Voisiko komissio olla taas oikeassa?

1.12.2007 · Aihe: _ 

Kun maatalouspolitiikasta päättäminen on siirtynyt EU:lle, koko asia on kadonnut sisäpolitiikan agendalta. Jopa entiset piintyneet ”kurkusta kiinni” -demarit ovat linnoittautuneet MTK:n vankoiksi tukijoiksi, vaatii MTK EU:lta mitä hyvänsä. Mehän kaikki pidämme kansallisena välttämättömyytenä esimerkiksi sitä, että Suomella oikeus jakaa omien veronmaksajiensa rahaa maataloutensa tukeen. 

Tämä 141 tuki on välttämätöntä, koska muuten maidontuotanto siirtyy pohjoisen tuen alueelle. Lappiin on korkeamman tuen turvin kuulemma jo perustettu suurnavetoita. Mitä maataloutta sellainen on, joka ei perustu paikalla kasvaviin kasveihin? Ainakin kuljetusyrittäjät saavat töitä rahdatessaan rehua etelästä ja mainota etelään. On todentotta älytöntä, että pelkkä tukiporrastus vie maidontuotannon kauas kuluttajista.

Onko tähän nähden jotenkin järkevämpää, että huonojen maatalousolosuhteiden Suomi on erikoistunut porsaiden lihottamiseen paljon yli oman tarpeensa? Teollisissa sikaloissa, jotka jonkin tilastointierehdyksen takia luetaan maatalouden alaan, vaikka kyse on ilmiselvästä teollisuudesta, toiselta puolelta maapalloa tuotu soija jalostetaan sian lihaksi ja viedään taas pois Suomesta. En nyt oikeastaan ymmärrä, mikä on se ilmastollinen haitta, joka vaivaa tätä teollista tuotantoa, mutta ei vaivaa vaikkapa metalliteollisuutta. Tarkoitetaanko haitalla sitä, että Suomi on logistisesti aivan väärä paikka jalostaa amerikkalaista soijaa saksalaisen syömäksi siaksi? Jos sitä tarkoitetaan, eikö vastaus voisi olla, että Suomi todellakin on tähän toimintaan väärä paikka.

Viljan hinta on viimeaikoina kaksinkertaistunut ja sen mukana on kaiken muunkin ruuan hinta noussut. Minun on vaikea ymmärtää, ettei tällä ole mitään vaikutusta maataloustuen tarpeeseen.

On älytöntä, että maidontuotanto siirtyy tukipolitiikan takia pitkien kuljetusetäisyyksien alueelle. Syynä on joko se, että Etelä-Suomen maataloutta tuetaan liian vähän tai se, että Pohjois-Suomen maataloutta tuetaan liikaa. Kannattaisiko myös tämä jälkimmäinen vaihtoehto selvittää?

Kommentit

4 Vastausta artikkeliin “Voisiko komissio olla taas oikeassa?”

  1. Selvitysmies kirjoitti 2.12.2007 kello 12:06

    Oppositioasema on saanut demarit käyttäytymään hauskasti. Kun muistaa taannoisen Minna Lintosen eduskunnassa käyttämän ryhmäpuheenvuoron maatalouspolitiikassa ja vertaa sitä demarien puheenvuoroihin nykyeduskunnassa tulee huvittunut olo. Sokerijuurikkaan viljelyä demarit puolustivat niin kiivaasti, että ansaitsisi sokeridemokraatisen puolueen nimen.
    Jo pelkästään kuljetusten minimoimiseksi tulisi myös elintarvikkeet tuottaa mahdollisimman lähellä kuluttajaa. Sitä vaatii ilmastomuutoksen torjuminen.
    Scientific American lehti listasi 10 ratkaisua ilmastomuutoksen torjumiseksi:
    http://www.sciam.com/article.cfm?id=10-solutions-for-climate-change

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Timo Karonen kirjoitti 2.12.2007 kello 14:10

    Maatalous ja maataloustuet eivät ole sisäpoliittinen asia. Demarit sitä ja Keskusta tätä on turhaa jämppää tämän yhteiskunnallisesti laajan asian osalta. Maataloutemme on suuremman murroksen edessä kuin uskallamme nähdä. Kirjoitan omistavassa muodossa vaikkei minulla ole maaomaisuutta. Minunkin on kuitenkin syötävä elääkseni, joten olen maataloudestamme riippuvainen.

    Samaan tapaan kuin olen riippuvainen maataloudestamme, olen riippuvainen muusta energiataloudestamme. Ruokahan on perusenergianlähteeni, mutta toki tarvitsen lämpöäkin, asumista. Ja asumiseen liittyen valaistusta ja tiedonvälitystä. Lisäksi on miltei välttämätöntä matkata toisinaan etäisyyksien taakse, joten tarvitsen energiaa liikkumiseen ja vähintäänkin ruokani liikuttelemiseen. Ruoka ja siis maatalous on siis välttämättömyys, osa infrastruktuuriamme.

