Kuka maksaa kirjailijalle

29.8.2009 · Aihe: _ 

(Teksti on julkaistu Suomen Kuvalehdeessä Näkökulma -palstalla)

Paperille painettu kirja tulee ainakin osittain korvautumaan kirjan kokoisella lukulaitteella, johon teksti ladataan langattomasti nettikirjakaupasta. Monen mielestä nuo lukulaitteet ovat jo nyt painettua kirjaa kätevämpiä, eikä tekniikan kehitys tähän pääty.

Elektroninen kirja voisi olla sivistyksen riemuvoitto. Kynnenkokoiselle muistikortille voi tallettaa enemmän luettavaa kuin kukaan pystyy elämänsä aikana lukemaan. Koko maailman kirjalliset aarteet matkalle mukaan! Laitteelle voi ladata myös aamun sanomalehden. Kallis kotiinkanto jää pois, ja paljon paperia säästyy.

Kaikki, mikä jaetaan elektronisesti, on helppo kopioida, kuten musiikin alalla on havaittu. Jos kirjat leviävät pääsääntöisesti kopioimalla, mistä kirjailija saa tulonsa? Myös painettu kirja on helppo skannata tiedostoksi ja jakaa kustannuksitta eteenpäin. Ruotsissa vapaata kopiointioikeutta ajava Piraattipuolue sai jopa paikan Europarlamentissa.

Ajatus tekijänoikeuksien kumoamisesta on suosittu klassisen kansantaloustieteen parissa. Ainakin ennen  kansantaloustieteessä opetettiin, että markkinamekanismi kohdentaa voimavarat oikein vain jos tieto on ilmaiseksi saatavilla ja hyödykkeet maksaisivat rajakustannustensa verran. Kirjojen osalta tämä tarkoittaisi euroa tai kahta, koska ei painoksen kasvattaminen enempää maksaa. Silloin ei kirjailijalle eikä kustantajalle kuitenkaan jäisi korvausta työstään. On sinänsä haaskausta hinnoitella osa lukijoista pois, jos painoksen kasvattaminen ei maksa melkein mitään. Samanlaista haaskausta olisi, jos sillalla kävely maksaisi ja köyhät joutuisivat kiertämään pitkän, turhan kierroksen, vaikka ei silta jalan alla kuluisi.

Yliopistojen oppikirjakurjuus havainnollistaa kirjan korkean hinnan aiheuttamaa haaskausta. Painoksen kasvattaminen oppikirjasta maksaisi korkeintaan pari euroa kappaleelta. Tämä olisi tehokkuusmielessä oppikirjan oikea hinta, mutta kurssikirjat maksavat kymmeniä elleivät satoja euroja. Ajatelkaamme, että neljänsadan opiskelijan kurssia kohden kirjoja myydään sata kappaletta viidenkympin hintaan, siis yhteensä 5 000 eurolla. Monen opinnot viivästyvät kirjaa lainaamosta jonotettaessa. Kirjan tekijät ovat sen 5 000 euroa ansainneet, mutta parempaan tulokseen päästäisiin, jos yliopisto sopisi kustantajan kanssa vaikkapa 6000 euron kertamaksusta, johon sisältyisi kirja kaikille 400 opiskelijalle. Ehkäpä skannaamisen yleistyminen lisää kustantajien kiinnostusta tähän rahoitusmalliin.

Kirjastolaitos on kompromissi kirjan maksullisuuden ja maksuttomuuden välillä. Kun hätäisimmät ovat kirjan ostaneet, loput voivat lainata sen kirjastosta.

Yritin blogillani tivata tekijänoikeuksien vastustajilta, miten he kirjailijoiden toimeentulon oikein järjestäisivät, jos tekijänoikeudet kumottaisiin. Joku sanoi, ettei kirjailijoille tarvitse maksaa, koska monet kuitenkin kirjoittavat pelkästä sanomisen halusta. Moni uskoi, että lukijat ovat niin eettisiä, että maksaisivat vapaaehtoisesti kirjailijalle, vaikka tarjolla olisi halvempi laillinen piraattipainos. Esitettiin myös, että kirjallisuuden rahoittamiseksi otettaisiin käyttöön TV-maksun kaltainen maksu.

Lainlaatijat eivät ole kumoamassa tekijänoikeuksia. Niitä ollaan päinvastoin pidentämässä, mitä en myöskään ymmärrä. Kirjailijan palkitsemiseen riittäisivät kymmenen vuoden tekijänoikeudet, koska ei kirja sen jälkeen juuri mitään tuota. Se voisi päätyä yhteiskunnan yhteiseksi kulttuuriperinnöksi. 

Vakavampi väite on, että tekijänoikeudet kumoutuvat, vaikka sitä ei haluttaisikaan. Kopioinnin estäminen edellyttäisi sellaista poliisivaltiota kotietsintöineen, ettei sellaistakaan kukaan halua.

On eri asia sallia kaverilta kopiointi kuin sallia se, että kirja laitetaan julkiselle nettisivustolle miljoonien ihmisten kopioitavaksi. Avoimen julkisen levittämisen estäminen ei edellytä poliisivaltiota, sillä jos sivusto on kaikkien tiedossa, se on myös poliisin tiedossa.

Sellaistakin varmaan yritetään, että joitain kirjoja on kopioimisen estämiseksi saatavissa vain Kindlen kaltaisilla laitteilla, joista tietoa ei saa kopioiduksi kuin näyttöruudulta valokuvaamalla. Kindle on Amazon nettikaupan kauppaama kirjanlukulaite, johon voi ostaa sisältöä vain Amazon-kirjakaupasta. Maailma, jossa lukulaite on sidottu yhteen kirjakauppaan, olisi entistäkin monopolistisempi.

Pelisääntöjä kannattaisi pohtia vakavasti, jotta uusi tekniikka koituisi kirjallisuuden voitoksi eikä sen tappioksi. Periaatteessa elektroninen kirja voisi tarjota kirjailijan ja lukijan väliselle kaupankäynnille kummankin kannalta nykyistä paremmat ehdot. Kirjailija saa 30 euron hintaisesta kirjasta nyt noin kolme euroa. Elektronisessa kirjassa jää paljon välikäsiä pois. Lukijan ei tarvitse maksaa edes sitä kolmea euroa, koska halvempi hinta lisää myyntiä. Tosin kustannustoimittajan pitäisi myös elää. Jos vain lukijat suostuvat maksamaan, lukemisen hinta voisi pudota murto-osaan nykyisestä ilman, että kirjojen kirjoittaminen kävisi kannattamattomaksi.

Musiikkipuolella Spotify-nimisestä nettikaupasta saa musiikkia joko ilmaiseksi, mutta mainoksilla pilattuna tai kympin kuussa maksamalla ilman mainoksia. Kuunnella saa niin paljon kuin haluaa. Tämä on laillista, ja siitä maksetaan korvaus tekijöille. Järjestely on edullinen sekä musiikin tekijöille että kuuntelijoille.

Kirjallisuudessa voisi tehdä jotain samaa. Kohtalaisen matalalla kuukausimaksulla saisi lukea niin paljon kuin ehtii. Kopiointia ei estä mikään, mutta jos maksu on tarpeeksi pieni, on helpompi maksaa kuin venkoilla piraattikopioiden kanssa.

Nykysäännöt tuottavat kirjailijoiden välille järjettömän suuret tuloerot joidenkin maailmantähtien tienatessa satoja miljoonia vuodessa. Suositun kirjan tuleekin tuottaa enemmän kuin epäsuositun, mutta jos kirjailijoiden välinen tulonjako suunniteltaisiin yleiseen järkeen ja oikeudentuntoon perustuen, siitä ei tehtäisi näin vinoa. Sivusto voisi maksaa kirjailijoille lukijoiden suhteessa niin, että hinta laskee määrän noustessa.

Kommentit

77 Vastausta artikkeliin “Kuka maksaa kirjailijalle”

  1. Nick kirjoitti 29.8.2009 kello 22:30

    Pari huomiota:

    1. Kymmenen vuotta saattaa olla realistinen kirjan elinkaari, mutta jos kaunokirjallinen kirja sen jälkeen vapautuu tekijänoikeuksista saattaa suositulla romaanilla olla yhtäkkiä paljon ottajia esimerkiksi elokuvateollisuudessa, kun kalliita rojalteja ei jouduta enää maksamaan. Rojalteja jotka kuitenkin jossain mielessä kuuluisivat kirjailijalle.

    2. On järkeenkäypää, että kaikki lukijat eivät ole niin kirkasotsaisia kuin jotkut kommentoijat ajattelevat. On myös validi ajatus että kirja vaatii kirjoittajan lisäksi kustannustoimittajaa.

    Mielenkiintoinen vaihtoehto on Guamilla asuva Leo Babauta, joka elää blogikirjoittelullaan (www.zenhabits.net) ja erittäin suosituilla e-kirjoillaan, joista hän jopa tarjoaa “rahat takaisin ilman kysymyksiä” -tyytyväisyystakuun. Tällä hetkellä hän kirjoittaa kirjaa avoimesti verkossa, saaden koko ajan kommentteja (=toimitusapua ja palautetta) lukijoiltaan (kts. http://focusmanifesto.com/about/).

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Artturi kirjoitti 29.8.2009 kello 22:32

    Osmo:”Maailma, jossa lukulaite on sidottu yhteen kirjakauppaan, olisi entistäkin monopolistisempi.”

    Kyllä, mutta se on myös parempi kuluttajien kannalta kuin maailma, jossa lukulaitteita ei saisi sitoa kirjakauppaan. Monopoli maksimoi voittoa siinä missä muutkin yritykset. Jos kirjan rajakustannus monopolille on nolla, kirjan hinta putoaa monopolimarkkinoillakin hyvin matalalle.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. Juuso Koponen kirjoitti 29.8.2009 kello 22:41

    Olin reissussa tuon ison tekijänoikeuskeskustelun aikaan ja jäi sitten osallistumatta siihen kun seuraavan kerran palstaa vilkaistessani oli kommentteja tullut valtava määrä ja kuten aihetta sivuavissa keskusteluissa yleensä, tuntuu että suurin osa keskustelijoista on täysin pihalla asiasta. Laitan tähän nyt joitain ajatuksia joita jo tuolloin heräsi. Pahoittelen pitkää postausta, mutta aihe on sydäntäni lähellä.

    Saan itse elantoni työskentelystä useammankin tekijänoikeuksilla suojatun alan (graafinen muotoilu/kuvitus, kevyt musiikki sekä hieman kaunokirjallisuus ja kuvataidekin) liepeillä. Mielestäni useimmat sekä tekijänoikeuksien nykymallia puolustavat (saati siihen kiristystä hakevat), että niistä luopumista vaativat ovat asiassa hakoteillä. Nykysysteemin puolustajien tyypillinen virhe on yksinkertaisempi: he useinkaan eivät näe, että uuden kulttuurin tuottaminen – ainakaan nykymuodossaan – ei suinkaan ole mitenkään itsestään selvästi itseisarvoista toimintaa joka on suojeleminen teknologisen kehityksen uhilta oikeuttaa lähes minkä tahansa. Jos ainut keino suojella tekijänoikeuksia on pistää pystyyn poliisivaltio, silloin tekijänoikeudet eivät ole suojelun arvoisia.

    Mutta mielestäni vielä pahemmin metsään menee teknoidealisti joka kuvittelee että nykyinen tekijänoikeusmonopoliin perustuva järjestelmä tuosta vain korvautuu erilaisilla open source, mainosrahoitteisilla, vapaaehtoisiin lahjoituksiin perustuvilla tms. järjestelyillä. Asiaan perehtyneellä tämän kannan puolustajalla on marssittaa erilaisia esimerkkejä näiden mallien käytöstä. Radiohead julkaisi viimeisimmän albuminsa (aluksi) ilman levy-yhtiötä ja antoi kuluttajille mahdollisuuden määrätä itse download-version hinnan nollasta eurosta alkaen. Jotkut genrekirjailijat ovat julkistaneet kirjansa luku kerrallaan niin että uusi luku kirjoitetaan aina kun riittävästi lahjoituksia on kertynyt. Ja niin edelleen.

    Nämä ovat mielenkiintoisia, mutta marginaalisia esimerkkejä ja niiden esittäjiltä jää yleensä huomioimatta, missä kontekstissa ne ovat tapahtuneet. Radiohead oli In Rainbows -levyn julkaistessaan jo valtavan suosittu bändi – kiitos paitsi hyvän musiikin myös levy-yhtiön, kustantajan, agentuurin ja monien muiden tahojen mittavan markkinointityön. (Ja lopulta myös In Rainbowsin CD-versio annettiin ihan perinteiselle, vaikkakin pienelle, levy-yhtiölle jakeluun.) Ylipäänsä useimmat perinteiset studioalbumit jäisivät tekemättä ilman levy-yhtiön rahoitusta. Harvalla aloittelevalla bändillä on varaa heittää kymmeniä tuhansia kiinni studiosessioihin, tuottajan, miksaajan, masteroijan jne. palkkioihin, puhumattakaan keinoista saada levyään kunnon jakeluun. Asiahan ei suinkaan ole niin, että jokainen joka saa levyn tehtyä saa sen myyntiin mihin haluaa ja vaikka jossain iTunes-kaupassa teoriassa onkin miljoonia ja miljoonia kappaleita, suurin osa niistä ei myy juuri mitään koska sen enempää iTunes kuin kukaan muukaan ei niitä markkinoi mitenkään. Kirjallisuudessa pätevät ihan samat lainalaisuudet, vaikka toki kirjan tuotantokustannukset kirjailijan omaa työaikaa lukuunottamatta ovat musiikkia pienemmät.

    Ydinpointtini on, että levy-yhtiöt, kustantajat ja muut varsinaisen luovan työn tekijän panosta kaupallisesti hyödyntävät tahot tekevät ihan oikeasti hyödyllistä työtä, vaikka – ja ns. major labelien kohdalla ei välttämättä aina ihan aiheetta – ne usein tupataan esittämään vain oikeiden tekijöiden työpanoksella loisivina verenimijöinä. Vaikka tekijä useinkin tekee taidetta primääristi muusta kuin taloudellisesta motiivista ja siten pärjäisi huomattavasti pienemmillä tai jopa ilman minkäänlaisia tuloja taiteellisesta työstään, useimmiten kuitenkin taiteellinen toiminta vaatii jonkinlaisen tukiorganisaation taustalleen. Nimenomaan näihin tekijänoikeuden rapautuminen iskee pahimmin. Vaikka kirjailija saisi kirjansa kirjoitettua ilman kustantajan panosta tai bändi levynsä puristettua kasaan kotistudiossa, kustantajien ja levy-yhtiöiden rooli valmiin tuotteen markkinoinnissa ja jakelussa on niin merkittävä, että hyvin harva tekijä valitsee vapaaehtoisesti hoitaa tätä hommaa itse vaikka periaatteessa kaikki mahdollisuudet siihen on olemassa jo nyt, näin digipainamisen, mp3-kauppojen ym. aikakaudella

    Ja vaikka termi “markkinointi” herättää mielikuvia asiakkaiden kusettamisesta ja hyödyttömästä puuhastelusta, mielestäni esimerkiksi pienempien levy-yhtiöiden tekemä markkinoinnin alaan luettava työ on mitä suurimmassa määrin myös asiakkaiden palvelua. Yhtenä esimerkkinä (joka ei suinkaan kata kaikkea sitä kuluttajille hyödyllistä työtä jota levy-yhtiöt tekevät, mutta yhtä kaikki): Itse ostan kuukausittain muutamankymmentä fyysistä levyä ja ehkä tuplasti tuon määrän download-musiikkia yksittäisinä kappaleina. Maailmassa julkaistaan varmastikin kymmeniä ellei satoja tuhansia levyjä viikossa – ja näistä sentään suurin osa on jo käynyt sen karsinnan läpi, että joku levy-yhtiö on valinnut juuri ne julkaistaviksi moninkertaisesta määrästä tarjokkaita. Koko tuon massan läpi kuuntelu olisi aivan mahdoton työ, vaikka rajaisi tarkastelun johonkin aivan pieneen alagenreen. Sen sijaan itse ainakin aloitan yleensä uusien levyjen läpikäynnin nimenomaan hyväksi havaittujen levy-yhtiöiden julkaisemasta materiaalista koska voin luottaa siihen, että tämä tai tuo levy-yhtiö julkaisee omaan makuuni kiinnostavaa materiaalia ja pitää korkeaa rimaa siinä mitä maailmalle puskee. Ns. major labelit eivät toki toimi näin, mutta niille en ennustakaan pitkää ikää ainakaan nykymuodossaan.

    Voisi vielä todeta, että jokin arvo on monien mielestä silläkin, että meillä ylipäänsä on ammattimaisia taiteentekijöitä jotka käsittelevät nykyajan kysymyksiä nykyaikaisesta näkökulmasta. Esimerkiksi jos lehtikuvituksilla ei olisi tekijänoikeuden suojaa, tuskin meillä olisi kuvittajien ammattikuntaakaan koska vanhojen kuvitusten kierrättäminen tulisi kustantamoille huomattavasti edullisemmaksi kuin uusien tilaaminen kuvittajilta. Jos ajatellaan että kuvitusten tehtävä on vain täyttää tilaa ja toimia visuaalisena koristeena niin sitten tämä ei tietysti ole ongelma. Mutta jos nähdään arvo sillä, että on tekijöitä jotka ilmentävät oman aikamme arvoja, tyyliä jne., tekijänoikeussuoja tarjoaa mahdollisuuden tällaisen osaajajoukon syntymiseen.

    Huomionarvoista on, että jo nykyisin monien artistien tulot eivät itse asiassa tule pääosin tekijänoikeudella suojatusta taiteesta, mutta silti se, että tämä suoja on olemassa ja mahdollistaa mainitun kaupallisen infrastruktuurin olemassaolon, on merkityksellistä. Esimerkiksi tuollaiset kansainvälisen keskisarjan bändit saavat nykyisin tulonsa lähinnä keikkapalkkioista ja levyt ovat ikäänkuin vain tulevien keikkojen markkinointia. Mutta jos levy-yhtiö ei markkinoi levyjä, eivät levyt markkinoi keikkoja ja ne keikkatulotkin jäävät saamatta.

    Minusta jokin kompromissi on löydettävä sen välille, että toisaalta jonkinlaiset kaupallisetkin tekijänoikeudet ovat välttämättömiä tekijänoikeusteollisuuden toiminnalle ja tämä taas ainakin toistaiseksi (kuka tietää mitä tulevaisuuden teknologia tuo tullessaan) on aidosti sekä tekijöille että kuluttajille lisäarvoa tuottava ja tekijöiden näkökulmasta tosiaankin usein suorastaan välttämätön elementti, ja että toisaalta teknologian kehitys on tehnyt kopioinnista niin helppoa, että sen estämisen yrittäminen on taistelua tuulimyllyjä vastaan eivätkä tavalliset ihmiset aidosti koe tekevänsä mitään väärää kopioidessaan tekijänoikeudella suojattua materiaalia omaan käyttöönsä.

    Mitään patenttiratkaisua minulla ei ole, mutta itse ehdottaisin jotain seuraavankaltaista:

    Tekijänoikeus on rajattava kohtuulliseksi. Ajallisena rajana Piraattipuolueen & co. ehdottama 5-10 vuotta julkaisusta on mielestäni aivan liian vähän – esimerkiksi kaunokirjallisen teoksen tai klassisen musiikin sävellyksen kohdalla 10 vuotta ei ole vielä juuri mitään; vaikka nykyisin tuossa ajassa suurin osa tuloista syntyisikin, totta kai tilanne olisi hieman eri jos Oden mainitsemat “Pirkka-kustantamot” tietäisivät että 10 vuoden päästä saa ruveta rahaa tahkoamaan – mutta toisaalta jatkuvasti venyvä (90 vuotta taitaa olla viimeisin tekijänoikeusteollisuuden vaatimus) tekijän kuolemasta laskettava takaraja ei sekään ole tätä päivää. Tekijänoikeuden lähioikeuksien suoja joka koskee mm. valokuvaajia ja muusikoita (siis musiikkia esittäviä henkilöitä), 50 vuotta julkaisusta, vaikuttaisi minusta hyvältä kompromissilta. Mahdollisesti tähän voitaisiin yhdistää velvollisuus siitä, että suoja olisi uudistettava 10 vuoden välein, jolloin “hylätyt” teokset saataisiin nopeammin uudelleenkäyttöön.

    Fair use -käytön jatkuva nakertaminen pitää lopettaa, varsinkin kun se on niin karkeassa ristiriidassa todellisuuden kanssa. Pienessä piirissä tapahtuvaan käyttöön ja kopiointiin ei tulisi tekijänoikeuksia ulottaa. Isommalle yleisölle jakaminen (tai esittäminen) on ongelmallisempi kysymys. Äkkiseltään heittäisin että epäkaupallisenakin sen tulisi olla kiellettyä, mutta ilman vahingonkorvausvelvollisuutta eli että sakot olisi ankarin rangaistus jonka siihen syyllistynyt voisi saada. Todellisen vahingon laskeminen on täysin mahdotonta joka tapauksessa, eikä yksittäisten ajattelemattomien teinien ajaminen loppuiäkseen velkavankeuteen ole mielekästä. Voittoa tavoittelevassa toiminnassa sitten ankara vahingonkorvausvastuu, tosin eipä sen suuruuden määrittely välttämättä sen helpommaksi muodostu. (Kopioiden myynnissä se lienee melko helppoa, ilmaisessa mutta esim. mainosrahoitteisessa luvattomassa jakelussa sitten kinkkisempää.)

    Ns. kasettimaksu ja muut vastaavat kaikkiin, riippumatta siitä kopioiko vai ei, kohdistuvat rangaistusmaksut, tulisi lakkauttaa epäoikeudenmukaisina. Maksun tuotto on joka tapauksessa varsin väheinen ja maksu lähinnä ohjaa suurkuluttajien kulutusta muihin EU-maihin. Parempi olisi korvata tämä vaikka verovaroista, mutta epäilen koko logiikan mielekkyyttä. Korvaukset kohdistuvat joka tapauksessa väärin, kun ne jaetaan vain eniten myyneille artisteille, kun todellisuudessa nimikkeiden kirjo on huomattavan laaja, eikä sitäkään kai kukaan ole ainakaan Suomessa tutkinut, ovatko myydyimmät ja kopioiduimmat artistit samoja. Epäilen, että vaikkapa Katri Helena ei kuulu kopioiduimpiin, vaikka kuuluukin myydyimpiin artisteihin.

    Tekijänoikeusjärjestöjen saneluvaltaa tulisi leikata ja ylipäänsä tehdä helpommaksi muodostaa uusia tekijänoikeusjärjestöjä. Nykyisin vaikkapa Teoston asema on niin hyvin paalutettu, että ne (käsitykseni mukaan varsin monetkin pienemmät) artistit ovat valitettavasti melko pitkälti naimisissa sen kanssa vaikka eivät ole ollenkaan samaa mieltä siitä, että kaikki Teoston toimintatavat ovat mielekkäitä.

    Tietokirjallisuuden tapaisessa toiminnassa jossa on hyvin helppo arvioida kuka on hyvä tekijä ja kuka ei aiempien näyttöjen perusteella ja lopputuotteella on merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia, näkisin että verovaroista voitaisiin rahoittaa säätiöitä jotka tukisivat apurahoilla suomenkielisen tai muuten suomalaiselle kulttuuripiirille merkityksellisen tietokirjallisuuden kirjoittamista ja ulkomaisen suomentamista. Yleisesti ottaen en pidä hyvänä komiteatyönä päättää kuka tukea ansaitsee ja kuka ei, mutta tietokirjallisuudessa uskoisin sen olevan mahdollista huomattavasti objektiivisemmin kuin taiteissa. Yliopistotkin tuntuvat toimivat ihan hyvin julkisella rahoituksella ilman mitään ankaraa tulosvastuuta. Mutta taiteiden osalta suosisin pikemminkin rakenteellista tukemista, esim. kevyempää verokohtelua, subventoitua infrastruktuuria yms. kuin yksittäisille tekijöille ja produktioille harkinnanvaraisesti jaettavaa rahoitusta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. Tommi Uschanov kirjoitti 29.8.2009 kello 23:16

    Avoimen julkisen levittämisen estäminen ei edellytä poliisivaltiota, sillä jos sivusto on kaikkien tiedossa, se on myös poliisin tiedossa.

    Tähän vasta-argumentti on edelleen se sama, johon en vielä tähän päiväänkään mennessä ole saanut kunnollista vastausta. Netissä on tuhansia julkisia ja avoimia sivustoja, joiden käytännössä ainoa funktio on tekijänoikeuden suojaaman materiaalin luvaton levittäminen. Sivustot ovat kaikkien tiedossa, mikäli kaikilla tarkoitetaan normaalia käyttäjää, joka tietää, miten tekijänoikeuden suojaaman materiaalin luvaton levittäminen netissä käytännössä tapahtuu. Ne myös löytyvät esimerkiksi Googlen haulla. Tällöin sivustot tämän päättelyn mukaan ovat myös poliisin tiedossa.

    Mutta poliisi ei harvoja yksittäisiä poikkeuksia – esim. Pirate Bayta – lukuunottamatta tee näille sivustoille koskaan mitään eikä se myöskään ole antanut merkkejä, että se ihmeemmin suunnittelisikaan tehdä.

    Muuten oikein hyvä ja laajan yleisön ansaitseva kolumni.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Mikko H kirjoitti 29.8.2009 kello 23:56

    Noissa blogikommentaattoreilta saaduissa toimeentulon järjestelyissä on sivuuttettu ne monesti mainitut kirjailijat, jotka julkaisevat tekeleensä elektronisesti Creative Commons -lisensseillä, mutta silti elävät menestyksellisesti paperikirjojen myynnillä, luentopalkkioilla yms. Tietty tuossa ei ole kysymys tekijänoikeuksien poistamisesta, kun nuo lisenssit nojaavat tekijänoikeuslakiin. Todennäköisesti jossain vaiheessa piankin lukulaitteet kehittyvät ja halpenevat siihen pisteeseen, että tuo malli ei enää toimi, kun paperikirjan käytettävyys ei ole sen parempi kuin elektronisen.

    Yliopistotasolla oppikirjojen kustantajat taitavat jo olla kaltevalla pinnalla, kun aika moni nimekäskin yliopisto maailmassa on laittanut kurssimateriaalinsa vapaalla lisenssillä verkkoon. Oppikirjoja löytyy myös enenevässä määrin. Tekijät tyypillisesti ovat akateemisessa virassa ja nauttivat palkkaa opetustyöstä, johon oppimateriaalin valmistaminen kuuluu joka tapauksessa. Näiden ihmisten kesken Wikipedia-tyyppinen yhteistyö voi tuottaa huipputason oppimateriaalia varsin tehokkaasti.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. siisniinku kirjoitti 30.8.2009 kello 0:01

    Itsekin aprikoin juuri tuota kuka maksaisi kirjailijoille mikäli ei-kaupallinen kopiointi tulisi ei-rangaistavaksi (heh mitä kieltä). Olen kanssasi aivan vastakkaista mieltä siitä, etteivätkö Kindlen kaltaiset laitteet voisi olla ratkaisu pulmaan. On totta, että kyseisellä vehkeellä voi ostaa vain Amazonista mutta on luultavaa, että mikäli menestystä tulee niin mallista kiinnostuvat muutkin.

    Jos oletetaan toimija, jonka kautta levitettäviä kirjoja voisi lukea vain toimijan lukulaitteen (vrt. Kindle) avulla ja materiaalin kopioiminen olisi mahdollista vain kuvaamallasi tavalla niin eikös tämä olisi kaikkien etu? Toimija voisi mainiosti olla vaikka Amazon ja mikäli heidän marginaalinsa (suuntaan tai toiseen) olisivat liian suuria, niin kustannustehokkaampi toimija astuisi varmasti areenalle.

    Itse kustantamossa työskennelleenä tiedän, ettei kirjabisnes ole rahasampo kenellekään. Mutta lukulaitteen avulla saataisiin arvoketju merkittävän paljon lyhyemmäksi, mikä taatusti hyödyttäisi sekä kirjailijaa että lukijaa. Toki tämä edellyttäisi sitä, että kirjaa ei julkaistaisi enää lainkaan sellaisissa formaateissa, joissa kopioiminen ja sähköinen levittäminen olisi mahdollista sillä muutenhan erillisen lukulaitteen ostaminen ei olisi mielekästä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. TomiR kirjoitti 30.8.2009 kello 0:31

    Tämä on hyvä kirjoitus ja kirjailijoilla on nyt varoittavana esimerkkinä tarjolla musiikkiteollisuuden ensikokemus ja täysi tyriminen piratismista ja digitaalijakelusta.

    Ei tuo musiikkiteollisuudellekaan ihan puskasta tullut. Frank Zappa ehdotti musiikiteollisuudelle äänen ja kuvan (kansikuvien) digitaalista jakelua jo 80-luvulla. Musateollisuus alkaa heräillä ruususen unestaan vasta nyt. Toivottavasti kirjailijat ja kustantajat toimivat nohevammin. Se, että kirjojen kustantajia tai levy-yhtiöitä ei tarvita on puppupuhetta. DIgitaalilevitteiseen ilmaislantaan hukkuminen on huono vaihtoehto.

    Zappan pääkohtien sitaatit:

    http://techdirt.com/articles/20090405/1806484395.shtml

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Mikko Levo kirjoitti 30.8.2009 kello 2:05

    Oletkohan tutustunut viime viikkoina käytyyn keskusteluun, jossa on käynyt ilmi Spotifyn ongelmat rahavirtojen suhteen? Isot levy-yhtiöt ovat päätyneet sen omistajiksi ja pystyvät kontrolloimaan jollain kikalla kuinka suuri osa maksuista päätyy lopulta musiikin tekijöille. Tuskin kukaan yllättyy suuresti siitä, että rahat päätyvät käytännössä täysin levy-yhtiölle ja artistit jäävät nuolemaan näppejään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. Osmo Soininvaara kirjoitti 30.8.2009 kello 9:52

    Tuo väite, että isot levy-yhtiöt kuppaavat artisteja saattaa olla totta tai sitten se on vainoharhaisuutta. Spotifylla on melkein pelkästään ilmaiskäyttäjiä, eikä mainosrahoista kerry kunnolla jaettavaa. Pieni myyntitulo on suurin syy pieniin palkkioihin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  10. Jore kirjoitti 30.8.2009 kello 9:09

    Minä uskon siihen, että kirjailijat ympäri maailman tulevat järjestäytymään tämän ongelman suhteen ja laativat yhdessä ratkaisun turvatakseen toimeentulonsa. Jos kirjoilla on olemassa markkinat, joilla tekijät voivat turvata toimeentulonsa, sen tuhoaminen on väärin, koska se romuttaa koko kirja-alan. On naiivia kuvitella, että kirjojen laatu tai edes laadukkaiden kirjojen määrä säilyisi ennallaan, jos kirjailijoiden toimeentulolta putoaisi pohja. Sekin on naivia ajattelua, että ihmiset vapaa-ehtoisesti maksaisivat.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  11. Mikko H kirjoitti 30.8.2009 kello 12:43

    Osmo: “Tuo väite, että isot levy-yhtiöt kuppaavat artisteja saattaa olla totta tai sitten se on vainoharhaisuutta.”

    Tarinoita aiheesta piisaa sen verran paljon, että tuskin on vainoharhaisuutta. Kaivoin tähän Courtney Loven (ei ehkä länsimaisen sivistyksen aivan keskeisimpiä ajattelijoita, mutta äänilevyn tekijä nyt kumminkin) kirjoitelman aiheesta Napster-aikakaudelta vuodelta 2000, mikä ajankohta alkaa jo näyttää menneeltä maailmalta:

    http://www.salon.com/tech/feature/2000/06/14/love/

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  12. Mika kirjoitti 30.8.2009 kello 14:33

    “Sivusto voisi maksaa kirjailijoille lukijoiden suhteessa niin, että hinta laskee määrän noustessa.”

    Kirjailijan palkasta ei voi tinkiä koska sitten se kirjailija vaihtaa toiseen kustantajaan, niin se vaan homma toimii länsimaissa. Haluaisinpa nähdä sen lain joka puuttuu kustannussopimusten solmimisen vapauteen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  13. Mikko Rauhala kirjoitti 30.8.2009 kello 15:26

    (Toistoa Suomen Kuvalehden puolelta:)

    Voisin tässä tietotekniikka-asiantuntijana Osmoa valistaa uuden sukupolven vertaisverkoista etteipä laajamittainen tiedostonvaihto vaadi mitenkään väistämättä 1) harvalukuisia keskitettyjä tahoja 2) tietoa millään yksittäisellä taholla siitä, mistä liikenne on tulossa ja minne se on lopulta menossa. Anonymisoivien vertaisverkkojen valvominen vaatisi todella intrusiivisia toimia lainsäätäjältä ja poliisilta jos sitä valvoa yrittäisi, ja silti tavara voi olla kenen tahansa etsittävissä ja haettavissa.

    Nämä ratkaisut eivät toimi vielä kauhean tehokkaasti verrattuna nykyään suosituimpiin palveluihin – tarvitaan lisää käyttäjiä sekä mieluusti tietoliikennekapasiteettia, koska anonymisointi aiheuttaa havaittavaa tehokkuushävikkiä. Yhä tiukentuvat lait kuitenkin pitävät huolen käyttäjien motivaatiosta siirtyä anonymisoiviin ratkaisuihin, ja kapasiteetti kasvaa ja halpenee jatkuvasti muutenkin. Tästä kehityssuunnasta löytyy siis lähinnä tehokkuushävikin takia entistäkin kuumempana käyvät verkot laitteineen. (Ei ole kovin vihreää se…)

    – Mjr, tietojenkäsittelytieteen maisteri, kansalaisoikeusaktivisti, piraatti

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  14. turkkalo kirjoitti 30.8.2009 kello 16:17

    “Esitettiin myös, että kirjallisuuden rahoittamiseksi otettaisiin käyttöön TV-maksun kaltainen maksu.”

    …tai ihan normaali veronkorotus ilman ylimääräistä paperinpyörittelyä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  15. Shakeem kirjoitti 30.8.2009 kello 17:18

    Tämä uudenlainen lukemisen muoto ei houkuttele, kun ajattelen perinteistä romaania tai pitkäaikaista paneutumista vaativaa oppikirjaa. Näytön pitkäaikainen katselu saa omalla kohdalla aikaan vain päänsärkyä, sen on siis nykyisenlaisena mahdoton korvata perinteistä kirjaa.

    Joissakin lyhyissä oppikirjamateriaaleissa lukulaitteella on mahdollisuuksia juuri kirjapulan vuoksi. Sanomalehtien, aikakausilehtien tms. korvaajaksi siitä voi myös olla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  16. spottu kirjoitti 30.8.2009 kello 18:03

    “Anonymisoivien vertaisverkkojen valvominen vaatisi todella intrusiivisia toimia lainsäätäjältä ja poliisilta jos sitä valvoa yrittäisi”

    Ei ole erityisen intrusiivista sakottaa tahoa joka on sopimusteknisesti vastuussa IP-osoitteesta X lähetetystä aineistosta riippumatta siitä millä tavoin lähettäjä on aineiston haltuunsa saanut.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  17. Jore kirjoitti 30.8.2009 kello 19:41

    “Tuo väite, että isot levy-yhtiöt kuppaavat artisteja saattaa olla totta tai sitten se on vainoharhaisuutta.”

    Ihan sama ilmiö kuin tietokonepeleissä, isot jakelijat kuorivat bisneksestä kermat. Samoin on vähittäiskaupassa.

    Markkinat pitäisi vain olla terveellä pohjalla toimijoiden suhteen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  18. jouni lundqvist kirjoitti 30.8.2009 kello 19:55

    En kovin ole päässyt jyvälle tekniikan hienouksista ja tekijänoikeuksista kirjojen maailmassa. Mutta sata varma olen siitä, että tekniikan härvelit eivät ikinä korvaa oikeaa kirjaa. On tosi hienoa kellahtaa illalla vuoteeseen ja avata kirja. Tai muuna vapaa-aikana vaipua olohuoneen sohvalle lukemaan kirjaa. Tai bussissa tai junassa tai asemilla jne. Eläköön oikea kirja.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  19. Janne Korhonen kirjoitti 30.8.2009 kello 20:57

    Tommi Uschanov:

    “Tähän vasta-argumentti on edelleen se sama, johon en vielä tähän päiväänkään mennessä ole saanut kunnollista vastausta. Netissä on tuhansia julkisia ja avoimia sivustoja, joiden käytännössä ainoa funktio on tekijänoikeuden suojaaman materiaalin luvaton levittäminen. … Mutta poliisi ei harvoja yksittäisiä poikkeuksia – esim. Pirate Bayta – lukuunottamatta tee näille sivustoille koskaan mitään eikä se myöskään ole antanut merkkejä, että se ihmeemmin suunnittelisikaan tehdä. ”

    Yritän vastata haasteeseen.

    Kokemukseni mukaan avaintekijä on käytettävyys, eli karkeasti sanoen laittoman kopioinnin helppous, huolettomuus ja turvallisuus.

