Jäähyväiset politiikalle

23.7.2007 · Aihe: Uncategorized 

(Suomen Kuvalehti 13/2007)
Julkisuus on alkanut asiakysymysten sijasta hallita yhä enemmän poliitikkojen aikaa ja ajatuksia. Yhä vähemmän pohditaan, mikä olisi oikeasti hyväksi, ja yhä enemmän sitä, mikä näyttäisi hyvältä. Vai olinko nuorempana naiivin idealistinen?
Olisi helppo syyttää lehdistöä, jonka kilpailu on vienyt kohti kepeämpää uutisointia. Jos julkisuutta saa vain sirkustempuilla, poliitikon on alistuttava sirkustemppuihin, vaikka valtaosa kansanedustajista pystyisi parempaankin.
Miksi kilpailu johtaa huonoon journalismiin? Syy taitaa olla puolueideologioiden haalistuminen. Puoluejako heijastelee 1900-luvun alun yhteiskunnallisia oloja. Torpparikysymyksen jäätyä hieman taka-alalle tilalle on noussut uusia yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja, mutta niissä rintamalinjat kulkevat puolueiden läpi. Vaalitenteissä puoluejohtajat puhuvat latteuksia, jotteivät loukkaisi jotain ryhmää omassa puolueessaan. Tähän olen itsekin sortunut. Miten lehdistö voisi keskittyä asiakysymyksiin, jos poliitikot eivät niistä puhu?
Vaalijärjestelmämme toimii huonosti, jos puolueiden sisällä on suurempia eroja kuin niiden välillä. Oppia pitäisi ottaa Irlannista, jossa äänestäjä voi määrätä, kenelle hänen äänensä siirtyy, jos oma ehdokas ei tule valituksi.

Ideologioiden haalistuminen on vähentänyt puolueiden vetovoimaa, mikä on johtanut poliitikkojen pensastumiseen. Asiaa pahentaa, että keskeiset virkamiehet valitaan poliittisin perustein. Tämä ei haitannut, kun kaikki varteenotettavat kuuluivat puolueisiin, mutta nyt valinnan rajoittuminen hallituspuolueiden jäseniin sulkee parhaat pois.
Jyrkin muutos on tapahtunut demareissa. Puolue on muuttunut uudistusmielisestä säilyttäväksi. Seitsemänkymmentäluvulla demareihin tuli erkkituomiojia tulvimalla. Jos Tuomiojasta olisi parikymppinen klooni, tämä tuskin hakeutuisi demareiden juoksuhautoihin isien saavutuksia puolustamaan. Demarien eduskuntaryhmässä on vain kaksi alle viisikymppistä miestä. Nuoria naisia puolueella on, mutta strategisiin rooleihin heitä ei päästetä. Arja Alho ei voi olla kokonaan väärässä.
Maisterisosialisteista vitsailtiin aikanaan, mutta demarien palaaminen työväenpuolueeksi voi halvaannuttaa sen. Ennen työväestön riveistä nousi mattiahteita ja valtokoskia. Enää koulutusjärjestelmämme ei tee tällaisia virheitä, vaan seuloo lahjakkuudet yliopistoihin.
Vasemmistoa tarvittaisiin eriarvoisuuden kasvaessa. Ongelmana on neuvottomuus, eikä se koske vain poliitikkoja. Kirjakaupoista ei löydy juuri muuta yhteiskunnallista kirjallisuutta kuin muistelmia.
Kykypulaa potee myös kokoomus. Miksi lahjakas oikeistolainen hakeutuisi politiikkaan eikä yritysmaailmaan? Puolue ei ole tarjonnut vaihtoehtoa sosialidemokraattiselle hyvinvointivaltiolle. Sääli, sillä kunnon oppositio auttaisi pitämään hyvinvointivaltion iskussa. Nyt se päästetään näivettymään uudistusten puutteessa. Suomessa oppositio aina on hallituksen vasemmalla puolella vaatimassa lisää rahaa kaikkeen hyvään. Kokoomuskin oli.
Suurista puolueista keskustalla on parhaat poliitikot. Silti puolue turvautuu julkkisehdokkaisiin. Keskustalla on joka valiokunnassa neljä edustajaa. Ilmeisesti riittää, että kaksi näistä osaa asiansa.
Eduskuntaan mahtuu erilaista joukkoa, mutta ministereiden olisi hyvä olla rehelliseksi ja taitavaksi tunnettuja. Sen verran paljon henkilökohtaista valtaa ministereillä on. En ymmärrä joidenkin puolueiden käytäntöä kiintiöidä ministeripaikat vaalipiireittäin ja sukupuolittain kyvykkyyteen katsomatta. Erityisen epäoikeudenmukaista on, jos samat ministeriöt saavat toistuvasti riesakseen kiintiöministereitä.

Kun aloitin poliittisen urani Helsingin kunnallispolitiikassa vuonna 1980, minulla oli selkeä näkemys kunnallispoliitikkojen jakautumisesta hyviin ja pahoihin. “Hyvistä” moni osoittautui epärehelliseksi populistiksi ja “pahoista” kunnioitettavaksi vastuunkantajaksi.
Suosion tavoittelu väärin keinoin onnistuu liian helposti. Halveksuttavaa minusta on esimerkiksi aloitteiden tekeminen asioista, joiden tietää olevan toteutumassa voidakseen sanoa, että minun aloitteestani…
Vyön alle iskijät kampittavat lähinnä puoluetovereitaan, koska meidän vaalijärjestelmässämme saman puolueen kansanedustaja samasta vaalipiiristä on se pahin kilpailija. Jokaista väärin keinoin menestynyttä kohden menetämme yhden kunnollisen poliitikon, eikä heitä ole liikaa.
Jos peli menee rumaksi, vika on tuomarin. Yksi lehdistön sloganeista on, etteivät he ole tuomareita. Pitäisi vähän olla. Ei ole oikein selostaa kommentoimatta puhetta, jonka tietää vilpilliseksi. Politiikkaa puhdistaisi paljon, jos jokin lehti avaisi vakiopalstan “Viikon poliittinen limbo”, jossa kerrottaisiin arveluttavista tempuista. Se voisi toimia hyvänä pelotteena.
Jos aatteella ei ole sisältöä, tarvitaan uhkakuvia. Olin huolissani, kun demarit menestyivät hyvin yksityistämismörötyksellä kunnallisvaaleissa ja Nato-mörötyksellä presidentinvaaleissa. Lipponen pelottelemassa Natolla ja täydestä meni! On epäisänmaallista vaikeuttaa uudistuksia lietsomalla muutosvastarintaa. Tältä kannalta demareiden tappio oli hyväksi. Kuinka rumaksi peli olisi mennyt ensi kerralla, jos pelottelu olisi taas toiminut?
Vaalikampanjoiden kohoavaan hintaan pitäisi puuttua nopeasti. Onko Suomi maailman vähiten korruptoitunut maa vain, koska olemme niin sinisilmäisiä, ettemme tunnista selvää korruptiota. Joku ne mainokset maksaa, mutta miksi? Hälytyskellojen pitäisi soida, jos kiinteistölautakunnan jäsen pyrkii valtuustoon kymmenien tuhansien eurojen kampanjalla. Suuresti arvostamani Maija Perho sanoi eduskunnan päättäjäiskahveilla ennen vaaleja, että jos hän putoaa, hän häviää rahalle, eikä siksi, että olisi huono kansanedustaja.

Avoin argumentointi raikastaisi politiikkaa. Otetaan esimerkiksi opintotuki, jota ei ole korotettu, vaikka kaikki sanovat sitä kannattavansa. Olisi oikein opiskelijoita kohtaan kertoa syy – että pelätään anteliaan opintotuen pidentävän opintoaikoja. Jotkut myös pitävät opiskelijoita tulevina suurituloisina, joiden enempi tukeminen merkitsisi elinkaaren ajalla tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille. Todellisten argumenttien kertominen olisi reilua, jotta opiskelijat voisivat osoittaa ne vääriksi tai muotoilla esityksensä toisin.
Olin 1990-luvun alussa paneelissa, jossa vihaiset vuosaarelaiset vaativat Vuosaareen suunnitellun maakaasuvoimala rakentamista Myllypuroon. Kun suuremmat puolueet olivat nyökytellen luvanneet viedä viestin ryhmiinsä, minä sanoin, että Vuosaareen se tulee, jotta sitä voitaisiin jäähdyttää merivedellä kesäisin. Yleisö oli kiitollinen, kun syy selitettiin.
Selkeäsanaisuus ei ole populistien yksinoikeus. Timo Soinin äänimäärä perustui suorapuheisuuteen, mutta niin perustui Sauli Niinistönkin.

Poliitikon urani päättyi eduskuntavaaleihin. Olen pitänyt sitä hyvin antoisana. Minua on kohdeltu lehdistössä asiallisesti – sen saunatontunkin kyllä kestän – ja äänestäjiltä tullut palaute on ollut kannustavaa. Mikään edellä kirjoitetusta ei ole ollut syynä haluuni lähteä kohti uusia seikkailuja. Vihreissä nimittäin kaikki on toisin – ainakin vielä. On vain hyvä vaihtaa alaa ennen kun into vaihtuu kyynisyydeksi.

Kommentit

Jätä vastaus