Epätasainen tuottavuuden kehitys

2.1.2009 · Aihe: _ 

Jatkan Arto Tukiaisen kirja-arvostelun ruotimista. Itse arvostelun voi lukea tästä.

“Kuten Soininvaara teoksessaan esittää, tuottavuuden kasvu työvoimatilastojen pääaloilla on hyvin epätasaista. Suurin osa kasvusta tapahtuu teollisuudessa. Maataloudessa, rakentamisessa ja palveluissa kasvu on yleensä hitaampaa. Pääsääntönä on useiden tutkimusten mukaan se, että teknologian kehittyminen selittää kasvusta suurimman osan, ja etenkin palveluelinkeinoissa järkevä teknologisoituminen on usein mahdotonta. Pääalojen sisälläkin tuottavuuskehityksen vaihtelut ovat tietysti suuria, eli tuottavuuden paraneminen on selvästi paikallista. Jos tuottavuus yhdellä työpaikalla tai -alalla lisääntyykin, niin kuinka tämä oikein muuntuu muiden käytettävissä olevaksi vapaa-aikapelivaraksi? Vaikka tuottavammaksi trimmatun tehtaan työntekijät voisivatkin neuvotella itselleen Soininvaaran ohjelman mukaisesti sekä lyhyemmät työajat että kohoavan ansiotason, meillä on tuskin lupaa odottaa vastaavaa menestystä heikommin kehittyneellä tehtaalla.”

Tämä mielestäni virheellinen argumentti on yleinen ja sitä käytetään joskus myös tulopoliittisissa neuvotteluissa. Alat, joilla tuottavuuden kasvu on nopeinta, ovat tämän mukaan luonnollisia keräämään hyödyt kehityksestä niin, että sillä alalla palkat nousevat enemmän. Näin markkinatalous ei toimi; jos toimisi, alat, joilla on opittu säästämään energiaa, maksaisivat varmaankin myös sähköstä enemmän kuin muut. Näin kävisi vain, jos tuottavuus nousisi yhdessä suomalaisessa yrityksessä, mutta ei sen kilpailijoissa.

Kehitystä on paljon helpompi hahmottaa kuvitellen, että palkat pysyvät koko ajan samansuuruisena ja hinnat alenevat tuottavuuden kasvaessa. Vaikka itse työskentelee alalla, jossa tuottavuus ei kasva lainkaan (parturit esim.) hyötyy hintojen alentumisesta. Jos parturi päättää tehdä työtä niin paljon, että säilyttää vanhan elintasonsa, hän voi vähentää työntekoaan vuosittain, vaikka ei olekaan kiristänyt omaa työtahtiaan. Minulla ei ole osaa eikä arpaa maatalouden tuottavuuden monikymmenkertaistumiseen, mutta hyödyn ruuan halpenemisesta suhteessa ansiotasoon, mutta joudun tekemään yhtä kauan työtä kuin 70-luvullakin ansaitakseni rahat parturiin.

Tuottavuuden kehitys koituu lopulta kuluttajien hyödyksi riippumatta siitä, millä alalla nämä toimivat. Palkkaerot johtuvat aivan muista asioista kuin alakohtaisista eroista tuottavuuden kasvussa. Siksi kansantalouden keskimääräinen tuottavuuden nousu on muutettavissa vapaa-ajaksi kaikille, kunhan vauhti ei ole niin nopeaa, etteivät ihmiset ehdi siirtyä nopean tuottavuuden kasvun aloilta   (kuten maatalous) hitaan kehityksen aloilla (partrureiksi ja opettajiksi).

(Todettakoon, että sadan vuoden aikana tuottavuus maataloudessa on noussut selvästi nopeammin kuin kansantaloudessa keskimäärin, vaikka tuottavuuden nousua on yritetty keinotekoisesti jarruttaa.)

Kommentit

30 Vastausta artikkeliin “Epätasainen tuottavuuden kehitys”

  1. az kirjoitti 2.1.2009 kello 15:17

    Vaikea uskoa tässä esitettyä, koska isoisä isän puolelta oli kansakoulun rehtori ja isoäiti äidin puolelta hammaslääkäri. Siinä kaksi ammattia, joiden tuottavuus ei ole juuri noussut. Noiden ammattien tuloilla 50-60 vuotta sitten pärjäsi suhteessa aivan eri tavalla (oli varaa palkata kotipalvelija jos halusi, talorahat oli suhteellisen nopeasti kerätty ym.) ja sosiaalinen status oli sitä myöten myös toista luokkaa.

    Nykyisin opettajat ovat syvällä palkkakuopassa työn vaativuuteen nähden ja ainakin julkisen sektorin hammaslääkärit duunareita siinä kuin muutkin, eikä ole helppo nähdä kuinka tähän olisi saatavissa muutosta. Päinvastoin heidän asemansa voisi heiketä entisestään lönköttely-yhteiskunnassa koska siitä työstä ei voi leikata. Lasten pitää oppia lukemaan ja laskemaan ja reiät tulla paikatuiksi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Evert The NeverRest kirjoitti 2.1.2009 kello 19:14

    “Tuottavuuden kehitys koituu lopulta kuluttajien hyödyksi riippumatta siitä, millä alalla nämä toimivat.”

    Viimeisenä tilastovuotena 2006 valtiohallinnon tuottavuus laski 1,9 prosenttia – Valtiovarainministeriön peräti 4,1 prosenttia.

    Kuntien tuottavuus laskee kaiken aikaa. Samoin esim. poliitikkojen johtaman Yleisradion (lupamaksuautomaatti käy ja tarjonta huononee).

