Tosi mustavalkoinen juttu kaiken kaikkiaan.

Ketju on typerryttävän pitkä. Moniin kysymyksiinne kyllä löytyy vastaukset aikasemmista kommenteistani. Ken viitsii kahlata, niin voi sen tehdä.

Kansalaispalkkaa ei voi hyväksyä koska se veisi mahdollisuuden pakottaa laiskat nuoret miehet työhön tai koulutukseen.

Onko kulttuurimme sisään rakennettu ajatus nuoren miehen huonoudesta, joka vaatii kontrollia. Tuo yhteiskunnan kontrolli ajaa alistumattomat sitten kapinoimaan koko yhteiskuntaa vastaan. Enemmän tai vähemmän vakivaltaisesti.

Tämä on siitä hyvä esimerkki, että pojilla joukkuepelit on tärkeä yhdessäolon muoto ja jos niissä ei pärjää, voi eristyä. Siitä päästään takaisin Kauhajoelle…

“Muuten ketjussa hämmästyttää se vahva tunnepitoisuus, jolla asioita käsitellään. Minulle empatia ei ole nyyhkimistä ja voihikimista, vaan tunteiden ja sitä kautta ikävienkin ilmiöiden ymmärtämistä.”

Jos todella uskot, että ihminen voi kytkeä on/off tunnepitoisuuden ajattelustaan, tai jakaa empatiaansa rationaalisesta puntaroiden kuka ja miten empatiaa ansaitsee, niin siitä vaan haastamaan neuropsykologian vallitsevia käsityksiä siitä, miten ihminen ajatuksiaan ja näkemyksiään muodostaa. Silloinkaan kun ihminen itse uskoo täysin rationaalisesti asioita puntaroivansa, asia harvoin on siten, ja tämä on todistettu kuvaamalla mitkä osat aivoissa aktivoituvat erilaisissa tilanteissa.

Sinä muuten aloitit ketjussa keskustelun kiusaamisesta toteamalla ilman lieventäviä ilmaisuja, että:

“Sitäkään ei sanota ääneen, että kiusatuksi joutuvat ovat epämiellyttäviä tapauksia ikätovereiden näkökulmasta jo alun perin. Kukapa reilua ja kivaa kaveria kiusaisi?”

Onko tuo rationaalinen kommentti? Vai tunnepitoista (tarkoituksellista?) provosointia? Jos olisit edes sanonut, että jotkut kiusatuista (pieni vähemmistö heistä) täyttävät tuon kriteerin (ja sekin on usein ristiriitaista), niin olisimme voineet käydä tätä perään kuuluttamaasi analyyttista keskustelua, mutta tapasi ilmaista näkemyksiäsi oli kaikkea muuta kuin pohdittu ja ylipäänsä tahallisen provosoiva, mikä ilmentää aikamoista tahdittomuutta, kun ottaa huomioon kuinka paljon ensinnäkin Kauhajoen tapahtumat, ja yleisemmin koulukiusaaminen saattavat joitakin ihmisiä tunnetasolla koskettaa. Jos ei ymmärrä näitä keskustelun lainalaisuuksia, niin on vaikea odottaa rationaalista keskustelua. Jos ihmiset de facto provosoituvat, niin on turha väittää ettei provosoi.

Entä mitä sanoa siihen, että johdat jo seuraavassa virkkeessä “Jammu Siltavuoren” siitä ajatuksesta, ettei kaikista ikätovereista tarvitse pitää -> kun ei tarvitse pitää Siltavuorestaan?
Onko tuo rationaalista keskustelua vai äärimmäisen provosoiva ja vastenmielinen ilkeämielisyys?

Ihmisen ajattelulle, tahtoi ihminen sitä tai ei, on hyvin keskeistä tunneassosiaatio. Jos et itse tätä luontaisesti havannoi ja ymmärrä, ja haluat sen jotenkin tiedostaa rationaalisella tasolla, niin kehotan tutustumaan nykyaikaiseen neuropsykologian tutkimukseen.

Teoriasta B, liittyen Amerikassassa tapahtuneisiin työpaikka-ammuskeluihin, on amerikkalainen lehtimies
Mark Ames kirjoittanut v. 2005 kirjan Going Postal.

http://www.amazon.com/dp/1932360824/

Siinä hän käy läpi Amerikassa 80- ja 90-luvuilla tapahtuneita työpaikka-ammuskeluja, ja tarjoaa selitykseksi että raivohulluuskohtaukseen, ammuskeluun ja itsemurhaan johti vuosia kestänyt alistaminen ja simputus työyhteisössä. Että henkilöt eivät suinkaan naksahtaneet täysin selittämättä.

Lisäksi hän vertaa noita raivohulluuskohtauksia 1800-luvun orjakapinoihin. Hänen mukaansa 1800-luvun alkupuolen Amerikassa orjakapinat olivat sen aikaisille ihmisille täysin käsittämättömiä ilmiöitä, eikä niille keksitty muuta selitystä kuin että orjat olivat “pahoja” tai “tulleet hulluiksi”.

Selitysmalli B on tietysti vain teoria, joka selvästikin joidenkin ihmisten mielestä vaikuttaa heti uskottavalta, ja toisten mielestä ei. Lisää selvyyttä saisi vain, jos asiaa pystyisi jotenkin tutkimaan.

Silti hiukan huvittaa ajatus 1800-luvun alkupuolen amerikkalaisista poliitikoista kauhistelemassa orjakapina-ilmiötä ja miettimässä miten tiukemmin kontrolloida etteivät orjat vain saisi käsiinsä aseita.

Jos poika on pienikokoinen ja herkkä reagoimaan kiusaamiseen (pillahtaa vaikka itkuun helposti), niin miten nuo kiusaamisen syyt tarkkaan ottaen eivät tämän pojan kannalta ole sattumanvaraisia? Päättikö poika ennen syntymäänsä jotenkin syntyä tuollaiseksi?

Tietysti voidaan ajatella että tämä poika pitäisi laittaa johonkin terapiaan vahvistamaan itsetuntoa, mutta kyllä tuossa vaiheessa yhteiskunta antaisi aika sairaita signaaleja. Hoidon tarvitsijat tuossa tapauksessa ovat kiusaajat eikä kiusattu.

“Kiusaamisella tarkoitin tässä jatkuvia hankauksia luokassa tai miksei myös työyhteisössä. ”

Jatkuvasti annat rivien välissä ymmärtää, että tuo Sakarin tapaus olisi tyypillinen kiusaustapaus. Jos noin kuvittelet, niin toinen meistä on todella irrallaan lasten todellisesta maailmasta. En löisi paljon vetoa sen puolesta että se olisin minä.

“Olihan Turussa hiljattain yritetty raiskata puistossa 80-vuotias nainen. Tuskin hän vietteli raiskaajan minihameessa.”

Eiköhän tuolla elämänkokemuksella pitäisi jo ymmärtää, että naisen ei kannata liikkua yksin puistossa. Täysin oma vika siis.

“Muuten ketjussa hämmästyttää se vahva tunnepitoisuus, jolla asioita käsitellään.”

Kun keskustellaan asioista, jotka ovat tuhonneet ihmisten elämiä (henkisiä ja fyysisiä), ja joiden tuhoutumisia ihmiset ovat joutuneet todistamaan enemmän tai vähemmän läheltä, niin ihmettelet, että ihmiset suhtautuvat tunnepitoisesti, kun joku tulee kertomaan, että oikeastaan se tyyppi oli vastenmielinen tapaus ja ansaitsikin kaiken tuon?

“Minulle empatia ei ole nyyhkimistä ja voihikimista, vaan tunteiden ja sitä kautta ikävienkin ilmiöiden ymmärtämistä.”

Ilmeisesti ainakin tuossa tunteiden ja ikävien ilmiöiden ymmärtämiskohdassa sinulla taitaa olla aika iso aukko.

Kertaluontoinen väkivallan uhriksi joutuminen voi olla sattumanvaraista tai sitten ei. Kiusaaminen ilmiönä on aivan erilainen. Kiusaamisella tarkoitin tässä jatkuvia hankauksia luokassa tai miksei myös työyhteisössä. Kyllä kuka tahansa voi yhden kerran joutua satunnaisesti naureskelun kohteeksi, mutta tästähän ei nyt ole kyse.

On selvää, että jos nainen jatkuvasti joutuu Helsingin yössä raiskatuksi valitessaan väärää seuraa, hän vaikuttaa vahvasti tilanteeseensa. Sen sijaan ns. puskaraiskauksen uhriksi voi joutua usein täysin sattumanvaraisesti. Olihan Turussa hiljattain yritetty raiskata puistossa 80-vuotias nainen. Tuskin hän vietteli raiskaajan minihameessa.

Sama koskee pahoinpitelyjä. Minusta tämä on niin itsestään selvää, että ihmettelen tällaisen tivaamista minulta. Yrittäkää itsekin ajatella.

Kuten Osmon esimerkissä, jotkut ovat herkempiä saamaan turpiinsa. Itse esimerkiksi olen niin neutraalin näköinen, etten koskaan ole kohdannut kadulla yhtään mitään erityistä. Joskus aikoinaan kuului vihellyksiä, mutta se on ollutta ja mennyttä. Eli olen toista ääripäätä.

Muuten ketjussa hämmästyttää se vahva tunnepitoisuus, jolla asioita käsitellään. Minulle empatia ei ole nyyhkimistä ja voihikimista, vaan tunteiden ja sitä kautta ikävienkin ilmiöiden ymmärtämistä.

Kiitos kaikille asiallisille keskustelijoille etenkin Arawnille rehellisyydestä ja Osmolle hyvästä loppukommentista!

Minusta Elina on oikeassa siinä, ettei kaikilla voi olla yhtä paljon kavereita eivätkä kaikki ole kavereita keskenään. Luokka ja työpaikka ovat yhteisöjä, jonne joudutaan valikoimatta, eikä kaikkien kemiat sovi yhteen. Kymmenen prosenttia lapsista on ilman ystävää, mutta tästä ei voi syyttää niitä 90 prosenttia.

Sen sijaan aktiivinen kiusaaminen, joka yleensä kohdistuu heikompaan ja hintelämpään tai vähän toisenlaiseen, on väärin ja sen vääryys pitää voida opettaa ekaluokkalaisellekin. Koulutovereilla ei ole mitään oikeutta muuten vain huvikseen antaa toiselle koulumatkalla turpiin, varastaa rahaa ja kännyköitä. Eikä jatkuva ivaaminen, nauruskelu tai muu sellainen myöskään käy laatuun. On jotain vikaa sekä koti- että koulukasvatuksessa, jos tämä ei ole itsestään selvää.

Hankalampia ovat tietysti nämä sakarit, joiden oma poikkeava käyttäytyminen tuottaa suurta haittaa ja harmia muille. Pitäisi kuitenkin riittää, että potkupallopeliin ei pääse, jos ei pelaa samoilla säännöillä kuin muut. Mikä menee sen ylitse, on väärin.

Lapset ovat luonnostaan julmia, niin kuin he ovat luonnostaan lukutaidottomia. Silti heitä opetetaan lukemaan.

Koulukiusatuksi ei joudu sattumalta,mutta ei myöskään väkivallan uhriksi. Tunsin aikanaan nuoren miehen, joka oli saanut useita kertoja turpiinsa kadulla tekemättä itse mitään. Jokin hänen olemuksessaan vain oli sellaista, että uhria aggressiolleen etsivät päätyi herkästi häneen. Ei kai se kuitenkaan tee väkivaltaa hyväksytyksi?

Et nyt taida ymmärtää, (virtuaalisten) lasteni mielenterveydellä leikkiminen on äärimmäisen vaarallista jokaiselle siihen sekaantuneelle. Mikäli kyseinen bodari-nekkailija seisoisi tielläni, hälle tulisi lähtö.

“No, tätähän nyt tässä olen yrittänyt tolkuttaa. Kiusaaminen on vuorovaikutusta, jossa kiusatun ominaisuuksilla on osansa, vaikka kaikki eivät sitä tosiasiaa tunnu hyväksyvän.”

Sinun jutuistasi saa lähinnä sellaisen kuvan, että kiusatut ovat ärsyttäviä henkilöitä, jotka kuuluvat hierarkian alimmalle tasolle ja ansaitsevat tulla kiusatuiksi.

“Miten se, että oma lapseni olisi ollut epäiltynä koulukiusaamisesta tekisi minut epäpätevämmäksi arvioimaan asioita?”

Jahas, “Ei minun Jani-Petteri koskaan tee tällaista”? Jotenkin tuo Sakarin tarina vaikutti Jani-Petterin kokoonkeittämältä, jonka äityliini uskoo sellaisenaan.

Itse en kyllä muista kouluajoilta _yhtään_ sellaista tapausta, että jotakuta oltaisiin syyttömänä epäilty kiusaamisesta. Kiusaamisen piti olla aika selkeätä ennenkuin siihen puututtiin.