Sosiaalitieteet lähemmäs päätöksentekoa

(Suomen Kuvale­hti 22/2007)
Nuore­na assis­tent­ti­na kuvit­telin yhteiskun­tati­etei­den ohjaa­van uud­is­tuk­sia ja päätök­sen­tek­i­jöi­den lähin­nä sovelta­van tutkimusten tulok­sia käytän­töön. Myöhem­min päästyäni kat­so­maan asi­aa aidan toiselta puolelta yllä­tyin, kuin­ka syr­jässä sosi­aal­i­ti­eteet päätök­sen­teosta ovat. Eri­tyis­es­ti perus­palve­lu­min­is­ter­inä toimies­sani opin arvosta­maan tutkimus­ta ja kammok­sumaan sitä, että niin paljon päätök­siä joudut­ti­in tekemään intu­ition varassa.
Talous­poli­ti­ikan ja ter­vey­den­huol­lon suun­nit­telijoil­la on kiin­teät suh­teet alan tutkimuk­seen, mut­ta sosi­aalipoli­ti­ikas­sa tutkimuk­sen ja päätök­sen­teon suhde on hedelmätön. Tämä on iso ongel­ma. Jos sosi­aalipoli­ti­ik­ka on teho­ton­ta, siihen uhra­tu­ista rahoista ei saa­da riit­tävää vastinet­ta yhteiskun­nal­lise­na oikeu­den­mukaisuute­na ja sosi­aalise­na hyv­in­vointi­na. Ruot­sis­sa ja Hol­lan­nis­sa yhteiskun­nal­lisen tutkimuk­sen yhtey­det päätök­sen­tekoon ovat kiinteät.
Kun hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan rak­en­teet oli­vat sor­tua 1990-luvun laman aikana, olisi kuvitel­lut sosi­aal­i­ti­eteil­i­jöi­den kulke­van tärkeinä näköis­inä kok­ouk­ses­ta toiseen. Heitä ei kuitenkaan näkynyt niis­sä kok­ouk­sis­sa, jois­sa vaikeat päätök­set hyv­in­voin­ti­val­tion pelas­tamis­es­ta tehti­in. Ekon­o­mis­te­ja oli sitäkin enemmän.
Sosi­aal­i­ti­eteil­i­jät ovat eristäy­tyneet kir­joit­ta­maan tutkimuk­sia toisilleen aiheista, joil­la on kovin vähän tekemistä päätök­sen­teon tarpei­den kanssa. Hyv­in­voin­ti­val­tion kri­isin vuosi­na he pystyivät ker­tomaan vain, että jokaiseen esite­ty­istä säästö­toimista liit­tyi jotain ikävää. Tämä kyl­lä tiedet­ti­in muutenkin. Olisi kai­vat­tu neu­voa, miten erot­taa toi­sis­taan huonot ja vielä huonom­mat vaihtoehdot. 

Sosi­aal­i­ti­etei­den syr­jäy­tymistä päätösten valmis­telus­ta edis­tää liialli­nen etään­tymi­nen talousti­eteistä, jopa vihamieli­nen suh­tau­tu­mi­nen niihin. Sosi­aal­i­ti­eteil­i­jät eivät ymmär­rä talout­ta, mut­ta eivät ekon­o­mistitkaan ymmär­rä sosi­aalia­sioi­ta. Tälle katvealueelle sijoit­tuvat hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan keskeiset kysymykset.
Päätösten valmis­telus­sa ekon­o­mistit kor­vaa­vat suvereenisti sosi­aal­i­ti­eteil­i­jät. Näin he tunkeu­tu­vat alalle, jota eivät tunne. Se tuot­taa väk­isin virheitä. Olin Lip­posen ensim­mäistä hal­li­tus­ta muo­dostet­taes­sa mukana pois­ta­mas­sa min­imipäivära­haa sairaus­vaku­u­tuk­ses­ta. Tämä perustelti­in meille sil­lä, ettei se, jol­la ei ole tulo­ja, voi niitä sairau­den takia menet­tääkään. Mik­si opiske­li­jan, joka katkaisee jalka­nsa las­ket­telur­in­teessä, pitäisi saa­da siitä rahaa? Alansa tun­te­va sosi­aalipoli­itikko olisi osan­nut varoit­taa, että jätimme mie­len­ter­veyskuntoutu­jat ja mon­et pienyrit­täjät vaille turvaa.

Päte­viä sosi­aal­i­ti­eteil­i­jöitä on niin yliopis­tois­sa kuin Stake­sis­sakin, mut­ta hei­dän osaamis­taan ei käytetä hyväk­si. Päätök­set poh­jau­tu­vat kun­non tutkimusten sijas­ta virkamies­selvi­tyk­si­in, jois­sa pääasial­lisi­na metodeina ovat ris­ti­in­taulukoin­ti ja keskiar­vo­jen laskem­i­nen. Meitä nau­rat­taa tari­na siitä, kuin­ka jäätelön syön­ti lisää hukku­mison­net­to­muuk­sia, mut­ta hymy hyy­tyy, kun saman­laiset päätelmät johta­vat kalli­isi­in virheratkaisuihin.
Olemme pitkään olleet siinä käsi­tyk­sessä, että työt­tömyys tekee ihmi­sistä sairai­ta, kos­ka työt­tömien ter­veys on heikom­pi kuin työssä ole­vien ja kos­ka pitkäaikaistyöt­tömien ter­veys on eri­tyisen heikko. Pelkästä kor­re­laa­tios­ta ei kuitenkaan voi tarkem­min tutki­mat­ta päätel­lä riip­pu­vu­u­den suuntaa.
Palka­nsaa­jien tutkimus­laitok­sen julkaise­mas­sa kir­jas­sa Työt­tömyys talousti­eteel­lisiä puheen­vuoro­ja Petri Böck­e­man ja Pekka Ilmakun­nas ker­to­vat, että Euroop­palaisen eli­nolo­tutkimuk­sen mukaan riip­pu­vu­us menisikin toisin päin. Työt­tömät ovat mui­ta sairaampia jo ennen työt­tömyyt­tä. Työt­tömyys näyt­täisi jopa vähän paran­ta­van ter­veyt­tä, mut­ta tämä ei sen­tään ollut tilas­tol­lis­es­ti merk­it­sevää. Jos kyse onkin siitä, että sairaat valikoitu­vat työt­tömik­si, suun­nitel­tu­ja toimia pitäisi tark­istaa sekä ter­veys- että työl­lisyyspoli­ti­ikas­sa. Pätevä tutkimusti­eto aut­taa vält­tämään rahan haaskausta. 

Perus­palve­lu­min­is­ter­inä ollessani otin vuodek­si kansan­ter­veyslaitok­sen pääjo­hta­jan, Jus­si Hut­tusen yli­jo­hta­jak­si min­is­ter­iöön. Hänen tieteel­lisil­lä yhteyk­sil­lään oli val­ta­va vaiku­tus min­is­ter­iön toim­intaan. Min­ulle tämä osoit­ti, että tutkimuk­sen ja päätök­sen­teon pitäisi olla paljon lähempänä toisi­aan. Niin­pä otin Stakesin tutkimusjo­hta­ja Mat­ti Heikkilän viikoit­taisi­in osas­tokok­ouk­si­in. Tarkoituk­se­na oli tuo­da min­is­ter­iöön tietoa siitä, mitä Stake­sis­sa tiede­tään ja Stake­si­in siitä, mitä pitäisi tietää. Harmik­seni käytän­tö on sit­tem­min lakkautettu.
(Suomen Kuvale­hti 22/2007)
Val­tion sek­toritutkimus on muu­tosten edessä. Päämääränä on tehostaa tutkimus­ta, suun­na­ta sitä palvele­maan parem­min hal­li­tuk­sen tiedon tarvet­ta ja kar­sia päällekkäisyyk­siä. Päällekkäisyyt­tä voi pitää tuh­lauk­se­na, mut­ta ilman mitään päällekkäisyyt­tä olisi ris­ki yhden totu­u­den monop­o­lista, tutkimuk­sen jämähtämis­es­tä paikalleen tai ide­ol­o­gis­es­ta vinou­tu­mis­es­ta. Aika mon­ta taloudel­lista tutkimus­laitos­ta maa­han mahtuu.
Sosi­aali- ja ter­veysalan tutkimus­laitok­sista val­okeilaan on nos­tet­tu Sosi­aali- ja ter­veysalan tutkimus ja kehit­tämiskeskus Stakes. Stakesin rahoille olisi otta­jia. Min­is­ter­iössä niitä on kaipail­tu helpot­ta­maan min­is­ter­iön omia niukko­ja resursse­ja. Poli­it­tisen ken­tän oikeal­la laidal­la on oltu tyy­tymät­tömiä laitok­sen tulok­sel­lisu­u­teen ja esitet­ty laitos­ta säästöko­hteek­si. Yliopis­tot taas ovat vaati­neet Stakesin raho­jen siirtämistä yliopis­tois­sa tehtävään tilaustutkimuksen.
Meil­lä ei ole yli­tar­jon­taa vaan puutet­ta sosi­aalipoli­ti­ikkaa palvel­ev­as­ta tutkimustiedos­ta. Stakesin vaikut­tavu­udessa on toivom­isen varaa, mut­ta syy on siinä, ettei hallinto osaa käyt­tää tutkimusti­etoa eikä tila­ta sitä.
Aikanaan min­is­ter­inä irrotin van­hus­ten influ­enssaroko­tuk­set muus­ta valmis­teil­la olev­as­ta roko­tu­so­hjel­mas­ta: jos se säästää paljon ihmishenkiä, mik­si niitä ei alet­taisi säästää heti? Halusin kuitenkin varmis­tua, että tämä tuo lisää ter­veitä elin­vu­osia eikä vain pitk­itä kuole­maa tor­ju­mal­la armah­ta­van influ­enssan. Soit­to kansan­ter­veyslaitok­seen vahvisti vart­ti­tun­nis­sa, että van­husväestön influ­enssaroko­tus lisää juuri ter­veitä elin­vu­osia. Mihin olisin soit­tanut, jos kansan­ter­veyslaitos olisi kor­vat­tu tilaustutkimuksilla? 

Tutkimusten tilaami­nen edel­lyt­tää tilaa­jal­ta tutk­i­jan taito­ja, eikä sitä val­tion­hallinnos­ta oikein löy­dy. Tilaus­tutkimus­ta voi kyl­lä lisätä, mut­ta niin, että tutkimus­laitos on tilaa­jana. Osa­tak­seen edes tila­ta tutkimuk­sia yliopis­toil­ta, Stakesin on voita­va säi­lyt­tää riit­tävä oma tutkimushenkilökun­ta. Omas­sa tutkimus­laitok­ses­sa alan tun­te­mus kumu­loituu. Tämä menetetään, jos tutkimuk­sia tilataan sat­un­nais­es­ti sieltä täältä. Vilkkaat yhtey­det aka­teemiseen tutkimuk­seen voisi­vat sinän­sä nos­taa metodol­o­gisen osaamisen tasoa Stakesissa.
Stakes on perustet­tu sosi­aali- ja ter­veyshal­li­tuk­sen rau­nioille. Valvon­tavi­ra­nomaisen muut­ta­mi­nen tutkimus­laitok­sek­si on vähän, kuin tek­isi kaupung­in­hal­li­tuk­ses­ta jääkiekko­joukkueen. Vuosien mit­taan Stakes on kuitenkin palkan­nut pätevää henkilökun­taa. Se pitäisi nyt vain inte­groi­da lähem­mäs päätök­sen­tekoa. Jos tutk­i­joille tehdään järke­viä kysymyk­siä, he alka­vat tehdä järke­viä tutkimuksia. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.