    Poliisiratsian – tai laillisten toimien – uhka hidastaa piratismin käytettävyyden kehittymistä, eli antaa laillisille vaihtoehdoille etumatkaa käytettävyydessä. Toisin sanoen, siinä vaiheessa kun p2p-lataamisesta tulee yhtä helppoa kuin iTunesista ostamisesta, iTunes on jo siirtynyt helpompaan malliin.

    Toki piratismi on nykyisin vaikkapa 1990-luvun mittapuulla naurettavan helppoa. Keskivertokäyttäjälle merkitsevämpää on kuitenkin suhteellinen ero, varsinkin jos laillisesta lähteestä ostetun sisällön hinta jää pieneksi käytettävissä oleviin tuloihin suhteutettuna. Käytettävyyden lisäksi peruskäyttäjää arveluttaa kokemusteni mukaan mm. turvallisuus (tuleeko mukana jotain haitallista tai onko lasten elokuvan väliin leikattu pilamielessä pätkä HC-pornoa) ja huolettomuus (tarvitseeko kuitenkin pelätä, miten irrationaalista se sitten olisikin, että poliisi tulee linjoja pitkin perässä).

    Jos poliisiratsiasta ei olisi pelkoa, mainosrahoitteisen nettipalvelun dynamiikka ajaisi väistämättä jonkun piraattisaitin ylläpitäjän kehittämään käytettävyyttä iTunesin “yhden klikkauksen” suuntaan. Tällä voisi olla varsin mielenkiintoisia mutta mielestäni esimerkiksi kirjallisuudelle tuhoisia vaikutuksia – ottaisin Juuso Koposen argumentit varsin vakavasti.

    Tämä pelkovaikutus saadaan aikaan sillä, että keinot on olemassa ja että niitä käytetään silloin tällöin. Kaikkia saitteja ei tarvitse systemaattisesti jahdata.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  20. K-Veikko kirjoitti 30.8.2009 kello 20:58

    “Kallis kotiinkanto jää pois”

    Sitten asukkaiden on palkattava yövartija tekemään kierroksensa lähiössä, kun postinkantaja ei enää kierrä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  21. Tommi Uschanov kirjoitti 30.8.2009 kello 22:23

    Ei ole erityisen intrusiivista sakottaa tahoa joka on sopimusteknisesti vastuussa IP-osoitteesta X lähetetystä aineistosta riippumatta siitä millä tavoin lähettäjä on aineiston haltuunsa saanut.

    Mutta milläs sakotat, jos ne IP-osoitteesta lähtevät paketit on kerran anonymisoitu, ts. kryptattu ja salattu? Tai vielä lisäksi naamioitu toisenlaiseksi dataksi kuin mitä ne ovat? On aika vaikeaa pysäyttää digitaaliseen ratsiaan hittibiisi.mp3 jos sen nimeksi on pantu jussin_lomakuva.jpg tai windowsin_asennus.log.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  22. Riitta kirjoitti 30.8.2009 kello 22:32

    Minä seuraan tätä blogia kännykällä. Istun nojatuolissa ja, kun toisella käsivarrella makaa vauva, jota imetän, niin kyllä tämä vain on kirjaan verrattuna ylivoimainen, pieni ja kevyt käsitellä. Tällaisten lyhyiden kommenttien kirjoittaminenkin käy näppärästi yhdellä kädellä. Näyttökin on niin hyvä, ettei se silmiä rasita.

    Kun kyllästyn blogiin, voin vaihtaa johonkin muuhun nettijulkaisuun. Jos haluaisin oikeaan kirjaan vaihtaa, niin pitäisi kutsua mies tuomaan se hyllystä ja toivoa, ettei vauva siitä hermostu. Ja sittenkin olisi valittava joku sellainen kirja luettavaksi, jota voi helposti yhdelläkin kädellä kannatella.

    Olisi se vain näppärää, jos kännykässä kulkisi Internetin lisäksi myös kirjasto mukana aina ja kaikkialla. Lapselle toki perinteinen kirja on parempi: ei mene ensimmäisen vesivahingon jälkeen koko kirjasto hukkaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  23. Juuso Koponen kirjoitti 30.8.2009 kello 23:30

    Eiköhän lähimmän 10-20 vuoden sisällä digipaperi kehity sille tasolle, että lukukokemus ei eroa mitenkään painetusta kirjasta, ainut vain että kirjan sisällön voi päivittää helposti toiseksi. Kindlet sun muut ovat kuitenkin vielä aika tavalla jäljessä käyttömukavuudessa kirjasta, mutta sitten kun tekniikka on sillä tasolla että ei helposti voi sanoa onko kyseessä painettu kirja vai digitaalinen, en usko että painetulla kirjalla on kovin valoisaa tulevaisuutta enää edessään.

    Sivumennen sanoen, kaikki suojaukset ovat murrettavissa. Aivan varmasti lähivuosina joku näppärä hakkeri rakentaa systeemin, jolla pystyy kopioimaan Kindlen järjestelmästä kirjoja pysyvästi omalle tietokoneella ja siten levittämään niiden kopioitakin. Tekniset yritykset estää kopiointi ovat taistelua aikaa vastaan ja aina tuomittuja häviöön, joten jos ne vielä haittaavat käyttökokemusta merkittävästi niin kopiosuojauksilla sisältöteollisuus vain ampuu itseään jalkaan. Ratkaisu on tehdä laillisesta käytöstä niin helppoa ja edullista, että lisävaiva laittomien kopioiden käytössä ei ole säästetyn rahan arvoista. Valitettavasti tämä merkinnee kyllä tekijöiden tulojen laskemista, koska ilmaisen kanssa on vaikea kilpailla hinnalla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  24. tcrown kirjoitti 30.8.2009 kello 23:32

    “Yritin blogillani tivata tekijänoikeuksien vastustajilta, miten he kirjailijoiden toimeentulon oikein järjestäisivät, jos tekijänoikeudet kumottaisiin. Joku sanoi, ettei kirjailijoille tarvitse maksaa, koska monet kuitenkin kirjoittavat pelkästä sanomisen halusta.”

    Tunnistan tästä nyt ainakin itseni hieman vääristeltynä. Se, mitä yritin aikanaan sanoa, on että päättelyketjusi:

    Tekijänoikeudet poistetaan => Kukaan ei maksa kirjailijoille => Kukaan ei enää kirjoita

    on rikki kummankin implikaationuolen kohdalta (jonka muistaakseni kyllä välillä olet myöntänytkin). Tekijänoikeuksien poistaminen ei lopeta kaikkea maksamista kirjailijoille, ja vaikka lopettaisi, se ei lopettaisi kirjoittamista. Tästä seuraa ainoa mahdollinen älyllisesti rehellinen jatkokeskustelu, että mikä on tuotetun kirjallisuuden optimaalinen määrä. Kukaan tekijänoikeuksien puolustaja ei ole halunnut koskea tähän problematiikkaan pitkällä tikullakaan.

    “Kirjallisuudessa voisi tehdä jotain samaa. Kohtalaisen matalalla kuukausimaksulla saisi lukea niin paljon kuin ehtii. Kopiointia ei estä mikään, mutta jos maksu on tarpeeksi pieni, on helpompi maksaa kuin venkoilla piraattikopioiden kanssa.”

    Minä en vain kykene näkemään miten tämä koskaan toteutuisi ilman kilpailun tuomaa painetta. Monopoli on liian tuttu ja turvallinen ansaintalogiikka, että siitä kovin moni uskaltaisi luopua.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  25. Osmo Soininvaara kirjoitti 31.8.2009 kello 8:51

    tcrpwnille:
    Ei kai kukaan väittänyt, ettei kirjoittamalla ansaitse senttiäkään. Kyse on siitä, ansaitseeko sillä niin paljon, että voi kirjoittaa ammattimaisesti. Kirjoittaminen ei lopu,mutta ammattimaisesti kirjoitettu on uhattuna.
    Suomenkielinen kirjallisuus muuttuu kyllä täysin kukkahattutätirahoitteiseksi, jos siltä viedään esimerkiksi 80 % tekijänpalkkioista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  26. peto kirjoitti 30.8.2009 kello 23:36

    Hyvä kirjoitus ja Juuso Koposen kommenttiin voin yhtyä täydestä sydämestäni.

    Kirjan digitalisoituminen johtanee alan vahvaan keskittymiseen jakeluportaassa, koska investoinnit ovat valtavia ja laitteiden tuotannon ja markkinoinnin mittakaavaedut ratkaisevat. Niin kauan kuin alla on paikallisesti toimivat kustantajat jotka markkinoivat paikallisti, voi suomalainen kirjakin vielä menestyä kohtuullisesti. Jotkut voivat varmaan menestyä ilman kustantajaakin. Olettaen siis että lukijat vielä maksavat tuotteista.

    Toivottavasti tilanne ei johda siihen että isot mediayhtiöt ostavat rahalla lukulaitteissa kaiken näkyvyyden ja kirjallisuudessa syntyy yhtä polarisoitunut tilanne kuin nyt elokuvissa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  27. Mikko H kirjoitti 31.8.2009 kello 0:12

    spottu: “Ei ole erityisen intrusiivista sakottaa tahoa joka on sopimusteknisesti vastuussa IP-osoitteesta X lähetetystä aineistosta riippumatta siitä millä tavoin lähettäjä on aineiston haltuunsa saanut.”

    Pointti olikin siinä, että on mahdollista peittää (hajauttaa/salakirjoittaa) tieto siitä, kuka lähetti mitä ja mistä osoitteesta. P2P-toiminnasta tulee hankalampaa, mutta ei ratkaisevasti.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  28. Janne Korhonen kirjoitti 31.8.2009 kello 7:17

    Muutama kirjoittaja ei usko, että kirjaa voidaan korvata millään teknisellä vempeleellä.

    En koskaan aliarvioisi tekniikan kehityksen merkitystä pitkällä tähtäimellä, enkä yliarvioisi sen merkitystä lyhyellä tähtäimellä.

    Kirjan ominaisuudet puoltavat väistämättä sen jakelua digitaalisesti, ja nuo tekniset yksityiskohdat ovat kaikki ratkaistavissa – esimerkiksi näytön värinästä johtuva silmien väsyminen on jo käytännössä ratkottu sähkömustetta käyttävissä lukijalaitteissa.

    Mitenkään mahdoton tulevaisuuden visio ei ole sellainenkaan laite, joka on kovakantisen kirjan 1/1 kopio kaikessa muussa paitsi siinä, että kirjan sisältöä voi vaihtaa.

    Yksikään uusi media ei ole kuitenkaan tuhonnut aikaisempaa. Fyysinen kirja ei katoa, aivan kuten elokuvateatteritkaan eivät kadonneet television tai videovuokraamojen yleistyttyä. Mutta kirjan rinnalle, tulevaisuudessa jopa useimpiin käyttötarkoituksiin, tulee nousemaan sähköinen lukulaite.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  29. Henri Weijo kirjoitti 31.8.2009 kello 11:38

    Tekijänoikeuden lähioikeuksien suoja joka koskee mm. valokuvaajia ja muusikoita (siis musiikkia esittäviä henkilöitä), 50 vuotta julkaisusta, vaikuttaisi minusta hyvältä kompromissilta. Mahdollisesti tähän voitaisiin yhdistää velvollisuus siitä, että suoja olisi uudistettava 10 vuoden välein, jolloin “hylätyt” teokset saataisiin nopeammin uudelleenkäyttöön.

    Tuota “orphan works” lakiahan yritettiin ajaa Yhdysvalloissa (Lawrence Lessig jälleen etujoukoissa), mutta vielä se ei ainakaan ole ottanut tuulta alleen. Tekijänoikeusjärjestöjen vastustus on ollut todella kova. Idea on siis se, että tekijänoikeuden haltijan pitää tosiaan uudistaa teoksen oikeudet tietyn väliajoin ja maksaa uudistamisesta nimellinen (Lessigin ajamassa esityksessä yksi dollari) korvaus.

    Lessig: Orphan Works

    Edelleen olen sitä mieltä, että 50 vuotta teoksen ilmestymisestä on liian pitkä aika. Itse pidän realistisena ja hyvänä komrpomissina 20 vuotta ja vaikka jotkut hieman “hitaammat” teokset eivät olisi tässä ajassa koko ansaintapotentiaaliaan realisoinut, on merkittävän suuri osa kuitenkin niin tehnyt, puhutaan varmaan 99.5% teoksista.

    Tekijänoikeuksien ei pidä olla yhtään tarpeellista pidempi, se että “vielä vähän” venytetään tekijänoikeuksia on johtanut kestämättömään nykytilanteeseen. Sellainen tilanne, jossa kaikki teokset saisivat realisoitua koko ansaintapotentiaalinsa ennen vapautumistaan kulttuuriperimään, taitaa olla mahdoton, eikä minun mielestäni edes tavoiteltava skenaario. Mielestäni on myös hyvä, että sopivan lyhyt (sikäli kuin 20 vuotta voi lyhyenä pitää) tekijänoikeus kannustaa taitelijaa myös tuottamaan lisää.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  30. Mikko H kirjoitti 31.8.2009 kello 12:07

    Juuso Koponen: “Aivan varmasti lähivuosina joku näppärä hakkeri rakentaa systeemin, jolla pystyy kopioimaan Kindlen järjestelmästä kirjoja pysyvästi omalle tietokoneella ja siten levittämään niiden kopioitakin.”

    Liekö tuo vitsi… kopiosuojausten rikkominen kestää nykyään päiviä, ei vuosia. Kindlen tiedostoformaatti on vanhempaa perua oleva Mobipocket äärimmäisen pienin muutoksia. Kopiosuojaus oli luultavasti rikottu jo ennen kuin Kindle tuli myyntiin. Joka tapauksessa suojauksen ohittaminen on ollut suht yksinkertaista jo ainakin vuoden. Amazonin bisnes nojaa osin siihen, että Kindlen verkkokaupasta ei voi ostaa ilman rekisteröityä Kindle-laitetta, ja tähän ei kopiosuojauksen ohittaminen vaikuta. Luvattomia kopioita siis saa kyllä tälläkin hetkellä laitteeseen sisään ja ulos, mutta kirjakauppaan ei ole asiaa ilman oikeaa Kindleä.

    Amazon voi poistaa kirjoja asiakkaan Kindleistä kauko-ohjauksella, ja näin kävi keväällä Orwellin Vuonna 1984:lle ja Eläinten vallakumoukselle (sujahtivat kätevästi muistiaukkoon). Amazonin mukaan Kindlen käyttäjä ei omista kirjojaan, vaan hänellä on niihin käyttöoikeus. Sen Amazon voi näköjään perua yksipuolisesti koska tahansa. Ei siis liene kumma, jos asiakkailla on kannustimia tehdä omia kopioitaan tiedostoista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  31. Mikko Rauhala kirjoitti 31.8.2009 kello 12:51

    spottu, jos tarkoitat sitä että kaikkia anonyymijärjestelmien käyttäjiä ruvettaisiin lyömään päähän sillä perusteella että mediateollisuus käy pyytämässä verkosta jotain tuotettaan ja saa sen sitten satunnaisista suunnista tälle heidän pyynnölleen välityspalvelimina toimivien tahojen kautta, totta helvetissä tämä on intrusiivista ja oikeusvaltion periaatteiden vastaista. Pitäisi sitä nyt mieluusti tuomittujen olla johonkin syyllistyneitäkin; viestinviejän lyömistä paheksui jo Tsingis-kaanikin, ja samalla voitaisiinkin sitten efektiivisesti kriminalisoida ISP:t.

    (Suomessakinhan muuten on jo Tor-palvelimen ylläpitäjää syytetty lapsipornon hakemisesta aika tylyllä meiningillä poliisin taholta, mutta oikeus voitti eikä tätä totalitarismin vastaista taistelijaa tuomittu muiden teoista – vielä.)

    Jos taas kielletään koko anonyymijärjestelmien käyttö, pitää pelkästä moisten pyörittämisestä rangaista sen verran jytysti, ettei intrusiivisuudesta jää tällöinkään paljoa epäselvyyttä. Ja joka tapauksessa darknet-moodissa käytettäviä järjestelmiä (esim. oneswarm, optionaalisesti gnunet) varten pitäisi sitten valvoa kaikkea käyttäjien liikennettä jotta saisi moisten olemassaolosta edes epäilyksiä – joiden validoimiseksi täytyisi käydä takavarikoimassa laitteet, ja tehdä laittomaksi laitteiden levyjen kryptaus tahi kryptauksen avaamattomuus, mistä sitten seuraa ihan omat oikeusturvaongelmansa…

    Muistutan lisäksi, että anonyymiverkkoja tarvitaan ja käytetään erinäisten totalitarististen hallitusten harrastaman sensuurin ja valvonnan kiertämiseen, joten niiden kieltäminen kokonaan “oikeusvaltioissa” (jotka kyllä itsekin alkavat pikkuhiljaa kuulua ennemmin yllämainittuun kategoriaan…) olisi aika isku taistelulle totalitarismia vastaan.

    Summa summarum, miten päin vain, kyllä tässä tiellä Oceaniaan ollaan; pitää vain valitettavasti tietää tekniikasta jotain sisäistääkseen se.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  32. Mikko Rauhala kirjoitti 31.8.2009 kello 13:00

    Lisään vielä tarpeellisen detaljin edellisen kommentin ensimmäiseen kappaleeseen (ohitin sen itselleni itsestäänselvyytenä, mutta kaikillehan se ei sitä väistämättä ole): Anonymisoivissa verkoissahan (ainakaan avoimissa sellaisissa) välityspalvelimet eivät useinkaan tiedä tai edes voi tietää, mitä dataa välittävät. Täten palvelimen operoijan tuomitseminen täysin satunnaisista asioista joista he eivät ole voineet olla tietoisia on ns. intrusiivista…

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  33. spottu kirjoitti 31.8.2009 kello 13:02

    “Mutta milläs sakotat, jos ne IP-osoitteesta lähtevät paketit on kerran anonymisoitu, ts. kryptattu ja salattu? Tai vielä lisäksi naamioitu toisenlaiseksi dataksi kuin mitä ne ovat?”

    Vaikka kuinka kryptaisi ja tunneloisi, uloimmalla IP-paketilla on aina selväkielinen lähettäjä ja vastaanottaja. Lähettäjätietojen väärentäminen toisen sopimuksen piiriin lienee sopimusehdoissa kiellettyä, ja käytännössä teknisesti tilaajan ulottumattomissa. Joka tapauksessa osoitteiden väärentämisessä kyse on toiminnasta joka on helposti tulkittavissa rikoslain tarkoittamaksi tietoliikenteen häiritsemiseksi.

