(Teksti on julkaistu kolumnina Suomen Kuvalehdessä)
Teollisuusmaissa sanomalehtien levikit ovat kiihtyvässä laskussa. Internet on viemässä niiltä sekä maksavat tilaajat että mainostulot. Lehtien kannalta huolestuttavinta on, että nuoret ovat vähentäneet niiden lukemista. Noidankehää kiihdyttää toimitusten supistaminen. Suomessa tilanne on lehtien kannalta toistaiseksi paljon parempi — kiitos varhaisjakelun.
Lehdet joutuvat luopumaan luokitelluista ilmoituksista ja sen mukana paljosta rahasta. Jos on ostamassa asuntoa, autoa, venettä, vanhaa pianoa tai tilaamassa putkimiestä, kaikki tuo löytyy helpommin, nopeammin ja halvemmalla netistä.
En ole ollut kymmeneen vuoteen aikeissa ostaa asuntoa. Tuona aikana postiluukkuuni on kannettu sadan kilon edestä asuntoilmoituksia. Jos olisinkin asuntoa ostamassa, en etsisi sitä sanomalehdestä, koska sunnuntaiaamuun mennessä parhaat asunnot on jo myyty. Nettipohjainen palvelu listaisi minulle sopivan hintaiset ja kokoiset asunnot määrittelemältäni alueelta ja esittelisi ne kuvien ja pohjapiirrosten kanssa Tietokoneelleni tupsahtaisi välittömästi viesti minua kiinnostava asunnon tullessa tarjolle. Lehdillä ei ole mahdollisuutta säilyttää asuntoilmoituksia sivuillaan.
Luokitellut ilmoitukset sopivat verkkosivuille, koska ostajalla on tarve hakeutua tiedon äärelle. Sen sijaan kuluttajalla ei ole tarvetta tietää, että Coca-Cola on aito asia. Tällaiset mainokset ja tiedot tarjolla olevista uusista tuotteista on ujutettava hänelle pyytämättä ja tilaamatta. Tässäkin nettitekniikka kehittyy päivä päivältä tehokkaammaksi ja se opitaan suuntamaan yhä tarkemmin oikealle kohderyhmälle.
Uutisten välittämisessä Internet on lehtiä nopeampi. Sadattuhannet työtään tietokoneella tekevät voivat sähköpostia avatessaan vilkaista myös uutiset.
Netin uutistarjonta haastaa myös televisiouutiset. Moni katsoo niitä vain, kun tietää jotain kuohuttavaa tapahtuneen. Olisiko ilmassa jopa piirteitä siitä, että television ohjelmisto on painottumassa palvelemaan niitä, jotka eivät tietokoneita käytä?
Sanomalehden voima on uutisten taustoittamisessa, mutta toimitusten supistaminen nakertaa juuri tätä etua. Nettilehden vastaus on linkittää uutinen alkuperäislähteeseen ja videoleikkeisiin.
Iltapäivälehtien kanssa Internet kilpailee ajankäytössä. Tämän työntää ne yhä syvemmälle tirkistelyjournalismin ja arveluttavien lööppien syövereihin. Parhaiten netin kilpailulta näyttävät toistaiseksi selviävän aikakauslehdet. Laadukas, tiettyyn kohderyhmään suuntautunut aikakauslehti ei ole uhattuna, ennen kuin verkossa aletaan tuottaa laadukasta maksullista palvelua.
Voisivatko lehdet siirtyä kokonaan verkkoon? Esimerkiksi Helsingin Sanomat on maksua vastaan luettavissa tietokoneelta paperiversiota vastaavana näköispainoksena — kätevää ulkomaille matkustettaessa. Sinkku voi ryystää kahvinsa tietokoneen äärellä, mutta perheen aamukahvipöytään ei oikein sovi, että kukin lukee omaa läppäriään.
Markkinoille on tulossa elektroninen kirja; kirjan kokoinen ja oloinen ohut näyttöruutu, myös elektroniseksi paperiksi kutsuttu. Se voisi soveltua myös aamun lehden selaamiseen kahvipöydässä tai vaikka junassa. Ei tarvitsisi kaataa hehtaareittain metsää eikä lehdenjakajan rämpiä aamuyön räntäsateessa. Sanomalehden vuosikerta vaatii osapuilleen yhden ison kuusen kaatamista, ellei käytetä uusiokuitua.
Useimmilla lehdillä on netissä mainoksia pursuava ilmaissivusto, jossa julkaistaan painetun lehden materiaali supistettuna. Uusi Suomi ilmestyy vain verkossa ilmaislehtenä. Lukijoita on paljon enemmän kuin vaikkapa Demarin paperipainoksella. Suuria tappioita tehnyt Taloussanomat vetäytyi verkkolehdeksi.
Verkkolehtien kehitykselle on esteenä, etteivät ne voi käytännössä periä tilaajilta maksuja. Lehden rahoittaminen pelkillä ilmoitustuloilla on vähän sama asia kuin elokuva yritettäisiin rahoittaa myymällä katsojille ilmaisnäytöksissä popcornia. Painetut ilmaisjakelulehdet ovat osoittaneet, että vaikka lehti voidaan kustantaa pelkkien mainosten turvin, journalistinen taso jää harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta vaatimattomaksi.
Jotkin lehdistä ovat yrittäneet verkkolehtiensä maksullisuutta huonoin tuloksin, koska maksaminen on niin vaivalloista, ettei muutaman sentin ropoja kannata kerätä. Suuria maksuja kuluttajan taas ei kannata maksaa.
Tulevaisuudessa häämöttää nettikukkaro, jossa käyttäjä voi maksaa minimaalisia maksuja hiirellä klikkaamalla. Tämä voi mullistaa alan. Suurimmilla nettilehdillä on Suomessakin sivuillaan miljoonia käyntejä kuussa. Sentin maksulla käyntiä kohden saisi kymmeniä tuhansia euroja kuussa toimituksellista tasoa parantamaan.
Nettilehtien laatu harppaa ylöspäin, kun löytyy kätevä tapa maksaa sisällöstä. Muutos voi vastata Metro-lehden ja Hesarin eroa. Silloin painetut lehdet joutuvat miettimään rooliaan tosissaan.
Ensimmäiset autot muistuttivat hevosrattaita, mutta autosta kehittyi pian aivan toisen oloinen. Nettijournalismistakin voi kehittyä täysin sanomalehdistä poikkeavaa. Voi olla, että päivittäin lukemamme “lehti” onkin kooste kaikesta maailmalla ilmestyneestä. Joku etsii lukijan puolesta sen päivän tarjonnasta parhaat artikkelit ja mielenkiintoisimmat uutiset ja ohjaa linkin avulla lukijan alkuperäisten tekstien äärelle. Tämän voi vielä yksilöidä lukijan preferenssien mukaan painottaen; pesäpalloa niille, jotka ovat siitä kiinnostuneita, mutta vain heille. Maailman huippukirjoittajat olisivat kaikkien tavoitettavissa näppäimen painalluksen päässä.
Lehtiin voi ilmestyä myös itsenäisiä yrittäjiä toimittajiksi samaan tapaan kuin kampaamoissa työntekijöistä on tehty yhden tuolin yrittäjiä. Toimittaja saisi tulonsa ladattujen sivujen mukaan. Tässä on vaaransa. Kumman otsikon uskotte tuovan enemmän klikkauksia: “Suomen Venäjän politiikkaa arvioitava uudestaan” vai “Pääministerillä uusi naisystävä”?
Uskon toimitusten supistusten kääntyvän journalismin kukoistukseksi. Lehtien tilausmaksuista vain pieni osa päätyy toimittajille. Osansa ottavat paperin valmistajat, kirjapainot ja lehtien jakajat. Verkkojakelu lisää suuresti journalismin osuutta kakusta. Toisaalta tämä on taas osa kehitystä, jossa kognitiivinen eliitti syö suorittavan työn paikkoja.
Vaikka journalismi lähtisi nousuun, kotimaisten journalistien työtilaisuudet voivat vähentyä. Voi toistua sama kuin musiikin alalla, jossa maailmantähdet ovat syrjäyttäneet maakunnallisia kykyjä. Kun maailman parhaat artikkelit ovat kaikkien ulottuvilla, maailman parhaista toimittajista tulee rock-tähtien tavoin superrikkaita. Sentti lukijaa kohden tuottaa jättitulot, jos lukijoita on päivittäin kymmeniä miljoonia. Suomen kieli suojaa kotimaisia journalisteja, vai suojaako kauan? Internet-maailma voi tehdä englannin kielestä lopulta koko maailman yhteisen kakkoskielen, jota kaikki käyttävät sujuvasti.
Entä painettu lehti? Ei sille vähään aikaan tapahdu, mutta roolit vaihtuvat. Kun nyt paperilehdillä on verkkoversionsa, tulevaisuudessa verkkolehdillä on paperiversionsa.
Tulevaisuudessa häämöttää nettikukkaro, jossa käyttäjä voi maksaa minimaalisia maksuja hiirellä klikkaamalla. Tämä voi mullistaa alan.
Tätä on toitotettu ainakin 10 vuotta mutta edistystä on toistaiseksi tapahtunut vähänlaisesti vaikka tekniset ratkaisut sinänsä ovat olleet olemassa jo kauan.
Itse pitäisin realistisempana rahoitusmallina kytkyä esimerkiksi nettiyhteyden tarjoajaan, tyyliin että Welhon nettiliittymällä saisi lukea Hesarin ilmaiseksi netissä (samaa konserniakin kun ovat). Ainakin joitain nettisanakirjoja ja vastaavia palveluita operaattorit tarjoavat jo nyt kytkynä. Valtavirran mediat saisi varmaan katettua näin ja erikoisemmat sitten samaan tyyliin kuin maksu-TV:n kanavapaketit.
Homman jujuna on myydä niin iso paketti kerralla että per saitti kustannus jää hyvin pieneksi. Psykologisesti tuntuu paremmalta diililtä saada sata tai tuhat nettilehteä luettavaksi kahdellakympillä kuussa kuin yksi lehti kympillä, vaikka todennäköisesti suurimman osan ajasta lukisi kuitenkin vain sitä yhtä tai kahta.
Toinen vaihtoehto on panostaa tuotteeseen vähän enemmän kuin nyt, nykyiset verkkolehdet ovat usein vähän kömpelöitä tuotteita. Itse tilaan The Economistia mutta paperiversio menee lukematta suoraan arkistoon, itselleni tilauksen merkittävimpinä hyötyinä on mahdollisuus saada lehdestä viikoittain koko lehti ääneen luettuna mp3-muodossa ja pääsy lehden nettiarkistoon ja siellä oleviin vanhoihin artikkeleihin.
^ Äh, voiko tuon edellisen viestin poistaa niin kirjoitan uudestaan omalla nimellä.
Sen sijaan kuluttajalla ei ole tarvetta tietää, että Coca-Cola on aito asia.
Luulo ei ole tiedon väärti. Luulisi kuluttajan vain ilahtuvan saadessaan tuollaista tärkeää ja huippusalaista tietoa.
Totta on, asuntoa ei kannata etsiä lehden paperiversiosta. Minullakin on parast’aikaa haku vetämässä asunnosta, mutta netissä tietenkin.
Paperiversio tulee, näin uskon, säilyttämään asemansa. Lehtiä tulee varmasti poistumaan, mutta hesarin/turkkarin lukijan ei kannata olla huolissaan. Lehti pamahtaa luukusta satavarmana tulevaisuudessakin. Kyllähän netistä lukee tai katsoo säätiedot sun muut “pikkujutut”, mutta luettavaksi siitä ei vielä ole.
Taloudellisten uhkatekijöiden lisäksi lehdistöä kalvaa mielipidekontrollin menetys. Poliitikko, liikemies tai julkkis voi kirjoittaa omat ajatuksensa itse blogiinsa. Mahdollisuus tarkoitushakuisen virheelliseen lainaamiseen vaikeutuu. Myös median vaikenemia aiheita voidaan netissä ottaa yleiseen keskusteluun.
Luulen, että paperisanomalehden fokuksella toimivalle medialle ei ole tulevaisuutta. Sanomalehden logistinen malli on laittaa yhteen paperipakettiin paljon monenlaisia uutisia. Verkossa tällaisen lisäarvo on kyseenalainen. Itse luen verkkouutiset Googlen syötteidenlukijalla ( http://reader.google.com ). Voin tilata kotimaan uutiset lähteestä A, ulkomaan uutiset lähteestä B, ja talousuutiset lähteestä C. Ja lukea kolumnit mm. tästä laadukkaasta blogista (kiitos Osmo). Se on minun itselleni määrittelemä sanomalehti.
Suunta on juuri tuo, että toimittajista tulee omaan erikoisalueeseensa keskittyviä yrittäjiä, ja kunkin toimittajan blogi on oma mediansa.
Laatumedioille, kuten The Economist, on enemmmän tulevaisuutta. Näissä toimituksissa on korkean laadun kulttuuri, joka kasvattaa nuoria toimittajia tekemään parempia juttuja. Näin ollen yritys tuottaa lisäarvoa, vaikka lehden kokoiselle paketille ei olisikaan verkossa kysyntää.
Minäkin epäilen tuota nettikukkaroa ja mikromaksuja, mutta mikäs siinä, jos ne joskus syrjäyttävät mainokset rahoituksen lähteenä. En kuitenkaan ymmärrä, mikä tekisi nykyisen mainosrahoitusmallin kannattamattomaksi tulevaisuudessa? Juurihan itsekin kirjoitit, että netti kehittyy näiden Coca Cola-mainostenkin välineenä.
Sen verran olen vanhanaikainen ja kaipaan menneen maailman perään, että sanomalehden viehätys on sen laaja-alaisuudessa ja asiantuntemuksessa. Sitä voisi kutsua myös sivistykseksi — tai renessanssi-ihmisen ihanteeksi. Jos lehdessä olisi vain ja ainostaan juuri se, mikä ensisijassa minua kiinnostaa, niin jotain jäisi puuttumaan. Sitä paitsi mielenkiinnon alueet vaihtelevat ainakin itselläni jossain määrin. Joskus kiinnostaa enemmän talous, joskus kulttuuri tai politiikka. Ja joskus, kiireen jälkeen, on mielenkiintoista / huvittavaa lukea vaikkapa jotain pieniä urheilu-uutisia tai vastaavia, joita en ikinä ‘tilaisi’ lehteeni.
Omalta kohdaltani netti-iltapäivälehdet ovat syrjäyttäneet ostetun version (aikaisemmin ostin about 2–3 kertaa viikossa), nyt ostan yhden viikonloppuna. Voisin hyvin sen sentin maksaa. Varhaisjakelun sanomalehdistä paperisina en osaa kuvitella luopuvani. Tai osaan mutta en halua. Senkin ymmärrän, että kyseessä on traditio, joka sellaisenaan vetää viimeisiä. Jos nuorelle ei synny sanomalehden tuntua, sen kahinaa ja keveyttä — ja painoa, niin sitten ei. Mutta aamiaispöytäämme ei kyllä tuoda läppäriä. Logiikka ei selitä kaikkea.
“Tulevaisuudessa häämöttää nettikukkaro, jossa käyttäjä voi maksaa minimaalisia maksuja hiirellä klikkaamalla”
Onhan näitä kukkaroita ollut käytössä jo melko pitkään. Mm. Neteller ja Moneybookers. Ne eivät tosin ole kovin laajassa käytössä, mutta en näe estettä miksi eivät voisi olla.
Vähän asian vierestä mutta olen aina ihmetellyt sitä, että miksi Hesari on sen kokoinen, että sitä on kohtalaisen vaikea lukea vierustoveria häiritsemättä esim. junassa ja bussissa. Tosin lehden aukeaman voi taittaa kahtia ja näin kaventaa tilan tarvettaa kanssamatkaajien iloksi ja hyödyksi.
Ps. Muistaaksen Uusi Suomi joskus aikoja sitten ilmeistyi sen suuruisena kuin nyt ovat nykyiset iltapäivälehtemme. Tuleekin jotenkin mieleeni, että Hesaria tehdään enemminkin mainoksien kuin artikkeleidensa puolesta. Mutta hyvääkin lehdessä on, että ei passaa täydeltä laidalta ryhtyä lehteä moittimaan.
“Voi olla, että päivittäin lukemamme “lehti” onkin kooste kaikesta maailmalla ilmestyneestä. Joku etsii lukijan puolesta sen päivän tarjonnasta parhaat artikkelit ja mielenkiintoisimmat uutiset ja ohjaa linkin avulla lukijan alkuperäisten tekstien äärelle. Tämän voi vielä yksilöidä lukijan preferenssien mukaan painottaen; pesäpalloa niille, jotka ovat siitä kiinnostuneita, mutta vain heille. Maailman huippukirjoittajat olisivat kaikkien tavoitettavissa näppäimen painalluksen päässä.”
Voi olla on jo; esimerkiksi http://www.reddit.com on lähellä yllä mainittua.
Osmolla on itselläänkin paperiversio ja nettiversio tästä kolumnistaan. ‑Itse asiassa kaksi nettiversiota. Sama ajatuskulku ilman kummempaa lisäarvoa on lyhyen ajan sisällä julkaistu nyt kolme kertaa. Ensimmäisen kerran 30.11. Otsikolla “Sanomalehden tulevaisuus” ja myöhemmin blokissa otsikolla “Sanomalehden lyhyt tulevaisuus” ja kolumnina Suomen Kuvalehdessä samalla otsikolla.
Kuvitellaan, että tässä on kolme journalistia, jotka lainaavat toisiltaan ajatuksia. Kenen näistä Osmoista tekstistä te haluaisitte maksaa ja millä perusteella? Kenellä on oikeus laskuttaa.
Vastaavalla tavalla toimittajat kopioivat toisiltaan ajatuksia ja jopa tekstejä, jotka sitten pienellä muokkauksen jälkeen myyvät. Tekstin hinta riippuu lähinnä sen julkaisualustasta, ei niinkään sisällöstä.
Minusta eniten vaikutusta ja siis lisäarvoa oli ensimmäisellä blokitekstillä. Se oli kompakti, ei liian hiottu ja jätti näin lukijan ajattelulle enemmän liikkumavaraa, mikä näkyykin kommenttien määrässä. Lyhyt ja hiomaton johtaa 67–9. Se oli kuitenkin näistä teksteistä se, jonka myyminen olisi ollut vaikeinta. Parhaasta tekstistä ei saa parasta hintaa. Osmolla on hyvä tilanne, kun hänellä on sama pankkitili näiden kahden muun toimittajan kanssa. Läheskään aina ei ole näin hyvin. Siksi minusta on hyvä, että teksteistä laskuttaminen on yhä vaikeampaa. On paljon parempi, että tekstejä kirjoittavat ihmiset profiloituvat asiantuntijoina, kuin toimittajina, joiden kirjoitustaito on ehkä parempi, mutta asiantuntemuksessa pahoja aukkoja.
Täältä katsoen näyttää siltä, että sanomalehdet ovat lähteneet väärään suuntaan hakiessaan kilpailuetuaan. Ennen sangen laadukkaat julkaisut kuten HS ja SK ovat yhä enemmän ja enemmän muuttuneet julkkisjournalismiksi (jolla en tarkoita sitä sorttia, missä salarakas tervasi ministerin munat, vaan sitä, että kaikkeen mahdolliseen mennään ihminen edellä ja asiat jäävät kokijan kokemuksen jalkoihin).
Jos toimitukset todella tekisivät journalismia eivätkä vain henkilökuvia, saattaisin ollakin valmis maksamaan. Nykytilanteessa, jossa ainoa netin uutisvirrasta poikkeava lisäarvo on saada lukea miten se, tää ja toi koki niinku ihmisenä tän, ton ja sen asian, ei hotsita pätkääkään.
Hesari ainakin kaivaa omaa kuoppaansa pitämällä samat naamat kirjoittajina vuodesta toiseen. Tylsää! Kun 1–2 vuoden ajan lukee jonkun toimittajan tekemiä juttuja, niin yllättäviä näkökulmia tai mielipiteitä tulee enää hyvin, hyvin harvoin. Toimittaja urautuu yllättävän helposti.
Tässä mielessä ajatus, että sanomalehdessä juttujen toimitus on laadukkaampaa kuin netissä ei päde. Netistä löytää enemmän tuoreita näkökulmia ja erilaisia ajatuksia.
Kun taas kerran keskustelu on mennyt minne sattuu, niin jatkan. On myös niin, että media on tehnyt lukijaselvityksiä, joista on selvinnyt, mikä lukijaa kiinnostaa.
Puoluekokouksesta ei kiinnosta, mitä puolueen ohjelmassa on, ei sekään, kuka valitaan puheenjohtajaksi vaan se, miltä puheenjohtajan koti näyttää ja mitä sillä on jääkaapissa.
Ilkka Kanervaa taas kerran lainaten. Kun tunnette minut, tunnette myös äänestäjäni.
Jori Montonen on oikeassa. Tämä juttu on julkaistu sivuillani kahteen kertaan. Minun piti ensimmäisellä kerralla varoittaa kirjoittajia siitä, että kyse on kolumnin valmistelusta, mutta huomaan unohtaneeni varoituksen pois. Ajattelin “varastaa” kommentaattoreiden ideoita, mutta ei niitä sitten paljon tullut varastettavaksi.
Ulkomaan reissuilta palattuamme lisäsin digilehden tilaukseen viikonloppuhesarin. Sitä on ihana lukea sängyssä vauvan kanssa köllötellessä ja Nyt-liite on oiva vessalukeminen.
Aamiaipöydässä on kyllä edelleen kaksi läppäriä, niin voi katso postit, Osmon blogin ja Facebookin samalla.
Lundqvist,
ei ne tutkimukset oikeasti näytä mitä ihmiset tahtoisivat, jos sitä olisi tarjolla. Tutkimus näyttää mikä tarjolla olevasta kiinnostaa, mutta tuotekehitystä ei voi ulkoistaa tutkimuslaitokselle tai yleisölle.
Paheksuttu kuollut puu on käyttöliittymänä kuitenkin mielestäni edelleen lyömätön.
A proopos, sanoi komisario Palmu.
Paljonkohan eräs kirja maksoi?
Se on arkinen kirja, muistaakseni joku maanviljelysopus. Ihan käyttöesine. Alkuun on musteella kirjoitettu:
“Tämän kirjan osti Juho Antinpoika Kustaa H…
vuonna 1789 ja maksoi siitä viisi taaleria hopiassa.”
Minkähänlainen summa tuo nyt sitten on ollut? Kuulostaa aika paljolta.
On mielenkiintoinen kysymys miten tuon “varastamisen” saisi hyödyttämään keskusteluja laajemminkin. Nykyaikanahan usein ajatellaan, että ideat ovat ilmaisia, ja koska ne ovat kuitenkin peräisin jostain muualta, kenenkään yksikään ajatus on tuskin täysin omaperäinen.
Tämä näkemys on yleinen ns. Connectorien keskuudessa. Nämä ova tyyppejä jotka tuntevat ja tapaavat tuhansia ihmisiä, poimivat kaikilta hyvät ideat, laittavat muutaman idean kerrallaan kolumniin tai Sitran raporttiin ja elättävät tällä itsensä. Vaikka kolumnia tai raporttia luetaan, ja ideoita saatetaan pitää mielenkiintoisina, ne unohdetaan heti kun luetaan seuraava raportti tai kolumni. Innovaattoreilla taas on asiaan hieman toisenlainen näkökulma.
Erinomainen idea voi tuntua sen kuulemisen tai lukemisen jälkeen päällisin puolin niin itsestäänselvältä että kuvittelee itse keksineensä sen. Yhden yksinkertaiselta vaikuttavan idean takana voi kuitenkin olla joskus valtava määrä lukemista ja analyysiä. Jos tätä ei tuoda mukaan idean esittelyyn, idea jää roikkumaan ilmaan. Pahimmillaan idean huomioarvo valjastetaan jopa jonkun oman keppihevosen ajamiseksi. Vähän liioitellen voisi puhua ideaprostituutiosta.
Mikä motivoi ihmisiä kommentoimaan ja jakamaan omia pohdintojaan? Yksi motivaattori on varmasti aina ego, joka on oikein valjastettuna valtava voimavara. Mutta jos ideat “varastetaan” antamatta kunniaa sinne minne se kuuluu, ego kääntyy kommentointia vastaan. Jos taas kunniaa jaetaan kursailematta, vahvistetaan egon motivaatiota jakaa parhaita ideoita jatkossakin.
Tästä syystä en Osmo vähättelisi kommentoijien osuutta tämän artikkelisi syntyyn. Alkuperäisen blogimerkinnän ja tämän version eron pystyy erottamaan lukemalla. Merkittävät uudet huomiot merkinnässäsi löytyvät kyseisen ketjun keskustelusta, vaikka eivät olekaan kaikki kiteytyneet yksittäisiin kommentteihin.
Painettu lehti on käyttöliittymänä edelleen mielestäni ylivertainen läppäriin ja muihin korvikkeisiin verrattuna. Läppäriin pitää myös kehittyä lukutaito, aivan samaan tapaan kuin sanomalehteenkin. Itse lukaisen päivittäin kotona ja töissä yhteensä neljä sanomalehteä, joiden lisäksi kotiin tulee runsaat puolen tusinaa aikakauslehteä. Tuollaisen informaatiomäärän pintapuolinenkin läpikäynti netin kautta olisi ainakin minulle todella hidasta ja työlästä.
Ihmiset arvostavat laatua ja helppoutta, ja ovat valmiita siitä myös maksamaan. Uskon siis painettuun lehteen, mutta esim. Hesari tulee kyllä joutumaan todella lujille. Veikkaan, että nykyisen kaltaista Hesaria ei 20 (meinasin laittaa 10)vuoden kuluttua ole.
Osmo Soininvaara:
“Jori Montonen on oikeassa. Tämä juttu on julkaistu sivuillani kahteen kertaan.”
Sinivihreä:
Jotenkin se juttu tuntuikin perjantaina tutulta. En kuitenkaan ole lopettamassa SK:n tilausta tästä syystä 🙂
Heh, näinhän se menee, että Hesarin jutut voi lukea netistä jo edellisenä iltana ja sitten aamulla ihmettelee kahvia juodessa, että onpa tutun näköisiä otsikoita.
Osmon koluminit taas voi lukea täältä, ei sitä varten SK:ta tarvitse tilata.
Voi tuota paperilehteä, ei se enää kauaa elä…
Juha kirjoitti 22.12.2008 kello 11:45
“Heh, näinhän se menee, että Hesarin jutut voi lukea netistä jo edellisenä iltana ja sitten aamulla ihmettelee kahvia juodessa, että onpa tutun näköisiä otsikoita.
Osmon koluminit taas voi lukea täältä, ei sitä varten SK:ta tarvitse tilata.
Voi tuota paperilehteä, ei se enää kauaa elä…”
Ei nyt vielä vietetä paperilehden peijaisia. Odotellaan kaikessa rauhassa kun metsästäjät tulevat takaisin… vai karhuko sieltä kömpii.
Mjoo, kyllähän paperille painettu nykymuotoinen lehti ennenpitkää lopahtaa. Vaan koska. Luulen, että siihen menee kauan, ja rapiat päälle.
Netti täydentää paperilehteä mainiosti ja siinä se onkin omiaan.
Turun Sanomien lukijana “kiroilin” alvariinsa kun netistä ei löytänyt juuri sitä juttua mitä olisi tarvinnut. Kaikki muut kissan ristiäiset kyllä olisi ollut. No, hesari on tässä piirun edellä ja tarjoaa kaikki jutut myös netissä.
Lehden koosta, siis fyysisestä koosta, joku jo mainitsikin ja luulen, että joko Suomessakin siirrytään tabloid kokoseen paperijulkaisuun tai katsotaan kun oma lehti näivettyy pikkuhiljaa. Tabloid koko + hyvä netti höysteenä.
Hesarin ja muiden sanomalehtien giganttinen sivukoko on muuten hieno anakronismi jonka tausta on 1700-luvulla Britanniassa perityssä sanomalehtiverossa jota maksettiin sivumäärän mukaan. Kerta kaikkiaan mikään järkevä syy ei puolla broadsheet-kokoa, tabloidi tai sitäkin pienempi koko olisi kaikin puolin käytännöllisempi, mutta perinteet istuvat tiukassa.
Suomessa asiaan vaikuttaa Kärkimedia, sanomalehtien yhteinen markkinointiyhtiö, jonka kautta niiden ilmoitustila myydään, yhtenäisillä spekseillä. Koska Hesari on lehdistä ylivoimaisesti tärkein, Kärkimedian ilmoituskoot ovat riippuvaisia Hesarin valinnoista ja kun Sanomalan painokone uusittiin 2003 ja sen odotettavissa oleva käyttöikä on kolmisenkymmentä vuotta, vaikuttaa siltä ettei tähän asiaan ole muutosta tulossa pitkään aikaan.
Painettu lehti on käyttöliittymänä edelleen mielestäni ylivertainen läppäriin ja muihin korvikkeisiin verrattuna.
Ei minun mielestäni. Normaalikokoiset sanomalehdet ovat mielestäni erittäin hankalia luettavia, koska ne ovat niin hiton kookkaita ja niissä on irtonaisia liitteitä. Jos niitä lukee muualla kuin tyhjällä pöydällä tai lattialla, niiden kanssa tappeluun menee hermot. Tabloidikoko on ainoa toimiva sanomalehden koko ja se onkin iltalehtien ainoa hyvä puoli sen ohella, että ne on nidottu yhdeksi nipuksi luukuun ottamatta urheilusivuja, jotka joutavatkin välittömästi roskiin.
Käsittelet sinänsä ansiokkaasti printtimedian ongelmista yhtä, teknistä muutosta. Mutta siinä ei ole alamäen koko kuva.
Uutisten sisältö vaikuttaa myös. Miksi lukea poliittisesti värittynyttä uutisointia sanomalehdistä kun objektiivisempaa informaatiota saa internetistä? Netti haastaa perinteisen median paitsi helppoudellaan ja ilmaisuudellaan, niin myös kontroloimattomalla sisällöllään.
Jos esimerkiksi Hesari jatkaa vääristelevää journalistista linjaansa, on aivan yhdentekevää miten hyvin se onnistuu siirtymään nettiin, kehittelemään helppoja laskutustapoja ymv., sillä lukijakato jatkuu entiseen malliin. Netissä muunneltu totuus paljastuu välittömästi ainakin valveutuneimmille lukijoille. Ja lopulta se paljastuu muillekin erilaisten keskusteluforumeiden, blogien ja muiden vastaavien kommentointiväylien kautta.