    Väestön ikääntyminen ei todistetusti ole ongelma ja sitäpaitsi eläköityvä väestönosa koulutettiin 50 ja 60 -luvuilla. Julkisen hallinnon negatiivinen tuottavuuden kehitys se ongelma on.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. Tiedemies kirjoitti 2.1.2009 kello 22:41

    Julkisen hallinnon huono tuottavuuden kehitys on toki ongelma, mutta mistä se kertoo? En ole nähnyt tilastoja enkä tiedä miten tuottavuutta mitataan. Mitä ovat kuntien ns. ydinliiketoiminnat? Terveydenhuolto, peruskoulut, päiväkodit, perusinfra ja rakennusvalvonta, unohdinko jonkun? Entäs valtion? Yliopistot, maanpuolustus, poliisi, lainsäädäntö, mitä vielä?

    Näissä kaikissa on sama ongelma kuin muissakin tämmöisissä palveluissa: niiden tuottavuutta on vähän vaikea mitata ja vielä vaikeampi, kun ne hoidetaan julkisesti.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. Evert The NeverRest kirjoitti 2.1.2009 kello 22:50

    Saanko hieman jatkaa eli seuraavaa tuottavuudesta…

    Osaan lukea yritysten tuloksia ja tuottavuutta. Yleisradio vaikka on osakeyhtiö, sen tuottavuutta ei raportoida? Eikä raportoida pörssiyhtiö Fortumin tuottavuutta ja sen kehitystä! Kumpikin on joka päivä suomalaisten kukkarolla. Tietääkö Soinivaara, mikä on asian laita?

    p.s. ennustan sillä perusteella, kun suuret ikäpolvet olivat opinahjossa, niin tuottavuus nousi kohisten. Kun nämä samat ikäpolvet ovat eläkkeellä, tuottavuus nousee jälleen kohisten.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Ville kirjoitti 2.1.2009 kello 23:10

    Ansainnan kannalta optimaalinen työaika voi työntekijän kannalta olla aivan eri asia kuin työnantajan kannalta. Työntekijä myy työtään, joten hänen kannattaisi rajoittaa sen myyntiä siihen määrään, jolla vapaa-ajan ja palkan suhde on paras. Työnantajalla on palkan lisäksi paljon muita menoja kuten tilojen, laitteiden ja koneiden sekä rahoituskulut, jotka ovat aikasidonnaisia. Siten työnantajan kannattaa usein pitää työntekijää töissä mahdollisimman paljon ajallisesti, vaikka lyhyempi työaika olisi suhteellisesti tuottavampaa. Käytännössä on helpompaa palkata yksi osaaja tekemään pitkää päivää kuin kaksi osaajaa tekemään lyhyttä päivää.
    Mielenkiintoisempi kysymys on, onko “objektiivisesti” tai kansantaloudellisesti parempi noudattaa työntekijän vai työnantajan etua…?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. Tavallinen teknikko kirjoitti 2.1.2009 kello 23:17

    No, niin kauan kun teollisuus hoitaa mammonaa verotajalle, niin ainakin tänä aikana kuntien ja valtion työntekijät pääsevät nauttimaan vapaaehtoisista opintovapaista, vuorotteluvapaista, aikuisopintotuista ja juuri työttömiksi jäävät koulutustuista. Milloinkahan paperimiehen tulee työttömäksi jäätyään ryhtyä opiskelemaan tuohivirsujen ja pärekorien tekoa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Riitta kirjoitti 2.1.2009 kello 23:56

    “Noiden ammattien tuloilla 50-60 vuotta sitten pärjäsi suhteessa aivan eri tavalla (oli varaa palkata kotipalvelija jos halusi, talorahat oli suhteellisen nopeasti kerätty ym.) ja sosiaalinen status oli sitä myöten myös toista luokkaa.”

    Vaikea uskoa, etteikö noiden ammattien tuloilla olisi varaa ostaa (kotitalousvähennyksen avittamana) viikkosiivousta sekä tarvittavat kodinkoneet. Kyllä senkin jälkeen perheen emännälle töitä jää, mutta oli sitä emännällä tekemistä isoäidin aikaankin. Sosiaalinen status on sitten toinen asia, koska monella muullakin on tuohon jo varaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Rogue kirjoitti 3.1.2009 kello 0:11

    az kirjoitti:

    “Vaikea uskoa tässä esitettyä, koska isoisä isän puolelta oli kansakoulun rehtori ja isoäiti äidin puolelta hammaslääkäri. Siinä kaksi ammattia, joiden tuottavuus ei ole juuri noussut. Noiden ammattien tuloilla 50-60 vuotta sitten pärjäsi suhteessa aivan eri tavalla (oli varaa palkata kotipalvelija jos halusi, talorahat oli suhteellisen nopeasti kerätty ym.) ja sosiaalinen status oli sitä myöten myös toista luokkaa”

    Mikäköhän pointtisi mahtaa olla? Eihän Osmo väittänyt, että tuottavuuden kasvun hedelmät jakautuisivat tasan kaikkien kesken. Hän sanoi:

    “Tuottavuuden kehitys koituu lopulta kuluttajien hyödyksi riippumatta siitä, millä alalla nämä toimivat”

    Kiistätkö tämän väitteen? Lienee melko selvää, että nykyhammaslääkärin tai rehtorin absoluuttinen elintaso on suunnattoman paljon korkeampi kuin 100 vuotta sitten, vaikka heidän tuottavuutensa ei olekaan juuri kasvanut. Se, että heidän statuksensa suhteellinen asema on saattanut laskea jonkin verran, ei kumoa Osmon argumenttia millään tavalla.

