Arkkitehtipoliittinen ohjelma

12.9.2007 · Aihe: Uncategorized 

Osmo Soininvaara
Vihreiden ryhmäpuheenvuoro arkkitehtipoliittisen ohjelman lähetekeskustelussa Helsingin kaupunginvaltuustossa 12.9.2007

Arvoisa puheenjohtaja!

Jokseenkin kaikki, mitä arkkitehtipoliittisessa ohjelmassa on esitetty, on hyvää ja kannatettavaa. Kovin kapea-alainen ja asiantuntijakeskeinen ohjelma kuitenkin on. Eikö politiikkaohjelmassa pitäisi paneutua siihen, tukeeko päätöksentekoprosessi hyvää arkkitehtuuria. Ei sanaakaan kansalaisten vaikuttamiskanavista. Ei mainintaakaan Hitaksessa käytetystä laatukilpailusta. Eikö rakennetun ympäristön suhde luontoympäristöön kuuluisi asiaan? Puolustaako ohjelma käytännössä rakennussuojelua? Helsinki tarvitsee laajemman arkkitehtipoliittisen ohjelman, jossa käsitellään myös suunnittelukäytäntöjä.

Ennen kuin keskityn asioihin, joita ohjelmassa ei ole, pieni huomio eräästä ohjelmakohdasta.

Rakennussuojelurahasto

Kysymys rakennussuojelurahastosta on kannatettava, mutta sen toteutuksessa on huomioitava eräs riski. Rahasto voi pahimmillaan muuttua rakennussuojelun jarruksi. Kun yhteiskunnan piikki avataan, sulkeutuu rahoitus omistajan yksin rahoittamilta hankkeilta. On riski, että hankkeet, jotka ilman rahastoa toteutuisivat ripeästi, jäävät odottamaan vuoroaan saada tukea. Rahaston toimialue on rajattava selkeästi samalla kun on taattava, että sillä on riittävät voimavarat kantaa vastuunsa.

Arvoisa puheenjohtaja, Ratkaisevimmin kaupunki vaikuttaa kaupunkiarkkitehtuuriin arkisesti kaavoituksella ja muulla rakentamista koskevalla päätöksenteolla.

Suunnittelu on halpaa eikä siitä kannata tinkiä

Kaupungit rakennetaan, ei vain vuosikymmeniksi vaan toivoakseni vuosisadoiksi. Tämän hetken ratkaisuja kiitetään tai manataan vielä 2100-luvulla.

Hyvin suunniteltu rakentaminen ei ole sen kalliimpaa kuin huonosti suunniteltu. Länsi-Pasilan asuintalot eivät tulleet Itä-Pasilan taloja sen kalliimmiksi.

Suunnittelun kustannukset ovat mitätön osa rakentamisen kokonaiskustannuksista. Kaupungilla on meneillään mittava ja varmaankin joidenkin mittapuiden mukaan kallis hanke suunnitella Jätkäsaaren uutta asuinaluetta. Verrattuina alueen miljardeihin euroihin nouseviin toteuttamiskustannuksiin, suunnittelukustannukset ovat kuin pisara meressä.

Hyvin tai huonosti suunnitellun asuinalueen markkina-arvo huoneistojen myyntihinnoilla mitattuna on useita kymmeniä prosentteja. Tässä ei ole kysymys spekulatiivisesta rahasta vaan aivan terveistä taloudellisista arvoista. Se, että asukkaat ovat valmiit maksamaan enemmän asunnosta hyvin suunnitellulla asuinalueella osoittaa, kuinka tärkeää onnistunut suunnittelu ja viihtyisä ja toimiva asuinalue heille on.

Kun suunnittelu on niin halpaa ja kun sen vaikutus lopputulokseen on niin ratkaiseva, eikö voitaisi ajatella, että samasta alueesta tehtäisiin pääsääntöisesti aina useampia kilpailevia suunnitelmia? En tarkoita vain ideatasolle jääviä arkkitehtikilpailuja, joihin osallistujat eivät luonnollisesti pysty panostamaan kovin paljon, vaan pitemmälle vietyjä suunnitelmia. Jätkäsaari-suunnitelma esimerkiksi vaikuttaa varsin hyvältä, mutta me emme tiedä, kuinka hyvä se olisi voinut olla, jos useampia ja toisistaan riippumattomasti syntyneitä ideoita olisi testattu. Kannattaa haaskata kymmenen miljoonaa euroa ylimääräistä suunnittelukustannuksiin, jos miljardin euron asuinalueen arvo nousee sen ansioista vaivaisella prosentilla.
Miten aiotaan toimia Kalasatamassa, Keski-Pasilassa, Hernesaaressa ja
Kruunuvuorenrannassa?

Omaleimaisuuden puute Helsingin heikkouksia

Siitä, että arkkitehtuuri tai kaupunkiympäristö on huonoa, vallitsee usein yksimielisyys. Sellaista mikä ei ole kenenkään mielestä hyvää, pitäisi yksimieleisesti vastustaa.

Sen sijaan kysymys siitä, mikä on hyvää arkkitehtuuria on ja pysyy makuasiana. En toivo, että siitä koskaan ryhdytään tekemään poliittisia äänestyspäätöksiä. Yhdet pitävät yhdestä ja toiset toisesta. Siksi hyvässä kaupungissa on erilaisia, omaleimaisia, ympäristöjä.

Arkkitehtiohjelmassa puhutaan kauniisti kaupungin vuosirenkaista. Termi on ehkä tarkoitettuakin osuvampi, sillä helsinkiläisestä asuinalueesta pystyy hyvin päättelemään millä vuosikymmenellä se on rakennettu. Samanaikaisesti rakennetut alueet ovat keskenään kovin samannäköisiä. Kaupunginosien omaleimaisuus, se että samaankin aikaan rakennetut alueet voisivat olla keskenään erilaisia, on arvo sinänsä. Voidaan kysyä, ovatko meidän suunnittelu- ja rakennuttamiskäytäntömme omiaan tuottamaan omaleimaisia asuinympäristöjä.

Sellaistakin mahdollisuutta tuottaa alueellista vaihtelua voisi harkita, että kilpailutuksen tuloksena rakennuttajat voisivat saada rakennettavakseen ja suunniteltavakseen nykyistä laajempia alueita. Aikanaan tällaiset järjestelyt tuottivat huonoa laatua, mutta voisiko ajatella ajan ja markkinaolosuhteiden muuttuneen? 1960-luvulla mikä tahansa meni kaupaksi eikä asunnonostajilla ollut varaa maksaa paremmasta laadusta. Silloin kannatti tuottaa huonoa halvalla. Eikö nyt, kun rakentamisen laatu ja alueen viihtyisyys vaikuttavat voimakkaasti myyntihintoihin, voisi luottaa siihen, että voitontavoittelu ajaa huolehtimaan laadusta jopa paremmin kuin kaavamääräykset?

Kaavoittajan vastuu alueen laadusta on meillä ollut varsin suuri. Se toteutetaan erilaisin hyvää tarkoittavin kaavamääräyksin ja tontin luovutukseen liittyvin ehdoin. Rakennuttajilta on tullut niin paljon samansuuntaista nurinaa tästä menettelystä, ettei se kaikki voi olla aiheetonta. Kaavoihin liitetyt yksityiskohtaiset määräykset hankaloittavat talosuunnittelua ja nostavat rakentamiskustannuksia ilman, että korkeampien kustannusten vastapainona saisimme parempaa laatua.

Jokin perälauta on kuitenkin oltava, jos teemme asemakaavoista väljempiä ja sälytämme enemmän vastuuta rakennuttajille. Luontevaa olisi, että rakennuslupavaiheessa rakennuslautakunta tarkistaisi suunnitelmien laadun ja hylkäisi huonot suunnitelmat. Helsingissä rakennuslautakunta tulkitsee kuitenkin lakia niin, että hakemus on aina hyväksyttävä, ellei se ole ristiriidassa asemakaavan kanssa. Jos näin on, kaavoitusta ei voi väljentää vaan joudumme tyytymään kaupunkisuunnitteluviraston virka-arkkitehtien suunnittelumonopoliin. Järjettömiä lakeja voi kuitenkin muuttaa. Helsinki on ollut oudon passiivinen valtiovaltaan päin silloin kun valtakunnallinen lainsäädäntö johtaa ilmiselviin hölmöyksiin.

Vaikka voimme varovaisesti kokeilla laajemman suunnitteluvastuun antamista rakennuttajille, monia asioita kaupungin on voitava ohjata, esimerkiksi asuinpinta-alaa. Ja vielä kerran: kaupungilla on oltava keinot valvoa lopputuloksen laadukkuutta.
Tyyliin sitoutunutta vaihtelevuutta

Monotoniset asuinalueet eivät ole esteettisesti miellyttäviä, mutta ei sitä ole myöskään täydellinen toisiinsa sopimattomien tyylien sekamelska, jollaista löytyy Helsingin naapureista; jos KHO suo tällaisia alueita voi kohta olla Helsingissäkin. Riittävää tyylillistä yhtenäisyyttä ei synny ilman jonkinlaista yhteiskunnallista ohjausta tai yhtä kokonaiseen alueen tuottamisesta vastuussa olevaa tahoa.

Talotehtaita tiiviin ja matalan tuottamiseen

Rintamamiestalo on ollut eräs parhaita Helsingin kaupunkikuvaan vaikuttaneita innovaatioista. Ne olivat tyyliltään yhtenäisiä, mutta poikkesivat sen verran toteutukseltaan toisistaan, että liialta monotonisuudelta vältyttiin.

Helsingin rakentaminen tulee suuntautumaan suuressa määrin tiiviiseen ja matalaan pientalorakentamiseen. Tässä on vaara, että kokemuksen puute aiheuttaa aluksi kalliita virheitä.
Pientalorakentamisessa talotehtaiden tyyppitaloilla on melkoinen markkinaosuus Suomessa. Ne ovat alentaneet rakentamiskustannuksia merkittävästi. Helsingissä niiden kustannuksia alentava vaikutus voisi olla vielä suurempi, koska rakentaminen on Helsingissä huomattavan kallista. Talotehtaiden tarjonta voisi toimia kartellinmurtajana. Talotehtaiden prototyyppitalot eivät kuitenkaan Helsingin olosuhteisiin sovi; eivät ne oikein sopineet Espoon asuntomessujen olosuhteisiinkaan. Eikö tähän pitäisi saada muutos? Eikö olisi aika saada talotehtaat suunnittelemaan tyyppitaloja myös tiivistä ja matalaa rakentamista ajatellen – siis esimerkiksi toisiinsa kytkeytyviä pientaloja?

Jos rintamamiestalon kaltainen innovaatio oli mahdollinen 1940-luvulla, miksi vastaavaan ei pystyttäisi nyt? Tällaista yhteistyötä ollaankin tiettävästi käynnistämässä. Toivotan sille kaikkea menestystä.

Julkinen rakentaminen ja sisäiset vuokrat

Julkiset rakennukset, kuten koulut, ovat aiemmin olleet asuinalueidensa monumenttirakennuksia, joiden arkkitehtuuriin on kiinnitetty erityistä huomiota. Koulu itsessään ei tätä pramettu tarvitse, mutta kaupunginosa tarvitsee. Nykyinen kaupungin omistajapolitiikka kuitenkin sälyttää sisäisten vuokrien kautta tämän prameuden koulun maksettavaksi. Se on maksajana väärä. Tämä käytäntö tulee johtamaan tylsään laatikkorationalismiin.

Kaj Korpisen aika Helsinki on parantanut selvästi keskustan ilmettä ja toimivuutta. Tätä tietä kannattaa jatkaa. Asuntorakentamisen laatu on myös parantunut, vgaikka jälki onkin vähän tylsää. Laadusta kannattaa pitää huolta kaikkialla. Terveellinen, toimiva ja esteettisesti miellyttävä asuinympäristö on Helsingin suurimpia kilpailutekijöitä.

Kommentit

9 Vastausta artikkeliin “Arkkitehtipoliittinen ohjelma”

  1. Ohikulkija kirjoitti 13.9.2007 kello 0:06

    Hyvä! En ole arkkitehtipoliittista ohjelmaa lukenut, mutta näin arkkitehtiopiskelijana voin kyllä täysin yhtyä tuohon puheenvuoroon. Suunnitteluvaiheeseen panostaminen, kilpailevat suunnitelmat, virkamieskaavoituksen vähentäminen, kaupunginosien omaleimaisuus, tiivis ja matala, uudet tyyppitalot, ja komeat julkiset rakennukset – juuri näitä asioita itsekin toivon arkkitehtuuripolitiikalta. Lisäksi tekstistä huomaa, että kirjoittaja on perehtynyt arkkitehtuuriin keskimääräistä poliitikkoa huomattavasti syvällisemmin. Kunpa vaan maamme pääministeri ei olisi niin innostunut suurista omakotitonteista kaupunkirakenteen ulkopuolella…

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Tiedemies kirjoitti 13.9.2007 kello 9:25

    En ole vielä täysin selvillä siitä, mitä “tiivis ja matala” tarkoittaa. Muutin jokin aika sitten Herttoniemenrantaan; Siellä on “matalaa”, korkeimmat rakennukset ovat noin kuusikerroksisia, suurin osa taitaa olla neljä-viisikerroksista (en ole varma) ja tontit melko pieniä. Lähempänä rantaa on jonkin verran rivitaloja. Noin neliökilometrin alueella asuu noin 9000 ihmistä. Mielestäni tämä on kohtuullisen tehokasta maankäyttöä ja jos “tiivis ja matala” tarkoittaa sitä, niin hyvä.

    Sensijaan, jos “tiivis ja matala” tarkoittaa olennaisesti pienempää asukastiheyttä, niin mielestäni se ei Helsingin kaltaisessa kaupungissa enää ole kovin tehokasta.

    Ei ehkä kuulu tähän nimenomaiseen aiheeseen, mutta liittyy asiaan kuitenkin: olen ihmetellyt viimeaikoina, kun jotkut rakennuttajat ovat mananneet Helsingin vaatimuksia siitä, että tietty osuus asunnoista täytyy olla jokun tietyn suuruisia. Lisäksi olen kovasti ihmetellyt julkisesti esitettyjä vaatimuksia siitä, että tietty osuus uudisrakennuksista täytyy olla vuokrataloja. En näe kummassakaan vaatimuksessa oikein mitään järkeä näin äkkiseltään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. Ode kirjoitti 15.9.2007 kello 3:58

    Tiivis ja matala tarkoittaa tiivistä pientalorakentamista. Tonttitehokkuus on silloin jotain 0,6 – eli siis 150 neliön asunto 250 neliön tontilla. Yleensä talot rakennetaan kiinni toisiinsa, kuten Britanniassa. Luulen, että aivan Herttoniemenrannan tehokkuuteen ei sillä päästä, mutta paljon suurempaan aluetehokkuuteen kuitenkin kuin esimerkiksi korkeiden kerrostalojen Myllypurossa.

    Helsingin keskeisesti sijaitseville rannoille tiivistä ja matalaa ei suunnitella. Toronton kokemusten perusteella on pakko sanoa, että sinne Herttoniemenrantaan olisi voinut rakentaa sopiviin paikkoihin myös pari korkeaa tornia. Halukkaita asukkaita olisi kyllä löytynyt.

    Hyviä alueita tiiviille ja matalalle voisivat olla Malmin lentokentän alue ja Sipoosta toivon mukaan Helsinkiin liitettävät alueet.

    Kun jostain syystä en pääse kommentoimaan omaa blogiasi, todettakoon, että et tule samaan pysäköintihallista omaa paikkaa, koska jos kaikilla olisi nimikkopaikat, osa paikoista olisi koko ajan tyhjillään. Ne paikat maksavat suunnilleen yhtä paljon kuin auto.

    Mihin Herttoniemenrannassa tarvitsee autoa? Liity CityCarClubiin, niin autoilet välttämättömät automatkasi halvemmalla, etkä tarvitse sitä pysäköintipaikkaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. Tiedemies kirjoitti 17.9.2007 kello 7:07

    a) En tarvitse “omaa” paikkaa, ainoastaan paikan, jossa auto voi seistä silloin kun sitä ei käytetä (mikä on suurimman osan ajasta).

    b) En varsinaisesti tarvitse autoa juuri nyt, mutta elämäntilanteemme muuttuu töiden vuoksi todennäköisesti nopeastikin, ja auton hankkimisesta sitten, kun sitä tarvitsee, on paljon vaivaa. Kyse on laiskuudesta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Teemu Pyyluoma kirjoitti 17.9.2007 kello 13:23

    Voisiko joku sanoa että tiivismatala ei ole täydellinen lopullinen totuus kaupunkisuunnittelusta ennen kuin se syleillään hengiltä? Pitänee minun yrittää:

    Taloissa tulee olemaan ns. kuolleet kivijalat, koska vaadittavaa kävelijätiheyttä palveluille ei ole kuin isoissa risteyksissä. Kadut toimivatkin lähinnä parkkipaikkoina. Mitä etuja on pitkulaisella parkkipaikalla matalien rivitalojen välissä, sen sijaan että olisi yksi iso suorakaiteen muotoinen parkkipaikka?

    Helsingin seudun rakentamattomat alueet ovat pääsääntöisesti mäkisiä, miten mattomainen kaava sopii tällaiseen ympäristöön? Eikö mäkisessä maastoissa pitäisi sijoitella talot pistettäin, kuten Pihlajamäessä?

    Yleensä näköalaa, siis sitä että näkyy jotain muutakin kuin vastapäisen rakennuksen seinä, pidetään positiivisena asiana. Miten tiivismatalassa?

    Jos talot ovat tiivisti kiinni toisissaan, eikö tämä tarkoita yhtä rakennuttajaa toivotun omatoimirakentamiseen sijaan? Miltä näyttää kaupunkikuvassa pari kilometriä identtistä rivitaloa? Jos taloissa on etupihat, niin on edes vähän pensaita edessä…

    Jos puhutaan joukkoliikenteestä, niin eikö pitäisi pyrkiä siihen että kaavatehokkuus kasvaa pysäkille päin mentäessä. Varsinkin jos pysäkki on metroasema kilometrin palvelusäteellä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. Tiedemies kirjoitti 18.9.2007 kello 9:47

    Lasketaanpas. 150m² kämppä 250m² tontilla. Vuonna 2001 käsittääkseni asumisväljyys oli koko maassa oli 35,8m² per henkilö. Koska en usko, että tavoitteena on asumisväljyyden vähentäminen, lähden konservatiivisesta arviosta, että kämpässä asuu keskimäärin 4 henkeä, mikä ei liene huono arvio.

    Näitä tontteja menee hehtaarille korkeintaan 30 ja silloinkin puhutaan todella tiiviistä rakentamisesta. Hehtaareja on neliökilometrissä sata.

    Jos infra, palvelut ja virkistysalueet syövät maa-alasta konservatiivisesti arvioiden neljänneksen, niin päästäisiin tarkalleen tuohon 9000 asukkaaseen neliökilometrillä. Huomatkaa, oletuksella, että keskimäärin kämpässä asuu neljä ihmistä, eli jokaista lapsetonta pariskuntaa kohden on yksi nelilapsinen tai kaksi kolmelapsista perhettä.

    Jos olen rehellinen, uskoisin, että asukastiheydessä päästään ehkä vajaaseen puoleen tuosta, eli noin 4000 asukkaaseen neliökilometrillä, mikä on sattumalta aika tarkalleen parjaamasi Myllypuron asukastiheys.

    (Mitä tulee kommentointiin: Nyt sen pitäisi onnistua. JA ei, en kuvitellutkaan, että saisin _omaa_ paikkaa, vain että saisin selville, mikä numero minun pysäköintiluvassani tulee olemaan. Kirjoitin omassa blogissani huolimattomasti.)

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Sampo Smolander kirjoitti 24.9.2007 kello 1:32

    Käsittääkseni tiivis ja matala tarkoittaa suunnilleen sitä mitä englannin termi Terraced House. Tuollaista rakentamista, talot rivissä toisissaan kiinni, mutta joka talolla oma parin neliön etupiha (nykyään monesti päällystetty auton parkkipaikaksi) ja jonkinkokoinen takapiha, on esimerkiksi täällä Lontoossa silmänkantamattomiin. Katso vaikka oheista linkkiä Google Mapsiin, etelä-Tottenhamin seudulle.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Terraced_house
    http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Terraced_houses_at_fortuneswell.jpg
    http://maps.google.co.uk/?ie=UTF8&ll=51.58203,-0.09789&spn=0.014,0.050983&t=k&z=15&om=1

    Lontoosta myös nähdään että tuollainen rakentaminen myös mitä ilmeisimmin tuottaa julkiselle liikenteelle riittävän asukastiheyden

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. IlletItabourl kirjoitti 7.1.2009 kello 1:14

    What is bumburbia?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. Artturi Björk kirjoitti 7.1.2009 kello 9:07

    Osmo: Hieno puheenvuoro. Olen positiivisesti yllättynyt, jos Vihreät antavat ihmisten toimia suurin piirtein vapaasti “arkkitehtuurimarkkinoilla”.

    Mutisen kuitenkin vähän:

    “Hyvin suunniteltu rakentaminen ei ole sen kalliimpaa kuin huonosti suunniteltu. Länsi-Pasilan asuintalot eivät tulleet Itä-Pasilan taloja sen kalliimmiksi.”

    Ongelma on siinä kenellä on vastuu tunnistaa “huono suunnittelu” ja mitkä kannustimet tällä on toimia niin, että resursseja ei tuhlata. En usko, että Itä-Pasilasta vastuussa olevat suunnittelijat ja virkamiehet ajattelivat, että alue ja rakennukset ovat huonosti suunniteltuja. Luulen, että he eivät tunnistaneet huonoa suunnittelua. Virkamiehillä ei ainakaan ole riittäviä kannustimia valvoa alueiden laatua. Kuten totesitkin, markkinoilta nämä kannustimet löytyvät. Valvontatehtävä kuuluu markkinoille.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus