Kansantaloustieteen käsite kuluttajan ylijäämä on minulle eräs tapa perustella kulttuurin tukea — tai siis osaa siitä. Kuvitelkaamme, että jokin televisiokanava rahoittaisi toimintansa sillä, että kuluttajat maksaisivat jokaisesta ohjelmasta erikseen. Silloin siis suosittujen ohjelmien lähettäminen kannattaisi ja muiden ei. Vaan voi myös käydä niin, että lähettämättä jäisi ohjelma, jonka katsomisesta koituva hyöty (utiliteetti) on suurempi kuin ohjelman kokonaiskustannukset.
Oletetaan, että katsojien maksuhalukkuus määräytyy oheisen käyrän mukaan. Osa haluaa ehdottomasti nähdä ohjelman ja on valmis maksamaan siitä melko paljon, toisille se taas on jokseenkin yhdentekevä. Voi katsoa, mutta ei paljon maksa. Jos kaikki voisivat nähdä ohjelman, katsojille koituva kokonaishyöty on käyrän ja akselien rajaaman alueen pinta-alan kokoinen. Jos tuo pinta-ala ylittää ohjelman kokonaiskustannukset, ohjelman esittäminen olisi kansantaloudellisesti järkevää. Mutta miten televisioyhtiömme saisi omansa pois?
Jos se panee hinnan tasolle p1, se rajaa kasojien määrän q1:ksi ja saa kasaan summan q1*p1, joka on huomattavasti pienempi kuin käyrän rajaaman alueen pinta-ala. Se voi yrittä laskea hintaa tasolle p2 ja p3, jolloin katsojamääräksi muodostuu q2 tai q3 vastaavasti. Tulot p2q2 tai p3q3 eivät nekään riitä peittämään lainkaan potentiaalista kokonaishyötyä. Voi olla, ettei ohjelmaa kannata lähettää.
Olkoon hinta mikä tahansa noista kolmesta, osa katsojista olisi valmis maksamaan enemmän. Noiden nelikulmioiden yläpuolelle rajautuva alue vastaa kuluttajan ylijäämää. Tämä on kuluttajalle tuleva yklimääräinen hyöty, joka voi olla huomattavan suuri verrattunana siihen rahamäärään, jonka televisoyhtiö osnnistuu katsojilta keräämään. Tuo kuluttajan ylijäämä olisi peruste lähettää ohjelma, mutta liiketaloudellisesti tämä ei onnistu.
Kansantaloudellisesti suurin hyöty ohjelmasta koituisi, jos ohjelma lähetettäisiin maksutta. (Huomattakoon, ettei yhtiölle aiheudu katsojista mitään lisäkuluja)
Alue, joka jää kunkin nelikulmion oikealle puolelle vastaa sitä kokonaishyödylle koituvaa tappiota, että osa katsojista rajataan hinnalla ulkopuolelle. Tämä tappio on pienin silloin, kun ohjelma lähetetään ilmaiseksi, kuten YLEn ja Maikkarin kanavilla tehdäänkin.
Usein taiteessa on kyse myös tilanteista, joissa suuri määrä ihmisiä pääsee nauttimaan tavalla tai toisella taiteen olemassaolosta, mutta vain pieneltä joukolta voitaisiin periä maksu tästä hyödystä. Aiemmassa viestiketjussa (mistä kuuluu maksaa itse) aika moni pystyikin perustelamaan niitä hyötyjä, joita pelkästä kulttuurin olemassaolosta aiheutuu. Minulla ei ole yhtään Helene Schjerfbeckin maalausta, enkä ole edes taidemuseoissa niitä monta kertaa nähnyt, mutta silti hänen maalaustaiteestaan on minulle selvää iloa.
(Huomaan taas tulleeni alueelle, jossa kuluttajan ylijäämä ja ulkoishyöty kohtaavat. Minä koen ne kaksi saman asian eri puoliksi, sillä voihan ilmaisestakin hyödykkeestä saada kuluttajan ylijäämää. Saan ilmaiseksi jotain, josta olisin valmis myös maksamaan. Sen sijaan meriittihyödyke (hyväksi minulle itselleni) on eri asia kuin ulkoishyöty (hyötyä muille) )
Osmo: Kun sinä niin niitä oikeistolaisia taloustieteilijöitä halveksit, niin onko tämä nyt sitten vasemmistolaisen taloustieteen taidonnäyte?
Teet yhden merkittävän alkuoletuksen: Kuluttajan kokemat hyödyt ovat yhteismitallisia, eli että niitä voi verrata toisiinsa tyyliin tämä kokee hyödyn kymmenkertaisena tähän verrattuna. Jos tämän ottaa annettuna, niin analyysisi pitää paikkansa.
Se ei kuitenkaan riitä lähellekkään tekemiisi johtopäätöksiin.
Seuraavien kaikkien tätytyy päteä, jotta voidaan sanoa, että valtion kannattaa maksaa jotain yhteisesti:
1. Kuvailemasi kaltaisia markkinoita on olemassa
2. Valtio on tehokkaampi tunnistamaan ja “korjaamaan” näitä markkinoita kuin markkinat itse ottae myös huomioon valtion tekemät virheet. (Eli jos tilanne yksillä markkinoilla paranee, niin toisilla markkioilla se ei huonone enempää.)
3. Valtiolla on oikeutus siirtää hyvinvointia yhdeltä sen jäseneltä, joka ei siitä vapaaehtoisesti halua luopua toiselle.
1. En tiedä miten tämän voi todistaa suuntaan tai toiseen. Joku esimerkki josta kaikki ovat yksimielisiä voisi olla hyvä.
2. Tässä palataan jälleen tähän kannustimien puutteeseen silloin kun rahoitus perustuu veroihin. Vapailla markkinoilla on sitä suuremmat kannustimet mitä suuremmista hyvinvointitappiosta on kyse. Valtion rahankeruuseen ja hallintoon liittyy tehottomuutta. Kun jollekin annetaan valta päättää näistä asioista niin muille tulee kannustimia ajaa omia etujaan tämän vallan omaavan ihmisen kautta. Vallan omaavalle ihmiselle tulee kannustimia ajaa omia etujaan. Vaikka meidän voi olla vaikea ennustaa niitä keinoja jolla markkinat onnistuvat näitä hyvinvointitappiota lapioimaan umpeen niin tämä ei tarkoita, etteikö markkinat niitä voisi kehittää. Tietysti voi väittää, että markkinat ovat kehittäneet tähän tehtävään valtion. Kuitenkin sääntely korrelloi negatiivisesti hyvinvoinnin kanssa. Vapaimmat valtiot ovat myös menestyneimpiä.
(esim. tämä Osmon majakkaesimerkki. Äkkiseltään voisi tuntua, että majakkaa ei voi hinnoitella järkevästi, kun se näkyy kaikille, joten kenenkään ei tarvitse maksaa siitä käyttääkseen sitä. Markkinat kuitenkin kehittivät ratkaisun: laskun maksoi satamat jotka hyötyivät laivaliikenteestä.)
3. Tämä on kysymys ihmiskuvasta ja siitä mitä oikeuksia ihmisillä on. Minusta ihmisen oikeus on etsiä onnea haluamillaan keinoilla kunhan ei rajoita muitten oikeutta samaan. Suomen eduskunta ei ainakaan usko tähän. Kansa voikin olla toista mieltä. Eduskunta esim. pakotti sairaanhoitajat oman hyvinvointinsa kustannuksella hoitamaan sairaita, mutta kansan enemmistö tyrmäsi lain. Syitä erimielisyyteen tässä asiassa voi toki olla muitakin.
Osmon analyysi todistaa, että on mahdollista kuvitella markkinat, jossa hyvinvointitappioita syntyy siitä, että hyödyke on hinnoiteltava yhdellä hinnalla ja että on mahdollista kuvitella olio, joka pystyy näitä hyvinvointitappioita vähentämään. Kulttuurin tuen perusteluksi se ei riitä.
Kyllä tuo ylläoleva oli ihan samaa kansantaloustieteen peruskauraa vailla mitään oikeistolaisuutta tai vasemmistolaisuutta.
Majakoiden rahoitus perustuu veroon, tai siis väylämaksuihin, joiden maksaminen on pakollista. Mihinkään vapaaehtoiseen neuvotteluun hyötyjien välillä se ei perustu, koska vapaamatkustajuuden mahdollisuus on niin ilmeinen.
“Kansantaloudellisesti suurin hyöty ohjelmasta koituisi, jos ohjelma lähetettäisiin maksutta. (Huomattakoon, ettei yhtiölle aiheudu katsojista mitään lisäkuluja)”
Mitenkäs noin kansantaloudellisesti kenenkään kannattaa tehdä yhtään mitään ohjelmia mistä ei mitään makseta?
Kun siirryttiin digiaikaan ei olisi ollut mitään teknistä estettä ottaa maksuteeveetä käyttöön ja jopa ohjelmakohtaisesti jos olisi haluttu. Näin ei kuitenkaan tehty… Osmon peruskaura-käppyrät eivät sovi suoraan tähän tilanteeseen koska ohjelman hinnoittelulla tapahtuvaa ohjaamista ei juurikaan tapahtuisi koska kaikki ohjelmat olisivat joka tapauksessa niin halpoja, vaan järjestelmä mittaisi lähinnä sitä mitä ihmiset haluavat katsoa. Tämä taas ei tietenkään sovi poliitikoille ja punavihreälle YLE:lle.
Pienessä määrin saattaisi myös itse teeveen katsominen vähentyä kun ihmiset huomaisivat kuinka paljon he todellisuudessa tuhlaavat aikaansa siihen eikä tälläkään olisi mitään suotuisia vaikutuksia poliitiikoille eikä heidän kanssaan symbioosissa eläville omaa todellisuuttaan luoville toimitsijoille.
Vaikka puna(vihreä) toimittajien subjektiivisten mielipiteiden ja ns. yleisten totuuksien täysin kritiikitön papukaijamainen toistelu onkin juuri sitä ohjelmatuotantoa jossa sekä kokonais- että ulkoishyöty onkin nykypoliitikoille epäilemättä kaikkein suurin, niin eikö olisi kuitenkin noin “niinqu viihreestä näkökulmasta” olisi kaikkein hyödyllisintä luopua koko televisiosta? Televisiot kun kuluttavat hiilisähköä, valvottavat ihmisiä naisia esineellistävien ja muutenkin heteronormaalien ohjelmien parissa niin myöhään illalla etteivät he enää viitsi mennä aamulla polkupyörällä töihin vaan menevä sinne henkilöautolla jne jne..
Kansantaloudellisesti voi olla järkevää rakentaa vaikkapa tie, vaikka meillä ei tiemaksuja peritäkään. Jokin asia on kansantaloudellisesti järkevää, jos siitä koituva hyöty on suurempi kuin sen vaatimat panokset (hinta). Yllä olevassa esimerkikssä yritystaloudellinen kannattavuus ja kansantaloudellinen kannattavuus poikkeavat paljon. Tällaisissa tapauksissa yhteiskunnan puuttuminen peliin on perusteltua. Nämä markkinavrihe-tapaukset ovaty keskeinen osa koko kansantaloustiedettä, tai olivat silloin kun minä sitä opiskelin.
Kuluttajan ylijäämä on suurin, kun hyödyke on ilmainen. Tähän täytyy kuitenkin ottaa myös tuottajat mukaan: useimpien hyödykkeiden tuottamisella on ainakin vaihtoehtokustannuksia.
Schjerfbeckin taidenäyttelyn, julisteiden, postikorttien ja taidehistorian kirjojen suhteen tilanne on ihan normaali: rajakustannukset ovat nousevat, markkinahinta toimii. Myös taiteen olemassaolon markkinoilla taiteen tekemisen kustannukset nousevat, mutta nyt on olemassa hinnoitteluongelma. Tästä julkishyödykkeestä ei voida sulkea muita pois, eikä sen kulutuksesta ole muille haittaa.
Tästä ei kuitenkaan automaattisesti seuraa, että valtiota tarvitaan. Ilo taiteesta ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti ihmisten kesken, vaan eri ihmisille hyötyvät eri tavalla. Tällöin asian ratkaiseminen valtion tuella on erityisen huono ei-tarkoitettujen tulonsiirtovaikutusten takia. Valtiollistaminen myös pakottaa valtion tekemään arvion siitä, millaista taidetta tulee tuottaa. Yksityisesti asia voi hoitua esimerkiksi lahjoitusten tai komplementtihyödykkeiden markkinoiden kautta.
Televisio on hieman erilainen tapaus. Sopivin oletuksin television tapauksessa ohjelman lähettämisellä on kiinteät kustannuksensa, mutta rajakustannus on pieni tai olematon, eli keskimääräinen kustannus asiakasta kohden on laskeva. Luonnollista monopolia ei kuitenkaan näytä syntyvän. Päinvastoin, pikemmin on valitettu siitä, että tv-kanavia on liikaa!
Miksi näin? Televisioyhtiöt ovat keksineet vaihtoehtoisia laskutustapoja yksittäisten ohjelmien laskuttamisen sijaan. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi mainosrahoitteisuus sekä ohjelmien myyminen kanavapaketteina. Yle on esimerkki jälkimmäisestä, ei ilmaisuudesta: tv-lupamaksu on korkeampi kuin halvimmat kaapelikanavapaketit. Lisäksi televisio-ohjelman tuottamisen kustannuksissa rajakustannus on nouseva, vaikka sen lähettämisessä ei olisi.
Tänä binääriavaruuden aikakautena ajatus siitä, että ilmaiseksi kopioitava materiaali pitäisi valtion toimin tukea kuluttajalle maksuttomaksi herättää kyllä muitakin
ja edellinen viesti katkesi kesken lauseen:
esimerkiksi musiikin ja kirjallisuuden markkinoiden suhteen.
Sainpahan siis tilaisuuden vielä sanoa, että minun näkemykseni on, että markkinavirheet ovat edelleen keskeinen osa kansantaloustieteen opiskelua, mutta näkemykset valtion mahdollisuuksista vaikuttaa ovat hioutuneet sellaiseen suuntaan, että puutteellinen informaatio sekä ei-tarkoitetut seuraamukset tekevät joissain tilanteissa valtion puuttumisesta isomman pahan.
Hei
Osmon esittämään käyrään on olemassa yksi ratkaisu, jota käytetään varsin laajasti kulttuurin kaupallisessa tuotannossa eli eri hinnan pyytäminen eri asiakkailta.
Ensimmäisenä tulee mieleen maailman jakaminen kahdeksaan eri alueeseen DVD-levyjen ja ‑soitinten osalta, jolla voidaan säädellä mitä, milloin ja mihin hintaan julkaistaan milläkin alueella.
Toinen keino on julkaisutoiminnan rajaaminen sopimuksin. Esim. japanilainen sarjakuvakustantamo myy käännös- ja levitysoikeudet jenkkiläiselle kustantamolle ehdolla, ettei sarjakuvia myydä lainkaan Eurooppaan suoraan asiakkaille tai eurooppalaisille jälleenmyyjille. Suuri yleisö kohtaa tämän useammin tv-sarjojen ja niiden esitysoikeuksien muodossa.
Harrastajan ja kuluttajan näkökulmasta tästä on ainoastaan suurta haittaa, koska monesti käy niin, ettei juuri sinun haluamaasi tuotetta saa käytännössä laillisesti Euroopasta, siis Suomestakaan.
Tähän on olemassa onneksi muutamia ratkaisuja.
Kodinkoneliikkeen myyjä kertoi jo DVD-soitinta ostaessani, että he purkavat aluekoodirajoituksen 20 eurolla, minkä palvelun mä sitten myöhemmin käytinkin.
Tuotteita valuu rajoituksista huolimatta myös Eurooppaan ties mitä kanavia myöten ja jopa lähileffaliikkeestä löytyy toisinaan muiden alueiden elokuvia.
Ja kaikkein eniten kuvioita sotkevat vertaisverkot, joista saa pienellä vaivalla ja halvalla (PC, nettiyhteys, sähkönkulutus) hinnalla mitä tahansa digitaaliseen muotoon muutettavia kulttuurituotteita eli ainakin elokuvia, tv-sarjoja, musiikkia, pelejä, kirjoja jne.
Haen sieltä itse mitä en muuten saisi ylläolevien rajoitusten ja painosten loppumisten vuoksi sekä seuraamiani ulkomaisia tv-sarjoja osa kerrallaan, jolloin minun ei tarvitse odottaa julkaistaanko niitä mahdollisesti joskus Suomessa näkyvillä kanavilla ja miten heikkolaatuisina versioina. Tiedä sitten olenko rikollinen?
Ajan kuluessa digitaalinen tekniikka ja netti pakottavat kulttuurintuottajat kehittämään muita ansaintakeinoja kuin tuotteen fyysinen kopioiminen ja kuluttajille jälleenmyyjien kautta myyminen, koska yhä suurempi osa ihmisistä osaa ja pystyy hankkimaan ko. tuotteet myös käytännössä ilmaiseksi.
Kyseessä on niin iso muutos, ettei sitä vielä oikein nähdä eikä ymmärretä, emmekä vielä tiedä miten se tulee mullistamaan maailmaa. Todennäköisesti jotakuinkin yhtä paljon kuin kirjanpainotaito, joka sekin mullisti ja demokratisoi omalla tavallaan tiedonjakelun tehdessään siitä käsittämättömän halpaa entiseen tekniikkaan (käsin kopioiminen) verrattuna.
Paljon parjattu ooppera on tässä muutoksessa vahvoilla, koska kuluttajan täytyy edelleen ostaa pääsylippu ja saapua fyysisesti paikalle saadakseen kokea tuotteen.
Loppukaneettina:
Käytännössä suuren osan läntisen maailman kulttuurituotteista saa jo ilmaiseksi tällä hetkellä vielä laittoman jakelukanavan myötä eli Osmon ajatus maksuttomasta lähetyksestä on jo todellisuutta. Valitettavasti tietotekniikasta mitään ymmärtämättömät päättäjät ovat tässäkin asiassa lobbarien vietävissä. Lex Karpela etc. No, muutos kipuilee varmaan noin yhden sukupolven ajan busineksen ja lainsäätäjien sopeutuessa uuteen todellisuuteen.
Osmo oot kyllä tehnyt taiteenlajin epäolennaisuuksiin tarttumisesta kun kirjoituksiasi kritisoidaan. Laita vaan apurahahakemus vetämään!
Vastaan Björkille noihin kolmeen kohtaan.
1. Näitä markkinoita — siis sellaisia, joissa markkinatasapaino johtaa muuhun kuin tehokkaaseen allokaatioon ja distribuutioon — on olemassa. Osmo selittää tässä kaiken kuluttajan ylijäämällä, mikä voi olla vähän harhaanjohtavaa (joskaan ei väärin) ja perinteisesti sitä käytetään vain ns. luonnollisen monopolin analyysissä, mutta ei ole sinänsä väärin. Raja näiden ja “puhtaiden” julkishyödykkeiden välillä on häilyvä ja osan kohdalla on pyritty säätämään lakeja, joilla julkishyödykkeistä tehdään privaatteja (kuten vaikka tekijänoikeudet ja patentit).
2. Valtio — itseasiassa melkein kuka tahansa yksittäinen ihminen — on kykenevä tunnistamaan julkishyödykkeen ja silti sille ei synny hintaa (tai syntyy tehoton hinta) markkinoilla. Pienet “klubit” voivat näitä keskinäisillä sopimuksilla tuottaa, mutteivät kuitenkaan yleisessä tapauksissa tehokkaasti. Tämä on aika helppo osoittaa teoreettisesti. Jonkun sähkö- tai vesijohtoverkon tms. luonnollisen monopolin kohdalla ei tarvitse olla mikään neropatti, että voi havaita milloin verkon omistaja nyhtää monopolihintaa, riittää, että pystyy seuraamaan rahavirtoja.
3. Valtion oikeus tulee pyssyn piipusta, kuten kaikki muukin oikeus. Valtiolla — siis meillä kaikilla — on moraalinen velvollisuus tehdä se, mikä on tehokkainta. Jos joku hävittää hyvinvointia rikkomalla toisten omaisuutta, tämä joku pistetään rautoihin. Minun ihmis- ja yhteiskuntakuvani mukaan häntä ei pistetä rautoihin siksi, että ollaan vihaisia tai siksi, että suojellaan yksityisomaisuutta, vaan siksi, että se on peliteoreettisesti viisasta, jotta moinen käytös ei yleistyisi, sillä sellainen käytös ei ole tehokasta. Jos jonkun tiedetään käyttävän tärkeää resurssia väärin ja muiden haitaksi, tämä ajaa yksityisomaisuuden suojan yli. Jos monopolin omistaja nyhtää monopolivoittoja, monopoli murretaan demokraattisesti sovituilla keinoilla.
Tiedemies: Mä en oikein ymmärrä tätä vastausta, kun sä käytät eri käsitteitä (jotka siis voi hyvin olla ihan samoja kun mistä mä puhuin, mutta mä en vaan ymmärrä niitä). Voisitko selittää tämän asian yksinkertaisemmilla termeillä?
Voisitko esim. avata tämän: “Valtio — itseasiassa melkein kuka tahansa yksittäinen ihminen — on kykenevä tunnistamaan julkishyödykkeen ja silti sille ei synny hintaa (tai syntyy tehoton hinta) markkinoilla.”
Tarkoittaako toi kohta 3 sitä, että sulla on velvollisuus orjuuttaa joku, jos siitä koituu sulle enemmän hyötyä, kun sille orjuutetulle haittaa? Minusta itsemääräämisoikeus on silleen “luonnollinen” oikeus, että se on kaiken perusta eikä oo minkään tehokkuustarkastelun alainen, mutta ymmärrän toki, että tämä on pelkkää uskontoa.
ps. Mitä mieltä oot tosta Osmon tekemästä alkuoletuksesta?
Ja jatkona edellisiin:
1. Luonnollisen monopolin tunnusmerkki on pienenevä keskimääräinen kustannus; puhtaan julkishyödykkeen se, että marginaalikustannus on nolla eli kerran tuotettu hyödyke ei ole niukka, ja että kuluttajia ei voida sulkea pois sen piiristä. Jälkimmäistä ei luonnollisella monopolilla ole, ensimmäinen on luonnollisen monopolin erikoistapaus. Osmon esimerkki tv-yhtiöstä, jolle ohjelman lisäkatsojasta ei ole lainkaan kustannuksia on tällainen erikoistapaus.
2. Valtio ja monet ihmiset ovat kyllä olleet hanakoita tunnistamaan näitä, ja päätynyt siihen, että valtion tulee tällöin tuottaa hyödykkeet. Mielestäni ensin pitäisi kuitenkin kysyä, voisiko julkishyödyke tai monopoli olla tulosta valtion toiminnasta. Esimerkkinä voisin edelleen heiluttaa tätä majakkaa: majakat rakennettiin ja toimivat 1700-luvun Englannissa yksityisesti, ja valtio osti ne vasta myöhemmin. (Coase, Ronald H. (1974). “The Lighthouse in Economics”. Journal of Law and Economics 17 (2): 357–376) Epäilen, että mielenkiintoisempiakin tapauksia löytyy, erityisesti luonnollisista monopoleista.
Seuraava kysymys on tietysti se, kuinka tehokas valtion ratkaisu on. Se ei oletettavasti ole optimaalisen tehokas – jos olisi, valtio voisi hoitaa myös kilpaillut markkinat. Tämän ratkaisun vertaaminen markkinoiden dynaamisiin ratkaisuihin olisi se, jonka perusteella valtion puuttumista voisi perustella, vielä markkinavirheen olemassaolo ei riitä.
3. Itse pidän ihmisoikeuksia, myös omistusoikeutta, loukkaamattomina. Uskon myös utilitaristisesti ihmisoikeuksia kunnioittavan ja suojelevan yhteiskunnan olevan dynaamisesti tehokkaampi kuin sellaisen, jossa jotkut muut tavoitteet ovat tärkeämpiä.
Itse pidän ihmisoikeuksia ja omistusoikeutta asioina, joita pitäisi aivan ensimmäisenä toimittaa. Mutta ne ovat asioita, jotka pitää kuitenkin tuottaa, ei niitä voi olettaa “annettuna”. Primäärissä mielessä omistusoikeutta on yhdenlaista: oikeutta omistaa pyssy, koska voi ampua sen, joka tulee sitä ottamaan pois. Kaikki ihmisoikeudet ja omistusoikeudet tuotetaan tästä “oikeudesta” johdannaisina.
Väkivalta on äärimmäisyyksiin asti ns. luonnollinen monopoli, koska sen kohdalla kilpailu vain hävittää hyvinvointia. Suomessa valtiolla, poliisin ja oikeuslaitoksen muodossa, on tällainen monopoli. Äärimmäiset libertaarit ovat sitä mieltä, että myös väkivallan pitäisi olla kilpailtua, mutta siinä on ongelmana se, että väkivalta on ns. winner-take-all- hyödyke.
Ihmisoikeudet (ja omistusoikeus) voidaan nähdä hyödykkeinä, joita joku tarjoaa. Kansainvälisin sopimuksin on pyritty siihen, että jos joku valtio ei niitä tarjoa, niin muiden pitäisi periaatteessa siihen painostaa. Tavallaan ihmisoikeudet ovat meriittihyödyke.
Halveksun oikeistolaisia juuri siksi, että he sivuuttavat tämän analyysin kokonaan.
“Itse pidän ihmisoikeuksia ja omistusoikeutta asioina, joita pitäisi aivan ensimmäisenä toimittaa.”
Tässä olemme sitten samaa mieltä; minä jatkan tästä vielä siihen, että näiden oikeuksien rikkominen enemmistöperusteluin ei ole sekään oikeutettua.
“Äärimmäiset libertaarit ovat sitä mieltä, että myös väkivallan pitäisi olla kilpailtua”
Näin äärimmäisiä libertaareja on kyllä aika harvassa. Suurin osa ajattelusta liittyy erilaisiin minarkismin ja anarko-kapitalismin suuntauksiin. Itsekin ajattelen, että valtion tehtävänä on toimittaa ihmisoikeudet — muun toiminnan ei sitten ainakaan pidä tätä tehtävää estää.
“Halveksun oikeistolaisia juuri siksi, että he sivuuttavat tämän analyysin kokonaan.”
Minä halveksun oikeistolaisia lähinnä siksi, että heillä ei ole mitään tekemistä libertarianismin kanssa, usein vielä vähemmän kuin vasemmistolaisilla. Tämä viesti ihan hyvänä esimerkkinä: konservatiiveja on harvoin syytetty siitä, että valtion väkivaltakoneistolle ei anneta tarpeeksi isoa roolia.
Omistusoikeus on kuitenkin aina jonkin sortin sopimuskysymys. Demokratiassa on ideana se, että yhdessä neuvotellaan siitä, millainen sopimusoikeus oikein on käytössä. Libertaarissa diskurssissa usein oletetaan, että yksityinen omistusoikeus löytyy jostain kivitaulusta tai että se on luonnolainkaltainen asia, joka on yksityiskohdiltaan kaikille ilmeinen ja että demokratiassa tästä poiketaan ihan vain ihmisten kiusaksi.
Libertaari näkökulma on minusta sympaattinen ja konsistentti, mutta se on valitettavasti minun arvomaailmani vastainen. Enemmistöllä on “oikeus” puuttua räikeisiin hyvinvoinnin epätasaisuuksiin. Nälkäiset, kurjat, sairaat whatever, tai ihan vaan näiden auttamiseen pyrkivät tahot ryhtyvät tasoittamaan tilannetta varastamalla tms. jos asiasta ei tehdä yhteiskuntasopimusta. Se, minkä verran epätasaisuutta yhteiskunnassa siedetään, on kulttuurista riippuvainen asia, eikä ole mitään yhtä “oikeaa” näkökulmaa.
Ongelma tässä on, että jos tällaista yhteiskuntasopimusta ei saada aikaan, syntyvässä yhteiskunnassa on “liikaa” väkivaltaa tuottamassa omistusoikeutta, so. enemmän kuin on tehokasta. Omistusoikeuden turvaamiseen tarvitaan silloin enemmän resursseja kuin millä saataisiin ostettua yhteiskuntarauha tarjoamalla sosiaaliturvaa tms. Tällainen yhteiskunta on paha, so. moraaliton, koska se turvautuu väkivaltaan tehokkaampien keinojen sijasta.
Ns. kiväärikonservatiivit suhtautuvat asiaan usein niin, että väkivalta tai sen uhka on ceteris paribus parempi kuin tyhjäntoimittajien rahoittaminen. Väkivalta tai jo sen uhka on kuitenkin tavattoman kallista monella tasolla. Joko tarvitaan massiivinen poliisien patukka-armeija 24/7 pitämään roskaväki kurissa tai sitten jokaisen jolla on vähääkään omaisuutta täytyy aseistautua tai palkata turvamiehiä. Yksi hyvä proxy siitä, millä tolalla asiat ovat, on väkivallan todellinen määrä. Suomi ei todellakaan ole tässä suhteessa mallioppilas.
“Itse pidän ihmisoikeuksia ja omistusoikeutta asioina, joita pitäisi aivan ensimmäisenä toimittaa.”
“Enemmistöllä on “oikeus” puuttua räikeisiin hyvinvoinnin epätasaisuuksiin. ”
Nämä väitteet eivät ole konsistentteja. Siitähän tässä keskustelussa on kysymys, että argumentoidaan jomman kumman puolesta. Itse olen valinnut ensimmäinen, myös siksi, että uskon sen maksimoivan hyvinvoinnin tasaisuuden pitemmällä tähtäimellä.
“Libertaarissa diskurssissa usein oletetaan, että yksityinen omistusoikeus löytyy jostain kivitaulusta”
Ehkä; selvyyden vuoksi tarkennan, että oma positioni on se, että omistusoikeudet ovat usein erittäin vaikeastikin määriteltävissä ja valtion rooli niiden määrittelyssä ja ylläpidossa on vaikea.
Suojeluraha-argumentti valtion roolin kasvattamisessa on kieltämättä pistämätön, mutta luulen, että jos ratkaisut tehtäisiin tästä näkökulmasta, ne voisivat olla vähän eri näköisiä. Tärkeää kuitenkin ottaa esille tätä hyvinvointivaltion kontrollipuolta ja vähän riisua sädekehiä.
Ymmärsit väärin, kun väitit etteivät ko. väitteet ole konsistentteja. Minusta ihmis- ja omistusoikeudet ovat asioita, joita pitäisi toimittaa. Mutta enemmistöllä, tai ainakin väkivaltamonopolin hallitsijoilla on “oikeus”, siis de facto mahdollisuus puuttua hyvinvoinnin jakautumiseen.
En argumentoi (tässä) omistusoikeuden tai ihmisoikeuksien puolesta, vaikka erityisesti ihmisoikeuksien puolesta mielelläni yleisesti puhunkin, so. pidän ihmisoikeuksista ja omistusoikeus on mielestäni myös erittäin tärkeä ja hyödyllinen asia. Ne ovat asioita, joiden toimittaminen kuuluu väkivaltamonopolin tehtäviin.
Kuitenkin ajatus siitä, että väkivaltamonopoli ei “saisi” puuttua hyvinvoinnin jakautumiseen, on minulle vieras, koska tavallaan väkivaltamonopoli “saa” tehdä ihan mitä tahansa. Sen oikeudet ovat ne, joita se itselleen ottaa. Erityisesti omistusoikeus, jota libertaarit pitävät tärkeänä on minusta vain hyödyllinen, koska se on tehokas. Kuitenkin on joskus tehokasta puuttua hyvinvoinnin jakautumiseen ja, edellyttäen ettei ihmisoikeuksia poljeta, tehokkuus on tärkeämpää.
Tiedemies: Minusta sinulla on näissä posteissa paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja oon samaa mieltä useimmista niistä. Ymmärsinkö oikein: sinusta toimintaa ei voi arvottaa, vai mitä tarkoitat tällä “väkivaltamonopoli “saa” tehdä ihan mitä tahansa”? Minä en ymmärrä miten mahdollisuus=oikeus.
Mitä muuten tarkoitat ihmisoikeuksilla, kun niihin ei ilmeisesti mielestäsi sisälly omistusoikeus?
Ymmärränkö myös tämän oikein: ajattelet, että jos yhteiskuntasopimusta ei ole ja sellainen olisi tehokasta se ei synny markkinoilla? Minusta ongelma on osaltaan se, että valtio ei salli kilpailua. Entä jos on joku tehokkaampi sopimus? Miksi ihmisille ei anneta vapautta valita?
“Sen oikeudet ovat ne, joita se itselleen ottaa.”
Onko tässä vielä jotain sopimusteoreettista ajattelua taustalla, vai onko kyse ihan vaan vahvemman oikeudesta? Itse lähden liikkeelle jonkinlaisesta yhteiskuntasopimusajattelusta, jossa ihmiset väistämättä luovuttaessaan väkivallan monopolin valtiolle vaativat jonkinlaista takeita siitä, ettei sitä käytetä miten tahansa. Länsimaissa perustuslaki sekä vallan kolmijako ovat olleet näitä takeita. Se, että perustuslakiinkin voidaan mitä tahansa kirjoittaa, on mielestäni ongelma, ei demokratian ominaisuus.
“Kuitenkin on joskus tehokasta puuttua hyvinvoinnin jakautumiseen ja, edellyttäen ettei ihmisoikeuksia poljeta”
No, minulle tämä on vieläkin ristiriitainen argumentti: ihmisoikeuksista ei voi luopua vähäsen, vaan joko omistusoikeus on yksilöillä tai sitten enemmistöllä.
Hei
Mulle on jäänyt keskusteluja seuratessani ja mitä yhtk & filosofian opinnoiltani muistan se näppituntuma, että äärivasemmistolaisen ajattelun voisi kärjistää niin, että siinä pyritään saavuttamaan ideaalitila, joka sijaitsee tulevaisuudessa ja joka on kehitetty historiallisen analyysin kautta. Ääriliberaalinen ajattelu taas perustuu käsitykseen ideaalista “menneestä periaatetilasta”, johon pyritään historiallisesta analyysista välittämättä. Minusta juuri tästä seuraa edelleen kummallinen liberaalien käsitys, että mm. omistusoikeus olisi joku taivaasta tipahtanut itsestäänselvä luovuttamaton oikeus, vaikka kyseessä on pelkästään historian myötä vähitellen kehittynyt sopimuksen- ja tulkinnanvarainen elävä tila.
Minusta jälkimmäisen pitäisi olla itsestään selvää ajatellen vaikka yhä vaikeutuvia tekijänoikeus eli omistustaisteluja.
Palaan aiemmin esiinottamaani vertaisverkko esimerkkiin. Länsimaissa on sovittu tarkoista ja pitkäaikaisista tekijänoikeuksista, mutta mutta.
Tällä hetkellä ei ole ‚eikä ole näköpiirissä että tulisikaan, väkivaltamonopolia, joka voisi estää kaiken digitaaliseen muotoon muutettavissa olevan materiaalin omistusoikeuden käytännöllisen häviämisen sillä sekunnilla kun joku _viitsii_ ladata ko. tuotteen vertaisverkkoihin. Ja kun puhutaan ihmisistä taloustieteen käsityksin, niin miksi kukaan järkevästi käyttäytyvä ihminen kunnioittaisi tippaakaan omistusoikeutta, jos hän saa tuotteen ilmaiseksi vaivattomammin kuin kaupassa käymällä ja vieläpä ton valvontamekanismin totaalisen puuttumisen vuoksi täysin ilman riskiä.
Minusta on ilmiselvää, että käsitys tekijänoikeuksista siis omistusoikeudesta tullee muuttumaan tekniikan kehittymisen myötä itkivät libertalistit miten paljon tahansa luovuttamattomista oikeuksista.
Haluaisin ottaa esille vielä toisen esimerkin tällä kertaa täydellisen omistusoikeuden mielekkyydestä suhteessa ihmisyhteisön etuun. Jos mulla olisi osake-enemmistön tms. kautta ehdoton päätösvalta lääkeyhtiössä, joka keksisi vihdoinkin lääkkeen sekä HIViin että syöpään, niin mä voisin tuon omistusoikeuden luovuttamattomuuden kautta päättää halutessani, etten toisi lääkkeitä ollenkaan markkinoille (eikä minun tarvitsisi perustella päätöstäni suurelle yleisölle mitenkään) tai pitää hintaa niin korkealla, että ainoastaan prosentilla ko. taudeista kärsivillä olisi varaa lääkkeiden ostamiseen. Milloinkahan minkäkin ideologian kannattajien mielestä yhteiskunnilla olisi oikeus puuttua mun epähumaaniuteen. Ääriliberaalien mielestä ei kai milloinkaan, koska yhteiskunta rikkoisi silloin väkivaltakoneistonsa avulla luovuttamatonta omistusoikeutta.
Ja surullista onkin että lääketeollisuudessa ja maataloudessa (geenioimistusoikeuden tähden) tällainen ongelmavyyhti on jo arkipäivää eri puolilla maailmaa. Mä en tiedä miten liberaali selittäisi kasvotusten vaikka intialaiselle maanviljelijälle, että hänen ikiaikoja viljelevänsä lajike onkin jonkin yhtiön omistuksessa, josta syystä hänen pitää maksaa elinkeinostaan heille.
Arho: Sopimusoikeudelliset kysymykset ovat mielekkäitä vasta, kun väkivalta ei ole kannattavaa. Kilpailu väkivallasta ei ole kilpailua, jossa sopimusoikeudellisia periaatteita voi olettaa, eli väkivalta on luonteeltaan sellainen tuote, että sen markkinoilla sopimukset eivät yksinkertaisesti päde. Kyllähän meillä voi olla markkinat väkivallalle, mutta niissä ei yleisestiottaen kyllä noudateta ihmisoikeuksia.
A priori ei siis ole mitään muita oikeuksia kuin mahdollisuudet, eli siis vahvemman oikeus. Ihmisoikeuksien ja omistusoikeuden sisältö määritellään vasta, kun väkivalta on tehty kannattamattomaksi.
Toisin kuin libertaarit, en näe omistusoikeutta asiana, joka olisi hyvin määritelty a priori, vaan sen määrittely on osa yhteiskuntasopimusta. Se, mitä omistusoikeudella (ja laajemmin ihmisoikeuksilla) tarkoitetaan, neuvotellaan, tai siis minusta pitäisi neuvotella ensimmäisenä. Ja niiden oikeuksien pitäisi olla laajat, erityisesti ruumiillisen koskemattomuuden kohdalla. Sensijaan kun puhutaan maanomistuksesta, kaupankäynnistä jne, ei missään ole tulikirjaimin kirjoitettuna, minkälaiset oikeudet ovat “ihmisoikeuksia”. Yhteiskuntasopimukseen voi kuulua se, että kauppaa verotetaan tai että maanomistajalta peritään jotakin veroa tms. Minusta tämä ei riko ihmisoikeuksia, jos sitä ei viedä liian pitkälle.
Nimetön: Immateriaalioikeudet eivät ole mitenkään ilmiselvästi liberaaleille tai libertariaaneille omistusoikeuksia. Immateriaalioikeus ei vaikuta sen haltijaan mitenkään, vaan ottaa muilta pois oikeuden tehdä samanlaisia tavaroita. Itse asiassa ainoat näkemäni keskustelut siitä, onko mitään immateriaalioikeuksia olemassa, on käyty nimenomaan näissä liberaalipiireissä.
Lääke-esimerkkisi vastaesimerkki: Lääketehtaalla mietitään, pitäisikö investoida lintuinfluenssarokotuksen kehittämiseen. Rokote ei tuota tällä hetkellä mitään, mutta jos lintuinfluenssa oppii tarttumaan ihmisestä toiseen, sitä voitaisiin myydä valtavasti. Investoija tietää, että influenssan sattuessa valtio humaaniuden nimissä ottaa rokotteet itselleen, eikä tuottoa synny. Investointia ei siis tehdä. Se voidaan tehdä joko takaamalla omistusoikeudet, jolloin investoinnin riski on yksityinen, tai investoimalla valtiollisesti, jolloin riski on valtion.
Tiedemies: Mielenkiintoista. Osa libertaareista kyllä perustelee ihmisoikeuksia luonnollisten oikeuksien näkökulmasta, mutta en ole varma, tarkoittaako se vielä sitä, että ne on väistämättä hyvin määritelty. Libertaarin argumentin voi tehdä joka tapauksessa myös utilitaristisin tai puhtaan sopimusteoreettisin perustein.
Kyse onkin siitä, että libertarianismi pyrkii määrittelemään tämän liian pitkälle viennin eksplisiittisesti sopimukseen mukaan. Abstraktissa yhteiskuntasopimusneuvottelussa on mielestäni kysymys filosofisesta, jopa metafyysisestä, debatista siitä, millä perustein oikeudet ovat olemassa, ei perinteisestä neuvottelusta tavaroiden jakamisesta tms. Omassa ajattelussani en ole vielä löytänyt filosofista perustelua sellaiselle järjestykselle, jossa oikeudet kuuluvat yksilöille, ja tästä ei seuraa omistusoikeuksien kunnioittamisen tärkeyttä. Puhtaasti sopimusteoreettisesti voidaan tietysti sanoa, että sopimukseen voi kuulua mitä tahansa, ja kaikki sopimukset ovat yhtä hyviä, mutta tämä lähestymistapa mielestäni romahtaa vahvimman oikeuteen, vaikka vahvin ei välttämättä koko ajan haluaisikaan vetää pienempiä turpaan.
Emme maksa lisää vaikka ohjelma näytetään-> kannattaa ehdottomasti näyttää. Vielä hiukan veroa lisää niin valtiokin hyötyy…
“Kansantaloudellisesti suurin hyöty ohjelmasta koituisi, jos ohjelma lähetettäisiin maksutta. (Huomattakoon, ettei yhtiölle aiheudu katsojista mitään lisäkuluja)”
Mitenkäs noin kansantaloudellisesti kenenkään kannattaa tehdä yhtään mitään ohjelmia mistä ei mitään makseta?