Liikennekuolema on arkinen asia

22.4.2008 · Aihe: _ 

Järkyttävästä bussiturmasta Espanjassa, kuolleen tytön viimeisistä sanoista ja kuolleiden kaverusten viimeisestä illallisesta olemme saaneet lukea yllin kyllin.  Valtiota on vaadittu tukemaan uhrien ja loukkaantuneiden kotikuntia onnettomuuden jälkihoidossa. Tähän minulla ei ole mitään sanottavaa. Tapaturmainen kuolema on aina järkyttävä asia.

Mutta, mutta:

Yhdeksän kuollutta on tieliikenteeltä tavanomainen viikon sato. Tähän me olemme vain niin tottuneet, että emme loksauta korvaamme emmekä vaadi valtiolta tukitoimia uhrien kotikunnille. Maantiekuolemista ainakin puolet olisi estettävissä pienin uhrauksin, mutta niihin me emme ole valmiita.

Kommentit

9 Vastausta artikkeliin “Liikennekuolema on arkinen asia”

  1. Elina W. kirjoitti 23.4.2008 kello 7:23

    Mikä sattuma!

    Tismalleen samaa juuri ajattelin ennenkuin avasin koneen ja näin aloituksesi. Tosiaan reilun viikon saldo täällä kotimaassa tämä yhdekseän henkeä.

    Liikennekuolemat ovat hyväksytty osana elämänmenoa eikä liikennekuolemien nollatavoitteeseen päästä muutoin kuin lopettamalla liikenne. Jostain syystä tällainen kertarysäys sitten pysäyttää kuitenkin ihmiset, vaikka meilläkin liikenteessä kuoee noin 400 ihmistä vuodessa, Espanjassa yli 2700.

    Yksittäinen ihminen voi aina tehdä valintoja kuitenkin. Voi pyrkiä välttämään turhaa ajoa etenkin pimeällä tai jos sääolosuhteet ovat huonot. Sydäntä aina kylmää, jos lapset lähtevät epämääräisissä kyydeissä pidemmälle. Lapsilla on paljon kisamatkoja ja ne tehdään usein henkilöauton kyydissä, joskaan eipä se bussikaan ole aina turvallinen kuten nähtiin.

    Näissä surullisissa tapauksissa kuitenkin aina vähän mietityttää kriisipsykologien näyttävä esiinmarssi ja kaikenlainen liiallinen vouhkaaminen. Ihminen nyt tulee tiensä päähän kuka enemmin kuka myöhemmin ja asia vain kerta kaikkiaan pitää hyväksyä. Kuolemasta on vieraannuttu liikaa.

    En kuitenkaan tarkoita, etteikö liikenneonnettomuuksien ehkäisemiseksi pitäisi tehdä kaikki voitava.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Traveler kirjoitti 23.4.2008 kello 7:28

    Nimeltä mainitsemattoman tuoreen ministerin taannoinen esiintyminen asian tiimoilta, huolella harjoitetulla väräjävällä äänellä ja oikein ajoitetulla tehostetauolla, kertoi mihin suuntaan politiikka ja poliitikot Suomessa kehittyvät.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. eko kirjoitti 23.4.2008 kello 8:18

    Itse olin lähinnä ihmeissäni uutisoinnista… koko sunnuntaipäivän ja illan, kaikki uutiset: pelkkää bussiturmaa. Ei kai tämä nyt mikään tsunami ollut?

    Eniten ihmetyttivät toimittajat vahtaamassa tyhjällä kentällä tyhjiä käytäviä ja antamassa puolen tunnin välein raportteja siitä, että jonkun ajan kuluttua laskeutuu kone, jossa on onnettomuudessa olleita. Tai lähettämässä raportteja siitä kuinka kriisipsykologit ovat lähdössä kohti Espanjaa… Mukana myös YLE, ei pelkästään keltainen lehdistö.

    Joku raja tälle uutisoinnillekin pitäisi saada, eikö la-su tapahtunut _mitään_ muuta?

    Okei, iso ja koskettava uutinen tämä tietysti oli ja sunnuntai on varmaan kehno uutispäivä normaalisti, mutta silti. Olisi mukava tietää, kuinka paljon air-timeä touhu sai sunnuntaina valtakunnallisilla kanavilla ja verrata sitä esim. edellämainittuun tsunami-uutisointiin tai Konginkankaan onnettomuuteen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. Kansalaispalkka kehiin kirjoitti 23.4.2008 kello 11:41

    Hei

    Vakavaan depressioon sairastuneena ja sitä myötä lukuisiin kanssapotilaisiin tutustuneena en voi mitään sille, että mieleen nousee Malagankin osalta hieman katkeria ajatuksia.

    Missä on yhteiskunnan tarjoama apu ja tuki silloin kun yksittäinen ihminen (jota media ei kiinnosta) kohtaa omassa elämässään kriisin, josta ei yksin selviä, eikä läheisiltä löydy ammattiapua.

    Yksin saa taistella taistella sairautensa kanssa, että pääsisi edes tunniksi psykologin luokse vailla kuukausien jonotusta jne. puhumattakaan Kelasta, jolle jokainen asiakas on vihollinen ja potentiaalinen huijari.

    Tästä vyyhdestä oli tukevaa asiaa mm. uusimmassa voimalassa:
    http://areena.yle.fi/toista?id=1213074

    Minulla oli onnea, satuin saamaan tukea terapiaan, koska osaan ilmaista itseäni ja jaksan vaatia. Suuri osa jää lääkityksen ja kerran vuodessa psykiatrilla “hoidon” varaan.

    Minusta Jokeloituminen ja Malagoituminen kertoo siitä, etteivät ihmiset osaa enää kohdata omaa elämäänsä ja siirtävät surun ja huolen ulkopuolelle turvalliseen kohteeseen. Eikä monellakaan työpaikalla ole mahdollisuutta pysähtyä edes hetkeksi elämässään, vaikka lepoon olisi kuinka tarvetta ja sitäkin tuskaa omasta itsestä siirretään ulkopuolelle. Näen tämän selkeästi monesta työuupumuksen rajalla puurtavasta ystävästäni, jotka kyllä itkevät avoimesti Malagoita, mutteivat itseään, koska siihen ei ole varaa, jotta jaksaisi vielä yhden kuukauden työnsä parissa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. hulivilieemeli kirjoitti 23.4.2008 kello 15:37

    Autoilla on koko historiansa ajan ollut varsin luonteva suhde kuolemaan. Auton mytologiset aspektitkin ovat täynnä thanatosta, vaaraa, glorifioitua tuhon mahdollisuutta, uhmaikäistä rakkaudenkaipuuta vaipumassa narsisminsa suureen uneen. Auto on vapauden symboli, mutta arjen tasolla varsin banaali: mitä vapautta on kulkea asfaltoituja pintoja tarkkojen säädösten mukaan tukehduttavassa liikennevirrassa?

    Auton vapausmystiikka liittyykin selvästi mytologisiin ulottuvuuksiin — tunteeseen vaarasta ja mahdollisesta (jopa todennäköisestä) kuolemasta, jotka on vapaasta tahdosta otettu vastaan, mutta jotka suitsitaan ehdottomaan kuriin. Siksi tästä hallinnasta ollaan ylpeitä: se on kuoleman valjastamista oman herruuden ( — autothan ovat ehdottoman maskuliinista kulttuuria, sen saa tuntea jokainen autovastainen mies Suomessa — ) alle, ja siksi pelkääjän paikalta kommentointi on suuri tabu.

    Tämä on kieltämättä kaunis paradoksi — kuolema voitetaan vain tarttumalla siihen. Tässä suhteessa auto on kuin antiikin heeroksien teräase, jota kunniakkaasti, siis ennen kaikkea rohkeasti, käyttämällä sankari takasi itselleen kuolemattomuuden. Nyt Homerokset vaan ovat vaihtuneet keltaiseen lehdistöön.

    Kun autoista riisutaan mytologia, jäljelle jää lähinnä kuoleman arki, tilastollinen kuolema. Siksi nämä yliläikkyvää tunnekokemista lietsovat lööpit ovat vaivaannuttavia — ne pyrkivät kietomaan yhdeksi tarinaksi autoilun ehdottoman väistämättömät ihmisuhrit (…sinunkin vuoksesi annetut…) ja autoilun mytologian kömpelöimmät ja banaaleimmat puolet.

    Näissä kuolinuutisissa pitäisin suurimpana tragediana sitä, etteivät kaikki autolla tapetut ole valinneet tätä teräsarkkua kohtalokseen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. TE kirjoitti 24.4.2008 kello 10:00

    Niinpä, reilu puolitoista vuotta sitten vaimoni ja 3 lastani joutuivat pahaan kolariin jonka seurauksena kaikki paitsi vauva joutuivat sairaalaan, tytär oli 4 päivää teholla ja vaimo ei voinut kantaa rintaruokinnalla olevaa vauvaamme 2 kuukauteen. Meitä ei auttanut valtio, ei kunta, ei seurakunta, ei kriisiapu (taino: minulle annettiin numero josta olisin voinut tiedustella aikaa kriisiavusta)… Ainoastaan ystävät ja sukulaiset auttoivat.

    On todella hienoa ja kannatettavaa että Malagan bussiturman uhreja autettiin ! On kuitenkin väärin että apua tarjotaan vain jos avun tarjoajalle on tarjolla palkkioksi median jakamaa kunniaa ja mainetta. En sano tätä piikkinä ulkoministerillemme joka toimi mielestäni mallikkaasti, vaan yleisenä kommenttina siihen mihin suuntaan ns. hyvinvointiyhteiskuntamme ja “turvaverkkomme” ovat menossa.

    Kuvittelin aina että kriisin sattuessa kohdalleni saisin apua, mutta karu kokemukseni oli ettei niin käynyt. Selvisin koska minulla oli säästöjä ja ystäviä, mutta kaikki eivät ole yhtä onnekkaita…

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Elina W. kirjoitti 24.4.2008 kello 11:16

    Ainakin Helsingissä kriisiapua tarjotaan omaisille automaattisesti kaikissa väkivaltaisissa ja tapaturmaisissa kuolemantapauksissa. Pyrkimys on, että päivystävä kriisityöntekijä on jo poliisiin mukana, kun asiasta ilmoitetaan läheisille. Kaikki eivät tietenkään halua tai kykene heti ottamaan tukea vastaan ja heille tarjotaan mahdollisuus yhteydenottoon myöhemmin.

    Kuitenkin paha loukkaantuminen voi olla yhtä shokeeraavaa ja traumaattista kuten varmasti teidän tapauksessanne tyttären ollessa päiväkausia teholla. Tämä on tietysti resurssikysymys, että näissäkin tilanteissa olisi mahdollisuus saada vaivattomasti henkistä ja käytännön apua.

    Kyse on myös aina siitä, kuinka kovaa osaa tai jaksaa vaatia. Tuttavaperheeni oli myös muutama vuosi sitten vastaavassa tilanteessa, ja he saivat kyllä kodinhoitoapua Helsingin kaupungilta, koska vanhemmat olivat huonossa kunnossa ja perheessä oli kaksi alle kouluikäistä lasta.

    Tuntuu oudolta, etteikö seurakunnasta saisi keskusteluapua, sitähän varten papit ja diakonissat ovat suurelta osalta olemassa ? Seurakunnissa on myös paljon vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka ovat valmiudessa kotiapuun tällaisissa tilanteissa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Kansalaispalkka kehiin kirjoitti 24.4.2008 kello 12:50

    Hei

    TE:n kirjoittama kuulostaa liiankin tutulta. Minun havaintojeni mukaan ns. hyvinvointiyhteiskuntaa ja turvaverkkoja ollaan ajamassa alas aivan tietoisesti samaan aikaan kun perinteiset yhteisöt ja turvaverkot ovat hajoamassa. Rumaa jälkeähän siittä syntyy.

    Kaikkein tylymmältä kuulostavat kommentit, jotta ongelmia ei voi olla, koska meillä on Kela. Luoja sentään. Kela on vihoviimeinen asiakkaat vihollisekseen kokema ylibyrokraattinen laitos, joka ei oikeasti ymmärrä pykälineen yhtään mitään akuutista avun tarpeesta. Ne kyllä räknäävät sellaiset luvut, että sun on tultava toimeen tällä euromäärällä ja sosiaalitoimistot tekevät samaa ja psykologin aikoja saa jonottaa hädässäkin kuukausia, joten onneksi sitä kolmatta sektoria on olemassa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. Kansalaispalkka kehiin kirjoitti 24.4.2008 kello 15:16

    En halua olla tarkoituksella tyly tai mollata kaikkea, mutta minun ja turhan monen vertaistuen kautta tutustumani potilaan kokemus on jotain kokonaan muuta kuin kauniit sanat julkilausumissa ja viranomaisten selvityksissä.

    Paikkakuntien välillä on myös suuria eroja ja __valitettavasti__ avusta joutuu useilla paikkakunnilla taistelemaan ja kaikkein sairaimmat jatai itseilmaisun suhteen “heikommat” ihmiset on helppo sivuuttaa, koska heidän hätänsä ei välttämättä edes tule avuntarjoajien tietoon. Kela taas on syrjäytyneiden kannalta valtio valtiossa, joka tekee pahimmillaan täysin sattumanvaraisia päätöksiä, joiden perusteista edes kelan omat virkailijat eivät aina ymmärrä yhtään mitään ja eri virkailijoilta saa kuulla säännönmukaisesti erilaisia tulkintoja ja neuvoja. Myös kuntalaisen ja kansalaisen oikeuksista tiedottaminen on täysin sattumanvaraista ja kiinni hyvästä tuurista, millainen virkailija tai terveyskeskuslääkäri sattuu kohdalle.

    Olen kuullut kanssapotilailta, että Jokelan ja Malagan kohdalla akuuttiakin apua tarvitsevilta vakinaisilta potilailta on peruttu aikoja, koska psykologi tms. on hoitanut ylläolevia potilaita. Ylimääräisiä resursseja kun ei ole ja jollekin annettu apu on poissa toiselta, koska avun kysyntä ylittää avun tarjonnan.

    Jos tilanne on hyvä Helsingissä, niin hienoa helsinkiläisille. 🙂
    Ehkä pääkaupungissa on vaikeampi päästää mitään asiaa rempalleen.

    Ystäväni tappoi itsensä sänkyyni Hesassa asuessani. Ainoat viranomaiset jotka ottivat minuun yhteyttä koko prosessin aikana olivat poliisit, jotka soitin itse paikalle ja ruumiin poiskärrääjät, jotka eivät edes selvinneet työstä ilman mun fyysistä apua. That’s it. Ei ouhettakaan mistään psykologista tms.

    Nykyisen sairauden kehkeytyessä olisin tarvinnut kiireellistä apua, mutta odotin muiden potilaiden lailla kolme kuukautta ekaa psykologin tapaamista jonojen vuoksi. Onneksi mun nykyisessä kotikaupungissa toimii kolmannen sektorin tarjoama kriisiapupiste.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus