Luonnonvarojen arvonpalautus

(Suomen Kuvale­hti 8/2007)
Suomen kaivosla­ki on ker­takaikkisen hölmö. Sen suurin ongel­ma ei ole paljon julk­isu­udessa esil­lä ollut ongel­ma kaivos­alueen alueen asukkaiden heikos­ta oikeustur­vas­ta, jos kai­vok­sen perus­t­a­mi­nen alen­taa asun­to­jen arvoa.
Kaivosla­ki tar­joaa kenelle hyvän­sä oikeu­den tyh­jen­tää Suomen maaperää sen rikkauk­sista, olkoon tämä sit­ten suo­ma­lainen, ran­skalainen tai vaik­ka aus­tralialainen. Kaikil­la Euroopan talousalueen ihmisil­lä ja yri­tyk­sil­lä on yhtäläi­nen oikeus Suomes­ta löy­tyvään malmi­in. Euroopan ulkop­uo­li­nen yri­tys pääsee jaolle perus­ta­mal­la tytäry­htiön vaikka­pa Sveit­si­in. Luon­non­rikkauk­sien­sa anta­mi­nen koko maail­man käyt­töön on Suomelta lievästi san­ot­tuna epäitsekästä.
Vas­tavuoroisu­u­teen tämä ei perus­tu. Jos saudi­ara­bi­alainen löytää Suomes­ta malmiesi­in­tymän, se kuu­luu hänelle, mut­ta jos suo­ma­lainen löytää Sau­di-Ara­bi­as­ta öljyä, se ei kuu­lu hänelle.
Mikä on mei­dät tähän laa­jasy­dämisyy­teen pakot­tanut? Tavanomaiset epäi­lyk­se­nalaiset voi täl­lä ker­taa uno­htaa. WTO ei ole syylli­nen eikä Euroopan Unionikaan. Olemme keksi­neet tämän ihan itse.
Kaivosla­ki on ajal­ta, jol­loin pääomista oli puutet­ta, met­al­lit oli­vat halpo­ja ja työ­paikko­ja tarvit­ti­in kuumeis­es­ti maal­ta­paon vuok­si. Suomes­ta ei oletet­tu löy­tyvän rikkai­ta malmiesi­in­tymiä, eikä kaivos­toimin­nan siten kuvitel­tu ole­van Suomes­sa kovin kan­nat­tavaa. Oli vain hyvä, jos joku suos­tui perus­ta­maan kai­vok­sen ja tar­joa­maan työtä ja tuhan­net suo­ma­laiset innos­tu­i­v­at malminetsin­nästä. Kaivosyrit­täjän suuria voit­to­ja ei tarvin­nut jah­da­ta, kos­ka niitä ei oletet­tu syntyvän. 

Uraanin hin­ta on seit­senker­tais­tunut neljässä vuodessa. Nousu on viime kuukausi­na hin­nan­nousu kiihtynyt. Uraa­niesi­in­tymän arvo on nyt aivan eri luokkaa kuin kesällä.
Uraanin hin­ta kir­maisi nousu­un jo 1970-luvun puo­livälis­sä, mut­ta palasi ennalleen, kun muu­ta­ma näyt­tävä ydin­voimaon­net­to­muus lopet­ti ydin­voimaloiden rak­en­tamisen 1980-luvun alussa.
Ydin­voiman eduk­si on luet­tu se, että uraanin hin­nal­la on vain vähäi­nen vaiku­tus ydin­sähkön hin­taan. Jos uraanin hin­ta kaksinker­tais­tuu, ydin­sähkön tuotan­tokus­tan­nuk­set nou­se­vat vain viisi pros­ent­tia. Tämä toimii myös toisin päin: jos sähkön hin­ta kaksinker­tais­tuu, uraanista kan­nat­taa mak­saa kak­sikym­men­tä ker­taa enem­män. Sik­si uraanin hin­ta nousee. 

Edullis­es­ti louhit­tavaa uraa­nia on maail­mas­sa vähän. Tun­netut uraani­varat riit­tävät nyky­isille voimaloille noin 60 vuodek­si, mut­ta jos ydin­voiman käyt­tö kaksinker­tais­tuu, tun­netut varat riit­tävät vain 30 vuodek­si. Uraa­nia on paljon enem­män, mut­ta esi­in­tyvät ovat köy­hiä, mikä tekee louhin­takus­tan­nuk­sista korkei­ta. Jos nyky­tyyp­pis­ten, uraa­nia haaskaavien hitaiden reak­tor­ei­den merk­i­tys maail­man ener­giahuol­los­sa nousee edes lähelle puhemies Lip­posen kaavaile­maa, uraani­varoista tulee todel­la arvokkai­ta. Suo­ma­lai­sista se ei tee rikkai­ta, kos­ka olemme lahjoit­ta­neet malmi­varamme koko maail­man omaisuudeksi.
Kaivosla­ki on syytä kor­ja­ta heti. Esi­tys kan­nat­taisi antaa uudelle eduskun­nalle sen kokoontues­sa, sil­lä ker­ran saatu­ja kaivosoikeuk­sia on läh­es mah­do­ton ottaa pois.

Ener­gian ja raa­ka-ainei­den hin­nat ovat nousseet viime vuosi­na nopeasti. Se on seu­raus väkirikkaiden kehi­tys­maid­en rikas­tu­mis­es­ta. Uraani on tässä muu­tok­ses­sa vain yksi eikä maail­man­laa­juis­es­ti kovin merkit­tävä tekijä.
Rooman klu­bi ennusti rapor­tis­saan Kasvun rajat (1972), että luon­non­va­ro­jen riit­tävyys muo­dostaa katon taloudel­liselle kasvulle. Kuparin ja öljyn esimerkik­si piti lop­pua jok­seenkin näinä aikoina, mut­ta eivät ole loppuneet.
Teol­lisu­us­maid­en talouskasvu otti toisen suun­nan kuin Rooman Klu­bi ennusti. Talous ei kas­vanut suuremp­ina määrinä vaan paremp­ina tuot­teina. Ener­gian ja luon­non­va­ro­jen kulu­tus kasvoi paljon ennustet­tua hitaam­min, kuparia opit­ti­in kier­rät­tämään ja öljyä löy­tyi lisää.
Aasian väkirikkaat maat ovat ripeän määräl­lisen kasvun vai­heessa. Niiden nousu köy­hyy­destä lisää huimasti luon­non­va­ro­jen kysyn­tää. Se on nos­tanut ja nos­taa edelleen met­al­lien ja ener­gian hin­taa. Olemme palan­neet Rooman Klu­bin ennus­ta­malle tielle.
Myös vil­jelysmaan arvo kas­vaa. Väestönkasvu lisää ruuan kysyn­tää, ilmas­ton­muu­tos vaikeut­taa maat­alous­tuotan­toa ja lihan kas­va­va kulu­tus Aasi­as­sa lisää pel­toalan tarvetta.
Myös bioen­er­gia kil­pailee pel­toalas­ta ruuan tuotan­non kanssa. Yhdys­val­lois­sa suun­nitel­laan ben­si­iniä kor­vaa­van bioetano­lin tuotan­toon uhrat­tavak­si niin paljon mais­sia, että ruokkisi 200 miljoon­aa ihmistä. Auto kul­kee noin tuhat kilo­metriä ihmisen vuo­den vil­ja-annok­sel­la. Näin mit­ta­va tar­jon­nan leikkaami­nen nos­taa vääjäämät­tä vil­jan hin­taa. Tämä voi olla tarkoi­tuskin. Näin amerikkalainen maat­alous selviää WTO:n vaa­ti­mas­ta tuki­ais­ten leikkaamis­es­ta, mut­ta miten käy kehi­tys­maid­en slummeissa?

Tuotan­non­tek­i­jöistä niukin on aina hal­lit­sevas­sa ase­mas­sa. Maat­alous-Suomes­sa se oli vil­jelysmaa. Kar­tanon omis­ta­ja oli rikas ja ren­git köy­hiä, mut­ta kuka osaa enää luetel­la Etelä-Suomen kartanosuvut?
Teol­lis­tu­misen alku­vai­heessa pääomista oli puutet­ta ja työvoimaa oli yllin kyllin. Työn ja pääo­man ris­tiri­ita jakoi yhteiskun­taa. Työväen­lu­okan sosi­aa­li­nen ase­ma nousi nopeasti, kun ammat­ti­taitois­es­ta työvoimas­ta tuli vähäk­si aikaa minimitek­i­jä. Teknolo­gian kehi­tys on sen jäl­keen vähen­tänyt työn kysyn­tää ja nos­tanut osaamisen merk­i­tys­tä. Koulute­tul­la keskilu­okalla menee nyt lujaa.
Jos intialaiset ja kiinalaiset nou­se­vat suo­ma­lais­ten kulu­tus­ta­solle, kaikkea on maail­mas­sa liian vähän, pait­si työvoimaa. Öljyä, kuparia, vil­jaa esimerkik­si. Kivi­hi­iltä valitet­tavasti riit­tää, mut­ta sen poltos­ta syn­tyvä hiilid­iok­si­di ei mah­du ilmakehään.
Työhön perus­tu­va vau­raus jakau­tuu yleen­sä melko tasais­es­ti ja luon­non­va­ro­jen omis­tuk­seen perus­tu­va vau­raus epätasaisesti.
Kehi­tys näyt­tää vievän siihen, että ener­gian ja raa­ka-ainei­den osu­us tuot­tei­den hin­nas­ta nousee ja valmis­tuk­ses­sa tarvi­tun työn osu­us vähe­nee. Tämä uhkaa lisätä tulo­ero­ja ja heiken­tää työväestön ase­maa – kat­sokaa vain luon­non­va­roil­taan rikas­ta Venäjää tai Lati­nalaista Amerikkaa.
Luon­non­va­ro­jen arvon­nousu­un kan­nat­taisi varautua ennen kuin niiden tuo­mas­ta rikkaud­es­ta on tul­lut pörssis­sä noteer­at­tua var­al­lisu­ut­ta. Olen­naista on, kenelle tulot luon­non­va­roista menevät.
Keskeis­ten luon­non­va­ro­jen pitäisi joko olla yhteiskun­nan omis­tuk­ses­sa tai niiden tuot­toa pitäisi verot­taa ankarasti tai omis­tuk­sen pitäisi olla hyvin hajautunutta.
Kun kaivosla­ki toivoak­seni nopeasti uud­is­te­taan, malmi­varat kan­nat­taa tulki­ta val­tion omaisu­udek­si siinä mis­sä yksi­tyiseltä mail­ta löy­tyvät muinaismuistotkin.
Asial­la on kiire.