärkeää jos joku kansalainen maalaa sen tönönsä vähän väärän väriseksi ja pitääkö sitäkin varten olla joku virkamies jolle voi joku asiasta mennä valittamaan jos tönö ei nyt ihan satu hivelemään esteettistä silmää.

Lisäksi ongelma ei ole Suomen kohdalla mitenkään poikkeuksellisen suuri vaan pikemminkin päinvastoin. Suomessa on arvioitu, että valtion kokonaisvelka nousee talouskriisin vuoksi otettavan lisävelan vuoksi jonnekin 60 prosenttiin BKT:stä. Olivatko esimerkiksi Kanada, Saksa tai Itävalta jo ennen talouskriisiä jotenkin tuhon partaalla, kun niillä oli suhteessa suunnilleen saman verran velkaa?

Optimaalisen velan osuus BKT:stä riippuu muuten aika monesta jutusta mm. väestön ikärakenteesta ja valtion tekemien investointien kannattavuudesta. Eli koska Suomessa on suhteessa aika hyvä hallinto voisi olettaa, että täällä valtiolla voisi olla enemmän velkaa kuin esim. Ranskalla ja Italialla.

Toisaalta Suomessa on hyvin epäedullinen ikärakenne, jonka seurauksena Suomella pitäisi olla vähemmän velkaa kuin paremman ikärakenteen mailla, kuten nyt vaikka Tanskalla ja Ruotsilla.

Yoram Baumann The Cartoon Introduction to Economics: Volume One: Microeconomics

Tommi Uschanov:

On jotenkin kuvaavaa, että täällä suositellaan ennalta valittuja johtopäätöksiä pönkittämään pyrkivää evankelioimiskirjallisuutta samaan aikaan, kun kukaan ei edes mainitse alan oikeaa oppikirjaa, jonka tekijöitä ovat mm. Helsingin kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori ja valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtaja.

Jäitä hattuun. Eihän täällä nyt ole suositeltu kuin yhtä kirjaa, jota on suositeltu sillä varauksella, että suosittelija ei ole sitä lukenut ja että sen näkökulma on markkinatalouden hehkuttaminen.

Minusta kannattaa kuitenkin mieluiten lukea mikä tahansa teos oli se sitten vaikka kommunistinen, jos se vaan opettaa “economic way of thinkingiä”.

Tuokin Elinan hämmennys työnjaon hyödyllisyydestä yksilöiden ja valtion tasolla on täysin mahdollista ratkaista päättelemällä itse.

Hienoa, että osaat vinkata myös oppikirjoja. Oma kokemukseni oppikirjoista on aika negatiivinen. Niistä oppii kyllä taloustieteeseen liittyvää matikkaa, joka on kuitenkin politiikasta kiinnostuneelle suunnilleen täysin tarpeetonta. En ole lukenut tätä suosittelemaasi kirjaa, joten se voi ollakin vaikka kuinka erinomainen esitys aiheesta.

(Meinasin myös suositella Elinalle Cowenin ja Tabarrokin oppikirjaa muiden kehujen perusteella, mutta koska se maksaa Amazonissa 80 taalaa ajattelin, että se ei kuitenkaan ole hintansa väärti…)

Ainainen auktoriteettiin vetoamisesi nostaa kyllä karvat pystyyn. Jos sille linjalle lähdetään, niin miksi dissaat Hazlittia? Kai sillä nyt on kovemmat meriitit kuin noilla suosittelemasi oppikirjan kirjoittajilla?

Niin kauan kuin velan hoitokulut vain pysyvät suhteellisen matalina, valtio voi pitää velkaa periaatteessa loputtomiin.

Sama pätee myös yrityksiin ja yksityishenkilöihin. Vallitsevissa olosuhteissa “optimaaliselle” velan määrälle on teoriassa olemassa jokin määrä, joka useimmiten on nollaa suurempi.

Mutta tämä oikeastaan missasi sen minun pointtini: minusta kokonaisveroasteita verratessa pitäisi jollain tasolla ottaa kantaa myös valtion velanottoon, etenkin tilanteessa, jossa veroja pidetään “keinotekoisen” alhaalla ottamalla lisää velkaa – kuten Suomessa näyttää tapahtuvan tällä hetkellä.

Minua ei sinänsä huolestuta valtion velkaantuminen, vaan se, että mihin ne velkarahat käytetään tällä hetkellä.

Usein kannattaa nimenomaan viivytellä mahdollisimman pitkään, koska inflaatio syö alkuperäistä pääomaa pois koko ajan ja vähäinenkin talouskasvu puolestaan pienentää velan BKT-osuutta vuodesta vuoteen.

Minulla on ollut vahvasti sellainen käsitys, että jos valtio vero- ja valuuttapolitiikallaan pitää inflaatiota korkealla päästäkseen “eroon” veloistaan, se ei noin periaatteessa eroa mitenkään siitä, että valtio nostaisi veroja. On suhteellisen sama, ottaako valtio minun satasestani kaksi kymppiä pois, vai harjoittaako se sellaista politiikkaa, jolla ko. setelin ostovoimasta häviää 20 %.

Voin tietysti olla tässä väärässä, mutta haluaisin mielelläni kuulla vastaperusteita.

Lisäksi ongelma ei ole Suomen kohdalla mitenkään poikkeuksellisen suuri vaan pikemminkin päinvastoin. Suomessa on arvioitu, että valtion kokonaisvelka nousee talouskriisin vuoksi otettavan lisävelan vuoksi jonnekin 60 prosenttiin BKT:stä. Olivatko esimerkiksi Kanada, Saksa tai Itävalta jo ennen talouskriisiä jotenkin tuhon partaalla, kun niillä oli suhteessa suunnilleen saman verran velkaa?

En osaa arvioida, paljonko olisi “sopiva” määrä velkaa. En myöskään ole sitä mieltä, että ko. maat olisivat olleet tuhon partaalla, kuten ei Suomikaan.

Selvää lienee kuitenkin se, että Suomi oli paremmissa asemissa ennenkuin joutui ottamaan lisää velkaa talouskriisin vuoksi kuin sen jälkeen?

Kari

Olen ymmärtänyt että ongelmana on kestävyysvaje eli se, että julkisen sektorin alijäämä uhkaa jäägä nykyisellä tahdilla kymmeniksi vuosiksi kestämättömälle tasolle. Tällöin julkisen sektorin kokonaisvelkakuorma kasvaa liian raskaaksi kantaa.

Jos nykytaantuman takia velka kasvaa tuonne 60%iin ja jää siihen eikä mitään tarvi tehdä niin mikäs tässä ollessa, mutta sitä velankasvua ei kyllä varmasti pysäytetä ilman leikkauksia ja veronkorotuksia. Ja tämä koskee kaikkia julkisia toimijoita, myös eläkejärjestelmää. Eläkemaksutkin uhkaavat noussa sen 10%-yksikköä.