Rapla, Viro

Tämänkesäi­nen pyörä- ja val­oku­vaus­retkeni suun­tau­tuu Viroon ja Latvi­aan. Rep­puselässä ja onnel­lise­na ohjaus­tanko­laukun omis­ta­jana las­tauduin pyöri­neni Tallinnan laivaan. Samal­la paatil­la tuli toinenkin pyöräil­i­jä, jon­ka päämääränä oli Pohjois-Puo­la. Sinne minäkin olisin polkenut, jos aikaa olisi enemmän.

Aluuk­semme läh­estyessä Tallinnaa, tuli taas se vakio-viesti:olet nyt ulko­maises­sa verkos­saa… Avasin sen nähdäk­seni, oliko siel­lä odot­ta­mani, ja oli­han se: Datasi­ir­ron hin­ta 1,5 euroa megatavul­ta. Par­rhaat kisku­rit ovat repi­neet 12 euroa. Hur­raa. Mis­sä EU siel­lä ratkaisu!

Reit­ti Tallinnan sata­mas­ta etelään alkoi olla tut­tu, mut­ta siitä ei ollut nyt apua. Kaupun­gin keskus­ta oli sul­jet­tu laulu­juh­lien paraatin vuok­si ja jouduin kiertämään van­han kaupun­gin länsipuolelta.
Paraatista en saanut kuvaa, kos­ka en päässyt kuvausetäisyy­delle. Jotain hälyt­täväl­lä taval­la uhmakas­ta viro­lais­ten isän­maal­lisu­u­udessa on. Mut­ta en voi soima­ta. Niin huonos­ti his­to­ria on viro­laisia kohdel­lut. Itsenäisyyt­tä on syytäkin arvostaa, kun on joutunut toisen kansan alistamaksi.

Pääsin liik­keelle vas­ta neljän mais­sa, joten ei ollut mitään järkeä yrit­tää Pär­nu­un. Jouduin val­it­se­maan Raplan ja Mär­ja­maan välil­lä. Inter­net ei löytänyt Raplas­ta hotel­lia, mut­ta kom­muk­ka bon­gasi sieltä kak­sikin majoi­tus­vai­h­toe­htoa. Soitin niistä toiseen ja sovin tule­vani kahdek­san maissa.
Olin vähän huuli pyöreänä, kun tulin kom­mukan osoit­ta­maan paikkaan: ei jälkeäkään hotellin respas­ta. Kävi ilmi, että hotel­li oli viro­laisen naisen omistama/vuokraama kolmio, jota hän piti hotel­li­na. Hyvä, kaik­ki fasi­ili­teetin paikalla, eikä hin­ta päätä huiman­nut; 300 kru­unua, eli 20 euroa.

Ongel­mana oli vain, ettei hotelli­ni palvelui­hin kuu­lunut run­sas­ta aami­aista munakkaineen ja etel­län hedelm­i­neen. Onnek­si tääl­lä ei ole auki­olo­lakia. Kahdek­san jäl­keenkin lauan­taina sain oste­tuk­si aamiaistarpeet.

Ajoin Raplaan läpi ruos­tu­van ja rapis­tu­van maaseudun. Pyrkiessään pois neu­vos­toikeen alta viro­laiset kuvit­te­liv­at, että hei­dän maas­taan voisi tul­la Euroopan vil­ja-ait­ta. Matkan­var­rel­la näin sadoin hehtaarein hylät­tynä tai kesan­noitu­na pel­to­ja, jol­lai­sista pohjoiskar­jalainen pienvil­jeli­jä näkee märk­iä unia. En ole aivan vaku­ut­tunut että Viron lib­er­al­isti­nen talon­poo­jan tap­polin­ja on lop­pu­un asti viisas, vaik­ka en mikään maat­aloustuen ystävä olekaan.

Lyhyt tiedustelu osoit­ti, että Raplas­sa kuli­naari­nen monop­o­li ainakin lauan­tai-iltana on paikalla-nimeltä Meie-Pubi. Siisti, hil­jainen. Tar­josi wlany­htey­den, jon­ka turvin tein yämän postauk­sen.. Kom­muk­ka ja blo­gio­hjel­mani eivät pidä-toi­sis­taan. Yhteys kaa­tui mon­een ker­taan. Tap­pelin sen kanssa tun­nin, enkä päässyt edi­toimaan julkaise­maani tek­stiä. (Tämä lop­pu on kir­joitet­tu aamukahvipöydässä.)
Helsingis­sä iltapäiväl­lä alka­nut sade saavut­ti Raplan illalla.