Hugo Chavez hävisi kansanäänestyksen Venetsuelan perustuslaista prosentein 49–51. Minun on vaikea uskoa, että äänestys oli niin rehellinen, ettei Chavez tuollaista eroa olisi halutessaan kirinyt kiinni ääntenlaskennan edetessä. Kuka tai mikä taho kertoi presidentille, että elinikäisen presidentin elinikä voi jäädä lyhyeksi?
Yleensäkin täällä pohjolassa on Etelä-Amerikan asioista aika vääristynyt kuva. Mielestäni Suomessa median antama kuva on lähinnä USA:n näkökulmasta katsottu.
Toisaalta on aika hassua, että me täällä ajettelememme demokratin toteutuvan tai olevan toteutumatta jossain Etelä-Amerikan maassa. Varsinkin kun erästä pohjolan maata hallitsi sama presidentti melkoisen pitkään.
Venezuelan presidentti on valittu aika monta kertaa demokraattisissa vaaleissa. Ei ole tarvittu sotilaallista vallankaappausta jne.
Etelä-Amerikan monessa valtiossa suurin ongelma on köyhyys tai elintasoerojen suuruus. Joten ei ole mitenkään sattumaan, että sosialistisiin aatteisiin nojaava politikko saa kannatusta. Varsinkin, jos hän todella on tehnyt jotain köyhien hyväksi. Hugon ohjelmaahan on jopa kiitelty YK:n taholta.
USA katsoo ilmeisesti Etelä-Amerikan kuuluvan heidän reviirille. Joten jos siinä maanosassa jotain tapahtuu, niin melkempa aina jäljet johtavat sylttytehtaalle. Valitettavasti.
Venezuelan viimeaikainen kehitys ei ole ollut kovin suotuisaa demokratialle, vaikka ei uskoisikaan USA:n näkökulmaan. Se ei ole ollut yksinomaan Chavezista kiinni; kannattaa muistaa, että opposition isoimmat pelaajat yrittivät kammeta hänet väkivalloin pois ja epäonnistuivat.
Käsittääkseni Chavezia lähelläkin olevat piirit vastustivat aika äänekkäästi tätä viimeisintä uudistusta, jolla presidentti yritti de facto tehdä itsestään elinikäisen johtajan. On hyvin mahdollista, että hänen tiukimmilta tukijoiltaankin alkoi into loppua ja että äänestystulos oli “rehellinen”.
Greg Palastilla on jälleen mielenkiintoista uutisointia Venetsuelasta. Läntisen median totuus tuon maan asiasta vaikuttaa monimutkaiselta.
Täytyy yhtyä täysin Ciclistan kommenttiin länsimediasta ja Etelä-Amerikan (vasemmisto)politiikan raportoinnista.
Tuo Tiedemiehen mainitsema väkivaltainen kampeaminen alkoi 13.4. 2002. Muistelen (ja tsekkasin juuri hesarin arkistosta että näin on), että kuukausikaupalla tätä ennen puhuttiin paljon Chavezin epäsuosiosta.
Yllättäen Chavezin syrjäyttäminen nostatti niin laajalti spontaaneja protesteja, että hän nousi takaisin valtaan ennätysajassa — 48 tunnin kuluessa sen menettämisestä. Ja Chavezinhan piti olla epäsuosittu! Ja sitten kävikin ilmi että kyseessä oli CIA:n avustama oikeiston vallankaappausyritys.
En ole politiikan enkä median tutkija, joten en esittele tässä omia arvailujani siitä miten uutisvälitys voi noin pahasti vinoutua, saatikka siitä kuinka järjestelmällistä tämä edelleen mahtaa olla. Kysyn vaan, että miten ihmeessä länsimedia saattoi kuukausien ajan käsittää ja välittää niin väärin sen mitä mieltä 25 milj venezuelalaista oli maansa politiikasta?
Chavezin suuri ansio on öljyvarojen kansallistaminen. En oikein tiedä, kenelle maailman öljyvarojen pitäisi oikeudenmukaisessa maailmassa kuulua, mutta ei ainakaan kv. suuryrityksille. Väkirikkaissa maissa valtio on aika hyvä omistaja.
Minä en väittänyt tätä äänestystulosta manipuloiduksi. Olin iloisesti hämmästynyt, että sitä ei manipuloitu, kun aika vähällä olisi saatu toisenlainenkin tulos.
Minä en oikein tiedä, miten Chavezin kaltaisiin johtajiin pitäisi suhtautua. Vasemmistopopulismi on saanut Etelä-Amerikassa paljon pahaa aikaan. Peronismi suisti aikanaan vauraan Argentiinan pitkän alennustilaan. Ennen toista maailmansotaa maa oli Britanniaa vauraampi. Argentiinan nykyinen suuntaus näyttää toimivan aiempaa paremmin.
Populistisissa johtajissa on se vika, että kansansuosion säilyttääkseen näiden on tehtävä hyvin lyhytnäköistä politiikkaa. Asiaa ei mitenkään helpota se, että oikeisto taas ajaa ryöstökapitalismia ja armeija taas on mitä on.
Chaveziin liittyvä vaara on, että hän onnistuu karkottamaan maasta koulutetun keskiluokan. Sitä ilman ei mikään yhteiskunta toimi.
Voi kysyä vaikka Norjalaisilta, kenelle heidän pumppaaman öljyn voitot kuuluisivat.
Kyllä minusta on aika selvää, että jyrkän linjan sosialistista linjaa ajavat valtionpäämiehet ovat yleensä enemmän maalleen (siis kansalaille) haitaksi kuin hyödyksi. Toisaalta on jotenkin kieroa ajatella, että ulkovaltojen tehtävä olisi suojella jonkun maan kansalaisia näiden omilta demokraattisilta päätöksiltä, kuten USA on perinteisesti Etelä-Amerikassa tehnyt.
Asiasta tekee hankalan myös se, että luonnonvaroista tehdään yleensä jonkinlainen sopimus. Eivät ne öljy-yhtiöt mene sinne ja vaan ota öljykenttiä itselleen. Ja öljyn etsiminen ja porausvälineiden pystyttäminen on kallista, monella köyhemmällä maalla ei ole varaa heti lähteä niitä hyödyntämään. Yhtiöt, joilla osaamista on, voivat siten taivutella hallitukset epäoikeudenmukaisilta kuulostaviin sopimuksiin. Ne ovat toisaalta saattaneet vaikuttaa ihan reiluilta sopimuksilta silloin, kun niitä on tehty joskus 90-luvulla, kun öljyn hinta oli naurettavan alhainen.
Kansallistaminen on vähän monipiippuinen juttu. Jos sen riski on suuri, niin taloudellinen toiminta tuppaa näivettymään. Ja valtio on yleensä aika huono omistaja, koska poliitikot tuppaavat ajattelemaan lähinnä seuraavia vaaleja. Erinomainen esimerkki tästä muuten on monien kehittyvien maiden energiapolitiikka. Suuressa osassa näistä maista valtio säätelee polttoaineiden hintoja. Esimerkiksi Intiassa valtio käyttää enemmän polttoaineiden subventointiin (siis hinnan pitämiseen alhaalla) kuin terveydenhuoltoon. On vain poliittisesti mahdotonta antaa oikeiden hintojen tuntua kansan lompakossa.
Chavez tekee öljyllä samaa ja paitsi että antaa omalle kansalleen sitä alihintaan, myös myy sitä muille alennuksella. Siis rosvoaa omalta kansaltaan saadakseen kansainvälisiä kavereita! Tällä ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa.
Venezuelan vaalit eivät olleet suoraan rehelliset. Monessa äänestyspaikoissa oli ongelmia, puutteita ja uhkauksia. Chavez syyttää nyt hänen omia avustajia valehtelusta ja manipuloinnista.
Toisaalta Chavez luotti liikaa omaan karismaan ja hänen ajamansa muutos oli yksinkertaisesti liian radikaali maalle joka on amerikan vanhin demokratia.
Chavez uskoi enemmän abstentioon kuin saada tukea reformiin, mutta bolivarinen segmenti äänesti häntä vastaan.
Eli merkittävä osa niistä ketkä äänestivät “EI” tulivat Chavezin omista tukijoukoista.
Yksi vahvemmista bolivarilaisesta joukoista olivat opiskelijat, joilla on sosialistinen tausta mutta pelkäävät Chavezin ylivallan keräämistä ympärilleen ja hänen ylilyönnit. Venezuelassa uskotaan että opiskelijaliike on ollut tämän vuoden politiikan ilmestys, ja Chavezin häviön takana.
Tämä opiskelija liike osoittautui erittäin voimakkaaksi, rauhanomainen ja hyvin organisoitu ja he veivät oma sanomaa fiksusti hyvin pitkälle Venezuelan yhteikunnassa.
RCTV sulkeminen oli myös käännekohta joka osoitti että Chavez voisi olla arbitraarinen omia kohtaan myös. Chavezin karisma alkaa olla rutiinia kuten hänen lupaama toivo. Chavezilla oli aikakautensa, nyt populaarisektorit haluavat demokraatia jossa solidaarisuus luokkien välillä olisi politiikan perusta.
Viva Venezuela libre y chevere!
Selitys sille, miksi HS uutisoi Chavezin olleen epäsuosiossa, voi olla varsin viaton ja yksinkertainen. Hän oli sitä, nimittäin keski- ja etenkin yläluokan keskuudessa, jotka eivät olleet järin innostuneita tämän köyhiin vetoavasta vasemmistopopulismista. Sittemmin suitsittu media oli tällöin avoimen vihamielinen Chavezia kohtaan, ja mustamaalasi tätä parhaimpansa mukaan. En yhtään ihmettele, että länsimainen kirjeenvaihtaja, joka hyvin mahdollisesti pysytteli enimmäkseen kaukana slummeista, saattoi saada El Presidenten kansansuosiosta varsin karun kuvan.
Tämä äänestystulos on varsin hyvä uutinen. Kenties bolivariaaninen vallankumous ohjautuu nyt terveelle, pitkällä tähtäimellä kestävälle uralle, eikä mätänekään korruptoituneeksi autokratiaksi.