    Ja kyllä ainakin hammaslääkärit tienaavat palkkatyöläisiksi melkoisen hyvin ja ovat arvostukseltaankin korkealla edelleen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. Rogue kirjoitti 3.1.2009 kello 0:15

    Ja lisäisin vielä, että hammaslääkärin tuottavuus on itse asiassa saattanut kasvaa melko paljon viimeisen sadan vuoden aikana, riippuen hieman tavasta, jolla tuottavuuden kasvua mitataan. Käsittääkseni hammaslääkärit tekevät nykyään paljon operaatioita, joista 100 vuotta sitten ei oltaisi voitu uneksiakaan ja tämä voitaneen laskea tuottavuuden kasvuksi. Lisäksi välineiden ja ammattitaidon parantuminen on varmasti lisännyt työn nopeutta sekä laatua.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  10. az kirjoitti 3.1.2009 kello 8:48

    Rogue, minä en nyt vastaavasti ymmärrä ollenkaan, mikä sinun pointtisi on. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut tehdä kuvasta mustavalkoista, enkä kokonaan tyrmää Osmon ajattelua, siinä on myös puolensa.

    Totta kuitenkin on, että tuottavuuden kasvun hyödyt eivät jakaudu lainkaan tasaisesti, eikä niitä ole helppoa jakaa tasaisesti. Tässä tulee ottaa huomioon myös suhteellinen varallisuus (kuten Osmokin tekee). En tiedä onko kansakoulun rehtori tänäpäivänä varakkaampi kuin 50 vuotta sitten, mutta ainakaan hän ei ole suhteessa varakkaampi. (Se kateus, status jne.) Siis suhteessa muuhun yhteiskuntaan. Toisin sanoen edellisten 50 vuoden tuottavuuden kasvu, vaikka rehtoriakin on uuden teknologian ym. muodossa hyödyttänyt, ei ole lainkaan samoissa määrin kohentanut hänen suhteellista asemaansa.

    Minä nyt argumentoin tätä lisäksi hieman “pimeässä”, koska en tiedä (tai en muista, jos niitä esitti) Osmon tarkkoja ajatuksia tämän suhteen. Kuinka tähän ongelmaan voitaisiin vastata? Kuinka kompensoida, hyvittää, auttaa aloja, joilta tuottavuuden kasvua ei juuri ole odotettavissa? Verotuloin toki, mutta verotulojen suhteellinen osuus tuskin on nousemassa ellei sitten todella saada aikaiseksi jotain tuntuvaa ympäristöverouudistusta tms. ja uusia menoeriä on varmasti tulossa mm. väestön ikääntymisen myötä.

    Lisäksi se Osmon argumentti työajan vähentämisestä. Se edellyttäisi uusien opettajien, sairaanhoitajien, hammaslääkärien ym. kouluttamista ja palkkaamista, jotta heidänkin vapaa-aikaansa voitaisiin lisätä, koska työn tuottavuutta ei voida nostaa. Samaan aikaan muiden työmäärän vähentäminen vähentäisi yhteiskunnan verotuloja. Ei helppo yhtälö, vai mitä arvioit?

    Haaveilut vapaa-ajasta sikseen. Nyt joka tapauksessa konkreettisena vaarana on, että julkisen sektorin korkeasti koulutettujen työntekijöiden suhteellinen asema uhkaa entisestään heiketä. Tämä on sääli, koska harva asema on yhteiskunnan kannalta yhtä merkittävä kuin peruskoulun opettaja. Työ ei ole enää pitkään aikaan houkutellut ikäpolvensa lahjakkaimpia ja nykyisin opettajiksi valmistuvista n. puolet suunnittelevat että eivät aio opettajan työtä tehdä koko työuraansa.

    Hammaslääkäreistä sanoisin vielä, että äitini jatkoi oman äitinsä työtä ja jäi eläkkeellä vasta aivan viime vuosina. Soitin hänelle juuri ja varmistin asian. Erilaisia vaativia operaatioita voidaan toki tehdä nykyisin paljon paremmalla teknologialla, mutta itse tarkastus/poraus/paikkaus-rutiinin (jota työstä on valtaosa ja niitä muita töitä tekevät usein spesialistit) tuottavuus ei ole kohentunut sitten turbiiniporan keksimisen ja yleistymisen 60-70-luvuilla.

    Olen toki nähnyt mm. isoäitini ensimmäisen poran 1940-luvulta, sitä poljettiin jalalla mutta hammaslääkäri 35 vuotta sitten ja hammaslääkäri vuonna 2009 hoitaa samassa ajassa suunnilleen yhtä monta potilasta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  11. Osmo Soininvaara kirjoitti 3.1.2009 kello 9:28

    Tämä kansakoulun rehtori-kysymys on käsitelty kirjassani. Muodollisestri Pihlajamäessä asuva duunari on nyt varakkaampi kuin säätyläisperhe sata vuotta sitten, kun asiaa tarkastellaan reaalitulojen (nimellistulot/hintaindeksi) mukaan. Onhan duunarilla paljon sellaista, jota säätyläisperheellä ei ollut. Etelän hedelmiä, pesukone, ulkomaanmatkoja, auto etc. Silti voisi väittää, että kolme palvelijaa pitänyt säätyläisperhe oli varakkaampi kuin duunariperhe nyt.

    Tämä vahvistaa pointtini: ei kai kukaan voi väittää, ettei säätyläisperheen asema olisi heikentynyt, jos se olisi jäänyt sille tulotasolle, jolla se oli sata vuotta sitten muun yhteiskunnan vaurastuessa ja suhteellisten hintojen muuttuessa? Paikalleen jääminen muiden rikastuessa merkitsee köyhtymistä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  12. az kirjoitti 3.1.2009 kello 9:57

    Olisi mielenkiintoista, jos voisit alustaa tuota kansakoulun opettaja -kysymystä laajemmin. Luin kirjan kyllä, mutta siitä on jo n. vuoden verran, en sitä kovin hyvin muista.

    Tukiaiselle http://www.artotukiainen.net/soini.html näyttäisi jääneen sama mielikuva, hänkin kirjoittaa:

    En oikein näe, miten esimerkiksi elektroniikkateollisuuden tai koneenrakennuksen hyvä tuottavuuskehitys transformoidaan hierojien tai peruskoulun opettajien lyhyemmiksi työajoiksi. Soininvaara tuntuu olevan tietoinen näistä hankaluuksista, mutta jotenkin hän onnistuu sivuuttamaan ne varsin kevyesti.

    Tuo opettajakysymys on tärkeä laajemminkin. Jos edellisten 50 vuoden kehitys jatkuu vielä muutamankin vuosikymmenen, niin rupeaa ylipäänsä olemaan pulaa lahjakkaista ihmisistä jotka opettajiksi haluaisivat. Sillä taasen tulisi olemaan pitkäaikaisia kansantaloudellisia ja muita vaikutuksia. Yksityiset koulut sallittaisiin laajemmin / yleistyisivät jossain vaiheessa väistämättä.

    Problematiikka koskee toki muitakin ammatteja, mutta peruskoulun opettaja olisi tästä ehkä se paras esimerkki, joka nostaa esille.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  13. Riku Österman kirjoitti 3.1.2009 kello 10:34

    Tuottavuuden mittaus ei se ole yksinkertaista. Se ei ole yksinkertaista edes pörssinoteerattujenkaan yritysten kohdalla.

    Tuottavuus tarkoittaa panos-tuotos-suhteen paranemista. Ajatus on yksinkertainen mutta monesti monimutkainen toteuttaa käytännössä.

    (1) Miten mitataan panosta? Tämä on jonkun verran helpompi, mutta ei paljon. Yleensä käytetään valmistukseen käytettyä työtä ja pääomaa. Mutta monet yritykset ovat monialayrityksiä, voi johtaa harhaan ottaa kaikki yrityksen työntekijät ja koko taseen pääoma mukaan tuottavuuslaskentaan. Ja silloin taas kun alihankinnalla on merkittävä osuus arvoketjussa, pitäisi koko ketjuun sitoutunut kokonaispääoma ja kokonaistyö saada mukaan laskelmaan.

    (2) Miten mitataan tuotosta? Massatuotannossa, kuten paperinvalmistuksessa, helpompaa – niin ja niin monta tonnia tiettyä paperilaatua. Mutta miten taas tietoteknisissä palveluissa? Mitä ovat Logican tuotokset? Logican sisällä toimiva työntekijä voi ne vielä saada lasketuksi hyvän palveluntuotantoseurannan avulla, mutta täysin mahdotonta ulkopuoliselle analyytikolle. Vielä vaikeammaksi tuotoksen mittaus käy julkisissa palveluissa. Onko opetustoimessa tuotos oppitunti? Vai peruskoulun oppimäärän suorittaminen? Vai aikayksikössä opetetut asiat? Vai aikayksikössä opitut asiat per oppilas? Voiko opittujen asioiden laskentaa yhteismitallistaa mitenkään? Opetustoimessa helpoimmat keinot nostaa näennäistuottavuutta on suurentaa opetusryhmää ja tinkiä peruskoulun oppimäärästä.

    Johtopäätökseni tästä on se, että on aloja, joilla tuottavuuden nousua ei voida havaita. Ja väittäisin, että on aloja, joissa tuottavuuden parantamiseen ei pitäisi edes suoraan pyrkiäkään, esimerkkinä opetustoimi. Tärkeimpänä tavoitteena näillä aloilla pitää olla tuotoksen laadun varmistaminen ja parantaminen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  14. Juha kirjoitti 3.1.2009 kello 11:52

    Österman sanoi, että on aloja joilla tuottavuuden parantamiseen ei pitäisi edes pyrkiä. Tämä meni pahan kerran huti.

    Totta kai lapset hyötyisivät siitä, että tuottavuus koulussa nousisi. Samat asiat opittaisiin paremmin ja nopeammin. Koulusta pääsisi pois aikaisemmin. Meidän muiden rahaa kuluisi vähemmän.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  15. Mai kirjoitti 3.1.2009 kello 12:56

    Olisi tietysti hyvä, jos koulussakin voitaisiin oppia entistä tehokkaammin ja nopeammin. Mutta: oppia mitä: faktoja, tietokoneen tehkäyttöä, vai sosiaalisuutta, itsen ja muiden ymmärtämystä ja kykyä tulla toisten kanssa toimeen. Kyky toimia yhdessä muiden kanssa ja oppia myös toisilta on olennaista myös taloudellisen tuottavuuden kannalta, mutta voidaanko näitä taitoja oppia “nopeasti ja tehokkaasti”.
    Kun ajatellaan julkisen sektorin tuottavuutta, aika ei voi olla yksiselitteisesti vaan panos. Vanhuksille voidaan viedä ruokaa entistä nopeammin ja tehokkaammin, mutta jos ruoka jää syömättä, mikä on tulos? Ja ruoka jää syömättä, ellei vanhus saa myös ihmillistä kanssakäymistä, toisten ihmisten aikaa.
    Julkisen sektorin tuottavuutta pitäisi osata laskea myös pitkän ajan tuloksena. Jos syrjäytymisvaarassa olevaan nuoreen investoidaan esim yhden sosiaalityöntekijän työpanois vuoden ajalta, se on kannattavaa jos siten saadaan nuoresta hyvä veronmaksaja (hyvä päämäärä ihmisen elämälle!) ja toisena vaihtoehtona on pikkurikollinen, joka työllistää poliiseja ja vankiloita ja elää välillä sosiaalituella.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  16. Rogue kirjoitti 3.1.2009 kello 13:27

    az:

    Pointtini oli, että tuottavuuden kasvu on selvästi hyödyttänyt myös niitä aloja, joilla kasvu on ollut hitaampaa. Esim. lääkäreiden tulotaso on niin korkea, että he voivat helposti pitää yllä hyvää elintasoa tekemällä 15-20 tunnin työviikkoa. Minulla on muutama juuri lääkäriksi valmistunut ystävä, jotka ovat välillä näin tehneetkin ja heidän mukaansa heillä on lähes rajaton vapaus valita viikottainen työmääränsä. Ja kyseessä olevat lääkärit ovat vielä vastavalmistuneita, joiden luulisi olevan huonommassa asemassa kuin alalla pidempään olleiden.

    Suhteellisten asemien muutoksesta on vaikea sanoa. Näin muutama kuukausi sitten tutkimuksen, jonka mukaan lääkäri on arvostetuin ammatti tällä hetkellä. Toisena oli palomies:D Kummankaan tuottavuus ei liene niitä nopeimmin kasvaneita. Eli se, että jonkun tuottavuus on kasvanut nopeammin kuin toisen, ei tarkoita automaattisesti sitä, että suhteellinen arvoasema olisi kasvanut vastaavassa määrin.

    Jos ajattelee vaikka jotain teollisuustyöntekijää, jonka tuottavuus on teknologian kehityksen myötä kasvanut 100-kertaiseksi. Onko liukuhihnan vaihtuminen parempaan nostanut liukuhihnan ääressä puurtajan suhteellista arvoa erityisen paljon? Väittäisin, että lääkärin suhteellinen asema teollisuustyöntekijöihin verrattuna ei ole oleellisesti kärsinyt, vaikka jälkimmäisten tuottavuus on kasvanut paljon voimakkaammin.

    Ei kai suhteellinen asema ole myöskään ainoa asia, jolla on ihmisille merkitystä? Kai sillä absoluuttisella hyvinvoinnillakin on jotain merkitystä. Eli jos suhteellinen asema jollain hieman huonontuu absoluuttisen hyvinvoinnin selkeästi kasvaessa, tyytyväisyyden muutos jää kysymysmerkiksi ja todennäköisesti vaihtelee henkilön preferenssien mukaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  17. Raivio kirjoitti 3.1.2009 kello 14:23

    Väitän, että viime aikojen paras koulutusjärjestelmän ja muun yhteiskunnan tuottavuutta parantava tehokkuusparannus on internet, ja tätä aasinsiltaa päästään palaamaan hyvin ulkoisiin verkostovaikutuksiin (olkoonkin, että ne eivät enää ole kuuminta hottia).

    Ne merkittävät tehokkuutta parantavat edistysaskeleet eivät usein ilmene juuri samalla alalla, vaan ovat koko yhteiskuntaa mullistavia asioita. Esimerkiksi löyhä ketju pankkiyhteydet – pankkityön automatisoituminen – nopeammat rahansiirrot – paperiton kirjanpito – EU-maksu – euro.

    Ei näiden vaikutusta voi eritellä tai kohdistaa yhdelle alalle. Voin tietysti itse sanoa yrittäjänä säästäneeni näiden ansiosta pari prosenttia per ulkomaanmaksu ja pari tuntia viikossa vähemmän raha-asioiden hoitoa. Sama hyöty on koitunut kaikille näiden asioiden kanssa tekemisissä oleville.

    Tuottavuuden parantamiseen ei näissä yleisimmissä tapauksissa siis varsinaisesti tarvitse pyrkiä, se tapahtuu itsestään, kunhan ei jää elämään menneisyyttä (karikatyyrina pankkikonttoreissa asioivat).

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  18. Riku Österman kirjoitti 3.1.2009 kello 15:25

    Juha, taisit lainata tekstiäni väärin. Lainaan itse vähän sanatarkemmin: on aloja, joissa tuottavuuden parantamiseen ei pitäisi edes suoraan pyrkiäkään. Ero siis sanassa “suoraan”. Tuottavuuden parantamiseen ei pidä silloin suoraan pyrkiä, jos tavoitteen saavuttamista on lähes mahdotonta mitata. Kaikki sellaiset tavoitteet, joiden saavuttamista ei voida mitata, ovat melko hyödyttömiä.

    Lisään vielä, jotta ei tule väärinkäsityksiä: Minulla ei ole mitään tuottavuuden parantumista vastaan, päinvastoin. Kuten Osmo kirjoittaa, ja sinäkin Juha tuot esiin, tuottavuuden parantaminen lisää kaikkien hyvinvointia.

    Vastustan huonosti suunniteltuja tuottavuuden parantamistoimenpiteitä, joissa mitataan vain kustannustason pienenemistä, kun varsinaista tuottavuutta ei oikeasti pystytä mittaamaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  19. tpyyluoma kirjoitti 3.1.2009 kello 17:43

    Östermanilta harvinaisen hyviä kommentteja.

    Minulla on sellainen epäilys, että taloudelliset käsitteet kuten tuottavuus niin kuin niitä käytämme ovat järkeviä perinteisen teollisuustuotteiden kohdalla, ja varsinkin palveluihin sovelluttuna ontuvia. Epäilen myös etten ole ainoa joka epäilee moista.

