_

Menikö asuntokuplan pumppaaminen jotenkin näin?

Minä olen ymmärtänyt, että tämä roskaluottopeli oli suunniteltu niin, että jokseenkin tulottomalla ja varattomalle asunnon ostajalle annettiin laina, joka oli aluksi matalakorkoinen, mutta nousi vähän ajan kuluttua korkeakorkoiseksi. Tässä vaiheessa oli tietysti ilmeistä, ettei velallinen selviäisi tästä. Sen piti olla selvää sekä pankille, että velalliselle itselleen. Velalliselle lainaehtojen kohtuuttomuuden ei pitänyt olla mikään ongelma, sillä lainan vakuutena oli todellakin vain…

Jatka lukemista

_

Vieno toivomus vaalituesta

Kuten varmaan moni tietää, olen ehdolla Helsingin kunnallisvaaleissa. Vaikka valtakunnan tasolla olen politikoinnin lopettanut, pääkaupunkiseudun kehittäminen on minulle sellainen intohimo, etten raaski jättäytyä syrjään. Vaaleihin osallistuminen riittävän näkyvästi on Helsingissä kallista. Blogin pitäminenkään ei oikein vaalikampanjaksi riitä. En järjestä mitään rahankeruuseminaaria tai -lounasta. Tämä tarkoittaa myös, etten pysty kilpailemaan näkyvyydestä rahakkaampien ehdokkaiden kanssa. Tilanteen tasoittamiseksi esitän kannattajilleni vienon pyynnön tukea…

Jatka lukemista

_

USA:n politiikka populismin vankina

Yhdysvaltain poliittisen päätöksenteon välitön riippuvuus kansan mielipiteestä ja ymmärryksestä ja keskiverto äänestäjän valistumattomuus ja tietämättömyys eurooppalaisen silmin katsottuna on vaarallinen yhdistelmä. Se realisoitui taas kerran eilisessa roskapankkiäänestyksessä, josta voi olla tuhoisat seuraukset paitsi Yhdysvalloille itselleen myös muulle maailmalle. Minä en oikein ymmärrä mitä tapahtuu seuraavaksi. Käykö siinä niin, että amerikkalaisia pankkeja joutuu aika paljon valtion haltuun? Jotain amerikkalaisesta riskinottokulttuurista kertoo…

Jatka lukemista

_

Vallataan suojatiet takaisin

Lauantaina järjestetyssä aivan oivassa Megapolis 2023 -tapahtumassa brittiläinen Carl Honore valitti, että on meinannut jäädä useita kertoja auton alle Helsingissä, kun autoilijat puhuvat kännykkään eivätkä näe suojatielle astuvaa jalankulkijaa. Kännykästä ei ole kyse, vaan liikennesäännöistä piittaamattomista autoilijoista. Liikennesääntöjen mukaan autoilijan on annettava tilaa jalankulkijalle, jos tämä on aikeissa ylittää kadun suojatietä pitkin. Näin myös muualla Euroopassa menetellään, mutta meille on…

Jatka lukemista

_

Prisman parkkipaikka katolle!

Viestiketjuun turvatoimet vai ennaltaehkäisy tulleen Anne Mattila-Borgin viestin innoittamana jatkan pikkupaikkakuntien keskustojen tuhoamisen ihmettelyä. Kävin kesällä parikin kertaa Vihdin Nummelassa, sen “keskustassa”. Oletan olleeni keskustassa, koska olin linja-autoasemalla. Tuo keskusta koostui kahdesta hypermarketista ja ennen kaikkea niiden parkkipaikoista. Pysäköintikenttä keskustassa tuhoaa kaiken. Sinänsä on hyvä, että kaupan suuryksiköt ovat taajaman keskustassa ja tietysti niihin pitää päästä autolla, kun ensin on…

Jatka lukemista

_

Puun hiertämisen energiatehokkuus

Paperia voi valmistaa joko sellusta tai hierteestä. Sellun keiton yhteydessä puusta irrotetaan ligniini ja muut turhat ainesosat ja jäljelle jää selluloosa. Ligniini poltetaan mustalipeänä. Koko prosessi tuottaa energiaa enemmän kuin siihen menee, joten sellutehtaasta riittää energiaa ulkopuolisillekin. Hierrettäessä koko puu jauhetaan hierremassaksi, josta saa myös paperia.Silloin paperiksi käytetään puu jokseenkin kokonaan. Hierrerlaitos vaatiii sähköä erittäin paljon, tuollainen 200 MW taitaa…

Jatka lukemista

_

Pysäköintipaikan hinta ja asukkaiden valikoituminen

Minulle on kerrottu, että Helsingissä monen toimistorakennuksen omistaja haluaisi muuttaa talonsa käyttötarkoituksen (takaisin) asunnoiksi, mutta asia on kilpistynyt pysäköintipaikkanormiin. Kaupunki vaatii suunnilleen yhtä pysäköintipaikkaa asuntoa kohden, mikä tekisi muutoksesta tolkuttoman kalliin. Jälkeenpäin talon alle laitettavat pysäköintipaikat maksavat kymmeniä tuhansia euroa kappaleelta.

_

Turvatoimet vai ennaltaehkäisy?

Pitäisikö ydinvoimaloiden ympärille rakentaa suojakuori siltä varalta, että jonkin inhimillisen erehdyksen takia syntyisi onnettomuus, vai olisiko parempi pureutua itse ongelman syyhyn ja vaikuttaa jo koulussa ihmisten kasvatukseen niin, että heistä kehkeytyisi vastuullisia kansalaisia, jotka eivät lyö laimin velvollisuuksiaan ja tee virheitä? Kun kukaan ei tee virheitä, ei tarvita sitä suojakuortakaan. Myönnän, että vertaus on epäreilu, mutta kirjoitin sen osoittaakseni, mikä…

Jatka lukemista

_

Verottajalta kohtuutta matalaenergiataloille!

Insinöörien tuotekehitys on synnyttänyt taloja, jotka pärjäävät melkein ilman ulkoista energiaa. Jotkut näistä tuottavat tarvitsemansa sähkön tai ainakin osan siitä aurinkopaneeleilla. Aurinko paistaa vähän eri tahtiin, kun sähkö talossa kuluu. Siksi välillä virta kulkee talosta ulos ja välillä sisään. Jos vuoden mittaan talo on toimittanut verkkoon 10 000 kWh ja ottanut sieltä 25 000 kWh, luulisi olevan yksinkertaisesti niin, että…

Jatka lukemista

_

Tikkurilan ja Klaukkalan työpaikat

Ketjussa “yksi Vanhaselta puuttuu ja sen mukana kaikki” nimimerkit Elina ja Riitta ihmettelivät, aionko siirtää Klaukkalan koulut ja kaupat Mikkeliin. Ehkä siis pitää vääntää rautalangasta, millaisia työpaikkoja voi olla Klaukkalassa, jonne työntekijät pääsevät käytännössä vain Klaukkalasta ja minkälaisia pääradan nauhakaupungissa, jonne pääsee mistä vain.