Stora Enson vaikeudet esimerkiksi Kemijärvellä juontavat juurensa strategisiin päätöksiin, jotka ainakaan jälkikäteen eivät ole osoittautuneet miksikään menestykseksi.
1) Neuvostoliiton romahdettua yhtiö riensi käyttämään hyväkseen Venäjän taloudellista alennustilaa ja rakensi — kuten muutkin — paljon kapasiteettia Suomeen venäläisen tuontipuun varaan ikään kuin olettaen, että Venäjän siirtomaa-asema säilyisi hamaan ikuisuuteen.
2) Kun ilmastopolitiikka oli jo laitettu putkaan ja uusiutuvan energian arvon nousun piti olla kaikkien tiedossa, yhtiö myi voimalaitoksensa ja metsänsä.
3) Rahat se sijoitti Yhdysvaltain paperiteollisuuteen, mikä ei osoittautunut miksikään loisto-operaatioksi.
4) Amerikkalaisista tehtaistaan yhtiö irtaantui suurin tappioin juuri ennen dollarin arvon romahtamista. Nyt nuo tehtaat taitaisivat olla hyvinkin tuottoisia.
Aina ei voi onnistua, mutta onnistuisi edes joskus. Ainakin nuo kaksi ensimmäistä kohtaa ovat sellaisia, joista hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo silloin, kun päätöksiä tehtiin. Dollarin luisumisella on ekonomistipiireissa spekuloitu pitkään, mutta myönnettäköön, että valuuttapörsseissä tähän ennusteeseen ei ole yhtä vartmasti uskottu.
Minäkin olen tässä viime aikoina ihmetellyt paljon nimenomaan tuota ykköskohtaa. Meille opetettiin metsätieteellisessä jo ensimmäisenä vuonna, että puunhankinnan kustannuksia laskiessa on syytä arvioida riski ja ottaa se huomioon investoinnin korkotason valinnassa.
Käyttämällä venäläiselle raaka-aineelle järkevää ja riskit huomioivaa korkotasoa, ei sen hinta todellakaan muodostu juurikaan kotimaista halvemmaksi, ei edes 90-luvun alussa muodostunut. Luulisi ekonomien tajuavan edes tämän verran.
Mutta pistetään toki ammattilaiset — metsänhoitajat, diplomi-insinöörit — pellolle ja annetaan kauppakorkean jokapaikanhöylien ajaa potentiaalisesti menestyvä mutta perusteellisia uudistuksia tarvitseva (nimenomaan teknisiä uudistuksia kaipaava, tuotekehittelystä hyötyvä, raaka-aineen hankinnan suhteen täysremonttia tarvitseva) ala jorpakkoon.
3. ja 4. kohtia voisin kommentoidan vielä hiukan: seuraavat 10–15 vuotta näyttävät, oliko pohjois-amerikan tehtaista alihintaan luopuminen kenties taas kerran hätäpäissä tehty virhe. Miksi yhdysvaltalaiset pääomasijoittajat laittavat rahaa paperitehtaisiin ja ‑firmoihin?
paljon kapasiteettia Suomeen venäläisen tuontipuun varaan ikään kuin olettaen, että Venäjän siirtomaa-asema säilyisi hamaan ikuisuuteen.
Saahan sitä kärjistää, mutta ei terve järki joskus 90-luvulla kertonut, että Venäjä kehittyy eristäytyväksi, nopeasti vaurastuvaksi sekataloudeksi, joka yhtäällä tunkee ulkomaisia sijoittajia ulos ja toisaalla puoliväkisin kiskoo sisään. Jeffrey Sachsin sun muiden (silloisten) uusliberaalien neuvomista ja innoittamista maista suurin piirtein vain Venäjä päätti hylätä integraation lännen suuntaan.
Muitakin sellaisia skenaarioita, joissa Venäjä ei asettaisi puutulleja, on helppo keksiä. Joku “siirtomaa-aseman säilyminen” ei kuitenkaan tule mieleen jo pelkästään sen takia, että tuollainen siirtomaa-analyysi meni pois muodista jo 70-luvulla (vaikka näkyi Wallerstein juuri käyneen mellastamassa Helsingissä ;-). Uudemmat arviot rahavirtojen suunnista siirtomaiden ja emämaiden välillä ovat nimittäin hämmentäviä: miten riistettiin maita, joihin usein virtasi enemmän rahaa kuin niistä pois? Eikä Venäjä tietenkään edes ole ollut siirtomaa sitten mongolien.
Luultavasti tullit jäisivät myös määräämättä, jos Venäjä olisi kovasti riippuvainen monenlaisten raaka-aineiden myynnistä, eli jos öljyä yms. ei olisi niin paljon ja sen hinta niin korkea.
Oikeasti autonominen Karjala kai myös möisi mielellään puuta Suomeen.
Niin tai näin, se että äiti-Venäjä aina nousee alennustilastaan, siihen kai paasikivensä äidinmaidossa imeneet suomalaiset uskoivat. Mutta kuka olisi uskonut, että Venäjä päätyisi seuraamaan kurinalaisesti “norjalaista” finanssipolitiikkaa ja Aasian tiikereiden kehityspolitiikkaa ja itsekästä — eli USA-tyyppistä — suurvaltapolitiikkaa?
No joo, jälkikäteenhän Paasikivikin vasta osoittautui viisaaksi.
Unohtui kertoa ennustukseni sen suhteen, tuleeko niitä tulleja vai ei: Venäjä on mitä ilmeisemmin vihjannut luopuvansa tulleista, kunhan Suomi neuvottelee kahden kesken. Venäjä aikoo siis lyödä päätään Karjalan mäntyyn, kunnes uskoo taas kerran, että ei onnistu: Suomi ei taivu, Kollaa kestää … öh … tai siis Bryssel …
Puutulleista riippumatta on vaikea kehittää sellaista talousjärjestelmää, jossa olisi logistisesti edullisempaa kuljettaa puu Venäjältä Suomeen jalostettavaksi kuin jalostaa se paikan päällä. Venäjän puun vientitullit eivät ole suunnatut pääsääntöisesti Suomea vaan Kiinaa vastaan.
“Puutulleista riippumatta on vaikea kehittää sellaista talousjärjestelmää, jossa olisi logistisesti edullisempaa kuljettaa puu Venäjältä Suomeen jalostettavaksi kuin jalostaa se paikan päällä”
Eipä tuota nyt niin kovin vaikeaa ole “kehittää”. Johan tuohon riittää esimerkiksi se, että:
1) Täällä on tehdas ja osaaminen olemassa, Venäjällä tarvittaisiin investointeja
2) Venäjälle investoimiseen (puunjalostus vaatii huimia pääomainvestointeja) on riskaabelia kun hallintoon, mafiaan ja muihin sellaisiin tekijöihin ei ole luottamista.
3) Tämä on “matkan varrella” länsieurooppaan mentäessä (ainakin kunnes venäjä saa tiestönsä ja satamansa kuntoon — mikä näyttää olevan hidasta).
Kari
Enemmän kuljettamista siinä puussa on kuin valmiissa paperissa. Venäjällä on pääomia. Osaamistakinon ja jos ei ole, sen voi ostaa.
Länsi-Eurooppa on paperille väärä suunta. Kiina on ihan toisessa suunnassa.
“Enemmän kuljettamista siinä puussa on kuin valmiissa paperissa.”
Nämä vaan ovat vähän toisenlaisia kuljetettavia. Puun kuljetukseen liittyvät epävarmuudet voidaan välttää (jossain määrin) esimerkiksi pitämällä isompaa varastoa tai käyttämällä kalliimpaa puuta, jos halvempi jääkin tulliin (tai häviää muuten johonkin), paperin myöhästymisestä sen sijaan juoksee sakot välittömästi.
Puhumattakaan siitä, kun täältä tarvittaisiin ehdottomasti joku kriittinen osa tehtaan pyörittämiseen, mutta sen kuljetus paikan päälle kestää byrökratiasta ja muusta johtuen viikkokausia.
“Venäjällä on pääomia.”
Niin on nyt, lähinnä öljyn vuoksi. Mutta eipä ollut niihin aikoihin kuin S‑E investoi. Ja Venäjän pääomien kertyminen ja niiden käytön edes nykyinen arviointi taitaa olla enemmän arvailujen kuin tiedon varassa.
Oikeastaan tarkoitin, vaikken sanonut, tuolla sitä tilannetta, jossa S‑E oli investoimassa omia pääomiaan, ja päätti investoida mielummin Suomeen ja tuoda Venäjältä puuta kuin investoida suoraan tehtaaseen Venäjällä (nämähän siis kai ovat vaihtoehdot, jos tällä alueella haluaa omaa paperibisnestä tehdä).
“Osaamistakinon ja jos ei ole, sen voi ostaa.
Länsi-Eurooppa on paperille väärä suunta. Kiina on ihan toisessa suunnassa.”
Ei se Kiinan kasvukaan tuolloin itsestään selvä ollut. Ja on siinä nykyiselläänkin riskinsä. Kiinahan voi vaikka pistää tuontitullin paperille ja sallia ainoastaan raakapuun tuonnin tukeakseen omaa paperiteollisuuttaan 🙂
Kari
“2) Kun ilmastopolitiikka oli jo laitettu putkeen ja uusiutuvan energian arvon nousun piti olla kaikkien tiedossa, yhtiö myi voimalaitoksensa ja metsänsä.”
Tämä fokusoiminen ja ulkoistaminen on kyllä mielenkiintoinen trendi, yritysjohtajat juoksevat konsultin keksimän muotivirtauksen perässä samaan tahtiin murrosikäisen jälkikasvunsa kanssa. Pakko myydä firman kannattavat osat pois jotta voidaan keskittyä ydinbisnekseen.
Vaikka yritysjohtat ovat varmaankin keskimäärin älykkäitä ja kykeneviä ihmisiä, vaikuttaa siltä että kaikki menevät saman trendin mukana eikä kukaan pysähdy ajattelemaan, saatika että joku uskaltaisi uida vastavirtaan. Puhun siis isoista yrityksistä, suuri osa pienyrityksistä on tottunut massasta poikkeamiseen ja näkee sen etuna.
Samanlainen tapaus on tämä Aker Yards jolla tilauskirjat pullottavat mutta tappiota tulee, pitäisi olla kapitalismin sääntöjen mukaan melkein mahdotonta. Vaan kun kaikki on ulkoistettu alihankkijoille joista pääsee helposti eroon, tämähän pitäisi auttaa tasaamaan suhdanneriskejä. Sitten nousuhdanteessa kun on alihankkijan markkinat ja hinnankorotuksia ei voi siirtää jo tehtyihin tilauksiin niin näin käy. Yritys tasata suhdanteita johtaakin siihen että nousu on entistä kovempi ja lama entistä syvempi.
Tottakai nousseet raaka-aineet yms. kustannukset ovat vaikuttaneet myös, ei tämä yksi asia venettä kaada, mutta mielestäni hyvä esimerkki. Oliko se ulkoistamista saarnaava konsultti sittenkään palkkionsa arvoinen, vai olisiko ollut kannattavampaa maksaa sille kymmenkertainen raha siitä, että olisi jäänyt kotiin.
Perusvirhe metsäfirmoilla on ollut viime vuosina se, että jalostusasteen nostoon perustuvaa kasvustrategiaa on alipainotettu ja lyhytnäköisesti ylipainotettu volyymiä. Tuo taas on painanut hintoja ja kannattavuutta alas.
Johtuisikohan optio-ohjelmien liian lyhyestä aikajänteestä tai kvartaalikapitalismista muuten? Palkkajohtajathan toimivat sillä aikajänteellä millä yrityksen omistajat toivovat heidän toimivan. Lisäksi vain niiden omistajien mielipidettä voidaan kuunnella, jotka avaavat suunsa ja kertovat sen.
Unohdat vielä greenpeacen osuuden. Kun katsoo greenpeacen saksankielisiltä sivuilta, niin Kemijärvi mainitaan monta kertaa, eikä koskaan myönteisessä valossa. Painostus on epäilemättä ollut kovaa.
Jäljet johtavat sylttytehtaalle.…
Soininvaara: “Länsi-Eurooppa on paperille väärä suunta. Kiina on ihan toisessa suunnassa.”
Itse asiassa tavaran kuljettaminen maareittiä pitkin varsinkaan Länsi-Venäjältä Kiinaan ei välttämättä ole niin yksinkertainen operaation. Sille lienee syynsä, miksi Kiinasta tule tavaraa Venäjälle nimenomaan Suomen kautta…
Muutama kommentti
Ensinnäkin puuta on tuotu 70-luvulta lähtien melkoisesti ja silloinhan Suomi oli erään asteen siirtomaa Neuvostoliitolle eikä päinvastoin. Mutta on totta sekin, että metsäteollisuus on rakentanut halvan venäläisen puun varaan vailla kehitysnäkemystä.
Lyhyen aikavälin näkemys on hallinnut ja lyhyellä aikavälillä näkyvät myös epäonnistumiset.
USA on kiinnostava. Sinänsä on entiselle valtionlippulaivalle kuvaavaa on Venäjän ja USAn mukanaolo. Vähemmän kiinnostavaa tuntuu olevan, että molemmissa pyllähdetään.
USA-casen suhteen syynä taitaa olla se, että markkinoiden perustuntemus oli huonoa.
USAn suhteen ongelma ei ehkä sittenkään ole valuutta-arvo, vaan paikallisen teollisuuden ylikapasiteetti ja vanhenevat tehtaat. Vapaan markkinatalouden airut yrittää suojautua huimien tullien ja tuontirajoitusten taakse.
Mainitut virheet ovat sinänsä ihan oikea havainto, mutta nähdäkseni Kemijärven tehtaan heikko kannattavuus ei ole suoraan näiden johdannainen.
Alalla on ylikapasiteettia, jolloin huonoimmat ja väärimmissä paikoissa olevat saavat mennä, ja Kemijärvi kuuluu tähän joukkoon, vaikka lappalaiset näkevätkin asiassa kiiluvasilmäisten Helsingin herrojen lappalaisten nujertamiseen tähtäävän salaliiton.
Asiaa voi ajatella esimeriksi siten, että Kemijärven tehdas ei ole erityisen lähellä yhtä tärkeää ja tulevaisuudessa vielä tärkeämpää raaka-ainetta, eli jätepaperivuoria.
Hannu Visti: “Asiaa voi ajatella esimeriksi siten, että Kemijärven tehdas ei ole erityisen lähellä yhtä tärkeää ja tulevaisuudessa vielä tärkeämpää raaka-ainetta, eli jätepaperivuoria.”
Jätepaperia ei voi pitkän päälle käyttää raaka-aineena ilman paperin lujittamiseksi lisättävää kuitumateriaalia. Tätä tuoreen kuidun lisäämistä sanotaan paperin armeeraamiseksi. Armeerauskuidun lähteenä pitkäkuituinen havusellu on parasta mahdollista; paljon parempaa, kuin Uruguayn eukalyptussellu.
Tuo argumentti ei kyllä Kemijärven tehdasta paljon auta. Jos paperin valmistuksessa käytetään 80% jätepaperia ja 20 % uutta kuitua, ei oikein kannata kuljettaa tuota 80 %:a Saksasta Suomeen, jotta siihen liitettäisiin se 20 % havukuitua ja sitten kuljettaa koko massa takaisin Saksaan. Ei ainakaan kemijärvelle, jossa ei ole paperitehdasta.
Ei tietenkään kannata, siksihän siellä Kemijärvellä ei sitä paperitehdasta olekaan. Luulisi silti kannattavan mieluummin kuljettaa pitkäkuituista sellua Kemijärveltä Saksaan, kuin Uruguaysta. Sitä paitsi pitkäkuituista havusellua ei tarvita läheskään yhtä paljon jätepaperia lujittamaan, kuin lyhytkuituista eukalyptussellua.
Nykyisen puunjalostusteollisuuden myllerryksen perusongelma on siinä, että kaikilla alkaa olla omat paperitehtaansa, eikä oikein kannata ostella vanhaan tapaan paperia kaukaisista maista ‑ei edes Suomesta.
Pohjoismaat ovat pikku hiljaa ajautumassa armeerausmassan tuotantopaikoiksi. Puuta ei riitä, eikä kannata käyttää, kokonaan neitseellisestä kuidusta valmistettuun paperiin edes suomessa.
Suomalaisen puunjalostusteollisuuden tuotantorakenne on siis muuttumassa matalamman lisäarvon suuntaan, eikä sille voi tehdä mitään. Kohta suomesta myydään ulkomaille pelkkää sellua, kun kaikki tekevät paperinsa itse.
Kokonaan negatiivinen tämä kehitys ei kuitenkaan ole. Kun kukaan ei enää osta suomesta paperia, ei myöskään paperimassaa kannata enää tehdä mekaanisesti hiertämällä. Sellutehtaat tuottavat käyttämänsä energian itse ja yleiseen myyntiinkin jää noin 500 kWh jokaista tuotettua sellutonnia kohti. Aika hyvä lopputulos siihen nähden, että nykyisin eniten myytävä paperituote vaatii mekaanisen massantuotantonsa takia lähes 3 MWh ulkopuolista sähköenergiaa jokaista myytyä paperitonnia kohti. Kokonaisuutena tämä tarkoittaa, että puunjalostusteollisuus muuttuu harvaan asutulla havupuuvyöhykkeellä ennen pitkää energian nettotuottajaksi.
Kemijärvi ei kilpaile jätepaperin kanssa vaan lopulta tuottaa sitä — paperinvalmistuksen kurssille siitä 😉
Kemijärven sellukuiduista tulee kierrätyksen ja siistauksen jälkeen juuri sitä Keski-Euroopan paperitehtaiden himoitsemaa hyvälaatuista kierrätyskuitua.…
Kuljetuksista vielä: merikuljetus ei maksa “mitään”. Jotkut firmat kuljettavat Etelä-Amerikasta sellukuitua Pohjois-Suomen tehtaille, missä valmistettu paperi viedään sitten Keski-Eurooppaan.
1) Miksi halpaa kapasiteettia kannattaa yrittää hyödyntää rakentamisessa?
2) Miksi pääomarakenteen keventäminen on hyvä asia?
3) Miksi markkinoiden ennakoiminen epäonnistuu joskus? Miten asiaan tulee reagoida?
4) Miksi jatkuvasti tappiollisista yksiköistä kannattaa irtautua?
9 pistettä tarjolla.