Luonnonvarojen arvonpalautus

23.7.2007 · Aihe: Uncategorized 

(Suomen Kuvalehti 8/2007)
Suomen kaivoslaki on kertakaikkisen hölmö. Sen suurin ongelma ei ole paljon julkisuudessa esillä ollut ongelma kaivosalueen alueen asukkaiden heikosta oikeusturvasta, jos kaivoksen perustaminen alentaa asuntojen arvoa.
Kaivoslaki tarjoaa kenelle hyvänsä oikeuden tyhjentää Suomen maaperää sen rikkauksista, olkoon tämä sitten suomalainen, ranskalainen tai vaikka australialainen. Kaikilla Euroopan talousalueen ihmisillä ja yrityksillä on yhtäläinen oikeus Suomesta löytyvään malmiin. Euroopan ulkopuolinen yritys pääsee jaolle perustamalla tytäryhtiön vaikkapa Sveitsiin. Luonnonrikkauksiensa antaminen koko maailman käyttöön on Suomelta lievästi sanottuna epäitsekästä.
Vastavuoroisuuteen tämä ei perustu. Jos saudiarabialainen löytää Suomesta malmiesiintymän, se kuuluu hänelle, mutta jos suomalainen löytää Saudi-Arabiasta öljyä, se ei kuulu hänelle.
Mikä on meidät tähän laajasydämisyyteen pakottanut? Tavanomaiset epäilyksenalaiset voi tällä kertaa unohtaa. WTO ei ole syyllinen eikä Euroopan Unionikaan. Olemme keksineet tämän ihan itse.
Kaivoslaki on ajalta, jolloin pääomista oli puutetta, metallit olivat halpoja ja työpaikkoja tarvittiin kuumeisesti maaltapaon vuoksi. Suomesta ei oletettu löytyvän rikkaita malmiesiintymiä, eikä kaivostoiminnan siten kuviteltu olevan Suomessa kovin kannattavaa. Oli vain hyvä, jos joku suostui perustamaan kaivoksen ja tarjoamaan työtä ja tuhannet suomalaiset innostuivat malminetsinnästä. Kaivosyrittäjän suuria voittoja ei tarvinnut jahdata, koska niitä ei oletettu syntyvän.

Uraanin hinta on seitsenkertaistunut neljässä vuodessa. Nousu on viime kuukausina hinnannousu kiihtynyt. Uraaniesiintymän arvo on nyt aivan eri luokkaa kuin kesällä.
Uraanin hinta kirmaisi nousuun jo 1970-luvun puolivälissä, mutta palasi ennalleen, kun muutama näyttävä ydinvoimaonnettomuus lopetti ydinvoimaloiden rakentamisen 1980-luvun alussa.
Ydinvoiman eduksi on luettu se, että uraanin hinnalla on vain vähäinen vaikutus ydinsähkön hintaan. Jos uraanin hinta kaksinkertaistuu, ydinsähkön tuotantokustannukset nousevat vain viisi prosenttia. Tämä toimii myös toisin päin: jos sähkön hinta kaksinkertaistuu, uraanista kannattaa maksaa kaksikymmentä kertaa enemmän. Siksi uraanin hinta nousee.

Edullisesti louhittavaa uraania on maailmassa vähän. Tunnetut uraanivarat riittävät nykyisille voimaloille noin 60 vuodeksi, mutta jos ydinvoiman käyttö kaksinkertaistuu, tunnetut varat riittävät vain 30 vuodeksi. Uraania on paljon enemmän, mutta esiintyvät ovat köyhiä, mikä tekee louhintakustannuksista korkeita. Jos nykytyyppisten, uraania haaskaavien hitaiden reaktoreiden merkitys maailman energiahuollossa nousee edes lähelle puhemies Lipposen kaavailemaa, uraanivaroista tulee todella arvokkaita. Suomalaisista se ei tee rikkaita, koska olemme lahjoittaneet malmivaramme koko maailman omaisuudeksi.
Kaivoslaki on syytä korjata heti. Esitys kannattaisi antaa uudelle eduskunnalle sen kokoontuessa, sillä kerran saatuja kaivosoikeuksia on lähes mahdoton ottaa pois.

Energian ja raaka-aineiden hinnat ovat nousseet viime vuosina nopeasti. Se on seuraus väkirikkaiden kehitysmaiden rikastumisesta. Uraani on tässä muutoksessa vain yksi eikä maailmanlaajuisesti kovin merkittävä tekijä.
Rooman klubi ennusti raportissaan Kasvun rajat (1972), että luonnonvarojen riittävyys muodostaa katon taloudelliselle kasvulle. Kuparin ja öljyn esimerkiksi piti loppua jokseenkin näinä aikoina, mutta eivät ole loppuneet.
Teollisuusmaiden talouskasvu otti toisen suunnan kuin Rooman Klubi ennusti. Talous ei kasvanut suurempina määrinä vaan parempina tuotteina. Energian ja luonnonvarojen kulutus kasvoi paljon ennustettua hitaammin, kuparia opittiin kierrättämään ja öljyä löytyi lisää.
Aasian väkirikkaat maat ovat ripeän määrällisen kasvun vaiheessa. Niiden nousu köyhyydestä lisää huimasti luonnonvarojen kysyntää. Se on nostanut ja nostaa edelleen metallien ja energian hintaa. Olemme palanneet Rooman Klubin ennustamalle tielle.
Myös viljelysmaan arvo kasvaa. Väestönkasvu lisää ruuan kysyntää, ilmastonmuutos vaikeuttaa maataloustuotantoa ja lihan kasvava kulutus Aasiassa lisää peltoalan tarvetta.
Myös bioenergia kilpailee peltoalasta ruuan tuotannon kanssa. Yhdysvalloissa suunnitellaan bensiiniä korvaavan bioetanolin tuotantoon uhrattavaksi niin paljon maissia, että ruokkisi 200 miljoonaa ihmistä. Auto kulkee noin tuhat kilometriä ihmisen vuoden vilja-annoksella. Näin mittava tarjonnan leikkaaminen nostaa vääjäämättä viljan hintaa. Tämä voi olla tarkoituskin. Näin amerikkalainen maatalous selviää WTO:n vaatimasta tukiaisten leikkaamisesta, mutta miten käy kehitysmaiden slummeissa?

Tuotannontekijöistä niukin on aina hallitsevassa asemassa. Maatalous-Suomessa se oli viljelysmaa. Kartanon omistaja oli rikas ja rengit köyhiä, mutta kuka osaa enää luetella Etelä-Suomen kartanosuvut?
Teollistumisen alkuvaiheessa pääomista oli puutetta ja työvoimaa oli yllin kyllin. Työn ja pääoman ristiriita jakoi yhteiskuntaa. Työväenluokan sosiaalinen asema nousi nopeasti, kun ammattitaitoisesta työvoimasta tuli vähäksi aikaa minimitekijä. Teknologian kehitys on sen jälkeen vähentänyt työn kysyntää ja nostanut osaamisen merkitystä. Koulutetulla keskiluokalla menee nyt lujaa.
Jos intialaiset ja kiinalaiset nousevat suomalaisten kulutustasolle, kaikkea on maailmassa liian vähän, paitsi työvoimaa. Öljyä, kuparia, viljaa esimerkiksi. Kivihiiltä valitettavasti riittää, mutta sen poltosta syntyvä hiilidioksidi ei mahdu ilmakehään.
Työhön perustuva vauraus jakautuu yleensä melko tasaisesti ja luonnonvarojen omistukseen perustuva vauraus epätasaisesti.
Kehitys näyttää vievän siihen, että energian ja raaka-aineiden osuus tuotteiden hinnasta nousee ja valmistuksessa tarvitun työn osuus vähenee. Tämä uhkaa lisätä tuloeroja ja heikentää työväestön asemaa – katsokaa vain luonnonvaroiltaan rikasta Venäjää tai Latinalaista Amerikkaa.
Luonnonvarojen arvonnousuun kannattaisi varautua ennen kuin niiden tuomasta rikkaudesta on tullut pörssissä noteerattua varallisuutta. Olennaista on, kenelle tulot luonnonvaroista menevät.
Keskeisten luonnonvarojen pitäisi joko olla yhteiskunnan omistuksessa tai niiden tuottoa pitäisi verottaa ankarasti tai omistuksen pitäisi olla hyvin hajautunutta.
Kun kaivoslaki toivoakseni nopeasti uudistetaan, malmivarat kannattaa tulkita valtion omaisuudeksi siinä missä yksityiseltä mailta löytyvät muinaismuistotkin.
Asialla on kiire.

Kommentit

Jätä vastaus