Kuvitelkaamme, että hyvä hapenottokyky olisi avain menestykseen maailmassa. Olisi olemassa juoksun maisterin tutkinto, jonka suorittajilta vaaditaan cooperin testissä 3000 metriä.
Kun huomattaisiin, että juoksun maisterin tutkinnon suoritaneet pärjäisivät muita paremmin, yhä useampi pyrkisi suorittamaan juoksun maisterin tutkinnon, mutta kun se ei kaikilta halukkailta onnistuisi, raja laskettaisiin 2500 metriin. Tulisi enemmän juoksun maistereita, mutta muuttuisiko mikään muu?
Tulisivatko nuo yli 2500 mutta alle 3000 metriä juosseet menetymään elämässä yhtä hyvin kuin vanhemmat, vaativamman maisteritutkinnon suorittaneet.
Opetin joskus yliopistossa tilastotieettä. Tilastotiede on erittäin elitistinen aine, koska niin harva ymmärtää ollenkaan, mistä siinä on kyse. Elitistisen siitä tekee, ettei koko oppiaineesta ole sanottavaa hyötyä, ellei sitä osaa hyvin ja ymmärrä syvällisesti, mistä on kyse. Tarkoitan siis pääainaopiskelijoita. Tilastollisen päättelyn alkeet kuuluvat minusta akateemiseen yleissivistykseen. Aika monelle teki mieli sanoa, että kannattaisi lukea jotain muuta. Sen myös huomasti muutamassa viikossa, kenessä on ainesta ja kenessä ei ole. Tässä mielessä voisi olla hyvä päästä kaikki sisään yliopistoon ja karsia myöhemmin. Testi olisi paljon validimpi.
Auttavasti tilastotiedettä oppii insinöörikin. Tärkeimmät temput eivät ole kovin monimutkaisia, mutta vaativinta on ymmärtää analyysimenetelmät niin syvällisesti, että tietää, mihin ne eivät sovellu.
Tilastotiede ei ole ainoa elitistinen aine, mutta kaikki akateeminen koulutus ei ole sillä tavoin elitististä, ettei siiä olisi hyötyä huonosti ymmärettynäkin.
Vaativaa ammattiin tähtäävää koulutusta kannattaa antaa suurelle joukolle ihmisiä, mutta akateeminen koulutus sen varsinaisessa mielessä hyödyttää vain harvoja.
Tästä voi tehdä radikaaleja johtopäätöksiä.
Monasti käy kuitenkin niinkin, että entisajan elitistinen ala onkin arkipäivän jokamiestaitoa 30 vuoden päästä. Opiskelin tietokoneita 70-luvulla, vaikka minulle monasti vakuutettiin, etten henkilöominaisuuksien puolesta pärjää alalla, “käy edes parturissa, jne”. Mikään hankituista tiedoista ja taidoista ei kuitenkaan mennyt hukkaan, vaikkei varsinaista elitistin uraa valtion tietokonevirastossa ollutkaan tarjolla. Armeijan salainen ihmeverkko muuttui 80-luvulla kaikille avoimeksi internetiksi ja unixit, hiiret ja muu siihen aikaan elitistinen krääsä on joka koulupojan pöydällä.
Nyt jos ajatellaan nimenomaan (tilasto)matematiikkaa, niin esimerkiksi kolmiulotteinen mallinnus ei ole aivan triviaali käytännön sovellus, etenkin kun homma pitäs optimoida suoriutumaan kohtuuajassa ja pelien tapauksessa vieläpäjopa reaaliajassa. Vaikka Star Wreckin hemmot eivät kaikki laskentaa ymmärräkään, on kuitenkin joukko alityöllistettyjä matemaatikkoja, joilla on ylimääräistä aikaa tehdä ilmaistyökaluja, joila taas voi tehdä ilmaiselokuvia.
Heh,
Tilastotiede ei ole elistististä, mutta eräs tilastotieteilijä tuntuu olevan kyllä elitisti.
Miksi ihmeessä tilastotiedettä ei normaalijärkinen ihminen ymmärtäisi? Ehkä vain olit niin huono opettaja, etteivät opiskelijat kurssillasi saaneet selkoa, mistä on kyse.
Maisterin tutkinnon vaatimustaso ei ole laskenut 60–70 ‑luvulta lainkaan, ehkäpä jopa noussut. Ihan pelkkä myytti tuo. Myös tietysti yliopistoon sisään pääsy on vaikeutunut. Ennenhän se riippui vain siitä halusiko opiskella ja oliko mahdollisuuksia opintoihin. Ylioppias vain ilmoittautui yliopistoon.
Väite, jonka mukaan vaatimustaso ei olisi laskenut, on väärä aika monella alalla. Tilastotieteestä en osaa sanoa (itse tarvitsen sitä vähän, opiskelijani tuskin lainkaan), mutta olen luennoinut “vaativina” pidettyjä kursseja vuodesta 2001 asti ja tänä aikana keskimääräisen opiskelijan kyky omaksua asiaa on selvästi heikentynyt.
Minun on erittäin vaikea hahmottaa mitään mekanismia, joka johtuisi minun opetustaidoistani, koska osasin ilmeisesti opettaa täysin keltanokkana luennoijana vuonna 2001 huimasti paremmin kuin nyt seitsemän vuoden kokemuksen jälkeen. Vuonna 2001 kurssilla oli kolmisensataa opiskelijaa ja hyvin samanlainen tentti, jonka läpäisi yli 200. Vuonna 2008 kurssilla oli noin 150 opiskelijaa, läpäisseitä oli noin 40.
On täysin selvää, että jos rimaa lasketaan alkupäässä, niin keskimääräinen kyvykkyys — oli kyse sitten motivaatiosta, älykkyydestä tai mistä tahansa — putoaa roimasti. Aivan erityisesti kärsii kaikkein vaativin aines, koska kun keskiarvoa lasketaan, ylempi häntä jakaumasta hupenee tavattoman paljon nopeammin kuin keskiarvo.
Pitkälle menevä tilastotiede on erittäin vaikeaa, vielä vaikeampaa kuin oma alani. Olen joskus toiminut tilastomatematiikan kurssilla tuntiopettajana ja kokemukseni mukaan se oli opiskelijoille ylivoimaisesti vaikein matematiikan ala. Differentiaaliyhtälöt ovat useimmille helpompia ymmärtää kuin ihan yksinkertaisimmat tilastomatemaattiset käsitteet, kuten marginaalijakaumat tms.
Elina:
“Miksi ihmeessä tilastotiedettä ei normaalijärkinen ihminen ymmärtäisi?”
Eiköhän tämä riipu aika lailla siitä, mikä asetetaan osaamisen ja ymmärryksen tavoitetasoksi. Lähes kuka tahansa pystyy juoksemaan 100 metriä, mutta harvalla on edellytyksiä juosta se alle 10 sekunnissa. Luonnontieteissä samalla luennolla istuvat saattavat päätyä esim. yläasteen opettajaksi tai hiukkaskiihdyttäjäksi CERNiin. Nämä hommat edellyttävät aika erilaisia ominaisuuksia, vaikka samoilla pääsykokeilla molemmat on valittu. Ainakin luonnontieteellisessä tutkimuksessa korkealle tasolle pääsy edellyttää myös lahjakkuutta, pelkkä into ei riitä. Toisaalta hyvä opettaja erottuu edukseen usein muilla avuilla kuin huipputason asiaosaamisella.
Mielestäni on ihan relevanttia pohtia, millaiseksi haluamme korkeakouluopetusta Suomessa kehittää. Nyt koko homma vaikuttaa sekametelisopalta, yliopistosta halutaan poistaa tieteellisyyttä ja tehdä siitä enemmän ammattiinvalmistava ja toisaalta ammattikorkeat haluavat koko ajan muuttua akateemisemmiksi. Kaikkea kaikille ‑periaatteella harvoin saadaan mitään hyvää aikaan.
Voi Osmo. Toivottavasti tätä ehtii ja jaksaa kommentoida joku sellainenkin joka suostuu ymmärtämään mitä tarkoitit.
Elina, Osmon jutun pointti oli siinä, että tilastotiedettä voi kyllä ymmärtää lähes kuka tahansa — siis oivaltaa perusmenetelmät ja kyetä mekaanisesti toistamaan niitä sinänsä täysin pätevästi — mutta hieman syvällisempien menetelmien soveltaminen saattaa olla enemmistölle opiskelijoista toivotonta.
Edistyneetkin menetelmät ehkä opitaan mekaanisella tasolla, eli annetusta aineistosta saadaan laskettua halutut tunnusluvut. Usein on kuitenkin tärkeintä ymmärtää käytettävän menetelmän rajoitukset. Näin osataan valita tutkittavaan tilanteeseen parhaiten soveltuva menetelmä ja erityisesti osataan olla käyttämättä epäluotettavia menetelmiä. Väärällä menetelmällä saatu sinänsä “oikea” tulos on täysin hyödytön ja voi olla jopa vahingollinen, jos “oikea” tulos ei olekaan oikea.
Valitettavasti vaaditaan kohtuullista teoreettista ymmärtämystä ja paneutumista mallien matemaattiseen taustaan, jotta ymmärtäisi niiden rajoitteet. Varsin suuri joukko opiskelijoista ei syystä tai toisesta koskaan opi tätä. Väitän jopa, että enemmistö perustutkinto-opiskelijoista ei koskaan edes oivalla käytettävän menetelmän valinnan olevan ratkaisevasti olennaisempaa kuin itse menetelmän hallitseminen (tietokoneohjelmistot ovat nykyään niin keittyneitä, että käytännössä työ tehdään kuitenkin niillä). Osasyy on toki opetusprosessilla, joka keskittyy alussa “yksinkertaisempaan” mekaaniseen laskentaan, jolloin opiskelijoille syntyy vääristynyt kuva tilastollisen analyysin prosessista.
Tässä mielessä iso joukko (esimerkiksi) tilastotieteilijöitä tulee ylikoulutettua maistereiksi valtion rahoilla. En silti väitä, että tämä koulutus olisi täysin turhaa, mutta opiskelija-aineksen tarkemmalla valinnalla ja käytännönläheisemmän koulutuksen tarjoaminen osalle olisi varsin perusteltua.
Muistan lukionopettajani kommentoineen yhden kurssin mittaista menestystäni matematiikassa sillä, että tällä kurssilla tulee yllättäviä menestyjiä. Perinteisesti matematiikassa hyvin menestyneet olivat suhteellista suuremmissa vaikeuksissa aihepiirin kanssa. Kyseessä oli tilastotieteen ja todennäköisyyslaskennan kurssi. Tilastotiede ei mielestäni ole alkuunkaan elitististä, vaan enemmänkin “katupoikien” ja hieman omalla tavallaan maailmaa hahmottavien tiedettä. Myöhemmin yliopistossa opin, että kaavoilla voi mallintaa vaikka koko maailman — kunhan vain muistaa laittaa mukaan täysin arvaamattomasti toimivan muuttujan z, joka kyllä vie ikävästi kaavalta pohjan pois…
Tilastotiedettä on mielestäni hyvä jokaisen lukea sen verran, että ymmärtää, miten helppoa tilastoilla, ja ennen kaikkea niiden valinnalla, on harhauttaa.
Vale, emävale, tilasto 🙂
Niin insinöörin on vaikea ymmärtää niinkin elitistä ainetta kun tilastotitede. Hehän oppivat tekemään ja suunnittelemaan asioita. (Puhun nyt insinööreistä enkä amk- insinööreistä)
Ensiksi insinööri pilkunnu…jana haluaa tietää puhutaanko kuvailevasta tilastotieteestä vaiko tilastollisesta päättelystä. Eli ollaanko soveltavan tilastotieteen puolella. Vaiko mennäänkö tutkimaan teoreettista perustetta eli sitä matemaattista tilastotiedettä.
Elitistä tilastotieteestä ja akteemisesta tutkinnosta ei tee niiden vaikeus vaan se, että oletetaan niiden olevan elitistisiä. Tilastotiede on vain puhdasta matematiikkaa kuvailtuna vaikeaselkoisilla termeillä.
Tilastotieteilijät eivät taida vieläkään ymmärtää KISS- periaatetta vaikka ainakin Einstein ymmärsi sen.
(KISS — Keep It Simple Stupid)
Tjaah
Tilastotiede ja matematiikka ovat vaativia aineita. Todettakoon, että matemaaitkot tietävät kyllä hyvin, että kaikista ei ole matemaatikoiksi eikä tarvitse tulla matemaatikoita. Neljällä laskutavalla, kun ne osaa, selviää elämästä hyvin.
Toinen asia sitten on, että 30 vuoden aikana ylioppilaiden keskimääräinen taso on laskenut määrän lisääntymisen myötä. Varsinkin pitkän matikan yo-tehtävät ovat helpottuneet. Pahempaa on, että armonpistein joudutaan päästämään läpi sellaisia, jodien perusstaidot ovat heikot, eivät esim. osaa korottaa binomia neliöön.
Matematiikan ja fysiikan laitoksilla on pulaa opiskelijoista.
Hieman samassa elitistisessä hengessä voidaan kysyä, kannattaako kaikilta vaatia sitä maisterintutkintoa/gradua.
Perstuntumaani perustuva hypoteesini on, että suurin osa (arvaus 70%) aloittelevista opiskelijoista on ns ammattiorientoituneita. Ts ajattelevat, että tällä-ja-tällä tutkinnolla pyrin tälle-ja-tälle alalle. Jollain osalla (sanottakoon nyt sitten 10%) ei ole hajuakaan orientaatiostaan.
Loput (jäljelle jäänyt 20%) tulevat opiskelemaan teoreettisesta innostuksesta, ovat tutkimus- tai sisältöorientoituneita. Sekä ammatti- että sisältöorientoituneissa löytyy lahjakkuutensa, mutta jälkimmäisiin henkilöityy akateeminen elitistisyys. Näin siksi, että yliopiston ensisijaiseksi tehtäväksi katsotaan tutkimus ja siihen perustuva opetus, ei poliittisten tai taloudellisten intressien palvelu (olkoonkin, että tutkimus ja koulutus näitä suuresti hyödyttää).
Tiukasti ottaen gradu on tutkimustyön kisällinäyte. Ts sillä osoitetaan auttavaa kykyä tutkimukseen samaan tapaan kuin tuolin kyhääminen osoittaa kykyä puusepäksi. Miksi sitten gradua edellytetään niin monelta, jotka eivät alun alkaenkaan halua tutkijoiksi?
No siksi, kun se sattuu myös sisällöllisesti jotain osoittamaan, ehkä eniten koko opintojen aikana. Mutta jos hypoteesini orientaatiosta pitää paikkaansa, niin silloin kanditason tulisi riittää suurimmalle osalle. Tämä voisi sitten olla nykyistä tanakampi pitäen sisällään myös nykyiset syventävät opinnot ja kandityö (ehkä painottaen kirjoittamista nykyistä enemmän) voisi olla hiukan tuhdimpi.
Pyrkimys olisi saada nykyisen gradun sisällöllinen hyöty ilman sitä turhaa tuskaa, mikä suurella osalle sen suhteen on. Akateemiset elitistit voisivat sitten graduilla…
Näin porukka pääsisi riittävällä akateemisella yleissivistyksellä
sutjakkaammin työelämään opettelemaan “oikeaa” elämää. Halukkaat voisivat myöhemmin jatkaa (yleensä vanhempana kirjoitetaan kypsempää kamaa eli myös akateeminen taso hyötyisi). Samalla (kun akateeminen pohja luonteeltaan yleissivistävää) päästäisiin suomalaisesta fakki-idiotismista, jossa taipumuksena on vaatia vivunkääntäjän tutkintoa vivunkääntäjän tehtäviin ja napinpainajan tutkintoa napinpainajan tehtäviin (akateemisesti sivistynyt terävä ajattelija kykenee molempiin).
Voin olla totaalisen väärässäkin. Hypoteesini ei varmasti pidä paikkaansa oman oppiaineeni, teoreettisen filosofian, kohdalla, jolla on ehkä sama elitistinen leima. Filosofisen lahjattomuuteni huomioiden teinkin oikean päätöksen siirtyessäni aikoinaan “siviiliin”, koska ei minulla ole lisättävää tahikka uutta sanottavaa tuhansien vuosien ajattelun perinteeseen.
Ihmetyttää paria asiaa: Onko elitista se että ymmärtää asiat paremmin kuin enemisto? tai sitten mitä käytännössä tarkoittaa olla elitistinen, miten sen huomaa arkielämässä.
Eteläamerikassa eliitti on hyvin rikas, isoja maanomistajia ja korruptioituneiden “lahjakas” ryhmä, monestikin koulumattomaton. Mutta se ei päde suomessa, niin mitä se täälä tarkoittaa?
Unohdin sanoa että muualla maailmassa, kuten amerikassa, opiskelu yliopistossa on hyvin elitistä, koska ainoastaan varakkaat siihen pystyvät, mutta, onneksi, tämä ei ole tilanne suomessa. Täälä kaikki ne jotka haluavat ja tekevät työtä sen eteen, löytävät mahdollisuuden korkeaan koulöutukseen. Minä en pidä sitä eliittisenä, tai sitten en pysy mukana missä mennään.
“Miksi ihmeessä tilastotiedettä ei normaalijärkinen ihminen ymmärtäisi? Ehkä vain olit niin huono opettaja, etteivät opiskelijat kurssillasi saaneet selkoa, mistä on kyse. ”
Kävin yläasteeni tavallisessa koulussa tavallisella alueella (ei siis millään tavalla voi väittää, että luokkatoverini olisivat olleet valikoitunut joukko). Väittäisin, että ympärilläni oli siis “normaali“järjellä varustettuja ihmisiä. Kun olen riittävän pitkään katsellut silmien pyörimistä päässä kun on yritetty selittää vaikkapa prosenttilaskun alkeita ja prosentin ja prosenttiyksikön eroa, niin ainakin minulle on päivänselvää, että “normaali“järjellä varustetulla ihmisellä ei ole toivoakaan ymmärtää edes tilastotieteen alkeita.
Tekisi melkein mieli puoli-ilkeästi arvata, että jos olet sitä mieltä, että normaalijärjellä selviää tilastotieteen perusteista, neen et ole normaalijärkeä nähnytkään, vaan olet viettänyt turvallisen eristettyä eliittielämää.
Juanito:
“Ihmetyttää paria asiaa: Onko elitista se että ymmärtää asiat paremmin kuin enemisto? tai sitten mitä käytännössä tarkoittaa olla elitistinen, miten sen huomaa arkielämässä.”
Wikipediasta:
Eliitti tarkoittaa valiojoukkoa, parhaimmistoa, hienostoa tai ylintä valtaa käyttävää joukkoa
————————————–
Kyllä näillä perusteella voidaan sanoa, että tilastotiedettä ymmärtävät kuuluvat vähintäänkin maamme matemaattiseen eliittiin ja esimerkiksi Ode itse kuuluu puhtaasti maamme eliittiin ihan millä tahansa mittarilla mitattuna. Itselläni on haluja päästä ainakin taloudelliseen eliittiin, mutta vielä on aika lailla kipuamista jäljellä 😉
Samaa mieltä Lauri Ojalan ja Ruson kanssa. Maksuttoman opiskeluoikeuden voisi antaa vain kandiin asti. Useimmille työelämään tähtääville ja siirtyville se riittää erittäin hyvin.
Maisteriopinnot voisi myöntää ilmaiseksi lahjakkaimmille potentiaalisille tutkijoille, tai maksullisena lisäkoulutuksena esim. työelämässä muutaman vuoden olleille.
af Heurlin:
“Toinen asia sitten on, että 30 vuoden aikana ylioppilaiden keskimääräinen taso on laskenut määrän lisääntymisen myötä.”
70–80 ‑lukujen taitteessa ylioppilaita oli kuta kuinkin ihan sama suhteellinen osuus kuin nytkin, joten ei kovin vakuuttava argumentti.
Minulle tulee mieleen tästä keskustelusta vain yleinen “ennen oli paremmin” ‑ilmiö. Nuoriso osasi käyttäytyä ja nuorisorikollisuutta oli vähemmän ja kaikki olivat niin lahjakkaita, että tilastomatikka meni päähän kuin häkä… Ja tämä oikeuttaa sitten ylemmyyteen ja aiheettomaan marinaan.
Sitten kun oikeasti tutkitaan asiaa, niin huomataankin muun muassa, että nuorisorikollisuus on radikaalisti vähentynyt. Se on itse asiassa puolittunut 70-luvulta.
Mitä kuuden vuoden aikana olisi tilastotieteen sisäänotossa tapahtunut, että Tiedemiehen väite voisi pitää paikkansa.
Vaikken ole tilastotieteilijä niin väitän, ettei ainakaan lukio-opetuksessa tuolla välin ole mitään kummoisia tapahtunut. Kuusi vuotta on aivan liian lyhyt aika, jotta Tm:n kuvailema noin radikaali muutos opiskelijoiden omaksumiskyvyssä olisi tapahtunut. Tässä on jokin väliintuleva muuttuja nyt, jos tulokset pitävät paikkansa.
En siis usko ilman nyt systemaattisia tutkimustuloksia, että opiskelijoiden tiedot ja taidot olisivat huonontuneet. Tämä on nyt yksittäiseen auktoriteettiin turvautumista myönnän, mutta parempi sekin kuin ei mitään: Yksi alan veteraani, kasvatustieteen professori on minulle viitisen vuotta sitten sanonut, että asia on aivan päinvastoin. Tietyt painoalueet ovat muuttuneet, mutta kokonaisuutena yliopistoon tuleva porukka on jatkuvasti korkeatasoisempaa.
Amerikkaa — USA:ta siis — parjataan näissä kirjoituksissa usein ja usein syystä, mutta kyllä väite, että “ainoastaan varakkaat” hankkisivat koulutuksen USA:ssa, on väärä. Koska koulutus on siellä maksullista, ja rahalla voi päästä opiskelemaan (jos sitä on tarpeeksi) myös varakkaat hankkivat koulutuksen.
Sensijaan ns. huippuyliopistoissa erittäin suuri osa opiskelijoista on siellä stipendillä, koska he ovat lahjakkaita. Heistä tulee melkein varmasti myös varakkaita (ja on tullut jo jonkin aikaa), koska paperit parhaista yliopistoista käytännössä takaavat hyväpalkkaisen työn.
Tottakai joku ghettoasukki, joka on poikkeuksellisen lahjakas, on jonkinmoisessa alakynnessä myös opiskelupaikkaa hankittaessa, mutta ei niin paljoa eikä niin epäreilusti kuin täällä annetaan ymmärtää. Minusta USA:lainen yhteiskunta ei ole sellainen, josta pitäisi juurikaan ottaa mallia, mutta jos argumentoidaan, niin käytetään mieluummin faktoja.
Suomen järjestelmän ongelma eivät ole sosioekonomiset asiat, vaan se, että meitä suomalaisia on liian vähän siihen, että kaikki voitaisiin kouluttaa. Ne jotka haluavat ja ovat valmiita tekemään työtä koulutuksensa eteen sen, mitä hyvän osaamisen saamiseksi vaaditaan, ovat nykyisin erittäinkin niukka resurssi. Yliopisto-opiskelijoista merkittävä osa ei halua tai kykene tekemään sitä työmäärää, joka vaaditaan asioiden omaksumiseen.
Toisin kuin teksteistäni tms. joku on saanut täällä vaikutelman, minä en ole poikkeuksellisen älykäs tai ahkera, enkä pärjännyt omalla alallani poikkeuksellisen hyvin opiskelun aloittaessani 90-luvulla. Silloinen keskitasoinen opiskelija olisi nykyisin ainakin monella teknisellä alalla kuitenkin aivan eliittiä. Tämä johtuu osaksi siitä, että lahjakkaimmat menevät ulkomaille tai bioinformatiikkaan tms, eivätkä niinkään näille “perinteisille” teknillis-tieteellisille aloille ja osaksi siitä, että väkeä alettiin 90-luvun lopussa ottaa sisään kaksin käsin.
Kyllä minulle sopii, että leikitään, ettei lahjakkuuksissa ole eroa. Mutta silloin täytyykin todeta jo, että ne, jotka eivät pärjää, ovatkin sitten moraalisesti kelvottomia laiskureita, joita saakin syyllistää. Tämä ei kuitenkaan ole minun kokemukseni opiskelijoista. En ymmärrä, mikä tapainturmelus olisi nyt yhtäkkiä näin spesifisesti iskenyt juuri opintomenestykseen, kun opiskelijat kuitenkin ulkoisesti näyttävät käyttäytyvän ihan yhtä hyvin, elleivät paremmin, kuin ennenkin.
Kari V:lle
Tarkoitan tilastollista päättelyä. Matematiikkana tilzastotiede on aika yksinkertaista.
Käytän elitistisyyttä vähän erikoisella tavalla. Sadan metrin muoksu ei ole elitidstistä, koska melkein kaikki pystyvät matkan juoksemaan, mutta jos tehtävänä olisi ansaita elantonsa sadanmetrin jmuoksemisesta, se on elitististä, koska vain huippukyvyillä on käyttöä.
Tilastolinen päättely on siinä mielessä elitististä, että ennen kuin siitä on hyötyä, se pitää osata aika hyvin. Ja valitettavasti samalla tavalla, kun kaikki eivät pääse satasta koskaan alle 10 sekunnin, kaikki eivät opi tilastollista päättelyä riittävän hyvin.
Mitä yliopistojen sisäänotossa on tapahtunut muutamassa vuodessa? Teknisen alan sisäänotto (tekniset korkeakoulut) tuplaantui vuosituhannen vaihteessa muutamassa vuodessa. Tämä on pois erityisesti matematiikan (ja tilastotieteen) opiskelijoista.
Vielä 90-luvun lopulla matematiikkaa pääsi lukemaan suoraan vain pitkän matematiikan laudaturilla, muut joutuivat pääsykokeeseen. Jo muutaman vuoden ajan on suoraan sisään päässyt pitkän matematiikan magnalla. Silti osa opiskelijoista valitaan pääsykokeella. Näillä opiskelijoilla on lähtötaso aivan jotain muuta kuin pitäisi. Tilastotieteen sisäänotosta en tiedä, mutta uskoisin kehityksen olleen siellä kutakuinkin sama kuin matematiikassa.
Kaikenlainen inhimillinen suorittaminen muuttuu mittaamalla elitistiseksi. Jakauman ylähäntään kuulumisen hyöty on sitten monimutkaisempi asia, kuten myös se kenen hyödystä pitäisi olla kiinnostunut ja miksi.
Jäämme odottelemaan niitä “radikaaleja johtopäätöksiä”.
Jenkkilöissä paras koulutus, MIT, Harvard jne. on tarkoitettu maksaville asiakkaille. Lisäksi sisään otetaan stipendiopiskelijoita ikään kuin apuopettajiksi takaamaan maksaville asiakkaille korkeatasoinen opetus. Tällä mekanismilla aristoktratia tai mikä oligarkia se on varmistaa pysymisensä vallan kahvassa. Sivutuotteena huippulahjakkaat sattuva myös saamaan huippukoulutuksen. Muuten sosiaalinen liikkuvuus on hyvin vähäistä USA:ssa. Niihin huonompiin kouluihin tosiaan pääsee alemman keksiluokankin vesa vaikkei nero olisikaan. Gettokakaralta se ei oikein onnistu, parempi on myydä huumeita. Tämä on se suuri ero Suomeen verrattuna. Ei siis tosiaankaan se, että “vain rikkaiden perheiden vesoilla olisi varaa korkeakoulutukseen ylipäänsä”.
Osmu,
Ei tuo ole elitismiä.
Elitismiä on se, että asettaa itsensä ja kaltaisensa kokonaisvaltaisesti muiden yläpuolelle jonkin yhteisen ominaisuuden esim. varakkuuden, aateluuden, juoksutaidon tms. perusteella.
Elitismi on siis asenne, elitistiksi ei tee ketään vielä se, että kuuluu johonkin harvalukuiseen joukkoon.
Mutta sanoitkin, että käytät sanaa erikoisella tavalla…
KOMMENTTI ELINALLE
Olin taas huolimaton (helmasyntini epätäsmällisyyden lisäksi).
Ylioppilasikäluokka oliv 1971, siis 37 vuotta sitten (jolloin itse tulin yo:ksi) n 20% ikäluokasta, viittä vuotta myöhemmin puolet. Omat yo-tehtääni olivat nykyisiä vaativammat, ninkuin muutenkin 60-luvulla ja 70-luvulla.
Matikan opettajana ja kerhon vetäjänä olen käynyt niitä läpi.
Todelliset matematiikan lahjakkuudet karsitaan niistä, jotka ovat suorittaneet laudaturin peruskurssin kiitettävin arvosanoin läpi. Ja niiden, jotka tekevät sen vasta toisena opiskeluvuotenaan on oikeastaan turhaa koko kisaan ilmoittautua.
Mä en ymmärrä miksi jotkut pyrkii opiskelemaan teoreettista matematiikkaa jollain cumlauden paperilla. Mikä tässä on niinku ideana? Mullakin oli laudaturin paperit, mutta joku Nabla-operaattori tms aiheutti niin paljon päänsärkyä, että katsoin paremmaksi jättää homman niille, joilta se sujuu luonnostaan.
Insinöörikoulutus olikin ihan hyvä yleissivistävän koulutuksen jatke, oppi pitämään kotitalouskoneet kunnossa. Nykyään se ei enää ole edes sitä, kun sisäänotot ovat niin suuria, ettei mitään käytännön taitoja ole varaa opettaa.
Ei tätä voi mitenkään sievästi sanoa Päristin. Yhdysvaltojen koulutusjärjestelmä on kyllä tehty hyvin pitkälti muun kuin “maksavien” opiskelijoiden varaan. Esimerkiksi osavaltiot maksavat(state schools), liittovaltio myöntää varoja sekä yritykset lahjoittavat varoja tutkimukseen. Jopa yksityiset yliopistot saavat rahaa liittovaltiolta. Kyllä nobelit ja aivovuoto Yhdysvaltoihin todistavat jotakin koulutusjärjestelmän vahvuuksista.
Ps. huippukoulutusta on muuallakin, kuin Bostonissa.
Tilastollisten mallien kaksi tärkeintä käyttökohdetta on ennustaminen ja päättely. Näiden kahden sovelluksen ero on merkittävä ja ensin mainittu sopii varsin hyvin insinöörien ja tietojenkäsittelytieteen ihmisten ajatusmaailmaan; ihan sama miten ja miksi se heuristiikan tukema ennustehärpätin toimii kunhan ennusteet ovat hyviä.
Todelliset ongelmat tulevat esiin siinä vaiheessa kun käsillä olevasta (ja usein ei-kokeellisesta-) aineistosta ja sen sisältämien muuttujien riippuvuussuhteista halutaan sanoa tilastollisen mallin avulla jotain oikeasti hyödyllistä ja validia.
Tässä vaiheessa ei ikävä kyllä riitä, että muistaa soveltavan tilastotieteen kokkikurssilta, että tilastollisesti merkitsevän muuttujan p‑arvon tulee olla <0,05, ja että kolme asteriskia voi lätkäistä sellaisten kertoimien perään kun p‑arvo on <0,001.
Teoreettinen matemaattinen tilastotiede kaikkine asymptoottisine tarkasteluineen on vaikeaa ja vaatii vuosien treenausta matematiikan punttisalilla. Siinä mielessä se on “helppoa”, että datan generoiva prosessi on käytännössä aina tunnettu. Soveltava tilastotieteilijä taasen kohtaa jonkin epämääräisen datamöykyn ja työkalupakissaan hänellä on kokoelma malleja jotka ovat kaikki vääriä mutta parhaimmillaan hyödyllisiä.
Jos tämä datamöykyn käsittelijä on ekonometrikko joutuu hän tasapainoilemaan lisäksi talousteorian parissa sillä noblisti Robert Lucasin sanoin “econometric horse races don’t interest me. You’ve got to get some horses first”. Eli pelkkä — ja sinänsä validi data-lähtöinen päättely ei riitä vaan ennen analyysiä pitäisi olla jokin järkevä näkemys taustalla olevasta ilmiöstä. Mutta jos tätä teoriaa painottaa taasen liika ja käytössä oleva data on jotain ihan muuta niin päräytetään taas ojaan.
Joo, on se tilastotiede vaikeaa. Se vaatii vankan teoreettisen osaamisen ja paljon käytännön työkokemusta. Ei se mielestäni kuitenkaan elitististä ole.
“Vaativaa ammattiin tähtäävää koulutusta kannattaa antaa suurelle joukolle ihmisiä, mutta akateeminen koulutus sen varsinaisessa mielessä hyödyttää vain harvoja.
Tästä voi tehdä radikaaleja johtopäätöksiä.”
Tjaah, johtopäätöksiä tekee sähköasentajat. Mutta olisko radikaalimpia ajatuksia esim: akateemisesta putkesta kaikki läpi niin nopeasti kuin suinkin, ne ketkä oikeasti tarvitsevat elitistisen tason koulutusta jatkaisivat suoraan jatko-opintoihin. Ja taas ne joille tärkeämpää on akateeminen koulutus sinänsä, pääsisivät nopeasti pois tehtäviin joissa ei taulukoiden derivointeja niin tarvita.
Nopealla vilkaisulla MIT:n opiskelijoista noin kuudennes tulee perheistä, joiden tulot ovat alle keskiarvon. Käsittääkseni Harvard ja muut ns. Ivy League- yliopistot eivät ainakaan jää jälkeen tästä. Ei asia ole niin yksioikoinen myöskään sosiaalisen liikkuvuuden suhteen. Lahjakkaat pääsevät kyllä koulutukseen, jos eivät huippuyliopistoon, niin sitten vähän vähemmän arvostettuun, mutta kansainvälisen mittapuun mukaan hyvään yliopistoon kuitenkin. Kun mennään tässä “arvostusasteikossa” alaspäin, niin sitä innokkaampia yliopistot ovat ottamaan lahjakkaita sisään vaikka ilmaiseksi.
Tällainen keskustelu käy helposti tympeäksi, koska osa ihmisistä haluaa viimeiseen asti pitää kiinni ajatuksesta, että kaikki voidaan kouluttaa vaikka raketti-insinööreiksi, jos vain halutaan. Se ei nyt vaan ole totta. Suomalainen koulutusjärjestelmä on ehkä (tietyllä tavalla mitattuna) maailman paras, mutta ei sekään voi mitään taikatemppuja tehdä. Melkein kaikki voidaan opettaa lukemaan ja heistä melkein kaikki laskemaan. Mutta kun aletaan vaatia vähän pidemmälle meneviä taitoja, niin koko ajan löytyy lisää porukkaa, jolla homma menee väkisin yli hilseen. Ja mitä pidemmälle mennään, sitä pienemmäksi jää se osa, joka kykenee asian omaksumaan.
Jos tätä ei tunnusteta, ei saada opetettua ketään kunnolla.
Kaikki korkeakoulutus Suomessa on elitististä luonteeltaan. Johan meillä on läjäpäin tutkimuksia siitä, kuinka akateemisten ja hyvin toimeentulevien lapset kansoittavat korkeakoulut. Köyhien duunareitten lapsille se musta Pekka jääkin sitten useammin käteen.
Varakkaiden ja hyvin toimeetulevan keskiluokan lapsilla opintojen aikainen toimeentulokaan ei ole ongelma. Valmistutaan rauhassa. Ei tarvitse McFeastia käännellä Herttoniemen Drive-in ruokalassa.
Näinhän se on aina ollut ja kaikkialla tulee olemaan. Maailma on aika epäoikeudenmukainen paikka…
“Yhdysvaltojen koulutusjärjestelmä on kyllä tehty hyvin pitkälti muun kuin “maksavien” opiskelijoiden varaan.”
Niin on. Onko joku väittänyt muuta? Paras koulutus on kuitenkin räätälöity siten kuin kerroin. Toisin kuin Suomessa. “Varastamalla” huipputyypit vaatimattomimmilta opinahjoilta palkattomiksi “apuopettajiksi” — toisin kuin Suomessa — huippuyliopistot vielä lisäävät etumatkaansa ja maksavien asiakkaidensa ylivoimaa, joka muutenkin on hurja jenkkien jotensakin säätelemättömässä kapitalismissa, jossa maan johtajat valitaan Kallojen ja luiden kevätretkellä. Meniköhän överiksi? Joka tapaulksessa, mahdollisuuksien maassa köyhä tuppaa pysymään köyhänä ja rikas rikkaana. Siis ei pelkästään epä-ällisten punaviherkukkahattutätipiipertäjien vaan kansainvälisten vertailujen mukaan. Mutta täytyy tienkin myöntää, että aste-eroista näissä on kymysys; Suomi ei ole enkelimaa eikä USA maailman anus.
antti:
“Ja taas ne joille tärkeämpää on akateeminen koulutus sinänsä, pääsisivät nopeasti pois tehtäviin joissa ei taulukoiden derivointeja niin tarvita.”
Ja tästä suora jatkokysymys, onko ylipäätään kannattavaa kouluttaa ihmistä akateemisesti, jos hän ei kyseistä koulutusta tarvitse? Eikö tällaisen henkilön kannattaisi käyttää tarmonsa sellaisten asioiden opiskeluun, joita hän tulee työtehtävissään tarvitsemaan.
selvennykseksi… Opintojen maksullisuudesta en kommentissani sanonut sanaakaan… Kannatan opintojen maksuttomuutta aina tohtorinhattuun asti. Taloudellinen tilanne ei saa olla kenenkään aivojenkäytön esteenä.
Minähän en tilastotieteestä tiedä enkä ymmärrä kuin sen verran mitä tavallista vähän matemaattisemmin orientoitunut diplomi-insinööri ymmärtää, mutta voin vakuuttaa, että mitään helppoa ja jokamiehen ymmärrettävissä olevaa tilastotiede ei todellakaan ole. Tilastotiede edellyttää kykyä sen verran korkeatasoiseen abstraktiin ja täsmälliseen ajatteluun ja uskon, että tilastotiede olisi ollut minulle väärä pääaine Osmon mainitsemista syistä.
Itselläni ovat takana pitkähköt yliopistolliset fysiikan- ja matematiikanopinnot eikä toistaiseksi ole tullut vastaan mitään, minkä oppiminen olisi vaatinut muuta kuin selkeäsanaista opetusta, keskittymiskykyä ja motivaatiota. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä muilla aloilla, esim. tilastotieteessä, aiheuttaa sen, että aiheen hahmottamisen sanotaan vaativan edellä mainittujen asioiden lisäksi erityistä älykkyyttä tai lahjakkuutta.
Tämä on kyllä jotenkin niin sympaattista, että ei suostuta myöntämään sitä, että opintojen maksuttomuus on taloudellisen epätasa-arvon lähde. Se että köyhät subventoi rikkaiden opiskelua estää niitä käyttämästä aivojaan, koska taloudellinen tilanne on niin tiukka.
Tämä ei tietenkään mitenkään estä Juanitoa tai rusoa kannattamasta maksutonta opiskelua, koska kyllähän proletariaatilla pitää olla teoriassa mahdollisuus sosiaaliseen nousuun. Vähän siitä onko tämä mahdollisuus käytännössä olemassa. (Missä ne sosialistien bileet on? Onko tarjolla shampanjaa?)
Tilastotiede oli tarkoitettu vain esimerkiksi elitistisestä tieteenopiskelusta. Se ei todella ole tieteiden kuningas. Samanlaisia aloja löytyy paljon muitakin.
Kaikilla aloilla asian hyvin osaava on hyödyllisempi kuin huonosti osaava, mutta alat ovat kovin erilaisia siinä, millainen on osaamisen vaste.
Hyvä lääkäri on parempi kun huono, mutta vaikka lääkäri ei ole aivan huipputasoa, hänen lääkärintaitonsa eivät ole hyödyttömiä. Sitten on taas sellaisia “voittaja vie kaiken” tilanteita, jossa vain paras kelpaa.
Akateeminen, ei ammattiin valmistava koulutus on minun silmissäni usein sellaista, ettei sen huonosta osaamisesta ole juuri hyötyä. Siksi on vähän hölmöä, että niin suuri osa ikäluokasta koulutetaan tiedekorkeakouluissa, vaikka moni tulisi onnellisemmaksi oman alansa hyvänäammatillisena osaajana.
Lääkäri on minusta ammatillinen osaaja, joskin työ on vaativaa, lääketieteen tutkija taas tarvitsee akateemisen koulutuksen tuomia avuja.
Jari:
“Itselläni ovat takana pitkähköt yliopistolliset fysiikan- ja matematiikanopinnot eikä toistaiseksi ole tullut vastaan mitään, minkä oppiminen olisi vaatinut muuta kuin selkeäsanaista opetusta, keskittymiskykyä ja motivaatiota. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä muilla aloilla, esim. tilastotieteessä, aiheuttaa sen, että aiheen hahmottamisen sanotaan vaativan edellä mainittujen asioiden lisäksi erityistä älykkyyttä tai lahjakkuutta.”
Varsin älykkääksi ihmiseksi vaikutat silti yllättävän tyhmältä 😉
Voisiko menestymisesi johtua siitä, että juuri sinulla on erityistä fysikaalista ja matemaattista lahjakkuutta? Kyllä minulle ainakin yliopisto-opinnoissani omat matemaattiset rajat tulivat vastaan. Ts. eteenäin ei päässyt kuin hampaat irvessä ulkoa opetellen, juuri ja juuri perusasiat ymmärtäen. Eikä mikään järjellinen määrä keskittymistä tätä olisi muuttanut. Samaan aikaan jotkut häiskät oppivat samat asiat käden käänteessä ja jonkun toisen taidot taas olivat loppuneet jo ensimmäiseen matikankurssiin.
PS meillä tilastotieteen peruskurssi oli meill se kaikkein helpoin matematiikankurssi, pääsin läpi kun luin edellisenä päivän tärppejä 😉
“Tämä on kyllä jotenkin niin sympaattista, että ei suostuta myöntämään sitä, että opintojen maksuttomuus on taloudellisen epätasa-arvon lähde. Se että köyhät subventoi rikkaiden opiskelua estää niitä käyttämästä aivojaan, koska taloudellinen tilanne on niin tiukka.”
Joko olet nauttinut harvinaisen hyvälaatuisia sieniä, on sattunut joku kirjoitusvirhe, joka muuttaa merkityksiä tai sitten minä olen vain liian väsynyt työviikon jälkeen, mutta lopputulos on sama. En ymmärrä ylläolevaa ajatuskulkua vähääkään. Voitko hiukan perustella tarkemmin ajatustasi?
En tiedä onko ilmainen koulutus tehokasta. Siitä olen aivan sataprosenttisen varma, että täysin vapailla markkinoilla koulutuksen hinta on liian suuri ja sitä tuotetaan aivan varmasti liian vähän. Koulutuksen ulkoishyödyt ja kerrannaisvaikutukset ovat niin massiiviset, että subventiot melkein varmasti parantavat tilannetta.
Koulutuksen ja akateemisessa tapauksessa myös tutkimuksen (tohtoriksi päästäkseen täytyy oikeasti tuottaa jokin uusi tai “uusi” tieteellinen tulos) ulkoisvaikutukset on Suomessa ja monessa muussakin maassa koettu niin suuriksi, että koulutus ei ainoastaan ole ilmaista, sen hankkimisesta maksetaan. Tämä on todennäköisesti oikein hyvä asia.
Se, mikä ei aivan varmasti ole tehokasta, on jakaa koulutusta maksukyvyn mukaan, koska koulutuksen rajahyöty — ja erityisesti tämä ulkoishyöty — vaihtelee kovasti yksilöiden välillä.
Kannatan opintojen maksullisuutta siksi, että niitä arvostettaisiin enemmän. Valmistuin maisteriksi pari vuotta sitten keskinkertaisella suorituksella. Monta kurssia suoritin vain siksi että niistä sai helpolla tutkintoon vaadittavia opintoviikkoja. Monta kurssia jätin myös kesken kun ei kiinnostanut tai ei vain jaksanut.
Nimellinenkin maksu, esim. 10€ opintoviikko, saisi opiskelijat ehkä arvostamaan kursseja enemmän, ja toisaalta vaatimaan vähän parempaa opetusta. Tuon tutkintoon kuluvan 1600€ summan voisi sitten vaikka antaa takaisin valmistumislahjaksi.
Osmo:
“Akateeminen, ei ammattiin valmistava koulutus on minun silmissäni usein sellaista, ettei sen huonosta osaamisesta ole juuri hyötyä.”
No eikös tuo nyt ole itsestäänselvyys.
Jos huonon osaamisen korvaa keskinkertaisuudella niin siitä voi seurata hieman hedelmällisempää keskustelua. Mielestäni tilastotiede on huono esimerkki tässä(kin) kehyksessä, koska sitä tarvitaan niin monissa eri yhteyksissä.
Tästä syystä tilastotieteen keskinkertainen hallitseminen on hyödyllisempää kuin keskinkertainen tähtitieteen hallitseminen.
Katsontakantani on tässä asiassa varmaankin vähän harhainen, mutta minunkin mieletäni tilastollisen päättelyn perusteiden osaamisesta on ihmiselle paljon enemmän hyötyä kuin siitä, että osaa luetella Pohjanmaan joet.
Väitteeni koski tilastotieteeseen erikoistumista, joka ei minusta onnistu pelkän ahkeruuden voimin. Joku kirjoitti pari viikkoa sitten, että tilastollisen päättelyn ymmärtäminen on harvinainen ominaisuus.
Hassua, että itsekin ajattelin ottaa esimerkin tähtitieteestä, mutta kun tunnen sitä niin huonosti, en sitä tehnyt.
Jari
“Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä muilla aloilla, esim. tilastotieteessä, aiheuttaa sen, että aiheen hahmottamisen sanotaan vaativan edellä mainittujen asioiden lisäksi erityistä älykkyyttä tai lahjakkuutta.”
Naistutkimus.
tcrown: rikkaat käyttää “ilmaista” korkeakoulutusta enemmän kuin köyhät suhteessa maksettuihin veroihin. (Ei oo lähdettä, luin joskus jostain…joo nautin juuri isäni keräämistä herkkusienistä iltapalalla…)
Tiedemies: En väitä, että oot väärässä, mutta millä perustelet, että koulutuksesta on suuremmat kerrannaisvaikutukset ja ulkoishyödyt kun siitä vaihtoehdosta jonka ihmiset valitsisivat, jos koulutusta ei subventoitaisi? Eli miksi koulutus olisi vapailla markkinoilla liian kallista? Meinaatko, että koulutus on riski ja ihmiset niin riskinkammoisia, että eivät ottaisi sitä riittävästi vai mikä tässä on perusteluna?
Maksullisen koulutuksenhan voi ottaa myös velaksi, eli se ehkä ohjautuisi maksukykyisille / riskinottohalukkaille / lahjakkaille. (Oletan, että lahjakkaat pystyvät rahoittamaan opiskelunsa tuottavuudellaan.) Tämäkään ei varmaan ole tehokasta, mutta se on ainakin tehokkaampaa kuin, että se ohjautuu pelkästään varallisuuden perusteella.
Elina:
Kuusi vuotta on aivan liian lyhyt aika, jotta Tm:n kuvailema noin radikaali muutos opiskelijoiden omaksumiskyvyssä olisi tapahtunut.
Tuona aikana ymmärtääkseni insinöörikoulutusta on laajennettu huomattavasti, jolloin sisäänotettavat ovat vähemmän valikoituneita kuin aikaisemmin. Myös eri alojen suosio voi vaihdella hyvinkin nopeasti, jolloin sisääntuleva opiskelija-aines voi myös muuttua nopeasti.
Tässä nyt vähän taas minulta aihe karkasi. Tm on siis opettanut jossain teknillisessä oppilaitoksessa? Niissähän tosiaan on sisäänottoa aika reilusti lisätty.
Sotkin ajattelemalla, että tässä väitetään ihmisten kykyjen huonontuneen kuudessa vuodessa tai lukio-opetuksen laadun laskeneen. Eli näinhän ei voi olla tuossa ajassa, vaan sisäänotossa valikoituu lahjattomampaa ainesta siis teknisille aloille. Tilastotieteestä en tiedä mitään opiskelijavalintojen suhteen.
Ihan vaan anekdoottina lähimenneisyydestä:
Viime vuosikymmenen lopulla alkanut IT-huuma tuntui näkyi myös alan oppilaitoksessa, ja sekä opetuksen kysyntä että tarjonta tuntui olevan kovaa. Tuohon asti esimerkiksi Teknillisen korkeakoulun tietotekniikan koulutusohjelmaan oli minimipisteissä mitaten kolmanneksi vaikein päästä insinöörikoulutettavien valinnassa (Tuotantotalous ja teknillinen fysiikka kärjessä).
Kupla puhkesi 2001, ja seuraavana vuonna oli nähtävissä, että samoja minimipisteitä katsoen tietotekniikasta olikin tullut kyseisen kioskin helpoimpia sisäänpääsykohteita, ja edelle oli ajanut lukuisia aiemmin hyljeksittyjä koulutusohjelmia, joita ihmiset yleisesti olivat laitelleet kakkos- tai vielä alemmiksi vaihtoehdoiksi. Eli siis alennustilaan mentiin. Sittemmin en ole seurannut noita hakijatilastoja, mutta onkohan insinöörikorkeakouluissa tuosta it-kuplan jälkeisestä kuopasta ihan vieläkään oikein noustu?
Toisaalta voidaan ajatella myöskin niin, että it-kuplan puhjettua ATK-ala menetti osan aiempaa hohtoaan taantuen samalle tasolle muiden insinööritieteiden kanssa. Tämä siis näin fiilispohjalta, ja saattaa mennä metsäänkin, mutta jotenkin minulle on jäänyt mielikuva, että käänne opiskelijoiden vähäisempään valikoitumiseen tapahtui juurikin noiden vuosituhannen vaihteen hullujen vuosien myötä.
Tämä siis siltä pohjalta, kun tiedän nimimerkki Tiedemiehen (moi vaan!) työskentelevän ja opettavan mainitulla alalla.
Kommentoidaan nyt vielä tuota tilastotieteen opiskelijavalintaa. Minä hain (ja pääsin) vuosi sitten HY:n tilastotieteen koulutusohjelmaan, tavoitteena ottaa ikuisuusprojekti toisesta korkeakoulututkinnosta. Nyt tosin vaihdoin sen kansantaloustieteeseen todettuani sen kiinnostavan enemmän.
Tilastotieteen kiintiö oli jotain vajaa kolmekymmentä, joista noin parikymmentä otti opiskelupaikan vastaan. Aloittajista oli havaittavissa varsin mielenkiintoinen jakauma: noin puolet olivat kaltaisiani vanhempia jarruja joilla oli takana opiskelua jossain muualla, ja joita oli tilastotiede alkanut myöhemmin kiinnostaa. Toinen puoli oli lukiosta tulleita, jotka oikeasti halusivat lukea psykologiaa, mutta joille tilastotiede oli kakkosvaihtoehto ja mahdollisesti keino parantaa asemia tulevien vuosien psykologian pääsykokeissa. Siis vähän samaan tapaan kuin aloittavista kemisteistä ja fyysikoista moni haluaisi mieluummin olla lääkiksessä jne.
Niinkuin Sylvesteri jo kirjoitti, niin minun on vaikea uskoa että faktoissa tai opiskelijoissa itsessään olisi sellainen ominaisuus, joka estää tajuamisen. Paljon helpompi on uskoa, että asioiden esitystapa ja opiskelijan tausta eivät aina kohtaa. Vaativuutta toitotetaan muutenkin kovin usein, joskus arvostuksenhakumielessä ja joskus silloin, kun opetuksessa tai oppimateriaalissa on paljon puutteita. On toki järkevää, että pääsykokeilla yritetään löytää opiskelijat, jotka saavat tutkintonsa kasaan minimiresursseilla, mutta samalla vaarana, että juoksukilpailussa toimiva elitismi vähentää läpimurtoja tekeviä huippuja tutkimuskilpailussa.
Kuuluisiksi tulleet tutkijat ovat aika usein niitä, joilla on kyky löytää pulmiin jokin kiinnostava näkökulma. Eräillä aloilla tällaiset kyvyt tulevat tarpeeseen aiemmin, toisilla myöhemmin. Voi olla, että tilastotieteessä sovellusongelmia miettimään pääsee vähän nopeammin. Ei ole ilmeistä, että läpimurtojen tekijät löytyisivät mittaamalla esim. aikoja, jotka kuluvat erilaisten faktojen ja perustyökalujen omaksumiseen. Valmistumisaikojen arvioimiseen testit taas ovat kuulemma hyviä. Amerikassa on oltu huolissaan siitä, että tällainen nopeiden sisäistäjien valikoiminen samalla suosii epäitsenäistä, helppouskoista ainesta (esim. kirjassa J. Schmidt, Disciplined Minds,) mikä esimerkiksi nostaa todennäköisyyttä sille, että joukko asiantuntijoita on samaa mieltä jostain ja väärässä.
Tiedossani ei kyllä ole tapaa, miten resurssien minimoinnin ja läpimurtotutkimuksen määrän saisi toisistaan tinkimättä yhdistettyä.
Nimimerkki “traveller” lanseerasi taannoin termin “moraalisäteily”. Vaikka ko. kirjoittajan tyyli ja mielipiteet ovat vastenmielisiä, niin tämä termi tuntuu käyttökelpoiselta, jos kohta käyttäisin sitä mieluummin tässä yhteydessä kuin hänen ilmaisemassaan muukalaisvihamielisessä mielessä.
Yksi tällainen “moraalisäteilyn” muoto on vakuutella itselleen ja muille, että ihmisten älykkyydessä ei koskaan ole, eikä voi olla mitään oikeata eroa ja jos onkin, niin sillä erolla ei ole merkitystä ja jos onkin merkitystä, niin se merkitys on se, että älykkäissä ihmisissä on jotain vikaa.
Kaikille tuntuu olevan jotenkin kauhean tärkeää toistella, että kyky yleistää esimerkeistä ja omaksua nopeasti uutta tietoa, on vain jokin ympäristön tuote, joka voidaan aikuisiällä hoccus poccus pedagogisilla taikatempuilla saada esiin. Opettajassahan se vika on, ja jos ei ole, niin sitten vika on ehkä systeemissä, joka haluaa kouluttaa kuuliaisia kansalaisia ja valikoi tyhmät robotit opiskelemaan, koska nämä mekaanisesti oppivat asioita.
Tämä on niin kaukana todellisuudesta kuin vain voi olla. Itse opetan matemaattisia abstraktioita, joita voi soveltaa tiettyihin teknisiin (yleensä tietoteknisiin, mutta myös muihin) ongelmiin, logiikkaa, eksaktia päättelyä, jne. Järjestäen ne, jotka problematisoivat asioita, ovat niitä samoja, jotka näyttävät oppivan ne hyvin. Raja menee jossain; on toki niitä, jotka eivät kykene oppimaan, koska eivät vain suostu uskomaan mihinkään niin sopimuksenvaraiseen kuin kolmannen poissuljetun lakiin logiikassa, mutta nämä ovat niin pieni vähemmistö, että sellaisia on tullut vastaan ehkä pari seitsemän vuoden aikana.
Eivät ne, jotka asiat oppivat, ole mitään huippuneroja tai autisteja, eivätkä myöskään mitään yltiöpäisen kilpailuhenkisiä. He ovat älykkäitä, kriittisiä ja kiinnostuneita asiastaan. Tämä parjaaminen on täysin järjetöntä.
Hmm. Olen yliopistossa opiskelleena todennut, että ensinnäkin on asioita, jotka ovat olleet minulle hyvin työläitä omaksua, hyvästä opetuksesta huolimatta. Ei ole vaikea uskoa, että joitakin asioita minun on täysin mahdoton ymmärtää kunnolla, vaikka kuinka yrittäisin. (Se että en ole onnistunut omaksumaan jotain asiaa sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta ei sinänsä tätä todista aukottomasti).
Olen myös opettanut yliopistossa pari vuotta ja oma näppituntuma asiaan on se, että opiskelijoiden omaksumiskyvyssä todella on huomattavia eroja. Tämä oli nähtävissä myös kanssaopiskelijoista.
Saman asian voin havaita myös päivittäin työelämässä, koska teen työtä, jossa omaksumiskykyä ja kykyä ymmärtää ja suunnitella abstraktioita tarvitaan jatkuvasti. Toiset eivät halua oppia, mutta toiset eivät yksinkertaisesti pysty kaikkiin suunnittelutehtäviin. Ei liene yllättävää että halu oppia korreloi potentiaalin kanssa.
Selitysvaihtoehtoja on monia. Ainakin oman kokemukseni mukaan kurssilaisten osaamiseen ja läpimenoon vaikuttaa erittäin paljon se, mitä muita kursseja nämä ovat käyneet ennen jotain tiettyä kurssia. Vuoden 2001 jälkeen on sillä saralla ollut aika paljon muutoksia. Paras opintomenestys tulisi, jos kurssi sijoittuisi viimeiseen opintovuoteen, mutta kurssista voi olla eniten hyötyä ensimmäisenä opintovuonna, vaikka suurin osa ei sen asioita vielä silloin ymmärtäisi. Itse tein opintojeni aikana aikoinaan niin, että pääsin rimaa hipoen jotkut kurssit toisella yrittämällä ylipäätään läpi 1–4 ekana vuonna. Kävin uusimassa huonoimmin arvosanojen puolesta menneet kurssit myöhemmin, lukematta käytännössä lainkaan lisää. Tuloksena paras mahdollinen arvosana. Asia ei selittynyt millään muulla kuin yleistiedolla, jota oli kertynyt yliopiston muilla kursseilla ja työelämässä, ja joka oli taustatietona välttämätöntä ko. kurssien asioiden oikeaan ymmärtämiseen, mutta jota itselläni ei vielä ollut kurssilla alun perin ollessani.
Toinen vaikuttava tekijä voi olla kyllä myös se oma rooli opettajana. Ihan oikeasti moni keltanokka on paljon parempi opettajana kuin ei-keltanokka. Siksi, että näillä on vielä jotain ymmärrystä siitä, mikä on opiskelijalle vaikeaa ja mikä ei. Ja koska oppimateriaalit on usein laadittu tuolloin. Myöhempinä opetusvuosina opetus perustuu usein jo vuosia aiemmin tehtyyn oppimateriaaliin, jota ei uudestaan enää valmistella. Tämä säästää työtä, mutta johtaa usein siihen, että opiskelijat eivät ymmärrä asioista. Mutta kyllä opetuksen tasossakin voivan olla ongelmaa, jos oppimenestys on noin huonoa kuin esimerkissä. Toki asia voi selittyä myös rimalla. Mutta yliopistoissa on myös toisinaan ihan käsittämättömän huonotasoista opetusta. Eikä vähiten matematiikan saralla. Opettamassa on monia sellaisia, jotka eivät itse aikoinaan luennoilla käyneet, kun oppivat paremmin kirjoista. Ja jotka eivät ymmärrä juuri siitä, mitä luennoilla pitäisi tehdä, jotta sellaiset voisivat oppia, jotka eivät kirjaa lukemalla opi samaan tapaan kuin he itse.
Onhan se noinkin. Yksi asia on kuitenkin myös se, että aina nuo kaksi eivät korreloi. Ainakin omana opiskeluaikanani opintojen alussa puhuttiin paljon opiskelustrategioista. Esitettiin, että yliopisto-opintoihin kannattaa valita joku strategia. Niitä ovat esimerkiksi:
1. Vauhdilla läpi (eli pyritään saamaan tutkinto mahdollisimman nopeasti, eikä tavoitella esimerkiksi hyviä arvosanoja)
2. Pysähtyminen kiinnostavien aiheiden ääreen (pyritään perehtymään mahdollisimman hyvin kiinnostaviin aiheisiin, joita voidaan opiskella reippaasti ylenmäärinkin tutkinnon minimivaatimuksiin nähden — ja loput vaikka rimaa hipoen läpi)
3. Hyvät arvosanat (pyrkimys saada kaikista kursseista ja opinnäytetyöstä hyvä arvosana)
4. Yleissivistävä linja (pyrkimys perehtyä vähän kaikkeen, mutta ei mihinkään syvällisesti)
Sama pätee kyllä osin työelämäänkin. Suurinta osaa ei kiinnosta perehtyä hyvin kaikkeen mahdolliseen. Osa haluaa olla selvillä vähän kaikeasta, ja osa paljon mutta vähästä. Osa taas haluaa tehdä asiat nopeasti, osa taas hyvällä tuloksella.
Yliopistokurssien kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kursseilla on paljon opiskelijoita, jotka haluavat lähinnä päästä kurssin läpi, vaikka potentiaalia olisi enempäänkin. Osa opettajista ei tätä tilannetta siedä, vaan olettaa, että kaikkien opiskelijoiden pitäisi pyrkiä ottamaan kaikki irti juuri heidän kurssistaan. Mutta se ei ole kansantaloudellisesti ehkä viisasta, jos opiskelijalle oikeasti riittää vain pintapuolinen tuntemus jonkun kurssin aiheesta, eikä tämä aio tehdä sen asioita työkseen.
Aika monen yliopisto-opiskelijan kohdalla käy niin, että vain 1–5 kurssia, jotka tämä on käynyt yliopistossa, ovat sitä, mihin liittyviä asioita nämä alkavat lopulta tehdä työkseen. Muut ovat enemmänkin yleissivistystä, ja valmennusta, jota on tarvittu noiden aihepiirien omaksumiseen. Eikä muiden aihepiirien kohdalla ehkä ole niin suurta oppimismotivaatioitakaan.