    Datan naamiointi “toisenlaiseksi” on määritelmällisesti mahdotonta, joko lataamassani aineistossa on haluttu sisältö tai sitten ei. Keinotekoinen entropian muuttaminen ja muut kikkailut on helppo todentaa laskennallisesti näyttöä arvioidessa.

    Jos P2P-verkkoa ryhdytään muodostamaan sosiaalisten suhteiden perusteella s.e. siihen liitetään asymmetrinen salaus kuten on ehdotettu, on sitä vaikea toiminnan suunnitelmallisuuden takia pitää enää pelkkänä rikkomuksena. Tämänkaltaisen kaverilta-kaverille (F2F) -verkon käyttäjä joutuu ottamaan sen riskin että kaveripiirin identiteettien käyttäytyminen ei olekaan aivan täysin ennustettavissa. Erityisesti alaikäisten osalta asia on hyvinkin näin, ja oppilaitos/yliopistoympäristössä identiteetit ovat ennenkin joutuneet julkiseen levitykseen.

    Oikeusjärjestelmälle ja lainsäätäjälle on ominaista että teon rangaistavuus ja pelotteet suhteutetaan toiminnan suunnitelmallisuuteen ja tahallisuuteen. Ei liene yleisen oikeustajun vastaista että avoimesti ja suojaamatta harjoitettuja rikkomuksia rangaistaan lievemmin kuin sellaisia joita yritetään peittää elaboraateilla teknisillä järjestelyillä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  34. spottu kirjoitti 31.8.2009 kello 13:31

    “spottu, jos tarkoitat sitä että kaikkia anonyymijärjestelmien käyttäjiä ruvettaisiin lyömään päähän sillä perusteella että mediateollisuus käy pyytämässä verkosta jotain tuotettaan”

    En tarkoita. Sakotusoikeus on vain viranomaisella. Anonymisaattorien idea on siinä että sellaisen ylläpitäjä on valmis puolustamaan sen tarjoamaa yksityisyyden suojaa oikeudellisesti omalla kustannuksellaan kuten Helsingius aikoinaan.

    Jos lataan koneelleni vempeleen jonka ainoa tarkoitus on välittää aineistoa jonka tarjoaminen ja lataaminen on tekijänoikeuslaissa eksplisiittisesti kielletty, on luontevaa vaatia että olen valmis oikeudellisesti puolustamaan koneeni käyttöä tuohon tarkoitukseen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  35. Janne Korhonen kirjoitti 31.8.2009 kello 14:07

    Tommi Uschanov:

    “Mutta milläs sakotat, jos ne IP-osoitteesta lähtevät paketit on kerran anonymisoitu, ts. kryptattu ja salattu? Tai vielä lisäksi naamioitu toisenlaiseksi dataksi kuin mitä ne ovat? On aika vaikeaa pysäyttää digitaaliseen ratsiaan hittibiisi.mp3 jos sen nimeksi on pantu jussin_lomakuva.jpg tai windowsin_asennus.log.”

    Millainen olisi järjestelmä, jossa tiedostot ovat a) anonymisoitu tai naamioitu ja b) julkisesti laajalti saatavilla mutta eivät c) poliisin tiedossa?

    Jos hittibiisi.mp3 onkin nimellä jussin_lomakuva.jpg niin eikö se vaikeuttaisi hittibiisiä etsivää satunnaiskäyttäjää? Teknisesti etevämmät korjatkoon, mutta käsittääkseni tiedostojen laajamittainen naamiointi tekisi laajamittaisesta, tuntemattomien kesken tapahtuvasta kopionnista aavistuksen haastavaa. Sama idea on kopiosuojauksissa – kyllä vähänkin keskivertoa kätevämpi koneenkäyttäjä sellaiset kiertää alta aikayksikön, mutta jos vaikka 80% ei vaivaudu niin jakelijoilla on hyvin pullat uunissa.

    Tätä käytön helppoutta tarkoitan, ja mutulla sanoisin että näissä keskusteluissa ollaan vähän sokeita sille että suurin osa tähänkin ketjuun kirjoittavista on teknisesti keskivertokäyttäjää huomattavan paljon edellä. Ei ole kenenkään kannalta järkevää juuria laitonta kopiointia täysin, vaikka tekijänoikeusjärjestöt (hyvin mahdollisesti lakiteknisistä syistä) tälläisiä lausuntoja antavatkin. Riittää, että kopiointi pysyy suhteellisesti ottaen hallinnassa.

    Tästä seuraa myös se, että mielestäni argumentti totalitarismiin luisumisesta on *IPR-perusteella* luokkaa pinta, kalteva. (Muuten olen kyllä varsin huolissani valvonnan lisääntymisestä ja sen lieveilmiöistä.)

    Joka tapauksessa: komppaan vahvasti suoja-ajan rajoittamista nykyisestä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  36. Toimittaja kirjoitti 31.8.2009 kello 14:23

    Soininvaara kirjoittaa, että “kirjailijan palkitsemiseen riittäisivät kymmenen vuoden tekijänoikeudet, koska ei kirja sen jälkeen juuri mitään tuota.”

    Tämä pätee tietysti suurimpaan osaan kirjallisuutta ja muita kirjoitettuja tekstejä. Tämä ei kuitenkaan lainkaan päde yleisesti arvokkaimpana pidettyyn kirjallisuuteen. 1980-90-luvulla julkaistu todella merkittävä kirjallisuus, varsinkin romaanit, on edelleen saatavilla, ja uusia painoksia otetaan. Hhuomattava osa Nobel-kirjailijoista saa jatkuvasti tuloja yli 10 vuotta vanhoista teoksistaan.

    Jos kirjan (ja oletettavasti minkä tahansa muun tekstin) oikeudet tosiaan lakkaisivat 10 vuotta julkaisun jälkeen, suomennoksia tehtäisiin todennäköisesti lähestulkoon vain yli 10 vuotta vanhoista kirjoista. Sama juttu filmatisoinneissa.

    Kun oikeaa tekijänoikeussysteemiä etsitään, niin kirjailijoiden taloudellisia etuja ei pitäisi arvioida vain kirjan julkaisseiden ihmisten suuren enemmistön perusteella, vaan myös teosten merkittävyys tulisi ottaa myös huomioon.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  37. Juuso Koponen kirjoitti 31.8.2009 kello 15:15

    Edelleen olen sitä mieltä, että 50 vuotta teoksen ilmestymisestä on liian pitkä aika. Itse pidän realistisena ja hyvänä komrpomissina 20 vuotta ja vaikka jotkut hieman “hitaammat” teokset eivät olisi tässä ajassa koko ansaintapotentiaaliaan realisoinut, on merkittävän suuri osa kuitenkin niin tehnyt, puhutaan varmaan 99.5% teoksista.

    En ihan ymmärrä tätä argumenttia. Tekijänoikeuden rajaaminen 50 vuoteen julkaisusta yli puolittaisi nykyisen keskimääräisen suoja-ajan ja jos siihen lisättäisiin vielä tuo uusintavaatimus, keskimääräinen suoja-aika olisi kuitenkin vain muutamia kymmeniä vuosia koska todennäköisesti merkittävän osan teoksista kohdalta suojausta ei uusittaisi ainakaan maksimimäärää kertoja. Jo se, että suoja olisi selkeästi rajattu aikamäärä teoksen julkaisusta ja tekijän yhteystiedot uudelleenrekisteröinnin kautta olisivat tiedossa olisi selkeä parannus nykytilanteeseen, jossa esimerkiksi tärkeää kulttuurityötä harvinaisempia teoksia uudelleenjulkaisemalla ja kokoelmateoksiin koostamalla tekevillä tuottajilla on nykyisin valtava työ tuntemattomampien artistien tietojen selvittelyssä kun pitää selvittää voiko teosta käyttää jo vapaasti ja jos ei, minne korvaukset pitäisi tilittää.

    Mielestäni on myös hyvä, että sopivan lyhyt (sikäli kuin 20 vuotta voi lyhyenä pitää) tekijänoikeus kannustaa taitelijaa myös tuottamaan lisää.

    Yhtä hyvin voi ajatella, että lyhyt suoja-aika kannustaa tuottamaan vain teoksia joiden potentiaali on hyödynnetty mahdollisimman nopeasti ja jättää ottamatta edelläkävijyyteen liittyvä riski että teoksen koko potentiaali aktualisoituu vasta pitkän ajan kuluessa.

    20 vuotta on muuten ainakin kevyessä musiikissa tyypillinen trendisykli, jolla muodit toistavat itseään ja jonka kuluttua tekijöille tulee mahdollisuus kerätä lisää tuloja “toisen aallon” uudelleenjulkaisuista, kokoelmista, ns. synkronoinnista (musiikin käyttö elokuvissa, TV:ssä, mainoksissa jne.) ym.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  38. Henri Weijo kirjoitti 31.8.2009 kello 18:12

    En ihan ymmärrä tätä argumenttia. Tekijänoikeuden rajaaminen 50 vuoteen julkaisusta yli puolittaisi nykyisen keskimääräisen suoja-ajan ja jos siihen lisättäisiin vielä tuo uusintavaatimus, keskimääräinen suoja-aika olisi kuitenkin vain muutamia kymmeniä vuosia koska todennäköisesti merkittävän osan teoksista kohdalta suojausta ei uusittaisi ainakaan maksimimäärää kertoja.

    Argumentti on siis se, että koska selvästi suurin osa teoksista tosiaan menettäisi merkityksensä reilusti ennen tuota 50 vuoden rajapyykkiä, miksi sen rajapyykin tulee olla niin kaukana, että se tosiallisesti hyödyttää vain pientä murto-osaa teoksista? Kompromissi tässä on siis se, että jotkut suositummat teokset luopuvat osasta ansaintapotentiaaliaan kulttuuriperimän kerryttämisen vuoksi.

    Jo se, että suoja olisi selkeästi rajattu aikamäärä teoksen julkaisusta ja tekijän yhteystiedot uudelleenrekisteröinnin kautta olisivat tiedossa olisi selkeä parannus nykytilanteeseen, jossa esimerkiksi tärkeää kulttuurityötä harvinaisempia teoksia uudelleenjulkaisemalla ja kokoelmateoksiin koostamalla tekevillä tuottajilla on nykyisin valtava työ tuntemattomampien artistien tietojen selvittelyssä kun pitää selvittää voiko teosta käyttää jo vapaasti ja jos ei, minne korvaukset pitäisi tilittää.

    Orphan works lainsäädäntö olisi jo nykyisellään hemmetin hyvä juttu. Ainoa pelko minulla on tässä se, että sen uusiminen tehdään niin vaivattomaksi (eli halvaksi), että käytännössä se tekee kaikista esimerkiksi levy-yhtiöiden omistamista biiseistä sen 50 vuoden tekijänoikeuden alaisia. Lobbarit tuntien niin en usko, että edes tuollaista yhden dollarin taksaa sille saataisiin.

    Yhtä hyvin voi ajatella, että lyhyt suoja-aika kannustaa tuottamaan vain teoksia joiden potentiaali on hyödynnetty mahdollisimman nopeasti ja jättää ottamatta edelläkävijyyteen liittyvä riski että teoksen koko potentiaali aktualisoituu vasta pitkän ajan kuluessa.

    Tässä voi spekuloida että onko kumpikaan meistä oikeassa taitelijoiden motiiveista takoa teoksiaan =) Sanoisin, että taiteellinen tinkimättömyys on luonteenpiirre joka löytyy jos löytyy ja jos haluaa ne pikaisesti kotiutetut rahat teoksista (vaikka joku Max Martin -tyylinen hittitehtailu) niin silloin se onkin se ja sama onko se tekijänoikeus 5, 20 vai 50 vuotta.

    20 vuotta on muuten ainakin kevyessä musiikissa tyypillinen trendisykli, jolla muodit toistavat itseään ja jonka kuluttua tekijöille tulee mahdollisuus kerätä lisää tuloja “toisen aallon” uudelleenjulkaisuista, kokoelmista, ns. synkronoinnista (musiikin käyttö elokuvissa, TV:ssä, mainoksissa jne.) ym.

    Tämä on kyllä ihan hyvä pointti johon en keksi mitään järkevää vastinetta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  39. tcrown kirjoitti 31.8.2009 kello 20:33

    “Ei kai kukaan väittänyt, ettei kirjoittamalla ansaitse senttiäkään.”

    Kuulostaako tutulta:

    “Yksikään hyvä ratkaisu ei sisällä avoimen kaupallisen jakamisen laillistamista, koska silloin kukaan ei maksa tekijöille mitään.”

    Tiedät aivan yhtä hyvin kuin minä, että pystyn löytämään useita vastaavia FUD-esimerkkejä kirjoituksistasi.

    Mikä tekee siitä kulttuurista, joka jää luomatta monopolisoinnin vuoksi, vähemmän arvokasta kuin siitä, joka jäisi luomatta jos monopolioikeudet poistettaisiin?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  40. Martti Karvonen kirjoitti 31.8.2009 kello 22:10

    Tähän kirjaan on jo viitattu, mutta Michele Boldrin ja David K. Levinen kirjan “Against Intellectual Monopoly” toisessa luvussa (otsikon “Fiction and literature” alla, s.24 alkaen) sanotaan, ettei 1800-luvulla Yhdysvalloissa kustantamojen tarvinnut maksaa rojalteja ulkomaisille kirjailijoille. Tästä tekijänoikeudettomuudesta huolimatta monet englantilaiskirjailijat tienasivat Yhdysvaltojen markkinoilta rahaa, ja joskus jopa enemmän kuin Brittien markkinoilta, jossa taas rojaltit oli maksettava (kirjojen markkinat olivat molemmissa maissa suurin piirtein yhtä suuret).

    Jos historia osoittaa – kuten Boldrin ja Levine väittävät – että kirjailijat ovat ainakin jossain historiallisessa tilanteessa voineet tienata aivan hyvin ilman tekijänoikeuksien suojaa, miksi nyt voidaan pitää itsestäänselvyytenä sitä, ettei näin voisi käydä uudestaan?

    Kirjan esimerkki ei tietenkään riitä osoittamaan, että kirjailijat aivan varmasti pärjäisivät aivan yhtä hyvin höllempien tekijänoikeuksien vallitessa, mutta se vie pohjaa väitteeltä “kirjailijat eivät missään nimessä voisi tienata elantoaan vailla nykylainsäädäntöä”.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  41. Mikko Rauhala kirjoitti 1.9.2009 kello 4:49

    spotty, tuskin minkään välineen ainoa käyttötarkoitus on tekijänoikeudellisesti kyseenalaisen materiaalin levitys, joten kommenttisi tippuu irrelevantiksi jo tästä syystä, puhumattakaan jo käsittelemiäni argumentteja joihin et juurikaan puuttunut. Kantasi jää muutenkin epäselväksi; esim. olisikohan sinusta siis pitänyt esim. tuomita lapsipornon välittämisestä mainittu suomalainen Tor-solmua ylläpitävä henkilö, jonka koneen kautta ilmeisesti tällaistakin materiaalia kulki ilman tämän tietoa, ja mitä vastaus tähän implikoi yhteydentarjoajien vastuusta viestinvälittäjinä…

    Korhonen, Uschanov; täsmentääkseni, on jo olemassa ja käytössä tekniikoita, joilla tiedostoja voi vertaisverkossa etsiä ja ladata kiertoteitse siten että kukaan yksittäinen jäsen ei tiedä mistä haku alunperin tuli, eikä kukaan datan välittäjä tiedä mitä dataa välittää. Haku voidaan tehdä avainsanoilla eikä homman tarvitse olla oleellisesti nykyisiä järjestelmiä vaikeampaa. Tehottomampaahan se tosiaan, kuten mainittu, on, mutta tätä kompensoi jo aiemmin mainittu siirtokapasiteetin kasvu sekä lisäksi myös ihan pelkästään tallennuskapasiteetin kasvu – kun voi rutiinilla pitää teratavukaupalla dataa koneella, yhä useamman välittömästä kaveripiiristä löytyy yhä kattavampia kokoelmia laitonta dataa ilman että tarvitsee edes mennä merta edemmäs kalaan.

    Suosittelen tekniikan mahdollisuuksista kiinnostuneita tutustumaan esim. gnunetin, freenetin, torin ja oneswarmin ratkaisuihin; mikään ei ole kauhean laajassa käytössä, mutta sikäli kun jahtaus kovenee kuten se näyttää, niin tämänkaltaiset ratkaisut tosiaan yleistynevät. Ei välttämättä juuri nämä, mutta tuossa lienee hyvä katsaus erilaisiin tekniikoihin mitä on käytössä, omine vahvuuksine ja rajoitteineen.

    Lopuksi, Korhonen, varsinaisesti en odotakaan että menemme tämän takia isovelimaailmaan, vaan pyrin osoittamaan, että se olisi looginen lopputulos nykykehityksen seuraamisesta, jos siis todellakin haluttaisiin tiedostonjako kuriin. En usko, että sinne mennään. Uudet tuulet puhaltavat ennen pitkää, ja saattaapa vanhakantaisempikin päättäjä havaita tilanteen epätoivottavuuden ennen kuin päättää lähettää teloituspartioita darknettien käytöstä epäiltyjen koteihin ;]

    Jos taas ei haluta tiedostonjakoa oikeasti kuriin, mutta pitää kuitenkin nykyisenlaiset tiukat tekijänoikeuslait, jäätäisiin ilmeisimmin nykyisenkaltaiseen tilanteeseen: käytännössä valtaosa kansasta on lainrikkojia, jolloin joukosta voidaan satunnaisten esimerkkiuhrien lisäksi esim. helposti valita muuten hankalia yksilöitä silmätikuiksi ja pilata heidän elämänsä tällä verukkeella. Tosi näppärää.

    Slippery slope taas, no, on ekstrapolaatiota riittämättömin perustein. Kun otetaan huomioon historiallinen evidenssi (tekijänoikeuksien pituuden railakas ja jatkuva kasvu, rajoitusten laajeneminen ihmisten yksityiselämään, rajoitusten toimialan kasvattaminen suorastaan kieltämään suojausten kiertotavoista kommunikointi, rangaistusten jatkuva kasvattaminen) sekä teollisuuden aktiiviset _ja_ monin paikoin hallitusten tukemat pyrkimykset (operaattorit valvomaan liikennettä, linjat poikki ilman turhia oikeudenkäyntejä välittämättä sivullisista uhreista, tuhansien kiristyskirjeitä epäillyille siviileille epätasaisen ja raskaan oikeustaiston uhalla), niin en nyt pitäisi _aivan_ perusteettomana että tätä voidaan käytännössäkin jatkaa aika pitkälle monin paikoin. Aika näyttää miten pitkälle, ja kampoihin toki pistetään.

    Briteissä tietysti myös on jo laitonta unohtaa salasanansa hallussapitämäänsä salattuun materiaaliin, tai tietämättään hallussapitää sellaista dataa (voi saada 2-5 vuotta linnaa jos ei paljasta avainta, riippuen liittyykö epäily, ei siis todisteet, terrorismiin), mutta tämä tosiaan ei ole tekijänoikeusteollisuuden aikaansaannos vaan terrorismihysterian. Lienee kuitenkin vain ajan kysymys milloin sitä käytetään tässäkin tarkoituksessa…

    No, sepä siitä taas vaihteeksi. Luultavasti en tähän hätään enää jaksa kauheasti seurata tätä kommenttisumaa, ja alkuperäisestä tekstistäkinhän käsitellään lähinnä sivumainintaa. Ehkäpä viittaan tänne ensi hätään omasta blogistani koska tuli jauhettua tätä sivujuonnetta sen verran, etten halua sen vallan hukkuvan vähemmän kuvaavan otsikon alle. Sinne voi myös sanoa jotain jos kokee keskustelun jääneen oleellisesti kesken.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  42. Artturi kirjoitti 1.9.2009 kello 8:30

    tcrown:”Mikä tekee siitä kulttuurista, joka jää luomatta monopolisoinnin vuoksi, vähemmän arvokasta kuin siitä, joka jäisi luomatta jos monopolioikeudet poistettaisiin?”

    Tämä on minusta se koko kysymyksen olennainen osa eikä sitä pysty ratkaisemaan päättelemällä vaan kokeilemalla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  43. Tommi Vainikainen kirjoitti 1.9.2009 kello 13:17

    Olenko nyt ymmärtänyt oikein, että laitoman kopioinnin valvominen ei ole nyt eikä tulevaisuudessa juurikaan mahdollista, ja että kansalaismielipide on mahdollisten ratsiamenettelyjen vastainen nyt ja eteenkin tulevaisuudessa? Itse en kauhean hyvin osaa ATK-asioita, enkä koskaan ole käyttänyt vertaisverkkoja, mutta uskon kyllä viisaampiani. Jos siis näin on, tarvitseeko meidän edes keskustella siitä, mihin maailma on joka tapauksessa menossa. Äänitealan taantuma on tosiasia. Äkt:n laskelmat tältä vuodelta näyttävät ennätymäistä 23% laskua edellisvuodesta. Vauhti on hurja ja vastaa miltei paperiteollisuuden lukuja. Tämän sanon siksi, että edelleen on piratisteja, jotka tämän jostain syystä kieltävät. Näköpiirissä ei ole mitään, mikä voisi tämän trendin kääntää. Osmo on aiheesta huolissaan. Miten alas cd-levymyynti sitten laskee? Kukaan ei tiedä. Itse veikkaan sen asettuvan suurin piirtein vinyylilevyjen myynnin tasolle. Mainittakoon tähän vielä, että vinyylimyynti yksistään on miltei aina tappiollista toimintaa.

    Jos siis on oletettavaa, että ilmaislataaminen korvaa miltei kaiken äänitteiden ja kirjallisuuden myynnin, meille jää ilmeisesti kolme vaihtoehtoa.
    1. Vapaa markkinatalous, joka käsittääkseni vastaa piratistien näkemyksiä. Tässä vaihtoehdossa tekijänoikeuksia karsitaan ja kopioiminen sallitaan. Äänitteiden ja kirjallisuuden rahoitus jätetään markkinoiden armoille, jotka tosiasiallisesti romuttuvat vaatimusten vuoksi. Uusien äänitteiden ja kirjojen tuotanto romahtaa ja alan taso laskee.
    2. Sosialismi. Äänitteiden ja kirjallisuuden tuotanto toteutetaan vastaisuudessa pelkästään valtion ja kuntien sekä mahdollisten yksityisten säätiöiden rahoittamana. Tämä tarkoittaa apurahajärjestelmän mittavaa laajentamista. Nykystä vastaavaan tuotannon määrään tuskin päästään, koska se vaatisi yllättävän suuria veronkorotuksia, mikä taas ainakin näinä aikoina olisi poliittisesti mahdotonta.
    3. Mediamaksut. Kehitetään erilaisia käyttömaksuja esimerkiksi suoraan internetin käytöstä. Jos maksut olisivat pakollisia ja kertaluonteisia, erilaiset käyttäjien salaustoimet tulisivat tarpeettomiksi ja voitaisiin kehittää järjestelmä, jossa käyttäjien tietojen perusteella käyttömaksut jaettaisiin sisällötuottajille. kuluttajat voisivat halutessaan harhauttaa järjestelmää, mutta se olisi marginaalinen ongelma, koska suurimman osan intresseissä se ei olisi. Vertaisverkkoja ei enää tarvita, jos sisältö jaetaan ilmaisesta ja helppokäyttöisestä mutta valvotusta lähteestä. Nykyinen tuotannon määrä ei silti säily, koska ihmiset eivät suostuisi niin suuriin maksuihin, joilla taso voitaisiin säilyttää.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  44. Juuso Koponen kirjoitti 1.9.2009 kello 13:40

    Argumentti on siis se, että koska selvästi suurin osa teoksista tosiaan menettäisi merkityksensä reilusti ennen tuota 50 vuoden rajapyykkiä, miksi sen rajapyykin tulee olla niin kaukana, että se tosiallisesti hyödyttää vain pientä murto-osaa teoksista? Kompromissi tässä on siis se, että jotkut suositummat teokset luopuvat osasta ansaintapotentiaaliaan kulttuuriperimän kerryttämisen vuoksi.

    Systeemihän on dynaaminen sillä tavoin, että suoja-ajat vaikuttavat myös siihen ansaitsemispotentiaalin ajalliseen jakautumiseen. Jos esimerkiksi lyhin ehdotettu suoja-aika, 5 vuotta, otettaisiin käyttöön, se vaikuttaisi aivan varmasti kuluttajakäyttäytymiseen kun kulttuurin ostajat tietäisivät että uudet elokuvat, levyt sun muut olisivat tuolla aikajänteellä saatavissa murto-osalla uutuustuotteen hinnasta.

    20 vuotta on toki jo niin pitkä aika, että harva jää tietoisesti odottelemaan sen kulumista päästäkseen katsomaan elokuvaa halvalla. Mutta kysynnän lisäksi asiaan vaikuttaa tarjonta: Jos esimerkiksi miettii leffaa katsottavaksi on demand -palveluna (jossa jakelukustannukset ovat marginaaliset) ja vaihtoehtoina on tuoreehko elokuva 5 eurolla ja 20 vuotta vanha, jo nostalgia-arvoakin saanut pätkä esim. 20 sentillä, uskon että moni niistä suurien massojen edustajista jotka elokuvabisneksen isot volyymit luovat valitsisi halvemman vaihtoehdon. Kaiken lisäksi nuo kalliimmat tuotteet olisivat todennäköisesti myynnissä eri palvelussa kuin halvat, esimerkiksi halpisvaihtoehdot saattaisivat olla jossain katsele/kuuntele niin paljon kuin lystäät 2 eurolla kuussa -palvelussa kun taas uutuustuotteista yritettäisiin edelleen saada per view -hintaa.

    Edelleen, 10 vuoden välein uusittava rekisteröinti merkitsisi tosiasiassa sitä että todennäköisesti suurin osa teosnimikkeistä vapautuisi tekijänoikeuksista tuota 50 vuotta lyhyemmässä ajassa. Kaikkein kaupallisesti arvokkaimmat teokset toki rekisteröitäisiin uusiksi, mutta moni marginaalisempi artisti tuskin kokisi vaivan arvoiseksi sitä jos ei siihenkään mennessä ole kerännyt mitään mainittavia tuloja teoksestaan.

    Tässä voi spekuloida että onko kumpikaan meistä oikeassa taitelijoiden motiiveista takoa teoksiaan =)

    No joo, sanoisin että todennäköisesti kaupallisilla oikeuksilla on useimpien taiteilijoiden kohdalla hyvin vähän vaikutusta varsinaiseen luomismotivaatioon. =) Mutta sen sijaan sen luomistyön edellytyksiin voi kyllä olla vaikutuksia, etenkin kun nämä kustantamoiden, tuotantoyhtiöiden, gallerioiden jne. kaltaiset kulttuurialan yritykset jotka useimpien taidemuotojen kannalta ovat hyvin keskeisessä roolissa, todennäköisesti miettivät aika tavalla myös tuota kaupallista puolta.

    Tähän kirjaan on jo viitattu, mutta Michele Boldrin ja David K. Levinen kirjan “Against Intellectual Monopoly” toisessa luvussa (otsikon “Fiction and literature” alla, s.24 alkaen) sanotaan, ettei 1800-luvulla Yhdysvalloissa kustantamojen tarvinnut maksaa rojalteja ulkomaisille kirjailijoille. Tästä tekijänoikeudettomuudesta huolimatta monet englantilaiskirjailijat tienasivat Yhdysvaltojen markkinoilta rahaa, ja joskus jopa enemmän kuin Brittien markkinoilta, jossa taas rojaltit oli maksettava (kirjojen markkinat olivat molemmissa maissa suurin piirtein yhtä suuret).

    Jos historia osoittaa – kuten Boldrin ja Levine väittävät – että kirjailijat ovat ainakin jossain historiallisessa tilanteessa voineet tienata aivan hyvin ilman tekijänoikeuksien suojaa, miksi nyt voidaan pitää itsestäänselvyytenä sitä, ettei näin voisi käydä uudestaan?

    Ajattelin, ettei erikseen tarvitse selittää, mikä ero on tekijänoikeuksien merkityksellä nykyisen digitaalisen kopioinnin aikana verrattuna esimerkiksi käsiladottujen kirjojen aikaan, mutta näköjään täytyy. =)

    Eihän koko tekijänoikeuksia ollut käytännössä edes juurikaan olemassa ennen 1700-luvun loppua, koska sisältötuotannon arvoketju oli aivan erilainen kuin nykyisin. Vasta mekaanisen jäljentämisen kehityksen myötä tuli tarpeelliseksi ruveta suitsimaan sitä, käsipelillä tapahtuva jäljentäminen oli niin hidasta ettei sillä ollut yleensä suurtakaan kaupallista merkitystä.

    Ennen ladontakoneiden keksimistä 1800-luvun lopussa pelkästään kirjan latomiseen kului työaikaa useammalta rinnakkain työskentelevältä ammattilaiseltakin helposti kuukausia ja jos kirjassa oli kuvia ne oli kaiverrettava käsityönä uudestaan yksi kerrallaan. Alkuperäisen kirjailijan työpanoksen osuus painoksen kokonaiskustannuksista oli varsin pieni. Näin ollen painoksen lisäämisen marginaalikustannus alkuperäiselle kustantajalle oli varsin mitätön verrattuna piraattivalmistuksen kustannuksiin.

    Nykyisin muutaman tuhannen euron kertainvestoinnilla saa järjestelmän jolla kopiotavasta kirjasta syntyy täysautomaattisesti e-kirja tai painovalmis aineisto perinteisen paperikirjan tuottamista varten. Digipainossa paperikirjoja voi paikaa yksittäiskappaleina on demand, digitaalisessa jakelussa kustannukset ovat jotain sentin murto-osia kappaletta kohti.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  45. Henri Weijo kirjoitti 1.9.2009 kello 14:00

    äänitealan taantuma on tosiasia. Äkt:n laskelmat tältä vuodelta näyttävät ennätymäistä 23% laskua edellisvuodesta. Vauhti on hurja ja vastaa miltei paperiteollisuuden lukuja. Tämän sanon siksi, että edelleen on piratisteja, jotka tämän jostain syystä kieltävät. Näköpiirissä ei ole mitään, mikä voisi tämän trendin kääntää. Osmo on aiheesta huolissaan. Miten alas cd-levymyynti sitten laskee? Kukaan ei tiedä.

    Mielestäni ongelma pitäisi nähdä paljon laajemmin kuin pelkkänä äänitealan ahdinkona. Eikö pitäisi kantaa huolta musiikkiteollisuuden tulevaisuudesta enemminkin? CD on vain media ja medioita tulee ja menee. Tärkeintä on se, että musiikki kukoistaa. Itse en välttämättä osaa jäädä kaipailemaan nimenomaan levy-yhtiöitä jos vain musiikkiteollisuus itsessään selviää.

    Linkkasin tämän jo aiemmin, mutta yleinen trendi tuntuu olevan, että live-keikkojen hinnat ja niistä saatavat tuotot ovat melko jyrkässä kasvussa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  46. Tommi Vainikainen kirjoitti 1.9.2009 kello 15:01

    ” Eikö pitäisi kantaa huolta musiikkiteollisuuden tulevaisuudesta enemminkin?”

    Ei. Musiikkia voi tehdä monella tavalla, kuten kijoittamistakin. Suurin osa musiikinteon muodoista ei ole kriisissä. Täytyy muistaa, että äänite on aivan oma taidemuotonsa. Vastaavasti elokuva on eri taidemuoto kuin teatteri. Näitä ei pidä suoraan verrata. Äänitetaide on kriisissä ja kirjallisuus tullee olemaan, mitä ei voi perustella pois sillä, että vastaisuudessakin näytelmäkirjailijoita tarvitaan tai että oopperassa käy tulevaisuudessa mahdollisesti enemmän kävijöitä.

    Minustakin on tärkeää, että musiikki kukoistaa, mutta se ei voi olla mahdollista, jos yksi tärkeä osa siitä annetaan surkastua olemattomaksi.

    Levy-yhtiöiden ja kustantamoiden mollaaminen on usein aiheen vaihtamista oleellisesta epäoleelliseksi sumutuksen vuoksi. Meillä ei ole mitään levy-yhtiöongelmaa yleisesti. Levy-yhtiöiden kaatumista ei tietenkään jää kaipaamaan kuluttajat vaan musiikintekijät. He niitä tarvitsevat.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  47. Matti H kirjoitti 1.9.2009 kello 15:06

    Luettuani Suomen Kuvalehdestä Osmon näkökulman olin kyllä vähän pettynyt. Asettamaansa kysymykseen miten tekijänoikeuksien vastustajat järjestäisivät kirjailijoiden toimeentulon, jos tekijänoikeudet kumottaisiin, Osmo jätti mainitsematta ilmeisimmän ratkaisun, tekstin ostamisen kertasuorituksella kaikille vapaaksi.

    Vaikka tätä ratkaisua olivat Osmon blogissa ehdottaneet vain tiedemies ja minä, sitä on silti ehdotettu, ja vaikka sitä pidettäisiin kuinka epärealistisena ja huonona ideana, se on silti ratkaisu, joka voidaan selvästi muotoilla, josta voidaan esittää erilaisia variaatioita ja jota voidaan perustella kiistattomilla argumenteilla. Näistä mainittakoon se, että kyseinen ratkaisu poistaisi kaikki ne ongelmat, joita aiheutuu kun nettiä yritetään valvoa ja valvontaa kiertää kaupallisten tekijänoikeuksien loukkaajia etsittäessä. Sekä se, että ratkaisu kaventaisi kirjailijoiden toimeentuloeron järkevän mittaiseksi. Sekä se, että näin saataisiin merkittävä kirjallisuus helposti kaikkien saataville.

    En jaksaisi tätä asiaa toistaa ja toistaa, ellei kyse olisi paljon suuremmasta asiasta kuin yhden maan yhden ammattikunnan toimeentulosta. Kyse on ideologisesta ratkaisusta, joka vaikuttaa läpi talouden. Jos hyväksytään periaate, että tekijän ansio sidotaan työllä aikaansaatuun hyötyyn, jota hyötyä mitataan hyötyjien lukumäärällä, mikä on kaupallisten tekijänoikeuksien kantava idea, myös sen seuraukset joudutaan selittämään hyvin päin, olivatpa ne millaisia tahansa. Siksi asian käsittely on niin vaikeaa.

    Osmo kertoo ei ymmärtävänsä, miksi tekijänoikeuksia ollaan nykyisin pidentämässä, vaikka kaiken järjen mukaan niitä pitäisi lyhentää. Saanen valaista asiaa. Kun edellä mainittu periaate on hyväksytty, sitä on tietysti johdonmukaista soveltaa niin pitkälle ja laajalle kuin mahdollista. Siitä seuraa mm. sellaiset kannanotot kuin Juuso Koposen: ”20 vuotta on muuten ainakin kevyessä musiikissa tyypillinen trendisykli, jolla muodit toistavat itseään ja jonka kuluttua tekijöille tulee mahdollisuus kerätä lisää tuloja “toisen aallon” uudelleenjulkaisuista”. Miksi rajoittua tähän? On yhtä oikein vaatia tuloja kolmannesta ja neljännestä aallosta. Siksi tekijänoikeudet pidentyvät.

    Samaa periaatetta on tietysti oikein soveltaa myös tieteellisiin julkaisuihin. Ne on johdonmukaisesti saatava tekijänoikeuksien piiriin, jolloin jokaiselta niihin tutustujalta voidaan vaatia korvaus. Siksi tiede kaupallistuu ja yliopistoissa kuohuu.

    Patenteista puhumattakaan. Jo silloin kun itse olin tutkijainsinöörinä patenttivirastossa, patentin saivat käytännössä kaikki, jotka pystyivät muotoilemaan keksinnön määrittelevät vaatimuksensa sellaisiksi, ettei niitä voitu väittää ennestään tunnetuiksi. Keksinnöllisyydestä ei niinkään ollut väliä. Tuskin tämä asia on muuttunut, mutta patentoimisen ala on jatkuvasti laajentunut, vaikka kaiken järjen mukaan patentit haittaavat ihmisten hyvinvointia enemmän kuin edistävät.

    Eikä tässä välttämättä kaikki. Osmon esimerkki on oikein hyvä: ”Samanlaista haaskausta olisi, jos sillalla kävely maksaisi ja köyhät joutuisivat kiertämään pitkän, turhan kierroksen, vaikka silta ei jalan alla kuluisi.”

    Jos pidetään oikeana sitä periaatetta, että jonkun asian arvoa mitataan sillä, kuinka moni siitä hyötyy, mikään maailman mahti ei estä sitä, että meihin jokaiseen on kohta asetettu siru, joka ilmoittaa, minkä sillan yli kukin on kulkenut ja suorittaa tästä korvauksen sillan oikeudenomistajille. Suurin osa varoista keräytyy tietysti sillan omistajille maksuna siitä riskistä, jonka he ottavat, jos sillan yli ei kuljetakaan. Toiseksi suurimman osan ottaa yhteiskunta pitääkseen yllä valvontajärjestelmää, jolla pyritään minimoimaan sirujen, tunnistuslaitteiden jne. väärinkäytökset. Pieni osa kasautuvista varoista annetaan siltojen suunnittelijoille ja siltojen varsinaiset rakentajat joutuvat tyytymään kertapalkkaan, niin kuin nytkin. Ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä vain kasvaa ja yhteiskunnallinen kontrolli lisääntyy, vaikka kaiken järjen mukaan molemmat ovat huono asia.

    Jos ei halua, että maailma kehittyy edellä mainittuun suuntaan, ei ole muuta ratkaisua kuin todeta, että arvon sitominen käyttäjämäärään on väärin. Kertasuoritus on oikein. Ei näillä periaatteilla mitään välimuotoa ole.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  48. Tommi Vainikainen kirjoitti 1.9.2009 kello 17:03

    Hyvä Matti H. Voisitko vähän valaista, miten tämä sinun kertasuoritusmalli oikein toimii? Ehkä minulta on jäänyt jotain ymmärtämättä. Kuka oikein ostaisi kirjan vaikkapa kymppitonnilla? Voisiko ideaasi soveltaa äänitteisiin? Tarkoittaisiko se sitä, että mielestäsi ilman muuta löytyisi taho, joka olisi yksin valmis ostamaan vaikkapa Nightwishin äänitteen 200k€:lla? Entäpä, mistä tähän mallin mukaiseen liiketoimintaan saataisiin tarvittava pääoma?

    “Jos pidetään oikeana sitä periaatetta, että jonkun asian arvoa mitataan sillä, kuinka moni siitä hyötyy, mikään maailman mahti ei estä sitä, että meihin jokaiseen on kohta asetettu siru…..”

    Demokratiassa toimitaan varsin usein näin. Sillan tai leikkipuiston rakentamisen tai rakentamatta jätämisen voi perustella juuri hyötyjien määrällä. Heh.

    Siltaesimerkistäsi ymmärrän, että kannatat kultturipalvelujen sosialisoimista. Vai tarkoitatko sitä, että jokun yhden kävelijän pitäisi ensin maksaa kertakorvauksena sillan valmistuskulut rakentajalle, ennen kuin muut voisivat sillalla kävellä? Sirut sikseen ja kerropa selkeästi meille, miten se sillan rakentaminen pitäisi sitten muuten kustantaa? Käyttömaksut vai verovaroin kustannettu rakentaminen?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  49. Osmo Soininvaara kirjoitti 1.9.2009 kello 17:44

    En tätä Matti H:n ehdotusta kommentoinut Kuvalehden kolumnissa, koska sen selittämiseen ja kumoamiseen olisi mennyt paljon tilaa, joka olisi edellyttänyt vastaavan teksimäärän pudottamiseen toisaalta pois.
    Sillan osalta ajatus ymmärtääkseni kulkee niin, että kerätään kolehtia halukkailta sillan rakentamiseen,. Silta rakennetaan vain, jos rahaa tulaa tarpeeksi, mutta sen jälkeen kaikki saavat siltaa käyttää, vaikka eivät olisi makaneetkaan.

    Tässä on se vika, että jonkin teoksen tuottamasta hyödystä saadaan kerätyksen tuotteen rahoittamiseksi vain pieni murto-osa, jolloin suuri osa nykyisestä tuotannosta jäisi toteutumatta, siullä ei se musiikin tekeminen tai kirjojen kirjoittaminen nytkään niin tuottavaa ole. Vapaamatkustajan ongelma on ilmeinen niin musiikin kuin sen sillankin kohdalla.
    Jos minä menen ostamaan satunnaisen espanjalaisen laatukirjan Akateemisesta, tässä mallissa en pystyisi kontribuoimaan mitenkään kyseisen kirjan kustantamiseen.
    Tähän on vastattu, että maailmassa kirjoitetaan muutenkin liikaa kirjoja.
    Transaktiokustannukset olisivat myös melkoiset, jos ryhdygtään keräämään kolehtia kymmenien miljoonien eurojen projektin kustantamiseen. Suomessa julkaistaan viikossa joitakin kymmeniä kirjoja.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  50. Juuso Koponen kirjoitti 1.9.2009 kello 17:46

    Kertakorvaus artisteille olisi varmasti oikein mainio tapa toimia jos korvaus olisi riittävän suuri mahdollistaakseen ammatillisen taiteellisen toiminnan ja kohdistuisi oikein, siis niille tekijöille, joiden teoksia eri ihmiset haluavat “kuluttaa”.

    Jo korvausten taso on jonkinmoinen ongelma. Vuonna 2001 tehdyn tutkimuksen mukaan “sisältöteollisuuden” yhteenlaskettu liikevaihto silloisessa rahassa oli n. 40 miljardia markkaa eli nykyrahassa n. 7,5 miljardia euroa. Kyse on aika huomattavasta summasta.

    Mutta isompi kysymys on se, miten ihmeessä kohdistettaisiin kertakorvaukset oikeisiin teoksiin? Tekisivätkö tekijät teokset ensin ja valtio sitten lunastaisi menestyneet ja/tai taiteellisilta arvoiltaan korkeatasoisiksi arvioidut teokset, vai tilaisiko valtio taiteilijoilta ne? Jos ensinmainittua, miten menestystä mitattaisiin ja miten estettäisiin mittareiden manipulointi? Tai miten jälkimmäisessä tapauksessa huolehdittaisiin siitä, että toisaalta tilauksista päättävillä tahoilla olisi riitävän monipuolinen ja laaja kentän tuntemus, toisaalta siitä ettei tuttavia suosittaisi (kun piirit kuitenkin ovat pienet)?

    En pidä sinänsä ollenkaan huonona ajatusta että yhteiskunta lunastaisi teoksia vapaaseen käyttöön, mutta näkisin, että sen rooli olisi lähinnä tekijänoikeuden suojaamaa kaupallista käyttöä täydentävä, ei sitä korvaava. Kuvataiteessahan museoiden suorittamat taidehankinnat edustavat tätä mallia, mutta niiden lisäksi tekijöillä on mahdollisuus myydä teoksiaan yksityisille ihmisille, yrityksille jne. Jo nykyistä taiteiden apurahajärjestelmää seuraamalla käy ilmi, että komiteatyönä tapahtuva resurssien kohdentaminen on kulttuurialalla ongelmallista, ja siinä sentään kyse on vain täydentävästä tulomuodosta. Jos taiteilijoiden toimeentulo olisi täysin komiteoiden viisauden varassa, pitäisin varsinkin uusien ja marginaalisten taideilmiöiden synty- ja elinmahdollisuuksia aika heikkoina.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  51. Juuso Koponen kirjoitti 1.9.2009 kello 17:59

    Mutta jos kehittelee vielä tuota ajatusta yhteiskunnan korvauksesta suosituimmille tekijöille täydentävänä, mutta ei tekijänoikeuksia kokonaan korvaavana tulomuotona, nykyteknologia tarjoaa ainakin joidenkin kulttuurilajien kohdalla ihan kiinnostavia mahdollisuuksia sen toteuttamiseen.

    Esimerkiksi: Filesharing- ja muiden samantapaisten palveluiden ylläpitäjien olisi mahdollista hakea palvelulleen sertifiointia, jossa järjestelmä auditoitaisiin sen varmistamiseksi, että latausvolyymien ym. statistiikkojen väärentäminen ei onnistuisi ainakaan kovin helpoin konstein. Tämän jälkeen palvelun ylläpito sitoutuisi siihen, että he jakavat vain materiaalia, johon heillä on tekijänoikeuden omistajien lupa. Yhteiskunta sitten maksaisi tietyn korvauksen niille tekijänoikeuksien haltijoille jotka materiaaliaan ovat palveluun luovuttaneet, latausmäärien suhteessa. Palvelun ylläpitäjien olisi sitten kerättävä tulonsa mainoksista, tilausmaksuista, revenue sharinginä tekijänoikeuden haltijoilta tms. tms., joka tapauksessa jätttäisin tämän tekijöiden ja palveluntarjoajien keskinäiseksi asiaksi johon yhteiskunta ei sen enempää puuttuisi.

    Tämä olisi mahdollistaa toteuttaa jo nykyisen lainsäädännön ja tekniikan puitteissa, kunhan vain rahoituspohja olisi olemassa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  52. Sampo Smolander kirjoitti 2.9.2009 kello 1:04

    spottu kirjoitti:
    “Jos lataan koneelleni vempeleen jonka ainoa tarkoitus on välittää aineistoa jonka tarjoaminen ja lataaminen on tekijänoikeuslaissa eksplisiittisesti kielletty,”…

    Vempeleen ainoa tarkoitus ei koskaan ole kielletyn aineiston lataaminen. Niissä on tarjolla myös laillista aineistoa, esimerkiksi Linux-asennuslevyjä, ja tekijöiden tarkoituksella vertaisverkkojen kautta levittämiä kirjoja ja elokuvia.

    …”on luontevaa vaatia että olen valmis oikeudellisesti puolustamaan koneeni käyttöä tuohon tarkoitukseen.”

    Mutta mitä haluat tehtäväksi tilanteessa, jossa vaikka viisinumeroinen määrä suomalaisia on jo tuollaisen kielletyn vempeleen — sinun vastalauseitasi kuuntelematta — koneelleen asentanut? Viedäänkö satoja tuhansia kansalaisia oikeuteen? Vai tuomitaanko vain muutama satunnaisesti valittu, esimerkiksi ja pelotteeksi?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  53. spottu kirjoitti 2.9.2009 kello 12:05

    “Vempeleen ainoa tarkoitus ei koskaan ole kielletyn aineiston lataaminen. Niissä on tarjolla myös laillista aineistoa, esimerkiksi Linux-asennuslevyjä, ja tekijöiden tarkoituksella vertaisverkkojen kautta levittämiä kirjoja ja elokuvia.”

    Kyllä ainakin itse löydän distribuutioni ihan avoimista trackereista ja tavallisina torrenteina ilman että niitä täytyy oneswarmin kaltaisten F2F-polkujen kautta pyöräyttää. Kaikki aineistohan on laillista kunnes toisin todistetaan, ja kun on toisin todistettu, katsotaan vastuukysymykset. P2P-verkkojen osalta asia on aikalailla auki, ilmeisesti moni haluaisi tässä suhteessa tulla rinnastetuksi teleoperaattoriin (ei vastuuta välitetystä liikenteestä) kuitenkin ilman muita operaattoritoimintaan liittyviä vastuita.

    “Viedäänkö satoja tuhansia kansalaisia oikeuteen? Vai tuomitaanko vain muutama satunnaisesti valittu, esimerkiksi ja pelotteeksi?”

    Tämä argumentti esitetään yhä uudestaan eri muodoissaan jos oikeudellinen problematiikka jollain tavalla sivuaa informaatioteknologiaa, aivan kuin asetelma olisi jotenkin uusi ja teknologiaspesifi. Oikeuslaitos osaa kyllä käsitellä suuria lukuja kustannustehokkaasti ennakkotapausten kautta.

    Mitä analogioihin tulee, tällä palstalla jonkin aikaa sitten käsiteltiin yksityisen pysäköinninvalvonnan problematiikkaa. Esittämälläsi logiikalla voidaan kyseenalaistaa onko pysäköintiongelma ylipäätään ratkaistavissa kun luvattomasta pysäköinnistä on tullut kansanhuvi, ja valvonnan resurssit ovat rikkomuksiin nähden riittämättömät. Käytännössä tehdään lainmuutos jos siihen löytyy poliittinen tahtotila ja ongelma poistuu.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  54. Matti H kirjoitti 2.9.2009 kello 23:33

    Tommi Vainikainen kirjoitti:
    Hyvä Matti H. Voisitko vähän valaista, miten tämä sinun kertasuoritusmalli oikein toimii? Ehkä minulta on jäänyt jotain ymmärtämättä. Kuka oikein ostaisi kirjan vaikkapa kymppitonnilla? Voisiko ideaasi soveltaa äänitteisiin?

    Sinulta on jäänyt lukematta ehdotukseni 10.8.2009 kello 21:41 aiheeseen Tekijänoikeuksien vastustajat tarkentakoot. Siinä esitän yhden tavan, jolla niin kirjailijat kuin muusikotkin saavat sen palkan työstään, jonka ihmiset ovat siitä valmiit maksamaan.

    kerropa selkeästi meille, miten se sillan rakentaminen pitäisi sitten muuten kustantaa? Käyttömaksut vai verovaroin kustannettu rakentaminen?

    Vastaus on verovaroin, koska yhteiskunta on tähän sopiva kertasuorituksen maksaja. Ei sillä ole merkitystä, mikä on se yhteisö tai joukko, joka maksun suorittaa, olennaista on se, että kun kohde on kulumaton ja ehtymätön, se on kaupattava kertasuorituksella eikä käyttömaksuilla, jos halutaan että talous kehittyy vakaasti eivätkä tuloerot kasva haitallisen suuriksi.

    Juuso Koponen kysyi:
    Mutta isompi kysymys on se, miten ihmeessä kohdistettaisiin kertakorvaukset oikeisiin teoksiin? Tekisivätkö tekijät teokset ensin ja valtio sitten lunastaisi menestyneet ja/tai taiteellisilta arvoiltaan korkeatasoisiksi arvioidut teokset, vai tilaisiko valtio taiteilijoilta ne?

    Kerralla osto olisi mielestäni hyvä tehdä niin kuin edellä mainitussa kirjoituksessani olen esittänyt. Ostajana voi silloin olla mikä tahansa yhteisöistä tai yksityisistä koostuva joukko, joka kokee kohteen ostamisen arvoiseksi.

    Osmo kirjoitti:
    Tässä on se vika, että jonkin teoksen tuottamasta hyödystä saadaan kerätyksi tuotteen rahoittamiseksi vain pieni murto-osa, jolloin suuri osa nykyisestä tuotannosta jäisi toteutumatta, sillä ei se musiikin tekeminen tai kirjojen kirjoittaminen nytkään niin tuottavaa ole.

    Keskustelun etenemisen kannalta on turhauttavaa huomata, että kritisoit ratkaisuani nojaten juuri siihen periaatteeseen, jonka kuvittelin osoittaneeni vaikutuksiltaan haitalliseksi. Eikö tällaisessa tilanteessa sinun tulisi perustella ottamaasi kantaa ja selittää, mistä syystä teoksen tuottamaa yhteiskunnallista hyötyä eli kirjailijan saamaa oikeudenmukaista korvausta on edullista mitata kirjan ostajien lukumäärästä suoraan johtuvalla tekijällä. Se, että suuri osa nykyisestä tuotannosta jäisi toteutumatta ellei tällaista palkitsemisperustetta noudatettaisi, ei todellakaan ole tällainen syy, sillä ei kirjojen määrä sinänsä mikään tavoite voi olla. Kai laatu sentään on nimenomaan kirjoista puheen ollen tärkeämpi tekijä.

    Mitä kirjojen laatuun tulee, niin näyttäisi siltä, että yhteiskunnallisesti arvokas kirjallisuus, mm. paras tietokirjallisuus, ei yleensä (pakolliset oppikirjat pois lukien) saavuta sellaisia lukijamääriä kuin viihdekirjallisuus (aikuisviihde mukaan lukien). Se tarkoittaa sitä, että viihdettä pidetään yhteiskunnan toimesta arvokkaampana asiana kuin tietoa ja viihdekirjailijoita palkitaan avokätisemmin kuin tietokirjailijoita. Ja kuilu vain kasvaa. Tähänkö tekijänoikeuksia tarvitaan? Ehkä ei, mutta siihen niitä käytetään.

    Kyse on siitä, että tekijänoikeustalous määräperusteisine maksuineen johtaa tuottajan ylijäämään ja kertamaksutalous johtaa kuluttajan ylijäämään. Tuottajan ylijäämä johtaa puolestaan tuotannon keinotekoiseen kasvattamiseen ja yhteiskunnan eriytymiseen rikkaisiin tuottajiin ja köyhiin tuottamattomiin. Kuluttajan ylijäämä johtaa vaatimattomampaan tuotantoon mutta stabiilimpaan talouteen.

    Ymmärtäisin kantasi, jos olisit kokoomusta kannattava viihdekirjailija, mutta vihreitä arvoja puolustavalle tietokirjailijalle kantasi ei ole luonteva.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  55. Juuso Koponen kirjoitti 4.9.2009 kello 17:02

    Kerralla osto olisi mielestäni hyvä tehdä niin kuin edellä mainitussa kirjoituksessani olen esittänyt. Ostajana voi silloin olla mikä tahansa yhteisöistä tai yksityisistä koostuva joukko, joka kokee kohteen ostamisen arvoiseksi.

    Eli siis, taiteilijat kertovat että minulla olisi täällä tällainen ja tällainen teos, löytyykö tarpeeksi halukkaita ostajia lunastamaan se tähän hintaan? Ts. myydään sika säkissä ja hyödyt saavat maksajien lisäksi kaikki muutkin. Epäilenpä, että kauppoja syntyisi kovin paljoa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  56. Matti H kirjoitti 5.9.2009 kello 11:47

    Eli siis, taiteilijat kertovat että minulla olisi täällä tällainen ja tällainen teos, löytyykö tarpeeksi halukkaita ostajia lunastamaan se tähän hintaan? Ts. myydään sika säkissä ja hyödyt saavat maksajien lisäksi kaikki muutkin. Epäilenpä, että kauppoja syntyisi kovin paljoa.

    Mistä tällainen epäilys? Täytyy ottaa huomioon, että jos kirjan tai äänitteen tekijä saa nykyisin vaikkapa kymmenen prosenttia teoksen myyntihinnasta, niin esittämässäni tapauksessa hän saisi sen kymmenesosalla nykyisestä hinnasta. Ei huono tarjous.

    Toiseksi, jo nyt jonkun on ostettava ”sika säkissä”, sillä eivät kustantajat etukäteen tiedä, mitkä teokset myyvät ja mitkä eivät. Tämän riskin he hinnoittelevat tuotteisiinsa ja teosten hinta nousee. Lisäksi useimmat ostavat jo nyt kirjan ja jotkut jopa äänitteen lukematta tai kuulematta sitä etukäteen. Eikä kuluttajien tarvitse esittämässänikään tapauksessa olla täysin pimennossa. Tekijä voi antaa teoksestaan mieleisensä näytteen, jonka perusteella ostaja voi arvioida tuotteen. Lisäksi ostajalla on mahdollisuus tutustua vapaasti tekijän jo julkaistuun tuotantoon ja sen perusteella tehdä ratkaisunsa.

    Mitä tulee siihen ”ostamisen esteeseen”, että jos kauppa syntyy, muut saavat teoksen ilmaiseksi, niin sitä en ole koskaan oikein ymmärtänyt. Yleensähän ihmisillä on voimakas tarve jakaa yhteinen kokemus muiden kanssa eikä suinkaan estää muita tästä kokemuksesta. Jos joku on lukenut hyvän kirjan, hän haluaisi, että muutkin lukisivat, vaikka ilmaiseksi. Ihmiset jopa ostavat toisilleen lahjaksi kirjoja ja äänitteitä.

    Ihmisillä on myös tarve kuulua ”oikein valinneiden” joukkoon. Esittämässäni ratkaisussa tätä voidaan hyödyntää. Ostaja voi halutessaan laittaa nimensä ostajien joukkoon ja näin saada statusta sen joukon jäsenenä, jotka ovat muita paremmin ymmärtäneet arvostaa kyseistä taiteilijaa tai teosta.

    Käytännössä kauppapaikka olisi samanlainen kuin Amazon, vain sillä erolla, että ”laita ostokoriin” korvautuisi ”ostan teoksen x:llä (vapaavalintaisella) rahamäärällä”. Sen lisäksi esitettäisiin ”latauspalkki”, joka etenisi maksujen mukana ja täyttyisi kun saavutetaan tekijän ilmoittama summa. On huomattava, että Amazonkin myy kirjoja ennen ilmestymistään ja eri muodoissa, pokkareina, kovakantisina, äänitteinä ja Kindle-teksteinä. Esittämässäni tapauksessa tämä jälkijalostus tapahtuisi vain vapailla markkinoilla. Pelkkä teksti vapautuisi kaikille samanaikaisesti hyödynnettäväksi ja mikä tahansa jatkojalostaja voisi kilpailla tuotteillaan.

    Kun ottaa lisäksi huomioon ehdotukseni yhteiskunnalliset ominaisuudet, en oikein ymmärrä, mitä vikaa siinä on. Ehkäpä kyse on asiasta, jonka jo John Stuart Mill aikoinaan puki sanoiksi: ”uudet totuudet ovat saattaneet ennen aikaan olla toivottavia, mutta että meillä on nyt jo niitä kylläksemme”.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  57. Juuso Koponen kirjoitti 5.9.2009 kello 17:27

    Nykyisin ostaessaan kirjan, levyn tai elokuvalipun on kuitenkin voinut tutustua muiden, teokseen jo tutustuneiden arvioihin siitä. Ja aika harva ostaa levyjä kokonaan etukäteen kuuntelematta, tietysti koko levyä ei tarvitse kuunnella, mutta joitain pätkiä sieltä täältä nyt vähintään.

    Ei ongelma vapaamatkustamisessa ole niinkään siinä, että asia maksajia haittaisi, vaan siinä, että aika harva viitsii ryhtyä maksajaksi jos tietää että saa hyödyt ilman mitään omaa panosta. Jos vaikka 10 000 ihmisen maksuilla teos lunastetaan vapaaksi, yhden ihmisen maksu nopeuttaa sen jakeluun saamista vain 0,01 % joten rationaalisesti ajatellen kenenkään ei kannata omia rahojaan kiinni laittaa vaan odottaa, että joku muu niin tekee. En sano, että ihmiset toimivat aina itsekkään rationaalisesti, mutta toisaalta jos ihmiset olisivat täysin altruistejä, ei meillä olisi mitään tuolonjakoongelmaa muutenkaan kun kaikki huolehtisivat toisistensa hyvinvoinnista.

    Kun ottaa lisäksi huomioon ehdotukseni yhteiskunnalliset ominaisuudet, en oikein ymmärrä, mitä vikaa siinä on.

    Siinä, että tällainen mahdollisuus tarjotaan, ei ole mitään vikaa. Siinä että se pakotetaan (de facto) ainoaksi taiteen rahoittamsien vaihtoehdoksi, on. Jos tämä järjestely on niin erinomainen, niin mikä estää toteuttamasta sitä nykyisen tekijänoikeuslain puitteissa, vapaahetoisesti? Miksi taiteilijat, jotka eivät halua toimia näin, pitäisi siihen pakottaa poistamalta heiltä laillinen oikeus suojata teoksensa toisin?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  58. Matti H kirjoitti 6.9.2009 kello 8:53

    Ei ongelma vapaamatkustamisessa ole niinkään siinä, että asia maksajia haittaisi, vaan siinä, että aika harva viitsii ryhtyä maksajaksi jos tietää että saa hyödyt ilman mitään omaa panosta. Jos vaikka 10 000 ihmisen maksuilla teos lunastetaan vapaaksi, yhden ihmisen maksu nopeuttaa sen jakeluun saamista vain 0,01 % joten rationaalisesti ajatellen kenenkään ei kannata omia rahojaan kiinni laittaa vaan odottaa, että joku muu niin tekee.

    Ensinnäkin, kuten jo olen todennut, kukin yksilö tai ryhmä voi maksaa teoksesta aivan sen mukaan, kuinka paljon haluaa vaikuttaa teoksen julkaisemiseen, vaikka kaikki heti minulle nyt, kuitenkin sillä erolla lasten kiukutteluun nähden, että siitä joutuu maksamaan. Toiseksi, ei voida etukäteen tietää, miten ihmiset tulisivat toimimaan, jos tätä menetelmää noudatettaisiin. Ihmisethän ovat tällaisissa asioissa viisaita olemalla vielä ”epärationaalisempia” kuin oletat. Käydäänhän sitä äänestämässäkin, vaikka kaikki tietävät, ettei yhdellä äänellä ole mitään merkitystä.

    Siinä, että tällainen mahdollisuus tarjotaan, ei ole mitään vikaa. Siinä että se pakotetaan (de facto) ainoaksi taiteen rahoittamisen vaihtoehdoksi, on. Jos tämä järjestely on niin erinomainen, niin mikä estää toteuttamasta sitä nykyisen tekijänoikeuslain puitteissa, vapaaehtoisesti?

    Eihän kyse ole minkäänlaisesta pakottamisesta. Halusin vain osoittaa, että on ainakin yksi helppo tapa, jolla kirjailijoiden ym. on mahdollista saada työstään ansaitsemansa korvaus ilman tekijänoikeuksia. Varmaan niitä on muitakin. Pakkokeinojen käyttöhän liittyy tekijänoikeusjärjestelmään ja sen ylläpitämiseen.

    Miksi sitten tätä järjestelmää ei noudatettaisi tekijänoikeuslakien puitteissa? Siksi, ettei markkinaehdoin toimiminen ole kannattavaa taloudessa, jossa on mahdollisuus yksinoikeuksiinkin, monopoleihin. Vähän niin kuin jos jossakin maassa on korruptio sääntönä, elämä käy vaikeaksi, ellei itsekin ole mukana systeemissä. Tutkimuksen mukaan korruptio on silloin kannattavaa ja siis hyvä asia, koska ne kansalaiset menestyvät, jotka korruptoivat. Miten he saisivat toimeentulonsa, jos korruptiosta luovuttaisiin?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  59. Juuso Koponen kirjoitti 7.9.2009 kello 1:01

    Toiseksi, ei voida etukäteen tietää, miten ihmiset tulisivat toimimaan, jos tätä menetelmää noudatettaisiin.

    Ei tulevaisuudesta voida tietenkään tietää varmuudella mitään, mutta jotain osviittaa voinee kuitenkin ottaa ihmisten kulutuskäyttäytymisestä nykyisin. Meillä on paljon esimerkkejä siitä miten nykymalli toimii (ja miten se ei toimi), mutta käytännön esimerkit kuvaamasi kaltaisesta toiminnasta puuttuvat lähes kokonaan. (Muutamia onnistuneita kokeiluja on käsittääkseni genrekirjallisuuden puolella tehty, mutta siitä on paha yleistää toimivuudesta kulttuurin rahoituksessa laajemmin. Epäonnistumisiakin on, tähän osastoonhan menee vaikkapa Harlin/Selinin yritys rahoittaa Mannerheim-spektaakkelinsa myymällä “ennakkolippuja”, mutta eipä ole rahoitus vieläkään kasassa.) Mielestäni esittämäsi malli on täysin utopistinen, mutta tulevaisuus voi toki osoittaa minut vääräksi.

    Miksi sitten tätä järjestelmää ei noudatettaisi tekijänoikeuslakien puitteissa? Siksi, ettei markkinaehdoin toimiminen ole kannattavaa taloudessa, jossa on mahdollisuus yksinoikeuksiinkin, monopoleihin.

    Vähän erikoinen tulkinta. Samanlainen monopoli on esimerkiksi teollisuusyrityksellä omiin tuotteisiinsa: kukaan ei saa mennä hakemaan omin lupinensa tavaraa heidän varastostaan vaikka maksaisikin siihen uhrattujen raaka-aineiden, ehkä jopa valmistukseen menneen työnkin hinnan. Yritys myy tuotteitaan kenelle haluaa mihin hintaan haluaa.

    Miten on enemmän markkinaehtoista, että taiteilija panttaa ensimmäistä kappaletta kunnes on tarpeeksi rahaa kasassa, kuin että jokaisella myydyllä teoskappaleella on yksilöllinen hinta?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  60. Matti H kirjoitti 7.9.2009 kello 20:28

    Miten on enemmän markkinaehtoista, että taiteilija panttaa ensimmäistä kappaletta kunnes on tarpeeksi rahaa kasassa, kuin että jokaisella myydyllä teoskappaleella on yksilöllinen hinta?

    Yksilöllinen hinta sopii fyysiseen tuotteeseen, saappaaseen, kirjaan tai äänilevyyn. Sellaisen kauppa ei vaadi muuta kuin sen, että myyjä sanoo hinnan ja ostaja maksaa. Valtiovaltaa tarvitaan vain valvomaan, että tämä toteutuu ilman väärinkäytöksiä. Se on markkinaehtoista.

    Tällainen menettely ei kuitenkaan hinnoittele erikseen sitä informaatiota, jota fyysiseen kappaleeseen liittyy, tietoa siitä, miten saapas on tehty, mitä kirjassa lukee ja mitä musiikkia kuuluu. Syykin on ilmeinen. Jokainen saappaan ostaja voi saappaasta nähdä suurin piirtein miten se on tehty ja kuinka hyvä se on ja voi tätä tietoa hyödyntää ja levittää myös muille, niillekin, jotka eivät ole omaa saapasta ostaneet. Kun saapas on kerran markkinaehtoisesti myyty, sen sisältämä informaatio on kaikille vapaata. Sama pätee periaatteessa kirjaan ja äänilevyyn.

    Tällainen kaupankäynti ei ole kuitenkaan riittänyt palkitsemaan uuden ja yhteiskuntaa kehittävän tiedon tuottajia. Siksi on ollut tarpeen luoda järjestelmä, jolla informaation tekijä voi saada palkan työstään. Valtiovalta on säätänyt tekijälle määräaikaisen yksinoikeuden informaationsa taloudelliseen hyödyntämiseen, mihin oikeuteen kuuluu myös oikeus myydä kyseinen yksinoikeus. Saappaita koskeville uusille informaatioille yksinoikeus myönnetään patentteina tai mallisuojina, kirjojen ja äänitteiden informaatiolle se myönnetään tekijänoikeuksina. Tällöin tekijä voi lisätä myymänsä fyysiseen kappaleen hintaan sen sisältämän informaation hinnan, koska muilla ei ole lupaa sitä taloudellisesti hyödyntää.

    Tällaiset valtiovallan myöntämät ja valvomat yksinoikeudet eivät kuulu markkinatalouteen sen enempää kuin muutkaan valtiovallan myöntämät yksinoikeudet tai etuoikeudet. Ne vaativat erilaisia rajanvetoja ja tekniikan kehittyessä yhä monimutkaisemmaksi käyvää valvontaa ja sen lisäksi pakkokeinoja oikeuksien ylläpitämiseksi. Ilman niitä tekijä ei kuitenkaan voi myydä informaatiotaan yksitellen. Siitähän koko tämä vaikeus ja sotku syntyy, jota tässäkin blogissa on monen voimin käsitelty.

    Vanhoihin aikoihin nähden tietokoneet ja internet ovat muuttaneet koko asetelman siinä mielessä, että informaatiota voidaan myydä jopa ilman mitään fyysistä kappaletta, bitteinä verkossa vaikka ympäri maailman. Tämä on edelleen kärjistänyt sitä epäkohtaa, joka yksinoikeuksiin aina liittyy eli siihen, että ne keskittävät varallisuutta menestyjille ja siten kasvattavat ihmisten välisiä toimeentuloeroja.

    Internet tarjoaa kuitenkin myös mahdollisuuden myydä informaatiota samalla tavalla kuin fyysisiä kappaleita, kertasuorituksena ja markkinaehtoisesti. Se tosin edellyttää jotain sellaista järjestelyä, jonka esitin. Myyjä sanoo hinnan ja ostajajoukko maksaa tiedon kaikille vapaaksi. Valtiovaltaa tarvitaan vain valvomaan, että tämä toteutuu asiallisesti niin kuin saappaankin kauppa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  61. Juuso Koponen kirjoitti 7.9.2009 kello 22:25

    Argumentaatio alkaa vaarallisesti valua kohti libertaristista harhaa että kaikki valtion puuttuminen asioihin on aina pahasta ja että asiat voidaan hoitaa kokonaan ilman väkivaltamonopolia. Mutta ihan yhtä lailla valtion väkivaltamonopoli on sen takeena, että saappaita ei voi ottaa maksutta mukaansa kaupasta.

    Ajatellaanpa tällaista skenaariota: Kirjailijalla on kirja valmiina tietokoneen kovalevyllä. Hän ilmoittaa julkaisevansa sitten kun saa kerättyä riittävän summan rahaa. Joku näppärä hakkeri käy kuitenkin murtautumassa kirjailijan koneelle ja laittaa kirjan jakoon. Onko mielestäsi tämän jälkeen julkaistu kirja kaikkien vapaata riistaa ja kirjailijan vain tyydyttävä kohtaloonsa? Jos näin, miten tilanne eroaa vaikka siitä, että rikolliset murtautuvat kenkätehtaan varastoon ja myyvät kengät edelleen kuluttajille? Jos ei, miten tämä eroaa siitä, että kirjailija laittaa teoksensa jakoon siten, että vaatii ettei sitä saa kopioida vaan jokaisen halukkaan on ostettava oma kappale häneltä? Eli miksi ensimmäistä kappaletta saa pantata miten haluaa mutta seuraavia ei?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  62. Matti H kirjoitti 8.9.2009 kello 16:49

    miten tämä eroaa siitä, että kirjailija laittaa teoksensa jakoon siten, että vaatii ettei sitä saa kopioida vaan jokaisen halukkaan on ostettava oma kappale häneltä?

    On totta, että tekijänoikeuksia vastaava järjestely voidaan toteuttaa myös yksityisin sopimuksin. Kyse on siitä, miksi yhteiskunnan pitäisi pitää tällaisia sopimuksia laillisina. Eiväthän sellaiset markkinoita säätelevät sopimukset, joita pidetään yhteiskunnan kannalta haitallisina, esimerkiksi kartellisopimukset, ole laillisia.

    Kun itse olen jo esittänyt, mitä haittoja tekijänoikeuksista yhteiskunnalle ja maailmanyhteisölle on, niin ehkä olisi jo sinun vuorosi selittää niiden edut. Jos katsotaan, että talouden suurimpia ongelmia tänään ovat kasvavat tuloerot, kaiken kaupallistuminen, finanssitalouden epätasapaino, talouden pakkokasvuisuus ja luonnon ylikuormitus, niin miten tekijänoikeustalous auttaa näiden ongelmien ratkaisemisessa?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  63. Artturi kirjoitti 8.9.2009 kello 17:12

    Matti H:”Kyse on siitä, miksi yhteiskunnan pitäisi pitää tällaisia sopimuksia laillisina.”

    No yhteiskunnan pitäisi pitää kaikkia ihmisten vapaaehtoisesti solmimia sopimuksia laillisina, koska sopimusten solmiminen on osa itsemääräämisoikeutta.

    Jos sopimusten rajoittamisen valta annetaan poliitikoille ne eivät pysty/halua tunnistaa tapauksia joissa sopimuksen rajoitus lisää hyvinvointia, vaan he käyttävät tätä valtaa ajamaan omia tavoitteitaan.

    Noista luettelemistasi ongelmista tekijänoikeudet eivät varmasti ratkaise mitään.

    Jos taas katsotaan, että nykyisen talouden ongelma on se, että joka ikinen ihminen ei saa tyydytettyä kaikkia mahdollisia toiveitaan markkinoilla, tekijän oikeudet voivat olla käyttökelpoinen väline tyydytyksen lisäämiseen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  64. Juuso Koponen kirjoitti 9.9.2009 kello 10:08

    Matti H, yrität ohittaa itse aihetta. Tekijänoikeudet eivät vaikuta esittämiisi asioihin suuntaan tahi toiseen, epämääräistä kohtaa “kaiken kaupallistuminen” mahdollisesti lukuunottamatta.

    Tekijänoikeuksista on se hyöty, että ne mahdollistavat tekijöiden työn ja sitä tukevan infrastruktuurin rahoittamisen ja siten uuden taiteellisen ja muun tekijänoikeudellisen sisällön syntymisen. Jos tämä rahoitus saadaan hoidettua muulla tavalla, mikäpä siinä. Mutta mielestäni esittämäsi korvaava malli on utopistinen enkä usko sen toimivan tekijänoikeustulojen korvikkeena.

    Et ole esittänyt mitä konkreettista haittaa tekijänoikeuksista on. Nähdäkseni koko tässä säikeessä käyty keskustelu liittyy pikemminkin siihen, että kun olemassaoleva tekijänoikeusjärjestelmä on tekniikan ja kulttuurin muutoksen vuoksi uhattuna, millä keinoin saadaan tekijöiden toimintaedellytykset turvattua, ei siitä ovatko tekijänoikeudet an sich hyvä vai huono asia. (Nähdäkseni useimmat tekijänoikeuksia “vastustavat” keskustelijat eivät ole tässä esittäneet että tekijänoikeudet sinänsä olisivat haitallisia, vaan lähinnä niiden valvontatoimet ja näiden sosiaaliset vaikutukset.)

    Et muuten vastannut kysymykseeni kirjailijasta ja hakkerista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  65. IiroJ kirjoitti 9.9.2009 kello 10:39

    On tekijänoikeuksista konkreettistakin haittaa. Joissakin tapauksissa useammalla taholla on asiaan keskenään ristikkäiset tekijänoikeudet. Näissä tapauksissa kukaan tahoista ei pysty julkaisemaan materiaalia, jos yksi tahoista haluaa sen estää.

    Esitetäänpä pari esimerkkitapausta (jos ette tunne kyseisiä kirjoja ja firmoja, Wikipedia auttaa):

    1) Roolipeliharrastajille lienee tuttu MERP, joka oli ICE:n Tolkienin perikunnan lisenssillä tekemä roolipeli Tarun sormusten herrasta ja Hobitti -kirjojen maailmasta.

    http://en.wikipedia.org/wiki/MERP

    Jo tässä on ensimmäinen ongelma. Lisenssi ei antanut lupaa käyttää Tolkienin muuta tuotantoa, joten pelimateriaalissa on täytynyt pitää huolta, ettei esimerkiksi Silmarillionissa tai Keskeneräisten tarujen kirjassa mainittuja asioita esiinny pelimateriaaleissa. Koska pelimaailmalle (Tolkienin Keski-Maa) on pitänyt kuitenkin kehittää historiaa, on historia harrastajien harmiksi usein ristiriidassa puristisen Tolkien-historian kanssa.

    Suurempi ongelma on se, että erinäisistä syistä (joista yksi oli silloin kehitteillä oleva Taru sormusten herrasta -elokuvasarja) Tolkienin perikunta irtisanoi lisenssin 1990-luvun lopulla. Koska elokuville on kaikenlainen oheismateriaalin myynti tärkeää, myös roolipelit haluttiin elokuvan siivelle, ei itsenäiseen jakeluun.

    Lisenssin poistumisen jälkeen ICE meni selvitystilaan, osin koska ICE:n kehittämää Keski-Maa roolipelimateriaalia ei enää saanut myydä. Mutta ei saanut myydä Tolkienin perikuntakaan. Ne, kuten minä, jotka ostivat MERP-järjestelmän 1990-luvun alussa, eivät voi enää hankkia laillisesti muuta kuin käytettyjä MERP-materiaaleja – käytännössä lähinnä waretettuja pdf:iä.

    Tolkienin perikunnan lisenssillä teki sitten Decipher Inc pelin The Lord of the Rings Roleplaying Game. Elokuvien luoman hypen ollessa nyt riittävän kaukana takanapäin, on peliyhtiö käytännössä Wikipedian mukaan lopettanut pelin tukemisen. Todella hienoa harrastajien kannalta. 🙁 Toisin kuin ICE:n MERP:iä, ei LotRRG-peliä ole kai koskaan käännetty esimerkiksi Suomeksi.

    http://en.wikipedia.org/wiki/The_Lord_of_the_Rings_Roleplaying_Game

    2) Entäpä fanielokuvat, kuten The Hunt for Gollum, Halifirien ja Born of Hope?

    http://en.wikipedia.org/wiki/The_Hunt_for_Gollum

    http://www.halifirienthemovie.com/

    http://www.bornofhope.com/

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  66. tcrown kirjoitti 9.9.2009 kello 10:41

    “Et ole esittänyt mitä konkreettista haittaa tekijänoikeuksista on.”

    Mitä konkreettista haittaa nyt vaikka minun appelsiinimonopolistani olisi?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  67. Henri Weijo kirjoitti 9.9.2009 kello 15:28

    Koposelta lienee mennyt tämä ohi, joten laitetaan tämä nyt uudestaan:

    Economists Say Copyright and Patent Laws Are Killing Innovation; Hurting Economy

    “From a public policy view, we’d ideally like to eliminate patent and copyright laws altogether,” says Levine, John H. Biggs Distinguished Professor of Economics. “There’s plenty of protection for inventors and plenty of protection and opportunities to make money for creators. It’s not that we see this as some sort of charitable act that people are going to invent and create things without earning money. Evidence shows very strongly there are lots of ways to make money without patents and copyright.”

    Levine and Boldrin point to students being sued for ‘pirating’ music on the internet and AIDS patients in Africa dying because they cannot afford expensive drugs produced by patent holders as examples of the failure of the current system. Boldrin, the Joseph Gibson Hoyt Distinguished Professor in Arts & Sciences and Chair of the economics department says, “Intellectual property is in fact an intellectual monopoly that hinders rather than helps the competitive free market regime that has delivered wealth and innovation to our doorsteps.”

    The authors argue that license fees, regulations and patents are now so misused that they drive up the cost of creation and slow down the rate of diffusion of new ideas. Levine explains, “Most patents are not acquired by innovators hoping to protect their innovations from competitors in order to get a short term edge over the rest of the market. Most patents are obtained by large corporations who have built portfolios of patents for defense purposes, to prevent other people from suing them over patent violations.”

    […]

    They call on Congress to reverse the burden of the proof on patent seekers by granting patents only to those capable of proving that:

    “¢ their invention has social value

    “¢ a patent is not likely to block even more valuable innovations

    “¢ the innovation would not be cost-effective absent a patent

    The authors acknowledge that such drastic reform is unlikely and outline an incremental approach for Congress to gradually reduce the scope of patents, regulation and licensing.

    Nevertheless, their call for changing the system is urgent. The economists compare intellectual monopoly (patents) to medieval trade monopolies which were proven to be economically detrimental. They write, “For centuries, the cause of economic progress has identified with that of free trade. In the decades to come, sustaining economic progress will depend, more and more, on our ability to progressively reduce and eventually eliminate intellectual monopoly.”

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  68. Henri Weijo kirjoitti 9.9.2009 kello 15:34

    Aiheesta vielä vähän lisää, tämänkin laitoin joskus aiemmin tänne.

    Tyler Cowen: Patents versus markets

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  69. Artturi kirjoitti 9.9.2009 kello 17:11

    Henri Weijo: Varo sekoittamasta Tyler Cowenia Alex Tabarrokkiin…

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  70. Henri Weijo kirjoitti 9.9.2009 kello 17:26

    Ai katos, aina unohtuu että tuolla on Tylerin lisäksi pari muutakin kirjoittajaa. Tottunut pitämään tuota vain Tylerin blogina kun hän sinne eniten kirjoittaakin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  71. Juuso Koponen kirjoitti 9.9.2009 kello 22:08

    tcrown, appelsiinien käyttö ravinnoksi on tunnettu jo ammoisista ajoista asti, joten et niitä myymään ryhtymällä tekisi mitään niin ihmeellistä palvelusta yhteiskunnalle, että siitä kannattaisi monopolilla palkita. Patenttien ja tekijänoikeuksien monopolisuojauksen ajatus on sellainen, että annetaan määräaikainen yksinoikeus, jotta ihmisillä olisi insentiivi kehittää uusia asioita joita vielä ei ole olemassa.

    Mielestäni Henrin siteeraama pätkä koskee puhtaasti patentteja, en näe miten tekijänoikeudet liittyvät asiaan. IiroJ:n mainitsemat esimerkit taas ovat oikeastaan tavaramerkkioikeuden asioita, eivät varsinaisia tekijänoikeuskysymyksiä. Toki näiden raja on jossain määrin häilyvä, vissiin amerikkalaisessa oikeuskäytännössä vielä enemmän kuin meillä. Käsittääkseni Suomen tekijänoikeuslain puitteissa vaikkapa tuollainen Tolkienin tuotantoon perustuva roolipeli olisi täysin laillista julkaista ilman perikunnan lupaa.

    Täsmennetään vielä tätä eroa:

    Patentti on teknisluonteiselle keksinnölle tai menetelmälle annettava yksinoikeussuoja määräajaksi (olisiko se 20 vuotta nykyisin). Vaatii erikseen hakemuksen tekemisen, sen perustelemisen miksi patentti pitäisi myöntää ja kohtalaisen maksunkin suorittamisen. Patenttien hyödyllisyydestä tai haitallisuudesta minulla ei ole selvää kantaa, ainakin nykyisessä järjestelmässä on paljon puutteita, mutta riittäisikö niiden korjaaminen vai olisiko parempi luopua koko järjestelystä, en osaa sanoa.

    Tekijänoikeus suojaa ainoastaan teoksen uniikkia ilmiasua. Esimerkiksi siis (tieto)kirjan tietosisällön saa vapaasti kopioida jos sen tekee omin sanoin ja siinä määrin epäsuorasti että kyse ei ole suoranaisesta plagiaatista. Käytännössä riittänee että asiat esittää hieman eri järjestyksissä, eri painotuksin ja lisää vähän omaa näkökulmaa (näin siis suomalaisessa käytännössä, Jenkkilässä voi olla toisin). Tekijänoikeus syntyy automaattisesti ja on voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Edellytyksenä on teoskynnyksen ylittyminen, siis teoksen täytyy olla siinä määrin omaperäinen, että ei ole todennäköistä että joku muu olisi voinut itsenäisesti päätyä vastaavaan lopputulokseen. Esimerkiksi arkkitehtuurin puolelta tunnetaan tapauksia joissa oikeus on katsonut talon piirrustusten olevan siinä määrin ei-omaperäisiä että ne eivät nauti tekijänoikeuden suojaa.

    Tekijänoikeuksien lähioikeudet ovat tekijänoikeuksia muistuttava suojaus, joka koskee lähinnä esittäviä taiteilijoita (muusikot, näyttelijät jne.) sekä ääni- ja kuvatallenteiden tekijöitä (ml. valokuvaajat). Suoja on 50 vuotta teoksen julkaisusta, eikä edellytä teoskynnyksen täyttymistä. Esimerkiksi kuuluisan valokuvan Paavo Nurmesta olympiatulta sytyttämässä on oikeuden päätöksellä arvioitu jäävän teoskynnyksen alapuolelle jolloin se ei nauti tekijänoikeuden suojaa vaan vain lähioikeuksien. (Tämä siis siksi, että katsottiin että kuvaaja on vain tallentanut tilanteen joka syntyi ilman hänen omaa myötävaikutustaan.)

    Tavaramerkki syntyy ensisijaisesti niin, että joku käyttää tiettyä nimeä vaikkapa yrityksestään niin kauan, että se yleisesti yhdistetään nimenomaan tämän yrityksen toimintaan eikä johonkin muuhun (vakiinnuttaminen). Tavaramerkin voi myös rekisteröidä patentinomaisesti. Tavaramerkki raukeaa jos sitä ei aktiivisesti puolusteta väärinkäytöltä. Jonkinlainen tavaramerkkisäännöstö on kuluttajien oikeusturvankin takia pakko olla olemassa, mutta voidaan tietysti keskustella siitä, kuinka kattava sen tulee olla. McDonald’shan on yrittänyt esimerkiksi vaatia McDonald-nimisiä ihmisiä vaihtamaan sukunimensä, mikä selvästikään ei ole ihan kohtuullista. (Tosin todettakoon, että ei kovinkaan menestyksekkäästi, käsittääkseni kaikki McDonald’sin törkeämmät yritykset väärinkäyttää tavaramerkkisäädöstöä ovat kaatuneet oikeudessa.)

    Mielestäni on jossain määrin virheellistä argumentaatiota niputtaa kaikki IP-oikeudet yhdeksi köntäksi ja sitten vedota vaikka patenttien väärinkäyttöön ja vaatia tekijänoikeuksia siksi lakkautettavaksi. Amerikkalaisessa tekijänoikeuslainsäädännössäkin on kieltämättä vakavia puutteita, mutta mielestäni siitä ei voi johtaa sitä että koko järjestelmä olisi lakkautettava.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  72. tcrown kirjoitti 9.9.2009 kello 22:28

    “tcrown, appelsiinien käyttö ravinnoksi on tunnettu jo ammoisista ajoista asti, joten et niitä myymään ryhtymällä tekisi mitään niin ihmeellistä palvelusta yhteiskunnalle, että siitä kannattaisi monopolilla palkita.”

    Nyt ei keskusteltu monopolien hyödyistä vaan konkreettisista haitoista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  73. Matti H kirjoitti 10.9.2009 kello 11:14

    Et muuten vastannut kysymykseeni kirjailijasta ja hakkerista

    Ajattelin että itsekin ymmärrät hyvin, ettei sellaista tietoa saa keneltäkään hakkeroida, josta ei vielä ole kauppaa syntynyt.

    Matti H, yrität ohittaa itse aihetta. Tekijänoikeudet eivät vaikuta esittämiisi asioihin suuntaan tahi toiseen, epämääräistä kohtaa “kaiken kaupallistuminen” mahdollisesti lukuunottamatta

    Ehkä sinä käsittelet aihetta tarvitseeko taiteilija/tieteilijä/keksijä kaupallisia yksinoikeuksia teoksiinsa, mutta minä käsittelen aihetta tarvitseeko yhteiskunta informaation yksinoikeusjärjestelmiä. Edelliseen vastaus saattaa hyvinkin olla myönteinen, mutta yhteiset säännöt tulee silti tehdä jälkimmäisen mukaan.

    Etkä muuten vastannut kysymykseeni miksi yhteiskunnan pitäisi pitää yllä mainittuja yksinoikeusjärjestelmiä.

    Yhteisen talouden kannalta tekijänoikeudet eivät nimittäin ole niin viattomia kuin näytät uskovan. Verrattuna kertasuoritteiseen palkkioon ostajien lukumäärään sidotut palkkiot kasvattavat tekijöiden tuloeroja. Siksi Rowlingit ansaitsevat tuhatkertaisesti sen mitä tavalliset kirjailijat, Jacksonit tuhatkertaisesti sen mitä tavalliset popparit ja menestyneimmät keksijät tuhatkertaisesti sen mitä tavalliset keksijät. Ja siksi näiden menestyjien yksinoikeuksia hallinnoivat yritykset kasvavat tuhatkertaisiksi pienyrityksiin verrattuna ja niiden johtajat saattavat nauttia tuhatkertaisesti sen mitä pienen yrityksen johtaja. Ja kaikki suurten tulojen kulutukseen kulumaton osa kasvattaa pankkien varoja ja niiden mahdollisuuksia luoda uutta rahaa eli uutta velkaa. Ja niin yhteisestä taloudesta tulee yhä velkavetoisempaa eikä mihinkään tarpeelliseen riitä rahaa, kun ensin on pidettävä pankit pystyssä ja rikkailta otetut velat maksettava.

    Samaan asiaan liittyy se, että talous kehittyy yhä kilpailuhenkisemmäksi, jossa kenelläkään ei ole varaa odottaa jälkeen jääviä. Kilpailun kovuushan on tunnetusti suoraan verrannollinen voiton ja häviön eroon. Mitä suuremmat ovat varallisuuserot sitä kovemmin on ponnisteltava, jotta olisi voittajien eikä häviäjien puolella. Siten taloudesta tulee ”pakkokasvuista”. Se vaikuttaa tietysti myös siihen, miten talous kohtelee luontoa. Pakkokasvuisessa taloudessa luontoa on pakko hyödyntää viimeiseen asti.

    Voidaan tietysti esittää erilaisia arvioita siitä, kuinka suuri vaikutus tekijänoikeusjärjestelmällä on edellä kuvattuun kehitykseen. Mutta vaikka se olisi kuinka pieni, se on silti liikaa, ellei kyseinen järjestelmä jotenkin itse kompensoi sitä. Toisin sanoen, ellei se informaatio, johon tekijänoikeudet kannustavat, auta kyseisen ongelman ratkaisemisessa, tekijänoikeudet ovat yhteiseksi haitaksi ja niistä tulisi luopua. Eikä sen enempää teoria kuin käytäntökään tue sitä, että tekijänoikeudet kannustaisivat tiedon tuottajia tuottamaan tietoa, jonka mukaan tekijänoikeudet ovat haitaksi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  74. Juuso Koponen kirjoitti 10.9.2009 kello 12:08

    Nyt ei keskusteltu monopolien hyödyistä vaan konkreettisista haitoista.

    Niin eli tekijänoikeusmonopolin haitta on että se monopolisoi sellaisen tuotteen markkinat, joita ei olisi ensinkään olemassa ilman monopolistin toimia. Samanlainen “monopoli” syntyy fyysisen tuotteen valmistajalle valmistamaansa yksittäiskappaleeseen.

    Ajattelin että itsekin ymmärrät hyvin, ettei sellaista tietoa saa keneltäkään hakkeroida, josta ei vielä ole kauppaa syntynyt.

    Eli tekijällä on vapaa oikeus päättää ensimmäisen kappaleen myynnistä, mutta ei seuraavista. Mikä logiikka tässä on?

    Etkä muuten vastannut kysymykseeni miksi yhteiskunnan pitäisi pitää yllä mainittuja yksinoikeusjärjestelmiä.

    Vastasin, voin toistaa vastauksen tässä:

    Tekijänoikeuksista on se hyöty, että ne mahdollistavat tekijöiden työn ja sitä tukevan infrastruktuurin rahoittamisen ja siten uuden taiteellisen ja muun tekijänoikeudellisen sisällön syntymisen.

    Eikä sen enempää teoria kuin käytäntökään tue sitä, että tekijänoikeudet kannustaisivat tiedon tuottajia tuottamaan tietoa, jonka mukaan tekijänoikeudet ovat haitaksi.

    Anteeksi vain, mutta tämä väitehän on täyttä roskaa. Perustele nyt edes jotenkin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  75. Matti H kirjoitti 11.9.2009 kello 9:09

    Eli tekijällä on vapaa oikeus päättää ensimmäisen kappaleen myynnistä, mutta ei seuraavista. Mikä logiikka tässä on?

    Siinä on se logiikka, että ensimmäisen myynnin jälkeen informaation käyttö ja kohtalo ei enää ole yksin tekijän hallussa muuten kuin erityisellä yhteiskunnan säätämällä yksinoikeudella, jonka järkevyydestä tässä juuri ollaan kiistelemässä.

    Tekijänoikeuksista on se hyöty, että ne mahdollistavat tekijöiden työn ja sitä tukevan infrastruktuurin rahoittamisen ja siten uuden taiteellisen ja muun tekijänoikeudellisen sisällön syntymisen.

    No mutta näinhän tekee esittämäni kaupankäyntitapakin. Sen lisäksi sillä on edellisissä viesteissäni perusteltuja hyviä puolia tekijänoikeuksilla käytyyn kaupankäyntiin nähden. Sinulta odotin näkemystäsi siitä, mitä yhteisiä hyötyjä tekijänoikeuksilla käyty kauppa tarjoaa esittämääni ratkaisuun nähden. Eikä vastaukseksi riitä tekijänoikeuksilla kannustetun informaation määrä, sillä informaatiossa laatu on määrää tärkeämpää. Kuten munkki Ryokan jo aikoinaan totesi: miljoonan kirjan lukeminen ei vedä vertoja yhden lauseen ymmärtämiselle.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  76. Sampo Smolander kirjoitti 18.9.2009 kello 1:54

    Keskustelu tässä on jo ehtinyt hiljentyä, mutta Paul Grahan on juuri kirjoittanut aiheesta:

    http://paulgraham.com/publishing.html

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  77. Jaakko Särelä kirjoitti 22.3.2010 kello 14:11

    Suomessa on juuri julkaistu asiasta pamfletti, jonka asiasta kiinnostuneet voivat lukea täällä: http://www.wsoy.fi/wsoy/digipaper/wsoy/411/index.html

    Disclaimer: En tunne kirjoittajia eikä minulla ole mitään välitöntä eikä lyhyellä tähtäimellä välillistäkään taludellista intressiä edistää tuon kirjan paperiversion myyntiä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus