Mikkelin kokoiset ja näköiset kaupungit voisivat olla ihanteellinen ja ekologinen asuinympäristö. Tarpeeksi isoja,. jotta olisivat päivittäin omavaraisia; niistä ei siis pitäisi lähteä muualle töihin, kouluun ja kauppaan, mutta riittävän pieniä ja keskustaltaan riittävän tiiviisti rakennettuja, jotta päivittäisistä matkoista selviäisi kävellen ja fillarilla.
Melkein kaikki keskisuuret kaupungit taantuvat suomalaisten pakkautuessa suurille kaupunkiseuduille. Miksi ne eivät menesty Suomessa, kun ne menestyvät Keski-Euroopassa ja jopa Ruotsissa?
Moni keskisuuri kaupunki on riippuvainen yhdestä tai useammasta savupiipusta. Maaltapaon aikana teollisuuden hajasijoitus oli tärkeimpiä aluepolitiikan keinoja. Nyt kun teolliset työpaikat vähenevät nopeasti — pääasiassa automaation ja pieneltä osaltaan globalisaation — ansiosta, isku kohdistuu teollisuuskaupunkeihin: Forssaan, Poriin, Raumalle, Kotkaan ja niin edelleen.
Perinteisesti kaupunki on ollut ympäröivän maaseudun kauppapaikka; kaupanteostahan kaupungin ja kauppalan nimet ovat peräisin. Kun ympäröivä maaseutu tyhjenee, tyhjenee myös kauppapaikka. Marketoituminen vielä vauhdittaa tuhoa: päätien varteen pykätty ostosparatiisi ei synnytä ympärilleen kaupunkimaisia elinkeinoja vaan imee kaupungin verta autioittamalla kaupungin keskustan.
Elinkeinorakenteen muutos on kulkenut ensin maa-. ja metsätaloudesta teollisuuteen ja palveluihin. Nyt se kulkee teollisuudesta palveluihin ja symbolianalyytikkojen töihin. Symbolianalyytikkojen pääasiallinen työ on tehdä jotain älykästä tietokoneen äärellä istuen.
Maatalouden on oltava siellä missä pellot ovat; maatalous on siis pakko desentralisoida. Teollisuuden voi paremmin hyvien logististen yhteyksien äärellä, mutta se on periaatteessa mahdollista hajauttaa. Symbolianalyytikot voivat olla melkein missä tahansa, mutta kaikista elinkeinoista he keskittyvät rajuimmin suuriin kaupunkeihin; tekevät niin kaikkialla maailmassa. Palveluja taas ei voida hajasijoittaa, vaan niiden on oltava siellä missä asiakkaat ovat.
Olennaista on siis, miksi symbolianalyytikot virtaavat suuriin kaupunkeihin?
Yksi syy on työvoiman erikoistuminen. Mitä erilaistuneempaa on työvoima, sitä suurempia on oltava työmarkkinoiden ollakseen turvallisia sekä työntekijöiden että työnantajien silmissä. Työntekijän on helpompi löytää osaamistaan vastaava uusi työpaikka isolta kuin pieneltä paikkakunnalta. Suuria kaupunkiseutuja suosii erityisesti tarve löytää työpaikka sekä miehelle että vaimolle. Tämä kävi selkeästi ilmi taas kerran lääkelaitoksen kuopioistamisen yhteydessä: muuttaa ei haluta, koska puolisolle ei Kuopiosta löydy työtä.
Otanmäen junavaunutehdas on esimerkki liian suuresta ja liian epävarmasta työpaikasta liian pienellä paikkakunnalla. Jos tehdas ei saa tilauksia, työntekijät ovat pulassa joutuessaan työttömiksi. Kun tilauksia tulee, työnantaja on pulassa, koska ei saa tarpeeksi työvoimaa. Työsuhteiden muuttuminen epävarmoiksi suosii sekin suuria paikkakuntia.
Mutta miksi pienet kaupungit menestyvät Keski-Euroopassa, mutta eivät Suomessa. Pienemmät etäisyydet ovat tietysti eräs selitys. Ehkä myös seuraava kuvapari kertoo jotain asiasta. Ensimmäinen kuva esittää slovenialaista pikkukaupunkia, mutta se voisi olla mistä tahansa Keski-Euroopasta. Jälkimmäinen Klaukkalaa, mutta se voisi esittää mitä tahansa Lions-klub ‑mafian tuhoamaa maaseutukaupunkia. Jos voi valita, minne asettuu asumaan, edellinen muodostaisi hyvän vaihtoehdon suurella kaupungille, jälkimmäinen ei oikein houkuta.
Tuo Lääkelaitoksen Kuopioon siirtäminen on tässä huono esimerkki: Kuopion kokoisesta kaupungissa on varmasti molemmille puolisoille töitä, vaikka siirtymävaiheessa kitkaa tulisikin.
Jos oma tai mieheni (teemme molemmat asiantuntijatyötä) työpaikka pakkosiirrettäisiin Tampereelta Helsinkiin, niin ihan varmasti olisi toisella meistä työnhaku edessä ja ihan hyvin saattaisimme jäädä tänne, koska “puolisolle ei löydy Helsingistä työpaikkaa”. Tuo kun tarkoittaa lähinnä sitä, ettei halua vaihtaa työpaikkaa; ensimmäinen vuosi uudessa paikassa on aina vähän semmoinen, yhtäkkiä on taas muiden silmissä aloittelija.
En tiedä, onko tuo Lääkelaitos niinkään huono esimerkki, sillä juuri tuota argumenttia lääkelaitoksen työntekijät — hyvin moni heistä — on käyttänyt. Varmasti jotain työtä löytyy, jos ei halua pitää kiinni ammatistaan. Jommankumman on vaihdettava työpaikkaa. Joko Lääkelaitoksessa työskentelevän on vaihdettava työpaikkaa ja etsittävä uusi Helsingistä tai puolison on erottava omastaan ja etsittävä uusi Kuopiosta. Perhe varmaankin valitsee näistä sen helpomman. Aika näyttää, miten he asian ratkaisevat. Todennäköisyyttä voi haarukoida siitä, että Helsingin työmarkkinat ovat kymmenen kertaa suuremmat kuin Kuopion. Mitään moraalista kantaa siitä, kummin päin perheen tulee valita, ei mielestäni oikein voi ottaa.
“Pitäkööt leijonat makeiskorinsa” laulaa Halkola, mutta mitä he ovat maaseutukaupungeille tehneet?
Mielestäni tuo esteettisen miellyttävyyden argumentti on kyllä ontto. Ei Suomen suuremmat kaupungit juuri eroa pienemmistä edukseen sen suhteen. Helsinginniemellä voi asua jumalattoman kalliisti pienillä kauneilla alueilla. Muuten Helsinki on yksi suuri lähiö. Toki kaupungin alueista voi nauttia muuten kuin asumalla niissä, mutta varsinkin hektisten lapsiperheiden arki koostuu kehäteiden sahaamisesta edestakaisin kodin, koulun, harrastusten ja työpaikan välillä. Suurin osa pääkaupunkiseudun asukkaista asuu alueella, joka ei mitenkään merkittävästi eroa jostain Valkeakoskesta. Turun tai Tampereen säilytetyn eheän kaupunkikeskustan halkaisija lasketaan sadoissa metreissä. Sitäpaitsi omaavathan Suomen monet pienet kaupungit erittäin idyllisiä alueita, esimerkkeinä vaikkapa Rauma ja Kokkola. Puhumattakaan siitä, että töölöläiskolmion hinnalla ostaa kolme perheasuntoa näiltä vanhoilta puukaupunkialueilta. Ja koska yksi riittää niin tarvitsee tehdä puolet vähemmän töitä ja sehän oli hienoa eikös joo. Tuntuu, että monet nuoret pitävät vain itseisarvoisesti hienona asua suuressa kaupungissa, vaikka eivät edes käytä sen palveluita tai käytännössä edes asu sen sisällä. Se on identiteetti- ja itsetuntokysymys.
Tottakai siirtymävaiheesta tulee hankala. Itse olen ollut siinä tilanteessa, että kolmikymppisinä miehen kanssa yhteen muuttaessa valittiin Kuopion ja Tampereen väliltä (kompromissina harkittiin Jyväskylää). Vaikka olisimme valinneet toisin, niin kumpikin olisi ammattinsa pystynyt säilyttämään, työpaikka olisi kyllä mennyt vaihtoon.
Jos puhutaan pikkukaupunkien pitämisestä elinvoimaisina, niin rajaisin kyllä yliopistokaupungit pois keskustelusta. Maailman parhaalla otoksella (minä ja minun kaverini) Raumalta löytyy vielä maisterin tutkinnolla koulutusta vastaavaa työtä, mutta Uudestakaupungista ei (jos laskuista jätetään pois opettajat, lääkärit ja papit yms., joita tarvitaan joka kunnassa). Pariskuntien kohdalla tämä usein tarkoittaa, että toisella puolisoista on “tavallinen” ammatti, mutta sellaisiahan useimmat pariskunnat ovat. Omalla työpaikallani tyypillinen pariskunta on mies DI ja vaimo hoitoalalla.
Monet tiheästi rakennetut suomalaiskaupungit ovat rakentuneet tiheästi maantiedon rajoittamina, esim. Tampere järvien väliselle kaistaleelle tai Lahti kahden harjun väliseen laaksoon. Laakealle alueelle auto- ja junaliikenteen aikana rakennetut kaupungit , esim. Joensuu tai Seinäjoki, on tuhlailevasti levitetty. Turku taitaa olla Suomen ainoa “eurooppalaisesti” jokivarteen syntynyt kaupunki, vaikka onkin viime vuosikymmeninä pilattu automarkettirakentamisella.Vanhan Euroopan kaupungit ovat syntyneet hevospelien aikaan , jolloin tavaran liikuttaminen on ollut hyvinkin työlästä ja lyhyen välimatkan hyöty on kuitannut tiheyden haitat. Maata ei kait ole keskiajalla ostettu ja myyty kuin sukupolvimittakaavassa, jolloin grynderöinti ei ole vaikuttanut samalla tavalla rakentamiseen.
Yksi huomioitava seikka on kunnallistekniikka. Kun sähkö‑,vesi- ja viemärilinjojen täytyy kulkea jokaisen rakennuksen vierestä, täytyy rakennusten välistä päästä kulkemaan kaivinkoneella ja kuorma-autolla. Tämä muuten sivumennen sanoen on yksi peruste miksi moni “käytännöllisesti” ajatteleva suhtautuu tuhahdellen autoton keskusta-ideoihin: kun kunnallistekniikan huoltoa varten taytyy olla tiet, miksei niillä voisi ajaa autolla?(Itse en näin ajattele,kannatan autoilun pitkäntähtäimen vähentämistä) Myös rakentaminen on moninverroin kalliimpaa katukortteliympäristössä kuin klaukkalan väljillä peltotonteilla, jolloin kysyntä ohjaa väljempään rakentamiseen. Ja kun kaikilla on elinikäinen asuntolaina , mihin niitä palveluita tarvitaan , kun ei ole varaa käyttää niitä?
Ruotsalaiskaupunkeja en käyttäisi esimerkkeinä, ovat hyvinkin autoistuneita ja harvaan rakennettuja.
Tarvittaisiin siis hyvinkin pitkäntähtäimen suunitelmallisuutta Osmolta ja kumppaneilta kaupunkisuunnittelussa(uskon sitä olevan) ennenkuin suomalaiskaupungit muutuvat erinäköisiksi, ja sittenkin markkinavoimat ja muu yhteiskunnan kehitys taitaa vaikuttaa enemmän kuin kaupunkisuunnittelu. Lisäksi muutokset näkyvät vasta vuosikymmenien päästä.
Kenties kieltolaki tuhosi maaseudun pienet keskukset, joissa kansalaiset jäivät ilman olohuoneitaan ja jäljelle jäi vain kirkko ja kauppapaikat, joissa on ollut syytä viipyä vain niin kauan kuin on ollut pakko.
Niin pientä Keski-Eurooppalaista kylää ei löydykkään, etteikö siellä olisi edes yksi kievari, ja usein ihmisiä, jotka ovat halukkaita viettämään aikaa vieraidenkin seurassa. Jos ei muuten niin tietääkseen, mitä vieras pitää paikallisesta oluesta/viinistä.
“Mutta miksi pienet kaupungit menestyvät Keski-Euroopassa, mutta eivät Suomessa.”
Voisiko yksi syy olla elinkeinorakenteessa? Eli niissä ei ehkä ole niin isoja työnantajia, jotka työllistäisivät ison osan paikkakunnan väestöstä.
Etätyö tulee pikku hiljaa, muutos ei tapahdu niin nopeasti. Etätyö on aika iso muutos ja vaatii aikaa.
Enää ei myöskään tarvitse täysin tyytyä pikkukaupungin Prismaan muuten kuin ruuan ostossa. Verkkokauppa monipuolistaa tarjontaa, kun voi hankkia tuotteita ympäri maailmaa.
Mikä on optimi määrä lapsia pienemmässä kaupungissa, jotta ne työllistyisivät, tätä mietin aikanaan kun seurasin sen kaupungin kehitystä jossa itse asuin lapsena. Aika raju muutos sielläkin tapahtui, 80-luvulla niin vireä kaupunki näivettyi aika rajusti 90-luvulla.
Syynä oli, että silloin tuli aikuisikään isoja sukupolvia ja heille ei ollutkaan paikkakunnalla töitä, eli paikkakunnan elinkeinorakenne ei pystynyt kantamaan sitä väestömäärää, joten ihmisten oli pakko muuttaa muualle.
Vähän kyynisesti olen sitä mieltä, että ongelman ydin on historiassa: Suomalainen kaupunkikulttuuri on toden teolla syntynyt vasta sotien jälkeen. Keski-Euroopassa se on satoja vuosia vanhaa. Suomalaiset ovat kaupungistuneet vasta henkilöautojen aikana, joten sitten on kaavoitettu ja asuttu niiden ehdoilla. Perinteisestä kaupunkikulttuurista ei ole tietoakaan.
Olen kuullut myös väitteestä, että isojako tuhosi suomalaisen hyvin alkaneen kaupunkikulttuurin, kun yhteiseltä kylältä muutettiin oman pellon viereen. Jos suomalaiset ovat kyräilleet omissa mökeissään yksin jo 250 vuotta, ei ihme ettei kaupunkimainen yhteisökulttuuri oikein kiinnosta.
Keski-Eurooppalainen pikkukaupunki on yleensä alle tunnin matkan päässä isommasta. Esimerkiksi Hyvinkää ei ole mitenkään erityisen houkutteleva pikkukaupunki, jos ei nyt huonoimmastakaan päästä. Mutta se on Helsinki — Hämeenlinna — Tampere radan ja motarin varrelle, eli tavallaan lähiö, mutta kuitenkin sen verran kaukana että etäisyys vähentää kilpailua palveluissa Helsingin suuntaan. Eli pärjää ihan hyvin.
Toisaalta Porvoo ei ole liikenteellisesti mitenkään hyvässä paikassa, mutta siellä on viehättävä vanhakaupunki ja uudisalueetkin aika hyvin kaavoitettuja. Kasvaa hyvää vauhtia.
Ne mistä tässä on nyt olla huolissaan, on pikkukaupunkit joidenka keskustan ja yhdyskuntarakenteen on modernismi ja tuhonnut, ja jotka on lisäksi syrjässä ja/tai. huonojen liikenneyhteyksien varassa. Mitä näissä on suojeltavaa; kun tuhot on jo tehty? Jos joku aaltopeltimarketin parkkipaikka autioituu niin ei se minusta nyt ole niin kauhea tragedia.
Heitetään nyt vielä loppuun semmoinen radikaali idea, että ne ihmiset jotka asuvat isoissa kaupungeissa, maksavat kalliita hintoja asunnoista, ehkä ihan oikeasti viihtyvät isoissa kaupungissa.
Kun kuuntelee pikkukaupungeista pois muuttaneita, toistuva teema on tympeä, latistava yksiarvoisuus. Ei sellaisessa henkisessä maisemassa kukaan tahdo asua paitsi ne, jotka ilolla osallistuvat nujertamiseen itse.
“Kun kuuntelee pikkukaupungeista pois muuttaneita, toistuva teema on tympeä, latistava yksiarvoisuus. Ei sellaisessa henkisessä maisemassa kukaan tahdo asua paitsi ne, jotka ilolla osallistuvat nujertamiseen itse.”
Vähän vaikea on kieltääkään selvää näivettymisilmiötä mikä tapahtui 90-luvulla. Se alkoi jo 80-luvun loppupuolella. Sen verran iso tämä muutos oli, ettei se jäänyt huomaamatta keltään. Lasten ja nuorison määrän putoaminen ja poismuutto näkyy selvästi missä tahansa pienemmässä kaupungissa.
Junakohtaus: Suomessa ei ole suurkaupunkeja; lontoolainen ystäväni, joka on asunut Suomessa kolme vuotta, pitää Helsinkiä sisäänlämpiävänä pikkukaupunkina, jossa erilaisuutta ei suvaita ja jonka asukkaat ovat epäystävällisiä ja kiireisiä — asia, jota hän jatkuvasti ihmettelee.
Alkuun ystäväni lenkillään Töölönlahden ympäri tervehti vastaantulijoita kuten kotona Wimbledonissakin. Juuri kukaan ei kuitenkaan vastannut tervehdykseen vaan pikemminkin käänsi katseensa pois.
Itse olen asunut noin 30.000 asukkaan kaupungissa Ruotsissa ja Saksassa ja viihtynyt erinomaisesti. Kaikki oli lähellä — koulut, työ, harrastukset ja palvelut. Autoa ei tarvinnut juuri koskaan.
Samanlainen tilanne on lähisuvullani Lohjalla.
Menee vähän ohi aiheen, mutta kuitenkin. Yksi asia, joka on syönyt suomalaista kaupunkikulttuuria, on kesämökki.
Matti Klinge kirjoitti taannoin suomalaisen kahvilakulttuurin kehittymättömyydestä, mikä johtuu hänen mielestään pitkälti mökkeilystä. Se vie rahat ja ajan, jotka muualla Euroopassa käytettäisiin kahviloihin, seurusteluun ja sen sellaiseen kaupunkikulttuuriin.
Toinen eurooppalaiseen (esi)kaupunkikulttuuriin kuuluva asia, joka mielestäni on Suomessa edelleen huonossa jamassa, on puutarhanhoito.
Suomalainen pientalo-omistaja on hyvin usein myös mökinomistaja. Harvan ihmisen aika, rahat ja viitseliäisyys riittävät kahden pihan ja kiinteistön laadukkaaseen hoitoon.
Leenan Wimbledonilaisystävän kulttuurishokki tuskin johtui siitä, että hän saapui isosta kaupungista pieneen, vaan siitä että hän muutti sisäänpäinlämpiävästä hyvinvoivasta naapurustosta sekalaiseen anonyymiin kaupunkikeskustaan. Naapureita kyttäävä pienyhteisöllisyys, jota engelsmanni kaipasi, löytyy kyllä Helsingistäkin noin 5 km päässä rautatieasemalta.
Tervehti jokaista lenkillä Töölönlahden ympäri? Siinähän tulee kontakteja noin 2,7 henkilöä / sekunti. Tervehtikö hän myös kaikkia tuntemattomia Kaivokadulla iltapäivällä klo 17?
Leena,
en osaa kommentoida tuntemattomien engelsmannien lenkkeilytapoja, ainoastaan kerron mitä pikkukaupungeista Hkiin muuttaneet veljet ja sisaret pruukaavat kertoa muuttonsa syistä.
Syitä ja seurauksia?
Kuten tpyyluoma jo sanoi, etäisyydet Suomessa pikkukaupungista isoon ja myös toiseen pikkukaupunkiin ovat usein paljon pitempiä kuin Keski-Euroopassa. Käytännössä esimerkiksi suuri osa paljon ihaillusta Toscanasta on yhtä työssäkäyntialuetta ainakin vähän sitkeämmälle työmatkaajalle.
Ja niin kuin Osmo aikaisemmassa ketjussa sanoi, Suomi on 1900-luvulla kahdesti tai kolmesti rakennettu maa. Sekin näkyy. “Rakennukset edustavat aikaansa” kuten näppärästi sanaillaan. Pian kai noita Mämmilä-keskustoja suojellaan?
Lahti ja Kotka nyt eivät ole suomalaisittain pikkukaupunkeja, mutta vertaanpa niitä kun molemmat aika hyvin tunnen ja molemmat on ketjussa mainittu.
Lahti on sodan jälkeisellä betoni- ja markettibrutalismilla paljolti pilattu kaupunki. Tosin sielläkin on paikoittain jotain silmää miellyttävääkin. Ja nyt sentään yritetään.
Kotkassa sen sijaan on kaupungin yrmeään maineeseen nähden yllättävänkin viihtyisä kantakapunki ja myös paljon ihmiselle tehtyjä esikaupunkialueita (ei, en ole kotoisin Kotkasta:)
Selitys on osittain se, että Lahti oli 30-luvulla pieni puutalokaupunki ja Kotka suomalaisittain “keskikokoinen kasvukeskus” joka kaavoitti valmiiksi viisi-kuusikerroksille kortteleille. Ne tehtiin katuja pimentämättä ja puistotkin muistaen.
Kun Kotka jo 1960–70-luvuilla alkoi hyytyä, oli keskusta valmiiksi rakennettu. Lahti sen sijaan kasvoi 1940–1960-luvuilla rajusti.
Toivottavasti tästä nyt ei ala Oden palstan tukkivaa Lahti-Kotka-maaottelua…
Ei se pikkukaupungin ilmapiiri aina niin tukahduttava ja suvaitsematon ole. Riippuu kaupungista ja siitä mikä lasketaan pikkukaupungiksi. Ja myös siitä, onko vaan pokkana oma itsensä. Usein pikkukaupungeissa hyväksytäänkin semmoinen “englantilaistyyppinen” eksentrismi.
Mitä nyt sitten pitäisi ja voisi tehdä? Kun kyseessä on kaksi toisiinsa liittyvää asiaa:
‑pikkukaupunkien viihtyisyys
‑pikkukaupunkien työpaikat
Onko sellainen pikkukaupunki hyvä josta teolliset työpaikat on ajettu alas ja jonne isossa naapurissa työskentelevät akateemiset sukkuloivat viihtymään ja nukkumaan? Ja luomaan palvelualan työpaikkoja? Eikö se ole hiukan arrogantti ajatus?
Mutta ei minulla (taaskaan) ole vastauksia. Kysymyksiä vain. Yksi jälkiajatus vielä:
Osmo on joskus sanonut että eläkeläiset alkavat ehkä Suomessakin muuttaa Hangon, Loviisan ym. kaltaisiin kaupunkeihin sen sijaan että kunnostaisivat mökkinsä ympärivuotisiksi. Tällainen trendi näkyy jo monessa maassa, joissa tosin ei ole kesämökkejä ja maatila-lapsuudenkoteja valmiina kuten suomalaisilla.
Pelastavatko eläkeläiset osan pikkukaupungeista?
Leena:
“Suomessa ei ole suurkaupunkeja; lontoolainen ystäväni, joka on asunut Suomessa kolme vuotta, pitää Helsinkiä sisäänlämpiävänä pikkukaupunkina, jossa erilaisuutta ei suvaita ja jonka asukkaat ovat epäystävällisiä ja kiireisiä -”
Hienoa että tämä ystäväsi pääsi muuttamaan pois. Me helsinkiläiset tietenkin nyt tunnemme piston sydämessämme ja koemme taas laajenevaa huonommuuden tunnetta suomalaisuudestamme, koska ihan joku enkelsmanni on meitä kritisoinut. Toivottavasti pian voitamme jääkiekossa MM-kultaa niin voimme edes hetken tuntea saavuttavamme ihmisarvon ja tasapäisyyden muun ihmiskunnan kanssa.
Lääkelaitoksen alueellistaminen on hieman huono esimerkki tässä tapauksessa, koska ei ole niinkään kyse nykyisistä työntekijöistä (joista huomattava osa jää eläkkeelle lähimpien vuosien aikana) vaan niistä, jotka tulevat tilalle. Kuopioon sijoitetun laitoksen uusissa työntekijöissä tullee olemaan erityisesti Kuopion yliopiston kasvatteja, jotka puolisoineen ovat todennäköisesti juurtuneet Kuopioon.
Opiskelupaikan sijainnin merkitystä pidänkin perheen asuinpaikan sijainnin kannalta ensiarvoisena:
1) Puoliso löydetään yleensä opiskeluaikana ja ‑paikkakunnalta.
2) Kummallekin puolisolle, erikoisaloillakin, löytyy varsin todennäköisesti töitä juuri opiskelupaikkakunnaltaan.
3) Useat kotoutuvat opiskelupaikkakuntaansa
4) Opiskelukaverit luovat sosiaalisen verkon, joka edellä mainituista syistä pysyy opiskelupaikkakunnalla.
Tästä syystä opiskelupaikkakuntien jakautuminen Suomeen on hyvin tärkeä asia varsinkin erikoisalojen ammattilaisten saatavuuden varmistamiseksi.
Suurkaupungissa etelässä koulutettu eläin- tai hammaslääkäri ei ymmärrettävästi ole hirveän kiinnostunut muuttamaan puolisoineen kauas maakuntiin kuin harvoissa tapauksissa. Kuitenkin kumpiakin tarvitaan suurkaupunkien ulkopuolella, ja maaseudulla työskentelevät eläinlääkärit ovat elintarviketurvallisuuden takia välttämättömiä myös suurempien kaupunkien asukkaille.
Hammaslääkäreiden suhteen on tehty tutkimuksiakin: Kuopion yliopiston hammaslääketieteellisen tiedekunnan lakkautuksen jälkeen on ollut vaikeaa saada hammaslääkäreitä Itä-Suomeen.
Osmo jo käsitteli keskeiset syyt tärkeään aiheeseen: kaupan, savupiippujen ja maatalouden muutokset.
Miksei alueellistaminen toimi, miksei kannettu vesi pysy kaivossa? Syynä on negatiivinen kierre. Kun asukkaat vähenevät, pitää satsata uusien veroamaksavien asukkaiden haalimiseen. Kun sekään ei auta, pitää satsata vielä enemmän ja noidankehä on valmis.
Pitää kaavoittaa yhä houkuttelevampia tontteja, etteivät ne vähätkin seutukuntaan muuttavat työntekijät asetu naapurikunnan puolelle ja maksa sinne verojaan. Kun naapurikunta satsaa näiden veronmaksajien houkutteluun, pitää taas lisätä omaa panostusta. Ero pääkaupunkiseutuun lienee siinä, että reunakunta Nurmijärvi voittaa vielä selvää rahaa, mutta enemmistö muun Suomen kunnista menettää asukkaiden hokuttelussa enemmän kuin tulee hyötyä. Siinä tiivistettynä syy, miksi suuret kaupungit kasvavat ja pienet kuihtuvat. Onko Kuopiokin joutunut ylivoimaiseen ahdinkoon asukkaiden houkuttelun eli saaristokaupunkinsa kustannusten takia?
Toinen syy on demokratian umpikuja pikkupaikkakunnilla. Ei tarvitse kuin katsoa väestön ikä- ja koulutussuhteita, kun näkee, mitkä kunnat eivät pysty tekemään järkeviä kuntaliitoksia. Pienessä kaupungissa yhden asian liikkeet heiluttavat liikaa päätöksentekoa, isossa asia ei hetkauta kaupungin toisella laidalla asuvia. Liian moni luottamushenkilö pelkää pestinsä menetystä pikkukaupungissa, jollei ole kulloisellekin kansanliikkeelle mieliksi. Esimerkki meiltä: Koulun saneerauspäätöksen yhteydessä valtuuston oli tehtävä päätös, että minkään koulun oppilasmäärää ei vähennetä, vaikka kuitenkin koko kaupungissa oppilaat vähenevät.
Ruotsi on etäisyyksiltään yhtä hankala kuin Suomi, ja suuressa mittakaavassa aivan tolkuttoman autoriippuvainen ja ehkä maailman polkupyörävihamielisin maa. Tämän huomasin, kun poljin viime kesänä Etelä-Ruotsin läpi.
Kuitenkin käytänöllisesti katsottuna joka ikinen pikku- ja keskikokoinen kaupunki oli viehättävämpi kuin juuri yksikään suomalainen saman kokoluokan kaupunki, jotain Naantalia ehkä lukuunottamatta.
Sikäli on mennyt hassusti ristiin, että ennen vanhaan (silloin kun Helsingistä saattoi sanoa että “koko paikka muistutti Neuvostoliittoa”) helsinkiläinen katsoi Tukholmaa ylöspäin, mutta nykyään Helsinki tuntuu suunnilleen yhtä kansainväliseltä ja modernilta kaupungilta kuin Tukholma, mutta ehkä ilman joitakin Tukholmaa vaivaavia sosiaalisia ongelmia ja suttuisuutta. Mutta keskikokoisten ja pienten kaupunkien sarjassa Suomi häviää maaottelun 6–0!
Samulin esiintuoma mökkeily on todella iso juttu. Miljoona suomalaista siirtyy sulanmaan aikaan viikonlopuksi marketin kautta maalle. Tämä on niin iso juttu, että siinä jää toiseksi monet kaupunkien vastenmielisyydet tai etuisuudet.Monilla suomalaisilla on toinen koti, joka on usein sitä isoa kotia tärkeämpi. Sen toisen kodin vuoksi jaksaa sinnitellä kaupungin tylsyydessä yli pimeän ajan.
On totta, että Suomessa ei olla juuri ulkonäköä ajateltu, kun on kaupunkeja rakennettu. Ja tämä koskee yhtälailla Helsinkiä kuin Klaukkalaakin. Onkin kuvaavaa, että esimerkki viihtyisästä kaupungista oli Suomen ulkopuolelta.
Turku ja Porvoo on ehkä pieniä poikkeuksia. Ja Uudessakaupungissa on kiva satama.
Kotkassa ja Imatralla ei edes ole kunnon keskustaa.
Missään maassa ei ole rakennettu mitään idyllistä 2 tai jopa 1 maailmansodan jälkeen. Joka ainoassa länsimaassa ennen sotaa rakennetut alueet ovat aina suosituimpia.
“Todennäköisyyttä voi haarukoida siitä, että Helsingin työmarkkinat ovat kymmenen kertaa suuremmat kuin Kuopion. Mitään moraalista kantaa siitä, kummin päin perheen tulee valita, ei mielestäni oikein voi ottaa.”
Tähän vielä kommenttina, mitä luin joku viikko sitten Talouselämästä. Siellä joku urakonsultti tms. valitteli, miten haluttomia suomalaiset ovat muuttamaan työn perässä ja kuinka se haittaa itse kunkin urakehitystä. Kuulemma aina on “lapsen hurjan tärkeä urheiluharrastus” tai “juuri äsken ihan itse remontoitu talo” muuton esteenä. Eivätköhän ne todelliset esteet Kuopioon muutolle ole useimpien kohdalla juurikin tällaisia.
Jos moraalista kantaa haluaa ottaa, niin minusta on ihan tervettä pistää perhe, lapset eritoten, tärkeysjärjestyksessä oman uran edelle.
“Kuopioon sijoitetun laitoksen uusissa työntekijöissä tullee olemaan erityisesti Kuopion yliopiston kasvatteja, jotka puolisoineen ovat todennäköisesti juurtuneet Kuopioon.”
Näinpä. Eikös siellä nykyiselläänkin ole aika paljon Kuopion yliopiston kasvatteja? Paluumuutto ei vaan niin vain onnistu, jos on jo parikymmentä vuotta kasvattanut uusia juuria Helsingin seudulla.
Eläkeläisten paluumuutosta kotikonnuilleen on ollut paljon puhetta. Siinä vain tuppaa monen kohdalla olemaan niin, että vanhat ystävät ja sukulaiset ovat hajallaan maailmalla, monet kotiseudulle jääneet ovat taas jo haudan levossa. Jälkimmäistä on heikonlaisesti seuraa.
Uudelta kotipaikkakunnalta saattavat löytyä taas lapset perheineen. Valinta omien vanhempien haudan ja lastenlasten väliltä lienee useimmille aikas helppo.
“Tähän vielä kommenttina, mitä luin joku viikko sitten Talouselämästä. Siellä joku urakonsultti tms. valitteli, miten haluttomia suomalaiset ovat muuttamaan työn perässä ja kuinka se haittaa itse kunkin urakehitystä”
Suomalaiset ovat OECD maiden ahkerimpia työn perässä muuttajia.
Samoin Suomessa vaihdetaan ammattia useammin kuin missään muussa OECD maassa
Liian vanha: onko tuossa kyse vapaaehtoisesta vai pakollisesta työn perässä muuttamisesta. On ihan eri asia muuttaa siksi, että kotipaikkakunnalta ei töitä löydy kuin siksi, että haluaa edetä urallaan.
Riitta: “Paluumuutto ei vaan niin vain onnistu, jos on jo parikymmentä vuotta kasvattanut uusia juuria Helsingin seudulla.”
Lääkelaitoksen kohdalla nyt kyse on kuitenkin myös ymmärtääkseni siitä että henkilökunnalla on vaihtoehtoisia työnantaja. Ei jonkun lääkärin ole mikään pakko muuttaa, jos ei kertakaikkiaan huvita.
Jos Helsinkiläisiltä kysyttäisiin, että muuttaisitko Kuopioon jos perheesi työtilanne ei muuttuisi siitä huonommaksi, niin veikkaan että halukkuus olisi samaa luokka kuin Lääkelaitoksen henkilökunnalla. Jos esitettäisiin jatkokysymys, että muuttaisitko jonnekin välimeren rannalle samoilla ehdoilla niin halukkuus olisi varmaan suurempaa… Keskiverto helsinkiläisellä on tuskin mitään Kuopiota vastaan sinänsä, mutta miksi ihmeessä hän haluaisi muuttaa sinne?
tpyyluoma:
Kuopiossa on kaikki kävelymatkan päässä, talvella sataa lunta ja pääsee varmasti hiihtämään.
En tiedä nykyhelsinkiläisten hiihtoharrastuksista, mutta isoisovanhempani asuivat Töölössä Oksasenkadulla ja lapsensa kävivät talvella hiihtäen koulussa (muisteltiin isotädin hautajaisissa). Itseasiassa yksi sisaruksista muutti eläkepäivinään Kuopioon puolisonsa kotikaupunkiin ja viihtyi mainiosti. Oli mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia ja huomata, miten Savon Sanomien lukeminen Uuden Suomen (90-luvun alkupuolelta lähtien Hesarin) lisäksi avarsi maailmankuvaa.
Symbolianalyytikkoihin ja heidän pikkupaikoille muuttamiseensa liittyy yksi (Richard Floridalta nyysitty) näkökulma: symbolianalyytikot haluavat olla tekemisissä lähinnä keskenään. Helsingistä symbolianalyytikoita löytyy joka katukiven alta, Tampereeltakin, mutta jo Kotkasta huomattavasti heikommin. Tämä toki johtuu työmarkkinoiden pienuudesta, mutta lisää yhden muuttovastaisuutta vahvistavan mekanismin.
Vaikka se ei normaaliin suomalaiskuvaan kuulukaan, tässä puhutaan nyt nimenomaan siitä ihmisryhmästä, joille ihmiskontaktit ja nk. verkostot saattavat olla hyvinkin todella tärkeitä. Rakenna nyt verkostoa Kotkassa.
Lisäksi symbolianalyytikot haluavat (tai vähintään kuvittelevat haluavansa, mutta se onkin jo sama asia) käydä teatterissa, oopperassa jne. Mutta oikeastaan tämä vain vahvistaa alkuperäistä pointtia: toivoa on niillä pikkukaupungeilla, jotka ovat tunnin matkan päässä yhdestä tai mielellään kahdesta isommasta kaupungista, ja joilla on tarjota jotain sellaista, mitä Helsingillä tai Tampereella ei ole (idyllisyyttä, tilaa, hiihtometsää, mitä kukin nyt kaipaa). Muiden pikkukaupunkien suojelemisessa minun on hyvin vaikeaa nähdä pienintäkään järjen hiventä.