    Österman kysyi mitä Logica tuottaa. Logica tuottaa IT-palveluja ja ohjelmistoja. Se mikä näiden tuotos eli lisäarvo on ei vaan oikein riipu Logicasta, koska se syntyy niiden käytössä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  20. az kirjoitti 3.1.2009 kello 17:50

    Suhteellisella statuksella ja suhteellisella tienaamisella on sikäli merkitystä, että se tilastollisessa otannassa ohjaa ihmisten uravalintoja (erilaisten uravaihtoehtojen houkuttelevuutta). Jos esimerkiksi peruskoulun opettajan tulojen ja statuksen suhteellinen houkuttelevuus vajoaa liian alas työn vaativuuteen ja yhteiskunnalliseen merkitykseen nähden, kuten on jo pitkän aikaa hiljattain tapahtunut, niin työ ei enää lopulta houkuttele niin osaavaa ja lahjakasta porukkaa kuin toivoisimme. Kaikki kunnia nykyisillekin opettajille, mutta tällaisessa kehityksessä opetuksen taso lopulta kärsii.
    Tulee myös muistaa, että työolosuhteilla on myös merkitystä, työn tekemisen edellytyksillä ja mielekkyydellä, ei vain palkkauksella. Se, miten kunnat ovat esim. keplotelleet olemalla vakinaistamatta opettajien virkoja, on ollut törkeää.

    Kehityksen päätepisteenä on sellainen mm. Britanniassa ja Yhdysvalloissa käytössä oleva malli, jossa vanhemmat tulevat yhä halukkaammiksi maksamaan kunnon opetuksesta lapselleen ja lopulta yhteiskunnallisen paineen johdosta sallitaan yksityiset koulut ja oppilaiden eriarvoisuus lisääntyy. Yksityisten koulujen tarjoamat palkat ja etuisuudet houkuttelevat sosiaalisesti ja älyllisesti lahjakkaimpia opiskelijoita suuntautumaan opetustyöhön nykyistä suuremmissa määrin. Tuloksena sekä opetusresurssien että opettaja-aineksen johdosta tasokkaampaa opetusta. Osalle oppilaista. Kulut maksavat ne vanhemmat kenellä varaa on lapsensa yksityiseen kouluun laittaa. Tämä on tietysti yksinkertaistettu kuvaus, mutta karkeasti tämän suuntaisesti.

    Aihe on kontroversaali, mutta itse olisin tämän johdosta Suomessakin valmis yksityiset koulut sallimaan. Nykyisillä resursseilla ja opettaja-aineksella ei pystytä tarjoamaan riittävän mielekästä ja virikkeellistä opetusta lahjakkaimmille oppilaille.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  21. Juha kirjoitti 3.1.2009 kello 18:11

    Österman: ok, väärinkäsitys minulta.

    Mai: jos tuotteeksi määritellään sosiaalisten taitojen kehittyminen ja läsnäolo vanhusten kanssa, niin silloin myös näillä aloilla tuottavuutta kannattaa yrittää nostaa. Lisätä koulun kykyä sosiaalisten taitojen kehitykseen ja vanhusten kanssa läsnäolooon. Mahdollisimman laadukkaasti ja systemaattisesti.

    Pointti on siis, että tuottavuutta ei kannata katsoa vain kustannusten näkökulmasta. Ensin täytyy määritellä haluttu tuote. Seuraavaksi täytyy miettiä, että mitä oikeastaan halutaan. Ja sitten miettiä, miten tätä hyvää saadaan tehokkaammin lisää.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  22. Arto Tukiainen kirjoitti 4.1.2009 kello 9:25

    Hintojen aleneminen tuottavuuden parantuessa ei liene aivan selviö. Usein niin käy, mutta tuskin aina. Vaaditaan tarjontapuolen intressiä siirtää osa edusta kuluttajalle, ja markkinatilanteen pitää mahdollistaa hintojen alentaminen. Kuluttajapuolella taas täytyy olla valmiutta hyväksyä halvempien tuotteiden laatu ja statusarvo. Joku työskentelee mieluummin ekstratunnin saadaakseen saksalaiset laatusandaalit sen sijaan, että lähtisi heti töistä ostamaan edullisemmat.

    Mahdollisuuteen ja halukkuuteen lyhentää työaikaa vaikuttavat tietysti myös monet muut tekijät kuin elämän materiaalisten edellytysten hinta. Se, että kaupasta saatavien elintarvikkeiden hinnan osuus kulutuspotista on vähäinen, voi lopulta olla aika pieni asia opettajan, autokauppiaan tai softafirman suunnittelupäällikön kokonaisharkinnassa (ajan ja rahan välillä). Hän saattaa esimerkiksi haaveilla suhteellisen varallisuusasemansa paranemisesta ja jatkaa työntekoa entiseen malliin, vaikka tulisi toimeen vähemmällä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  23. Arto Tukiainen kirjoitti 5.1.2009 kello 8:25

    Katsotaan vielä isoa kuvaa. 1900-luvulla maatalous, tavarantuotanto ja energiantuotanto teknistyivät valtavassa mittakaavassa. Maailmanlaajuiset hankintaketjut näissä asioissa olivat toinen trendi. Seurauksena on jonkinlainen laiskurin paratiisi, jossa ruoka, energia ja vaatteet eivät maksa paljon mitään. Onko soininvaaralaisuus jonkinlaista hyvien aikojen filosofiaa? Olemmeko jo näkemässä muutosta siihen suuntaan, että kauppias ei yksinkertaisesti myy meille näitä kolmea asiaa yhtä halvalla kuin mihin olemme tottuneet? Eli hyödykettä tarjoava osapuoli katsoo esimerkiksi, että resurssien niukkuus, verotus ja niin edelleen pakottavat hintojen korotukseen? Jos et korota hintoja, olet ulkona bisneksestä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  24. Jukka Siren kirjoitti 5.1.2009 kello 8:45

    Osmo hoi…

    Kaipaisin täsmennystä tähän väitteeseesi:

    “Tuottavuuden kehitys koituu lopulta kuluttajien hyödyksi riippumatta siitä, millä alalla nämä toimivat. Palkkaerot johtuvat aivan muista asioista kuin alakohtaisista eroista tuottavuuden kasvussa.”

    Toki olen samaa mieltä siitä, että tuo osittain pitää paikkansa. Palkat ovat määräytyneet paljolti tes:sien pohjalle ammattiryhmittäin. Toimialakohtaiset liukumat sitten päälle, mutta kyllä niitäkin on.

    Ja koulutustaso vaikuttaa sekin yhä palkkaan, vaikka poikkeuksia on (lähinnä naisvaltaisia, usein “humanistisesti” koulutettuja ammattiryhmiä).

    Mutta kai sentään myönnät:) että toimialakohtaiset tuottavuuserot ovat suurestikin vaikuttanut ns. liukumiin Suomessa ainakin 50-luvulta alkaen ellei jo aikaisemmin?

    Sieltä ne tietysti vähitellen tihkuvat muillekin aloille koska ainakin hyvinä aikoina ja ainakin hyvästä työvoimasta kilpaillaan, mutta esimerkiksi 60-70-lukujen Suomessa
    kannatti pyrkiä esim. paperitehtaaseen töihin. Nyt on maailma sitten muuttumassa…

    Pieni retki eri ammattialojen palkkatasoon 1900-luvun vuosikymmenillä(aina saman koulutustason sisällä verraten) kertoo kyllä mielestäni, että alan tuottavuuskehitystä on kyetty siirtämään myös työntekijöille (tai kuten Etelärannassa sanotaan, ulosmittaamaan:/)

    Totta kai tässä vaikuttavat monet muutkin seikat; lakkoaseen teho, alan sukupuolijakautumakin valitettavasti…

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  25. Osmo Soininvaara kirjoitti 5.1.2009 kello 9:58

    Jos vertaamme kahta väitettä

    1) Palkat kehittyvät kansantaloudessa tasatahtia riippumatta kunkin alan tuottavuuskehitykestä
    2) Palkat kehittyvät kullakin alalla tuottavuuskehityksen mukaisesti,

    molemmat ovat tietysti vähän väärin, mutta väite (1) on huomattavasti lähempänä totuutta kuin väite (2).

    Lyhyellä aikavälillä toki voi olla toisin, mutta pitkässä juoksussa ei. Puunkorjuu työllisti 1960-luvulla yli satatuhatta metsuria, nyt muutaman tuhannen, mutta palkat eivät ole alalla monikymmenkertaistuneet. Erot alojen välisessä tuotavuuskehityksessa ovat viimeisen 50 vuoden aikana olleet huimia ja oikeuttaisivat monikymmenkertaisiin palkkaeroihin alojen välillä, mutta ei sellaisia ole näkynyt.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  26. Riku Österman kirjoitti 5.1.2009 kello 11:10

    Arto Tukiainen, en ymmärrä kirjoitustasi 5.1. klo 8.25.. Ensin ajattelin, että olet sarkastinen. Mutta toisella lukemalla tulin siihen tulokseen, että ehdotat vakavasti harkittavaksi mahdollisuutta, että halvat perushyödykkeet olisivat vain hyvien aikojen erityispiirre.

    Kirjoitin aikaisemmin tuottavuuskäsitteen ongelmista monimutkaisten tuotteiden tai palveluiden aloilla. Vastapainoksi tässä lyhyt tuottavuuden puolustus: Luettelemasi hyödykkeet ovat tuotteina yksinkertaisia, ja tuottavuusparannukset näitä tuottavilla aloilla ovat olleet todellisia. Parempi tuottavuus on teknoekonomisen innovaation tulos, eivätkä nämä innovaatiohyödyt häviä edes rankemmassakaan lamassa.

    Ihmetystä herättää lauseesi, “jos et korota hintoja, olet ulkona bisneksestä”. Bisneksestä ulos voi joutua, jos kulut ovat suuremmat kuin tulot. Ehkä tarkoitat tätä? Et kuitenkaan esitä mekanismia, miten kauppiaan kulut olisivat kasvussa.

    Viime aikojen kehitys on enemmänkin esittänyt päinvastaista trendiä: Lidl on kaapannut osuuden Suomen vähittäiskaupasta tehokkaammalla kustannusrakenteella, jonka tuloksena se on myynyt kilpailijoitaan halvemmalla. Tämän seurauksena joidenkin hyödykkeiden (esim. keskioluen) hinta on laskenut selvästi. Tämä siksi, että yleensä enemmän pätee lause jos et laske hintoja, olet ulkona bisneksestä 😉

    Toki on paikallaan todeta, että globaalisti ruoan hinta on noussut huolestuttavasti. Ja että öljyn maailmanmarkkinahinnan heilahteluiden myötä bensan hinta vaihtelee jopa 50% ylös alas. Mutta en vielä esitetyn datan valossa niele väitettä, että Suomessa näiden kehityskulkujen tuloksena muilla kuin köyhillä olisi minkäänlaisia vaikeuksia saada rahoja riittämään vaatteisiin, ruokaan, asumiseen ja energiaan.

    Jotta kommentistani ei tulisi ennätyksellisen pitkää, en listaa kaikkia mieleentuleviani innovaatioperustaisia syitä argumentoida kohtuullisina pysyvien hintojen puolesta. Mutta viihdyttävää lukemista löytyy Paul Erlichin ja Julian Simonin välisestä kymmenen vuoden vedonlyönnistä, joka raukesi vuonna 1990. Erlich valitsi parhaan kykynsä mukaan viisi hyödykettä, joiden hinta nousisi näiden kymmenen vuoden aikana. Valitun viiden hyödykkeen korin hinta laski aikalailla.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Simon-Ehrlich_wager

    Ruoan hinnan nousu on ongelmista mielestäni akuutein. Sen takia vielä pari pointtia tästä: Ruoan hinnan nousua voitaisiin lieventää tai ehkä kokonaan ehkäistä lopettamalla peltojen käyttö biodieselin tai etanolin valmistukseen polttonesteeksi. Lisäksi geenimuunneltujen kasvilajikkeiden avulla peltojen tuottavuutta voitaisiin nostaa, joka todennäköisesti myös laskisi ruoan hintaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  27. Arto Tukiainen kirjoitti 5.1.2009 kello 13:35

    Puhuin tosiaan kymmenien ja satojen vuosien perspektiivistä. Voi olla – tai sitten ei, riippuu monesta tekijästä – että “viihdebudjetin” osuus kotitalouksien menoista ei ole tulevaisuudessa niin suuri kuin nykyään, koska resurssien niukkuus ja väen suuri määrä kohottavat perustarpeiden hintoja. Esimerkiksi halpa tuontiruoka ei ole itsestäänselvyys. Mutta tämä on tietysti aika iso aihe, joka liittyy olennaisesti teknisiin keksintöihin. Ruoka ja energia ovat kivijalka, ja jos tekniikka mahdollistaa niiden edullisen tuotannon, tavoittelemamme laiskurin paratiisi ei välttämättä ole uhattuna.

    Vielä palkoista. Varmasti pätee, että palkat kohoavat muuallakin kuin tuottavuuttaan parantaneilla aloilla. Mutta Soininvaaran kirjan teeman kannalta on olennaista, kohoavatko ne tavalla tai toisella tuottavuuden ansiosta. Esimerkiksi lääkärien palkoilla ei välttämättä ole mitään suoraa yhteyttä siihen, että paperitehdas saa vähemmillä panoksilla enemmän aikaan. Niukka tarjonta yhdistettynä elintärkeisiin kuluttajan intresseihin on lähempänä totuutta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  28. Pekka kirjoitti 5.1.2009 kello 13:41

    Tämän blogin tuoreena lukijana jäin eniten miettimään näkökulmaa, jota en lukemistani kommenteista löytänyt, mutta joka itseäni vaivaa. Eli jos me vaikka Suomessa keksisimme jonkin todella tehokkaan ja innovatiivisen tavan siirtää tuottavuuden kehitystä – lisääntyneeksi vapaa-ajaksi muunnettuna – tasaisesti kaikille väestö- ja ikäryhmille, niin koituisiko se sitten kuitenkaan eduksemme kansana?

    Tarkoitan tällä sitä, että jos kansakuntien välisessä vertailussa muuttuisimme ylivoimaiseksi “laiskuuden jakamisessa”, niin eikö siinä silloin kävisi niin, että vähänkin pidemmällä aikaperspektiivillä Suomen “suhteellinen tehokkuus” vähenisi? Olettaen että sitä tehokkuutta saadaan lisää vain kovalla työllä, josta siis halutaan eroon. Miksi ihmeessä valtiovallan toimenpitein tätä pitäisi erityisesti kannustaa?

    Sinällään alkuperäinen ajatus ylityöeurojen vaihtamisesta lisääntyvään vapaa-aikaan on mielestäni ajatuksena houkutteleva, mutta jotenkin en pysty näkemään sitä muuna kuin itse kunkin henkilökohtaisena valintana. Se ettei tämän option käytettävyys jakaudu kansan keskuudessa tasan, ei kait ole sen epäoikeudenmukaisempaa kuin vaikka se, että älykkyys, pituus tai vaikka urheilukilpailumenestys eivät nekään jakaudu kovin tasaisesti.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  29. Tiedemies kirjoitti 7.1.2009 kello 13:53

    Se, että vapaa-ajan ja työajan välinen trade-off tapahtuisi henkilökohtaisen valinnan kautta, olisi jo isohko muutos nykyiseen verrattuna, kun ihmiset tekevät lakisääteistä työaikaa ja koko yhteiskunta on viritetty pyöreästi “kahdeksan tuntia päivässä, 5 päivää viikossa” – tahtiin.

    Mitä tulee vapaa-ajan epätasaiseen jakautumiseen, niin suurin ongelma siinä on se, että vapaa-aikaa on yleensä eniten niillä, jotka olisivat halukkaita vaihtamaan osan siitä vähän parempaan elintasoon, mutta kannustinloukut estävät. Toissijaisesti ongelmana on myös ehkä se, että osalla ihmisistä työaika on pidempi kuin se olisi, jos he saisivat vapaasti valita.

    Yllättävän moni tuttunikin sanoo ottavansa mieluummin lähes kaiken loman, mitä tarjotaan, jos vaihtoehtona on enemmän rahaa. Progressiivinen verotus ohjaa tähän, kun marginaalinen ansio on niin vähäistä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  30. Kjr63 kirjoitti 6.2.2009 kello 11:28

    Tuottavuuden kasvu tulee pääasiassa maanomistajan eduksi Ricardon maakoronlain kaavan mukaan. Tästä syystä Soininvaara ei työllänsä voi ostaa enempää palveluja nyt, kuin 70-luvulla. Ehkäpä 1800-luvun renkikin sai parturin samalla työmäärällä kuin Soininvaara nyt. Mutta koetapa myydä 1 hehtaari maata 1800-luvulla, 70-luvulla ja nyt 2000-luvulla ja vertaa sitten kuinka monta kertaa voit näillä summilla käydä parturissa. Taatusti saat nyt paljon enemmän parturipalveluja kuin ennen.
    Summa summarum: Maakorot syövät tuottavuuden kasvun ansiot (eli työpalkan ja pääoman tuotot) antamatta yhtään mitään. Maa on luonnon antimia ja sitä ei tuoteta työllä ja pääomalla.
    Lue Osmo todellisen taloustieteen oppikirja eli Henry Georgen “Edistys ja köyhyys” vuodelta 1879. Käännös suomeksi Arvid Järnefelt vuodelta 1908.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus