Tämä patenttiasia on ikuisuuskysymys; vastustajat ovat esittäneet aikojen alusta omat teesinsä, joissa on omat etunsa ja puoltajat omat teesinsä, joissa on myös hyödyt ja haitat. Joka tapauksessa on aivan selvää, että insentiivi kehittää lääkkeitä on taattava jollain tavalla ja tehokkain keino tähän on patentit. Muuten tuotekehitys loppuu. Lopuksi on vielä muistettava, että lääkeyhtiöt pakenevat maista, joissa patenttisuoja on puutteellinen/kannattamaton. Tästä tutkimuksellista näyttöä.

Ja vielä lääkkeiden tutkimustoiminnan suuntautumisesta: Olen samaa mieltä, mutta asialle ei voi oikein mitään. Ei ole olemassa kaikkia tyydyttävää ratkaisua. Lääkekehitys on liiketoimintaa, eikä kannata panostaa kehitystyöhön, jonka lopputuloksena saatava lääke ei omista kuin marginaalisen käyttäjäkunnan (vrt. Suomessa Leiraksen porfyrian hoitoon tarkoitettu lääke aikoinaan 80-luvulla). Valtavat kehityskulut ja epäonnistuneet projektit pitää kattaa jollain. Ainoa ratkaisu on, edelleen, patentin tuoma rahavirta.

Suosittele: 0

Ihmettelen, ettei kukaan aiemmin ole tajunnut, kuinka helppoa on poistaa köyhyys! Myydään kehitysmaihin kaikki muutkin tuotteet kuin lääkkeet halvemmalla kuin teollisuusmaissa, niin ne pääsevät yhdessä hujauksessa kanssamme samalle elintasolle. Suomessakin köyhyys poistuisi, kun apteekkarit poistaisivat monopolihinnoittelunsa, jossa jokaisen on pakko maksaa sama hinta.

Suosittele: 0

Tpyyluoma esitti edellä tämän ketjun ensimmäisen kommentin, jossa on ymmärretty tehtävän mittakaava lähes oikein. Myytävät yksinoikeudet, niin lääkepatentit kuin tekijänoikeudetkin, ovat maailman laajuinen kysymys ja ongelma. Ne ovat vieläpä merkittävä osa vielä suurempaa ongelmaa, joka tänään ilmenee maailmassa taloudellisena lamana, terrorismina ja luonnon ylikuormittumisena. Sen ongelman nimi on Mikään ei riitä. Maailmaan on saatava enemmän lääkkeitä, enemmän autoja, enemmän kirjoja, enemmän musiikkia ja siksi ja erityisesti enemmän rahaa – ja jos ei muu auta, enemmän aseita.

Ja sen takia, näin selitetään, talouteen on luotava kannustinmekanismeja (sillä kukaanhan ei tämän ideologian mukaan tee mitään ilman kannustimia; lapsi ei leiki luonnostaan, nuori ei opi uteliaisuuttaan, aikuinen ei tee työtä edes markkinaehtoisesti palkittuna, vaan häntä täytyy siihen erityisiä oikeuksia antamalla suostutella).

Yhteiskunnan asettamia eli laeilla säädettyjä kannustinmekanismeja on monia. Luovaa henkistä työtä kannustetaan yksinoikeuksilla, patenteilla ja tekijänoikeuksilla. Tavaratuotantoa kannustetaan edellisten lisäksi mm. liikesalaisuusjärjestelmällä, verotusjärjestelmällä ja yritysten rajoitetun vastuun omistusjärjestelmällä. Kannustamisideologiassa kaikkein tärkeintä on tietysti rahatuotannon, tuon ”talouden verenkierron” kannustaminen. Siksi kannustimetkin ovat parhaat, pankkien omistajia ja johtajia kannustetaan töihin huikeilla voitoilla, joihin he voivat päästä “nälkäisesti” hyödyntämällä liikesalaisuuksia, veroparatiiseja, johdannaisia, velkavipuja ja sitä ihanaa järjestelyä, että mitä suurempia riskejä otetaan sitä varmemmin voitot voidaan kotiuttaa itselle mutta tappiot maksattaa muilla. Kannustus onnistui tälläkin rahanluontikerralla yli odotusten ja joukko maailman luovimpia aivoja saatiin palkattua luomaan rahaa, siis luottoa, aivan tähtitieteellisiä summia, lähes riittävästi. Jonkin verran jäi kuitenkin puuttumaan siitä, että kaikki vanhat velat olisi voitu maksaa uusilla.

Tpyyluoma esitti myös sen keskeisen asian, että pystyäkseen vaikuttamaan kansainvälisen talouden sääntöihin IPR-uudistajien pitäisi löytää keskenään yhteinen linja. Mikä se voisi olla?

Jokin kompromissi? Kannatetaan tekijänoikeuksia, mutta vain sopivassa määrin, alakohtaisesti ja tarveperustaisesti ja haittojen kimppuun käydään tapauskohtaisesti ja riittävin keinoin? Voin vakuuttaa, että tämän linjan käytännöt tulevat olemaan teknisen kehityksen myötä yhä ristiriitaisempia ja yhä sekavampiin malleihin johtavia – aivan kuten sitä puoltavat puheenvuorotkin, mistä tämäkin areena tarjoaa hyvän esimerkin. Ei eri tarkoituksiin sopiville kompromisseille voida rakentaa yhteistä linjaa. Sen puutteessa tekijänoikeuksien kannattajilla on yliote ja tekijänoikeudet ja niiden valvontatavat vain kiristyvät, mitä ne ovat tehneetkin viimeisten muutaman kymmenen vuoden ajan siitä huolimatta, että haittapuolet ovat koko ajan olleet samat kuin nytkin.

Eihän kompromissiin pyritä vaan siihen joudutaan. Tekijänoikeuksia joko kannatetaan tai niitä vastustetaan. Eikä niiden kannatukselle ole mitään rajaa ennen kuin yksi yritys omistaa oikeudet kaikkiin maailman bitteihin – ja tietysti myös kaikkiin maailman rahoihin. Kuvitelma, että tekijänoikeuksia olisi jokin riittävä tai sopiva määrä on yhtä hölmö kuin kuvitelma, että ahneella olisi joskus tarpeeksi rahaa. Mutta ei tekijänoikeuksien vastustamisellakaan ole mitään rajaa ennen kuin kaikki on mitätöity. Siksi ainoa pyrkimys, joka tekijänoikeuksien epäilijöitä voi yhdistää, on niiden kaikkien mitätöiminen riippumatta siitä, millaiseen kompromissiin kukin on käytännössä valmis.

Gorbatshovilaisuudella ei ole vaikutusta tässäkään asiassa. Sen jälkeen, kun puoli on valittu, siitä on hyvin vaikea luopua. Niin että katsokoon nyt itse kukin, kumpi ääripää enemmän miellyttää.

Suosittele: 0

Suosittele: 0

Joo tämän aikanaan itsekin havaitsin, kun kyselin vastaavaa valmistetta jossa on samat vaikuttaja-aineet, niin löytyi selvästi halvempi vaihtoehto.

Kaikissa reseptilääkkeissä ei löydy korvaavaa halvempaa. Esimerkiksi suolistosairaiden käyttämä Asacol, siitä ei ole halvempia tarjolla. On muuten kallis lääke. Noin kolmen kuukauden satsin hinta ilman kelakorvausta oli noin 300€. Potilas maksaa lääkkeestä noin 50€ ja loppuosa siis veronmaksajien piikkiin.

Suosittele: 0

Suosittele: 0

Suosittele: 0

Kapitalismi on köyhiä, sosialismi rikkaita varten!

Terveydenhoidon yhteydessä, ja varsinkin lääkkeiden yhteydessä mussutus markkinoista on täysin ohi aiheen. Mitään semmoista kun terveysmarkkinoita ei ole olemassakaan. Normaali markkinoilla on esimerkiksi vaihtoehtoisia tuotteita, eri malleja tai subsituutteja, ja kuluttajat sitten äänestävät lompakollaan mitkä menestyvät ja mitkä eivät. Niin sanottu vaihtoehtolääketiede ei ole vaihtoeehto tai substitu.

En keksi oikein mitään muuta lääkettä jossa näkyisi kuluttajien preferenssit kuin eri makuiset nikotiinipurukumit. Ihmisellä on diabetes, sitä lääkitään ja lääke joko toimii tai ei toimi, täysin riippumatta siitä näkeeko lääkkeen kuluttaja ongelmakseen diabeteksen tai kokeeko hän nimenomaan Pfizerin lääkevalmisteen toimivaksi.

Kuluttajat ei terveysmarkkinoilla, eikä ainakaan lääkemarkkinoilla valitse käytännössä yhtään mitään. Suurimman osan lääkkeiden kuluista maksavat veronmaksajat. Sen mistä lääkkeistä ja kuinka paljon maksetaan päättää ainakin Suomessa asiantuntijat. Eli tilanne ei de fakto eroa suunnitelmataloudesta yhtään millään muulla tavalla kuin että se tuottaa hyvin suuria voittoja lääkeyrityksille.

Suosittele: 0

Suosittele: 0

Muuten Mobilatille tais käydä, että oli parempi tuote kun oli reseptilääkkeenä, kun tuli reseptivapaaksi ilmeisesti pitoisuuksia laimennettiin, kun ei enää vaikuta niin tehokkaalta aineelta.

Suosittele: 0