Suomessa sosiaaliturvassa on poikkeuksellisen jyrkkä jako keskiluokan ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan ja alaluokan perusturvaan. Koska ansiosidonnainen on sidottu ansioihin, se kasvaa ja kehittyy ansiotason mukana. Perusturva on sidottu kuluttajahintaindeksiin, eikä yleinen ansiotason nousu siis hyödytä perusturvan varassa olevia lainkaan. Vielä 1980-luvulla näiden välillä vallitsi siedettävä tasapaino, mutta sen jälkeen keskiluokan sosiaaliturva on erkaantunut alaluokan sosiaaliturvasta. Perusturvan taso on yhä 1990-luvun alun tasolla, vaikka yleinen ansiotaso on noussut sen jälkeen noin 40 prosenttia. Verotus huomioon ottaen perusturva on jäänyt jälkeen noin 30 %.
Työmarkkinajärjestöt päättävät tosiasiassa sosiaaliturvan kehittämisestä ja suurelta osin myös verotuksesta Suomessa. Niiltä ei ole herunut perusturvalle mitään. Muodollisesti siksi, ettei asia heille kuulu, mutta kun ne ovat jakaneet keskenään koko jakovaran, tosiasiassa on päätetty, ettei perusturvaa nosteta. Tätä tuomiota on tehostettu päättämällä, että jos myös perusturvaa nostetaan, ansioturvaa on nostettava lisää. Ansioturvan vahvistaminen ja perusturvan pitäminen matalana on ollut erityisesti sosialidemokraattien selkeä tavoite viime vuosina, mutta hyvin se on myös kokoomukselle sopinut. Yksi merkittävä poikkeus on tehty. Parlamentaarinen politiikka toteutti takuueläkkeen — työmarkkinajärjestöjen voimakkaasti vastustaessa.
Kun hyvä sosiaaliturva on rajattu keskiluokan oikeudeksi, jotenkin on rajattava, ketkä kuuluvat keskiluokkaan ja ketkä alaluokkaan. Rajan ylittäminen on tehty vaikeaksi molempiin suuntiin. Alaluokasta on vaikea nousta sosiaaliturvan piiriin, mutta kun kerran on sisälle päässyt, ulos ei helposti joudu. On kaiken maailman muutosturvaa ja yleistä huolenpitoa, jota alaluokalle ei suoda. Laman koittaessa asenteet ovat vain korostuneet ja jako keskiluokkaan ja alaluokkaan tiivistynyt.
Kun yritys tai kunta vähentää väkeä, pidetään jotenkin ylen sosiaalisena rajata vähennys huono-osaisimpaan osaan työvoimasta, eli tilapäisiin.
OAJ pitää pöyristyttävänä ajatusta, että opettajia lomautettaisiin koulujen vuosilomien aikana, mutta pitää täysin hyväksyttävänä sitä, että sijaisopettaja pannaan pellolle koko kesäloman ajaksi, kun viran vakituinen hoitaja keskeyttää vanhempainvapaansa kesän ajaksi.
2000-luvun innovaatio on ollut jakaa myös perusterveydenhuolto kahtia alaluokan terveyskeskuksiin ja keskiluokan työterveyshuoltoon. Se sinetöi kansan kahtiajaon.
Alaluokan eristäminen hyvinvointivaltion ulkopuolelle on hidas prosessi, jota ei huomaa, muta kymmenessä vuodessa muutos on iso. Tämä tie johtaa kohti yhteiskunnan ulkopuolelle ajautunutta ryysyköyhälistöä.
(Olen kirjoittamassa kirjaa sosiaalipolitiikasta. Tarkoitukseni on julkaista kirjan tulevia teemoja vähän provokatooriseswsa muodossa etukäteen hyödyntääkseni syntyvää keskustelua.Tämä on näistä postauksista ensimmäinen. Kommentteja tulaan käyttämään hyväksi korvauksetta.)
Terveyskeskusten osalta olet ainakin oikeassa. Suunnitelma koota ne suuremmiksi yksiköiksi käytännössä tuhoaa järjestelmän, koska Suomessa ei ole riittävästi alaan perehtyneitä hyviä johtajia. Lääkäreiden rekrytoinnissa ei ole kyetty seulomaan johtaja-ainesta hakijoista.
Pienemmät terveyskeskukset ovat pyörineet ilman suuren organisaation vaatimaa johtamistaitoakin. Osa tietysti vähän paremmin kuin toiset. Kuningasidea on ilmeisesti saada kaikille yhtä huono hoito? Tavoite sekin 😀
Osmo:
“Koska ansiosidonnainen on sidottu ansioihin, se kasvaa ja kehittyy ansiotason mukana. Perusturva on sidottu kuluttajahintaindeksiin, eikä yleinen ansiotason nousu siis hyödytä perusturvan varassa olevia lainkaan.”
Yllä esittämäsi väite oli ehkä totta joskus ansiosidonnaisen turvan alkuaikoina, mutta ei enää.
Ansiosidonnaisessa turvassa on leikkurit, joiden rajoja ei ole nostettu aikoihin.
Esimerkkinä 1000 Euron kuukausitulo tuottaa 732,72 Euron ansiosidonnaisen työttömyysturvan. 5000 Euron tuloilla saa 1 834,81, eli tulojen viisinkertaistuessa ansiosidonnainen turva nousee vähän yli kaksinkertaiseksi.
Hyvin todettu! Sosiologin koulutuksen saaneena yhdyn näihin havaintoihin täysin. Lisäksi toteaisin, eläkeläisten kohtelu on ambivalenttia — leikattu indeksi ja väitteet että verotus ei ole sen kovempaa kuin muilla. Suomi on eläkeläisille kova maa — muualla saa yhtä sun toista helpotusta — täällä laitetaan rankaisuveroja ja maksuja ja koko työeläkejärjestelmää yritetään ajaa alas.
Toinen asia on, että kehitys ei tue hyvinvoinnin kasvua. Päin vastoin. Yhteiskunnan jakautuminen köyhiin ja rikkaisiin merkitsee taloudelle takapakkia. Mahdollisimman tasainen tulojen ja kulutuksen jakaantuminen edistää kasvua ja hyvinvointia.
Sosiologia kuoli marxismiin. Allardtin ja Eskolan jälkeen ei Suomessa ole enää ollut koko tieteenalasta tietoakaan.
Oma ihanteeni on liian aikaisin kuollut sosiologi C. Wright Mills, jonka nostaisin sosiologian klassikkojen asemaan. Kannattaa lukea hänen kirjansa Sosiologinen mielikuvitus. Sitä tässä nykyajan Suomessa totta tosiaan tarvitaan.
Ainakin minun silmään on näyttänyt jo pitkään siltä, että perustyöttömyysturva + asumistuki + toimeentulotuki yhteensä alkaa olla lähellä keskimääräistä ansiosidonnaisen määrää.
Eli ansiosidonnaista ei synnykään enään kuten aiemmin kertyi, kun työsuhteet ennen olivat pitkiä, eivätkä olleet pätkiä.
Vain harvoilla työttömiksi jäävillä on nykyisin enää mahdolisuus ansaita työsuhteensa päätymisen jälkeen ansiosidonaista.
Ammattiliittojenkin tulisi herätä tähän tosi seikkaan — ja ihan virallisestikin. Tai pakkohan liittojen on reagoida tosiasioihin, kun ei ole enää ansiosidonnaisia työttömiä joita liitot palvelisivat.
Oon samaa mieltä Osmon kanssa. Keskiluokan sosialietuudet on palautettava alaluokan tasolle tai mieluummin siitäkin alemmaksi.
Demokratiassa valta on niillä, jotka sitä osaavat käyttää. Se toimii alempia luokkia vastaan rikkaampien hyväksi.
“Kommentteja tullaan käyttämään hyväksi korvauksetta”
Heh, kuka täällä onkaan keuhkonnut viime viikot tekijänoikeuksista… ? (apropå tekijänoikeuksista piittamaatta korjasin edellä olevan lauseen)
Erittäin mielenkiintoinen aihe jälleen kerran joka tapauksessa.
Osmo: Olen kirjoittamassa kirjaa sosiaalipolitiikasta.
Hip hip hurei. \:D/
Evert: Sosiologia kuoli marxismiin. Allardtin ja Eskolan jälkeen ei Suomessa ole enää ollut koko tieteenalasta tietoakaan.
Joku voi näköjään nähdä asian näinkin. Minusta Suomella on itse asiassa ollut sosiologian suhteen parempi herraonni kuin monen, monen muun yhteiskuntatieteellisen tai humanistisen alan suhteen. Risto Heiskala, Raija Julkunen, Pertti Töttö, Matti Virtanen, Riitta Jallinoja, Jukka Gronow, Risto Alapuro — en nyt ihan nollatutkijoiksi sanoisi. Kaikki ovat tehneet kansainvälisen tason tutkimusta, ja kaikilta koen ainakin itse saaneeni jotain merkittävää, mitä en ole saanut keneltäkään muunmaalaiselta sosiologilta — vaikka olen muunmaalaisia sosiologeja harrastanut kohta parikymmentä vuotta. (Ja ketään en tunne henkilökohtaisesti…) Ja esimerkiksi Stakesin, vaimikäsennykyinennimitaasolikaan, julkaisemasta Yhteiskuntapolitiikka-lehdestä löytyvät nyky-Suomen terävimmät ja iskuvoimaisimmat yhteiskuntakritiikit, joiden rinnalla kalpenevat niin filosofien kuin poliitikkojenkin palopuheet.
Jotenkin olisi ihan hyvä tietää, mitä OS tarkoittaa? Ansiosidonnaiset ovat tietty palkan mukaisia ja sitten peruspvärahat eivät. Tarkoittaako OS, että peruspäivärahaa ja sitten myös sosiaalitukia korotetaan 30 — 40 %:a noin vain ja valtio ottaa taas lisää velkaa? Vai alennetaanko ansiosidonnaisia ja siten korotus hoidetaan? On enemmän kuin helppoa kertoa kaikkia hienoja juttuja mihin valtion pitäisi satsata, mutta kun sitten kysytään, mistä rahat, niin sitten se riita alkaa. Valtion porukkaa ei saa vähentää, kehitysapurahoja pitää lisätä, armeijan menoista voi joidenkin mielestä aina tinkiä, mutta joidenkin mielestä ei, jne jne.
Mielestäni hallitus pitäisi panna valtakunnanoikeuteen, mikäli se aikoo ottaa niin paljon velkaa, kuin on sanonut. Meillä voi pitemmän päällä olla edessä entisen Romanian tie, joka maksoi velkansa aika kovin konstein.
Hallitushan tieten velkaantuu uskoen sen tien johtavan nousuun ja ok-tilanteeseen. En olisi ollenkaan nyt varma, että niin käy. Toivon olevani ihan väärässä. Jotenkin OS:n murhe nyt tästä tietyn jengin tilanteesta tuntuu melkein kummalta, kun häneltä odottaisi hallitukselle viisaita neuvoja koko “sopan” hoitoon. Kai ne neuvot Annin kautta menisivät perille?
Jos vain itkee jonkun porukan puolesta, kun koko maa on lirissä, niin kuuluu samaan joukkoon kuin esim. kunnat, jotka itkevät aina.
Ainoa mistä olen eri mieltä on että keskiluokasta putoaminen on vaikeaa, ihan terveysongelmat riittää. Ja tämä on se mihin pitäisi vedota, keskiluokka haluaa ennen kaikkea turvallisuutta, ja mitä enemmän se vaurastuu niin sitä enemmän. Pitäisi kysyä vaikka että mitä sinulle tapahtuu ansiosidonnaisen jälkeen?
Toimiva sosiaaliturvajärjestelmä tältä pohjalta voisi olla yhdistelmä pakkosäästämistä, keskinäisvakuutusta ja tulonsiirtoja. Eli brutto- ja nettotulojen välissä olisi joku abstraktiokerros joka tasaa tulonvaihteluita, leikkaa nousua työllistyessä ja laskua tulojen pudotessa.
Kandee huomata, että myös yleisesti hyväksytty sympatian kohde on muuttunut. Ennen hyväkstytty sympatian kohde olivat työväenluokka yleensä. Nykyään sympatian kohde ovat naiset yleensä sekä maahanmuuttajat ja pakolaiset. Sekä eläimet. Työväenluokkaiset miehet taas ovat epäilyttäviä persuja, rasisteja, lihansyöjiä, ylipalkattuja, jne jne.
Tästä johtuen on entistä vaikeampaa johtaa ay-liikettä yhtenäisenä ja oikeutettuna asiana. Todellisuudessa ay-liikkeen sisällä erot ovat kärjistyneet pohjalta miehet/naiset, yksityinen/julkinen, työssä käyvät/työttömät jne. Lopputulemana on, että kuilut ryhmien välillä ovat kasvaneet ja jokainen ryhmä valvoo lähinnä vain omia etujaan. Ei naispuolinen hesalainen perushoitaja välitä pätkääkään summan paperimiesten työttömyydestä.
Musta pekka jää tässä heikoimmalle. Eli työttömille ja toimeentulotukien varassa eläville. Heille riittää tukea vain juhlapuheissa. Vasemimsto on työssäkäyvien asialla, samoin oikeisto.
Miten se olikaan äitiyspäivärahassa? Hyvätuloinen isi perustaa koko ikänsä yliopistolla luuhanneelle tyttärelleen pöytälaatikkofirman, josta maksellaan yel-maksut sen mukaan, että saadaan maksimoitua äitiyspäiväraha. Valtio heittää vielä puolet summasta omasta pussistaan ja kokonaisuudessaan summalla kasvatetaan omaa eläkettä.
Köydät ovat perusäippärahalla, vaikka temppu pitäisi tehdä velkarahalla.
“Perusturvan taso on yhä 1990-luvun alun tasolla, vaikka yleinen ansiotaso on noussut sen jälkeen noin 40 prosenttia. Verotus huomioon ottaen perusturva on jäänyt jälkeen noin 30 %.”
Nämä vertailut historiaan ovat aina mielenkiintoisia, mutta niiden merkittävä puute on siinä, että ne olettavat joskus aiemmin vallinneen tilanteen optimaaliseksi.
90-luvun alussa maassa alkoi suurtyöttömyys, jota vastaan lähdettiin taistelemaan. Yksi toimenpide tässä oli juuri “keppi” työnteon houkuttelevuudeksi eli tietoisesti haluttiin tehdä suurempi ero työhaluttomien ja työläisten tuloihin. Peruspäivärahoista haluttiin tehdä aidosti viimeinen tukiverkko, jolta jokaisen pitäisi haluta mahdollisimman pian pois.
Tämä ei ole koskaan kelvannut Vihreille, joiden näkemyksen mukaan kansalais-/hyvinvointiyhteiskunnassa on oltava mahdollisuus tulla toimeen käymättä töissä. Tämä on ristiriidassa muiden suurten puolueiden ajatusten kanssa ja siksi viimeisen 20 vuoden aikana politiikka on vienyt eri suuntaan.
Kehityksellä on myös negatiivisia vaikutuksia siltä osin kuin se kohdistuu henkilöihin, joilla ei ole mahdollisuuksia muuhun. Mutta muut ratkaisut, esim. esille nostettu takuueläke, on juuri korjannut tätä epäsuhtaa. Nyt olisikin syytä miettiä muiden epäsuhtien korjaamista eikä edes yrittää tuoda jälleen keskusteluun esim. kansalaispalkkaa joidenkin pienten ryhmien vuoksi.
Ongelman lähtökohta on määritellä “hyvä sosiaaliturva”. Toisen ääripään mielestä se sisältää laajasti palveluja, viihdettä ja taskurahaa. Toinen ääripää puolestaan ajattelee että riittää kun ihminen pysyy suht. koht. hengissä ja kivaa nyt ei ainakaan saa olla.
On helpompaa puhua prosenteista ja indekseistä, kukaan ei uskalla määrittää sisätöä koska se olisi poliittinen itsemurha.
Minusta sosiaaliturvan ongelmat johtuvat nykyisesä poliittisesta murroskaudesta. Demokratia on ongelmsissa ja aina kun historiassa on ollut isoja poliittisa ongelmia ne heijastuvat yhteiskuntaan.
“Työmarkkinajärjestöt päättävät tosiasiassa sosiaaliturvan kehittämisestä ja suurelta osin myös verotuksesta Suomessa..”
Tämä on juuri osuva esimerkki siitä, miten demokratiassamme on ongelmia.
Minä ennustan, että tulemme aikaan, jolloin vaaleista tulee entistä arvaamattomampia.
Nyt julkisuudessa olleet erilaiset vaali- ja puoluerahoituskohut on vain jäävuoren huippu. En usko, että koko ongelmaa koko laajuudessaan on
vielä edes kunnolla käyty läpi. Valta on valunut vääriin paikkoihin erilaisten kytkösten takia ja siitä mm. tämä työmarkkinajärjestöjen puuttuminen
sosiaaliturvaan kertoo.
“Ansioturvan vahvistaminen ja perusturvan pitäminen matalana on ollut erityisesti sosialidemokraattien selkeä tavoite viime vuosina, mutta hyvin se on myös kokoomukselle sopinut. Yksi merkittävä poikkeus on tehty. Parlamentaarinen politiikka toteutti takuueläkkeen – työmarkkinajärjestöjen voimakkaasti vastustaessa.”
Matala perusturva tulee vielä näkymään räikeämmin yhteiskunnassa. Jo nyt alkaa olla kannattavaa tienata rahaa rikollisin keinoin, kiinnijäämisriski pienenee kokoajan
ja rangaistusten koventaminen on erittäin kallista.
Ollessani vaalityössä Helsingin kaduilla ja toreilla, yllätyin miten paljon tuli juttelemaan sellaisia vanhempia ihmisiä, jotka kertoivat että ovat tähän astiäänestäneet ja eivät enää äänestä, eivätkä luota poliitikkoihin. Hämmästelin sitä itsekseni, minä kun luulin että nuorissa on suurin osa niitä, jotka jättävät äänestämättä. Ilmeisesti nyt on tapahtumassa muutos tämän asian suhteen.
Äänestämättä jättäminen on se kaikkein kovin vaikutuskeino demokratiassa, silloin kun koetaan että demokratia ei näytä toimivan. Se kyseenalaistaa demokratian olemassaolon.
Onko edes tutkittu haluavatko kansalaiset näin räikeää eroa ansioturvan ja perusturvan välille?
Minulla on menossa kokeiluna facebookissa saanko aktivoitua ihmisiä puolustamaan sosiaaliturvaamme käyttäen hyväksi tätä sosiaalista tietotekniikan sovellutusta. Perustin sinne Pro sosiaaliturva-ryhmän ja katson onnistuuko sen avulla keräämään aktiivisia ihmisiä vaikuttamaan sosiaaliturvan puolesta joukolla. Vastaava ryhmä on myös perustettu puolustamaan työvoimapalveluja. Kokeilu on vielä alkumetreillä. Perustin ryhmät vähän ennen lamaa ja laman alkaminen näkyi selvänä piikkinä jäsenmäärän lisääntymisessä. Saa nähdä voisiko toimia sosiaaliturvan puolustamisen suhteen vähän samanlaiset keinot, kuin mitä esim. Amnesty käyttää. On mielenkiintoista nähdä aktivoituvatko ihmiset nyt kun sosiaaliturva rapautuu.
Toivottavasti kirjaan tulee ainakin yksi luku yrittäjien sosiaaliturvasta. Ainakin minulla on “amerikkalainen” sosiaaliturva. Maksan vakuutusyhtiölle yli tonnin vuodessa vapaaehtoista vakuutusta jonka pitäisi korvata sairaspäivät ja sairaalakulut. Maksu on sidottu yrityksen liikevaihtoon mutta korvaus Yel-maksuun. Näin kiristetään yrittäjiä maksamaan vakuutusyhtiölle Yel-maksua täysimääräisistä tuloista. Omalla kohdallani sairaspäiväraha jää niin pieneksi, ettei alle kymmenen päivän sairaslomaa kannata edes hakea, koska lääkärintodistus ja omavasttuuosa työterveysaseman laskusta eivät ylity. Sairaspäivärahasta osan maksaa Kela, mutta korvaus menee tietysti vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiölle alkaa syntyä vuositasolla kuluja sairaslomistani vasta kahden kuukauden ylittyessä. Esim kahden vuoden maksuista vakuutusyhtiö joutuisi luopumaan vasta viiden kuukauden sairaslomalla.
Yrittäjien työttömyyskassan jäsenmaksu on n. 5% bruttotuloista eli melkein kuukauden nettopalkka. Toimeentulotukea saa vasta kun on tehnyt konkurssin tai lopettanut ilman tuottoa yrityksensä ja odotellut verotuksen valmistumista puoli vuotta.Sama kuin osapäivätöissä olevaa vaadittaisiin irtisanoutumaan toimeentulotuen saamiseksi.
—
Oma , liian radikaali, valtiontalousutopiani olisi sellainen , jossa tietyille momenteille olisi varattu prosenttimäärä valtion rahoista, siis ei euromäärää. Jos vaikka tietyn ihmisryhmän asumistukeen olisi varattu 10% tietyn kuukauden asumistuista (joihin olisi varattu x% valtion menoista) , summa olisi esim. 10 000 000€ ja hakijoita 100 000, olisi asumistuki 100€. Kun seuraavassa kuussa jaettavaa olisi 9 000 000 ja hakijoita 105 000, tuki 85€. Näin budjetit eivät voisi ylittyä tai alittua. Samalla tulisi hallittu “markkinamekanismi” sosiaaliturvaan, joka ohjaisi ihmisten makrokäyttäytymistä. Ihmisten täytyisi myös kantaa suunnitteluvastuu omasta taloudestaan, eikä alistua luukutettavaksi. Poliitikkojen tehtäväksi jäisi vehnästellä prosentteja ylös ja alas,tässä systeemissä poliitikon vaatimus tietyn osuuden nostamiseksi pienentäisi kaikkia muita valtion menoja. Julkisen sektorin palkatkin olisivat eläväisiä, vastineeksi ikuisesta työsuhteesta.
Salaliittoteoreetikkona en malta olla katsomatta ansiosidonnaista sosiaaliturvaa pankinjohtajan näkökulmasta. Ansiosidonnainen “muutosturva” on välttämätön , jotta ihmiset uskaltaisivat ottaa ylisuuria asuntolainoja ja ylisuurille asunnoille vakuutuksia, joten itseasiassa SAK pelaa korporaatiotalouden pussiin.
Jokin aika sitten Hesarissa oli mielenkiintoinen taulukko , jossa vertailtiin eri Euroopan maiden ansiosidonnaisia työttömyysturvia. Suomi oli keskikastin alapuolella, lähellä ex-itä-Euroopan maita, vastaavan bkt:n maat olivat huomattavasti turvallisempia. SAK/SDP:n sosiaaliturvakartelli näyttäisi tuottavan aika huonosti hyvinvointia jäsenilleen, mutta alan vakuutusyhtiöillä sentään menee hyvin.
Mielestäni hallitus pitäisi panna valtakunnanoikeuteen, mikäli se aikoo ottaa niin paljon velkaa, kuin on sanonut. Meillä voi pitemmän päällä olla edessä entisen Romanian tie, joka maksoi velkansa aika kovin konstein.
Aah ma nauran, kuten Bianca Castafiore asian ilmaisisi.
“Oletetaan, että valtion velka kasvaisi nykyisestä runsaat 40 miljardia eli yhteensä 100 miljardiin euroon vuonna 2013. Se olisi edelleen vain noin 50 prosenttia bkt:sta, mikä on pieni luku verrattuna muihin kehittyneisiin maihin eikä ylittäisi Suomessa 1990-luvulla toteutunutta tasoa. Lisäksi valtion velka olisi edelleen pienempi kuin työeläkerahastot, joten koko julkisen talouden nettovelkaa ei olisi lainkaan.” (Jaakko Kiander ja Heikki Taimio, HS 30.3.2009)
Suomessa valtion velka on ollut noin 35–40 prosenttia BKT:stä ja sen on ennustettu nousevan pahimmillaan ehkä jopa sinne 50 prosenttiin. CIA World Factbookin mukaan vastaava prosenttiosuus on Japanissa 170, Italiassa 104, Singaporessa 96,3, Belgiassa 84,6, Norjassa 83,1, Saksassa 64,9, Kanadassa 64,2, Ranskassa 63,9, USA:ssa 60,8 ja niin edelleen. Aika monen maailman johtavan teollisuusmaan poliittinen johto saadaan siis vetää valtakunnanoikeuteen ennen kuin tulee Suomen vuoro. Suomessakin luku oli 1990-luvulla noin 70, millekään ihmeelliselle “Romanian tielle” ei silti jouduttu ja valtakunnanoikeuteen vedettiin vain Kauko Juhantalo.
“Entisen Romanian tiehän” johtui juuri suomalaiseen talouspolitiikkaan syvälle juurtuneesta hysteerisestä velan vihaamisesta, jota pidettäisiin muiden rikkaiden teollisuusmaiden talouspolitiikassa aivan mielipuolisena. Keskoskaapeista virrat pois, koska mikään valtion kansalaisten kokema inhimillinen kärsimys ei ole mitään sen vatsaavääntävän kauheuden rinnalla että valtiolla on velkaa!
Hallitushan tieten velkaantuu uskoen sen tien johtavan nousuun ja ok-tilanteeseen.
“Verraten hidaskin talouskasvu riittäisi siihen, että velka supistuisi vuoteen 2023 mennessä 35 prosenttiin ja vuoteen 2033 mennessä 25 prosenttiin bruttokansantuotteesta — vaikka velkaa ei lyhennettäisi lainkaan. Vastaavasti korkomenojen bkt-osuus pienenisi vähitellen vuoden 2013 noin 1,5 prosentista 20 vuoden kuluessa puoleen eli 0,75 prosenttiin. Voidaan perustellusti väittää, että tulevilla sukupolvilla on hyvin varaa maksaa julkisen velan kasvun aiheuttama vaatimaton lisärasite. Hidaskin talouskasvu nostaa yleistä tulotasoa runsaasti muutaman vuosikymmenen aikana.” (Kiander ja Taimio, mt.)
Heh, kuka täällä onkaan keuhkonnut viime viikot tekijänoikeuksista… ?
Ajatuksiin ja ideoihin ei ole tekijänoikeutta eikä ole koskaan ollutkaan. Kuka tahansa saa esimerkiksi tehdä elokuvan epäsiististä verkkopaitaisesta suomalaismiehestä ja hänen rikkaasta appiukostaan, tai merimiesasuisesta ankasta ja tämän kolmesta veljenpojasta. Mutta jos elokuvassa käytetään esimerkiksi samojen hahmojen nimiä kuin aiemmin samasta aiheesta tehdyissä elokuvissa, tekijänoikeutta rikotaan.
A: “…Demokratiassa valta on niillä, jotka sitä osaavat käyttää. Se toimii alempia luokkia vastaan rikkaampien hyväksi.”
Noinhan sen pitäisi toimia, mutta ei vain toimi. Kun katsoo nytkin tehtyä budjettiesitystä, niin köyhille siellä rahaa jaetaan, vaikka kerrankin olisi hyvä syy, lama, korjata budjetin vinoutumia. Reipas veroasteen lasku olisi ensinnäkin talouden kannalta toivottava, toiseksi se parantaisi elintasokuopassa elävien keskiluokkaisten suomalaisten asemaa ja kolmanneksi se parantaisi Suomen kilpailukykyä EU:ssa.
En usko, että pystymme ylläpitämään pohjoismaista hyvinvointivaltiota aikaisemmin tunnetulla tavalla. Rahat eivät yksinkertaisesti riitä siihen. Toivottavasti alasajo on hallitumpi, kuin Uuden-Seelannin konkurssi muutama vuosi sitten. Toisaalta byt heidän taloutensa on terveellä pohjalla ja maalla menee hyvin.
Ode, ollos huoleton, talouden tosiasiat valveilla on!
Nimittäin nykyisenkaltaiseen järjestelmään ei ole pitemmällä aikavälillä varaa. Keskiluokkakin köllii ihan liikaa lomautuksilla ja saavat ilmaisia palveluita tuolta ja täältä. Valtio velkaantuu sellaista tahtia, että sen velkaantumisen lopettaminen vaatii sekä rajuja veronkorotuksia että leikkauksia.
Saa nähdä, ajautuuko Suomi E‑Amerikan malliseen banaanivaltiokierteeseen velkojensa kanssa, vai saadaanko velkautumiskierre ajoissa katkaistua. Se on jokatapauksessa selvää, että tulevaisuudessa suomalaiset saavat opetella ottamaan hiukan enemmän vastuuta itsestään, omista toimistaan ja esimerkiksi opiskeluistaan.
Evert the Neverest:
“Suomi on eläkeläisille kova maa – muualla saa yhtä sun toista helpotusta”
Jos ei ole rahaa niin sitä ei ole. Eläkeläisten aiheuttamia kuluja on aivan pakko leikata erinäköisillä leikkureilla, kun muuten niihin ei ole varaa. Tai no, varaahan olisi, mutta eppäillä soppii että työlliset eivät suostuisivat, että kaikki heidän työnsä hedelmät menevät eläkkeisiin, eläkeläisten terveydenhuoltoon ja eläkeläisten hoitoon.
Tavallinen teknikko
“Vain harvoilla työttömiksi jäävillä on nykyisin enää mahdolisuus ansaita työsuhteensa päätymisen jälkeen ansiosidonaista.”
Tuo ei varmasti pidä paikkaansa. Suuri osa irtisanotuista on pakkolomalaisia, he hyötyvät suuresti ansiosidonnaisesta. Ei raksamiehillä ole mitään hätää odotellessa laman loppumista.
MIva:
“Ansiosidonnaiset ovat tietty palkan mukaisia ja sitten peruspvärahat eivät.”
Onhan se vähän hassua kun ne ovat palkan mukaisia, kun ei niitä palkoista makseta, vaan ihan yhteisestä veropussukasta. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan pitäisi olla samanlainen kuin kasko eli täysin vakuutettujen itsensä rahoittama.
Jore:
“Ollessani vaalityössä Helsingin kaduilla ja toreilla, yllätyin miten paljon tuli juttelemaan sellaisia vanhempia ihmisiä, jotka kertoivat että ovat tähän astiäänestäneet ja eivät enää äänestä, eivätkä luota poliitikkoihin”
Sama porukka on luottanut poliitikkoihin kultaisella 70-luvulla, kun rahoitusta tuli matkalaukuissa sekä CIA:lta että KGB:lä, vaalien tuloksella ei ollut merkitystä, asioista sovittiin kabineteissa ja Suomen hallituksen kokoonpano hyväksytettiin etukäteen Kremlissä.
“Olen kirjoittamassa kirjaa sosiaalipolitiikasta.”
Hieno juttu!!
Kiinnostuneena odotan, mihin käytännön johtopäätöksiin Osmo tässä suunnistautuu. Kansalaistuloakohan kirja lopulta käsittelee? Profetiani on, että sitä ei tulla toteuttamaan, vaan nykyistä järjestelmää viilataan pikkuhiljaa samaan suuntaan sovitellun työmarkkinatuen kaltaisilla toimilla. Pidetään yllä työnteon arvostusta mutta samalla tunnustetaan, ettei kaikille ole ainakaan kokoaikaista työtä.
Työmarkkinajärjestöt päättävät tosiasiassa sosiaaliturvan kehittämisestä ja suurelta osin myös verotuksesta Suomessa.
Voi olla tuohon suuntaan, “tosiasiassa” noin ei kuitenkaan ole.
Työmarkkinajärjestöjen päämääräkään ei varmaankaan ole sillä tavalla sama, että molemmat pyrkisivät vahvistamaan “keskiluokkaa” ja heikentämään tai sulkemaan ulos “alaluokkaa”.
Minä ainakin kuvittelisin, että työantajajärjestöjen ensisijainen päämäärä tässä yhteydessä on pitää palkkakustannukset alhaalla. Siinä tapauksessa sen kannattaa tietysti laajentaa rekrytointipohjaa alaluokkiin päin.
Toinen tavoite on ammattitaitoisen työvoiman saanti eikä sekään onnistu sosiaalista liikkuvuutta tieten tahtoen hidastamalla.
Kolmas tavoite voi tosin olla varmistaa erilaisilla turvaverkoilla työntekijöiden muutosvalmius. Siinä tapauksessa kannattaa varmaankin satsata enemmän keski- kuin alaluokkaan.
Ammattiliitot taas ajavat jäsentensä etua toisella strategialla eli sellaisella, jota Soininvaara yllä kuvailee.
Työmarkkinajärjestöjen arvioinnissa on hiukan kaksoisstandardia makua silloin, kun oletetaan, että ammattiliittojen nimenomaan pitäisi ajaa yleistä, ei jäsentensä etua.
Työnantajajärjestöiltä kukaan ei sellaista oikeastaan odota. Ehkä sellaista vaatimusta pidettäisiin epärealistisena tai sitten ajatellaan, että oman edun ajaminen firmoissa palvelee näkymätöntä kättä ja sitä kautta yleistä hyvää.
Kun kerran työmarkkinajärjestöille on annettu niin paljon valtaa, ehkä niitä pitäisi arvioida samoilla kriteereillä suhteessa yleiseen etuun. Sen sijaan niitä ei pidä arvioida ikään kuin niillä olisi aina samat tavoitteet.
Muuten olen sitä mieltä, että nykyinen korporativismi menetti legitimiteettinsä siinä vaiheessa, kun syntyi massatyöttömyys ja sitä seurannut varsin yleinen syräytyneisyys plus vielä epätyypilliset työsuhteet. Sen jälkeen myös ammattiliitot alkoivat yhä enemmän ajaa hyväosaisten asiaa. Kolmikanta sen sijaan jatkoi ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut ja koko kansa töissä ja vielä vakituisissa työsuhteissa.
“Työmarkkinajärjestöt päättävät tosiasiassa sosiaaliturvan kehittämisestä ja suurelta osin myös verotuksesta Suomessa.”
Miksi eduskunta suostuu tähän? Mitä Sinnemäen tai Braxin pitäisi tehdä? Tarvittaisiinko vihreiden ja keskipuolueiden yhteistyötä?
Keskivertoäänestäjällä ei varmaankaan ole selkeää käsitystä Suomen sosiaaliturvajärjestelmästä. Oletan, että jokin taho haluaakin sen olevan juuri näin vaikeaselkoinen.
Ainakin jonkun pitäisi selittää nuorille aikuisille, että kermaiset ansiosidonnaiset kustannetaan osittain heidän veroeuroistaan, eikä pelkästään kassojen jäsenmaksuista.
“Ainakin minun silmään on näyttänyt jo pitkään siltä, että perustyöttömyysturva + asumistuki + toimeentulotuki yhteensä alkaa olla lähellä keskimääräistä ansiosidonnaisen määrää.”
Ansiosidonnainen työttömyysturva on keskimäärin 810 euroa ja perusturva 527 euroa.
Käytännössä nuo lisäturvat, Asumistuki, toimeentulotuki, tasoittavat eron aika pieneksi
Sama koskee eläkkeitä, kansaneläke on 530 ja keksimääräinen työeläke 1200 euroa, mutta taaskin nuo muut tuet tasoittavt tilannetta.
Itse asiassa tuo ero on pienentynyt eikä suurentunut ainakin työttömyysturvan osalta
“Työmarkkinajärjestöt päättävät tosiasiassa sosiaaliturvan kehittämisestä ja suurelta osin myös verotuksesta Suomessa. Niiltä ei ole herunut perusturvalle mitään”
Työmarkkinajärjestöt eivät sopineet ruuan alvin alentamisesta vaan kyllä se oli hallitus joka rustasi ratkaisun: Taiteellisesta vaikutelmasta se saa 9+ mutta sosiaalisuudesta 1- . Lopputulema on, että rahaa kylläö on ja sitä käytetään, mutta miten ‚se on eri asia
Oletko varma, että päätös tuli työmarkkinajärjestöille yllätyksenä. Minäpä luulen, että ne ovat siunanneet alv:n korotuksen 25 prosenttiin asti. Ruuan alv oli kepun sooloilu.
Sylvesteri: Saa nähdä, ajautuuko Suomi E‑Amerikan malliseen banaanivaltiokierteeseen velkojensa kanssa, vai saadaanko velkautumiskierre ajoissa katkaistua.
Voi hyvä luoja.
Esimerkiksi Norjan ja Belgian valtionvelan BKT-osuus on Suomeen verrattuna kaksinkertainen. Ovatko Norja ja Belgia banaanivaltioita?
Esimerkiksi Saksan, Ranskan, Kanadan ja Itävallan valtionvelan BKT-osuus on Suomeen verrattuna puolitoistakertainen. Ovatko Saksa, Ranska, Kanada ja Itävalta banaanivaltioita?
Katsotaanpa samalla myös joidenkin yleisesti ns. banaanivaltioiksi luonnehdittujen Etelä-Amerikan valtioiden valtionvelan osuutta BKT:stä: Bolivia 46,3; El Salvador 37,3; Ecuador 33,1; Peru 29,2; Honduras 24,1; Guatemala 20,9; Venezuela 19,3. Tällä mittapuulla siis esimerkiksi Saksa (64,9) on 2,7 kertaa pahempi banaanivaltio kuin koko maailman stereotyyppisimmäksi banaanivaltioksi usein mielletty Honduras. Norja (83,1) ja Belgia (84,6) ovat kumpikin 3,5 kertaa pahempia banaanivaltioita kuin Honduras.
Se siitä banaanivaltiokierteeseen ajautumisesta.
Mää vai?: Työmarkkinajärjestöjen arvioinnissa on hiukan kaksoisstandardia makua silloin, kun oletetaan, että ammattiliittojen nimenomaan pitäisi ajaa yleistä, ei jäsentensä etua. Työnantajajärjestöiltä kukaan ei sellaista oikeastaan odota. — - Kun kerran työmarkkinajärjestöille on annettu niin paljon valtaa, ehkä niitä pitäisi arvioida samoilla kriteereillä suhteessa yleiseen etuun. Sen sijaan niitä ei pidä arvioida ikään kuin niillä olisi aina samat tavoitteet.
Korporaatiot ajakoot mitä ajavat — mutta Suomen poliittisen kulttuurin kummallinen kansallinen erikoisuus on se, että virkamieskunnalle, esimerkiksi nyt ministeriöissä, ei esitetä minkäänlaista vaatimusta neutraaliudesta eri korporaatioiden suhteen. Virkamiesten vaaditaan olevan yhtä suuressa määrin korruptoitumattomia suhteessa sekä elinkeinoelämään että ammattiyhdistysliikkeeseen. Sen sijaan Suomessa on erikseen aina ja kaikkialla SAK:n pussiin pelaavat virkamiehet, aina ja kaikkialla MTK:n pussiin pelaavat virkamiehet sekä aina ja kaikkialla EK:n pussiin pelaavat virkamiehet. Politiikan valmistelu on sitten pitkälti näiden ryhmittymien välistä keskinäistä kampitus- ja valtapeliä ja korttien katsomista.
Normaaleissa, polittiselta kulttuuriltaan terveissä Länsi-Euroopan maissa virkamiehet mielletään erotuomareiksi, joiden ilmiselvänä tehtävänä on nimenomaan sovitella parhaansa mukaan yhteiskunnan eri sektorien välisiä eturistiriitoja esimerkiksi kamppailuissa taloudellisten resurssien jaosta. Suomessa virkamiehet sen sijaan mielletään pikemminkin näiden yhteiskunnan eri sektorien tahdottomiksi etäispäätteiksi valtiokoneiston sisällä. Eikä tässä nähdä mitään epätervettä tai epänormaalia.
Mitä tapahtuisi jos terveyskeskukset ottaisivat käyttöön “jonon ohitus maksun”.
Yhtään useampi käyttäjä ei tulisi palvelujen käyttäjäksi, mutta uutta rahaa virtaisi terveyskeskuksen käyttöön.
“Oletko varma, että päätös tuli työmarkkinajärjestöille yllätyksenä. Minäpä luulen, että ne ovat siunanneet alv:n korotuksen 25 prosenttiin asti. Ruuan alv oli kepun sooloilu.”
Onko meillä siirrytty piilotupoon eli nyt tupo
solmitaan kabineteissa, ennen siitä vuoti edes jotain julkisuuteen ?
Mihin Uschanov mahtaa perustaa käsityksensä virkamiesten etäispäätteisyydestä etujärjestöjen suhteen? Onko tilanne todella noin kamala? Esimerkiksi ministeriössä lojaliteetti on kai tyypillisesti kahdenlaista: kulloinenkin ministeri ja oman organisaation virkamiesjohto. Ammattiliitot jne. ehkä lymyävät jossain siellä taustalla, mutta eivät ne ymmärtääkseni arkista touhua määräile.
Tommi Uschanov:“Eikä tässä nähdä mitään epätervettä tai epänormaalia.”
Niin… jos virkamiehillä on valtaa, niin he ovat korruptoitavissa ja virkamiehen tehtäviin hakeutuu ihmiset, jotka haluavat käyttää valtaa tai haluavat myydä sitä. Se, että jossain muualla ei haluta nähdä virkamiehiä tavallisina kannustimiin reagoivina ihmisinä, ei ole missään nimessä syy vetää tämä savuverho myös Suomessa silmien eteen. (En muuten usko, että ihmiset olisivat noin erilaisia, että Suomessa tämä virkamiesten korruptoituneisuus ymmärrettäisiin jotenkin merkittävästi paremmin kuin muualla.)
Valtiolla ei pitäisi olla mitään tekemistä ansiosidonnaisen turvan kanssa. On huutava vääryys, että työttömyys“vakuutus“maksut kattavat vain noin 5 prosenttia järjestelmän kuluista, mutta ovat edellytys tuoen saamiselle.
Hesarin (30.8) mukaan pääkaupunkiseudun kuntien terveysmenot kasvavat. Mutta mitä terveysmenoja ne kuntien kulut oikein ovat? Käsittääkseni niistä puuttuvat työterveyshuollon menot, erilaiset kelan maksamat korvaukset sekä myös yksityisten ihmisten itse maksamat terveysmaksut (vai puuttuvatko?).
Pitäisi lähteä kokonaisuudesta liikkeelle, eikä voivotella vain jonkun hämäräksi jäävän ihmisryhmän epämääräisiä osakuluja. Kun näin ajattelee asiaa, niin nykyinen kokonaisuuden pilkkominen ja osaoptimointi haisee hölmöläisten puuhastelulta, josta ei kukaan enää ota mitään selkoa.
Itse selvitin pari vuotta sitten vanhusten kotipalvelujen markkinoita Suomessa. Tarkoituksenani oli laskea koko toiminnan kokonaisvolyymin arvo. Kyselin tilastokeskuksesta asiaa hoitavalta henkilöltä lukuja, joissa olisi otettu huomioon myös se, että kotipalvelujen asiakkaat maksavat itse osan kotipalvelun kustannuksista. Sain vastauksen, että kunnat tilastoivat tuloja ja kustannuksia eri tavalla, toiset bruttomääräisesti ja toiset nettomäärisesti, jonka johdosta ei ollut mahdollista selvittää, miten paljon Suomessa tarjottujen kotipalvelujen kokonaisvolyymi euroissa todella on. Tilanne osoitti sen, ettei homma ollut kenelläkään hanskassa. Poliitikot pyörittävät kaikenlaisia lukuja, mutta eivät itsekään ymmärtäneet tai tienneet, mitä lukuja ne ovat.
Olikohan nuo hesarissa mainitut kuntien terveysmenot kuntien bruttomenoja vai nettomenoja, joista on vähennetty asikasmaksut pois? Se ei selvinnyt jutusta, eivätkä haastatellut johtajatkaan asiaa tarkentaneet.
Mitähän yritysmaailmassa tapahtuisi, jos tulot ja menot sekotettaisiin samalla tavalla kuin kunnissa?
Suomessa syrjäyttäminen alkaa jo varhain , koulussa vaikea oppilas pistetään sivuun istumaan, peruskoulun jälkeen ei kaikille edes löydy opiskelupaikkaa.
Armeija on hyvä kuvaaja syrjäytettyjen määrästä:
Vielä 70-luvulla 98 % ikäluokan pojista kävi armeijan, nyt enää 85 %. Siis 15 % ikäluokasta on yhteiskunna mielestä jo sellaisia etteivät edes kelpaa ilmaisiksi miinanpolkijoiksi.
Ja kun ihmisten tietoja voi siirtää viranomaisilta toisille yhä laajemmin niin syntyy rekisteri kehäraakeista
Tommi Uschanov:
90-luvun lamassa Suomi melkein ajautua holhoukseen kun ei meinannut saada rahoitusta tarpeeksi. Oletko sitä mieltä, että kaikki taloudessa on muuttunut niistä ajoista, ja mitään tällaista ei voi enää koskaan tapahtua? Muistaakseni vähän samantapaista puhetta kuultiin ennen nykyistäkin kv-pankkikriisiä, eli että kaikki taloudessa on taas toisin kuin aikaisemmin, pelataan uusilla säännöillä.
Luonnollisesti rikkailla mailla on varaa velkaantua paljon pidemmälle kuin banaanivaltioilla. Kuitenkin myös rikkaiden maiden velkojen maksukyvyllä on olemassa katto, joka aivan taatusti tulee jossain vaiheessa vastaan, mikäli velkaantuminen jatkuu hallitsemattomana ja velan määrä BKT:sta jatkaa kokoajan kiipimistään.
Esimerkiksi USA:n vaihtotaseen ja budjetin kaksoisalijäämä kasvoi ennätyksellisen suureksi ja kesti ennätyksellisen pitkään, ennenkuin siitä alkoi todella tulemaan ongelmia. Rikkailla mailla on varmasti samanlainen tilanne velkaantumisen kanssa, ne voivat velkaantua todella pitkään ja kovasti, ennenkuin siitä alkaa tulla todellisia, näkyviä ongelmia. Sitten kun sijoittajien luottamus loppuu, se loppuu.
Uskon kyllä että Suomi saa velkaantumisen hallintaan, mutta se tarkoittaa taas matokuuria ja vanhojen rakenteiden uusintamista. Sitä ei tehty nousukaudella, siispä se tehdään pakon edessä itkien keskellä velkakriisiä. Vanhoilla sapluunoilla jatkaminen kun tarkoittaa tuota banaanivaltioiden tietä.
Miksi otin puheeksi banaanivaltiot? Siksi, kun useat E‑Amerikan maat olivat toisen maailmansodan jälkeen maailman rikkaimpia. Sen jälkeen ne mokasivat ihan itse taloutensa hoidossa ja nykyään siellä ei enää ollakaan niin rikkaita. Toisin sanoen rikkaudet voivat haihtua ilmaan tai ehkä pikemminkin rikkaatkin maat voivat jäädä polkemaan paikoilleen, jolloin aikojen kuluessa muut ajavat ohitse.
Liian vanha, armeija on surkea syrjäytymisindikaattori, koska
- 1970-luvun jälkeen sivarista on tullut sekä lainsäädännöllisesti että kulttuurisesti hyväksytympi
- Armeija ei tarvitse kuin osan ikäluokasta, oikeasti varmaan kolmanneksen. Se ei kerro syrjäytymisestä tai syrjäyttämisestä vaan siitä että sotilasteknologia kehittyy.
Sivareiden määrä ei ole kasvussa, hylkyprosentti on
Meillä on yleinne asevelvollisuus, joka ei anna mahdolliiuutta syrjäyttää sillä perusteella.
Armeijan pitää kehittää jokin henkilöön liittyvä ongelma hylkäykseen.
Näitä armeijan hylkytietoja levitetään jatkuvasti yhä laajemmalle, joten armeijan tekemä hylkymerkintä tuhoaa koko loppuelämän
Teknologia kehittyy muillakin aloilla ja johtaa samaan lopputulemaan. Ihmisiä luokitellaan ja kerran raakattu on loppuelämän raakattu
90-luvun lamassa Suomi melkein ajautua holhoukseen kun ei meinannut saada rahoitusta tarpeeksi.
Höpsistä.
Suomen 90-luvun talouspoliittisesta keskustelusta tehdyissä analyyseissä — sekä aikalaisanalyyseissä että jälkikäteen tehdyissä historiallisissa analyyseissä — on varsin vedenpitävästi argumentoitu, että Suomen ulkomaisten lainanottoedellytysten väitettyä heikkoutta dramatisoitiin ja paisuteltiin täydellisiin tolkuttomuuksiin, koska tällä dramatisoinnilla ja paisuttelulla oli siihen syyllistyneiden tahojen omien poliittisten intressien kannalta tarkoituksenmukaisia seurauksia. Tietenkään lainaa ei olisi voinut ottaa lisää lainkaan loputtomiin, mutta sitä olisi sekä saanut ottaa että voinut ottaa merkittävästi enemmän kuin otettiin.
Esimerkiksi Ruotsin porvarihallituksen velanottoa parjattiin kauhistuneen tuohtumuksen vallassa täysin mielipuoliseksi tuhon tieksi ja kaikki nämä samat Ceausescun Romaniat ja Etelä-Amerikan banaanivaltiot vyörytettiin kauhugalleriana esiin väittäen Ruotsin olevan kohta samassa jamassa. Varsin yleisesti ennustettiin, että Ruotsin valtionvelka kasvaisi jopa 140 prosenttiin BKT:stä. Todellisuudessa sen huippu kävi hetkellisesti suunnilleen siinä samassa 70 prosentissa kuin Suomen tapauksessa, vain noin viiden prosenttiyksikön erolla Suomeen, ja velan lyhentäminen laman päätyttyä on sekin käynyt Ruotsilta yhtä sutjakkaasti kuin Suomelta.
Tämä tulkinta lainanottoedellytysten heikkouden liioittelusta läpinäkyvistä poliittisista syistä esitettiin tuoreeltaan esimerkiksi Jukka Pekkarisen (nykyisen VVM:n kansantalousosaston johtajan) ja Juhana Vartiaisen Suomen talouspolitiikan pitkä linja ‑teoksen vuoden 1995 painoksessa, joka on vielä tänäkin päivänä useiden Suomen yliopistojen kansantaloustieteen oppikirjana. En ole kuullut, että kukaan olisi sitä kansantaloustieteellisesti kunniallisella tavalla tähän mennessä kumonnut.
Miksi otin puheeksi banaanivaltiot? Siksi, kun useat E‑Amerikan maat olivat toisen maailmansodan jälkeen maailman rikkaimpia.
Useimmat niistä eivät koskaan koko historiansa aikana ole kuuluneet maailman rikkaimpiin. Lähinnä joku Argentiina, Brasilia ja pari muuta isompaa maata olivat jossain viime vuosisadan vaiheessa merkittävästi paremmassa taloudellisessa tilassa kuin nykyään. Mutta nämä isot maat eivät edes ole niitä, mitä ns. banaanivaltion käsitteellä yleensä on ymmärretty tarkoitettavan.
Esimerkiksi ministeriössä lojaliteetti on kai tyypillisesti kahdenlaista: kulloinenkin ministeri ja oman organisaation virkamiesjohto. Ammattiliitot jne. ehkä lymyävät jossain siellä taustalla, mutta eivät ne ymmärtääkseni arkista touhua määräile.
No, eivät nyt tietenkään suoraan, mutta monen väliportaan kautta. Lojaliteetti ministeriä kohtaan on ratkaiseva. Mutta jos esimerkiksi työministeriö mielletään ilmiselvästi vasemmiston ministeriöksi tai maatalousministeriö kepun ministeriöksi, niin niiden koko toimintakulttuuri urautuu lopulta niin, että ministeriöt ajautuvat tekemään vasemmistolaista sak:njatkepolitiikkaa tai kepulaista mtk:njatkepolitiikkaa yhtä oletusarvoisesti jopa silloin, kun vasemmisto tai kepu on oppositiossa ja ministeri joudutaan siksi ottamaan jostain muualta poliittisesta kentästä.
Niin… jos virkamiehillä on valtaa, niin he ovat korruptoitavissa ja virkamiehen tehtäviin hakeutuu ihmiset, jotka haluavat käyttää valtaa tai haluavat myydä sitä.
Vanha myytti vallanhimoisten ihmisten hakeutumisesta virkamiehiksi on kylläkin kumottu monella eri metodologialla tehdyllä tutkimuksella jo lukemattomia kertoja. Asiasta kiinnostuneille voin suositella esimerkiksi Steven Kelmanin kirjaa Making Public Policy (1987); Leif Lewinin teosta Self-Interest and Public Interest in Western Politics (1991), erityisesti sen neljättä lukua; tai André Blais’n ja Stéphane Dionin toimittamaa artikkelikokoelmaa The Budget-Maximizing Bureaucrat (1991), joka on omistettu kokonaan tämän myytin kriittiselle yhteiskuntatieteelliselle tarkastelulle.
Totuus asiasta on paljon kiehtovampi ja haasteellisempi: virkamiehet ovat yleensä hyväätarkoittavia idealisteja, jotka aivan aidosti ja vilpittömästi kokevat edistävänsä yleistä etua ajamalla aina ja kaikessa sen-ja-sen eturyhmittymän erityisetuja. Jos tämä mielletään ongelmaksi, se vaatii ratkaisemisekseen kokonaan toisenlaista suhtautumistapaa kuin virkamiesten moralisoiva leimaaminen turmeltuneiksi vallantavoittelijoiksi.
“Alaluokan eristäminen hyvinvointivaltion ulkopuolelle on hidas prosessi, jota ei huomaa, muta kymmenessä vuodessa muutos on iso. Tämä tie johtaa kohti yhteiskunnan ulkopuolelle ajautunutta ryysyköyhälistöä.”
Tuo on kyllä vain vasemmiston ja keskiluokan illuusio, että jokin “keskiluokka” voi pidemmän päälle olla olemassa ryysyköyhälistön ohessa. Ryysyköyhälistö ainoastaan ajaa palkkatason yhä alemmaksi ja finanssipääoma tämän seurauksena vain monopolisoituu. Tuloksena on jonkinlainen Brasilian-malli, missä suurin osa väestöstä on ryysyköyhälistöä ja sen vastapainona pieni eliitti ja kurja kansantalous.
Tommi Uschanov:“virkamiehet ovat yleensä hyväätarkoittavia idealisteja, jotka aivan aidosti ja vilpittömästi kokevat edistävänsä yleistä etua ajamalla aina ja kaikessa sen-ja-sen eturyhmittymän erityisetuja.”
Tämä ei todellakaan vaadi kokonaan toisenlaista suhtautumistapaa… On ihan sama minkä motiivin ajamana virkamies haalii lisää valtaa. Ongelma on nimen omaan se valta ja se, että virkamies voi käyttää sitä mielensä mukaan joko edistämään omaa taloudellista hyvinvointiaan tai ajamaan muita tavoitteitaan, jotka voivat olla altruistisia tai sitten eivät.
Ongelma on vallan siirtyminen pois sieltä missä se on yhdistynyt vastuuseen.
“2000-luvun innovaatio on ollut jakaa myös perusterveydenhuolto kahtia alaluokan terveyskeskuksiin ja keskiluokan työterveyshuoltoon. Se sinetöi kansan kahtiajaon.”
2000 jälkeen työterveyshuoltokin on jaettu kahteen kastiin: Johtajat ja duunarit.
Duunareiden työterveyshuoltoa kavennetaan vuosittain ja panos siirtyy johdon hoitamiseen.
Nykyään työterveyslääkärin on saatava pienillekin lisätutkimuksille sopimusvastavan hyväksyntä.
Ja jollei sitä tule niin potilas osoitetaan terveyskeskukseen jatkohoitoon .Nykyään potilas joutuu pomppimaan työterveysaseman ja terkkarin väliä eikä kumpikaan ota vastuuta potilaasta
Samoin määräaikaistarkatuksia on vähenntty duunareilta ja niiden sisältöä on supistettu esim vielä 2000 luvun alussa minsuta tutkittiin eturauhanen ja laaja verenkuva,viimeksi enää pieni verenkuva.
Esitit O., että yhteiskunta on jakautumassa kahteen (kolmeen) entistä selkeämpään luokkaan. Toisaalta ovat rikkaat pääomatuloilla, perinnöillä ja korkeilla ansioilla ym. elävät (oma tulkinta). Sitten on keskiluokka, joilla on työterveyshuolto ja turvana työttömyyteen ansioturva. Alaluokkaan kuuluvilla on kunnalliset terveyskeskukset ja paikallaan pysyvä perusturva. Oletuksena on, että alaluokkainen tekee pätkätöitä, on työtön tai muuten poissa ’täyspäiväisiltä’ työmarkkinoilta. Oletuksena on myös, että liike alaluokan ja keskiluokan välillä hidastuu, toisaalta sekä lyhyellä tähtäimellä, että sukupolvisesti. Työttömän lapsista tulee helposti työttömiä, päihdeongelmaisen päihdeongelmaisia.
Maamme väestöstä n. 6,5 % sai toimeentulotukea 2008 (määrä kasvussa), osa lyhytaikaisesti, osa pitkään. Heidän kohdallaan ’leikkuri’ vie kaiken ylimääräisen tulon. Pätkätyöt tekevät byrokratiasta monimutkaisen ja taloudenhoidon ennakoinnista vaikeaa. Alkoholiriippuvuus esiintyy Suomessa n. 7,5 – 8,0 %:lla väestöstä, tämän lisäksi on suurkuluttajia laskutavasta riippuen 10–20 % väestöstä. Työttömyysaste oli heinäkuussa 2009 7,7 %, osa pitkäaikaistyöttömiä. Sitten ovat tietysti työkyvyttömyyseläkkeellä olevat ja muut pienituloiset sekä eri tavoin mielenterveysongelmaiset. Jos nämä käyvät paljolti yksiin, on siinä n. 9 — 12 %:n alaluokka, joka on jämähtänyt asemiinsa eikä sieltä hevin nouse. Monilla pienituloisilla eläkeläisillä, joilla ei (esimerkiksi mielenterveysongelman takia) paljon työtuloja ole ollut, asema on niin tiukassa, että edes satunnaisia tuloja ei saa mistään hankituksi. Nämä n. 10 % (+) ovat siis todella syrjäytyneitä (huono sana). Toimeentulotukiloukku vie lisätulot, päihdeongelma estää nousun ja sukupolvinen ketju vahvistaa asemaa.
Jos yläluokkaa on myös noin 10 %, jää keskiluokkaan n. 60–70 % (-10–20% opiskelijat ym.)? Kenet vielä ’laskemme’ alaluokkaan? Opiskelijat eivät sinne lähtökohtaisesti kuulu, vaikka köyhiä ovatkin. En lukisi sinne myöskään suurta osaa nykyisistä eläkeläisistä, heidän lähtökohtansa on vähän toinen (maksetut asunnot ym.).
Sosiologina kysymys luokista on aivan keskeinen (luokan käsite). Mutta sen pitää kyetä selittämään jotain olennaista yhteiskunnasta ja luokkien kriteerien pitää perustua johonkin keskeiseen yhteiskunnalliseen muuttujaan. Voiko valtion vero- ja tukipolitíikka olla tällainen muuttuja? Mielestäni ei. Jonkin olennaisen perässä olet mutta eriarvoisuuden sementoituminen ja luokkateoria ovat kuitenkin vielä eri asioita. Ja jos luokista puhutaan, niiden koot olisivat kiinnostavia. Elääkö alaluokka (?) keskiluokan (yli 50%) diktatuurissa (tähänkö demokratia johtaa).
Mutta ovatko rikkaat silti tyytyväisiä asemaansa ja pienituloiset onnettomia? Tämänhän ei tietysti ole luokkateoriaa mutta Vauraus ja onni olisi myös yhden pohdinnan aihe.
Suomesta on tullut taas luokkayhteiskunta, se on selvää. Hyvä on kuitenkin muistaa, että viimeisin sosiaaliturva eli toimeentulotuki on edelleen sillä tasolla, että sillä elää reaalisesti erittäin mukavasti. Eri asia on tietysti se, ettei sillä lyhennellä asuntolainoja niinkuin ansiosidonnaisella.
Itseäni huolestuttaa perusturvalla eläviä enemmän heidän lapsensa. Kyseisten lasten elämä ei paljon parane jos heidän vanhemmilleen syydetään vielä enemmän rahaa, koska ongelmat ovat muualla kuin taloudellisessa toimeentulossa. Täsmätoimia tarvitaan lastensuojeluun siis. Perusturvalla elävät perheet edustavat usein myös sosiaalista ja kulttuurista alaluokkaa, mikä on lapsille paljon ikävämpää kuin suhteellinen taloudellinen niukkuus, elämmehän suunnattomassa yltäkylläisyydessä kaikki.
Vammaisten oikeuksissa on myös paljon parannettavaa, mutta rankinta roolia tässä yhteiskunnassa toteuttaa silti niiden alkoholistien joukko, joista suurella osalla on mielisairauksia ja jotka asuvat kadulla tai missä sattuu. Niitä ihmisiä pitää auttaa jos oikeasti haluaa vähentää sosiaalista kärsimystä. Se olisi valtavasti eettisempää kuin perusturvan kasvattaminen. Ainakin jos ajatellaan, että eettistä on vähentää sen kärsimystä, joka kärsii eniten.
Alle 25–30-vuotiailta terveiltä nuorilta pitäisi mielestäni kokonaan lakkauttaa toimeentulotuki. Ne rahat voisi käyttää siihen, että heidän työllistämisestään tehtäisiin halpaa. Lisäksi heihin voitaisiin kohdentaa monenlaisia täsmätoimia. Sosiaaliturva passivoittaa nuoria ja tuottaa heille pitkällä aikavälillä vain kärsimystä. Ruokaa tietysti kaikille pitäisi jotenkin järjestää ja kattokin pään päälle, mutta ei rahaa omaan käyttöön.
eggo: “Hyvä on kuitenkin muistaa, että viimeisin sosiaaliturva eli toimeentulotuki on edelleen sillä tasolla, että sillä elää reaalisesti erittäin mukavasti. Eri asia on tietysti se, ettei sillä lyhennellä asuntolainoja niinkuin ansiosidonnaisella.”
Kaikki on kovin suhteellista. Harva toimeentulotuen saaja on toistaiseksi jätetty täysin heitteille tai nälkäkuoleman partaalle. Siis erittäin mukavaa elämää?
Absoluuttistakin köyhyyttä Suomesta kuitenkin löytyy ja laman jälkilaskujen maksamisen jälkeen ‑5–10 vuoden kuluttua — ilmiöstä tullee yhä arkipäiväisempi. Ryysyköyhälistön muotoutumisen taustalla on mm. se, että yhä useammalle viimesijaisin sosiaaliturva on jo nyt jotain muuta kuin toimeentulotuki. Toimeentulotuen myöntämiseen liittyvät nöyryyttävät ja “aktivoivat” käytännöt ajavat ihmisiä hakemaan apua esim. kirkon diakoniatyöntekijöiltä ja kauppojen roskiksista.
Perehdytystä huono-osaisimpien arkeen löytyy kirjasta “Viimeisellä luukulla. Tutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan aukoista ja diakoniatyön kohdentumisesta.” (Toim. Elina Juntunen et al., 2006) sekä kirjasta “Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä” (Toim. Anna-Maria Isola et al., 2007). Kannattaa tutustua!
Osmo totuus keskiluokan sosiaaliturvan määrästä voi käytönnössä yllättää. Ongelma muodostuu siitä, että vaikkapa ansiosidonnaisella joudut kuitenkin maksamaan kaiken saman kuin palkkaakin nautittaessa. Eli periaatteessa valtio suojelee itseään viimeiseen asti. Vasta kun elämiseen jäävä rahasi on niin pieni, ja olet realisoinut kaiken myytäväksi kelpaavan (sopivaa asuntoa lukuunottamatta) on sinulla mahdollisuus saada valtion sosiaalituesta jotain. Kohtuullista asuntoa valtio ei määrää realisoitavaksi, koska henkilälölle tulisi siinä tapauksessa järjestää yhteiskunnan toimesta asuminen. Eli palkkatuloiltaan keskiluokkaan lukeutuva onkin heti työttömyyden kohdatessaan tiputettu köyhyysloukkuun. Ja ihan kyllä valtion toimesta.
Jokainen täysijärkinen tietää, että perustoimeentulolla ei tässä yhteiskunnassa tule toimeen. Vaan rahaa tai ruokaa, vaatteita, asuntoa jne. tarvitaan jostain muualta. Perusturvan taso on sosiaalityöntekijöiden mielestä jätetty siksi niin alhaiseksi, että se kannustaisi hakeutumaan töihin. Valitettavasti niitä töitä ei vain kaikkina aikoina kaikille ole.
Annampa esimerkin:
Palkkatulo ennen työttömyyttä 3500€/kk brutto
Palkkatulo ennen työttömyyttä 2300€/kk netto
Työttömyyden kohdatessa ansiosidonnainen 1100€/kk.
Asumiskulut (yhtiövastike+ 9k€ laina) 400€/kk
Sähkölasku 40€/kk
Kotivakuutus 15€/kk
Elatusapu yhdestä lapsesta(lastenvalvojan laskema oikeusministerion kaavan perusteella) 180€/kk
Koulutusavustus yhdestä lapsesta (lastenvalvojan laskema oikeusministerion kaavan perusteella) 170€/kk.
Jäljelle jää 295€/kk käytettäväksi ruokaan, lääkkeisiin, sairaanhoitokuluihin, hygieniaan, liikkumiseen, harrastuksiin, puhelimeen, Tv ‑lupaan, kodin hoitoon jne.
Kuulostaako ruhtinaalliselta. Kannattaa kokeilla ihan käytönnössä.…
Nuoruudenkaveri oli vielä vuosi sitten hunningolla, oli ollut parikymmentä vuotta. Töitä ei ollut tehnyt noin viiteen vuoteen ja sitäkin ennen pelkästään työllistämishommia.
Kävin silloin tällöin moikkaamassa, kun sattui asuaan melkein naapurina. Kaveri asui yksinään 2h+k asumisoikeusasunnossa rivitalossa. Elämä kulki ilmeisesti niin, että yritettiin olla mahdollisimman monta päivää kännissä. Yleensä se tuntui tarkoittavan paria viikkoa kuukaudessa.
En kysellyt, miten se oli mahdollista “köyhäinavustuksella”, tosin kaveri sai vanhemmiltaan rahaa, jos kehtasi pyytää, “omat rahansa” ryypättyään.
Ihan järjetön systeemi siis. Ei ole kenenkään edun mukaista juottaa työikäistä miestä hautaan. Sitä huolimatta kaveri olisi ilmeisesti voinut jatkaa itsetuhoista elämäntapaansa ties kuinka kauan.
Suuri ja vähän hermostuttava uutinen oli aina, kun työkkäristä tuli ehkä kerran, pari vuodessa kutsu työhaastatteluun. “Onneksi” kukaan ei ottanut töihin. Ymmärrettävästi.
Sitten kaveri otti itseään niskasta kiinni. Rupesi ilmeisesti olemaan sen verran käsien vapinaa sun muuta kuolevuudesta muistuttavaa oiretta.
Vuosikymmenien piittaamattomuuden jälkeen järjestelmä osoitti hyvän puolensa: kaveri pääsi lähes heti kurssille, joka jopa suurin piirtein vastasi koulutusta. Töitä ei vuoden pituisen kurssin jälkeen tosin ole löytynyt, mutta se johtunee lamasta.
Onko tarinalla opetus? Voi olla. Ainakin se kertoo, että systeemi tosiaan tukee päättäväisiä juoppoja ja siten alaluokkaisuutta. Mutta niin se tukee myös alaluokasta ylös pyrkiviä. Jos ja kun diplomi-insinöörikaverin saa käymänsä kurssin ansiosta työtä CAD-piirtäjänä, hän on yht’äkkiä taas keskiluokkaa.
Tuossa mielessä ei ihan paska järjestelmä.
“Kohtuullista asuntoa valtio ei määrää realisoitavaksi, koska henkilälölle tulisi siinä tapauksessa järjestää yhteiskunnan toimesta asuminen.”
Eihän se noin ole, vaan entinen omistusasuja siirtyy vuokra-asujaksi. Esimerkiksi kun kohtuullinen asunto maksaa stadin keskustassa 200.000 ja vuokra samasta luukusta on 8000 euroa vuodessa, niin joku voisi huomauttaa, että asumisongelmaa ei synny neljännesvuosisataan.
Joku voisi myös väittää, että tässä tuetaan varakkaita ihmisiä tai nimenomaan varakkaita sukuja, sillä ainut, joka tässä jotain ilmaista etua saa, ovat asunnon perijät.
Etenkin se pienituloinen eläkeläinen voisi aivan hyvin realisoida asunnon ja parantaa sekä tulojaan että asumistasoaan. Ainut, jota mummon itsekäs ratkaisu kirpaisisi, on perikunta.
Joku voisi myös väittää, että tämmönen tukikäytäntö nostaa asuntojen hintoja ja haittaa toimivien vuokra-asuntomarkkinoiden syntymistä.
Jasu voisi laskea uudestaan, mitä tapahtuu kun toimeentulotuen saaja saa se 200 donaa puhtaana käteen. Kandee tässä muistaa, että pitkässä juoksussa kyseinen summa tuottaa 5% vuodessa. Siis 10 donaa, joka tarkoittaa sitä, että esmes työmarkkinatukea ruvetaan leikkaamaan. Siis onko tämmönen ihiminen ihka oikeesti perussosiaaliturvan tarpeessa?
Valitettavasti kaikki ei asu stadin keskustassa 200 000€ euron asunnossa. Ja vaikka asuisikin, niin harvalla se on oma. Huonolla onnella sinulle jää käteen asunnon realisoinnin jälkeen 10.000 euroa, jolla sitten maksat kalliimpaa vuokra-asuntoa vuoden verran.
Jos kyseinen työttömäksi jäänyt henkilö olisi toiminut viisaasti ajatellen työttömyyttä, hän ei olisi liittynyt ollenkaan työttömyyskassaan. Vaan säästänyt siihen kuluvat jäsenmaksut pahan päivän varalle. Elänyt niillä ja peruspäivärahalla aikansa, ja jos ei työllisty eläisi sossun tuella. Silloin mm. elatusmaksut olisivat jääneet yhteiskunnan hoidettaviksi.
Eli Seppo Ryväksen mielestä on yhteiskunnalta viisasta politiikkaa välittömästi syrjäyttää työttömäksi jäänyt henkilö?
Työttömyyskassan jäsenmaksulla on tosiasiassa hyvin vähän merkitystä työttömyysturvan rahoituksessa. Työttömyysvakuutus on hauska vakuutus, jossa kaikista peritään vakuutusmaksut, muitta vakuutettuja ovat vain sen pikkuruisenkassamaksun maksajat. Jos tään haluaisi loogiseksi, työttömyysvakuutuksen pitäisi olla pakollinen, koska vakuutusmaksukin on pakollinen.
Osmo:“Jos tään haluaisi loogiseksi, työttömyysvakuutuksen pitäisi olla pakollinen, koska vakuutusmaksukin on pakollinen.”
heh. Mä itseasiassa hyötyisin tästä, kun oon ollu niin saamaton, että en oo jaksanu liittyä kassan jäseneks…
“Jäljelle jää 295€/kk käytettäväksi ruokaan, lääkkeisiin, sairaanhoitokuluihin, hygieniaan, liikkumiseen, harrastuksiin, puhelimeen, Tv ‑lupaan, kodin hoitoon jne.
Kuulostaako ruhtinaalliselta. Kannattaa kokeilla ihan käytönnössä….”
Näinhän se on.
Meidän sosiaaliturvan “asiantuntijat” ja poliiikot ovat elämästä vieraantuneita teoreetikkoja.
Eliitin kosketuspinta tavallisen kansalaisen arkeen on katkennut.
Ei sellainen päättäjä, jonka vuositulot ovat 60000 euroa ja firma maksaa kulut osaa asettua sellisen ihmisen asemaan, joka ansaitsee 6000 euroa vuodessa
Nykyisin tuo perusturva on vastikkeellinen eli sen etenn pitää tehdä työtä, jos yhteiskunta sitä osoittaa. Eli työtön perusturvan varasa elävä on ilmaista orjatyövoimaa yrityksille ja yhteiskunnalle.
Vielä 80-luvulla oli sen verran häpyä päättäjillä, että velvoitetyö oli työsuhde , edut sen mukaan ja siitä sai työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
Nykyisillä päättäjillä ei ole mitään häpyä
Hyvinvointivaltion on oltava ilmeisesti pääasiassa keskiluokan juttu, koska he ovat sen suurin rahoittaja. (Varakkaat, yläluokka, maksavat siitä ettei heitä häiritä.) Altruismia muiden taholta on vaikea havaita kun puhutaan vaikkapa ‘Kurvin mutkan työttömistä’, esimerkiksi. Kuinka pitkälle pitää mennä ennen kuin keskiluokka huomaa, että alaluokan kurjistaminen heikentää myös heidän elämäänsä (yläluokka on jo omilla alueillaan). Ja kuitenkin aina on vaara, että sieltä verhon (veil of ignorance) takaa kurkistaa oma hahmo. Silloin tämä kurjistaminen koskee myös heidän asemaansa, meidän asemaamme, minun. Aika moni ns. keskiluokkainen on kuitenkin turvallisuushakuinen ja haluaa ylläpitää ns. hyvinvointivaltiota. Eikä, kuten aikaisemissa kommenteissa on todettu, edes välttämättä tiedä kuinka paljon siitä hyötyy. Nousukaudella se aina vähän pääsee unohtumaan, että sieltä turvaverkoista voi joskus löytää myös itsensä.
Liian vanha :
#
Nykyisin tuo perusturva on vastikkeellinen eli sen etenn pitää tehdä työtä, jos yhteiskunta sitä osoittaa.
#
Joo, tuppaa olemaan niin, että ne jotka ovat tehneet työtä pienellä palkalla työssäolonsa ajan, eivät tulevassa eläkekertymässään havaitse työntekoaan millään tavalla. Esim. yksineläneen työttömän eläkertymään nähden — kun työsuhteet loppuivat silloin aikanaan suuressa lamassa.
Suoraan sanottuna, yksinelävä mitään tekemättä tänään ja koskaan ansaitsee saman tasoisen elintason eläkkeellään kuin pienellä palkkalla 8 tuntista työpäivää tehnyt.
Katsokaapa vaan miltä eläkehittymänne näyttää eläketurvakeskuksen eläkelaskurilla :
http://www.etk.fi/Binary.aspx?Section=15700&Item=62474
Näin se vaan on. Meidät on jaettu jo pitkälle elämäsämme eteenpäin tietyillä tämän päivän säännöillä. Toki tästä oravanpyörästä pääsee pois omilla avuillaan.
Kesäpotkut saaneena it-humanistina kuulisin mieluusti Osmon kannan kaavailtuun työttömien “aktivointiin”.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunnille+tulossa+j%C3%A4ttilasku+pitk%C3%A4aikaisty%C3%B6tt%C3%B6mien+aktivoinnista/1135248960001
Ainakin näin varhaissyrjäytyjän silmin edetään kauas riskeihin ja aitoon luovuuteen kannustavasta perustulosta, pikemmin ollaan matkalla orjayhteiskuntaan. (Sillä erotuksella, että orjanomistajan intressissä oli yleensä myös pitää huolta omaisuudestaan.)
Luulin, että kannustava “Kaikki on mahdollista (kun inhimillisyys kanssaihmisiä kohtaan häviää)” ‑fraasi kumpusi vain kokoomukselaisen mustasta sydämestä. Mutta kun tätä matkaa pimeyden sydämeen tehdään vihreiden johdolla, on pettymys ja suru sydämessä suuri…
Liian vanha, mun taiteilijatutuistani vähemmistö on sivareita ja enemmistö lusmuili asevelvollisuuden hankkimalla hullun tai selkävikaisen paperit, eikä se ole ketään heistä syrjäyttänyt yhtään mihinkään.
Jos armeija tarvitsisi kaikki, se hylkäysprosentti olisi lähempänä nollaa. Muutos ei ole tapahtunut varusmiesten laadussa vaan armeijan tarpeissa — lukuunottamatta fyysistä kuntoa, joka tosiaan on rapistunut.
Vasta aivan viime vuosina sivarien määrä on pysynyt vakaana, itse mainitsit ensin 1970-luvun, jolloin aseistakieltäytyminen vaati jo jonkin verran päättäväisyyttä.
“Jos armeija tarvitsisi kaikki, se hylkäysprosentti olisi lähempänä nollaa. Muutos ei ole tapahtunut varusmiesten laadussa vaan armeijan tarpeissa – lukuunottamatta fyysistä kuntoa, joka tosiaan on rapistunut.”
Armeija ei voi kuitenkaan hylätä sillä perusteella ettei se tarvitse , koska asevelvollisuulaki rajoittaa sitä.
Pelkkä huono kuntokaan ei riitä hylkyyn kuin poikkeustapauksissa.
On siis keksittävä vakavampia syitä, hullun paperit ovat hyvä keino, mutta seurauksena on ammatinvalinnan rajoittuminen ja uraa ei voi enää tehdä.
Nämä hys-hys-porukat kun levittävät tehokkaasti näitä tietoja yrityksiin ja virkakuntaan.
Mutta taitelijathan luetaan hulluihin, joten ei se taiteilijan uraa estä.
Mitä tulee fyysiseen kuntoon niin kapiaiset olivat vielä hunokuntoisempia kuin varusmiehet, vain 55 % juoksi Cooperin testissä 2400 metriä, varusmiehistä sentään 70 %
“Ainakin näin varhaissyrjäytyjän silmin edetään kauas riskeihin ja aitoon luovuuteen kannustavasta perustulosta, pikemmin ollaan matkalla orjayhteiskuntaan.”
Cronberg ja Sinnemäki on sinisilmäisinä hölmöinä pistetty keskitysleirin vartijoiksi ja Katainen ja Vanhanen nauravat selän takana.
Nyt aletaan jo yli 60-vuotiatakin 40-työvuoden putken tehneitä temputtamaan orjatyöllä
Kiinnostavaa on myös se, että tuosta orjatyön vahvistamisesta käydään keskustelua HS:n palstalla. Vihreiden sivulla ei kukaan ole sattunut asiasta kirjoittamaan sen enempää kuin Vihreän langan sivuillakaan. Tiedän, että Vihreä lanka on eri asia kuin Vihreät, mutta olisin kuvitellut asian kiinnostavan lehteä ja sen lukijoita. Pitääkö olla ihan vain hys-hys vihreiden työministerien aikana tehdyistä järkyttävistä päätöksistä?
“Kiinnostavaa on myös se, että tuosta orjatyön vahvistamisesta käydään keskustelua HS:n palstalla. Vihreiden sivulla ei kukaan ole sattunut asiasta kirjoittamaan sen enempää kuin Vihreän langan sivuillakaan”
Vihreäthän eivät halua tehdä normaaleja duuneja eivätkä he siten ymmärrä työelämää.
Ekologiseti paras ihminen on perustulolla joatin tyhjänpäiväistä puuhastelava .
Hänhän ei paljoa kuluta
Liian vanhalle :
Tuo pöytään kuten aiemminkin, tilastolukuja tilastoista kuten olet ansiokkaasti tilastoista kaivanut esiin luettavaksi tälle sivustolle aiemminkin luettavaksi.
Tässä taitaa olla menossa itseään voimistava kierre. Kun syjäytyneen köyhälistön määrä kasvaa, ei rahaa riittäisi enää kaikkia koskevan hyvinvointivaltion ylläpitoon. Tällöin heikommassa asemassa olevien turvaverkkoja karsitaan, minkä seuraksena taas syrjäytyminen voimistuu jne.
Demografisen kehityksen myötä kaikki piiriinsä saava aito hyvinvointivaltio muuttuu myös yhä vaikeammaksi toteuttaa. Sosioekonominen alaluokka ja jotkut etniset vähemmistöt ovat niin vahvasti tulonsiirtojen varassa, että tämän joukon kasvaessa hyvinvointivaltio muuttuu taloudelliseksi mahdottomuudeksi. Tämän kehityksen pysäyttämiseksi pitäisi tehdä selkeitä muutoksia. Mutta kun niihin ei ole poliittista tahtoa, niin on helpompi siirtä vähin eri alaluokka pois hyvinvointivaltion piiristä.
No köyhien reservihän taitaa olla ihan monelle taholle mieleenkin ainakin Etelärannan suunnalla.
“Sosioekonominen alaluokka ja jotkut etniset vähemmistöt ovat niin vahvasti tulonsiirtojen varassa”
“No köyhien reservihän taitaa olla ihan monelle taholle mieleenkin ainakin Etelärannan suunnalla.”
Mitä hyötyä yrityksille on köyhien reservistä? Yleissitovuus varmistaa, että myös mainitsemasi väestöryhmät on otettava töihin samoilla palkoilla kuin jo työllisestty “palkkaeliitti”.
Riccardo unohti tästä jaottelusta yrittäjät. Etenkin pakkoyrittäjistä on muodostumassa uusi alaluokka, ja heidän keskuudessaan muhii uusi eläkepommi (ks. Ami Assulinin Silminnäkijä)
http://yle.fi/uutiset/tulossa_yrittajaksi_pakosta/6497379
Yrittäjällä ei ole aikaa jonottaa terveyskeskuksen päivystyksessä. Yrittäjällä ei myöskään ole työterveyshuoltoa, jos hän ei maksa sitä itse. Yrittäjän terveystyöhuollon sopimus maksaa useita satoja euroja vuodessa pelkällä perussopimuksellakin. Sairaskuluvakuutus jossa on omavastuu satasen luokkaa vuosi, on yksinyrittäjälle usein edullisempi vaihtoehto, mutta se ei ole työterveyshuoltoa vaan tarkoitettu sairaskuluihin. Sekin maksaa riskiryhmästä ja iästä riippuen satoja euroja vuodessa.
Yrittäjä ei ole oikeutettu työttömyysturvaan, jos hän ei lopeta yritystään pysyvästi. Yrittäjän työttömyysturva on vapaaehtoinen kassamaksu, ja sidottu YEL-vakuutuksessa ilmoitettuun työtuloon. Jos yrittäjä haluaa turvata työttömyysturvansa oikean työtulonsa tasolle, keskituloisella yrittäjällä YEL ja työttömyysturvakassan maksut vievät yhteensä n. viisisataa euroa kuussa (toki tämä on verotuksessa vähennettävä meno). Yrityksen lopettava ei automaattisesti pääse työttömyysturvan piiriin, vaan yrityksen lopettamisesta seuraa usein kuukausien karenssi. Yrittäjä ei myöskään ole oikeutettu työttömyysturvaan kassan jäsenenä ennenkuin hän on ollut yrittäjänä vähintään 2 vuotta (palkansaajilla työssäoloehto on 10 kk).