Kysymys on siitä, miksi järkeviin paikkoihin ei kaavoiteta riittävästi ja riittävän nopeasti.

Pakko olla Arhon kanssa nyt vähän eri mieltä. Kysymys on siitä miksi järkeviin paikkoihin ei rakenneta riittävästä ja riittävän nopeasti. Tässä syypäänä on tietenkin kaavoitus, mutta kun kysymyksen esittää näin, niin ratkaisu on ilmiselvä: luovutaan kaavoituksesta.

Näiden tilojen sijasta kerrostaloasukkaan pyykit joutuu kuivaamaan olohuoneessa ja kuraiset lasten haalarit (tähän aikaan vuodesta kahdet!) säilyttämään eteisen naulassa puhtaampien takkien kanssa.

Okei, kerrostaloissa kesäkaudella pääsee usein käyttämään parvekettakin, ja kuivaushuonekin löytyy – tosin alimitoitettu vähänkin suurempaa käyttöä varten. Samoin kuin ovat alimitoitetut lastenrattaiden säilytyskomerotkin. Jos taloyhtiössä on kolme lapsiperhettä, tilaa riittää, mutta äkkiäkös perheitä onkin neljäs!

Ajattelepa asiaa seuraavasti: Helsingin seudulla asuu tällä hetkellä noin 1,3 miljoonaa ihmistä. Asuntoja Helsingistä löytyy < 600 000 hengelle ja Espoon, Vantaan ja Kauniaistenkin avulla ollaan vasta n. miljoonan hengen asuntomäärässä.

Noista 1,3 miljoonasta ihmisestä monen on pakko siis asua kehyskunnissa kaukana Helsingistä.

Jos Helsinki kaavoittaisi runsaasti lisää kantakaupunkia, yhä useammat mahtuisivat kantakaupunkiin ja näin paine kehyskuntien suuntaan vähenisi. Hyvä aloitus olisi se, että Hernesaareen kaavoitettaisiin asuntoja vähintään 20000 hengelle 4600 hengen sijasta.

Jos nelihenkinen perhe arvostaa asumista Kirkkonummella 120 neliössä enemmän kuin 80 neliössä Lauttasaaressa, niin ihan oma vapaa valintahan se on.

Pakko viittaa minusta sellaiseen “ase ohimolla” -tilanteeseen. Arvovalinnoistatahan tässä on kyse.

Onko tutkija tosiaan kysynyt, että onko perheen pakko asua vaikkapa Klaukkalassa? Tuskin!

Mutta jos olisi kysynyt, veikkaan, että vastaus olisi: Ei pakko, mutta jos haluaa oman pihan ja enemmän asuinneliöitä, niin se ei onnistu Helsingin hinnoilla.

Kirjoitushan käsittelee muuttoa nimenomaan pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin. Vastikään laaditun tutkimuksen mukaan suurin osa muuttaa pakosta, ei omasta tahdostaan. Niinpä lienee tarpeetonta käsitellä iloisia rovaniemeläisiä maallemuuttajia kirjoituksessa, jossa ilmoitetaan käsiteltävän pääkaupunkiseudun vastentahtoisia maallemuuttajia. Tekeekö tässä jokin sinulle tiukkaa?

Edes kaukaisemmissa kaupunginosissa tai lähiöissä ei sijainnin puolesta ole mitään vikaa (kun liikuntayhteydet ovat kunnossa) mutta asumisen laatu merkitsee myös paljon.

Moniin lähiöihin halvalla rakennettujen elementtitalojen eli “neukkuluukkujen” ongelma on olemattomat äänieristykset. Kuka haluaa kuunnella naapurin pianon soittoa, virtsan lorinaa, yskimistä tai kantapääastumista? Myös kerrostalojen äänieristys voitaisiin tehdä hyvin. Sitä vaan ei tehdä. Pääkaupunkiseudulla on niin kova asuntopula, että nämä neukkuluukutkin menevät kaupaksi hintaan joka vastaa keskituloisen maksimimaksukykyä.

Toivoisin, että rakennetaan korkeita kerrostaloja mielummin kuin omakotitaloja, mutta tehdään niistä kerrostaloista riittävän laadukkaita.

Kaavoitus olisi voimakas keino ohjata tiivistyvään kaupunkirakenteeseen, mutta sen kuntakohtaisuus ja poliittisten tavoitteiden ristiveto vievät keinosta terän suurilla kaupunkiseuduila.

Kun ilmastomuutos pakottaa ylikansallisesti hakemaan toimivat keinot tuotantojärjestelmien ja kaupungistumisen ohjaamiseen kestävän kehityksen uralle, politiikan ilmasto muuttuu. Sen myötä otetaan käyttöön keinot, jotka kyllä jo aika pitkälle tiedetään, mutta joiden hyväksyttävyys on vielä riittämätön.

Juuri siitä on kysymys.