    Lämmön, sähkön ja polttoaineiden osalta omistus on pääasiallisesti suurten yhtiöiden ja osin yhteiskuntamme hallussa. Maatalous sen sijaan on omassa yhteiskunnassamme Suomessa puhtaasti yksityisomistuksessa. Sen omistus on jakautunut laajalle joukolle yksityisiä talouksia; maassamme on noin 70.000 maatalousyrittäjää. Kaikki heistä eivät kilpaile kaikkien kesken tuotantojensa tehokkuudesta hintakilpailuna, koska maatalous alkaa olla jo “erikoistunutta” eli liikeideat ovat yksinkertaistuneet yhden tai korkeintaan muutaman tuotteen ideoiksi. Toimijoiden määrästä ja liikeideoiden samankaltaisuudesta johtuen hintakilpailu on armottomuudessaan johtanut liiketoiminnan kannattamattomuuteen, mutta koska olemme kaikki samaan aikaan myös riippuvaisia maataloustuotteista, kannattamatonta liiketoimintaa on valittu ylläpitää yhteiskunnan keräämin verovaroin. Verovarat syntyvät siis muiden alojen kuin maatalouden tuotannosta ja kanavoituvat ylläpitämään meille välttämätöntä maataloutta.

    En osaa sanoa suunnilleenkaan, kuinka paljon muita energia-aloja tuetaan yhteiskunnan keräämin verovaroin, mutta käsitykseni on, että maatalous on ylivoimaisesti suurin veronkuluttaja maassamme. Tavallaan syömme yhteiskuntaa köyhyyteen, koska verotaakan kasvu on nostanut hiljalleen ansioverotuksemme niin korkeaksi, että muiden alojen työpaikkoja on menetetty. Paperi-, vaatetus- ja metalliteollisuuden työpaikat muun muassa ovat siirtyneet muihin maihin “globalisaation seurauksena” kuten virallinen selitys kuuluu.

    Maatalous ei ole enää Piippolan vaarin aikojen kaltaista monipuolista omavaraistaloutta vaan kehittymässä suurteollisuudeksi. Teknologia pystyy pian korvaamaan (pystyisi jo) paljon henkilötyövuosia maatalousteollisuudessa. Olemme kuluttajina siitä silti yhä yhtä riippuvaisia kuin jo tuhansia vuosia olemme olleet. Ja edes jotensakin tasapuolinen kohtelu ruoanjakelun osalta on ehdottomasti eräs tärkeimpiä tasa-arvon toteutumisen perusedellytyksistä yhteiskunnassamme ja globaalisti. Näiden syiden perusteella tuntuu käsittämättömältä, että vaikka vuosittain maksan ruuastani piilohintaa verojen kautta, yhteiskuntani ei omista ainoatakaan maataloustuotantoon kykenevää yritystä, eli maatilaa. Sen sijaan maksamme “suojelurahaa” pääomasta, jolla meitä voidaan tarvittaessa kiristää kuin TEHY sanoen “rahat tai henki”.

    http://www.mtt.fi/elonkierto/tulevaisuuden_maatalous.html

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. Juhana kirjoitti 3.12.2007 kello 16:43

    EU:hun liittymisen myötä maatalous on joutunut entistä kovempien kustannuspaineiden alle. Lisäksi EU:n tukipolitiikka suosii suuria tilakokoja. Näiden syiden vuoksi tilakoko on jatkuvasti kasvanut. Tukien supistuessa tuotantoa on jouduttu jatkuvasti tehostamaan.

    EU-vetoisella tehomaataloudella on hyvin ikävät puolensa. Lannoitteisiin perustuva viljely on jo viimeisen sadan vuoden aikana johtanut maaperän köyhtymiseen, kun maaperään palautetaan lannoitteiden muodossa vain joitakin harvoja mineraaleja. Lisäksi tehomaatalouden ravinnepäästöt pilaavat edelleenkin niin sisävesiä kuin Itämertakin.

    Tuoreen eläinoikeuskohun taustallakin on viime kädessä se, että tehomaatalous ei piittaa eläinten hyvinvoinnista – kustannuspaineissa eläimet pidetään niin ahtaissa tiloissa kuin minkä kulloinenkin lainsäädäntö vain sallii. Eläinten huono kohtelu ei siis ole mikään poikkeus, vaan se on rakenteellista, nykyisistä tuotantomuodoista johtuvaa. Eläinten hyvinvointi kyettäisiin takaamaan vain luonnonmukaisessa viljelyssä tai sitä hyvin lähellä olevassa tuotannossa.

    Koko 141-kohu on vain lillukanvarsia sen rinnalla, että koko länsimainen maataloustuotanto on pidemmän päälle kestämättömällä pohjalla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. Osmo Soininvaara kirjoitti 3.12.2007 kello 17:25

    EU:n tukipolitiikka ei suosi ylilannoitusta lainkaan niin paljon kuin aiempi suomalainen tai se politiikka, jota Suomessa EU:lta vaadittaisiin, mutta ei onneksi saada.

    Suomen vanha maatalouspolitiikka oli sidottu tuotantomääriin. Tuotannosta maksettiin selvää ylihintaa, kun taas EU antaa tuen hehtaaritukena. Tuotantomääriin sidottu tuki houkuttelee ylilannoitukseen, koska aina kun onnistuu hehtaarisatoa kasvattamaan, saa lisää tukea.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus