Sosiaalitieteet lähemmäs päätöksentekoa

23.7.2007 · Aihe: Uncategorized 

(Suomen Kuvalehti 22/2007)
Nuorena assistenttina kuvittelin yhteiskuntatieteiden ohjaavan uudistuksia ja päätöksentekijöiden lähinnä soveltavan tutkimusten tuloksia käytäntöön. Myöhemmin päästyäni katsomaan asiaa aidan toiselta puolelta yllätyin, kuinka syrjässä sosiaalitieteet päätöksenteosta ovat. Erityisesti peruspalveluministerinä toimiessani opin arvostamaan tutkimusta ja kammoksumaan sitä, että niin paljon päätöksiä jouduttiin tekemään intuition varassa.
Talouspolitiikan ja terveydenhuollon suunnittelijoilla on kiinteät suhteet alan tutkimukseen, mutta sosiaalipolitiikassa tutkimuksen ja päätöksenteon suhde on hedelmätön. Tämä on iso ongelma. Jos sosiaalipolitiikka on tehotonta, siihen uhratuista rahoista ei saada riittävää vastinetta yhteiskunnallisena oikeudenmukaisuutena ja sosiaalisena hyvinvointina. Ruotsissa ja Hollannissa yhteiskunnallisen tutkimuksen yhteydet päätöksentekoon ovat kiinteät.
Kun hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet olivat sortua 1990-luvun laman aikana, olisi kuvitellut sosiaalitieteilijöiden kulkevan tärkeinä näköisinä kokouksesta toiseen. Heitä ei kuitenkaan näkynyt niissä kokouksissa, joissa vaikeat päätökset hyvinvointivaltion pelastamisesta tehtiin. Ekonomisteja oli sitäkin enemmän.
Sosiaalitieteilijät ovat eristäytyneet kirjoittamaan tutkimuksia toisilleen aiheista, joilla on kovin vähän tekemistä päätöksenteon tarpeiden kanssa. Hyvinvointivaltion kriisin vuosina he pystyivät kertomaan vain, että jokaiseen esitetyistä säästötoimista liittyi jotain ikävää. Tämä kyllä tiedettiin muutenkin. Olisi kaivattu neuvoa, miten erottaa toisistaan huonot ja vielä huonommat vaihtoehdot.

Sosiaalitieteiden syrjäytymistä päätösten valmistelusta edistää liiallinen etääntyminen taloustieteistä, jopa vihamielinen suhtautuminen niihin. Sosiaalitieteilijät eivät ymmärrä taloutta, mutta eivät ekonomistitkaan ymmärrä sosiaaliasioita. Tälle katvealueelle sijoittuvat hyvinvointiyhteiskunnan keskeiset kysymykset.
Päätösten valmistelussa ekonomistit korvaavat suvereenisti sosiaalitieteilijät. Näin he tunkeutuvat alalle, jota eivät tunne. Se tuottaa väkisin virheitä. Olin Lipposen ensimmäistä hallitusta muodostettaessa mukana poistamassa minimipäivärahaa sairausvakuutuksesta. Tämä perusteltiin meille sillä, ettei se, jolla ei ole tuloja, voi niitä sairauden takia menettääkään. Miksi opiskelijan, joka katkaisee jalkansa laskettelurinteessä, pitäisi saada siitä rahaa? Alansa tunteva sosiaalipoliitikko olisi osannut varoittaa, että jätimme mielenterveyskuntoutujat ja monet pienyrittäjät vaille turvaa.

Päteviä sosiaalitieteilijöitä on niin yliopistoissa kuin Stakesissakin, mutta heidän osaamistaan ei käytetä hyväksi. Päätökset pohjautuvat kunnon tutkimusten sijasta virkamiesselvityksiin, joissa pääasiallisina metodeina ovat ristiintaulukointi ja keskiarvojen laskeminen. Meitä naurattaa tarina siitä, kuinka jäätelön syönti lisää hukkumisonnettomuuksia, mutta hymy hyytyy, kun samanlaiset päätelmät johtavat kalliisiin virheratkaisuihin.
Olemme pitkään olleet siinä käsityksessä, että työttömyys tekee ihmisistä sairaita, koska työttömien terveys on heikompi kuin työssä olevien ja koska pitkäaikaistyöttömien terveys on erityisen heikko. Pelkästä korrelaatiosta ei kuitenkaan voi tarkemmin tutkimatta päätellä riippuvuuden suuntaa.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen julkaisemassa kirjassa Työttömyys taloustieteellisiä puheenvuoroja Petri Böckeman ja Pekka Ilmakunnas kertovat, että Eurooppalaisen elinolotutkimuksen mukaan riippuvuus menisikin toisin päin. Työttömät ovat muita sairaampia jo ennen työttömyyttä. Työttömyys näyttäisi jopa vähän parantavan terveyttä, mutta tämä ei sentään ollut tilastollisesti merkitsevää. Jos kyse onkin siitä, että sairaat valikoituvat työttömiksi, suunniteltuja toimia pitäisi tarkistaa sekä terveys- että työllisyyspolitiikassa. Pätevä tutkimustieto auttaa välttämään rahan haaskausta.

Peruspalveluministerinä ollessani otin vuodeksi kansanterveyslaitoksen pääjohtajan, Jussi Huttusen ylijohtajaksi ministeriöön. Hänen tieteellisillä yhteyksillään oli valtava vaikutus ministeriön toimintaan. Minulle tämä osoitti, että tutkimuksen ja päätöksenteon pitäisi olla paljon lähempänä toisiaan. Niinpä otin Stakesin tutkimusjohtaja Matti Heikkilän viikoittaisiin osastokokouksiin. Tarkoituksena oli tuoda ministeriöön tietoa siitä, mitä Stakesissa tiedetään ja Stakesiin siitä, mitä pitäisi tietää. Harmikseni käytäntö on sittemmin lakkautettu.
(Suomen Kuvalehti 22/2007)
Valtion sektoritutkimus on muutosten edessä. Päämääränä on tehostaa tutkimusta, suunnata sitä palvelemaan paremmin hallituksen tiedon tarvetta ja karsia päällekkäisyyksiä. Päällekkäisyyttä voi pitää tuhlauksena, mutta ilman mitään päällekkäisyyttä olisi riski yhden totuuden monopolista, tutkimuksen jämähtämisestä paikalleen tai ideologisesta vinoutumisesta. Aika monta taloudellista tutkimuslaitosta maahan mahtuu.
Sosiaali- ja terveysalan tutkimuslaitoksista valokeilaan on nostettu Sosiaali- ja terveysalan tutkimus ja kehittämiskeskus Stakes. Stakesin rahoille olisi ottajia. Ministeriössä niitä on kaipailtu helpottamaan ministeriön omia niukkoja resursseja. Poliittisen kentän oikealla laidalla on oltu tyytymättömiä laitoksen tuloksellisuuteen ja esitetty laitosta säästökohteeksi. Yliopistot taas ovat vaatineet Stakesin rahojen siirtämistä yliopistoissa tehtävään tilaustutkimuksen.
Meillä ei ole ylitarjontaa vaan puutetta sosiaalipolitiikkaa palvelevasta tutkimustiedosta. Stakesin vaikuttavuudessa on toivomisen varaa, mutta syy on siinä, ettei hallinto osaa käyttää tutkimustietoa eikä tilata sitä.
Aikanaan ministerinä irrotin vanhusten influenssarokotukset muusta valmisteilla olevasta rokotusohjelmasta: jos se säästää paljon ihmishenkiä, miksi niitä ei alettaisi säästää heti? Halusin kuitenkin varmistua, että tämä tuo lisää terveitä elinvuosia eikä vain pitkitä kuolemaa torjumalla armahtavan influenssan. Soitto kansanterveyslaitokseen vahvisti varttitunnissa, että vanhusväestön influenssarokotus lisää juuri terveitä elinvuosia. Mihin olisin soittanut, jos kansanterveyslaitos olisi korvattu tilaustutkimuksilla?

Tutkimusten tilaaminen edellyttää tilaajalta tutkijan taitoja, eikä sitä valtionhallinnosta oikein löydy. Tilaustutkimusta voi kyllä lisätä, mutta niin, että tutkimuslaitos on tilaajana. Osatakseen edes tilata tutkimuksia yliopistoilta, Stakesin on voitava säilyttää riittävä oma tutkimushenkilökunta. Omassa tutkimuslaitoksessa alan tuntemus kumuloituu. Tämä menetetään, jos tutkimuksia tilataan satunnaisesti sieltä täältä. Vilkkaat yhteydet akateemiseen tutkimukseen voisivat sinänsä nostaa metodologisen osaamisen tasoa Stakesissa.
Stakes on perustettu sosiaali- ja terveyshallituksen raunioille. Valvontaviranomaisen muuttaminen tutkimuslaitokseksi on vähän, kuin tekisi kaupunginhallituksesta jääkiekkojoukkueen. Vuosien mittaan Stakes on kuitenkin palkannut pätevää henkilökuntaa. Se pitäisi nyt vain integroida lähemmäs päätöksentekoa. Jos tutkijoille tehdään järkeviä kysymyksiä, he alkavat tehdä järkeviä tutkimuksia.

Kommentit

Jätä vastaus